Raimo Salokangas
KÖYLIÖN HISTORIA II 1850-1975
ISBN 951—99290—6— 1
I PAINOS
Kokemäki 1980 — Risteen Kirjapaino Ky
ALKUSANAT
Kun keväällä 1975 allekirjoitin sopimuksen, jonka mukaan minun oli määrä kirjoittaa Köyliön menneisyyden uudemmasta päästä 15 painoar
kin eli 240 sivun laajuinen teos vuoden 1978 loppuun mennessä, en tien
nyt mihin olin nimeni laittanut. Käsikirjoituksen valmistuttua tammikuun lopussa 1980 yli kolmasosan suunniteltua laajempana olin jo paljon vii
saampi, joskin lievän huolestunut sopimuksen mukaisen sivumäärän run
saasta ylittymisestä. Historiatoimikunta oli kuitenkin sitä mieltä, että en ollut venyttänyt tekstiä turhaan. Ja kun käsikirjoituksen Paikallishisto
riallisen toimiston nimeämänä tarkastajana lukenut arkistoneuvos Antti Rosenberg — hänelle kiitokset monista arvokkaista kommenteista — oli samalla kannalla, saatoin huojentua.
Paikallishistorian kirjoittajan ennalta arvaamattoman kivistä polkua voi paljon tasoittaa hyvä historiatoimikunta, jollainen minulla onnekseni on ollut tukenani. Toimikunta esimerkiksi järjesti Köyliössä valokuvien ke
räyksen, jonka tuloksia on voitu runsain mitoin käyttää kirjassa. Kiitän kaikkia kuviaan lainanneita. Samoin on kuvituksessa käytetty paljon Köy
liön museon kokoelmia, jotka ovat alkuaan Antton Santamäen sekä E. ja M. Pyysalon valokuvaamia.
Historiatoimikunnan jäsenet ovat lukeneet käsikirjoituksen, jotkut ko
konaan, toiset osittain. Heidän paikallistuntemuksensa ansiosta on kirjasta voitu karsia sellaisia virheitä, joita toispaikkakuntalainen kirjoittaja väistä
mättä tekee. Mahdollisista jäljelle jääneistä vastaa toki kuitenkin yksin kirjoittaja.
Köyliön historiatoimikunnan oma historia ulottuu 1950-luvulle saakka, jolloin pitäjänhistorian kirjoittaminen oli ensimmäisen kerran esillä. Sil
loin hankkeesta kuitenkin luovuttiin, mutta 1969 otettiin uusin
tapainos Viktor Salmisen vuosisadan alussa ilmestyneestä Köyliön pitäjän historiasta. Tällöin toimikuntaa johti talousneuvos Toivo Kossila.
Tämän kirjan tekovaiheessa ovat historiatoimikuntaan kuuluneet pu
heenjohtajana ja sihteerinä opettaja Paavo Varpiala 1974— 78, rovasti Nyyrikki Nurmi 1978 (jäsenenä 1975— 78) sekä konttorinhoitaja Tuovi Nordlund 1979— 80 (jäsenenä 1978) ja jäseninä puutarhuri Erkki Härkälä, koulunjohtaja Juhani Kaatonen, maanviljelijä Adam Lehtimäki, taidemaala
ri Väinö Nummisto, koulunjohtaja Hannu Orpo sekä maanviljelijä Toivo Putko, kaikki 1975— 80. Kirkkoherra Pentti Pelkonen on ollut toimikun-
nan jäsen vuosina 1979— 80. Lisäksi ovat käsikirjoituksen tarkastusvai- heessa olleet mukana suunnittelusihteeri Pirjo Virtanen ja koulutoimen
johtaja Bo Jäderholm, joista edellinen on myös hankkinut joukon valoku
via. Graafisten esitysten puhtaaksipiirtämisestä kiitän ylioppilas Pirjo Ek
mania, ja hyvästä painotyöstä ansaitsee tunnustuksen Risteen Kirjapaino.
Tätä teosta varten tutkimustyötä tehdessäni olen tullut sellaiseen käsi
tykseen, että köyliöläiset ovat huomattavan kiinnostuneita pitäjänsä men
neisyydestä. Kun uuden Köyliön historian kirjoittaminen aloitettiin 1850- luvulta 1970-luvulle ulottuvaa ajanjaksoa koskevasta osasta, voin vain toi
voa, että teoksen menekki vahvistaa ennakkokäsitykseni oikeaksi ja osal
taan auttaa historian ensimmäisen osan kirjoittamisen alkuun. Lallin koti
paikkakunnan toivoisi nimittäin teettävän historiateokseensa myös alku
osan mahdollisimman pian.
Turussa 25.9.1980 Raimo Salokangas
SISÄLLYSLUETTELO
KÖYLIÖ NOIN VUONNA 1850 ... 9
I VÄESTÖ ... 12
Köyl i öl äi s t en mä ä r ä ... 12
Syntyneisyys... 12
Kuolleisuus ... 16
Luonnollinen väestönlisäys... 18
Muuttoliike ... 20
Muuttoliikkeen suunta ... 20
Köyliön väkilu ku ... 25
Väestön r ak e nne ... 27
Ikärakenne ... 27
Ammatti- ja sosiaalirakenne ... 28
Avioliittojen solmiminen sosiaalisen ryhmittymisen osoittajana ... 34
II YHTEYDET KÖYLIÖSSÄ JA ULKOMAAILMAAN ... 40
Ma a n t i et , sillat ja ni i den käyttö ... 40
Hevosliikenteen aika (vuoden 1918 tielakiin asti) ... 40
Hollikyyti ja kievari... 47
Autoistuvan liikenteen aika ... 51
T i e t o l i i k e n n e ... 57
Posti ... 57
Puhelin ... 60
Sanoma- ja paikallislehtien lukem inen... 63
III MAANOMISTUS JA ASUTUSTOIMINTA ... 67
K a r t a n o i d e n ja m a a n v u o k r a a j i e n pi täj ä: 1850-l uvul ta 1 9 2 0 - l u v u l l e ... 67
Kartanot, virkatalot ja itsenäiset tilat ... 68
Lampuotitilat 1850-luvulta vuokralaisuuden loppumiseen . . . . 73
Torppariasutus vuodesta 1850 torpparivapautukseen... 78
Maan ja varallisuuden jakaantuminen Köyliössä vuosisadan vaihteessa ... 87
Vuokraviljelijöiden asema ... 94
Vuokramaiden itsenäistyminen . . ... 99
P i en t i l a l l i s t e n e s i i n ma r s s i s t a uuteen
t i l a k o o n kasvuun ... 108
1930-luvun asutustoiminta... 108
Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen ... 110
Asutustoiminnan tulokset ja merkitys ... 114
IV MAATALOUS JA SEN SIVUELINKEINOT ... 118
Ma a nvi l j el ys ja k a r j a n h o i t o ... 118
1860-luvun nälkävuodet perinnäisen maatalouden kriisi . . . . 119
Lainamakasiini — maatalouden varhainen luottolaitos... 124
Viljantuotanto: rukiista rehuviljaan ... 129
Maatalouden koneistuminen ... 139
»Talven yli elätettyjen luontokappalten lukumäärä» ... 141
Maatalouden järjestö- ja yhteistoiminta ... 148
M e t s ä t a l o u s ... 153
K a l a s t u s Köyl i önj är ve ssä ... 156
V KAUPPA JA PANKIT, SÄHKÖ JA VESI ... 161
M a a k a u p p i a i d e n a i k a ... 161
Maakaupan alku ja vakiintuminen ... 161
Kauppatavat ja-tavarat ... 165
Kulkukauppa ... 167
O s u u s k a u p p o j e n a i k a ... 168
Köyliön osuuskauppa ... 168
Lallinmaan osuuskauppa ... 172
Yksityiskauppa ... 174
P a n k i t ... 176
Köyliön säästöpankki ... 176
Osuuskassoista Köyliön osuuspankkiin ... 179
S ä h k ö l i nj a ja vesi johto ... 181
VI KÄSITYÖ JA TEOLLISUUS ... 184
Perinnäisen maaseutuyhteisön käsityö ... 184
Varhainen teollisuus: tervaa ja savivateja... 187
Sahat ja myllyt... 190
M eijerit... 194
Pienteollisuus ... 199
VII JÄRJESTYS JA TURVALLISUUS ... 202
Järjestys ja sen valvonta ... 202
Varavankila ... 205
Vapaapalokunnat ... 207
VIII KUNNALLISHALLINTO JA POLITIIKKA ... 210
Kuntakokouksen vaikuttajat ... 210
Köyliöläiset valtakunnallisessa politiikassa vuoteen 1917 saakka ... 214
Sisällissota ja sen jälkiselvittelyt ... 215
Kunnalliset ja valtiolliset vaalit Köyliössä 1919— 1939 ... 220
Poliittiset voimasuhteet Köyliössä 1945— 1976 226
Kunnallistalous ... 230
Kunnan keskushallinnon virkamiehet ... 241
IX SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI ... 243
K ö y hä i nh o i d o s t a s o s i a a l i t u r va a n ... 243
Köyhäinhoito 1800-luvun puolivälistä 1920-luvun alkuun . . . . 243
Köyhäinavun saajat... 248
Köyhäinhoidon muuttuminen ehkäiseväksi huolloksi maailmansotien välisenä kautena ... 252
Kansanhuollon aika ... 255
Sosiaaliturvan »sateenvarjon» levittäytyminen ... 256
K u l k u t a u t i e n s i l m ä l l ä p i d o s t a k a n s a n t e r v e y s t y ö k s i ... 257
Kätilön ja rokottajan hankkiminen ... 257
Terveydenhoito tehostuu: kunnanlääkäri ja diakon issa... 260
Köyliön ja Säkylän kunnanlääkäripiirin perustamisesta terveyskeskukseen... 265
X KOULUTOIMI JA KIRJASTO ... 270
Ki r k o l l i n e n k a n s a n o p e t u s — k i e r t o k o u l u ... 270
Yt t i l ä n k a n s a k o u l u s t a p e r u s k o u l u u n ... 277
Yttilän koulun perustaminen... 277
Yhdestä koulusta kansakoululaitokseen ... 282
Koko kansan oppivelvollisuuskouluun ... 285
Uusia järjestelyjä koululaitoksessa 1950-luvulla ... 289
Kokeilukoulusta peruskouluun ensimmäisten jou k ossa... 292
Muuttunut koulunkäynti: 1880-luvulta 1970-luvulle ... 294
K i rj as t o l ai t o s ... 297
XI SEURAKUNTA ... 303
Kirkko ja muut seurakunnan rakennukset ... 303
Seurakunnan virkatalot ... 309
Kirkkoherrat ja kappalaiset ... 313
Lukkarit ... 318
Köyliöläiset ja uskonto ... 319
XII JÄRJESTÖTOIMINTA JA KULTTUURIELÄMÄ ... 322
Työväenyhdistykset... 322
Muut puoluejärjestöt ... 327
Suojeluskunta ja lottajärjestö... 328
Nuorisoseurat ... 331
Urheiluseurat ... 335
Kulttuuriharrastus ja -tarjonta ... 337
KÖYLIÖ 1850-LUVULTA 1970-LUVULLE ... 342
KIRJALLISUUSLUETTELO ... 344
KÄYTETYT LYHENTEET ... 347
LÄ H D EV IITTEET... 348
LIITE ... 371
HENKILÖHAKEMISTO ... 374
KÖYLIÖ NOIN VUONNA 1850
Köyliön piirin nimismies Gustaf Majander luonnehti pitäjän asujamis- ton ominaisuuksia vuonna 1845 vapaasti käännettynä seuraavaan ta
paan: »Köyliön rahvaan:
alamaisuus ja uskollisuus korkeata esivaltaa kohtaan, köyhiä ja hä
dänalaisia kohtaan, rehellisyys tehtyjen sitoumusten täyttämisessä, missä vanha ennakkoluulo köyliöläisistä ei ole oikea;
että he kaikessa menettelyssään rakastavat Esi-isien suoruutta, pitäen lupausta valana ja vanhaa luvallista menettelyä yhtä sitovana kuin lakia;
myös ahkeruus, kunnollisuus ja ystävällisyys kaikissa muodoissa ovat Köyliön rahvaan tapojen tunnusmerkkejä, joita jalostavat mahdolli
suuksien mukaan Uskonnon siunaukset.
Mutta kun kaikella on vastakohtansa, niin myös hyvien tapojen kään
töpuolena ovat pahat tavat: niin täälläkin. Isänmaan moraalinen rutto, ylitsevuotavainen taipumus juoppouteen, yrittää täälläkin ujut
taa myrkkyään ja siten vaikuttaa vallitsevia hyviä tapoja vastaan.»' Nimismies jatkoi kertomustaan kuvaamalla rahvaan asumuksia, ruokaa ja tapoja. Vallesmannin mukaan köyliöläiset asuivat valoisissa ja lämpi
missä huoneissa, jotka tavallisesti olivat neljä-viisi syltä pitkiä ja leveitä.
Niissä oleskelivat kaikki perheenjäsenet yhdessä palvelusväen kanssa.
Ruoka ja juoma oli yleensä yksinkertaista: vain joulun aikaan ja häissä sekä lukukinkereillä elettiin yltäkylläisyydessä, mutta vuoden muina ai
koina säästäväisesti ja vaatimattomasti. Vaatteet olivat kotitekoisia ja van
haa, perinteistä kuosia. Nuoremman naisväen pyhävaatteet nimismies sitä vastoin oli havainnut ulkomaisesta kankaasta tehdyiksi ja koristelluiksi.
Lisäksi — niin arviomiehestä näytti — ne seurasivat »hiukan vanhentu
nutta Pariisin muotia», mikä ei millään muotoa sopinut luonnolliselle ja totiselle suomalaisnaiselle.
Puhtautta pidettiin yllä vanhan tavan mukaan saunomalla ahkerasti.
Saunassa käytiin kahdesti tai kolmesti viikossa. Nimismies kiinnitti huo
miota siihenkin, että vaikka miehet ja naiset, koko talonväki, kylpivät yh
dessä, niin mitään »seurauksia» ei koitunut. Ahkeruutta työnteossa nimis
mies kiitti: miehet harjoittivat rakkaudella maanviljelystä ja huolehtivat talon raskaammista töistä. Naiset taas neuloivat, kutoivat, kehräsivät, panivat olutta, leipoivat, pesivät pyykkiä, hoitivat navetan ja kodin.
Mutta keitä olivat nämä köyliöläiset, joista pitäjän vallesmanni tahtoi antaa noin valoisan kuvan? Vuoden 1850 väkilukutaulun2 mukaan Köyliössä oli tällöin 1920 asukasta, joista aatelisia oli yksi, paroni Axel Reinhold Cedercreutz. Oppisäätyä oli neljä henkeä: kirkkoherra perhei
neen. Muita säätyhenkilöitä löytyi Vanhankartanon herran, Kepolan omis
tajan ja nimismiehen perheestä kaikkiaan 17 henkilöä. Talonpoikaissää- tyyn jaoteltiin peräti 1710 henkilöä. Muita oli 182 henkeä.
Talonpoikaissäätyyn luetuista oli omaa tilaansa viljeleviä talollisia vain 13.
Lampuoteja oli 43 ja torppareita 120, työtätekeviä itsellismiehiä 48, maan
viljelyn lopettaneita ikääntyneitä ja raihnaisia talollisia, lampuoteja ja torppareita 58, viljelijöiden renkejä 194 ja talollisten ja lampuotien poi
kia 56. Näiden talonpoikaissäädyn jäsenten vaimoja Köyliössä oli 301 ja alle 15-vuotiaita lapsia 569.
Muista köyliöläisistä on syytä mainita käsityöläiset, joita oli 22 ja heillä perheenjäseniä 58. Viisitoista vuotta täyttäneistä naimattomista naisista kuului piikoihin 196. Väkilukutaulun pohjalla olivat pitäjän vähäosaisim- mat: ruotujen ylläpitämät viisi miestä ja 14 naista sekä seurakunnan vai
vaiskassan avun turvin elää kituuttavat seitsemän miestä ja neljä naista.
Siitä kun valtakunnan väkiluku ensimmäisen kerran laskettiin vuonna 1749, Köyliön väestö oli kasvanut 2.7 kertaiseksi eli 700 hengestä 1920 hen
keen. Tämä väkimäärä oli ollut helppo asuttaa perustamalla torppia, joille oli yhä edelleen tilaa. Pitäjän väkiluku olikin nouseva Seuraavan viiden vuosi
kymmenen aikana vielä 1.8 kertaiseksi, 3410 henkeen vuoteen 1900 men
nessä.1 Laajan Vuorenmaan asutus ei ollut vielä vuonna 1850 päässyt kun
nolla alkuun. Alue oli Karhian ja Kankaanpään talollisten takamaata, niittyä ja suota. Kaikille ei maata silti riittänyt, vaan kunta kärsi 1800- luvun lopulla muuttotappiota.
Köyliön henkikirja vuodelta 1850' ilmoittaa 1905 pitäjäläistä. Kankaan
päässä heitä oli 268 ja Karhialla 157. Vuorenmaata ei vielä erikseen mer
kitty. Yttilässä oli 42 asukasta, Uudellamaalla 17, Vellinkylässä 64, Tuo
hiniemessä 41, Varpulassa 32, Pehulassa 82, Paavilassa 42, Lähteenkyläs
sä 123 henkeä. Vinnarin väkiluku oli 48 ja Ehtamon 58. Tuiskulassa ja Voitoisissa — jälkimmäisessä heitä ei ollut kovin runsaasti — asui yhteen
sä 234 henkilöä. Köyliönsaaren luvuksi henkikirja ilmoittaa 308, mihin sisältyvät myös Polsun ja Pajulan asukkaat. Melkein samaan, 296 hen
keen, ylsi Kepolan kylä. Huhdilla asui 42 henkeä ja Puolimatkan kylän alueella 53.
Jos Köyliön vuoden 1850 asukaskunta jaetaan karkeasti sen mukaan kenen maalla — useimpien kohdalla kenen alustalaisia — he olivat, niin Vanhankartanon väkeen kerääntyi lähes 1100 henkeä. Kepolan kartanon alueella oli väkiluku noin 350, Huhdin sotilasvirkatalon mailla nelisen
kymmentä. Kankaanpään ja Karhian talollisia torppareineen ja palvelus
väkineen oli runsaat neljäsataa.
Köyliön keskus oli ilman muuta Vanhakartano, legendaarisen Lallin
tila, joka piispan surman jälkeen oli joutunut kirkolle ja sitten tullut lää
nitetyksi sotaväen tarpeita silmälläpitäen. Vuoden 1850 tienoilla Vanhaa- kartanoa ja siten monessa suhteessa koko pitäjää hallitsi paroni Axel Rein
hold Cedercreutz. Hengellistä esivaltaa mutta käytännössä myös maallista edusti kirkko. Vanhankartanon paronilla oli sanansa sanottavana siihen
kin: seurakunnan kirkko sijaitsi saarella lähellä kartanoa ja paronilla oli
“aina vuoteen 1870 saakka ns. patronaattioikeus eli valtuudet valita seura
kunnan sielunpaimen. Köyliön kirkkoherrana oli vuodesta 1833 toiminut August von Pfaler. Kruunua edusti 1840-luvun puolimaista puustellissaan Kepolan Ilomäellä asunut vallesmanni Gustaf Majander. Hänetkin oli pitäjään hankkinut Vanhankartanon paroni, jonka vaikutusvallan turvin nimismiehelle oli myös vaihdettu talonpaikka Pappilan mailta. Kepolan kartanossa asui kapteeni August Lundström, säätyläinen, joka ei kuiten
kaan kyennyt eikä pyrkinytkään kilpailemaan Vanhankartanon valtiaan kanssa.
Muut köyliöläiset olivat rahvasta. Kankaanpäässä ja Karhialla asuivat Köyliön ainoat itsenäiset talolliset, joista muutamat olivat jopa rustholla
reita. Huhdin sotilasvirkataloa viljeli vuokraaja, joka vuokramaansa suu
ruuden vuoksi kohosi talollisten ja rusthollarien luokkaan läheten myöhemmin säätyläisiäkin. Enin osa köyliöläisiä oli Vanhankartanon ja Kepolan lampuoteja, kartanoiden, virkatalojen ja talollisten torppareita, itsellisiä, maatyöväkeä, palkollisia, käsityöläisiä, vaivaisia.
Vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla ei ollut vaikea saada kartanonomis
tajilta ja talonisänniltä lupaa lähteä syrjäkulmille torppaa raivaamaan.
Asutus ei juuri ollut levinnyt Köyliönjärven rantamien ja Köyliönjoen lai
tamien ulkopuolelle. Raivuumiestä odottavaa maata oli kylien laidoilla ja ennen kaikkea Vuorenmaassa. Arkipäivään kuului taksvärkki, ja raivaa
mattoman maan olemassaolo varmisti, että löytyi niitä, jotka olivat valmiit sekä raivaustöihin että taksvärkkiin. Torpparina oleminen antoi kummin
kin leveämmän leivän kuin irtaimeen väkeen vajoaminen tai siellä pysy
minen. Köyliön historia 1800-luvun puolivälistä nykypäivään onkin ennen muuta torpparien ja maanviljelijöiden historiaa.
I VÄESTÖ
K ö y liö lä is te n m äärä
Minkä tahansa alueen vakinaisten asukkaiden täsmälleen ja yksiselittei
sesti oikeaa määrää on jälkeenjäävien lähteiden perusteella mahdoton ker
toa. Kirkonkirjat ja siviilirekisteri antavat yhdessä yhden luvun, henkikirjat toisen. Vuodesta 1749 alkaen painettiin ensimmäisen kerran valtakunnan väkiluvun laskemista varten väkilukutaulut, joihin papisto merkitsi seura
kunnan väestön ensin viiden ja sitten kymmenen vuoden välein. Esimer
kiksi Suomen Virallisen Tilaston väestötilastossa onkin yleensä esitetty sekä väestötauluihin merkitty että henkikirjoitettu väestö.1
Köyliöläisten määrä kaksinkertaistui vuodesta 1850 vuoteen 1970. Väes
tön lisääntyminen on kahden tekijän yhteisvaikutuksen tulos: kaiken väes
tönlisäyksen perusta on syntyneiden enemmyys kuolleisiin nähden, ja muuttoliike joko suurentaa tai pienentää pelkän luonnollisen väestönlisäyk
sen ilmoittavia lukuja.
Syntyneisyys
Vuosien 1850 ja 1970 välillä syntyi 9637 köyliöläistä. Samana aikana heitä kuoli 6233. Syntyneiden lasten määrä tuhatta asukasta kohti laski vuosien 1851— 55 keskiarvoluvusta 37.0 vuosien 1966— 70 lukuun 13.6.
Taulukossa 1 esitetään syntyneisyysluvut Köyliössä sekä vertailun vuoksi Satakunnassa, Suomen maaseudulla ja koko maassa.
1800-luvulla Köyliön naiset synnyttivät lapsia saman verran kuin kans
sasisarensa muualla Satakunnassa ja Suomen maaseudulla ylipäänsä. Jo 1890-luvulla alkoi näkyä merkkejä siitä, että köyliöläisten lisääntyminen muodostuisi hidasvauhtisemmaksi kuin heidän maanmiestensä ja -nais
tensa keskimäärin. Kuluvan vuosisadan ensimmäisen kymmenen alkupuo
liskolla oli syntyvyys Köyliössä jo sellainen, että tuhatta asukasta kohti syntyi 5.8 lasta vähemmän kuin Satakunnassa keskimäärin. Siitä lähtien on tuhat köyliöläistä saanut vuosittain aikaan 2— 6 lasta vähemmän kuin keskimääräinen tuhannen satakuntalaisen joukko. Jos verrataan satakun
talaisia koko maan asukkaisiin, niin huomataan että muutos väestönkas
vun nopeudessa sijoittui samaan vuosisadanvaihteeseen. Viime vuosisa
dalla satakuntalaiset olivat sikiävämpiä kuin maalla asuvat suomalaiset yleensä, mutta 1900-luvulle tultaessa osat vaihtuivat.
Taulukko 1. Syntyneisyys Köyliössä, Satakunnassa, maaseudulla ja koko maassa keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti vuosina 1851— 1970.
Lähteet: Köyliön osalta liite, muista Helin 1977 s. 193— 194 ja siinä mai
nitut lähteet.
Köyliö Satakunta Maaseutu Koko maa
-1851— 1855 37.0 37.7 36.6 36.3
1856— 1860 37.6 38.1 35.7 35.6
1861— 1865 40.8 38.8 37.1 37.0
1866— 1870 32.2 33.6 32.0 31.8
1871— 1875 37.0 39.2 37.7 37.0
1876— 1880 37.4 38.1 36.1 36.9
1881— 1885 37.0 36.0 36.1 35.5
1886— 1890 35.8 36.0 35.0 34.5
1891— 1895 31.0 32.9 32.4 32.0
1896— 1900 29.9' 34.5 33.6 33.1
1901— 1905 27.2 33.0 32.8 32.4
1906— 1910 26.0 31.8 33.1 32.5
1911— 1915 22.6 28.2 30.2 29.2
1916— 1920 20.4 23.7 26.3 24.9
1921— 1925 22.4 25.2 26.3 24.7
1926— 1930 21.2 23.0 24.0 22.5
1931— 1935 16.6 20.4 21.2 19.5
1936— 1940 18.4 20.8 21.3 19.8
1941— 1945 18.6 21.8 22.1 21.6
1946— 1950 20.8 26.8 27.5 26.8
1951— 1955 16.8 20.8 22.9 22.1
1956— 1960 14.0 18.1 19.5 19.4
1961— 1965 15.6 17.6 16.9 17.9
1966— 1970 13.6 13.8 15.7
') Köyliön syntyneistä ei tietoa vuosilta 1898— 99.
1850-luvulla Köyliössä syntyi vuosittain keskimäärin 74 lasta, seuraa
valla vuosikymmenellä 82 ja 1870-luvulla 91. 1880-luvulla uusien köyliö- läisten vuosittainen maailmaantulomäärä oli 115 lasta. Suhteellisesti eni
ten lapsia syntyi 1860-luvun alkupuoliskolla. Kunnassa syntyi viisivuotis
kaudella 1861— 65 tuhatta asukasta kohti 40.8 lasta. Absoluuttisin luvuin laskettaessa oli paras vuosi 1861, jolloin päästiin 102 syntyneeseen. Sitten kuitenkin kaksi nälkävuotta pudotti syntyneiden määrää parillakymmenel- lä. Vaikeiden vuosien jälkeen palattiin jälleen korkeisiin syntyvyyslukui
hin.
Vaikka syntyneiden osuus tuhatta asukasta kohti ei enää 1860-luvun alkuvuosista noussut, aiheutti pitäjän väkiluvun kohoaminen sen, että 1870-luvun puolivälistä aina uuden vuosisadan ensimmäisiin vuosiin saak-
Tuiskulan sahan »tällärin»
Juho Lepistön (1875— 1939) kuusilapsinen perhe ei ollut harvinaisen suuri, eikä ollut sitä vielä myöhemminkään kasvettuaan yhdeksänlapsi- seksi. Syntyvyys laski niin Köyliössä kuin Suomessa yleensä, niin että 1920-luvun lopun lukemien yli päästiin enää vain toisen maailman
sodan jälkeisten ns. suurten ikäluokkien aikoihin. Om.
Tuovi Nordlund.
ka köyliöläisiä tuli maailmaan vuosittain lähes poikkeuksetta enemmän kuin sata. Kokonaisväkiluvun noususta johtui kuitenkin, että syntyvyys- promille — syntyvyys tuhatta asukasta kohti — laski vuosien 1876— 80 37.4% 0 :sta vuosien 1901— 05 27.2%o :een.
Kahdenkymmenen promillen rajan syntyvyys alitti pysyvästi — tosin sotien jälkeisten ns. suurten ikäluokkien aikaansaaminen aiheutti po. luvun niukan ylittymisen — 1930-luvun alkupuoliskolla. Kymmenluvun alun pulavuodet eivät houkutelleet perheen lisäämiseen: vuonna 1930 tuli maail
maan vain yksi köyliöläinen enemmän kuin heitä täältä poistui. Seuraa
vana vuonna syntyneiden enemmyys oli kaksi ja sitä Seuraavana vuonna seitsemän.
Sotien aikana ei syntyvyys merkittävästi laskenut. Jakson 1936— 40 syn- tyvyyteen sota ei ehtinyt juurikaan vaikuttaa, mutta siitä huolimatta synty
vyys oli 0.2 promilleyksikköä alhaisempi kuin lähes kokonaan sodan vai
kutuspiirissä olleena kautena 1941— 45. Kausien sisällä sen sijaan mies
puolisen väestön poissaolon ja läsnäolon huomaa. Talvisodasta hengissä palanneet miehet nostivat vuoden 1941 syntyneisyyslukuja neljänneksellä edelliseen vuoteen verrattuna, ja kiivas sotakesä 1941 näkyy Seuraavan vuo
den alhaisessa syntyvyydessä. Syksyllä 1944 nopeasti kotiutettu armeija sai jälleen aikaan noin neljänneksen nousun syntyneisyyslukuihin.
Yttilän Isontalon (Mikontalon) vanhastaemännästä lastenlapsineen otettiin kuva jouluna 1918. Ajankohdasta kertovat myös nurkkakaapin päällä olevat joulukortit. Mattoja ei pantu ainakaan jokapäiväisessä käytössä olleiden huoneiden lattialle kuin juhla-aikoina. Myös huonekasvit alkoivat yleistyä. Om. Esko Uusimaa.
Vuosina 1946— 50 syntyivät ns. suuret ikäluokat. Köyliössä syntyneisyys- promille nousi pitkästä aikaa ja toistaiseksi viimeisen kerran yli kahden
kymmenen. Silti se jäi reilusti jälkeen koko maan keskiarvosta. Tuhatta satakuntalaista kohti syntyi 26.8 lasta, tuhatta maalla asunutta suoma
laista kohti 27.5 lasta. Koko maahan verrattaessa satakuntalaiset olivat määrällisesti keskinkertaisia lapsentekijöitä, sillä suhdeluvut olivat täs
mälleen samat.
1950-luvun ensimmäisellä puoliskolla köyliöläiset olivat sikiävyydessään ennätykselliset 6.1 promilleyksikköä jäljessä Suomen maalaiskuntien kes
kiarvosta. Sen jälkeen suhde on tasoittunut lähinnä muualla maassa ta
pahtuneen syntyneisyyden laskun seurauksena niin, että kaudella 1966— 70 oltiin jo lähestulkoon samoissa luvuissa.
Jo 1950- mutta varsinkin 1960-luvulla alkoi Köyliön syntyneisyydessä näkyä se Suomen kaupungistumisen seurausilmiö, että koko maan synty- neisyysluvut olivat korkeammat kuin pelkästään maaseudun. Ennen asia oli päinvastoin: maalaisperheellä oli useampia jälkeläisiä kuin kaupunki
laisperheellä. Tällainen Köyliössäkin selvästi näkynyt muutos johtui siitä, että lapsia saavassa iässä ollutta väkeä oli siirtynyt kaupunkeihin siinä määrin, että maaseudulle jääneet eivät enää pysyneet mukana lapsensaan- tikilvassa. Syntyneisyyden varhaisessa, jo 1800-luvun puolella tapahtunees
sa laskussa alle kaikkien keskiarvojen, heijastunee lisäksi Köyliön maan
omistus- ja yhteiskuntarakenne. Suurelle lapsilaumalle oli hankala hank
kia elatusta ja vielä vaikeampi taata jatkuvaa toimeentulomahdollisuutta.
Kuolleisuus
Väkiluvun kasvu perustuu siihen, että kuolleita on vähemmän kuin syntyneitä; muunlainen tilanne ei käy päinsä kuin väliaikaisesti. Yhden kunnan tai muun pienemmän alueen puitteissa muuttoliike saattaa vaikut
taa suuntaan tai toiseen, samoin kuin siirtolaisuus koko maan väestön puitteissa.
Kuolleiden määrä tuhatta asukasta kohti osoittaa yhtäläistä laskevaa suuntaa kuin syntyneiden määrä. Kuolleisuus laskee kuitenkin loivem
min kuin syntyneisyys, ja poikkeukselliset ajat vaikuttavat maailmasta poistumiseen herkemmin ja voimakkaammin kuin maailmaan tulemiseen.
Jos köyliöläiset syntyvyydessä parhaimmillaankin juuri ja juuri ylsivät satakuntalaisten heimoveljiensä ja maanmiestensä tasolle yleensä, niin vii- katemiehen kanssa he selviytyivät näitä paremmin. Köyliössä kuolleisuus oli alhaisempi kuin Satakunnassa, jossa kuolleisuus taas oli alhaisempi kuin Suomessa keskimäärin sekä maaseudun että koko maan huomioon ottaen. Tästä ovat luvut taulukossa 2.
1850-luvun alkupuoliskolla Köyliössä kuoli vuosittain keskimäärin 26 ihmistä keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti, kun Satakunnassa luku oli 27.2 ja maaseudulla 27.6. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla suhde oli koko maahan verraten Köyliön eduksi peräti 6.8 promilleyksikön verran ja Seu
raavan vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskollakin yli kolme promille- yksikköä.
Nälkävuosista köyliöläiset selvisivät kylmän numerollisesti ottaen hyvin.
Kauden 1866— 70 kuolleisuus nousi ainoastaan 31.6:een keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti, kun se Satakunnassa oli peräti 42.2, maaseudulla 39.0 ja koko maassa 38.6. Ensimmäisenä katovuonna 1867 Köyliössä syn
tyi 66 ja kuoli 116 ihmistä ja Seuraavana vuonna syntyi 60 ja kuoli 103.
Vastaavat promilleluvut olivat 50.1 vuodelle 1867 ja 46.0 seuraavalle vuo
delle. Näinä kahtena vuonna kuolleisuus ylitti syntyneisyyden, mutta näl
kävuosia seurannut korkean syntyneisyyden ja pienen kuolleisuuden kausi korvasi pian väestötappion. Vaikeita aikoja seuranneina neljänä vuonna kuolleisuus oli erityisen alhaalla: 18.2, 16.2, 14.2 ja 15.2 promillea. Tämä johtui suuressa määrin siitä tunnetusta seikasta, että nälkä ja sen muka
naan tuomat taudit tappoivat ennen muuta niitä, joiden vastustuskyky oli heikoin. Nämä taas olivat usein niitä ihmisiä, jotka monessa tapauksessa olisivat muutenkin kuolleet lähivuosina. Vuonna 1867, joka Köyliössä oli nälkävuosista pahempi, kuoli noin joka kahdeskymmenes pitäjän asukas.
Muualla saatettiin päästä vielä karmeampiin lukuihin: esimerkiksi Eura
joella kuoli vuonna 1868 noin joka neljästoista2.
Taulukko 2. Kuolleisuus Köyliössä, Satakunnassa, maaseudulla ja koko maassa keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti vuosina 1851— 1970.
Lähteet: Samat kuin taulukossa 1.
Köyliö Satakunta Maaseutu Koko maa
1851— 1855 26.0 27.2 27.6 28.2
'1856— 1860 22.4 25.6 29.0 29.2
1861— 1865 23.2 26.5 25.6 25.8
1866— 1870 31.6 42.2 39.0 38.6
1871— 1875 19.0 21.3 21.5 21.7
1876— 1880 17.2 18.4 22.7 22.7
1881— 1885 19.0 20.9 22.2 22.2
1886— 1890 16.0 18.1 20.0 20.0
1891— 1895 17.2 19.6 20.7 20.6
1896— 1900 15.7' 20.3 19.3 19.3
1901— 1905 16.0 17.7 19.4 19.2
1906— 1910 16.4 18.2 18.5 18.2
1911— 1915 14.4 16.8 17.4 17.1
1916— 1920 24.6 22.5 21.3 20.8
1921— 1925 15.8 15.1 15.6 15.1
1926— 1930 14.4 14.8 15.1 14.8
1931— 1935 14.4 13.2 13.8 13.3
1936— 1940 13.0 14.6 15.2 14.6
1941— 1945 15.0 15.0 16.6 16.0
1946— 1950 10.2 11.1 11.4 11.2
1951— 1955 9.0 9.5 9.7 9.5
1956— 1960 11.2 8.9 9.2 9.0
1961— 1965 11.0 9.4 9.8 9.4
1966— 1970 11.8 •• 10.3 9.7
') Köyliön kuolleista ei tietoa vuosilta 1898— 99.
Köyliöläisten kuolleisuus pysyi keskimäärin matalammalla tasolla kuin vertailukohteissa aina sisällissotaan saakka. Kaudella 1916— 20 Köyliössä kuoli 24.6 ihmistä keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti, Satakunnassa 22.5, maaseudulla 21.3 ja koko maassa 20.8. Vuonna 1918 syntyi Köyliös
sä 67 lasta ja kuoli — osa luonnollisesti, suurin osa ei — 152 ihmistä. Jäl
kimmäinen luku oli promilleina 43.7. Kuolleita riitti »normaali» määrä seuraavillekin vuosille, sillä toisin kuin nälkävuosina, kaatuneet, teloitetut ja vankileirillä kuolleet olivat ihmisiä parhaassa iässä. Vielä kaudella 1921— 25 olivat kuolleisuusluvut Köyliössä korkeammat kuin vertailualu
eilla, mutta jo seuraavalla jaksolla palattiin alhaisempaan kuolleisuuteen kuin Satakunnassa tai muualla maassa. Osan pulavuosista sisällään pitä
vällä kaudella 1931— 35 Köyliön kuolleisuusluvut olivat 1.2 promilleyksik-
köä korkeammat kuin Satakunnassa ja 0.6 promilleyksikköä korkeammat kuin maaseudulla sekä 1.1 promilleyksikköä korkeammat kuin koko maas
sa keskimäärin.
Tämän jälkeen köyliöläisten kuolleisuus pysytteli muun maan lukuja hieman alemmalla tasolla aina 1950-luvun ensimmäiselle puoliskolle saak
ka. Vuodesta 1956 alkavalla ja sitä seuraavilla viisivuotiskausilla kuollei
suus oli Köyliössä promilleyksikön pari korkeampi kuin vertailukohteissa.
Selitys löytyy jälleen muuttoliikkeestä ja maaseudun asujamiston ikäraken
teen vinoutumisesta. Köyliö kärsi vuodesta 1950 lähtien jatkuvaa muutto
tappiota, jota alhainen syntyvyys ei korvannut. Kunnan väkiluku laski, nuoria lähti mutta vanhat jäivät kotiseudulleen. Tästä johtuen kuolleiden määrä absoluuttisin luvuin laskettuna pysyi ennallaan, mutta väkiluvun pieneneminen aiheutti sen, että kuolleisuus laskettuna keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti kohosi. Sama ilmiö sopii epäilemättä lähes jokaiseen muuttotappiokuntaan.
Luonnollinen väestönlisäys
Vain poikkeusvuosina on Köyliössä ollut kuolleita enemmän kuin synty
neitä. Nämä vuodet olivat seuraavat: 1853 (-13), 1867 (-50), 1868 (-43), 1917 (-4), 1918 (-85), 1919 (-8), 1942 (-7) ja 1944 (-5). Vuosiluvuista näkee, että luonnollisen väestönlisäyksen pahimmat esteet ovat olleet kato ja sota.
Uudemmat tappiot eivät enää ole puutteen tai aseiden avulla selitettävissä:
1959 (-3), 1966 (-4), 1970 (-5) ja 1971 (-25)\ Syynä näihin lukuihin oli al
hainen syntyvyys. Sen paremmin kaupunkilaiset kuin maalaiset eivät enää hankkineet suurta lapsilaumaa, ja kun Köyliön kaltaisessa muuttotappio
kunnassa väestön ikärakenne vinoutui nuorten muuttaessa ja vanhempien jäädessä, saattoi tulla luonnollisen väestönlisäyksen kannalta tappiollisia vuosia. Vanhoja ihmisiä kuoli luonnonlakien mukaisesti, eikä uusia synty
nyt riittävästi.
Kun luonnollista väestönlisäystä tarkastellaan viisivuotiskausittain, jää 1916— 20 ainoaksi tappiolliseksi jaksoksi. Sen vuosista kolme sisältyy edel
lä olevaan tappiollisten vuosien luetteloon ja siihen kuuluu myös Köyliön väestökehitykseen absoluuttisin luvuin, joskaan ei suhdeluvuin suurimman loven iskenyt sisällissota. Suhdeluvuin tarkastellen olivat tuhoisimpia 1860- luvun nälkävuodet.
Mikä on muovannut Köyliön luonnollista väestönlisäystä? Kuvan 1 käy
rät osoittavat, että väestön kasvuun on vaikuttanut enemmän syntyneisyy- den kuin kuolleisuuden aleneminen. Kuolleisuuden lasku ja ihmisten keski-iän kohoaminen on kuitenkin ollut huomattava. Kaudella 1881— 85 oli miesten keski-ikä Suomessa 41.1 ja naisten 43.8 vuotta, kun kaudella 1961— 65 mies saattoi odottaa elävänsä keskimäärin 65.5 ja nainen 72.7- vuotiaaksi. Kuolleisuusluvut saavuttivat ilmeisesti alhaisimman kohtansa 1950-luvun alussa, sillä sen jälkeen ne eivät ole Suomessa enää laskeneet.
Kuva 1. Luonnollinen väestönlisäys Köyliössä 1851— 1970 viisivuotiskausittain keskiväki- luvun tuhatta henkeä kohti. Katkoviiva osoittaa syntyneitä ja yhtenäinen viiva kuolleita.
Käyrien väliin jäävä osa osoittaa syntyneiden tai kuolleiden enemmyyden. Lähteet: Liite.
Syntyneisyyslukujen alenemiseen taas vaikuttivat mm. väestön ikäraken
teen muuttuminen ja syntyvyyden säännöstelyn yleistyminen. Tämä näkyi mm. synnyttäjien keski-iän alenemisena: lapsia saatiin vähemmän kuin aikaisemmin ja niitä lakattiin hankkimasta nuoremmalla iällä kuin ennen.4
Kuolleisuuden alenemiseen vaikutti ennen muuta yleinen olojen paran
tuminen ja lääketieteen edistyminen. 1800-luvun puolella olivat kulkutau
dit yleisiä eikä ravintokaan tarjonnut riittävää suojaa. Ajan epävarmojen taudinmääritysten mukaan aiheutti esimerkiksi vuonna 1853 tuhkarokko 39 köyliöläisen hengenlähdön, vuonna 1856 kuoli kuusi alle yksivuotiasta
»rokkoon», Seuraavana vuonna 13 alle kolmivuotiasta hinkuyskään.
Vuonna 1861 vei »tuntematon sairaus» kuuden alle vuoden vanhan poika
lapsen hengen. Parin vuoden kuluttua kuoli jälleen 11 alle kolmivuotias
ta hinkuyskään. Keuhkotauti alkoi vaivata 1860-luvulta lähtien. Vuonna 1863 kuoli 14 ihmistä Köyliössä »verenyskimiseen ja keuhkotautiin» ja vuonna 1870 tällaisia ilmoitettiin olleen 13. Katovuosien aiheuttamat jouk
kokuolemat on ilmoitettu »hermokuumeen» tiliin, mikä kumminkin lienee käytännössä vain nälän ja sen aiheuttaman vastustuskyvyn heikkenemisen tuoman tautijoukon saama yleisnimitys.
Kuvan 1 mukaan Köyliössä on tapahtunut luonnollista väestönlisäystä jokaisena tarkastelluista viisivuotiskausista yhtä lukuunottamatta. Kau
tena 1916— 20 tappio oli neljän promilleyksikön luokkaa, ja kaudella 1866— 70 syntyneisyys ja kuolleisuus olivat jokseenkin tasaluvuissa. Suu
rimmillaan luonnollinen väestönlisäys oli noin vuoden 1870 ja ensimmäisen maailmansodan välisenä aikana. Itsenäisyyden ajan alkupuolella väestö li
sääntyi hitaahkosti, toisen maailmansodan jälkeen tuli pieni nousu, mutta sen mentyä ohi luonnollinen väestönlisäys on jälleen pudonnut viiden pro
millen tienoille.
Muuttoliike
Vuosina 1850— 1971 Köyliöön muutti 8168 ihmistä ja kunnasta lähti 9293. Useimpina vuosina Köyliö on siis ollut antavana puolena. Kun tar
kastellaan muuttoliikkeen virtaa viisivuotiskausittain havaitaan muutta
misen suunnan olleen Köyliölle edullisen vain kuutena viisivuotiskautena kahdestakymmenestäneljästä mahdollisesta. Muuttoliikettä havainnollis
taa kuva 2.
Vuosina 1871— 75 ja 1876— 80 muuttoliike toi Köyliölle pientä muutto
voittoa, mutta tulomuuttojen enemmyys oli pieni: edellisellä kaudella 15 henkeä ja jälkimmäisellä 20 henkeä. Tähänkin kymmenen vuoden jaksoon mahtui kolme vuotta, joina kunta kärsi muuttotappiota.
Väestö kasvoi voimakkaasti 1800-luvun loppukymmeninä, ja kun Köy
liössä ei tällaiselle ihmismäärälle löytynyt toimeentuloa, väestöpaine pur
kautui ulosmuuttona. Vuosien 1881 ja 1917 välillä oli vain kaksi vuotta, jolloin sisäänmuuttaneiden määrä ylitti ulosmuuttaneiden tasaisen virran.
Yhtenä vuonna kirjattiin muuttaneiden luetteloon tasatulos. 1890-luku oli voimakkaan poismuuton aikaa: muuttotappio oli peräti 307 henkeä.
Viisivuotiskausi 1916— 20 tuotti niukasti muuttovoittoa. Kauden ensimmäisenä vuonna tappio oli vielä 40 henkeä, mutta kaksi Seuraavaa vuotta olivat jo niukasti voitollisia. Vuonna 1919 kuntaan muuttaneiden määrä ylitti kunnasta pois muuttaneiden luvun jo 33 hengellä ja seuraa
vanakin vuonna tuli voittoa 17 henkeä. Kaudella 1921— 25 päästiin suun
nilleen tasalukemiin ja 1930-luvun jälkipuoliskolla jälleen voiton puolelle.
Siirtoväen aiheuttama muuttovoitto osuu lähteestä johtuen kuvassa 2 kaudelle 1946— 50, vaikka tosiasiallinen muuttaminen tapahtui jo edelli
sen kauden puolella. Syy viivästymiseen on se, että siirtoväki sijoitettiin uusien asuinpaikkakuntiensa väestörekistereihin vasta vuonna 1950.
1950-luvulla Köyliön muuttotappio oli 10 promilleyksikön luokkaa, josta se 1960-luvulle tultaessa väheni 5— 7 promilieyksikköön.
Muuttoliikkeen suunta
Muuttaneiden luetteloihin on merkitty mihin seurakunnasta lähtenyt
Kuva 2. Muuttoliike Köyliössä 1851— 1970 viisivuotiskausittain keskiväkiluvun tuhatta henkeä kohti. Katkoviiva osoittaa lähtömuuttoja ja yhtenäinen viiva tulomuuttoja.
Viivoitettu alue osoittaa muuttotappiota. Lähteet: Liite.
henkilö on kirjansa muuttanut ja mistä seurakuntaan muuttanut kirjansa toi. Täysin totuuden kanssa yhtäpitävää kuvaa muuttaneiden luettelo ei anna, sillä aina on ollut ihmisiä, jotka eivät ole tulleet muuttamisistaan heti ilmoittaneeksi tai jotka ovat asuneet ulkomailla tai muualla Suomessa pitäen silti kirjansa Köyliössä. Tällaisten tapausten määrä on kuitenkin niin pieni, että muuttaneiden luettelon perusteella saatuja lukuja voi pitää- riittävän luotettavina. Muuttoliikkeen suunta ja voimakkuus on ollut tau
lukon 3 mukainen, ja suhteellisia lukuja muuttoliikkeestä Köyliön ja eri alueiden kesken valaisee taulukko 4.
Taulukko 3. Köyliön muuttoliike absoluuttisina lukuina kymmenvuotis- kausittain 1850— 1975. Lähde: Muuttaneiden luettelot. Köyliön kirkon
arkisto, osittain TMÁ:ssa, osittain Köyliössä.
U = ulosmuutot, S = sisäänmuutot
Taulukko 4. Lähtö- ja tulomuutot Köyliössä prosentteina muuttojen koko
naismäärästä kymmenvuotiskausittain 1850— 1969. 1. Naapurikunnat (Säkylä, Eura, Kiukainen, Harjavalta, Kokemäki, Huittinen, Vampula), 2. Muu Turun ja Porin lääni, 3. Hämeen lääni, 4. Uudenmaan lääni, 5. Muu Suomi. Lähde: sama kuin taulukossa 3.
1.
L T
1850— 59 57.0 73.3 1860— 69 53.1 63.2 1870— 79 57.4 71.5 1880— 89 48.0 57.3 1890— 99 43.5 48.5 1900— 09 43.8 48.7 1910— 19 49.1 50.5 1920— 29 42.7 54.2 1930— 39 35.3 41.8 1940— 49' 42.6 33.5 1950— 592 34.1 34.5 1960— 69 39.8 38.4
2. 3.
L T L T
35.9 25.1 5.2 0.8
32.7 31.8 12.8 2.9
41.2 24.3 — 2.3
47.2 31.4 0.8 9.6
47.4 43.7 4.3 4.4
41.1 42.1 5.1 3.4
36.5 34.0 6.2 7.6
38.1 32.4 10.5 6.6
44.0 33.2 6.7 5.3
35.7 30.7 4.2 7.2
35.2 34.0 10.8 7.2
40.9 34.8 5.3 9.7
4. 5.
L T L T
1.1 — 0.8 0.8
1.1 1.4 0.3 0.7
1.0 1.6 0.4 0.3
1.3 0.8 2.7 0.9
2.7 1.4 2.1 2.0
4.7 1.2 5.3 4.6
3.8 1.9 4.4 6.0
5.0 2.0 3.7 4.8
6.0 4.8 8.0 14.9
6.1 4.0 11.4 24.6 9.7 5.6 10.2 18.7
7.1 3.6 6.9 13.5
‘) Sarakkeen 5 tulomuutoissa ovat mukana myös luovutetun alueen seurakunnista kirjansa muuttaneet.
2) 648 siirtoväestöön kuuluvaa on jätetty ottamatta huomioon.
Taulukosta 3 näkyy, että ulosmuuttaneiden määrä kohosi 1850-luvun 270 hengestä noin kolmen vuosikymmenen ajan varsin hitaasti. 1880-luvul- la muutti Köyliöstä pois vain 371 henkeä. 1890-luvulla ulosmuuttaneiden määrä kohosi jo lähes kaksinkertaiseksi edelliseen vuosikymmeneen verrat
tuna. Tämä liittyy paitsi väestön nopeaan kasvuun, myös ilmiöön, jota ta
vallisesti kutsutaan irtaantumisvaiheeksi siirryttäessä esiteollisesta teolliseen yhteiskuntaan.6 Samaan aikaan muuttovapautta rajoittaneet säädökset hel
pottuivat. Niinsanottu laillisen suojelun järjestelmä ja sen pohjana ollut pal- veluspakko poistettiin vuosina 1865 ja 1883 annetuilla irtolaisasetuksilla.
Vuonna 1879 annettu vaivaishoitoasetus puolestaan kumosi seurakuntien oikeuden kieltää uusia tulokkaita asettumasta alueelleen.
Maan teollistuneet alueet veivät muuttaneista vuosi vuodelta kasvavan osan, mutta lähimuutto pysyi tärkeimpänä muuttoliikkeen muotona. Sa
nottuun irtaantumisvaiheeseen saakka runsaat puolet Köyliöstä lähteneistä asettui seitsemän lähikunnan alueelle. Köyliöön muuttaneista tuli vielä suurempi osa näistä naapurikunnista, 1850- ja 1870-luvuilla jopa yli 70%.
1890-luvulta lähtien seitsemään lähikuntaan muuttaneiden osuus pysyi alle 50 prosenttina kaikista muuttaneista. 1930-luvulla tälle alueelle lähti enää vain 35.3% Köyliön jättäneistä ja samaa luokkaa oli tilanne 1950-luvulla.
Muuttoliikkeen kokonaiskuvassa on hyvin luonnollinen asia se, että en
sin pääosa muutoista suuntautuu naapurikuntiin — piiat ja rengit muut
tavat toiseen palveluspaikkaan — , sitten näiden osuutta alkaa pienentää
Siirtolaisuus ei Satakunnassa kasvanut pohjalaisiin mittoi
hin. Kuitenkin Köyliöstä lähti amerikansiirtolaisuuden huip
puvuorina, joka oli 1910, val
tameren taakse 40 ihmistä.
Siirtolainen lähti tavallisesti hakemaan parempaa toimeen
tuloa tai hankkimaan rahaa jotakin kotimaista tarkoitusta varten. Niinpä oli tärkeää pukeutua parhaimpiinsa — vaikkapa turkiskauluksiseen päällystakkiin — kun meni kotimaahan lähetettävään va
lokuvaan. Istuva mies on köyliöläinen Kalle Vähiä.
Om. Esko Härkälä.
oma lääni tai jokin muu lähellä oleva keskus. Rengit ja piiat eivät kaikki menekään naapuripitäjien isäntien taloihin, vaan kauemmas tehtaaseen.
Lopulta ihmisten liikkuvuus on maan elinkeinorakenteen muutoksen, pa
rempien liikenneyhteyksien ja muiden liikkuvuutta edistävien tekijöiden vuoksi sellainen, että maan kaikki alueet saavat osansa lähtijöistä ja kun
taan tulee uusia asukkaita kaikkialta maasta. Jos kohta lähialueet pysyvät
kin muuttoliikkeen pääasiallisena kohteena, niiden osuus kokonaismuutto- liikkeestä vähenee sitä mukaa kuin liikkuvuus yhteiskunnassa lisääntyy.
Naapurikunnat Säkylä, Eura ja Kokemäki olivat ne yksittäiset kunnat, jotka niin antoivat Köyliölle eniten väestöä kuin myös sitä saivat. Kaikille kolmelle Köyliö antoi enemmän kuin se niiltä sai. Maatalousyhteiskun
nassa eivät muuton suuntien erot olleet suuret, mutta teollisuuslaitosten tulo naapurikuntiin veti myös köyliöläisiä. Euraan perustettiin Kauttuan tehtaat ja Kokemäestä muodostui monipuolinen taajama. Kaupungeista osoittivat suurinta imua Pori, Turku ja Tampere. Uudenmaan lääni ta-
Kuva 3. Köyliön väkiluku 1851— 1970 viisivuotiskausien keskiarvojen mukaan. Lähteet:
Liite.
voitti Hämeen läänin muuttokohteena 1940-luvulla ja ajoi sitten 1960-luvun yhteiskunnan rakennemuutoksen aikana ohi.
Siirtolaisvirrassa eivät köyliöläiset milloinkaan näytelleet merkittävää osaa, jos kohta heitäkin Amerikan raitilla kuljeskeli. Virallisen siirtolai- suustilaston alkuvuonna, 1893, tilastossa esiintyy yksi köyliöläinen, mutta seuraavat vasta vuonna 1899, jolloin taas kaksi pitäjäläistä jätti kotimaan.
Autonomian ajan lopulla Köyliön vuosittainen siirtolaisuus liikkui yleensä alle 15 hengessä vuotta kohti, joskin eräinä vuosina lähtijöitä oli enemmän:
vuonna 1905 lähti 25, pari vuotta myöhemmin 31, kuten myös vuonna 1909.
Köyliön siirtolaisuuden huippuluku saavutettiin vuonna 1910, jolloin pitä
jän tomut pyyhki satamalaiturilla jaloistaan 40 köyliöläistä. Maailmansota vähensi lähtijöiden määrää ja vihdoin kuivatti puron kokonaan. Vuonna 1919 lähti jälleen kolme henkeä, ja ylipäätään siirtolaisten määrä oli 1920- luvulla alle kymmenen henkeä vuodessa — poikkeuksena 1921, jolloin läh
tijöitä oli 11. Viimeinen merkintä Köyliön kohdalle tuli vuoden 1930 siir- tolaisuustilastoon, minkä vuoden jälkeen siirtolaisuus tyrehtyi Yhdysval
tain ja Kanadan lainsäädännön vuoksi.8 — Viime vuosikymmenten siirto
laisuus Ruotsiin taas ei Pohjoismaiden välisistä vapaista työmarkkinoista johtuen ole jättänyt tilastoihin merkkejä, mutta tietenkin Ruotsiin lähte
neisiin mahtuu myös köyliöläisiä.
Köyliön väkiluku
Syntyneet, kuolleet, kuntaan muuttaneet ja sieltä poistuneet saavat ai
kaan Köyliön väkiluvun yleismuutoksen. Vuonna 1850 Köyliössä asui kir-
Kuva 4. Köyliön väestön ikärakenne vuosina 1850 ja 1870. Lähde: Väkilukutaulut. Köyliön kirkonarkisto. TMA.
konkirjojen mukaan 1920 ihmistä ja vuonna 1971 oli kunnan asukasluku 3902. Kuva 3 osoittaa väkiluvun muutokset viisivuotiskausittain.
Kunnan väkiluku kasvoi nopeinta vauhtia 1870- ja 1880- luvuilla. Tällöin korkeat syntyneisyysluvut ylittivät 30 promillea ja kuolleisuus laski 20 pro
millesta lähelle 15 promillea. Muuttotappio jonkin verran hidasti väkilu
vun nousua, mutta nimenomaan korkea syntyvyys aiheutti sen, että väki
luku kohosi nälkävuoden 1868 aallonpohjasta — 2215 asukasta — niin, että 3000 asukkaan raja ylitettiin vuonna 1884 ja vuosisadan vaihteessa ol
tiin päästy yli 3400 hengen. Syntyvyys aleni 1900-luvun kahtena ensimmäisenä kymmenenä lähelle 20 promillea, ja kun kuolleisuuden ale
neminen ei ollut yhtä voimakasta ja kun muuttoliike jatkui tappiollisena aina maailmansodan loppuaikoihin saakka, väkiluku jähmettyi vuosisadan vaihteen tienoilla pariksi vuosikymmeneksi noin kolmeen ja puoleen tuhan
teen. Viimeisenä rauhan vuonna 1938 Köyliössä oli 3738 asukasta: toisin sanoen väkiluku oli kasvanut vuosisadan vaihteesta talvisotaan 9.6% eli absoluuttisin luvuin 328 hengellä, kun se nälkävuosista vuoteen 1900 oli ko
honnut 53.9% eli absoluuttisin luvuin 1195 hengellä.
Köyliön kirkonkirjaväkiluvun väheneminen sotavuosina johtui pääosin muuttotappiosta, sillä kuolleita oli enemmän kuin syntyneitä ainoastaan vuosina 1942 ja 1944. Tällöinkin kuolleiden enemmyys oli yhteensä vain 12 ihmistä.
Lähinnä Räisälästä tullut siirtoväki nosti Köyliön asukasluvun yli 4500 hengen. Sen jälkeen kun siirtoväki merkittiin väestörekisteriin, on Köyliön väkiluku ollut jatkuvasti laskusuunnassa. 4000 alittui ensimmäisen kerran
noin 30 vuoteen vuonna 1970. Muuttoliike osoitti tappiollisimpia lukuja 1950-luvulla, ja samaan aikaan syntyvyys oli alhainen ja kuolleisuuden alentuminenkin pysähtyi. Tästä kaikesta oli näkyvänä seurauksena Köy
liön väkiluvun lasku, joka ei tätä kirjoitettaessa vielä ole pysähtynyt.
V ä estö n rak e n n e Ikärakenne
Köyliön väestön ikärakenne on selvitettävissä kirkonarkiston väkiluku- tauluista aina vuoteen 1870 saakka. Seuraavat tiedot ovat kuitenkin vasta vuodesta 1950 kymmenen vuoden välein tehdyissä väestönlaskennoissa, joi
den tuloksia on julkaistu Suomen Virallisessa Tilastossa. Tosin ei voitane olettaa, että Köyliön kehitys olisi väliin jäävänä 80 vuoden jaksona juuri poikennut maan kokonaiskehityksestä, kun se ei sitä tehnyt sellaisinakaan aikoina, joista tietoja on. Kuva 4 valaisee Köyliön väestön ikärakennetta vuosina 1850 ja 1870.
Molemmissa kuvan 4 pyramideissa näkyy korkea syntyvyys: pyramidien alaosat ovat leveät. Epävarmat ajat näkyvät myös selvästi. Vuosien 1808— 09 sodan jäljet näkyvät lovena vuoden 1850 pyramidin 40— 45-vuo- tiaisissa ja 1830-luvun katovuosien tiliin on laskettava saman pyramidin 10— 20-vuotiaiden suhteellinen vähyys samoin kuin 30— 35-vuotiaiden kohdalla vuoden 1870 pyramidissa oleva lovi. Sodan jäljet olivat silloin jo ehtineet tasoittua yli 60-vuotiaiden harvassa joukossa.
Lasten osuus väestöstä on jatkuvasti laskenut. Suomessa oli 1700-luvun
jälkipuoliskolla noin 39% väestöstä alle 15-vuotiaita, mistä heidän suh
teellinen osuutensa Suomen sodan jälkeen aleni 34— 35 prosenttiin. Tällä tasolla se pysyi aina siihen saakka kunnes syntyvyys alkoi laskea. Vuonna 1940 oli enää 27% suomalaisista alle 15-vuotiaita. Syntyvyyden aleneminen aiheutti myös jyrkän muutoksen väestöpyramidin muotoon. Kuvan 4 pyra
midit ovat vielä tasaisesti alaspäin leveneviä, mutta jo vuoden 1940 väestön ikäjakautuma oli Suomessa sellainen, että pyramidi lakkasi levenemästä jo 30 ikävuoden kohdalla. 1960-luvun puolivälissä näkyi vielä selvemmin ihmisten aiempaa tasaisempi jakaantuminen eri ikäluokkiin, toisin sanoen vanhojen ihmisten suhteellisen osuuden kasvu. Ainoan suuremman poik
keuksen tähän muodostivat toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikä
luokat."
Köyliössä on väestön ikärakenne vuoden 1950 jälkeen ollut Seuraavan asetelman osoittaman kaltainen."1
0— 14 v. 15— 24 v. 25— 44 v. 45— 64 v. yli 65 v.
1950 27.9% 15.6% 26.7% 21.2% 8.5%
1960 27.1% 13.2% 24.2% 25.6% 10.0%
1970 23.5% 16.7% 23.1% 23.7% 12.9%
1975 21.5% 63.3% 15.3%
Asetelma osoittaa sen mitä odottaa saattaa. Lasten osuus on pienentynyt vuoden 1950 27.9 prosentista vuoden 1975 21.5 prosenttiin. Samalla on elä
keiässä olevien osuus noussut 8.5 prosentista 15.3 prosenttiin. 15— 24-vuo- tiaiden kohdalla näkyy vuoden 1970 rivillä suurten ikäluokkien vaikutus;
heidän osuutensa on noussut edellisestä väestönlaskennasta 3.5 prosentti
yksikköä. Selvin piirre on kuitenkin eläkeläisten osuuden jatkuva kasvu.
Väestön ikärakenteen muuttuminen ja syntyvyyden aleneminen ovat lä
heisessä vuorovaikutussuhteessa. Syntyvyys alenee, ihmiset elävät vanhem
miksi kuin ennen, väestö muuttuu keskimäärin vanhemmaksi. Köyliön kaltaisessa kunnassa ikärakennetta vinouttaa vielä tappiollinen muutto
liike, sillä lähtijät ovat useammin nuoria kuin keski-ikäisiä tai vanhoja.
Ammatti- ja sosiaalirakenne
Aina 1800-luvun loppukymmeniin saakka yli 80% maamme asukkaista sai toimeentulonsa maataloudesta ja sen sivuelinkeinoista. Ja aina 1870- luvulle Suomi pysyi yhtä maatalousvaltaisena kuin se oli ollut edellisellä vuosisadalla, eikä yksipuolinen elinkeinoelämä jaksanut kehittyä samalla nopealla vauhdilla, jolla väkiluku kasvoi. Suomessa teollistumisen irtaan- tumisvaihe — tai Suomen siirtyminen kapitalistiseen talousmuotoon — al
koi 1860- ja 1870-luvuilla. Metsäntuotteiden vienti oli tärkein tekijä tässä prosessissa. Teollistuminen jatkui nopeana itsenäisyyden aikana — joskin teollistumisaste pysyi kansainvälisesti katsoen alhaisena — mutta vasta
Nummenkylän pyhäpukuista nuorisoa 1910- tai 1920-luvulta. Nämä nuoret olivat syntyneet vuosisadan vaihteen tienoilla, ehkäpä 1890-luvulla, jolloin Köyliön väkiluvun nopea nousu oli jo alkanut laantua. Samaan aikaan lisääntyi Köyliöstä pois muuttaneiden määrä ripeästi;
pitäjä kärsi muuttotappiota. Om. Esko Härkälä.
sodan jälkeinen sotakorvausteollisuuden rakentaminen teki Suomesta teol
lisuusmaan. Vuonna 1870 sai noin 78% Suomen väestöstä toimeentulon
sa maataloudesta, vuonna 1910 noin 67 % , vuonna 1940 noin 55% , vuonna 1950 noin 42 % ja vuonna 1960 noin 32% . Sen jälkeen maatalousväestön osuus on pienentynyt vielä kovempaa vauhtia.
Teollistuminen koski lähinnä suurimpia kaupunkeja ja osaa maata, mutta sen vaikutukset tuntuivat maatalousvaltaisillakin alueilla, jollaiseen Köyliö kuului. Taulukossa 5 esitetään Köyliön väestön elinkeinojakauma vuodesta 1850 vuoteen 1970. Lukuja tarkasteltaessa on huomattava, että tilastointiperusteet ovat muuttuneet ajan mittaan, selvimmin vuoden 1900 ja vuoden 1910 välillä. Siltikin taulukosta näkyy maataloudesta toimeentu
lonsa saavan väen määrän suhteellinen vähentyminen. Köyliön kaltaisesta tilattomien ja torpparien pitäjästä puhuttaessa on lisäksi muistettava, että suurin osa tilastossa maatalousväeksi luetuista ei varsinaisesti omistanut maata. Torpparivapautuksen jälkeen tilanne tosin muuttui.
Taulukko 5. Köyliön väestön elinkeinojakautuma 1850— 1970. Lähteet:
Vuosilta 1850— 70 väkilukutaulut. Köyliön kirkonarkisto. TMA. — Vuo
silta 1880— 1940 Väestön elinkeinojakautuma 1880— 1940 (julkaisematon).
Tilastokeskuksen kirjasto. — Vuosilta 1950— 70 SVT VI c. Väestölaskenta.
1850 1860 1870 1880
abs. % abs. % abs. % abs. %
maa- ja metsätal. 1618 84.3 1913 82.4 1961 84.5 2518 88.8
teoll. ja rakenn. 111 5.8 122 5.3 121 5.2 155 5.5
kauppa — — — — 1 — 7 0.2
liikenne — — — — — — — —
palvelukset 58 3.0 21 0.9 22 0.9 25 0.9
elinkeinoasema tunt. 133 6.9 265 11.4 217 9.3 130 4.6
yhteensä 1920 100.0 2321 100.0 2322 99.9 2835 100.0
1890
abs. % 1900
abs. % 1910
abs. %
maa- ja metsätal. 2810 86.7 2856 83.8 3355 97.2
teoll. ja rakenn. 239 7.4 250 7.3 24 0.7
kauppa 31 1.0 42 1.2 13 0.4
liikenne — — 3 0.1 7 0.2
palvelukset 45 1.4 61 1.8 25 0.7
elinkeinoasema tunt. 116 3.6 198 5.8 28 0.1
yhteensä 3241 100.1 3410 100.0 3452 100.0
1920 1930 1940 1950
abs. % abs. % abs. % abs. %
maa- ja metsätal. 3164 96.1 3230 85.3 2999 85.2 2985 68.2
teoll. ja rakenn. 30 0.9 193 5.1 121 3.4 508 11.6
kauppa 9 0.3 26 0.7 40 1.1 128 2.9
liikenne 5 0.2 21 0.6 5 0.1 65 1.5
palvelukset 38 1.2 96 2.5 98 2.8 372 8.5
elinkeinoasema tunt. 47 1.4 220 5.8 255 7.2 319 7.3
yhteensä 3293 100.1 3786 100.0 3518 99.8 4377 100.0
1960 1970
abs. % abs. %
maa- ja metsätal. 2350 57.8 1513 38.3
teoll. ja rakenn. 573 14.1 815 20.6
kauppa 179 4.4 265 6.7
liikenne 185 4.5 229 5.8
palvelukset 341 8.4 404 10.2
elinkeinoasema tunt. 440 10.8 723 18.3
yhteensä : 4068 100.0 3949 99.9
Köyliön väestön elinkeino- ja sosiaalirakenne syksyllä 1901 on lasketta
vissa Tilattoman väestön alakomitean ruokakuntien tarkkuudella keräyt- tämän materiaalin pohjalta. Myöhemmin torpparien määrään tutustut
taessa lukija joutuu ihmettelemään, miksi vuonna 1901 tässä sanotaan torppareita olleen 232, kun heitä toisaalla kerrotaan olleen edellisenä vuonna vain 171. Ero johtuu lähteiden laadinnassa noudatetusta vaihte- levasta käytännöstä. Oheisen taulukon 6 luku on saatu Tilattoman väes
tön alakomitean ohjeiden mukaan kootusta aineistosta, jossa torppareiksi on merkitty ruokakuntien päämiehiä, jotka henkikirjassa — siihen perus
tuu pienempi luvuista — esiintyvät vaatimattomammalla mäkitupalaisen tai muonatorpparin tittelillä. Kummassakin tapauksessa ruokakunnat pysyvät maataloudesta ja sen sivuelinkeinoista elävien piirissä, joten riittää kun muistaa taulukon 6 torpparien luvun liian suureksi ja maatyöväen määrän liian alhaiseksi.
Köyliön 714 ruokakunnasta 542 eli 75.9% sai toimeentulonsa maatalou
desta. Säätyläisviljelijöitä tai talollisia oli 28 ja lampuoteja sama määrä.
Omaa maata viljeli siis vajaat 8 % kaikista maataloudesta elävistä ruoka
kunnista. Kankaanpään ja Karhian talollisten seuraan pääsivät tässä vain Vanhankartanon ja Puolimatkan omistajat — Kepolan omistajat lienevät asuneet tällöin muualla kuin Köyliössä — sekä virkatalojen vuokraajat.
Torpparien ja maatyöväen ruokakuntia oli eniten Vanhankartanon mailla, mutta runsaasti myös Kepolassa ja Kankaanpään ja Karhian talollisten mailla.
Käsityöläisistä on syytä todeta, että heidän palveluksensa keskittyivät vuosisadan vaihteessa Tuiskulaan, Kankaanpäähän ja Karhialle. Vanhan
kartanon alaisessa Tuiskulassa oli kolme räätäliä, suutaria ja seppää, kaksi puuseppää ja peräti kahdeksan muuta käsityöläistä. Pitäjän kaksi muuta räätäliä olivat tällöin Lähteenkylässä ja Vellinkylässä. Suutareita pitäjässä oli parikymmentä, heistä joka neljäs Kankaanpäässä ja lisäksi Karhialla kaksi. Kepolassa oli neljä ja Tuiskulassa kolme suutaria ja loput Korven
kylässä, Pehulassa, Vellinkylässä, Pajulassa ja Varpulassa. Kengät sai siis teetetyksi ja paikatuksi melkein kylässä kuin kylässä. Samoin olivat sep
pien palvelukset jakaantuneet melko hyvin ympäri pitäjää. Pajanpitoa var
sinaiseksi ammatikseen harjoittaneiden lisäksi oli tietenkin joukko talolli
sia, lampuoteja ja torppareita, jotka osasivat vähintään omiksi tarpeikseen muokata rautaa.
Muiksi käsityöläisiksi taulukossa merkityistä olivat enimmät nahkureita ja saviastioiden tekijöitä, joiden toimista tulee enemmän puhe käsityöstä ja teollisuudesta kertovassa luvussa.
Taulukko 6 antaa mahdollisuuden hahmotella Köyliön asujamiston eri sosiaaliryhmien suuruutta vuosisadan vaihteen tienoilla. Ylimpään kerrok
seen tulee ilman muuta 28 säätyläisviljelijöiden ja talollisten ruokakuntaa, suurin osa seurakunnan, kunnan tai valtion palveluksessa olevien talouk
sista, muutamat kartanon palkkalaiset, jokunen säätyläiseläkeläinen ja
