Miten apu vaikuttaa, tai ei vaikuta ja mitä tälle on tehtävissä?

Kehitysavun vaikuttavuutta koskevissa tutkimuksissa talouskasvua käsitellään usein yhtenä käsitteenä kasvun osatekijöihin keskittymisen sijaan. Pääoman kertyminen on ainoa avun vaikuttavuuden kanavista, joka on saavuttanut merkittävää tieteellistä huomiota. (Virta, 2008) Tätä mekanismia avataan Sachsin (2005) mukaan kuvasarjassa 1, 2 ja 3. Pääoman kertymisen mekanismia hahmotetaan kuvassa 1. Köyhissä maissa tilanteen argumentoidaan johtavan niin kutsuttuun köyhyysloukkuun, jota esittää kuva 2.

Kuva 1. Pääoman kertyminen (Sachs, 2005) Kuva 2. Köyhyysloukku (Sachs, 2005)

Kotitalouksien tulot jakautuvat kulutuksen, verojen ja säästämisen kesken. Valtion keräämät verot jakautuvat julkisen kulutuksen ja julkiseen säästämisen kesken. Talouden pääomavaran-to kasvaa kotitalouksien säästäessä ja valtion invespääomavaran-toidessa. Kasvanut pääomavaranpääomavaran-to johtaa talouskasvuun, joka puolestaan taas johtaa kotitalouksien kasvaviin tuloihin. Pääoman kerty-miseen vaikuttaa negatiivisesti väestönkasvu sekä yli ajan tapahtuva arvon aleneminen. Mal-lissa pääomavaranto nähdään siis tieksi talouskasvuun. Kehittymättömissä talouksissa tilanteen nähdään ajautuvan niin kutsuttuun köyhyysloukkuun (kuva 2). Kotitalouden käyttä-essä kaikki tulonsa kulutukseen hengissä pysyäkseen mitään ei jää säästöön, eikä valtio saa verotuloja. Samaan aikaan väestö kasvaa ja pääomavarannon arvo laskee yli ajan. Lopputu-loksena henkeä kohden laskettu pääomavaranto laskee ja kotitaloudet köyhtyvät entisestään.

(Sachs, 2005)

Sachsin (2005) retoriikan mukaan köyhyyden vähentämisessä oleellista on auttaa köyhistä köyhimmät kehityksen tikapuiden ensimmäiselle askelmalle, josta otteen saamiseksi heiltä puuttuu tarvittava pääoma. Kehitysavun nähdään auttavan talouden ulos köyhyysloukusta kuvan 3 mukaisesti.

Kuva 3. Kuinka kehitysapu ratkaisee maailman ongelmat (Sachs, 2005)

Yllä kuvatussa mallissa kehitysavun nähdään antavan alkusykäyksen pääoman kertymiselle, joka johtaa talouden kasvuun ja kasvaviin kotitalouden tuloihin, jolloin lopulta köyhyyslouk-ku murtuu. Tätä käytetään perusteluna kehitysavun antamiselle. (Sachs, 2005) Malli on kerän-nyt myös arvostelua. Sen on muun muassa sanottu määrittelevän köyhyyden syyksi itse köyhyyden; alhainen tulotaso on köyhyyttä, ei sen syy. Myöskään historiallinen empiirinen evidenssi ei täysin ole mallin myötä. Historia tuntee lukemattomia yksilöitä, ryhmiä ja yhteis-kuntia, jotka ovat päässeet köyhyysloukusta. (Dedu et al. 2011)

Pääoman kertymisen on siis esitetty kehitysavun vaikuttavuuden mekanismina. Mitä syitä avun huonolle vaikuttavuudelle kriitikot sitten antavat? Paljon julkisuutta yhteiskunnallisessa keskustelussa saanut Moyon argumentaatio kehitysapua vastaan on lyhyesti lueteltuna seuraa-va:

• Kehitysapu vähentää säästämistä ja investointeja

• Kehitysapu voi kiihdyttää inflaatiota

• Kehitysapu tukahduttaa vientiä

• Kehittymättömien talouksien absorptiokyky ulkoa tuleville rahavirroille voi olla riit-tämätön (käypien investointikohteiden rajoitettu määrä heikkojen instituutioiden ja kehitty-mättömien rahoitusmarkkinoiden vuoksi)

Silkasta talouskasvusta puhumisen sijaan Moyo siis suuntaa kehitysapukritiikkinsä eri makro-teoreettisten mekanismien kautta, mikä tuo keskustelua kenties helpommin hahmotettavalle tasolle. Talousteoreettisten argumenttien lisäksi Moyo puhuu myös muun muassa kehitysavun sosiaalista pääomaa rappeuttavasta ja korruptiota lisäävästä vaikutuksesta.

Osuutensa kehitysapukritiikistä saa myös apua antavat organisaatiot. Moyo (2009) puhuu kehitysavusta kehittyneiden talouksien miljardibisneksenä. Myös Collier (2008) kritisoi samaan asiaan liittyen, että kehitysapua antavat organisaatiot vaikuttavat pitävän nykyisestä status quosta. Easterly & Williamson (2011) painottavat, että huolimatta avunantajaorganisaa-tioiden lisääntyneestä retoriikasta parantaa ja tehostaa kehitysavun antamisen käytäntöjä, tulokset näistä ovat latteita.

Dambisa Moyo pohtii, että kriittinen kirjallisuus kehitysavusta ei ehkä kuitenkaan ole tarjon-nut vaihtoehtoa kehitysavulle, saati ole onnistutarjon-nut vakuuttamaan kehitysavun antajia (Moyo, 2009). Samoilla linjoilla Virta (2008) toteaa, että tiukasti kehitysavun ja kasvun yhteyden todentamiseen keskittyvillä tutkimuksilla on todennäköisesti vain pieni vaikutus poliittiseen keskusteluun kehitysavusta.

Moyon kirja Dead Aid (2009) näkemyksineen kehitysavulle vaihtoehtoisista menetelmistä on herättänyt monen vahvuista vastustusta useiden taloustieteilijöiden puolelta (esimerkiksi Paul Collierin kirja-arvostelu The Independent -lehdessä, Collier 2009). Kaikesta huolimatta kirja on saavuttanut myös yhteiskunnallisen keskustelun – Suomessakin. Moyon suosituksia kehi-tysavun korvaaviksi lähestymistavoiksi voidaan tarkastella kehitysmaiden valtionjohdon näkökulmasta sekä niin sanottujen teollisuusmaiden, nykyisten avunantajien, näkökulmasta.

Kehitysmaiden tulisi Moyon mukaan hyljätä niin sanotut hyväntekeväisyyslainat, joita esi-merkiksi Maailmanpankki myöntää selvästi markkinakorkoa alhaisemmalla korolla ja jopa 50:n vuoden maksuajalla. Moyo puhuu valtion velkakirjojen puolesta; kehitysmaiden tulisi pyrkiä hankkimaan rahoitusta yksityisiltä (aluksi pääasiassa ulkomaisilta) sijoittajilta. Peruste-lu tälle tulee pitkälti empiirisestä evidenssistä. Yksityisillä lainoilla valtiontaloutta rahoittaneet maat ovat keskimäärin paremmin menestyneitä kuin hyväntekeväisyyslainoja

vastaanotta-neet/vastaanottavat maat. Kehittyneitä maita Moyo rohkaisee suoriin investointeihin ja kan-sainväliseen kauppaan kehitysmaiden kanssa: ”In the last sixty years, no country has made as big an impact on the political, economic and social fabric of Africa as China has since the turn of the millennium.” Moyo on myös mikrolainojen puolestapuhuja. Huomion arvoista on, ettei Moyo tyrmää koko kehitysapua, vaan esittää kehitysavun ajamista alas sitä mukaa kun muut rahoitusmahdollisuudet kykenevät apua korvaamaan.

Moyo saattaa olla tämän hetken tunnetuin kehitysapukriitikko, ainakin yhteiskunnallisen keskustelun tasolla, mutta kuten aiemmin jo mainittu, hän ei ole kriittisissä kannanotoissaan ainoa. Myös esimerkiksi William Easterly on kirjoittanut tieteellisten julkaisujen lisäksi kan-san syville riveille suunnatun teoksen: The Elusive Quest for Growth – Economists' Adventu-res and MisadventuAdventu-res in the Tropics (2002). Easterlyn linja on pitkälti Moyon linja. Kirjan perusviesti, sen lisäksi ettei kehitysapu ole toiminut halutulla tavalla, voitaneen tiivistää:

”people respond to incentives”. Easterlyn analyysin mukaan kehitysapupolitiikka on epäon-nistunut nimenomaan siitä syytä, ettei se ole tarjonnut köyhille ihmisille oikeita kannusteita päästä köyhyydestä, säästää ja investoida. Millaista talouspolitiikkaa valtioiden tulisi noudat-taa, jotta olosuhteet säästämiselle ja investoinnille, niin kotimaiselle kuin ulkomaiselle, kehit-tyisivät talouskasvulle suotuisiksi? Easterly kääntää kysymyksen pikemminkin toisinpäin:

minkälaisia talouspolitiikan keinoja kehittyvien talouksien tulisi välttää. Erityisesti kirjassa pohditaan korkean inflaation, harmaan talouden, valtion budjetin suuren alijäämän, pankki-toiminnan tukahduttamisen, talouden sulkemisen ja huonon hallinnon kasvua tappavaa vaiku-tusta.