PSYKOOSILÄÄKKEIDEN KÄYTTÖ NUORUUSIKÄISTEN HOIDOSSA ERI SAIRAUSRYHMISSÄ
Sonja Paasimaa Tutkielma
Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos/
Terveystieteiden tiedekunta Kesäkuu 2021
Lääketieteen koulutusohjelma
PAASIMAA, SONJA L. M.: Psykoosilääkkeiden käyttö nuoruusikäisten hoidossa eri sairausryhmissä
Opinnäytetutkielma, 33 sivua
Tutkielman ohjaaja: professori Tommi Tolmunen Kesäkuu 2021
Asiasanat: psyykenlääkkeet, nuoret, haitat, hoitosuositukset, psykoosit
Uuden polven psykoosilääkkeiden käyttö on lisääntynyt nuorilla viime vuosina merkittävästi. Tutkimustietoa psykoosilääkehoitojen tehokkuudesta ja turvallisuudesta tai pitkäaikaisvaikutuksista on kuitenkin vain vähän. Psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa muun muassa neurologisia, endokrinologisia ja metabolisia haittavaikutuksia, joiden patogeneettiset mekanismit ovat vielä osin epäselviä. Vakavimmillaan haittavaikutukset ovat henkeä uhkaavia, kuten klotsapiinin aiheuttama verenkuvan muutos. Yleisin haitoista on painonnousu. Psykoosilääkkeiden määrääminen muuhun kuin valmisteyhteenvedossa mainittuun käyttötarkoitukseen, eli ns. off label -käyttö, on yleistä eikä aina perustu hoitosuosituksiin. Lisäksi psykoosilääkehoitojen seurannat ovat puutteellisia, mikä lisää potilaan riskiä saada haittavaikutuksia ja lopettaa hoito. Hoidon keskeyttäminen onkin yksi yleisimmistä psykoosilääkehoidon epäonnistumisen syistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten yleistä psykoosilääkkeiden käyttö on psykoottisten nuorten ja muiden nuorten keskuudessa ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen.
Tutkimuksen 337 potilaan suuruinen aineisto kerättiin Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) nuorisopsykiatrisen avohoidon yksiköihin 4 vuoden aikana tulleista 14–20-vuotiasta potilaista, jotka olivat osa REAL-SMART-tutkimuksen aineistoa. Kaikki potilaat olivat saaneet lähetteen KYSin nuorisopsykiatrian yksiköihin, joissa heidät oli haastateltu, mitattu ja punnittu. Tutkimuksen 6 kuukauden seuranta-ajan jälkeen potilailta kerättiin tiedot heidän saamistaan psykoosilääkeresepteistä. Hypoteesina oli, että psykoosilääkkeiden off label - käyttö on yleistä. Tähän määriteltiin kuuluvaksi psykoosilääkkeiden määrääminen muille kuin psykoosin, psykoottisen masennuksen tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin saaneille potilaille. Analyysit tehtiin SPSS-ohjelmalla ja p:n arvoa < 0,05 pidettiin merkitsevänä tuloksena.
Psykoosilääkkeitä käytetään paljon muuhunkin kuin psykoosin hoitoon. Tämän tutkimuksen aineiston potilailla psykoosilääkkeiden käyttö, off label -käyttö mukaan lukien, oli kuitenkin vähäistä. Koska kyseessä olivat psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaat, tulee lääkkeiden käytönkin olla hyvin kohdennettua ja perusteltua. Monella psykiatrista sairautta sairastavalla ei ollut lääkettä käytössä ollenkaan. Niistä potilaista, joilla oli jokin sairaus ja psyykenlääke osana keskeistä hoitomenetelmää, puolet käytti psykoosilääkettä ja kolmanneksella psykoosilääkitys oli psykoosinhoitotasolla. Sukupuolella, iällä ja painoideksillä (Body Mass Index, BMI) ei ollut merkittävää yhteyttä psykoosilääkkeiden käyttöön. Sen sijaan masennusoireiden (Beck Depression Inventory, BDI) - ja Hoitoon hakeutuneiden nuorten psyykkiset oireet ja voimavarat mielenterveyden ennustajina (YEAH) -kyselyistä korkeat pisteet saaneet potilaat käyttivät psykoosilääkkeitä enemmän kuin potilaat, joilla pistemäärät olivat pienemmät.
ja seuranta-aika lyhyt. Potilaiden lopulliset diagnoosit voivat muuttua ja vaikuttaa siihen onko psykoosilääkkeiden käyttö hoitosuositusten mukaista vai ei.
Medicine
PAASIMAA, SONJA L. M.: Use of antipsychotics in therapy of adolescents in different diseases
Thesis, 33 pages
Tutor: professor Tommi Tolmunen June 2021
Keywords: psychoactive drugs, adolescent, adverse effects, clinical practise quidelines, psychoses
The use of new-generation antipsychotics in adolescents has increased significantly in recent years. However, there is limited research on the efficacy and safety or long-term effects of antipsychotic therapies. Antipsychotics can cause e.g. neurological, endocrinological and metabolic side effects, the pathogenetic mechanisms of which are still partly unclear. At their most severe, side effects are life-threatening, such as the change in blood counts caused by clozapine. The most common side effect is weight gain. Off-label use of antipsychotics is common and not always based on treatment recommendations. In addition, follow up of antipsychotic therapies is deficient, increasing the patient’s risk of adverse events and discontinuation of treatment. Discontinuation of treatment is one of the most common reasons for failure of antipsychotic therapy. The aim of this study was to find out the prevalence of the use of antipsychotics in groups of psychotic and other adolescents and the factors influencing it.
The data of 337 patients in the study were collected from 14- to 20-year-old patients who entered the youth psychiatric outpatient units of Kuopio University Hospital (KUH). during the last 4 years and were part of the REAL-SMART study data. All patients had been referred to the youth psychiatry units of KUH, where they had been interviewed, measured and weighed. After a 6-month follow-up period of the study, patients were collected on the antipsychotic prescriptions they received. The hypothesis was that off-label of antipsychotics is common. Off-label use was defined as the use of antipsychotics in patients other than those diagnosed with psychosis, psychotic depression or bipolar disorder.
Analyzes were performed with SPSS program and a p value<0.05 was considered a significant result.
Antipsychotics are used a lot for more than just treating psychosis. However, the use of antipsychotics, including off-label use, in patients in this study was limited. As these were patients in specialist psychiatric care, the use of medicines must also be well targeted and justified. Many people with psychiatric illness had no medication at all. Of those patients who had an illness and psychiatric medication as part of a key treatment regimen, half used antipsychotics and 1/3 had antipsychotic medication at the psychosis treatment level. There was no significant association between gender, age, and body mass index (BMI) in the use of antipsychotics. In contrast, patients with higher scores from the Beck Depression Inventory (BDI) and Mental symptoms and resources of young people seeking treatment as predictors of mental health (YEAH) -surveys used antipsychotics more than patients with lower scores.
Sisällys
1 Johdanto ... 5
2 Taustaa ... 6
2.1 Psykoosin määritelmä ... 7
2.2 Psykoosilääkkeet psykoosin hoidossa ... 7
2.3 Psykoosilääkkeet kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa ... 9
2.4 Psykoosilääkkeet masennuksen hoidossa ... 11
2.5 Off label -käyttö lapsilla ja nuorilla ... 12
2.6 Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset ... 13
2.6.1 Haittavaikutusten mekanismeja ... 14
2.6.2 Vanhojen psykoosilääkkeiden haittavaikutukset... 16
2.6.3 Uusien psykoosilääkkeiden haittavaikutukset ... 17
2.7 Haittavaikutusten ehkäiseminen ... 19
3 Tutkimuskysymys ja hypoteesi ... 20
4 Tutkimusmetodit ... 21
4.1 Aineisto ... 21
4.2 Diagnoosien luokittelu ... 21
4.3 Muuttujat ... 22
4.4 Tilastolliset menetelmät ... 22
5 Tulokset ... 22
6 Pohdinta ... 24
6.1 Keskeisimmät tulokset ... 24
6.2 Löydösten merkitys ja aiempi kirjallisuus ... 25
6.3 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet ... 26
6.4 Yhteenveto ... 27
1 Johdanto
Psyykenlääkkeet voidaan karkeasti jakaa psykoosilääkkeisiin, mielialaa tasaaviin lääkkeisiin, masennuslääkkeisiin ja ahdistuslääkkeisiin. Taudin oirekuva tai diagnoosi eivät kuitenkaan suoraan määrää, minkä ryhmän lääkeainetta sen hoitoon käytetään, vaan esimerkiksi psykoosin hoitoon voidaan käyttää ahdistuslääkettä tai tiettyyn ahdistuneisuushäiriöön masennuslääkettä. Psyykenlääkkeistä psykoosin hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä eli psykoosilääkkeitä kutsutaan myös antipsykoottisiksi lääkkeiksi.
Psykoosilääkkeet jaetaan vanhoihin (neuroleptit) ja uusiin lääkkeisiin. Vanhat psykoosilääkkeet jaettiin fentiatsiinin ja tioksanteenin johdoksiin kuten klooripromatsiini, flupentiksoli, sekä butyrofenonit, joista yksi tyypillisin oli haloperidoli. Uuden polven psykoosilääkkeistä käytetyimpiä ovat uudet psykoosilääkkeet, kuten ketiapiini, olantsapiini, risperidoni, aripipratsoli, klotsapiini ja tsiprasidoni. Psykoosilääkkeet vaikuttavat moniin eri välittäjäainejärjestelmiin keskushermoston useilla tasoilla. Antipsykoottisen vaikutuksen psykoosioireisiin on perinteisesti katsottu tulevan lääkkeiden dopamiini D2- reseptorisalpausvaikutuksesta, mutta ilmeisesti muillakin reseptoreilla on osuutta vaikutukseen (Hietala ja Syvälahti 2013).
Erilaisten haittavaikutuksien mekanismeja ei vielä kokonaisuudessaan tunneta, mutta näyttää siltä, että metabolisten haittojen taustalla vaikuttavat muun muassa transkriptiofaktori SREBP-1c, leptiini ja adiponektiini -hormonit. Välittäjäainejärjestelmistä dopamiini D2-, muskariini M3-, alfa 1 ja 2, sekä serotoniini 5 HT-järjestelmillä on myös vaikutusta asiaan (Rojo ym. 2015, Siafis ym. 2018). Koska lääkeaineiden affiniteetit eri reseptoreihin ovat erilaiset, niillä on omanlaisensa haittavaikutusprofiilit.
Dopamiinireseptorisalpaus ettenkin aivojen mesolimbisellä ja mesokortikaalisella alueella vaikuttaa siihen, kuinka merkityksellisinä potilas pitää eri asioita ja kokemuksia. Siten oireet kuten harhaluulot ja aistinharhat menettävät merkitystään potilaan ajattelussa, mutta eivät välttämättä poistu.
Antipsykoottisen vaikutuksen teho säilyy pitkäaikaisessa hoidossa yleensä hyvin, sillä merkittävää toleranssia ei kehity. On arvioitu, että 70 %:n D2-reseptorisalpaus riittäisi
keskimäärin antipsykoottisen vaikutuksen aikaansaamiseksi ja että yli 80 %:n salpausaste alkaa nostaa motoristen eli ekstrapyramidaalisten oireiden todennäköisyyttä. Vasteet ovat kuitenkin aina yksilölliset ja hoitoannoksilla noin 70–90 % D2-reseptoreista salpaantuu (Hietala ja Syvälahti 2013). Vaihdettaessa psykoosilääkkeestä toiseen on tärkeää, että ekvipotenssiannokset ovat tiedossa, jotta sopiva annos voidaan löytää helpommin (Leucht ym. 2016).
Psykoosilääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset ja haittojen patogeneesit ovat pitkälti tuntemattomia. Psykoosilääkehoidot valitaan kokeilemalla sopivia lääkeaineita ja annoksia, minkä vuoksi tarkka niin psyykkinen kuin somaattinenkin seuranta olisi tärkeää. Kuitenkin lääkehoitojen seurannat ovat usein puutteellisia ja käyttö suurilta osin off label -käyttöä, joka ei perustu hoitosuosituksiin. Psykoosilääkehoitojen ongelmia ovat myös hoitoon sitoutumattomuus ja hoitomyönteisyyden puute (Hietala ja Syvälahti 2013, McCellan 2018).
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaisia psykoosilääkehoitoja KYSin nuorisopsykiatrisissa yksiköissä on eri sairausryhmissä. Sairausdiagnoosit luokiteltiin neljään ryhmään: psykoosi, psykoottinen masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja ei psykoosidiagnoosia. Ei psykoosidiagnoosia -ryhmän potilaiden saamat psykoosilääkehoidot katsottiin epäviralliseksi psykoosilääkkeen käytöksi eli off label -käytöksi, sillä ne eivät perustuneet hoitosuosituksiin.
Lisäksi selvitettiin, kuinka hyvin hoitosuositusten mukaiset psykoosilääkehoitojen seurannat toteutuivat. Se saatiin selville tutkimalla terapiakäyntien lukumääriä. Koska psykoosilääkkeiden metabolisten haittojen yleisin vaikutus on painonnousu, myös potilaiden painoindeksit (Body mass index, BMI) tutkittiin. Lisäksi muuttujina olivat ikä, sukupuoli sekä BDI-masennuskyselyn ja Hoitoon hakeutuneiden nuorten psyykkiset oireet ja voimavarat mielenterveyden ennustajina, eli YEAH-kyselyn pistemäärät.
2 Taustaa
2.1 Psykoosin määritelmä
Psykoosi tarkoittaa harhaista ajattelua, havainnointikykyä ja käytöstä. Toiminnalliset psykoosit voidaan jakaa skitsofreenisiin, jotka harvoin puhkeavat ennen 12-vuoden ikää ja mielialaan liittyviin psykoottisiin mielialahäiriöihin. Psykoosilääkkeet tehoavat parhaiten klassisiin psykoosin oireisiin eli harhaluuloihin ja aistinharhoihin. Muita skitsofrenian oireita ovat negatiiviset oireet, eli tunteiden latistuminen, päämäärättömyys ja puheen köyhyys. Kognitiivisiin oireisiin kuuluvat esimerkiksi tarkkaavaisuuden ja keskittymisen vaikeudet, työmuistin ongelmat ja toiminnanohjauksen vaikeus. Niihin psykoosilääkkeiden vaikutus on vain vähäinen, mutta uusien vaikutusmekanismien kuten nikotiinireseptori- agonistin roolia kognitiivisten oireiden helpottamisessa tutkitaan. Myös huumeiden käyttö, infektio, autoimmuunisairaus tai aivotrauma voivat laukaista psykoosin (Skitsofrenia: käypä hoito -suositus, 2020).
Psykoosisairaudet ovat oirekuviltaan ja biologisilta sairausmekanismeiltaan hyvin heterogeeninen ryhmä. Tästä syystä ei ole vielä pystytty tunnistamaan biologisia ennustetekijöitä hoidon vasteelle (Martinuzzi ym. 2019). Näyttää siltä, että psykoosilääkehoidosta hyötyvät myös ne potilaat, jotka eivät vielä täytä psykoosidiagnoosin kriteereitä, mutta oireilevat muuten. Oireilu voi ilmetä esimerkiksi masennuksena tai erilaisina käytöshäiriöinä, kuten aggressiivisuutena. (Lo Cascio ym. 2016).
2.2 Psykoosilääkkeet psykoosin hoidossa
Osa skitsofreniapotilaista, jotka täyttävät positiivisten psykoottisten oireiden kriteerit, saattaa puolestaan hyötyä jo pelkästä lääkkeettömästä hoidosta. Potilaiden luokittelu näihin ryhmiin – lääkehoidosta hyötyvät ja hyötymättömät – on vaikeaa, sillä on todennäköistä, että hoitovaste riippuu niin oirekuvasta ja toiminnallisista kuin kognitiivisista eroistakin (Francey ym. 2010).
Vaikka tällä hetkellä psykoosilääkkeitä käytetään samalla tavalla niin nuorilla kuin vanhoillakin potilailla, on epäselvää, voisivatko nuoret hyötyä erilaisesta psykoosilääkehoidosta (Krause ym. 2018, Xia ym. 2018). Lapset ja nuoret näyttäisivät olevan aikuisia herkempiä psykoosilääkkeiden haittavaikutuksille, eikä
pitkäaikaisvaikutuksista metaboliaan ole vielä varmaa tietoa (Briles ym. 2012). Lasten ja nuorten aivot eroavat aikuisten aivoista muun muassa välittäjäainestatukseltaan ja neuroendokrinologiselta toiminnaltaan (Schulz ja Remschmidt 2001). Myös myelinisaatio ja välineuroniaktivaatio nuorten aivoissa ovat erilaiset (Arango 2015).
Psykoosilääkkeet tehoavat hyvin skitsofrenian positiivisiin oireisiin eli aistinharhoihin ja harhaluuloihin ja ehkäisevät uusia psykooseja. Vaste lääkehoidolle näkyy yleensä 2–6 viikossa, ja vaikutus positiivisiin oireisiin vakiintuu samassa ajassa. Negatiivisiin ja kognitiivisiin oireisiin ne tehoavat huonommin, ja vasteet ilmenevät hitaammin (Skitsofrenia: Käypä hoito -suositus, 2020). Lähes kaikkien psykoosilääkkeiden on osoitettu olevan satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa tehokkaampia kuin lumelääkkeet.
Ainoastaan tsiprasidonin tehokkuus ei ollut ilmeinen lumelääkkeeseen verrattuna.
Lääkehoidon lisäksi potilasta hoidetaan psykososiaalisilla hoidoilla, joilla pyritään parantamaan potilaan sosiaalisia suhteita sekä fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä ja ehkäisemään psykoosin uusiutumista (McClellan 2018).
Psykoosilääkkeiden hyvästä tehosta huolimatta osa skitsofreniapotilaista ei hyödy lääkehoidosta (Levine ym. 2012). Potilaat, jotka eivät saa lääkehoidosta vastetta kokeiltuaan vähintään kahta eri psykoosilääkettä, kumpaakin kuuden viikon ajan riittävän suurella annoksella, katsotaan lääkehoidolle resistenteiksi (Skitsofrenia: käypä hoito -suositus, 2020). Lääkehoitoresistentin skitsofrenian hoidossa klotsapiinin on osoitettu olevan psykoosilääkkeistä tehokkain (Leucht ym. 2013). Klotsapiini ei kuitenkaan ole ensisijainen lääke skitsofrenian hoitoon sen haittavaikutusprofiilin takia. Klotsapiini voi aiheuttaa agranulosytoosia, ja siksi sen käyttö vaatii aina verenkuvan seurantaa (Hietala ja Syvälahti 2013).
Klotsapiinin ylivertaisuutta lukuun ottamatta muiden psykoosilääkkeiden tehossa ei ole havaittu eroja (Davis ym. 2003). Lääkkeen antotavalla on kuitenkin vaikutusta tehoon.
Kaikkien lääkeaineiden kohdalla hoito onnistui paremmin potilailla, jotka saivat lääkkeen pitkävaikutteisena injektiona oraalisen sijaan (Tiihonen ym. 2017).
Tällä hetkellä vielä psykoosilääkkeen valinta pohjautuu lähinnä lääkkeen haittavaikutusprofiiliin, potilaan mieltymykseen, kliinisiin tietoihin tai hintaan (uudet psykoosilääkkeet ovat perinteisiä kalliimpia), sillä farmakogeneettisiä testejä lääkkeen
valitsemiseksi ei vielä ole. Psykoosin lääkehoidon ongelmia ovat hoitomyönteisyyden puute ja sivuvaikutusten sekä lääkeaineen tehottomuuden aiheuttamat hoidonkeskeytykset (McClellan 2018).
Duodecimin Käypä hoito -suositusten mukaan ensipsykoosin suositeltava psykoosilääkkeen annos (aikuisille) on esimerkiksi 8–24 mg/vrk perfenatsiinia, 2–4 mg/vrk risperidonia tai 7,5–15 mg/vrk aripipratsolia. Toissijaisena vaihtoehtona on 7,5–15 mg/vrk olantsapiinia.
Nämä annokset vastaavat 100–300 mg:aa klooripromatsiinia. Sairauden uusiutuessa hoitoon puolestaan suositellaan hiukan suurempaa, 300–600 mg:n klooripromatsiiniannosta vastaavaa määrää esimerkiksi 16–24 mg/vrk perfenatsiinia, 4–6 mg/vrk risperidonia tai 10–
30 mg/vrk aripipratsolia tai toissijaisesti 10–30 mg olantsapiinia. Lapsille ja nuorille annokset määrätään tapauskohtaisesti. Lääkehoidossa pyritään yksilääkehoitoon, mutta joissakin tapauksissa sen teho ei riitä. Tällaisia tapauksia ovat etenkin hoitoresistentit skitsofreniat ja potilaat, joiden sairautta hallitsevat negatiiviset oireet, joihin psykoosilääkkeiden teho on heikompi.
Jos käytetty uuden polven psykoosilääke ei tehoa, on hoitosuositusten mukaista kokeilla toista uuden polven psykoosilääkettä. Tämä suositus on tosin ristiriidassa hoitosuositusten tekstien kanssa, sillä satunnaistettujen tutkimusten perusteella uuden polven psykoosilääkkeiden tehoissa ei ole eroja klotsapiinia lukuun ottamatta. Klotsapiinia pidetään kolmantena vaihtoehtona sen aiheuttaman agranulosytoosiriskin takia. Jos klotsapiinikaan ei tehoa, hoitoon lisätään toinen psykoosilääke, mielialan tasaaja ja masennuslääke. Vahvinta näyttöä on aripipratsolin lisäämisestä lääkehoitoon etenkin negatiivisten oireiden hoidossa.
Myös ylläpitohoidossa monilääkehoidolla näyttää olevan pienempi kuolleisuus- ja relapsiriski kuin yksilääkehoidolla (Tiihonen 2019). Suositukset alaikäisten osalta ovat saman suuntaisia (Huttunen 2017).
2.3 Psykoosilääkkeet kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on krooninen, uusiutuva sairaus, jossa esiintyy vaihtelevasti mania-, hypomania-, masennus- tai sekamuotoisia jaksoja ja vähäoireisia tai oireettomia välivaiheita. Jaksojen välissäkin voi olla oireilua, ja oireita esiintyy noin puolet ajasta.
Oireilu on pääosin masennusvoittoista, ja maanisiin ja vaikeisiin masennusjaksoihin voi
liittyä psykoottisia oireita kuten aistinharhoja ja harhaluuloja. Oireet voivat olla mielialanmukaisia tai mielialasta riippumattomia (Kaksisuuntainen mielialahäiriö: Käypä hoito, 2021).
Hoidon perustaksi ovat vakiintuneet mielialaa tasaavat lääkkeet, kuten litium ja jotkin epilepsialääkkeet (valproaatti, karbamatsepiini, lamotrigiini). Sairauden ajankohtaisten vaiheiden mukaan käytetään uusia psykoosilääkkeitä, joilla voi olla myös mielialaa tasaava vaikutus. Manian hoitoon käytettyjä psykoosilääkkeitä ovat aripipratsoli, asenapiini, haloperidoli, ketiapiini, olantsapiini, tsiprasidoni ja risperidoni. Tehokkaimmin maniaan toimii litiumin tai valproaatin käyttö samanaikaisesti psykoosilääkkeen kanssa.
Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös molempia yhdessä psykoosilääkkeen kanssa.
Hoitoresistentissä maniassa voidaan harkita klotsapiinin käyttöä (Kaksisuuntainen mielialahäiriö: Käypä hoito, 2021).
Klotsapiinin käytöstä muuhun kuin skitsofrenian hoitoon on vain vähän tutkimustietoa.
Seurantatutkimuksissa sen käytön on todettu vähentävän polyfarmasian tarvetta kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa. Klotsapiini ei kuitenkaan vakavien sivuvaikutustensa takia ole suositeltava lääke ilman tarkkaa harkintaa (Kant ym. 2004).
Sekamuotoisten jaksojen hoitoon tehokkaita ovat aripipratsoli, olantsapiini, risperidoni ja tsiprasidoni. Hypomaanisissa vaiheissa maniaa estävän ylläpitolääkkeen annosta suurennetaan ja käytetään lyhytkestoisesti uudempaa psykoosilääkettä. Masennusvaiheissa ketiapiinilla on tehoa, eivätkä vasteen saaneiden potilaiden osuudet näytä riippuvan lääkeannoksesta. Masennusvaiheessa aripipratsoli ja tsiprasidoni eivät näytä olevan tehokkaita sen paremmin monoterapiana kuin yhdistelmissä. Ylläpitohoidossa tehokkaita uusia psykoosilääkkeitä, joko yhdistelmähoidon osana tai yksin, ovat ketiapiini (litiumin kanssa), olantsapiini (litiumin ja/tai valproaatin kanssa), risperidoni (pitkävaikutteisena injektiona), aripipratsoli ja tsiprasidoni (litiumin tai valproaatin kanssa). Lääkkeet valitaan aina yksilöllisesti oireiden ja hyöty-haittasuhteen perusteella (Kaksisuuntainen mielialahäiriö: Käypä hoito, 2021).
Uusien psykoosilääkkeiden käyttö on siis nykyaikaista kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa, koska niiden sivuvaikutukset ovat vähäisempiä. Litiumhoidossa haittavaikutukset ovat yleisiä, ja sen terapeuttinen ikkuna, eli hyötyjä ilman merkittäviä haittoja aikaansaava lääkeainepitoisuus plasmassa, on kapea. Yli puolet potilaista kärsii normaaleilla
hoitoannoksilla virtsanerityksen lisääntymisestä hoidon alussa. Pitkäaikaishoitona puolestaan litium aiheuttaa munuaisten ja kilpirauhasen vajaatoimintaa, painon lisääntymistä, pahoinvointia, ripulia ja keskushermosto-oireita kuten vapinaa, väsymystä, lihasheikkoutta ja muistiongelmia (Hietala ja Syvälahti 2013).
Toisaalta litiumin lyhytaikainen käyttö masennuksen hoitoon on tehokasta. Pitkäaikaisesti käytettynä se voi puolestaan pahentaa masennusvaiheen oireita. Nopeasyklisillä sekä huumeita käyttävillä potilailla se voi myös olla psykoosilääkkeitä tehottomampi. (Duffy ja Grof 2018). Psykoosilääkkeitä on käytetty kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa litiumin rinnalla jo pidemmän aikaa. Vanhojen psykoosilääkkeiden haittavaikutukset (ekstrapyramidaalioireet, väsymys, seksuaalitoimintojen häiriöt) ovat kuitenkin usein johtaneet hoidon keskeytymiseen. Sen sijaan uudet psykoosilääkkeet ovat helpottaneet asiaa.
Klotsapiinin, risperidonin ja olantsapiinin on todettu olevan tehokkaita niin manian kuin masennuksenkin hoitoon, yksin käytettynä tai yhdistelmähoidon osana. Uusien psykoosilääkkeiden yhdistäminen valproaattihoitoon on mahdollistanut lääkkeiden annoksen pienentämisen ja haittojen vähenemisen (Vacheron-Trystram ym. 2004).
2.4 Psykoosilääkkeet masennuksen hoidossa
Masennus on oireyhtymä, jonka keskeisimmät muodot jaetaan tautiluokitus ICD-10:ssä masennustiloihin ja toistuvaan masennukseen. Masennuksen vaikeusastetta arvioidaan oireiden lukumäärän, oiremittareiden tai masennustilaan liittyvän toimintakyvyn heikkenemisen perusteella. Jos potilaalla esiintyy lisäksi psykoottisia oireita kuten psykoottinen masennus, psykoosilääkkeet (aripipratsoli, ketiapiini, risperidoni) yhdessä masennuslääkkeiden kanssa ovat käypää hoitoa. Masennuksen akuuttihoidossa ketiapiini pienenä annoksena (50–300 mg) on tehokas hoitomuoto monoterapianakin, tosin haittavaikutustensa takia hoitoa käytetään vain erikoissairaanhoidossa (Depressio: Käypä hoito, 2021).
Uusia psykoosilääkkeitä käytetään myös hoitoresistentin masennuksen hoitoon lisäämään varsinaisen masennuslääkkeen vaikutusta (Hietala ja Syvälahti 2013). Aripipratsolin, brexipipratsolin, ketiapiinin ja olantsapiinin toimivuudesta yhdistettynä fluoksetiinihoitoon on tutkimusnäyttöä. Risperidoni on myös paljon käytetty yhdistelmähoidossa, mutta
tutkimusnäyttö siitä on vähäisempää, eikä se ole Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymä hoitoresistentin masennuksen hoitoon. Psykoosilääkkeiden hyötyjen mukana tulevat kuitenkin myös haitat, ja hoidon keskeytyminen haittavaikutusten takia onkin ongelma myös hoitoresistentin masennuksen hoidossa. Psykoosilääkkeiden haittavaikutuksista tarvittaisiin lisää tutkimustietoa (Mayberg ym. 2005).
2.5 Off label -käyttö lapsilla ja nuorilla
Viime vuosikymmeninä lasten ja nuorten psyykenlääkkeiden ja etenkin psykoosilääkkeiden käyttö on lisääntynyt. Lisäksi entistä useammin käytetään yhden psykoosilääkkeen sijaan useamman lääkkeen yhdistelmää. Tällöin useampaa lääkettä saatetaan käyttää jatkuvasti tai tarpeen mukaan. Myös psykoosilääkkeiden osuus hoitojaksojen aikana käytettävistä lääkkeistä osastoilla on kasvanut. Tämä voi johtua paitsi tutkittujen potilaiden oireiden vakavuudesta myös Suomen muuttuneista hoitokäytänteistä (Friberg ym. 2019).
Psykoosilääkkeiden käyttö ei-psykoottiseen sairauteen on sitä todennäköisempää mitä nuorempi potilas on (Haapasalo-Pesu ym. 2016).
Psykoosilääkkeiden virallisia käyttöaiheita Suomessa lasten ja nuorten hoidossa on melko vähän. Esimerkiksi risperidonia voidaan käyttää käytöshäiriöiden, etenkin agressiivisuuden hoitoon. Tsiprasidonia ja aripipratsolia taas käytetään kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Viralliset psykoosilääkkeiden käyttöaiheet ovat psykoottiset häiriöt ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Suurin osa psykoosilääkkeiden käytöstä on virallisesta myyntiluvasta poikkeavaa eli off label -käyttöä. Tavallisimpia kliinisiä käyttöaiheita ovat erilaiset käytösoireet, vaikka näyttöä psykoosilääkkeiden tehosta kognitiiviselta toimintakyvyltään normaaleihin nuoriin on vain vähän. Myös nykimisoireita ja Touretten oireyhtymää hoidetaan usein psykoosilääkkeillä (Haapasalo-Pesu ym. 2016, Puutsjärvi ym.
2016).
Psykoosilääkkeiden epävirallisiksi käyttöaiheiksi ovat muodostuneet eräät vaikeat ahdistuneisuushäiriöt ja persoonallisuushäiriöt. Etenkin jos lääkeriippuvuuden riski on suuri tai vaste ahdistuslääkkeelle huono, uusia psykoosilääkkeitä pidetään vaihtoehtoina. Myös somaattisia sairauksia hoidetaan oireenmukaisesti psykoosilääkkeillä. Esimerkiksi kemiallisesta syystä johtuvaa (uremia, lääkeaineet) tai leikkauksen tai sädehoidon
aiheuttamaa pahoinvointia voidaan estää psykoosilääkkeillä. Haloperidoli ja metoklopramidi, jolta puuttuu kliinisesti merkittävä antipsykoottinen vaikutus, ovat useimmin käytetyt pahoinvointilääkkeet. Huimaus ja vaikea nikottelu ovat harvinaisempia käyttöaiheita. Prometatsiinia ja muita antihistamiinisesti vaikuttavia fentiatsiinin johdoksia voidaan käyttää kutinan hoitoon (Hietala ja Syvälahti 2013).
Off label -käyttö on yleistynyt. Arviolta 50–75 prosenttia lapsille ja nuorille määrätyistä lääkkeistä määrätään muuhun kuin lääkkeen viralliseen käyttötarkoitukseen.
Psykoosilääkkeiden off label -käyttö nuorilla ei aina pohjaudu tutkittuun tietoon ainakaan tehokkuutensa ja turvallisuutensa puolesta. Yleisiä epävirallisia käyttöaiheita ovat hyperaktiivisuus ja keskittymisvaikeudet sekä käytöshäiriöt. Myös ahdistuneisuus- ja masennusoireisiin on käytetty psykoosilääkkeitä (Haapasalo-Pesu ym. 2016).
Psykoosilääkkeiden off label -käyttö on paljolti seurausta siitä, että potilaat eivät täytä kaikkia virallisia lääkkeiden indikaatioiden kriteerejä (Kakko ym. 2017).
Psykoosilääkkeiden määräystä tutkineen katsauksen mukaan Yhdysvalloissa 10–15 prosenttia alle 18-vuotiaista lääkkeen saaneista ei ollut saanut psykiatrista diagnoosia lainkaan. Tätä selittää diagnostiikan epävarmuus oireilun alussa tai haluttomuus käyttää psykiatrisia diagnooseja lapsilla. Myös Yhdysvalloissa psykoosilääkkeiden käyttö käytöshäiriöiden hoitoon oli yleisempää kuin psykoosien hoitoon. Käyttöön liittyi myös usein monenlaista samanaikaissairastavuutta (Patten ym. 2012).
Syy psyykelääkkeiden lisääntyneeseen käyttöön ja samalla off label -käyttöön on todennäköisesti sekä lisääntynyt tarve toimiville lääkkeille että viime vuosikymmenen aikana saadut positiiviset kliiniset käyttökokemukset psyykelääkkeiden toimivuudesta (Harrison ym. 2012). Tähän mennessä tehdyt tutkimukset kuitenkin ovat pääasiassa lyhyen aikavälin käyttöön perustuvia, eivätkä siksi välttämättä vastaa kliinistä todellisuutta (Kakko ym. 2017).
2.6 Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset
2.6.1 Haittavaikutusten mekanismeja
Usean tutkimusten mukaan lapset ja nuoret näyttävät olevan aikuisia herkempiä psykoosilääkkeiden haittavaikutuksille, niin ekstrapyramidaalisille kuin metabolisillekin.
Lääkkeiden turvallisuus akuutissa ja lyhytaikaisessa hoidossa on tutkittu, mutta pitkäaikaisvaikutuksista tietoa on hyvin vähän. Tutkimustietoa haittavaikutusten patogeenisistä mekanismeista tarvittaisiin enemmän, jotta turvallisten ja tehokkaiden lääkehoitojen toteutus olisi mahdollista. Farmakogenomiikan avulla lääkehoitoja voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti yksilöllistää (Vitiello ym. 2009, Briles ym. 2012, McClellan 2018).
Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset ovat seurausta reseptorivaikutuksista keskushermostossa ja sen ulkopuolella. Etenkin dopamiini D2-reseptorisalpausta pidetään liikejärjestelmään kohdistuvien haittavaikutusten aiheuttajana (Hietala ja Syvälahti 2013).
Metaboliset haitat puolestaan seuraavat histamiini H1-, serotoniini 5-HT2A-, 5-HT2C-, 5- HT6-, dopamiini D2-, muskariini M3- ja alfa1- reseptorivaikutuksista (McClellan 2018, Siafis ym. 2018). Kliinisissä kokeissa etenkin H1-reseptoriaffiniteetin on huomattu korreloivan painon nousun kanssa. On kuitenkin epäselvää, millä mekanismilla H1-reseptorivaikutus nostaa painoa (Kroeze ym. 2003). Toisaalta olantsapiinin vaikutuksia tutkittaessa on havaittu, että muskariini M3-reseptoriagonismista seuraa insuliinin erityksen väheneminen ja samalla ruokahalun, plasman greliini- ja kolekystokiniinipitoisuuksien lisääntyminen sekä painon nousu (Weston-Green ym. 2012).
Jokaisella lääkeaineella on omanlaisensa reseptorivaikutusprofiili ja sen mukaiset haittavaikutukset, joihin lääkkeen valinta usein pohjautuu. Sedatiivisuus on tyypillinen sivuvaikutus useimmilla psykoosilääkkeillä. Se ei kuitenkaan ole antipsykoottisen vaikutuksen edellytys, vaan johtuu H1-reseptorisalpauksesta ja todennäköisesti usean muun välittäjäainejärjestelmän vaikutuksesta. Se myös puuttuu kokonaan joiltakin psykoosilääkkeiltä kuten piperatsiinijohdoksilta. Sedatiivisuus voi olla haittavaikutuksen lisäksi joskus myös toivottu vaikutus, jos potilas on levoton. Väsyttävä vaikutus menee usein ohi muutamassa viikossa (Hietala ja Syvälahti 2013).
Dopamiini D2 -reseptorisalpaus puolestaan on edellytys antipsykoottiselle vaikutukselle. On arvioitu, että 80 prosentin D2-reseptorisalpaus alkaa kasvattamaan ekstrapyramidaalisten eli
motoristen haittavaikutusten riskiä. Hoitoannoksilla näistä reseptoreista salvataan noin 70–
90 prosenttia. Motorisista haitoista merkittävimpiä ovat dystoniat (tahdonalaisten lihasten tahattomat liikkeet, asennot tai nykäisyt), akatisia (levottomuus), lääkeparkinsonismi (vapina, jäykkyys, akinesia ja syljen valuminen) ja tardiivi dyskinesia (pakkoliikkeitä suun, raajojen tai vartalon alueella), joka jää tavallisesti pysyväksi lääkkeen lopettamisesta huolimatta. Tardiivin dyskinesian riski on kuitenkin suurempi iäkkäillä potilailla. Etenkin liiallinen D2-reseptorisalpaus aivojen nigrostriataalisissa dopamiinijärjestelmässä on yhdistetty näihin haittavaikutuksiin. D2-reseptorisalpaus tuberoinfundibulaarisessa dopamiinijärjestelmässä aiheuttaa endokriinistä prolaktiinin eritystä. Eritystä estävien dopamiinineuronien salpaantuminen johtaa prolaktiinin erityksen lisääntymiseen, mistä seuraa rintojen arkuutta, maitorauhasten suurenemista, maidon eritystä ja kuukautishäiriöitä (Alanen ym. 2013, Hietala ja Syvälahti 2013).
Dopamiinireseptorien salpaukseen aivojen limbisillä alueilla liittyy harvinainen pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä, jonka patofysiologiaa ei kunnolla vielä tunneta. Se ilmenee hoidon alkuvaiheessa tai annosta suurennettaessa. Keskeiset oireet ovat lihasjäykkyys, nielemisvaikeudet, hypertermia, takykardia, seerumin keratiinifosfokinaasin pitoisuuden lisääntyminen ja leukosytoosi (Hietala ja Syvälahti 2013).
Aripipratsolia lukuun ottamatta painonousu on mahdollinen haittavaikutus kaikilla psykoosilääkkeillä. Se voi johtaa suurentuneeseen tyypin 2 diabeteksen riskiin ja heikentyneeseen glukoosin ja lipidien aineenvaihduntaan, mitkä puolestaan lisäävät dyslipidemian sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä. On myös mahdollista, että glukoosin sieto heikkenee, vaikka paino ei nousisikaan (Amor 2012, Hietala ja Syvälahti 2013).
Painonnousun katsotaan olevan psykoosilääkkeiden aiheuttaman metabolisen häiriön perimmäinen tekijä (Gabriel ym. 2017, Siafis ym. 2018). Psykoosilääkkeet vaikuttavat välittäjäainejärjestelmien kautta syömiskäyttäytymiseen, palkitsemisjärjestelmään ja energiatasapainoon, jotka ohjaavat metabolista säätelyä (McClellan 2018, Siafis ym. 2018).
Psykoosilääkkeiden välillä on eroja painoa lisäävässä vaikutuksessa. Yleisesti ottaen uudet psykoosilääkkeet aiheuttavat painonnousua perinteisiä psykoosilääkkeitä enemmän.
Tavallisesti paino nousee muutaman kuukauden ajan lääkehoidon aloituksesta, mutta joskus painonnousu voi jatkua jopa vuoden. Painonnousu on hyvin yksilöllistä lääkeaineesta riippumatta, eikä toistaiseksi tiedetä juurikaan riskitekijöitä (Hietala ja Syvälahti 2013).
Muita psykoosilääkkeiden mahdollisia haittavaikutuksia ovat antikolinergiset haitat (kolinergisten reseptorien salpaus), kuten suun kuivuminen, sydämentykytys, virtsaretentio, näköhäiriöt ja ummetus. Seksuaalitoimintojen häiriöt ovat myös yleisiä. Niistä esimerkkejä ovat libidon heikkeneminen, ejakulaatiohäiriöt tai anorgasmi, jotka ovat todennäköisesti seurausta antiserotonergisestä, antiadrenergisestä ja antidopaminergisestä vaikutuksesta.
Harvinainen, joskin vakava haittavaikutus, on agranulosytoosi, joka johtuu luuydinvauriosta. Myös lievemmät muutokset valkosoluissa ovat mahdollisia etenkin hoidon alussa. Tavallisempia haittoja ovat sapen viskositeetin lisääntymisestä ja kolestaasista johtuva obstruktiivinen ikterus sekä ihottuma. Se voi olla nokkosihottumaa, dermatiittia tai johtua valoyliherkkyydestä (Hietala ja Syvälahti 2013).
Kaikki sentraaliset ja autonomiset haittavaikutukset riippuvat annostuksesta ja niitä voidaan estää annosta pienentämällä tai lääkeainetta vaihtamalla. Allergiat sen sijaan ovat annoksesta riippumattomia, ja siksi sopimattoman lääkeaineen käyttö tulee lopettaa kokonaan (Hietala ja Syvälahti 2013). Koska tieto lääkkeiden pitkäaikaiskäytöstä sekä vaikutuksista kognitiiviseen kehitykseen ja aivojen kypsymiseen on vielä puutteellista, on niiden tarvetta, tehoa ja mahdollisia haittavaikutuksia arvioitava säännöllisesti (Puutsjärvi ym. 2016).
2.6.2 Vanhojen psykoosilääkkeiden haittavaikutukset
Vanhoilla psykoosilääkkeillä on vaihteleva vaikutus autonomiseen hermostoon ja verenkiertoelimistöön. Alfa-reseptorisalpauksesta johtuvaa ortostaattista hypotensiota esiintyy tavallisesti etenkin hoidon alussa. Toisin kuin antipsykoottiselle vaikutukselle, sille kehittyy osittainen toleranssi. Klooripromatsiini ja muut fentiatsiinin alifaattiset johdokset ovat suhteellisen voimakkaita alfa-reseptorisalpaajia. Myös piperatsiinijohdokset salpaavat alfareseptoreja, joskin heikommin, ja siten haittavaikutuksetkin ovat niillä vähäisempiä (Hietala ja Syvälahti 2013).
Sedatiivisuus on tyypillistä fentiatsiinin johdoksille ja se voi ilmentyä paitsi väsymyksenä, myös alkoholin, unilääkkeiden tai kipulääkkeiden vaikutusta lisäävänä vaikutuksena.
Piperatsiinijohdoksilta tämä ominaisuus puuttuu kokonaan. Erityisenä haittana voidaan mainita valoyliherkkyys, jota klooripromatsiini aiheuttaa (Hietala ja Syvälahti 2013).
2.6.3 Uusien psykoosilääkkeiden haittavaikutukset
Uusien psykoosilääkkeiden suurin etu perinteisiin verrattuna on niiden taipumus vähäisempiin motorisiin haittavaikutuksiin koko lääkeaineryhmässä. Tosin on huomattava, että motoristen haittojen riski kasvaa myös uusilla psykoosilääkkeillä lääkeannoksen kasvaessa. Riski tardiiviin dyskinesiaan on myös huomattavasti pienempi kuin perinteisillä psykoosilääkkeillä. Varjopuolena on se, että uudet psykoosilääkkeet aiheuttavat painonousua ja metabolisia haittoja perinteisiä psykoosilääkkeitä enemmän. Veren rasva- arvojen haitalliset muutokset liittyvät ilmeisesti lähinnä painonousuun toisin kuin glukoosin siedon heikkeneminen. Syy-yhteys heikentyneeseen glukoosin sietoon ei ole varma, koska useisiin psykiatrisiin häiriöihin liittyy diabetesriski ilman psykoosilääkitystäkin. Yleisiä haittoja ovat myös lisääntynyt syljen eritys, väsymys ja verenpaineen lasku etenkin hoidon alussa (Hietala ja Syvälahti 2013).
Uuden polven psykoosilääkkeiden tyyppiaineena pidetään klotsapiinia. Sen käyttöön liittyvän merkittävän arganulosytoosiriskin (n. 1 %) takia käyttö rajoittuu vain hoitoresistentteihin potilaisiin ja potilaisiin, joille perinteiset psykoosilääkkeet eivät sovi.
Verenkuvamuutosten riski ei ole riippuvainen klotsapiinipitoisuudesta. Muita yleisempiä haittoja ovat väsymys, syljen erityksen lisääntyminen, painon nousu ja metaboliset muutokset. Klotsapiini sitoutuu hyvin muun muassa serotoniinireseptoreihin (5-HT2A, 5- HT2C, 5-HT7), alfareseptoreihin, muskariinireseptoreihin ja dopamiini D4-reseptoreihin. Sen sijaan affiniteetti dopamiini D2-reseptoreihin on melko heikko ja hoitoannoksina arviolta vain 40–60 prosenttia striatumin D2-reseptoreista on miehitetty. Epäillään, että juuri tästä syystä motoriset haittavaikutukset jäävät vähäisemmiksi kuin perinteisillä psykoosilääkkeillä. On kuitenkin epäselvää, mikä tekee klotsapiinista terapeuttisesti vaikuttavan (Hietala ja Syvälahti 2013).
Risperidoni salpaa D2-, alfa- ja 5-HT2A-reseptoreja, mutta ei niinkään muskariini- tai histamiinireseptoreja. Hoitoannoksina risperidonin antipsykoottinen teho on haloperidolin kanssa samaa luokkaa, mutta motorisia haittoja esiintyy vähemmän (Hietala ja Syvälahti
2013). Risperidonin on huomattu nostavan painoa mutta vähemmän kuin klotsapiinin.
Lisäksi risperidoni näyttää lisäävän prolaktiinin tuotantoa (Krause ym. 2018).
Olantsapiini nostaa painoa kuten ketiapiinikin (Krause ym. 2018). Sen reseptorivaikutukset muistuttavat klotsapiinia, ja painon nousun arvellaan johtuvan juuri serotoniini- ja histamiinivaikutuksista. Olantsapiinilla on sedatiivinen vaikutus, mutta motoriset haitat ja prolaktiinipitoisuuden suureneminen on vähäistä. Olantsapiinihoitoon voi liittyvä maksaentsyymiarvojen nousua, joka tosin on usein ohimenevää. Lisäksi voi tulla antikolinergisiä haittoja, kuten suun kuivuminen, virtsaretentio, ummetus ja sydämentykytys (Hietala ja Syvälahti 2013). Yhdessä tutkimuksessa olantsapiinin on myös havaittu aiheuttavan harmaan aineen ohenemista vasemman ja oikean puolen aivokuorella psykoottisesta masennuksesta kärsineillä relapsipotilailla. Aivokuori oheni kuitenkin myös potilailla, jotka saivat lumelääkettä ja sairastuivat uudelleen. Potilailla, jotka saivat lumelääkettä, mutta eivät sairastuneet uudelleen, aivokuori ei ohentunut. Tutkimuksen mukaan olantsapiini siis ehkäisi relapsia, mutta ohensi korteksia (Voineskos ym. 2020).
Kahta uuden polven psykoosilääkettä, olantsapiinia ja risperidonia, vertailleen meta- analyysin mukaan niiden teho psykoosin hoidossa lapsilla ja nuorilla ei eroa toisistaan. Ne hoitavat yhtä tehokkaasti myös skitsofrenian positiivisia ja negatiivisia oireita. On kuitenkin huomioitava, että tutkimuksessa ei ollut tietoa vertailtujen lääkeaineiden annoksista tai siitä, käyttivätkö potilaat riittävän suurta annosta lääkettä tarpeeksi pitkään. Sen sijaan sivuvaikutukset ovat erilaiset. Olantsapiinin huomattiin aiheuttavan risperidonia enemmän painonnousua ja kasvattavan painoindeksiä. Risperidoni puolestaan aiheutti myotoniaa, vapinaa, akatisia ja muita ekstrapyramidaalisia haittoja olantsapiinia enemmän (Xia ym.
2018). Toinen olantsapiinia ja risperidonia ensimmäisen polven antipsykoottia molindonia (ja profylaktisesti bentsodiatsepiinia) saaviin potilaisiin, joilla skitsofrenia oli puhjennut varhain vertaava tutkimus (Sikich ym. 2008) ei myöskään havainnut tehoeroa kyseisten uuden polven psykoosilääkkeiden välillä. Tutkimuksen mukaan paino nousi olantsapiinilla hoidetuilla potilailla 6,1 kg ja risperidonilla 3,6 kg. Molindonia saaneilla potilailla paino ei noussut, mutta potilaat raportoivat enemmän akatisiaa. Perinteisiä ja uuden polven psykoosilääkkeitä nuorten psykoosipotilaiden hoidossa vertailleissa tutkimuksissa ei ole todettu tehoeroja myöskään, kun mittarina käytetään brief psychiatric rating scale (BPRS) -pisteitä (Kumar ym. 2013).
Ketiapiinin on huomattu myös nostavan painoa mutta keskimäärin vähemmän kuin olantsapiinin ja klotsapiinin. Se ei juurikaan lisää prolaktiinin eritystä ja liikehaittavaikutusten riski on pieni. Tämä johtuu osittain heikosta D2- reseptorisalpausvaikutuksesta. Sedaatiota, ortostaattista hypotensiota, huimausta ja suun kuivumista voi esiintyä hoitoannoksilla 5-HT2A-, alfa-, muskariini- ja histamiinireseptorivaikutusten takia (Hietala ja Syvälahti 2013).
Reseptorivaikutuksiltaan muista poikkeava uuden polven psykoosilääke aripipratsoli toimii osittaisena dopamiini D2-reseptoriagonistina. Se miehittää yli 90 prosenttia D2-reseptoreista striatumissa, mutta motoristen haittojen riski on silti pieni. Tyypillisiä haittoja ovat päänsärky, unettomuus, pahoinvointi, rauhattomuus ja joskus akatisia (Hietala ja Syvälahti 2013). Aripipratsoli ei juurikaan lisää painoa tai prolaktiinipitoisuuksia tai aiheuta dyslipidemiaa. Se ei myöskään heikennä glukoosinsietokykyä (Kumar ym. 2013).
Yksi uusimmista kliiniseen käyttöön tulleista psykoosilääkkeistä on tsiprasidoni. Sillä on D2-reseptorivaikutuksen lisäksi laaja vaikutus serotoniinijärjestelmään. Olantsapiinin tapaan motorisia haittoja voi esiintyä mutta vähemmän kuin perinteisillä psykoosilääkkeillä. Myös vaikutus painoon ja prolaktiinin tuottoon on vähäistä, mutta sen sijaan QT-ajan pidentymistä on havaittu (Hietala ja Syvälahti 2013). Uutena tulokkaana markkinoilla on myös breksipipratsoli, joka muistuttaa rakenteeltaan aripipratsolia. Se on reseptorivaikutuksiltaan D2 osittaisagonisti ja 5-HT2A-antagonisti. Sen D2-vaikutus on aripiptatsolia heikompi, kun taas 5-HT2A-vaikutus on tätä vahvempi. Lisäksi sillä on keskivahva H1-reseptoriantagonismi vaikutus. Breksipipratsoli ei juuri aiheuta motorisia haittoja ja metaboliset haitat ovat olleet lieviä. Lääkkeen uutuuden takia näyttöä ei kuitenkaan ole vielä paljoa (Das ym. 2016).
2.7 Haittavaikutusten ehkäiseminen
Psykoosilääkkeiden käytön seurantaan näyttää liittyvän paljon ongelmia, joista seuraa potentiaalisesti vakavia haittoja. Hoidon sisällöllinen ja aikataulullinen toteutus on kliinisesti vaihtelevaa ja usein puutteellista. Uusien psykoosilääkkeiden kliinistä käyttöä on tutkittu lapsilla ja nuorilla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimuksen mukaan vain kolmasosa potilaista oli saanut fyysisen terveydentilan arvion ennen psykoosilääkkeen käyttöönottoa. Noin viidesosaa potilaista, joita lääkittiin yli kaksi vuotta, ei ollut fyysisesti
tutkittu yhdelläkään seurantakäynnillä. Myös lasten ja nuorten kasvuhistoria oli kirjattu ylös puutteellisesti. Huomattavaa on myös se, että perhetaustoja ja perhehistoriaa oli tutkittu psyykkisten sairauksien osalta mutta ei somaattisten. Esimerkiksi psykoosilääkityksen haittariskien kannalta oleelliset tiedot perheiden metabolisista sairauksista olivat usein puutteelliset. Psykoosilääkkeiden käyttö on yleisesti lisääntynyt ja niiden indikaatiot laajentuneet. Lisäksi off label -käyttöä on runsaasti. Siksi tarvittaisiinkin systemaattiset seuranta- ja hoitokäytänteet, sekä parempaa viestintää niin hoitohenkilökunnan välille kuin potilaiden omaistenkin suuntaan (Kakko ym. 2017).
Vuonna 2010 Early Psychosis -järjestön konferenssissa Amsterdamissa International Physical Health in Youth Stream (iphYs) -työryhmä pani aluille Healthy Active Lives (HeAL) -kannanoton. Sen tavoite on kansainvälisesti parantaa psykoosipotilaiden elämänlaatua muun muassa ennaltaehkäisemällä uusien psyykkisten sairauksien puhkeamista ja tukemalla psykoosipotilaiden fyysistä terveyttä. Muihin nuoriin verrattuna psykoosipotilailla on 2–3 kertaa suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, jotka ovat yleisin syy ennenaikaiseen kuolemaan nuorilla psykoosipotilailla. Sydän- ja verisuonitaudit ovat siis yleisempi syy ennenaikaiseen kuolemaan kuin itsemurha.
Metabolisen oireyhtymän riski on 2–3 kertaa suurempi, samoin tyypin 2 diabeteksen riski.
Tupakointi on 3–4 kertaa yleisempää. Näitä riskitekijöitä kartoitetaan puutteellisesti terveydenhuollossa, eikä niihin puututa riittävästi, vaikka ne olisivatkin ilmeisiä. HeAL- kannanotto tähtää ehkäistävissä olevien ongelmien vähentämiseen. Nuoria pyritään tukemaan paremmin heidän terveyteensä liittyvässä päätöksenteossa ja vastuunotossa.
Esimerkiksi tupakoinnin lopettamiseen halutaan tarjota lisää tukea ja lisätä nuorten fyysistä aktiivisuutta. Myös terveellisen ruokavalion tukeminen on keskeisessä roolissa, sillä psykoosilääkityksen aloittamisesta seuraa usein kylläisyyden tunteen väheneminen ja mielihalujen lisääntyminen. Projektiin kuuluu kliinikoita, potilaita ja heidän perheenjäseniään sekä tutkijoita 11:stä eri maasta. Tavoitteeseen pyritään tekemällä kansainvälisesti yhteneviä toimintamalleja ja -periaatteita hoito- ja ennaltaehkäisytapoihin ja soveltamalla näitä kansallisiin käyttöihin (iphYs).
3 Tutkimuskysymys ja hypoteesi
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon psykoosilääkkeitä käytetään sellaisten potilaiden hoitoon, jotka eivät saa varsinaista psykoosin, psykoottisen masennuksen tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosia. Hypoteesina oli, että psykoosilääkkeiden off label -käyttö on yleistä potilasaineistossa, jossa ei ole edellä mainittuja diagnooseja.
4 Tutkimusmetodit
4.1 Aineisto
Aineisto koostui 337:stä KYSin nuorisopsykiatrisiin avohoitoyksiköihin neljän vuoden aikana tulleista nuorista. Potilaiden sisäänottokriteereinä olivat 14–20 vuoden ikä ja tulo lähetteellä KYSin nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitoon. Alkuun potilaat täyttivät kyselylomakkeet ja heidät haastateltiin. Poissulkukriteerinä oli kyvyttömyys ymmärtää alkuhaastattelun lisäksi kyselyn merkitystä. Alkuhaastatteluun kuului myös puolistrukturoitu diagnostinen haastattelu Structured Clinical Interview for DSM-IV (SCID), joka on yleisesti kliinisessä- ja tutkimuskäytössä. Haastattelun perusteella potilaat saivat Diagnostic and Statical Manual of Mental Disorders (DSM-IV) -luokituksen mukaiset diagnoosit. Kyseessä on American Psychiatric Association julkaiseman mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden luokitusjärjestelmä.
4.2 Diagnoosien luokittelu
Lähtökohtana pidettiin sitä, että uuden polven psykoosilääkkeiden käyttö on hoitosuositusten mukaista psykoosisairauksissa (DSM-IV-luokituksen mukaiset diagnoosikoodit: 259.1–295.9 ja 297.1–298.9), psykoottisessa masennuksessa (296.24 ja 296.34) ja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä (296.0–296.06). Uusista psykoosilääkkeistä erityisesti ketiapiinia käytetään pienillä annoksilla myös uni- ja ahdistuslääkkeenä ja masennuksen hoidon tehostajana. (Bauer ym. 2010, Nesvåg ym. 2016). Tämän takia päädyimme luokittelemaan erikseen ketiapiinin käytön annoksilla 25–50 mg sillä oletuksella, että näillä annoksilla sitä ei käytetty varsinaisesti psykoosin hoitoon.
4.3 Muuttujat
Jatkuvina muuttujia olivat ikä ja painoindeksi (BMI), joka mitattiin tutkimuksen alussa alkuhaastattelun yhteydessä laskemalla henkilön paino jaettuna pituuden neliöllä.
Luokkamuuttujina olivat sukupuoli, hoitokäyntien lukumäärä, YEAH-kyselyn pisteet ja BDI-masennuskyselyn pisteet. Hoitoon hakeutuneiden nuorten psyykkiset oireet ja voimavarat mielenterveyden ennustajina (YEAH) on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) meneillään oleva tutkimus, joka pyrkii parantamaan nuorten psykiatrisen hoidon suunnittelua kyselyn avulla, joka muodostaa nykyistä tarkemman kuvan nuoren tilanteesta.
Kysely pyrkii ennustamaan samalla myös psykoosiin sairastumisen riskiä (Tommi Tolmunen, henkilökohtainen tiedonanto). Beckin depressioasteikko (Beck Depression Inventory, BDI) on masennuksen oireiston mittaamiseen käytetty kysely. Sen pohjalta yksin ei voi tehdä masennusdiagnoosia (Depressio: Käypä hoito -suositus, 2020).
4.4 Tilastolliset menetelmät
Jatkuvien muuttujien jakaumat tarkistettiin. Koska ne noudattivat normaalijakaumaa, ryhmäerojen vertailuun käytettiin yksisuuntaista varianssianalyysiä (ANOVA). Varianssien homogeenisuus eri ryhmissä tarkistettiin Levenen-testillä. Luokkamuuttujia tutkittiin ristiintaulukoinnilla ja Fisherin tarkalla nelikenttätestillä. Alfa-tasoksi määritettiin p 0,05.
Analyysit tehtiin Statistical Package for Social Sciences (SPSS) -ohjelmalla, josta oli käytössä versio 25.
5 Tulokset
Aineistosta poikia oli 92 (27,3 %) ja tyttöjä 245 (72,7 %). Pojista 23 (25 %) ja tytöistä 65 (26,5 %) käytti psykoosilääkettä. Sukupuolen, iän ja BMI:n suhteen aineistossa ei ollut merkittäviä eroja psykoosilääkkeen käytössä. Merkittävästi suurempaa psykoosilääkkeiden käyttöä oli potilailla, joilla oli suuremmat YEAH-pisteet, suuremmat BDI-pisteet tai jotka
kävivät puolenvuoden seuranta-aikana enemmän terapiassa. Taulukossa 1 on esitetty psykoosilääkkeen käyttö eri muuttujien mukaan, muuttujien lukumäärät ja osuudet prosentteina, muuttujien keskiarvot ja keskihajonnat, testisuureet ja p-arvot. Potilaita oli yhteensä 337.
Taulukko 1. Sukupuolen, iän, BMI:n, hoitokäyntien ja kyselypisteiden osuudet psykoosilääkkeen käytössä annosten mukaan.
Muuttuja Ei käyttänyt
psykoosilääkettä (n = 249)
Ketiapiini ad 50 mg (n = 52)
Ketiapiini yli 50 mg tai muu psykoosilääke (n = 36)
Testisuure P-arvo
Poikia n (%) Tyttöjä n (%)
69 (75) 180 (73,5)
12 (13) 40 (16,3)
11 (12) 25 (10,2)
0,68 0,68
0,71a 0,71a Ikä keskiarvo (SD) 16,58 (1,69) 16,35 (1,49) 16,77 (1,63) 0,736 0,480b BMI keskiarvo (SD) 23,32 (4,90) 22,83 (2,50) 19,34 (1,88) 2,143 0,125b Hoitokäynnit
keskiarvo (SD)
5,28 (3,84) 7,35 (4,72) 6,39 (3,70) 6,381 0,002b
YEAH-kysely keskiarvo (SD)
32,78 (22,84) 43,62 (29,31) 45,69 (34,15) 6,942 0,001b
BDI-masennuskysely keskiarvo (SD)
20,04 (12,14) 26,46 (12,13) 20,78 (13,18) 5,920 0,003b
a Khiin neliötesti
b yksisuuntainen varianssianalyysi ANOVA
Niistä potilaista, joilla oli jokin psykoosisairauden diagnoosi ja lääkehoito osana keskeistä hoitomenetelmää, puolet käytti psykoosilääkettä ja kolmasosa käytti psykoosilääkettä psykoosinhoitotasolla. Eniten psykoosilääkettä käyttivät potilaat, joilla oli psykoosidiagnoosi tai psykoottisen masennuksen diagnoosi. Psykoosidiagnoosin saaneista potilaista 39 % ei käyttänyt psykoosilääkettä ollenkaan. Myös muissa diagnoosiryhmissä suurin joukko potilaista ei käyttänyt psykoosilääkettä. Heistä, joilla ei ollut psykoosisairauden diagnoosia, 14 % käytti psykoosilääkettä pienenä määränä ja 5 % suurena määränä.
Taulukossa 2 kuvataan psykoosilääkkeiden käyttöä eri sairausryhmissä. Fisherin tarkan nelikenttätestin testisuureena oli 43,13 ja P < 0,001. Psykoosilääkkeiden käyttö eri sairausryhmissä oli erilaista (fisherin tarkka nelikenttätesti p < 0,001: taulukko 2).
Taulukko 2. Psykoosilääkkeen käyttö eri diagnoosiryhmissä.
Ei psykoosi diagnoosia
Psykoosi Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Psykoottinen masennus
Yhteensä
Ei käyttänyt psykoosilääkettä n (%)
215 (81,1) 9 (39,1) 17 (56,7) 8 (42,1) 249 (73,9)
Ketiapiini ad.
50 mg n (%)
36 (13,6) 6 (26,1) 5 (16,7) 5 (26,3) 52 (15,4)
Ketiapiini yli 50 mg tai
muu psykoosilääke n (%)
14 (5,3) 8 (34,8) 8 (26,7) 6 (31,6) 36 (10,7)
Yhteensä 265 (100) 23 (100) 30 (100) 19 (100) 337 (100)
6 Pohdinta
6.1 Keskeisimmät tulokset
Psykoosilääkkeitä käytetään paljon masennuspotilailla ja tämä voi olla perusteltua, sillä psykoosilääkkeet näyttävät tehostavan masennuslääkkeen vaikutusta. Psykoosilääkeannos oli off label -käytössä yleensä pieni, mutta myös psykoosinhoitotason annoksia käytettiin noin 5 prosentilla ei-psykoottista sairautta sairastavista potilaista. On kuitenkin mahdollista, että tämä aineiston potilaiden diagnoosit muuttuvat puolen vuoden tutkimusseurannan jälkeen, ja off label -käyttö muuttuu heidän kohdallaan hoitosuositusten mukaiseksi käytöksi. Tutkimuksia psykoosilääkkeiden käytöstä muihin kuin psykoottisiin sairauksiin ja niiden perusteista ja tehokkuudesta tarvittaisiin.
Sukupuoli, ikä tai BMI ei ollut merkittävästi yhteydessä siihen, kuinka paljon psykoosilääkkeitä käytettiin. Ylipainoa selittäviä tekijöitä ovat epäterveelliset elämäntavat kuten huono ruokavalio, liikkumattomuus ja tupakointi. Näitä riskitekijöitä esiintyy skitsofrenian lisäksi muissa vakavissa mielenterveyden häiriöissä, joissa toimintakyky heikkenee, mikä johtaa runsaaseen fyysiseen sairastamiseen näissä ryhmissä. On pohdittu myös sitä, että psyykkisesti sairaiden fyysiseen terveyteen ei ole aikaisemmin kiinnitetty tarpeeksi huomiota, mikä on myötävaikuttanut metabolisen sairastavuuden yleisyyteen lääkehoitojen puutteellisten seurantojen lisäksi. Näin ollen 20-vuotiaan skitsofreenikon elinajanodotteen on tutkittu olevan 25 vuotta lyhyempi kuin muun väestön (Viertiö ym.
2012). Tässä tutkimuksessa psykoosilääkkeitä käyttäneiden BMI ei eronnut merkittävästi muista tutkimukseen osallistuneista. Se voi johtua siitä, että aineiston potilaat olivat vasta nuoria (keski-ikä 16 vuotta) tai siitä että muihinkin mielenterveyden sairauksiin kuin psykoosisairauksiin ja niiden lääkkeisiin liittyy metabolista sairastavuutta.
Terapiakäyntien lukumäärä korreloi psykoosilääkkeiden käytön kanssa, mikä on hyvä, koska psykoosilääkkeiden käyttö tulisikin aina yhdistää psykoterapiaan. Vuosien 2008–
2015 aikana psykoosilääkkeitä käyttäneistä lapsista ja nuorista vain neljäsosa sai terapiaa (Saastamoinen ym. 2017).
YEAH-kysely pisteiden osalta voitiin nähdä, että potilaat, joilla pistemäärät olivat suurempia, käyttivät enemmän psykoosilääkkeitä. YEAH-kysely onkin tehty ennustamaan psykoosiin varhaisia oireita ja sairastuvuuden riskiä.
6.2 Löydösten merkitys ja aiempi kirjallisuus
Psykoosilääkkeiden käyttöä eri sairausryhmissä Norjassa tutkineessa tutkimuksessa psykoosilääkkeiden käyttö oli runsaampaa pojilla kuin tytöillä. Yleisin määrätty psykoosilääke oli risperidoni ja toiseksi yleisimmät aripipratsoli pojilla ja ketiapiini tytöillä.
Norjalaisilla pojilla yleisin diagnoosi psykoosilääkkeen käyttäjillä oli hyperkineettisyys ja autismi ja tytöillä ahdistuneisuus ja masennus. Skitsofreniaan psykoosilääke oli käytössä 13,6 %:lla ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 9,4 %:lla potilaista. Norjassa psykoosilääkkeiden käyttö ei-psykoottisiin sairauksiin oli siis yleisempää kuin psykoottisiin sairauksiin. Norjalaisen aineiston 2121 0–18-vuotiasta potilasta oli kerätty Norjan
reseptitietokannasta (Norwegian Prescription Database, NorPD) ja eroaa siten tämän tutkimuksen aineistosta, joka oli kerätty nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon potilaista (Nesvåg ym. 2016).
Vaikka norjalaisaineiston potilaista suurin osa psykoosilääkettä käyttävistä oli poikia, on huomattava, että sukupuoliero oli merkittävää vain nuorten (7–11-vuotiaiden) potilaiden keskuudessa. Ikäryhmässä 16–18, joka muistuttaa enemmän tämän tutkimuksen 14–20- vuotiaita potilaita, sukupuolten välistä eroa ei ollut kuten ei tässäkään tutkimuksessa.
Epidemiologisesti ajatellen voi olla, että nuoremmilla korostui neuropsykiatristen sairauksien sukupuolieron vaikutus. Lapsuusiällä pojilla on enemmän esimerkiksi autismia ja siihen liittyviä käytösongelmia (Moilanen ym. 2012). Yhteistä näiden tutkimusten välillä oli myös se, että psykoosidiagnoosin saaneista potilaista kaikki eivät käyttäneet psykoosilääkettä. Myös psykoosilääkkeen käyttö masennuksen hoidossa oli yleistä niin Norjassa kuin tässäkin tutkimuksessa.
Myös amerikkalaisessa tutkimuksessa psykoosilääkkeiden käyttö oli yleisempää poikien kuin tyttöjen keskuudessa. Heidän aineistossaan sukupuolten välinen ero näkyi myös nuoruusikäisten joukossa (13–18-vuotiaat) ja nuorten aikuisten joukossa (19–24-vuotiaat).
Yleisimmät diagnoosit psykoosilääkkeiden käyttäjillä olivat keskittymiskyvyn vaikeudet ja hyperkineettisyys sekä masennus. Psykoosilääkkeitä käytettiin myös paljon unettomuuden ja kiihtymyksen hoitoon ilman mitään varsinaista psyykkisen sairauden diagnoosia (Olfson ym. 2015). Amerikkalaiset käyttivät psykoosilääkkeitä enemmän verrattuna Euroopan maihin (Steinhausen 2015).
6.3 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet
Tutkimuksen vahvuus on se, että aineisto on edustava ja vastaa hyvin todellisuutta erikoissairaanhoidossa. Heikkous on se, että puolen vuoden seuranta-aika on lyhyt aika ja niin ollen monet tutkittavista saattavat myöhemmin saada psykoosisairauden diagnoosin, jolloin ei enää ole kyse psykoosilääkkeiden off label -käytöstä. Toinen heikkous on se, että muuttuneen tietosuojalainsäädännön takia ei voitu katsoa, mitä määrätyistä lääkkeistä apteekista oli haettu, kuten alun perin oli tarkoitus. Kaikista käyttämättä jätetyistä resepteistä psyykenlääkkeitä jätetään noutamatta eniten (Kennedy ym. 2008, Harrison ym. 2012).
Vuonna 2018 Kelan reseptitilastojen mukaan oikeuksia erityiskorvattaviin lääkkeisiin oli 99 567 vaikeissa psykoosisairauksissa ja muissa mielenterveyden häiriöissä. Korvauksia saaneita vastaavassa ryhmässä puolestaan oli 79 336. Psyykenlääkkeiden ostokerroissa on sukupuolten välillä eroa. Tytöt ostavat lääkkeitä enemmän kuin pojat. (Suomen lääketilastot 2018.)
On myös huomioitavaa, että SCID-haastattelu perustuu potilaan kertomukseen. Kaikki potilaat eivät kerro kaikkia diagnoosin tekoon vaikuttavia tietoja heti alussa, ja siksi diagnoosit voivat olla virheellisiä.
6.4 Yhteenveto
Psykoosilääkkeen hoitosuositusten mukaisen diagnoosin saaneista potilaista puolella oli psykoosilääke osana hoitoa. Kolmasosalla lääkeannos oli psykoosin hoidon tasoinen. Muun diagnoosin saaneista 14 % käytti pientä psykoosilääkeannosta ja 5 % suurta psykoosilääkeannosta. Psykoosilääkettä käyttävillä potilailla YEAH-pistemäärät ja terapiakäyntimäärät olivat korkeammat kuin potilailla, jotka eivät käyttäneet psykoosilääkkeitä. iässä, sukupuolessa ja BMI:ssä ei ollut eroavaisuuksia.
Off label -käyttö on yleistä ja siihen tulee kiinnittää entistä paremmin huomiota.
Psykoosilääkkeitä käytetään paljon muuhunkin kuin psykoosin hoitoon ja lääkehoitojen vakavat sivuoireet ovat ongelma. Tästä syystä psykoosilääkehoidoille tarvitaan kunnon seurantoja ja käyttö tulee rajata potilaisiin, jotka todella hyötyvät lääkkeestä. Tarvitaan myös aiempaa enemmän somaattista seurantaa sekä liikunta- ja ravinto-ohjausta.
Haittavaikutuksiin pitää puuttua tehokkaammin. Tässä aineistossa psykoosilääkkeiden käyttö oli vähäistä ja monilla psykoosisairauden diagnoosin saaneilla ei ollut lääkettä käytössä. Koska kyseessä ovat nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon potilaat, hoidon tuleekin olla hyvin kohdennettua ja perusteltua.
Lähteet
Alanen H.-M., Järventausta K., Talaslahti T., Leinonen E. Psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa ongelmia ikäihmisille. Julkaistu 19.06.2013. Luettu 30.06.2020.
http://sic.fimea.fi/2_2013/psyykenlaakkeet_voivat_aiheuttaa_ongelmia_ikaihmisille Arango C. Present and future of developmental neuropsychopharmacology. European Neuropsychopharmacology 25(5): 703–712, 2015
Bauer M., El-Khalili N., Datto C. ym. A pooled analysis of two randomised, placebo- controlled studies of extended release quetiapine fumarate adjunctive to antidepressant therapy in patients with major depressive disorder. Journal of Affective Disorders 127(1–3):
19–30, 2010
Ben Amor L. Antipsychotics in pediatric and adolescent patients. A review of comparative safety data. Elsevier B.V. Journal of Affective Disorders 138: 22–30, 2012
Briles J., Rosenberg R., Brooks A. ym. Review of the safety of second-generation antipsychotics: Are they really “Atypically” safe for youth and adults? Primary Care Companion for CNS Disorders 14(3): 2012 Luettu 5.6.2020 www.ncbi.nlm.nih.gov Das S., Barnwal P., Winston A.B., Mondal S. and Saha I. Brexpiprazole: So far so good.
Therapeutic Advances in Psychopharmacology 6(1): 39–54, 2016
Davis M., Chen N and Glick D.: A meta-analysis of the efficacy of second-generation antipsychotics. Archives of General Psychiatry 60(6): 553–564, 2003
Depressio. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 5.05.2021). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
Duffy A and Grof P. Lithium Treatment in Children and Adolescent. Pharmacopsychiatry.
Sep;51(5):189–193, 2018
Francey S.M., Nelson B., Thompson A. ym. Who needs antipsychotic medication in the earliest stages of psychosis? A reconsideration of benefits, risks, neurobiology and ethics in the era of early intervention. Schizophrenia Research 119(1–3): 1–10, 2010
Friberg V., Kakko K., Salmelin R. ja Borg A.-M. Lastenpsykiatrinen akuuttiosastohoito TAYS:ssa 2017–2018. Julkaistu 13.12.2019. 50–52/2019 vsk. 74 s. 2943–47 Luettu 25.06.2020. www.laakarilehti.fi/tieteessa/alkuperaistutkimukset/lastenpsykiatrinen- akuuttiosastohoito-tays-ssa-2017-ndash-18/?public=e2f94485fc94c4ebe07f5929613f5db5 Gabriel D., Jakubovski E., Taylor JH., Artukoglu B. and Bloch M. Predictors of treatment response and drop out in the treatment of early-onset schizophrenia spectrum disorders (TEOSS) study. Psychiatry Research 255: 248–255, 2017
Haapasalo-Pesu K.-M., Karukivi M. ja Saarijärvi S. The Growing Trend of Prescribing Antipsychotics for Young People in Finland, 2000 to 2010. Scandinavian Journal of Child and Adolescent Psychiatry and Psychology, 4(1), 31-35. Julkaistu 4.2.2016. Luettu 26.6.2020. https://tidsskrift.dk/sjcapp/article/view/20483
Harrison N., Cluxton-Keller F. and Gross D. Antipsychotic medication prescribing trends in children and adolescents. Journal of Pediatric Health Care 26(2): 139–145, 2012
Hietala J. ja Syvälahti E. Kirjassa Farmakologia ja toksikologia. Koulu & Mervaala Kustantanut Medicina, Kuopio 2013. S. 379–97.
Huttunen O. Psykoottisen häiriön lääkehoito lapsilla ja nuorilla, Duodecim Terveyskirjasto 2017, luettu 15.6.2021 https://www.terveyskirjasto.fi/lam00093/psykoottisen-hairion- laakehoito-lapsilla-ja-nuorilla
International Physical Health in Youth (iphYs) työryhmä. Healthy Active Lives (HeAL) consensus statement 2013. Luettu 07.07.2020 www.iphys.org.au
Kakko K., Pihlakoski L., Salmelin R., Keskinen P., Puura K. ja Tamminen T. Clinical use of second-generation antipsychotics in children. Scandinavian Journal of Child and Adolescent Psychiatry and Psychology Vol. 5(2):77-88, 2017 http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta- 201801301158
Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 5.05.2021). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
Kant R., Chalansani R., Chengappa K.-N. and Dieringer F. The off-label use of clozapine in adolescents with bipolar disorder, intermittent explosive disorder, or posttraumatic stress disorder. Journal of Child and Adolescent Psychopharmacology 14(1): 57–63, 2004
Kela, Fimea: Suomen lääketilasto SLT 2018. www.julkari.fi
Kennedy J., Tuleu I. and Mackay K.: Unfilled prescriptions of medicare beneficiaries:
Prevalence, reasons, and types of medicines prescribed. Journal of managed care pharmacy 14(6): 553–560, 2008
Krause M., Zhu Y., Huhn M. ym. Efficacy, acceptability, and tolerability of antipsychotics in children and adolescents with schizophrenia: A network meta-analysis. European Neuropsychopharmacology 28(6): 659–674, 2018
Kroeze K., Hufeisen J., Popadak A. ym. H1-histamine receptor affinity predicts short-term weight gain for typical and atypical antipsychotic drugs. Neuropsychopharmacology 28(3):
519–526, 2003
Kumar A., Datta S., Wright D. ym. Atypical antipsychotics for psychosis in adolescents.
Cochrane Database of systematic reviews (10):CD009582. doi(10): CD009582, 2013.
Julkaiastu 15.10.2013
Leucht S., Cipriani A., Spineli L. ym. Comparative efficacy and tolerability of 15 antipsychotic drugs in schizophrenia: A multiple-treatments meta-analysis. Lancet 382(9896): 951–962, 2013
Leucht S., Samara M., Heres S. and Davis M. Dose equivalents for antipsychotic drugs: The DDD method. Schizophrenia Bulletin 42(Suppl 1): S90–S94, 2016
Levine Z., Rabinowitz J., Lawson H., Douglas. and Ascher-Svanum H. Treatment response trajectories and antipsychotic medications: Examination of up to 18 months of treatment in the CATIE chronic schizophrenia trial. Schizophrenia Research 137(1-3): 141–146, 2012
