Haarlan tehtaan miellyttävät vuodet
Esko Jalkanen
V anh a latinalainen sananlasku sanoo: "de m ortuis nihil nisi b e n e ” , kuolleista ei m uuta kuin hyvää. H aarlan ja m yö
hem m in K eski-Suom en Sellu
loosa O y:n teh ta itte n m ennei
syyttä ei ole kunnio itettu lati
nalaisella tavalla, vaan on jopa kilpailtu häpäisevien juttujen kehittelyillä. Jotenkin kaikki ne vuosikym m enet, alkaen 1920-luvun puolivälistä te h taan ensim m äiseen pysähtym i
seen asti eli vuoteen 1967, oli
vat varsin norm aalia teollisen paikkakunnan toim intaa. Y h
tiö tuki m onipuolisesti paikk a
kunnan kehittäm istä, m ikä n ä
k ö ko h ta jää usein huo m aam at
ta ja kiittäviä sanoja vaille.
K uitenkin tuolta kaudelta teh taan ensim m äiset 5 - 6 v uotta erottuvat aivan om aksi hienoksi jaksokseen, jo ta ne harvat, jo tk a vielä tuon vai
heen m uistavat, m uistelevat si
tä ilolla. Silloin paikallisena jo h tajan a toim i teh ta an rak e n taja insinööri E sa H eiskanen.
H än oli rauhallinen ja keskus
teluja välttelevä henkilö. Sen sijaan hänen vaim onsa Ida oli kuin tuulispää, aina iloinen ja toisten ihm isten seuraa etsivä äitihahm o.. K un tehdas oli ra ken nettu valmiiksi, Lievestuo
reella alkoi tap ahtu a. H eiska
sen perhe oli ollut vuosia U S A :ssa, ja sieltä lienee löyty
nyt se ehdoton välittöm yys, millä Id a -tä ti, kuten h än tä ylei
sesti nim itettiin, kokosi lapset ja aikuiset ym pärilleen.
L ievestuoreen ym päristön em äntiä ihm etytti se, että ko r
kealle arvostettu, lähes ylhäi
nen rouva Ida H eiskanen saa
pui talosta taloon ja joka pai
kassa oli isäntäväelle kuin van ha tu ttu . K un sitten sam an tien tultiin sinuiksi henkilön kans
sa, jok a sujuvasti puhui m onia kieliä, ei ihm ettelyllä ollut ra joja.
T äm ä rva H eiskasen henki levisi pian m uihinkin tehtaan m uualta tulleisiin virkam iehiin ja tekniseen henkilökuntaan.
Jäniskoiran kutsum iseen val
m istetut käyrätorvet kaikuivat
syksyisin vähän joka suunnas
ta, kun isännät tehtaalaisine ystävineen m etsästivät pupuja peltojensa laitam ilta. R o h keim m at talolliset alkoivat ajaa tinkim aitoa teh taan väel
le, ja m ukana tietysti oli m uita
kin talon tu o tteita. Tällainen tinkim aitoilu jatkui talvisodan kynnykselle asti.
Myös aivan korkein herra- seura löysi Lievestuoreenjär- ven vallastaloista m ukavia ys
täviä. V ahvoja peräm oottorei- ta hankittiin, jo tta niillä pääs
tiin nopeasti iltakupille esim er
kiksi A lataloon, lähes toiseen p äähän 15 km pitkää järveä.
Into oli kova, koska eräässä pikku kisailussa yhdestä ve
n eestä irtosi m oottori ja upposi kym m enien m etrien syvyy
teen. V ieläkään m oo ttoria ei ole löydetty.
Ida-rouva huom asi, että pit
kän M ajasaaren pohjoiskärki oli erinom ainen kesäisten ju h lien pitopaikka. Niinpä talko o
voimin alettiin kunnostaa alu
etta. L otat ja suojeluskuntalai
set olivat innokkaasti hank
keessa m ukana. Esa H eiska
sen hiljaisella suostum uksella
yhtiö tuki han k etta tarp een m ukaan. Paikalle syntyivät no peassa tahdissa tanssilava, kahvikatos, pienoiskiväärille sopiva am pum arata ja suuri joukko kiinteitä pelilaitteita.
Sitten tuli suuri ilmoitus: Koko Lievestuoreen väki kutsuttiin juhannusjuhliin M ajasaareen!
Kun saareen ei ollut tieyh
tey ttä, teh taan hinattava pro o mu kuljetti väkeä koko yön saareen ja takaisin. Lisäksi yh
tiön hinaaja S/S Lievestuore haki juhlijoita m istä tahansa Lievestuoreenjärven rannoilta etukäteisilm oituksen m ukaan.
Illan ja yön m usiikista vastasi V aajakosken torvisoittokunta m onen vuoden ajan.
Olin lapsuudessani m ukana kaikissa näissä juhlissa niin kauan kuin niitä pidettiin. Ju h lijoita oli paljon, varm aankin toistasataa jok a kerran. Siellä rakentui m onenlaisia uusia suhteita, kuten esim erkiksi sil
loin, kun jonkin talon työmies voitti yhdenkin paikalle asete
tuista voim apeleistä. Isäntä, varsinkin pikku paukun o te ttu aan, oli rehvastellen ylpeä ren gistään.
26
Paukusta tuli m ieleeni eräs järjestely kotitalossani. Kun tehtaan rakentajille ei löytynyt tarpeeksi m ajoitusm ahdolli
suuksia, tuli kauppaneuvos Rafael H aarla käym ään m eil
lä. H än esitti, että isäni rak en taisi loputkin eli toisen puolen päärakennuksesta valmiiksi ja yhtiö vuokraisi ne heti majoi- tuskäyttöön. N äin tap ah tu i
kin. M utta paukkujakin tarvit
tiin.
Suom essa vallitsi siihen ai
kaan kieltolaki. K ansa eli p o n tikan ja virolaisen spriin varas
sa. K un pontikka ei riittänyt, rakentajat kehoittivat erästä kaveria hankkim aan taksiau
ton, jo tta Jyväskylästä voitai
siin tuoda pirtua rakentajille.
A uto hankittiin ja peltisiä lit
teitä puolen litran ja litran pir- tuastioita alkoi ilm estyä ta loon. Tyhjiä törppöjä oli lopul
ta sadoittain. N e isäni joskus sotien aikoina antoi rom unke- räykseen. Tuo taksim ies oli E i
no T urunen, tu n n ettu liiken
nöitsijä. U skovaisena m iehenä hän ei koskaan itse välittänyt tavaraa, m utta tietysti kuljetti ketä tahansa, koska elinkeino vaati sitä.
Vielä on m ainittava H eiska
sen tädin vuosittain T opeliuk
sen päivänä järjestäm ät lasten- juhlat. Ne pidettiin seurojenta
lolla. Kun täti itse oli serem o
niam estarina, oli juhlamieli katossa. Kilpailuja oli runsaas
ti ja palkinnot hyviä. M uistan
hyvin pussijuoksut ja perunan juoksutuksen lusikassa, m o
nenlaiset onkim ism ahdollisuu- det sekä hippaleikit. K aikkia näitä lapsuuden kokem uksia m uistelen nyt haikeudella, 60 vuotta m yöhem m in.
Sitten tuli pula-aika, H eis
kasten lähtö Lievestuoreelta, L apuan liike ja sen m ukana poliittiset kärjistym iset, jo ten olosuhteet m uuttuivat ratk ai
sevasti. Kaunis "kansan koti”
m uuttui norm aaliksi teolli
suuspaikkakunnaksi, silti m el
ko hyväksi silloinkin.
27
