T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 1 1 59
Alkuperäinen metsä
muutoksessa
Mattias Tolvanen Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen: Suomalainen aarniometsä. Maahenki 2010.Suomalaisten juuret ovat aarnio- metsissä. Koska Suomen vanhoja metsiä on tutkittu paljon viimeisen 15 vuoden aikana, tietämys niiden lajistosta ja ekologiasta on lisään- tynyt valtavasti. Uutta tietoa tar- vitaan metsäluonnon suojelemista varten, mutta sille on ollut tarvetta myös bioteknologien etsiessä met- sien uusia käyttötapoja.
Suomalainen aarniometsä on runsaasti kuvitettu tietokirja, jo- ka pyrkii täydellisyyteen esittele- mällä monipuolisesti aarniomet- sien eliöyhteisöä ja ekologiaa sekä historiaa ja kulttuurista merkitystä.
Kirjan kirjoittajat Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen ovat metsän- hoitajia, joiden molempien kiin- nostuksen kohteena ovat luonnon- metsien ekologia ja monimuotoi- suuden suojelu. Keto-Tokoi työs- kentelee metsäekologian lehtorina Tampereen ammattikorkeakoulus- sa ja Kuuluvainen metsäekolo gian dosenttina ja yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston metsätietei- den laitoksessa.
Teoksen erittäin tyylikäs ulko- asu on Ritva Kovalaisen käsialaa.
Korkeatasoinen kuvitus kiinnit- tää huomiota jo kirjaa selatessa.
Upeat valokuvat ovatkin teoksen tärkeää antia, sillä teksti ei riittäi- si koskaan kuvaamaan vanhojen metsien olemusta. Kirjan kuvitus näyttää yhtenäiseltä kokonaisuu- delta vaikka siihen onkin yhdis- tetty useiden valokuvaajien otta- mia kuvia. Kirjoittajat ovat itse va- lokuvanneet suuren osan teoksen valokuvista, lisäksi hankkeeseen ovat osallistuneet valokuvataiteili- jat Ritva Kovalainen ja Sanni Sep- po, jotka ovat meritoituneet myös omien vanhoja metsiä käsittele vien teostensa tekijöinä.
Luonnontilainen vai talousmetsä Täysin koskemattomina säilyneet aarniometsät ovat hyvin harvinai- sia. Silti luonnontilainen metsä vanhoine naavaisine kuusikoineen ja paksuine sammalikkoineen on monien mielikuvissa ainoa oikea suomalainen metsä, vaikka he ei- vät olisi sellaista koskaan nähneet- kään. Aarniometsä on edelleenkin osa suomalaista identiteettiä.
Laaja metsäalue koostuu eri- laisista metsiköistä, joiden rajat ovat luonnontilaisissa metsissä hy- vin liukuvia, eikä niitä voida aina edes erottaa selvästi. Sen sijaan ta- lousmetsissä on nähtävissä selviä, hakkuiden seurauksena syntyneitä
metsiköiden rajoja. Koko metsäta- loudellisen käytön historia näkyy metsäluonnon olemuksessa. Ih- misen vaikutus voi olla lähes huo- maamatonta tai selvästi erottuvaa, talousmetsäkin voi olla lähes luon- nontilaista tai säännöllisesti har- vennettua viljelymetsää.
Nykyisin vain viisi prosenttia Suomen metsistä on luonnontilai- sia metsiä, joista ei ole kaadettu pui- ta. Niistä valtaosa sijaitsee Pohjois- Suomessa ja itärajan pinnassa. La- pin eteläpuolella vanhoja metsiä on vain prosentin verran metsäalasta.
Eteläisessä Suomessa aarniomet- sistä onkin jäljellä vain pieniä rip- peitä siellä täällä laajalla alueella.
Metsäluonnon monimuotoisuu- den turvaamiseksi jäljelle jääneet aarniometsien sirpaleet ovat riittä- mättömän pieniä ja lisäksi ne sijait- sevat liian kaukana toisistaan.
Ihmiset elivät jääkauden jälkeen osana luontoa hyödyntäen metsää hellävaraisesti, juuri mitään pysy- viä merkkejä jättämättä. Metsäs- tä haettiin sekä puuta että riistaa, mutta pohjoinen havumetsä on ol- lut hyvin harvaan asuttua, esimer- kiksi kivikaudella Suomen alueella asusti vain 5 000–10 000 ihmistä.
Vasta paljon myöhemmin pai- kalleen asettuneen väestön kaski- viljely ja tervan tuotanto kuluttivat paljon metsävaroja ja aiheuttivat 400–100 vuotta sitten metsätuho- ja, jotka olivat vielä melko paikal-
KIRJOJA
60 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 1 1
lisia. Metsäteollisuuden voimak- kaat ja laaja- alaiset hakkuut alkoi- vat vasta 1900-luvun alussa.
Metsä on kuitenkin uudistuva luonnonvara, jonka luonnontilai- suus voi palautua vähitellen, jos ih- misen vaikutus loppuu kokonaan.
Sata vuotta sitten lievästi poimin- tahakattu metsä ei eroa rakenteen- sa puolesta täysin luonnontilaises- ta metsästä mitenkään. Lajistokin on voinut palautua ajan kuluessa ennalleen. Esimerkiksi talousmet- sässä sattunut metsäpalo saattaa käynnistää luonnontilaistumisen, jos kuloalueen annetaan metsittyä luontaisesti suojelualueen osana.
Mielikuvien romanttinen metsä Luonnontilaisilla metsillä oli 1800-luvulla merkitystä jopa Suo- men kansallisessa heräämisessä, sillä niiden sitkeässä olemuksessa nähtiin paljon uudelle kansakun- nalle käyttökelpoista symboliikkaa.
Suomi oli aina ollut metsien maa, joka oli ammentanut paljon sekä aineellista että kulttuurista hyö- tyä metsästä ja sen puista. Autono- mian ajan loppupuolella ymmär- rettiin, että metsien merkitystä ko- rostamalla oli mahdollista erottau- tua muista kansakunnista paljon paremmin kuin kulttuurimaise- mien viljavia vainioita kuvaamalla.
Metsä sai keskeisen aseman Suo- melle rakennettavassa identiteetis- sä, aiheena se sopi hyvin vallitse- vaan 1700–1800-lukujen romantii- kan tyylisuuntaan. Koskemattomat aarniometsät innoittivat erityisesti karelianisteja. Heille vanhat metsät olivat merkittävä henkinen voima- vara, sillä ne edustivat muinaissuo- malaista kulttuuria ja kansan luon- tosuhdetta.
Samaan aikaan kun karelianis- tit loivat 1890-luvulla kansallista
identiteettiä Karjalan metsissä ja Kolin vaaramaisemissa, myös Suo- men metsäteollisuus eli voimakas- ta nousukauttaan. Metsäteollisuus tuotti 1900-luvun alussa jopa 80–
90 prosenttia vientituloista ja met- säluonnon tuhoutuminen oli jo selvästi nähtävissä. Taiteilijoita in- noittaneet järeät metsät olivat sa- hateollisuuden raaka-aineen tär- keimpiä tuotantoalueita ja hakkui- den jäljet järkyttivät monia.
Luonnonsuojelijoiden saavutukset Luonnonmetsiä tuhoavan metsä- talouden voimakas vastustaminen alkoi jo 1900-luvun alussa, jolloin kulttuuriväki näki tärkeäksi arvos- tella hakkuita. Kritisoijat olivat kir- jailijoita ja kuvataiteilijoita, heis- tä ensimmäisinä Arvid Järnefelt, Akseli Gallen-Kallela, I. K. Inha ja Pekka Halonen.
Yhdysvalloissa perustettiin maail- man ensimmäinen kansallispuisto vuonna 1872, jolloin Yellowstonen alue rauhoitettiin. Luonnonsuoje- luaate heräsi myös Suomessa. Kan- sallispuistojen perustamista ajoivat ennen kaikkea Suomen metsänhoi- toyhdistys sekä luonnontieteelliset seurat, jotka tekivät valtioneuvos- tolle aloitteita suojeltavista alueista jo 1900-luvun alkuvuosina.
Metsien suojelu eteni myös Metsähallituksessa, joka osti vuo- sina 1906–07 yli tuhat hehtaaria Kolin vaarametsiä pelastaakseen ne uhkaavilta hakkuilta. Luonnon- suojelulaki tuli voimaan vuonna 1923, mutta vasta monien vaihei- den jälkeen vuonna 1938 saatiin perustettua ensimmäisten joukos- sa Pallas-Ounastunturin ja Pyhä- tunturin kansallispuistot sekä Pi- savaaran ja Mallatunturin luon- nonpuistot. Myös Lapin metsän- rajametsiä oli esitetty suojeltaviksi
jo 1900-luvun alussa. Tarkoitukse- na oli turvata metsävaroja ja estää tunturipaljakan leviäminen sekä metsien laadullinen heikkenemi- nen. Lapin suojametsäalue perus- tettiin vuonna 1939.
Metsien suojelussa oli edistyt- ty paljon 1900-luvun alusta, mut- ta vanhojen metsien edelleen vä- hetessä, suojelukysymykset toi- vat esiin paljon ristiriitoja luon- nonsuojelijoiden ja metsätalouden edustajien näkemysten välillä.
Metsien suojelun puolesta on pitä- nyt jopa taistella, Suomalainen aar- niometsä kertoo tarkasti luonnon- suojelun monivaiheisen lähihis- torian sinnikkäine suojelukiistoi- neen ja niiden seurauksineen.
Monimuotoinen ja dynaaminen metsä
Metsäluonto on monimuotoista ja vaihtelevaa. Ikikuusikoiden lisäk- si aarniometsät voivat olla esimer- kiksi monisatavuotisia, kituliai- ta männiköitä tai paksurunkoi- sia, pystyyn lahoavia haavikoita.
Luonnontilaisten vanhojen met- sien erilaisuus johtuu metsäluon- non dynaamisuudesta ja ympäris- tötekijöiden vaihtelusta. Siihen vai- kuttaa lähinnä kolme päätekijää:
kasvupaikan viljavuus, metsän ke- hitysvaihe ja puulajien koostumus.
Suomen luontotyyppien uhanalai- suutta arvioitaessa on määritelty yhteensä 73 erilaista metsäluon- totyyppiä, joiden lisäksi eritellään vielä metsäiset suot. Kuusia kas- vavia korpia voidaan erottaa 19 ja mäntyjä kasvavia rämeitä 14 eri- laista tyyppiä.
Metsän rakenne ja koostu- mus muuttuvat pienialaisesti pui- den kuoleman, uudistumisen, kas- vun ja kilpailun tahdissa. Myrs- kyt ja kulot voivat vaikuttaa äkil-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 1 1 61 lisesti hyvin laajoilla metsäalueilla.
Varsinkin metsänsuojelun kannal- ta rauhoitetun metsäalueen pitäisi olla tarpeeksi laaja, vähintään usei- ta satoja hehtaareja, jotta se pystyisi ylläpitämään metsäluonnon moni- muotoisuutta.
Etelä-Suomessa suojelualueet ovat kuitenkin satunnaisesti hak- kuilta säästyneitä luonnonmet- sien sirpaleita, tavallisesti ne ovat kooltaan vain kymmeniä hehtaa- reja. Pohjois-Suomen suuret suo- jelualueet ovat keskikooltaan 1 800 hehtaaria.
Vanhan metsän ekosysteemi on puiden ja muiden kasvien vä- häisestä lajimäärästä huolimatta hämmästyttävän monimuotoinen.
Suurin osa vielä huonosti tunnetus- ta lajistosta on maaperän pinnassa sammalien ja varpujen alla. Esi- merkiksi puut elävät symbioosissa mykorritsa-sienien kanssa yhteis- elämää, jossa molemmat osapuolet ovat hyödyllisiä toisilleen. Puu an- taa sienelle lehtiensä valmistamia yhteyttämistuotteita ja sieni auttaa puuta ravinteiden otossa.
Metsäekosysteemi on monita- soisessa vuorovaikutuksessa ym- päristöönsä ja erityisesti ilmastossa tapahtuviin vaihteluihin. Ekosys- teemi ei saavuta koskaan tasapai- notilaa, vaan se on jatkuvasti muu- toksessa. Aarniometsät ovat muut- tuneet paljon olemukseltaan myös ilman ihmisen vaikutusta, sillä vii- meisen jääkauden jälkeisten vuo- situhansien aikana metsäluontoon ovat vaikuttaneet monenlaiset il- mastojaksot.
Jääkauden jälkeen maa oli aluk- si veden peitossa eteläisen Suo- men alueella. Atlanttisella kaudel- la 8 000–4 000 vuotta sitten vuo- den keskilämpötila oli jopa kaksi astetta nykyistä korkeampi ja met-
säluontoa luonnehtivat jalopuuse- kametsät.
Metsäkuusi alkoi levitä kaakos- ta 5 000 vuotta sitten ja pian se val- tasi yhä enemmän alaa metsissä.
Nykyisin kuusi on vanhojen met- sien päälaji suuressa osassa Suo- mea. Metsän kehityksen loppu- vaiheen kuusikot ovatkin pysyviä eliöyhteisöjä, kunnes myrsky kaa- taa tyvilahon vaivaamaa metsää tai salaman sytyttämä metsäkulo polt- taa siihen aukkoja. Myrskytuhot ja metsäkulot kuuluvat siten luonnol- lisena osana vanhan metsän ekolo- giaan.
Tulevaisuuden aarniometsien arvot Aarniometsiä tarvitaan tulevaisuu- dessa yhä enemmän retkeilyalueik- si, porotalouteen ja metsästykseen sekä opetus- ja tutkimuskäyttöön.
Varsinkin luontomatkailun merki- tys tulee kasvamaan merkittävästi.
Vaikka vanhojen metsien taloudel- liset arvot ovat todellisia, edelleen pitää nähdä myös aarniometsien itseisarvo, alkuperäisen metsäerä- maan kauneus ja elämyksellisyys, jotka ovat tärkeitä kulttuurisia ar- voja suomalaisille.
Metsäluonnon tutkimus on ke- hittynyt huomattavasti aivan viime vuosina. Luonnonmetsien puut- teellisesti tunnettujen ja uhanalais- ten metsälajien tutkimusohjelmas- sa löydettiin vuosina 2003–07 yh- teensä 185 tieteelle uutta lajia ja 1 495 Suomelle uutta lajia. Erityisen paljon uutta tietoa saatiin metsien selkärangattomista ja mikrobeista, kuten sieni- ja liekosääskistä, kii- lukärpäsistä, sammalpunkeista ja ripsiäisistä sekä sammalien ja jä- kälien mikrosienistä.
Lajiston tutkimus auttaa selvit- tämään metsän suojeluarvoa, mut- ta varsinkin lahottajasieniä ja nii-
den entsyymejä voidaan hyödyntää myös bioteknologian sovellutuk- sissa, kuten puunkuitujen irrotta- misessa ja valkaisussa. Nykyaikai- nen metsälajien tutkimus avaa si- ten aivan uusia luonnonmukaisen tuotannon mahdollisuuksia, joilla on tulevaisuudessa myös taloudel- lista merkitystä.
Kirjoittaja on filosofian maisteri, biologi ja tietokirjailija.
