TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2018 43 kESkUSTElUA
Tiedekustantajat ovat osa tiedeyhteisöä
Tiedon hinta puhuttaa niin Suomessa kuin muu- alla maailmassa. Uusi tiede rakentuu aina aiem- man tietämyksen päälle, joten vertaisarvioitujen tiedejulkaisujen saatavuus on välttämätöntä tie- teen edistymiselle. Vuonna 2015 Suomen tieteel- liset kirjastot maksoivat suurten tiedekustantaji- en sähköisten julkaisuarkistojen käyttölisensseistä noin 27 miljoonaa euroa. Tästä lähes kolmasosan sai Elsevier-kustantamo. Vuosina 2010–15 Suo- men maksamat tiedejulkaisujen lisenssit kallistui- vat keskimäärin kymmenen prosenttia vuodessa.
Kanadassa tieteellisten kirjastojen maksut kas- voivat 167 miljoonasta 260 miljoonaan Kanadan dollariin vuosina 2011–16. Samaan aikaan suurten kansainvälisten tiedekustantajien liiketoiminnan voittoprosentit ovat kasvaneet yli kolmenkym- menen. Kärkkäimmissä mielipiteissä tutkijat ja kirjastotyöntekijät pitävät tiedekustantajia turhi- na rahastajina, joista olisi paras päästä kokonaan eroon. Tiedekustantajien roolia tieteen tulosten julkaisemisessa ja jakamisessa ei kuitenkaan ole helppo korvata.
Tämän vuoden aikana ratkaistaan suomalais- ten avoimen saatavuuden tiedelehtien rahoitus.
Lehtien muuttuessa avoimesti saataville, niiden tekoon tarvitaan uudenlainen rahoitusmalli. Muu- tos ja ratkaisu vaativat ymmärrystä ja solidaari- suutta eri osapuolilta: lehtien digitalisoituminen ei ole ilmaista vaan pikemminkin siinä syntyy enem- män työtä, jota tehdään painamisen sijaan. Kun yk- sityiset tilaajat ja seurojen jäsenet eivät enää ra- hoita tiedelehtiä tilausmaksuillaan, rahoitus on taattava muista lähteistä. Verkostoitunut ja ver- kossa julkaistu, helposti viitattava ja hyvin toimi- tettu tieto on yhteiskunnalle tärkeää. Muutos ei ole automaattinen.
Kun tieteellinen artikkeli tai kirja oli vielä en- sisijaisesti painotuote, kustantaja vastasi käsi- kirjoituksen vertaisarvioinnista, toimittamisesta julkaisukuntoon, painatuksesta ja jakelusta. Paine- tut lehdet tai kirjat lähetettiin yleensä tieteellisiin kirjastoihin, joissa ne olivat kaikkien lainattavis- sa. Kirjasto vastasi myös julkaisujen arkistoinnis- ta. Sähköisen julkaisemisen ensimmäiseen vaihee-
seen siirryttäessä vertaisarviointi ja toimittaminen pysyivät kustantajan tehtävinä ja painatuksen tilal- le tuli verkkosivuston ylläpito ja arkistointi. Säh- köisen julkaisun toimittaminen siihen olennaisesti kuuluvine linkityksineen, hakuineen ja muine li- sätoimintoineen vaati kuitenkin enemmän työtä kuin painojulkaisun taitto. Myös tieteellisten kä- sikirjoitusten tarjonta ja artikkeleiden julkaisemi- nen ovat lisääntyneet voimakkaasti viimeisten 30 vuoden aikana tieteellisen tutkimustoiminnan laa- jenemisen seurauksena. Koska sähköistä julkaisua ei enää myyty kertamaksulla kirjaston omaisuu- deksi, kustantajat alkoivat laskuttaa kirjastoilta li- senssimaksuja painotuotteiden myyntituottojen menetyksen kattamiseksi.
Siirtymä sähköiseen julkaisemiseen vaati suu- ria investointeja tietotekniikan laitteistoihin ja osaamiseen, ja tiedekustantaminen keskittyi vah- vasti muutamalle suurelle kustantajalle. Monet tieteelliset seurat joutuivat luopumaan julkaisu- toiminnasta tai myymään julkaisuoikeudet isoille kustantajille. Julkaisutoiminnan uuden kustannus- rakenteen epäselvyys ja liiketoiminnan keskittymi- nen antoivat suurille tiedekustantajille mahdolli- suuden rahastaa vapaasti käyttölisensseistään, joka johti nykyiseen kestämättömään tieteellisten julkaisujen hinnoitteluun. Jäljellä olevat tieteel- listen seurojen lehdet jatkoivat julkaisutoimintaa pienellä budjetilla, osin talkootyönä ja osin tin- kien julkaisujen teknisestä laadusta. Esimerkiksi metsäalalla vain Suomen Metsätieteellinen Seura julkaisee merkittävää omaa metsätieteen kansain- välistä sarjaa, joka ei ole kytköksissä suuriin kus- tantamoihin.
Sähköisen tiedejulkaisemisen toisessa vai- heessa tutkimustuloksia vaaditaan vapaasti kaik- kien luettaviksi avoimen tieteen nimissä. Tavoite on kannatettava, mutta toistaiseksi avoimen jul- kaisemisen rahoitus on avoin kysymys. Avoimen lähdekoodin julkaisuohjelmia on ollut jo vuosia saatavilla, mutta julkaiseminen vaatii työtä. Tie- dekustantajien kulut eivät häviä avoimuuden myö- tä ja todelliset kustannukset on jonkun katettava.
Tiedekustantajien velvollisuudet ja kulut ovat itse asiassa lisääntyneet. Nykyisin kustantajan vastuul- la on myös ylläpitää julkaisusivustoa, jolta julkai- sut ovat luettavissa nyt ja tulevaisuudessa sekä ar- kistoida julkaisunsa.
44 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2018 kESkUSTElUA
Tiedekustantajat ovat olennainen osa tiedeyh- teisöä, kuten tutkijat ja laboratoriot. Kustantajan tehtäviin kuuluu valmiin tutkimuksen laaduntark- kailu vertaisarvioinnin avulla, hyvän tutkimuksen asettaminen kaikkien saataville, sen arkistointi ja usein siitä tiedottaminen. Julkaisutoiminnan ra- hoittaminen on osa tiedeinfrastruktuurin rahoi- tusta laboratorioiden tapaan. Siksi avoimen jul- kaisemisen rahoitus on nähtävä tiedeyhteisön yhteisenä hankkeena ja osana tiederahoitusta.
Suomessa on kehitteillä rahoitusmalli, jossa tie- teellisen tiedon tuottajat, ensivaiheessa yliopistot ja ammattikorkeakoulut, maksavat korvauksen tie- teellisten seurojen julkaisemista avoimista artik- keleista, jos kirjoittajat työskentelevät hankkeen piiriin kuuluvassa korkeakoulussa. Lisäksi kansal- liskirjaston kanssa suunnitellaan mallia, joka ta- kaa digitaalisten ja digitoitujen julkaisujen arkis- toinnin. Tulevan julkaisurahoitusmallin tulee taata kohtuullinen korvaus tiedekustantajien tarjoamil- le palveluille ja tulosten avoimuus kaikille kiinnos- tuneille.
PEKKA NYGREN JA EMILIA PALONEN
Pekka Nygren on Suomen Metsätieteellisen Seuran toiminnan- johtaja ja Emilia Palonen on yliopistonlehtori Helsingin yliopis- tossa.
Tieteessä on täysin hyväksyttyä, että tutkija teettää kallista infrastruktuuria vaativat aineisto- analyysit maksua vastaan siihen erikoistuneessa laboratoriossa. Samalla tavoin tiedekustantaminen pitäisi nähdä olennaisena tiedeyhteisölle suunnat- tuna palveluna. Jos yksittäinen tutkija julkaisee itse työnsä tulokset hyvän tieteellisen käytännön mukaan, hänen pitää löytää työlleen ulkopuoliset ja asiantuntevat arvioijat, osata itse toimittaa säh- köinen artikkeli nykyiseen julkaisemiseen olennai- sesti kuuluvine lisätoimintoineen, ylläpitää julkai- susivustoa, jonka tietoturva on kunnossa ja joka on varmasti toiminnassa 24/7 sekä varmistaa että jul- kaisu on luettavissa vielä kymmenien vuosien ku- luttua, kuten nykyiset kirjastokokoelmat. Samoin kuin laboratorio kattaa analyysimaksuilla kulunsa ja tuottaa mahdollisesti kohtuullista voittoa, tie- dekustantajalla on oikeus kulujensa kattamiseen ja kohtuulliseen liiketulokseen. Sen sijaan ei ole mitään järkevää syytä tiedekustantamisen super- tuotoille: puolenkymmenen suurimman kansain- välisen tiedekustantamon nykyinen toiminta on kaikkein tuottoisinta laillista liiketoimintaa.
Viisi suurinta kustantajaa julkaisee yli puolet maailman tieteellisistä artikkeleista. Niiden haas- tajina pidetään yleisesti uusia avoimen saatavuu- den megalehtiä, jotka saattavat julkaista alustal- laan vuosittain kymmeniä tuhansia artikkeleita.
Kirjoittajat tai heidän taustaorganisaationsa mak- savat julkaisukulut näissä lehdissä. Julkinen kes- kustelu on unohtanut lähes kokonaan pienet tie- teellisten seurojen julkaisemat tieteelliset sarjat.
Niiden tarkasta määrästä ja julkaisuvolyymista ei ole kattavaa selvitystä, mutta tuhannet tieteelliset seurat julkaisevat luultavasti noin 20–30 % maa- ilman tieteellisestä tuotannosta. Suomessakin on kymmenkunta kansainvälisesti merkittävää tie- teellisen seuran julkaisemaa lehteä ja kansallises- ti niiden merkitys on huomattavasti suurempi.
Tieteellisten julkaisujen laatua arvioidaan usein sillä, kuinka moni muu tutkija viittaa siihen. On kiinnostavaa, että viite tieteellisen seuran julkai- semaan artikkeliin maksaa noin kolmasosan El- sevierin julkaiseman artikkelin viitteen hinnasta.
Tieteellisten seurojen kustannustoiminnan tuke- minen on siten myös ajan hengen mukaisesti kus- tannustehokasta.
