Kuinka vanhemmat jakavat vanhempainvapaan keskenään?
Diskurssianalyysi päätöksen perusteluista
Karoliina Heikkilä Pro gradu-tutkielma Sosiologia
Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Itä-Suomen yliopisto Marraskuu 2018
Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiologia
HEIKKILÄ KAROLIINA: Kuinka vanhemmat jakavat vanhempainvapaan keskenään?
Diskurssianalyysi päätöksenteon perusteluista.
Pro gradu-tutkielma, 75 sivua, 2 liitettä (2 sivua) Tutkielman ohjaaja: Professori Anna-Maija Castrén Marraskuu 2018
¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯
Avainsanat: vanhempainvapaa, implisiittinen, eksplisiittinen, päätöksentekoprosessi, diskurssianalyysi
TIIVISTELMÄ
Tutkielman tavoitteena on tarkastella vanhempien keskusteluissa antamia perusteluja sille, miksi he ovat päätyneet valitsemaansa ratkaisuun vanhempainvapaiden käytöstä. Keskeisenä huomiona on päätöksenteon implisiittisten ja eksplisiittisten ulottuvuuksien tarkastelu.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalisen konstruktionismin tutkimusperinteessä.
Tutkimuksessa vanhempien muodostamien perustelujen ajatellaan siis olevan sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti rakentuneita. Vanhempien muodostamien perustelujen voi odottaa kuvaavan yhteiskunnallisia normeja joita vanhemmuuteen liittyy.
Aineisto on kerätty yksilöhaastatteluin haastattelemalla neljän perheen molemmat vanhemmat, kumpikin omalla haastattelukerralla. Aineiston analyysissa on käytetty diskurssianalyysia, jonka perusteella on muodostettu viisi vanhempien perusteluista esiin noussutta diskurssia.
Diskurssit ovat: taloudellista rationaalisuutta tukeva diskurssi, äidin hoivan ensisijaisuutta tukeva diskurssi, sukupuolitapaisuutta tukeva diskurssi, lapsen hyvinvointia tukeva diskurssi sekä tasa-arvoa tukeva diskurssi.
Tutkimustulokset osoittavat vanhempien käyvän keskinäistä keskustelua perhevapaiden käytöstä, mutta vanhempainvapaan käytöstä tehty päätös näyttäytyy enemmän implisiittisenä.
Äidit korostavat eksplisiittisiä neuvotteluja ja keskusteluja miehiä enemmän. Eksplisiittinen päätöksenteko ulottuu perheen ja parisuhteen muille osa-alueille kuten kotitöiden ja harrastusten järjestämiseen, mutta lastenhoitoon liittyvä toiminta noudattaa implisiittisesti hyväksyttyjä malleja vanhemmuudesta.
Department of Social Sciences Sociology
HEIKKILÄ KAROLIINA: How parents share parental leaves? Using discourse analysis to understand the dimensions of the decision making.
Master’s thesis, 75 pages, 2 appendices (2 pages) Advisor: Professor Anna-Maija Castrén
¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯¯
Keywords: parental leave, implicit, explicit, decision making strategy, discourse analysis
ABSTRACT
The aim of this study is to see the reasons that parents indicate to have the most influence on their decision while sharing parental leaves. The core of this study is to see whether the decision making process has implicit or explicit decision making strategies.
The theoretical framework in this study is in social constructionism. In this study it is assumed that reasonings that parents give for their decision have been socially and societally con- structed. The reasonings that parents have created will implicate the societal norms that are conducted to parenthood.
The data has been collected by interviewing parents from four different families, each on their own turn. Discourse analysis has been used as a method to analyze the data. Through the anal- ysis five different discourses were recognized. The discourses are; economical rationality sup- porting discourse, mother’s care primality supporting discourse, gender mannered behaviour supporting discourse, child’s wellbeing supporting discourse and equality supporting dis- course.
The findings of this study indicate that parents do discuss explicitly about parental leaves in general but the decision about how to share the parental leave itself, is made implicitly.
Mother’s emphasize the meaning of having explicit negotiation and discussion more than men do. Explicit decision extends the other dimensions of family and relationship, for instance how to arrange household chores and hobbies. On the other hand the process of the decision making on how to arrange child care has taken more implicit shape.
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT... 3
2.1 Suomalainen perhevapaajärjestelmä ... 4
2.2 Perhevapaiden epätasainen jakautuminen ... 7
2.3 Vanhemmuus kulttuurisena ja yhteiskunnallisena tuotoksena ... 12
2.3.1 Isyys ... 13
2.3.2 Äitiys ... 17
2.4 Implisiittinen ja eksplisiittinen päätöksenteko ... 19
3 TUTKIMUKSEN METODIT JA AINEISTO ... 22
3.1 Tutkimustehtävä ... 22
3.2 Aineisto ... 24
3.3 Aineiston kerääminen ... 26
3.4 Eettiset huomiot... 27
3.5 Analyysi ja sen toteutus... 28
3.5.1 Diskurssianalyysi menetelmänä ... 29
3.5.2 Aineiston käsittely ja sen eteneminen ... 31
4 PÄÄTÖKSENTEKOA PERUSTELEVAT DISKURSSIT ... 35
4.1 Taloudellista rationaalisuutta tukeva diskurssi ... 35
4.2 Äidin hoivan paremmuutta tukeva diskurssi ... 37
4.3 Sukupuolitapaisuutta tukeva diskurssi ... 41
4.4 Lapsen hyvinvoinnin ensisijaisuutta tukeva diskurssi ... 44
4.5 Tasa-arvoisuutta parisuhteessa tukeva diskurssi ... 46
5 TULKINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 49
5.1 Taloudellisen rationaalisuuden tavoittelu ennen kaikkea... 50
5.2 Äiti toiveiden ja odotusten ristitulessa ... 52
5.3 Familistinen retoriikka kotiäitiyden valinnan perusteluna ... 56
5.4 Implisiittistä vai eksplisiittistä päätöksentekoa? ... 60
6 LOPUKSI ... 64
LÄHTEET... 68
LIITTEET ... 74
Liite 1: Haastattelukutsu... 74
Liite 2: Suostumuslomake ... 75
1 JOHDANTO
Pohtiessani pro gradu -tutkielmani aihetta pyörivät ajatukseni pääsääntöisesti naisten asemassa ja sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Vaikka Suomi on naiselle pääsääntöisesti hyvä ja turvallinen maa elää, asua ja työskennellä nousee silti jatkuvasti esille kohtia, joihin sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta voisi pureutua enemmän. Keskeinen alue, jolla naiset joutuvat kohtaamaan epätasa-arvoista kohtelua Suomessa ovat työmarkkinat. Naisten asema työmarkkinoilla on lähtökohtaisesti miesten tilannetta huonompi mitä tulee työsuhteiden luonteeseen, palkkoihin ja urakehitykseen. Naiset etenevät miehiä hitaammin urallaan ja naisten eläkekertymä on miesten vastaavaa pienempi. Naisilla myös epätyypilliset työn muodot eli määräaikaiset työsuhteet ovat yleisempiä kuin miehillä. (Sutela & Lehto 2005.) Naisten työnimikkeet ovat miesten työnimikkeitä alhaisempia, vaikka he tekisivät paremmalla työnimikkeellä työskentelevän miespuolisen henkilön kanssa täsmälleen sisällöltään samankaltaista työtä. Syitä naisten huonompaan työmarkkina-asemaan ei voi etsiä yksinomaan naisten koulutustasosta, sillä esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan alle 50-vuotiaiden keskuudessa korkeakoulutus on yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa. (Tilastokeskus 2009.)
Koska naisten työmarkkina-asemaan vaikuttavien tekijöiden tarkastelu voisi parhaimmassa tapauksessa olla erittäin monipuolinen, päätin rajata aiheeni käsittämään perheellistymisen vaikutukseen naisten työllistymisessä. Perheellistymisen ja siitä aiheutuvien katkojen työelämään on nähty vaikuttavan vahvemmin naisten kuin miesten työmarkkina-asemaan, palkkakehitykseen ja työllistymiseen. Erityisesti 25-45-vuotiaiden naisten määräaikaisten työsuhteiden yleisyys on noin kaksinkertaista samanikäisiin miehiin verrattuna. (Sutela &
Lehto 2014, 37.)
Lasten syntymän aikoihin ajoittuva tauko työelämästä aiheuttaa usein sen, että äitien työkokemus jää esimerkiksi lapsettomia naisia ja miehiä vähäisemmäksi. Uraan aiheutuneen katkon jälkeen naisten työllistyminen voi vaikeutua ja urakehitys hidastua merkittävästi, riippuen siitä kuinka pitkän ajan äiti on viettänyt lapsen kanssa kotona. Naisten eläkekertymä on pitkien perhevapaajaksojen takia miesten eläkekertymää pienempi. Naisiin kohdistuvat
odotukset perheellistymisestä heijastelevat vaikutuksia myös lapsettomien ja nuorten naisten työllistymiseen. Nuoret työelämässä olevat naiset kokevat syrjintää ja ennakkoluuloja, sillä nuoria naisia palkataan ja vakinaistetaan harvemmin naisiin kohdistuvien perheellisyysodotuksien takia. (Salmi & Närvi 2017.)
Kiinnostavaksi tarkastelun kohteeksi muodostui nimenomaan niiden syiden tarkastelu miksi perheellistyminen vaikuttaa hyvin rajusti naisten asemaan työmarkkinoilla sen sijaan, että se vaikuttaisi tasaisesti molempien vanhempien työmarkkina-asemaan. Syitä tähän oli lähdettävä hakemaan vanhemmuuteen, äitiyteen ja isyyteen liittyvistä käytänteistä. Aiheen rajausta tarkastellessani huomasin naisten perhevapaiden käytön olevan huomattavasti miesten vapaiden käyttöä yleisempää. Perhevapaajärjestelmä on alun perin kehitetty naisten ja miesten perheen ja työn yhteensovittamisen helpottamiseksi ja taloudellisen tilanteen tasapainottamiseksi lapsen syntyessä ja vanhempien työllisyystilanteen muuttuessa.
Pohjoismaissa perhevapaita on jo sen synnyn ajoista lähtien kehitetty pitkälti siitä näkökulmasta, että naisen oikeus työelämään tulee säilyä myös perheellistymisen yhteydessä.
Koska perhevapaajärjestelmä sosiaalipoliittisena interventiona on lähtökohtaisesti sukupuolten välisen tasa-arvon lisäämistä tavoitteleva, oli mielenkiintoista havaita että perhevapaat ja erityisesti vanhempainvapaat eivät jakaudu tasaisesti vanhempien kesken. Pro gradu tutkielman laajuuden rajallisuuden takia halusin erityisesti tarkastella vanhempainvapaata ja sen jakautumista lapsiperheiden vanhempien kesken. Vaikka vanhempainvapaata ja sen voimakkaasti sukupuolittunutta käyttöä on tarkasteltu aiemminkin, on tutkimus ollut pitkälti kvantitatiivisesti toteutettua. Aihetta rajatessa hyvän mahdollisuuden täyttää tämä laadullisen tutkimuksen mentävä aukko.
Koska päätöksentekoprosessiin vaikuttavia tekijöitä on tutkittu enimmäkseen laajojen kyselylomakkeiden perusteella jäävät mielestäni vanhempien todelliset perustelut heidän kokemuksien ja mielipiteiden perusteella kuulematta. Kiinnostavaksi kohteeksi muodostui sitä kautta mahdollisuus tarkastella juuri niitä diskursseja, joita vanhempien perusteluissa vanhempainvapaiden jakamiselle tai jakamattomuudelle löytyy. Lisäksi halusin hahmottaa tarkemmin sitä prosessia, jossa taloudelliset, lapsen hoitoon ja sukupuolten väliseen tasa- arvoon ja työuraan liittyvät arvostukset risteävät ja muodostavat lopullisen kokonaisuuden, eli konkreettisen päätöksen.
Tämä tutkimus on toteutettu laadullisia menetelmiä hyödyntäen ja aineisto on kerätty haastattelemalla neljää eri perhettä, joista on haastateltu molemmat vanhemmat. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastatteluilla siksi, että haastattelujen kautta on haluttu tuoda esiin uusi näkökulma perhevapaita käsittelevän tutkimuskentän piiriin. Huomio tässä tutkimuksessa keskittyy nimenomaan vanhempien keskinäiseen päätöksentekoon vanhempainvapaiden jakamisesta sekä niihin perusteluihin, joita vanhemmat päätökselleen antavat. Huomio on erityisesti siinä, minkälaiset asiat risteävät vanhempien keskusteluissa kun he ovat neuvotelleet perhe-elämän ja työn yhteensovittamisesta ja minkälaiseen suhteeseen työnteko perheissä asettuu kun vanhemmat kohtaavat arjen pienten lasten kanssa.
Haastattelujen kautta olen myös konkreettisesti saanut erinomaisen tilaisuuden päästä kuulemaan kertomuksia ja kuvauksia vanhempien lapsiperhearjen kuvauksesta sekä kuulemaan aitoja tarinoita siitä, minkälaisena vanhemmat näkevät pienen lapsen kasvun ja kuinka arvokasta ja tärkeää tämän ajan kokeminen vanhemmille on. Vanhempien kuvauksia, perheestä, kodista ja työelämästä oli erittäin mielenkiintoista kuunnella. Suuret kiitokset kaikille haastateltaville joiden elämään sain haastattelujen aikana osallistua.
2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
Tässä kappaleessa esittelen tutkimuksen keskeisimmät teoreettiset lähtökohdat. Kuvaan tässä kappaleessa tarkemmin suomalaista perhevapaajärjestelmää, sen historiallista kehitystä ja merkitystä sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Lisäksi kuvaan tämän hetkisen perhevapaiden jakautumiseen liittyvää problematiikka ja keskeisesti perhevapaisiin liittyvää naisten työmarkkina-asemaa, jonka kehittämiseen tähtäävä interventio perhevapaajärjestelmä on alusta alkaen ollut. Lisäksi tässä kappaleessa kuvaan tarkemmin tutkimuksen teoreettista taustaa.
Keskeisenä tarkastelussa on vanhemmuuteen asetettujen kulttuuristen ja yhteiskunnallisten odotukset sekä päätöksentekoprosessien implisiittinen ja eksplisiittinen luonne.
Tarkastellessani vanhemmuutta tästä näkökulmasta on välttämätöntä kuvata isyyden ja
äitiyden ilmentymistä, äidille ja isälle tyypillistä toimintaa sekä niitä odotuksia ja ennakko- oletuksia, joka sukupuoleen ja vanhemmuuteen liittyy lapsen syntyessä.
2.1 Suomalainen perhevapaajärjestelmä
Tässä kappaleessa kuvaan tarkemmin perhevapaajärjestelmää, sen syntyä, historiaa ja muotoutumista nykyiseen muotoonsa. Pyrin tuomaan kuvauksessa esille sen, että perhevapaajärjestelmä on politiikassa keskeisessä merkityksessä ja siihen liittyvät muutokset ja uudistukset kytkeytyvät vahvasti täten aina vallalla olevaan poliittiseen ideaaliin, jolloin esimerkiksi käsitykset lapsen kotihoidosta ja kodin ulkoisesta hoidosta vaihtelevat. Samalla kun ideologiat lapsen hoivan luonteesta muuttuvat ajan poliittisen hengen mukana muuttuvat myös perhevapaiden sukupuoleen liittyvät kytkökset vallitsevan aikakauden ja yhteiskunnan hengen mukaisesti. Perhevapaakeskustelu liittyy keskeisesti sukupuoleen ja sukupuoleen kohdistettuihin oletuksiin, sukupuolirooleihin ja sukupuolten väliseen työnjakoon siinä mielessä kun puhumme siitä roolituksesta kenelle lapsenhoito kuuluu.
Toinen keskeinen asia, johon huomio perhevapaiden kehittämisessä kohdistuu on työelämän tasa-arvo sukupuolten välillä sekä yksilöiden oikeus työn ja perhe-elämän yhteen sovittamiseen. Pohjoismaisessa perhepolitiikassa on pidetty myös tärkeänä sitä, että isän oikeus osallistua perhe-elämään säilyy. Lisäksi tärkeänä on pidetty lapsen oikeutta molempiin vanhempiin, joka on pyritty mahdollistamaan takaamalla molemmille vanhemmille oikeus pitää vapaata työstä lapsen syntyessä. (Varjonen 2011, 25-39.) Työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamiseen tähtäävät toimet ovat myös osa Eurooppa 2020-hanketta, jonka tavoitteena on työllistymisen mahdollisuuksien kasvattaminen ja köyhyyden vähentäminen (Salmi & Närvi 2017, 11).
Perhevapaajärjestelmä on kehitetty vastaamaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyviin haasteisiin, joiden tarkoituksena on turvata vanhempien oikeus jäädä pois työstä raskauden tai kotona tapahtuvan lapsen hoitamisen ajaksi (Nieminen 2003, 15). Vanhempien oikeus perhevapaisiin ja perhevapaiden aikaiseen toimeentuloon on lainsäädännöllisesti turvattu. Työntekijällä on myös oikeus jäädä vanhempainvapaalle hoitamaan omaa,
adoptiolasta tai muuta samassa osoitteessa vakituisesti asuvaa lasta kuten esimerkiksi avio- tai avopuolison lasta, perheeseen sijoitettua lasta tai muuta lasta joka on perheen huollossa. (emt., 15-16.)
Perhevapaajärjestelmä kattaa muun muassa äitiys, -isyys,- ja vanhempainvapaan sekä hoitovapaan. Näiden hoitojaksojen lisäksi perhe on oikeutettu erilaisiin rahallisiin avustuksiin, joilla pyritään turvaamaan lapsen kasvuun ja hoitoon liittyviä kustannuksia sekä takaamaan vanhemmille taloudellista turvaa ajalta, jolloin he hoitavat lasta kotona eivätkä käy työssä.
Perhevapaisiin kuuluu äitiysvapaa, joka alkaa noin 30-50 arkipäivää eli 5-8 viikkoa ennen laskettua aikaa. Tällöin äiti on 105 päivän ajan oikeutettu äitiysrahaan, joka on haettava viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Isä voi aloittaa isyysvapaan lapsen syntymän jälkeen. Isyysvapaan kesto on 54 arkipäivää eli noin 9 viikkoa. Tästä ajasta enintään 18 arkipäivää vanhemmat voivat olla yhtäjaksoisesti kotona. Isyysvapaan ajalta isä on oikeutettu isyysrahaan ja mahdolliseen työnantajan maksamaan palkkaan. Vanhempainvapaa alkaa äitiysvapaan jälkeen lapsen ollessa noin 3 kuukauden ikäinen. Vanhempainvapaan voi pitää kumpi vain vanhemmista ja sen jakamisesta vanhemmat sopivat keskenään.
Vanhempainvapaan ajalta Kela maksaa vanhempainrahaa 158 arkipäivän ajalta.
Vanhempainvapaan jälkeen, lapsen ollessa noin 9 kuukauden ikäinen voi kumpi vain vanhemmista jäädä palkattomalle hoitovapaalle hoitamaan lasta. Hoitovapaan ajalta Kela maksaa kotihoidontukea tai muita lastenhoidon tukia riippuen lapsen hoitomuodosta. (Kela pikaopas 2017.)
Perhevapaista käyty poliittinen debatti on vaihdellut pitkälti sen perusteella minkä poliittisen puolueen toimesta perhevapaista on käyty keskustelua. Perhevapaa on vuoroin kytkeytynyt sukupuolten väliseen tasa-arvoon esimerkiksi isien oikeudesta perhe-elämään sekä äitien työmarkkina-asemasta käydyissä keskusteluissa, työllisyysasteen nostamiseen ja sosiaalietuuksista käytyihin keskusteluihin. Keskeisesti perhevapaiden kytkeytyminen sukupuolten väliseen tasa-arvoon on liittynyt siihen, kuinka isät saataisi aktivoitua paremmin perhevapaiden käyttäjiksi. Esimerkiksi 2003 Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen ohjelmaan oli kirjattu miesten kannustamisesta perhevapaiden pitämiseen. Tasa-arvo- ohjelmassa perhevapaita pidettiin myös tärkeinä siksi, että myös kannustamalla naiset saadaan mukaan työelämään nopeammin saadaan työllisyysastetta nostettua. Erilaisten lapsiperheille tarkoitettujen tukikeinojen keskeisenä tarkoituksena on ollut mahdollistaa yksilöiden oikeus
työhön ja perheeseen. Tavoitteena on ollut se, että perheen perustamista ei tarvitsisi siirtää taloudellisen tilanteen tai töiden takia. (Varjonen 2011, 70.)
Suomalaisen perhevapaajärjestelmän synty on saanut kimmokkeen suomalaisen yhteiskunnan työn rakennemuutoksesta, kun Suomi on siirtynyt agraariyhteiskunnasta kohti teollisuus- ja palveluyhteiskuntaa. Pohjoismaisessa vertailussa Suomen rakennemuutos on ollut yksi nopeimpia. (Haataja 2006, 12.) Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa naisten osallistuminen maatalon työtehtäviin mahdollisti vielä samanaikaisen perheen hoitamisen, mutta työnteon muodon muuttuminen kohti palkkatyötä ja kodin ulkoista työtä aiheutti uusia haasteita perhepolitiikalle sekä ansiotyön ja perheen yhteensovittamiselle (emt., 12).
Vaikka työssäkäyvien äitien, vastasyntyneiden sekä raskaana olevien äitien terveyden ja toimeentulon turvaaminen ovat olleet kansainvälisen työjärjestö ILO:n (International Labour Organization1) huomion kohteena jo 1900-luvun alusta alkaen, alettiin Pohjoismaissa kehittää taloudellisesti korvattavia synnytyslomia vasta 1950- ja 1960-luvulta alkaen. Suomessa äitiysrahajärjestelmä otettiin käyttöön viimeisenä Pohjoismaista vasta vuonna 1964, jolloin sairausvakuutusjärjestelmä turvasi äideille 9 viikon pituisen äitiysrahakauden. Tästä äitiysrahakaudesta äiti pystyi käyttämään 3 viikkoa ennen syntymää ja 6 viikkoa lapsen syntymän jälkeen. Äitiysavustusta Suomessa ovat saaneet tarveharkintaisena kaikkein köyhimmät perheet jo vuodesta 1937 alkaen ja vuodesta 1949 kaikki synnyttäjät. Vuodesta 1964 alkaen myönnetyn äitiysrahan aikaan äidit ovat olleet oikeutettuja työsopimuslakien mukaisiin synnytyslomiin, jotka ovat olleet työehtosopimuksista riippuen 4 tai 6 viikon mittaisia. Nämä synnytyslomat ovat mahdollistaneet äideille tauon työstään vasta synnytyksen jälkeen. (Haataja 2006, 15.) Nykyisin äidit voivat aloittaa äitiysloman harkinnanvaraisesti 30- 50 arkipäivää ennen laskettua aikaa (Kela Pikaopas 2018).
Perhevapaisiin ja perhevapaajärjestelmään on kohdistettu jo 1970-luvulta lähtien odotuksia tasa-arvon toteutumisesta ja työmarkkinoiden näkökulmasta. Jo 1970-luvulta lähtien huomiota on haluttu kiinnittää siihen, että kustannukset vapaista eivät jakautuisi epätasaisesti vain naisvaltaisille aloille. Varsinainen vanhempainvapaa otettiin käyttöön vasta vuonna 1980 kuukauden mittaisena, jolloin äitiysvapaa oli pidennetty jo 198 arkipäivään ja isille oli myönnetty 2 viikon isyysloma. Isät pystyivät pitämään isyysloman kuitenkin vain mikäli heillä
1 https://www.ilo.org/global/lang--en/index.htm
oli äitien suostumus, ja mikäli he pitivät isyysloman lyheni äitien äitiysvapaa vastaavalla ajalla.
(Haataja 2006, 17.)
Vaikka vanhempainvapaa tuli käyttöön vuonna 1980 oli sen nimi edelleen äitien synnytysloma ja vaati se äitien suostumuksen vielä vuoteen 1991 asti, mikäli isä halusi sitä käyttää. Vuonna 1991 isät saivat oikeuden 6 arkipäivän mittaiseen isyysrahakauteen. Äitien suostumusvelvollisuus poistettiin vasta vuonna 1993, jolloin isyysvapaa ei myöskään enää lyhentänyt vanhempainvapaan kokonaispituutta. Samalla isyysvapaa pidennettiin 18 päivän mittaiseksi aiemmasta 6-12 päivästä. Vuonna 2000 vanhempainvapaaseen muokattiin ehdollinen isäkuukausi, joka tarkoitti sitä, että isän täytyy pitää viimeiset 2 viikkoa vanhempien yhteisestä neuvoteltavissa olevasta vapaasta saadakseen 2 viikon pidennyksen vanhempainrahakauteen eli tällöin isä on oikeutettu niin kutsuttuun “bonusvapaaseen”.
(Haataja 2006, 19.)
2.2 Perhevapaiden epätasainen jakautuminen
Nykyistä suomalaista perhevapaajärjestelmää on haluttu pyrkiä entisestään muokkaamaan kohti sitä suuntaa, että äidit saataisi palaamaan takaisin työelämään aikaisemmin ja isät saataisi aktivoitua osallistumaan perhe-elämään enemmän. Tämä lähtökohta on otettu tasa-arvon ohella perhevapaajärjestelmän kehittämisen keskeisimmäksi tavoitteeksi. Perhevapaajärjestelmää on pyritty kehittämään isien ehdolla, sillä isien osallistuminen perhevapaiden käyttämiseen on ollut pääsääntöisesti erittäin vähäistä, vaikka trendi on ollut jatkuvassa nousussa. Vuoteen 2015 mennessä vanhempien yhteisesti jaettavissa olevia vapaita isyysvapaan lisäksi käytti isistä vain noin 1-3 %. (Salmi & Närvi 2017, 20.)
Koska perhevapaat ovat hyvin olennainen osa pohjoismaista hyvinvointivaltiota on sitä luonnollisesti tutkittu monesta näkökulmasta. Perhevapaat on poliittisessa keskustelussa merkittävä puheenaihe. Perhevapaiden merkityksestä politiikalle kertoo myös niihin kohdistuneet uudistukset ja muutokset, jotka ovat vaihdelleet kulloisenkin ideologisen aikakauden mukana (Varjonen 2011).
Huolimatta siitä, että perhevapaita, niiden käyttöä ja niiden toimivuutta on tutkittu paljon, on niistä tehty tutkimus kuitenkin painottunut hyvin paljon kvantitatiivisiin menetelmiin. Tämä yksipuolisuus johtuu varmasti pitkälti siitä, että tarkasteluihin on haluttu saada mahdollisimman suuri otanta suomalaisten perheiden tilanteesta. (Salmi, Lammi-Taskula &
Närvi 2009; Salmi & Närvi 2017.) Vaikka näissä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työ- ja elinkeinoministeriön toteuttamissa tutkimuksissa on yhdistetty kvantitatiiviseen tutkimukseen myös osia laadullisesta tutkimuksesta esimerkiksi haastattelemalla työnantajasektoria, on painotus kuitenkin kvantitatiivisissa menetelmissä. Yksinomaan kvantitatiivisten menetelmien hyödyntäminen perhevapaiden tutkimisessa ei kuitenkaan anna tarpeeksi kattavaa kuvaa perhevapaiden jakautumiseen vaikuttavista syistä, joita perhevapaita käyttävät äidit ja isät määrittelevät päätökselleen käyttää vapaat käyttämällään tavalla.
Perhevapaita pyritään kehittämään, jotta ne saataisi paremmin vastaamaan perheiden ja yhteiskunnan luomia vaatimuksia ja toiveita. Vapaiden epätasainen jakautuminen on yksi suurimmista ongelmista ja järjestelmän kehittämisen kohteista, sillä perhevapaiden epätasaisella jakautumisella on syvät seuraukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sen toteutumiseen useilla eri yhteiskunnan toiminnan alueilla. Isät käyttävät vapaista lähestulkoon pelkästään heille korvamerkityn osuuden. Esimerkiksi vuonna 2004 toteutetun perhevapaita koskevan kyselyn perusteella 13% isistä oli pitänyt vanhempainvapaata, kun taas puolestaan vain 15% isistä kertoi ettei ollut pitänyt isyysvapaata. (Salmi, Lammi-Taskula & Närvi, 2009, 44-52.) Enemmistö isistä vaikuttaa siis käyttävän isille kuuluvat isyysvapaat, jotka on mahdollista pitää useammassa jaksossa. Kuitenkin selkeä vähemmistö isistä pitää isyysvapaiden lisäksi mitään muita vanhempien yhteisesti jaettavissa olevista vapaista.
Kaiken kaikkiaan vuonna 2004 Työ- ja elinkeinoministeriön toteuttaman postikyselyn perusteella vanhempainvapaata jaettiin vain noin joka kymmenennessä perheessä.
Vanhempainvapaita jakaneissa perheissä äidit kokivat harvemmin olevansa päävastuussa lapsen hoidosta ja miesten olevan toimeentulosta. Vanhempainvapaita jakaneissa perheissä vapaiden jakaminen ei siis selkeästi ollut kytkeytynyt perinteisenä nähtyjen sukupuoliroolien mukaiseen työnjakoon. Sen sijaan perheissä, joissa vanheimpainvapaata ei oltu jaettu, korostui isän työllisyystilanne ja isän rooli perheen elättämisessä. (Salmi, Lammi-Taskula & Närvi 2009, 53-57.) Vuoden 2017 Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman tasa-arvobarometrin mukaan isistä yli 50 % oli sitä mieltä, että isien perhevapaiden käytön kannustaminen työpaikoilla on riittämätöntä. Myös naisista näin ajatteli yli 60%. Tasa-arvobarometria varten
tehdyn kyselyn mukaan myös miesten ja naisten välisen palkkatasa-arvon toteutumisen eteen toivottiin aktiivisempia toimenpiteitä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 23.)
Perhevapaiden epätasaiseen jakautumiseen liittyy erityisesti ongelma naisten työmarkkinoiden ja työsuhteiden pirstaloitumisesta. Naisten asema työmarkkinoilla on miesten asemaa epävakaampi. Työelämän tasa-arvoa miesten ja naisten välillä mittaavissa tutkimuksissa vain reilu kolmasosa näkee naisten mahdollisuudet työelämässä yhtä hyvinä kuin miesten. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 22) Epätyytyväisyys näkyi esimerkiksi palkkatasa-arvon toteutumisen ja perhevapaiden kannustamisen kohdalla. (emt. 23-25.) Johanna Närvi (2014) on väitöskirjassaan tarkastellut työmarkkina-aseman merkitystä äitien pitämien kotihoidontukikuukausien kestolle. Tässä tarkastelussa määräaikainen työsuhde on otettu keskiöön perhevapaita, perheellistymistä ja perheiden hoivaratkaisuja tarkastellessa. Naisten määräaikaisten työsuhteiden yleisyys asettaa naisille ikään kuin ansan, sillä naisilla jotka jättäytyvät määräaikaisesta työsuhteesta perhevapaille voi olla hyvin epävarmaa työpaikan pysyvyys vapaiden jälkeen.
Toisaalta naisten työmarkkina-aseman ja runsaiden vanhempainvapaiden käytön voi olla osaltaan olla itseään kiertävä kehä, sillä perheellistyminen on samalla yksi keskeinen työmarkkina-asemaan vaikuttava tekijä. (Napari 2010, 160). Tilastokeskuksen mukaan tarkasteltaessa perheitä, joissa on alle 3-vuotias lapsi, on naisten työllisyysaste vain 47,2%, miesten vastaavan ollessa 90,0%. (Tilastokeskus 2016, 43.) Perhevapaiden epätasainen jakautuminen sukupuolen mukaan vaikuttaa suoraan naisten työelämään osallistumiseen.
Myös suomalaisten työmarkkinoiden ja työelämän segregaatio tuo asiaan oman lukunsa, sillä naisten pitkät poissaolot työelämästä ovat erityisen haitallisia esimerkiksi naisvaltaisille aloille.
Naisvaltaisia aloja on paljon erityisesti julkisella sektorilla, jossa myös määräaikaiset työsuhteet ovat yleisimpiä. Tämän kaltaisia aloja ovat esimerkiksi opetusala, sosiaalityö ja terveydenhoitoala. (Julkunen 2009, 51.) Kustannuskeskustelua näillä julkisen sektorin aloilla on käyty jo 1970-luvulla. (Varjonen 2011, 78-84.)
Kansainvälisessä vertailussa määräaikaiset työsuhteet ovat erityisesti naisilla yleisempiä Suomessa kuin muualla. Vaikka talouskriisit ovat lähtökohtaisesti kaventaneet miesten ja naisten välistä eroa määräaikaisten työsuhteiden määrässä, on suomalaisten naisten määräaikaisten työsuhteiden määrä ollut vielä vuonna 2012 toiseksi suurin Kyproksen jälkeen EU27-maissa. Suomessa määräaikaisten työsuhteiden kasvua ovat selittäneet muun muassa
palkkatyön nuoruus, naisten korkea osallistuminen työvoimaan, keskimäärin pienet työorganisaatiot ja laaja julkinen sektori. Vastoin monia muita Euroopan maita Suomessa määräaikaiset työsuhteet eivät myöskään ole yhteydessä matalamman koulutuksen töihin, vaan määräaikaisia työsuhteita ilmenee kaikilla ammattialoilla koulutustasosta riippumatta. (Sutela 2013, 23.)
Määräaikaiset työsuhteet on perinteisesti yhdistetty epätyypillisen työn muotoihin.
Määräaikaiset työsuhteet on nähty perinteisesti liittyvän opintojen ja työelämän risteykseen, jossa yksilö on siirtymässä opinnoista työelämään. Nuorten naisten työsuhteissa määräaikaisten työsuhteiden yleisyys ja ketjuuntuminen on ollut kasvava trendi, sillä ne tuntuvat kasautuvan naisvaltaisille aloille ja perheen perustamisvaiheessa oleville naisille.
(Julkunen 2009, 51-52.) Määräaikaiset työsuhteet ovat yleisempiä myös nuorten ja työttömien kohdalla aikaḱautena, jolloin työvoimaa on tarjolla runsaasti. (emt., 24.) Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamisella työntekijälle on nähty myös olevan pitkäaikaista negatiivista vaikutusta työntekijän mahdollisuuksiin työllistyä tulevaisuudessa (Sutela 2013, 28).
Määräaikaisen ja pysyvän työsuhteen erot äidillä perhevapaille jäädessään eivät liity perhevapaiden aikaisiin etuuksiin, sillä perhevapailla olevilla vanhemmilla äitiys-, isyys-, ja vanhempainvapaan aikaiset etuudet ovat Suomessa universaaleja perustuen maassa asumiseen.
Keskeinen ero tulee esille siinä, että määräaikaisessa työsuhteessa olevien naisten työmarkkina-asema on epävarmempi, sillä vapaalta palatessaan heillä ei välttämättä ole työpaikkaa johon palata. Tämä voi aikaansaada sen, että naisten pitämä osuus perhevapaista kasvaa epävarman työmarkkinatilanteen takia. (Sutela 2013, 32.) Määräaikainen työsuhde itsessään on jo epävarmuutta yksilön elämään tuova tekijä, joka vaikuttaa yksilön perheen perustamiseen ja motivaatioon työelämässä. Naiset suhtautuvat miehiä vastahakoisemmin määräaikaisiin työsuhteisiin. (emt. 51.)
Naisten työmarkkina-asemalla on myös suoria tilastoituja vaikutuksia perhevapaiden käyttöön ja perhevapaajaksojen pituuteen. Ne naiset joilla oli ennen lapsen saamista vakituinen työpaikka, palasivat nopeammin työelämään. Pitkiä perhevapaita kotihoidontuen turvin pitivät puolestaan ne äidit, joilla ei ollut työpaikkaa johon perhevapaiden jälkeen palata. Vuonna 2004 Työ- ja elinkeinoministeriön toteuttaman postikyselyn tulosten perusteella keskeinen kotihoidontukikuukausien käytön määrää selittävä tekijä on äidin määräaikainen työsuhde.
(Salmi, Lammi-Taskula, Närvi 2009, 39.)
Perhevapaiden jakamiseen on liittynyt keskeisesti myös äidin hoivan ja jaetun hoivan käsitteet, joilla vanhempainvapaiden jakamiseen liittyviä tekijöitä on pyritty ymmärtämään ja kuvaamaan tarkemmin. Äidin hoivan ensisijaisuudella on toisinaan poliittisessa keskustelussa perusteltu sitä, miksi äidin tulisi käyttää vanhempainvapaat ja olla lapsen ensisijainen hoivaaja.
Jaetun hoivan käsitteellä puolestaan tarkoitetaan sellaista näkemystä, jossa lapsella nähdään oikeus molempien vanhempiensa hoivaan ja kumpikaan vanhemmista ei ole sukupuolensa perusteella parempi tai huonompi toimimaan lapsen hoivaajana. (Varjonen 2011.)
Perhevapaajärjestelmän tavoitteena on tukea naisen asemaa työmarkkinoilla ja isän osallistumista lapsen hoitoon ja perhe-elämään. Naisten osallistumista työmarkkinoille on saatu edistettyä sosiaalipoliittisten uudistusten kautta merkittävästi, mutta samalla isien osallistumista perhe-elämään ei ole saatu kasvatettua juurikaan. Kritiikkiä työelämän sukupuolistaviin käytäntöihin on kohdistettu paljon; työelämän on nähty jo lähtökohdiltaan olevan sellaista, että naista ei nähdä siihen sopivaksi mikäli hänellä on lapsia, sillä lapsiin liittyvä vastuu on nähty kuuluvan vain toiselle sukupuolelle joka vaikeuttaa työ- ja perhe- elämän yhdistämistä. (Kinnunen & Korvajärvi 1996, 213.)
Äitien työmarkkina-asemaa parantamaan tarkoitetuissa sosiaalipoliittisissa keinoissa, kuten perhevapaajärjestelmässä ja kotihoidontuessa piilee paradoksi, sillä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella on saavutettu kehä, jossa tueksi tarkoitetut keinot saattavat vain heikentää naisten työmarkkina-asemaa (Kinnunen & Korvajärvi 1996, 214). Joissakin keskusteluissa kotihoidontuen taustalla on nähty ajatus äidin hoivan roolista lapsen hoitajana, sillä kotihoidontukea käyttävät lähes yksinomaan äidit. Tällöin kotihoidontuki vain vahvistaa työnantajien olettamuksia siitä, että lapsen saadessaan juuri äidit ovat vanhemmista se osapuoli, joka jää pitkäksi aikaa pois työelämästä. Oletukset naisten pitkistä perhevapaan jaksoista luovat työnantajille mielikuvaa siitä, että naisten työsuhteita ei kannata vakinaistaa, sillä he ovat epävarmaa työvoimaa. Tämä heikentää naisten työmarkkina-asemaa, sillä työnantajat kokevat riskinä sellaisen henkilön palkkauksen, joka voi pian jäädä pitkäksi ajaksi pois työelämästä.
(Mahon 2002 ref. Varjonen 2011, 36.) Myös Julkunen (2009) näkee osaltaan esimerkiksi valtion asettamien tavoitteiden ja toteuttaman politiikan olevan monissa suhteissa vastakkaista.
Esimerkiksi kotihoidontuen käyttöönoton ja kotihoidon yleistymisen vuoksi Suomen on nähty luopuneen pohjoismaisista tasa-arvositoumuksista ja siirtyneen kohti kotihoidontuen tärkeyttä
korostavaa uusfamilismia. (Mahon 20022 ref. Julkunen 2009, 109.) Toisaalta tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta myös isien oikeus viettää aikaa lapsen kanssa ei toteudu täysipainoisesti, koska äidit ovat perhevapaiden pääsääntöiset käyttäjät. (Julkunen 2009, 109.)
Vaikka perhevapaajärjestelmän ajatuksena on nimenomaan ollut helpottaa naisten mahdollisuuksia pysyä mukana työelämässä, on se tuonut mukanaan myös ongelmia joita naiset kohtaavat työmarkkinoilla. Se, että perhevapaita käyttävät lähes yksinomaan naiset, asettaa heidät työelämässä epätasa-arvoiseen asemaan. Naisten palkka- ja urakehitys on hitaampaa, sillä työnantajat saattavat liittää naisiin riskin pitkistä perhevapaista. (Salmi, Lammi-Taskula & Närvi 2009, 20.) Lapsettomissa työikäisissä perheissä nainen vastaa keskimäärin 45% koko perheen toimeentulosta, mutta lapsiperheissä naisen osuus tippuu 40 prosenttiin. Suurimmillaan puolisoiden väliset tuloerot ovat perheissä, joissa on alle 3-vuotias lapsi; tällöin isän tulot ovat äitiin verrattuna kolminkertaiset. teini-ikäisten lasten perheessä isän tulot ovat 1,3-kertaiset. Lapsen saaminen vaikuttaa siis naisen palkkakehitykseen. (Salmi &
Närvi 2017, 21.)
Väestöliiton 2010 vuoden perhebarometriä varten toteutetun kyselyn perusteella 65% naisista oli sitä mieltä, että pitkät hoitovapaat uhkaavat naisten urakehitystä, vastaavasti miehistä näin ajatteli alle puolet (Lainiala 2010, 45). Perhevapaajärjestelmä ja sen epätasainen jakautuminen vanhempien kesken luo ikään kuin loukun naiselle, jossa naisen nähdään ensisijaisesti olevan vastuussa perheestä ja lastenhoidosta ja isän puolestaan perheen toimeentulosta.
Tämänkaltainen loukku luo epäkohtia ja vaikeuttaa sukupuolten tasa-arvon ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien toteutumista ja vaikeuttaa esimerkiksi sellaisten naisten elämää ja urakehitystä, joilla ei ole lähitulevaisuudessa aikeita perustaa perhettä.
2.3 Vanhemmuus kulttuurisena ja yhteiskunnallisena tuotoksena
Tämän pro gradu-tutkielman kannalta on keskeistä ymmärtää mitä nykyaikaiseen äitiyteen ja isyyteen sisältyy. Se, millä tavoin äitiys ja isyys näyttäytyvät yhteiskunnassa, ei suinkaan ole
2Mahon, Rianne. 2002. “Child Care: Toward What Kind of Social Europe?”. Social Politics 9:3, 343–
379.
muuttumatonta ja jatkuvasti samankaltaisena pysyvää, eikä se liioin ole samanlaista kaikille yksilöille. Vanhempien kokemuksiin isyydestä ja äitiydestä kytkeytyy keskeisesti yhteiskunnan luomat odotukset sekä kulttuuriset odotukset, jotka myös pitkälti määrittelevät ja ohjaavat sitä mikä on oikeaa ja hyväksyttyä vanhemmuutta ja mikä ei. (Eerola 2009, 15.) Tutkielmani kannalta on myös keskeistä huomata, että äitiyteen ja isyyteen liittyvät odotukset vaihtelevat hyvin paljon. Se minkälaisia asioita liittyy hyvään isyyteen eroaa hyvin paljon siitä, mitä hyvään äitiyteen liittyy. Nämä odotukset ja oletukset muokkaavat hyvin paljon sitä, kuinka yhteiskunnassa isän ja äidin odotetaan vanhempina käyttäytyvän ja toimivan.
Vanhemmuuteen liittyviä odotuksia voi tarkastella hyvin monesta näkökulmasta käsin, sillä vanhemmuus on vahvassa muutoksessa kulttuurisesti asetettujen odotuksien suhteen.
Vanhemmuuteen liittyvät arvostukset Suomessa ovat hyvin pieneltä osin samankaltaisia, kuin mitä ne ovat olleet esimerkiksi sata vuotta sitten. Toisaalta vanhemmuus näyttäytyy myös hyvän esimerkin, turvan, kasvatuksen ja roolimalliuden kautta. (Poikolainen 2002, 61-77.)
2.3.1 Isyys
Vanhemmuudesta keskustellessa ja vanhemmuutta tarkastellessa halutaan usein myös korostaa hyvää äitiyttä tai hyvää isyyttä, eli sitä mitä kuuluu hyvän vanhemman ideaaliin. Hyvään isyyteen liitetyt mallitarinat voidaan jakaa myös ajanjaksojen mukaisesti esimoderniin, moderniin ja postmoderniin. (Kekäle 2007, 38) Isyyteen on liittynyt myös hyvin aikakausiin sidonnaisia piirteitä, sillä “hyvä isyys” on määrittynyt hyvin eri tavalla riippuen kulloisestakin ajanjaksosta. Hyvään isyyteen on aikakaudesta riippuen kuulunut moraalisen ja koulutuksellisen kasvatuksen merkitys, toimeentulon turvaaminen lapsille ja perheelle sekä esimerkiksi seksuaalisena roolimallina toimiminen erityisesti poikalapsille. Myöhemmin 1950-luvun jälkeen isyys on määrittynyt myös perhe-elämään ja lapsien arkeen osallistumisena ja kuulumisena. (Peters, Peterson, Steinmetz & Day 2000, 26-28.)
Esimodernissa mallitarinassa isä näyttäytyy etäisenä hahmona lapsilleen, sillä isä on kodin auktoriteetti, jota lasten kuuluu kunnioittaa ja totella. Modernissa mallitarinassa isä on kodin ulkopuolisesta työstä ja perheen toimeentulosta huolehtiva vanhempi. Modernia mallitarinaa
voi kuvata myös perinteisiä sukupuolirooleja kuvaavana mallitarinana, jossa vanhempien työnjako jakautuu miesten ja naisten välisiin töihin, eli äidin ja isän osuuteen perheen pyörittämisestä. Postmodernissa mallitarinassa isä näyttäytyy perhe-elämään yhdessä äidin kanssa osallistuvana vanhempana. Postmodernissa mallitarinassa isä ei myöskään näyttäydy perinteisiä sukupuolirooleja orjallisesti noudattavana patriarkaattina, vaan pikemminkin työnjakoon tasavertaisesti suhtautuvana vanhempana, joka jakaa hoiva- ja kasvatustyötä yhdessä äidin kanssa. (Kekäle 2007, 40.)
Modernin mallitarinan isyys on ajautunut tietynlaiseen murrokseen muuttuneiden työmarkkinoiden ja naisten voimistuneen työnteon seurauksena. Modernin isän mallitarinan suunta on kohti postmodernia mallitarinaa. Naisten osallistuminen työelämään on luonut perheen ja työn yhteensovittamiseen sellaisia reunaehtoja, että isän osallistuminen perheen lasten arkeen on välttämätöntä. Myös naisten koulutustason nousu ja parisuhteen ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat lisänneet vanhempien keskinäistä työnjakoa. Äitiyden ensisijaisuuden kyseenalaistaminen lapsen kasvatuksessa ja hoivassa on saanut aikaan myös kasvavan trendin isyyttä käsittelevien tutkimusten parissa. Myös naisten työssäkäynnin lisääntyminen, feminismi sekä avioerojen kasvanut määrä ovat lisänneet tutkimusten määrää, jotka keskittyvät isyyden tarkasteluun. (Alasuutari 2003, 19.) Isyyttä tarkastelevassa tutkimuksessa on myös kiinnitetty huomiota isien osallistumiseen perheen sisäisessä työnjaossa, isyyden merkitykseen isälle itselleen sekä niihin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin jotka voivat vaikeuttaa jaetun vanhemmuuden toteutumista. (emt., 20.)
Esimerkiksi Petteri Eerola (2009, 22) on tarkastellut isyyttä isien muodostamien kerronnallisten narratiivien kautta. Näiden kertomusten kautta näkyy kuinka isyys ei suinkaan ole yhtä mallia noudattavaa selkeää ja järjestelmällistä toimintaa, vaan pikemminkin sosiaalisesti rakentuvaa konstruktiota, johon monipuolisesti kytkeytyvät kulttuuriset odotukset, isien omat halut sekä osittain myös esimerkiksi omilta vanhemmilta perityt tavat ja mallit.
Erilaiset kerronnalliset narratiivit isyydestä saavat tietynlaisia piirteitä riippuen myös siitä, minkä ikäinen isä on kyseessä. (emt., 25.)
Lähivuosina isyyteen on keskeisesti noussut niin sanottu hoiva-isä, joka osallistuu entistä aktiivisemmin lasten elämän eri osa-alueille sekä näkyy mediassa ja asiantuntijapuheessa.
(Eerola 2007, 15.) Hoiva-isän ideaali eroaa merkittävästi aiemmasta isän ideaalista, jossa isän keskeinen rooli näkyi enemmän perheen toimeentulosta huolehtijana. Hoiva-isän ideaalin
mukaiset isät ovat myös aiempaa kiinnostuneita esimerkiksi raskausajasta, lapsen kasvatuksesta ja hoivatyöstä. Hoiva-isyyttä kuvastaa myös vanhempien välinen aito sitoutuminen perhe-elämään, työtehtävien jakaminen ja molemminpuolinen osallistuminen esimerkiksi perhesuunnitteluun, lapsen kasvatukseen ja hoivaan.
Hoivaisän ideaali ja isyys kytkeytyvät kuitenkin keskeisesti miehisyyteen ja maskuliinisuuteen.
Eli odotuksiin ja asenteisiin siitä, kuinka miehen odotetaan yhteiskunnassa käyttäytyvän ja mitä mies-sukupuoleen liittyy. Maskuliinisuus ja hoivaisyys risteävät jo suhteellisen voimakkaasti siinäkin mielessä, että maskuliinisuuteen ja miehisyyteen liittyy vahvasti erontekoa naissukupuoleen ja naiseuteen liittyviin ominaisuuksiin kuten, hoivaamiseen, tunteellisuuteen ja empaattisuuteen. Hoivaisä on ikään kuin ristitulessa hoivaisän identiteetin sekä miehisyyteen kohdistuvien odotusten suhteen, sillä miehelle hoivaamisen omaksuminen merkitsisi miehisyydestä luopumista. Esimerkiksi 1950- ja 1960-luvun Suomessa sukupuoliroolien mukainen toiminta kotitöiden, kodin ulkopuolisten töiden ja lastenhoidossa oli hyvinkin normaalia. Sukupuoliroolien rajoja ylittävä toiminta ei kulttuurisessa kontekstissa ollut yleistä eikä suotavaa. (Kekäle 2007, 54.)
Kaikkea isyyttä ei voida kuitenkaan kätkeä hoiva-isän käsitteen taakse, sillä nykyaikainen isyys on vielä hyvin murroksessa perinteisten sukupuoliroolien ja omilta vanhemmilta opittujen mallien vaikutuksen alaisena, uusien isyyden mallien vallatessa lisää elintilaa. Modernin isyyden mallitarinan mukaisella isyydellä on vielä hyvin paljon jalansijaa nyky- yhteiskunnassa, vaikka postmodernin isyyden mukaista toimintaa korostetaan yhä enemmissä määrin esimerkiksi asiantuntijapuheessa sekä vanhempien tasa-arvoa ja lapsen oikeutta molempiin vanhempiin korostavassa puheessa. Modernin mallitarinan mukainen isyys voi ilmetä esimerkiksi vanhempien keskinäisessä roolituksessa lastenhoidosta. Tällöin äidin rooli on selkeästi äidin päävastuuseen lapsenhoidosta nojaavampi, isän keskittyessä äidin avustamiseen ja esimerkiksi perheen toimeentulosta huolehtimiseen. (Eerola 2009, 21.)
Vaikka vanhempien roolit jakautuisivat perinteisenä pidettyjen sukupuoliroolien mukaisesti, ei se välttämättä näyttäydy vanhempien puheissa huonona asiana. Perinteisenä pidettyjen roolien omaksuminen voi olla molemmille osapuolille toimiva ratkaisu, vaikka päätöksestä ei olisikaan eksplisiittisesti keskusteltu. (Eerola 2009, 22.)
Isyyteen ja isiin kohdistuu myös paljon paineita, jotka liittyvät siihen miten painotella hyvän ja läsnäolevan isyyden, isyyteen liittyvien odotusten, omien halujen sekä työelämän välillä.
Isille tämä paineiden välillä tapahtuva tasapainottelu voi aikaansaada epävarmuutta, jota myös äitiyttä korostava kulttuuri osaltaan lisää. (Eerola 2009, 24.) Monessa suhteessa isät pyrkivät peilaamaan omaa toimintaansa isänä hyvän isyyden ideaaliin. Hyvä isyys ja hyvä vanhemmuus ovat keskeisesti esiin nousevia asioita, joita halutaan kasvatuksessa korostaa. Hyvä vanhemmuus näyttäytyy usein kuvauksena reilusta, oikeudenmukaisesta, läsnäolevasta ja rajat asettavasta vanhemmasta.
Isät kohtaavat kuitenkin myös paljon ennakkoluuloja, vaikka isät ovat aiempaa aktiivisemmin mukana jo varhaisessa vaiheessa lasten elämässä osallistumalla monipuolisesti äidin tavoin lastenhoitoon. Isien asema esimerkiksi vanhempien eron sattuessa on äidin asemaa huonompi, myös neuvoloissa isät kokevat saavansa negatiivista suhtautumista. Äidin ensisijaisuus lapsen hoivaan ja ensisijaisena vanhempana näkyy kulttuurisessa kontekstissa, vaikka isät ovat aiempaa enemmän mukana pienen lapsen elämässä. (Eerola 2009, 18.)
Maskuliininen ympäristö vaikuttaa siihen minkälaisena isyys näyttäytyy ja kuinka isyydestä kerrotaan. (emt., 15.) Maskuliininen ympäristö vaikuttaa esimerkiksi siihen, että isät jäävät melko yksin isyytensä kanssa, kun miesten välinen keskustelukulttuuri ja miehiltä puuttuvat
“isäkontaktit” muiden isien kanssa vaikeuttavat isien pyrkimyksiä jakaa kokemuksiaan isyydestä. Tämä johtuu pitkälti miehisestä ympäristöstä ja miehisestä mallista, jossa miesten keskinäistä suhdetta leimaa hiljaisuuden kulttuuri. Tässä miehisessä hiljaisuuden kulttuurissa asioista keskustellaan arkisella tasolla, mutta asioista kuten isyydestä ei useinkaan keskustella miesten kesken syvemmillä tasoilla. (Eerola 2009, 19.) Myös se mitä oletetaan kulttuurissamme maskuliiniseksi sekä miehiseen ruumiiseen kuuluvaksi on täysin vastakkaista naiseuteen nähden. Maskuliinisuus ja mies yhdistyvät esimerkiksi yhteiskunnalliseen menestykseen, voimakkuuteen, synnynnäiseen heteroseksuaalisuuteen ja järkkymättömyyteen ja rationaalisuuteen. (Jokinen 2000, 210.)
2.3.2 Äitiys
Äitiys on isyyden tavoin hyvin vahvasti sukupuoleen kytkeytynyttä toimintaa. Toisin kuin isyyttä, hyvää äitiyttä tarkastellaan hyvin erilaisista kulttuuriset odotuksista käsin. Naisen ruumiin nähdään edustavan kaikkea sellaista, jota pienen lapsen menestyneeseen hoitamiseen tarvitaan. Kulttuuriset odotukset joita naisen ruumiiseen kohdistuu eroavat hyvin vahvasti miehen ruumiiseen kohdistuvista odotuksista, sillä miehisyyttä ja maskuliinisuutta on pyritty pitkälti rakentamaan luomalla erontekoja naisen ruumiiseen. Naisen ruumiin nähdään käsittävän empatiakykyä, hoivaa ja luonnollisuutta. Naisen ruumiiseen ja feminiinisyyteen liittyy osaltaan myös paljon sellaista, joka on alisteisessa asemassa maskuliinisuuteen.
Maskuliinisuus ja siihen liitetyt piirteet ja tavat toimia näyttäytyvät heteronormatiivisessa kehyksessä voimakkaampana, halutumpana ja tavoiteltavampana. (Skeggs 2004.) Naisten kykyyn reproduktion välineenä kohdistuu paineita myös kulttuurin kontekstissa. Eri kulttuureissa voi olla esimerkiksi uskonnon kautta säädelty sitä kuinka monta lasta on haluttu määrä ja onko avioliiton ulkopuoliset lapsen haluttuja. Toisaalta naisten kyky tuottaa lapsia voi äärimmillään näyttäytyä myös naisten elämäntehtävä ja naiseuden todellisena täyttymisenä.
(Yuval-Davis 1997.)
Äitiys näyttäytyy hyvin ensisijaisena roolina vanhemmuutta tarkastellessa. Tämä äitiyden merkitys pienen lapsen lapsuuden alkuvaiheessa ja jopa läpi elämän korostuu hyvin siinä, että äidit kokevat joutuvansa luopumaan paljolti omasta ajasta ja ikään kuin elämään lasta varten ja lapsen ehdoilla. Äitiys näyttäytyy hyvin keskeisenä naisen identiteettiä muokkaavana tekijänä, joka kulkee mukana läpi äidin elämän. Heli Hyvönen (2008) on tarkastellut virolaisten ja suomalaisten naisten kuvauksia äitiydestä, jossa naisten kokemus äitiydestä on näyttäytynyt hyvin mullistavana ja merkittävänä tekijä naisten elämässä. Lapsen syntymä tuo äideille hyvin aiempaan verrattuna erilaista sisältöä elämään.
Samoin kuin isyys, myös äitiys rakentuu naisen omien odotuksien ja halujen sekä yhteiskunnan ja ympäristön luomien odotuksien summana. Äitiyteen liittyvät yhteiskunnalliset odotukset konkretisoituvat esimerkiksi silloin, kun äidit joutuvat rakentamaan omaa äitiyttä uudestaan esimerkiksi maastamuuton seurauksen uuden kotimaan kulttuurin arvojen, normien ja tapojen mukaan. (Hyvönen 2008, 508.) Lähtökohtaisesti äitiyttä kuvataan myös hyvän vanhemmuuden ja hyvän äitiyden kautta, johon liittyvät huolenpito, läsnäolo sekä rajojen asettaminen. (emt.,
510.) Toisin kuin isillä, äideillä on kulttuurisesti nähty olevan pääasiallinen vastuu lapsesta ja lapsen hyvinvoinnista (Kokkonen 2012). Äitiyden merkittävästä kulttuurisesta kontekstista kertoo paljon myös se, kuinka hyvän äitiyden ja kotihoidon ideaali on kiinnitetty myös lastentarhanopettajien koulutukseen ja lastentarhan ympäristöön 1900-luvun alusta alkaen.
(Meretniemi 2015.)
Vanhemmuutta tarkasteltaessa myös lasten hoitaminen muotoutuu sukupuolen mukaan lasten hoitamiseksi ja huoltamiseksi, sillä äidin rooli lasten hoitamisessa näyttäytyy ensisijaisena, isän keskittyessä äidin toimesta tapahtuvan hoitamisen täydentämiseen ja avustamiseen. (Jokinen 2005, 46.) Äidin roolin ensisijaisuus lapsen kasvattajana on muovautunut hiljalleen 1800- luvun kuluessa. Aiemmin kristinuskon mukaisesti isä toimi perheen päänä ja samalla lasten ensisijaisena kasvattajana, jonka tehtävää perheessä äidit tukivat. 1900-luvulle saavuttaessa teollistumisen ja kaupungistumisen kautta sukupuoliin liitetyt roolitukset olivat muuttuneet huomattavasti, jolloin sukupuolten tasavertaisuutta mutta toisaalta luonnollista erilaisuutta korostettiin. Näkemys äidin ensisijaisuudesta lapsen kasvattajana rakentuu pitkälti biologian ja traditioiden perustalle, jossa äiti nähdään hyvänä emäntänä ja vaimona, jonka vastuulle kodin ja lastenhoito on kuulunut. Myös familistisen perhekäsityksen ihanteiden mukaisesti äiti toimi ihanteellisen perheen, eli ydinperheen sieluna. 1950-luvun familististen ja kehityspsykologisten näkemysten mukainen äidin ensisijaisuus lapsen hoivaan sekä äidin ja lapsen erityinen suhde ovat vielä tänäkin päivänä säilyttäneet vahvan asemansa. (Alasuutari 2003, 17.)
Kiintymyssuhdeteorian kautta on myös paljon tarkasteltu sitä, mitä tarkoittaa hyvä äitiys ja mitä hyvän äitiyden piirteisiin kuuluu. Kulttuurisessa kontekstissa hyvä äitiys on tehty niin tavoiteltavaksi, että siitä poikkeaminen ja hyvän äitiyden vastainen toiminta näyttäytyy pahana.
Esimerkiksi populaarikulttuurin ja median kautta hyvän äitiyden sanoma leviää erittäin tehokkaasti tarjoten naisille malleja siitä, mitä kuuluu hyvään äitiyteen ja sitä kautta yhteiskunnan normien mukaiseen toimintaan. (Ross 2016.) Suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaista perhettä, äitiyttä, isyyttä ja vanhemmuutta voidaan pitää suhteellisen edistyksellisinä ja monessa suhteessa vain vähän vanhoja patriarkaalisia malleja noudattavina.
(Haapasaari & Korhonen, 2013, 6-10.) Perinteisten patriarkaalisten mallien murtumista on nopeuttanut huomattavasti suomalaisten perheiden monimuotoisuuden lisääntyminen.
Suomalainen perhe ei automaattisesti näyttäydy äidin, isän ja kahden lapsen muodostamana ydinperheenä. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten määrä on ollut
noususuhdanteinen, samoin myös perheen koko on pienentynyt 1990-luvun 3 henkilöstä 2,8 henkilöön. (Tilastokeskus 2015.)
Hyvän äitiyden perusta on nähty näyttäytyvän pitkälti ydinperhemallissa, jossa äiti toteuttaa lasten kasvatusta yhdessä isän kanssa, sillä yleisenä olettamuksena on, että ilman täydellistä perherakennetta lapsen elämästä puuttuu jotain oleellista. Äitiys näyttäytyy monessa suhteessa naisen elämän käännekohtana, iloisena asiana jota ilman nainen on vajavainen. (Alasuutari 2003, 17.)
Äidin rakkaus koetaan hyvin luonnollisen asia, mutta äidin kielteinen suhtautuminen puolestaan näyttäytyy hyvin epäluonnollisena ja vääränä. Äideille on yhteiskunnan kautta asetettu odotukset siitä, että äitiydestä kuuluu nauttia huolimatta vaikeista hetkistä. (Alasuutari 2003, 19.) Äidin ensisijaisuus lapsen hoivasta on saavuttanut osaltaan myös sen pisteen että on alettu puhua intensiivisestä äitiydestä, jossa äitiys näyttäytyy sellaisena ilmiönä, joka asettaa lapsen kaikessa äidin omien tarpeiden edelle ensisijaisena ja ylitsepääsemättömänä hoivana.
(Ross, 2016.)
2.4 Implisiittinen ja eksplisiittinen päätöksenteko
Koska tutkimukseni keskeisimpänä tarkastelun kohteena on vanhempien keskinäinen päätöksentekoprosessi vanhempainvapaisiin liittyvän keskustelun perusteluista, olen halunnut tarkastella päätöksenteon implisiittisiä ja eksplisiittisiä ulottuvuuksia. Haluan erityisesti kohdistaa huomioni tutkimuksessa siihen, pyrkivätkö vanhemmat neuvottelemaan vanhempainvapaan jakamisesta eksplisiittisesti, vai onko vanhempainvapaan käyttö jotakin sellaista johon vanhemmat ajautuvat ilman konkreettisia keskusteluja ja argumentoituja neuvotteluja. Mielestäni tutkielmani kannalta on siis tärkeää pyrkiä selittämään vanhempien keskinäiseen päätöksentekoprosessiin liittyneitä eksplisiittisiä ja implisiittisiä ulottuvuuksia.
Näiden ulottuvuuksien selittäminen on keskeistä siksi, että on tärkeää huomioida ne asiat, joista vanhemmat ovat neuvotelleet ja keskustelleet keskenään sekä puolestaan huomioida ne tilanteet, joissa vanhemmat ovat ajautuneet tiettyyn ratkaisuun.
Eksplisiittisestä päätöksenteosta puhuttaessa tarkoitetaan neuvoteltuja rakenteita ja toimintatapoja, joita yksilöiden välisessä keskustelussa ilmenee. Esimerkiksi eksplisiittisen päätöksenteon mukaisessa toiminnassa vanhemmat neuvottelevat keskinäisesti työnjaon tehtävien jakamisesta. Implisiittisen päätöksenteon mukainen toiminta puolestaan on hiljaisesti hyväksyttyä toimintaa, jolloin jotkin tehtävät nähdään esimerkiksi itsestään selvästi kuuluvan toiselle vanhemmista tai toinen puolisoista tekee ne automaattisesti ilman, että vanhemmat ovat neuvotelleet asiasta. Implisiittinen toiminta on spontaania, automaattista ja omasta toimesta esimerkiksi konfliktin välttämiseksi tapahtuvaa toimintaa. Implisiittisen toimintaan sisältyvät ikään kuin sanattomat sopimukset ja toiminta jota ei ole neuvoteltu kahden kesken. (Wiesmann, Boeije, van Doorne-Huiskes & den Dulk, 2008.)
Implisiittinen ja eksplisiittinen voidaan määritellä myös hiljaisen tiedon ja eksplisiittisen tiedon kautta. Implisiittinen tieto on henkilökohtaista ja yksilöön sidonnaista tietoa, joka on sosiaalisesti rakentunutta. Eksplisiittinen tieto viittaa puolestaan kielen välityksellä välitettävään tietoon, jota yksilön on mahdollista kuvailla ja ilmaista. (Polanyi 19643 ref.
Pohjalainen 2016, 36-37.) Kun implisiittinen ja eksplisiittinen tuodaan mukaan päätöksentekoon voidaan nähdä implisiittisen tarkoittavan ikään kuin taustalla vaikuttavia
“automaattisia” oletuksia ja ajatuksia, eksplisiittisen puolestaan kuvatessa niitä konkreettisia tilanteita, joissa oma ajatus on tuotu kielen eli neuvottelujen ja keskustelujen kanssa näkyväksi.
(Pohjalainen 2016, 39.)
Intiimi parisuhde ja perhe on näyttäytynyt individualisaation ja yksilöiden kasvavaa refleksiivisyyttä käsittelevän tutkimuksen keskeisenä tarkastelun kohteena. Näiden tutkimusten huomion kohteena on se, että yksilöt ovat tulleet tietoisemmiksi omien valintojensa vaikutuksista, sekä siitä, että he ovat enemmissä määrin vastuussa omista päätöksistään sekä vapaampia tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Yksilöiden välinen parisuhde on nähty tämänkaltaisten pohdintojen ja päätöksenteon kuvaamisessa tärkeänä alustana, sillä sukupuoleen kytkeytyvät käytännöt ja työnjako eivät ole automaattisia tapoja, jotka voidaan ottaa käytäntöön ilman parisuhteen osapuolten välistä keskustelua.
Päätöksenteko on kyettävä perustelemaan rationaalisesti. Tämänkaltaisia keskustelevia
3Polanyi, Michael. 1964. “The logic of tacit inference”. Teoksessa: Marjorie Grene (ed.) (1969 ) Knowing and being. Essays by Michael Polanyi. London: Routledge & Kegan Paul, 138-158.
parisuhteita nimitetään puhtaiksi suhteiksi. (Giddens 19924 ref; Närvi 2015, 39.) Tämä puhtaiden suhteiden tarkastelu on ongelmallista monessakin suhteessa, sillä ajatus täysin tasavertaisista suhteista on hyvin ongelmallinen. Parisuhteen osapuolet harvoin pystyvät toteuttamaan yksinomaan omien preferenssiensä ja identiteettiensä mukaista toimintaa, vaan päätöksenteko tapahtuu alituisessa neuvottelussa, jossa yksilöiden halut ja toiveet risteävät.
Pariskunnat eivät myöskään neuvotteluissa voi olla samantasoisessa asemassa neuvotteluissa käyttämien valttiensa suhteen. Vanhemmilla voi olla erilaisia odotuksia esimerkiksi työelämän, uraodotusten, lastenkasvatusten ja kotiin jäämisen suhteen. Se lisäksi vanhempien tulotaso vaikuttaa usein vahvasti päätökseen perhevapaiden jakamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat joutuvat luopumaan ja joustamaan sekä tekemään kompromisseja, jotta yhteinen etu olisi saavutettavissa. (Närvi 2015, 40.)
Implisiittiseen ja eksplisiittiseen päätöksentekoon liittyy myös oppimista. Vanhemmat voivat kehittää keinoja havainnoida tilannetta ja olosuhteiden kompleksisuutta. Tilanteen vaatima aika ja emotionaalinen stressi vaikuttavat kuin yksilö käyttäytyy tilanteessa. (Raab 2003, 310) Arjen järjestämisestä ja aikatauluttamisesta keskustellaan perheissä suhteellisen vähän, sen sijaan perheet rakentavat toiminnastaan hiljaista sopimusta noudattavaa toimintaa, jossa päätöksenteko muotoutuu usein sukupuolittuneiden roolien mukaisesti. (Halleröd 2007, 175 ref. Kivimäki 2009, 31.
4Giddens, Anthony. 1992. “The Transformation of intimacy. Sexuality, love and eroticism in modern societies”. Stanford: Stanford University press.
5Halleröd, Björn. 2007. “Sharing of housework and money among Swedish couples. Do they behave rationally?” European sociological review. Vol 21, No.3, July. 273-288
3 TUTKIMUKSEN METODIT JA AINEISTO
Tässä luvussa esitellään tutkimuksessa käytettyjä menetelmällisiä ratkaisuja. Alussa aineistoa ja aineiston keruuta prosessina sekä niitä menetelmällisiä ratkaisuja joihin olen tutkijana päätynyt aineistoa kerätessä. Aineiston kuvauksen lisäksi tässä luvussa esitellään myös aineiston käsittelyyn ja tutkimuksen tekemiseen liittyviä eettisiä huomioita, jotka aineiston keruussa ja analyysissä on huomioitu Lisäksi luvussa kuvataan tarkemmin valittua aineiston analyysimenetelmää ja analyysia prosessina.
3.1 Tutkimustehtävä
Tutkielman tavoitteena on tarkastella suomalaisten perheiden äitien ja isien keskinäistä päätöksentekoprosessia vanhempainvapaiden jakamisesta. Tässä pro gradu -tutkielmassa kiinnitetään huomio niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat vanhempien kesken käydyissä keskusteluissa lopullisen päätöksen syntymiseen, siitä kuinka vanhempainvapaa päätetään jakaa.
Tutkimuksessa tarkastellaan diskurssianalyysia menetelmänä käyttäen niitä tekijöitä ja syitä, joita vanhemmat nimeävät päätöksensä tueksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda laadullisin menetelmin esille ne tekijät, jotka perheissä vaikuttavat perhevapaiden ja erityisesti vanhempainvapaan käyttämiseen. Keskeinen huomio tutkimuksessa on myös vanhempien päätöksentekoprosessin luonteessa. Mukaileeko vanhempien päätöksenteko implisiittisen vai eksplisiittisen päätöksenteon rakenteita. Millä tavoin vanhemmat tuovat keskusteluissa esille prosessia siitä, kuinka lapsen hoito sekä työn ja perheen yhteensovittaminen on päätetty järjestää.
Keskeiset tutkimuskysymykset tutkimuksen toteuttamisessa ovat;
1.) Minkälainen on vanhempien päätöksentekoprosessi vanhempainvapaiden jakamisesta?
2.) Mitkä asiat vaikuttavat lopulliseen päätökseen siitä, kuinka vanhemmat päättävät jakaa vapaan keskenään? Kuinka he perustelevat päätöstä?
3.) Minkälaisena vanhemmat näkevät päätöksensä ja kuinka he reflektoivat sitä nykyhetkeen?
Näiden tutkimuskysymysten kautta olen pyrkinyt hakemaan vastausta siihen, kuinka vanhempien keskinäinen päätöksenteko perhevapaiden jakamisesta on tapahtunut. Erityinen huomioni on ollut äitiysvapaan jälkeen alkavassa vanhempainvapaassa joka on vanhempien kesken vapaasti jaettavissa. Vanhempainvapaan lisäksi olen kuitenkin pyrkinyt kiinnittämään huomiota tutkimuksessani myös siihen, millä tavoin vanhemmat perustelevat sitä, että he jatkavat vanhempainvapaan jälkeen lapsen hoitamista kotona hoitovapaalla. Erityisesti olen halunnut huomioida tutkimuksessani ne risteävät asiat, jotka vanhemmat nostavat perusteluiksi sille, kuinka ovat päätyneet ratkaisuun.
Aineistonkeruu on toteutettu haastattelemalla neljää perhettä, joissa jompikumpi vanhemmista on pitänyt vanhempainvapaata. Kaikissa haastatteluun osallistuneista perheistä, jompikumpi vanhemmista on joko vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla perheen nuorimman lapsen kanssa. Haastattelut on toteutettu haastattelemalla perheen molemmat vanhemmat erikseen, kumpikin omalla haastattelukerralla.
3.2 Aineisto
Tutkimuksessa on aineistona käytetty haastatteluin kerättyä aineistoa. Aineistoa varten on haastateltu neljää lapsiperhettä, jossa haastatteluihin ovat osallistuneet perheen molemmat vanhemmat. Haastattelut on järjestetty yksilöhaastatteluin 22.2.2018 - 18.3.2018 välisenä aikana. Haastattelujen kesto on vaihdellut 30 minuutista 57 minuuttiin. Aineistoon haastatellut henkilöt ovat iältään 27- 46-vuotiaita, korkeasti koulutettuja vanhempia, joissa perheessä on yksi tai useampi lapsi. Nuorimman lapsen iät ovat vaihdelleet 6kk- 1v 2kk välillä. Aineistooni haastatelluista äideistä kaikki ovat pitäneet vanhempainvapaan, isistä kukaan ei ole pitänyt äitiysvapaan jälkeen alkanutta vanhempainvapaata mutta heistä kaikki ovat pitäneet kolmen viikon (18pv) isyysvapaan sekä osa haastatelluista isistä on pitänyt tai on aikeissa pitää jotakin muuta vapaata.
Haastatteluihin osallistuneista äideistä kaikki ovat olleet työelämässä ennen viimeisimmän lapsen syntymää. Myös kaikki haastatteluihin osallistuneet isät ovat olleet työelämässä ennen lapsen syntymää. Haastatteluihin osallistuneet ovat joko ammattikorkeakoulututkinnon tai yliopistotutkinnon suorittaneita.
Haastattelut on toteutettu puolistrukturoidun teemahaastattelun runkoa noudatellen.
Haastattelun runkoon on ennalta valittu kolme teemaa, joiden ympärille kysymysrunko on rakennettu. Teemat olivat; lapsiperhearki, vanhemmuus ja työn ja perheen yhteensovittaminen.
Haastattelurunko on ollut lähtökohtaisesti sama molemmille perheen vanhemmille, perheiden isiltä on kysytty tarkemmin heidän käyttämistä sekä mahdollisista aikeista käyttää jotakin perhevapaata. Koska haastattelun runko on muodostettu pitkälti puolistrukturoidun teemahaastattelun mallia noudatellen, ei kaikissa haastattelutilanteissa ole ollut tarpeellista esittää kaikkia kysymyksiä, sillä useat aiheet nousivat hyvin itsestään keskusteluihin.
Teemahaastattelu on antanut haastattelun toteutukseen myös paljon vapautta, sillä mikäli haastatteluissa nousi esiin haastateltavan tärkeäksi kokema aihe, on tästä voitu keskustella tarkemmin ilman, että keskustelua on tarvinnut rajoittaa suuressa määrin.
Aineiston koostuessa juuri lapsiperheiden vanhempien haastatteluista on aineistossa mahdollista tarkastella perusteellisesti sitä, kuinka päätöksentekoprosessi vanhempien kesken vanhempainvapaiden jakamisesta on tapahtunut. Aineisto koostuu yksinomaan sellaisten
vanhempien haastatteluista, joilla vanhempainvapaa on ollut haastatteluhetkellä ajankohtainen.
Tämä tarkoittaa sitä, että haastatteluhetkellä joko toinen vanhemmista on ollut vanhempainvapaalla tai vanhempainvapaan päättymisestä on kulunut maksimissaan muutama kuukausi. Vanhempainvapaan ajankohtaisuus on aineistoon varmistettu sillä, että haastatteluja varten on rekrytoitu perheitä, joissa nuorimman lapsen iät ovat vaihdelleet 6kk- 1v 2kk välillä.
Tutkimuksen yhden pääpainon kohdistuessa naisten työmarkkina-aseman tarkasteluun ja naisten tasapainoiluun työn ja perhe-elämän välillä on äitien joukkoa rajattu niin, että haastatteluihin osallistuneiden äitien on tullut olla työelämässä ennen nuorimmaisen lapsen syntymää. Tämä valinta on tehty siksi, että äidin ollessa työelämässä ennen lapsensa syntymää asettaa tämä perheelle yhden ulottuvuuden lisää pohtia sitä, kuinka kauan lasta hoidetaan kotona. Mikäli äiti on ollut työelämässä ennen lapsen syntymää, tulee perheelle pohdittavaksi myös isän työn lisäksi äidin uraan ja työhön liittyvät odotukset ja arvostukset jotka perhe joutuu ottamaan päätöksentekoprosessissa huomioon.
Haastateltavat rekrytoin sosiaalista mediaa ja erilaisia lapsiperheille tarkoitettuja Facebook- ryhmiä hyödyntäen. Jaoin valituilla sosiaalisen median kanavilla avoimen haastattelukutsun, jossa kerroin minkälaisia perheitä etsin haastatteluihin (liite 1). Haastateltavia rekrytoitaessa huomasin äitien aktiivisuuden asian tiimoilta olevan isien aktiivisuutta suurempaa.
Suurimmaksi haasteeksi haastateltavien hankkimisessa muodostui isien saaminen mukaan haastatteluihin. Muutamassa tapauksessa haastattelut jouduttiin valitettavasti perumaan aikataulullisista syistä, sillä isien haastatteluille ei tuntunut löytyvän työkiireiden takia sopivaa saumaa. Haastatteluissa saatu palaute aihetta kohtaan oli lähtökohtaisesti kaikilta haastatteluihin osallistuneilla samankaltaista; aihe koettiin perheissä erittäin mielenkiintoisena ja tärkeänä ja tutkimustuloksista oltiin kiinnostuneita. Myös haastattelut, jotka saatiin toteutettua, onnistuivat hyvin, vanhemmat kokivat haastatteluissa keskustelun tärkeäksi ja mielekkäiksi ja kertoivat asioista hyvin avoimesti ja mielellään.
3.3 Aineiston kerääminen
Tutkielman aineisto on kerätty haastatteluin. Haastattelut on toteutettu järjestämällä yksilöhaastattelut haastatteluihin osallistuneille perheille. Yksilöhaastattelut toteutettiin haastattelemalla perheen äiti ja isä kumpikin omalla haastattelukerralla. Yksilöhaastatteluihin on aineistonkeruuvaiheessa päädytty siksi, että tutkielman aiheen keskittyessä vanhempien keskinäiseen päätöksentekoprosessiin on tärkeää huomioida se, että molemmat vanhemmat saavat vapaasti kuvata tilannettaan ja tuoda esiin oman kokemuksensa päätökseen vaikuttaneista asioista. Tämän tutkimuksen keskeisten tutkimusongelmien tarkastelu myös vaatii yksilöhaastattelut, jotta aiheesta pystytään saamaan sen syvin olemus esiin. Koska tarkastelun kohteena on erityisesti vanhempien päätöksentekoprosessi, on tärkeää, että he tuovat haastatteluissa esille oman näkemyksensä ja kuvauksensa asioiden luonteesta.
Yksilöhaastatteluissa pyritään syventymään tarkemmin yksilön henkilökohtaiseen kokemukseen aiheesta, ilman että haastattelutilanteessa kyetään nojaamaan puolison vastauksiin. Tällöin esiin haastattelutilanteessa tulee yksilön oma näkemys, ei haastattelutilanteessa keskinäisesti neuvoteltu vastaus. Yksilöhaastatteluissa esiin pystytään myös nostamaan varmemmin yksilön henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemusta (Pietilä 2010, 215). Tämä on tärkeää, jotta voidaan huomioida se, että haastatteluissa ei nouse esille molempien vanhempien yhteinen neuvoteltu mielipide, jolla mahdollisesti pyrittäisi myötäilemään puolisoa.
Yksilöhaastattelun haastateltavat voivat helposti kokea terapiaistunnon kaltaiseksi tapahtumaksi, jossa omasta elämästään on suotavaa kertoa. (Alasuutari 2011, 151.) Tämän tutkimuksen kannalta tämä asia on vain hyvä, sillä yksilöhaastattelut on valikoitu tämän tutkimuksen aineiston keräämiseen nimenomaan siksi, että tutkimuksessa pyritään tarkastelemaan sitä, kuinka yksilö kokee tilanteen ja minkälaisia asioita hän nostaa itse asiasta esille ja pitää merkityksellisenä. Haastatteluista ei voida kuitenkaan vetää suoria johtopäätöksiä todellisuudesta tai asioiden oikeasta laidasta. Haastatteluissa haastateltavilla on runsaasti kielellisiä keinoja kuvata tilannetta joko itselleen edullisesti tai epäedullisesti. Lähtökohtaisesti haastatteluihin kuuluu ikään kuin sisäinen sopimus, jossa haastattelija voi luottaa siihen, että haastateltava kertoo mahdollisimman todellisen kuvauksen keskustelun alla olevasta aiheesta.
(Jokinen 2005, 39.) Tämä todellisen kuvauksen tuottaminen voi osaltaan johtua haastattelutilanteessa olevasta haastattelija-haastateltava rooleista ja niihin liittyvästä valta-
