Vapauden suhde tajuntaan

Tarkastelen aluksi eliötä, jolla ei ole lainkaan tajuntaan. Oletan että yksisoluinen eliöllä, kuten syanobakteeri edustaa tällaista oliota. Bakteerin toimintaa ohjaavat puhtaasti affektit. Bakteeri ei muodosta ajatuksia tai tiedosta affektiensa syytä. Elävä bakteeri kuitenkin toimii aktiivisesti, jolloin se pyrkii säilymään olemisessa tavalla, jonka katson vastaavan Spinozan conatusta. Syanobakteeri pyrkii sitomaan auringon säteilyä kemialliseksi energiaksi fotosynteesissä. Bakteerin toiminta tapahtuu tällöin affektien ohjauksessa eivätkä tajunnan piiriin kuuluvat tulkinnat vaikuta millään tapaa sen elämään. Mikäli bakteeri elää luonnollisessa elinympäristössään, katson sen elävän luonnossa, jossa Spinozan mukaan ei esiinny puutteellisuutta. Tällöin bakteeri ei nähdäkseni elä affektien orjuudessa vaan toteuttaa niiden ohjaamana vapaasti conatustaan, kuten Spinoza vapauden määrittelee. Bakteeri kuolee mikäli se otetaan

pois luonnosta ja “vapautetaan” ulkoisten syiden aiheuttamista passioista pimeään laboratorioon. Bakteeri tarvitsee elääkseen tietynlaisen ympäristön, että voi toteuttaa pyrkimystään. Ympäristön aiheuttamien passioiden määrittely orjuudeksi tuntuisi tässä esimerkissä kummalliselta. Bakteerin ei voi sanoa olevan affektien orja, vaikkei sillä ole järkeä, joka voisi vapauttaa bakteerin orjuudesta. Spinoza kuitenkin sanoo järjettömien eläinten affektien eroavan ihmisestä jossain määrin:

“Kunkin yksilön mikä tahansa affekti eroaa toisen affektista yhtä paljon kuin yhden olemus eroaa toisen olemuksesta.” (E III P 58)

Mikäli ihmisen emootiot eroavat muiden eliöiden affekteista voitaisiin sanoa, että ihmisen tunnesysteemi on sikäli viallinen, että mahdollisuus affektien orjuuteen on olemassa. Ihmisen olisi mahdollista tuntea väärin tai epäluonnollisesti, jolloin ihmisen affektit johtaisivat ihmisen orjuuteen. Ihminen tarvitsisi järkeä, että voisi vapautua viallisten affektiensa orjuudesta. Luonnossa elävän eliön affektit olisivat erilaisia eivätkä siksi ohjaisi eliön toimintaa väärään suuntaan. Tämä ajatus on nähdäkseni mielenkiintoinen teologisen etiikan kannalta. Tällainen ajattelu voidaan nimittäin nähdä Augustinuksen syntiopin taustalla. Augustinus oletti, että ihmisen

emotionaalinen osa on turmeltunut syntiinlankeemuksessa niin pahasti, että ihminen on lähtökohtaisesti paha. Augustinus pyrki selvittämään miten ihmisen tahto voisi torjua synniksi tulkittavia sielunliikkeitä, mutta katsoi tahdon vaikutusmahdollisuudet rajallisiksi. Pelastuksen kannalta Augustinus katsoi Jumalan armon ja kirkon ³⁸ kasteen välttämättömiksi, mutta lopulta kyse on Jumalan valinnasta eikä ihmisen omasta toiminnasta. Nähdäkseni Augustinuksen mukaan ihminen on välttämättä paha, jolloin eettisillä valinnoilla on mahdotonta saavuttaa hyvä elämä. Järkeä seuraamalla voidaan ainoastaan päästä hieman parempaan lopputulokseen.

Akvinolainen puolestaan esitti, ettei ero eläimen ja ihmisen perustunteiden välillä ole kovin suuri. Ihmisellä tosin esiintyy erityinen rationaalinen kyky, joka muodostaa arvostelmia emootioden yhteydessä. Spinoza näyttää mukailevan tällaista ajatusta ³⁹ johonkin rajaan asti. Hän havainnollistaa ihmisen ja eläimen emootioiden eroa vertaamalla hevosta ja ihmistä. (E III P 58 Huom) Spinoza tuntuu jättävän

38 Knuuttila 1998, 138.

39 Knuuttila 1998, 134.

kysymyksen hevosen ja ihmisen eroista melko vähäiselle huomiolle. Jonkinlainen ero on tehtävissä, mutta voidaanko puhua kategorisesta vai asteittaisesta erosta?

Nora Schuurman tutkii väitöskirjassaan hevosen hyvinvointiin liittyviä seikkoja. Hän ⁴⁰ toteaa, että hevosen kokemusten analyyttinen tutkiminen on hyvin haastavaa, koska eläimellä ei ole kielellisiä valmiuksia kommunikoida subjektiivisia tuntemuksiaan ihmiselle. Schuurman toteaa kuitenkin tutkijoiden konsensuksesta:

​“Sen sijaan, että eläinten mentaaliset kyvyt olisivat täysin erilaiset kuin ihmisen, lajien väliset erot tietoisuudessa ymmärretään asteittaisiksi samalla tavoin kuin fyysiset ominaisuudet.”

Schuurman jatkaa viittaamalla biologian suurmieheen:

“Darwinin kuvaamilla eläimillä on sellaisia tunteita kuin pelko, kipu, mielihyvä, ilo, viha, rakkaus, mustasukkaisuus, masentuneisuus, onnellisuus, epätoivo, nautinto tai kiintymys.” ⁴¹

Spinozan käsitys ihmisen affekteista pitää sisällään ainakin seuraavat tunteet: ​ilo, suru, halu, rakkaus, viha, pelko, toivo, ihmettely, halveksunta, mieltymys,

vastenmielisyys, riemu, sääli, epätoivo, katumus, ylpeys, häpeä, suuttumus, kaipuu.

Lista näyttää hyvin samantapaiselta, kuin Darwinin käsitys eläinten tunteista. Tästä näkökulmasta näyttäisi siltä, ettei ihmisen tunnesysteemi poikkea oleellisesti

luonnollisista tunteista, joita esiintyy eläimillä.

Schuurmannin mukaan hevosenpidolle on ominaista taipumus käsitellä hevosta tietoisena ja tuntevana subjektina. Hyvänä hevosmiestaitona pidetään ihmisen kykyä kommunikoida hevosen kanssa ja ymmärtää sen subjektiivista maailmaa. Katson tämän viittaavan fenomenologisesti siihen, ettei ihmisen kokemusmaailma ole

käsittämättömän kaukana hevosesta. Aihetta on vaikea lähestyä analyyttisesti, mutta teoria ihmisen ja hevosen samankaltaisuudesta näyttää ennustavan käytännössä toimivaa suhdetta ihmisen ja hevosen välillä. Tämä näyttää nähdäkseni riittävältä

40 Schuurman 2012

41 Schuurman 2012, 85-86

perusteelta olettaa, ettei hevosen olemus poikkea kategorisesti ihmisen olemuksesta.

Tajunnan luonnetta pohtiessamme joudumme tekemään toisista ihmisistä oletuksia samoilla perusteilla. Filosofilla ei ole mahdollisuutta päästä analyyttiseen varmuuteen siitä miten toinen ihminen subjektiivisesti itsensä kokee. On täysin mahdollista, että toiset ihmiset ovat zombeja vailla tajuntaa. Tätä kutsutaan vierassieluisuuden ongelmaksi eikä siihen tunneta täysin tyydyttävää vastausta. Suosituin perustelu toisten ihmisten tajunnan olemassaololle on, että ihmiset näyttävät käyttäytyvän tavalla, jonka tarkkailijan tajunta voi ymmärtää. Spinoza sivuaa tällaista ajatusta ⁴² määritellessään empatian käsitettä:

“Jos näemme tai kuvittelemme jonkun kaltaisemme olennon, jota kohtaan meillä ei ole ollut affekteja, olevan jonkun tunteen vallassa, meissä herää samanlainen tunne.” (E III, P 27)

Schuurmannin voitaisiin sanoa tuntevan empatiaa hevosta kohtaan, jolloin hevonen on Spinozan määritelmän mukaan hänen kaltaisensa olento. Nähdäkseni ei ole perusteltua olettaa, että eläimen affektit eroaisivat merkittävästi ihmisestä. Ihminen koostuu soluista, joita ohjaavat elämän määrittelylle tyypilliset affektit. Mahdollisesti ihmisellä on laajempi repertuaari affekteja, kuin yhdellä solulla. Jos tarkastellaan muita monimutkaisia laumaeläimiä oletan affektit hyvin samankaltaisiksi.

Tarkoitukseni ei ole inhimillistää eläimiä vaan pikemminkin arvioida missä kohtaa etiikka ja tunteet kohtaavat ihmisen elämässä. Eläimet eivät kaipaa etiikkaa, joten määrittelen sen kategorisesti ihmisen tuottamaksi ilmiöksi.

Spinozan mukaan ihminen pitää hyödyllisenä sitä, mistä on hänelle itselleen hyötyä.

Nähdäkseni emootioiden osalta ihmiselle on hyötyä omien emootioidensa

tarkastelusta. Muiden eliöiden affekteilla spekulointi on hyödyllistä lähinnä filosofisen nautinnon kannalta, mutta muuten siitä voi seurata eettisiä ongelmia, kun ihminen arvioi eliöiden käyttömahdollisuuksia omiin tarkoituksiinsa. Nähdäkseni tästä johtuu se, että filosofian traditiossa on omaksuttu antroposentrinen käsitys emootioista ja tunteista. Vasta teknologian kehitys on mahdollistanut affektien objektiivisen

42 http://plato.stanford.edu/entries/other-minds/#3

havainnoinnin muiden eliöiden kehoissa, jolloin niiden olemassaololle on saatu analyyttisiä perusteluja.

Kun tarkastelemme bakteerin affekteja, voitaisiin sanoa Spinozan termein, että

bakteerilla esiintyy pyyteitä. Bakteerilla ei ole tajuntaa, joka tulkitsisi pyyteen edelleen haluksi, joten sillä ei ole tässä mielessä tunteita. Katson ihmisen tajunnan tulkitsevan toisen eliön pyyteen haluksi, kun ihminen ymmärtää, että eliöllä esiintyy pyyde.

Tällöin ihmisen on perusteltua sanoa, että eliö haluaa elää, vaikkei eliöllä ole omaa tajuntaa, joka analysoisi sen affekteja. Panenteistisen tulkinnan mukaan jokainen eliö sisältyy Jumalaan, jolloin jokaisen eliön pyyde on halu Jumalan tietoisuudessa. Tästä seuraava johtopäätös voitaisiin muotoilla kahdella tavalla:

1. Jokainen eliö haluaa Jumalassa 2. Jumala haluaa jokaisessa eliössä

Katson päätyneeni johtopäätökseen, jonka mukaan ihmisen tunteissa sinällään ei ole mitään pahaa, eikä Spinozakaan välttämättä näin väitä. Spinoza kuitenkin sanoo, etteivät tunteet vaikuta Jumalaan, koska Jumala on täydellinen. Tunteet ilmenevät ihmisellä, kun ihminen siirtyy pienempään tai suurempaan täydellisyyden tilaan.

Tunne motivoi ihmisen potentian aktualisoitumista. Tällöin tunne ei voi liittyä

Jumalaan, koska Jumalalla ei ole potentiaa vaan Jumala on täydellinen. Tämä väite näyttää huomattavasti universaalilta idealta, jonka perusteella tehtyjä arvioita

Spinoza kyseenalaistaa:

“Kävi niin, että itse kukin kutsui täydelliseksi sitä, joka näytti vastaavan hänen tämänkaltaisesta oliosta muodostamaansa universaalia ideaa,

epätäydelliseksi taas sitä, mikä näytti vähemmän vastaavan hänen mieltämäänsä mallia.”(E IV Esipuhe)

Tässä kohtaa herää kysymys Spinozan omista perusteista, kun hän määrittelee Jumalan täydellisyyttä. Ehkä Spinoza on muodostanut universaalin idean Jumalasta ja alkanut kutsua sitä täydelliseksi ilman perusteita ja sortuu tässä samaan mistä arvostelee muita ihmisiä. Tällöin on mahdollista, että hänen ajatteluunsa syntyy

ristiriita, jossa ihminen affekteineen on osa Jumalaa, mutta affektien olemus syntyy pelkästään ihmisen liikkeestä kohti täydellisyyttä. Mikäli poistamme arvostelman liikkeen suunnasta, voimme yksinkertaisesti todeta, että emootiot liikuttavat ihmistä johonkin ​suuntaan. Se miten liike tulkitaan akselilla hyvä/paha tai

täydellinen/epätäydellinen muodostuu subjektiivisesti. Spinozan mukaan ihmisen liike kohti täydellisyyttä aiheuttaa iloa. Panenteistisessa Jumalassa elävän ihmisen

liikkeen voitaisiin sanoa aiheuttavan iloa silloin, kun se suuntautuu kohti ihmisen tarkoitusta Jumalassa. Universumin aktualisoituminen voidaan prosessiteologian mukaan nähdä prosessina, joka tuottaa Jumalalle iloa liikkuessaan hyvään suuntaan.

Tämän oletuksen perusteella voidaan nähdäkseni suoda Jumalalle tunteet ilman, että Jumalan arvovalta murenee. Pietarinen määrittelee ajattelun attribuutin ääretöntä modusta termillä ​koko universumin mieli​. Siihen kuuluvat kaikki universumin ⁴³ mentaaliset ilmiöt, jotka voidaan jakaa affekteihin, emootioihin ja järkeen. Tämän tulkinnan mukaan affektien voidaan siis katsoa kuuluvan ajattelun attribuutin piiriin ja täten sisältyvän Jumalan olemukseen. Mikäli emootiot luetaan ajattelun attribuutin alaisuuteen, ihmisen reagointi affekteihin ei myöskään olisi välttämättä ajattelun vastaista. Kyse olisi paremminkin ajattelun sisällä esiintyvästä ristiriidasta, jossa järki ja affektit vaikuttavat ihmiseen tavalla, joka voidaan tulkita vääräksi. Ihminen on Spinozan mukaan yksi ajattelun modus. Pietarisen mukaan tämä voidaan tulkita siten, että Spinoza näkee koko luonnon mentaalisena. Mikäli tämä tarkoittaa sitä, että muillakin eliöillä voisi olla ihmisen tapaan järki ja affektit, niiden ristiriita olisi

mahdollista myös muilla eliöillä. Spinoza näyttää kuitenkin liittävän pahat tunteet enimmäkseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Pahuudessa näyttäisi olevan kyse ihmisen väärästä tavasta toimia osana ihmisyhteisöä. Tämän vuoksi tutkin seuraavaksi miten olion tarkoitus voidaan ymmärtää osana sitä kokonaisuutta, johon olio kuuluu.