I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
47
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
Susi luolassa? Sivullisen mietteitä
Christian Carpelan
Alusta alkaen Susiluola-hankkeelle on haet- tu ja saatu paljon julkisuutta. On annettu ym- märtää, että kaikki tulokset jokseenkin ongel- mattomasti ja yhtäpitävästi todistavat nean- derthal-ihmisen läsnäolosta luolassa 130000–
100000 vuotta sitten. Todellisuudessa tutki- mustulokset eivät ole ongelmattomia enem- pää geologian kuin arkeologian kannalta tar- kastellen, sillä kaikkia käytettyjä menetel- miä rasittavat erilaiset virhelähteet. Kun tämä on ollut tilanne alusta alkaen, kun epäilijät ja epäilyn aiheet ovat olleet samoja alusta alka- en ja kun Tieteen päiviä järjestetään joka toi- nen vuosi, niin miksi vasta tai juuri nyt asia nostettiin esille?
Susivuori sijaitsee Kristiinankaupungin puolel- la, lähellä Karijoen rajaa. Vuoren rinteessä ole- van Susiluolan tyhjennys irtaimista massois- ta aloitettiin vuonna 1996 Geologian Tutkimus- keskuksen tutkijoiden johdolla. FT Heikki Hir- vas kiinnitti huomiota kiviin, joissa oli iskujen jälkiä ja lohkeamapintoja, jotka eivät näyttä- neet olevan luonnonvoimien synnyttämiä. Hän esitteli löytönsä Museovirastossa, jossa tutki- ja Hans-Peter Schulz piti niitä todennäköisesti keskipaleoliittisina artefakteina.
Käytännössä tämä tarkoitti neanderthal-ih- misen muotoilemia kiviesineitä, ja sen hypotee- sin pohjalta paikalla käynnistettiin vuonna 1997
”kaivaukset Museoviraston, Geologian tutki- muskeskuksen, Helsingin yliopiston geologian laitoksen ja Ajoituslaboratorion monitieteisenä tutkimusprojektina. Tarkoituksena oli selvittää muinaisjäännöksen ikää, etsiä löytöaineistolle vastineita muualta Euroopasta sekä rekonstruoi- den luolan ympärillä ollut muinainen maisema ja kasvillisuus” (lainaus Museoviraston verkko- sivulta). Arkeologista osiota johti vuoteen 2000 Schulz; kun kaivauksia jatkettiin vuonna 2003, niiden johtoon määrättiin tutkija Vesa Laulumaa.
Geologista osiota on johtanut Hirvas. Näillä nä- kymin hanke jatkuu vuoteen 2006.
Pääkysymykset
Alusta alkaen Susiluola-hankkeelle on haettu ja saatu paljon julkisuutta. On annettu ymmärtää,
että kaikki tulokset jokseenkin ongelmattomasti ja yhtäpitävästi todistavat neanderthal-ihmisen läsnäolosta luolassa viimeisimmän (Veiksel) ja sitä edellisen (Saale) jääkausivaiheen välisellä lämpökaudella (Eem) 130000–100000 vuotta sit- ten. Todellisuudessa tutkimustulokset eivät ole ongelmattomia enempää geologian kuin arkeo- logian kannalta tarkastellen, sillä kaikkia käy- tettyjä menetelmiä rasittavat erilaiset virheläh- teet.
Luolan täytemassojen kerrosjärjestyksen ku- vaaminen, tulkinta ja ajoittaminen on geologi- nen ongelmakokonaisuus, jonka selvittämiseksi on käytetty myös erilaisia fysikaalisia menetel- miä. Siitepölyanalyysin avulla on selvitelty ym- päristön kasvillisuutta. Artefakteina pidetty- jen löytöjen sekä ihmisten laatimiksi rakenteik- si tulkittujen esiintymien (lähinnä lattiakive- ys sekä tulisijat) kuvaaminen, tulkinta ja ajoit- taminen on arkeologinen ongelmakokonaisuus, mutta nimenomaan tässä tapauksessa sekä ar- tefaktit että rakenteet ovat kuitenkin sellaisia, ettei niiden luonnetta voi selvittää erillään koh- teen geologisesta erikoisluonteesta.
Yksinkertaistaen pääkysymyksiä on kol- me. (1) Voidaanko täytemassojen stratigrafi as- sa erottaa piirteitä, joita ei voi selittää luonnon- voimien vaikutuksesta johtuviksi, ja jotka siten voisivat olla ihmistoiminnan tulosta? (2) Ovat- ko artefakteina talletetuissa kivissä näkyvät jäl- jet ihmisen vai luonnonvoimien aikaansaamia?
(3) Pitääkö löytökerroksen ajoitus Eem-jaksol- le paikkansa? Sekä arkeologien että geologien keskuudessa löytyy kolmenlaista suhtautumis- ta: kannattajat vastaavat kysymyksiin myöntä- västi, vastustajat vastaavat niihin kieltävästi ja haukottelijat (hiljainen enemmistö) ovat kylläs- tyneet nähtävästi loppumattomaan tuloksetto- maan inttämiseen.
Jos kysymyksiin (1) ja (3) vastataan myöntä- västi, ongelmaa ei ole vaikka kysymykseen (2) vastattaisiin kieltävästi. Jos kysymyksiin (1) ja (3) vastataan kieltävästi mutta kysymykseen (2) vastataan myöntävästi, ongelmaa ei taaskaan ole. Siinä tapauksessa olisi helpompi ymmär- tää mainitut esiintymät ihmisten laatimiksi ra- kenteiksi, ja tunnistetut tyypit antaisivat myös ajoitusvihjeen. Arkeologian ja neanderthal-hy- poteesin näkökulmasta ratkaisevaksi jää vas-
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
48
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
taus kysymykseen (2), johon arkeologi ja geolo- gi ovat perustellen esittäneet kaksi vastakkais- ta vastausta.
’Maallikon’ kysymykseen, miten asiantunti- jalle voi olla niin vaikea erottaa ihmisen valmis- tama kiviesine ’luonnonkivestä’, voi vastata, että vaikka neanderthal-ihmiset kykenivät val- mistamaan kivikaluja kehittyneellä iskentätek- niikalla, he saattoivat valmistaa esineitä myös
’alkeellisella’ tekniikalla melko ’huonosta’ kivi- raaka-aineesta, jonkalaisesta Susiluolassakin on kyse. Sellaisia on tavattu löytöyhteyksissä, jot- ka eivät näytä jättävän tilaa epäilyille, mutta Su- siluolassa tilanne on toinen. Siellä löytöyhteys ei anna tukea myönteiselle vastaukselle, pikem- minkin geologinen ympäristö voi tukea kiel- teistä vastausta antaessaan mahdollisuuden se- littää, että oletetuissa artefakteissa havaitut loh- keamat ja iskut ovatkin luolan kivikkoisen täy- temassan satunnaisen liikahtelun aiheuttamia.
Siksi Susiluolan oletetun esineistön tutkijalla tulee olla pitkäaikainen ja maantieteellisesti laa- ja-alainen kokemus varhais- ja keskipaleoliitti- sen aineiston tutkimisessa olipa hänen lähtö- kohtansa arkeologia tai geologia.
Suomesta puuttuu paleoliittisen kauden asiantuntemus
Suomesta puuttuu varhais- ja keskipaleoliitti- sen kivikauden asiantuntemus. Tämä on luon- nollista: sen hankkimiseen ei ole oloissam- me ollut käytännön tarvetta. Tuon arkeologi- an lohkon parhain tuntijamme, täysinpalvel- lut professori Ari Siiriäinen, kuoli viime jou- lukuussa. Meillä kyllä on päteviä myöhäisem- pien aikojen iskentätekniikan tutkijoita ja tun- tijoita, ja heihin voitaneen muiden ohessa lukea Hans-Peter Schulz ja Heikki Matiskainen, jot- ka oli saatu väittelemään Susiluolan ongelmis- ta Tieteen päivillä 15.1.2005. Vaikutelmaksi jäi, että keskipaleoliittinen arkeologia – sen aineisto ja menetelmät – ei ehkä ole kummankaan mie- lessä kasvanut eläväksi ymmärrykseksi. Mutta tutkija voi edetä kohti elävää ymmärrystä ja sy- vällistä asiantuntemusta rehellisellä ja tinkimät- tömällä paneutumisella.
Susiluolasta artefakteina talletettua aineistoa on eri yhteyksissä esitelty saksalaiselle, belgia- laiselle ja kanadalaiselle asiantuntijalle, joista jäl- kimmäiset ovat määrittäneet kappaleet artefak- teiksi saksalaisen empiessä. Tieteen päivien ti- laisuudessa oli yleisön joukossa läsnä professori Alban Defl eur Ranskasta, kyseisen jakson asian-
tuntija. Yleisöpuheenvuoron ajallisissa puitteissa (2 minuuttia) hän ehti esittää, että kyse on luul- tavasti neanderthal-ihmisten valmistamista arte- fakteista. Toinen asiantuntija, FT Kari Kinnunen, käytti kaksiminuuttisensa sen perustelemiseen, että hän geologina näkee kyseisissä kivissä vain luonnonvoimien aiheuttamia jälkiä.
Kun Schulzin ja Matiskaisen ’väittely’ oli vain vaikeaselkoisen terminologian ryydittä- mää, yleisöä ’ryydyttävää’, vanhan toistoa, mai- nittujen asiantuntijoiden puheenvuorot paljas- tivat välähdyksinä jotakin siitä, minkälaisesta problematiikasta on kysymys. Tilaisuuden ylei- sö – ja etenkin Susiluola-tutkimus – olisivat hyö- tyneet siitä, että esimerkiksi nämä kaksi tutki- jaa olisivat hyvin valmistautuneina voineet kes- kustella asiasta koko tunnin. Olisi voinut käy- dä ilmi, että geologin olisi syytä henkilökohtai- sesti tutustua maantieteellisesti kattavaan kes- kipaleoliittiseen artefaktiaineistoon ennen kuin sulkee oven ja naulaa teesinsä ja että arkeolo- gin ehkä olisi hyvä laajentaa ja syventää tieto- jaan erilaisten geologisten ympäristöjen vaiku- tuksesta kivien muotoutumiseen.
Tähän nähden on huolestuttavaa – ja surul- lista – että arkeologiamme korkeimmalta aukto- riteettitasolta voidaan nähtävästi vastuuta tun- tematta heitellä perustelemattomia lausumia, jotka trivialisoivat tämän herkän ja vaikean tut- kimusongelman. Museoviraston pääjohtajan Paula Purhosen mukaan ”arkeologikoulutuk- sen saanut henkilö pystyy tunnistamaan Su- siluolasta löydetyn kiviaineiston joukosta ih- misen työstämiä kappaleita, vaikka ei olisi pa- leoliittisen kivikauden erityiskysymyksiin pe- rehtynytkään” (Helsingin Sanomat 4.1.2005).
Turun yliopiston arkeologian professorin Jus- si-Pekka Taavitsaisen mukaan taas ”luonnon prosessit ovat luonnollisin selitys Museoviras- ton ihmisperäisiksi arvioimille ilmiöille” (HS 7.1.2005), jolloin kyseiset ”esineet” voivat aivan yhtä hyvin olla ilman ja veden kuluttamia kiviä (Hufvudstadsbladet 12.1.2005). Kummankin auk- toriteetin todellinen asiantuntemus painottuu myöhempään rautakauteen ja keskiaikaan.
Miksi liikkeelle lähdettiin vain omin voimin?
En osaa arvioida, millä tasolla luolien geologi- sen tutkimuksen asiantuntemus on Suomessa (vrt. HS 13.1.2005). Susiluola-hanketta aloitetta- essa oli kuitenkin tiedossa, että työhypoteesin edellyttämä arkeologinen asiantuntemus puut-
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
49
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
tui. Siitä huolimatta lähdettiin liikkeelle vain omin voimin, vaikka jo terveen järjen olisi pi- tänyt muistuttaa, että tutkimusryhmään tulisi hankkia ulkopuolista asiantuntemusta.
Mahdollisen pohjoisen keskipaleoliittisen luola-asutuksen tutkiminen olisi varmasti kiin- nostanut päteviä ulkomaisia tutkijoita. Susi- luola-hanketta aloitettaessa ei – enempää kuin myöhemminkään – ole nähtävästi muistettu, että Länsi-Euroopan lisäksi myös Itä-Euroo- passa on vastaavan ajan kohteita ja niiden päte- viä tutkijoita. Mm. Petshora-joella ja Uralilla on luolia, joiden kerrostumia paleoliittisine löytöi- neen on tutkittu. Susiluolan aikaiseksi ajoitet- tu avoin asuinpaikka on löytynyt jopa napapii- rin pohjoispuolelta Nenetsin autonomisen piiri- kunnan alueelta, siis paljon pohjoisempaa kuin pohjoisimmaksi väitetty Susiluola (suunnilleen Sodankylää vastaavalla leveyspiirillä). Kuvien perusteella kiviaineisto muistuttaa Susiluolas- ta talletettua. Jos Susiluolan aineistossa on ar- tefakteja, parhaimmat vertailukohteet kenties löytyvätkin Itä-Euroopasta.
Väittelytilaisuudessa Matiskainen innokkaa- na esitti, että luolassa on vain kaivettava lisää.
Sivullisena olen muinaismuistolakiin vedoten sitä mieltä, että Susiluolaan kajoaminen on kes- keytettävä, mikäli paikka luokitellaan arkeolo- giseksi kohteeksi. Vallitsevassa tilanteessa (tar- jolla olevat tutkijat, tunnetut henkilösuhteet jne.) aitoa tieteellistä läpimurtoa ei ole näkö- piirissä. Järjestettäköön kansainvälinen work- shop, työpaja, jossa kertynyt havainto- ja näyte- aineisto käydään läpi ja arvioidaan. Siihen liit- tyen on sitten mahdollista käynnistää kaivauk- set uudelleen, jotta selviäisi, voidaanko havain- nointi toistaa. Jos ei saavutettaisi yhteisymmär- rystä, tällä tavoin ehkä saavutettaisiin syvem- pää lähdekriittistä tietoa erimielisyyden syistä.
Samalla maahamme luotaisiin pohja uudelle ar- keologisen asiantuntemuksen haaralle – vaikka osoittautuisi, että artefakteina pidetyt kappa- leet ovatkin luonnonvoimien aikaansaamia.
Tässä yhteydessä huomio kiinnittyy siihen, että Susiluolan tutkijat kuitenkin ovat julkais- seet useita aihetta koskevia tutkielmia tieteelli- sillä foorumeilla sekä esitelmöineet tieteellisten seurojen kokouksissa. He ovat avoimesti aset- tuneet arvioinnille alttiiksi. Vastustajat eivät tietääkseni ole toimineet samoin. Kokouksis- sa on tietysti käytetty perusteltuja puheenvuo- roja, mutta pitkälti on ollut kysymys tutkijoi- den uskottavuuden nakertamisesta monenlai- sen kommunikoinnin harmaassa vyöhykkees- sä. Ainoa tietämäni poikkeus on Kinnusen alus-
tava artikkeli Susiluolan artefakteina talletetus- ta aineistosta geologian näkökulmasta (Kivi- lehti 3/2004; tiettävästi hän valmistelee laajem- paa tutkielmaa aiheesta). Mutta yleisellä tasolla – valitettavasti – Susiluola-kysymys on nykyti- lassaan murheellinen esimerkki siitä, miten hy- vässä uskossa käynnistetty tutkimushanke voi säälimättömän arkitodellisuuden puristuksessa kääntyä vastakohdakseen.
Miksi Susiluola Tieteen päiville?
Miksi Susiluola haluttiin ottaa Tieteen päivien väittelyaiheeksi juuri tänä vuonna? Tieteen päi- vien järjestäjä on kiinnittänyt huomionsa Mu- seoviraston pääjohtajan lausumaan, jonka mu- kaan Susiluola ”on ehdottomasti Suomen tie- teellisesti kiinnostavin kohde” (HS 12.10.2004), sekä siihen, että ”Museoviraston virallinen lin- ja on jo pitkään pitänyt johtopäätöksiä yksise- litteisen varmoina” (Rydman, Tieteessä tapahtuu 8/2004).
Kun tämä on ollut tilanne alusta alkaen, kun epäilijät ja epäilyn aiheet ovat olleet samoja alusta alkaen ja kun Tieteen päiviä järjestetään joka toinen vuosi, niin – miksi vasta tai juuri nyt? Miksi väittelyn puheenjohtajaksi oli valit- tu asianosainen eikä puolueeton henkilö? Miten juuri Matiskainen valikoitui väittelijäksi?
Tieteen päivien järjestäjä aloitti syksyllä 2004 kiivaan hyökkäyksen Museovirastoa vastaan ja vaati sen pääjohtajaa, valtionarkeologi Pau- la Purhosta toiseksi väittelijäksi. Tämä kieltäy- tyi perusteenaan se tosiasia, ettei hänellä ole pa- leoliittisen kivikauden asiantuntemusta, ja sik- si, että keskusteluedellytykset eivät olleet ”par- haat mahdolliset”, koska ”Matiskainen on ke- sällä 2004 tehnyt Museovirastosta kantelun vi- rantäyttöasiassa” (Purhonen, Tieteessä tapah- tuu 8/2004). Kumpikin peruste on ymmärret- tävä ja hyväksyttävä. Asiantuntijuuskysymyk- sen osalta on aivan normaalia, että jonkin hank- keen koordinaattori tai laitoksen johtaja saa tut- kijoilta julkisuudessa käytettävää tietoa. Valitet- tavasti julkisiin esityksiin on tässä tapaukses- sa sisältynyt edellä mainitun kaltaisia ajattele- mattomuuksia. Kun Museovirastosta kukaan ei suostunut väittelijäksi, Tieteen päivien järjestäjä päätti, että tilaisuus viedään läpi yhden hengen väittelynä. Outo ratkaisu kertoo jostakin erityi- sestä esiintulotarpeesta.
Ennen vuodenvaihdetta Susiluola putkah- ti yllättäen – ja näyttävästi – esiin, kun Helsin- gin Sanomissa julkaistiin Satu Hietalan (Keu-
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
50
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
ruu) melko asiantuntevasti kriittinen mielipide- kirjoitus (HS 30.12.2004). Henkilö oli ainakin ar- keologisen yhteisön piirissä tuntematon, mut- ta pian internetissä ’surffaajat’ tunnistivat har- rastajageologin, jonka pirstekartiolöydöt olivat 2003 johtaneet törmäyskraatterin paikallistami- seen. Miksi juuri hän halusi arvioida Museovi- raston tulkintoja Susiluolan luonteesta? Tieteen päivien väittelytilaisuudessa Matiskainen hei- jasti valkokankaalle Susiluolaa esittäviä valo- kuvia. Tarkkasilmäinen saattoi havaita kuvissa merkinnän © Satu Hietala ...
Purhonen vastasi Hietalalle (HS 4.1.2005), ja Turun yliopiston professori Taavitsainen kom- mentoi Purhosen vastausta ihmetellen, että tämä oli ”valinnut Helsingin Sanomat Museo- viraston käsitysten esittelyfoorumiksi” (HS 7.1.2005). Ei ollut valinnut vaan oli vastannut foorumilla, jolla väitteitä oli esitetty! Professo- ri jatkoi sitten samalla foorumilla alleviivaten Hietalan argumentteja.
Valitettavasti sivullinen ei voi välttyä vai- kutelmalta, että missään, mitä eri julkisilla foo- rumeilla on esitetty ja mitä foorumeiden takaa paistaa, ei ole näkynyt halua käynnistää vilpi- töntä keskustelua Susiluolan ongelmista, jois- ta osa on tieteellisiä ja osa tieteen ulkoisia. Mis-
tä on johtunut vimmainen tarve lyödä Museo- virastoa ja sen pääjohtajaa käyttäen nuijana Su- siluolaa ja sen tutkimusta? Kuten lienee käynyt ilmi, tämä ei ole ollut vaikeaa, sillä tässä asiassa Museovirasto on hoitanut leiviskänsä huonosti.
Mutta Suomen arkeologiaa ja Susiluolan tieteel- listä tutkimusta tällainen elämöinti ei ole edis- tänyt – päinvastoin pelkästään haitannut.
Ironiseksi lopuksi voi todeta, että KHO:n päätöksellä Matiskaisesta tuli vuoden vaihtees- sa Museoviraston arkeologian osaston johta- ja. Sen myötä kaikki kääntyi päälaelleen: siitä, jonka piti ulkopuolisena väittelijänä nöyryyttää Museovirasto, tulikin Museoviraston edusta- ja vastassaan viime hetkellä väittelijäksi hyväk- sytty Susiluolan tutkija, Schulz, joka aikanaan oli ‘lyönyt lukkoon’ Museoviraston ‘linjan’.
Tästä keikauksesta ei kerrottu tilaisuuden ylei- sölle. Arkeologinen (ehkä geologinenkin) yhtei- sö odottaa nyt, että uusi osastonjohtaja lähitu- levaisuudessa osoittaa Susiluolaa koskevan asi- antuntemuksensa tieteellisellä foorumilla (tätä kirjoitettaessa Matiskainen ei ole astunut vir- kaan, sillä valituskierre tullee jatkumaan).
Kirjoittaja on fi l. lis. ja vapaa tutkija (arkeologi).
Toisin kuin Christian Carpelan arvelee, ei Su- siluolan valinnassa Tieteen päiville Päivän painiksi ollut mitään poikkeavaa tai salajuo- nia. Kyseessä oli aito tieteellinen kiista, kuten myös Carpelanin kirjoituksesta ilmenee ja si- ten juuri luonteva valinta yhdeksi aiheeksi.
1. Päivän painien ideana on nostaa aitoja tieteel- lisiä kiistoja debatin kohteeksi, väittelyksi. Pai- nit tulivat Tieteen päivien ohjelmaan vuoden 1995 Tieteen päiville silloisen järjestelytoimi- kunnan puheenjohtajan kansleri Lauri Saxénin ideana. Sen jälkeen on aina haettu 3-4 sopivaa aihetta kulloisillekin päiville eri aloilta.
2. Aiheet valitaan joukosta erilaisia vaihtoeh- toja. Susiluolasta kirjoiteltiin paljon 1998 (esim.
Helsingin Sanomissa 12.7.1998: ”Sensaatio vai Sudenkuoppa?”). Silloin sitä ei kuitenkaan va- littu Tieteen päiville kun oli muitakin kiinnos- tavia aiheita. Susiluola nousi uudestaan näyttä-
vämmin esille vuodesta 2002 alkaen: Museovi- rasto toi projektia julkisuuteen, aiheesta julkais- tiin Suomessa yksi tieteellinen artikkeli, kaiva- ukset käynnistyivät uudestaan 2003 jne. Lop- pukesästä 2004 kaivaustuloksista tiedotettiin näyttävästi, aihe oli esillä Museoviraston kes- keisesti toteuttamilla Arkeologian päivillä syys- kuun alussa. Lisäksi Susiluolasta keskusteltiin ehdokkaana Unescon Maailmanperintölistalle.
Syksyllä ilmestyi vihdoin ensimmäinen tutki- jan kriittinen artikkeli aiheesta (Kari Kinnunen Kivi-lehdessä).
Tässä tilanteessa Tieteen päivien järjestely- toimikunta valitsi aiheita päivän paineiksi eri alojen keskeisten asiantuntijoiden ehdotusten pohjalta. Susiluola oli noussut ajankohtaiseksi aiheeksi ja se päätettiin valita.
3. Toisin kun Carpelan arvelee, Purhosta koh- taan ei alkanut ”kiivas hyökkäys” ja vaatiminen juuri häntä toiseksi painijaksi. Häntä pyydet-
