Opintokeskukset puntarissa näkymä

252

AIKUISKASVATUS 3/98

V

apaasta sivistystyöstä ilmes- tyy tutkimuksia ja selvityk- siä Suomessa tätä nykyä niin vä- hän, että jokainen julkaisu alkaa jo olla liki kulttuuriteko. Vielä enemmän huomiota kiinnittää, jos kyseessä on opintokeskus- toimintaa, vapaan sivistystyön ehkä vähiten tunnettua sarkaa, koskeva painotuote.

Opetushallitus on julkaissut opetusneuvos Pentti Yrjölän ni- missä raportin vuonna 1997 suoritetusta opintokeskustoi- minnan viranomaisarvioinnista.

Perusteellisen, mutta tulostensa osalta hieman moniselitteisen ar- vioinnin alkuperäisenä tarkoi- tuksena oli selvittää kunnianhi- moisesti sitä, “millaisia hedelmiä ihmisille ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle kasvaa tästä (opintokeskusten) toiminnasta.”

Arviointiprojektin lähtökohtana oli ensinnäkin määrittää, mihin kukin opintokeskus toiminnal- laan pyrkii, mitkä ovat sen pää- määrät. Toiseksi tehtäväksi ase- tettiin tavoitteen saamiseksi käy- tettävien keinojen ja saavutettu- jen tulosten arviointi.

Aineisto koottiin opintokeskus- ten toimittamasta kirjallisesta aineistosta, opintokeskuksia koskevista tilastoista ja haastat- telemalla opintokeskusten toimi- henkilöitä ja niiden eri sidos- ryhmien osallistujia. Materiaa- lia saatiin myös opintokerhojen ja lyhytkurssien osallistujille lä- hetetyllä kyselyllä. Materiaalin

keruun monipuolisuudessa nä- kyy paneutuminen ja pyrkimys myös ymmärtää, mitä tilasto- lukujen takana oleva järjes- töllisen sivistystyön todellisuus on.

A

rviointiraportti toteaa (s. 7) jo edellä määritellyn tavoit- teiden ja päämäärien arvioinnin pulmalliseksi johtuen siitä, että opintokeskusten ja niiden yllä- pitäjien omat tavoitteet ovat niin yleisellä tasolla, ettei projektis- sa voitu arvioida niiden saavut- tamista. Asiaa olisi voinut jo etukäteen auttaa miettimällä hie- man tarkemmin, mistä organi- saatioiden päämääriä ja tavoit- teita pitäisi etsiä löytääkseen jo- takin konkreettista tarttua. Nyt on nähtävästi käynyt niin, että on tukeuduttu lähinnä ohjelma- julistusten, opintokeskusten ylläpitämisluvan tai sääntöjen kaltaisiin abstraktioihin. Tällöin ei ole kovin suuri ihme, jos tut- kittava tilastolukuina näkyvä to- dellisuus vuonna 1997 ja pari- kymmentä vuotta aiemmin laa- dittu yleispiirteinen tavoitelau- suma eivät kohtaakaan toisiaan.

Täydentämällä yleislausumia esimerkiksi toimintasuunnitel- mien tavoitemääritelmillä tai organisaatioiden toimijoiden tulkinnoilla tavoitteista olisi päästy varmasti ainakin vähän lähemmäs “oikeita” päämääriä, joihin nähden toimintaa sitten olisi voitu katsella.

Arviointiraportin yksi keskeinen päätelmä on nykyisen, vuoden 1994 alusta vallinneen lasken- nallisen valtionosuusjärjestel-

män ontuminen järjestöllisessä sivistystyössä. Tuntisuoritteisiin nojautuva laskennallinen val- tionosuus ei rohkaise toiminnan kehittämiseen ja uuden ideoin- tiin perustuessaan koulujärjes- telmästä kopioituun suoritelo- giikkaan. Pikemminkin ollaan tilanteessa, jossa opintokeskuk- set käyvät keskinäistä kilpailua pyrkien suoritemääriään kasvat- tamalla parantamaan suhteellis- ta asemaansa samalla, kun valtionosuuspotti pysyy kuiten- kin vuodesta toiseen samana.

Tässä kisassa opintokeskukset pahimmillaan kilpailevat itsen- sä ja toisensa hengiltä lisäämäl- lä suhteellista suoritemääräänsä alemmilla yksikkökustannuk- silla.

O

pintokeskusten julkinen näkymättömyys on teki- jä, jonka olemusta raportissa lä- hestytään nähden se toisaalta ongelmana, toisaalta etuna. Se että opintokeskukset eivät juu- rikaan näy valtakunnan julki- suudessa, voikin olla vain asiaan kuuluvaa, koska opintokeskuk- set toimivat suoraan järjestöis- sä, paikallisesti, ihmisten paris- sa. Näkyminen pääasiassa pai- kallis- tai yhdistysjulkisuudessa on useissa tapauksissa linjassa niiden toiminnan luonteen kans- sa.

Raporttiin voi yhtyä siinä, että jos opintokeskukset eivät yh- teistyökumppaniensa kanssa toteutetuilla kursseilla kuiten- kaan näy aina edes siinä mää- rin, että osallistujat tietäisivät opintokeskuksen olevan kurssin toteutuksen keskeinen tausta- Pentti Yrjölä (1997) Opinto-

Pentti Yrjölä (1997) Opinto-Pentti Yrjölä (1997) Opinto- Pentti Yrjölä (1997) Opinto-Pentti Yrjölä (1997) Opinto- keskusten arviointi. Ope- keskusten arviointi. Ope-keskusten arviointi. Ope- keskusten arviointi. Ope-keskusten arviointi. Ope- tushallitus.

tushallitus.tushallitus.

tushallitus.tushallitus.

OPINTOKESKUKSET PUNTARISSA

KIRJALLISUUTTA

253

AIKUISKASVATUS 3/98 voima, on profiilin nostoon kyl-

lä aihetta.

Yhteiskunnallisesta lisäarvosta

H

ieman kummallisilta tuntu- vat arviointiraportin pää- telmät siitä, että opintokeskus- ten tuottama yhteiskunnallinen lisäarvo on kyseenalainen/hah- mottumaton. Kuitenkin samas- sa raportissa on ensin ylistetty opintokeskusten merkitystä yh- distysten ja ihmisen väliselle verkottumiselle ja sitä, miten myönteisesti osallistuvat yksilöt arvioivat toimintaa. Arvokas työ laajojen ikäihmisten joukkojen parissa tunnustetaan.

Ongelma voi olla raportin yh- teiskuntakäsityksessä. Mieleen tulee väistämättä kolmenkym- menen vuoden takainen keski- koulun yhteiskuntaopin oppikir- jan kuvio, jossa “Yhteiskunta”- otsikon alla oli kokoelma valtion ja kunnan toimielimiä, mutta kansalaiset ja kansalaisyhteis- kunta loistivat poissaolollaan.

Modernimman näkökannan mukaan ihmisetkin instituutioi- den lailla kantavat ja muotoavat yhteiskuntaa ja siirtävät sitä seu- raajilleen. Yhteiskunta on läsnä siellä, missä vaikkapa vain kak- si tai kolme kohtaa toisensa, periaatteessa sielläkin missä vain yksi kohtaa itsensä. Eli näin aja- tellen opintokeskukset ovat ruohonjuuritasoisuudellaan ja verkostomaisuudellaan vähin- täänkin yhteiskunnallisesti stra- tegisissa paikoissa. 300.000 kansalaisen tavoittaminen opin- tojen ja itsensä kehittämisen pa- riin ei sekään nyt ole yhteiskun- nalle aivan mitätön saavutus, varsinkin jos tätä ajatellaan suh-

teessa siihen vain noin 60 mil- joonaan markan valtionosuu- teen, jonka opintokeskukset vuosittain toimintaansa saavat.

Kelpaisiko esimerkiksi mittava koulutustoiminta työttömien keskuudessa?

O

pintokeskusten yhteiskun- nallinen merkitys olisi voi- nut saada myös osaltaan eri va- laistuksen, jos aineiston keruu- ta koskevat rajaukset olisivat sallineet myös muun kuin opin- tokeskusvaltionavuin tuotetun toiminnan kuvaamisen. Nyt esi- merkiksi muutaman opintokes- kuksen 1990-luvulla harjoitta- ma mittava työttömien opinto- ja koulutustoiminta jäi suurim- malta osaltaan rajatun alueen ul- kopuolelle.

M

itkä sitten olisivat ne väitettyyn yhteiskunnalli- sen lisäarvon ohuuteen liittyvät, arviointiraportin peräämät, val- tion opintokeskuksia koskevat aikuiskoulutuspoliittiset lin- jaukset, joiden tarve raportin mukaan on ilmeinen? Lisää tu- kea opintokeskuksille? Entinen- kin pois? Opintokeskukset teke- mään eri asioita kuin nyt? Näi- hin kysymyksiin ei raportti vas- tausta anna.

Vaikka raportti on sinänsä sel- keälukuinen ja avautuu opinto- keskuksia tunteville helposti, oli- si lukijaystävällisyyttä vielä li- sännyt alkuun sijoitettu lyhyt luonnehdinta siitä, mitä ovat opintokeskukset ja mitä järjes- töllinen sivistystyö ja miten nä- mä sijoittuvat vapaan sivistys- työn kenttään. Nyt asiaan vih- kimätön joutuu tekemään mel- koisen työn luodakseen jonkin-

laisen yleiskuvan näistä seikois- ta.

K

aikkiaan raportti oli opintokeskuksessa pitkään työskennelleelle mielenkiintois- ta luettavaa. Vaikka monista sen sisältämistä seikoista voidaan olla useampaakin kuin yhtä mieltä, on raportin moniin huo- mioihin syytä opintokeskuksissa suhtautua vakavasti ja pohtien.

Vaikka esimerkiksi kysymys yh- teiskunnallisesta merkityksestä on edellä kuvatusti aika moni- selitteinen juttu ja pitkälti myös määritelmäkysymys, on sen ole- massaolo kuitenkin juuri se legi- timaation perusta, joka jokaisen yhteiskunnan tukeman oppilai- toksen tulee lunastaa joka päi- vä uudestaan. Tämä tapahtuu vain tekemällä sellaisia sivistys- tekoja, jotka nousevat tämän ajan, eivät menneiden vuosi- kymmenten ongelmista ja tehtä- vämäärityksistä. Tässä mielessä raportti tarjoaa opintokeskuk- sille tarpeellisia impulsseja nii- den kehittämistyöhön.

Pertti Rantanen