Michael Dummet – ymmärtämisen ja logiikan filosofi

1/00 niin&näin • 3 Panu Raatikainen

M

Hän on toiminut lähes koko aikuisen ikänsä Oxfordin yliopistossa, ensiksi opettaen ma- tematiikan filosofiaa ja lopulta logiikan pro- fessorina, mistä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1992.

Pitkään Dummett tunnettiinkin ammat- tipiireissä juuri matematiikanfilosofian ja lo- giikan erikoisasiantuntijana sekä yhtenä joh- tavista Frege-tutkijoista. Vuonna 1973 Dummett julkaisi järkälemäisen Fregen filo- sofiaa käsittelevän teoksensa ”Frege: Philo- sophy of Language”, johon sisältyi myös pal- jon Dummettin omia kielifilosofisia pohdis- keluja. Filosofien laajempaan tietoisuuteen hän tuli kuitenkin ymmärtämistä ja merki- tystä koskevilla töillään 1970-luvun puolivä- lissä – viisikymppisenä! Dummettille onkin ollut henkilönä ominaista tietynlainen kii- reettömyys akateemisella urallaan ja monen- laiset sivuharrastukset: hän on toiminut ak- tiivisesti rasismia ja ydinasevarustelua vas- taan ja kirjoittanut mm. äänestämisen teori- asta, etiikan ja uskonnonfilosofian ky- symyksistä sekä pelikorttien ja korttipelien historiasta (!).

Dummettin filosofiakäsitys on hyvin an- kara: kielifilosofia ja merkitysteoria on hä- nen käsityksensä mukaan kaiken filosofian perusta ja lähtökohta; meidän on ensiksi rat- kaistava merkitystä koskevat filosofiset kysy- mykset, ja vasta sen jälkeen meillä on toivoa saada lisävalaistusta – uudella tavalla merkitysteoreettisin käsittein muotoiltuihin – metafysiikan ongelmiin. Lienee reilua sa- noa, että Dummettin käsitys filosofian teh- tävästä ja luonteesta edustaa nykyisessä ang- lo-amerikkalaisessa filosofisessa yhteisössä hyvin pienenä vähemmistönä olevaa kantaa.

Häntä voidaankin ehkä pitää viimeisenä suurena puhdasoppisena analyyttisena filo- sofina.

Michael Dummett - ymmärtämisen

ja logiikan filosofi

Esimerkiksi ontologista peruskiistaa rea- lismin ja idealismin välillä Dummett pitää vain vastakohtana kahden epäselvän meta- foran välillä, jota ei voida ratkaista. Se olisi hänen mukaansa korvattava täsmällisellä merkitysteoreettisella kysymyksellä siitä, voi- daanko lauseiden merkitys, mikä on perin- teisesti samastettu lauseiden totuusehtojen kanssa, ymmärtää klassisen logiikan mukai- sesti (jossa jokainen mielekäs lause on joko tosi tai epätosi).

Dummettin ajattelun lähtökohtana on kielen ymmärtäminen: ”Merkityksen teoria on ymmärtämisen teoria”. Henkilö ymmär- tää kieltä kun hän tietää sen ilmaisujen mer- kitykset. Toiseksi, hän nojaa wittgensteini- laiseen iskulauseeseen, jonka mukaan ilmai- sun merkitys on sen käyttö. Jotta kieltä voisi ylipäätään oppia ja ymmärtää, sen merkitys- ten on ilmettävä julkisessa kielellisessä käyt- täytymisessä, Dummett ajattelee. Mutta, hä- nen päättelynsä etenee, monien lauseiden kohdalla on mahdotonta varmentaa, ovatko ne tosia vai epätosia, ja täten niiden totuus- ehdot eivät ole tiedettävissä. Näin kielen pu- hujat eivät tietäisi lauseidensa totuusehtoja ts. merkitystä, eli eivät ymmärrä kieltänsä !

Dummettin ratkaisu tähän dilemmaan on radikaali: klassinen totuuden käsite ei kelpaa – kuten filosofit Fregestä Davidsoniin olivat merkityksen ja totuusehdot samastaessaan ajatelleet – merkitysteorian perustaksi, vaan sen on nojattava johonkin mikä ei mene in- himillisen tiedettävyyden tuolle puolen:

Dummettin vaihtoehto on perustellun väi- tettävyyden tai todennettavuuden käsite.

Mutta ratkaisulla on hintansa, jonka Dum- mett on valmis maksamaan: perinteinen lo- giikka ei pidä kaikilta osin paikkaansa. Klas- sisesta ”kolmannen poissuljetun laista” on luovuttava, ja jotkut mielekkäät lauseet eivät ole sen enempää tosia kuin epätosiakaan.

Tämä Dummettin johtopäätöksenä oleva kanta tunnetaan nimellä ”anti-realismi”.

Dummett ei toki ole ensimmäinen, joka esittää, että logiikkaa olisi näin korjattava.

Samaa ovat pitkään väittäneet nk. intuitio- nistisen matematiikanfilosofian kannattajat.

Mutta tämä lähestymistapa perustuu tiet- tyyn idealistiseen metafyysiseen käsitykseen matemaattisten olioiden olemassaolosta ja rajoittuu matemaattisiin väittämiin. Dum- mett sen sijaan korostaa, että hänen ymmär- tämisen käsitteeseen perustuva argumenttin- sa ei liity mihinkään erityiseen tiedon alaan – eikä epämääräisiin metafyysisiin teeseihin – vaan on yleispätevä ja soveltuu erilaisiin tiedonaloihin matematiikasta fysiikkaan ja historiaan. Dummettin yksi tunnettu teesi onkin, ettei menneisyys ole määrätty: jos meillä ei ole mahdollisuutta enää ratkaista jotain menneisyyttä koskevaa väitettä (esim.

”1.1.1920 Bertrand Russell aivasti 47 ker- taa”), tämä lause ei ole tosi eikä epätosi. To- dellisuus on objektiivinen mutta siinä on aukkoja.

Dummettin äärimmäiset johtopäätökset ovat luonnollisesti herättäneet paljon vasta- lauseita, mutta hän on myös saanut paljon seuraajia, joista mainittakoon Crispin Wright ja Neil Tennant. Mutta olipa Dummettin johtopäätöksistä mitä mieltä hyvänsä, hänen argumentaationsa ainakin osoittaa, että tietyt perinteisessä analyytti- sessa filosofiassa yleisesti hyväksytyt käsityk- set eivät voi kaikki yhdessä olla tosia. Tämä on hänen kestävä antinsa filosofialle.