ILON ETIIKKA
Teologinen etiikka panenteistisessa jumalakuvassa
Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia
Pro gradu -tutkielma, maaliskuu 2017 Systemaattinen teologia
Ari Kokkonen
Tekijät – Author Kokkonen Ari Tapio Työn nimi – Title
Ilon etiikka – Teologinen etiikka panenteistisessa jumalakuvassa
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Systemaattinen teologia Pro gradu -tutkielma x 28.3.2017 107
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tutkielman tehtävänä on selvittää, miten hyvä elämä voidaan määritellä, kun jumalakuva määritellään panenteistiseksi. Hyvään elämään liittyy oleellisesti sen kääntöpuoli eli pahuus, joten tutkimus pyrkii myös vastaamaan kysymykseen, miten hyvän ja pahan mahdollisuus esiintyy ihmisen elämässä. Tutkimusta varten perehdytään Spinozan ajatteluun teoksessa Etiikka, jossa hän pyrkii määrittelemään ihmiselämää ja sen suhdetta Jumalaan. Etiikkaansa varten Spinoza määrittelee ensin jumalakuvan, joka edustaa panteistista käsitystä Jumalasta.
Spinoza rakensi oman filosofiansa vastineena tieteellisen maailmankuvan ja raamatullisen todellisuuskäsityksen törmäykseen uuden ajan alussa. Spinozan työ on mielenkiintoinen aikamme teologisesta kentästä käsin tarkasteltuna. Hän edusti aikanaan rationalismia, joka nousi uuden ajan tieteellisessä läpimurrossa ja näyttäytyi dogmaattiselle kristinuskolle vastakkaisena tapana hahmottaa maailmaa. Tieteen ja uskonnon tuottamista maailmankuvista käydään edelleen keskustelua, jonka voidaan katsoa erottavan jumaluskon ja rationaalisuuden toisistaan. Spinozan ajattelussa Jumalan käsite on kuitenkin rationaalisuuden ytimessä. Spinoza määrittelee Jumalan sellaisella tavalla, että määrittely ei muodosta ristiriitaa luonnontieteiden kanssa. Lopputuloksena syntyy jumalakuva, joka ei enää istu kristinuskon perinteiseen käsitykseen Jumalasta. Aikanaan Spinoza julistettiin ateistiksi ja katolinen kirkko katsoi hänen puhuvan Jumalasta erittäin sopimattomalla tavalla.
Pyrin työssäni päivittämään Spinozan etiikan tälle vuosituhannelle ja katsomaan mitä siitä seuraa. Työ on luonteeltaan
uskonnonfilosofinen ja pyrin sekä analyysiin, että argumentoituun kannanmuodostukseen. Tutkimustehtävän kannalta on oleellista selvittää, missä määrin Spinozan oletukset universumin luonteesta ja ihmisen psykologiasta ovat oikeutettuja, koska niiden pohjalta hän vetää johtopäätöksensä hyvästä elämästä. Tästä syystä tutkimusotteeni on poikkitieteellinen. Pyrin tarkastelemaan etiikan kannalta merkittäviä kysymyksiä aikamme tieteen valossa lähtien Spinozan oletuksesta, jonka mukaan universumi sellaisenaan edustaa Jumalaa.
Ensimmäisessä pääluvussa pyrin selventämään tarkemmin Spinozan historiallisia lähtökohtia. Pyrin myös tarkentamaan mihin pyrin, kun tarkastelen Spinozan filosofiaa aikamme tieteen valossa.
Toisessa pääluvussa tutustun Spinozan määrittelemään jumalakuvaan, joka perustuu klassiseen fysiikkaan. Spinoza rinnastaa Jumalan universumiin, joten tarkastelen millaisia vaikutuksia fysiikan kehityksellä on ollut ihmisen käsitykseen universumista. Luvussa
tarkastellaan erityisesti klassisen fysiikan käsitystä universumin deterministisestä luonteesta suhteessa kvanttifysiikan tunnistamaan aitoon satunnaisuuteen universumin ominaisuutena. Käsitys universumin satunnaisuudesta määritellään erottavaksi tekijäksi myös käsitteiden panenteismi ja panteismi välillä.
Kolmannessa pääluvussa tarkastelen Spinozan käsitystä ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Spinoza määrittelee suhteen sisäiseksi siten, että ihminen on osa Jumalaa. Tällä on oleellinen merkitys siihen, miten Spinoza lähtee määrittelemään hyvän elämän reunaehtoja ja rajaamaan pahaa. Tutkin, mitä tämä voisi tarkoittaa nykyaikaisen uskonnonfilosofian, psykologian ja biologian näkökulmasta.
Neljännessä pääluvussa tutkin tarkemmin ihmisen tunteiden ja järjen välistä vuorovaikutusta ihmisen päätöksenteossa. Lähestyn aihetta mielenfilosofian, tekoälytutkimuksen, historian ja psykologian kautta. Luvussa käsitellään erityisesti niitä edellytyksiä, joita ihmisellä on itsenäiseen päätöksentekoon. Spinozan filosofia ei näytä antavan ihmiselle mahdollisuutta vapaaseen tahtoon, joten luvussa pyritään löytämään vastaus siihen, miten tämä asia voidaan ymmärtää nykytieteen valossa.
Viidennessä pääluvussa pyrin selventämään, mitä Spinoza tarkoittaa hyvällä elämällä, jonka lähtökohtiin edellisten lukujen aiheet liittyvät.
Pyrin myös tekemään johtopäätöksiä siitä, miten hyvä elämä voidaan määritellä, jos otetaan huomioon nykytieteen käsitys universumin ja ihmisen luonteesta.
Viimeisessä luvussa tiivistän tutkielmassa esiin nousseen ajatuksen siitä, miten ihmisen hyvä elämä voidaan määritellä, jos ihminen ymmärretään osana panenteistista Jumalaa.
Avainsanat – Keywords
Etiikka, uskonnonfilosofia, panenteismi, modaalilogiikka, Spinoza
Tekijät – Author Kokkonen Ari Tapio Työn nimi – Title
Ethics of joy – Theological ethics and panentheism
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Systematic theology Pro gradu -tutkielma x 28.3.2017 107
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The purpose of this study is to examine how a good life may be defined when God is defined as panentheistic. Because definition of a good life is related to it’s reversal – evil – the study explores how possibilities of good and evil appear in human life. In order to handle these questions I study the philosophy, that Spinoza formulates in his book Ethics. Spinoza’s philosophy defines principles of human life and it’s relation to God. When Spinoza talks about ethics he defines God in a way that is labeled as pantheism. This definition creates an interesting angle to theological ethics.
Spinoza constructed his philosophy as an answer to a collision between scientific revolution and biblical worldview in the beginning of the modern era. When we look at Spinoza’s work from the theological field of our time, it is still interesting. Spinoza stood for a rationalism, which gained popularity in the beginning of the modern era. Rationalism is easily seen as a challenge for a Christian understanding of the world order. This has created friction between science and religion. Some interpretations of this situation say that religion and science are mutually exlusive ways to understand the world. In order to answer this Spinoza takes an interesting approach and puts God in the center of rationalism. His definition of God and rationalism are mutually inclusive. As a result Spinoza defines pantheistic God which doesn’t fit into the Christian idea of God. In his time Spinoza was decleared as an atheist and Catholic church considered his philosophy highly innappropriate.
In this study I aim to update Spinoza’s ethichs with knowledge of our time and see how it might evolve in the process. The nature of this study is philosophical and I aim to produce both analysis and argumented statements. The study requires evaluation of Spinoza’s assumptions regarding the nature of the Universe and human psychology. These assumptions are his axioms when he defines good life.
I analyze these questions using the scientific information that our time values as the truth. In the core of the analysis is the Universe, which Spinoza relates to God.
The first main chapter explores historical context where Spinoza created his ethics. I also explain what I am actually going to study when I evaluate Spinoza’s work in the context of our time.
The second main chapter explores how Spinoza defines God. When Spinoza relates God to the Universe his definition is based on classical physics. I will study how the development of the physics has affected human’s idea of the Universe. The chapter concentrates on the transition from deterministic nature of the classical physics to the randomness recognized by quantum physics. I regard this difference as one of the major differences between pantheism and panentheism.
The third main chapter explores how Spinoza defines relationship between humankind and God. Spinoza defines the relationship in a way that human is internal to God. This means that the Universe is God and human is a part of the Universe. This definion has an important consequences when Spinoza proceeds to define terms of good life. I explore what the internal relationship means when considered from perspectives of philosophy of religion, psychology and biology.
The fourth main chapter explores interaction of a reason and emotions in human decision making. The chapter focuses especially on the possibilities of independent decision making in a human mind. Spinoza’s philosophy doesn’t seem to leave any room for a free will. I try to find out if there is any room for the free will according to the current scientifical knowledge. I study what philosophy of mind, research of artificial intelligene, history and psychology might say about the issue.
The fourth chapter explores how Spinoza defines the good life. I also make my own conclusions about the good life based on previous chapters. I try to define how Spinoza’s philosophy might evolve when we consider the current knowledge of the Universe and human nature.
The last chapter summarizes my conclusions about the good life when man is defined as an internal part of panentheistic God.
Avainsanat – Keywords
Ethics, philosophy of religion, panentheism, modal logic, Spinoza
1 JOHDANTO 2
1.1 Tutkimustehtävä ja metodi 5
2 PANENTEISTINEN JUMALA 8
2.1 Satunnaisuus Jumalan ominaisuutena 10
2.2 Potentiaalinen oleminen Jumalan intellektissä 14
2.3 Jumalan aktualisoituminen universumiksi 17
3 IHMISOLIO OSANA JUMALAA 21
3.1 Keho solujen koosteena 22
3.2 Eliön affektit 23
3.3 Vapauden suhde tajuntaan 29
3.4 Solun välitön vaikutus ihmiseen 34
3.5 Jumalan välitön vaikutus ihmiseen 38
4 IHMISEN MIELI 40
4.1 Mielenfilosofia 45
4.1.1 Materialismi 45
4.1.2 Tekoäly ja robotti 50
4.2 Tajunnan rakenne 58
4.2.1 Järki 60
4.2.2 Tahto 66
4.2.3 Mielikuvitus 75
4.3 Käsitteellinen dualismi 85
4.3.1 Järki vs. tunne 86
4.3.2 Syntiinlankeemus 88
5 HYVÄ ELÄMÄ 90
6 YHTEENVETO 98
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS 102
Lähteet 102
Kirjallisuus 102
LIITE 1: JUMALAN RAKENNE 106
LIITE 2: IHMISEN RAKENNE 107
1 JOHDANTO
Elämän tarkoitus on askarruttanut ihmistä läpi tunnetun historian. Etiikka on tutkimusala, joka tutkii ilmiöitä tämän aihealueen piirissä. Etiikkaan sisältyvät kysymykset hyvän ja pahan luonteesta, sekä hyvästä tavasta elää ihmisenä.
Länsimaisen kulttuurin filosofinen perusta alkoi rakentua Antiikin kreikassa, jossa Platonin ja Aristoteleen kaltaiset ajattelijat hahmottelivat suuntaviivoja hyvään
elämään. Aristoteleen mukaan ihmisen elämällä on päämääräsyy eli telos, jota kohti kehittyminen voidaan määritellä hyväksi elämäksi. Teorian mukaan ihmisellä on oma tehtävänsä osana luonnon harmoniaa.
Keskiajalla kristinusko muodostui Euroopan eettistä ajattelua muokkaavaksi
voimaksi. Kristillinen etiikka perustaa lähtökohtansa Jumalan tahtoon ja Raamattuun, jossa Jumala ilmaisee itsensä. Kristinuskolla on paljon sanottavaa eettisistä
kysymyksistä, mutta kysymys siitä onko ihmisen mahdollista elää oikein ilman uskontoa jää avoimeksi. Teologinen etiikka pohtii moraalin ja uskonnon suhdetta toisiinsa. Osa teologeista katsoo, että ihmisellä on moraali, joka ohjaa oikeaan ilman kristinuskon ilmoitusta. Tuomas Akvinolaisen mukaan ihmisellä on luonnollinen moraali, joka perustuu Aristoteleen esittämään teleologiaan, mutta siten, että ihmisen päämäärä löytyy Jumalasta. Karl Barth seuraajineen katsoo ainoastaan kristittyjen kykenevän elämään moraalista elämää. Augustinus puolestaan ajatteli ihmisen olevan niin perusteellisesti turmeltunut, ettei hyvä elämä ole lainkaan mahdollista. 1 Monien teologien käsitykset jäävät näiden äärilaitojen välimaastoon siten, että ihmisellä katsotaan olevan luonnollinen moraalitaju, mutta uskonnolla on merkityksensä sen vahvistamisessa. 2
Uuden ajan alussa luonnontieteet haastoivat kirkkoa maailmankuvan määrittelijänä.
Myös eettisiin kysymyksiin alettiin etsiä vastauksia luonnosta ja ihmisestä itsestään.
Utilitaristit katsoivat, että perusteet hyvään elämään löytyvät yksilön emotionaalisen
1 Knuuttila 1998, 138.
2 Knuuttila 1998, 167.
hyödyn tavoittelusta. Hyvää elämää elävä ihminen tavoittelee omaa nautintoaan eikä millään muulla ole merkitystä. Utilitarismi muuntui myöhemmin taloudellisen hyödyn tavoitteluksi, joka vaikuttaa edelleen kapitalistisen etiikan taustalla. Utilitarismia vastustamaan asettui Kant, joka korosti ihmisen moraalisia velvollisuuksia ja järjen kykyä tavoittaa ihmisen moraalinen vastuu. Kysymys ihmisen järjen ja tunteiden merkityksestä eettisiin valintoihin on esiintynyt jo Antiikin filosofien ajattelussa.
Etiikan kannalta erittäin merkittävä kysymys liittyy tahdon vapauteen. Onko ihmisen ylipäätään mahdollista tehdä vapaita valintoja? Ihmisen tahdon vapaus tuntuu
itsestäänselvältä, mutta tämä intuitiivinen perustelu jääkin tärkeimmäksi argumentiksi vapaan tahdon puolesta. Tieteellisen maailmankuvan valossa ihmisellä ei ole
havaittu vapaata tahtoa. Tarkemmin sanoen koko universumissa ei tunneta mitään sellaista luonnonlakia, joka mahdollistaisi vapaan tahdon. Kysymyksellä tahdon vapaudesta on suora vaikutus etiikkaan, koska ilman valinnanvapautta ihmisellä ei ole mahdollisuutta tehdä eettisiä valintoja. Vapaa tahto on edellytys sille, että pyrkimys määritellä oikeita ja vääriä valintoja on ylipäätään mielekästä.
Teologinen etiikka eroaa muunlaisesta etiikasta siinä, että hyvän elämän katsotaan liittyvän jollain tavalla Jumalaan. Hyvän elämän määrittely ei ole kristinuskon
yksinoikeus vaan sitä tehdään myös muiden ideologioiden puitteissa. Ehkä merkittävin maailmanhistoriaan vaikuttanut sekulaari ideologia on marxismi muunnelmineen. Toinen merkittävä ei-teologinen hanke etiikan määrittelyyn on ihmisoikeudet. Vuonna 2016 suurin osa maailman valtioista on hyväksynyt
Yhdistyneiden kansakuntien laatiman ihmisoikeusjulistuksen, joka perustuu uskoon siitä, että jokaisella ihmisellä on tietyt taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Teologisen etiikan erityiskysymykseksi muodostuu Jumalan merkitys ihmisen elämälle. Kysymyksen käsittely riippuu oleellisesti siitä miten ihmisen ja Jumalan välinen suhde määritellään. Kristinuskon teistinen Jumala on
lähtökohtaisesti persoonallinen olento, joka on luonut maailman. Kristittyjen tulkinnat siitä miten Jumala vaikuttaa maailmaan vaihtelevat aikakaudesta ja kirkkokunnasta toiseen. Deistinen malli korostaa Jumalan luomistyötä. Deistisen määrittelyn mukaan Jumala ei välttämättä ole enää kiinnostunut ihmisen kohtalosta tai kyvystä noudattaa moraalilakia. Monarkkisessa mallissa Jumala hallitsee maailmaa suvereenin
itsevaltiaan tavoin. Kaikki maailman tapahtumat ovat Jumalan suoran kontrollin alaisina, jolloin hyveellinen elämä muodostuu ihmiselle hyvän alamaisen rooliksi.
Teistinen jumalakuva keskittyy tyypillisesti Jumalan transendenttiin puoleen. Jumala on maailmasta erillinen, mutta kiinnostunut maailman tapahtumista ja toisinaan myös puuttuu niihin. Jumala on luonut maailman ja ihmisen siihen jotain tarkoitusta varten.
Tämän lisäksi Jumala on antanut ihmiselle lakikokoelman ja ohjeet hyvään elämään, jotka löytyvät Raamatusta. Luonnollisen moraalin kannattajien mukaan Jumala on painanut lakinsa myös ihmisen sydämeen, jolloin ihminen aistii oikean ja väärän eron omantuntonsa kautta.
Kun teologista etiikkaa lähdetään postuloimaan täysin transendentista jumalakuvasta käsin, Jumalan suhde ihmisen moraaliin muodostuu lainsäätäjäksi ja ylimmäksi tuomariksi. Jumala voidaan nähdä myös isähahmona, joka rakastaa ihmistä ja toivoo, että ihmisen elämä muodostuisi hyväksi. Voitaisiin ajatella, että Jumalalla on empaattinen suhde ihmiseen. Transendentti Jumala näyttäytyy ihmisestä erillisenä olentona, jolloin ihmisen ja Jumalan suhde muodostuu ulkoiseksi. Näin ollen Jumalan merkitys eettisiin kysymyksiin on välillinen. Jumalan läsnäolo maailmassa voidaan määritellä myös immanenttina siten, että universumi itsessään on Jumala tai osa Jumalaa. Äärimmillään voidaan sanoa, että universumi käsittää kaiken mitä Jumalasta voidaan sanoa eikä käsitteeseen sisälly minkäänlaista transendenttia ulottuvuutta. Tällainen jumalakuva edustaa panteismia, joka ei kuitenkaan vastaa kristillistä käsitystä Jumalasta, koska jumala jää vaille persoonaa. Käsitys
universumista Jumalana on paremminkin tyypillinen luonnon uskonnoille, kuin teologeille. Baruch Spinoza (1632-1677) laati moraalifilosofisen systeemin, joka perustuu panteistiseen jumalakuvaan. Spinoza oli taustaltaan juutalainen ja pyrki työssään viittaamaan samaan Jumalaan, josta juutalaisuus ja kristinusko puhuvat.
Spinozan ajattelu kuitenkin tuomittiin kirkon piirissä jyrkästi ja hänet julistettiin ateistiksi.
Aikamme kristillisen teologian kentällä lähelle Spinozan jumalakuvaa osuu Charles Hartshornen (1897-2000) prosessiteologia. Harsthorne määrittelee panenteistisen jumalakuvan, johon Spinozan panteismin tapaan sisältyy immanentti universumi.
Spinozasta poiketen prosessiteologia määrittelee Jumalalle myös tajunnan. Tällöin Jumalasta muodostuu sekä transendentti persoona, että immanentti universumi, jossa me asumme. Prosessiteologia sanoo Spinozan tapaan, että kaikki mitä
näemme ja koemme on osa aktuaalista Jumalaa. Mikään maailmassa ei ole Jumalan ulkopuolella. Kristillisessä traditiossa panenteismi voidaan ymmärtää myös siinä merkityksessä, että Jumala on jollain tapaa läsnä kaikkialla universumissa. Tässä muodossa käsitys tunnetaan paremmin, vaikka Jumalan läsnäolon luonne on aiheuttanut erimielisyyksiä kirkkokuntien välillä. Prosessiteologian käsitys
panenteismista määrittelee Jumalan ja ihmisen suhteen sisäkkäiseksi. Määrittelyn pohjalta teologinen etiikka saa sisällön, jossa ihmisen toiminnalla on välitön merkitys Jumalalle. Lähestymistapa eroaa täten oleellisesti lähtökohdasta, jossa Jumala nähdään ihmisen toiminnan välillisenä tarkkailijana tai universumin
välinpitämättömänä luojana.
1.1 Tutkimustehtävä ja metodi
Tämän tutkimuksen tarkoitus on muodostaa käsitys siitä miten ihmisen hyvä elämä voidaan määritellä panenteistisesta jumalakuvasta käsin. Hyvään elämään liittyy myös sen kääntöpuoli eli pahuus, joten tutkimus pyrkii vastaamaan kysymykseen miten hyvän ja pahan mahdollisuus esiintyy ihmisen elämässä. Lähestyn kysymystä Spinozan teoksessaan Etiikka tekemien määritelmien kautta. Käytän Vesa Oittisen kääntämää laitosta, johon hän on myös laatinut selityksiä. Tulkinnan apuneuvona käytän Juhani Pietarisen selitysteosta Ilon filosofia. Pietarisen vaikutus tapaani tulkita Spinozaa on suurempi kuin tekstini eksplisiittiset viittaukset antavat ymmärtää.
Spinozan työ on mielenkiintoinen aikamme teologisesta kentästä käsin tarkasteltuna.
Hän edusti rationalismia, joka nousi uuden ajan tieteellisessä läpimurrossa ja näyttäytyy tyypillisesti uskonnolle vastakkaisena tapana hahmottaa maailmaa.
Vastakkainasettelu tieteen ja uskonnon välillä näyttää erottaneen jumaluskon ja rationaalisuuden toisistaan peruuttamattomasti. Spinozan ajattelussa Jumalan käsite on kuitenkin rationaalisuuden ytimessä. Spinoza määrittelee Jumalan aivan uudella
tavalla siten, että määrittely ei muodosta ristiriitaa luonnontieteiden kanssa.
Lopputuloksena Jumala ei kuitenkaan enää istu kristinuskon perinteeseen.
Spinoza määrittelee hyvän elämän ihmisen mahdollisuutena toteuttaa sisäsyntyistä pyrkimystään, jonka hän määrittelee termillä conatus. Pyrkimyksen toteuttaminen vie ihmisen kohti suurempaa täydellisyyttä ja tämä tuottaa ihmiselle iloa, joka on elämän tarkoitus sinällään. Ihmisen mahdollisuuksia hyvään elämään edesauttaa järki, jolla ihmisen tulee hallita tunteitaan. Ihmisen korkein pyrkimys esiintyy oikeanlaisena suuntautumisena Jumalaan, jota Spinoza luonnehtii Jumalan älylliseksi
rakastamiseksi. Spinoza määrittelee Jumalan monistiseksi substanssiksi, josta koko universumi muodostuu. Substanssi on luonteeltaan deterministinen, jolloin vapaa tahto tai persoonallisuus eivät kuulu Jumalan ominaisuuksiin. Näin ollen ihmisen pyrkimyksellä ei ole mitään merkitystä Jumalalle, koska Jumalalla itsellään ei ole muuta pyrkimystä, kuin toteuttaa deterministisesti kaikki mikä on mahdollista toteuttaa. Myöskään ihmisellä ei ole vapaata tahtoa siinä merkityksessä, että hän voisi elämässään tehdä aitoja valintoja.
Spinozan ajattelu tuntuu intuitiivisesti väärältä determinismissään. Koen tekeväni aitoja valintoja, kun kirjoitan tätä gradua. Koen myös automatkan hyvin erityyppisesti riippuen siitä olenko itse ratissa vai istunko kyydissä matkustajana. Historia
näyttäytyy minulle ihmisen ponnisteluna itsensä ylittämiseksi ja ainaisena
epävarmuutena siitä mikä on oikein tai väärin. Ellei ihmisellä ole vapaata tahtoa, koko ihmisenäolemisen vouhotus tuntuu epäjohdonmukaiselta. Miksi minä perustelen tässä käyttämääni metodia ellei minulla ole valtaa valita sitä? Miksei minulle ja
yliopistolle riitä, että kehoni on määräytynyt näppäilemään lukemasi tekstin?
Miksi graduni arvostellaan ellei minulla ei ole vaikutusta tekstin sisältöön? Toisaalta Spinoza voi olla oikeassa, josta seuraa paradoksaalisesti, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa, kuin päätyä kannattamaan vapaata tahtoa. Tässä naputtelen enkä muuta voi.
Vapaaseen tahtoon ja ihmisen mahdollisuuksiin liittyvien kysymysten vuoksi gradun keskiöön sijoittuu keskiajalla syntynyt ajatus potentiaalisesta ja aktuaalisesta
olemisesta . Olemisen tasojen vuorovaikutusta käsittelen modaalilogiikan termeillä 3 mahdollinen, mahdoton, välttämätön ja kontingentti. Mahdollinen viittaa objektiin, joka voi olla olemassa loogisesti. Potentiaalisen olemisen tasolla mahdollisia objekteja voi olla olemassa rinnakkain. Kissa voi olla potentiaalisesti musta ja valkoinen.
Mahdoton objekti ei voi olla olemassa missään mielessä. Kissa ei voi olla koira.
Välttämätön objekti viittaa asiaan tai tapahtumaan, jolle ei ole osoitettavissa muuta vaihtoehtoa. Aktuaalisen olemisen tasolla oleminen on välttämätöntä. Aktuaalinen kissa on välttämättä joko musta tai valkoinen. Aktuaalinen kissa ei voi olla sekä musta, että valkoinen. Kontingentti tarkoittaa satunnaista objektia tai tapahtumaa.
Kontingentti tapahtuma voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Sille voidaan mahdollisesti laskea todennäköisyyksiä, mutta tapahtuman tarkka ennustaminen on ihmiselle mahdotonta. Maailmaan syntyvän kissan väri on jossain vaiheessa aktualisoitunut potentiaaliselta tasolta välttämättömäksi väriksi ja tämä valinta tapahtuu
kontingentisti niistä vaihtoehdoista, joita kissalla mahdollisesti on.
Spinozan Etiikka puhuttelee minua monella tasolla. Spinozan panteistinen maailmankuva näyttää kuitenkin vanhentuneelta. Nähdäkseni prosessiteologian panenteismi edustaa nykyaikaista versiota siitä jumalakuvasta, jota Spinoza pyrki aikanaan määrittelemään. Tarkastelen tutkimuksessani teologista etiikkaa
panenteistisesta jumalakuvassa Spinozan ajattelun pohjalta. Pyrin työssäni päivittämään Spinozan etiikan tälle vuosituhannelle. Työ on luonteeltaan uskonnonfilosofinen ja pyrin sekä analyysiin, että argumentoituun
kannanmuodostukseen.
Tutkimustehtävän kannalta on oleellista selvittää missä määrin Spinozan käsitykset universumin luonteesta ja ihmisen psykologiasta ovat oikeutettuja, koska niiden pohjalta hän vetää johtopäätöksensä hyvästä elämästä. Oittisen mukaan Spinoza oli täydestä sydämestään sitoutunut uuden ajan tieteeseen. Tutkimusotteeni on siksi poikkitieteellinen ja pyrin tarkastelemaan panenteistisen etiikan kannalta merkittäviä kysymyksiä aikamme tieteen valossa. Panenteistisen näkökulman valossa katson kaikkien tieteiden tuottavan tietoa Jumalasta, koska kaikki on osa Jumalaa. Mikäli
3 Knuuttila 1998, 42-84
kaikki universumissa kuuluu Jumalaan niin tällöin kaikki tiede kuuluu teologiaan, kuten Spinoza asian ilmaisee:
“Mitä enemmän ymmärrämme yksittäisiä olioita, sitä enemmän ymmärrämme Jumalaa.” (E V P 24)
Gradussa esiintyvät Spinozan lainaukset tulevat teoksesta Etiikka. Lainausten osalta käytän Spinozan geometrisen metodin tuottamaa viittausjärjestelmää:
E = Etiikka; roomalainen numero tarkoittaa kirjan osaa; esim E I tarkoittaa Etiikan ensimmäistä osaa
P = väite eli propositio Aks = aksiomi
Määr = määritelmä Tod = väittään todistus Seur = väitteen seurauslause Liite = osan lopussa oleva liite Post = postulaatti
2 PANENTEISTINEN JUMALA
Spinoza määrittelee Jumalan Etiikan ensimmäisessä osassa . Kun aletaan pohtia 4 etiikkaa uskonnollisesta ihmiskuvasta käsin, ihmisen ja Jumalan suhde nousee keskeiseen rooliin. Tällöin on tärkeää määritellä ensin mitä on Jumala:
“Jumalalla ymmärrän olentoa, joka on ehdottoman ääretön, toisin sanoen substanssia, joka muodostuu äärettömästä määrästä attribuutteja, joista jokainen ilmaisee ikuisen ja äärettömän olemuksen.” (E I määr 6)
Spinozan määrittelyn mukaan on olemassa vain yksi substanssi ja Jumala on tämä substanssi. Henkimaailman ja aineellisen maailman välillä ei ole mitään eroa. On vain yksi substanssi eli Jumala, jonka luontoon kuuluu ääretön olemassaolo. Mikään ulkoinen syy ei pakota substanssia olemaan vaan se on oman itsensä olemassaolon syy. Jumala on olemassa välttämättä. Ihminen havaitsee olioita, jotka ovat
4 Oittinen 1994, 44-83.
substanssin attribuutteja. Ihmisen järki käsittelee objekteja, jotka rakentuvat attribuuttien moduksista. Jumalaan liittyy ääretön määrä attribuutteja eikä mikään maailman olioista ole irrallaan Jumalasta.
Jumala toimii ainoastaan omien lakiensa mukaan eikä minkään ulkoisen syyn
pakottamana. Jumala on kaikkien olioiden sisäinen syy. Oliot eivät ole olemassa vain Jumalan luomina vaan niiden oleminen riippuu Jumalasta, koska olioiden
olemukseen ei liity olemassaoloa. Tulkintani mukaan tämä voidaan käänteisesti ilmaista siten, että Jumala koostuu kaikista olioista. Jumala on paitsi olioiden olemassaolon alkamisen syy myös niiden olemassaolon säilymisen syy.
Olemassaolo on yksin Jumalan ominaisuus. Olio voi olla olemassa ainoastaan Jumalassa. Jumalan synnyttämää oliota ei voi irrottaa Jumalan ulkopuolelle, koska tällöin olion olemassaolo lakkaa. Jumala on myös olioiden olemuksen syy, koska oliot ovat Jumalan attribuuttien moduksia. Spinozan Jumala on immanentti ja ihmisen nähtävissä:
“Ulotteisuus on Jumalan attribuutti, eli Jumala on ulotteinen olio.” (E II P2)
Jumala voidaan kuitenkin käsittää kahdella eri tavalla:
“Luovalla luonnolla on ymmärrettävä sitä, mikä on itsessään ja käsitetään itsensä perusteella, eli sellaisia substanssin attribuutteja, jotka ilmentävät ikuista ja ääretöntä olemusta. … Mutta luodulla luonnolla ymmärrän kaikkea mikä seuraa Jumalan luonnon välttämättömyydestä eli mistä tahansa Jumalan attribuutista, toisin sanoen kaikkia Jumalan attribuuttien moduksia.” (E I P 29 Huom)
Aktuaalinen olio kuuluu luotuun luontoon. Elämässään se määräytyy toimimaan tietyllä tavalla Jumalan välttämättömien lakien alaisena. Olio ei kykene määräämään itseään toimintaan vaan olioita määrää toimintaan joku olion ulkopuolinen äärellinen syy, joka puolestaan seuraa jostain toisesta syystä. Näin Spinoza maalaa loputtoman kausaatioiden ketjun, joka liikuttaa kaikkia olioita maailmassa. Spinoza sanoo, että eräät oliot ovat Jumalan välittömästi synnyttämiä ja seuraavat hänen absoluuttisesta luonnostaan. Tulkitsen tätä niin, että nämä oliot ovat kausaatioketjun alussa ja
toimivat ensimmäisinä liikuttajina maailman tapahtumiin. Spinozan mukaan
maailmankaikkeudessa ei ole mitään satunnaista vaan kaikki tapahtumat seuraavat toisiaan jumalallisen luonnon välttämättömyyden periaatteella. Sama pätee myös tahtoon. Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa vaan kyseessä on ajattelun modus, joka toimii ulkoisen syyn määräämänä. Vapaan tahdon puute on myös Jumalan
ominaisuus, koska Jumalaan ei sisälly mitään potentiaa vaan ainoastaan aktuaalinen ja välttämätön oleminen:
“Luonnossa ei ole mitään satunnaista vaan Jumalan luonnon välttämättömyys saa kaiken olemaan ja tuottamaan vaikutuksen määrätyllä tavalla.” (E I P 29) Näen tässä ajattelussa Newtonilaista vaikutusta, jota Spinoza eksplikoi tuomalla fysiikan lait aksioomina mukaan etiikkaansa . Fysiikan aksioomsta käsin Spinoza 5 postuloi käsityksen, jonka mukaan ihmisruumis toimii välttämättömyyden periaatteella ja sanoo:
“Kun tarkastelemme olioita sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen nähden satunnaisina, johtuu se ainoastaan mielikuvituksesta.” (E II P 44 Kor 1)
2.1 Satunnaisuus Jumalan ominaisuutena
Spinozan käsitys universumin luonteesta perustuu klassisen mekaniikan
määrittelemiin deterministisiin liikelakeihin. Näiden lakien valossa universumissa ei voi tapahtua mitään aidosti kontingenttia, vaan kaikki tapahtumat voitaisiin ennustaa, mikäli käytettävissä olisi täydelliset tiedot niihin vaikuttavista syistä. Nykyfysiikan käsityksen mukaan maailmankaikkeudessa kuitenkin esiintyy aidosti satunnaisia ilmiöitä . Satunnaisuus voitaisiin määritellä Spinozan termein yhdeksi Jumalan 6 ikuisista attribuuteista, jonka ilmenemistä Spinozan aikalaiset eivät kyenneet
havainnoimaan. Kosmoksessa esiintyvän satunnaisuuden merkitys ihmisen elämään ei ole meidänkään aikanamme tiedossa. Kvanttifysiikan havaitsemat satunnaiset ilmiöt tapahtuvat atomien mittakaavassa. Ihmisen makroskooppisessa mittakaavassa
5 Oittinen 1994, 97-102.
6 Enqvist 1998, 112.
maailma näyttää edelleen toimivan klassisen fysiikan lakien mukaisesti. Substanssin olemuksesta ei siis voida edelleenkään johtaa epädeterministä oletusta liittyen ihmisen toimintaan. Voimme edelleen kysyä onko ihmisellä todellista mahdollisuutta vaikuttaa kontingentisti universumiin. Salliiko kvanttifysiikka ihmiselle vapaan
tahdon?
Kari Enqvist pyrkii vastaamaan nykyfysiikan näkökulmasta efektiivisellä teorialla . 7 Teorian valossa substanssi koostuu ilmiöistä, joita emme pysty suoraan
havaitsemaan. Se miten elinympäristömme meille näyttäytyy riippuu
havaintokyvystämme, joka puolestaan riippuu ihmisen aistien rakenteesta. Aistit eivät paljasta aineen todellista luonnetta, koska ihmisen erottelukyky ei riitä atomitason ilmiöiden tarkasteluun. Aineen todellisista ominaisuuksista nousee makroskooppisia ilmiöitä, jotka ovat merkityksellisiä ihmisen aisteille ja ihmisen arkikokemus todellisuudesta syntyy ilmiöiden kautta. Katson efektiivisen teorian vastaavan Spinozan käsitystä substanssin luonteesta, kun Spinoza sanoo
substanssin koostuvan äärettömän monesta attribuutista, joista ihminen havaitsee vain osan. Samankaltainen näkemys esiintyy myös Ockhamin nominalistisessa filosofiassa, jonka mukaan maailman käsitettävyys ei ole objektiivinen ominaisuus . 8 Enqvistin mukaan fysiikan teorian muodostus substanssin luonteesta etenee
jatkuvasti monimutkaisempaan suuntaan . Tulkintani mukaan fysiikka tuntee 9
osajoukon substanssin äärettömistä attribuuteista ja tunnettujen attribuuttien määrä kasvaa tieteen edistyessä.
Arkikokemus ei tavoita substanssin syvintä olemusta, mutta siitä nousevat ilmiöt muodostavat ihmisen tajunnalle näyttäytyviä oliota. Tästä Spinoza ja Enqvit näyttävät olevan samaa mieltä. Ymmärrän asian siten, ettei ihminen ymmärrä substanssin todellista luonnetta, mutta etiikan kannalta on mielekästä tarkastella lähinnä efektiivisiä ilmiöitä, koska vain niillä on merkitystä ihmisen elämän kannalta.
Kvanttifysiikan tarjoama satunnaisuuden käsite on kuitenkin mielenkiintoinen
lähtökohta eettiseen pohdiskeluun, koska se kumoaa determinismin aseman ainoana mahdollisena luonnonlakina. Mikäli universumin tapahtumat eivät ole ennalta
7 Enqvist 1998, 59-69.
8 Knuuttila 1998, 19.
9 Enqvist 1998, 169.
määrättyjä, on ihmiselläkin teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen.
Fysiikka ei kuitenkaan osaa vastata kysymykseen onko ihmisellä aitoa valinnanvapautta vai onko satunnaisuudessa kyse puhtaasti universumin ominaisuudesta.
Hans Christian Von Baeyer käsittelee satunnaisuuden luonnetta teoksessaan
Informaatio: Tieteen uusi kieli.Bayerin mukaan ihminen pääsee käsiksi universumin satunnaisiin ilmiöihin esim. fotonien käyttäytymisen kautta:
“Päinvastoin kuin Einstein aikoinaan arveli, Jumala ei ainoastaan näytä heittävän noppaa, vaan hän tuntuu olevan ainoa, joka pelaa reilusti eli tuottaa aitoja satunnaislukuja. ” 10
Spinozan oletus substanssin determinismistä näyttää vanhentuneen ja tämä havainto avaa mahdollisuuden tarkastella Jumalaa epädeterministisenä substanssina. Kun fysiikka puhuu satunnaisuudesta, määrittelyllä viitataan ilmiöön, jota ei voida tarkasti ennustaa fysiikan lakien perusteella. Kvantti-ilmiöitä voidaan mallintaa aaltoyhtälöillä, jotka antavat todennäköisyyksiä substanssin käytöksestä, mutta eivät newtonilaista varmuutta. Jokaisella ajanhetkellä substanssi on yhdessä tilassa, joka valikoituu lukuisten potentiaalisten tilojen joukosta. Tietyllä ajanhetkellä substanssi voi
aktuaalisesti olla vain yhdessä tilassa, mutta seuraavalle ajanhetkelle on mahdollista ääretön määrä potentiaalisia tiloja. Oittisen mukaan Spinozan ajattelussa voidaan yllättäen nähdä samantapainen piirre. Substanssi sisältää kaikki mahdolliset olemassaolon muodot. Tällöin ideat ovat ikäänkuin varastossa Jumalassa ennen aktualisoitumistaan äärelliseen olemiseen. Spinozan substanssi kuitenkin aktualisoi 11 lopulta kaikki mahdollisuudet, joita siihen sisältyy. Mikään potentiaalinen 12
mahdollisuus ei jää toteutumatta, kun aikaa kuluu tarpeeksi. Substanssi on kuin Rubikin kuutio, joka aikojen saatossa vääntyy kaikkiin mahdollisiin kombinaatioihin, jotka sisältyvät kuution rakenteeseen. Spinoza näyttää päätyvän tähän ajatukseen, koska hän määrittelee Jumalan täydelliseksi ja rinnastaa aktuaalisen olemisen täydellisyyteen. Spinoza näyttää kannattavan antiikin filosofian käsitystä
10 Baeyer 2005, 167-168.
11 Oittinen 1994, 308.
12 Pietarinen 1994, 128.
modaliteeteista, joka ei sisältänyt ajatusta useammasta samanaikaisesta
vaihtoehdosta. Spinozan mielestä Jumalalla ei voi olla potentiaa, jonka sisältämistä 13 vaihtoehdoista vain yksi mahdollisuus aktualisoituu tietyllä ajanhetkellä ja muut mahdollisuudet jäävät ikuisesti toteutumatta. Spinozan aikaan on ollut esillä jo ajatus modernista tavasta ymmärtää modaliteetti, koska jo Augustinus oli esittänyt
ajatuksen vaihtoehtoisesta historiasta. Augustinuksen mukaan Jumalan kaikkivaltius merkitsee sitä, että Jumala on vapaasti valinnut sen version potentiaalisista
maailmoista, jonka on päättänyt aktualisoida olevaksi. Tällaisessa ajattelussa 14 Jumala jäisi Spinozan mielestä kuitenkin vaillinaiseksi, koska osa Jumalan
potentiasta jäisi historiassa aktualisoitumatta. (E I P 17 Huom.) Spinoza ymmärtää potentian siis eri tavalla, kuin moderni modaalilogiikka tai kvanttifysiikka.
Enqvist kuvaa universumin potentiaalisen olemisen tasoa aaltofunktiona, joka kattaa koko universumin. Tällainen aaltofunktio sisältää kaikki potentiaalisesti mahdolliset äärelliset maailmat . Aaltofunktion sisältämistä mahdollisuuksista toteutuu tietyllä 15 ajanhetkellä yksi vaihtoehto, josta universumi saa aktuaalisen olemisen. Universumin kattavan aaltoyhtälön olemassaolo on fyysikoille pelkkä hypoteesi eikä ole selvää voiko fysiikka koskaan muodostaa sellaista. Kyseessä on kaiken teoria, jolla voidaan selittää universumin tapahtumat kattavasti. Katson tämän olevan eräänlainen
fyysikkojen Jumala. Spinoza esittää samanlaisen käsitteen ulottuvaisuuden
äärettömästä moduksesta, jonka hän määrittelee termillä koko universumin kasvot16. Enqvistin mukaan kvanttifysiikan ilmiöitä on mahdotonta selittää tavalla, joka
tavoittaa arkijärjen. Fyysikkojen keskuudessa ei vallitse yhteisymmärrystä siitä mitä havaitut ilmiöt oikeastaan tarkoittavat. Tarve selittää kvanttifysiikan löydöksiä on ajanut fyysikot metafysiikan alueelle pohtimaan tulkintoja tehdyille havainnoille.
Nähdäkseni tämä lähentää fysiikkaa ja teologiaa toisiinsa verrattuna kuiluun, joka uuden ajan alussa aukeni uskonnon ja tieteen välille. Enqvist esittelee kirjassaan muutamia tulkintavaihtoehtoja. Näistä teologia puhuttelee erityisesti tulkinta, jonka
13 Knuuttila 1998, 42.
14 Knuuttila 1998, 53.
15 Enqvist 1998, 215.
16 Pietarinen 1994, 147.
mukaan koko universumi voitaisiin nähdä ajattelevana olentona . Substanssin 17 perimmäinen olemus voisi erään tulkinnan mukaan olla pelkkää informaatiota . 18 Tämä tarkoittaisi panteismin termein sitä, että Jumalan perimmäinen olemus olisi luonteeltaan henkinen eikä mitään muuta olemista olekaan. Mikäli fyysikot
onnistuisivat määrittämään universumin aaltoyhtälön ja universumi näyttäisi ajattelevan, katsoisin tieteen ja kristinuskon välisen skisman jumalan ontologiasta ratkaistuksi.
Universumin satunnaisuuden selittäminen jää metafysiikan tehtäväksi, vaikka kvanttifysiikan ilmiöistä saadaan jatkuvasti lisää tietoa. Enqvistin mukaan fysiikka ei osaa tarjota selitystä siihen, millä periaatteella joku aaltoyhtälön mahdollisuuksista aktualisoituu tietyllä ajanhetkellä. Fysiikka ei kuitenkaan oleta, että kaikki substanssin mahdollisuudet toteutuisivat, kuten Spinoza esitti. Tässä näkyy Spinozan edustaman klassisen modaaliteorian ja modernin modaaliteorian ero. Aktuaalinen maailma näyttää haarautuvan peruuttamattomasti potentiaalisten universumien joukosta.
Ilmiötä voidaan selittää monimaailmatulkinnan avulla, joka tarkoittaa sitä, että kaikki mahdollisuudet toteutuvat samanaikaisesti. Tällöin universumin aktuaalinen oleminen haarautuisi jatkuvasti äärettömän moneen maailmaan, jotka ovat olemassa
rinnakkain. Kristillisestä maailmankuvasta universumin potentian aktualisoituminen ulottuvaiseksi maailmaksi voidaan ajatella tapahtuvan Jumalan valinnan
seurauksena. Seuraavaksi tarkastelen universumin aktualisoitumista tästä
ajatuksesta käsin. Katson sillä olevan merkitystä teologisen etiikan kannalta, koska oikeassa ja väärässä on nähdäkseni kyse siitä millaiset oliot universumiin
aktualisoituvat. Että ihminen voisi valita oikean teon, täytyy potentiaalisen olemisen tasolla olla myös vaihtoehtoinen teko, joka voidaan määritellä vääräksi. Ilman väärään mahdollisuutta teko on välttämättä oikea.
2.2 Potentiaalinen oleminen Jumalan intellektissä
17 Enqvist 1998, 217.
18 Baeyer 2005, 320-337.
Spinozan ajattelussa substanssilla ei ole aitoa potentiaa vaan Jumala on olemassa ainoastaan aktuaalisesti. Tästä seuraa klassisen fysiikan lakien mukaan se, että ihmisen elämä on deterministisesti määrättyä, eikä ihminen voi vaikuttaa universumin tulevaisuuteen valitsemalla tekojaan. Hyvässä elämässä on Spinozan mukaan kyse paremminkin vallitsevien realiteettien hyväksymisestä ja oman asenteen
muokkaamisesta niiden mukaiseksi.
Ihmisen mahdollisuus vaikuttaa universumiin hyvällä tai pahalla tavalla riippuu siitä, että vaihtoehdot ovat olemassa. Tämä edellyttää aktuaalisen maailman rinnalle potentiaalisen olemisen tason, jossa universumin mahdolliset vaihtoehdot ovat olemassa ennen aktualisoitumistaan fysikaaliseen olemiseen. Potentiaalisen olemisen määrittely on siksi oleellista, mikäli halutaan pohtia inhimillisen hyvän ja pahan käsitteitä. Jotkut teologit ovat historian saatossa pyrkineet määrittelemään potentiaalista olemista Jumalan ominaisuudeksi. Duns Scotuksen (1266-1308) mukaan maailmankaikkeuden mahdollisuudet ovat riippuvaisia Jumalan intellektistä ja potentiaalinen olio on mahdollinen jumalan mielessä modaalilogiikan lakien mukaan. Logiikalla itsellään ei ole ontologiaa vaan kyseessä on joukko sääntöjä, joiden puitteissa oleminen aktualisoituu intellektissä. Jumala ajattelee kaikkia
loogisesti mahdollisia objekteja välttämättä. Loogisen mahdollisuuden muuttuminen fysikaaliseksi välttämättömyydeksi edellyttää voiman, joka voi aktualisoida sen. 19 Aikamme teologisessa kentässä vastaavaa näkökulmaa edustaa Charles
Harsthornen prosessiteologia, jonka panenteistinen kuvaus Jumalasta kattaa sekä Jumalan intellektin, että Spinozamaisen käsityksen Jumalasta substanssina. Käytän panenteistisen jumalakuvan määrittelyssä Reijo Työrinojan tulkintaa
prosessiteologiasta . Työrinoja käyttää termejä sisäinen ja ulkoinen relaatio 20 kuvaamaan prosessiteologian käsitystä Jumalan suhteesta universumiin.
Perinteisemmän teistisen käsityksen mukaan Jumala viittaa maailmaan ulkoisen relaation kautta. Jumala ja maailma ovat erillään toisistaan, jolloin maailma voi olla olemassa ilman Jumalaa ja Jumala ilman maailmaa. Hartshornen mukaan Jumalan suhde maailmaan on sisäkkäinen, koska universumi sisältyy vääjäämättä johonkin.
19 Knuuttila 1998, 76.
20 Saarelainen&Uro 1991, 158-172.
Mikäli jokin ei ole Jumala, jokin sisältäisi sekä maailman, että Jumalan. Näin ollen jokin olisi loogisesti absoluuttia suurempi, eikä tämä ajatus sovi yhteen Jumalan määritelmän kanssa. Koska Jumala on kaikkitietävä, hänen suhteensa universumiin ei voi olla ulkoinen. Muuten hänellä ei olisi täydellistä näkemystä universumin tilasta, koska hän jäisi ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Maailman täytyy siis sisältyä
Jumalaan, jolloin maailma ei voi olemassa ilman Jumalaa. Näin Spinozakin asian muotoili. Harsthornen poikkeaa Spinozasta siinä, että hänen mukaansa Jumalalla on kontingentteja ominaisuuksia ja potentiaa. Jumalan potentiaalinen oleminen
tarkoittaa perimmäistä olemisen tasoa, jolla universumin loogisesti mahdolliset tapahtumat voivat olla olemassa samanaikaisesti. Tältä tasolta Jumala aktualisoi univerusmin tapahtumia. Harsthornen mukaan Jumalan valta aktuaaliseen
universumiin ei kuitenkaan ole täydellinen, koska universumin oliolla on vapaa tahto, jonka perusteella oliot itse valitsevat tekemisiään. Jumalan tahto valitsee
äärettömästä potentiasta joukon mahdollisuuksia, joita Jumalaa tarjoaa yksilölle mahdollisuuksina. Yksilö voi edelleen valita minkä vaihtoehdon pyrkii toteuttamaan.
Jumalan intellekti tavallaan suostuttelee universumia aktualisoitumaan haluamaansa suuntaan, mutta lopullinen valinta on olioilla.
Hartshornen mukaan potentiaalisen olemisen taso voidaan määritellä Jumalan intellektiksi, kuten myös Scotus esitti jo ennen uuden ajan tieteitä. Objektin aktualisoituminen universumiin on kontingentti tapahtuma, mutta aktuaalisessa olemisessa oleminen on välttämätöntä, kuten Spinozakin esitti. Potentiaalisen olemisen tasolla objekti voi samaan aikaan olla monella tavalla, mutta aktuaalisen olemisen tasolla objekti voi olla vain yhdellä tavalla. Spinoza ei määrittele Jumalan ajattelua eksplisiittisesti. Hän määrittelee kylläkin ulottuvaiselle attribuutille
äärettömän moduksen, joka vastaa koko universumin aktuaalista tilaa. Spinoza määrittelee tämän käsitteellä universumin kasvot, joka vastaisi nähdäkseni
Harsthornen käsitystä universumista Jumalan ruumiina. Spinoza ei kuitenkaan anna ääretöntä moodia ajattelun attribuutille. Pietarisen mukaan Spinozan ajattelua
voidaan tulkita siten, että ajattelun ääretön moodi on kaikkien universumin
mielenliikkeiden kooste. Pietarinen määrittelee sen itse termillä koko universumin
mieli. Tällöin saadaan aikaan samantapainen käsite, kuin Jumalan intellekti 21 Harsthornella. Nähdäkseni Spinozan ajattelusta johdettu käsitys universumin mielestä ei kuitenkaan sisällä potentiaalisia olioita vaan se muodostuu aktuaalisten olioiden ideoista. Harsthornen panenteistisella Jumalalla voitaisiin sanoa olevan mielikuvitus, kun Spinozan panteistinen Jumala ajattelee ainoastaan sitä mikä on fysikaalisesti olemassa. Jumala ei siis voi suunnitella tai tahtoa mitään vaan ajattelu jää deterministiseksi, kuten materian liike. Panenteistinen Jumala voi sitävastoin ajatella monia vaihtoehtoja tulevaisuudelle ja tarjota niitä ihmisen toteutettavaksi.
2.3 Jumalan aktualisoituminen universumiksi
Spinozan panteistisen määritelmän mukaan Jumala on oman itsensä syy. Koska Jumala on myös ainoa substanssi, Jumala on kaiken olevaisen syy. Teistisen Jumalakuvan mukaan Jumala on luonut koko universumin. Tämä on sikäli
samantapainen ajatus, että Jumala on kaiken olevaisen alkusyy. Jumalan vaikutus aktuaaliseen universumiin määritellään teismin puitteissa vaihtelevin tavoin.
Deistisen määritelmän mukaan Jumalan voidaan katsoa olevan paitsi universumista erillinen myös välinpitämätön sen kohtalosta. Näin ollen voidaan ajatella, ettei
deistinen Jumala millään tapaa vaikuta immanentin maailman tapahtumiin.
Prosessiteologian panenteistisen määritelmään mukaan Jumalan vaikutus
immanenttiin maailmaan on hyvin merkittävä. Universumi ei pysy olemisessa ilman Jumalaa, koska potentiaalinen maailma aktualisoituu jatkuvasti Jumalan intellektistä aktuaaliseksi universumiksi. Asia voitaisiin käsittää traditionaalisen teismin käsittein siten, että Jumalan luomistyö jatkuu edelleen.
Spinozan mukaan ei kuitenkaan ole olemassa muuta, kuin aktuaalinen oleminen.
Oliot ovat olemassa ainoastaan aktuaalisesti. Jumalassa on myös idea oliosta, mutta idea vastaa täsmälleen olion ulottuvaisuuden attribuutteja. Tämä ajatus vaikuttaa vaikeselkoiselta, joten pyrin etsimään vaihtoehtoista kuvausta siitä mitä Spinoza yrittää sanoa. Akvinolaisen mukaan aktuaalinen objekti voidaan määritellä siten, että
21 Pietarinen 1994, 154.
objektilla on aine ja muoto. Oittinen sanoo, että skolastiikassa muodolla (forma) on lukuisia tulkintavivahteita. Se voidaan nähdä materian vastakohtana ja myös olion luonteeseen kuuluvana piirteenä, joka säilyy materian vaihtuessa. Bayer tulkitsee 22 käsitteen informaatio vastaavan muotoa. Englannin kielessä information voidaan tulkita muodon syöttämiseksi kokonaisuuteen. Tulkitsen Akvinolaisen käsityksen 23 siten, että aine vastaa Spinozan käsitystä substanssin ulottuvaisesta attribuutista ja muoto vastaa Spinozan käsitystä ideasta. Bayerin termein voitaisiin puhua
materiasta ja informaatiosta. Näiden itselleni tutumpien käsitteiden kautta tulkitsen Spinozan ajattelua. Ihmisen kohdalla on helppo ajatella materian ja informaation suhdetta toisiinsa, kun tarkastellaan asiaa aikamme biologian näkökulmasta.
Ihmisen muodostava informaatio välittyy geeneissä. Geenit koostuvat materiasta, mutta niiden välittämä informaatio pysyy vakaana, vaikka materia vaihtuu. Solujen jakautuessa geenit tuottavat kopioita itsestään, jolloin niiden informaatio siirtyy alkuperäisten molekyylien rakenteesta uusien molekyylien rakenteeksi. Ihmisen elinaikana solut uusiutuvat lukuisia kertoja, jolloin ihmisen muoto säilyy, vaikka materia vaihtuu. Informaatio liikkuu tällöin läpi materian tavalla, jota klassinen
mekaniikka ei pysty selittämään . Geeneissä tapahtuu välillä mutaatioita, jotka ovat 24 mahdollisesti kontingentteja tapahtumia universumissa. Mikäli geenimutaatio
mielletään aidosti satunnaiseksi ilmiöksi voidaan sanoa, että mutaatiossa universumiin aktualisoituu uusia potentiaalisia muotoja.
Geenien välittämän informaation lisäksi ihmisen kognitiiviseen systeemiin kasautuu informaatiota läpi ihmisen elämänkaaren. Ihmisen muoto tulee nähdäkseni ymmärtää ihmisen sisältämänä kokonaisinformaationa. Tulkintani mukaan tätä Spinoza
tarkoittaa sanoessaan, että ihminen voidaan nähdä substanssin ajattelu attribuutin moduksena eli ideana. Tämä tarkoittaa nykytermein sitä, että ihminen muodostuu aineesta ja informaatiosta. Ihminen on informaatiota, joka on aktualisoitunut muodoksi aineessa. Fysiikan näkökulmasta universumin satunnaisuus esiintyy informaation tasolla. Mikäli informaatio tulkitaan aineen muodoksi tästä seuraa
22 Oittinen 1994, 308.
23 Baeyer 2005, 47.
24 Baeyer 2005, 77-93.
nähdäkseni se, että aineen muodon on periaatteessa mahdollista olla luonteeltaan kontingenttia, vaikka aine liikkuu deterministisesti.
Prosessiteologian mukaan potentiaalisen informaation aktualisoituessa Jumala luo itseään aktuaalisen maailmaan. Spinozan mukaan substanssin luontoon kuuluu olla olemassa , joten ehdotan, että Jumala luontoon kuuluu luoda universumia ollakseen 25 välttämättä olemassa. Jumalan kaikkivaltiutta kohtaan voidaan tässä kohtaa esittää kritiikkiä, koska menneisyys on tapahtunut välttämättä ja se asettaa jonkinlaiset reunaehdot tulevaisuuden aktuaalisille objekteille. Jumala ei näin ollen voisi tietyllä ajanhetkellä valita mitä tahansa maailmaa vaan toteutunut historia olisi rajannut mahdollisten maailmojen joukkoa. Ehdotan että ennen fysikaalisen maailman
luomista kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet olivat yhtäläisinä Jumalan intellektissä.
Kun Jumala lähti aktualisoimaan itseään, hän valitsi täysin vapaasti mitä
mahdollisuuksia aktualisoi ensin. Näin lähti liikkeelle prosessi, jossa Jumalan tietyllä hetkellä tekemät valinnat asettavat rajoituksia tuleville valinnoille. Ehdotan ettei Jumala pysty aktuaalisessa universumissa toimimaan fysiikan lakeja uhmaten, mutta hän on itse luomisessa valinnut nämä lait ja samalla säätänyt aktuaalisen olemisen reunaehdot. Väite edustaa keskitietä Spinozan välttämättömän determinismin ja Jumalan absoluuttisen kaikkivaltiuden välillä.
Työrinoja kritisoi Hartshornen ajatusta, joka mukaan universumi on Jumalan aktuaalinen ruumis. Hartshorne perustaa väitteensä siihen, että Jumala on 26
välittömästi tietoinen maailman tapahtumista ja voi vaikuttaa välittömästi siihen mitä maailmassa tapahtuu. Näin ollen Jumalan intellektin suhde universumiin olisi
samantapainen, kuin ihmismielen suhde ruumiiseensa. Suomessa vastaavia näkemyksiä on esittänyt Ilkka Sipiläinen. Rukouskirjassaan Maailma on Jumalan ruumis Sipiläinen kirjoittaa: “Meillä on kotipaikka sinun ruumissasi. ” Työrinojan 27 mielestä ei ole perusteltua vetää johtopäätöstä, jonka mukaan Jumala olisi
ruumiillinen. Mikäli Jumala on sekä universumin luoja, että itse universumi niin tästä seuraa ristiriita, koska Jumalan pitäisi valita vapaasti oma ruumiinsa. Itse en näe 28
25 Oittinen 1994, 47.
26 Saarelainen&Uro 1991, 170.
27 Sipiläinen 2010, 23.
28 Saarelainen&Uro 1991, 171.
tässä ristiriitaa. Ihmisellä on rajallinen valta muokata omaa ruumistaan harjoittelun ja ravinnon avulla , joten miksei Jumalan ominaisuus voisi olla valita oma ruumiinsa? 29 Spinozan mukaan olemassaolo on nimenomaan Jumalan eikä minkään muun olion ominaisuus. Voitaisiin hyvin ajatella, että Jumala oli aluksi pelkkää potentiaa.
“Alussa oli Sana (Logos). Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” (Joh 1:1).
Tulkitsen tässä Logoksen informaatioksi vailla aktuaalista muotoa. Alussa Jumala teki ensimmäiset valinnat, jotka aktualisoivat Jumalan potentiaa universumin
fysikaaliseen olemiseen. Mikäli Jumala sisältää universumin, keho käy vähintäänkin analogiaksi kuvaamaan universumin ja Jumalan relaation luonnetta. Toisaalta Jumalan ei tarvitse rajoittua meidän tuntemaamme universumiin. Yhtä hyvin Jumala voi aktualisoida muitakin olemisen vaihtoehtojaan, mutta ne jäävät ihmiselle
transendenteiksi universumeiksi. Lopulta kysymys on kuitenkin analogiasta, koska oletan, ettei ihminen Jumalan osa-oliona voisi koskaan ymmärtää kokonaisuus-olion näkökulmaa. Panenteistisen näkemyksen mukaan ihminen on Jumalan sisällä ja tästä seuraa se, ettei ihminen voi koskaan katsoa Jumalaa ulkopuolelta. Näin ollen panenteistisen Jumalan kasvot jäävät ihmiselle välttämättä ikuiseksi mysteeriksi.
Jumala näyttäytyy kaikkialla ihmisen ympärillä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että ihminen voisi paljastaa Jumalan koko äärettömän luonteen. Ihminen voi ainoastaan tuntea Jumalan läsnäolon ja havaita sen mitä hänen aistinsa sallivat.
Tässä luvussa olen määritellyt panenteistisen Jumalan, jonka osana katson ihmisen olevan olemassa. Esitin universumin olevan epädeterministinen ja tulkitsen tämän viittaavan Jumalan vapaaseen tahtoon. Seuraavissa luvuissa tarkastelen kuinka ihminen toimii Jumalassa emootioidensa ja järkensä ohjaamana. Oletan että ihmisellä on kyky käsitellä intellektissään potentiaalisia objekteja ja mahdollisuus pyrkiä aktualisoimaan niitä universumiin. Tähän prosessiin puuttuu ihmisen vapaa tahto, jonka avulla hän voi valita millaisia olioita pyrkii toteuttamaan. Tämä
mahdollisuus tarkoittaa myös mahdollisuutta valita hyvän ja pahan olion välillä.
29 Hulmi 2016
3 IHMISOLIO OSANA JUMALAA
Spinoza kuvaa äärellistä kappaletta olioksi. Jumala on luonteeltaan ääretön ja äärelliset oliot ovat Jumalan attribuuttien moduksia. Ihminen on yksi tällainen olio, joka koostuu Spinozan mukaan ruumiista ja tajunnasta. Ihminen on sekä
ulottuvuuden attribuutin modus, että ajattelun attribuutin modus. Sillä miten ihminen muodostuu on tärkeä merkitys etiikan kannalta. Jos ajatellaan materiaa ilman muotoa puhutaan nykykielellä vapaista atomeista. Ihminen koostuu kuitenkin atomeista, jotka ovat järjestyneet tiettyyn muotoon. Atomitasolla ei esiinny eettisiä kysymyksiä. Atomit toimivat fysiikan lakien määräämänä tavalla, joka on hyvän ja pahan tuolla puolen.
Näin ollen mahdollisuus hyvään ja pahaan piilee ihmisen muodossa. Kysymys hyvästä elämästä voidaan asettaa siten, että millainen ihmisen muoto on hyvä?
Vastaavasti voidaan kysyä, kuinka ihmisen on mahdollista muodostua pahaksi?
Spinoza pyrkii analysoimaan Etiikassa ihmisen kehon ja psykologian ilmiöitä osoittaaksen missä määrin ne vaikuttavat hyvän elämän mahdollisuuksiin. Hän lähtee liikkeelle tajunnan määrittelystä, koska katsoo tajunnan olevan ihmisen tärkein työväline hyvän elämän tavoittelussa. Katson kuitenkin tutkimuksessani tarpeelliseksi tutkia ensin ruumista, koska nähdäkseni ruumis voi olla olemassa ilman tajuntaa, mutta ei toisinpäin.
Charles Darwin (1809-1882) kehitti teorian evoluutiosta vasta paljon Spinozaa myöhemmin. Evoluutioteoria hyväksytään edelleen perustaksi biologian käsitykselle elämän kehittymisestä. Teorian mukaan eliöt ovat kehittyneet vaiheittain
yksinkertaisesta kohti monimutkaisempia muotoja. Tajunta on ilmiö, joka esiintyy kohtalaisen monimutkaisissa eliöissä. Elämää on esiintynyt Maapallolla kauan ennen tajunnan kehittymistä ja edelleenkin voidaan sanoa, ettei suurimmalla osalla eliöitä ole tajuntaa. Siksi näen ruumiin ensimmäisenä ihmisoliota määrittävänä attribuuttina ja tarkastelen seuraavaksi tarkemmin ihmiskehoa.
3.1 Keho solujen koosteena
Spinoza määrittelee ihmisruumiin koostuvan suuresta joukosta yksilöitä:
“Ihmisruumis koostuu suuresta joukosta (eriluontoisia) yksilöitä, joista kukin koostuu hyvin monista osista.” (E II Post 1)
Määrittely vastaa nähdäkseni aikamme biologian käsitystä elävän organismin
rakenteesta, jonka jakamattomaksi perusyksiköksi solu määritellään. Ihminen ja muut monisoluiset eliöt muodostuvat, kun useita soluja koostuu yhteen. Ihmistä
määriteltäessä katson aiheelliseksi lähteä liikkeelle solun määritelmästä ja edetä vasta sitten kokonaisuuden merkitykseen. Ihmisen keho voitaisiin nähdä solujen muodostamana yhteisönä, jossa jokainen solu on autonominen yksilö, mutta samalla riippuvainen yhteisöstä eli ihmisoliosta.
Spinoza puhuu universaaleista ideoista viitaten ihmisen muodostamaan
yleiskäsitykseen jostain oliosta. Nähdäkseni solun universaali idea pitää sisällään elämän yleisen määrittelyn. Elävän olennon määrittely ei ole aivan yksinkertaista, mutta katson aikamme biologian näkökulmasta elämän olemukselle tyypillisiksi 30 piirteiksi:
1. Eliö toimii itsenäisesti ja reagoi ympäristön ärsykkeisiin 2. Eliö muuttaa toimintaansa ympäristön mukaan
3. Eliö rakentaa itseään materiasta 4. Eliö hyödyntää energiaa toimintaansa 5. Eliö koostuu 1-n solusta
6. Eliö kykenee tuottamaan uuden eliön solujen jakautumisen kautta Solun päällimmäisenä rakenteena on solukalvo, joka rajaa solun ja muun
universumin. Solukalvon läpi tapahtuu aineenvaihduntaa solun ja universumin välillä.
Solu sisältää perintöaineksen eli DNA:n, jonka välittämä informaatio määrittää miten solu pyrkii käyttäytymään. Solun on tietyllä ajanhetkellä mahdollista jakaantua, kuolla tai suorittaa solulle ominaista toimintaa. Solu tulkitsee ympäristöstä saamaansa informaatiota ja reagoi siihen pyrkimyksensä edellyttämällä tavalla. Nähdäkseni solu
30 Lahti 2006
muodostaa näin subjektiivisen perspektiviin universumiin, koska solun käsittelemän informaation modaliteetti riippuu solun DNA:sta. Solu voi reagoida valoisuuteen, happamuuteen, paineeseen, sähkökenttään, tietynlaisiin molekyyleihin jne. Kuten kaikki kappaleet, solu on riippuvainen mekaniikan peruslaeista, mutta sen on mahdollista aktualisoida informaatiota toimintaan ja järjestää materiaa muotoon.
Tähän solu käyttää energiaa, jonka katson vastaavan Scotuksen määrittelemää voimaa, joka tarvitaan universumin aktualisoitumiseen. Energian prosessointi antaa solulle mahdollisuuden liikuttaa itseään informaation ohjaamaan suuntaan. Spinoza esittää samantapaisen ajatuksen sanoessaan:
“Jokainen olento pyrkii säilyttämään olemisensa, sikäli kuin se oman voimansa puolesta kykenee ja siitä itsestään riippuu.” (E III, P 6 ja tod)
Spinoza käyttää eliön aktiivisesta pyrkimyksestä termiä conatus. Pietarisen mukaan tämä voidaan tulkita eliön sisäisenä voimana, johon eliön aktiivisuus ulkoisena toimijana perustuu. Nähdäkseni ajatus vastaa biologian pohjalta tekemääni
määritelmää 1. Conatus ilmentää yksilön elämää sellaisena, kuin se toteutuu yksilön elämän aikana. Nähdäkseni biologian määritelmä elämästä osuu yksiin myös 31 Aristoteleen kanssa, jonka mukaan elämän määrittää kyky liikkua itse ilman ulkoista syytä . Tämä voitaisiin tulkita myös siten, että eliö kykenee liikkumaan oman 32
tahtonsa mukaisesti, mikäli oletetaan olion sisäiset syyt ulkoisista syistä riippumattomiksi.
3.2 Eliön affektit
Affektit ovat Spinozan mukaan ihmisen kehon tiloja. Affektit syntyvät kun ihmisessä tai ihmisen ulkopuolella esiintyy syy, joka muuttaa kehon tilaa. Spinoza määrittelee affektin seuraavasti:
31 Pietarinen 1994, 39.
32 Enqvist 1998, 29.
“Affektilla ymmärrän ruumiin tiloja, jotka lisäävät tai vähentävät, auttavat tai estävät ruumiin omaa toimintakykyä, ja samaten näiden tilojen ideoita.” (E III Määr 3)
Affektit herättää jokin vaikuttava syy, joka voi Spinozan mukaan olla adekvaatti tai epäadekvaatti. Adekvaatin syyn ihmisen tajunta kykenee kirkkaasti havaitsemaan.
Tulkitsen tätä niin, että ihmisen tajunta ymmärtää adekvaatin syyn aiheuttaman affektin liittyvän tähän syyhyn. Epäadekvaatin syyn aiheuttaman affektin syytä ihminen ei tiedosta. Ihminen voi itse olla affektin adekvaattina syynä, jolloin Spinoza puhuu aktiosta. Mikäli affekti aiheutuu muuten, kuin tajunnan adekvaatista ideasta Spinoza puhuu passiosta. Tulkitsen tätä siten, että nimenomaan ihmisen tajunta on aktion syy, koska Spinoza luokittelee monet kehon sisäisistä tarpeista syntyvät affektit passioiksi.
Spinoza puhuu affekteista enimmäkseen ihmisen näkökulmasta, vaikka toteaakin, että affektit ohjaavat myös eläinten käytöstä. Nykypsykologia käyttää tyypillisesti termiä emootio tai tunne viittatessaan samaan ilmiöön. Vertailuna aikamme uskonnonfilosofiaan tutkin Petri Järveläisen teoksessaan A Study on Religious Emotions esittämää käsitystä emootioiden luonteesta. Järveläinen kannattaa komponenttiteoriaa, jonka mukaan ihmisen emootio koostuu kahdesta tekijästä.
Ensimmäinen on ulkoisen objektin herättämä affektiivinen komponentti. Toinen on affektin merkitys ihmiselle, joka muodostuu affektista tehdyn tulkinnan perusteella.
Tulkintaan vaikuttaa ärsykkeen lisäksi ihmiseen kognitiiviseen systeemiin tallentunut informaatio. Tästä seuraa esimerkiksi se, että ihminen oppii tuntemaan pelkoa 33 asioista, jotka ovat satuttaneet häntä menneisyydessä. Komponenttiteorian mukaan Ihmisen emootiot noudattavat kausaalista mallia, jossa ihmisen toiveesta seuraa joko pettymys tai tyydytys. Tämä vastaa nähdäkseni Spinozan näkemystä emootioiden kausaalista luonteesta sekä yhteydestä kognitioon:
“Kaikki affektit viittaavat haluun, iloon tai suruun...” (E III P 59 Tod)
33 Järveläinen 2000, 43-44
“Jos ihmisruumiiseen on samanaikaisesti vaikuttanut kaksi affektia niin jommankumman myöhemmin vaikuttaessa tajuntaan vaikuttaa toinenkin.” (E III P 14)
Affektiin näyttää liittyvän jonkinlainen kehollinen muutos ja toisaalta tajunnan piirissä tapahtuva analyysi muutoksesta. Järveläinen määrittelee termin bodily affect
kuvaamaan fysiologista komponenttia: “To have an affect is to be affected by something.34” Affektiin liittyvän tiedostetun komponentin hän määrittelee tunteeksi (feeling). Järveläinen toteaa että, myös filosofit ja neurotieteilijät ovat tyypillisesti yhtä mieltä siitä, että ihmisen tunteet pohjautuvat fysiologisiin muutoksiin. Tunne voidaan nykyajan instrumenteilla havaita materian olomuodossa. Tämä vastaa
Spinozan ajatusta affektien luonteesta. Katson että Järveläisen tekemä terminologian jaottelu on perusteltavissa. Tarkennan Spinozan käyttämien käsitteiden määrittelyä siten, että käytän jatkossa termiä affekti kuvaamaan käsitettä bodily affect tai
fysiologinen tila. Komponenttiteorian kuvaamaa käsitystä ihmisen affektin luonteesta kuvaan termillä emootio. Emootio sisältää siis sekä affektuaalisen että kognitiivisen komponentin. Kun tajunta tiedostaa kehon emootion, siitä muodostuu tajuntaan idea.
Emootion idean määrittelen edelleen tunteeksi. Spinozan termein voidaan vielä sanoa, että emootion idea voi olla epäadekvaatti tai adekvaatti. Näin tunteen ja emootion rajanveto muodostuu hämäräksi, mikä onkin Spinozan mukaan ongelma ihmisen hyvän elämän kannalta. Ihmisen tajunta ei tiedosta kaikkia kehon emootioita selkeästi, jolloin tajunta ei aina ymmärrä mitä ihminen tekee. Mikäli tajunta tiedostaa selvästi emootion ja pystyy muodostamaan siitä adekvaatin idean, Spinoza puhuu aktiosta. Hän määrittelee tajunnan merkitystä tunteille puhuessaan halun ja pyyteen erosta:
“Halu voidaan määritellä pyyteeksi, johon liittyy tietoisuus siitä…” (E3 P 9 Huom)
“Sillä olkoon ihminen tietoinen pyyteestään tai ei, pyyde pysyy kuitenkin yhtenä ja saman.” (E III Määr 1 Selitys)
34 Järveläinen 2000, 14.
Aikamme psykologian näkökulmasta ihmisen käytöstä voidaan kuvata termeillä regulatory behaviour ja goal-directed behavior. Viittaan näihin termeihin tässä vain 35 tarkastellakseni Spinozan psykologian yhtäläisyyksiä aikamme psykologiaan.
Tutkin käsitteiden merkitystä esimerkillä nälkäisestä ihmisestä.
Nälkä alkaa siitä, kun kehon energiamäärä laskee. Alhainen verensokeri on nälän affekti, joka tarkoittaa kehon pyydettä energiatäydennykseen. Vaikka ihminen olisi aivokuollut ja vailla kykyä havainnoida, pyyde lisäenergiasta esiintyy ihmisen kehossa. Passion synty kehossa ei siis välttämättä edellytä kehon ulkopuolisen objektin tai tajunnan vaikutusta. Terveen ihmisen kognitio käsittelee affektin emootioksi (passio), joka kehottaa hankkimaan ravintoa (regulatory behavior).
Tajunta tulkitsee emootion edelleen näläntunteeksi, jolloin siitä syntyy Spinozan termein halu (aktio). Halu aiheuttaa pyrkimyksen hankkia ravintoa
(goal-directed-behavior). Ihmisen pyrkimys syödä saa ihmisen suorittamaan
oppimansa käytösmallin, jossa ihminen menee jääkaapille. Mikäli jääkaapista löytyy makkaraa, ihminen kokee iloa. Mikäli jääkaappi osoittautuu tyhjäksi, ihminen kokee surua.
Koska ihminen koostuu soluista, voidaan ihmisen affekti nähdäkseni redusoida solujen affekteiksi. Ihmisen tajunnan tiedostama tunne muodostuu ihmisen solujen affekteista. Määrittelen näin ollen yksittäistä solua ohjaavan systeemin affektiksi.
Yksittäiseen soluun ei liity tajuntaa, joten solun kohdalla ei voida puhua tunteista.
Solun passio on nähdäkseni affekti, joka viittaa solun tilan muutokseen solukalvon ulkoisen syyn vaikuttamana. Aktio on puolestaan affekti, joka liikuttaa solua sen conatuksen määräämällä tavalla. Aikamme termein voidaan puhua solun
fysiologisesta tilasta , joka muuttuu suhteessa solun sisäisiin prosesseihin ja ulkoa 36 aistien kautta tulleisiin ärsykkeisiin. Katson solun aistivan ympäristöään, kun se reagoi ympäristönsä ärsykkeisiin. Ihmisen aistit koostuvat reseptorisoluista, jotka reagoivat ympäristön ärsykkeisiin siten, että solujen tila muuttuu. Tällöin Spinoza sanoo ympäristön vaikuttavan kehoon. Aistitapahtumassa ihmisen yksittäiseen
35 Eysenck 1998, 26.
36 Järveläinen 2000, 16.
soluun vaikuttaa passio, josta muodostuu ihmisen passio, kun reseptorisolut viestivät affektejaan ihmisen muille soluille, jolloin niidenkin tila muuttuu. Tällä tavalla ihmisen tajunnan käsittelemä aistimus muodostuu kehon yksittäisten solujen affekteista.
Huomautan siis, että aistiminen ei affektitasolla ole ihmisen ominaisuus vaan solun ominaisuus. Ihmisen ruumiin affektit muodostuvat solujen affekteista. Tämän vuoksi katson, etteivät ihmisen ruumiin affektit kategorisesti eroa muiden eliöiden
affekteista. Vasta tietoisen tulkinnan tasolla voidaan puhua ihmiselle tyypillisestä tunne-elämästä.
Pyrkimys eli conatus on Spinozan yleiskäsite eliötä ajavalle voimalle. Conatus aiheuttaa aktioita, jotka ajavat eliötä toimimaan luontonsa mukaisesti. Affektit joiden syy on eliön ulkopuolella rajoittavat eliön pyrkimystä eli rajaavat sen vapautta.
Jokaisen eliön keskeinen pyrkimys on Spinozan mukaan pyrkimys säilyä olemassa.
Tämä on eettisesti hyvää ja oikeastaan muulla tapaa ei hyvää voi edes määritellä.
Tämä on Spinozan keskeinen vastaus kysymykseen hyvän ja pahan luonteesta.
Hyvä elämä on vapautta toteuttaa itseään ja pahaa on kaikki mikä rajoittaa pyrkimystä. Vapaa olio toimii välttämättä pyrkimyksensä mukaisesti ilman, että mikään ulkoinen määrää sitä:
“Pyrkimys, jolla jokainen olio pyrkii säilymään olemisessaan, ei ole mitään muuta kuin olion itsensä aktuaalista olemista.” (E III P 7)
“Sanon vapaaksi sellaista olentoa, joka on olemassa vain oman luonteensa välttämättömyydestä ja määräytyy toimintaan yksinomaan itsestään käsin;
välttämättömäksi tai pikemminkin pakonalaiseksi taas sitä, jota jokin toinen määrää olemassaoloon ja toimintaan tietyllä ja määrätyllä tavalla. ” (E I Määr 7)
Spinoza antaa emootioille negatiivisia merkityksiä mikäli katsoo niiden estävän ihmisen pyrkimystä. Tunteiden kahlitseman ihmisen omat tuntemukset estävät ihmistä tekemästä sitä mikä ihmisen omasta luonnosta seuraa.
Spinoza viittaa vietteihin kuvatessaan järjettömän eläimen toimintaa. Hän myöntää, että ihmisellä esiintyy samat vietit, mutta hyvän elämän kannalta on oleellista
