Raportti Eino Leinoa koskevasta Vaasan kaupunginkirjaston materiaalista
Aineistosta ei paljastu Eino Leinoa koskevaa merkittävää uutta tietoa.
Söderströmin ja Otavan Leinolle lähettämistä kirjeistä aikaisemmin on julkaistu Werner Söderströmin 29.9.1893 lähettämä kirje. Muut ovat julkaisemattomia
Leinon Olga Kyreniukselle lähettämistä kirjeistä vain kaksi postikorttia on aikaisemmin julkaisemattomia.
Leinon kirje Artturi Lönnbohmille on julkaistu.
Myöskään nuoruuden kaunokirjalliset kirjoitukset eivät tuo uudenlaista materiaalia Leinon kirjailijakuvaan, vaikka ovatkin sinänsä tutkijalle kiinnostavia.
Sen sijaan uutta tietoa Leinon veljestä rakennusmestari Viktor Lönnbomista välittävät hänen opinto- ja työtodistuksensa. Viktor-veljen sairastuminen henkisesti ja hänen varhainen kuolemansa näkyvät monella tavalla nuoren Leinon tuotannossa ja vielä hänen teoksessaan Elämäni kuvakirja.
Sen sijaan kiinnostava on Kázimír Erik Sándor Lönnbohmin kuolintodistus vuodelta 1906.
Todistus kertoo Budapestissä orpokodissa kuolleesta lapsesta, jonka syntymäaikaa ei mainita.
Todistus on ilmeisesti alkuperäinen. Todistuksen kääntöpuolella on kirje, jonka on ilmeisesti kirjoittanut kuolleen pojan äidin äiti. Kirjeen on joku yliviivannut todennäköisesti tilanteessa, jossa kuolintodistus on lähetetty edelleen. Kuolintodistus herättää monia kysymyksiä, joihin tuskin koskaan saa vastausta. Tavalla tai toisella kuolintodistus on toimitettu Kasimir Leinolle. Muuten se tuskin olisi jäämistössä. Se on säilytetty. Lapsen sukunimeksi sen äiti on ilmoittanut Lönnbohm eikä omaa sukunimeään Bodon. Nimi on oikein kirjoitettu eikä unkarilaisittain. Tuskin on sattuma, että lapsen etunimi on Kázimír. Ainoa päätelmä, minkä uskaltaa tehdä on, että Unkarissa matkaillut Kasimir Leino on ollut tekemisissä pojan äidin kanssa. Mutta onko Leino lapsen isä, onkin jo toinen juttu!
En kuitenkaan malta olla lisäämättä, että Kasimir Leino kirjoitti näytelmän ”Lehtolapsi”, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1905. Näytelmä on sijoitettu 1880-luvun Paltamoon ja Ouluun. Se kertoo orvoksi jääneen Ellin tarinan. Mattilan emäntä kuvaa tilannetta seuraavasti:
”Silloin minä lupasin, että kun tytön tähän ruotilaiseksi otan, niin koetetaan hänestä ainakin äitivainajansa viat juurta myöten pois repiä. Että kaupunkipaikoissa palavellu ihminen sillä tavalla päivänsä päättää. Ensin äpäröi ja pöyhistyy kuin mikäkin … ja sitten ellää retustaa ja juopi ja kaiken lisäksi jättää lapsipahasensa maailman elätettäväksi.”
Siis varsin tavallinen teema 1800-luvun lopun suomalaisessa kirjallisuudessa. Osoittautuu tietenkin, että Elli on ”parempain ihmisten lapsi”. Ja tietenkin herraspoika Feedi Sundblom koituu Ellin kohtaloksi, ja äidin elämä toistuu Ellissä. Ennen kuolemaansa lapsivuoteeseen hän pyytää kysyä lapsensa isän tulevalta vaimolta, saako hän antaa pojalleen nimen Feedi.
Kuten sanottua, teemat ovat tuttuja ajan kirjallisuudesta, mutta kuolintodistus kiihottaa fabuloimaan.
Maria-Liisa Nevala, Suomalaisen Kirjallisuuden seura 2.6.2013
