Eksistentialistinen etiikka näkymä

66 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 4 / 2 0 1 2

oli perustettu vuonna 1913. Sen jäl- keisessä maailmassa on kuitenkin nähtävissä, että kriisien taustateki- jöitä analysoitaessa ei sovi sivuut- taa rahapolitiikan virityksen astetta kriisejä edeltävänä aikana. Tätä on korostanut etenkin niin sanottu itä- valtalainen koulukunta, joka vierit- tää syyn kriiseistä rahapolitiikalle.

Esimerkiksi Greenspan put -stra- tegian ajateltiin pelastavan taan- tumasta, jos sellainen seuraisi yli- kuumenemisesta. Nousukautena rahapolitiikka tarvitsisi nopeusra- joituksen. Keskuspankkien epäkii- tollisena tehtävänä olisi siis poistaa boolimalja, kun juhlat ovat käyn- nistymässä.

Talouskuplien taustalta on löy- tynyt teknologian innovaatioi- ta, kuten Ison Britannian rautatiet 1840-luvulla. Yhdysvaltain krii- siytymistä vuosina 2008–09 vauh- dittivat puolestaan rahoitusinno- vaatiot. On myös keskusteltu sii- tä, tulisiko liikepankit ja investoin- tipankit erottaa taas toisistaan (ns.

Glass–Steagall-laki, joka kumottiin vuonna 1999). Tämä estäisi finans- sitavaratalojen synnyn.

Yksi oppi kriiseistä on, että pankkeja ei saa päästää kaatumaan, koska maailmantalous ei tule toi- meen ilman niitä. Pankkien keski- näinen luottamus tulee säilyttää, eli rahamarkkinoiden toiminta tulee turvata kaikissa oloissa. Siksi pank- kikriiseihin on varauduttava ennal- ta – pankkivero ei ole lainkaan huo- no idea. Se olisi vakuutusmaksu, jo- ka rahastoitaisiin. Transaktiovero olisi onneton vaihtoehto.

Käsitteen mustasta joutsenesta, harvinaisesta tapahtumasta, lan- seerasi talousmatemaatikko Nas- sim Taleb tannoin saman nimises- sä kirjassaan. Sen mukaan finanssi- kriisit ovat harvinaisia – vaikkakin

rajuja. Roubini ja Mihm argumen- toivat toisin: kriisit ovat yleisempiä kuin mustat joutsenet. Paljon ylei- sempiä.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kan- santaloustieteen professori.

Eksistentialistinen etiikka

Simone de Beauvoir:

Moniselitteisyyden etiikka.

Suomentanut Erika Ruonankoski.

Tutkijaliitto 2011.

Monet ihmiset ajattelevat, että etiikka on valmis kokoelma sääntö- jä, jotka kertovat mitä saa tai ei saa tehdä. Hyvä ja paha, oikea ja väärä ovat olemassa yksilön tahdosta ja valinnasta riippumatta. Yksilön on vain otettava selvää, mitä on sää- detty ja toimittava näiden sääntö- jen mukaisesti.

Mikään ei voisi olla kauempa- na eksistentialistisesta etiikkanä- kemyksestä, jota filosofi ja kirjai- lija Simone de Beauvoir edustaa.

Jo kirjan otsikko vihjaa siihen, et- tä etiikka on paljon vaikeampi ja moniselitteisempi asia kuin val- mis käsitys olettaa. Moniselittei- syys taas kumpuaa eksistentialis- tisesta näkemyksestä, minkälaisia ihminen ja maailma ovat perus- luonteeltaan.

Eksistentialismin mukaan ih- misyksilö on pohjimmiltaan avoin ja määrittelemätön. Ihmisen ole- muksen ydin on vapaus luoda ja va- lita arvoja eikä valmiiksi määritelty- jen moraalisääntöjen seuraaminen ja toteuttaminen. Yksilön tulee va- paudestaan käsin määritellä ja antaa

sisältö yksiselitteisinä pidetyille ar- voille. Tästä äärettömästä vapaudes- ta ja vapauden mukanaantuomasta äärettömästä yksinäisyydestä valin- tojen edessä kumpuaa myös syvä epävarmuus ja ahdistus.

Beauvoir esittelee kirjassaan neljä tapaa paeta aitoa vapaut- ta ja yksilöllisyyttä sekä neljä nii- tä vastaavaa ihmistyyppiä: vakava- mielisen ja ali-ihmisen, nihilistin ja seikkailijan. Kaksi ensimmäis- tä uskovat, että etiikka on valmis ja annettu, kaksi jälkimmäistä taas hylkäävät etiikan tyystin.

Nihilisti on joskus uskonut mo- raaliin ja hyvyyden voittoon, mut- ta on joutunut pettymään ja me- nettänyt uskonsa tyystin. Seikkai- lija taas vaihtaa moraalia kuin tak- kia sen mukaan, mistä on hänelle hyötyä. Toiset ihmiset ovat seikkai- lijalle vain välineitä oman edun aja- misessa. Vakavamielinen ja ali-ih- minen kunnioittavat ja seuraavat moraalisia sääntöjä, mutta ottavat ne valmiiksi annettuina ja oikeut- tavat ne johonkin korkeampaan ta- hoon – Jumalaan tai Valtioon – ve- toamalla.

Perusongelma on, että kaikki nämä ihmistyypit torjuvat eri ta- voin yksilön ja yksilön radikaalin vapauden. Ne haluavat välttää ah- distuksen ja sen vapaudesta nou- sevan tosiasian, että mitään yksi- selitteistä määritelmää ja rajaa hy- vän ja pahan välillä ei ole. Hyvä ja paha ovat moniselitteisiä, joten jo- kaisen yksilön on omassa sisäisyy- dessään päätettävä, mitä pitää hy- vänä ja pahana.

Jos hyvä ja paha ovat moniselit- teisiä, eikö hyvän ja pahan määri- telmiä löydy maailmasta melkein yhtä paljon kuin yksilöitäkin? Ei- kö tämä johda automaattisesti tu- hoon ja kaaokseen?

t i e t e e s s ä ta pa h t u u 4 / 2 0 1 2 67 Eksistentialismia – ja sen myö-

tä myös Beauvoiria – onkin syytet- ty siitä, että se itse pakenee muita yksilöitä ja ulkomaailmaa sekä tel- keää eettisen yksilön omaan sisäi- syyteensä. Mutta aivan näin asia ei ole. Eksistentialistille toiminta on kaikki kaikessa ja ihminen lähtö- kohtaisesti suuntautuu aina ulko- maailmaa kohti. Esimerkiksi kun yksilö vihaa tai rakastaa, hän vi- haa ja rakastaa aina jotain tiettyä kohdetta. Näin yksilön vapaus to- dellistuu vasta vapautena johonkin konkreettiseen, ja toisen yksilön kohdatessaan yksilö joutuu tun- nustamaan, että tämä on yhtälail- la vapaa kuin hän itsekin.

Beauvoir muistuttaa, mitä kau- heuksia usko ehdottomiin arvoi- hin ja niiden kohottaminen yksilön vapauden yläpuolelle on aikaansaa- nut. Esimerkiksi Beauvoirin aikana Neuvostoliitto uhrasi työväenluo- kan vapauttamisen nimissä miljoo- nia yksilöitä kommunistisen para- tiisin vuoksi. Turhaan, koska tuota paratiisia ei koskaan saavutettu. To- dellisuus on aina tässä ja nyt, tule- vaisuuden visiot ovat vain visioita.

Beauvoir toteaakin, että Neu- vostoliitossa keinoista tuli päämää- riä eli yksilöt vieraantuivat omas- ta luomuksestaan ja muuttuivat sen tahdottomiksi orjiksi. Vapaa mark- kinayhteiskunta toimii samalla ta- valla vaikka ylistääkin yksilöllisyyt- tä. Se uhraa vapaan yrittäjyyden ni- missä yksilöt talouden ja sen tar- joamien onnenlupausten alttarille, mikä tulee esiin esimerkiksi siinä, että yksilöt tekevät työtä yötä päi- vää, kunnes palavat loppuun.

Lisäksi nykyihmistä orjuutta- vat ja käskevät tavarat sekä niihin kohdistuvat halut ja himot, joita on vaikeampi mieltää vapauden ja yksilöllisyyden vihollisiksi, koska

ne kumpuavat yksilön sisältä. Ek- sistentialismille vapaus ei rajoitu- kaan ulkoisten kahleiden poissa- oloon, vaan yksilön on katkottava myös sisäiset kahleensa. Vasta sil- loin yksilö voi julistaa pitävänsä va- pautta ainoana herranaan ja ottaa vastuun tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja ja krii- tikko.

Uskonnon apologiasta kohti suvaitsevaisuuden eetosta

Johannes Ojansuu Juha Sihvola:

Maailmankansalaisen uskonto.

Otava 2011.

Juha Sihvolan Maailmankansalai- sen uskonto on kaikessa kattavuu- dessaan positiivisen uskonnolli- suuden puolustuspuhe. Se etsii hahmoa sellaiselle sivistykselliselle uskonymmärrykselle, joka asettuu toisaalta uskonnollista fundamen- talismia, siihen liittyvää uskon- nollis-moraalista oikeaoppisuut- ta ja toisaalta uusateistista antius- konnollisuutta vastaan. Tästä ase- telmasta aukenee myös yksi kirjan ongelmista. Siinä missä suvaitse- vaisuuden apologia on läpi kirjan vakuuttavaa ja monipuolista, suh- de luonnontieteiden synnyttämään naturalistiseen haasteeseen jää yk- sipuoliseksi.

Teos jakaantuu johdannon li- säksi viiteen päälukuun ja päättyy intiimiin epilogiin. Ensimmäisessä pääluvussa kohteena ovat uskon-

nonfilosofiset ja teologiset kysy- mykset. Sihvola käy yleisluontoi- sesti läpi, miten uskonnon perus- teisiin on filosofisessa traditiossa suhtauduttu. Jumala-todistusten ja teodikea-ongelman¹ lisäksi Sih- vola keskittyy muun muassa uskon ja järjen suhteeseen sekä episte- mologiseen ongelmaan uskomus- ten oikeuttamisesta: tarvitaan- ko jumalauskolle järkiperäisiä tai kokemuksellisia todisteita, kuten evidentialistit esittävät, vai onko kysymys puhtaasti uskonvaraises- ta asiasta (fideismi)? Kysymys voi- daan toki ulottaa myös ateismiin.

”Todistamisen taakka” ei ole välttä- mättä vain Jumalaan uskovilla, ku- ten Ilkka Niiniluoto on esittänyt, vaan myös ateisteilla.

Erityisen painon Sihvola antaa Ludwig Wittgensteinille (1889–

1951), joka korostaa uskonnol- lisen kielen erityisyyttä. Hänel- le uskonnollisen kielen tehtävä on uskonnolliseen elämänmuo- toon osallistuminen. Näkemys tu- lee lähelle ns. terapeuttista uskon- intressiä. ”Uskonnollinen usko on yritys korjata vääristyneeltä ja ah- distavalta tuntuvaa elämänmuo- toa. Uskonnon kautta elämä voi saada tarkoituksen, jonka kannal- ta havaitsevaan todellisuuteen liit- tyvät uhkat ja ahdistukset muuttu- vat epäolennaisiksi”(s. 63). Tässä Sihvola huomaa yhtäläisyyden an- tiikin stoalaiseen ajatteluun. ”Us- konnon kautta ihminen voi ottaa etäisyyttä maailman sattumanva- raisuuteen ja hyväksyä olemassa- olonsa ilman pelkoa.”

Samassa yhteydessä sivutaan myös uskonnollisen suhdetta tie- teellisen. Perusoletuksena on, et- 1 Miten kärsimys on mahdollista,

jos Jumala on hyvä ja rakastava?