Kauppatieteellinen tiedekunta
A250A5000 Kandidaatintutkielma, Talousjohtaminen Professori Ari Jantunen
Kehitysapukriittisen keskustelun taloustieteellinen perusteltavuus:
Helsingin Sanomat 1.1.2010–15.11.2011
(Economic Argumentation in Public Debate on Development Aid:
Helsingin Sanomat 1.1.2010–15.11.2011)
1.12.2011
Tiia-Lotta Pekkanen
”Vastaus tulee tunnepohjalta, poliittisen korrektiuden osastolta.
Todellisuudessa en tiedä, miten asia on.”
Juha Seppänen
SISÄLLYSLUETTELO
1. JOHDANTO ... 2
1.1. Tutkimusongelma ... 3
1.3. Tutkimuksen toteutus ja tutkimuksen rajaukset ... 3
2. KEHITYSAPU JA TALOUSTIEDE ... 4
2.1. Kehitysavun vaikuttavuudesta kirjoitettua ... 5
2.2. Miten apu vaikuttaa, tai ei vaikuta ja mitä tälle on tehtävissä? ... 8
2.3. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikasta ... 12
3. LEHDISTÖANALYYSIN TOTEUTUS ... 15
3.1. Tutkimusmenetelmä – sisällönanalyysi ... 15
3.2. Tutkimusaineisto ... 17
4. KEHITYSAPUKRIITTISEN KESKUSTELUN LEHDISTÖKATSAUS ... 19
4.1. Björn Wahlroos ja Kankkulan kaivo ... 22
4.1.1 Mitä tarkoitetaan kehitysavun vaikuttavuudella? ... 22
4.1.2 Kuinka vaikuttavuutta perustellaan? ... 23
4.2. Mitä avun tilalle? ... 27
4.3. Koulutuksesta kirjoitettua ... 32
5. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 35 LÄHDELUETTELO
LIITE I Artikkeliotanta
1. JOHDANTO
Kehitysyhteistyöstä on toisen maailmansodan jälkeen muotoutunut merkittävä osa maailman- taloutta ja kansainvälistä politiikkaa. Viimeisen puolen vuosisadan aikana kehitysapuna on rikkaista köyhiin maihin virrannut yli kaksi tuhatta miljardia Yhdysvaltain dollaria (Moyo 2009, 28). Rahavirrat kehitysyhteistyön nimissä jatkanevat kasvuaan. YK:n vuosituhattavoit- teiden mukaan avunantajamaiden kehitysyhteistyön määrärahoja tulisi nostaa 0,7 %:iin brut- tokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä (Kehityspoliittinen ohjelma 2007, 17). Suomessa kehitysyhteistyön määrärahat ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2006 vuoteen 2010 (KYT 2010, 5).
Kehitysyhteistyön taloudellisena perusteena mainitaan usein se, että kehitysmaiden taloudelli- nen tukeminen luo edellytyksiä koko maailmantalouden vakaalle kehitykselle (Siitonen &
Sitari 1990, 54). Kehitysavun tuloksellisuutta ja tehokkuutta tutkivat taloustieteelliset artikke- lit keskittyvät pohtimaan avun suhdetta talouskasvuun avun vastaanottajamaissa. Tutkimustu- lokset aiheesta ovat ristiriitaisia (Virta 2008, 87). Taloustieteilijöistä löytyy kehitysavulle niin kriitikoita kuin puolestapuhujia.
Kehitysapukriittisyys on nostanut päätään yhteiskunnallisessa keskustelussa myös Suomessa.
Tärkeä areena tälle keskustelulle on lehdistö, jossa kantaa asiaan ottavat niin eri alojen asian- tuntijat kuin muutkin kansalaiset. Tässä työssä analysoidaan taloustieteellistä perustelua tässä lehdistössä käytävässä kehitysapukriittisessä keskustelussa. Työssä ei oteta kantaa kehitys- apuun, vaan työssä analysoidaan taloustieteen näkökulmasta, mitä kehitysavusta lehdistössä esitetään mielipiteinä.
Työn kirjallisuuskatsauksessa avataan tieteellistä keskustelua kehitysavun vaikuttavuudesta, jonka valossa tässä työssä analysoitavaa lehdistössä käytävää keskustelua peilataan. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikkaa käsitellään pääpiirteissään. Suomen omaksumat kehitysyhteistyö- linjaukset toisaalta määrittävät, mitä kehitysavulla tässä työssä tarkoitetaan, ja toisaalta ovat oletusarvoisesti kritiikin yksi keskeisistä lähtökohdista. Kehitysyhteistyön rakentavaan kri- tiikkiin liittyy usein vaihtoehdot kehitysyhteistyölle. Myös tätä pohjataan kirjallisuuskatsauk- sessa.
1.1. Tutkimusongelma
Millä talousteoreettisilla argumenteilla perustellaan mielipiteitä kehitysyhteistyöstä? Kuinka taloustieteellisesti relevanttia keskustelu ylipäänsä on? Tässä työssä tutkitaan, mitä talousteo- reettisia argumentteja käytetään pohjustamaan kannanottoja suomalaisessa lehdistössä käytä- vässä kehitysapukriittisessä keskustelussa. Työssä analysoidaan, mitkä taloustieteen kannalta relevantit perustelut ovat ominaisia tälle keskustelulle. Osassa kannanottoja tehdään suora referenssi jonkun taloustieteilijän argumentteihin. Keneen nojaudutaan ja kuinka perustellusti – myös tätä tarkastellaan tässä työssä.
Työn johtopäätöksissä puntaroidaan, mikä asema talousteoreettisella perustelulla on lehdistös- sä käytävässä kehitysapukriittisessä keskustelussa. Mitä keskustelussa oikeasti pohditaan ja miten tätä perustellaan? Jääkö jotain oleellista pohtimatta tai perustelematta?
1.3. Tutkimuksen toteutus ja tutkimuksen rajaukset
Kehitysapukriittisyys nostaa päätään monilla foorumeilla, joista tämä työ keskittyy kotimai- seen lehdistöön. Suomalaisessa lehdistössä käytävää keskustelua kehitysavusta tulkitaan Helsingin Sanomissa julkaistujen kirjoitusten pohjalta. Keskustelulla tarkoitetaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia, sekä muita kannanottoja, jotka kommentoivat kehi- tysapua. Tarkastelun ajallinen rajaus sisältää vuodet 2010 ja 2011 (marraskuuhun asti).
Tutkimus on laadullinen analyysi, käytettävä tutkimusmenetelmä aineistolähtöinen sisällön- analyysi. Menetelmässä aineisto pilkotaan ja ryhmitellään niin kutsutulla teemoittelulla. Ai- neistossa esiintyvien aihepiirien mukaan muodostuvia teemoja analysoidaan ja tulkitaan tutkimusongelman mukaisesti.
2. KEHITYSAPU JA TALOUSTIEDE
Kehitysyhteistyötä käsittelevä kirjallisuus aloittaa pohdinnan tavallisesti siitä, mitä on kehitys ja yhteistyö (esimerkiksi Rekola, 1994). Näiden tieteellisessä kielessäkin horjuviksi osoittau- tuvien käsitteiden pohdinta jätetään tässä yhteydessä vähemmälle, mutta kehitysyhteistyön ja kehitysavun määritelmiä on tarpeen hieman avata. OECD:n kehitysapukomitean hyväksymän määritelmän mukaan julkisella kehitysyhteistyöllä (Official Development Assistance) tarkoi- tetaan kaikkia julkisen sektorin toimenpiteitä avustusvirtojen ohjaamiseksi kehitysmaille tai monenkeskisille kehitysapua antaville järjestöille. Termillä kehitysapu (Official Aid) puoles- taan viitataan niihin avustusvirtoihin, jotka voidaan laskea kuuluvaksi kehitysyhteistyön mää- ritelmään (OECD, 2002). Avustusvirtojen laskemiseksi kehitysyhteistyöksi toiminnan pääasiallisena tavoitteena tulee olla kehitysmaiden taloudellinen kehitys ja hyvinvointi.
Myönnetyn tuen lahja-aste on oltava vähintään 25 prosenttia. (OECD, 2003)
Kehitysavun käsite on laaja. Moyo (2009) mainitsee kehitysavun alakategorioiksi humanitaa- risen avun, hyväntekeväisyyden ja systemaattisen avun. Näistä rahamääräisesti suurin on systemaattinen apu, joka jakautuu kahdenväliseen apuun ja monenkeskiseen apuun. Kahden- välinen apu tarkoittaa pääasiassa valtioiden välillä kulkevia avustusvirtoja, ja monenkeskinen apu viittaa kansainvälisten organisaatioiden kautta kulkevaan kehitysapuun. Tämän tutkielman analyysissä kehitysavulla tarkoitetaan pääasiassa Suomen omaksumia julkisin varoin rahoitta- via kehitysyhteistyön muotoja.
Kehitysyhteistyön tuloksellisuus on vääjäämättä poikkitieteellinen kysymys. Taloustieteelli- sesti kehitysavun tuloksellisuutta tarkastellaan sen aikaansaaman talouskasvun näkökulmasta.
Tieteellinen perustelu kehitysavun ja talouskasvun suhteesta on monisäikeinen. Kuten Virta summaa väitöskirjassaan (Virta, 2008), on kehitysavun vaikuttavuutta tutkittu laajasti monilla metodeilla ja kirjallisuutta löytyy asiaan liittyen yksityiskohtaisista tapaustutkimuksista useita valtioita kattaviin empiirisiin analyyseihin. Tulokset näistä ovat kuitenkin hämmentäviä, toistensa kanssa jopa vastakkaisia.
Mistä kasvu syntyy, on askarruttanut taloustieteilijöitä Adam Smithistä lähtien. Taloustieteelli- sestä näkökulmasta kehitysapu linkittyy oleellisesti kasvuteoriaan. Tämän taloustieteen tutki- mussuuntauksen koulukunnat näkemyksineen kasvun lähteistä tarjoaa toisaalta oivallista pohjaa tarkastella yhteiskunnallista keskustelua kehitysavusta. Toisaalta keskustelun painottu- essa väittelyyn kehitysavun vaikuttavuudesta jäävät nämä teoriat taka-alalle. Kehitysavusta käytävässä keskustelussa esiin nousevaa taloustieteellistä argumentaatiota peilataan tässä tutkimuksessa pääasiallisesti tieteellisellä kentällä käytyyn keskusteluun kehitysavun vaikut- tavuudesta. Kehitysavun ja talouskasvun välistä yhteyttä eri taloustieteilijöiden näkemysten kautta valotetaan kappaleessa 2.1. Yhteiskunnallisessa kehitysapukeskustelussa saamansa huomion vuoksi erityisesti Dambisa Moyon näkemyksiä avataan kirjallisuuskatsauksessa.
Mitä kehitysapukriitikot tarjoavat kehitysavun tilalle? Tämä kysymys nousee armottomasti esiin niin tieteellisessä kuin yhteiskunnallisessa kehitysapukriittisessä keskustelussa. Mene- telmät kehittyvien talouksien kasvun tukemiseksi linkittyvät pitkälti kauppapoliittisiin keinoi- hin. Kansainvälisen kaupan teoria on myös laaja taloustieteen tutkimussuuntaus, joka tarjoaisi loputtoman pohjan yhteiskunnallisen kehitysapukriittisen keskustelun analysointiin. Tässä yhteydessä aihetta lähestytään kehitysapukriittisten taloustieteilijöiden näkemyksien kautta kappaleessa 2.2. Tuotannollisen toiminnan ja kaupankäynnin kasvuun tähtää myös niin kutsut- tu Aid for Trade -ohjelma osana Suomen kehitysyhteistyön keinovalikoimaa. Suomen omak- sumaa kehitysyhteistyön linjaa käydään läpi kappaleessa 2.3.
2.1. Kehitysavun vaikuttavuudesta kirjoitettua
Sekä kehitysavun puolesta puhuvat että kehitysapukriittiset taloustieteilijät vaikuttavat lähte- vän liikkeelle yhteisestä mielipiteestä: tie köyhyyden vähentämiseen käy hyvän talouspolitii- kan kautta. Olosuhteissa, joissa ihmiset säästävät ja investoivat, havaitaan köyhyyden vähentymistä. (Easterly, 2001 ja Collier & Dollar, 2001) Siitä puolestaan väitellään, vauhdit- taako ulkomainen kehitysapu tätä prosessia vai ei. Tieteellinen perustelu kehitysavun ja talo- uskasvun suhteesta ei ole yksimielinen.
Kehitystaloustieteilijät ovat julkaisseet mittavan määrän tutkimuksia kehitysavun vaikutta- vuudesta erityisesti 70-luvulta lähtien (Hansen & Tarp, 2001). Kehitysapukriittisellä puolella
viitataan usein Peter Baueriin kehitysapukriittisten ajatusten uraauurtavana tiedemiehenä 60- luvun kehitysapunosteessa (esim. Moyo, 2009). Sittemmin näkyviä kehitysapukriitikoita ovat olleet muun muassa Peter Boone ja Maailmanpankin tutkijanakin toiminut William Easterly.
Suuren yleisön tietoisuutta viime vuosina on saavuttanut sambialaissyntyinen taloustieteilijä Dambisa Moyo paljon Suomessakin julkisuutta saaneella erityisesti Afrikan kehitystä pohti- valla kirjallaan Dead Aid – Why aid is not working and how there is another way for Africa (2009).
Kehitysavun äänekkäitä puolestapuhujia on esimerkiksi Finn Tarp, WIDER-instituutin (World Institute for Development Economcs Research, United Nations University) johtaja. Henrik Hansen ja Finn Tarp julkaisivat kehitysavun vaikuttavuudesta laajan kirjallisuuskatsauksen (Hansen & Tarp, 2000), johon on ahkerasti viitattu viime vuosikymmenenä. Artikkelin mu- kaan kehitystaloustieteellinen tutkimus painottui ensin tutkimaan kehitysavun vaikuttavuutta säästämiseen ja investointeihin, ja niiden kautta talouskasvuun, ja sittemmin regressiomallein suoraan talouskasvuun. Näiden tutkimusten yhteenvetona todetaan, että kehitysapu lisää kokonaissäästämistä (tosin kehitysavun määrää vähemmän), investointeja ja talouskasvua.
Hansen & Tarpin mukaan näiden tulosten vastaiset tutkimukset ovat tieteenalalla selvästi vähemmistössä, vaikka tapaavatkin hallita keskustelua kehitysavusta. Yhdeksi tällaiseksi artikkeliksi nimetään Peter Boonen julkaisu ”Politics and the effectiveness of foreign aid”
vuodelta 1996. Boone (1996) tutki, kuinka kehitysapua käytetään erilaisissa vastaanottaja- maissa. Tuloksien mukaan kehitysapu ei lisää investointeja, eikä merkittävästi nosta köyhien elintasoa, mutta kasvattaa julkisen sektorin kokoa. Avun vastaanottajamaan hallitusmuodolla ei ollut tutkimuksen mukaan vaikutusta kehitysavun kulutuskohteisiin.
Avun ehdollistamisen mielekkyys jakaa tutkijoiden mielipiteitä siinä missä avun vaikuttavuus.
Tämän keskustelun yksi paljon viitatuista julkaisuista on ollut Burnside & Dollarin (2000) artikkeli, jonka mukaan kehitysavulla on talouskasvuun positiivinen vaikutus vain maissa, joissa harjoitetaan niin sanotusti hyvää finanssi-, raha- ja kauppapolitiikkaa. Easterly et al.
(2004) summaavat tällä Burnside & Dollarin artikkelilla olleen valtava vaikutus avunantaja- järjestöjen toimintaan. Samassa artikkelissa Easterly et al. laajentavat Burnside & Dollarin käyttämää tutkimusaineistoa päätyen varovaisempiin tuloksiin avun vaikuttavuudesta. He painottavat, että myös poliitikkojen tulisi olla varovaisempia allokoimaan avustuksia Burnside
& Dollarin tutkimustulosten myötäisesti. Hansen & Tarp (2000) päätyvät tutkimuksessaan
johtopäätökseen, että positiivinen linkki kehitysavun ja talouskasvun välillä on havaittavissa jopa epäsuotuisissa poliittisissa olosuhteissa.
Avun vaikuttavuutta tutkitaan monin kvantitatiivisin analyysein. Osa kehitysapukriittistä keskustelua on nimenomaan tutkijoiden perustelua oman tutkimusmenetelmänsä paremmuu- desta verrattuna vastakkaisiin tuloksiin johtaviin menetelmiin. Sama pätee tutkimusaineistoon.
Vaikka tässä yhteydessä ei porauduta tutkimusten johtopäätöksiä syvemmälle, on kuitenkin huomattavaa, että tämä debatti tutkimusmetodologiasta ja käytetyistä aineistoista rakentaa pitkälti pohjaa koko tieteelliselle kehitysapukriittiselle keskustelulle.
Eri suuntaisia tuloksia avun vaikuttavuudesta on selitetty myös niin sanotulla mikro–makro- paradoksilla. Mikrotaloustieteellisissä tutkimuksissa on huomattu saatavan yksimielisimmin positiivisia tuloksia avun vaikuttavuudesta. (Hansen & Tarp, 2000) Tällaiset tutkimukset eivät luonnollisesti kuitenkaan vastaa makrotason ratkaisemattomalta vaikuttavaan kysymykseen, lisääkö kehitysapu talouskasvua pitkällä aikavälillä vai ei. Mikro- ja makrotasojen tulosten dynamiikkaan liittyen Moyo (2009) painottaa, että näennäisellä mikrotason menestyksellä voi olla makrotasolla tuhoisia vaikutuksia, kun apu esimerkiksi tukahduttaa paikallisten tuottajien toiminnan.
Hansen & Tarp (2000) vetävät kirjallisuuskatsausta kehitysavun vaikuttavuudesta yhteen esittämällä kumoavansa myytin mikro–makro-paradoksista: ratkaisematon kysymys ei heidän mukaan ole, vaikuttaako kehitysapu talouskasvuun, vaan pikemminkin, kuinka eri instrumen- tit vaikuttavat ja miten näitä instrumentteja voidaan parantaa entistä vaikuttavampien tulosten saavuttamiseksi. Myös Virta (2008) painottaa, että kehitysavun tuloksellisuutta (kehitysavun vaikutusta talouskasvuun) koskevissa tutkimuksissa kehitysapua käsitellään usein yhtenä käsitteenä eri instrumenttien vaikuttavuuden sijaan. Esimerkkinä yleisestä budjettituesta on Suomen ulkoasiainministeriön mukaan (UM, 2010a) tehty vain yksi kattava kansainvälinen evaluaatio. Tämä tutkimuksen koordinoi OECD, ja se kattoi seitsemän kehitysmaan yleisen budjettituen vuosina 1994-2004. Raportin mukaan suora budjettituki todettiin vaikuttavaksi keinoksi tukea kansallista köyhyydenvähentämisohjelmaa viidessä tutkitussa valtiossa seitse- mästä. (OECD, 2004)
2.2. Miten apu vaikuttaa, tai ei vaikuta ja mitä tälle on tehtävissä?
Kehitysavun vaikuttavuutta koskevissa tutkimuksissa talouskasvua käsitellään usein yhtenä käsitteenä kasvun osatekijöihin keskittymisen sijaan. Pääoman kertyminen on ainoa avun vaikuttavuuden kanavista, joka on saavuttanut merkittävää tieteellistä huomiota. (Virta, 2008) Tätä mekanismia avataan Sachsin (2005) mukaan kuvasarjassa 1, 2 ja 3. Pääoman kertymisen mekanismia hahmotetaan kuvassa 1. Köyhissä maissa tilanteen argumentoidaan johtavan niin kutsuttuun köyhyysloukkuun, jota esittää kuva 2.
Kuva 1. Pääoman kertyminen (Sachs, 2005) Kuva 2. Köyhyysloukku (Sachs, 2005)
Kotitalouksien tulot jakautuvat kulutuksen, verojen ja säästämisen kesken. Valtion keräämät verot jakautuvat julkisen kulutuksen ja julkiseen säästämisen kesken. Talouden pääomavaran- to kasvaa kotitalouksien säästäessä ja valtion investoidessa. Kasvanut pääomavaranto johtaa talouskasvuun, joka puolestaan taas johtaa kotitalouksien kasvaviin tuloihin. Pääoman kerty- miseen vaikuttaa negatiivisesti väestönkasvu sekä yli ajan tapahtuva arvon aleneminen. Mal- lissa pääomavaranto nähdään siis tieksi talouskasvuun. Kehittymättömissä talouksissa tilanteen nähdään ajautuvan niin kutsuttuun köyhyysloukkuun (kuva 2). Kotitalouden käyttä- essä kaikki tulonsa kulutukseen hengissä pysyäkseen mitään ei jää säästöön, eikä valtio saa verotuloja. Samaan aikaan väestö kasvaa ja pääomavarannon arvo laskee yli ajan. Lopputu- loksena henkeä kohden laskettu pääomavaranto laskee ja kotitaloudet köyhtyvät entisestään.
(Sachs, 2005)
Sachsin (2005) retoriikan mukaan köyhyyden vähentämisessä oleellista on auttaa köyhistä köyhimmät kehityksen tikapuiden ensimmäiselle askelmalle, josta otteen saamiseksi heiltä puuttuu tarvittava pääoma. Kehitysavun nähdään auttavan talouden ulos köyhyysloukusta kuvan 3 mukaisesti.
Kuva 3. Kuinka kehitysapu ratkaisee maailman ongelmat (Sachs, 2005)
Yllä kuvatussa mallissa kehitysavun nähdään antavan alkusykäyksen pääoman kertymiselle, joka johtaa talouden kasvuun ja kasvaviin kotitalouden tuloihin, jolloin lopulta köyhyyslouk- ku murtuu. Tätä käytetään perusteluna kehitysavun antamiselle. (Sachs, 2005) Malli on kerän- nyt myös arvostelua. Sen on muun muassa sanottu määrittelevän köyhyyden syyksi itse köyhyyden; alhainen tulotaso on köyhyyttä, ei sen syy. Myöskään historiallinen empiirinen evidenssi ei täysin ole mallin myötä. Historia tuntee lukemattomia yksilöitä, ryhmiä ja yhteis- kuntia, jotka ovat päässeet köyhyysloukusta. (Dedu et al. 2011)
Pääoman kertymisen on siis esitetty kehitysavun vaikuttavuuden mekanismina. Mitä syitä avun huonolle vaikuttavuudelle kriitikot sitten antavat? Paljon julkisuutta yhteiskunnallisessa keskustelussa saanut Moyon argumentaatio kehitysapua vastaan on lyhyesti lueteltuna seuraa- va:
• Kehitysapu vähentää säästämistä ja investointeja
• Kehitysapu voi kiihdyttää inflaatiota
• Kehitysapu tukahduttaa vientiä
• Kehittymättömien talouksien absorptiokyky ulkoa tuleville rahavirroille voi olla riit- tämätön (käypien investointikohteiden rajoitettu määrä heikkojen instituutioiden ja kehitty- mättömien rahoitusmarkkinoiden vuoksi)
Silkasta talouskasvusta puhumisen sijaan Moyo siis suuntaa kehitysapukritiikkinsä eri makro- teoreettisten mekanismien kautta, mikä tuo keskustelua kenties helpommin hahmotettavalle tasolle. Talousteoreettisten argumenttien lisäksi Moyo puhuu myös muun muassa kehitysavun sosiaalista pääomaa rappeuttavasta ja korruptiota lisäävästä vaikutuksesta.
Osuutensa kehitysapukritiikistä saa myös apua antavat organisaatiot. Moyo (2009) puhuu kehitysavusta kehittyneiden talouksien miljardibisneksenä. Myös Collier (2008) kritisoi samaan asiaan liittyen, että kehitysapua antavat organisaatiot vaikuttavat pitävän nykyisestä status quosta. Easterly & Williamson (2011) painottavat, että huolimatta avunantajaorganisaa- tioiden lisääntyneestä retoriikasta parantaa ja tehostaa kehitysavun antamisen käytäntöjä, tulokset näistä ovat latteita.
Dambisa Moyo pohtii, että kriittinen kirjallisuus kehitysavusta ei ehkä kuitenkaan ole tarjon- nut vaihtoehtoa kehitysavulle, saati ole onnistunut vakuuttamaan kehitysavun antajia (Moyo, 2009). Samoilla linjoilla Virta (2008) toteaa, että tiukasti kehitysavun ja kasvun yhteyden todentamiseen keskittyvillä tutkimuksilla on todennäköisesti vain pieni vaikutus poliittiseen keskusteluun kehitysavusta.
Moyon kirja Dead Aid (2009) näkemyksineen kehitysavulle vaihtoehtoisista menetelmistä on herättänyt monen vahvuista vastustusta useiden taloustieteilijöiden puolelta (esimerkiksi Paul Collierin kirja-arvostelu The Independent -lehdessä, Collier 2009). Kaikesta huolimatta kirja on saavuttanut myös yhteiskunnallisen keskustelun – Suomessakin. Moyon suosituksia kehi- tysavun korvaaviksi lähestymistavoiksi voidaan tarkastella kehitysmaiden valtionjohdon näkökulmasta sekä niin sanottujen teollisuusmaiden, nykyisten avunantajien, näkökulmasta.
Kehitysmaiden tulisi Moyon mukaan hyljätä niin sanotut hyväntekeväisyyslainat, joita esi- merkiksi Maailmanpankki myöntää selvästi markkinakorkoa alhaisemmalla korolla ja jopa 50:n vuoden maksuajalla. Moyo puhuu valtion velkakirjojen puolesta; kehitysmaiden tulisi pyrkiä hankkimaan rahoitusta yksityisiltä (aluksi pääasiassa ulkomaisilta) sijoittajilta. Peruste- lu tälle tulee pitkälti empiirisestä evidenssistä. Yksityisillä lainoilla valtiontaloutta rahoittaneet maat ovat keskimäärin paremmin menestyneitä kuin hyväntekeväisyyslainoja vastaanotta-
neet/vastaanottavat maat. Kehittyneitä maita Moyo rohkaisee suoriin investointeihin ja kan- sainväliseen kauppaan kehitysmaiden kanssa: ”In the last sixty years, no country has made as big an impact on the political, economic and social fabric of Africa as China has since the turn of the millennium.” Moyo on myös mikrolainojen puolestapuhuja. Huomion arvoista on, ettei Moyo tyrmää koko kehitysapua, vaan esittää kehitysavun ajamista alas sitä mukaa kun muut rahoitusmahdollisuudet kykenevät apua korvaamaan.
Moyo saattaa olla tämän hetken tunnetuin kehitysapukriitikko, ainakin yhteiskunnallisen keskustelun tasolla, mutta kuten aiemmin jo mainittu, hän ei ole kriittisissä kannanotoissaan ainoa. Myös esimerkiksi William Easterly on kirjoittanut tieteellisten julkaisujen lisäksi kan- san syville riveille suunnatun teoksen: The Elusive Quest for Growth – Economists' Adventu- res and Misadventures in the Tropics (2002). Easterlyn linja on pitkälti Moyon linja. Kirjan perusviesti, sen lisäksi ettei kehitysapu ole toiminut halutulla tavalla, voitaneen tiivistää:
”people respond to incentives”. Easterlyn analyysin mukaan kehitysapupolitiikka on epäon- nistunut nimenomaan siitä syytä, ettei se ole tarjonnut köyhille ihmisille oikeita kannusteita päästä köyhyydestä, säästää ja investoida. Millaista talouspolitiikkaa valtioiden tulisi noudat- taa, jotta olosuhteet säästämiselle ja investoinnille, niin kotimaiselle kuin ulkomaiselle, kehit- tyisivät talouskasvulle suotuisiksi? Easterly kääntää kysymyksen pikemminkin toisinpäin:
minkälaisia talouspolitiikan keinoja kehittyvien talouksien tulisi välttää. Erityisesti kirjassa pohditaan korkean inflaation, harmaan talouden, valtion budjetin suuren alijäämän, pankki- toiminnan tukahduttamisen, talouden sulkemisen ja huonon hallinnon kasvua tappavaa vaiku- tusta.
2.3. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikasta
Kehityspoliittisessa ohjelmassa (2007) todetaan Suomen noudattavan YK:ssa ja EU:ssa yhtei- sesti hyväksyttyjä tavoitteita ja toimintalinjoja. Suomi on sitoutunut Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen saavuttaa 0,51 prosentin minimitavoite bruttokansantuot- teesta vanhoille jäsenmaille vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosentin tavoite vuoteen 2015 mennessä (UM, 2011). Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen kehitystä vuosina 1998-2010 havainnollistetaan kuvassa 4.
Kuva 4. Julkisen kehitysyhteistyön määrärahat ja niiden osuus bruttokansantuotteesta vuosina 1998-2010.
Luvut perustuvat valtion talousarvioon. (KYT 2011, 58)
Viime hallituskaudella (2007-2010) Suomi kasvatti kehitysyhteistyön määrärahoja vuoden 2006 tasoon nähden noin 44 %:lla. Vuonna 2010 Suomen kehitysyhteistyön määrärahat olivat 965,6 miljoonaa euroa, joka vastaa 0,53 %:ia bruttokansantuotteesta. (KYT 2011, 5;7) Valtion talousarvioon perustuen kehitysyhteistyömäärärahojen suuruus vuonna 2011 vastaa Suomessa 200 euroa asukasta kohden vuodessa (UM, 2011a).
0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8
1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010
0 200 400 600 800 1000 1200
määrärahat / BKT [%]
määrärahat [milj. €]
määrärahat määrärahat/BKT (katkoviiva)
1 Varsinaisen kehitysyhteistyön lisäksi Suomen julkiseen kehitysyhteistyöhön kuuluvat mm. jäsenmaksut kansainvälisille järjestöille, maksut Euroopan unionin kehitysyhteistyöbudjettiin, kansainvälisten
rahoituslaitosten osakepääomankorotuksiin ja muihin maksuosuuksiin sekä pakolaisten tilapäiseen ylläpitoon tarkoitetut varat. Lisäksi on erotettava toisistaan kehitysyhteistyön määrärahat ja käytettävissä olevat määrärahat, jotka voivat erota toisistaan siirtomäärärahakäytännön vuoksi: Käytettävissä olevat määrärahat (ja maksatukset korkeintaan) ovat ko. vuoden talousarviossa osoitettujen ja edellisiltä vuosilta käyttämättä jääneiden, siirrettyjen määrärahojen summa. (UM 2011b)
Vuonna 2009 varsinaisen kehitysyhteistyön1 määrärahat kohdennettiin yhdeksälle käyttösuun- nitelmakohteille kuvan 5 mukaisesti.
Kuva 5. Varsinaisen kehitysyhteistyön maksatukset käyttökohteittain vuonna 2009, yhteensä 671,3 miljoonaa euroa (UM 2010a, 11)
Yhteistyömailleen (maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö) Suomi myöntää niin kutsuttua ohjelmaperustaista kehitysyhteistyötukea, jolla tuetaan kumppanimaiden omia kehitysohjel- mia. Ohjelmayhteistyöinstrumenteiksi lasketaan budjettituki sekä kori- ja rahastomuotoinen yhteisrahoitus. (UM 2010b, 13)
Kehitysyhteistyön tavoitteiksi muotoillaan köyhyyden poistaminen sekä taloudellisesti, yh- teiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen (UM 2010b, 3).
Tavoitteet ovat toisiaan tukevia. Julkaisuissaan ulkoasiainministeriö tapaa kuitenkin eritellä nämä tavoitteet kenovalikoiman mukaan (esim. KYT 2011 ja UM 2010b). Tähän pohjautuen tässä yhteydessä avataan erityisesti taloudellisesti kestävän kehityksen tematiikkaa.
Monenkeskinen kehitysyhteistyö;
29,6%
Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö;
33,3%
Euroopan kehitysrahasto; 9,0%
Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö;
4,3%
Humanitaarinen apu; 10,9%
Kehitysyhteistyön suunnittelu; 1,2%
Kehitysyhteistyön evaluointi; 0,3%
Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle;
12,8%
Korkotuki;
1,3%
2 Vuonna 2009 kehitysavun maksatukset olivat yhteensä 923,6 miljoonaa euroa (KYT 2011).
Taloudellisesti kestävän kehityksen esitetään perustuvan tuotannollisen toiminnan ja kaupan- käynnin kasvuun: ”Tuotannon kasvu luo työpaikkoja, vähentää köyhyyttä ja pienentää kehi- tysmaiden tarvetta rahoittaa julkisen sektorin toimintaa kehitysavun ja velan avulla.
Kaupankäynti mahdollistaa erikoistumisen, suurtuotannon etujen hyödyntämisen, teknologian leviämisen ja sellaisten tuotannontekijöiden hankkimisen, joita maa ei itse tuota.” (KYT 2011, 24)
Taloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseen Suomi käyttää pääasiassa kauppaa tukevia kehitysyhteistyön muotoja. Tämän niin kutsutun Aid for Trade -agendan tavoitteena on tukea maiden tuotannollisen kapasiteetin kehittymistä ja kasvattaa valmiuksia kaupankäyntiin.
Kauppaa tukeva kehitysyhteistyö käsittää kauppapolitiikan tukemista, ulkomaankaupan hel- pottamista, yrittäjyyden edistämistä ja elinkeinoelämän toimintaympäristön vahvistamista sekä taloudellisen infrastruktuurin rakentamista (UM 2010b, 24). Instrumentteina käytetään maakohtaisia sekä alueellisia sektoriohjelmia. Ulkoasiainministeriö painottaa myös työtään kansainvälisissä organisaatioissa kauppaa tukevan kehitysyhteistyönsä kanavana. Suomi on laatinut kansallisen kauppaa tukevan kehitysyhteistyön toimintasuunnitelman vuosille 2008- 2011. (KYT 2011, 24-26)
Vuonna 2008 maksatukset aloitteisiin, joissa ulkomaankaupan kehittäminen oli pää- tai mer- kittävä osatavoite olivat 16,3 miljoonaa euroa. Vuonna 2009 vastaava luku oli 38,1 miljoonaa euroa (KYT 2011, 25). Tämä vastaa noin neljää prosenttia vuoden 2009 kehitysyhteistyön maksatuksista.2 Kun mukaan lasketaan kauppapolitiikan ja ulkomaankaupan tukemisen lisäksi taloudellisen infrastruktuurin ja tuotannollisen kapasiteetin tukeminen (jolloin puhutaan ns.
laajasta Aid for Trade -tuesta), päästään suuruusluokaltaan noin neljäsosaan kaikista kehitys- yhteistyövaroista (UM 2008, 5).
3. LEHDISTÖANALYYSIN TOTEUTUS
Kehitysapukriittisen keskustelun lehdistöanalyysi toteutetaan laadullisena analyysina, jota voidaan kutsua aineistolähtöiseksi sisällönanalyysiksi. Sisällönanalyysistä tutkimusmenetel- mänä on kirjoittanut esimerkiksi Tuomi & Sarajärvi kirjassa Laadullinen tutkimus ja sisällön- analyysi (2009). Tutkimusmenetelmän kuvaus tässä kappaleessa perustuu lähtökohtaisesti tähän teokseen. Kappaleessa 3.1 käydään läpi sisällönanalyysin vaiheet tässä tutkimuksessa.
Yksi laadullisen tutkimuksen aineistokeruumenetelmistä on käyttää valmista kirjallista mate- riaalia. Tässä tutkimuksessa on käytetty joukkotiedotuksen tuotteita. Lehdistössä käytävää kehitysapukeskustelua tutkitaan Helsingin Sanomissa julkaistujen kannanottojen kautta. Ai- neiston koko oli 101 kirjoitusta. Tutkimusaineistoa esitellään kappaleessa 3.2.
3.1. Tutkimusmenetelmä – sisällönanalyysi
Sisällönanalyysi on menettelytapa analysoida dokumentteja systemaattisesti. Menetelmällä aineisto aluksi hajotetaan osiin, käsitellään ja kootaan uudestaan uudella tavalla loogisiksi kokonaisuuksiksi. Sisällönanalyysilla aineisto siis järjestetään käsitteitä yhdistämällä tulkintaa ja johtopäätöksiä varten. Aineistolähtöinen sisällönanalyysi perustuu tulkintaan ja päättelyyn, jossa edetään aineistosta kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Aineistoläh- töisessä sisällönanalyysissa analyysiyksiköt eivät ole ennalta määrättyjä, vaan aineistosta etsitään esiin nousevia teemoja. Aikaisemmilla havainnoilla ei pitäisi olla mitään tekemistä analyysin lopputuloksen kanssa, kun analyysi on aineistolähtöistä.
Aineistolähtöinen sisällönanalyysi lähtee luonnollisesti liikkeelle aineistoon tutustumisesta.
Aineistolle esitetään tutkimusongelman mukaisia kysymyksiä ja niiden perusteella aineistosta erotellaan tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen aines. Tässä tutkimuksessa aineistosta etsittiin taloustieteen kannalta mielenkiintoisia näkökulmia kehitysavusta. Perustellaanko mielipidettä kehitysavusta talousteoreettisesti? Nähdäänkö talouskasvun aikaansaaminen kehittyvissä talouksissa kehitysavun tavoitteeksi? Löytyykö keskustelusta yhteneväisyyksiä tieteelliseen keskusteluun kehitysavusta? Muun muassa näiden kysymysten ja teoreettisen kirjallisuuden pohjalta tutkimuksesta rajattiin pois se osa aineistosta, joka ei tutkimusongel-
man kannalta ollut mielenkiintoinen. Tätä vaihetta voidaan kutsua myös aineiston redusoin- niksi tai pelkistämiseksi.
Aineiston pelkistämiseen kuului aineiston alustava koodaus, mikä tarkoittaa koodimerkkien liittämistä tutkimuksen kannalta mielenkiintoisiin aiheisiin. Käytännössä nämä ovat aineis- toon sisäänkirjoitettuja muistiinpanoja, jotka auttavat luokittelemaan aineiston sisältöä. Tässä tutkimuksessa aineistoon liitetyt koodit viittasivat hyvinkin yksityiskohtaisiin aineistossa ilmeneviin asioihin, joilla oli tai olisi saattanut olla taloustieteellistä painoarvoa. Koodit saat- toivat olla yksittäisiä sanoja, kuten pääomapako tai jokin pelkistetty ilmaus, kuten kanta kehitysapuun myönteinen. Käytännössä kooditta jääneet kirjoitukset jäivät tutkimuksen ulko- puolelle.
Tutkimuksenteon vaiheet on koottu kuvaan 7. Analyysia tehdään käytännössä tutkimusproses- sin jokaisessa vaiheessa.
Kuva 7. Sisällönanalyysin vaiheet (Mukaillen, Metsämuuronen 2005)
Koodattu aineisto luokiteltiin etsimällä koodatuista aiheista yhteisiä aihepiirejä tai muita yhteneväisyyksiä. Tätä kutsutaan teemoitteluksi, joka tässä tutkimuksessa oli lähtökohtaisesti kaksivaiheinen: koodeista alakategorioihin, alakategorioista yläkategorioihin. Jokaisessa
vaiheessa aineisto tiivistyy, koska yksityiskohtaisemmat tekijät sisällytetään yleisempiin käsitteisiin. Alakategorioista esimerkkinä mainittakoon kauppapolitiikka ja keinovalikoiman järkeistäminen. Alakategoriat yhdistettiin kolmeksi yläkategorioiksi niitä linkittävien yhteis- ten teemojen mukaan. Nämä aineistoa kuvaavat teemat olivat kehitysavun vaikuttavuus, koulutus osana kehitysapua sekä vaihtoehdot kehitysavulle.
3.2. Tutkimusaineisto
Suomalaisessa lehdistössä vellovaa keskustelua kehitysavusta tulkitaan Helsingin Sanomissa 1.1.2010–15.10.2011 julkaistujen kirjoitusten pohjalta. Tutkimus painottuu mielipidekirjoi- tuksiin, mutta ei rajaudu näihin. Mukaan analyysiin otetaan myös vieraskynä-palstan kirjoi- tukset, jotka ovat asiantuntijoiden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin. Muilla Helsingin Sanomissa julkaistuilla artikkeleilla on täydentävä rooli. Uutisista ja muista artikkeleista otantaan kuuluvat ne, joissa selkeästi henkilö omalla nimellään osallistuu analyysin kohteena olevaan keskusteluun Helsingin Sanomien haastattelemana. Usein tällainen henkilö on asian- tuntija, jolta pyydetään mielipidettä tiettyä teemaa käsittelevään artikkeliin. Tämän osalta nämä kannanotot myös eroavat mielipide- ja vieraskynäkirjoituksista, jotka ovat oma- aloitteisesti kirjoitettuja. Muiden kuin mielipide- tai vieraskynäkirjoituksien osalta viitataan toimittajan kantaan, jos toisin ei mainita.
Tammikuun 2010 ja lokakuun 2011 välillä Helsingin Sanomissa julkaistiin mittava määrä kehitysapua kommentoivaa keskustelua. Määrällisesti suurin osa tästä keskustelusta käytiin mielipidesivustolla, jossa julkaistiin 60 kehitysapua kommentoivaa kirjoitusta. Toinen merkit- tävä palsta keskustelulle oli niin kutsuttu vieraskynä, jota julkaistaan lehden toisella sivulla.
Kehitysavusta tällä palstalla kirjoitettiin 10 kertaa tarkasteluajanjakson aikana. Muita kun mielipide- ja vieraskynäkirjoituksia otokseen kuului 31. Yhteensä mielipiteitä, vieraskyniä ja muita kirjoituksia oli täten 101 kappaletta. Otantaan kuuluvat kirjoitukset on kartoitettu Hel- singin Sanomien sähköisestä arkistosta.
Luettelo analyysiin aineistona käytetyistä artikkeleista löytyy liitteestä 1.
Analyysin yläkategorioiksi muodostuivat kehitysavun vaikuttavuutta, koulutusta ja kehitys- avun vaihtoehtoja käsittelevät teemat. Pääteemojen esiintyminen mielipide-, vieraskynä- ja muissa kirjoituksissa on esitetty taulukossa 1. Vieraskynä kattaa tässä yhteydessä myös yhden pääkirjoitussivulla julkaistun Helsingin Sanomien toimittajan kirjoittaman kannanoton. Kate- goria Muut sisältää loput Helsingin Sanomissa julkaistut artikkelit ja uutiset pääasiassa ulko- maat-, kotimaa- ja talous-osioissa.
Taulukko 1. Pääteemat julkaisuosion mukaan
Taulukon 1 mukaisesti esimerkiksi mielipidekirjoituksista 4:ssä käsiteltiin sekä koulutusta että vaikuttavuutta. Pelkkään vaikuttavuus-kategoriaan mielipidekirjoituksista luokittui 12 kirjoi- tusta.
Pääteemoihin kuului yhteensä 86 kirjoitusta, joista mielipidekirjoituksia 50, vieraskyniä 5 ja muita 31. Aineiston muut kuin mielipide- ja vieraskynäkirjoitukset olivat kaikki lähtökohtai- sesti taloustieteellisesti mielenkiintoisia, mikä otettiin huomioon jo otantaa tehtäessä. Kehi- tysavun vaikuttavuutta käsiteltiin yhteensä 38, koulutusta 32 ja vaihtoehtoja kehitysavulle 45 kirjoituksessa.
4. KEHITYSAPUKRIITTISEN KESKUSTELUN LEHDISTÖKATSAUS
Tammikuusta 2010 marraskuuhun 2011 Helsingin Sanomissa julkaistiin mittava määrä kehi- tysapua koskevia mielipidekirjoituksia, vieraskyniä ja muita kannanottoja. Vieraskynät ovat lähtökohtaisesti asiantuntijoiden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin. Mielipideosaston kirjoituksista 40 oli kirjoitettu jonkinlaisella asiantuntijan tittelillä. Näistä 15 edusti jotakin kansalaisjärjestöä. 20 mielipidekirjoitusta oli kirjoitettu pelkällä nimellä ja kotipaikkakunnal- la. Muualla kuin mielipideosiossa tai vieraskynässä julkaistut kommentit olivat pääasiassa asiantuntijoiden lausuntoja, esimerkiksi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan tai ulkoasi- ainministeriön edustajilta. Poikkeuksen tästä teki seitsemän (7) kirjoitusta. Näistä kolmessa (3) artikkelissa haastateltiin kehitysmaan asukkaita. Yhdessä artikkelissa kehitysapu nousi esiin Helsingin Sanomien pyytäessä kansalta säästövinkkejä valtiontaloudelle eduskuntavaali- en alla. Vaaliohjelmien esittelyyn liittyvät artikkelit on rajattu pois otannasta.
Kehitysapua käsittelevät kirjoitukset lähestyvät aihetta hyvin monista eri lähtökohdista ja näkökulmista. Huomattava osa kirjoituksista ottaa suoraan kantaa kehitysavun tuloksiin, vakuuttuneena avun tuloksettomuudesta kuten kirjoituksessa ”Nykymuotoinen kehitysapu pitäisi lopettaa (Veli-Matti Niiranen, Mielipide 29.7.2011)”, tai vastakohtaisesti ”Kehitysavun vaikuttavuudesta on paljon luotettavaa tutkimustietoa (Jukka Pirttilä, Mielipide 15.1.2010)”.
Osassa kirjoituksia näkökulma on jokin tietty kehitysyhteistyössä huolestuttavana koettu piirre. Tällöin kirjoittaja on usein tämän tietyn alan asiantuntija. Esimerkiksi Eija Ranta- Owusu (Mielipide 4.8.2010) painottaa sosiaaliantropologisesta näkökulmasta tasa- arvoulottuvuuden merkitystä kehitysyhteistyössä. Kansalaisjärjestöjen edustajien mielipide- kirjoituksille ominaista on oman järjestön toiminnan esittely tai oman järjestön näkökulman tuominen kehitysapukeskusteluun. Esimerkiksi Suomi–Etelä-Afrikka-seuran puheenjohtaja Arja Alho kirjoittaa kaksi (2) kertaa järjestönsä työstä pienyrittäjyyskoulutuksen hyväksi.
Neljässä (4) kansalaisjärjestötaustaisessa kirjoituksessa pohdittiin kehitysapua selkeästi oman järjestön intressejä laajemmin. Esiin nousi muun muassa aiheita liittyen kehitysapuriippuvuu- den katkaisuun sekä ulkomaisten investointien ja yritystoiminnan vastuullisuuteen. Aiheet ja aiheiden käsittelytapa kirjoituksissa olivat heterogeenisia sekä asiantuntijan nimikkeillä että pelkällä nimellä kirjoitetuissa kannanotoissa. Myös asiantuntevuus on titteliä vaikeampi määriteltävä. Tulkinnanvaraista on, onko Nairobissa asuva suomalaisnainen vai Helsingissä
asuva yhteiskuntatieteiden maisteri asiantuntevampi.
Kansalaisjärjestöjen edustajien mielipidekirjoitukset voidaan kaikki tulkita kehitysapumyön- teisiksi. Muiden kuin asiantuntijoiden mielipidekirjoituksista vain kahdessa (2) oli kirjoitettu selvästi myönteisesti kehitysavusta, yhdeksässä (9) kanta kehitysapuun oli selvästi negatiivi- nen ja neljässä (5) kriittinen. Lopuissa neljässä kanta ei ollut yksiselitteisesti tulkittavissa.
Asiantuntijoiden kirjoituksissa tilanne on päinvastainen. Vain kaksi (2) kannanottoa oli tulkit- tavissa selvästi kehitysavulle vastaisiksi. Nykymuotoisen kehitysavun kritiikkiä esitettiin viidessä (5) asiantuntijan kannanotossa. Kahdeksan (8) kirjoituksista oli selvästi kehitysapu- myönteisiä.
Tämän tutkielman kannalta keskeisiä ovat kirjoitukset, joissa käytetään taloustieteellistä argumentaatiota. Kaikista otannan 101 kirjoituksesta luokittui pääteemoihin yhteensä 86 kirjoitusta, jotka olivat taloustieteen näkökulmasta mielenkiintoisia. Tämä kappale on jäsen- nelty aineistossa ilmenevien taloustieteen näkökulmasta relevanttien teemojen mukaan, joita kutakin eritellään ja puntaroidaan tarkemmin omassa kappaleessaan. Nämä teemat koskevat kehitysavun vaikuttavuutta, kehitysavulle vaihtoehtoisia keinoja vähentää köyhyyttä ja koulu- tuksen tukemista kehitysyhteistyövaroista.
Mitä ovat kehitysavun tavoitteet ja ollaanko näitä tavoitteita saavutettu? Näihin kysymyksiin paneutuu keskustelu kehitysavun vaikuttavuudesta. Yksi merkittävä alullepanija tälle väitte- lylle oli entisen kansantaloustieteen professorin, Sampo Oyj:n, UPM-kymmene Oyj:n ja Nordea Bank AB:n hallitusten puheenjohtajan Björn Wahlroosin provokaatio kehitysavun lopettamisesta. Wahlroos itse perustaa näkemyksensä taloustieteen tohtori Dambisa Moyon kehitysapukriittisiin kannanottoihin. Tästä johtuen Wahlroosin alulle panema vilkas keskuste- lu ohjautuu kehitysavun tavoitteiden ja taloustieteellisen perustelun juurille. Tämän pohdin- nan tarkastelulle on omistettu kappale 4.1.
Kehitysavun järkeistämisen puolesta puhuminen on kannanotto nykyisen järjestelmän tehot- tomuutta vastaan, ja linkittyy täten avun vaikuttavuudesta käytyyn keskusteluun. Tämä näkö- kulma saa merkittävää huomiota lehdistössä käytävässä kehitysapukeskustelussa, joten se on koottu omaksi teemakseen kappaleeseen 4.2. Tämä keskustelu jakautuu kahteen toisistaan periaatteellisesti eroavaan kantaan. Osa puhuu nykyisen kehitysavun muokkaamisesta pa-
remmin tavoitteisiinsa pyrkiväksi, osa keskittyy kehitysapua korvaaviin keinoihin päästä kehitysavun määriteltyihin tavoitteisiin. Tässä yhteydessä puhutaan muun muassa hyvän hallinnon lujittamiseen tähtäävästä kehitysavusta sekä kauppapoliittisista keinoista tukea kehitysmaiden kasvua.
Erikseen koko aineistosta merkittävänä kategoriana esiin nousee koulutus. Aiheesta puhutaan lähes itseisarvona. Selvä linkki koulutuksesta kehitysavun tavoitteisiin jää keskustelussa monesti hämärälle tasolle. Koulutusta osana kehitysapua käsitellään kappaleessa 4.3.
Pääteemojen ulkopuolelle jääneet kirjoitukset eivät lähtökohtaisesti tavoitelleetkaan taloustie- teellistä relevanssia. Tämä oli osittain myös täysin perusteltua. Esimerkiksi humanitaarista apua ei anneta taloustieteellisin perustein. Humanitaarisen avun lisäksi kehitysapua kommen- toitiin muun muassa pakolais- ja ilmastopolitiikkaan liittyen. Näille kannanotoille ominaista oli, että pakolais- tai ilmastopolitiikan nähtiin kilpailevan resursseista kehitysavun kanssa:
”Jos ilmastotyöhön ei ohjata aidosti uutta rahaa, kasvava ilmastorahoitus vie suurimman osan kehitysyhteistyövaroista (Pennanen et al. Mielipide 1.4.2011).” Tämän suuntaisia kannanotto- ja oli huomattavat yhdeksän (9) kappaletta (neljä pakolaispolitiikkaan ja viisi ilmastopolitiik- kaan liittyen). Näiden sisältö jää kuitenkin taloustieteellisesti vähäiseksi huolimatta siitä, että näissä monessa otetaan kantaa perinteisten kehitysyhteistyöhön käytettävien määrärahojen pienentämisen tai kasvattamisen puolesta. Nämä kannanotot jäävät siten analyysin ulkopuo- lelle.
4.1. Björn Wahlroos ja Kankkulan kaivo
Kehitysavun vaikuttavuudesta sanottua
Kehitysavun tuloksellisuus tai vaikuttavuus on kehitysapukriittisen keskustelun keskeinen lähtökohta, niin tieteellisessä kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lehdistössä käytävälle keskustelulle ominaista on tähän väittelyyn kytkeytyvät vastakohtaiset (ääri)tulkinnat, joiden mukaan avun tuloksellisuus tai tuloksettomuus on peruste lopettaa tai vastaavasti kasvattaa tai vähintään ylläpitää kehitysyhteistyömäärärahoja. Kannanottoja avun tuloksellisuudesta ja/tai avun lopettamisen tai jatkamisen puolesta oli aineistossa 38 kpl. Näistä viisitoista (15) kappa- letta viittasi suoraan Björn Wahlroosin alun perin Suomen Kuvalehdessä (SK 11/2010) esit- tämään kannanottoon kehitysavun lopettamisen puolesta: ”Olemme 50 vuotta heittäneet rahaa Kankkulan kaivoon”. Kehitysavun vaikuttavuudesta vakuuttuneita kannanottoja oli neljätoista (14) kappaletta. Kehitysapukriittisiä kannanottoja vaikuttavuuden huonosta näytöstä oli viisi- toista (15) kappaletta. Kahdeksassa (8) kirjoituksessa puututtiin avun vaikuttavuuden proble- matiikkaan ottamatta selvästi kantaa avun puolesta tai apua vastaan.
4.1.1 Mitä tarkoitetaan kehitysavun vaikuttavuudella?
Taloustieteessä vaikuttavuuden mittari on melko yksimielisesti avulla aikaansaatu talouskas- vu, jota useimmiten mitataan henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kasvulla. Lehdis- tössä käytävässä keskustelussa puhutaan harvoin vaikuttavuuden tai tuloksellisuuden termein.
Kehitysavun tarkoituksesta ja tavoitteista esitetään erilaisia määritelmiä. Määriteltyjen tavoit- teiden toteutuminen tai toteutumattomuus näyttäytyy vaikuttavuuden lähes dikotomisena mittana.
Talouskasvu on yleisin yksittäinen mainittu kehitysavun tavoite. Tähän vaikuttaa olleen osan- sa Björn Wahlroosin kannasta kirvonneella vastausryöpyllä, sillä Wahlroos itse käytti peruste- luna kehitysavun lopettamiselle nimenomaan sen kyvyttömyyttä saada aikaan talouskasvua.
Talouskasvu, kasvu, talouden edistyminen tai positiivinen vaikutus talouteen mainitaan seit- semässä (7) avun vaikuttavuuteen liittyvässä kannanotossa. Toinen melkein yhtä yleinen määritelmä avun tavoitteelle on köyhyyden vähentäminen, joka mainittiin kuudessa (6) kan- nanotossa. Köyhyyden vähentäminen ei ole yksiselitteinen määritelmä. Toisaalta Suomen ulkoasiainministeriö määrittelee kehitysyhteistyön yhdeksi päätavoitteeksi köyhyyden vähen-
tämisen. Lisäksi kahdessa kannanotossa muistutetaan, että ”kehitysavun tai -yhteistyön yhtenä tavoitteena tulisi olla sosiaalisin perustein maksettujen avustusten tekeminen tarpeettomiksi (Ossi Louko, Mielipide 31.8.2010).” Tämä voidaan muotoilla myös tavoitteeksi ilman apua (avun jälkeen) kasvavasta taloudesta. Tämä huomautus oli liitetty kehitysapuskeptisiin kan- nanottoihin. Kehitysapua vastaan argumentoitiin muun muassa heikoilla tuloksilla demokrati- an edistämisessä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisessa. Myös yleisiä terveys- ja koulutusoloja käytettiin avun tuloksettomuuden mittana: ”Afrikan talous edustaa vain 1,3 prosenttia koko maailmantaloudesta, etniset riidat ja sisällissodat repivät monia maita. Kaksi viidesosaa väestöstä on lukutaidottomia. Lukemattomat hiv-tartunnat synkentävät monen maan tulevaisuutta (Auvo Hannu, Mielipide 15.1.2010).”
Kuusi (6) kertaa otetaan kantaa kehitysapumäärärahojen pienentämiseen tai suurentamiseen ilman linkittymää avun vaikuttavuuteen. Näissä perustelujen katsotaan olevan itsestään selviä ja kaikkien tiedossa. Yleisemmin ottaen kannanotoille ominaista on, että kehitysavun tavoit- teet esitetään ennemminkin sivuhuomionomaisesti kuin väittelyn kohteena. Edellä kootun mukaisesti tavoitteiden sisällöstä ei kuitenkaan vallitse selvää konsensusta. Kehitysavun tavoitteita pääasiana ruodittiin vain yhdessä kannanotossa. Eija Soini, kehitysyhteistyön tutki- jan ja tekijän nimikkeellä, kommentoi vieraskynässä (25.10.2010): ”Köyhyyden poistaminen kehitysavun päämääränä on – – liian suuri pala purtavaksi.”
4.1.2 Kuinka vaikuttavuutta perustellaan?
Valtaosa perusteluista kehitysavun vaikuttavuudelle tapahtuu makroteoreettisella tasolla.
Argumentaatio myötäilee tieteellisen keskustelun pääasiallista tutkimusongelmaa: onko kehi- tysapu lisännyt talouskasvua vai ei. Mikro–makro-paradoksilta ei vältytä lehdistössäkään, mutta avun vaikuttavuutta kommentoivissa kannanotoissa tätä esiintyy melko vähän. Kolmes- sa (3) kannanotossa avun vaikuttavuutta perusteltiin mikrotason saavutuksilla. Näiden lisäksi avun tarvetta perusteltiin yksilön hädällä tässä yhteydessä kolmessa (3) kirjoituksessa.
Kansantaloustieteen professori Jukka Pirttilä (Mielipide 15.1.2010) kuvailee kylätason kehi- tysapuhankkeen kehitystaloudellisen tutkimuksen koeasetelman, ja toteaa että vastaavin tut- kimuksin on osoitettu monien kehitysapua saaneiden yksilöiden aseman parantuneen
tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Kuten Pirttilä asian ilmaisee, kylä- tai yksilötasolla avun vaikuttavuutta on helpompi todentaa kuin maatasolla. Eija Soinin (Vieraskynä, 25.10.2010) mukaan avain kehitysavun tuloksellisuuteen on nimenomaan paikallisuudessa ja erikoistumi- sessa: parhaat tulokset saadaan aikaan, kun pureudutaan ”paikallisten kanssa selvästi rajattuun ongelmaan rajatulla alueella”.
Kehitysavun perusteleminen mikrotason saavutuksilla ei ehkä ole ongelmatonta, mutta välillä puutteellinen ilmaisu lisäsi tarpeettomasti tämän dynamiikan hankaluutta. Helsingin Sanomi- en uutispäällikkö kirjoitti Välihuomiossa (Anna Karismo, Kotimaa 15.6.2010) ”kokeilusta Namibian köyhässä Omitra-kylässä, jossa asukkaille alettiin jakaa ilmaista rahaa”. Kokeilun tuloksista sanotaan, että ”jo ensimmäisen vuoden aikana lasten alipaino väheni selvästi, rikol- lisuus puolittui ja naiset alkoivat saada tuloja muunkin kuin seksin myynnistä. Paikallistalous elpyi, yhteisön käytössä olevan rahan määrä kasvoi”. Kyseinen esimerkki nojaa seteleitä painamalla onneen -ajatukseen. Ekspansiivinen rahapolitiikka tunnetaan kuitenkin impoten- tiksi pitkällä aikavälillä: rahan määrän kasvu kanavoituu pitkällä aikavälillä vastaavaksi hinta- tason nousuksi, jolloin myös lyhyellä tähtäimellä laskeneet korot palaavat ennalleen.
Kyseisessä Omitran kylän tapauksessa oli kyse ilmeisesti kuitenkin kansalaispalkkakokeilus- ta, mitä tekstissä ei kerrottu (Haarman et al., 2009).
Makrotason vaikuttavuutta perustelevissa kannanotoissa nojataan huomattavan paljon talous- tieteilijöiden mielipiteisiin, tai muuten kommentoidaan näitä. Björn Wahlroosin nojautuminen Dambisa Moyon näkemyksiin vaikutti lisänneen taloustieteilijöihin viittaamisen käytäntöä.
Tieteeseen pyrittiin vetoamaan myös melko abstraktilla tasolla, kuten esimerkiksi: ”Kehitys- yhteistyön vaikutuksista talouskasvuun on tehty satoja tutkimuksia. Näistä valtaosa toteaa avun lisänneen kasvua (Parhiala et al. Mielipide 17.5.2011).” Nimeltä kannanotoissa viitattiin Dambisa Moyon lisäksi William Easterlyyn, Jeffrey Sachsiin, Paul Collieriin ja Finn Tarpiin.
Suurimman huomion sai Dambisa Moyo, johon viitattiin kahdeksassa (8) avun vaikuttavuutta kommentoivassa kannanotossa. Huomion arvoista on, että näistä seitsemän (7) oli kehitysapua puoltavia kannanottoja, joissa arvosteltiin Moyon ja samalla Wahlroosin näkemyksiä. Reto- riikka sai myös melko provokatiivisia piirteitä. Wahlroosin ja samalla Moyon väitteitä arvioi- tiin asenteelliseksi, ideologisiksi ja moraalittomiksi, Wahlroosia nimitettiin Moyon kritiikittömäksi opetuslapseksi tai peräänkuulutettiin Wahlroosin lähdekritiikkiä. Wahlroos ja
Moyo kulkevat kannanotoissa parivaljakkona vain yhden kannanoton viitatessa Moyoon ilman viittausta Wahlroosiin.
Kolmessa (3) kirjoituksessa referoitiin Moyon argumentaatiota siitä, miksi kehitysapu ei ole toiminut. Kaksi näistä kannanotoista oli kehitysapumyönteisiä ja yksi kriittinen. Nämä viitta- ukset Moyoon ovat kaikkinensa seuraavat:
”– – valtiolta valtiolle suunnattu kehitysapu köyhdyttää köyhiä maita entisestään ja kahlitsee niiden talouskasvua.” (Juhana Rossi: Afrikkaa pitää auttaa hyödyntämään omia vahvuuksi- aan. Talous 21.1.2010)
”Moyo syyttää kehitysapua muun muassa Afrikan köyhyyden lisääntymisestä ja korruption kasvusta – –” (Matti Kääriäinen, Mielipide 30.8.2010)
”– – kehitysapu Afrikan hallituksille on tuottanut riippuvuutta, rohkaissut korruptiota ja lo- pulta tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden. / Moyon mukaan kehitysapu takaa köyhyyden kierteen ja estää talouskasvun Afrikassa.” (Veli-Matti Niiranen, Mielipide 29.7.2011)
Näille kaikille yllä siteeratuille katkelmille löytyy pohja Moyon kirjasta. Moyon kirjan en- simmäinen osa keskittyy kuitenkin analysoimaan, miksi kehitysapu ei toimi ja miksi kehitys- avulla ei saavuteta talouskasvua. Lehdistössä esitetyt viittaukset Moyon argumentaatioon avun vaikuttavuudesta ovat pikemminkin Moyon analyysin johtopäätöksiä. Moyon analyysin perusteluihin ei viitata, mikä on ongelmallista syvällisemmän taloustieteellisesti relevantin väittelyn muodostumisen näkökulmasta.
Ainoa kannanotto, jossa eritellään vasta-argumentteja Moyon näkemyksille kehitysavun latteista tuloksista, on ulkoasiainneuvos Matti Kääriäisen mielipidekirjoitus ”Kehitysavun kutsuminen kankkulan kaivoksi on vastuutonta” (30.8.2010). Moyon näkemyksiin on reagoi- nut useampikin taloustieteilijä, joista Kääriäinen viittaa Paul Collieriin ja Jeffrey Sachsiin.
Kääriäinen viittaa Collierin toteavan ”Afrikan ongelmien johtuvan [kehitysapua] paljon pe- rustavampaa laatua olevista asioista kuten siirtomaa-ajan jälkeisistä mielivaltaisista, monia etnisistä heimoja halkoneista rajoista – –” ja Sachsin pitävän väärinä Moyon kirjan perusolet- tamuksia köyhyyden laajuudesta eri vuosikymmenillä. Kumpikaan näistä referensseistä ei kaada makroteoreettista näkemystä, että ”kieltämättä Afrikan valtiot eivät ole menestyneet taloudellisesti”, kuten asian ilmaisi maailmanpankin pääekonomisti Justin Yifu Lin (Juhana Rossi: Afrikkaa pitää auttaa hyödyntämään omia vahvuuksiaan, Talous 21.1.2010). Kääriäi-
nen puoltaa avun vaikuttavuutta viittaamalla ”Wider-instituutin kymmeniin aiempiin tutki- muksiin perustuvan 'Apu ja Kasvu' -selvityksen” tuloksiin. Vaikka argumentaatio talousteo- reettisesti on hyvin saman sisältöistä kuin muissa avun vaikuttavuutta puoltavissa kannanotossa, tässä kannanotossa viitataan muista kannanotoista poiketen tiettyyn taloustie- teelliseen tutkimukseen. Myös Collierin ja Sachsin nimet tuodaan esille, vaikka näiden viitta- usten taloustieteellinen anti on kannanotoissa sivuseikka.
Kehitysavun vaikuttavuuden perustelu tieteellisiin tutkimustuloksiin viittaamalla on vahva argumentti. Tällä saattaa kuitenkin olla väittelyn argumentaatiota oikova vaikutus. Jos viitta- ukset tieteeseen otetaan absoluuttisena ja poissulkevana perusteluna kehitysavulle, ei asetelma jätä tilaa esimerkiksi kasvun osatekijöiden spekulointiin. Kehitysavusta puhutaan tässä yhtey- dessä myös helposti yhtenä käsitteenä ottamatta huomioon eri avun muotoja. Nämä ovat ominaisia piirteitä myös tieteelliselle keskustelulle, mutta lehdistössä käytävässä keskustelus- sa muiden teemojen yhteydessä esiin nousee kuitenkin pohdintaa esimerkiksi kehitysavun keinovalikoimasta. Myös kasvuun vaikuttavista tekijöistä syntyy keskustelua tämän Wahl- roos-keskustelun ulkopuolella. Tästä esimerkkinä väestönkasvun talouskasvua hidastava vaikutus tuodaan esille yhteensä neljässä (4) kirjoituksessa.
Osassa kannanotoista vaatimusta kehitysavun lopettamisesta (tai vastaavasti määrärahojen kasvattamisesta) perustellaan avun vaikuttavuudella määrittelemättä tätä tarkemmin tai anta- matta tälle perusteluja. Karkeasti jaoteltuna lopuissa laajennetaan näkökulmaa syihin ja vaih- toehtoihin. Neljässä (4) mielipidekirjoituksessa ja kolmessa (3) muussa kommentissa otettiin kantaa kehitysapukriittisen keskustelun tasoon. Näissä joko nostettiin esiin jokin tietty yksit- täinen puute, jonka on katsottu leimaavan merkittävää osaa keskustelusta, tai peräänkuulutet- tiin keskustelun yleistä tason parantamista siirtymällä populistisesta otteesta laatukeskusteluun ”kehityksen malleista ja siitä, mikä saa aikaan pysyvää kehitystä (Nina Suomalainen, Mielipide 3.4.2011)”. Kehitysapukeskustelua nähtiin vääristävän kehitysmaiden oman näkökulman unohtuminen sekä julkkiskampanjoiden kehitysmaiden tilannetta yksinker- taistava ote. Yhdessä mielipidekirjoituksessa oiottiin keskustelussa ilmenneitä virheellisiä tai muuten leväperäisiä viittauksia Dambisa Moyon argumentaatioon. Tämä on aiheellinen huo- mio, kuten edellä on esitetty. Keskustelun yleiseen tasoon puuttuvat kommentit peräänkuulut- tavat keskusteluun sisältöä: ”Tällaisten aiheiden kohdalla on tärkeää varoa eipäs-juupas- argumentointikehää ja sen sijaan keskittyä ongelmaan ja sen ratkaisumahdollisuuksiin (Ari-
Joonas Pitkänen Mielipide 25.3.2010).” Vaikka onkin perusteltua sanoa, että etenkin Wahlroo- sin provokaation satona kriittinen keskustelu kehitysavusta sai välillä eipäs–juupas- argumentaation piirteitä, lukuisissa kriittisissä kannanotossa pohdittiin kehitysavulle vaihtoeh- toisia keinoja tukea kehitysmaiden talouskasvua. Toinen näkökulma kehitysavun problema- tiikkaan on kehitysyhteistyökeinovalikoiman järkeistäminen. Näistä aiheista kirjoitettua avataan seuraavassa kappaleessa.
4.2. Mitä avun tilalle?
Kehitysavun rakentavaan kritiikkiin kuuluu vaihtoehtojen esittäminen kehitysavulle. Ari- Joonas Pitkänen (Mielipide 25.3.2010) muotoili: ”– – yleisesti ottaen kehitysapuun kohdistu- van kritiikin taustalla ei ole halu jättää kaikista heikoimpia heitteille. Sen taustalla ei ole välinpitämättömyys. Sen taustalla on, niin kuin kehitysavun puolestapuhujillakin, halu aut- taa.” Millä keinoin maailman köyhiä voitaisiin auttaa kehitysapukriitikoiden mielestä? Tämä on keskeinen kysymys niin tieteellisessä kuin myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kysy- mystä lähestytään lehdistössä käytävässä keskustelussa kahdesta periaatteellisesti erilaisesta näkökulmasta. Osassa puhutaan kehitysavun muokkaamisesta paremmin kehitysavun tavoit- teisiin pyrkiviksi. Osassa kannanottoja taas puhutaan kehitysavulle kokonaan vaihtoehtoisista keinoista. Näiden erottelu toisistaan on paikoitellen teennäistä, mutta karkeasti erotellen kehitysavun järkeistämisestä kirjoitettiin 15 kertaa ja avulle vaihtoehtoisista keinoista 27 kertaa. Näiden kannanottojen taustalla voidaan nähdä ajatus, että esitetyt keinot nähdään tienä talouskasvuun, johon (nykymuotoinen) kehitysapu ei kehitysmaita auta. Tästä lähtökohdasta poikkeaa jokseenkin mikroluotoista puhuminen. Mikroluotot esitetään ennemminkin kehitys- avun rinnalle, kritisoimatta välttämättä nykyistä järjestelmää.
Avun järkeistämistä tai kehitysapua korvaavia keinoja käsittelevät kannanotot olivat hyvin heterogeenisia. Tavallisimmin kirjoitukset keskittyivät yhteen tiettyyn avun käyttökohteeseen tai avun vaihtoehtoon. Investointiolosuhteiden kohentaminen, kuten infrastruktuurin paranta- minen ja hyvä korruptoitumaton hallinto tuotiin esiin. Ulkomaisten investointien tukeminen, kaupan esteiden purkaminen ja mikrolainat nähtiin tieksi köyhyyden vähenemiseen. Kaikkia näitä aiheita käsiteltiin hyvin erilaisissa yhteyksissä, sekä kirjoitusten pääaiheina että sivu- huomioina. Vaikka näitä aiheita käsiteltiin mittavassa määrin, yhteensä 42:ssa kannanotossa,
selkeää konsensusta aiheesta ei nouse esiin. Avun vaihtoehtojen tai avun järkeistämisen poh- dinta yleisellä tasolla on keskustelussa harvinaisuus. Lähimpänä tätä yleistä tasoa kirjoittaa kenties Marjo Mäenpää mielipidekirjoituksessaan ”Liiketoiminta sitoo paikalliset asukkaat kehitysapua paremmin työhön (20.10.2010)”. Mäenpää avaa kirjoituksessaan yrittäjyyden merkitystä kehitykselle, Afrikan potentiaalia kauppakumppanina ja mikrolainojen merkitystä paikallisen yrittäjyyden tukemisessa. Nämä aiheet nousivat esiin myös muissa kannanotoissa, mutta useimmiten muusta aihealueesta erillään.
Puhuttaessa nykymuotoisen kehitysavun muokkaamisesta paremmin tavoitteisiinsa pyrkiväk- si, esiin nousee hyvän hallinnon tukemisen tärkeys ja korruptio-ongelman massiivisuus. Hy- vää hallintoa ja/tai korruptiota kommentoitiin yhteensä kahdessatoista (12) kannanotossa hyvin erilaisissa yhteyksissä. Tavallisimmin korruptio esitettiin ongelmana kehitysyhteistyön toteutukselle. Näin seitsemässä (7) kannanotossa. Kahdesti esiin otettiin näkemys, että kehi- tysapu on mahdollistanut huonon hallinnon jatkumisen vastaanottajamaissa. Hyvä hallinto muotoiltiin kehityksen edellytykseksi, tapahtui kehitys sitten kehitysavun siivittämänä tai puhtaasti kehitysmaalähtöisesti, kahdessa (2) kirjoituksessa. Hyvän hallinnon esittämisestä edellytyksenä kasvulle voidaan nähdä linkittymä ajatukseen, että kehitysapu olisi vaikutta- vampaa hyvän hallinnon maissa. Avun ehdollistamisesta kirjoitettiin kahdessa kirjoituksessa.
Toisessa näistä nojaudutaan Collieriin kommentoimalla, että ratkaisu kehitysavun heikkouk- sille ”ei ole avun lopettaminen, vaan sen laadun parantaminen ja avun hyvään hallintoon liittyvän ehdollisuuden lisääminen (Matti Kääriäinen, Mielipide 30.8.2010)”. Toisessa puoles- taan muotoillaan: ”Tilastollisessa tutkimuksessa ei ole löydetty todisteita siitä, että avun eh- dollistaminen toimisi (Eija Soini, Vieraskynä 25.10.2010)”. Tämän kaltainen tieteeseen viittaaminen on ominaista yleisemminkin lehdistössä käytävässä kehitysapukeskustelussa.
Huomiotta jää, että kehitysapua koskeva tutkimus ei ole yksimielinen avun vaikuttavuuteen liittyvissä kysymyksissä. Täten sekä avun puoltajat että kriitikot löytävät sopivat tutkimukset siteerattavaksi puoltamaan omaa kantaansa. Tässäkin tapauksessa avun ehdollistamista kos- kevista tieteellisistä tutkimuksista osassa (äskettäistä sitaattia toistaen) ”ei ole löydetty todis- teita siitä, että avun ehdollistaminen toimisi”, mutta osassa tämä yhteys raportoidaan löytyneen.
Liiketoiminta ymmärretään keinoksi talouskasvuun monessa kirjoituksessa. Tämä ajatus on taustalla, kun puhutaan esimerkiksi investointien tukemisesta tai kaupan esteiden purkamises- ta. Liiketoiminnan edistämisestä osana nykyistä kehitysyhteistyön keinovalikoimaa kirjoite- taan vain vähän. Yhdessä mielipidekirjoituksessa otettiin esiin Suomen Aid for Trade -ohjelma, mutta tällöinkin vain maininnan tasolla. Kannanotoissa puhuttiin ammatti- ja yrittäjyyskoulutukseen panostamisesta neljä (4) kertaa ja työn tuottavuuden parantamisesta kolme (3) kertaa. Yrittäjyysvalmennuksen tukeminen nostettiin esiin kolmessa kannanotossa, joista kaksi samalta kirjoittajalta, Suomi–Etelä-Afrikka-seuran puheenjohtajalta. Kolmas kannanotto aiheesta liittyi ehdotukseen antaa suomalaisille yrityksille verohelpotuksia koulu- tuskuluista kehitysmaissa. Lisäksi kannanotoissa esiintyi hajanaisia viittauksia muun muassa maataloustöiden opettamisen tärkeydestä. Näistä kahdessa puhuttiin työn tuottavuuden paran- tamisesta. Lisäksi yhdessä kannanotossa puhuttiin ihmisten taloudellisen tuottavuuden kohen- tumisesta kehitysavun sivutuotteena. Yhdessä kannanotossa määritellään työn tuottavuuden paraneminen keinoksi poistaa köyhyyttä. Helsingin Sanomien toimittaja kysyi neljältä mo- sambikilaiselta, mitä kehitys heidän mielestään tarkoittaa (Antti Ämmälä, Ulkomaat: Mitä on kehitys? 25.3.2011). Yksi vastauksista oli:
”Ennen Mosambikissa oli yksi yliopisto, nyt niitä on kymmenen. Sairaaloita, myös yksityisiä, on tullut lisää. Tätä on kehitys. Kehitystä pitäisi tapahtua koulutuksessa, terveydenhuollossa ja maataloudessa. Erityisesti maatalouden tuottavuutta pitäisi pa- rantaa. Maata on riittävästi, mutta viljelijöillä ei ole resursseja. Jos tuottavuus saatai- siin nousuun, se poistaisi köyhyyttä.”
Ulkomaisiin investointeihin paneutui kuusi (6) kannanottoa. Vaikka investointien nähdään näissä kannanotossa auttavan talouksia kehittymään, ollaan kasvun alulle panevasta tekijästä näennäisesti kahta hyvin eri mieltä. Toinen näkökulma on investointien itsensä näkeminen kasvun alulle panevana tekijänä: ”Viime vuosina köyhyys kehitysmaissa on väistynyt nopeas- ti, mutta ei niinkään niissä maissa, jotka ovat saaneet paljon kehitysapua, vaan niissä, joissa yritykset ovat investoineet kiivaasti (Anne Brunila & Jaakko Kangasniemi, Mielipide 27.9.2011).” Toisesta näkökulmasta kehitysapu nähdään välttämättömyytenä investoinneille suotuisan ympäristön luomisessa: ”Talous yksin ei hoida mitään. – – Tiivistäen voidaan sanoa, että ilman kehitysyhteistyötä myös bisnesvetoinen kehitys käy mahdottomaksi (Seppo Rissa- nen, Mielipide 29.8.2010).” Molemmissa näkökulmissa kyllä painotetaan talouden perusra-
kenteiden ja suotuisan investointiympäristön tärkeyttä, mutta kehitysavun merkitys nähdään erilaisena. Kehitysavun tärkeyttä prosessissa puolletaan sillä, että ”yritykset keskittyvät vakai- siin, turvallisiin maihin, joissa riskit ovat pienet ja tuotto-odotukset suuret. Ne karttavat vähi- ten kehittyneitä maita, jotka kipeimmin tukea tarvitsevat (Mika Railo, Mielipide 6.10.2011).”
Keskustelijoiden rakentama vastakkainasettelun tila on osittain teennäinen, sillä myös inves- tointilähtöisen kehityksen puolesta puhuvat Anne Brunila ja Jaakko Kangasniemi (Mielipide 27.9.2011) puhuvat infrastruktuurin tukemisen tärkeydestä kehityspolitiikassa. Ensisijaisesti he painottavat kehityspolitiikassa ”yrityshankkeiden valmistelua ja niiden kannalta relevantin tiedon tuottamista” sekä kehitysrahoitusyhtiöiden riskinottokyvyn kasvattamista. Kahdessa kannanotossa esitettiinkin, että suomalaiset näkevät nimenomaan Afrikan maat helposti hy- väntekeväisyyskohteina, ei potentiaalisina yritysyhteistyökumppaneina: ”Suomessa on ha- vahduttu myöhään huomaamaan, mikä taloudellinen mahdollisuus kasvavassa Afrikassa on (Marjo Mäenpää, Mielipide 20.10.2010).”
Kansainvälisten yhtiöiden verokierto ja pääomapako kehitysmaista ovat saavuttaneet huomat- tavan paljon tietoisuutta. Näihin viitattiin kahdeksassa (8) kirjoituksessa. Asiaa lähestytään kirjoituksissa tuomalla esiin huoli siitä, että ”suuryritysten veronkierron vuoksi kehitysmaat menettävät vuosittain puolitoista kertaa kehitysapua vastaavan summan (Mika Railo, Mielipi- de 6.10.2011).” Arvio suuruusluokasta tosin vaihtelee kirjoituksittain. Mielipidekirjoituksissa puhutaan usein vain ”laittomasta pääomapaosta” tai ”veroparatiiseja ja muita keinoja käyttä- vien yritysten veronkierrosta”. Helsingin Sanomissa Talous-osiossa julkaistussa artikkelissa määritellään laittomaksi pääomapaoksi ”esimerkiksi kansainvälisen kaupan väärinhinnoitte- lua, kuten keinotekoisen pientä tai suurta laskutusta konsernin tytäryhtiöiden välillä. – – Lahjonta, tuottojen ilmoittamatta jättäminen ja muu veronkierto ovat myös yleisiä pääomapa- on mekanismeja (Elina Lappalainen, Talous; Yritykset kiertävät veroja kehitysmaissa yhä enemmän, 18.1.2011).” Kansainvälisen verotuksen kehittämisen ja valvonnan potentiaaliin köyhyyden vähentämiseksi ladataan paljon, jopa muita esitettyjä keinoja enemmän, odotuk- sia: ”Moyo esittää Afrikan pelastukseksi globaaleja finanssimarkkinoita, kiinalaisten inves- tointeja, siirtolaisten rahalähetyksiä, vapaakauppaa ja mikroluottoja. – – Vakuuttavampiakin ratkaisuehdotuksia löytyy. Viime aikoina on esitetty uusina kehitysrahoitusmuotoina esimer- kiksi veronkierron estämistä puuttumalla veroparatiisien toimintaan sekä kansainvälisiä ve- romalleja (Kuutti Koski, Mielipide 27.3.2010).”
Kansainvälisen verotuksen kehittämisessä nähdään siis suuri potentiaali köyhyyden vähentä- miseksi. Toisaalta pääomapakoa käytetään argumenttina kansainvälistä kauppaa vastaan.
Pääomapaon sanotaan vievän pohjaa ajatukselta, että kansainvälinen kauppa olisi parasta kehitysyhteistyötä. Samantyyppinen asetelma näkyy laajemminkin kauppapolitiikkaa ja kan- sainvälistä kauppaa käsittelevissä kannanotoissa. Joko ”kaupan esteiden purkaminen” näh- dään ensisijaisen tärkeänä ja tienä tasa-arvoisempaan maailmaan, tai vaihtoehtoisesti tuodaan esiin huoli vastuuttomasta ja epäeettisestä yritystoiminnasta.
Vastuullisen yritystoiminnan teemaan linkittyy myös reilunkaupan retoriikka: ”Jos jokainen vaatisi rehellisesti ja reilusti tuotettua tavaraa ja myös maksaisi näin muodostuneen hinnan, ei riistoon perustuvalle kaupankäynnille olisi enää edellytyksiä (Aila Leppänen, Mielipide 23.1.2010).” Tämä provokatiivinen näkökanta oli toinen kahdesta kuluttajan vastuun esille nostaneista kirjoittajista ja pohjaa kaikessa yksinkertaistavassa sävyssään täydellisten markki- noiden ajatukseen kysyntään sopeutuvasta tarjonnasta. Kirjoittaja ei kuitenkaan määrittele tarkemmin, mitä reilu kauppa tarkoittaa. Toinen termin esille nostaneista kirjoittajista määrit- telee, että reilu kauppa ”takaa heidän [afrikkalaisten] kauppaamiensa tuotteiden vapaan pää- syn kehittyneiden maiden markkinoille (Percy Mashaire, Mielipide 20.1.2010)”. Reilun kaupan määritelmä jää siis tapauskohtaiseksi. Percy Mashairen kannanoton lisäksi kehittynei- den maiden tuontitulleja kritisoitiin myös toisessa kirjoituksessa. Yhdessä kannanotossa kriti- soitiin kehittyneiden maiden vientitukia. Tavallisimmin puhuttiin vain yleisesti kaupan esteiden purkamisesta määrittelemättä käsitettä. Yhdessä kirjoituksessa katsottiin vapaata kauppaa kehitysmaista käsin: ”Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin lainaehdot sekä kauppasopimukset ovat pitkään pakottaneet kehitysmaita esimerkiksi avaa- maan talouksiaan liian nopeasti kilpailulle (Matti Ylönen, Mielipide 20.1.2010).”
Kehitysavulle vaihtoehtoisista keinoista kauppapolitiikan ohella keskustelussa esiin otetaan mikrolainat, joihin paneutui neljä (4) kirjoittajaa. Nämä kannanotot eivät suoranaisesti ota kantaa kehitysapuun, vaan mikrolainat tuodaan esiin kehitysapua täydentävänä keinona vä- hentää köyhyyttä. Kolmessa kannanotossa näkökulma pysyi yksilötasolla auttamisessa, nel- jännessä tehtiin linkki yleisemmin liiketoiminnan kehittämiseen ja tätä kautta talouden kasvuun.
