1913-1983
79.06
KOI
Urheiluseura
Soukkien Jyske ry
70 vuotta 8.7.1983
Edusmies Oskari Lylykorpi,
innokas urheilumies.
Hänherätti
ajatuksenurheiluseuran
perustamisestaSoukki-
oon.Urheiluseura Soukkien Jyske r.y. täyttää 70 vuotta 8. päivä heinäkuuta 1983. Tämän joh- dosta on seuran vuosikokous 23.11.-81 nimennyt toimikunnan kokoamaan ja kirjoitta- maan historiikin seuran 70 vuoden taipaleelta. Toimikuntaan tulivat valituiksi Niilo Salmi, Kauko ja Kari Koivisto, lähdettäessä tätä työtä tekemään oli tiedossa erittäin hankala hom-
ma, koska kaikki Jyskeen pöytäkirjat ja toimintakertomukset aina vuoteen 1946, paria poikkeusta lukuunottamatta ovat kadonneet. Tallessa ovat ainoastaan kaikki tilikirjat, jopa Veljen Soukkien piirin ajoilta asti. Joidenkin henkilöiden muistin mukaan olisi pari kertaa tietoja kerätty historiikkia varten, jos näitä on laadittu nekin ovat hävinneet. Kolme vuosi- kymmentä sitten olisi vielä Jyskeen alkuajoilta saatu paljon muistitietoa tallennettua pienel- lä vaivalla, jos vain asiaan olisi tartuttu.
Tämän kirjasen lähdemateriaalin olemme koonneet toimikunnan ja seuran arkistosta ja tili- kirjoista, sekä haastattelemalla eri henkilöitä, sekä sanomalehti Uusimaan arkistoista, heil- le kaikille, jotka ovat myötävaikuttaneet aineiston keräämisessä haluamme esittää parhaat kiitokset, erikoisen kiitoksen toimikunta esittää Mäntsälän kunnalle, joka on ratkaisevalla tavalla osallistunuttaloudellisen puolen kuntoon saamiseksi. Tämä vihkonen on paljolti kil-
pailutuloksia ja valokuvia sisältävä, mutta on ajateltu että nämäkin selvittävät monelle useista henkilöistä aivan uusia asioita ja näkemyksiä, sekä kertoo siitä urheilun voimasta, joka saa ihmiset kilpailemaan, ja siitä kuinka urheilu yhdistää erilaisia ihmisiä ja saa heidät toimimaan yhdessä niin kuin Soukkiossakin Jyskeen lipun alla jo 70 vuoden ajan, japaljon sitä ennenkin, sillä ensimmäiset tiedossa olevat hiihtokilpailut on pidetty Soukkiossa 20 p:nä maaliskuuta 1898.
Soukkiossa kesäkuun 1. päivänä 1983
Kauko Koivisto, Kari Koivisto, Niilo Salmi
Katseltaessa Jyskeen toimintaa, alkuajoista lähtien
se
on ollut sinnikästä pienin henkilövoimin raskaidenkin aikojen yli vietyä uurastusta, 70 vuoteen mahtuu luonnollisesti tapahtumarikkaita samoin kuin köyhempiäkin vuosia, toi- mintaaon
kuitenkin joka vuosi ollut. Kun seuran asioita on tutkiskellut huomaa, että joskuson
tehty kokouksissa hyviä päätöksiä, jotka jostakin syystä ovat jääneettoteuttamatta,on valittu
toimikuntia, jaostoja, jotka eivät ole ehkä muistaneet olemassaoloaan, niin tarpeellista kuin se olisikin ollut. VeljenSoukkien
piirin ja Jyskeen ensimmäisenvuosikokouksen
toimihenkilöistä, joita oli yli 30 henkilöä, muodostui muutaman lähivuodenkuluessa kahdeksan
avioparia, näin syntyi sukulaisuussuhteita ja luonnollisesti uusi sukupolvi, joka on jatkanut seuran johdossa, tällähetkellä kolmannen
sukupolven edustajiakuuluu
Jyskeen johtoon. Kaikkiseuran
urheilijat50-luvulta
lähtien, joista monet ovat piiritasolle ja korkeammalle saavutuksissaankohonneet, ovat toisen ja kolmannen sukupolven Jyske-läisiä. Uskollisuus
seuraakohtaan heillä on olluthyvä, he ovat kasvaneet tämän seuran jäseniksi ja siinä pysyneet.Erikoisen maininnan ansaitsee mittavan työsaran seuran hyväksi tehnyt Kauko Koivisto, jonka ansiosta näinkin paljon arkistoa, (mitä seuralla on)
on
tallessa. Hän on toiminutseuran
riveissä yhteensä 50 vuotta, josta ajasta 38 vuotta hallituksen jäsenenä, puheenjohtajana 10 v. ja vuodesta -46 ollut yksi sen kantavia voimia. Kauko on myöshistoriikin
kanssa eniten aikaansa uhrannut, ja tehnyt suurimman työn sitä laadittaessa.Urheiluseuran tarpeellisuudesta Soukkiossa jo tämän vuosisadan alussa kertoo se, että
Soukkiossa
on urheilusta innostuneita henkilöitä ollutjo 1800-luvun lopulla. Muisti-ja lehtitietojen perusteella onluultavaa, ettähiihto
on ollut se urheilulaji, jossa kilpailuja ensimmäiseksi käytiin. Siitä todisteena Uusimaa-lehti kirjoitti 1923, Porvoon seudulla neljännes vuosisata sittenon
pidetty useita hiihtokilpailuja eri seurojen järjestäminä, näistä mainittavia ovat 1898 Mäntsälän Soukkiossa maaliskuun 20 p:nå pidetyt, jotka Hugo Kallonen voitti ajalla 22 min: 10 sek: muutpalkinto- jen saajat 5 km matkalla 15 vuotta vanhemmista2,E. Kallio 22 min: 25 sek: 3. Oskari Lylykorpi 23 min: 45 sek: 4.Konsta Kallio 24 min: 12 sek: 15 vuotta nuorempien kilpailuista ei tullut mitään, kun vain yksi oli ilmoittanut ottavan-
sa
osaa kilpailuun. Muistettavaon
myös Porvoon kirjaltajain kisat, joissa voittajana suoriutui Forsblom. Vuonna1899 vietettiin tuon ajanjakson viimeiset Porvoon suuret yleiset hiihtokilpailut. Panemme tähän palkintoluettelon:
20km
1.
E PohjolaVirolahti,2. M Pyykönen Anjala, 3. O Dyylman Tuusula, 4. P Lindqvist Mäntsälä. 10 km1.
JaloVuori
Mäntsälä, 2.Juho Sarenius
Askola,3. RVirtanen
Pornainen, 4. V PeltonenAskola.
5 km 1.Eino
Peltonen Askola, 2. E Tuompo Pornainen, 3. A Liljeberg Porvoo. 2km1.
Oskari LampinenPorvoo, 2. E Nilssen Porvoo, 3, E Klemetti Askola.Hiihdon voittajista erikoisesti mainittava on Mäntsälän oivallinen edustaja Jalo Vuori, jonka kerrotaan lausuneen, kun häneltä
tiedusteltiin mitä
hänsuksen
pohjiin panee, ettei siinä mitään muutatarvita kuin
tervaa, tuhkaa ja har- joitusta, muuten tulee muistaa, että Porvoon puolessa ovat ainakin pojannaskalit luulleet tarvittavan nauttia jotakinerikoista lääkettä esim:
tärpättiä, ja suksiin siveltävä vaikkapa käärmeen rasvaa, jotta kilpailussa voittaisi.Vuosisadan vaihteen aikoina oli Soukkiossa kuuluisimpia hiihtäjiä Oskari Junnila ja JaloVuori, he valmistivat itsel-
leen
sukset, joilla kilpailuissa hiihdettiin. Matkat kilpailuihin naapuripitäjiin kuljettiin suksilla. Jalo Vuori oli vienyt val- mistamansa sukset näyttelyyn, jossa sai toisen palkinnon. Vuori oli voittanut 10 km hiihdon Porvoon suurissa ylei-sissä
hiihtokilpailuissavuonna
1899.Hiihtoharrastuksen rinnalla tämän vuosisadan alussa on myöskin ampumaharrastusta ollut. Soukkien
Tuomalan
isäntä JE Ahde on
pienoiskivääriammunnassaAlku-seuran
kilpailussa 8.3,1906saanut kolmannen palkinnon,se-
kä Veljen kilpailussa 7.7.1907 toisen palkinnon.9 Mäntsälä Soukkio
JÄSENKIRJA
O O
Nimi
.v* /*?
Perustamista seuraavana vuonna 1914 on seurapai- nattanut 12-sivuisen jäsenkirjan. Kirjassa on seuran tunnus, eri sarakkeita suoritettuja maksuja varten
sekä
seuran säännöt. Jäsenkirja on painatettu työläisen kir-japainossa
Porvoossa
1914.Kuvassa olevan jäsenkirjan n:o 10 on omistanut Oiva Ananias (Nija) Koivisto.
Jumppakan talon päärakennus, joka oli keskeisenä paikkana Jyskeen
toiminnan alkuaikoina.
Urheiluseura MäntsälänVeljen perustettua
Soukkioon
Veljen Soukkien piirin 1911 alkoi kylässä johdettu urheilutoi- minta.Pitämässään kokouksessa
päättivät VeljenSoukkien
piirin jäsenet koota sisäänkirjotusmaksua yhden markan kul- takin jäseneltä urheilukaluston hankkimista varten, Seuraavat Soukkien piirin jäsenet ovat maksaneetsisäänkirjo-
tusmaksun:Oskari
Lylykorpi, Niilo Heimola,Oskari
Pietilä, Nila Mäki,Nikanor
Alanko,Väinö
Salander, Väinö Ny-berg, EmilKoivisto, Ananias (Oiva)Koivisto, OivaVirtanen, Vilhelm Ollila, Aadolf Pennanen, Klaas Junnila (Rosen- berg),
Kalle
Junnila,Arvo
Anttila,Antti
Anttila,Severin
Tuominen,Sakeus
Vahlberg (50 p),Oiva
Tuominen, Jalmar Salo,Emil Leino ja Artturi Rosenberg. Yhteensä jäseniä oli 24 ja sisäänkirjotusmaksua kertyi 23 markkaa 50 pen- niä. Näin kertyneillä varoilla päätettiin hankkia urheilun opas,hinta
5 mk,kiekko
5 mk 50 penniä, keihään kärki 2 mk 20 penniä, keihään varsi 75 penniä, kentän tasaukseen käytettiin rahaa 50 penniä. Iltamia järjestettiin loka- kuussa kahdet, tuloa niistä saatiin 12 mk 05p.
Urheilukalustomenojen lisäksi onkentän vuokraa
maksettu 10mk.Veljen keskushallitukselle maksettiin 16 jäseneltä 8 mk ja iltamatuloista 1/4 eli 3 mk. Tilit näyttävät voittoa 9 mk 50 P-
Soukkien
piirin urheilijat osallistuivat Veljen hiihtokilpailuihin maaliskuussa 1911 hyvällä menestyksellä. Naisten sarjassa kolmen kilometrin matkalla voittiI
palkinnon MariaLaine, toisen palkinnon IdaLaine.
Pikkupoikien sarjas- sa sai toisen palkinnon Oskari Laine. Veljen hiihtomestaruuskilpailuissa 1911 oli Soukkien Niilo Heimola kuudes 1min 47 s voittajalle hävinneenä.
Veljen Soukkien piirin puheenjohtajana on 1912 toiminut SeverinTuominen, sihteerinäImpi Heimola, rahastonhoi- tajana S. A. Pietilä, harjoitusjohtajana Niilo Heimola sekä jäsenenäO. Pietilä. Huvitoimikuntaan kuuluivat Lyyli Sal- mi,
Sulima
Salmi,Niilo
Heimola, TyyneElo, Saima Ollila, Anna Roine, Impi Heimola, O.Tuominen, Kalle Junnila, Klaus Junnila ja A. Anttila.Soukkion
piirin jäsenmäärä on noussut 38.Maaliskuun
10, päivänä Jumppakassa pidetyissäiltamissa
on saatu voittoa 38 mk 60 p. Koska rahaa on tullut päätettiin ostaa kilpailukello, näytelmäkirjat "Naimapuuhat" ja-Pärttylin yö"sekä
palkintomitaleja ja kunniakirjoja.Veljen
Soukkion
piirin tilit tältä vuodelta ovat tarkastaneet Oskari Lylykorpi ja Emil Koivisto.Veljen kilpailuihin osallistuttiin niin kesällä kuin talvellakin. Toiminta oli kaiken kaikkiaan hyvin vireätä,talkoohom- mia tehtiin uutterasti mm.esiintymislavoja iltamapaikoissa. Yleisurheilukilpailuista Kirkonkylältä palattiin kotiin jos- kus masentuneinmielin, sillä Soukkion urheilijoiden ja Veljen johdon välillä oli riitoja ja luottamuksenpuute. Nämä erimielisyydet johtivat keväällä 1913 ajatukseen perustaaSoukkioon
oma seura.
Tämän ajatuksen isä on ollut Os- kari Lylykorpi. Hän oli innokasurheilumies, harrasti ainakin yleisurheilua jakiekonheittoa. Lyly harjoitteli Koiviston niityllä Honkasissa. Lylykorpi asui ja vaikutti Soukkiossa syntymästään 1880 aina ensimmäisen maailmansodan vuosille saakka. Hän oli edusmiesja kirjeenvaihtaja, joten hänellä olivaikutusvaltaa
ja aloitekykyä sekätaitoa
hoi- taa seuran perustamiseen liittyvät asiat paremmin kuin toisilla Soukkion piirin jäsenillä.Sanomalehti Uusimaa kirjoittaa maanantaina 28 päivänä heinäkuuta 1913
seuraavaa:
Tämän heinäkuun 8päivänä oli Veljen Soukkion piirin jäsenilläkokous, keskusteltavana
oli
sangen tärkeäkysymys eroaisikoSoukkion
piiri Veljestä, Tämän kysymyksen aiheuttajana oli jo pitemmän ajan Veljen johtohenkilöidense- käSoukkion
urheilijoiden kesken vallinnut erimielisyys. Suurella ääntenenemmistöllä
päättikin kokous erota Veljes- tä sekä perustaaitsenäisen V ja Useuran.
Samalla valittiin johtokunta, johon tulivat valituiksi puheenjohtajaksi S Tuominen,sihteeriksi neiti AnnaRoine,rahaston-ja kalustonhoitajaksi sekä harjoitusjohtajaksi N Heimola,sekä va- kinaisiksi jäseniksi O Lylykorpi ja neiti Impi Heimola, varajäseniksi A Anttila ja N (Oiva) Koivisto. Seuran nimeksi hy- väksyttiin V jaU
seura Jyske.Samalla
päätettiin yksimielisesti liittyä Porvoon piiriin.Seuran alustavaa kokousta jatkettiin 13 päivä heinäkuuta, jolloin valittiin tilintarkastajat sekä palkintolautakunta. Ti- lintarkastajiksi
valittiin
EKoivisto
ja AKoskinen, palkintolautakuntaan O Lylykorpi, S Tuominen, N Heimola ja O Junnila.V ja
U seura
Jyskeeseen ovat yhtyneet Soukkion,Hirvihaaran
ja Sälinkään urheilijat. Sälinkäälle perustettiin tämän kuun 23päivänä erityinen haarajaosto, siis paljon on uskallettu ja paljon toivotaan, kunhan vaan riittäisi jatkuvasti työintoa sekä urheilijat oppisivat tuntemaanoman
velvollisuutensa, jotteiseuran
johtohenkilöille tulisi liikaa rasituk- sia, eteenpäin elävän mieli.Näin oliperustettu
oma seura Soukkioon. Kokouksessa
päätettiinseuran nimeksi
ottaaVoimistelu-
ja Urheiluseura Jyske, Perustavassa kokouksessa, josta sanomalehti Uusimaa kirjoitti, vahvistettiin seuran säännöt, jotka saivat seuraavan muodon:Mäntsälän Soukkion Voimistelu- ja Urheiluseura Jyskeen säännöt 1 §
Seuran tarkoituksena
on
jäseniensäruumiillinen
kehitys voimistelun ja urheilun avulla. Kotipaikkana Mäntsälä.2§
Seuran jäseneksi hyväksyy johtokuntahenkilön, joka suorittaa sisäänkirjoitusmaksua, miehet 50 penniä ja naiset 25penniä.
Seura voi jäsenluvun lisääntyessä jakaantua eri osastoihin, jos
sen
tarpeelliseksikatsoo.
Jäsenyydestä voidaan henkilö erottaa, jos hän on laiminlyönyt velvollisuutensa tai esiintyy seuraa halventavalla ta- valla.
3 §
Seuralle esitettäviä sekämyöskin vakinaisia asioita hoitaa johtokunta, joka on vastuunalainen
seuran
toiminnasta ja omaisuudesta. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja, sihteeri ja viisi muuta jäsentä.Nämä
valitsevat keskuudestaan varapuheenjohtajan, rahaston-ja kalustonhoitajan sekä jäsenkirjurin. Johtokunta valitaan yhdeksi vuodeksi kerral- laan. Johtokunnanlisäksi
voiseura valita
tilapäisiätoimikuntia erinäisten asioiden
perille ajamista varten.Johto-
kunta kokoontuu tarpeenvaatiessa puheenjohtajan kutsumuksesta tai, jos kolme jäsentä sitä vaatii, ja on päätös- valtainen neljän jäsenen saapuvilla ollessa.4§
Seuran yleisissä kokouksissa käsitellään ja päätetään johtokunnantai jonkun jäsenen esittämiä asioita. Ennenkuin päätökset voidaan toimeenpanna, täytyy niillä olla 2/3 läsnäolevan jäsenen kannatus.
Muutosehdotukset
näihin sääntöihinpitää olla kuukautta ennen tammikuun vuosikokousta seuran jäsenten tietoon saatettu ja tulee kaksi kol- matta 2/3 osaa jäsenistä kannattaa ennenkuin muutos astuu voimaan.5§
Seuran vuosikokous pidetään tammikuussa, ja toimitetaan siinä 3 §:ssä mainitun johtokunnan vaali, luetaan tili- ja toimintakertomus kuluneelta vuodelta, esitetään tilintarkastajan lausunto ja päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle, valitaan kaksi vakinaista ja kaksi varatilintarkastajaa, määrätään jäsenmaksun
suu-
ruus alkavaksi vuodeksi, valitaan johtajat eri osastoille, sekä päätetään muista seuraa koskevista asioista.6§
Seuraa ja sen virkailijoita koskevia määräyksiä:
a) kantomiehellä, puheenjohtajalla ja sihteerillä pitää olla täydellinen jäsenluettelo osoitteineen seuran jäsenistä;
sekä
b)harjoitusjohtajan on täytettävä velvollisuutensa ja jäsenten
noudatettava
hänenmääräyksiään seuraa edistävis- sä tarkoituksissa.Ylläolevat
V- ja U-seura Jyskeen säännöt hyväksyttiin seuran kokouksessa 14 p:nä heinäkuuta 1913.Vakuudeksi S Tuominen
puheenjohtaja
Anna
Roine sihteeri
Jyske alkoi toimia itsenäisenä, vireänä, voimansatunnossa olevana seurana. Voimaa ja yhteenkuuluvuuden tun- netta kuvaa jäsenmäärän voimakas kasvu, olihan seuraan liittynyt vuoden 1913
aikana
28uutta jäsentä jäsenmää- rän ollen kaikkiaan 52 vuoden lopussa.Syksyllä 1913 luettiin Uusimaa lehdestä seuraavailmoitus, jossa Jyske hyväksyttiin
Porvoon
piirin jäseneksi:Syyskuun 2 päivänä
Porvoon
urheilupiirin johtokunnankokouksessa
hyväksyttiin uusimäntsäläläinen
V- ja U seuraJyske jäseneksi. Seuran säännöt hyväksyttiin eräällä pienellä lisäyksellä. Mainittu lisäyskuului, että mahdollisille muutoksille säännöissä
on pyydettävä Porvoon V- ja U-piirin vahvistus.Porvoossa
syyskuun 2 päivänä 1913 Porvoon V- ja U-piirin johtokunta Edv. Merikoskipuheenjohtaja
Arvo Brusin sihteeri
Piiriveroa
maksettiin
heti ensimmäisenä vuotena 7 markkaa 50 penniä. Ensimmäiset urheilukilpailut pidettiin 10.8,1913kello 2 iltapäivällä Jumppakan kentällä.Kilpailuilmoitus Uusimaa
lehdessä kuului:
Urheilukilpailut toimeenpanee V- ja U-seura Jyske jäsentensä kesken Soukkiossa tåmänkuun 10 päivänä
alkaen
klo 2 iltapäivällä.Kilpailuohjelma: Kuusiottelu, lajit,kuula, kiekko, korkeushyppy, seiväshyppy, pituushyppy sekä 400 m juoksu. Eri- koiskilpailuna 2000 m juoksu,
naiset
100 m juoksu, pojat alle 15 v. 1000 m juoksu.Iltama alkaa Soukkien Jonnilla klo 7 iltapäivällä. Ohjelma: runo, näytelmäkappale Pärttylin yö, kaks näytöksinen, kertomus,
kuva-arvoitus.
Lopuksi tanssia. Sisäänpääsy 75, 50 ja 25 penniä.Toimikunta
Uusimaa kirjoitti:
Niinkuin nähdään saavutettiin näissä urheilukilpailuissa, etenkin juoksuissa hyviä tuloksia, siihen verraten nyt kun nämä oli ensimmäiset kilpailut kun Jyske järjesti. Erittäin hyvin juoksi
S
Siimes, mies kun lähtee aivan ensi kertaa kilpailemaan ja juoksee kohta ajan, jossaon
monellaharjaantuneellakin saavuttamista. Naisista voidaan sanoa, et- tä he juoksivat kaikki hyvin, erittäinkin neiti IdaLaine, joka varmaan on tätä nykyäPorvoon
piirin parasnaisista
100 Kilpailujen tulokset6-ottelu 1. Niilo Heimola 367,02 pistettä Miesten 2000 m juoksu
2.
Arvo Anttila
358,52 ” 1. Severi Tuominen 6.14.53. Emil Koivisto 348,08 ’’ 2. Emil Leino 6.14.7
4.
Kalle Junnila
347,42 ” 3. Arvo Anttila 6.15.05. Viljo Melart 336,89 ” 4. Severi Siimes 6.29.0
100 m naiset Pojat alle 15 v. 1010 m juoksu
1. Neiti Ida Laine 14,9 1. Antti Voutelin 3.31
2. Irene Engström 15,4 2. Kalle Laine 3.39
3. Lempi
Anttila
15,6 3. Verneri Anttila 3.414. Alma Leino 16,1 4.
Paavo
Rosenberg 3.46m juoksussa.
Jyskeen mestaruuskilpailut yleisurheilussa
14.9.1913
Heittosarja: kuula, kiekko,
keihäs
Jouksusarja: 1500 ja 5000 m juoksut1.
OskariLylykorpi 156.13 pistettä 1. Emil Leino 156.25 pistettä2.
Niilo Heimola
146.51 ” 2. Oiva Virtanen 137.70 ’’3. Emil
Koivisto
136.30Hyppysarja: pituus, korkeus, kolmiloikka, seiväshyppy
3. Väinö Nyberg Naiset 100 m ja 1000 m juoksut
131.60
1, Viljo Melart 272.34 pistettä 1. Ida Laine 115.50 pistettä
2. Niilo Heimola 268.77 2. Lempi Anttila 103,50 ’1
3. Väinö Nyberg 243.51 Juoksusarja: 100 m, 400 m ja 800 m juoksut
1. Arvo Anttila 227.80 pistettä 2, Emil Koivisto 219.40
3. IrendEngström 102,50
13
Yksittäisissä lajeissa oli
huomattavimmat saavutukset
kuulantyönnössä E Koivisto 16.96, kolmiloikassa V Melart 11.28, seiväshypyssä N Heimola 275, 100 m juoksu E Koivisto 13.0, naiset 100 m Ida Laine 15.5,800 m juoksu A Anttila 2.19, naiset 1000 mIda Laine
3.51, 5000 m juoksu E Leino 17.44.Veljen urheilukilpailuissa syyskuun 29 päivänä 1913: 10 km voittanut E Kinnunen Akilleesta, toinen Liimatainen Akilles, kolmas E Ahlberg
Akilles
35.33,neljäs
S Tuominen Jyske 36.59. 1000 metrin juoksunennen
palkitsemat- tomille voitti A Anttila Jyskeestä ajalla 2.55, toinen K AnttilaVeli, aika 3.02.Seuran
ensimmäinen
vuosi (vajaa puoli vuotta)on
kulunutreippaan urheilu-ja iltamatoiminnan merkeissä, innostu- neina järjestettiiniltamia, jatyytyväisiä oltiin niistä saatuun tuottoon.Ensimmäisistä iltamista
tulirahaa
7markkaa
94 penniä.Kaikkiaan
järjestettiin neljät iltamat ja yhdet juhlat, jotka mainitaan nimelläkotimaisen
viikon juhlat. Vuoden lopulla Jyske on perinyt Veljeltä rahaa 6 markkaa 21 penniä, tilikirjaei
kerro mitärahaa
jamistä
syystä.Juoksuotteluviesti
Veljen ja Jyskeen kesken. Jyskeen joukkueessajuoksivat EmilLeino,Oiva
Tuominen jaSeverin
Tuominen, kahden osuuden jälkeen kilpaa johti Jyske, jonkaankkuri Severin Tuominen
pääsi matkaanhiukan
en-nen
Veljen ankkuria Einari Anttilaa, siinäjuoksijat
kävivät kovan kamppailunSeveri edellä
ja Einari muutaman as- keleen jäljessä kuroen välimatkaakiinni, muttaTuominen
jaksoi pitää etumatkan loppuunsaakka ja näin tuli arvo-
kas voitto seuralle.Jyskeen
vuosikokous
4.1.1914, jostasanomalehti Uusimaa
kirjoitti:Kokous oli sitä
merkityksellisempi, koskase oli ensimmäinen vuosikokous
Jyskeen toiminta-aikana. Kokoukseen saapuikin kokolailla Sälinkään ja Soukkien jäseniä ja edustajia. Kokous oli alusta asti hyvinvakava, sillä olihan nyt kyseessä johtokunnanvalitseminen tulevaksi
vuodeksi. Seuran sihteeri lukiseuran
lyhyen toimintakauden vuosi- kertomuksen, joka ei erikoista sisältänyt. Rahaston hoitaja esittitilit,joita hän eräiden laskujen tähden ei ollut voinut valmistaa, täden tilienpäätös oli jätettäväseuraavaan
kokoukseen. Johtokuntaan valittiinseuraavathenkilöt:
Puheenjohtajaksi Severin Tuominen, sihteeriksi Rikhart Alanko, muiksi jäseniksi Impi Heimola,
Oskari
Lylykorpi,Severi
Siimes, Arvo Anttila jaOiva
Virtanen, varajäseniksi Anna Roine ja Tyyne Elo.Edustajaksi piirikunnan vuosikokouksiin O Lylykorpi, varalle S Tuominen.
Valittiin
iitamatoimikunta, johontulivat neidit Anna Roine, TyyneElo, Aina Elo, Impi Heimola, Ida Koivisto, AlliOllila, Maria Laine, Ida Laine, AlmaLeino, Lempi Anttila,Oiva
Virtanen, Hilma Valenius sekä herratA Anttila,Rikhart
Alanko, E Leino ja V Nyberg.Palkintotuomareiksi valittiin Oskari Lylykorpi, OJunnila,S Tuominen jaR Alanko, järjestysmiehiksi OivaTuominen, Vilhelm Ollila, Oiva Virtanen,Emil Koivisto, Ananias Koivisto, Väinö Nyberg, Arvo Anttila, Emil Leino.
Johtokunta valitsi harjoitusjohtajaksi
O
Lylykorpi, rahastonhoitajaksi Impi Heimola,kalustonhoitajaksi ja jåsenkirju- riksi Oiva Virtanen.Kokous pidetty Soukkion Uudessa-Anttilassa, josta kiitos talonväelle, joka
antoi
parhaat huoneet kokouksen käyt- töön.Vuodenkilpailutoiminta aloitettiin sarjahiihdolla. Porvoon piirin hiihtomestaruuskilpailuissa helmikuun 16 päivä Jys-
keen
hiihtäjätsaavuttivat
kaksi mestaruutta.Mainituista kisoista
kirjoittiUusimaa näin:
Ikåmiestenkilpailussa 20 kilometrillä oli kolme osanottajaa. Jyskeen Anton Koskinen, joka viime vuonnakin sai täs- sä sarjassa parhaantuloksen, mutta
ei
saanut mestaruusarvoa,kun ei ollut ilmoittautunut
kilpailuun,voitti
nyt vai- vattamestaruuden,I
Reijonen Taimesta hiihti 15km, mutta luopuisitten
kilpailusta. Kolmas ikämies V Heikkilä Akil-leesta
jätti kilpailun hiihdettyään 5 kilometriä. AKoskisen
tulos 1 147 min 21 sek. olisi ollut ainakin kolme minuuttia parempi, elleivät tämän sarjan kaikki hiihtäjät olisi hiihtäneet ensimmäisellä kierroksella paljon liikaa.Naiset olivat
kovasti
pelänneet jäåkeliå,koska vain
yksi,Alma Leino
Jyskeestä uskalsi saapua kilpailemaan. Hä- nelle olisikilpailuttakin voitu luovuttaa mestaruus, mutta hänpä ei sitä ilmaiseksi pyytänyt,vaan hiihti
matkan viisiki-
lometriä ja hyvinhiihtikin, saaden hyvin ansaidun mestaruudentuloksella
26.18.Piirin kisojen jälkeen jatkettiin sarjahiihtokilpailuja, jotka päättyivät Marian päivänä. Kyseiset kilpailut
olivat
samalla mestaruuskilpailut,hiihdettiin kolmena
päivänä erimatkoilla. Yleinen
sarjahiihti
5,10
ja 15km, yhteensä 30kilo-
metriä,alle 18 vuotiaiden sarja 5, sja 10km, yhteensä 20 kilometriä, ikåmiehet 10, ja 10 km, yhteensä 20 kilomet- riä, naiset 2,3 ja 5km, yhteensä 10kilometriä.
Yleisen
mestaruuden
voitti Oiva Virtanentuloksilla
22.19, 45.01 ja1.03.10
yhteensä 2 t 10min
30sek.
2. O Tuominen 21.16, 44,58 ja 1.08.14 yhteensä 2t 14 min 28 sek.
3. V Nyberg 24.49, 48,42 ja 1.03,53yhteensä 2 t 22
min
44 sekAlle 18 v nuorempien mestaruuden voitti K Laine tuloksilla 21.57, 23,02 ja 46.02 yhteensä 1.31.01.
2. V. Anttila 23.53, 23.23 ja 44.03 yhteensä 1,31.19 3. V Melart 23.27, 22.58 ja 46.40 yhteensä 1.33.05 4.
I
Tuominen 23,28, 24.42 ja 46.57 yhteensä 1.34.57 5. V Rimhanen23.21,
24.22 ja 47.25 yhteensä 1.35.08Ikämiesten mestaruuden voitti A Koskinen tuloksilla 50.20, 44.56yhteensä 1.35.16.
Naisten mestaruuden voitti Alma Leino tuloksilla 13.53, 19.46 ja 25,51 yhteensä 59.30 2. Lempi Anttila 14.27, 21.32 ja 26.34 yhteensä 1.02.33
Radalla oli iso
osa
epätasaista mäkimaata, sekä kahtena ensimmäisenä päivänä oli erittäin kova tuuli, jotka eivät suinkaan olleet tuloksiin vaikuttamatta. Ikäänsä nähden onK Laineen tulos ensimmäisellä viidellä kilometrillähyvä,
sillä K Laine onkin vasta 15 vuotta vanha.Alma Leinon tulos5 kilometrillä oli myös paras tänä talvena hiihtåmistäåntuloksista, seolisi vielä parempi, jos rata olisi ollut tasamaata.
Huhtikuun alussa oli Uusimaassa
seuraava
ilmoitus:Mäntsälän
Jyske järjestää piirin sisämestaruuskilpailut Kirkonkylän työväen talollahuhtikuun
12 päivänä 1914 klo 1 päivällä. Iltama alkaa klo 7 illalla. Ohjelma:torvisoittoa, runo, kertomus, näytöskappale, tanssia. Sisäänpääsy 25 penniä kilpailuihin, iltamaan 75 ja 25 penniä.Jyskeelle on annettu järjestettäväksi piirin mestaruuskilpailut sisähypyissä. Niin kuin ilmoituksesta voidaan lukea, ne ovat ensimmäiset piirin kilpailut, jotka
seura on
saanut jårjestettäväkseen. Kokemukset näistä kilpailuista olivat synkät, kuten seuraavasta uutisesta käy selville.Kilpailut olivat perinlaimeat, osanottajia oli vain toimeenpanevasta seurasta ja tulokset olivat aivan liian mitättömiä mestaruuskilpailun tuloksiksi. On ihmeteltävää, ettei muut seurat
lähettäneet miehiään
kilpailuun. AinakinMäntsä-
län Veli olisi voinut tehdä sen, jos toisille olikin huono keli tehnyt esteitä. Mestaruusmitalin kaikista kolmesta lajista vei Jyskeen mies V Melart. Vauhditon pituushyppy 253sm,vauhditon korkeus 115 sm sekävauhditon kolmiloikka
762 sm. Melartin kovin kilpailija oli R Alanko. Harvoi saavutetaan piirin mestaruusarvoja niin helpolla kuin näissä kilpailuissa. Pidetään urheilijat huoli, ettei enää toiste niin pääse tapahtumaan.Nuori urheiluseura Jyske on saanut piirin luottamuksen, koska jälleen
11.
päivä toukokuuta sille on annettu piirin murtomaajuoksun mestaruuskilpailut järjestettäväksi. Kilpailut alkoi klo 2 päivällä. Rata oli helponlainen, pituus 8 ki-lometriä
400 metriä. Mestaruuden voitti E Anttila Veljestä ajalla 32.37.Junioreiden mestaruuden voitti I Gullberg Akilleesta ajalla 32,50, neljäntenä Jyskeen Emil Leino 34.27, viidentenä V Melart, Jyske 35.56.
Kilpailuun otti osaa 18 juoksijaa, jotka kaikki juoksivat matkan loppuun. Huomiota herätti Jyskeen alle 14 vuotias jäsen A Voutelin, joka juoksi 37
minuuttiin
ja päätyi neljånneksitoista.Porvoon
VeikkojenKansallisissa
yleisurheilukilpailuissa 4. ja 5. päivä heinäkuuta 1914naisten
100metrin
juoksun voitti neitiLempi Järvinen Veikoista ajalla 14.0, toisena neiti Ida Laine Jyske 14.5 ja kolmas neiti AlliSillfors, Jyske 14.7.Miesten
800metrin
juoksunvoitti
RRiistivirta, Veikot,aika
2,10, neljäntenä JyskeenArvo
Anttila ajalla 2.17.Jyskeen mestaruuskilpailut yleisurheilussa suoritettiin 5. ja 6. päivä syyskuuta 1914. Kilpailtiin sarjoittain, heitto, hyppy ja juoksusarjoissa sekä samalla 10-ottelussa.
Viiden kilometrin matkalla voitti mestaruudenEmil Leino tuloksella 18 minuuttia 10 sekuntia. 16 vuotta nuoremmille pojille
oli
myös järjestettykolmiottelu, lajit: kiekko, seiväshyppy sekä 1500 m juoksu. Mestaruuteen suoriutui KlaasSalo
145.69 pistettä, toiseksi tuli Paavo Rosenborg 132.92 pistettä.Vuoden 1914 aikana
järjestettiinkaikkiaan
yhdeksätiltamat. Näistä
yhdet PunaisenRistin
hyväksi, jostaon
ollut tu- loa 17 markkaa 60 penniä. Soukkien eritaloissa, kuten esim. Junnilla,Kylä-Taatilla ja Jumppakassa useimmin hu- veja järjestettiin, yhdet iltamat on pidetty Kirkonkylässä. Kun iltamia pidetääntaloissa, joissa huvihuoneena on sa- ma suuritupa, jotaoma
väkikäyttää asuntonaan, voi jokainenkuvitella, millaista uhrautuvaisuutta talon isäntäväel- tä silloin vaaditaan ja minkälainen työ järjestelyissä on. Rakennetuinhan joskus oikein lava näytelmiä varten. Voi- daan päätellä, että innostuson
ollut valtava ja, että talkootyötä on tehty mittaamaton määrä. Ilmankaikkea
tätä tou- hua ei seura olisi pysynyt pystyssä, koska rahaa tarvittiin piiriveron, palkintojen, urheilijoiden matkakulujen ym.maksamiseen.
Heittosarjan mestaruuden saavutti
1.
Viljo Melart 145.36pistettäJuoksusarjan mestaruuden saavutti
1. A Anttila 216.06 pistettä
2. Niilo Heimola 141.05pistettä 2. R Alanko 204.06 pistettä
3. A Anttila 126.63 pistettä 3.V Melart 188.81 pistettä
Hyppysarjan mestaruuden saavutti samoin
1.
V Melart 276.11 pistettä2. A Anttila 252.23pistettä
10-ottelun mestariksi tuli
1. V Melart 606.55 pistettä
3.N Heimola 249.75 pistettä 2. A Anttila 594.92pistettä
4. V Anttila 249.46 pistettä 3.V Anttila 538.75 pistettä
Seuran toiminta jatkuu
vuosina
1915-16edellisien
vuosien tapaan ripeänä ja vilkkaana.Urheilijat ovat tehneet kilpailumatkoja jopa Poriin saakka, sinne matkustivat omalla kustannuksellaan Emil Leino, Verneri Anttilaja Viljo Melart. Leino voitti siellä 5000 m juoksun, Melart ja Anttila epäonnistuivat lajeissaan.
Seura on
maksanut matkalaskuja IdaLaineelle, EKoivistolle, Arvo ja VerneriAnttilalle, VäinöSukulalle, Yrjö Jatilalle,Ida
ja AlliSillforsille.
Kenttä- ja piiriveron lisäksi on maksettu myös sotaveroa iltamista.
Tämä ajanjakso
on
merkittävä siitäsyystä, että Koskisen iltamatalo valmistui ja Jyske alkoi siellä iltamatoimintansa ja muistitiedon mukaan seuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittuOiva Virtanen.
22.2.1915 Porvoon urheilupiirin hiihtomestaruuskilpailut Pornaisten Laukkoskelta, tulokset:
9.6,1915Jyskeen jäsenten välisissä urheilukilpailuissa saivat palkintoja seuraavat:
Viisiottelussa 3000 m3000 m juoksussajuoksussa
1. V Melart 1. E. Leino Poikain perunajuoksussa 10 km
pyöräilyssä
2,K
Junnila
2. AAnttila
1. KSalo I.VSukula
3. A Anttila 3. V Anttila 2. A Voutelin 2. Y
Jatila
4. V Anttila 4. A Voutelin 3. L Pietala
5. R Melart 5, V Rimhanen
Kilpailujen huomattavin tulos Viljo
Melartin
seiväshypyssä saavuttamia 310sm.
Kilpailuja haittasi paljo sade,var-
sinkin pyöräilyä.Elokuun kuudentena päivänä 1916 oli jäsenten väliset urheilukilpailut. Kilpailtiin viisiottelussa, johon kuului kuulan- työntö, seiväshyppy, kiekonheitto,
kolmiloikka
ja 200 m juoksu, 1500 m juoksussa sekä poikien kolmiottelussa.Eletään maailmansodan
raskaita aikoja1917-1918, seurantoiminnassa
on laskusuunta. Iltamiapidettiin 1917 kol- me,kilpailuja
on järjestetty, vaikka tuloksia ei oie tiedossa.Jäsenmäärä
on 36. Vaikein vuosi tähänastisista oli 1918,silloinhan
oliIltamat
javäenkokoukset
useastikiellettyjä. Kuitenkin Jyske on järjestänyt yhdet Iltamat.Piiriveroa Porvooseen on maksettu24 jäseneltä 8 markkaa 40 penniä
sekä liittoveroa
5markkaa.
On järjestetty
hiihto-
jayleisurheilukilpailut,
joihin palkinnot ovat maksaneet 27 markkaa 75 penniä.Toiminnan
elpymisenmerkkinä
v, 1919on, ettäiltamia
on vuoden aikana pidetty viidet, palkintomenot ovatsuu-
remmat kuin aikaisempinakin vuosina. Kentän tasaukseen on käytetty 4 markkaa (dynamiittia ja nalleja).Naiset 5 km
1.
Alma Leino, Jyske, mestari tuloksella 2. Selma Alanne, Veikot26.27
28.324. Tuompo Taimi 20 km
1.
Niklander
Veikot, mestari 1.30.40 Alle 18 v. 10 km1. Verneri
Anttila, Jyske, mestari ajalla40.50
2. Anton KoskinenJyske 3. Lindfors Akilles1.44.50
1.56.55 2. Y Laine Taimi3. U Nurmi Akilles
43.54
V Anttilan 5
kilometrin aika oli
20.15.Viisiottelu 1500 m juoksu
1.
Viljo Melart 340.70 pistettä 1. EmilLeino
4,45.02. Kalle Junnila 299,54 ” 2. Verneri Anttila 4.47.0
3, Verneri Anttila 294,52 ” 3.
Rikhart Alanko
4.50.64. Niilo Heimola 288.35 ” 4.
Arvo
Anttila 4.55.05. Reino Melart 284,67 ”
Parhaat tulokset: Poikien
kolmiottelu
Kuulantyöntö V
Melart 10.22
1. Eino Salo 150.80pistettäSeiväshyppy V Melart 2.80 2. Klaas Salo 147.58pistettä
Kiekonheitto
V Melart 29.24 3. Paavo Rosenborg 132.58pistettäKolmiloikka V Melart 12,26
200 m juoksu K
Junnila
26.817.9,1919 Jäsenten väliset urheilukilpailut
Uusimaa
kirjoittaa:Viisiottelussa lankesi voittajan omaksi arvokas pokaali, koska voitti sen nyt kolmannen kerran. Viljo Melartin huo-
mattavin tulos
11,25 kuulantyönnössäon mainitsemisen
arvoinen, pituutta hän hyppäsi563,Kalle
Junnila juoksi vinhaan vastatuuleen 60 metriä 8,2 sekunnissa, muuten hän kykenisi juoksemaan 100 metriä 12sekunnin korville,jos juoksisi useammin kuin kerran vuodessa.
Alokkaiden kolmiottelu tempaisi mukaansa kuusi miestä. Tuloksista Melartin pituushyppy 528 on melko hyvä 16
vuotiaan
saavuttamaksi. Korkeushypyssä voittajan huonontuloksen
selittää se, ettei hän kipeän jalkansa vuoksi kyennyt ottamaan vauhtia ensinkään juoksuaskelin. Muussa tapauksessa tulos olisi ollut ehdottomasti 10 12 sm parempi. 15vuotias
Yrjö Salander hyppäsi saksihypyllä melko hyvin. Keihäånheitto epäonnistuikokonaan,se
nä- kyy tuloksistakin. 1000 m juoksussa olivat kaikki ensikertaisia ja pikkupoikia.Jyske järjesti piirikunnalliset hiihtokilpailut Soukkiossa 27.2.1920.
Poikien sarjassa 5 km matkalla sai ensimmäisen palkinnon
10 km matkalla sai ensimmäisen palkinnon
Verner Anttila 51.53
2,Antti Anttila 54.51 Paavo Vuori 29.15
3,Kalle Salmi 56.23 2. Paavo Lassila 32.34
3. Arvo Koskinen 33.46
Miestensarjassa oli palkintoina mitaleja, pojille rahapalkintoja. Suojailma
haittasi
hiihtoja, joten tulokset ei olleetlois-
tavia,vaikka
kilpailijat parastaan koittivat.Viisiottelu
1.
Viljo Melart 360,344. Yrjö Salander 140
2, Kalle Junnila 335,83 Keihäänheitto
3. Kalle Laine 301,01 1,Viljo Melart 37 m
4.
Yrjö Salander
5,
Väinö
Nyberg293,53 2. Eino Salo
300 m juoksu Kolmiottelu
ennen
palkitsemattomille1.
Viljo Melart 41,11. Ahti Melart 184,21 2,Kalle Junnila 41,4
2.
Oskari
Rosenberg 171,77 3. Kalle Laine3. Paavo Rosenborg 4.
Oiva
Virtanen170,50
163,98 4. Yrjö
Salander
—5. Lauri Nyberg 153,39 1000 m juoksu
Korkeushyppy 1. Ahti Melart
2. Klaas Salo
3,17
1. Reino Melart 155 3. PaavoRosenborg 3,253,27
2. Viljo Melart 3. Paavo Rosenborg
150
140 4. Oiva Virtanen 3,31
11 päivänä
helmikuuta
1920hiihtokilpailuissaSoukkiossa
saavutettiin seuraavia tuloksia:Miehet
10km
Nuoret 5 km1. Antti Anttila 42,05 1. Yrjö
Salander
21,252. Väinö Nyberg 42,50 2. S Tuominen 24,35
3. Verner Anttila 43,24 3. Jalo Koskinen 25,15
4. Kalle Salmi 47,30
li
Anna Siimes o.s. Roine, seuran ensimmäinen
sihteeri.
ImpiVirtanen
o.s. Heimola. Rahastonhoitaja 1913-Oiva Virtanen seuran
puheenjohtaja1915-1935.
Hiihtokilpailujen lähtö Kuoppalan tien ristillä 1920 lu Verner Anttila, monien kilpailujen mies. Saavutti par- vun
alkupuolella.
Kuvasta ontunnistettavissa Jalo
haat tuloksensa 1920 luvun taitteessa, muun muassa Koskinen, Antti Anttila, Reino Routalinna, Huugo Leh- piirinmestaruuksia.
tilinna.
Matkallapm-kilpailuihin Porvooseen 1925, Erik Herlevin autolla kuvassaoikealta, Viljo Melart, AhtiMelart,Klaas Salo,
Oskari
Rosenberg,Oiva
Virtanen,sekä renkaanvaihtopuuhissa
kuljettaja Erik Herlevi.plJ^lojx
fw|^
iMstzl vf
Tf
giM?-.' S&SS&)
!«££s
Ifp Uit pH
mm
mm mm
Uit
««♦•M
m
BL JrFJ?
H*«(HS
m.
:mm mm.
mm mm:
:\'*s:■*'
mm im
mm: m.m m mm
m m*.
m m mi
mm mm mm m
mm ilp
mm m:m
V| I-.
te mm
fiif'
:'fb'
mm mm
&•*&<&.
jbust*y/ct
/dr/idäi /fr.^^t&d/ f/fa
v
J/tydfef, -dett-Ktddz
e/'v- ffe/n dr&
-■V>. daaden dtd/d
s
palkinnon.
adv-e ded& /i*.
/<*■o-d
idd ienaedz-na
c
m .dW
amm mm
li"-’&$b Vi
•få h
il mm
?fp wm
mm mm m. mm
#'f; mm mm mi
m m.
i« mm mm mm
:|
f'
in mm
Cir-P Hi
r-
Jyske järjesti
piirikunnalliset
urheilukilpailut 4 päivänä heinäkuuta 1920.Tulokset viisiottelussa
1. Viljo Melart, Jyske 315,40 pistettä 2. Y Reijonen, Akilles 6.20.2 3,A Päivärinta, NV 6.32,0
2. Ahti Melart, Jyske 319,55 pistettä 6,32,0
3, PaavoRosenborg, Jyske3ls,ss pistettä
10km pyöräily
2000
m
juoksu 1, Paavo Rosenborg2. Into Tuominen
20.48 21.36
1.
Verner Anttila, Jyske 6.16.5Verner Anttila on tehnyt kilpailumatkoja Tampereelle ja Helsinkiin vuosina 1921-22. Tulokset ovat olleet
varsin
hy- viä, valitettavasti ei ole tallennettuna näistä saavutuksista enemmälti.26.2.1922Hiihtokilpailut Isojen sarja matka 10 km
1. Kalle Salmi
Nuorten sarja 5 km 1. Paavo Vuori 2. Jalo Koskinen
3. Konsta Lindroos
2. Arvo Koskinen 3. Paavo
Lassila Keli oli
suojailmantakia
huono ja raskas hiihtomiehille.Vielä
kilpailivatalle
10 vuotiaat poikaset 5 kilometrin matkalla. Matkan pituudesta huolimatta he onnistuivat hyvin,ensimmäisenä
tuli perille Kalervo Junnila,toisena PaavoJunnila
ja kolmantena Alppi Koskinen.Uusimaa
Urheiluseuran Iltama, jonka Jyskeläiset olivat toimeenpanneet viime sunnuntaina Soukkien Koskisella, onnistui kaikin puolin hyvin.
Väkeäkin
olirunsaasti, vaikkaedellisenä iltana oli iltama ollut samassa
paikassa. Kun oli laulet- tu, puhui opettajaArtturi Heikkilä siitä
mitä urheilijamme ovat viime vuosina saavuttaneet, ei ainoastaanomassa maassa
vaanrajojen ulkopuolella, ja urheilun merkitysekstä yksilön jakansanelämälle
jasen
terveelle kehitykselle.Runoja
lausuivat Helmi Heikkilä
ja Antti Anttila, ja vielä kuului ohjelmaan kuvaelma ja näytelmäkappale "Koivulan kihlajaiset”.Iltamissa
jaettiin myös palkinnotedellisenä
päivänä pidetyistä kilpailuista.Hiihtokilpailut
murtomaahiihdossa
1923 kilpailtiin kolmessa sarjassa. Miesten sarjassa oli hiihdettävä matka 20 km,alle
18v
pojilla 10km, alle 15 vskm ja naisilla 3 kilometriä. Kilpailupäivä oli epäsuotuisa, pyrytti jaoli vahva pakka- nen.25.3.1922 Hiihtokilpailut
Yleinen 10km Pojat alle 18 vuotta 10 km
1. Kalle Salmi
38.27 1. Paavo Vuori 41.442. Jalo Koskinen 39,43 2. Reino
Junnila
42.473.
Antti Anttila
41.34 3. Paavo Lassila 43.344. Arvo
Koskinen
45.52Naiset matka
5 km1. Hanna
Tamminen 24.50 2. Rauha Koskinen 26,42 3. Helvi Heikkilä 32.40Alle 15v.
1.
Jalo Koskinen 1.54,041.
YrjöLähin
30.072. Pauli
Koskinen
1.56.08 2. Arvi Vuori 30,523.Antti Anttila 2,07,21 3. Valo
Lassila
32.09Alle 18 v
Naiset
1.
Reino
Rosenberg 2. Arvo Koskinen51.01 54.10
1.
Hanna Tamminen 2. Lempi Lindqvist17.20 17,37
3.
Ahti Kallio
55.55 3. Martta AirioPalkintoina jaettiin metalleja.
18,09
Hiihtokilpailut 18.3.1923
Soukkiossa
Naiset, matka 5 km1. Martta Airio 34,08
34.54
3. Rauha Koskinen 4, Katri Nyberg
36.15 39.16 2. Lempi Lindqvist
Jyske, joka jo useita vuosia on kasvattanut urheilijoita, joista toiset ovat kohonneet kiinnittämään suuren yleisönkin huomiota, alkaa urheilijakasvatuksensa alusta. Niinpä saivat alle 10 vuotiaat urheilijataimet kilpailla 1 kilometrin matkalla. Ensimmäisen palkinnon sai
Alppi Koskinen 6.15 4, Paavo Junnila 6.50
2. Kalervo Junnila 6.30 5. Veijo
Koskinen
7.003. Vilho
Jalava
6.45 6. Heimo Virtanen 7.15Nämä poikaset ovat jo useita kertoja ottaneet
osaa
Jyskeen kilpailuihin pienine suksineen.Sarjahiihtokilpailut, jotka Jyske järjesti kolmena sunnuntaina, päättyivät tämän kuun 18 päivänä, kilpailtava matka oli yleisessä sarjassa yhteensä 30 kilometriä. Kolmen kilpailun keskitulokset:
mestari Jalo Koskinen 2,15.23
2. Antti Anttila 2.15.51
3. Kalle
Laine
2.20.49Alle 18-vuotiaat
hiihtivät kolmessakilpailussa 25 kilometriä, josta saivat seuraavat keskitulokset:mestari Reino Rosenberg 1.48.291.48.29
2. Arvo Koskinen 1.59,38
Alle 15-vuotiaat hiihtivät kolmessakipailussa 15 kilometriä:
mestari Arvi Vuori 1.26.461.26.46
2. Yrjö Lähin 1.27.39
Palkintoina jaettiin metalleja.
12.8.1923 Tavanmukaiset jäsentenväliset kilpailut
Kilpailulajina oli viisiottelu, johon
kuuluu
kuulantyöntö,kiekonheitto, keihäånheitto, korkeushyppy sekä pituushyp- py, lisäksikilpailivat miehet 2000 m juoksussa ja naiset 100 metrin juoksussa.Viisiottelu
1.
Viljo Melart 348.85 2, Eino Salo 320.35 3. Paavo Rosenberg 310.50 4. Klaas Salo 308.97308.97Kuulantyönnössä oli tulokset: Kiekonheitto:
1. V Melart 11.30 I.V Melart1. V Melart 32.10
2. K
Salo
10,68 2. KSalo
30.303. P Rosenberg 9.98 3.3. P Rosenberg 28.80P Rosenberg 28.80
4, E
Salo
9.45 4, K Laine 28.40Keihäånheitto: Korkeushyppy:
1. E
Salo
41.75 2. V Melart 41.20 3. P Rosenberg 36.961. Melart 155 2. E Salo 145 3. P Rosenberg 145
4. K Salo 32.60 4, K Salo 135
Pituushyppy:
1. Melart 5.45 2. E Salo 5.25
3.
KSalo
4,95 4. K Laine 4.952000
m
juoksu1. Lindberg 6,33 2. V Melart 6.53 3. K Salo 7.01 Naiset 100 m juoksu
1.
AinoKarlsson
15,52,Rauha Koskinen 16,0
Palkintoina jaettiin hopeaiusikoita.
SVULn
Porvoon piirin mestaruuskilpailuissa 9.9.1923 oli V Lindberg Jyskeestä 800 m juoksussa 3. ajalla 2.13.7.Kiekonheitossa Viljo Melart, Jyske, oli kolmas tuloksella 32.30.
Keihäänheitossa
EinoSalo, Jyske, oli kolmas tulok- sella44,90. Korkeushypyssäoli
toisena Viljo Melart voittajan kanssa samalla tuloksella 158. Kymmenottelussa Me- lart oli kolmas pistemäärällä 47.29.14 pistettä. Seurojen väliset pisteet olivat: Akilles 35 p,Askolan Kisatoverit
7 p, Jyske jaPornaisten
Vilpas 5 p.1924
Tavanomaisten
iltamien lisäksi ontänävuonna
pidetty rusetti- ja kukkaisiltamat, sekä pikkujoulu, josta on tulluttap- piota 8 markkaa. Urheilijain osanotto- jamatkakustannuksiin
on ollutmenoja 373 markkaa.Vuoden palkintomenot ovat 805
markkaa
jailtamatulot olivat vain
736 markkaa.Tilit näyttävät säästöä seuraavalle vuodelle 776 markkaa 93 penniä.1925
Jyskeen puheenjohtaja
on
edelleenOiva
Virtanen. Kilpailuja on pidetty hiihdossa ja yleisurheilussa. Seuran oma merkkion
perustettu ja niitä on tilattu 30 kpl. Hugo Levanderinkalossit hukkuivat
Jyskeen iltamissa Koskisella, ja ne oli korvattava 50markalla.
SVULm
Porvoon piirin toimintakertomuksessa vuodelta 1925mainitaan, että kolmen seuran, joista Jyske on yksi, toiminnasta ei olesaatu tietoja, mutta tiedossa on, ettäMäntsälän
Jyske on ollut toiminnassa ripeä, järjestänyt piiri- kunnallisia kilpailuja, ja muutenkin täyttänyt tehtävänsä huolella.Jäsentenvåliset hiihtokilpailut 13.3.1925, tulokset:
Lopuksi saavat pikkupojat koittaa parastaan. Vuoroonsa tulivat:
1. Lepo Lassila, 2. AlppiKoskinen, 3. M. Viljanen, 4. Veijo Koskinen.
Tuloksia alensi huono keli. Palkintoina jaettiin hopeaesineitä.
Jyskeen murtomaajuoksussa oli
mestari Verneri
Anttila.10.8.1925 Porvoon piirin mestaruuskilpailut
Seiväshyppy 1. J Lindroht 321, uusi piirennätys, toisena Ahti Melart, Jyske 310.
Kiekonheitto 1.
VKarlsson,Akilles
33,36,toisena
Ahti Melart, Jyske 32.18.Kilpailumatka Porvooseen tehtiin Herlevin autolla.
Kilpailun päätyttyä kotimatka alkoi huvireissun merkeissä, läh-dettiin
Porvoosta laivalla Helsinkiin, ja sieltä autolla Mäntsälään.5.2.1926 Tavanomaiset Jyskeen hiihtokilpailut
Soukkiossa. Palkinnot
jakaantuivat 10 kilometrin matkalla seuraa-vasti: 1.
Jalo Koskinen 44.35, 2. Pauli Koskinen 45.40, 3. Reino Junnila47,34, 5 kmmatkalla
alle 15v:1.
Yrjö Lä-hin 22.00, 2. Martti Salmi 23.28, 3. Eino Nyberg 24.27,4. Alpo Aaltonen 26.12, Naiset 3. km:
1.
Lydia Ljungberg 15.06,2. AinoTaati
16.00, 3. Martta Viljanen 16,30, 4. Suoma Koskinen, pojat:1. Kalervo
Junnila,2.Heimo
Virta-nen, 3. Alppi Koskinen. t
Jyskeen jäsentenvåliset yleisurheilukilpailutSoukkiossa, joissa saavutettiin seuraavia tuloksia:
400 m
juoksu
1. Ahti Melart 2. KlaasSalo
KuulantyöntöSeiväshyppy 1. Ahti Melart
54,5 290
2. Paavo Rosenberg Kolmiloikka
290
1, PaavoRosenberg 2. Klaas Salo
10.73 10.60
1. Ahti Melart 11,65
11.52 2. Paavo Rosenberg
Miehet, 5 km
1. Jalo Koskinen
22.11 2. Heikki Heikkilä 25.562. Into Tuominen 23.30 3, Alpo Aaltonen 31.30
3.
Arvo Koskinen
23.37Naiset kolme
kilometriä
Pojat
alle
18 vuotta, 5 km1.
Aino laati 15.491.
Yrjö Lähin 25,16 2.Martta
Airio 18.10Viisiottelun tulokset:
1.
Ahti Melart Kiekonheitto1, Ahti Melart 2. Klaas Salo
31.90 29.08
361 pist.
348pist.
340pist.
2. Paavo Rosenberg 3. Klaas Salo
Kolmiottelu ennen
palkitsemattomille2000 m juoksu
1.
Jalo Koskinen 2. Arvo Koskinen 3. Antti Anttila1.
Oskari Salmi 5 pist, 6.476pist.
7 pist.
2. Reino Rosenberg 3. Arvo Koskinen
Talouden
pito on 1926 ollut hyvin säästeliästä, sitäosoittaa muun
muassaurheilulehden
tilauspuoleksivuodeksi.
Tärkeimmät tulolähteet ovat olleet iltamat,
pikkujoulu,
seuranmerkkien myynti ja jäsenmaksut. Jäseniä seurassa
olivuoden
lopussa 32 henkilöä, joistaon
maksettu piiriveroa 15 markkaa.Vuonna 1927 seuran
puheenjohtajana
ontoiminut
edelleenOiva
Virtanen, rahastonhoitajana Impi Virtanen, sih- teerinäAhti Melart. Vuoden aikana pidetty 7iltamat,Koskisella
viidet, Pornaisissa ja Såäksjärvellä yhdet. Koskisen iltamatalon vuokra on ollut 100 markkaa kerta, soittajien taksa on vaihdellut 50-196mk
ilta,puhujan palkkoja on maksettu 135 mk 50 penniä.Jyskeen sarjahiihdot
aloitettiin
11.2,-27,kilpailtiin
yleisessä, alle 18 v. ja alle 14 v. sarjoissa, kolmena sunnuntaina, yleinen sarja hiihti yhteensä 60 km, alle 18v. 30 km ja alle 14 v. 15 km.Tulokset
yleisessä sarjassa:1.
Veli Hautala5.50,10,2. Paavo Vuori 6.05,09, 3. E. Mertanen 6.29,04, 4.Arvo
Kos- kinen 6.44,46.Alle 18v:
1.
Martti Salmi3.22,20, 2. TaunoJunnila 3.33,21,
V.Ljungberg
hiihti kaksi kilpailua,Eino
Nyberg yhden kilpailun.Alle 14 v: 1. Kalervo Junnila 1.37,18, 2. Paavo
Junnila
1,39,10, 3. Vilho Jalava 1.45,31, 4. Alppi Koskinen 1.53,34, IlmariJunnila
ja Heimo Virtanen hiihtivät kaksi kilpailua.Sanomalehti Uusimaa kirjoitti 22.7.-27:
Urheiluseura
Jyske toimeenpani viimesunnuntaina
17. päivänäpiirikun-
nalliseturheilukilpailut Soukkien kylässä, lajeina oli viisiottelu, johonkuului kuula, korkeus, keihäs, 100 mja 1500 m juoksut. Yleinen 3000 m juoksusekä alle
15v 1500 m juoksu.Illemmalla
oli
iltama, musiikkiopistolaiset veljekset Anttila esittivät viulukappaleita, opettajaHeikkilä
puhui, runoja lausuivat neiti A. Kallio ja maanviljelijä Antti Anttila, lopuksiesitettiin
näytelmäOikea
morsian, jossa näyttelijöinä esiintyivät Suoma Koskinen, Laura Salmi, Onni Pietilä, PaavoRuusuvuori
(Rosenborg),Sulo
Suomi, Martta Airio, Veliä Airio ja Jalo Koskinen.Elokuun
29. päivänä 1927 Porvoonpiirinyieisurheilumestaruuskilpailuissa
Porvoossa 5000 m juoksussa Jyskeen Veli Hautala saavutti pronssimitalin ajalla 16.58,samoin
10 000 m juoksussa ajalla 37.50.Seuran taloudellisen tilan
kohentumista
1928 kuvannee se, ettäurheilulehtikin
ontilattu koko vuodeksi, kaluston hankintaan on käytetty 112markkaa, kentän vuokra Jumppakkaanon
maksanut 300 markkaa,tarpeelliseksi on katsottu myöskassalaatikon
hankinta,se on
maksanut 40 mk.Erittäin huomattavatapaus Jyskeen jakoko Soukkien kannalta katsoen
on ollut 1.6.1928
PorvoonAkilleen
kansal- lisissayleisurheilukilpailuissa 5000 m juoksussa, jossa Jyskeen Onni Pietilä johti juoksuaalkumatkassa,takanaan
itse Paavo Nurmi, Ville Ritola, Lauri Lehtinen,Sulo
Kolkka ym.Aarne Lassila
Jyskeestä juoksi 400 metrillä neljän-Viisiottelu: 3000
m juoksu
1.
Aarne Lassila Jyske 344,00 pist.1.
E.SimeniusVeli
9.40.02. Paavo
SimeniusVeli
339.00 pist. 2, V, Hautala 9.44.33. Aarne Niinivirta Veli 330.00 pist. 3.K. Björgman
Veli
10.22.04. Valo
Lassila
Jyske 315.00 pist. 4.Onni
Pietilä Jyske 10.22.5Alle 15v. pojat 1500 m Ampumakilpailu
pienoiskiväärillä
1, Mikkonen Veli 5.10
1.
NiiloSukula
44 pist.2.
Olavi
RinneJyske 5.20 2. Einari Salmi 42 pist.3. Ilmari Virtanen Jyske 5.30 3.
Oskari
Rosenborg 41 pist.neksi.
Tulokset
edellämainituista
kisoista:Helluntaina
1928 pidettiin Jyskeen jäsentenväliset urheilukilpailut. Kilpailtiin viisiottelussa, jossa lajitkuula, keihäs, pituushyppy, korkeushyppy ja 100 m juoksu. Tulokset:1,
Aarne Lassila 357.60,2. Paavo Rosenborg 338,87, 3.Oskari Salmi
323.10. Kilpailtavana olimyös Jyskeen kiertopalkinto, jonka voittitällä
kertaa toistamiseen Aarne Las- sila, ennemmin on kahdesti voittanutkiertopalkinnon Ahti Melart. 2000 m juoksussa, joka ei kuulunut viisiotteluun, saavutettiin seuraavat tulokset:1,
OnniPietilä
6.28, 2. Viljo Degerman 6.48, 3.Martti
Salmi 7.00. Pienet pojat juok- sivat myös 2000 m: 1. IlmariVirtanen, 2. AlppiKoskinen, 3. Heimo Virtanen. Salonkikiväärillä ammunnassa voitti OskariRosenborg, 2. Niilo Sukula, 3,EinoSillfors, 4. Ahti Melart. Ampumakilpailussa jaettiinensimmäinen
palkinto salonkikivääri. Urheilujen loputtua oli iltama, jossa puhui opettaja Heikkilä, runoja lausui mv Antti Anttila, vielä kuu- luiohjelmaan näytelmä ja tavan mukaisestitanssia
päälle,jota
ilman on nuortenvaikea
tulla toimeen (niinkuin lehti kirjoitti).25.8.1929
Uusimaa lehdessä
Jyskeen jäsentenväliset urheilukilpailut.Viisiottelu:
1. Ahti Melart 356.45, 2. Lepo Lassila 330.25, 3. Onni Pietilä 325.80,4,Klaas Lindholm. Urheiluinnostus on nyt Soukkiossa mennyt aivan penkin alle,olisi
toivottavaa, että nuoret miehet, jotka käyttävät iltahetkensä kyläntiellä,lähtisivät
urheilukentälle niin olisi- han siitä itselleenkin hyötyä, ja saataisiin osanottajia kilpailuihin. Jyske nukkuisiaivan, ellei olisi niin innokas urheilu- mies puheenjohtajana, sillä hänon
remmissä aina, vaikka hänen pitäisi olla aivan yksin kentällä.Vuoden 1930 aikana
on
Jyske pitänytKoskisella
yhdetiltamat,kahdet karnevaalit
ja pikkujoulunsekäkesäkuussa
tanssit Juholan ladolla, näistä saatu voittoa keskimäärin 500 markkaa kerralta. Menoja on ollut pokaalista 120 mk, muista palkinnoista 775 mk, kiekko, keihäs ja keihään varsi yhteensä 163 mk 50 p, huviveroaon
maksettu 560 mk.10.9.1930 oli jäsentenvälisetheitto-, hyppy- ja juoksusarja kilpailut.
Heittosarjan voittaja Viljo Melart oli
tullut välivuosien
jälkeenvielä kerran
näyttämäännuoremmilleen taivaan
merkit, tämä kilpailuon
tiettävästi hänen 17 vuotta kestäneen urheilu-uransa viimeinen.5000 m 400 m juoksu
1.
Ville Ritola jaPaavo Nurmi
15.36.1 1. E. Vilen 53.13.
Lauri Lehtinen
NSU 16.02.0 2. M. Jukola UL 55.14. Sulo Kolkka HT 16,39 3.P. Rinne PU 56.7
5,A. Kauppinen 16.44 4. A. Lassila Jyske 56.8
6,O. Björglöf 17.12 5. P. Vilberg Akilles 56.8
7. Onni
Pietilä
Jyske 17.408.
O.
Bergman Akilles 18.10Tulokset
heittosarjassa Hyppysarja1.
Viljo Melart 189pist.
1. Ahti Melart 2902. V. Aaltonen 186pist. 2. Onni Pietilä 270
3. Klaas Salo 183pist. 3.
Arvo Koskinen
252Juoksusarja Pojat
alle
18v10-ottelu
1, Onni Pietilä 209.0 1. Olavi Rinne 552.5
2. Arvo
Koskinen
206,2 2.Kalervo Junnila
497.33. Olavi Rinne 204.6 3,Esko Helenius 472.5
Pojat alle 16 v. 10-ottelu
1. Pentti
Salmi 514.92. Alppi Koskinen 492.9 Jyskeen kiertopalkinnon 10-ottelussa voitti nyt 3.
Ilmari Junnila
483,3 kolmannen kerran peräkkäin Ahti Melart, jokasai
sen
lopullisesti omakseen.Kiertopokaali kilpailussa oli tulokset
1. Ahti Melart 765.5
2. Onni Pietilä 641.7
3. Arvo Koskinen 630.9
Jyskeen juoksukilpailut Jumppakan kentällä, loppu- suorankamppailua käyvät Ahti Melart ja Onni Pietilä.
Palkintotuomareina Oiva Virtanen ja Kalle Junnila.
Viljo Melart Jyskeen alkuaikojen parhaisiin kuuluva ur- heilija.
Seiväshyppypaikka Jumppakan kentällä, (huom alastulopaikka), Hyppäämässä
Ahti Melart.
Kilpakumppanit Onni
Pietilä
jaViljo Degerman Hellun-
taina
1928ennen
2000 metrinjuoksua koulun portilla.Porvoon Akilleen kansallisissa yleisurheilukilpailuissa v. 1928 5000 m juoksussa Paavo Nurmi n:o 15 ohitta- massa Onni Pietilää n:o 19,
AhtiMelart, Jyskeen yleisurheilua hallitseva urheilija -20 luvulla. Pöydällä kymmen- ja viisiottelussa voitettuja po- kaaleja.
Vuosi
1931 on harvinainen tanssi- ja iltamatoiminnassa sikäli, että kolmissa iltamissaon
tulluttappiota yhteensä 319 markkaa. Palkintomenot olleet suurimmat tähänastisista eli 1155 rrarkkaa.Hiihto-ottelu
Sälinkään Kisatovereiden
jaSoukkien
Jyskeenkesken
pidettiin Sålinkåållä 20.3,1932.Yleinen
15km:1. Kalervo Junnila Jyske 1.17.32, 2. V. Vuori Kisatoverit 1.21.37, 3. M. Vuori Kisatoverit 1.28.25, 4. Paavo
Vuori
Jyske 1.33.28. Alle 18 vlO km;1.
Alppi Koskinen Jyske 50.27, 2.Kauko Anttila Kisatoverit
1.01.27, muut hiihtäjät keskeyttivät matkalla sattuneiden vaurioiden takia. Alle 16 v 5 km:1,
Ilmari Junnila Jyske27,43, 2. Olavi Anttila Ki-satoverit
27,50, 3. Keijo Koskinen Jyske29.31,4. E. Tuominen Kisatoverit 30.03. Tällä kerralla ottelun voitti Jyske Soukkiosta 6 pisteellä.1932 urheilukentän vuokrahinnassa on tapahtunut myönteinen kehitys, se on pudonnut 300 markasta 200 mark- kaan vuodessa. 1.6.-32tilikirjasta näkyy, että Ahdilta on ostettu kuula 15 markalla. Onkohan Ahti aikonut lopettaa kuulantyöntöharjoittelun, kun
välineensä on
myynyt. LepoLassila
onollut Porvoossa
9.7.-32Porvoon
piirin 10- ottelu mestaruuskilpailuissa toisena pistemäärällä 4592.07.Sanomalehti Uusimaakirjoitti 10.7,1932:Seuraottelu urheilussa. Urheiluseura Jyskeen ja V ja U seura Mäntsälän Veljen kesken suoritettiin viime sunnuntainaSoukkiossa, kauniin sään vallitessa. Kilpailut sujuivaterinomaisesti,
lu-
kuunottamatta erästä ikävää onnettomuutta. Jyskeen edustaja seiväshypyssä Ahti Melart loukkaantui hyvin pa- hasti hypätessään 315, epäonnistui hänen alastulonsa ja käsi jäi pahasti ruumiin alle mennen poikki kahdesta koh- taa, kyynärpään ja ranteen väliltä. Ahti Melart toimitettiin heti autolla tohtori Carlbergin luo, jokasitoi hänet. Kilpailu- jen lopputulos oli yllätyksellinen, sillä Veliseuran
onnistui päästä voiton puolelle kovan kamppailun jälkeen, pisteet olivat Veli seura64,5 ja Jyske 42,5.Tulokset:
100 m 400 m
1.
Aarne Lassila Veli 11,41.
Aarne Lassila Veli 53.02. Lepo Lassila Jyske 11,4 2.
Leo
MikkonenVeli
3.5mj3.A. Saari Veli 11,8 3. H. Mikkonen Veli
5,
mj4. Aarne Niinivirta Veli 11,9 4. R.
Sarenius Veli
8, mj1500 m 3000 m
1.
Leo Mikkonen Veli 4.35.5 1. Y. Lingren Veli 9.51.52. Y. Lingren Veli 4.35.54.35.5 2. A. Linnanmäki Veli2. A. Linnanmäki Veli 10.39.010.39.0
3. S. Vuori Jyske 4.46.5 3. 1. Virtanen Jyske 10,43.0
4.
Olavi
Rinne Jyske 4.48.0 4. Veijo Koskinen Jyske 10,45.0Kuulantyöntö 5,5 kg KiekonheittoKiekonheitto
1. Lepo Lassila Jyske 14.33
1.
A.Alanne
Veli 34.552. A.
Alanne
Veli 13.8013.80 2. Ahti Melart2.Ahti
Melart JyskeJyske 33.1033.103.P.
Simenius
Veli 13.28 3.P. Simenius Veli 31.404. A. Niinivirta Veli 12.6712.67 KeihäänheittoKpihäänhpittn
Pituushyppy
1.
A.Alanne Veli
51.631.
LepoLassila
Jyske 606606 2. Lepo Lassila Jyske2. Lepo Lassila Jyske 45.9045.902. T. Gestrin Veli 591 3. Ä. Hannelius Veli 45.66
3.A.
Lassila Veli
588 4. A, Niinivirta Veli 45.104. Ahti Melart Jyske 568568 KorkeushyppyKorkeushyppy
Seiväshyppy
1.
Aarne Lassila Veli 1701. A. Lassila Veli 310 2,
Ahti Melart
Jyske 1652. A. Melart Jyske 310 3,A. Niinivirta Veli 155
3.T,
Gestrin
Veli 3003004.L,
Lassila
Jyske 300Ilmari Junnila kävi urheiluneuvojakurssin
Kirkniemessä
keväällä1933 sen
jälkeenhän hoiteli
neuvojantehtävää
Jyskeen nuorten keskuudessa.Tavanomaisen
toimintansa lisäksi Jyske on tänä vuonna järjestänytÄitienpåiväjuh- lat Soukkien koululla.Iltamatilaisuuksien järjestysmiehille on
seura
maksanut ensi kerran palkkion 29.1 .-33, aiemmin se onkuulunut
ilta-matalon maksuihin.
Uskollisistatoimihenkilöistä
tänä ajankohtanamainittakoon Valerian
Salmi, hän toimi Jyskeen iltamissa ja tansseissa ovimiehenä noinkahden
vuosikymmenen ajan. Vallu tapasikin sanoa, että minulla on Jys- keeniltamiin
panksuuni.1934 Jyskeen puheenjohtajana
on
ollut edelleenOiva Virtanen
ja varapuheenjohtajana Ilmari Junnila,sihteerinä OnniPietilä, rahastonhoitajana Impi Virtanen. Uudet säännöt on painatettu, tammikuun 12. pv on pidetty yleinen kokous, jossa käsiteltiin ja hyväksyttiin uudet säännöt yhdistysrekisteriä varten. Yhdistysrekisteriin säännöt ovat saapuneetpostitse 18.4.-34,syitä mistä johtui ettei sääntöjä hyväksytty eikä seuraa merkitty yhdistysrekisteriin ei ole tiedossa.Jyskeen sarjahiihdot 4.2.-34 yleinen 10 km:
1.
Kalervo Junnila 54.43,2,Alppi Koskinen 55.28,3, HeimoVirtanen
56.11, Pojat alle 10 v 3 km:1. Ahti
Nyberg 21.26, 2.Eero Virtanen
21.45, 3. Martti Junnila 21.56,4. Kauko Salmi 22.07. Naiset 3km: 1. Liisa Hyysti 22.52,toiset naiset eksyivät radalta ja keskeyttivät.4.3.-34 Uudenmaanpiirin hiihtomestaruuskilpailuissa
Riihimäellä Kalervo Junnila
voittisarjassa 18-20 v piirin mes- taruuden 17 km matkalla.Kilpailukauteen on valmistauduttu ostamalla hyppyseiväs,kiekko, keihäs, kilpailupöytäkirjoja, aitapuu ripoja ja sa- hanpurua ja
tietenkin
palkintoja, joihin on käytetty rahaa 1258 mk.Heinäkuun
8 pv onSoukkion
kentällä ollut isommatkilpailut, yhtenä lajina oliaitajuoksu,
joka juostiin kylätiellä, myöskin soittajat ovat juhlistaneetnäitä
kilpailuja.Elokuun
19 pv on järjestetty ensi kerran niin kutsutut sorsatanssit, jotka jäivät pysyvästi ohjelmaan.Uudenmaan piirin poikaurheilupäivillå 16.9.-34
Riihimäellä oli
JyskeenKalle
Seppäläkiekonheitossa
toisena.Nyrkkeilyharrastus alkoi, kun seura osti kaksi paria nyrkkeilyhanskoja, tietojen mukaan ohjattuja harjoituksia nyrk- keilyssä ei ollut, Alppi Koskinen ja Pentti Koskela
olivat niitä
miehiä, jotkamuun
urheilun lisäksi harrastivat myös painia. Alppi valmisti itse painimatot, joihin myöhemmin hankittiin molskipäålliset,Vuonna 1935liittyi Jyskeen jäseneksi Alli Simenius, yksi piirin parhaita
naishiihtäjiä.
KeravallaUudenmaan
piirin hiihtomestaruuskilpailuissa helmikuun 4 pv hän voitti 5 km matkalla hopeamitalin, vain yhden sekunnin voittajalle hävinneenä. Samoissa kilpailuissa Jyskeen Kalervo Junnila sijoittui s:ksi sarjassa 18-21 vuotiaat 15 kmmatkalla.
Alli
Simenius tekee
kilpailumatkojamm.
Nokialle, Hiiskulaan, Hyvinkäälle ja Hikiälle.Jyskeen järjestämistä pokaali-ja sarjahiihdoista17,3.1935kirjoittaa sanomalehti Uusimaa seuraavasti: Jyskeen jä- senten
kesken
kilpailtiinsiitä
kiertopokaalista, jonka kultaseppä I. Laakso Lapualta oli lahjoittanut seuralle. Pokaali jååpi sen voittajan omaksi, joka saapi 3 kiinnitystä pokaaliin. Kilpailtava matka oli 12 km murtomaata, sukset luisti hyvin vaikka olivesikeli, pokaalin sai vuodeksi haltuunsa Kalervo Junnila,tulos
47,5.Muut
tulokset olivat: Ilmari Junnila51,14, Heimo Virtanen 51,20. Sarjahiihdoissa kilpailtiin 25 km matkalla murtomaalla seuraavilla tuloksilla:1.
Kalervo Junnila 1125,46, 2. Ilmari Junnila 1 131,14,3, HeimoVirtanen
1 134,50.Pojat
alle 14 v kilpailivat 10 km radalla seuraavilla tuloksilla: 1. Aaro Rinne 60,10, 2. Kauko Koivisto 63,41,3, Kauko Salmi 66.52. Pojat alle 10 v kilpailivat samalla radalla tuloksilla: 1. Martti Junnila 65,58, 2. Eero Virtanen 69,21.30.6.35 Mäntsälänmestaruuskilpailut yleisurheilussa Sälinkään Kisatoverien järjestämänä, Jyskeen Kalle Seppälä voittikuulantyönnön tuloksella 12.09 ja kiekonheiton tuloksella 36.00.
Näihin
aikoihinheräsi
Jyskeen puuhamiestenmielessä
hyppyrimäenrakentaminen, mäen paikkakinoli valmiiksi
katsottu, joista Isoksi Lukoksi nimitetty on suurin ja paras paikka. Kylän nuoret miehet, jotka urheilun parissa uuras- tivat,olivat
hyviä suunnittelukykyisiämiehiä. He olivat toisilleen
naapureita, sukulaisia ja lapsuudenleikkitovereita, nyt puuttui vain taustavoima. Henkilö, jonka sanaan uskottiin. Tällainen henkilö saatiin vuonna 1936, kun Soukkionkansakouluun
tuli opettajaksi Onni Salo: Hyppyrimäen rakentamislupakinsaatiin Lukonmäkeen
Lassilalta, kun opettaja Salon johdolla mentiin sitä pyytämään. Varsinkin nyt tarvittiin tällaista vierasta uutta voimaa, mahtia ja ar- vovaltaa, jota opettaja nautti.Koko
vuosikymmenen alku kärsi tällaisesta puutteesta. Luultavaa on, että urheilijoiden siirtyminen naapuriseuroi- hin johtuiedellämainitusta
syystä.Vuoden 1935-36 vaihteessaJyskeen pitkäaikainen puh. johtaja Oiva Virtanen ja sihteerin ja rahastonhoitajan teh-
täviä hoitanut
ImpiVirtanen
siirtyivättoiminnasta sivuun. Oiva
Virtanen olikylän innokkain urheilumies,hän
olise
voima, jota tarvittiin seuran ylläpitämiseksi tultaessa 20 luvulle ja eteenkin päin. Virtasen tärkein päämäärä oli ohja- ta nuoret
urheilun
ja yleensäterveiden
harrastusten pariin.Häneltä riitti aikaa urheilun
hyväksiaina
kuntarvittiin.
Virtanen valmisti urheilijoille piikkareita ja muita jalkineita, kylän suutari kun oli. Hiihtokenkien, lenkkitossujen ym.
urheilujalkineiden korjaus
oli aina
ensisijaisena.Impi
Virtanen,Oiva
Virtasen vaimo o.s. Heimola, toimi Jyskeen rahastonhoitajana yhtäjaksoisesti 21 vuotta. Tä- män työn hänhoiti erittäin
hyvin jatunnollisesti,suuren
perheen äitinä hänon
esimerkillisellä tavalla tehtävänsä hoitanut.Häneltä
on ainariittänyt aikaa seuran tehtäviin kodinhoidon ohessa. Vaikka seuran sihteeriksi valittiin toi-nenkin
henkilö, niin Impi yleensä hoiti kokouksissa pöytäkirjan teon ja muutkin sihteerin tehtävät. Jyskeen kokouk- set pidettiin useimmitenVirtasella
vuoteen 1935.Virtasen jälkeen Jyskeen puh. johtajaksi valittiin Veijo Koskinen, sihteeriksi