Tajunnan rakenne

Spinoza on rationalistina sitä mieltä, että hyveellinen elämä vaatii järjen ohjausta.

Tutkin tässä luvussa kuinka tajunta rakentuu ja voidaanko sanoa jotain siitä miten tajunta kykenee ohjaamaan hyvään elämään. Spinoza ei tajunnan määrittelyssään pyri kuvaamaan tajunnan rakennetta, vaan ilmiöitä joita siihen liittyy. Tarkastelen ⁶¹ mitä käsitteitä Spinoza tajuntaan liittää ja oletan niiden kuvaavan Spinozan käsitystä tajunnan rakenteesta. Tämän pohjalta pyrin konstruoimaan tajunnasta mallin, jonka perusteella voidaan tarkemmin pohtia tajunnan toimintaa.

Spinozan mukaan tajunta ​havaitsee, oppii ja kuvittelee. ​Tajunta käsittelee ​ideoita joita tajuntaan tulee sekä ​aistien​^{, että} ​merkkien ​kautta. Aistit välittävät ensimmäisen ja merkit toisen lajin ​tietoa​. Toisen lajin tiedon käsittelyä Spinoza sanoo ​järjeksi​^{. Hän} erittelee vielä ​intuitiivisen​, eli kolmannen lajin tiedon. Intuitio toimii siten, että tajunnan sisältäessä idean, joka on tosi, ihminen ymmärtää idean todeksi. Idean

ymmärtäminen todeksi tapahtuu ensin ja vasta sitten ihminen ​tietää ​ymmärtävänsä.

61 Oittinen 1994, 84-135.

Tulkintani mukaan tajunta havainnoi ymmärryksen aktia itselleen ulkopuolisena ja havaintonsa perusteella tietää ymmärtäneensä. Spinoza ei eksplikoi mitä hän tarkoittaa ymmärryksellä. Tajunta kuitenkin havainnoi Spinozan mukaan ruumista, joten katson ymmärtämisen olevan ruumiillinen prosessi, jonka affektin tajunta havaitsee ja tulkitsee ymmärrykseksi. Toisin sanoen intuitiivinen ymmärrys on

emootio, jonka objektina on tajunnassa sijaitseva idea. Spinoza sanoo myöskin, ettei tajunta voi määrätä ruumista, joten ihmisellä ei ole ​vapaata tahtoa​^.

4.3.2 Havaitseminen

Spinozan mukaan tajunnan perusedellytys on havaitseminen. Tajunta muodostuu ihmisen havaintona omasta kehostaan. Keho puolestaan välittää tajunnalle tietoa ympäristöstään. Ympäristö vaikuttaa kehoon ja tajunta tarkastelee vaikutusten aiheuttamia ideoita. Samankaltainen näkemys esiintyy myös nominalistisessa filosofiassa, jonka mukaan maailman käsitettävyys ei ole objektiivinen ominaisuus vaan ihmisen järki muodostaa subjektiivisen maailmankuvan havaintojen ja

ajattelusääntöjen avulla. ⁶²

Michael Eysenck esittelee aikamme psykologian käsitystä havaitsemista teoksessa Psychology an Integrated Approach​. Psykologian mukaan ihmisen aistit

vastaanottavat ärsykkeitä ympäristöstä. Ärsykkeet kulkeutuvat aivoihin, jossa niitä käsitellään ja yhdistellään siten, että tajuntaan muodostuu havainto, johon liittyy järjestys, kuvio, syvyys, väri ja objektin tunnistus. Havainnon tarkasta ⁶³

syntymekanismista on kilpailevia teorioita. Nähdäkseni keskeistä on kuitenkin konsensus siitä, että ihmisen tajunnan tarkastelema havainto riippuu ihmisen

aistisysteemistä eli kehosta. Psykologia näyttää siis tukevan Spinozan nominalistista käsitystä havainnon luonteesta. Spinoza määrittelee aistien välittämät ideat

sekaviksi: “Ihmisruumiin vaikutusten ideoissa näet on mukana sekä ulkoisen

kappaleen että ihmisruumiin itsensä luontoa.⁶⁴”​ Aistihavaintojen tuottamat sekavat eli epäadekvaatit ideat ovat ensimmäisen lajin tietoa, joka puolestaan on Spinozan

62 Knuuttila 1994, 19-20.

63 Eysenck 1998, 138-166.

64 Oittinen 1994, 112.

mukaan epätoden maailmankuvan syy. Näin ollen aistihavaintoihin ei voi luottaa objektiivisen totuuden tavoittelussa. Tämä näyttää myös psykologian valossa perustellulta oletukselta. Ihmisen aistit eivät välitä tajuntaan kaikkea mahdollista informaatiota, jota niiden havaitsemaan objektiin liittyy, vaan informaatio riippuu ihmisen rakenteesta. Esimerkiksi magneettikenttiä ihminen ei pysty aistimaan.

Psykologian käsitykseen havainnosta liittyy myös tarkkaavaisuus. Ihmisen keho käsittelee enemmän ärsykkeitä, kuin ihmisen tajunta havainnoi. Ihmisen tiedostama havainto riippuu siitä miten tarkkaavaisuus on suuntautunut suhteessa ärsykkeisiin.

Eysenck erittelee tarkkaavaisuutta ja tietoisuutta siten, että tarkkaavaisuus on aktiivinen ja ihmisen hallitsema ilmiö. Tietoisuus on puolestaan passiivisempi ja vähemmän ihmisen hallinnassa. ⁶⁵

Tarkkaavaisuus näyttää tajunnan ominaisuudelta, joka jäi Spinozalta huomaamatta.

Ihmisen tajunta ei ole vain ärsykkeiden passiivinen vastaanottaja vaan tajunnalla on kyky valikoida mihin se kehon tuottamassa ärsykevirrassa keskittyy. Nähdäkseni tarkkaavaisuus edustaa mahdollisesti voluntaristista elementtiä tajunnassa. Ihmisen tajunnalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä kehon tuottamia tai välittämiä ideoita se tarkastelee. Tämä vaikuttaa ihmisen muodostamaan subjektiiviseen käsitykseen maailmasta ja vaikuttaa edelleen ihmisen toimintaan maailmassa. Mikäli ihmisellä on mahdollisuus valita näkökulmansa maailmaan, hänellä on myös mahdollisuus valita keskittyykö negatiivisia vai positiivisia tunteita herättäviin ilmiöihin. Tällä on suora vaikutus ihmisen kokemaan elämänlaatuun.

4.2.1 Järki

Spinozan filosofiassa järki on vapaan ihmisen tärkein työväline. Järjen mukaan toimiminen on ihmiselle luonteenomaista käytöstä, mutta kuitenkin harvinaista yksilölle. Pietarisen mukaan Spinozan pyrkimys korostaa järjen merkitystä on ⁶⁶ rationalisteille tyypillinen tapa ajatella. Spinozan mukaan järjen avulla on ⁶⁷

65 Eysenck 1998, 158.

66 Oittinen 1994, 32.

67 Pietarinen 1994, 62.

mahdollista saavuttaa adekvaatteja ideoita, koska aktiivisesti työskentelevä järki pystyy täydentämään sekavia aistihavaintoja adekvaateiksi ideoiksi.

Työskennellessään aktiivisesti järki käsittelee ​merkkejä ​ja askartelee tällöin toisen lajin tiedon parissa. Merkillä ymmärrän Spinozan tarkoittavan ideaa, jonka ihminen voi välittää kielen avulla. Ihmisen järki tulkitsee merkin ideaksi, jonka syy ei

välittömästi vaikuta kehoon. Kun kirjoitan tähän sanan ​kissa,​ lukijan järki yhdistää merkin muistista löytyvään kissan ideaan. Mikäli lukija ei osaa suomea eli toisin sanoen ei ymmärrä mihin merkki viittaa hänen järkensä ei pysty yhdistämään merkkiä kissan ideaan. Tämä ei onnistu myöskään silloin jos lukijalla ei ole kokemusta kissasta. Tällöin hänen muistissaan ei ole kissan ideaa eikä merkki tarkoita hänen järjelleen mitään, ennen kuin lukija saa kokemuksen kissasta.

Merkkien avulla ihminen pystyy käsittelemään ideoita, jotka eivät ole välittömästi läsnä ja kommunikoimaan niitä toisille ihmisille. Merkit mahdollistavat myös täsmällisten riippuvuussuhteiden kuvaamisen, joka on edellytyksenä tieteellisten teorioiden kaltaisille päätelmille, joita Spinoza ilmeisesti tarkoitti puhuessaan toisen lajin adekvaatista tiedosta.

Spinoza mukaan järki tekee oikeita eettisiä ratkaisuja, koska järjen avulla ihminen kykenee valitsemaan kahdesta hyvästä suuremman ja kahdesta pahasta

pienemmän. Järki punnitsee valintoja myös tulevaisuuden kannalta. Järkevä ihminen valitsee suuremman hyvän tulevaisuudessa, kuin pienemmän hyvän välittömästi.

Näin ollen järki johtaa ihmisen parhaaseen mahdolliseen elämään. Affektien

orjuudessa elävä ihminen tekee asioita, joista hän on täysin tietämätön. Tämän takia ihminen ei voi saavuttaa suurinta mahdollista hyvää. Järjen ohjaama ihminen

puolestaan tekee vain niitä asioita, joiden hän tietää olevan elämässä ensisijaisia.

Voitaisiin ehkä sanoa, että ihminen ei välttämättä tiedä elävänsä huonoa elämää ellei järki ole ymmärtänyt hyvän elämän ideaa.

Mielenfilosofiaa tarkastellessani havaitsin, että järki voidaan tulkita affektien kanssa rinnakkaiseksi mekanismiksi. Järki pystyy suorittamaan loogisia päättelyketjuja abstraktien symbolien avulla, sekä tallettamaan symboleja ja niiden välisiä

assosiaatioita. Järki pystyy arvioimaan erilaisia vaihtoehtoja ihmisen potentiaalisella toiminnalle ja valitsemaan niistä parhaimman. Nähdäkseni tämä tarkoittaa sitä, että järki mahdollistaa rinnakkaisten mahdollisuuksien olemassaolon loogisella tasolla.

Kun ihminen järkeilee hyvää valintaa, hän joutuu ajattelemaan huonoa valintaa, joka tällöin näyttäytyy potentiaalisena vaihtoehtona toimia. Spinozan mukaan ihminen seuraa järkeään niin orjallisesti, että lamautuu täysin, mikäli täytyy valita kahdesta täsmälleen yhtä hyvästä vaihtoehdosta. Spinozan vastaus Buridanin aasin

paradoksiin on tässä suhteessa mielenkiintoinen. Hänen mukaansa vastaavassa tilanteessa ihminen menehtyisi nälkään. Tällöin ihminen olisi tilanteessa, jossa ⁶⁸ hänen järkensä käsittelee kahta vaihtoehtoa, jotka ovat täsmälleen yhtä hyviä eikä järki näin ollen pysty tekemään valintaa, koska järki ohjautuu parempaan valintaan välttämättä. Tasapainotilanteessa valinta edellyttäisi, että ihminen voi itse tehdä kontingentteja valintoja. Spinoza kuitenkin sanoo myös, että järjen ohjauksessa elävä ihminen pyrkii säilyttämään itsensä ja valitsee mieluummin paljon hyvää

tulevaisuudessa, kuin vähän hyvää heti. Nähdäkseni tästä seuraa se, että järkevän ihmisen on välttämätöntä analysoida valintatilanteessa ratkaisu, joka jättää ihmisen henkiin. Buridanin aasille on pienempi paha valita jotain, kuin jättää valitsematta mitään. Valintaan ei lyhyellä tähtäimellä tarvita rationaalista perustetta, koska henkiinjääminen on pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto. Koska Spinozan mukaan järki suunnittelee tulevaa, sen pitäisi pystyä valitsemaan jollain perusteella välitön toimintamalli.

Kognitiivisen psykologian dosentti Marjaana Lindemanilla löytyy paradoksiin ratkaisu, joka perustuu nykytietämykseen ihmisen toiminnasta. Hän jakaa ihmisen ajattelun dualistisesti käyttäen termejä ​elämysperäinen ​^ja ​rationaalinen ajattelu​. Nähdäkseni tämä vastaa Spinozan käsitystä toisen ja kolmanen lajin tiedosta. Jaottelun

hyödyllisyys piilee Lindeman mukaan siinä, että jako se auttaa ymmärtämään

ajattelun kahta erilaista maailmaa. Lindeman toteaa, että molempia ajattelun tapoja ⁶⁹ tarvitaan ihmisen elämässä. Hänen mukaansa viisaus tarkoittaa sitä, että ihminen osaa dynaamisesti soveltaa ajattelutapoja tarpeen vaatimalla tavalla.

68 Oittinen 1994, 134.

69 Lindeman 1997

Järkeä Lindeman kuvaa termillä rationaalinen ajattelu. Se on luonteeltaan loogista ja analysoivaa eikä sisällä tunteita. Tieteellinen ajattelu on selkeä esimerkki

rationaalisesta ajattelusta, mutta ihminen järkeilee myös jokapäiväisessä elämässä. ⁷⁰ Rationaalista ajattelua on Lindemanin mukaan viisasta soveltaa ongelmaan, joka edellyttää oikean vastauksen löytämistä. Elämysperäinen ajattelu käsittelee

paremmin ongelmia, jotka edellyttävät ratkaisua tavalla tai toisella. Elämysperäinen ajattelu toimii tilanteissa, joissa rationaalinen ajattelu toimii huonosti. ⁷¹​Katson tämän tarkoittavan sitä, että Buridanin aasin tilanteeseen sijoitettu rationaalinen Spinoza kuolisi nälkään, mutta intuition ohjaama Spinoza jäisi eloon. Lindemanin mukaan ihminen voi vaihtaa ajattelumalliaan tarpeen vaatimalla tavalla. Rationaalinen

Spinoza luultavasti pohtisi valintaansa hetken, kunnes nälkä yltyisi niin pahaksi, että elämysperäinen Spinoza valitsisi tavalla tai toisella yhden annoksista.

Aikamme psykologialla on järjen ominaisuuksista tutkimustuloksia, joita Spinozalla ei ollut aikanaan käytettävissään. Katson seuraavaksi mitä voimme sanoa järjen

mahdollisuuksista psykologian näkökulmasta. Eysenck määrittelee ihmisen tajuntaan viittaavat ilmiöt termillä ​higher mental processes​. Tämän kattokäsitteen puitteissa hän viittaa käsitteisiin ​thinking​^, ​reasoning​^, ​cognitive skills​ ^ja ​intelligence​^. Nämä ovat jollain tapaa päällekkäisiä käsitteitä eikä niiden tarkka rajaaminen näytä onnistuvan. Karkein määritelmä saadaan kuitenkin älykkyydelle, jonka Eysenck määrittelee seuraavasti:

“Mental activity directed toward purposive adaptation to, and selection and shaping of, real-world environments relevant to one’s life. ” ⁷²

Tämä voisi hyvin olla myös yksi tapa määritellä Spinozan conatus, joka saisi näin psykologisen määritelmän ​älykkyys​. Ajattelun ja järkeilyn käsitteiden Eysenck katsoo sisältyvän ihmisen älykkyyteen ja ongelmanratkaisukykyyn. Eysenckin mukaan ihminen kohtaa elämässään tilanteita, jotka voidaan jakaa kahdenlaisiin ongelmiin.

Well-defined-problem​ on ongelma, jonka reunaehdot on tarkkaan määritelty. Eysenck

70 Lindeman 1997

71 Lindeman 1997

72 Eysenck 1998, 408.

käyttää shakin peluuta esimerkkinä tämänkaltaisesta ongelmasta. ​Ill-defined-problem on ongelma, jonka ratkaisuun ihmisellä ei ole selviä reunaehtoja. Esimerkkinä

Eysenck kuvaa tilannetta, jossa ihminen jää yöllä lukkojen taakse ja hänen on

päästävä rakennuksesta pois. Eysenck ei Lindemanin tapaan erottele rationaalista ja elämysperäistä ajattelua, mutta katson vastaavan jaottelun tapahtuvan ongelmien luonteen kohdalla. Eysenck sanoo, että laboratoriossa tutkitaan enimmäkseen well-defined ongelmien ratkaisua. On olemassa kilpailevia teorioita siitä, kuinka ihminen tarkkaanottaen ongelmia ratkoo. Gestalt-teorian mukaan ihminen oppii yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilemalla erilaisia ratkaisuja. Kun ihminen löytää toimivan ratkaisun, tämä tallentuu muistiin ja ihminen osaa käyttää sitä myöhemmin.

Laskennallisen teorian mukaan tajunta muodostaa käsityksen nykytilanteesta ja tavoitteesta johon ihminen pyrkii. Tajunta vertaa nykytilaa haluttuun lopputulokseen ja analysoi millaisia muutoksia pitää tehdä tavoitteen saavuttamiseksi. Sitten tajunta pilkkoo muutokset pienempiin osiin ja valitsee keinot niiden toteuttamiseen.

Analogisen mallin mukaan ihminen vetää itselleen tutuista ongelmista analogioita käsillä olevaan ongelmaan ja etsii ratkaisua analogian kautta.

Eysenck käyttää termiä ​reasoning ​kuvatessaan, kuinka ihmisen järki tekee

johtopäätöksiä aksioomien perusteella. ​Deductive reasoning​ prosessissa ihminen tekee johtopäätöksiä yleisestä erityiseen ja ​inductive reasoning​ prosessissa erityisestä yleiseen. Psykologia pyrkii määrittelemään onko järkeilyprosessi luonteeltaan loogista vai epäloogista. Spinoza luottaa järjen erehtymättömyyteen tavalla, joka edellyttää täysin loogista prosessia. Järkeilyprosessin selittämistä varten on kehitetty malleja siitä miten ihminen järkeilee. Conditional reasoning tarkoittaa laskentaa loogisilla operaatioilla, kuten n​ot; if; or; if-then​. Eysenck valaisee tällaiseen järkeilyyn liittyvää päättelytehtävää seuraavalla esimerkillä:

Oletukset

Jos on kylmä niin Aristoteles oli nainen On kylmä

Johtopäätös

Aristoteles oli nainen

Syllogistinen päättely tarkoittaa tehtävää, jossa ihmisen järkeily vetää johtopäätöksen kahdesta erillisestä lähtöoletuksesta. Eysenck valaisee päättelytehtävää seuraavalla esimerkillä:

Oletukset

Kaikki poliitikot ovat älykkäitä

Kaikki europarlamentaarikot ovat poliitikkoja Johtopäätös

Kaikki europarlamentaarikot ovat älykkäitä

Loogiseen tarkkuuteen pyrkivien prosessien lisäksi Eysenck erittelee vielä probabilistic reasoning -​käsitteen. Tässä on kyse arkipäivää lähellä olevasta ongelmasta, jossa ihminen tekee todennäköisyyteen perustuvia arvioita perustuen puutteellisiin lähtötietoihin. Lopputuloksen ei siis saada loogisesti täsmällistä väittämää vaan arvio todennäköisyydestä. Eysenckin reasoning vaikuttaa paljolti samalta psykologian ilmiöltä, jota Spinoza kuvaa toisen asteen tiedonkäsittelynä.

Eysenck esittää, että ihmisen suorituskyky järkeilytehtävissä näyttää niin huonolta, että ihmisen voitaisiin sanoa toimivan pohjimmiltaan irrationaalisesti. Tämä pätee myös huippuälykkäisiin ihmisiin, joten järkeilyvirheiden tekeminen voidaan

nähdäkseni määritellä ihmisen luontoon kuuluvaksi. Ihminen tekee virheitä lähtöoletusten tulkinnassa, järkeilysääntöjen sovelluksessa ja välitulosten muistamisessa. Psykologian valossa Spinozan usko järjen erehtymättömyyteen näyttää siis kyseenalaiselta. Eysenckin lähtökohta järkeen on kuitenkin erilainen, kuin Spinozan. Hän lähestyy järkeä ongelmalähtöisesti laboratoriossa annetun loogisen ongelman ratkaisijana. Spinoza pohti järjen merkitystä kysymyksiin oikeasta ja väärästä tavasta toimia elämässä. Eysenck tuo esiin, että ihmiset näyttävätkin suoriutuvan paremmin arkielämään liittyvissä päämäärään suuntautuneissa tehtävissä, kuin kylmän loogisessa päättelyssä. Järkeilyn virheet vähenevät, kun annetut tehtävät muistuttavat oikeaa elämää. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, jonka mukaan järki palvelee paremmin ihmisen pyrkimystä luonnolliseen päämäärään, kuin pyrkimykseen ratkaista keinotekoisia ongelmia. Järki tekee kuitenkin aina virheitä eikä toimi loogisella varmuudella. Spinoza näki tajunnan ainoaksi virhelähteeksi epäadekvaatin idean, jonka katson vastaavan Eysenckin termein puutteellista tai

virheellistä lähtötietoa. Vaikka järjen käsittelemä ongelma olisi hyvin määritelty, virheitä näyttää silti tapahtuvan. Järjen prosessia ei siis voida pitää deterministisen erehtymättömänä. Järjen toistuvat päättelyvirheet tarkoittavat sitä, että ihminen toimii välttämättä epäloogisesti.

Järjen käsittelemän merkkijärjestelmän suhde todellisuuteen on myös merkittävä virhelähde. Mitä kattavammin merkeillä kuvataan todellisuutta sitä

epätäsmällisempää kuvauksesta tulee. Näin ollen rationaalisen ajattelun aksioomat sisältävät huomattavaa epätarkkuutta, kun niillä viitataan todellisen elämän pulmiin.

Ainoastaan matematiikan voidaan katsoa edustavan ilmaisuvoimaltaan eksaktia kielenkäyttöä. Matematiikaan perustuva teorianmuodostus jää välttämättä puutteelliseksi kuvaukseksi ihmisen elämästä. Teologisen etiikan kannalta ⁷³

järkeilyyn liittyy mielenkiintoinen virhelähde, jota Eysenckin kuvaa käsitteellä ​belief bias​. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen hyväksyy järkeilyn lopputuloksen, mikäli se on uskottava ja systemaattisesti torjuu epäuskottavia tuloksia. Ihmisen uskomukset näyttävät siis vaikuttavan ihmisen valintoihin, kuten Spinozakin sanoo. Rationaalisen päättelyn kyky irrottautua uskomuksista on kuitenkin heikompi, kuin Spinoza toivoo.

Psykologian näkökulmasta voitanee sanoa, ettei ihmisen järki ole automaatti, joka ohjaisi ihmisen eettisesti johdonmukaiseen elämään. Järki tekee monenlaisia päättelyvirheitä, vaikka sen käsittelemät aksioomat olisivat adekvaatteja.

4.2.2 Tahto

Edellisessä kappaleessa tarkastelin ihmisen järkeä, jolle Spinoza antaa suuren merkityksen hyvän elämän kannalta. Havaitsin ettei järki toimi niin luotettavasti, kuin Spinoza olettaa. Järjen käyttö ei myöskään tarkoita sitä, että ihminen tekisi

elämässään valintoja järjen perusteella. Aristoteles oletti samaan tapaan järjen laskevan välttämättä oikeita ratkaisuja ellei satunnainen vaistoimpulssi sotke ihmisen toimintaa.

73 Pietarinen 1994, 68.

Toinen tapa ymmärtää järjen ja affektien suhde ihmisen toiminta on käsittää toimintadispositio vektorisuureena, jonka komponentteja järki ja tunne edustavat.

Spinoza muotoilee tämäntapaisen aksiooman lähtiessään määrittelemään ihmisen vapauteen liittyviä kysymyksiä:

“Jos samassa subjektissa viriää kaksi vastakkaista toimintaa, täytyy

välttämättä joko molemmissa tai vain toisessa tapahtua muutos, kunnes ne lakkaavat olemasta vastakkaisia.” (E V A 1)

Tulkitsen tätä siten, että ristiriitaisessa päätöstilanteessa subjektiin muodostuu mahdollisuuksien summavektori, joka edustaa ihmisen toimintaa. Subjekti ei siis valitse kahdesta mahdollisesta toiminnasta toista vaan summaa mahdollisuudet siten, että jää vain yksi mahdollisuus, jonka subjekti toteuttaa välttämättä. Tällöin järki ja tunteet muodostavat kompromissin, joka näyttäytyy ihmisen tajunnalle ainoana mahdollisena ratkaisuna.

Nähdäkseni etiikassa on kuitenkin taustaoletuksena, että ihminen pystyy aidosti valitsemaan vaihtoehtoisia toimintamalleja. Ellei ihmisellä ole mahdollisuutta valita mitä potentiaalisia objekteja pyrkii aktualisoimaan maailmaan ei myöskään ole tarvetta pohtia mikä niistä on hyvä tai paha. Valinta edellyttää sitä, että ihmisellä on ominaisuus, joka määritellään vapaaksi tahdoksi. Vapaan tahdon määrittely on haastava tehtävä, johon tiede ei osaa antaa vastauksia. Ongelma näyttää olevan puhtaasti metafyysinen, joten liikun sen käsittelyssä filosofian kentällä.

Spinozan ajattelu näyttää eksplisiittisesti edustavan kovaa determinismiä suhteessa ihmisen tahdon vapauteen:

“Ihmistajunnassa ei ole mitään absoluuttista eli vapaata tahtoa, vaan tajuntaa määrää tiettyyn tahtomiseen syy, joka sekin on toisen määräämä, tämä edelleen toisen syyn, ja niin loputtomiin.” (E II P 48)

Oittinen kuitenkin esittää, että Spinozan tarkoitus on suunnata vapaan tahdon kieltäminen poleemisesti Descartesia vastaan, joka väittää, että ihminen voi toimia puhtaasti tahtonsa vaikuttamana. Spinoza haluaa irtisanoutua tästä ja selittää miten ⁷⁴

74 Oittinen 1994, 311.

ihmisen halut syntyvät ihmisessä ja sitten ilmenevät toimintana. Halujen synty on kuitenkin Spinozan mukaan deterministinen prosessi, johon ei voi vaikuttaa vapaalla tahdolla. Ihminen ei ymmärrä päätöstensä taustalla olevaa monimutkaista

kausaaliketjua, joten hän kuvittelee tehneensä vapaita päätöksiä. Ihminen ei

kuitenkaan voi valita halujaan ja uskomuksiaan, joten hän ei voi tässä mielessä valita pyrkimyksiään:

“Mielen ratkaisut eivät ole muuta kuin itse haluja, jotka siis vaihtelevat ruumiin erilaisten tilojen mukaan.” (E III, P 2 Huom)

Spinoza näkee halujen muodostuvan kahdella eri tavalla. Passiot ovat ulkoisten syiden tuottamia haluja, joiden ajamaa ihmistä ei voida pitää vapaana. Ihmisen sisäsyntyinen conatus tuottaa aktiivista halua, jonka vapaa toteuttaminen voidaan nähdä vapautena. Tällainen vapauden käsite ei kuitenkaan implikoi vapautta tehdä valintoja, koska conatuksen ihmisessä synnyttämä pyrkimys ei ole ihmisen tahdon valitsema. Vapaus tarkoittaa ainoastaan sitä, ettei mikään estä ihmistä toteuttamasta conatuksensa määräämää pyrkimystä. Pietarisen mukaan ihmisen aktiivinen ajattelu on conatuksen korkein muoto ja edustaa tahtoa Spinozan ajattelussa. Ihmisen ⁷⁵ vapaa tahto tarkoittaa siis järjen käyttöä. Pietarinen vetää yllättäen yhtäläisyyden Spinozasta ja Immanuel Kantin käsitykseen vapaasta tahdosta. Kant nähdään yhtenä libertarismin merkittävimpänä edustajana, joten Spinoza vaikuttaa kovin ristiriitaiselta suhteessa vapaaseen tahtoon. Toisaalta näyttää siltä, että hän edustaa äärimmäisen determinististä kantaa, mutta toisaalta vapaalle tahdolle näyttää

löytyvän tilaa. Tulkintani mukaan Spinoza kieltää ihmisen täydellisen vapauden, mutta sallii jonkinlaisen liikkumatilan järjelle. Ihmisen uskomukset ja halut määräävät ihmisen toimintaa tavalla, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Ajattelukin on sidottu

yleispäteviin sääntöihin, jolloin voidaan sanoa, ettei ihminen voi ajatella mitä tahansa.

Kun ihminen ymmärtää adekvaatin idean, ihminen hyväksyy sen välttämättä todeksi.

Näin ollen tahto on sama asia, kuin ymmärrys eikä edellytä valintojen tekemistä.

75 Pietarinen 1994, 85.

Spinoza kieltää ainakin täydellisen tahdon vapauden ja tämä tuntuu perustellulta myös psykologian valossa. Nähdäkseni etiikan kannalta oikea kysymys ei kuitenkaan ole, onko ihmisen tahto täydellisen vapaa vaan millä tavalla ihmisen tahto on vapaa?

Robert Kane tarkastelee kysymystä aikamme filosofian näkökulmasta teoksessaan​ A Contemporary Introduction to Free Will​. Kane antaa viisi merkitystä käsitteelle

vapaus:⁷⁶

1. Vapaus toteuttaa itseään ilman ulkoisia rajoitteita

2. Vapaus reflektoida omia motiivejaan ja kontrolloida toimintaansa 3. Vapaus ymmärtää oikeita syitä toimintaan ja toimia niiden mukaan 4. Vapaus muokata omaa tahtoaan ja toimia sen mukaisesti

5. Vapaus muodostaa oma tahtonsa menneisyyden tapahtumista riippumatta Keskustelu vapaasta tahdosta on pyörinyt determinismin ja vapaan valinnan välillä niin pitkään, kuin aiheesta on kirjoitettu.

Kova determinismi sanoo, ettei mitään vapautta tai tahtoa ole vaan ihmisen toimintaa ohjaavat tyystin ulkoiset syyt, joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Tämä lähtökohta näyttää kuitenkin ongelmalliselta suhteessa etiikkaan. Mikäli ihminen ei voi vaikuttaa

tekoihinsa niin ihminen voi tehdä mitä tahansa täysin syyntakeettomasti.

Determinismin hyväksymisen uskotaan vaikuttavan negatiivisesti ihmisten kokemukseen elämän mielekkyydestä. Näihin ongelmiin deterministit joutuvat vastaamaan tavalla, joka edellyttäisi muutosta yhteiskunnassa. Jos rikollinen toimii deterministisesti ei ole mielekästä rangaista häntä vaan ainoastaan ehkäistä tulevia rikoksia eristämällä rikollinen. Ihmisten on myös syytä säilyttää usko omaan

tahtoonsa, että yhteiskunta säilyisi sellaisena paikkana, kuin se tällä hetkellä on.

Nämä puolustukset ovat nähdäkseni riittävä osoitus siitä, ettei deterministi

pohjimmiltaan usko determinismiin. Yhteiskunta on ihmisen rakentama ja tällöin se toimii myös deterministisesti, mikäli yksilö on deterministinen. Nähdäkseni ei ole mielekästä ehdottaa valintoja yhteiskunnan muuttamiseksi ellei yksilöllä ole valintoja.

Yhteiskunnan tietoinen muutos edellyttäisi aluksi yksilön tietoista valintaa, joka tähtää muutokseen.

76 Kane 2005, 163-174

Kombatibilistit sallivat ihmiselle periaatteellisen vapauden ja määrittelevät vapauden kohtien 1-3 mukaisesti. Vapaus tarkoittaa ihmisen mahdollisuutta tehdä mitä tahtoo ilman ulkoisia rajoitteita. Rajoitteilla viitataan tässä muihin ihmisiin, koska luonnon ei katsota rajoittavan ihmistä. Vapaus ei kuitenkaan tarkoita mahdollisuutta tehdä oikeita valintoja. Ihminen voisi kyllä periaatteessa toimia miten tahansa, mutta käytännössä vapaa ihminen tekee aina kuten haluaa, koska ihmisen halu ei ole ihmisen itsensä valittavissa. Ulkoisista rajoituksista vapaa ihminen seuraa näin tahtoaan välttämättä. Orjuutetulle ihmiselle tahdon seuraaminen on mahdotonta.

Kombatibilistit sallivat ihmiselle periaatteellisen vapauden ja määrittelevät vapauden kohtien 1-3 mukaisesti. Vapaus tarkoittaa ihmisen mahdollisuutta tehdä mitä tahtoo ilman ulkoisia rajoitteita. Rajoitteilla viitataan tässä muihin ihmisiin, koska luonnon ei katsota rajoittavan ihmistä. Vapaus ei kuitenkaan tarkoita mahdollisuutta tehdä oikeita valintoja. Ihminen voisi kyllä periaatteessa toimia miten tahansa, mutta käytännössä vapaa ihminen tekee aina kuten haluaa, koska ihmisen halu ei ole ihmisen itsensä valittavissa. Ulkoisista rajoituksista vapaa ihminen seuraa näin tahtoaan välttämättä. Orjuutetulle ihmiselle tahdon seuraaminen on mahdotonta.

In document Ilon etiikka : teologinen etiikka panenteistisessa jumalakuvassa (sivua 61-88)