ajankohtaista
Gerontologia 3/2018 163
Kun voi päättää ja valita
Tässä kirjoituksessa pohdim- me toimintakyvyn eri ulottu- vuuksia ja yhteyksiä itsemää- räämisoikeuden toteutumi- seen iäkkäiden henkilöiden elämässä. Tapausesimerkkeinä meillä on omat vanhempam- me.Teija: Omat, jo hyvin iäk- käät vanhempani väsähtivät
”kotona asumiseen”. Ruoan lait- to, pyykinpesu ja siivous kävi- vät voimille. Lisäksi asun to- yhtiöön oltiin suunnit te le mas- sa putki- ja kattoremonttia, jo ten arjen pyörittäminen oli- si muuttunut entistäkin haas- teellisemmaksi. Mutta mitä vaihtoehtoja olisi kohtalaisen hyvän toimintakyvyn omaa- ville, ei muistisairaille vanhuk- sille, kun julkisen kotihoidon, saatikka palvelutaloon muut- tamisen, kriteerit eivät täyty?
Vanhempani päättivät myy- dä asuntonsa ja satsata rahat omaan hyvinvointiinsa. He muuttivat senioritaloon.
Vajaan puolen vuoden asu - misen jälkeen vanhempani vai - kuttivat tyytyväisiltä. He oli- vat sopeutuneet hyvin ja piti- vät senioriasuntoa todellisena kotinaan. Kun kysyin, mitä he ikävöivät ja kaipaavat entises- tä kodistaan, kumpikin kat- soi minua hieman ihmetellen
ja sanoivat: ’’Emme mitään.
Täällä on hyvä olla. On ystä- vällinen henkilökunta ja mu- kavat naapurit. Apua saa aina, kun sitä tarvitsee eikä kaikesta avusta tarvitse erikseen mak- saa. Niin ja näköala on upea.
Olisi pitänyt vain muuttaa ai- kaisemmin.’’ Näytti siis siltä, että heidän arkensa oli todel- la helpottunut senioritaloon muuttamisen jälkeen.
Vanhempani olivat onnel- lisessa asemassa, sillä he pys- tyivät itse päättämään asiois- taan ja valitsemaan oman nä- köisensä elämän. He päättivät, koska muuttavat ja minne. He valitsivat, mitkä rakkaat tava- rat ja esineet ottaisivat mu- kaan ja mistä muistoista he luopuisivat. He päättivät edel - leen päivittäisestä elämästä ja arjen rytmistä eivätkä heidän tutut tavat ja päivärutii nit hä- vinneet minnekään. Arki jat- kui samanlaisena, mutta fyy- sisesti kevyempänä. So peu- tumista auttoi myös, että van- hempani muuttivat yhdessä ja molempien yhteisestä päätök- sestä. Ihan kaikista palveluis- ta he eivät sentään pystyneet päättämään, kuten pakollises- ta turvarannekkeesta. Kun ky- selin, miltä turvaranneke heis- tä tuntui, eivät he pitäneet tä tä asiaa sen kummempana kuin talon tapana.
Olen onnellinen vanhem- pieni puolesta, jotka pystyivät
ja saivat itse päättää, missä ja miten viettävät elämänsä vii- meisiä vuosia. Kun isäni jäi yksin, on hänen arkeansa ja surutyötä auttanut turvallinen fyysinen ja sosiaalinen ympä- ristö, joka sallii ”isäni näköisen”
elämään.
Sirpa: Isäni kuoli, kun äi- tini oli vain 42-vuotias. Vuon- na 1968 minä, nuorin hänen kolmesta lapsestaan, muutin pois kotoa. Silloin äiti oli 56- vuotias, ja siitä lähtien hän asui yksin. 63-vuotiaana hän jäi eläkkeelle ja jatkoi asumis- ta samassa kerrostalossa, jos- sa me olimme yhdessäkin asu - neet. Usein hän totesi, että hän haluaakin asua yksin: ”Tyk- kään asua yksin, on oma rauha ja saa itse päättää asiois taan”.
Hänellä oli ystäviä ja myös kaksi sisarta, joiden kanssa hän tapasi usein. Hän tapasi lapsiaan ja heidän perheitä ja matkusteli paljon. Ajan myötä sydämen vajaatoiminta hidas- ti askeleita, siivoja alkoi käy- dä kerran kahdessa viikossa ja paikkakunnalla asuvan siskoni ja hänen miehensä kuljetus- ja muu apu tuli tarpeeseen.
Vuosia kului ja äitini toi- mintakyky pysyi aika hyvänä, mutta ikä alkoi kuitenkin pai- naa. Häntä alkoi vähin erin as- karruttaa, miten hän pärjää ja pystyy elämään edelleen itse arvostamaansa tapaan. Ruo ka - ostosten kantaminen hissittö-
Gerontologia 3/2018 164
män talon portaissa tuntui jo raskaalta 80-vuo tiaalle. Ja 82-vuotiaana hän teki ratkai- sun, jota me lapset pidimme aika radikaalina. Hän muutti vastavalmistunee seen kerros- taloon, jossa oli hissi ja oma, huoneistokohtainen sauna.
Asunto oli myös aivan kes- kus tan tuntumassa, oli lyhyet matkat asioille ja ylipäätänsä
”ihmisten ilmoille”. Tämä ih- misten ilmoille pääseminen ja hissi, olivat ne tekijät, joil- la hän ratkaisuaan perusteli.
Hissittömyys ja se, että asun- non ikkunat katsoivat vain yhteen suuntaan, hiljaiselle pi - halle, olivat vanhan asunnon puutteita. ”Ei siitä [ikku nasta]
ole mitään katselemista”.
Muuttamisratkaisun mah - dollisti se, että äidillä oli omis - tusasunto. Lainaa pankista tar - vittiin jonkin verran, mutta ikä ei ollut siinä esteenä. Laina- asiat ja ostotapahtuman pan- kissa hän hoiti itse, me lapset autoimme tavaroiden muutos- sa ja uuteen asuntoon järjestä- misessä. Hyvin meni ja äiti oli tyytyväinen. Tyytyväisenä yk- sin kotona hän saikin asua, ja elää vielä viisi vuotta, kunnes kuoli viikon sairaalassa olon jälkeen 87-vuotiaana.
Toimintakyvyn merkitys Vanhojen ihmisten elämänti-
lanteet, joista kerroimme yllä, ovat ”puhtaita ja kauniita” ku- vauksia vanhuudessa, jossa on tallella toimintakykyä, joka
mahdollistaa itsemääräämis- oikeuden ja valinnanvapauden.
TOIMIA-verkosto on jul - kaissut suosituksen sosiaalisen toimintakyvyn arviointiin (So- siaalisen toimintakyvyn ar- viointi ja mittaaminen väestö- tutkimuksessa 2011, päivitetty 2018, http://www.thl.fi/toi- mia/tietokanta/suositus/18/).
Suositus on tärkeä, sillä se tunnistaa ikääntyneiden ih- misten sosiaaliset vuorovai- kutussuhteet. Suosituksen mu - kaan sosiaalisen toimintaky- vyn arvion tekemiseen ei tar- vita kyselylomakkeita, väite- lauseita tai asteikoita. Sen si- jaan suositus painottaa kes- kustelun merkitystä iäkkään päivittäistoimintojen, sosiaa- listen verkostojen ja tuen saannin selvittämiseksi.
Niin sanottu vanhuspalve- lulaki, joka tuli voimaan vuon- na 2012, seurasi verkoston suo - situsta ja määrittelee toimin- takykyä monipuolisesti (Laki ikääntyneen väestön toiminta - kyvyn tukemisesta sekä iäkkäi - den sosiaali- ja terveyspalve- luista 980/ 2012). Lain mu- kaan vanhan ihmisen palve- lutarpeiden selvittämisessä on arvioitava iäkkään henkilön toimintakyky monipuo lisesti ja luotettavia arviointivälinei- tä käyttäen. Toimintakykyä ar vioitaessa on selvitettävä, mil tä osin iäkäs henkilö pystyy suoriutumaan tavanomaisista elämän toiminnoista asuin- ja toimintaympäristössään, ja missä asioissa hän tarvitsee
tukea ja apua. Arvioinnissa on otettava huomioon iäkkään henkilön fyysinen, kognitii- vinen, psyykkinen ja sosiaali- nen toimintakyky sekä hä- nen ympäristönsä esteettö- myyteen, asumisensa turval- lisuuteen ja lähipalvelujensa saatavuuteen liittyvät tekijät.”
Pitkäaikaista hoitoa saaval- la tulee olla mahdollisuuksia sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen’’, todetaan lain 14 § mukaan. Tämä ei kuiten- kaan toteudu nykyisessä koti- hoidossa. (Simonen 2017).
Kuvaamamme vanha nai- nen ja toisaalta vanha paris- kunta – he pystyivät suoriu- tumaan arjen fyysisissä aska- reissa ja heillä oli kognitiivis- ta kykyä arvioida omaa tilan- nettaan ja ryhtyä toivomiinsa muutoksiin, jotta he saattoi- vat jatkaa arvostamaansa elä- mäntapaa. Heillä oli lapsia ja muita läheisiä, jotka muodos- tivat hyväksyvän ja heidän it- semääräämisoikeuttaan kun- nioittavan sosiaalisen verkos- ton. Näin heillä oli riittävästi myös sosiaalista toimintaky- kyä. Myös heidän taloudelli- set mahdollisuutensa toteut- taa omia toiveitaan olivat riit- tävät.
Heikkenevä autonomia Iäkkäiden elämässä itsemää- räämisoikeus toteutuu, kun he itse saavat suunnitella omaa elämäänsä sekä päättää asiois- taan, arjestaan ja asumi sestaan,
Gerontologia 3/2018 165
kuten kuvaamamme tarinoi- den henkilöt. Aina päätök- sen tai valinnan tekeminen ei kuitenkaan onnistu eikä itsemääräämisoikeus toteudu, vaikka oman tahdon ja valin- nanvapauden säilyttä minen on meidän kaikkien oikeus, myös vanhusten. Toisiaan omaiset tekevät päätökset ja valinnat iäkkäiden henkilöi- den puolesta, varsinkin jos ky- seessä on muistisairas henkilö.
Myös ammattilaisilla on tai- pumus ohittaa vanhan ihmi- sen mielipide, vaikka lainsää- dännön mukaan myös apua tarvitsevilla ikäihmisillä on oikeus osallistua hoitoa ja pal- veluja koskevaan päätöksente- koon (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992, Laki sosiaalihuollon asiakkaan ase- masta ja oikeuksista 812/2000, Laki ikääntyneen väestön toi- mintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveys- palveluista 980/ 2012). Lähtö - kohtana on, että henkilön
omaa tahtoa tulee kunnioittaa siinäkin tapauksessa, ettei henkilö itse kykene enää päät- tämään hoidostaan tai palve- luistaan.
Elämän pidentyessä toi- mintakyky väistämättä heik- kenee, jolloin myös päätöksen- tekokyky muuttua haasteelli- semmaksi. Mutta tuolloinkin pitäisi iäkkään henkilön oman tahdon toteutuminen mah- dollistaa ja tukea häntä pää- töksenteossa. Se, miten koh- taamme vanhan ihmisen ja kuulemme häntä, määrittelee myös sen, edistämmekö vai estämmekö toiminnallam me vanhan ihmisen itsemäärää- misoikeuden toteutumista.
Tarvitsemme siis herkät kor- vat ja aikaa kuunnella, jotta ymmärtäisimme mitä iäkäs henkilö todella itse tahtoo ja toivoo. Ja tätä tahtoa tulee myös kunnioittaa, vaikka se eroaisi omasta näkemykses- tämme.
Elämän merkityksellisyys Pidämme itsemääräämisoi- keut ta selvyytenä emmekä ajattele koko asiaa ennenkuin sitä aletaan rajoittaa ja joku muu rupeaa tekemään enem- män ja enemmän valintoja ja päätöksiä puolestamme.
Voimme myös itse ennakoi- da tulevaa esimerkiksi teke- mällä hoitotestamentti tai elämänlaatutestamentti, jos- sa tuomme esille oman tah- tomme. Tätä tahtoa tulee kunnioittaa silloinkin, kun ei enää itse pysty sitä kertomaan.
Itsemääräämisoikeus pienis- säkin arkisissa asioissa ja so- siaalisten suhteiden merkitys kohottaa elämänlaatua ja te- kee elämästä merkityksellisen.
Teija Hammar, TtT, Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky – yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sirpa Andersson, VTT, sirpaanders@gmail.com
