Pitäisikö valuutta- ja muita finanssi-
transaktioita verottaa? *
Jan Otto Andersson Professori (ma)
Åbo Akademi
C
hallenge-aikakauslehden tämän vuoden ke- säkuun numerossa on lyhyt poleeminen artik- keli. Dean Baker kysyy viattomasti ekonomis- teilta ”Why do we avoid financial-transaction taxes?” – ”Miksi vältämme finanssitransaktioi- hin kohdistuvia veroja?” Tällaisten verojen po- tentiaalinen tuotto on merkittävä. Esimerkiksi 0,25 prosentin vero jokaisesta osakkeen ja vas- taavan arvopaperin kaupasta tuottaisi Yhdys- valloissa helposti 100 miljardia dollaria vuodes- sa. Arvopaperikauppoihin kohdistuvat verot voisivat Bakerin mielestä olla myös muuten hyödyllisiä ja oikeudenmukaisia.Transaktiovero kohdistuisi raskaammin toi- mijoihin, jotka käyvät kauppaa useasti. Jos pi- dät osakkeesi kymmenen vuotta, maksaisit vain kerran 0,25 prosentin veron. Henkilö, joka vaihtaa osakesalkkunsa kuukausittain, joutuisi maksamaan veron 120 kertaa kymmenessä vuo-
dessa. Näin uhkapeliä muistuttava toiminta joutuisi kovemman verotuksen kohteeksi. Kun tavalliset ihmiset osallistuvat rahapeleihin ar- pajaisissa, kasinoissa tai veikkaamalla, he jou- tuvat maksamaan korkean veron tästä huvista.
Miksi arvopaperipeleihin osallistuvilta ei kan- neta vastaavanlaisia veroja? Missä mielessä ar- vopaperipelit eroavat niin ratkaisevasti tavan- omaisista rahapeleistä? Tärkein ero on toki sii- nä, että arvopaperipelien vaikutukset kansan- talouteen ja muuhun yhteiskuntaan ovat pal- jon kohtalokkaammat. Siksi niiden hillitsemi- nen esimerkiksi verotuksen avulla olisi – aina- kin tietyissä tilanteissa – jopa helpommin pe- rusteltavissa.
Arvopaperipelit ovat etenkin rikkaiden ih- misten puuhaa. Niin sanotut tavalliset ihmiset osallistuvat niihin yleensä vasta silloin kun jo- kin sijoitushuuma on jo päässyt valloilleen. Sil- loin heitä on myös suhteellisen helppo huiput- taa. Muistan elävästi, miten puolitoista vuotta sitten sivistyneet henkilöt, mm. professoriystä- väni, halusivat saada siunaukseni vahvalle us-
* Perustuu Kansantaloudellisen Yhdistyksen seminaaritilai- suudessa: ”Tobinin vero: lisää verotuloja, lisää vakautta?”
6.9.2001 pidettyyn esitelmään.
kolleen, että kannatti ostaa ns. uuteen talou- teen liittyviä osakkeita. Koska rikkailla on enemmän varaa – ja myös syitä – maksaa vero- ja, verotus joka kohdistuu raskaammin heidän toimintaansa on oikeudenmukaisuussyistä pe- rusteltu. Yritämmehän välillä myös asettaa kor- keampia veroja luksustuotteille.
Mikäli asetamme verotukselle neljä klassis- ta tavoitetta – kerätä rahaa yhteisiä hankkeita varten, ohjata toimijoiden käytöstä tavalla joka edistää yleistä hyvää, korjata tulonjako oikeu- denmukaisemmaksi sekä stabiloida kansanta- loutta – finanssitransaktioiden verotuksen pi- täisi kiinnostaa sekä valtiontalouden hoitajia että ekonomisteja. Kehitys on kuitenkin ollut päinvastainen. Samanaikaisesti kun transaktio- kustannukset teknisistä syistä ovat merkittäväs- ti pienentyneet ja muodolliset rajaesteet madal- lettu minimiin, on leimaveroja ja muita raha- taloudellisiin siirtoihin liittyviä maksuja alen- nettu tai poistettu kokonaan. Seurauksena on ollut räjähdysmäinen transaktioiden kasvu sekä pörsseissä että valuuttamarkkinoilla.1
Finanssitransaktioiden – sekä rahapaperi-, osake- että valuuttamarkkinoiden – merkitys kansantalouksille ja talouspolitiikalle on tämän kasvun myötä korostunut. Voimme Stephen Gillin mukaan käyttää ilmaisua ”the constitu- tionalism of disciplinary neo-liberalism” – ku-
rinpidollisen uusliberalismin perustuslaillista- minen – kuvataksemme tilannetta, jossa olem- me kansakuntina alistuneet ’markkinoiden’
asettamiin ”kolme C:hen”: credibility – consis- tency – confidence. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtiot sitoutuvat pelisääntöihin, jotka herättä- vät sijoittajien luottamusta vapaiden pääoma- markkinoiden oloissa. Uusi globaali talousjär- jestelmä nojaa markkinoihin, varsinkin pää- omamarkkinoihin, jotta nämä pitäisivät sekä taloudelliset että poliittiset toimijat kurissa.
Kysymys finanssitransaktioiden verottami- sesta on niin tulenarka, siksi että se koskee uuden globaalin talousjärjestelmän keskeisiä valtasuhteita. Pitäisikö valtioiden olla alistet- tuja vapaiden pääomamarkkinoiden kuriin, vaiko päinvastoin pääomanliikkeiden olla alis- tettuja valtioiden kontrolliin ja ohjaukseen?
Attac-liikkeen kiinnostus Tobinin veroon tus- kin johtuu siitä, että sen yksin uskotaan pys- tyvän vakauttamaan valuuttamarkkinoita, vaan siitä että se toimii vahvana symbolina. Mikä on valtioiden asema suhteessa globaaleihin pää- omamarkkinoihin, mikäli valtiot eivät halua tai uskalla nostaa edes pientä valuutansiirtoveroa poliittiselle agendalle? Ovatko pääomanliik- keet todella demokraattisesti valittujen elinten verotuksen ja ohjauksen ulottumattomissa?
Tobinin vero on noussut tärkeäksi symbo- liksi koska se liittyy nykymaailman tärkeimpiin valtakysymyksiin:
1. Mikä on valtioiden ja rahamarkkinoiden vä- linen oikea valtasuhde globalisoituvassa maailmassa? Eikö jonkinasteinen välimuoto säädeltyjen ja vapaiden rahamarkkinoiden välillä olisi mahdollinen? (Opettajani, Åbo Akademin professori Carl Erik Knoellinger julkaisi vuonna 1941 kirjan ”Valutaregle- ringen”. Siinä hän joutui pohtimaan tilan-
1Tätä esitelmää kirjoittaessani edessäni sattuu olemaan tau- lukko, joka esittää Ruotsin pörssin A-listan liikevaihtoa kol- menkymmenen viime vuoden ajalta. Taulukon mukaan lii- kevaihto vuonna 1980 oli 7,5 miljardia kruunua ja vuonna 2000 3814,5 miljardia kruunua – eli yli 500-kertainen. Toi- sesta taulukosta huomaan, että A-listan markkina-arvo oli 56 miljardia vuonna 1980 ja 3056 miljardia vuonna 2000;
se oli siis kasvanut hiukan yli 50-kertaiseksi. Suhteessa markkina-arvoon osakkeiden kiertoaika oli siis kymmenker- taistunut.
netta, jossa tiukka tai peitelty valuuttasään- tely oli toiminut kaikissa maissa jo ennen toista maailmansotaa. Olemme siitä ajasta liikkuneet äärimmäisyydestä toiseen.) 2. Mikä on kansallisvaltioiden ja globaalin jär-
jestelmän välinen oikea suhde? Pitäisikö val- tioiden suvereniteetti ja verotusoikeus siir- tää uusiin ylikansallisiin järjestöihin markki- naglobalisoitumisen myötä? Eikö olisi esi- merkiksi syytä perustaa ”Tobinin verojärjes- tö” – Tobin Tax Organization, TTO – YK:n talous- ja sosiaalineuvoston ECOSOC:n alaisuuteen?
3. Mikä on Yhdysvaltojen oikea rooli tilantees- sa jossa New York on rahan, Los Angeles joukkoviestinnän ja Washington sotilasvoi- man kiistaton keskus maailmassa? Pitäisikö muun maailman alistua USA:n johdolla vii- me vuosikymmenien aikana luotuun kan- sainväliseen talousregiimiin, jonka esiin kas- vua ja toimintaa Peter Gowan on seikkape- räisesti kuvannut? ’The Dollar-Wall Street Regiimissä’ ovat USA:n hallitus dollaripoli- tiikallaan ja valtavat rahastot sijoitus- ja spe- kulaatiotoiminnallaan yhdessä yhä tietoi- semmin muokanneet kansainvälisiä ja kan- sallisia instituutioita uusliberaalin mallin mukaiseksi.
Tobinin verosta on Suomessakin käyty suh- teellisen vilkasta keskustelua. Tärkein kontri- buutio on ollut Heikki Patomäen kirja ”Tobi- nin veron toteutus”. Patomäki, kuvaavaa kyl- lä, ei ole ekonomisti vaan politologi. Alun pe- rin englanniksi julkaistu kirja esittelee kansain- välisen Tobinin verosta käydyn keskustelun ja keskittyy veron toteutukseen liittyviin kysy- myksiin. Arvokasta Patomäen kirjassa on pyr- kimys liittää Tobinin veron toteutus muihin ai- heellisiin toimenpiteisiin. Näitä on:
– Valuuttakurssivaihteluita vastaan suunnatut vakuutusinstrumentit, jotka korvaisivat joh- dannaiset, mikäli nämä häviäisivät uuden verotuksen myötä.
– Rekisterin laatiminen laillisista valuuttasiir- roista.
– Verotus tai talletusvaatimus, joka kohdistuu lainaa hakeviin, mutta Tobin-veromaiden ulkopuolella sijaitseviin asiakkaisiin. Tämä vero olisi raskaampi kuin varsinainen valuu- tansiirtovero.
– Lisävero valuuttaspekulaatioiden tapaukses- sa eli kun kauppahinta ohittaisi ennalta mää- rätyn rajan, ns. Spahnin ehdotus.
– Globaalinen interventiorahasto, joka tukisi vaihtokursseja spekulatiivisia paineita vas- taan, mutta ei lainaisi hallituksille.
Kirjan lähtökohta on, että Tobinin vero pi- täisi liittää kokonaisuuteen, jossa pyritään maa- ilman rahajärjestelmän vakioitumiseen pitkäl- lä tähtäimellä. Patomäen pyrkimys on hahmot- taa sellainen itseään vahvistava järjestelmä, jo- hon maiden – ja myös pankkien olisi kannat- tavaa liittyä. Tällaista lähestymistapaa voidaan pitää rakentavana.
Valtiovarainministeriön asettaman asian- tuntijaryhmän raportti – ”Selvitys kansainvälis- ten pääomanliikkeiden vakautta edistävistä toi- mista” – tuo esiin näkökohtia jotka kyseenalais- tavat Tobinin veron hyödyllisyyden ja toteut- tamiskelpoisuuden. Tärkein johtopäätös on, että valuutansiirtovero ei tuottaisi sille asetet- tuja tavoitteita. Se ei ehkäisisi lyhytaikaisia spe- kulatiivisia pääomanliikkeitä kiinteiden valuut- takurssien oloissa, ei antaisi merkittävää kor- kopoliittista liikkumavaraa keskuspankeille eikä sen avulla olisi mahdollista kerätä mainit- tavasti varoja veropohjan supistuessa. Lisäksi veron kohtaanto olisi epäoikeudenmukainen,
koska vero kohdistuisi lähinnä ulkomaankaup- paa käyviin ei-kansainvälisiin yrityksiin ja ku- luttajiin.
Uskon että selvitys on liian yksipuolisesti keskittynyt Tobinin veroon liittyviin ongelmiin.
Selvitys korostaa veron riittämättömyyttä tilan- teessa, jossa valuuttakurssi on selvästi yliarvos- tettu. Harva Tobinin veron kannattaja on kui- tenkin ajatellut veroa tarpeellisen devalvaation korvikkeena. Tobin itse esitti veron kelluvien valuuttakurssien oloissa. Verohan voisi jo etu- käteen hillitä pääomien tuonnin nopeata kas- vua ja siten vähentää yhtäkkisen pääomanpaon riskiä ja laajuutta. Itä-Aasian valuuttakriisien syyt liittyivät – kuten Suomessakin – arvopa- pereiden ja kiinteistöjen erittäin nopeaan hin- nannousuun, joka seurasi pääomantuonnin li- beralisointia. Spahnin malli käyttö – jolloin vero nousisi spekulatiivisen hyökkäyksen alet- tua – voisi myös vaikuttaa oikeansuuntaisesti.
Vero yhdessä kelluvien valuuttakurssien kanssa lisäisi luultavasti keskuspankkien liikku- mavaraa, kuten Tobin aikoinaan argumentoi.
Varsinkin keskipitkät valuuttakurssit ovat hei- lahtaneet tavalla, joka on vääristänyt taloustoi- mintaa. Näiden ylisuurten heilahtelujen syyt ovat luultavasti hillittävissä Tobinin veron kal- taisilla toimenpiteillä. Esimerkiksi Thomas Pal- ley katsoo, että Tobinin vero voisi toimia ”as a
’screening device’ that eliminates disruptive investors (noise traders) while retaining constructive investors (fundamentals inves- tors).” (s.77)
Veron rahatuottoa ei myöskään saa vähek- syä, kuten asiantuntijaryhmä tekee. Selvityksen omien laskelmien mukaan jo hyvin pienikin valuutansiirtovero tuottaisi 20–200 miljardia dollaria vuodessa. Jo 20 miljardia olisi merkit- tävä rahasumma esimerkiksi YK:n näkökul- masta. 200 miljardia ylittää jo vuotuisten suo-
rien investointien arvon kaikkiin OECD:n ul- kopuolella oleviin maihin. Pieni vero (0,05–
0,10 prosenttia) on niin vaatimaton ulkomaan- kauppaa harjoittavien yritysten kannalta, että kohtaannon epäoikeudenmukaisuuden koros- taminen vaikuttaa haetulta. Sitä paitsi: emme- kö voisi tämän verran suosia kotimaista kulu- tusta?2
Jos työryhmä olisi halunnut, se olisi voinut todeta, että Tobinin vero joko vähentää keinot- telua tai kartuttaa merkittävästi verotuloja.
Oma käsitykseni on, ettei Tobinin vero ole lä- heskään riittävä poistamaan kapitalismin krii- sejä. Se olisi kuitenkin keino päästä edes muo- dollisesti kontrolloimaan pääomavirtoja ja an- taisi kansainväliselle verotukselle alkusysäyk- sen. Kansainvälisiä veroja tarvitaan, jotta pää- oman kansainvälistyminen voidaan hyväksyä.
Globalisaation kannattajien pitäisi olla ensim- mäisinä vaatimassa kansainvälisiä sääntöjä ja globaaleja veroja. Tässä mielessä esimerkiksi EU:n federalistit ovatkin oikeassa. Vapaat yh- teismarkkinat voivat toimia vain, jos on olemas- sa riittävästi yhteisiä sääntöjä ja riittävästi tah- toa maksaa yhteisten markkinoiden sivuvaiku- tuksista.
Artikkelissaan ”How many cheers for the Tobin transaction tax?” Arestis ja Sawyer, kä- siteltyään aivan samat kysymykset kuin valtio- varainministeriön asiantuntijaryhmä, päättyivät ainakin kahteen ja puoleen hurraahuutoon: ”for its tax-raising potential, [for] the reduction of resources used in the financial sector and [for]
its possible effects on volatility.” (s. 767) Erikoinen, mutta ajan henkeä valaiseva pu- heenvuoro, oli Antti Kasvion kirjoitus Helsin-
2 Koska kansainväliset kuljetukset ovat edelleen polttoai- neverotuksen ulkopuolella, voitaisiin ulkomaankaupalle vaatia jopa paljon korkeampi erikoisvero.
gin Sanomien yleisönosastossa tämän vuoden toukokuussa. Kasvion mukaan viattomalta vai- kuttava Tobinin vero hidastaisi maailmantalou- den kasvua sen verran, että sosiaalista oikeu- denmukaisuutta edistäviin tarkoituksiin jäisi paljon vähemmän resursseja käytettäväksi kuin meillä olisi ilman veroa. Hänen mukaansa kan- sainväliset rahamarkkinat eivät ole ”muuta kuin valtaisa informaationkäsittelyjärjestelmä”, ja tämän järjestelmän tehokkuus kärsisi Tobi- nin veron myötä. ”Jos rahamarkkinoiden toi- mintaa vaikeutetaan, eri toimijat eivät saa enää riittävän tehokasta palautetta valintojensa oi- keellisuudesta.” (HS 29.5)
On kaksi mahdollisuutta suhtautua tällai- seen argumenttiin. Toisaalta voimme hyväksyä lähtökohdan – vapaat markkinat muodostavat valtaisan ja tehokkaan informaatiojärjestelmän – jolloin päädymme tulokseen, että melkein kaikki verot vääristävät tämän mekanismin toi- mintaa. Ainoastaan tietyt erikoisverot, joiden avulla pyritään korjaamaan markkinoiden ai- heuttamia vääristymiä olisivat silloin sallittuja.
Tobin itse näki (ja näkee edelleen) että vapail- la valuuttamarkkinoilla helposti syntyy liian voimakkaita heilahteluja, joten myös markki- natehokkuudenkin kannalta olisi parasta vä- hentää lyhytaikaisia valuuttatransaktioita pie- nellä verolla.
Toisaalta voimme kyseenalaistaa uuslibera- listisen ajatusrakennelman lähtökohdan. Esi- merkiksi institutionalistit, postkeynesiläiset ja ranskalais-italialaisen circuit-koulukunnan edustajat näkevät asian hyvin toisenlaisesta nä- kökulmasta. Varsinkin rahamarkkinoilla ovat monenlaiset häiriötekijät mahdollisia. Niissä esiintyy hintakuplia ja laumailmiöitä; niissä toi- mii keinottelijoita, jotka nimenomaan käyttä- vät hyväkseen vakavien sijoittajien pyrkimyk- siä aiheuttaen negatiivisia ulkoisvaikutuksia
(Palley 2001). Muun muassa näistä syistä va- paat rahamarkkinat eivät muodosta sellaista informaationkäsittelyjärjestelmää, joka antaa oikeat signaalit inhimilliselle toiminnalle.
Ihmisillä ja yhteiskunnilla on tarpeita ja ta- voitteita, joita ei voida tyydyttää pelkkien markkinamekanismien avulla. Mikäli poliitikot ja kansalaiset joutuvat toimimaan pelkästään markkinasignaalien johdattamina, kapenee de- mokratian liikkumavara. Varsinkin epäoikeu- denmukaisessa maailmassa, jossa tulonjako on muuttunut yhä epätasaisemmaksi,3 antavat markkinat usein täysin vääristyneitä signaale- ja. Maista, joissa valitsee köyhyys ja nälkä, vie- dään elintarvikkeita rikkaiden pöytiin. Vaikka käytämme luonnonvaroja tavalla, joka on eko- logisesti kestämätön, laskevat useiden raaka- aineiden hinnat köyhien maiden kilpaillessa keskenään maailmanmarkkinoilla.
’Markkinat’ ovat kuitenkin jo lähettäneet yhden hyvin selkeän signaalin: nykyinen glo- baalinen rahajärjestelmä toimii huonosti. Kas- vava kiinnostus Tobinin veroon on myös sel- keä signaali: haluamme tulla kansalaisiksi maail- massa, jossa olemme muuttuneet yhä kasvavien rahasiirtojen kurinpidon alamaisiksi.
Tulemme tulevaisuudessa tarvitsemaan maailmanlaajuisia veroja. Tobinin verosta olisi hyvä aloittaa. Tobinin vero on suhteellisen yk- sinkertainen ja hallinnollisesti selkeä. Sen vai- kutukset taloudelliseen toimintaan olisivat luultavasti myönteiset. Se olisi vero, joka on laajan yleisön hyväksyttävissä, ja se tuottaisi
3Sain juuri eteeni Yuri Dikanovin ja Michel Wardin pa- perin ”Evolution of the global distribution of income 1970–
99”, joka esitettiin viime viikolla tilastotieteilijöiden maail- mankongressissa Soulissä. He osoittavat että kolmessakym- menessä vuodessa tulonjako on muuttunut epätasaisemmak- si sekä maiden välillä että niiden sisällä.
riittävästi tuloja, jotta sen edestä kannattaa ponnistaa. "
Kirjallisuus
Philip Arestis & Malcolm Sawyer: How many cheers for the Tobin transaction tax? Cambridge Jour- nal of Economics, vol 21, Nr 6, November 1997 Dean Baker: Why Do We Avoid Financial-Transac-
tion Taxes? Challenge, May-June 2001
Berglund, Tom; Honkapohja, Seppo; Mikkola, Anne ja Suvanto, Antti: Selvitys kansainvälisten pääomanliikkeiden vakautta edistävistä toimista, Helsinki: Valtiovarainministeriö 2001
Yuri Dikanov & Michel Ward: Evolution of the glo- bal distribution of income 1970–99”, Paper pre- sented at the 52rd session of the International statistical Institute held in Seoul, August 22–29, 2001.
Stephen Gill, The Constitution of Global Capitalism (www.theglobalsite.ac.uk).
Peter Gowan: The Global Gamble. Washington’s Faustian Bid for World Dominance, Verso 1999.
Carl Erik Knoellinger: Valutaregleringen, Handels- högskolan vid Åbo Akademi 1941.
Eric Nasica: Finance, Investment and Economic Fluc- tuations, Edward Elgar 2000.
Thomas Palley: Destabilizing Speculation and the Case for an International Currency Transaction Tax, Challenge, May-June 2001.
Heikki Patomäki: Tobinin veron toteutus, Like 1999.
Louis-Philippe Rochon: Credit, Money and Produc- tion, Edward Elgar 1999.
John Grieve Smith: Exchange rate instability and the Tobin tax, Cambridge Journal of Economics, Vol. 21, No. 6, November 1997.
Tobin or not Tobin? ATTAC Liege, 2001.
Tobin tax: What tax? How to use it? What initia- tive to be taken at the occasion of the French pre- cidency? Preparatory Note to the First Interpar- liamentary Meeting on the Tobin Tax at the Eu- ropean Parliament on 28 June 2000.
Howard Wachtel: Tobin and other global taxes, Re- view of International Political Economy, Vol. 7, No. 2, Summer 2000.
