ILMA TORJUNTA
1 / 2010
TEEMANA
aselajin järjestö- ja ammattilehti
TALVISOTA
yksi ohjus, kaksi roolia – Ilmavoimat ja Maavoimat operatiivisessa käytössä neljässä NATO - ja EU-maassa jatkuvassa operatiivisessa käytössä
yli 35 000 tuntia
ammunnoissa laukaistu yli 100 ohjusta suunnittelussa huomioitu
edelleen kehittäminen
Lisätehoa suorituskykyyn AMRAAM Extended Range ohjuksella
AMRAAM-ilmataisteluohjukseen pohjautuva NASAMS- ilmatorjuntajärjestelmä
Vahvistaa kotimaisen teollisuuden osaamis - ja teollisuuspohjaa
Kongsberg Defence Oy
E-mail: kd.finland@kongsberg.com www.kongsberg.com
ILMATORJUNTA 1 • 2010
Ilmatorjuntayhdistyksen jäsenlehti TEEMANA
TALVISOTA
Pääkirjoitukset ...4-7 TEEMA
Ilmatorjunta talvisodassa 1939–1940 ...8
Talvisota ilmassa...12
Ilmatorjunnan johto talvisodassa ...17
Muistelmia asepalveluksesta ilmatorjuntajoukoissa Viipurissa ja Karjalan Kannaksella ...21
PERUSLUKEMAT Maahanlaskut ja niiden suoritusperiaatteet Afganistanin sodassa osa 3 ...23
Ohjuspuolustushankkeet luovat uutta ilmatorjuntatekniikkaa ...27
Venäjän puolustuspolitiikasta ...33
Pikku-uutisia Venäjältä ...35
Lambda-yksikkö sodassa ja rauhan ajan koulutuksessa ...40
Peruslukemia heraldiikasta ...42
ARKISTON KÄTKÖISTÄ ...45
YHDISTYS Ilmatorjuntayhdistys ry:n säännöt ...47
Järjestösihteeri tiedottaa ...49
Ilmatorjuntayhdistyksen verkkosivut ...50
Markkinat verkossa ...51
TAPAHTUMIA Tapahtumakalenteri ...52
Ilmapuolustusseminaari KarPr:n kiltapäivät ...53
Vuosikokous 13.3.2010 ...53
KENTÄN KUULUMISIA 93. kadettikurssin ilmatorjuntalinjan tervehdys ...54
Ilmatorjunnan vuosipäivänä muisteltiin Turussa talvisodan syttymistä ja Turun Ilmatorjuntakillan perustamista ...56
Odessan miehet, täysin rekisteröimätön yhdistys .58 ”Linnan kundien iltahuuto” eli 13.It.Uk:n viimeinen kurssijuhla ...59
Terveisiä Lapista ...60
Ohjushistoriikin julkaisutilaisuus 10.12.2009 ...62
Kirja-arvio ...63 Kuva: 105 taistelun päivää (Helsinki 1940)
56.vsk 171. lehti JULKAISIJA Ilmatorjuntayhdistys ry PL 1, 04301 Tuusula WWWwww.ilmatorjunta.fi PÄÄTOIMITTAJA Mano-Mikael Nokelainen VIESTIK/VIESTIR PL 5 11311 Riihimäki Puh. 0500 783148
mano.nokelainen@gmail.com KUSTANTAJA JA ILMOITUKSET
Media-ammattilainen Adspace Oy Mikkolantie 20, 00640 Helsinki Puh. (09) 877 6136
ILMOITUSLASKUTUS OKO 578024-27602 TAITTO
Taittotalo PrintOne
Mekaanikonkatu 7 C, 00880 Hki Puh. 050 320 8972
OSOITE- JA JÄSENASIAT Timo Tolkki
2.OITPTRI/HELITR/PSPR C/O PVKVK 04310 Tuusula Puh. 0299 442 568 timo.tolkki@mil.fi PANKKI
Nordea 136630-51201 VALTUUSKUNTA Antti Simola, pj.
Juha Palmujoki, varapj.
HALLITUS Ari Suontlahti, pj Petri Ruotsalainen, sihteeri PAINOPAIKKA Waasa Graphics Oy, Vaasa AINEISTON JÄTTÖAIKA 16.05.2010, ilmestyy vko 23 ISSN1797-6448
KANNEN KUVA:
SA-kuva
pääTOImITTAjALTA
majuri mano-mikael Nokelainen päätoimittajaTämän lehden teemaksi oli helppo valita
”Talvisota”, jota nuori itsenäinen Suomi kävi ylivoimaiselta tuntuvaa suurvalta- naapuriaan vastaan 70 vuotta sitten. Tal- visota oli myös nuorelle ilmatorjunta- aselajille totuuden hetki ja ensimmäinen todellinen koetinkivi. Talvisodassa ase- lajimme sai tulikasteensa ja veteraanim- me osoittivat ilmatorjunnan merkityksen ilmapuolustuksen kokonaisuudessa.
Ilmatorjuntajoukot eivät nuorena aselajina olleet parhaalla mahdollisella tavalla talvisotaan koulutettuja ja varus- tettuja. Tosin puutteita oli kaikilla nuoren armeijamme joukoilla. Ilmatorjuntajouk- koja täydennettiin muiden aselajien hen- kilöstöllä ja kalustokin aiheutti haasteita.
Tämä kaikki huomioiden ilmatorjunnan saavutukset talvisodassa ovat todella ha- tun noston arvoiset. Näistä tuntemuksista saatte lukea sotainvalidi, majuri Kyösti Pulliaisen muisteluista. Kyösti Pulliai- nen toimi jatkosodassa luutnanttina yh- den menestyksekkäimmän ilmatorjun- tayksikön päällikkönä. Tämän numeron myötä vielä kertaalleen syvä kumarrus ja kiitos veteraaneillemme!
Yhdistys katsoo myös eteenpäin. Jä- senpohja on haluttu laajentaa kaikki hen- kilöstöryhmät yhteen liittäväksi. Sääntö- muutosta valmisteltiin koko viime vuosi ja 7.1.2010 Patentti- ja rekisterihallitus vihdoin hyväksyi Ilmatorjuntayhdistyk- sen säännöt. Näin Ilmatorjuntaupseeri- yhdistyksestä tuli sääntömuutoksella Ilmatorjuntayhdistys ry. Nyt aselajilla on yhdistys, jonka tavoitteena on vetää toimintansa piiriin kaikki aselajissa pal- velevat tai palvelleet. Samalla palattiin vanhaan malliin, sillä kesäkuussa 1940 perustetun Ilmatorjuntamiehet ry:n ta- voitteena oli ”kerätä piiriinsä kaikki
Talvisota ja aselajin yhdistys- toiminta 70 vuotta
it.joukoissa asepalveluksensa suorit- taneet reserviläiset”. Ensimmäinen Il- matorjunta -lehti julkaistiin heti joulu- kuussa 1940 Ilmatorjuntamiehet ry:n toi- mesta. Ensimmäisen lehden pääkirjoi- tuksessa todettiin osuvasti: ”Paitsi it:ssa palvelleiden yhdyssiteenä toimien pyrkii
”Ilmatorjunta” sanoin ja kuvin tehosta- maan ja syventämään aselajin tuntemus- ta ja levittämään harrastusta maanpuo- lustukseen.” Aselajin yhdistystoiminnan ja Ilmatorjunta-lehden tavoite on säily- nyt jo 70 vuotta ennallaan.
Toivotaan, että jatkossa myös leh- temme lukijakuntaan kuuluu entistä kattavampi otanta ilmatorjuntahenkisiä ihmisiä. Tämä luo myös haasteen leh- den kehittämiselle palvelemaan koko lukijakuntaa - kenraalista reservin tyk- kimieheen. Nähtäväksi jää, miten tässä onnistutaan.
Lehteen on avattu myös uusi pals- ta ”Arkistojen kätköistä”. Palstalla on tarkoitus julkaista vanhoja otteita ase- lajin vanhoista julkaisuista tai arkistois- ta, Ne voivat olla vaikkapa haasteita tai ennusteita, joita aikaisemmin on nähty tai muita välähdyksiä menneisyydestä, jotka mahdollisesti kiinnostavat lukijoi- ta. Näiden osalta toimitus ottaa vastaan esityksiä ja löydöksiä.
Ilmatorjunta-aselajin perustamisesta tulee kesällä kuluneeksi 85 vuotta. Ke- sän kynnyksellä ilmestyvän seuraavan numeron teemana on koulutus, jolloin lukijoille luodaan ajankohtaiskatsaus aselajimme koulutuskenttään eli miten
”kenttä makaa tällä hetkellä”.
Aurinkoisia hiihtokelejä toivottaen, Päätoimittaja
puheeNjOhTAjALTA
everstiluutnantti Ari Suontlahti Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen puheenjohtajaIlmatorjuntaupseeriyhdistyksen Hal- lituksen tärkeimpänä tehtävänä viime vuonna oli Ilmatorjuntayhdistyksen toiminnan täysimääräinen käynnistä- minen. Toiminta jouduttiin kohdista- maan vuoden 2008 vuosikokouksen hyväksymien sääntöjen hyväksyt- tämiseksi Patentti- ja Rekisterihal- lituksella. Vuoden 2008 säännöissä upseerikoulutus oli muutettu soti- laskoulutukseksi, mutta sotilaskou- lutus sanaa ei saanut PRH:n mukaan käyttää.
Huhtikuussa 2009 järjestetyssä ylimääräisessä kokouksessa sotilas- koulutus muutettiin aselajikoulu- tukseksi. PRH:lta tulleen palautteen perusteella aselajikoulutus edellytti ampuma-aseiden käytön harjoitta- misluvan anomista lääninhallituksel- ta. Teimme anomuksen Etelä-Suo- men lääninhallitukselle ja valmistau- duimme järjestämään ylimääräisen kokouksen tammikuussa 2010 ase- lajikoulutuksen poistamiseksi sään- nöistä, mikäli ampumalupaa ei tulisi.
Joulukuun 8. päivä yhdistyksemme sai luvan ampuma-aseiden käytön harjoittamiseen. Ampumaluvalla kuorrutetut säännöt lähetettiin Pa- tentti- ja Rekisterihallitukselle, joka hyväksyi Ilmatorjuntayhdistyksen
säännöt kahdella pienellä muutok- sella 8.1.2010. Yhdistyksemme ni- mihistoria on Ilmatorjuntaupseeri- yhdistys ry 26.11.1954 – 6.1.2010, Ilmatorjuntayhdistys 7.1.2010 luki- en. Ilmatorjuntaihmiset, olette kaik- ki lämpimästi tervetulleita lukemaan Ilmatorjuntalehteä, vuosikirjaa, net- tisivuja ja ilmatorjuntamiehen opas- ta. Osastojemme mukana pääsette tutustumaan ilmatorjuntajoukkojen sekä muuhunkin toimintaan yhdessä PV:n palkatun ilmatorjuntahenkilös- tön kanssa.
Sääntömuutoksen lisäksi olem- me uusineet Ilmatorjuntalehden mai- nos-, taitto- ja painosopimukset kil- pailuttamisen jälkeen. Erittäin laadu- kas Ilmatorjunnan vuosikirja julkais- tiin vuosipäivänä ja Ilmatorjuntalehti jatkaa yhdistyksemme ylpeyden ai- heena edelleenkin. Lämpimät kiitok- set Niirasen Timolle sopimusten val- mistelusta, Jyri Raitasalolle hienosti toimitetusta kirjasta ja Mano Noke- laiselle lehdestä. Maaliskuun vuosi- kokouksessa valitaan uusi hallitus uudelle yhdistykselle. Vaihdokset saattavat olla radikaalejakin. Näyttää siltä, että kuusi jäsentä kymmenestä vaihtuu mukaan lukien puheenjoh- taja ja varapuheenjohtaja. Kiitokset
useita vuosia hallituksen sihteerinä toimineelle Petri Ruotsalaiselle sekä muille hallituksen jäsenille ja toimi- henkilöille hienosti tehdystä työstä.
Teitä on ollut ilo johtaa ja kanssanne on ollut upeaa työskennellä. Kiitos myös aktiivisesti toimineelle valtuus- kunnalle hallituksen ohjaamisesta oi- keaan suuntaan.
Linjaukset Ilmatorjuntayhdis- tyksen ensimmäisen ja tulevienkin vuosien toiminnasta jätän valtuus- kunnan sekä uuden hallituksen pu- heenjohtajille. Vuosikokouksessa lo- petan 15 vuoden aktiivisen jaksoni Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen toi- minnassa. Aloitin luottamustehtävä- ni valtuuskunnan sihteerinä vuon- na 1995. Lehden päätoimittajuuden vuoro tuli seuraavaksi, sitten verkko- toimittajuus, hallituksen varapuheen- johtajuus ja puheenjohtajuus. Esitän kaikille yhteistoimintakumppaneil- le vuosien varrelta mitä parhaimmat kiitokset yhteistyöstä. Toivotan vuo- sikokouksessa valittavalle hallituk- selle ja valtuuskunnalle johtajineen sekä toimihenkilöille mitä parhainta menestystä Ilmatorjuntayhdistyksen johtamisessa jäsenten hyväksi.
Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksestä ilmatorjuntayhdistykseksi
Combinent Oy Ab
Kipinätie 3, 06150 Porvoo
puh: 0207-311330, fax: 0207-311348 www.combinent.com
combinent@combinent.com
Ilmatorjunta-aselajin vapaaehtoi- sessa järjestökentässä on kuluneen vuoden aikana toteutettu uudistukset, jotka muuttavat merkittävästi toimin- nan rakennetta. Ensimmäisenä toteu- tettiin säätiökentän uudistus. Ilmator- juntamuseosäätiö, joka oli erinomai- sella tavalla antanut taustatuen asela- jimme museon kehittämiselle, katsoi museon rakennusvaiheen päättyneen.
Tämä tarkoitti myös sitä, että oli so- piva hetki liittää Ilmatorjuntamuseo- säätiö Ilmatorjuntasäätiöön. Vuoden vaihteessa Ilmatorjuntamuseo siirtyi Ilmatorjuntasäätiön alaisuuteen, jol- loin hallitukseen nimettiin erityinen museotoimikunta. Museo jatkaa toi- mintaansa museonjohtajan johdos- sa viime vuosien hyvän kehityksen mukaisesti.
Pitkään vireillä ollut Ilmatorjun- taupseeriyhdistyksen uudistaminen kaikille ilmatorjuntamiehille ja -nai- sille yhteiseksi yhdistykseksi on nyt myös saatu päätökseen. Patentti- ja rekisterihallitus on muutaman tar- kistuskierroksen jälkeen hyväksynyt 7.1.2010 yhdistyksen säännöt, joita aletaan noudattaa seuraavassa vuo- sikokouksessa 13.3.2010 Turussa.
Muutos on suuri vuosikymmenien ajan vallinneeseen tilanteeseen ver- rattuna. Aselajin vapaaehtoisen jär- jestötoiminnan takana ovat viimeis- ten neljänkymmenen vuoden ajan olleet Ilmatorjuntaupseeriyhdistys, eri ilmatorjuntajoukko-osastojen ja
vastaavien killat sekä muu järjes- tötoiminta kuten Helsingin Reser- viupseerien Ilmatorjuntakerho. Nyt on sopiva aika yhdistää voimavarat aselajimme vapaaehtoisessa työssä.
Kenttä on yhteinen ja vastaa tätä päi- vää; reservin sodanajan yksiköt on jo varusmiespalveluksessa koulutet- tu upseerit, aliupseerit ja miehistö yhdessä vastaamaan isänmaan puo- lustamisesta. Niin kuin päätoimit- taja kirjoituksessaan tässä lehdes- sä kertoo, kunnioitetut Talvisodan ilmatorjuntaveteraanit perustivat kesällä 1940 yhteisen yhdistyksen kaikille ilmatorjunnassa palvelleille.
On sopiva hetki palata näille juu- rille.
Sääntömuutos mahdollistaa nyt koko ilmatorjuntaväen liittymisen yhteiseen yhdistykseen. Tätä muu- tosta on haluttu lähestyä rauhallisin askelin. Ensimmäisenä tavoittee- na on aselajin kiltojen kytkeminen toimintaan. Jäsenyys voi olla joko suoraan henkilöjäsenyys uudessa yhdistyksessä tai vaihtoehtoisesti yhteisöjäsenyys, jolloin kilta yhtei- sönä liittyy jäseneksi. Tärkeintä on saada kaikki asianosaiset tietoisiksi mahdollisuuksista, joita Ilmatorjun- tayhdistys voi toiminnassaan tarjota.
Toisena tavoitteena on koko rekry- toinnin uudistaminen. Kohderyhmik- si tulevat nyt joukko-osaston koko henkilöstö, kaikki varusmiessaapu- miserät ja reservin kertausharjoituk-
siin osallistuvat. Siinä on haastetta kerrakseen.
Uuden yhdistyksen tavoitteiden mukaan toiminnan kehittäminen edellyttää laajennetun jäsenkunnan saamista aktiiviseen toimintaan sekä hallitukseen ja muihin vastuullisiin tehtäviin. Tämä näkyy todennäköi- sesti jossakin määrin ensi toimin- tavuoden henkilövalinnoissa, mutta tässä muutoksen vaiheessa on kui- tenkin aiheellista pitää rauhallista vauhtia. Näin uuden yhdistyksen toiminnalle luodaan hyvä ja suunni- telmallinen kasvu.
Tärkeää on synnyttää heti alusta alkaen hyvä yhteistoiminta Ilmator- juntasäätiön ja Ilmatorjuntamuseon kanssa. On paikallaan tehdä yhteis- työstä säännöllinen, jolloin kaikki osapuolet ovat selvillä vapaaehtoi- sen ilmatorjuntakentän tilanteesta ja ottavat tämän huomioon omissa suunnitelmissaan.
Olennaisen tärkeää on luonnol- lisesti myös toimiva yhteys aselajin johtoon ja joukko-osastoihin. Ilma- torjunnan tarkastaja on pidettävä tie- toisena yhdistyksen tilasta ja kehitys- näkymistä. Yhteys joukko-osastoihin on oltava toimiva, sillä moni yhdis- tyksen avaintoiminta on olennaisesti tästä kiinni.
Kenraaliluutnantti Antti Simola Valtuuskunnan puheenjohtaja
Aselajin yhteinen yhdistys
- Ilmatorjuntayhdistys
TARKASTAjAN pALSTA
eversti Rauno Lankila Ilmatorjunnan tarkastajaTalvisodan aikana aselajimme oli vielä varsin nuori ja käytettävissä ollut varustus erittäin puutteellista sekä kalusto kirjavaa. Siitä huolimat- ta ilmatorjuntamme pystyi ainakin painopistealueilla kiistämään ilma- vihollisen toimintavapauden ja tuot- tamaan merkittäviä tappioita hyök- kääjälle. Yhdessä hävittäjätorjunnan kanssa aikaan saadut hyökkääjän ko- neiden pudotukset ja vaurioittamiset sekä ennen kaikkea niiden tehtävien keskeytykset ja epäonnistumiset oli- vat jälkikäteen arvioiden vakuuttava suoritus silloisilta kollegoiltamme.
Henkisesti oli joukoillemme ja siviiliväestöllemme erittäin tärkeää, että pystyttiin konkreettisesti vaikut- tamaan hyökkääjän ilmakomponent- tiin. Sen vuoksi ei ilmahyökkäysten johdosta syntynyt ainakaan laajamit- taisesti sellaista levottomuutta, jota paikallisesti esiintyi joukoissamme täydellisen panssarintorjunta-aseis- tuksen puuttumisen johdosta. Jouk- kojen sankarillinen taistelukaan ei ole moraalisesti kestävällä pohjalla, jos hyökkääjällä on käytössään jokin sellainen komponentti, johon puolus- tajalla ei ole mitään konkreettisia vai- kutusmahdollisuuksia. Näkyvä vai- kuttaminen ilmaviholliseen mahdol- listi siis myös osaltaan ”Talvisodan ihmeen” syntymisen.
Nykyään meillä on olemassa il- mahyökkäysten torjumiseksi useita erilaisia ja tehokkaita keinoja. Sen
vuoksi joukkojen ilmapuolustusky- kyä ei tule missään tapauksessa suun- nitella pelkästään oto-aseistuksen ja suojautumisen pohjalle. ”Kivien ja käpyjen heittely” ainoana keinona il- mahyökkäyksen torjumiseksi ei ole nykyäänkään joukon moraalin kan- nalta kestävällä pohjalla, vaan joukot tulee aina suojata ilmapuolustuksem- me tehokkaasti vaikuttamaan kyke- nevillä keskeisillä komponenteilla - hävittäjä- ja ilmatorjunnalla.
Toinen tavisodan opetus oli myös ilmatorjunnan osalta, että laajamittai- sen kansainvälisen kriisin uhatessa markkinoilla tarjolla oleva lisäma- teriaali on usein erittäin kallista tai sitten kunnoltaan ja taisteluarvoltaan varsin kyseenalaista eli suurelta osin
”sutta ja sekundaa”. Lisäksi todet- tiin, että on erittäin vaikeaa nopeasti ja tehokkaasti ottaa käyttöön täysin uuden tyyppisiä järjestelmiä.
Näitä silloisia johtopäätöksiä ko- rostaa nykyään vielä entistä enem- män arvio sodaksi kärjistyvien kriisi- en lyhytkestoisuudesta sekä nykyis- ten ilmatorjunnan ase- ja johtamis- järjestelmien monimutkaisuudesta johtuva henkilöstön koulutuksen vaativuus. Pääsääntönä voidaan siis pitää periaatetta, että sen tyyppisellä kalustolla sodassa taistelet, mitä rau- han aikana koulutat ja omistat. Tästä johtuen kriisin synkkien pilvien mah- dollisesti siintäessä taivaanrannassa, tulee maailman markkinoilta ensisi-
jaisesti tavoitella lisää sen tyyppisiä järjestelmiä, joille löytyy jo tietotai- toa, ylläpitojärjestelmä sekä ennen kaikkea koulutettua henkilöstöä.
Hankittavien järjestelmien versiot voivat tietenkin poiketa hallitusti jo käytössä olevastamme. Kaikkein hel- pointa on ostaa tai saada ulkomaisena apuna esimerkiksi lisää nykyisiin jär- jestelmiimme sopivia ohjuksia, vara- osia tai yksittäisiä osakomponentteja.
Sen sijaan kokonaan uuden ase- tai johtamisjärjestelmän tehokas käyt- töönotto vaatii nykyään ainakin kuu- kausien - jopa vuosien ponnistelut.
Edellä mainittu muistaen onkin hyvä todeta, että tämän vuoden tam- mikuun lopulla saatiin allekirjoitet- tua Saab Bofors Dynamicsin kanssa Ilmatorjuntaohjus 05 ja 05M:n jatko- sopimus, jonka myötä täydennetään näiden kalustojen ohjukset, vara- osat ja koulutuslaitteet riittävälle ta- solle. Aselajimme kehitystyö etenee siis koko ajan pienin askelin sitke- ästi kohti uhkaympäristöön nähden riittävän suorituskykyistä, maamme oloihin soveltuvaa ja monipuolista ilmatorjuntaa.
Terveisin ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Rauno Lankila
Talvisodan opetuksia
TEEMANA
TALVISOTA
Toisen maailmansodan alussa Saksa ja Neuvostoliitto valtasivat ensin syksyllä 1939 Puolan kol- messa viikossa, ja keväällä 1940 Saksa valtasi Tanskan päivässä, Norjan alle viikossa, Hollannin neljässä päivässä, Belgian kolmessa viikossa ja Ranskan kuudessa viikossa. Suomen armeija taisteli talvisodassa 105 päivää ja sai torjuntavoiton. Suomi kävi toisen maailmansodan aikana kolme eri sotaa kahta eri suurvaltaa vastaan: ensin talvisodan ja jatkosodan Neuvostoliittoa vastaan, ja sitten Lapin sodan Saksaa vastaan. Niissä kaikissa saavutettiin torjuntavoitto: Suomi säilyi itsenäisenä kansakuntana, sen aluetta ei missään vaiheessa miehitetty eikä sen armeijaa koskaan lyöty. Suomi oli toisessa maailmansodassa ainoa pieni valtio, joka joutui taistelemaan koko ajan, mutta selvisi silti näin kunniakkaasti. Vastaavaa saavutusta on vaikea löytää sotahistoriasta.
eversti evp Ahti Lappi
ILMATORJUNTA TALVISODASSA 1939–1940
ilmavoimien tukeutumisalueena otet- tiin huomioon, ja niinhän siinä kä- vikin. Neuvostoliiton ilmaylivoima oli suunnaton: lentokoneiden osalta aluksi noin 7-kertainen, sodan lopus- sa 20-kertainen. Suomen rintamal- la oli helmikuussa 1940 noin 70 % Neuvostoliiton koko ilmavoimasta, eri lähteiden mukaan 3250–3800 ko- netta. Vertailun vuoksi on hyvä to- deta, että kesäkuussa 1944 Suomen rintamalla oli vain alle 10 % Neuvos- toliiton koko konemäärästä.
Ilmatorjuntaa oli liian vähän Ilmatorjunta-aseita oli 1.9.1939 Suo- messa kuten kaikissa muissakin pie- nissä maissa liian vähän. Todellinen tarve havaittiin vasta, kun sota oli jo ovella. YH:n alkaessa jouduttiin il- matorjuntayksiköiden miehiä kotiut- tamaan kaluston puuttuessa. Ilmator- junta-aseita saatiin YH:n aikana lisää
74 kpl, sodan aikana 201 kpl ja heti sodan jälkeen 36 kpl. Kalustoa tuli Ruotsista, Saksasta, Englannista, Ita- liasta ja Tanskasta. Ampumatarvik- keita saatiin riittävästi. Lisäkaluston ansiosta tuliyksiköiden määrä kasvoi noin 50:stä 80:een; torjunta-ala kas- voi samaan aikaan n. 45 % (1328–
1924 km²). Talvisodan lopussa ei enää koulutettuja ilmatorjuntamie- hiäkään ollut riittävästi.
PLM:n esityksestä olivat monet yritykset (yhteensä 11) jo syksyllä 1937 käynnistäneet ilmatorjuntaka- luston hankinnan omalla kustannuk- sellaan ja omaksi turvakseen. Sodan aikana 17 kaupunkia, kauppalaa ja yritystä teki myös vastaavan hankin- tasopimuksen. Yksityisillä varoilla ostettiin raskaita ilmatorjuntatyk- kejä 35 kpl, kevyitä 40 mm tykke- jä 44 kpl, 20 mm tykkejä 18 kpl ja it.konekiväärejä 40 kpl. Osa saatiin vasta sodan jälkeen.
Vastassa suurvallan ilmavoimat
Neuvostoliitossa oli maailmansotien välisenä aikana 135 lentokonetehdasta, joissa valmistettiin vuosina 1930–1939 yhteensä 39 724 lentokonetta. Suoma- laisten arvion mukaan Neuvosto-Venä- jällä oli ennen talvisotaa noin 5500–
6000 sotilaskonetta. NL:n ilmavoimilla ja laivaston ilmavoimilla oli käytössä yli 20 eri konetyyppiä; yleisimpiä oli- vat pommikoneet SB, DB-3 ja TB-3, hävittäjät I-15 ja I-153 (Tsaika) ja I-16 (Rata), sekä tiedustelukoneet R-5 ja R-Z. Tykistön tulenjohtoon oli käytös- sä myös autogiroja (Kamov A-7bis, 7 kpl). Neuvostoliiton ensimmäiset ilma- valvontatutkat RUS-1 ja RUS-2 olivat käytössä Karjalan kannaksella.
Jo ennen talvisotaa Suomessa arvioitiin, että pommikoneiden toi- mintasäde ulottuisi koko maahan.
Myös Baltian (Viron) alueen käyttö
Kotialueen ja kenttä- armeijan ilmatorjunta Kotialueen ilmatorjunnan tilanne so- dan alussa oli surkea. Ilmatorjunta- joukkoja oli aluksi vain noin 15:llä paikkakunnalla, tärkeimpinä niistä Helsinki, Viipuri ja Jyväskylän seutu.
Sodan lopussa ilmatorjuntaa oli yli 30:llä paikkakunnalla. Panssarilaivat vahvensivat Turun ilmapuolustusta, mikä olikin niiden suurin hyöty talvi- sodassa. Ruotsalaisia it-yksiköitä oli Pohjois-Suomessa ja Turussa. Tilan- ne ei suinkaan vieläkään ollut hyvä.
Sodan alkaessa kenttäarmeijal- la oli ilmatorjuntaa hyvin vähän (2 rsitptri, 1 kvitptri, 3 itkkk, 5 rsitj).
Harvat yksiköt olivat joko suoraan Kannaksen Armeijan Esikunnan tai sen alaisten armeijakuntien johdos- sa, alemmalle tasolle ei ilmatorjun- taa riittänyt. Ryhmitys oli takapai- noinen, koska piti suojata tärkeitä sil- toja, rautatieasemia, Enson tehtaita, yms. Osa yksiköistä oli vielä kou- lutuskeskuksissa Vuoksenlaaksossa.
Rannikkojoukoilla oli omia ilmator- junta-aseita. Maavoimien suojaami- seen käytettiin myös konekiväärejä.
Niillä saatiin tuloksiakin.
Ilmatorjunnan puutetta korvattiin käyttämällä yksiköitä liikkuvasti ja usein joukkueittain (vast.) hajautet- tuna. Esimerkiksi ltn (res) Vepsäläi- sen 1.ItKKK:n joukkueet vaihtoivat tuliasemia sodan aikana 74 kertaa, saldo oli hyvä: 24 pudotusta ja 10 vaurioitettua konetta. Uuden aseka- luston ansiosta voitiin kenttäarmei- jan ilmatorjuntaa sodan loppupuo- lella vahventaa, mutta divisioonien ilmatorjuntaosastoille ei vieläkään ollut antaa aseita. Ryhmitys oli vie- läkin hyvin takapainoinen, koska piti suojata selustayhteyksiä (sama tilan- ne oli kesällä 1944). Kenttäarmeijan suojana olleet ilmatorjuntajoukot ampuivat alas 280 viholliskonetta.
Talvisodan lopussa oli suhteelli- sen suppealla operaatioalueella kui- tenkin verrattain paljon ilmatorjun- taa, se oli painopistealue – ihan oikea
taktiikka! Tässä vaiheessa tuli myös eniten pudotuksia, helmikuussa 1940 ammuttiin alas ainakin 131 konetta – oli kyllä paljon maalejakin…
Neuvostoliiton terroripommitukset
NL noudatti douhetismin periaattei- ta Suomen kotialueen terroripommi- tuksissa: pyrkimyksenä oli nujertaa kansan puolustustahto ja -kyky. Se ei onnistunut.
Venäläisten lähteiden mukaan (V.V. Ganin: Vozdushnaja voijna v Finljandii, 1998)
Neuvostoliitto suoritti talviso- dassa sotalentoja seuraavasti:
SOTALENTOJEN MÄÄRÄ YHTEENSÄ 101 060 – NL:n ilmavoimat
– lentoja yhteensä 84 397 – pommituslentoja 44 041 – hävittäjälentoja 40 266 – Itämeren (Baltian) laivaston ilma-
voimat
– lentoja yhteensä 16 663 – Pommeja yhteensä 23 146 tonnia
– meri-ilmav osuus 2 600 tonnia Talvisodan loppuvaiheessa kenttäarmeijan ilmatorjuntajoukot olivat ryhmitty- neet melko suppealle alueelle, joten ilmatorjunnalla oli selvä painopiste. (Kuva:
Talvisodan historia)
Neuvostoliiton ilmavoimien (pl. meri-ilmavoimat) toiminta jakaantui seuraavasti:
– maavoimien tukeminen 33 704 lentoa = 40 % – ilmanherruuden ylläpito 26 098 31 % – liikenneyhteyksien tuh. 10 897 13 %
– lentotiedustelu 4358 5 %
– lentokuljetukset 4073 4,8 %
– sotateollisuuden pommitus 2193 2,7 %
– muut tehtävät 3002 3,5 %
YHTEENSÄ 84 307* 100
(Huom*: ylemmässä taulukossa lentojen määrä 84 397)
››
TEEMANA
TALVISOTA
...1939–1940
Suomalaisissa lähteissä (Talvi- sodan pikkujättiläinen, 1999) tiedot vihollisen lentotoiminnasta ovat yli- malkaisempia:
– NL:lla käytössä max. 3253–3885 sotakonetta (1732 pommi-, 1559 hävittäjä-, 594 tiedustelukonetta) – Suomen alueelle suoritettiin 2726 pommituslentoa (ei kone- määrää)
– Pudotettu 55 000 räjähdys- ja yli 41 000 palopommia (ei ton- nimäärää)
Pommituslennoista arviolta noin 20 % suuntautui Suomen kotialueel- le. Pommituskohteita oli yhteensä 690. Sodan alussa vihollinen pom- mitti erityisesti länsirannikon sata- makaupunkeja aina Vaasaa myöten tarkoituksena katkaista meriyhteydet ja eristää Suomi muusta maailmasta, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Myös rautateitä pommitettiin tarkoituksena estää kuljetukset. Tappioita tuli pal- jonkin, mutta kun Suomen armei- jan joukot oli keskitetty rintamalle pääosin jo YH:n aikana, ei tälläkään eristämistoiminnalla saavutettu mer- kittäviä tuloksia.
Puna-armeijan hyökkäyksen py- sähdyttyä ja sodan pitkittyessä Neu- vostoliiton lentokonemäärä lisääntyi ja pommitusten volyymi kotialueel- lakin kasvoi. Tulokset olivat kuiten- kin suhteellisen heikkoja, vaikka useimmissa kohteissa ei ollut mi- tään ilmapuolustusta. Monissa kau- pungeissa kuitenkin tuhoutui ja vau- rioitui paljon rakennuksia. Tämä ja siviiliuhrien (suhteellisen pieni) mää- rä (848 kuoli, 2812 haavoittui) olivat kuitenkin osoitus ilmapuolustuksen heikkoudesta. Puolustamattomien siviilikohteiden pommittaminen oli Haagin sopimusten vastainen sota- rikos!
Ilmatorjunnan saavutukset
Ilmavoimiin kuuluneiden ilmatorjuntajoukkojen tilille on kirjattu kaliiperi- luokittain seuraavat pudotusluvut:
Kuukausi 76 mm 40 mm 20 mm 7,62 mm Yhteensä
30.11.-12/39 15 26 11 14 66
1/1940 4 15 26 11 56
2/1940 8 60 42 21 131
1.-13.3./1940 4 27 25 5 61
Yhteensä 31 128 104 51 314
= %-osuus (9,9) (40,8) (33,1) (16,2) (100)
(Lähde: Ilmatorjuntajoukot 1925–1960, s. 91)
– 2. Kev.It.Ptri, ltn K. Pulliainen, 34+14
– 1. Kev.It.Ptri, ltn A. Marte, 32+11 – 23. Kev.It.Ptri, ltn (res) Lund,
14+6
It.kk.komppaniat
– 5. It.KKK, ltn (res) Valorinta, 29+46 (75)
– 4. It.KKK, ltn (res) O. Rahela, 23+29 (52)
Raskaat it.kk.joukkueet
– 30. Rask.It.Kk.J, vänr (res) Sovi- nen, 14+0
Parhaat ilmatorjuntayksiköt sai- vat paljon ilmavoittoja, mutta eivät yhtä paljon kunniaa kuin lentojou- kot! Parhaiden yksiköiden päälli- köiden joukossa oli paljon myöhem- minkin tuttuja nimiä: Kalle Seppälä (evl), Kyösti Pulliainen (maj), Aki Marte (maj), Olavi Rahela (maj res). Vänr Veikko Järvelä (ev) toi- mi Pulliaisen sijaisena helmikuusta 1940 alkaen, ja yksikkö sai silloin tililleen huomattavan osan pudotuk- sista. Parhaana ilmatorjuntamiehenä palkittiin 30. Rask.It.Kk.J:n varajoh- taja, kersantti (res) Harry Laurén.
Mitkä olivat Neuvostoliiton kokonaistappiot?
Neuvostoliiton todellisia konetap- pioita ei vielä tarkoin tiedetä, asia ehkä korjaantuu lähitulevaisuudessa (vrt. Carl-Fredrik Geustin arkisto- Muiden puolustushaarojen ilmator-
juntajoukot ampuivat alas koneita seuraavasti:
– Maavoimien ilmatorjunta 49 – Merivoimien ilmatorjunta 41 (Lähde: Ilmamme puolustajat sodas- sa, 1941).
Ilmatorjuntajoukkojen tilille on lisäksi ilmoitettu 376 vaurioitettua viholliskonetta. Lentojoukkojen pu- dotustilaston yleisin luku on 190, vaikka suurempiakin löytyy. Lisäksi tuhottiin 105 konetta maassa. Kun 61 omaa konetta menetettiin (niistä 45 oli taistelutappioita), jäi lentojoukko- jen ”nettovoitoksi” 129 konetta. On sotahistoriassa harvinaista, että yli- voimaisen puolen konetappiot olivat suuremmat kuin alivoimaisen.
Ilmatorjunta-aseiden ampuma- tarvikekulutus (kpl) pudotusta koh- den jäi harvinaisen pieneksi:
– 76 mm:n aseet 163 kpl, 40 mm 391,5 kpl, 20 mm 474 kpl ja itkk:t 8147 kpl.
Nämä olivat toisen maailmansodan parhaita lukuja!
Pudotustilastojen (ilmavoittojen) valossa parhaita ilmatorjuntayksiköi- tä olivat seuraavat:
Raskaat it.patterit
– 22. Rask.It.Ptri, kapt K. Seppälä, 10+0 (tuhottu+vaurioitettu) – 53. Rask.It.Ptri, kapt (res) W.
Bengelsdorf, 6+15 Kevyet it.patterit
tutkimukset). Venäläisissä lähteissä (Neuvostoliitossa) esitetyt pienehköt luvut eivät vaikuta uskottavilta.
Suomalaisten ilmoittamat NL:n taistelutappiot (699 tuhottua ja 376 vaurioitettua konetta) voisivat olla lä- hellä totuutta. Sotakokemusten mu- kaan taistelutappioiden osuus koko- naistappioista toisen maailmansodan aikana oli yleensä noin 50 %, jolloin NL:n kokonaistappiot (ml. ei-taiste- lutappiot) olisivat olleet ehkä jopa 1400 konetta. Suurempikaan luku ei olisi yllätys.
Neuvostoliitossa valmistettiin 9897 lentokonetta vuonna 1939 ja 10 540 konetta vuonna 1940, joten konetappiot oli helppo korvata, mie- histötappioita ei yhtä nopeasti.
Ilmatorjunnalla tärkeä rooli Ilmatorjunnan merkitys talvisodas- sa oli ratkaiseva: sillä oli päävastuu kenttäarmeijan ilmapuolustuksessa ja tärkeimpien asutuskeskusten puo- lustuksessa. Pudotuslukujen valossa ilmatorjunta ikään kuin kolminker- taisti omien hävittäjien määrän. Il- matorjunnan merkittävää osuutta ei kuitenkaan ole koskaan täysin tun- nustettu; esim. Talvisodan pikku-
Puna-armeijan maahyökkäyksen pysähtyessä Neuvostoliitto kiihdytti kotialueen ilmapommituksia. (Kuva: 105 taistelun päivää, 1940)
jättiläisessä (1999) ilmatorjunnan osuutta ei ole käsitelty juuri lainkaan, vaikka ilmavoimista (johon ilmator- juntakin kuului) on oma artikkeli.
Talvisodan ilmatorjunnan historia
Ilmatorjuntajoukot ampuivat talvisodassa alas 404 ja vaurioittivat 376 vihol- liskonetta. Kuvassa tiedustelukone R-5. (Kuva: Ilmamme puolustajat sodassa, 1941).
on vielä kirjoittamatta. Marsalkka Mannerheim antoi päiväkäskys- sään 13.3.1940 tunnustuksen myös ilmapuolustajille. Sen ansaitsivat il- matorjuntamiehetkin!
TEEMANA
TALVISOTA
Helsinkiä pommitetaan 30.11.1939
Talvisota ilmassa alkoi Suomen pää- kaupungin Helsingin pommituksella 30. marraskuuta 1939. Sinä päivänä Helsinkiä pommitettiin jopa kolme kertaa, vaikka monien pommituksia kokeneiden muistikuvaan on piir- tynyt kuva vain yhdestä, eri puolil- la Helsinkiä suurta tuhoa aiheutta- neesta pommitushyökkäyksestä. Heti aamulla kolme SB-pommikonetta etsi tuloksetta Malmin lentokent- tää, ja pudotti pomminsa klo 9.15 varamaalina olleeseen Pasilan rata- pihaan, Malmille sekä Tikkurilaan.
Suurempia vahinkoja ei syntynyt.
Kello 10.35 pommitettiin Santahami- naa. Kahdentoista SB-pommikoneen ilmahyökkäys tuli täydellisenä yllä- tyksenä: koneet tulivat mantereelta, eivät mereltä, hälytystä ei annettu tai sitä ei kuulunut. Pommituksen tar-
koituksena oli tuhota Santahaminan merilentoasemaa, joka kuitenkin oli tyhjä. Tähän oli syynä Lentolaivue 36:n merilentokoneiden suuressa sa- laisuudessa muutama viikko aikai- semmin suoritettu siirto Vuosaaren Kallvikiin, joka oli jäänyt venäläi- siltä täysin huomaamatta. Kuitenkin Santahaminan pommituksessa neljä henkilöä sai surmansa.
Iltapäivällä yhdeksän DB-3 pom- mikonetta oli ollut etsimässä tiedus- telukoneiden aamulla Högsåran ank- kuripaikalla löytämiä panssarilaivo- ja. Väinämöinen ja Ilmarinen olivat kuitenkin välittömästi siirtyneet Loh- min ankkuripaikalle eivätkä punalen- täjät niitä enää löytäneet. DB-3 -lai- vueen paluulennolla huononevassa säässä havaittiin pilvenraosta vara- maalit, Helsingin länsisatama ja Hie- talahden telakka. Pommimatto levi- si Helsingin keskustaan Hietalahden
torilta linja-autoasemalle, aiheuttaen suurta tuhoa. Pommituksessa 91 hen- kilöä sai surmansa. Kaksi DB-3 ko- netta jäi palaamatta, ilmeisesti Hel- singin ilmatorjuntatykistön pudotta- mina. Paluun jälkeen punalentäjiä palkittiin onnistuneesta pommihyök- käyksestä, jonka seurauksena ”val- kosuomalaisten hallitus ja eduskunta pakeni pääkaupungistaan”. Venäjällä nykytutkimus on sen sijaan todennut että Helsingin pommitus oli poliitti- sesti varsin harkitsematon teko, joka nostatti usean maan, ennen kaikkea USA:n yleisen mielipiteen tuomit- semaan Neuvostoliiton suorittamat siviiliväestön terroripommitukset.
Kansainväliset vastalauseet johtivat- kin pian Neuvostoliiton erottamiseen Kansainliitosta, ja herättivät laajan halun auttaa suurvallan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea.
Immolan ja Suur-Merijoen pommitus 1.12.1939
Seuraavana päivänä neuvostoilma- voimien tavoitteena oli tuhota Suo- men ilmavoimien päätukikohdat Kaakkois-Suomessa, Imatran vie- ressä olevan Immolan sekä Viipurin länsipuolella olevan Suur-Merijoen.
Immolaan tukeutuneet Lentolaivue 24:n Fokker-hävittäjät olivat kuiten- kin valppaina. Yhdessä Viipurin il- matorjuntatykistön kanssa pudotet- tiin päivän aikana 11 SB-pommiko- netta ilman omia tappioita. Vakaana aselavettina oleva Fokker-hävittäjä osoittautui kiinteästä laskutelinees- tään huolimatta menestyksekkääksi torjunta-aseeksi, joka miltei pystys- yöksyllä irrottautui taistelusta ilman
Dipl.ins. Carl-Fredrik Geust Suomen Sotahistoriallisen Seuran hallituksen jäsen
Talvisota ilmassa
Talvisodan syttyessä punahävittäjissä voitiin nähdä kannustavia propaganda- tekstejä. Itämeren laivaston ilmavoimien I-16 hävittäjän kyljessä lukee ”Va- pautta sorretuille!”. Kun ”sorretut” eivät halunneet vapautta Puna-armeijan ehdoilla, tekstit poistettiin…
että neuvostohävittäjät pääsivät seu- raamaan.
Neuvostopommikoneet hyök- käsivät talvisodan alkuviikkoina ilman hävittäjäsuojaa, yleensä yh- deksän koneen kiilamuodostelmina.
Vähälukuisten suomalaisten lentäji- en lento- ja ampumataito oli yleises- ti ottaen paljon korkeammalla tasol- la kuin punalentäjillä. Suomalaiset hävittäjälentäjät olivat ennen sotaa mm. toistuvasti suorittaneet ilma- taisteluharjoituksia ammuntoineen ilmamaaleja vastaan Laatokan yllä.
Oli myös kehitetty omaperäinen il- mataistelutaktiikka taktisena perus- yksikkönä ”löysä hävittäjäpari”, jon- ka toimintaperiaatteena oli moderni
”see first – shoot first”. Sen sijaan neuvostohävittäjät toimivat yleensä kiinteinä ja jäykkinä kolmen koneen osastoina. Sekä Karjalan kannaksella että Laatokan Karjalassa toimi kui- tenkin myös punailmavoimien ässä- rykmenttejä, joiden hävittäjälentäjil- lä oli huomattava taistelukokemus Espanjan sisällissodasta ja Mongo- liasta. Ohjaaja- ja konetappioiden minimoimiseksi harvalukuisilta suo- malaisilta hävittäjälentäjiltä oli kiel- letty ryhtyä taisteluun punahävittäjiä vastaan, mikä taas on johtanut neu- vostokäsitykseen suomalaislentäjien pelkuruudesta. Pääosin Suur-Meri- jokeen tukeutunut Lentorykmentti 1 suoritti Fokker C.X kaksitasoilla lä- hitiedustelua ja syöksypommitusta.
Hitaat koneet tulivat pian kärsimään vakavia tappioita.
Lentorykmentti 4:n nopeat Blen- heim-pommikoneet suorittivat Puna- armeijan lähi- ja joskus myös kau- koselustan (mm. Lotinapellon) pom- mituksia. Useimmiten vain muuta- malla koneella suoritettuja pommi- tuksia huomattavasti tärkeämpänä oli vihollisvoimien lentotukikoh- tien sekä Laatokan pohjoispuoleis- ten ryhmitysalueiden ja huoltoyhte- yksien valokuvaustiedustelu. Tämä miltei tuntemattomaksi jäänyt stra- teginen kuvaustiedustelu oli lajis- saan korvaamaton ja myötävaikutti
merkittävästi neuvostodivisioonien saarrostusoperaatioihin. Blenheim- lennot suoritettiin sekä Tikkakosken päätukikohdasta, että esim. työkent- tänä käytetystä Kuluntalahdesta.
Pommitukset jatkuivat 19.
joulukuuta 1939 lähtien Joulukuun alun jälkeen alkoi mel- kein kolme viikkoa kestänyt len- tokelvoton sää, joka päättyi vasta 19.12.1939, jolloin puna-lentäjät uusivat yrityksensä tuhota suoma- laiset lentotukikohdat sekä myös mm. Kaakkois-Suomen risteysase- mat. Fokker-lentäjät ja ilmatorjunta- tykistö pudottivat yhdessä ainakin 22 pommikonetta ilman omia hävittäjä- tappioita. Pommitukset jatkuivat jou- lukuun 21., 23. ja 25. päivinä, jolloin pudotettiin ainakin 28 punapommi- konetta, omien hävittäjätappioiden rajoittuessa yhteen 23. joulukuuta alasammuttuun Fokker-hävittäjään.
Kuten hyvin tunnettua, Jor- ma Sarvanto pudotti loppiaisena 6.1.1940 Kouvolan ja Kotkan välillä samalla lennollaan peräti kuusi Kuo- piosta palaavaa DB-3 pommikonet- ta – mitkä mainostettiin eräänlaisena maailmanennätyksenä. Sarvanto kävi ilmataistelunsa osin Sippolan kirkon luona, missä oli menossa sankari-
hautajaisia. Kerrotaan että putoavia pommikoneita nähdessään saattovä- ki oli arkkujen hautaan laskun aika- na ryhtynyt taputuksiin! Sarvannolla oli itsellään satumainen onni – hä- nen koneensa oli ammuttu pommi- koneiden taka-ampujien tulituksessa ammuttu seulaksi, ja laskun jälkeen mekaanikot totesivat 35 luodinrei- kää hänen Fokker-hävittäjässään.
Salaisuutena Sarvannon, kuten mo- nien muiden pudotusten takana oli tehokas radiotiedustelu, joka pystyi ilmoittamaan pommitusosaston pa- luureitin ja –ajan. Tiedot Sarvannon ennätyslennosta ja samanaikaisista menestyksellisistä mottitaisteluista levisivät ympäri maailman, ja tuli- sivat symbolisoimaan talvisotaa ny- kyaikaisena ”David vastaan Goljat”
–taisteluna.
Ensimmäisten pommituslento- jensa jälkeen punailmailmavoimat olivat ryhtyneet systemaattisesti pommittamaan Suomen kotirinta- malla olevia kohteita. Tavoitteena oli murtaa Suomen puolustuskyky ja -tahto pommittamalla hallinto- keskuksia, teollisuuskohteita ja lii- kennesolmuja sekä estämällä elintär- keä huoltoliikenne Ruotsista. Niinpä toistuvasti pommitettiin mm. Turkua, Tamperetta, Jyväskylää sekä Pohjan- Jorma Sarvanto Fokker-hävittäjässään Utissa. Sarvanto teki ”maailmanennä- tyksen” pudottamalla kuusi DB-3 pommikonetta neljässä minuutissa 6.1.1940.
››
lahden satamia Vaasaa myöten. Aino- astaan Tampereella oli eräänlainen improvisoitu hävittäjäsuoja: ilmahä- lytyksen sattuessa Koelentueen len- täjät nousivat kulloinkin Valtion Len- tokonetehtaalla korjattavina, mutta välttävästi lentokelpoisina oleviin hävittäjiin. Koelentäjät pudottivatkin useita pommikoneita, mutta kärsivät myös katkeria tappioita.
Koneita tulee - lentäjät loppuvat?
Heti talvisodan sytyttyä yritettiin os- taa lisää koneita mm. Englannista, Ranskasta ja USA:sta. Italiasta oli onnistuttu jo YH-aikana lokakuus- sa 1939 ostamaan 35 Fiat G.50 hä- vittäjää, joiden toimitukset Saksan kautta kuitenkin keskeytettiin maan uuden liittolaisen, Neuvostoliiton vaatimuksista, ja Suomen tilaamat koneet oli pakko lähettää varsin hi- tailla merikuljetuksilla.
Kun Suomi vastoin odotuksia ei antautunut ylivoiman edessä, vaan pystyi jopa torjumaan vihollisen hyökkäykset, ruvettiin Lontoossa ja Pariisissa aktiivisesti suunnittele- maan Suomen auttamista mm. ase- toimituksilla. Niinpä saatiin pian lu- pauksia noin 300 lentokoneen toimi- tuksista, joista yli 150 koottiin Ruot- sin lentokonetehtailla ja -korjaamois- sa. Pystyttiin jo perustamaan useita uusia lentolaivueita. Niinpä esimer- kiksi Turun suojana toimi Säkylään tukeutuva Lentolaivue 28, kalustona ranskalaisia Morane-hävittäjiä.
Uusien lentokoneiden saapuessa Suomeen tammi-helmikuussa 1940 ohjaajapulasta tuli uusi ja vakava on- gelma. Lentokoneiden siirtolentoihin Englannista tai Ruotsista piti toisi- naan komentaa ohjaajia, joilla ei ollut riittävää lentokokemusta, puhumatta- kaan joskus hyvin huonoissa sääti- loissa ja avomeren yllä suoritettavien
ylipitkien lentojen edellyttämää tai- toa. Ihme kyllä vain muutama lento- kone menetettiin siirtolennoilla. Vas- ta maahan saapuneilla hävittäjillä ja pommikoneilla suoritettiin välittö- mästi sotalentoja – käytännöllisesti katsoen ilman minkäänlaista lentä- jien tai mekaanikkojen tyyppikoulu- tusta. Eräät ohjaajat saivat ainoastaan muutaman tutustumislennon uusil- la ja tuntemattomilla lentokoneilla ennen kuin tekivät ensimmäisen so- talentonsa. Uusia laivueita perustet- taessa oli pakko ohentaa vanhojen laivueiden päällystörakennetta. On kyseenalaista miten niukat ja uupu- neet ohjaajaresurssit olisivat riittä- neet jatkuvasti pitenevinä kevätpäivi- nä. Konetyyppien kirjavuus aiheutti mekaanikoille suunnattomia ongel- mia, jokaisessa hävittäjälaivueessa oli oma päätyyppi. Katettujen ja läm- mitettyjen huoltotilojen puuttuessa jatkuva siirtyminen jäätukikohdasta toiseen ei myöskään helpottanut me- kaanikkojen työtä.
Kauhavan Ilmasotakoulun lento- kurssien kapasiteettia ei tietenkään
voitu rajattomasti laajentaa, joten koulutuksen suhteen käännyttiin naa- purimaiden puoleen. Sekä Ruotsis- sa että Norjassa ehdittiin käynnistää suomalaisten lento-oppilaiden perus- koulutus, poliittisista syistä maiden siviili-ilmailuliittojen järjestäminä kursseina. Myös Tanskassa oli tehty periaatepäätös koulutuksen järjestä- misestä, mutta Tanskassa kurssia ei ehditty aloittaa ennen Moskovan rau- haa 13.3.1940.
Rauhansopimuksen jälkeen Ruotsin ja Norjan kurssit (joista vii- meksi mainittu oli vasta ehtinyt al- kaa) jatkuivat innottomasti. Saksan hyökättyä Norjaan vajaa kuukausi myöhemmin 9.4.1940 suomalaiset lento-oppilaat harkitsivat ensin liitty- mistä vapaaehtoisina Norjan armei- jaan taistellakseen maahantunkeu- tujaa vastaan, mutta päättivät sitten lähteä takaisin Suomeen. Kuvaavaa Suomen heilahtelevalle ulkopoliitti- selle asemalle kesällä 1940 on, että Saksan miehitettyä koko Norjan Jää- meren rannikkoa myöten, suoma- laisen lentokurssin järjestänyt nor- jalainen eversti Ole Reistad saapui Suomeen kysyäkseen onko Suomi valmis järjestämään vastaavaa len- tokoulutusta norjalaisille pakolai-
TEEMANA
TALVISOTA
...TALVISOTA ILmASSA
Täysin ehjä DB-3 pommikone saatiin sotasaaliiksi 29.1.1940. Viron Kuusikuun tukeutuneen 53. PommLeR:n pommikoneosasto oli kierrellyt Hämeessä ja lo- pulta laskeutunut Hauhonselän jäälle. ”Punaisen 15”:n miehistö jätti koneensa ja ahtautui muihin koneisiin.
sille? Tämä ei sopinut syntyneessä tilanteessa, jolloin Suomi oli valit- semassa Saksan puolta mahdollista tulevaa voimamittelöä ajatellen. Rei- stad lähti sittemmin Kanadaan mis- sä perusti Little Norway-lentokoulun joka koulutti hävittäjälentäjiä Royal Air Forcea varten.
Ruotsalainen vapaaehtoi- nen lentorykmentti F 19 Kuten yllä todettiin kaikki taistelu- koneet oli talvisodan syttyessä keski- tetty Kaakkois-Suomeen, joten Neu- vostoliitolla oli ehdoton ilmaherruus Keski- ja Pohjois-Suomessa. Tilanne muuttui Pohjois-Suomen osalta ruot- salaisen vapaaehtoisen lentorykmen- tin (vahvuudeltaan oikeastaan vain lentolaivue) F 19:n saapuessa Veitsi- luotoon tammikuun alussa. F 19 kä- sitti kaksitoista Gloster Gladiator- hävittäjää (eli kolmasosa Ruotsin silloisista torjuntahävittäjistä) ja neljä Hawker Hart kevyttä pommi- konetta, henkilövahvuudeltaan run- saat 200 henkilöä, joista 25 lentäjää.
F 19 oli lisäksi hyvin valmistautunut tehtäväänsä, tottunut Pohjolan talvi- olosuhteisiin, ja lisäksi omavarainen (ml. polttoaine- ja ammustoimituk- set, varaosat, muonitus jne), eikä siis verottanut Suomen ilmavoimien niukkoja resursseja. Toiminta-alu- een laajuuden takia F 19:n oli pakko perustaa etätukikohtia Rovaniemen Olkkajärvelle, Ouluun, Kemijärvelle ja Vaalaan. Tammikuun 12. päivästä lähtien sotalentoja suorittaneet ruot- salaiset pudottivat kahdeksan pom- mikonetta ja menettivät viisi lentäjää, joista kolme kaatunutta ja kaksi sota- vankina. F 19:n tärkeimpänä saavu- tuksena lienee konkreettinen osoitus, ettei punalentäjillä enää ollut ehdo- tonta ilmaherruutta. Onkin laskettu että F 19 torjui 35 pommihyökkäystä Pohjois-Suomen kaupunkeihin.
Hyvin järjestetyn ja tehokkaas- ti toimivan ruotsalaisen F 19-yksi- kön lisäksi suuri määrä vapaaeh- toisia ilmoitti Suomen diplomaatti-
edustustoissa eri puolilla maailmaa haluavansa palvella Suomen ilma- voimissa. Halukkailta puuttui lähes poikkeuksetta suomen kielen taito ja monessa tapauksessa myös tarpeel- linen peruskoulutus. Valmennus so- talentoihin Suomen talviolosuhteissa vaati suomalaisilta lennonopettajilta kohtuutonta huomiota. Kansainväli- sillä vapaaehtoisilla oli lähinnä vain mainosarvoa. Joukossa oli onnen- hakijoita, huijareita ja jopa rikolli- sia. Tunnetuimpia vapaaehtoisia oli
”Musta kotka”, afroamerikkalainen Hubert Fantleroy Julian, joka ilmoit- ti olevansa Abessinian ilmavoimien entinen komentaja, sotilasarvoltaan kenttämarsalkka. Julian oli selväs- ti tyytymätön Suomessa saamaansa kapteenin arvoon, joka taas monen suomalaisen mielestä oli selvästi useita arvoasteita liian korkea.
Johtuen vapaaehtoisten riittämät- tömästä lentokokemuksesta ani har- vat voitiin suoraan hyväksyä ilmavoi- mien taistelulaivueisiin. Muut lähe- tettiin koulutusyksiköihin, eikä heis- tä ollut mitään hyötyä lyhyen sodan
aikana. Riittävän lentokokemuksen omaavista vapaaehtoisista useimmat siirrettiin Lentolaivue 22:een, joka maaliskuussa 1940 sai uudet Hurri- cane- ja Brewster-hävittäjät. Ilmavoi- mien “muukalaislegioonaksi” kutsut- tu laivue perustettiin Hollolan Pyhä- niemessä talvisodan viimeisinä päi- vinä. Lyhtyaikaisen laivueen lentävä henkilökunta edusti yhtätoista maata, ulkomaalaisia oli neljä upseeria sekä kymmenen aliupseeria. Samankaltai- nen kirjava tausta oli teknisellä hen- kilökunnalla.
Useat ulkomaalaiset ohjaajat ek- syivät ensimmäisellä ja joskus aino- alla tutustumislennollaan lumen peit- tämien metsien ja jäätyneiden järvien yllä. Lumisilla ja liukkailla kiitoteillä sattui lisäksi lukuisia vaurioita.
Viipurinlahti maaliskuu 1940
Maaliskuussa 1940 oli pakko ko- mentaa miltei kaikki Ilmavoimien omat koneet torjumaan Puna-arme- Ruotsalaisen F 19:n hävittäjälentäjät kävivät tutustumassa 10.3.1940 Kemijär- velle pudottamaansa nelimoottoriseen TB-3 pommikoneeseen.
››
jan hyökkäystä Viipuria kohti sekä Viipurilahden yli. Niinpä mm. Turku oli taas pakko jättää ilman omaa hä- vittäjäpuolustusta. Maaliskuu 7.-10.
välisenä aikana menetettiin kolme Viipurinlahden pommituksia suorit- tanutta Blenheim-konetta.
Samalla käytiin kiivaita neuvot- teluja englantilaisten ja ranskalais- ten pommikoneosastojen saamisek- si Suomeen. Maaliskuun 6. päivänä saatiin tieto että kolme Blenheim- laivuetta, 36 konetta, tullaan lähet- tämään Englannista Suomeen. Suo- messa ryhdyttiin heti valmistelemaan pommikoneosastojen vastaanotto ja tuleva käyttö. Ilmavoimien komenta- ja kenraali Lundqvist käski 9.3.1940 pikaisesti kokoamaan maalitiedosto- ja uusia pommitusyksikköjä varten:
”Ulkolaisia vapaaehtoisia pommi- tuslaivueita varten on maalien mää- rittelemiseksi koottava kaikki saata- vissa oleva materiaali (valokuvat, kartat ym. tiedot) mm. seuraavilta alueilta: Kannas, Pietari ympäris- töineen, Pietarin sotilaspiiri linjal- le Peipusjärven pohj.pää–Volhov – Äänisjärvi, Karjala, Viro… Kesällä 1939 otetut valokuvat myös käytet-
täväksi. Yllä oleva myös alueiden tärkeysjärjestys.” Pommitusmaa- leina mainittiin erityisesti rautatiet, huoltokeskukset ja lentotukikohdat, sotatarviketehtaat ja voimalaitokset.
Mitään maalikansioita (tai osioita) ei ole löytynyt, eikä ole tiedossa, ehdittiinkö niitä (mukaan lukien ke- sällä 1939 kapteeni Eskolan itärajan takana ottamat huippusalaiset ilma- kuvat!) luovuttaa ennen rauhan sol- mimista.
Maaliskuun 9. päivänä ilmoitet- tiin Lontoossa, että mikäli Suomi katkaisee rauhanneuvottelut Neuvos- toliiton kanssa, niin Englanti lähet- tää 50 Blenheim-pommikonetta Suo- meen. Heti Suomen virallisen avus- tuspyynnön jälkeen RAF:n lentäjät lentävät pommikoneet Suomeen.
Kahdeksan pitkänokkaista lähtee matkaan neljän päivän kuluttua, ja loput 42 lyhytnokkaista konetta kah- deksan päivää myöhemmin.
Talvisota päättyi 13. maalis- kuuta 1940
Kuten tunnettua Suomi ei koskaan jättänyt avustuspyyntöä, eikä englan-
TEEMANA
TALVISOTA
...TALVISOTA ILmASSA
tilaisia tai ranskalaisia pommikone- osastoja lähetetty taistelemaan Suo- messa. Moskovassa 13.3.1940 vas- taisena yönä solmittu rauhansopimus muutti maailmanhistorian kulun.
Jälkiviisaasti voi todeta, että on hyvin epätodennäköistä että luvatut pommikoneet olisivat ehtineet peril- le, ennen kuin olisi ollut auttamatto- masti liian myöhään talvisodan lop- putuloksen muuttamiseksi. Suomen armeijan vastustuskyky oli rauhan solmimishetkellä käytännöllisesti murtumassa Viipurinlahdella.
Suomen intervention rinnalla länsiliittoutuneet suunnittelivat myös Neuvostoliiton Bakun öljykenttien pommituksia. Kremlin neuvotteluha- lukkuuteen on varmasti vaikuttanut tietoisuus liittoutuneiden strategisista suunnitelmista sekä Suomen inter- vention, että öljykenttien pommitus- ten muodossa.
Moskovan rauhansopimuksen jälkeen peruutettiin välittömäs- ti kaikki interventiosuunnitelmat.
Ruotsiin jo saapuneiden lentoko- neiden toimitusjärjestelyt jatkuivat, mutta huomattava määrä luvattuja, Englannin ja Ranskan satamissa tai lentokentillä odottavia lentokoneita ei koskaan saapunut Suomeen.
Ruotsalaista F 19-laivuetta lu- kuun ottamatta talvisodan lukuisis- ta vapaaehtoisista ei ollut mitään to- dellista hyötyä ilmavoimille, vaan he muodostivat pikemminkin vain häiriötekijän.
Ilmasodan lopputulos Talvisodan alussa Neuvostoliitol- la oli yli 2500 taistelukonetta (etu- päässä Leningradin sotilaspiiris- sä) Suomen vastaisilla rintamilla.
Sodan aikana saatiin vahvistuksia useista Sisä-Venäjän sotilaspiireis- tä, sekä Mustanmeren ja jopa Tyynen valtameren laivastojen ilmavoimista.
Talvisodan päättyessä sotakoneita oli rintamalla yli 4000. Neuvostoliiton lentojoukot menettivät yli 980 len- tokonetta, joista arviolta puolet tais- Blackburn Roc-koneet eivät koskaan saapuneet Suomeen. Siirtolento Suomeen
keskeytyi Skotlantiin 13.3.1940. Koneisiin oli jo maalattu ilmavoimien RO- tunnukset, ja sinistä hakaristitunnusta varten oli maalattu valkoinen pohja.
teluissa, ja loput onnettomuuksissa, eksymisissä, pitkillä siirtolennoilla jne. Miehistötappiot käsittivät lähes 900 menetettyä lentäjää, joista 106
30.11.1939 13.3.1940
Hävittäjiä Pommikoneita Tiedustelu- ym. koneita
Hävittäjiä Pommikoneita Tiedustelu- ym. koneita
Lentorykmentti 1 48 13 27
Lentorykmentti 2 46 87
Lentorykmentti 4 17 20
Lentolaivue 36 8 8
Yhteensä 119 166
Taulukko 1. Suomen ilmavoimat 30.11.1939 ja 13.3.1940
jäi sotavangeiksi Suomessa.
Suomen ilmavoimat menettivät taas 62 lentokonetta (joista 47 taiste- luissa) ja 71 lentäjää (joista viisi sota-
vankia). Ilmavoimien kalustotilanne 30.11.1939 ja 13.3.1940 on esitetty taulukossa 1.
TEEMANA
TALVISOTA
Ilmatorjunta oli sotien aikana puolustusvoimien nuorin ase- laji. Ensimmäinen ilmatorjun- tajoukko-osasto perustettiin syyskuussa 1930 kenttätykistön yhteyteen Viipurissa, josta tuli ilmatorjunnan pääkoulutuspaik- ka. Ilmatorjunta alistettiin ope- ratiivisesti ilmavoimien johtoon 1.7.1937 ja liitettiin orgaanisesti ilmavoimiin 1.1.1938. Samalla ilmatorjunta sai oman aselaji- johdon. Aselajissa oli 1.1.1939 kaksi ilmatorjuntarykmenttiä:
Ilmatorjuntarykmentti 1 Helsin- gissä ja Ilmatorjuntarykmentti 2 Viipurissa.
Aluksi ei ollut
ilmatorjuntaupseereita Puolustusvoimissa ei ollut vapausso- dan jälkeen eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään yhtään ilmatorjuntakou-
lutettua upseeria. Osa tykistöjääkä- reistä oli saanut ilma-ammuntakou- lutusta Saksassa ja myös rannikko- tykistössä tunnettiin asiaan mielen- kiintoa. Oli varsin luonnollista, että ilmatorjuntakoulutus alkoi rannikko- tykistön piirissä ja jatkui kenttätykis- tössä, kunnes ilmatorjunnasta tuli osa ilmapuolustusta.
Ensimmäiset ilmatorjuntajou- koissa palvelleet upseerit olivatkin kenttä- tai rannikkotykistön miehiä.
Suomenlinnassa palvellut rannik- kotykistön kapteeni Åke Törnroos perusti esimiehensä, eversti Väinö Valveen tuella ensimmäisen ilmator- juntayksikön, Ilmapuolustuskomen- nuskunnan, 1.7.1925.
Ilmatorjuntakoulutuksen joh- tajina tulivat 1920–1930 -luvuilla tunnetuiksi kapteeni/majuri Hol- ger Baeckman, joka oli presidentti Relanderin vävy, ja kapteeni/majuri Juhani Paasikivi, presidentti Paa- sikiven poika. Holger Baeckman oli kenttätykistöupseeri, joka valmistui
upseeriksi 1921 ja siirtyi ilmatorjun- taan vuonna 1926. Hän toimi ennen talvisotaa Viipurissa ilmatorjunta- patterin päällikkönä, patteriston ko- mentajana (1930–1933) ja Ilmator- juntarykmentin komentajan sijaisena (1937–1938).
Juhani Paasikivi oli myös kent- tätykistöupseeri, joka valmistui Ka- dettikoulusta 1922 ja suoritti yleisen ja ylemmän kurssin Ruotsin tykistö- ja insinöörikorkeakoulussa vuosina 1924–1928. Ainakin pituudesta pää- tellen kurssit saattoivat vastata Sota- korkeakoulun ye-upseerikurssia, jota Paasikivi ei suorittanut. Vuodesta 1930 alkaen hän toimi ilmatorjun- tapatterin päällikkönä ja patteriston komentajana Viipurissa. Paasikivi tuli ennen sotia tunnetuksi ilmator- junta-aiheisista kirjoituksistaan, joi- hin kuului mm. kirja ”Ilmatorjunta”
(Porvoo 1932).
Viipurissa 1.5.1934 perustetun Ilmatorjuntarykmentin ensimmäise-
eversti evp Ahti Lappi
ILMATORJUNNAN JOHTO TALVISODASSA
››
Juhani Paasikivi oli eräs ilmatorjunnan alkuaikojen pätevimmistä upseereista.
Hän johti talvisodan aikana Helsingin ilmapuolustusta. Kuvassa hän on Muu- rilan leirillä vuonna 1931. (Kuva: Ilmatorjuntamuseo)
Pekka Jokipaltio oli nuorena ye-ma- jurina talvisodan aikana avainhenkilö ilmatorjunnan johtamisessa. (Kuva:
Puolustusvoimat).
TEEMANA
TALVISOTA
...ILmATORjuNNAN jOhTO TALVISODASSA
nä komentajana toimi jääkärieversti Lars Melander, joka suoritti ye-up- seerikurssin teknillisellä linjalla So- takorkeakoulussa 1927–1931. Hän oli mukana ilmatorjunnan teknises- sä kehittämistyössäkin, mm. kenraali Nenosen asesuunnittelutoimikunnas- sa. Hänellä oli aluksi päävastuu koko aselajin kehittämisestä.
Sotakorkeakoulun opettajakun- nassa ei ennen sotia ollut ilmator- junta-alan syvempää asiantunte- musta. Ilmasotataidon ja ilmator- junnan opettajina toimivat tuolloin everstiluutnantti A. Somersalo (1925–1930), majuri T. A. Somerto (1930–1933), everstiluutnantti P. G.
Varis (1933–1937) ja majuri E. M.
Bremer (1937–1939).
Ilmatorjunnan johtoon yleisesikuntaupseereita Frans Helminen oli ilmatorjunnan ensimmäisiä yleisesikuntaupseereja, josta tuli sotavuosina aselajin johto- hahmo. Hän oli alun perin keisaril- lisen Venäjän armeijan ratsuväkiup- seeri, joka vallankumouksen jälkeen liittyi Suomen armeijaan ja palveli
tykistössä. Hän suoritti Sotakor- keakoulun kurssin yleisellä linjalla 1927–1929 ja oli kurssin priimus.
Kurssin jälkeen hänet määrättiin So- takorkeakoulun tykistötaktiikan sekä ase- ja ampumateknii kan opettajak- si (1930–1934). Samalla hänet ylen- nettiin everstiluutnantiksi, 35-vuoti- aana. Vuosina 1932–1933 hän toimi Kenttätykistörykmentti 3:n komenta- jan viransijaisena, mutta palasi reilun vuo den kuluttua takai sin Sotakorkea- koulun opettajaksi.
Oli jossain määrin sattuma, että Frans Helmisestä tuli ilmatorjunta- aselajin ensimmäinen tarkastaja.
Hän oli teknillisesti suuntau tunut upseeri, joka oli Sotakorkeakoulun diplomityössään tut kinut vihollisen ilmatoiminnan vaikutusta marssien järjestämiseen suo malaisissa oloissa ja perehty nyt samalla ilmatorjunta- kysymyksiin. Näillä perusteilla hänet määrättiin vuonna 1937 ilmatorjun- taupseeriksi Ilmavoimien esikuntaan ja ylennettiin 6.12.1937 everstiksi.
Tästä alkoi Frans Helmisen pitkä ura ilmatorjunnan ylimmässä johdossa.
1.1.1939 hänet nimitettiin ilmator- juntajoukkojen tarkastajaksi.
Eräät tunnetut ilmatorjuntaup- seerit suorittivat ye-upseeritutkin- non juuri ennen talvisotaa – heitä ei ollut monta.
Pekka Jokipaltio valmistui up- seeriksi Kadettikoulusta 1924 ja pal- veli sen jälkeen kenttätykistössä. Hän sai esikuntakokemusta palvellessaan toimistoupseerina Yleisesikunnassa 1930–1934. Jokipaltio määrättiin Sotakorkeakoulun käytyään (1934–
1936) ye-upseeriksi Ilmatorjuntaryk- menttiin (Viipuri). Sieltä alkoi kuu- luisan ”Joki-Pekan” ilmatorjuntaura.
Toinen nuori ye-upseeri ilmator- junnan operatiivisissa tehtävissä oli Eino Tuompo. Hän suoritti varus- miespalveluksensa Ilmailupataljoo- nassa vuonna 1920 ja kävi Kadetti- koulun 1920–1922. Sen jälkeen hän palveli upseerina kenttätykistössä, kunnes suoritti Sotakorkeakoulun kurssin yleisen linjan 1936–1938.
Hänet määrättiin Yleisesikunnan operatiiviseen osastoon, missä hän vastasi ilmatorjunnan sodan ajan suunnittelusta, vaikka hänellä ei ollutkaan ilmatorjuntataustaa. Tu- loksena syntyi vuosina 1938–1939 operatiivisen suunnitelman liite ”Il- matorjunta”, joka sisälsi ilmatorjun- tajoukkojen sa-organisaation (PTL) ja perusteet sodan ajan toiminnalle.
Sellaista ei aiemmin ollut.
Eskil Peura valmistui upseeriksi Kadettikoulusta 1928 ja palveli sitten kenttätykistössä. Käytyään Sotakor- keakoulun kurssin teknillisellä lin- jalla 1933–1936 hänet määrättiin ye- upseeriksi Ilmatorjuntarykmenttiin Viipurissa. Ennen talvisotaa hän toi- mi Kuopiossa teollisuuspiirin pääl- likkönä 1937–1938 sekä sen jälkeen patterin päällikkönä ja teknillisen toi- miston päällikkönä Erillisessä Ilma- torjuntapatteristossa ja Ilmatorjunta- rykmentti 1:ssä Helsingissä.
Aaro Astola valmistui upseeriksi Kadettikoulusta 1927 ja palveli en- nen talvisotaa kenttätykistössä ja ly- hyen aikaa myös Sortavalan suoje- luskuntapiirin aluepäällikkönä. Hän suoritti Sotakorkeakoulun kurssin il- masotaosastolla (ISO 1) 1937–1939.
Hän oli ensimmäisen ilmasotalinjan ainoa upseeri, joka määrättiin ilma- torjuntatehtäviin kurssin jälkeen.
Niilo Simojoki valmistui upsee- riksi kadettikurssilta (1930–1932) ja hän palveli aluksi nuorempana up- seerina Rannikkotykistörykmentis- sä. Hän sai omasta pyynnöstään siir- ron ilmatorjuntajoukkoihin. Vuosina 1934–1937 Simojoki toimi patterin päällikkönä Ilmatorjuntarykmentissä (Viipuri), jolloin alkoi hänen pitkä uransa ilmatorjunnan piirissä. Juu- ri ennen talvisotaa hän ehti suorittaa Sotakorkeakoulun kurssin sotateknil- lisellä osastolla 1937–1939.
Samalla Sotakorkeakoulun kurs- silla oli luutnantti Allan Soiniemi, joka oli suorittanut Kadettikoulun 1931–1933 ja palvellut sen jälkeen ilmatorjuntajoukoissa Viipurissa.
Sotakorkeakoulun jälkeen hän toimi kouluttajana It.R 2:n aliupseerikou- lussa.
Ilmatorjunnan ylin johto talvisodassa
Ilmavoimien komentaja, kenraali- majuri J. F. Lundqvist määrättiin talvisodan kynnyksellä (22.10.1939) maan ilmapuolustuksen komentajak-
si ja eversti Frans Helminen nimi- tettiin hänen alaisekseen ilmatorjun- tajoukkojen komentajaksi Ilmapuo- lustuksen esikuntaan (IPE). IPE:n ilmavoimaosasto, johon ilmatorjun- tatoimistokin kuului, siirtyi Helsin- gistä Päämajan yhteyteen Mikkeliin 4.12.1939. Tämä takasi hyvän yh- teistoiminnan operatiivisessa suun- nittelussa ja johtamisessa – syntyi
”joint-johtamisen” esikuva! Ilma- torjuntatoimistoa johti majuri Pekka Jokipaltio. Majuri Eino Tuompo pal- veli talvisodan aikana Päämajan ope- ratiivisen osaston ilmavoimatoimis- tossa, missä hän edusti ilmatorjun- taa. Tuompon ja Jokipaltion välillä oli yhteistoimintaa ilmatorjunta-asi- oissa. Kapteeni Niilo Simojoki pal- veli Ilmapuolustuksen esikunnassa toimistoupseerina vastuualueenaan ilmatorjunnan erikoishuollon järjes- telyt ja kalustohankinnat. Tästä sai alkunsa Simojoen merkittävä ura aselajimme teknillisen tutkimuksen ja kehittämisen uranuurtajana. Ilma- torjunnan ylin johto oli talvisodassa nuorissa, mutta hyvissä käsissä.
Muiden yleisesikuntaupseeri- koulutuksen saaneiden ilmatorjun-
taupseereiden tehtävistä talvisodassa voidaan todeta, että kapteeni Eskil Peura toimi ilmapuolustusaluekes- kuksen (IPAK 15) teknillisen toimis- ton päällikkönä Helsingissä. Hänen esimiehensä oli majuri Juhani Paa- sikivi, joka toimi Helsingin Ilma- puolustusalueen (IPA) komentajana.
Kannaksen Armeijan ilmatorjunta- komentaja oli ye-everstiluutnantti Henrik Schreck, joka oli toiminut aiemmin Ilmatorjuntarykmentti 2:n komentajana Viipurissa. Kapteeni Aaro Astola toimi Kannaksen Ar- meijan esikunnan (KanAE) ilmator- juntatoimiston päällikkönä. Samas- sa esikunnassa olivat toimistoup- seereina ilmatorjuntamiehet Viipu- rista, kapteeni Torsten Chydenius ja luutnantti Pentti Paatero. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kannaksen joukkojen komentajan esikunnassa (KaJoKE) ei kesällä 1944 ollut yhtä hyvää ilmatorjuntamiehitystä, aluk- si ei edes ilmatorjuntakomentajaa…
Kotijoukkojen ilmatorjuntako- mentajana toimi talvisodan aikana everstiluutnantti Thorvald Ekman, Ilmatorjuntarykmentti 1:n entinen komentaja. Hänen apulaisenaan oli nuori aktiiviupseeri, luutnantti Jo- hannes Turpeinen. Operatiivisissa yhtymissä riitti aselajikomentajia vain armeijakuntatasolle.
Majuri Väinö Savonen toimi I AK:n ilmatorjuntakomentajana. Hän oli suorittanut ye-upseeritutkinnon Viron Sotakorkeakoulussa 1931–
1933 ja palvellut ilmatorjuntaryk- mentissä Viipurissa vuosina 1937–
1939 aliupseerikoulun johtajana ja patteriston komentajana.
Majuri Holger Baeckman toi- mi II AK:n ilmatorjuntakomentajana Karjalan kannaksella. Hän oli käy- tännössä kokenein ilmatorjuntaup- seerimme, mutta ei yleisesikuntaup- seeri.
Majuri Paavo Lautela määrät- tiin III AK:n ilmatorjuntakomenta- jaksi. Hän oli kenttätykistöupseeri, joka juuri ennen sotaa oli määrätty Eino Tuompo oli jo ennen talvisotaa
ye-majurina laatimassa ilmatorjunnan sa-suunnitelmia Yleisesikunnassa.
Sodan aikana hän palveli Päämajan operatiivisen osaston ilmavoimatoi- mistossa. (Kuva: Puolustusvoimat).
››
It.R 2:n aliupseerikoulun johtajaksi.
Hänen apulaisenaan toimi Sotakor- keakoulun käynyt kokenut ilmator- juntaupseeri, luutnantti Allan Sovi- nen (ylennettiin kapteeniksi 1940).
Majuri Arvi Koljonen oli myös pitkän linjan ilmatorjuntaupseeri, mutta ei kadettiupseeri, joka toimi IV AK:n ilmatorjuntakomentajana.
Aktiivi- ja reservi- upseereita ilmatorjunta- yksiköiden johdossa
Ilmatorjunta-aselajissa oli talvisodan alkaessa aika vähän aktiiviupseerei- ta eikä kovin paljon reserviupsee- reitakaan – eikä sen puoleen paljon joukkojakaan! Tärkeimmät kanta- joukkoperusteiset ilmatorjuntapat- terit Viipurissa ja Helsingissä olivat enimmäkseen kadettiupseereiden johdossa. Viipurissa muodostettiin 11.10.1939 useita ilmatorjuntayksi- köitä, jolloin mm. kapteenit Erkki Tarvainen ja Kalle Seppälä sekä luutnantit Paavo Viiri ja Solmu Hirvikallio määrättiin raskaiden
ilmatorjuntapattereiden päälliköik- si. Luutnantit Heikki Loikkanen, Kyösti Pulliainen ja Aksel Marte sekä vänrikit Erkki Heinonen, Eino Hirva ja Kai Halmevaara määrät- tiin kevyiden ilmatorjuntapattereiden päälliköiksi. Vänrikki Veikko Järve- lä sijoitettiin Kyösti Pulliaisen yk- sikköön. Luutnantti Reino Oksanen sijoitettiin Viipurin ilmapuolustus- aluekeskuksen (IPAK) päälliköksi.
Osa ilmatorjuntayksiköistä jäi Viipu- rin suojaksi, osa siirtyi suojaamaan kenttäarmeijaa.
Helsingin ilmapuolustusta johti majuri Juhani Paasikivi. Torjunnan johtamisesta vastasi ilmapuolustus- aluekeskuksen (IPAK 15) päällikkö, kapteeni Paul Rosokallio. Viestiup- seerina Helsingissä toimi vänrikki K.H. Pentti. Raskaiden pattereiden päällikköinä toimivat kapteeni Sulo Helppi Taivaskalliolla sekä luut- nantit Aake Pesonen ja Keijo Kos- ki Suomenlinnassa ja luutnantti (res) Willy Bengelsdorf Myllykalliolla (siirtyi Mikkeliin 3.12.). Luutnant- ti Paavo Keinäsen johtama raskas
patteri saapui Viipurista Myllykalli- olle 3.12. Kevyiden ilmatorjuntayk- siköiden johtajina toimivat luutnantti (res) O.J. Asikainen Kaivopuistos- sa ja vänrikki Martti Karppinen Ilmalassa. Ilmatorjuntakonekivää- rikomppania oli hajaryhmityksessä luutnantti (res) U. Karvosen johdos- sa. Valonheitinpatteria johti vänrikki Aarne Saari.
Reserviupseereita sijoitettiin joh- tajiksi pääasiassa kevyisiin ilmator- juntapattereihin ja -jaoksiin sekä il- matorjuntakonekiväärikomppanioi- hin ja -joukkueisiin. Hyvin koulutet- tuja suojeluskuntaupseereita voitiin sijoittaa myös raskaiden pattereiden päälliköiksi; esimerkkinä on edellä mainitun Willy Bengelsdorfin lisäksi tunnettu ilmatorjuntaveteraani, maju- ri Uljas Marttinen, joka toimi tal- visodassa Vihtavuoren ruutitehdasta suojanneen raskaan patterin päällik- könä.
Pudotustilastoista voidaan teh- dä yhteenveto, jonka mukaan reser- viupseerien johtamat yksiköt (35) ampuivat alas 216 ja vaurioittivat 276 konetta; vastaavat luvut aktiivi- upseerien johtamien yksiköiden (16) osalta olivat 111+85. Hyviä suorituk- sia!
TEEMANA
TALVISOTA
...ILmATORjuNNAN jOhTO TALVISODASSA
