Kouheroinen : Pääjärven kylään kuuluva taajama · DIGI

Kouheroinen

Pääjärven kylään kuuluva taajama

Kuvattu Koukeroisen sillalta. Taustalla Koukeroisen talon pellot, vasemmalla Vasikkaniemi ja puitten varjossa Karhulinna. Pohjapato on valmis. Kuvannut Tuomo Sironen 2007.

Koskiinperä vai Kouheroinen

ja Hepolammen pohjoisten rantojen ympäristöön sijoit­

tuva alue, jossa sijaitsee runsas kak­

sikymmentä taloa, torppaa tai kesä- huvilaa. Vuosia sitten kylä sijoittui kolmen kunnan alueelle. Nyt kylää halkoo Pylkönmäen ja Karstulan raja. Muutoksia on tulossa, mutta ne eivät taida kyläläisiä paljon hetkaut- taa.

Kauko Savosen säveltämän ja Kimmo Chydenuksen sanoittamas­

sa Kouheroisten valssissa sanotaan:

...siellä jylhät kallio rannat ja vanhat hongat nuo...."

Honkiakin on, vaikka alue partu­

roitiin puhtaaksi ja puut käytettiin juoksuhautojen ja korsujen raken­

tamiseen ensimmäisen maailman­

sodan aikana.. "Surutta vain, kaikki pantiin paljaaksi", niin kuin Kou- heroisen Pauli asian ilmaisi. Uuno Lehtonen kertoi saman asian ja lisä­

si: "Isä ajoi tarpeita linnoitustöihin ja olisi kiertänyt peltojen ympäri, mut­

ta venäläinen pomo sanoi: Sinun talo, sinun pelto, siitä vaan". Ruispellon läpi oli ajettava lyhintä tietä.

Kallioinen niemen kärki ahtaa Pääjärven eteläpään kapeaksi sal­

meksi. jonka rannalla sijaitsee Loma- Kouheron lomailukeskus. Niemen kärkeä on nimitetty Riutan Kuonok­

si, Kuonon kallioksi ja ehkä myös Kouheroiten Kuonoksi. Se on ikivan­

ha tärkeä rajapyykki jo 1500-luvulta.

Muualta salmen kummatkin rannat ovat alavaa peltoa, josta lehmien kel- lonkalkatus on aikaa jo vaiennut.

Seudun tärkein maamerkki on kosken tyylikäs kivisiltä, johon paik­

kakuntalaiset ovat rakennus-vai- heessa hikeään pusertaneet ja saa­

neet leivänjatkoa vaikeina aikoina.

Kivet on louhittu Kouheroisten kal­

lioilta sopivasti jostain syrjemmältä maisemaa pilaamatta.. Osa on tuotu muualta. Kivet on rakennuspaikalle ajanut pääasiassa Emil Lehtonen.

Ensimmäisen maailman sodan aikana kaivetut vallihaudat, korsui- neen ovat maatumassa näkymättö­

miin, mutta Kouheroisenkosken en­

tisöinti kuluvana vuonna palauttaa kosken kuohun lähes entiselleen ja parantaa toivottavasti myös kala­

kantojen elinmahdollisuuksia.

Erämaan asuttaminen

Seudulla sijaitsi hämäläisten ja sata­

kuntalaisten hallussa olevia erämai­

ta. Kuningas Kustaa Vaasan aloit­

tamin toimenpitein asumattomat erämaat julistettiin kruunulle kuu­

luviksi ja savolaisten vyöry länteen alkoi. Niin myös Iso-Nopolan terva- porvareiden sukua (Kouheron Leh­

toset) siirtyi Juvalta Kyyjärvelle. Pit­

kään vailla vakinaista asutusta oleen erämaan asuttivat pääasiassa savo­

laiset

Koskenniska, entinen Mark­

kulan torppa

Kouheroisten salmen koillisrannalla sijaitsi Koskenniska, nykyinen Kou­

heroinen. Se oli alkujaan Kalmaris­

sa sijaitsevan Markkulan talon ul- kopalsta ja torppa ja kuului Saari- järveen. Aluevaihdossa se siirrettiin

Karstulaan kuuluvaksi.

Tiedossa oleva torpan varhaisin asukas oli Juho Erkinpoika Ask ja vaimo Liisa Heikintytär .

Juho on ollut sotilas ja asunut Koskenniskalla mahdollisesti v. 1822 lähtien.

Vävy Juho Juhonpoika ja vaimo Leena Juhontytär asuivat Kosken­

niskalla vuodesta 1868.

Pajuset Koskeniskalla

Seuraavana Koskenniskan torppari­

na oli Gabriel Matinpoika Pajunen, s.

16.05.1838 Pajukannassa.

Gabrielin esivanhemmat olivat Tarvaisia Saarijärven Tarvaalas- ta.Wilhelm Pekanpoika Tarvainen muutti 1800-luvun alussa Kontiom ä­

keen, joka oli silloin Laikan pappi­

lan torppa. Isänsä, Pekka Tarvainen asusti Saarijärven pappilan virka­

talon torpassa, josta Kontiomäkeen muutettiin. Suvun vaiheet ovat liitty­

neet läheisesti seurakuntien torppiin ja virkamiehiin. Jos suvun varhaisten vaiheiden selvitykset pitävät paik­

kansa ulottuvat suvun juuret aina Viipurin ja Tallinnan piispoihin.

Gabrielin isä Matti VVilhelminpoi- ka Tarvainen avioitui 1831 Hietanie­

men tyttären Ingeborg Juhontytär Krookin kanssa ja he perustivat Pa­

jukannan torpan Karstulan Hieta- niemen maalle 1830-luvulla. Gabriel muutti sukunimensä Pajuseksi.

Gabriel Pajuse ja vaimo Eva Lau- rintytär os. Rothin kolme ensimmäis­

tä lasta syntyi Pajukannassa ja perhe muutti 1875 Koskenniskalle. Täällä he asuivat vuoteen 1885, eli kymme­

nen vuoden ajan. Täällä heille syn­

tyi neljä lasta, joista yksi oli David eli Taavetti.

Täältä perhe muutti naapurita­

loon Riutalle v.1885 ja täältä 18 v.

ikäinen Taavetti muutti v. 1896 Mie- talaan ja v. 1902 Kaustisista Ame­

rikkaan. Isä Gabriel muutti Härkä- mäkeen ja siellä pariksi vuodeksi Heijostenmäen Heikkilään, jossa asuessaan mainitaan toimineen Hei- jostenkoskella myllärinä. Palasi ta­

kaisin Härkämäkeen, jossa on ollut tuulimylly. Liekö toiminut myös siel­

lä myllärinä. Täältä siirryttiin Sika- mäkeen, jossa elämä päättyi.

Taavetin pojanpoika Bruce Mat- son kävi vaimonsa Minnan kanssa Karstulassa v.2005. He tutustuivat sukulaisten kanssa Pajusten vaihei­

siin eri puolilla Suomea ja Karstulas­

sa mm. Kontiomäkeen, Pajukantaan ja Taavetin syntymäpaikkaan Kos­

kenniskaan, nykyiseen Kouherois- ten taloon.

Bruce Matson kirjoittaa:

Karstulasta Kaustisille ja Amerikkaan

Vas. Tyyne, Tau­

no, Toivo ja isä David Matson/

Pajunen.

Loppuvuodesta 1902 Kaustiselta lähti 24-vuotias nuorimies muka­

naan vain viulunsa, 10 dollaria ja vaatteensa päällään, aloittaakseen uuden elämän uudessa maailmassa.

Hänen uusi alkunsa tulisi olemaan Fitchburgissa, Massachusettsissa . Fitchburg oli teollisuuskaupunki pa- peritehtaineen ja muine tuotantolai- toksineen luonnollinen paikka suo­

malaiselle maahanmuuttajalle. Jopa ilmasto oli melko lailla sellainen kuin mitä se oli Keski-Suomessa.

Taavetti Gabrielinpoika Tarvai- nen-Pajunen syntyi Gabriel Matin­

poika Tarvainen-Pajusen poikana Koskenniskan tilalla 1878. Hän viet­

ti nuoruusvuotensa asuen useilla eri tiloilla, joista viimeinen oli Mietala v.

1896, kun hän muutti Kaustiselle jou­

lukuussa 1896. Näyttää siltä, että hän viipyi Kaustisilla noin kuusi vuotta Ei tiedetä, mitä hän teki työkseen tänä aikana. Luultavasti Kaustisilla hän oppi soittamaan viulua. Hänen vaimonsa sanoi,

että Taavetti oli

"tosi hyvä viu­

lunsoittaja".

Loppuvuo­

desta 1902 hän lähti Kaustisilta Hankoon nous­

takseen laivaan, Archturukseen, e n sim m ä ise lle etapilleen Ame- r i k a n - ma t k a s - taan, ja saapui F i t c h b u r g i i n tuon vuoden

Tauno Matson Musta hevonen

5

marraskuun lopulla. Ei tiedetä mik­

si lyhyessä ajassa hänestä oli "tu l­

lut" David, samoin kuin muuttanut nimensä Matsoniksi ( vaikuttaisi sil­

tä, että, yleinen johdos "M atinpojas- ta" olisi helpommin kirjoitettava ja äännettävä sukunimi tässä uudessa maailmassa, johon hän oli joutunut).

Miksi juuri Fitchburgiin? Kenties se johtui siitä,että hänen vanhempi veljensä Johan tuli tänne muutamaa vuotta aiemmin.

Viidentoista vuoden ajan hän oli erilaisissa töissä, enimmäkseen va- lumiehenä, kaupungin arkistojen mukaan. Hän meni naimisiin Fanny Kaunelan kanssa v. 1907 ja kuoli yl­

lättäen 1918 sen influenssaepidemi­

an aikana, joka pyyhkäisi yli Ameri­

kan ja koko maailman tuona vuonna.

Häneltä jäi vaimo, jonka oli huoleh­

dittava viidestä pienestä lapsesta ja kuudes oli "tulollaan". Hänen van­

himmalle pojalleen, isälleni Tau­

nolle, jäi vastuu äitinsä auttamises­

ta ja muiden lasten huolehtimises­

ta. Myöhemmin hän asettui ehdolle Fitchburgin kaupunginvaltuutetuk­

si ja oli ensimmäisiä suomalaisia, jot­

ka edustivat tuon kaupungin suoma­

laisväestöä.

Asuinalue, josta David tuli, oli tietysti ensisijaisesti etnisesti suo­

malaista. Jopa katu, jonka varrella asuimme, oli saanut nimen Omena- aukio. Kodit olivat kolmikerroksisia vuokrataloja, joista tuli koti suur­

perheille: veljille, siskoille, tädeille, sedille ja "m uille asukeille". Nämä viimeksi mainitut olivat Suomesta saapuvia naimattomia miehiä ja nai­

sia, jotka olivat asuinpaikkaa vailla.

Nykyään lähes kaikki suomalai­

set ovat lähteneet näiltä asuinalu­

eilta, jäljelle on jäänyt rappeutunei­

ta ja rapautuneita rakennuksia sekä valtava yhteiskunnallinen ongelma kaupungin rasitteeksi, huumeita ja rikoksia on paljon. Vanhojen aikojen ja ihmisten muisto elää vielä tienvii­

toissa, sillä yhä on näkyvissä Ome­

na Place , Saari Parkway ja Mattson Street.

(englannin kielestä suomentanut Timo Sironen)

Seuraavia Koskenniskan asukkaita

Koskenniskan seuraava torpparipa- riskunta oli Heikki Heikinpoika Kos­

kinen, vaimo Cesilia os. Varis. Lapsia

heillä oli kolme. Heidän jälkeen 1895, muuttivat torppaan Heikin sisarpuo­

li Olga Kristiina Koskinen, kuulutet­

tuna Emil Lehtosen kanssa. He ovat nykyisen Kouheron väen eli Lehtos­

ten esivanhempia.Olga oli lähtöisin salmen takaa Koskinniemeltä.

Emil Juhonpoika Lehtosen suvun vaiheita Juvalta Kou- heroisiin.

Juvan Nopolasta lähtöisin oleva suku on kiertänyt pitkän lenkin. En­

sin 10 sukupolvea Kyyjärven Nopo­

lassa, edelleen 80 vuotta eri taloissa lähinnä Karstulassa ja asettautuvat 1900-luvun alussa Saarikärven Kou- heroisiin. Talo oli ensin nimeltään Koskenniska ja rekisteröitiin Emil Lehtoselle nimellä Kouheroinen.

Sukua ja sen omaisuutta kolhit­

tiin jo 200 vuotta sitten käydyssä Suomen sodassa venäläisten toi­

mesta. Korvauksia saatiin 1000 rik­

siä. Seuraava koettelemus koettiin ensimmäisen maailmansodan aika v 1914-16, jolloin metsät parturoi­

tiin surutta venäläisten linnoitustöi- den aikana, niin kuin Pauli Lehtonen sen ilmaisi. Venäläisistä ei seudulla pidetty. Mylly-Tilta oli sattumoisin käymässä Kouheroisissa, kun venä­

läiset sotilaat tulivat sinne etsimän poikia, jotka olivat kivittäneet venä­

läisiä. Poikia ei löytynyt. Kivittäjät olivat Juholan Aati ja Kouheroisen Frans.

Iso-Nopola-Lintulahti-Här- kämäki

Vanhan Saarijärven Historiassa on mainittu v. 1571 perustetusta Iso- Nopolasta Kyyjärvellä. Sen perus­

taja Matti Noponen on selvitysten mukaan tervaporvareita, lähtöisin Juvan Nopolasta.

Matti Noponen, Iso-Nopolan hal­

tijana 1571 - 1608. Tästä lähtien Iso- Nopolan haltijoina ovat olleet nykyi­

sen Lehtosen suvun esivanhemmat ainakin vuoteen 1819 saakka. Kaiki- aan kymmenen sukupolvea, viimei­

sinä Elias Eliaksenpoika ja vaimo Hedvig Heikintytär Vahangan Mu- holasta vuosina 1812-1819. Seuraa- van sukupolven Elias Eliaksenpoi­

ka ehtii vielä syntyä Iso-Nopolassa v 1811. Heillä oli 6 lasta, jotka olivat syntyneet Iso-Nopolassa.

Vuonna 1819 perhe on siirtynyt

Iso-Nopolasta halottuun Lintulah- teen. Sieltä he v. 1822 muuttivat Här- kämäkeen ja sieltä jatkuu eri puolille haarautuvan suvun monivaiheinen muutto, joka päättyy Kouheroisten taloon.

Härkämäessä olivat haltijoina Kyyjärveltä 1819 muuttaneet Matti ja Anna Poikki. Pojista Elias nai ta­

lon tyttären Kaisa Maitntytär Polkin.

Vanhimmasta veljestä Josefista tu­

lee myöhemmin Härkämäen isäntä.

Hän avioitui v. 1837 Maija Larsintyt- tären kanssa. Heidän poikansa Josef Josefinpoika, s. 1850, on Härkämäen seuraava isäntä ja ottaa sukunimek­

seen Mäkinen. Tämä suku hallitsee edelleen Härkämäkeä.

Elias ja Kaisa muuttavat Paajalan Lehtomäkeen.

Josefin nuorempi veli Elias ja vaimo Kaisa olivat sukuketju seuraavia jat­

kajia.

Oltuaan aluksi vävynä Härkämä­

essä Elias perheineen muuttaa syk­

syllä 1842 Paajalan kylän Lehtomä­

keen. Lapsista Hedda Stina (Hed­

vig), Matti ja Elias olivat syntyneet Härkämäessä. Tuho s. 1843 ja Josef syntyivät Lehtomäessä.

Perhe muutti edelleen Lehtomä­

estä noin kaksi kilometriä Keuruun suuntaan olevaan Lehtimäkeen eli nykyiseen Pukkilaan, jonka isäntä­

väkenä Elias ja Kaisa ovat 1870-lu- vulle asti.

Samalla perhe otti sukunimek­

seen Lehtinen, joka juontunee talon nimestä. Isänsä kaima, poika Elias jatkoi isännyyttä Lehtimäessä.

Juho Vasikka-ahossa.

Juho menee 14-15-vuotiaana työhön Vasikka-ahoon, joka on Keuruuntien varressa muutaman kilometrin pääs­

sä Lehtimäestä Keuruulle päin.

Vasikka-ahon isäntäväkenä oli tuolloin lapseton pariskunta, Johan ja Loviisa Vakkuri. He ottivat Juhon tavallaan kasvattipojakseen ja antoi­

vat 16.09.1871 päivätyllä lahjakirjal­

la hänelle 1/16 osa manttaalisen ti­

lan Vasikka-ahosta, johon Juho haki lainhuudot. Ehtojen mukaan Juhon tuli maksaa lahjoittajille huomattava vuotuinen eläke. Asiakirjoissa Juhon sukunimi on Lehtimäki.

Juho ja Johanna VVilhelmiina Ma­

tintytär vihittiin 22.06.1862, jolloin

Juho oli juuri täyttänyt 19 vuotta ja Johanna oli lähes 29 v. Johanna oli ehkä palveluksessa Vasikka-ahossa, jossa emäntänä oli sisarensa Lovii­

sa.

Juho myy Vasikka-ahon ja ostaa Markkulan.

Heidän lapsistaan neljä kuoli varsin nuorina ja aikuseksi varttunut Juho Emil myi tilansa Vasikka-ahosta ja osti 1880 saman kokoisen tilan Esai­

as Markkulalta Markkulan perintö- tilasta Kalmarin kylästä 4000 mar­

kalla.

Perhe on muuttanut sinne 04.10.1880. Kirkonkirjoihin on tilan nimeksi merkitty Isoaho ja perheen sukunimeksi Lehtonen. Em. kauppa­

kirjassa hän on nimeltään Johan Va- sikka-aho. Voisi ajatella, että Juho on tuossa vaiheessa ottanut pysyväksi sukunimekseen Lehtonen, lyhentee­

nä syntymäkotitalonsa Lehtomäen nimestä. Veljensä Eliaksen sukuhaa­

ra, Lehtimäen taloon asettuessaan, otti sukunimekseen Lehtinen.

Juho myy Markkulan ja muuttaa Koskeniskalle.

Juho myy tilansa M arkkulanja muut­

taa v. 1893 vaimonsa Johannanja poi­

kansa Emilin kanssa Koskenniskalle eli nykyiseen Kouheroiseen. Se oli silloin Markkulan ulkopalstalla si­

jainnut Markkulan torppa.

Hangon maistraatin marraskuus­

sa 1902 antama kolmen vuoden pas­

si mukanaan Juho lähti Amerikkaan, jossa kuoli seuraavana vuonna. Puo­

liso Johanna kuolee 1905 Kouheroi- sessa.

Pauli Lehtosen kertoman mu­

kaan isoisä Juho oli myynyt Pukkilan runsaat 2000 ha ja lähti Amerikkaan, jossa eli vuoden verran. Arveli, että oudossa paikassa saattoivat suuret setelit joutua toisiin käsiin.

Emil ja Olga Kouheroisessa

Vuosisadan vaihteessa Emil ja Olga asettuvat Koskenniskan torppaan ja 1901 maanmittari Mahlbergin toimittamassa lohkomisessa siitä muodostettiin Kouheroinen-nimi- nen lohkotila n:o 6 Kalmarin kyläs­

sä Saarijärven pitäjässä. Kolmas lain­

huuto saatu 1903.

Isännäksi asettui Emil Lehtonen joka oli käynyt suutarinopin Pieta­

rissa. Vaimo Olga tuli vastaranalta Koskenniemeltä. Hän oli Kosken­

niemen isännän, Santun, sisko ja os.

Koskinen.

Hän on kertonut muuttaneensa elonkorjuun aikaan, sirppi muka­

naan, lehmää taluttaen ja ylittäneen­

sä Kouheroisten kosken vanhaa puu- siltaa pitkin.

Emil kävi Amerikassa, ehkä isäänsä tapamassa samana vuon­

na kun isä kuoli. Lähtö Hangosta 31.01.1903 Uranialla Englantiin ja sieltä 07.02.1903 valtamerilinja Cu- nard Linen Lucanialla NewYorkiin.

Emil edustaa kolmattatoista su­

kupolvea Kyyjärven Iso-Nopolasta lähtien ja heillä oli Olgan kanssa 13 lasta. Vilho ja Uuno olivat kaksosia.

Olga oli yksin kotona ja ensimmäi­

nen kaksosista syntyi navetassa ja toinen porstuassa. Kolme kuoli lap­

sena ja kolme sodan melskeissä. Emil Nikolai tapettiin v. 1918 junassa mat­

kalla M ustialan maamieskouluun.

Onni Evert kaatui 1919 ns. heim oso­

dissa Kivennavalla, ja Frans Vihtori kaatui Talvisodassa Taipaleen Kouk­

kuniemessä.

Pauli, Vilho ja Uuno osallistuivat talvi- ja jatkosotaan.

"Ä iti Olga nojasi pihan haapa- puuhun, jottei romahtaisi maahan ja itki katkerasti poikien lähtiessä jäl­

leen sotaan. Kolme oli jo menetetty aikaisemmin".

Sodan kovimmassa, viikon kestä­

neessä tykistökeskityksessä hystee­

riset miehet pitelivät puista kiinni ja nauroivat. Poteroon ei Uunokaan joutanut, kun ammuksista oli huo­

lehdittava. Uunon aika ei ollut koit-

Emilin ja Olgan jälkikasvua. Vas. Arno ja Kaisa Lehtonen, Olga-mummu vierel­

lään Lyyli ja Lilja , takana Elias ja Kerttu Sironen, sylissä Kaarina Sironen, Emil Lehtonen ja pojat Vilho, Uuno, Pauli, Raso Koskinen ja Frans Lehtonen (kaatui Talvisodassa Koukkuniemessä). Huomaa Uuno jalassa isän tekemät pieksut.

7

tanut ja pojat palasivat sodan pää­

tyttyä kotiseudulleen rauhan töihin.

Pauli rakensi Lehtorinteen ja asui sii­

nä perheineen, Uuno osti talon Kyy- järveltä ja asettui sinne perheineen ja Vilho jäi Kouheroiseen rakentaen

sinne uuden talon.

Tyttäristä Olga Maria muutti Amerikkaan, Lyyli Kaarina Kyrös­

koskelle, Aino Johanna Helsinkiin ja Kerttu Josefina avioitui Elias Sirosen kanssa ja he rakensivat Koskenkor­

van Kouheroisten sillan pieleen.

Arkistotiedot Tuomo Sironen H eikki Kauppala Pojat Kouheroisten kalliolla. Pojat vasemmalta: Frans ja Pauli Lehtonen,

Pauli Oikari, Uunoja Vilho Lehtonen ja Amerikan serkku Rasso Koskinen (myöhemmin hävittäjälentäjä USA:n armeijassa.).