Lapsen talvisota · DIGI

LAPSEN TALVISOTA

Olen kolmekymmentäluvulla synfynyt. Varhaisemmat muis- toni ovat lämpimät kesät ja jotenkin synkkä aavistus tulevasta.

Aikuiset puhuivat keskenään mahdollisesta sodasta, jota lapsi ei

ymmfutänyt.

Vanhat

ihmiset olivat

kuulleet

itkijälinnun

Iaulavan usein

triityn

tienoill a.

-

Se ei tiedä hyvää, sanoivat.

Oravien tuleminen

pihapiiriin

sanottiin myos tietdvän pahaa.

Kotonani ei silloin ollut

sähköä, tiedotusvälineistä

puhu- mattak^ n. Asioita kuultiin radion

omistavalta kyläläiseltä ia Lauttakylästä postia kuliettavaka Oskarilta. Ollessani sil- loin vasta kuusivuotias, en ymmfutänyt tilanteen vakavuutta.

Kunnes eräänå påivanä

tuli

Lauttakylästä mies,

toi

kutsut,

oli

varustauduttav^ lämpimtlTävaatteilla

talvi kun oli fo

^ovella.

Oli

lähdettävä, mihin? Sitä ihmettelimme.

Tuli

lähdön hetki.

En

tiedä mitä vanhemmat keskenään pu- huivat,

mutta

meille lapsille isä sanoi

pian

palaavansa.

Otti

lapset kainaloonsa _ia kurkisti vielä viimeiseksi kehdossa nuk- kuvaa vavva . Sitten hän oli poissa. I(uo rma-^uto kokosi kylän miehet ia

mitä

sen jälkeen

tapahtui, oli

hämärän peitossa.

Pienessä pirtissä jälkeenjääneiden tunnelma

oli

paikoilleen jähmettynyt.

Isompi

pojista nousi ja sanoi menevänsä

ruok-

kimaan hevoset.

Meni

_fa

kulki

tavallista

pidemmin

askelin, vastuun saappain.

Alkoivat tuskaiset päivät. Puhelinta ei ollut. Sana kulki naapu- nlta toiselle. Sanottiin ettei kaikkiin kuultuihin sanomiin

voitu

luottaa. Me lapset kuuntelimme sivusta htljaaja ihmettelimme mitä se sota on.

Tiedettiin

vihollisen häiritsevän tiedoruksia

1a syöttävän suomalaisille propakandaa. Mitähän sekin oli, me lapset kummastelimme. Me, maalatslapset, kdvimme koulua isossa maalaistalossa. Aamuisin nuori opettaja, Siiri Rahikainen nimeltään, sulatteli meitä kohmeesta pakkasen lähennelles- sä neljääkymmentä astetta. Opettajan pöydällä

oli

valokuva sotilaspukuisesta miehestä, sulhasen, sanoi hän. Helsingistä

muutti pikkuserkku myös

^maalle

kouluun pommitusuhan

vuoksi. _Joskus koulusta palatessamme lensivät viholliskoneet pakkastasraan korkeuksissa. Silloin pikkuserkku löi heti lumen iekaan maihin ja huusi meille

,

^ettäåt

^Ua

^{alas ettei ne huo}

^ma

^. Lentokoneet iatkoivat ^lento ^an

silti

^koskaan häiritsemättä kylämme rauh

a

. Kirkontornissa oli vakituiseen tfmavalvon-

takylan

naisten

ia

palveluksesta vapautettujen tai

nuorten

toimesta. Sitten sota

kosketti kovin

käsin,

tuli tieto

ensim- mäisestä kylämme sankarivainaiasta.

Tiedon

tuojana

toimi

pas tori Jokinen Lauttakyläs tä. Tus kais et ko tirin taman ihmi s et

tuijottivat

pdivittdin kylän halki kulkeva^ tretä, ettei vaan ole Jokinen, ^sanoivat.

Pienen kylän ensimmäiselle suurelle pojalle, sankarille, kaivet- tiin ensimmänen sankarihauta. Veli ja asevelitå omasta joukko- osastosta oli päässyt saattamaart.I(oko kylän väki oli mukana,

Oi,

kallis Suomenmaa, kaikui paukkuvassa pakkasessa. Suru

oli

käsin kosketeltavaa.

I{yynelet iääqivät poskipiiille, silti

kukaan ei valittanut palelevansa. Saatoimme miehen toisensa

j älkeen kotikylän

multiin,

suunn

^ttom^ssa ^ikdvässä.

Isältäkin

tuli viimein kirje,

samoin naapurin isännältä ja _su- kulaisilta elonmerkiksi kotona oleville. Sitten tulivat karjalaiset.

Kylän koulu toimi

vastaanottopaikkana, josta jokarnen sai hakea itselleen sopivia ihmisiä.

Nuoret

^ja tyokykyiset

oli

^jo

viety äitini koululle

mennessä. Jäliellä

oli

vain kaksi iäkästä kalalanmummoa.

,titi

otti heidät ja sanoi olevansa Wrryartnen saadess

^an lapsenkaitsijoita. Muistan sen hetken, kun mummot istuivat suuren

tiiliuunin

viereen lämmittelemäänia åia käski olemaan ihmisiksi ndille kovia kokeneille mummoille. Nämä puhuivat outoa kieltä, mutta ystdvällinen kanssakäyminen teki

olon

kodikkaaksi.

Taloist a kerättiin piikkilankoj a rrnt^malle lähetettdväksi. Sa-

noivat niistä

tehtdvän esteitå hyökkdysvaunuille.

Heiniä

^ja

vrliaa luovute

ttiin

siirtolais ten kar j oill e ja rintamalle vietäväksi.

Heiniä käsiteltiin meille lapsille oudolla tavalJa;kylålle

tuotiin

paalauskone, iota

käytettiin

talosta

taloon.

Neliskulmaiset paaht

olivat

kuulemma

helpompia

käsitellä

kuin

irtonaiset.

Låhitalossa

leivottiin

kantikkaita ruisleipiä rintamalle vietä- väksi. Leipomassa oli jatkuvasti joukko kylän naisia. Me lapset olimmekeräämässä puita ja tähkapäätl<tn pellosta. Koko kansa

tunsi

raskaasti vastuunsa

-

kaikkien

oli

tehtdvä oma osansa.

Sitten viimein isa paåsi lomalle.

Oli

hermostunut, partarnen ja likainen. Täitäkin vaatteissa. Sanoi veljensä olevan huonossa kunnossa, hermojen reistailevan.

Ihmetteli

miksei kotiuteta, vaikka selvästi oli havaittavissa sairaaksi. Loma loppui lyhyeen

ia

^{varn muutaman}

päivdn

pååstå isän

veli-rukka tuli. Kävi

katsomassa veljensä perhettäkin.

Oli niin

outo meille lapsille.

Itki

_ia

piti

hyvänä.

Äiti _ia

naapurit totesivat etteivät

nyt

ole asiat hyvin. Sitä paåtå setä sekosi.

Ko tirin tama teki

q

ötä, mie s tenkin tyo t, t^rv tttae s s a. N aapurin tytår äesti

ensikert^

piikkiäkeellä. Putosi muutaman kerran äkeen päåka, nousi ja äesti pellot.

Pakko oli

suorittaa muok- kauksetia kylvöt, kun

oli

isä rintamalTa.

Kotona

kasvatetLiin lamparta ja sikoia porilaisille sukulaisille. Muistan pikkuserk-

kuni

kirjeen, jossa hän pyysi

jotakin

hhaa lähettämään, edes hiukan, kun

oli niin

nälkä.

Olen

sota-aj an Lapsi.

Tottunut

elämään niukasti isossa per- heessä.

Isäni

palasi sodasta påålJtsin

puolin

terveenä,

niin

ei suinkaan kaikille kdynyt. Uurastimm e, raivasimme suosta peltoa

ja

atkan^an lähdimme

kukin

oman leipdmme perään.

Kalliisti

sankarien maksama Suomi on meidän, siksi meidän on vaalitt^va ja suoieltava sitä.

Liisa

Vaahtera