• Ei tuloksia

Kiitosseminaari 9.5.2008

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Kiitosseminaari 9.5.2008"

Copied!
279
0
0

Kokoteksti

(1)
(2)
(3)
(4)
(5)
(6)

ESIPUHE

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri osallistui v. 2005 – 2007(2008) Tyypin 2 diabeteksen eh- käisyohjelman valtakunnalliseen Dehkon 2D -hankkeeseen. Vuosi 2008 oli jatkohanketta

”Diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisy osaksi perusterveydenhuollon arkea”. Jatkohankeaika oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä tarpeen, koska Pohjois- Savon sairaanhoitopiiri liittyi kaksi vuotta muita hankealueita myöhemmin valtakunnalli- seen hankkeeseen.

D2D–hankkeen tavoitteena oli soveltaa onnistuneita tieteellisiä tutkimustuloksia väestöta- solla normaalin terveydenhuollon arkipäivässä. Tavoite oli haastava, siihen liittyi ajatus uusien toimintakäytäntöjen käyttöönotosta lähes olemassa olevilla resursseilla. Samaan aikaan kunnissa selvitettiin kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyviä kysymyksiä.

Perusterveydenhuollosta ja työterveyshuollosta löytyi runsaasti D2D-hankkeesta ja siinä esitetyistä kehittämisasioista innostuneita toimijoita. Jotta heidän innostuneisuutensa jat- kuisi ja kehittämistyö saisi toimipaikoissa laajan kannatuksen, tarvitaan terveyden edistä- misen arvostusta ja siihen riittäviä resursseja ja sitoutumista myös toimipaikkojen johdolta ja erityisesti kuntien johdolta.

Kansalaisten vastuuta terveydestä ja hyvinvoinnista korostetaan yhä enemmän. On kui- tenkin tärkeää, että kansalaiset saavat elämän eri vaiheissa riittävästi terveyteen liittyvää tietoa ja että eri toimijat, niin terveydenhuollosta kuin terveydenhuoltoa tukevilta sektoreil- ta, tukevat kansalaisia tekemään terveytensä kannalta hyviä valintoja. Eri toimijoiden väli- sen yhteistyön merkitys on tiedostettu ja paljon uusia toimintakäytäntöjä yhteistyön lisää- miseksi suunnitellaan.

Tämä raportti on kuvaus siitä, miten Pohjois-Savon D2D-hanke toteutettiin, miten hanke organisoitiin sekä miten toimintaa saatiin mahdollisimman paljon käytäntöön ja mitä hank- keesta opittiin. Paikallishankekuvaukset ovat toimipaikkojen D2D-yhdyshenkilöiden tai niiden vastuuhenkilöiden kirjoittamia. Hyvät toimintakäytännöt toimintamallikuvauksina pohjautuvat v. 2007 alueelta Diabetesliiton tietokantaan raportoituihin kuvauksiin. Hank- keen yhteiset hanketyöntekijät ovat kirjoittaneet omaan työhönsä ja toimenkuvaansa liitty- vistä asioita. Varhaisen diagnoosin ja hoidon strategian tutkimusosuus perustuu LK Tiina Kiiskisen syventäviin opintoihin. Aluekoordinaattori Mervi Lehmusaho on ollut päävas- tuussa tämän raportin toimittamisesta.

Koko hanketyöryhmä kiittää kentän innostuneita toimijoita, jotka ovat kaikessa kiireessä ja muutostilanteissa jaksaneet toimia yhteisen tavoitteen hyväksi. Pohjois-Savon sairaanhoi- topiirin johdolle, hankkeen valtakunnalliselle johtoryhmälle sekä Suomen Diabetesliitolle kiitos siitä, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on saanut osallistua tähän edistykselliseen hankkeeseen.

Kuopiossa 12. tammikuuta 2009

Leo Niskanen, professori

PSSHP:n D2D-hankkeen hankevastaava ja ohjaustyöryhmän puheenjohtaja

Mervi Lehmusaho, THM

PSSHP:n D2D-hankkeen aluekoordinaattori, Suomen Diabetesliitto

Leena Moilanen, dosentti

PSSHP:n D2D-hankkeen vastuutyöryhmän puheenjohtaja

(7)
(8)
(9)
(10)
(11)
(12)
(13)
(14)
(15)
(16)
(17)
(18)
(19)

5

Kuva 1. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri v. 2005.

Pohjakartta © Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L7687/08.

Alueella sijaitseva Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS) on yksi maamme viidestä yliopistollisesta sairaalasta ja siellä toimivat kaikki lääketieteen erikoisalat. Ope- tussairaalana toimiva KYS tekee läheistä yhteistyötä Kuopion tiedelaakson kans- sa; tiedelaaksossa keskeisiä tutkimusalueita ovat terveys, ravinto ja ympäristö.

KYSin keskeisiä lääketieteen tutkimusalueita ovat krooniset kansantaudit kuten diabetes, valtimonkovettumatauti, Alzheimerin tauti, aivoverisuonitaudit ja liha- vuus; niin niiden syntymekanismit ja genetiikka kuin hoito ja ehkäisy. (Pohjois- Savon sairaanhoitopiiri 2008a).

(20)
(21)
(22)
(23)
(24)
(25)
(26)
(27)
(28)
(29)
(30)
(31)
(32)
(33)
(34)
(35)
(36)

22

uudestaan tilapäisapuna hankkeen viimeisenä syksynä. KYSin sisätautien hallin- non toimistosihteeri Tuija Nenonen avusti hanketta monissa hallinnollisissa kysy- myksissä oman toimensa ohessa ja vastasi aluekoordinaattorin tuella hankkeen talousraportoinnista Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.

Kuva 4. D2D-tiimi joulukorttikuvassa v. 2006. Laura Rantalainen, Mervi Lehmusaho, Annikki Sutinen, Pasi Räsänen, Leo Niskanen ja Leena Moilanen.

3.4.6 Alueellinen ohjaus- ja vastuutyöryhmä

Sairaanhoitopiirin D2D-ohjaustyöryhmän puheenjohtajana toimi hankevastaava, professori Leo Niskanen. Ohjaustyöryhmä kokoontui 2-3 kertaa vuosittain, yh- teensä 7 kertaa v. 2005 – 2007. Hankevastaavan keskeinen tehtävä oli alussa toiminnan käynnistäminen ja yhteydenpito ja tiedottaminen hankkeesta eri tahoille sekä toimia yhdyshenkilönä ja jäsenenä valtakunnallisessa D2D-hankkeen johto- ryhmässä. Hankkeen alkuvaiheessa hankevastaava kiersi suurimman osan alu- een terveyskeskuksia mm. alustamalla aiheesta koulutustilaisuuksissa valtaosin yhdessä aluekoordinaattorin kanssa. Ohjausryhmään kuului keskeisten sidosryh- mien edustajia, jotka saivat ajankohtaista tietoa hankkeen etenemisestä sekä an- toivat arvokkaita mielipiteitä ja vinkkejä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

(37)
(38)
(39)
(40)
(41)
(42)
(43)
(44)
(45)
(46)
(47)
(48)
(49)
(50)
(51)
(52)
(53)
(54)
(55)

41

Kuva 6. Pohjois-Savon D2D-hanke mukana Farmari 2007 Terveystorilla;

työvuorossa ravitsemuskoordinaattori Laura Rantalainen ja Nilsiästä terveyden- hoitajat Eija Miettinen ja Tuula Hukkanen.

Kuva 7.Farmari 2007 Terveystorilla hankekoordinaattori Annikki Sutinen ja liikuntakoordinaattori Pasi Räsänen.

(56)
(57)

43

Savolaiset terveystalkoot Kuopio 3.2.2007: Järjestelyistä vastasivat Kuopion sosiaali- ja terveystoimi, Pohjois-Savon shp:n D2D-hanke ja Savonia- ammattikorkeakoulu. Messuilla oli asiaa ja luentoja painonhallinnasta, diabetek- sesta ja terveellisistä elintavoista; luennoitsijoina olivat mm. ravitsemusterapeutti Hanna Partanen ja dosentti Leena Moilanen. Messut juonsi maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ja ohjelmaa kevensi Teatteri Eurooppa Neljän esitykset ”Jotain tarttis tehdä”. Näyttelyalueella oli lisäksi ravintonäyttely, testauspiste ja 25 näytteilleaset- tajaa. Päällekkäisyyksien välttämiseksi oli sovittu ravitsemusneuvonnasta siten, että Pohjois-Savon Martat kertoivat kuidusta, Maa- ja kotitalousnaiset elintarvike- pakkauksien merkinnöistä ja muut paikalliset terveys- ja potilasjärjestöt ja yritykset omista toiminnoista ja palveluista. D2D-osastolla oli ”terveellisen aamupalan mais- tiaiset” ja samalla kerrottiin terveellisen aamupalan koostamisesta elintarvikeyri- tyksien lahjoittamilla elintarvikkeilla. Ravitsemustieteen opiskelijat jakoivat aamu- palaksi tuorepuuroa marjoista (Raisio ja Pakkasmarja), vähärasvaisia maitotalous- tuotteita (Valio), Sydänmerkki-leipää (Moilas) kasvirasvalevitteen (Raisio) ja to- maatin (Tarvaisen puutarha) kanssa. Messuvieraita oli vajaa 500.

Kuva 8. Savolaiset terveystalkoot Kuopiossa 3.2.2007. Kuvassa hanketoimijat

Leena Damstén, Laura Rantalainen, Pasi Räsänen, Mervi Lehmusaho ja Annikki Sutinen.

(58)
(59)
(60)
(61)
(62)
(63)

49

Karjalan lennosto järjestää ”Alokkaiden terveyspäivän” aina ensimmäisen varus- miespalvelukuukauden aikana. Nyt päivät olivat 6.8.2007 ja 11.2.2008, joihin D2D-hankkeen ravitsemus- ja liikuntakoordinaattori pyydettiin mukaan. Paikalla olivat myös Terveys ry. ja Hengitysliitto Heli tupakkavalistuksella ja poliisin huu- meyksikkö kertomassa huumeiden vaikutuksista, SPR tartuntatauti- ja ehkäisyva- listuksella ja Liikenneturva päihde- ja liikenneasialla. Alokkaat kiersivät päivän aikana teemapisteet ja tekivät muistiinpanoja terveystarkastuksia varten. D2D- hankkeen ravitsemuskoordinaattorilla oli ravitsemusluento ja liikuntakoordinaatto- rilla liikuntaluento. Kantahenkilökunnalla oli mahdollisuus tutustua aineistoon ja tehdä diabetesriskitesti lounastauon aikana. Molempina päivinä mukana oli 130 alokasta ja 20 henkilökuntaan kuuluvaa.

Kuva 9. D2D-hanke mukana Karjalan lennoston alokkaiden terveyspäivässä 2/2008.

KYS-henkilökunnan liikuntapäivää vietettiin 9.5.2007 ja 14.5.2008 Kuopio-hallissa.

D2D-hankkeen näyttelyssä oli päivien aikana mahdollista tutustua juomanäytte- lyyn, täyttää diabetesriskitestiä, mittauttaa oma verensokeri ja tutustua vuorotyötä tekevien terveellisiin lounasaterioihin.

(64)

50

Pohjois-Savon Sydänpiiri ry:n kanssa tehtiin monipuolisesti yhteistyötä. Koululai- siin kohdennetun ravitsemusostopalvelun lisäksi Sydänpiiriltä oli edustus Pohjois- Savon D2D-hankkeen työryhmissä ja D2D-hankkeesta oli edustus Pohjois-Savon Sydänpiirin koollekutsumassa terveyden edistämisen työryhmässä. Kesällä 2008 neuvoteltiin Sydänpiirin toimijoiden mahdollisuudesta ottaa D2D-Sydän-hankkeen toivomat täydentävät kysymykset mukaan syksyn terveydenhuollon kuntakierrok- selle. Yhteistyötä tehtiin myös erilaisissa yleisötapahtumissa ja Sydänpiirin neu- vontapisteessä Kuopion Prismalla, missä D2D-hanketyöntekijät pitivät esillä muu- tamina iltapäivinä diabetesriskin arviointilomaketta ja muuta oheismateriaalia sekä juomanäyttelyä energiapitoisuusvertailuin. Tämä oli hyvä paikka keskusteluun kauppaostoksille suuntaavien kanssa.

Kuva 10.D2D-neuvontatyötä Prismalla.

3.10 Työryhmien toiminta

Hankkeen kaikissa työryhmissä oli keskeistä hankeasioista tiedottaminen. Erityi- sesti tiimikokouksissa sekä hankevastaavan, vastuutyöryhmän puheenjohtajan ja aluekoordinaattorin kokouksissa ja vastuutyöryhmän kokouksissa hanketoimintaa

(65)
(66)
(67)
(68)
(69)
(70)

56

Kuva 11. Pohjois-Savon D2D-hankepäivä Valamon luostarissa 7.10.2005.

Kiitosseminaari 9.5.2008

Kuva 12. Pohjois-Savon D2D-Sydän-hankkeen kiitosseminaarissa 9.5.2008 luotiin katsaus menneeseen, kiitettiin alueen toimijoita ja visioitiin tulevaa.

(71)
(72)
(73)
(74)
(75)
(76)

62

Muut koulutukset

Intervention aloitusvaiheessa ravitsemuskoordinaattori osallistui yhdessä muiden hanketyöntekijöiden kanssa terveyskeskusten ja työterveyshuoltojen työntekijöi- den ja muiden yhteistyökumppaneiden kouluttamiseen. Terveyskeskusten hoitajia koulutettiin interventiolomakkeiden käyttämiseen potilasohjauksessa Lapinlahdel- la, Juankoskella, Kuopiossa alueellisen lihavuuskoulutuksen ja alueellisen diabe- teskoulutuksen yhteydessä, sekä PPP-ohjaajakoulutuksessa. Koulutuksiin osallis- tui 128 hoitajaa. Työterveyshoitajia (8 henk.) ja –lääkäreitä (4 henk.) koulutettiin interventioiden toteuttamiseen Lääkärikeskus Mehiläisen, OmaLääkäri-aseman, Kemira Grow-How:n työterveyshuolloissa. KYS-piirin sairaala- ja terveyskeskus- ravitsemusterapeutteja koulutettiin D2D-potilaista ja interventiosta koulutuspäivillä Siilinjärvellä ja Kuopiossa, koulutuksiin osallistui 30. KYSin ravitsemusyhdyshenki- löiden koulutuspäivissä koulutettiin hoitajia diabetesriskitestin ja muun ohjausma- teriaalin käytöstä sekä sepelvaltimotautipotilaiden sokerirasituksesta ja jatko- ohjauksesta.

Kuva 13. Pohjois-Savon D2D-hanke oli mukana Kuopiossa järjestetyssä ”The 25th International Symposium on Diabetes and Nutrition” – symposiumissa 6/2007.

(77)
(78)
(79)
(80)
(81)
(82)
(83)
(84)
(85)

71

tammikuussa 2009 yhteinen koulutusmatka DEHKO-päiville 2009, mikä oli myös yhteinen D2D-hankkeen päätöstilaisuus. Yhteiselle koulutusmatkalle osallistui Pohjois-Savosta yli 40 terveydenhuollon toimijaa.

Kuva 14. Pohjois-Savon D2D-koordinaattorit Dehko-päivillä 2009.

Kuva 15. Pohjois-Savon toimijoita Dehko-päivillä Tampereella 1/2009.

(86)
(87)
(88)

74

Terve Kuopio –ohjelma

Terve Kuopio on Kuopion kaupungin ja Kuopion seudun aluekeskusohjelman to- teuttama ohjelma, jonka tavoitteena on edistää alueen asukkaiden terveyttä toi- mintakäytännöillä, jotka tukevat aktiivista elämäntapaa ja toimintakykyä. Terve Kuopio korostaa hyvinvoinnin tasa-arvoa ja terveyserojen kaventamista lasten ja nuorten, työikäisten sekä ikääntyvien arjessa. Terve Kuopio –ohjelmaan kuuluu useita osahankkeita, mm. Aktiivinen lapsuus ja nuoruus –hanke, jossa on kehitelty liikuntapolkua ja kulttuuripolkua, nettipalvelu harrastehaku, mistä löytyy vinkkejä ja vaihtoehtoja Kuopion seudun harrastuksista sekä Terve Kuopio –toimintakortti, johon voi ladata lippuja liikuntapalveluihin ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös kulttuuripalveluihin. Kansainvälisesti Terve Kuopio on näkynyt WHO:n Healthy City –verkostossa. (mm. Terve Kuopio esite 2007, Vireä elämä, Valoisa tulevai- suus ja http://www.tervekuopio.fi ).

Kuva 16. Terve Kuopio –ohjelman savolaisen perheen Tomi.

(89)
(90)
(91)
(92)
(93)
(94)
(95)
(96)
(97)
(98)
(99)
(100)
(101)
(102)
(103)
(104)
(105)
(106)
(107)
(108)
(109)
(110)
(111)
(112)
(113)
(114)
(115)
(116)
(117)
(118)
(119)
(120)
(121)
(122)

108

0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 4500

V. 2002 V. 2003 V. 2004 V. 2005 V. 2006 V. 2007 Sokerirasitukset PSSHP:ssä vuosittain 2002-2007

Kuva 17. Kahden tunnin sokerirasituskokeet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä vuosit- tain 2002 - 2007.

5.2 Varhaisen diagnoosin ja hoidon strategian toteutuminen

Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan (DEHKO) kuuluvan tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman varhaisen diagnoosin ja hoidon strategian keskeisin asia on diabeteksen toteaminen varhaisessa vaiheessa ja potilaan saaminen hoi- don piiriin mahdollisimman pian komplikaatioiden kehittymisen ehkäisemiseksi.

Lääketieteen kandidaatti Tiina Kiiskisen (2008) tutkimuksen päätavoitteena oli tutkia strategian toteutumista kokonaisuudessaan, ja alatavoitteina oli tarkastella diagnoosin asettamista ja strategian toteuttamista käytännössä.

Tutkimuksen aineistona olivat Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella Siilinjär- ven, Leppävirran ja Lapinlahden kunnissa vuosina 2005 - 2007 seulonnassa tode- tut uudet diabeetikot. Tulosten mukaan diabetesdiagnoosi myöhästyi kahdeksalta (21 %) diabeetikolta, ja neljälle diagnoosi jäi kokonaan tekemättä. Tämä viittaa siihen, että diabetesdiagnoosi tehdään edelleen liian varovaisesti. 87 % tutkittavis-

(123)
(124)
(125)
(126)
(127)
(128)
(129)

115

ton kanssa; esimerkkeinä mallit ”Liikunta elämäntavaksi – Sohvaperunasta liikku- jaksi” ja ”Irti tupakasta radiokurssi” kansalaisopisto Kirsi-Tiina Ikonen; KKI-Iisalmi (vastuuhenkilö liikuntasuunnittelija Pekka Partanen; toteuttajatahot: kunta, kun- tayhtymä, terveyskeskus, kunnallinen työterveyshuolto, yksityinen työterveyshuol- to) & ohjatun liikunnan kalenteri.

7.2.2009 7

7.2.2009 6

Kuva 18. Esimerkkejä Iisalmen toimintamalleista.

(130)
(131)
(132)
(133)
(134)
(135)
(136)
(137)
(138)
(139)
(140)
(141)
(142)
(143)
(144)
(145)
(146)
(147)
(148)
(149)
(150)
(151)
(152)
(153)
(154)
(155)
(156)
(157)
(158)
(159)
(160)
(161)
(162)
(163)
(164)
(165)
(166)
(167)
(168)
(169)
(170)
(171)
(172)
(173)
(174)
(175)
(176)
(177)
(178)
(179)
(180)
(181)
(182)
(183)
(184)
(185)
(186)
(187)
(188)
(189)
(190)
(191)

177

- Dokumentointi oli Pohjois-Savon hankkeessa heikosti suunniteltu ja se vaikeutti myös hankemateriaalin arkistointa.

- Raportointivaiheessa oli huomattavia eroja mm. hanketyöntekijäresursseissa eri sai- raanhoitopiireissä. Raportoinnissa aluekoordinaattori olisi toivonut koko hankkeessa tehdyn enemmän yhteistyötä.

Kuva 19. Aluekoordinaattorit Mervi Lehmusaho, Kaija Korpela, Karita Pesonen, Auli Pölönen ja Arja Hyytiä. Keskellä valtakunnallinen koordinaattori Timo Saaristo.

7.7 Hankkeen jälkeen

7.7.1 Ehkäisevän työn tulevaisuus

Nykyinen hallitusohjelma, STM:n Kaste-ohjelma ja mm. Valtioneuvoston periaate- päätös terveyttä edistävän liikunnan ja ravinnon kehittämislinjoista osaltaan tuke- vat ja kannustavat ehkäisevän työn tekoon ja hallintokuntarajat ylittävään yhteis- työhön. Niiden lisäksi tarvitaan toimipaikka- ja kuntapäättäjätasolla ehkäisevän työn arvostusta ja voimavarojen osoittamista työhön. Terveysliikunta ja ravitsemus näkyvät myös monissa Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito - suo- situksissa keskeisinä hoitomuotoina useissa pitkäaikaissairauksissa joko yksin tai yhdistettynä muihin elintapamuutoksiin ja hoitoihin. Liikunnan merkityksestä on v.

2008 ilmestynyt oma Käypä hoito –suositus (Suomalainen Lääkäriseura Duode-

(192)
(193)
(194)
(195)
(196)
(197)
(198)
(199)
(200)

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Toiminnanharjoittajan tulee esittää Pohjois-Savon ympäristökeskukselle (1.1.2010 alka- en Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) romuautojen

Kylylahti Copper Oy on toimittanut 19.3.2012 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualu- eelle (jäljempänä Pohjois-Savon

Uudenmaan maakunta Pirkanmaan maakunta Varsinais-Suomen maakunta Pohjois-Pohjanmaan maakunta Keski-Suomen maakunta Pohjois-Savon maakunta Satakunnan maakunta Päijät-Hämeen

Tiivistä yhteistyötä tehdään Pohjois-Savon alueen kylien, kuntien, Pohjois-Savon Pelastuslaitoksen ja Pohjois-Savon Pelastusalan Liiton sekä yhteistyöverkoston kanssa. Arjen

Ympäristönsuojelulain 54 §:n ja ympäristönsuojeluasetuksen 23 §:n mukaisesti päätös toimitetaan luvan saajalle, Pohjois-Savon ympäristökeskukselle, Pohjois-Savon työvoi- ma-

Olet tutustumassa Pohjois-Savon Liikunnan hallinnoiman SEKE-hankkeen käytännönläheiseen Tapahtumaoppaaseen, jota voit käyttää työkaluna olemassa olevan tapahtuman kehittämisessä

Pohjois-Savon ympäristökeskuksen, Pohjois-Savon TE-keskuksen, Ylä-Savon ter- veydenhuollon kuntayhtymän ympäristölautakunnan ja Sonkajärven kunnan esit- tämät vaatimukset

Pohjois-Savon ympäristökeskuksen, Pohjois-Savon TE-keskuksen, Ylä-Savon ter- veydenhuollon kuntayhtymän ja Vieremän kunnan esittämät vaatimukset otetaan huomioon