Anna-Liisa Oikari, maallemuuttaja · DIGI

Anna-Liisa Oikari - maalleni uuttaja

Kesä on vaihtumassa syksyn koleudeksi, kun astumme

Pääjärvenmäelle Riihimäen tupaan.

Tarkoitus on lyhyessä hetkessä vastaanottaa annos elämänkokemusta ja -viisautta, jota jo

kahdeksankymmentä ylittäneellä, hyvämuistisella ja pirteällä Anna- Liisalla on muillekin jakaa.

Kaupunkilaisjuuret

«

heestä. Koti oli Tampereen Lielahdessa, Näsinneulaa vastapäätä olevalla ran­

nalla. Lapsuudesta on jäänyt mie­

leen pari ikävää kokemusta. Ensim­

mäinen oli Tampereen elokuvateat­

teri Imatran tulipalo lokakuussa 1927. Siinä kuoli 21 ihmistä. Juuri kihloihin mennyt sisareni jäi liekkei­

hin. Hän oli sulhasensa ja kahden veljemme sekä serkun kanssa eloku­

vissa. Noesta mustina he tulivat ker­

tomaan sisaren kohtalosta.

Toinen ikävä sattuma oli Kuru- laivan uppoaminen syyskuun alus­

sa 1929. Anna-Liisa näki sen omin silmin ollessaan saunanlämmitys- puuhissa. Aallokko kävi kovana ja laivan pillit huusivat. Samassa laiva upposi ja 140 ihmistä kuoli. Kaik­

kiaan laivalla oli 160 ihmistä, joista 12 miehistöä. Naapurin isäntä kel- lutteli maitotonkan päällä rantaan ja pelastui. Lapsen mieltä ei ikäväkään tapahtuma lannista. Seuraavana aa­

muna lapset lähtivät kiertämään rantoja ja katsomaan, olisivatko aal­

lot tuoneet rantaan jotain tavaroita.

Mitään ei kuitenkaan löytynyt, muistelee Anna-Liisa.

Koti hajosi uittopäällikkö -isän sairastumisen jälkeen 1936. Isä kuoli aivokalvontulehdukseen. Koulun­

käynti jäi, vaikka opettaja oli suosi­

tellut oppikoulua.

- Muutin seitsemän vuotta van­

hemman sisaren luokse Koiviston kylään. Töitä piti saada. Veikko Kal­

lion rakennustoimistossa oli paikka auki. Menin rohkeasti tiedustele­

maan. Kysyttiin osaanko laskea?

Osaanko kirjoittaa koneella? Pidet- tiinpä laskutaidosta testi, josta selvi- sin hyvin. Konekirjoitustaitoa m i­

nulla ei ollut. Sain jäädä kahdeksi viikoksi harjoittelemaan.

Tehtävänä oli miesten palkkojen lasku. Vanhalla Remingtonilla Anna-Liisa sai harjoitella kirjoitta­

mista. Tieto jatkosta tuli ja toimisto­

töissä kului 2,5 vuotta. Rakennus- lakko sai uusia haasteita ja työtä pel­

käämättömän nuoren naisen tavoit­

telemaan toisenlaista työtä.

M aalaiseläm ä viehätti

Halu tutustua maalaiselämään oli mielessä. Pirkanmaan maatalous- keskus haki lehti-ilmoituksella koti­

talouden alkeisharjoittelijoita. An­

na-Liisa hyväksyttiin ja harjoittelu­

paikaksi tuli Jaakkolan tila Orive­

dellä.

- Tila oh erinomainen harjoittelu­

paikka. Emäntä neuvoi työt kädestä pitäen. Karjaa oli paljon. Minut ko­

mennettiin heti kuukaudeksi na- vettatöihin. Se oli hyvää oppia.

Myös sisätaloustöistä minut halut­

tiin myöhemmin karjataloustöihin.

Eräs yksityiskohta on jäänyt erityi­

sesti mieleeni. Iso sonni puski isän­

tää ja oli aiheuttaa pahan turman.

Rohkeasti otin kiinni ja vedin sonnin irti.

- Emäntä oli ollut Orivedellä lep- rasairaalan ylihoitaja. Kotonakin lat­

tiat pestiin joka aamu lysolivedellä.

Kaikki tehtiin itse. Lihat palvattiin, paahdettiin maltaat ja talkkunat. Li­

peäkalat lioteltiin tuhkalipeässä.

Toimistotyötä ei tullut ikävä. Har­

joittelu loppui talvisodan sytyttyä 1939. Evakkoja karjoineen alkoi tulla tilalle. Jouduttiin parin viikon pois­

tumiskieltoonkin, koska epäiltiin suu- ja sorkkatautia. Lähdin sisaren luokse joulun viettoon. Oli tosi ou­

toa, kun Tampere oli aivan pimeä.

Talvisota

Sota-ajan määräys oli, että kaikkien oli ilmoittauduttava työvoimatoi­

mistoon. Sieltä Anna-Liisalle tarjot­

tiin kaksi vaihtoehtoa Takon kontto­

ri tai Lahdelman leipomo.

- Valitsin leipomon. Arvelin, että siellä saa tehdä ylitöitä ja saa rahaa.

Paistaja oh lähtenyt pois pommitus­

ten pelossa. Minulta kysyttiin, py­

syykö lapio kädessä? Pysyihän toki ja minusta tuli paistaja.

Myöhemmin Karstulaan Poiko­

lan taloon emännäksi tulleen Hiljan Anna-Liisa oppi tuntemaan jo sil­

loin. Hän oli läheisen kaupan hoita­

jana.

- Pommitukset keskeyttivät välil­

lä paistamisen. Piti juosta pommi­

suojaan PMK:n kangasvarastoon.

Kerran keksin mennä jauhovaras- toon jauhosäkkien sekaan. Silloin pihaan tullut palopommi särki ikku-

Sirkka K a rstu ja A n n a -L iisa O ikari X m itta vä lin e itä tarkistam assa

2

nat. Kerran taas kangasvarastoon tullut palopommi sai pakat putoile­

maan. Nyt me kuollaan! - ajattelin.

Leipomoaikana asuin äidin luona Puistokadulla. Kaupunki tuntui le­

vottomalta. Epätavallinen työaika, josta maksettiin hyvin, sai minut py­

symään työssä, jossa vaihdoin vielä pääleipomoon paistajaksi.

Opintielle

- Talvisota loppui maaliskuussa 1940 ja seuraavana vuonna aloitin Ahlmanin emäntäkoulun. Jatko­

sodan alkaminen sotki koulunkäyn­

tiä. Oppilaat lähetettiin pois ja koulu oli sotilaiden kokoontumispaikka.

Vain kuusi tyttöä jäi koululle. Mi­

nun tehtäväkseni tuli hevosella kus­

kaaminen. Sain jo sukunimestä sor­

vatun lempinimenkin "Vesa-poika".

Olin paljon myös karjatalouspuolel- la. Koulun loputtua johtaja sanoi, että soittaa Kangasalalle ja su o site­

lee kotitalousopistoon. Kotitalous- opisto toimi kuitenkin sotasairaala­

na, eikä koulu päässyt alkamaan.

Suunnittelin työn hakemista.

Opettajien tuen turvin Anna-Lii- sa pääsi harjoittelemaan vielä vuo­

deksi. Paikka oli Kylmäkoskella Vanhan Hautaan -kartano, jossa oli 17 huonetta. Isäntä oli maatalous- teknikko ja emäntä maisteri. Kotona oli yksi lapsi. Työtä oli paljon. Pyykit

pestiin käsin, kuivattiin vintillä ja mankeloitiin kivimankelilla. Isäntä harrasti metsästystä ja herravieraita oli usein passattavana. Keväällä tuli kolmetoista venäläistä vankia. Heil­

le jaettiin keitto, leivät ja maitoan- nokset päivittäin. He olivat kesän ta­

lon töissä.

- Kauhistutti vähän, ennen kuin tottui. Kerran vankien välille tuli ison messinkikattilan kaapimisesta tappelu. Onneksi mukana oli ankara vartija. Muistan vankien joukossa olleen puolalaisen diplomi-insinöö- rin ja varsovalaisen pankkiirin po­

jan. He pelkäsivät takaisin Neuvos­

toliittoon joutumista ja toivoivat Saksan voittavan.

Kun harjoitteluaika alkoi olla lo­

pussa piti kaikki paikat, varsinkin keittiö, laittaa kuntoon. Vielä hevo­

sen kyydissä istuessani emäntä ky­

seli siivousrättien perään. Onneksi ne olivat narulla puhtaina kuivu­

massa.

Kotitalousopistoon

Keski-Suomen kotitalousopisto oli seuraava etappi. Siellä valmistui ko- titalousneuvojia. Oppilaita oli 16 ja opettajia 8.

- Paksut työkirjat oli täytettävänä joka opettajan aineessa. Opiston mailla oli 14 ha viljeltyä. Talonmies- tä lukuun ottamatta miesväkeä ei ol­

lut. Aamutunnit oli teoriaa ja iltapäi­

vällä käytännön työtä. Jouduin taas hevostöihin. Pulaa oli kaikesta, pe­

runanvarretkin tehtiin A lV ksi. Kau­

punkilaisten lapsiakin hoidimme.

Kuri oli kova. Yhdessä rakennukses­

sa toimi sotasairaala, mutta potilail­

le ei saanut edes jutella. Kerran jär­

jestimme juhlat potilaille. Se oi ko­

vin opiskeluvuosi. Opettaja Seela Toivanen teetti minulla myös kasvi- lavojen korjaustyötä. Pyhäaikana oppilaita oli vuorollaan valmiusti­

lassa. Puutarhan hoito vaati huolel­

lisuutta, esim. karviaispistiäinen voi tuhota koko pensaan yhdessä yössä.

Valmistuimme jouluksi 1943. Kai­

kista aineista sain yhdeksän. Kymp­

piä ei tuolloin saanut kukaan.

Karstulaan

Osuuskaupan naistoimikunta 70-luvun alussa. Eturivi: Anneli Lamminmäki, Irja Takkala,

Inkeri H um ppija Sirkka Karsta. Takarivi: Siiri Sydänmaa, Anna-Liisa Oikari, Maija Lehto- Sota-aikana Karstulan pitäjä sai

nen asukkaikseen paitsi ison joukon

3

Pienviljelijäyhdistyksen järjestämät äitienpäivät Pääjärvenmäellä 1956

Karjalan siirtolaisia myös Anna-Lii- sa Vesan, myöhemmin Oikarin. Työ­

paikka löytyi, kun eri järjestöjen konsulentit tulivat palkkaamaan ko­

titalousopistosta valmistuneita neu­

vojia.

- Olin ajatellut Lotta-työtäkin, mutta ajattelin, että Pienviljelijäin keskusliiton palkkaamana neuvoja­

na voin auttaa ihmisiä enemmän.

Sain määräyksen tulla Karstulaan Tyyne Audejevin seuraajaksi helm i­

kuussa 1944. Aluksi oli kuukauden koeaika ja kuljin Kuhmoisten neu­

vojan kanssa ensin yhtä matkaa.

- M atkustin Myllymäelle Tampe­

reelta junalla ja häkäpönttöautolla Karstulaan yhdessä evakkojen ja heidän tavaroiden kanssa. Muistan, että mm. Lyyli Levänen tuli samassa kyydissä. Sain huoneen nykyisen Kantasen kaupan yläkerrasta. Ala­

kerrassa asui Uuno Poikonen vai­

moineen. Karstula ei vaikuttanut houkuttelevalta ja soitin matkahuol­

toon, että pääseekö pian takaisin Tampereen suuntaan. - Ei päässyt!

Niinpä hain patjapussiin olkia Ilma­

ri Tammiselta, ja vuode tuli kuntoon.

Aamulla keitin korviketta ja lähdin Syrjämäkeen Oskar Poikosen luokse kyselemään pienviljelijäyhdistyksen toimihenkilöiden nimiä päästäkseni työn alkuun.

Neuvontatoim inta

- Ensi kerran tulin Pääjärvenmäelle suutari Vihtori Pirttisen taloon. Sai­

ma Pirttinen keitti kahvit ja laittoi

sekaan tietysti suolaa, kohteliaasti nieleskelin.

Pienviljelijäyhdistyksiä toimi jo­

ka kylällä. Pidettiin kokouksia, tila­

sin siemeniä, joita myyntiä kevätko­

kouksissa. Suksilla ja pyörällä huo­

noja teitä liikkuen kuljin paikasta toiseen.

- Ensimmäinen kokous oli Nuu- kanmäessä Kangasaholla. Astuessa- ni taloon ei näkynyt ketään, kunnes isäntä Frans Koponen huuteli nur­

kasta, että tulkaa auttamaan, on keuhkokuume.

Anna-Liisa haki mehua, keitti vettä, lämmitti taloa ja sai isännän piristymään. Yövyttyään Nuukan- mäessä Anna-Liisa matkasi päivällä Autioon. Aamulla hän lämmitti ta­

loa ja laittoi kanapaistit isännälle, eikä valmiista tileistä vaan ensin ka­

nat teurastaen ja nylkien.

- Autiossa menin Peltoselle, Hun­

ninkaan, jossa tyttäret Irja ja Hilkka olivat mummon hoidossa. Kysyin, missä on Riihimäki ja latu neuvot­

tiin.

Piha oli kelkkoja ja suksia täynnä ja tupa tietysti täynnä väkeä. Takas­

sa loimotti tuli ja karbidilamppu va­

laisi. Karbidia oli mukana. Sitä sai Heikkisen kaupasta. Ihmiset olivat kiinnostuneita viljelystä. Kessujen siemenet varsinkin kiinnostivat.

Harjakurssit pidettiin ensimmäise­

nä. Juuriharjan ja lakaisuharjan puuosia sai Arrakoskelta. Lehmien ja hevosten hännät olivat aineksina.

Pikilankaa tehtiin pellavalangasta ja sillä sidottiin harjakset. Ohuita kata­

jia liotettiin kuumassa vedessä ja

valmistettiin juuriharjoja lehmien harjaukseen. Tallukkakurssit pidet­

tiin keväällä. Kaupasta ei saanut kenkiä. Vanhat ulsterit olivat raaka- aineena ja pohjat tikattiin vanhoista saappaan varsista. Köysikursseilla tehtiin pyykkinarut hampusta. Puu- tarhakursseilla opastettiin sokeri­

juurikkaan, sikurin, punajuuren ja porkkanan viljelyä. Kurssien lopet- tajaiset, iltamat kuuluivat ohjel­

maan ja niissä oli hauskaa. Kylän nuorison kanssa tehtiin pieniä näy­

telmiä. Joulunaikaan tehtiin koris­

teita. Vieläkin se ajan nuoret tulevat kiittämään oppimistaan joululau­

luista ja leikeistä.

Pienviljelijäyhdistykset hankki­

vat yhteiseen käyttöön pärehöyliä ja puimakoneita. Emäntäkursseja pi­

dettiin sekä kotitalouspuolella että karjatalouspuolella. Omatoimisuus, ahkerointi, opinhalu ja ystävällisyys vallitsivat. Juurikasvien viljely ei ol­

lut kovin tavallista. Erityisesti Anna- liisalle ovat jääneet mieleen Oinolan ja Oskar Poikosen talot.

Pääjärvenmäelle

- Ruuskan talon isäntä Otto Niemi­

nen tapasi käydä myllyssä Eräperäl- lä. Hän houkutteli minut asumaan Pääjärvenmäelle taloonsa. Vähän myöhemmin sieltä löytyi myös puo­

liso Yrjö Oikari. Aloin sittenkin viih­

tyä täällä. Ihmiset olivat ystävällisiä.

Kyläläiset laittoivat minut ehdok­

kaaksi kunnallisvaaleihin. Epäröin ensin, mutta saivat houkuteltua ja Savolan isännän ohje oli vastustaa kaikkia menoja. Muuta ei kuulem­

ma tarvinnut osata.

Valtuutettuna kului 32 vuotta.

Tuttavia Anna-Liisalle on löytynyt myös ajoilta M aatalouskeskuksen johtokunnassa, SOK:n hallintoneu­

vostossa. Keskustanaisten piirinpu- heenjohtajana ja 4H-yhdistyksen toiminnassa. Jos työtä ja tehtäviä riitti silloin niin riittää vieläkin. Puu­

tarhanhoito on edelleenkin sydäntä lähellä eikä leipominen tai ruuan­

laitto ole väkinäistä vieraanvaraisel­

le emännälle ("em eritus"). Vielä ei navettapolkukaan ole Anna-Liisan osalta ruohottunut.

Anna-Liisa Oikaria haastattelivat Anitta Rasi ja Jorma Toivonen

4