myös sellaisissa rakenteissa, joissa hallitse- vaa verbiä ei mitenkään voida ajatella va- kiintuneen kokonaisuuden osaksi. Esimerk- kiparissa pääjohtaja soitti lakimiehelle vaa- tien tätä laatimaan asiasta lausunnon ~ pääjohtajan toimistosta soitettiin lakimie- helle vaatien tätä laatimaan asiasta lau- sunto ei olisi kovin luontevaa ajatella finiit- tiverbin, toisen infinitiivin instruktiivin sekä kolmannen infinitiivin illatiivin muo- dostaman ketjun kokonaisuutena edustavan konstruktiota, ainakaan mikäli konstruk- tiolla tarkoitetaan sellaista rakenteeltaan ki- teytynyttä kokonaisuutta kuin esimerkiksi permissiivirakenne. Koska objektin sija kuitenkin tässäkin määräytyy hallitsevasta verbistä käsin, olisi Leinon permissiivi- rakenteesta esittämää selitystä vasten tällai- nen intuitionvastainen oletus ilmeisesti teh- tävä nytkin.
Kokonaisuutena Leinon työn voi sanoa edustavan huolellista ja harkittua kielitie- teellistä analyysia. Tekijä käyttää oivalta- vasti hyväkseen kognitiivisen kieliopin ja konstruktiokieliopin kuvausmallien yhdis- telmästä syntynyttä systeemiä, jonka kehit- tämisessä hänen oma panoksensa on ollut
ratkaiseva. On selvää, että tällaisen kuvaus- järjestelmän kehittäminen, jossa kaksi läh- tökohdiltaan yhteensopivaa mallia yhdiste- tään uudeksi kuvausjärjestelmäksi kum- mankin vahvuusalueita korostaen, on mer- kittävä edistysaskel molempien mallien kannalta.
Pidänkin Leinon työn suurimpana an- siona sen syvällistä teoreettista näkemyk- sellisyyttä ja innovatiivista otetta teorioiden kehittelyssä ja soveltamisessa. Tässä suh- teessa työn tulokset ovat epäilemättä mer- kittäviä paitsi suomen kielen kuvauksen myös kansainvälisen kognitiivisen lingvis- tiikan kannalta. Leinon työssä on myös run- saasti kiinnostavia teoreettisia pohdintoja, jotka syntyvät varsinaisen tutkimuksen si- vutuotteina. Tällaisia ovat fennistiikan lau- seenvastikeajattelun suhteuttaminen kan- sainvälisen lingvistiikan käyttämään kont- rollin käsitteeseen sekä sijojen aseman ylei- nen pohtiminen kognitiivisen kieliopin ku- vauksessa.
TUOMAS HUUMO
Sähköposti: tuomas.huumo@utu.fi
KULTTUURIT KOHTAAVAT NAMIBIALAISISSA HENKILÖNNIMISSÄ
Minna Saarelma-Maunumaa Edhina ekogidho – Names as links: The encounter between African and European anthroponymic systems among the Ambo people in Namibia. Julkaisema- ton väitöskirja. ISBN 952-10-0967-5 (PDF). 347 sivua. http://ethesis.helsinki.fi 2003.
inna Saarelma-Maunumaan väi- töskirjan alaotsikko tiivistää tutki- muksen päätavoitteen: tutkimuksessa ana- lysoidaan ambojen henkilönnimisysteemin muutoksia, joihin vaikuttivat suomalaisten lähetystyöntekijöiden mukanaan tuoma
kristinusko ja länsimainen kulttuuri. Muu- tosprosessi alkoi 1870-luvulla, kun pieni Suomen luterilaisen kirkon lähetystyönte- kijöiden joukko saapui Ambomaalle Nami- biaan. Suomalaiset lähetystyöntekijät oli- vat joidenkin vuosikymmenien ajan ainoi-
M
ta eurooppalaisia, jotka asuivat ja työsken- telivät ambojen parissa. Tästä syystä muu- tos oli perinpohjainen ja suurelta osin suo- malaisten aiheuttama.
Käsillä oleva tutkimus on vaikuttava. Se dokumentoi erinomaisesti kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin vaikutuksen ambo- jen henkilönnimisysteemin kehitykseen.
Vastaavaa, yhtä laajaa selvitystä ambojen henkilönnimijärjestelmästä ei ole olemas- sa, mikä tekee tästä tutkimuksesta erittäin ansiokkaan.
Kuten monet muut onomastiset tutki- mukset, tämäkin on luonteeltaan monitie- teinen. Kirjoittajan mukaan tutkimuksen lähestymistapa on ennen muuta sosioling- vistinen (s. 10), tarkemmin sanottuna sosio- onomastinen. Koska tutkimuksessa käsitel- lään ambojen henkilönimisysteemin morfo- logiaa ja semantiikkaa, Saarelma-Maunu- maa kutsuu näkökulmaansa myös lingvis- tiseksi (s. 11). Tutkimuksen laajemman näkökulman kirjoittaja nimeää »historialli- seksi», sillä työ käsittelee myös kulttuuri- historiaa ja kirkkohistoriaa (s. 11), eli kyse on historiallisesta nimistöntutkimuksesta.
Toisaalta työn sanotaan edustavan myös antropologista kielitiedettä (s. 11). On sel- vää, että väitöstutkimus kattaa kaikki mai- nitut näkökulmat jossain määrin.
Herää kysymys, eikö nimistöntutki- muksen monitieteisyyttä voisi pitää heikko- utena, jonka seurauksena tutkimuksen pai- nopiste katoaa ja nimiaineistoa on pakko analysoida useita eri lähestymistapoja käyt- täen. Toisaalta nimistöntutkimuksen luon- tainen monitahoisuus suo mahdollisuuden tarkastella aineistoa useasta näkökulmasta, kuten Saarelma-Maunumaan tutkimukses- sa on tehty.
AINEISTO JA LÄHTÖKOHDAT
Väitöstutkimus pohjautuu kirjoittajan kah- teen aiempaan tutkimukseen, pro gradu -tut-
kielmaan (1995) ja lisensiaatintyöhön (1997), mutta se on aiempia tutkimuksia paljon yksityiskohtaisempi analyysi ambo- jen henkilönnimistä ja keskittyy selittämään erityisesti henkilönnimisysteemin muutok- sia. Tutkimusaineistona on nimikorpus, joka koostuu Namibian luterilaisen kirkon 10 920 jäsenen kasteessa saamista nimis- tä. Korpus on koottu kolmen seurakunnan, Elimin, Okahaon ja Oshigambon, kirkon- kirjoista vuosilta 1913–1993, ja se edustaa ambojen kolmea alaryhmää. Tutkittavaan aineistoon valitut kastenimet on kerätty kirkonkirjoista joka viidenneltä vuodelta (s.
191).
Keruutapa on jokseenkin sattuman- varainen, eikä sitä selitetä tai perustella lain- kaan. Viiden vuoden jaksot ovat kronolo- gisesti melko merkityksellisiä, ja kun ky- seessä on diakroninen tutkimus, tämä valin- ta ei ehkä ole ollut paras mahdollinen. Jo- kin tärkeä kehityslinja on saattanut syntyä juuri sillä ajanjaksolla, jolta aineistoon ei ole poimittu nimiä. Tästä huolimatta tutki- musaineisto antaa mahdollisuuden pitkit- täistutkimuksen tekemiseen, mikä on afrik- kalaisessa kontekstissa usein ongelmallis- ta tai jopa mahdotonta aineistojen puuttu- misen vuoksi. Aineisto on siis joka tapauk- sessa vaikuttava. Kirjoittaja on päässyt käyttämään runsasta nimiaineistoaan mel- ko helposti, sillä se on kuvattu mikrofilmille ja saatavilla Suomessa. Nimiaineiston li- säksi tutkimuksessa on hyödynnetty muu- ta arkistomateriaalia ja 20 nykynamibialai- sen haastattelua. On harmi, etteivät haastat- telut ole yksityiskohtaisempia, sillä ne va- lottaisivat paremmin namibialaisten omia näkemyksiä sekä nykyisistä että menneistä nimenantokäytännöistä ja toimisivat vasta- painona lähetystyöntekijöiden eurooppa- laiskeskeiselle näkökulmalle. Haastattelu- jen kannalta Namibian ja Suomen etäisyys on ollut ilmiselvä este.
Kirjoittaja sijoittaa nimistöntutkimuk- muksen monitieteisyyttä voisi pitää heikkou-
tena, jonka seurauksena tutkimuksen pai-
sen avoimesti kulttuuriseen viitekehykseen (luku 2) nimeämällä tutkimuksen ja aineis- tosta tehdyn tulkinnan sosio-onomastisek- si, jolloin tutkimuksessa käsitelty nimi- aineisto nähdään siis osana sosio-kulttuu- rista kontekstia. Näkökulman valinta an- saitsee kiitoksen, käsitteleehän tutkimus ensi sijassa kahden kulttuurin välisen vuo- rovaikutuksen tuloksia. Kulttuurien yhteen- törmäys on kiehtova ilmiö, varsinkin kun kaksi keskenään erilaista kulttuuria, eu- rooppalainen ja erityisesti suomalainen kulttuuri sekä ambokulttuuri, kohtaavat.
Toisiinsa nähden hyvin erilaisten kulttuu- rien törmäämisen lopputulos ei ole koskaan täysin ennustettavissa, ja törmäys voi saa- da monenlaisia muotoja. Tätä taustaa vas- ten Saarelma-Maunumaan työn voidaan todeta olevan onomastisen tutkimuksen parhaimmistoa, mitä tulee kulttuurien vä- listä törmäystä kuvaavan nimiaineiston dokumentointiin ja tulkintaan. Tutkimus tuo merkittävän lisän henkilönnimiä koske- vaan tieteelliseen tietämykseemme, ja ole- tan, että siihen tullaan jatkossa viittaamaan usein – ei vain silloin, kun kysymys on am- bonimistä, vaan kun tutkittavana ovat hen- kilönnimet ylipäätään ja kun tutkitaan tilan- teita, joissa kulttuurit kohtaavat.
Kirjoittajan kyky käyttää havaintoja tukevia lähteitä ja sitoa lähteet työhön on erityisen vaikuttava. Hän tuo selvästi esiin, että hänen näkökulmansa tutkimusaineis- toon ja tutkimukseen on eurooppalainen, tarkemmin ottaen suomalainen, ja tästä syystä hän kuvaa luvussa 2 kristinuskoa edeltävän ajan eurooppalaisia nimeämis- käytäntöjä ja kristinuskon vaikutusta eu- rooppalaiseen henkilönnimisysteemiin. Sa- massa luvussa hän esittelee onnistuneesti nykyistä afrikkalaista henkilönnimikäytän- töä. Eteläisen Afrikan nimeämiskäytäntöjä on aiemmassa kirjallisuudessa tutkittu eni- ten, ja näihin tutkimuksiin viittaavat lähteet, samoin kuin namibialaiset lähteet, Saarel-
ma-Maunumaa on tutkinut kattavasti. Mai- nitut lähteet muodostavatkin merkittävän taustan koko tutkimukselle. Tältä pohjalta kirjoittaja pystyy sijoittamaan ambojen henkilönnimisysteemissä tapahtuneet muu- tokset laajempaan kontekstiin, jota vasten muutoksia on tulkittava. Työstä on siis suuri apu afrikkalaisista henkilönnimistä kiinnos- tuneille nimistöntutkijoille, ja se palvelee erinomaisena johdatuksena afrikkalaiseen henkilönnimistöön. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty suomalaisia ja saksalaisia ni- mistölähteitä, ja täten työ kattaa laajan kir- jon onomastisia ilmiöitä. Monipuolinen lähdemateriaali antaa kirjoittajalle myös mahdollisuuden vertailla eurooppalaista ja afrikkalaista nimeämiskäytäntöä.
Tutkimuksen kolmas luku keskittyy tar- kastelemaan amboja ja Namibiaa. Luvussa esitellään Namibian väestötietoja ja kuva- taan ambojen (joita kutsutaan usein myös owamboiksi) asemaa Namibiassa. Tarkas- teltavana ovat erityisesti ambokulttuuri sekä siirtomaavallan ja lähetystyön vaiku- tukset amboihin ja heidän perinteisiinsä.
Tarkastelu kulminoituu itsenäistymisen jäl- keisen Namibian ja maan monikielisyyden esittelyyn. Luvussa tarkastellaan melko kursorisesti namibialaisen kulttuurin muu- tosta. Sen käsitteleminen koko laajuudes- saan vaatisikin tietysti oman tutkimuksen- sa. Yleisesti ottaen namibialaisen kulttuu- rin muutoksen tarkastelua voidaan kuiten- kin pitää tässä riittävänä, sillä sen tehtävä- nä on lähinnä pohjustaa ambojen nimeämis- systeemin muutoksia käsittelevää neljättä lukua.
MONIPUOLISTA ANALYYSIA
Luvut 4 ja 5 muodostavat tutkimuksen tär- keimmät osat. Neljännessä luvussa kuva- taan aluksi ambojen nimeämissysteemiä ennen kristinuskon tai siirtomaavallan vai- kutusta. Kirjoittaja esittelee useita nimika-
tegorioita ja nimeämisperinteitä, kuvaa ni- menantoseremonioita ja kaimasuhteen vah- vistamista sekä käsittelee niin sanottu- ja henkilökohtaisia ja kollektiivisia lisäni- miä. Esittelyn jälkeen kuvataan afrikkalai- sen ja eurooppalaisen kulttuurin kohtaamis- ta erityisesti suomalaisten lähetystyönteki- jöiden toiminnan kautta. Lähetystyönteki- jät toivat raamatulliset ja eurooppalaiset nimet amboyhteisöön, mikä lopulta johti näiden nimien afrikkalaistumiseen 1900- luvun alussa. Tässä luvussa kuvataan myös ambojen nimisysteemiin alkuaan kuulu- mattoman periytyvän sukunimen järjestel- män synty. Neljäs luku päättyy eurooppa- laisen ja afrikkalaisen kulttuurin kohtaami- sen tuloksen eli afrikkalais-eurooppalaisen henkilönnimisysteemin käsittelyyn. Tämä systeemi kuvastaa molempia kulttuureja erityisesti kastenimien osalta. Eräiden tut- kimuksessa esiteltyjen nimikategorioiden, kuten arkipäiväisessä käytössä olevien lem- pinimien, ylistysnimien ja kollektiivisten lisänimien (tässä patronyymien), mukaan ottaminen on kyseenalaistettavissa, sillä nämä kategoriat eivät tunnu kuvaavan tu- loksia, joita kahden kulttuurin kohtaaminen aiheuttaa, vaan pikemminkin Ambomaan nimeämiskäytänteiden pysyvää tilaa, joka lienee ollut ja tulee vastakin olemaan kuva- tunlainen. Edellä mainituista puutteista huolimatta lisänimiä käsittelevä osa sisäl- tää mielenkiintoista aineistoa ja on varsin valaiseva.
Viidennessä luvussa kirjoittaja käsitte- lee Elimin, Okahaon ja Oshigambon seura- kunnista kerättyä nimiaineistoa. Aineiston valitseminen juuri näiden kolmen seura- kunnan kastettujen rekisteristä on perustel- tua, sillä kyseiset seurakunnat ovat Ambo- maan vanhimpia ja historioitsijat pitävät niiden ylläpitämiä rekistereitä luotettavina.
Lisäksi valitut seurakunnat edustavat am- bon eri murteita: kwambia (Elim), ngandje- raa (Okahao) ja ndongaa (Oshigambo). Ai-
neistoa voidaan siis pitää edustavana. Tut- kimuksessa ei eroteta toisistaan lapsi- ja aikuiskasteessa annettuja nimiä, vaikka kir- joittaja huomauttaakin, että suurin osa vuo- teen 1925 mennessä kastetuista oli aikuisia (s. 191). On sääli, ettei tarkastelussa ole huomioitu kasteikää, sillä perusteellinen tutkimus olisi voinut paljastaa mielenkiin- toisia piirteitä siitä, miten erityisesti aikuis- ten kastettavien aiempi nimi on mahdolli- sesti vaikuttanut uuteen kastenimeen. Vai- kuttaa siltä, ettei aineisto nyt anna mahdol- lisuutta tällaisen tutkimuksen tekemiseen.
Kirjoittaja myöntää, että 1980- ja 1990-lu- vulla syntyneiden nimitiedot ovat aineistos- sa aliedustettuina, mutta väittää silti, että aineisto kuvaa nykyistä luterilaista ambo- väestöä (s. 192). Edellä esitetty kritiikki siitä, että aineisto on kerätty poimimalla nimet vain joka viidenneltä vuodelta, on re- levantti juuri tässä: nuorimmat sukupolvet olisi voitu kuvata paremmin, jos 1970- ja 1990-lukujen aineistossa ei olisi hypätty aina neljän vuoden yli.
Nimiasujen variaatioon vaikuttavia te- kijöitä on kuvattu sattuvasti: niitä ovat kie- lenulkoiset syyt, kuten rekisterinpitäjien huolimattomuus ja tietämättömyys, euroop- palaisten kristillisten nimien kotoutuminen ambonkieliseen äännejärjestelmään, nimien hyperkorrektius (esimerkiksi väärä analo- gia, jonka mukaan avoimet tavut eurooppa- laisissa nimissä ovat virheellisiä), variaatio pitkien vokaalien ja kaksoiskonsonanttien kirjoittamisessa ja useat ngongan murtees- sa vuosien kuluessa tapahtuneet ortografi- set muutokset. Nämä kaikki nimiasuun vai- kuttavat muutokset on kuvattu ja käsitelty.
Selvitys ambonimien tavasta viitata ni- menkantajan sukupuoleen on jossain mää- rin hämmentävä. Tutkimuksessa todetaan (s. 208), että naiset ja miehet on usein ni- metty samoilla nimillä, mutta toisaalta heti perään huomautetaan, että näin on menetel- ty, vaikka on ollut olemassa nimiä, joilla on
sekä feminiini- että maskuliinimuoto. Kir- joittaja esittää, että eurooppalaiset kasteni- met on omaksuttu ambokulttuuriin ilman tietoa siitä, onko kyseinen nimi Euroopas- sa käytössä miehen vai naisen nimenä, ja että tällaisten sekä naisille että miehille annettavien nimien omaksumiseen on vai- kuttanut myös paikallinen nimenantotradi- tio. Selitys kuulostaa mahdolliselta, mutta tutkimuksessa todetaan hieman jäljempänä, että vain 12 % aineiston 1 715 ambonimen muodosta esiintyy sekä miehen että naisen nimenä (s. 211). Tätä prosenttiosuutta voi pitää melko pienenä. Kyseessä olevaa jak- soa olisi voitu parantaa keskittymällä vielä enemmän aineistossa esiintyviin tai siitä puuttuviin sukupuolta osoittaviin piirteisiin.
Suosittuja nimiä ja nimenannon ajallista ja paikallista variaatiota kuvaava alaluku (s.
212–227) on hyvin mielenkiintoinen ja va- laiseva ja ilmentää hyvin tutkimuksessa omaksutun diakronisen lähestymistavan etuja. Luvussa esitetään myös havainnolli- sia kuvioita, jotka tukevat käsiteltyjä asioita hyvin.
Viimeinen analyysijakso on vaikuttava.
Siinä runsas aineisto on käsitelty perusteel- lisesti etymologisesta näkökulmasta, joka on selvästi yksi kirjoittajan vahvuuksista.
Kirjoittaja on päätynyt luokittelemaan ni- met »raamatullisiin» ja »eurooppalaisiin»
nimiin, minkä hän myös perustelee. En ole aivan vakuuttunut luokittelusta, ja sitä voi pitää tietyllä tavalla keinotekoisena. Tutki- muksessa todetaan, että miehet ylpeilevät kasteessa saamillaan raamatullisilla nimil- lä, mutta naisilla on enemmän eurooppalai- sia nimiä (s. 243). Uutta nimeä pidetään usein uuden, tässä tapauksessa kristillisen elämän alkamisen merkkinä. Tuntuu hie- man oudolta, että kristinuskoon kääntyneet naiset eivät olisi noudattaneet tätä ajatusta kovin innokkaasti ja että miehet olisivat hy- väksyneet uuden uskonnon helpommin ja samastuneet siihen auliimmin. Koska tälle
olettamukselle ei ole todisteita, lukija on tai- puvainen näkemään kääntyneen henkilön saaman suomalaisen lähetystyöntekijän (eurooppalaisen) nimen eräänlaisena raa- matullisen nimen laajennuksena. Euroop- palaisia nimiä voitaisiinkin kenties kutsua kristillisiksi nimiksi erityisesti, kun luok- kien nimien perusteita tarkastellaan sivul- la 45 esitetyn kommentin valossa: »Tutki- muksessa voimme myös nähdä, kuinka use- at tavalliset eurooppalaiset nimet saivat kristillisen nimen aseman Afrikassa siksi, että ne omaksuttiin eurooppalaisilta lähe- tystyöntekijöiltä.»
Paikka paikoin kirjoittaja kutsuu tutki- mustaan myös lingvistiseksi. Hän tunnus- taa, ettei puhu ndongan kieltä sujuvasti tai ole varsinaisesti ndongan kielen tutkija, ja tämän puutteen avoin kertominen ansaitsee kiitoksen. Kielitaidon puute paljastuu jos- sain määrin morfologiaa ja semantiikkaa käsittelevissä jaksoissa, joissa käytetyt ka- tegoriat voisivat kenties olla hienojakoi- sempia. Esimerkiksi luokka »muut verbi- muodot» (s. 276) ei ole riittävän tarkka, ja se olisi pitänyt jakaa alaluokkiin. Seman- tiikkaa käsittelevässä jaksossa on harmillis- ta, että nimien merkittävyyttä (significan- ce; s. 59, ks. Herbert 1999: 216) ei ole tut- kittu enemmän; tähän on ollut syynä se, ettei tarvittavaa lisätietoa ei ole ollut . Oma arvioni on, että ottamalla mukaan nykyisiä ambon puhujia olisi pystytty valottamaan monen nimen merkittävyyttä siitä huoli- matta, että tämäkin menettely olisi jättänyt tilaa spekulaatioille. Mutta toisaalta speku- laatiot herättävät mielenkiintoa ja voivat yl- lyttää toisia tutkijoita kehittelemään analyy- sia pidemmälle.
Eräs tutkimuksen hieman yllättäviä ha- vaintoja on, etteivät afrikkalainen ja eu- rooppalainen henkilönnimeämisen tapa eroa perustaltaan toisistaan (s. 306). Olen tästä eri mieltä erityisesti, koska tutkimuk- sessa on todettu, että erilaiset afrikkalaiset
nimeämiskäytännöt voivat erota toisistaan hyvin paljon (s. 55), ja koska lukijalle on esitelty lukuisia merkittäviä eroja afrikka- laisissa ja eurooppalaisissa nimeämismal- leissa. Saarelma-Maunumaan väite pitäisi siis esittää vielä varauksellisemmin. Mal- leissa on eroja, ja ne saattavat olla perusta- vankin laatuisia.
Tutkimuksen perusteellisuutta kuvaa vaikuttava lähdeluettelo. Tutkimus on kaut- taaltaan huolellisesti ja erinomaisen tarkasti tehty, ja lukuisat alaviitteet tukevat kulloin- kin esillä olevaa näkökulmaa tai tarjoavat lisänäkökulmia. Analyysi on laaja, ja tule- ville Namibian ja amboväestön nimistöä käsitteleville tutkimuksille tämä työ tarjoaa pitävän perustan. Huolella valmistetut kar- tat ja kuviot tuovat työhön oman lisänsä. Ne kuvaavat Ambomaan maantieteellistä si-
jaintia sekä tukevat ja selventävät tilastol- lisia analyyseja.
Huolimatta esittämästäni kritiikistä pi- dän työtä hyvin ansiokkaana, ja olen täysin varma siitä, että tämä tutkimus on onomas- tisen, erityisesti toisen kulttuurin vaikutusta henkilönnimisysteemin muutoksiin käsitte- levän tutkimuksen huippua. Se tullaan il- meisesti julkaisemaan pian kirjana.
BERTIE NEETHLING
Suomennos: Johanna Komppa.
LÄHDE
HERBERT, ROBERT K. 1999: Anthroponomy and culture change in Southern Afri- ca. – Onoma 34 s. 215–227.
ielen kirjoa on neljäs teos Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen julkaisusarjassa, jossa julkaistaan opiskeli- joiden pienimuotoisia tutkielmia. Sarjassa on ilmestynyt yhteensä seitsemän tekstin- tutkimuksen, kognitiivisen kielentutkimuk- sen, nimistöntutkimuksen, keskustelunana- lyysin ja kirjoittamisen alalta toimitettua kokoelmaa.
Kielen kirjoa -teoksessa tutkimuksen kohteena ovat kirjoitetut tekstit. Kokoel- man viidessä ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan kaunokirjallisuuden kieltä, ja neljä viimeistä artikkelia keskittyvät lehti- teksteihin. Kokoelman tavoitteena on tutus-
Seija Aalto, Laura Nieminen, Tiina Onikki-Rantajääskö, Päivi Tonteri, Marja Vuorilampi & Liisa Väyrynen (toim.) Kielen kirjoa. Tekstintutkimus tutuksi. Kielen opissa 4. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos 2000. 192 s. ISBN 951-45-9505-X.
OPISKELIJAT TEKSTINTUTKIJOINA
tuttaa lukija tekstintutkimuksen eri suuntiin ja osoittaa, kuinka monesta näkökulmasta kirjoitettua kieltä voi lähestyä. Tutkimus- kohteet ovat tuttuja — sanat, ideologia, tekstienvälisyys, tapa, jolla kertomus raken- tuu —, ja tekstintutkimuksen suuntauksis- ta nousee esille erityisesti kriittinen lingvis- tiikka. Kirjan esipuheessa todetaankin, että lukijaa halutaan ohjata myös tekstien kriit- tiseen ja analyyttiseen tulkintaan.
Artikkelit ovat yleistajuisia, ja siksi niitä voi, kuten kirjoittajat ehdottavat, ajatella käytettävän virikkeenä tai oheismateriaali- na vaikkapa lukion äidinkielen ja kirjalli- suuden opetuksessa. Media-analyysitunnil-
K
nimeämiskäytännöt voivat erota toisistaan hyvin paljon (s. 55), ja koska lukijalle on esitelty lukuisia merkittäviä eroja afrikka- laisissa ja eurooppalaisissa nimeämismal- leissa. Saarelma-Maunumaan väite pitäisi siis esittää vielä varauksellisemmin. Mal- leissa on eroja, ja ne saattavat olla perusta- vankin laatuisia.
Tutkimuksen perusteellisuutta kuvaa vaikuttava lähdeluettelo. Tutkimus on kaut- taaltaan huolellisesti ja erinomaisen tarkasti tehty, ja lukuisat alaviitteet tukevat kulloin- kin esillä olevaa näkökulmaa tai tarjoavat lisänäkökulmia. Analyysi on laaja, ja tule- ville Namibian ja amboväestön nimistöä käsitteleville tutkimuksille tämä työ tarjoaa pitävän perustan. Huolella valmistetut kar- tat ja kuviot tuovat työhön oman lisänsä. Ne kuvaavat Ambomaan maantieteellistä si- jaintia sekä tukevat ja selventävät tilastol-
jaintia sekä tukevat ja selventävät tilastol- lisia analyyseja.
Huolimatta esittämästäni kritiikistä pi- dän työtä hyvin ansiokkaana, ja olen täysin varma siitä, että tämä tutkimus on onomas- tisen, erityisesti toisen kulttuurin vaikutusta henkilönnimisysteemin muutoksiin käsitte- levän tutkimuksen huippua. Se tullaan il- meisesti julkaisemaan pian kirjana.
BERTIE NEETHLING E-mail: bneethling@uwc.ac.za Suomennos: Johanna Komppa
LÄHDE
HERBERT, ROBERT K. 1999: Anthroponomy and culture change in Southern Afri- ca. – Onoma 34 s. 215–227.
