pastori, teol. tri h.c.
"Rauha teille!"
Saarnakirja osa 4
Kuudennestatoista
Pyhän Kolmiykseyden päivästä tuomiosunnuntaihin
Kansi: Kimmo Pälikkö
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko Rajakatu 7, 15100 Lahti
www.luterilainen.com 2009
Julkaisija: Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko© ISBN 978-951-9318-61-5 (sid.)
ISBN 978-951-9318-62-2 (PDF) Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy
Lukijalle ... 10 Hädässäkin saamme kiittää
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 86:12–16 11 Luomakunnan huokaus
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Room. 8:18–23 15 Kun suruaika saapuu…
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Luuk. 7:11–17 20 Aarre saviastioissa
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 2 Kor. 4:7–14 24 Valmistaudu kestämään koetuksia
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Joh. 11:21–45 27 Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Fil. 1:19–26 31 Poika tekee eläviksi, ketkä tahtoo
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Joh. 5:19–21 38 Jumalan hyvä huolenpito
16. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Kun. 17:8–24 42 Kirkollisesta yhteydestä
17. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ef. 4:1–6 50 Hengen yhteys
17. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ef. 4:1–6 56 Jeesus opettaa tärkeilijöitä
17. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Luuk. 14:1–11 61 Ilojuhlasta arkeen
17. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Mark. 2:18–28 65 Säilytä vapautesi
17 sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Gal. 5:1–14 70 Epävarmuus ja varmuus uskonelämässä
17. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 139:23–24 76
4
"Tutki minua, Jumala"
17. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 139:23–24 80 Autuaat ovat uskollisia Jumalan sanalle
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 119:1–4 83 Jumalan armo on kiitoksen aihe
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Kor. 1:4–9 88 Pelastuksen perusta
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Matt. 22:34–46 92 Kristus on lain loppu
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Room. 10:1–13 98
"Kukaan ei voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä"
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Joh. 10:23–38 104 Taivasten valtakunta löydetään
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Matt. 13:44–46 109
"Mihin sinä menet, sinne minäkin menen"
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ruut 1:15–18 113
"Älkää rakastako maailmaa"
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Joh. 2:15–17 116 Kuka voi pelastua
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Mark. 10:17–27 120 Saamme anoa viisautta
18. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 2 Aik. 1:7–12 126 Huoli nousevasta polvesta
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 78:3–8 130 Usko voittaa
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Joh. 5:4–8 134 Vanha pois, uusi tilalle
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ef. 4:22–28 138 Ihmisen Pojalla on valta maan päällä
antaa syntejä anteeksi
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Matt. 9:1–9 143
Saarnaan tulee saada luottaa
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 2 Kor. 1:18–22 147 Olemmeko sokeita vai näkeviä
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Joh. 9:24–41 151 Heikoissa väkevä
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 2 Kor. 12:2–10 156 Mitä varten seurakunta kutsuu paimenen
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 32:1–7 161 Tunnon rauhaan
19. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 32:1–6 166 Kuninkaan pojan häät
20. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Matt. 22:1–14 172
"Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin"
20. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Hebr. 10:19–31 176 Mitä Kristus edellyttää saarnaviralta
20. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Luuk. 12:42–48 181 Evankeliumi on Jumalan voima
Uskonpuhdistuksen muistopäivänä Room. 1:16 186 Pelastumme yksin armosta, yksin uskosta,
yksin Kristuksen tähden, yksin sanasta
Uskonpuhdistuksen muistopäivänä Room. 3:28 189 Jumalan vanhurskaus
Uskonpuhdistuksen muistopäivänä Room. 3:21–28 195
"Ei kohtaa sinua onnettomuus"
Pyhäinpäivänä ... Ps. 91 198 Jumalan pyhien suuri joukko
Pyhäinpäivänä ... Ilm. 7:2–12 203 Autuaitten ihana osa
Pyhäinpäivänä. I vuosikerta ... Matt. 5:1–12 208 Riennämme kohti taivaallista isänmaata
Pyhäinpäivänä ... Hebr. 11:13–16 216
6
Kaikille pyhille yhteistä on ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä
Pyhäinpäivänä ... Ilm. 7:13–17 221 Avatut sinetit ja uusi virsi
Pyhäinpäivänä ... Ilm. 5:9–14 229 Veisatkaamme uutta virttä
Pyhäinpäivänä ... Ilm. 5:9–14 234 Olemmeko autuaita
Pyhäinpäivänä ... Luuk. 6:20–26 241 Mikä riemu, kun kaikki on uutta!
Pyhänpäivänä ... Jes. 65:17–19 248
"Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu!"
21. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ef. 6:11–17 253 Sanan virka
21. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Joh. 4:46–54 258 Kaksi suurta kiitoksen aihetta
22. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Fil. 1:3–11 264 Evankeliumi on Raamatun keskus ja avain
22. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Fil. 1:3–11 270 Nuhteettomina Herramme tulemukseen
22. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Tess. 5:14–25 278 Marketti vai rukoushuone
4. rukouspäivänä ... Luuk. 19:37–48 283
"Keisarille, mikä keisarin on ja Jumalalle, mikä Jumalan on"
23. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Matt. 22:15–22 288 Ethän käänny takaisin tyhmyyteen
23. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Ps. 85:2–14 294 Esivalta on Jumalan palvelija
23. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Room. 13:1–7 299 Messiaan voima
24. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päiväst Matt. 9:18–26 304
Kaikkien pitää ilmestyä
Kristuksen tuomioistuimen eteen
24. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 2 Kor. 5:1–10 310
"Minä tiedän lunastajani elävän"
24. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Job. 19:23–27 317 Jobin usko
24. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Job 19:21–27 321 Uskovat ottavat vastaan Jumalan sanan
25. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Tess. 2:13 326 Osaa varoa: antikristus on jo tullut!
25. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 2 Tess. 2:1–12 330 Raamattu osoittaa
seurakunnan paimenviran miehelle
25. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä 1 Tim. 1:1–2;
2:11–3:2 339
Viimeinen tuomio
Tuomiosunnuntaina ... Matt. 25:31–46 345 Löydämmekö perille
26. sunn. Pyhän Kolmiykseyden päivästä Joh. 5:22–29 350
"Katso, Ylkä tulee!"
Kirkkovuoden lähinnä viim. sunn. ... Matt. 25:1–13 355 Odota Herraasi
Kirkkovuoden lähinnä viim. sunn. ... Luuk. 12:35–40 360 Kuin unta ja sittenkin totta
Tuomiosunnuntaina ... Ps. 126 365 Ihmeellinen ja ihmeteltävä Kristus
Tuomiosunnuntaina ... 2 Tess. 1:3–10 371 Ole valmis, tilinteon hetki koittaa!
Tuomiosunnuntaina ... 2 Tess. 1:7–10 377 Aika on lähellä
Tuomiosunnuntaina ... Ilm. 22:10–21 384 Uskon kilvoittelu on Jaakobin painia
1. sunn. pääsiäisestä ... 1 Moos. 32:25–32 390
8
Tämän osan saarnatekstit... 394
Tekstit aiheineen osissa 1–4 ... 395
Nimi- ja asiahakemisto osiin 1–4 ... 410
Raamattuviitteiden hakemisto osiin 1–4 ... 493
Tekijän kirjallista tuotantoa ... 510
Lähdetietoja ... 512
Lukijalle
Kiitän sydämellisesti kaikkia niitä, jotka esirukouksin, monin käy- tännön toimin, kannustaen ja palautetta antaen ovat tukeneet minua tämän työn päätökseen saattamisessa.
Viimeisten parin vuoden aikana saarnakirjasarja on vienyt lähes kaiken aikani, eikä energiaa ole kovin paljon riittänyt muuhun. Juma- la on antanut voimia niin, että olen voinut viedä tämän työn päätök- seen. Uskon hänen asiakseen, missä määrin hän näkee hyväksi käyt- tää näitä puheita valtakuntansa työssä.
Olen saanut tehdä tiliä Jumalani edessä, mutta myös turvata sii- hen armoon, jonka Kristus on minullekin hankkinut. Pyhä Henki kir- kasti sen minulle jo nuorena lukiolaisena. Tätä armoa olen pyytänyt julistaa kutsumuksessani. Evankeliumi on vastaanottamisen arvoinen ja kaikille suositeltava. Vuosien kuluessa evankeliumin oppi on mi- nulle yhä vain käynyt rakkaammaksi ja jäntevöitynyt. Rukoukseni on, että Jumala herättää ja kutsuu työhönsä sananpalvelijoita, jotka puhtaasti ja selvästi julistavat evankeliumia ja kaikkea totuutta sielu- jen autuudeksi. Nyt jos koskaan tarvitaan evankeliumin saarnaa!
Tämä työ on tuonut mieleen monia mieluisia muistoja, kun vuo- sikymmenien saatossa olen saanut kokoontua Sanan ääreen jalojen uskonveljien ja -sisarten kanssa ja kutsua muitakin mukaan. Enem- män olen saanut, kuin mitä olen rohjennut odottaa ja mistä Herraani seuratessa minun on tarvinnut luopua. Minulla on ollut sisällökäs elämä Jumalan armon ja siunauksen alla.
Lukijoistani tuntuva osa on oman kirkkoni ulkopuolelta. Siitä huolimatta olen antanut siellä täällä näkyä, millaisissa oloissa olen saanut hoitaa saarnavirkaa. Olen tehnyt sen toisaalta kiitollisena Ju- malalle oman uskoni tunnustuksena, toisaalta rohkaisuksi nykyisissä vaikeissa kirkollisissa oloissa niille, jotka etsivät tietä uskoa ja kirk- koa koskevissa kysymyksissä. Olkoon se lujituksena myös oman kirkkoni jäsenille pysyä vakaasti Jumalan Sanan osoittamalla tiellä.
Nimi- ja asiahakemistoa lukija voi käyttää eri tavoin. Se voi pal- vella apuna myös raamattutunneilla ja tarjota virikkeitä opetukselle ja keskusteluille. Tuskin lie tarpeellista korostaa, että hakemistossa ei ole asian perusteita. Ne on etsittävä saarnoista.
10
Unohdin tarkistaa kolmen ensimmäisen osan raamatunkohtien viitemerkinnät. Niissä on valitettavasti virheitä. Virheet on oikaistu nettiversioissa ja raamatunkohtien hakemistossa. Pahoittelen lukijalle tästä aiheutuvia hankaluuksia. Nettiversioihin on korjattu myös kaik- ki muut havaitut kirjoitusvirheet.
Saarnani sisältävät monia uskonkohtia, joihin toivoisin Herran omien Raamattunsa äärellä paneutuvan. Kristityllä tulee aina olla va- raa varmistua siitä, että hänen uskonsa perusteet ovat Pyhän Raama- tun mukaisia. Se merkitsee Raamatun lukemista ja tuntemista. Sillä tiellä päädytään tulokseen, se on, totuuden tuntemiseen ja harhan hylkäämiseen. Totuus ei ole eikä voi olla kahtalainen tai jopa monen- lainen. Totuus on yksi.
Kun parempaa käännöstä ei ole, on turvallisinta käyttää vuoden 1938 Kirkkoraamattua. Sitä on hyvä verrata vanhaan Bibliaan, jonka teksti seuraa Lutheria siinä, missä nuoremmat käännökset eivät ole py- syneet hänen ratkaisuissaan. Saksaa taitavat voivat verrata suoraan Lut- heriin. Se kannattaa. Englannintaitoiset voivat käyttää rinnalla Kuningas Jaakon käännöstä ja venäjäntaitoiset synodaalista käännöstä. Tiedämme, ettei mikään käännös ole täydellinen. Kuitenkin vanhoja käännöksiä vertailemalla voi välttyä moderneilta virhetulkinnoilta.
Vaikka Raamatun kielten tuntemus on edistynyt, niin on tapahtu- nut myös taantumusta. Ei voi kritiikittömästi hyväksyä kaikkea, mitä sanakirjat ja kieliopit esittävät tai jättävät sanomatta. On omat vaa- ransa hyötynäkökohtien ohella, että internetissä voi olla tarjolla hel- posti löytyvää tietoa Raamatun kielistä, minkä paikkansapitävyyttä tavallisen lukijan on vaikea tarkistaa. Senkin vuoksi on syytä suosi- tella vanhoja, luotettaviksi havaittuja käännöksiä. Onhan evanke- liumi ikivanha ja muuttumaton.
"Me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta" (2 Kor. 13:8). "Sen tähden pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuk- sessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen" (Hebr. 10:23). Her- ramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa.
Jeesuksen nimessä
hwhy
Orivedellä 7.2.2009 tekijä
Hädässäkin saamme kiittää
Kuudentenatoista sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä.
Psalmiteksti.
Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ja kunnioitan sinun nimeäsi iankaikkisesti; sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydes- tä. Jumala, julkeat ovat nousseet minua vastaan, väkivaltaisten jouk- ko etsii minun henkeäni; eivät he pidä sinua silmäinsä edessä. Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa. Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa.
Ps. 86:12–16.
Psalmien kirja on rukouskirja. Sillä on omat erityispiirteensä. Pyhä Henki on näet ottanut siinä käyttöönsä uskovien kokemukset ja on liittänyt niihin sanansa. Uskovien on itse vaikeata tulkita kokemuksi- aan oikein, koska ihmisen sisimmästä nousevat ajatukset ovat pettä- viä. Psalmeissa kokemukset tulevat kuitenkin valaistuiksi Jumalan sanalla, kun Pyhä Henki itse selittää niitä. Siten Psalmit ovat luotet- tavia opettajia. Voimme alistaa kokemuksemme niiden valaistaviksi.
Psalmien kirjan äärellä koemme uskon yhteyttä Vanhan liiton pyhiin. Uudessa testamentissa ei ole vastaavaa rukouskirjaa. Jumala on tarkoittanut Psalmit myös meidän, täyttymyksen ajan uskovien rukouskirjaksi.
Kiitollisuus saadusta avusta
Daavid, tekstimme kirjoittaja, oli joutunut koviin tunnonvaivoi- hin ja saanut Jumalan rauhan. Kiitollisena hän sanoo: "Sinä olet pe- lastanut minut syvimmästä helvetistä" (vanhan Biblian käännös).
Sieltä ei ylety auttamaan ihmiskäsi, mutta Jumalan käsi ei ole lyhyt vetämään syvimmästäkään ahdistuksesta. Tämän Daavid oli saanut kokea. Jumalan apu tulee hänen sanastaan. Se tuo ahdistuneelle ar- mon.
Hädässäkin saamme kiittää 12
Daavid ylistää psalmeissaan Jumalan armoa. Daavid oli profeet- ta, näkijä. Hän näki Pyhässä Hengessä Messiaan suuren kärsimyk- sen, kun Kristus oli ristillä jalat ja kädet lävistettyinä ja Jumalan hyl- käämänä. Daavid näki myös Messiaan valtakunnan leviämisen tämän saavuttaman voiton jälkeen (Ps. 22:2,17,28–32). Hän sanoo myös:
"Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti" (Ps.
22:27). Kristuksen tuoma armo oli Daavidin lohdutus ja ilo.
Me emme näe Kristuksen kärsimystä ja hänen voittoansa samalla tavalla kuin profeetat. Kuitenkin samat asiat on ilmoitettu meitä var- ten Pyhässä Raamatussa. Siinä Kristus on kuvattu silmiemme eteen sekä ristiinnaulittuna (Gal. 3:1) että ylösnousseena taivasten valta- kunnan kuninkaana, joka on kukistanut pahuuden voimat.
Jumala nöyryytti syvästi Daavidia ottamalla hänet tilille lankee- muksista. Daavid tunsi olevansa syvimmässä helvetissä. Siihen pi- meyteen koitti armon valo. Daavid sai panna sielunsa turvan luvat- tuun Messiaaseen. Hän sai syntinsä anteeksi ja armon osaksensa. To- teutui lupaus: "Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti" (Ps.
22:27). Hän virkosi eloon. Hän uudestisyntyi. Hän sai omistaa ian- kaikkisen elämän.
Tästä avusta Daavid nyt kiittää Herraa.
Nämä asiat ovat uskovien yhteisiä kokemuksia. Olethan sinäkin kokenut, mitä on olla Jumalan lain tuomitsema ja kiroama. Sinulle- kin on Jumalan sanasta tuotu esiin Kristuksen kärsimys ja kuolema.
Olet saanut uskoa, että Kristus on kuollut sinunkin edestäsi. Olet saanut iloita siitä, että olet Jumalan lapsi ja iankaikkisen elämän pe- rillinen. Tämä ilo lievittää tuskaa hädän keskellä.
Vainottuna
Daavid oli joutunut vainotuksi, ja hänen henkeänsä väijyttiin.
Psalmi ei kerro, mikä nimenomainen tapaus tässä on kysymyksessä.
Sellaista lie tapahtunut useamminkin. Ehkä hän viittaa Saulin vai- noon. Daavid mainitsee, että ylpeät ja väkivaltaiset halusivat surmata hänet. Nämä eivät vaeltaneet Jumalan kasvojen edessä eivätkä pitä- neet Herraa silmiensä edessä. Herra oli etsittävissä, löydettävissä ja
kuin silmien eteen asetettavissa Israelin uhrijumalanpalveluksessa.
Usko Messiaaseen ja Jumalan armoon ei ohjannut kuitenkaan vastus- tajien tekoja. Se oli perussyy heidän vainoonsa.
Tässä tilanteessa Daavid sanoo: "Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudes- sa." Armoon Daavid turvautuu. Totuus ja armo kulkevat käsi kädes- sä. Sen valossa hän näkee kokonaistilanteen. Israelin Messias- odotuksen ympärille rakentuva usko oli armon uskontoa ja totuus. Se valaisi sydämen synnin hädässä. Se antoi turvan vainoissa. Se ei ollut vihollisten hävitettävissä.
Vainoa, joka uskovalle tulee Kristuksen tähden, sanomme ristik- si. Se voi kohdata monella tavalla. Se voi kohdistua henkeen ja mai- neeseen. Opistamme voivat vastustajat antaa väärän todistuksen. Oi- keaa oppia vastaan, jota Jumalan armon avulla ahkeroimme julistaa ja kaikille tarjota, hyökätään. Se pyritään polkemaan maan rakoon.
Uskovat kokevat vähäisempää tai ankarampaa ristiä sekä oman per- soonansa puolesta että oikeauskoisen seurakunnallisen kokoontumi- sensa tähden.
Jumalan sana auttaa meitä kestämään. Raamatun kertomukset vainonalaisista Herran omista ja heidän kestämisestään rohkaisevat meitäkin uskon tiellä. Tiedämme, että meidän on pitäydyttävä siihen uskoon, joka on kerta kaikkiaan pyhille annettu. Vaikeissakaan vai- heissa emme saa luovuttaa. Jumala, joka on kärsivällinen, pitkämie- linen ja suuri armossa, aikanaan antaa meille tahtonsa mukaisen pää- syn kulloisestakin vaivasta tai auttaa meitä kestämään siinä. Tämä tieto lujittaa meitä.
Avun pyyntö
Daavid esittää pyyntönsä Jumalalle kiitoksen kanssa. Hän muis- telee armoa, jonka on Jumalalta saanut. Hän ylistää Jumalan laupeut- ta ja uskollisuutta. Sitten hän kuvaa vainonalaisen tilanteensa ja anoo: "Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voima- si palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa."
Daavidilla oli tärkeä asema Israelissa. Hänet oli voideltu Israelin kuninkaaksi, ja hänen tuli sitä hallita. Israel oli Herran palvelijatar.
Hädässäkin saamme kiittää 14
Daavid tunnustautuu Herran palvelijaksi ja osoittautuu oikeaksi isra- elilaiseksi Hengen mukaan. Hän pyytää Jumalalta armoa, voimaa ja apua selvitäkseen tehtävässään eteenpäin.
Jumalan sana kehottaa meitä anomaan ja kiittämään joka tilassa.
Kiitosmieli ristinalaisen elämän keskellä vähentää aimo osan ristin raskaudesta. Saamme iloiten tunnustautua Jumalan kansan jäseniksi ja Kristuksen palvelijoiksi. Saamme muistaa, että hänen voimansa tu- lee esiin heikkoudessa. Hän ohjaa Kirkkonsa vaiheet. Hän ei vapauta rististä, mutta hän keventää sitä ja antaa voimaa sen kantamiseen.
Sanomme: "Tähän asti on Herra meitä auttanut" (1 Sam. 7:12), ja li- säämme: "Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka"
(Fil. 1:6).
Siitamaja aikuisten leirin iltahartaus 8.7.2008. Virret VK 1938: 335; 400:1–3,8;
285:1–3,6; 290; 287:1–3,5,9; 357.
Luomakunnan huokaus
Kuudentenatoista sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä.
I vuosikerta. Epistolateksti.
Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Sillä luo- makunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymis- tä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – ei omasta tahdostaan, vaan alistajan – kuitenkin toivon varaan, koska itse luo- makuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luoma- kunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; ei- kä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, me- kin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, mei- dän ruumiimme lunastusta. Room. 8:18–23.
Aikamme on herännyt tajuamaan luonnon vaaranalaisen tilan. Juma- lasta vieraantunut ihminen ei kuitenkaan pääse sisälle ilmiön perim- mäisiin syihin. Sillä ei ole myöskään oikeata käsitystä siitä, mitä tu- leva on. Jumalan kansalla on kuitenkin aina ollut selvä ymmärrys Jumalan ilmoituksen nojalla siitä, että maailma vanhenee ja sille tu- lee loppu. Luomakunta huokaa.
Tekstimme aihe, luomakunnan huokaaminen, ei ole uskomme ja pelastuksemme kannalta keskeisiä asioita, mutta se on hyvin puhutte- leva ja auttaa meitä käsittämään luomakunnan tapahtumia. Sillä on merkitystä kristilliselle maailmankatsomukselle.
Huokauksen syitä
Syntiinlankeemuksen seurauksena maailma koki kauhean, läpi- kotaisen muutoksen. Se koski myös ihmisen sydäntä ja hänen juma- lasuhdettaan. Sitä ennen ihminen oli ollut Jumalan kuva heijastaen kaikkea sitä hyvää, moraalisesti ja hengellisesti kaunista, ylevää ja vanhurskasta, mikä on Jumalalle ominaista. Vallitsi harmonia sydä- messä ja luonnossa.
Luomakunnan huokaus 16
Ihmisellä oli ollut yhteys elämän lähteeseen, mutta lankeemuk- sessa se katkesi. Tilalle astui kuolema, sekä hengellinen että ajalli- nen. Sisäisen kuolemantilan myötä vääristyivät sekä jumalasuhteen että lähimmäissuhteen asiat. Sen voi Kainista selvästi havaita.
Rakkaudessaan Jumala antoi kuitenkin Aadamille lupaussanan vaimon Siemenestä, joka oli polkeva rikki käärmeen pään. Lupaus Vapahtajasta uudisti jumalanpalveluksen, uskon ja rakkauden niissä, jotka ottivat sen vastaan. Kuitenkin Jumalan ajalliset rangaistukset jäivät. Ihminen joutui otsansa hiessä hankkimaan elantonsa ja synny- tystuskissa saattamaan lapsensa maailmaan. Luontokin muuttui. Se ei ollut enää viheriöivä paratiisi, vaan se alkoi kasvaa ohdakkeita ja or- jantappuroita. Nyt ihminen saattaa vain suurella vaivalla hallita sitä jossain määrin, mutta suurten mullistusten edessä hän on voimaton.
Ihminen ei myöskään lyhytnäköisyydessään näe tekojensa seurauk- sia, jotka voivat osoittautua kohtalokkaiksi, jopa kuoleman kylvöksi.
Tuskin voimme edes kuvitella, mitä muutoksia tapahtui myös elottomassa luonnossa ihmisen lankeemuksen tähden. Niiden on kui- tenkin täytynyt olla rajuja, sillä ne eivät rajoittuneet ainoastaan Maa- han, vaan ne ovat koskeneet myös avaruutta. Sen ilmiöiden Maalle aiheuttamat katastrofit ja muut häiriöt kertovat niistä. Lankeemuksen tähden Jumalan luomaa alkuperäismaailmaa ei ole. Apostoli per- sonifioi tekstissämme luomakunnan ja sanoo sen huokaavan.
Huokauksen sanoma
Luomakunnassa ilmeneviä muutoksia on kolmenlaisia. Ensiksi- kin on ihmisen syntiinlankeemuksen aiheuttamat muutokset. Ne ovat sen jälkeen kuin luomakunnan sisään rakennettuja ja riippumattomia ihmisen toiminnasta. Sellaisia tapahtuu, vaikka ihminen ei tekisi mi- tään. Toiseksi on ihmisen toiminnasta johtuvaa luonnon tasapainon järkkymistä. Kolmanneksi on sekä suuria katastrofeja että muita ta- pahtumia, joita Jumala antaa rangaistuksina ihmisen epäuskosta, vää- ristä opeista ja pahuudesta.
Apostoli Paavali sanoo luomakunnan huokaavan, koska se on alistettu katoavaisuuden alle. Koko luomakunta, sekä eloton että elol- linen, on muutoksen, vanhenemisen ja katoavaisuuden lain alainen.
Näistä asioista Pyhä Raamattu antaa meille selkeän ilmoituksen, jolla on oma sanomansa ja tarkoituksensa.
Raamattu kertoo monin paikoin siitä, että maailma on muutoksen alainen. Asia on ollut tunnettu sekä Vanhan että Uuden liiton usko- ville. Paavali kirjoittaa: "Tämän maailman muoto on katoamassa" (1 Kor. 7:31). Tässä "maailma" ei ole vain Maa tai ihmiset, vaan kaikki ajallinen avaruuksineen päivineen, tulevan, iankaikkisen vastakohta- na. Sen "muoto" ei ole vain ulkonäkö, vaan sisäinen rakenne, ole- mus. Profeetta Jesaja julistaa: "Taivaat katoavat kuin savu, ja maa hajoaa kuin vaate" (Jes. 51:6). Hebrealaiskirjeestä luemme: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi teko- ja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niin kuin vaate, ja niin kuin vaipan sinä ne käärit, niin kuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu" (Hebr.
1:10–12; ks. myös Ps. 102:27). "Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: 'Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin.' Mutta tuo 'vielä kerran' osoittaa, että ne, mitkä järk- kyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät." (Hebr. 12:26–27.) Apostoli Pietari muistuttaa:
"Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat ka- toavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin ha- joavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumali- suudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemis- ta, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuu- desta sulavat!" (2 Piet. 3:10–12.)
Raamattu puhuu muuttumisesta, hajoamisesta ja palamisesta. Se tahtoo kiinnittää mielemme siihen, mikä pysyy, ja irrottaa mielemme siitä, mitä emme saa omanamme pitää. Apostoli Paavali sanoo:
"Mutta sen minä sanon, veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot, niin kuin ei heillä niitä olisikaan, ja ne, jotka itke- vät, niin kuin eivät itkisi, ja ne, jotka iloitsevat, niin kuin eivät iloitsi- si, ja ne, jotka ostavat, niin kuin eivät saisi omanansa pitää, ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niin kuin eivät sitä käyt- täisi." (1 Kor. 7:29–31.) Tämä sana ei anna lupaa lyödä laimin vel- vollisuuksia – kaukana siitä! – vaan apostoli tahtoo meidän olevan
Luomakunnan huokaus 18
tietoisia siitä, että ajalliset asiat – jopa purkamatonta avioliittoa myö- ten – ovat lyhytaikaisia. Niistä on aikanaan luovuttava.
Toiseksi Raamattu kiinnittää huomiomme siihen, että Jumalan lapset ovat tässä valtavassa muutoksessa turvassa. Psalminkirjoittaja sanoo näistä puhuessaan: Herra, "sinun palvelijasi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi" (Ps.
102:29). Herraan luottavilla on turva tässä elämässä ja viimeisenä päivänä. Kristuksen tulo tuomiolle on uskoville odotuksen aihe.
Tekstimme sanoo: "Me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huo- kaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruu- miimme lunastusta." Saamme nousta silloin kirkastettuina uuteen elämään, Kristuksen Seurakunnan iankaikkiseen hääjuhlaan. Usko- valla ei ole mitään pelättävää.
Kolmanneksi Raamattu käyttää maailmaa kohtaavaa tulen- paisumusta kehotuksena pyhitykseen. Apostoli Pietari sanoo: "Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhäs- sä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista."
Aikamme pyrkii leimaamaan kaiken hyvän vanhanaikaiseksi.
Sillä perusteella se irrottautuu Jumalan sanan oikeasta opista ja juma- lisesta vaelluksesta. Aikamme ei tajua tai ei halua eikä voi tajuta, että vain se on uutta, minkä Jumalan uudeksiluova sana on uudistanut, ja että vain se pysyy. Siinä hetkessä, kun Kristus ilmestyy, arvot kään- tyvät maailman silmissä ylösalaisin – mutta armonaikaa ei enää ole.
Huokauksen päättyminen
Luomakunta sellaisena, kuin me sen näemme, ei tule säilymään.
Se ei ainoastaan koe loppua kohden lisää muutoksia, vaan Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Tämä maailma palaa, ei vain pinnalta, vaan se kokee hyvin perusteellisen muutoksen kaikilta rakenneosil- taan. Tätä odottaessaan se on kuin synnytystuskissa. Kaikki ei häviä olemattomiin, vaan tilalle Jumala luo uuden luomakunnan, hengelli- sen maailman. Onhan näet ylösnousemusruumis sama ruumis, mikä meillä nyt on, mutta olemukseltaan erilainen. Tässä uudistumisessa on luomakunnan toivo.
Tekstistämme ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että eläimillä tai kasveilla olisi sielu ja että ne pelastuisivat taivaaseen. Tiedämme, et- tä uusi maailma on hengellinen, mutta muuten meiltä jää pimeään, millainen uusi maailma on ja mitä kaikkea taivaassa on. Emme tiedä, onko siellä jossakin uudessa muodossa kasveja ja eläimiä. Siellä kaikki on täysin uutta. Sen tiedämme, että luomakunnan huokaus päättyy ja siinä olevat kärsimykset ja vanheneminen loppuvat. Luo- makunnan uusi tila on Jumalan lasten kirkkauden vapaus.
Jumalan lasten suhteen tekstimme kuitenkin ilmoittaa jotakin hy- vin spesifistä, erityistä ja täsmällistä. Heidän osansa on Jumalan lap- seus, ruumiin lunastaminen, kirkkaus ja vapaus. Nyt uskovilla on Hengen esikoislahja. Olemme vesipesossa sanan kautta Hengestä syntyneitä, kuten apostoli sanoo: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2 Kor. 5:17). Tälle tulee vielä jatkoa, kun ylös- nousemuksessa siirrymme kirkkauden valtakuntaan ja koko olemuk- semme ruumiinemme ja sieluinemme on hengellinen. Siinä tilassa kaikki on uutta.
Jo nyt Herra Kristus on kirkkautensa valtaistuimella ja synnyttää itselleen uudestisyntymisessä kansan, jonka kirkkaus on tuleva ilmi viimeisenä päivänä. Apostoli Johannes riemuitsee ja sanoo: "Rak- kaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mi- tä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas." (1 Joh. 3:2–3.)
7.6.2008. Virret VK 1938: 584:1,8–10; 396:1,4,8; 417:1,6,11; 418:1,5–7, 425.
20
Kun suruaika saapuu…
Kuudentenatoista Pyhän Kolmiykseyden jälkeisenä päivänä.
I vuosikerta. Evankeliumiteksti.
Sen jälkeen hän vaelsi Nain nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsivat hänen opetuslapsensa ynnä suuri kansanjoukko. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollut- ta, äitinsä ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kul- ki paljon kaupungin kansaa. Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke." Ja hän meni ja kosketti paareja;
niin kantajat seisahtuivat. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse." Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet hänen äidillensä. Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen." Ja tämä puhe hänestä levisi koko Juudeaan ja kaikkiin ympärillä oleviin seu- tuihin. Luuk. 7:11–17.
1. Elämä koettelee
Millainen käsitys sinulla on elämästä? Ajatteletko, että huominen päivä on aina parempi kuin eilinen? Jos olet nuori, ajatteletko, että kun itsenäistyt kodin ja vanhempien holhouksesta ja saat itse päättää elämästäsi, kaikki on nykyistä paremmin? Tekstimme opettaa meille kuitenkin, että kaikki riippuu Jumalan siunauksesta ja varjeluksesta ja siitä, mitä hän suo. Elämä ei ole meidän varassamme. Tämä vastaa myös kokemusta.
Nain oli pieni kaupunki halveksitussa Galilean maakunnassa.
Siellä eli tekstimme nainen. Hän oli verrattain nuori, varmaankin vie- lä alle neljänkymmenen, kernaammin ehkä vain kolmenkymmenen vaiheilla. Hän oli aikoinaan mennyt avioliittoon, mutta jäänyt leskek- si. Israelissa tytöt naitettiin hyvin nuorina, usein heti puberteetin jäl- keen.
Nyt lesken ainoa poika oli kuollut. Syvä suru rakkaan omaisen menetyksestä oli kohdannut häntä kaksi kertaa. Menetykset koskivat myös kodin turvaa ja elatusta. Kun poika oli varttumassa mieheksi,
hän olisi, kuten tapa oli, voinut lähivuosina ottaa äidin hoiviinsa. Nyt nuori leskiäiti oli yksin.
2. Tarvitsemme kestävyyttä uskossa
Elämässä voi tapahtua ikäviä yllätyksiä. Osaammeko ottaa ne Jumalan kädestä, hänen salliminaan? Luotammeko koettelemuksissa Jumalan rakkauteen? Olemmeko oppineet Raamatun totuuden: "Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa" (Hebr. 12:6). Se ei ole helposti opit- tava asia. Koettelemuksissa tarvitsemme Jumalan apua. Emme saa katkeroitua.
Kuulkaa, mitä apostoli Pietari kirjoittaa tästä aiheesta: "Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoi- tettavaksi viimeisenä aikana. Sen tähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninai- sissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa ha- vaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kui- tenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kun- niaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla." (1 Piet. 1:5–8.)
Tarvitsemme koetuksissa kestäväisyyttä uskossa. Niissä on pidet- tävä kiinni siitä, että Jumala on rakkaus. Jos tunnemme hänen rak- kautensa meitä kohtaan, rakastamme häntä ja osoitamme sen koette- lemusten keskellä säilyttäen uskon ja etsien sitä, mikä ylhäällä on.
3. Jeesus näkee hätämme
Raamattu ei kerro, että leski olisi oma-aloitteisesti pyytänyt apua Jeesukselta. Se johtui varmaan siitä, että tämä tapahtui Jeesuksen toiminnan alkuaikoina eikä maine Jeesuksesta ollut vielä levinnyt.
Meille kerrotaan vain, että Jeesus näki hänet ja armahti häntä. Jeesus näkee myös meidän hätämme. Ennen kuin ehdimme mitään häneltä pyytää, hän on jo meitä auttamassa, vaikka meistä ei siltä tuntuisi- kaan. Jeesuksen halu auttaa kannustaa meitä anomaan häneltä apua.
Hän on sanonut: "Anokaa, niin teille annetaan."
Kun suruaika saapuu…
22
Vaikka meille ei kerrota, että Nainin leski olisi rukoillut, voimme pitää sitä varmana. Uskoivathan israelilaiset Jumalaan ja olivat var- masti selvillä psalmin sanasta: "Avuksesi huuda minua hädän päivä- nä, ja minä tahdon auttaa sinua ja sinä olet kunnioittava minua" (Ps.
50:15). Varmasti hätä oli pakottanut häntä siihen jo miehensä kuoltua ja nyt vielä enemmän, kun poikakin oli kuollut.
Jeesus näki naisen hädän. Hän tahtoi auttaa ja hän auttoi. Hän he- rätti pojan kuolleista.
Aika, jona Jeesus kulki täällä ihmisten keskellä, oli lyhyt. Hänen julkinen toimintansa kesti noin kolme vuotta. Mutta sinä aikana moni kärsivä sai avun. Nainin lesken pojan herättäminen osui, kuten jo pu- huimme, hänen toimintansa alkupuoleen. Tämänkin ihmeteon kautta maine Jeesuksesta levisi ja moni osasi hakea häneltä apua.
Raamattu kertoo myös tapauksista, joissa Jeesus näki ihmisten omantunnon hädän ja auttoi antamalla synnit anteeksi. Raamattu ei kuitenkaan kerro, että syntien anteeksi antaminen olisi lisännyt Jee- suksen mainetta samalla tavalla kuin parannusihmeet. Tästä huo- maamme, etteivät ihmiset osaa arvostaa iankaikkista paranemista ja pelastusta, mutta ajallisen terveyden he ovat valmiita ottamaan vas- taan. Kuitenkin sairaus on vain kuoleman oire. Synnin palkka on iankaikkinen kuolema. Se taas on kova, tajuissaan olevan tuska.
Jeesus tuli tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Siinä oli ensi sijalla synnin sovittaminen ja sen anteeksiantaminen. Sairaus kuuluu sa- maan joukkoon kuin kuolema ja synti, joilla kiusaaja on turmellut Jumalan hyvän luomistyön. Sairaus ei ole kuitenkaan niistä pahin.
Synti sen sijaan toi Jumalan vihan sekä ajallisen ja iankaikkisen kuo- leman. Koska Vapahtajamme on hankkinut meille pääsyn synneistä, saamme lahjaksi iankaikkisen elämän. Taivaassa ei ole kipua eikä tuskaa. Syntien anteeksisaaminen on siis kaikkein tärkein asia. Se ra- kentaa uudelleen Jumala-suhteemme ja tuo meidät Jumalan yhtey- teen. Se uudestisynnyttää meidät ja antaa meille iankaikkisen elä- män. Se pelastaa. Ylösnousemuksessa häviävät lopullisesti kuolema ja sairaudet, kipu ja tuska. Toivomme ei siis kohdistu nykyiseen, vaan tulevaan.
Jos etsimme apua vain sairauksiin, mutta emme syntisairauteen, emme anna sitä arvoa Jeesuksen lunastustyölle mitä tulisi. Jos käsi-
tämme Jeesuksen vain parantajaksi, mutta emme lunastajaksi, et- simme häneltä apua vain tätä elämää varten ja olemme kaikkia muita surkuteltavammat.
Jeesus näkee syntihätämme. Hänellä on siihen apu. Mikä tämä apu on, sen kertoo meille Jeesuksen risti. Hän on kantanut edestäm- me Jumalan vihan. Maailman synti on sovitettu. Rauha on rakennettu Jumalan ja ihmiskunnan välille Kristuksessa, niin että jokainen, joka häneen turvaa, pelastuu. Sairauksienkin keskellä voimme iloita syn- tiemme anteeksisaamisesta. Siihen Jumala antakoon meille Pyhän Henkensä.
Kun suruaika saapuu, olemme onnellisessa asemassa, jos pois- nukkuneella on ollut turva Jeesuksessa. Saamme kaivata poisnukku- nutta jälleennäkemisen ihanassa toivossa. Saamme uskossa Kristuk- seen odottaa toivomme täyttymistä tietäen, että taivaassa "Jumala itse on… pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuole- maa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt" (Ilm. 21:3–4).
Syksyllä 2005. Virret VK 1938: 400:1–3,8.
24
Aarre saviastioissa
Kuudentenatoista sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä.
II vuosikerta. Epistolateksti.
Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuole- maa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiis- samme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuo- lemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaises- sa lihassamme näkyviin. Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä. Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niin kuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sen tähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sen tähden me myös puhumme, tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne. 2 Kor. 4:7–14.
Saviastiat ovat kuumaan ilmanalaan hyvin sopivia astioita. Ne kestä- vät sekä kuumuutta, kosteutta että kuivuutta. Mutta ne ovat alttiita rikkoutumiselle. Tekstissämme apostoli Paavali vertaa saviastiaan ihmistä, johon Jumala on pannut aarteensa.
1. Minkä aarteen Jumala on pannut saviastioihin
Ylösnoussut Vapahtaja lähetti apostolinsa viemään evankeliumin ilosanoman kaikkeen maailmaan. Apostolit olivat heikkoja ihmisiä, joiden inhimillisistä vajavuuksista evankeliumit tarjoavat kosolti esimerkkejä. Kun Pyhä Henki vuodatettiin, he saivat rohkeuden ryh- tyä ylivoimaisen vaikeaan tehtäväänsä. Heillä oli sanoma, joka oli juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus. Yksikään ihminen ei kyennyt sitä omin voimin vastaanottamaan. Tällaista sanomaa heidän oli tarjottava jokaiselle uskottavaksi. Sillä heidän oli rakennettava Kristuksen Kirkkoa ja valmistettava se Kristuksen iankaikkiseen hää- juhlaan.
Apostolit ja muut sananpalvelijat olivat saaneet sanan ja sakra- menttien viran. Se erotti heidät muista uskovista, joille tätä virkaa ei ollut annettu kutsumukseksi. Niin Paavali saattoi sanoa: "Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä." Tässä hän tar- koittaa sanalla "me" itseään, veli Timoteusta ja muita sananpalveli- joita ja sanalla "te" muita pyhiä ja uskovia kaikissa paikkakunnissa.
Siinä virassa, minkä he olivat saaneet, oli suunnattoman suuri voima, joka teki mahdottomasta mahdollisen. Se oli se aarre, jonka Jumala oli pannut saviastioihin.
On kuitenkin syytä tarkastella lähemmin tätä virkaa ja käydä ra- jaa väärinkäytöksiin. Virka, josta Paavali puhuu, on "sovituksen vir- ka" (2 Kor. 5:18). Sen on määrä julistaa Kristuksen tuomaa rauhaa.
Se on evankeliumin virka. Se ei ole virka vain annettuna ja vastaan- otettuna, vaan nimenomaan jatkuvana palveluna, jonka kohteena ovat ihmissielut. Virka ei saa voimaansa ihmisistä, vaan sen voima on Jumalan sanan voimaa. Apostoli sanoo: Tämä aarre on meillä sa- viastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Tässä virassa on kysymys siitä, mitä Juma- lan sana saa aikaan.
2. Saviastia voi helposti rikkoutua
Samalla kun Jumala on uskonut evankeliumin julistamisen ihmi- sille ja erityisesti sitä varten perustamalleen saarnaviralle, hän on varjellut siihen liittyvän suunnattoman voiman ihmisten vääriltä joh- topäätöksiltä. Helposti ihmiset yhdistävät mielessään viran voiman julistajiin ja heidän ominaisuuksiinsa. Jotta niin ei tapahtuisi, Jumala on pannut aarteensa saviastioihin. "Me olemme kaikin tavoin ahdin- gossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivot- tamat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta em- me tuhotut. Me kuljemme aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiis- samme, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme nä- kyviin. Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teis- sä." Kuoleva ihminen tuo iankaikkisen elämän toisille kuoleville.
Paavali teki usein työtä vaikeissa oloissa ja ruumiillisen heikkou- den vallassa, vainottuna, sairaana ja puutteessa ja vietti pitkiä aikoja vankeudessa. Kaikesta huolimatta evankeliumin asia meni eteenpäin.
Aarre saviastioissa 26
Hän saattoi sanoa Timoteukselle: "Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini mukaan, jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa, kahleisiin asti, niin kuin pahantekijä; mutta Jumalan sana ei ole kahlehdittu" (2 Tim.
2:8–9). Paavalin saviastia särkyi kappaleiksi, kun hänet mestattiin, mutta hänen kirjoittamansa kirjeet tuottavat yhä satoa Kristukselle.
Kun sananjulistajat pysyvät Jumalan sanan puhtaassa opissa ja kirkastavat Kristusta ainoana autuuden tienä syntisille, he saavat ko- kea vainoa, halveksuntaa ja parjausta. Usein heidän elämäänsä liittyy muutakin koetusta. Siitä huolimatta evankeliumi voittaa sydämiä Kristukselle. Jumalan voima tulee ilmi heikkoudessa. Evankeliumin voima ei ole ihmisessä. Se on Jumalassa. Saviastia voi mennä rikki, mutta Jumala pysyy.
3. Saviastiasta välittyy suuri voima
Tekstimme jatkuu: "Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niin kuin kirjoitettu on: 'Minä uskon, sen tähden minä puhun', niin mekin uskomme, ja sen tähden me myös puhumme, tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne."
Apostoli ja heidän työtoverinsa julistivat evankeliumia yhdessä ja samassa uskon Hengessä. Heillä kaikilla oli sama oppi, jota he opettivat ja saarnasivat. Näin tulee jatkua myös heidän jälkeensä. He asettivat perustuksen eikä muuta perustusta ole. Kristus on itse Kir- kon perustus profeettojensa ja apostoliensa välittämänä. Ne, jotka ovat hänen Kirkkoaan, ovat tällä perustuksella. Sananjulistajat oman persoonansa puolesta ovat rikkoutuvia saviastioita. Mutta heillä on varma toivo. Se on se sama toivo, mitä he julistavat kuulijoilleen ja mikä koko Jumalan Seurakunnalla on. Se on osallisuus ylösnousseen Herran Kristuksen voittoon kuolemasta ja kaikista pahan mahdeista.
Me kaikki uskovat saamme kerran nousta mullasta iankaikkiseen elämään kirkkaudessa.
10,6,08. Virret VK 1938: 209; 382:2,4; 430:1,5,9,10; 385:1,4,5,9,10; 611:1–4.
Valmistaudu kestämään koetuksia
Kuudentenatoista sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä. II vuosikerta. Evankeliumiteksti.
Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin mi- nun veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala an- taa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot." Jeesus sanoi hänelle:
"Sinun veljesi on nouseva ylös." Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä." Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo mi- nuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Hän sanoi hänelle: "Uskon, Her- ra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tu- leva maailmaan." Ja tämän sanottuaan hän meni ja kutsui salaa si- sarensa Marian sanoen: "Opettaja on täällä ja kutsuu sinua." Kun Maria sen kuuli, nousi hän nopeasti ja meni hänen luoksensa. Mutta Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siinä paikassa, missä Martta oli hänet kohdannut. Kun nyt juutalaiset, jotka olivat Marian kanssa huoneessa häntä lohduttamassa, näkivät hänen nope- asti nousevan ja lähtevän ulos, seurasivat he häntä, luullen hänen menevän haudalle, itkemään siellä. Kun siis Maria saapui sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, lankesi hän hänen jalkojensa eteen ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut." Kun Jeesus näki hänen itkevän ja hänen kanssaan tul- leiden juutalaisten itkevän, joutui hän hengessään syvän liikutuksen valtaan ja vapisi; ja hän sanoi: "Mihin te panitte hänet?" He sanoi- vat hänelle: "Herra, tule ja katso." Ja Jeesus itki. Niin juutalaiset sa- noivat: "Katso, kuinka rakas hän oli hänelle!" Mutta muutamat heis- tä sanoivat: "Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi voinut tehdä sitäkin, ettei tämä olisi kuollut?" Niin Jeesus joutui taas liikutuksen valtaan ja meni haudalle; ja se oli luola, ja sen suulla oli kivi. Jeesus sanoi: "Ottakaa kivi pois." Martta, kuolleen sisar, sanoi hänelle:
"Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut haudassa neljättä päivää."
Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Niin he ottivat kiven pois. Ja
Valmistaudu kestämään koetuksia 28
Jeesus loi silmänsä ylös ja sanoi: "Isä, minä kiitän sinua, että olet minua kuullut. Minä kyllä tiesin, että sinä minua aina kuulet; mutta kansan tähden, joka seisoo tässä ympärillä, minä tämän sanon, että he uskoisivat sinun lähettäneen minut." Ja sen sanottuansa hän huusi suurella äänellä: "Lasarus, tule ulos!" Ja kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina. Jeesus sanoi heille: "Päästäkää hänet ja antakaa hänen mennä." Niin useat juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luokse ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen. Joh. 11:21–45.
Tuskinpa kenenkään elämä sujuu ilman vastoinkäymisiä ja koetuk- sia. Voimmeko varautua niihin jollakin tavalla? Antaako Jumalan pyhä sana meille neuvoja? Onko jotakin keinoa valmistautua niihin etukäteen?
Tekstimme kertoo meille sisarusperheestä Betanian Martasta ja Mariasta sekä heidän veljestään Lasaruksesta. Sisaria kohtasi raskas ajallinen menetys, kun heidän veljensä kuoli. Löytyisikö sisarusten suhtautumistavasta ja Jeesuksen opetuksesta jotakin sellaista, mikä voisi olla meille avuksi?
1. Tarvitsemme luottamusta Jumalaan
Kaikkein ensimmäiseksi meidän on tarpeen muistaa Vapahtajan opetus: "Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivan- sa." (Matt. 6:34.)
Murehtiminen, epätoivon sekainen tulevaisuudesta huolehtimi- nen, tekee elämän raskaaksi eikä yhtään auta. Sen tilalle tarvitsemme toisenlaisen suhtautumistavan. Mikä se olisi?
Oikea suhtautuminen tulevaisuuteen lähtee luottamuksesta Juma- laan, sellaisesta uskosta, joka oli Martalla. Siitä Raamattu kertoo:
"Martta sanoi Jeesukselle: 'Minä tiedän hänen nousevan ylös- nousemuksessa, viimeisenä päivänä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Us- kotko sen?' Hän sanoi hänelle: 'Uskon, Herra; minä uskon, että sinä
olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan.'" Martta oli uskossaan juurtunut syvälle Jumalan sanaan. Hänelle Jeesus ei ol- lut vain muuan Jeesus Nasaretilainen, pelkkä ihminen, vaan Jeesus oli hänelle luvattu Messias eli Kristus, ihmiseksi tullut Jumalan Poi- ka. Martta uskoi, että jokaisella Jeesukseen uskovalla on iankaikki- nen elämä. Hän uskoi, että jokainen uskova nousee viimeisenä päi- vänä haudasta autuuteen.
Tämä on kristillinen, raamatullinen usko. Se antaa elämällemme tarkoituksen täällä kuoleman varjon laaksossa. Se lahjoittaa uskoval- le myös suurenmoisen turvallisuuden tunteen. Ilman sitä elämä olisi juuretonta.
Tämä usko perustuu siihen, että Kristus maksoi syntivelkamme.
Synti oli tuonut ihmiskunnalle kuoleman ja Jumalan vihan. Mutta kun synti on otettu pois Kristuksen kautta, kuolemalla ei ole valtaa yhteenkään, joka häneen uskoo.
Olemme oppineet tuntemaan sen suuren rakkauden, joka Juma- lalla on ollut meihin syntisiin. Hän antoi Poikansa syntiemme sovi- tukseksi. Tämä vaikuttaa koko jumalasuhteeseemme. Tiedämme, että Jumala on rakkaus. Hän rakastaa niitä, jotka eivät ole millään tavoin ansainneet hänen rakkauttaan. Vaikka olen syntinen, niin Jumala ei hylkää minua eikä tahdo minulle pahaa. Päinvastoin. Hän haluaa meidän jokaisen tulevan perille taivaaseen ja säilyvän uskossa lop- puun asti. Apostoli Paavali lausuu: "Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka" (Fil. 1:6). Miten turvallista onkaan elää Jumalan lapsena, kun Jumala on sekä uskomme alkaja että sen säilyt- täjä loppuun asti.
Ei tarvitse hätäillä eikä murehtia, pääsemmekö taivaaseen. Juma- la vie varmasti perille. Hän pitää meistä hyvän huolen. Saamme joka päivä uskoa sielumme ja ruumiimme hänen huomaansa.
Jeesus sanoo: "Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suu- rempiarvoiset kuin monta varpusta." (Matt. 10:29–30.) Tämä on tot- ta, kun elämä sujuu tavanomaisesti. Se pitää paikkansa ankarimmis- sakin koetuksissa, jopa vainojen riehuessa.
Valmistaudu kestämään koetuksia 30
2. Kuritus kuuluu Jumalan lapsen elämään
Jeesus vieraili usein sisarusten kodissa Betaniassa. Raamattu sa- noo: "Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta" (Joh.
11:5). Kuitenkin hän salli Lasaruksen sairastua. Kun Jeesus sai asias- ta sisarten viestin, hän viipyi oleskelupaikassaan vielä kaksi päivää ennen kuin lähti Betaniaan. Lasarus ehti olla haudassa jo neljättä päivää, kun Jeesus viimein saapui.
Onhan Jeesus vieraillut sinunkin luonasi. Kun sinut kastettiin, Jeesus laski kätensä päällesi ja siunasi sinut. Joka kerta, kun olet käyttänyt Jumalan sanaa, hän on tullut tykösi ja puhunut sinulle. Olet saanut osaksesi hänen rakkauttansa sanassa ja sakramenteissa. Silti sinuakin ovat voineet kohdata koettelemukset.
Raamattu sanoo Jumalasta: Hän "... puhuu teille niin kuin lapsil- le: 'Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.' Kurituksek- senne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?" (Hebr. 12:5–7.)
Jos nuo Jeesuksen rakkaat ystävät tarvitsivat kuritusta, emmekö me vielä paljon suuremmalla syyllä? Jeesus rakasti heitä salliessaan vastoinkäymisten heitä kohdata. Kyllä hän rakastaa meitäkin niitä salliessaan.
Kun Jumala koettelee ja kurittaa sinua, älä menetä toivoasi äläkä heitä luottamustasi Jumalaan. Pysy siinä uskossa, että Jumala on rak- kaus. Usko, että koetukset ja kuritus ovat sinulle hyväksi, vaikka et ymmärtäisikään, mistä syystä ne ovat sinua kohdanneet.
Tekstimme mainitsee Lasaruksen kuoleman syyksi sen, että ih- miset uskoisivat taivaallisen Isän lähettäneen Jeesuksen. Jeesus sa- noi: "Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Ju- malan Poika sen kautta kirkastuisi" (Joh. 11:4). Jumalan tarkoitukset ovat välistä niin syvällisiä ja monipuolisia, että me emme niitä ym- märrä.
Tärkeätä on säilyttää luottamus Jumalaan. Emme saa ajatella ko- ettelemuksista taikauskoisella tavalla. Ei tule siis ajatella, että kuritus olisi epäuskon merkki. Ei sovi ajatella, ettei sellainen olisi Jumalan
lapsi, jolla on paljon vaikeuksia, jos hän tunnustaa Kristuksen nimeä.
Koetukset ovat Jumalan rakkauden merkki!
Hyvä on myös muistaa Raamatun sana: "Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauk- sen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1 Kor. 10:13).
Sisarukset kääntyivät murheessaan Jeesuksen puoleen ja etsivät häneltä apua. He ottivat vastaan Jeesuksen antaman opetuksen.
Huomatkaamme: Jeesus ei ensimmäiseksi herätä Lasarusta kuolleis- ta, vaan ensiksi hän opettaa. Tärkeimmäksi seikaksi tuleekin ainoa tarpeellinen eli Jumalan sana. Sen avulla koettelemus voidaan ottaa vastaan ja kestää.
Lopuksi
Onko olemassa jokin keino varustautua koettelemuksia vastaan?
Me emme voi itse säätää elämäämme. Se on Jumalan kädessä ja hä- nen sallimuksessaan. Emme voi estää kuritusta, jonka Jumala tahtoo meille antaa. Miksi niin tekisimmekään, koska hän sen kautta siu- naa?
Meillä on kuitenkin lupa valmistautua koetuksiin voidaksemme ottaa ne vastaan oikealla tavalla. Sitä varten tekstimme neuvoo meitä juurtumaan Jumalan sanaan ja luottamaan Jumalaan. On tarpeen katsoa ohi nykyhetken ja kiinnittää mieli taivaallisiin.
Autuaallisessa ylösnousemustoivossa tämän päivän murheet on helpompi kantaa. Vaikka emme osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, miksi Jumala mitäkin sallii, totuudeksi jää kuitenkin pyhä sana:
"Jumala on rakkaus" (1 Joh. 4:8).
Pyhä Henki antakoon sydämeesi lujan luottamuksen Jumalan rakkauteen.
Pori 7.10.2000. Tampere 8.10.2000.
32
Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto
Kuudentenatoista sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä.
III vuosikerta. Epistolateksti.
Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niin kuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työl- leni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kans- sa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on li- hassa viipymiseni tarpeellisempi. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa, että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne. Fil. 1:19–26.
Ihmiselämään kuuluvat arvot. Kaikilla niitä on, vaikka ne tosin voi- vat olla erilaisia. Kristityllä on kristilliset arvot, maailman lapsella maailmalliset arvot. Tekstissämme apostoli Paavali lausuu julki kes- keisen arvomaailmansa sanomalla: "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto." Näin hän kohottaa kaiken keskukseksi Kristuk- sen, jossa hänellä on elämä niin, että jopa kuolema on hänelle voitto.
Tämä on tekstimme ihana, suurenmoinen sanoma.
1. Elämä on Kristus
Jos joku sanoo, että elämä on hänelle raha, ymmärrämme, että hänen koko elämänsä pyörii rahan ympärillä. Ilman rahaa elämällä ei olisi hänelle merkitystä. Kun apostoli tekstissämme sanoo elämän olevan hänelle Kristus, merkitsee se sitä, että hänen koko elämänsä
on Kristuksessa. Ilman Kristusta hänellä ei olisi elämää, vaan vain pelkkää kuolemaa. Onko Kristus sinulle näin arvokas?
Pyhä Raamattu todistaa, että Jumala on kaiken elämän lähde.
Hän on kaiken luonut. Hän on myös se, joka antaa elämän hengelli- sesti kuolleelle synnyttämällä hänet uudesti niin, että hän todella elää uutta hengellistä elämää eikä ole enää hengellisesti kuollut. Hänellä on elävä, todellinen yhteys Jumalaan. Jumala ei vain anna elämää, vaan on elämä. Jeesus sanoo: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaik- kinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Joh. 3:36). Ja:
"Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Joh. 11:25). Jeesus jatkaa: "Jo- ka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh. 11:25–26). Toisessa paikas- sa Jeesus sanoo: "Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:40).
Kristus antaa meille iankaikkisen elämän, koska hän on kukista- nut synnin mahdin ja voittanut kuoleman lunastamalla meidät. Kun uskomme Kristukseen, omistamme hänessä sen elämän, josta teks- timme puhuu. Pääsemme osallisiksi siitä elämästä, joka on Jumalalla.
Se on laadultaan hengellistä, niin kuin Jumala on henki. Niinpä meil- lä jo nyt on omanamme iankaikkinen elämä. Elämme sitä jo nyt, vaikkakin uskon varassa. Iankaikkinen elämä ei ala vasta sitten, kun pääsemme taivaaseen, vaan se alkaa jo täällä.
Tätä elämää emme saa keneltäkään muulta kuin Kristukselta emmekä mistään muualta kuin armonvälineistä, sanasta ja sakramen- teista. Sanoohan Kristus: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (Joh. 6:63). Kaikki armonvälineet, sana, kaste ja ehtoollinen, antavat ja ylläpitävät hengellistä elämää.
Jumalan sana sanoo Kristusta "meidän elämäksemme" (Kol. 3:4).
Tämä elämä ei ole esillä eikä näytteillä. Raamattu sanoo siitä, että se on "kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa" (Kol. 3:3). Emme voi ihmisiä katselemalla varmuudella päätellä, kenellä tämä elämä on.
Kun apostoli Paavali sanoo, että elämä on hänelle Kristus, hän puhuu lahjasta, jonka hän on saanut. Hän ei puhu teoista, joita hän tekee, ei ominaisuuksista, joita hänellä on, eikä edes hänessä ilmene-
Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto 34
vistä uskon hedelmistä, hyvistä teoista. Apostoli ei julista tässä lakia, vaan evankeliumia. Hän ei saarnaa vaatimuksia, vaan Jumalan suu- rinta lahjaa. Hän ei peräänkuuluta meidän rakkauttamme Jumalaan ja lähimmäisiin, vaan hän julistaa Jumalan rakkautta meihin syntisiin.
Hän ei saarnaa itseään, vaan Kristusta.
Helposti mielemme kääntyy tutkailemaan, millaisia olemme.
Emme katsele vain itseämme, vaan myös toisia uskovia. Odotamme heiltä runsaampaa rakkautta ja enemmän tekoja. Luulemme saa- vamme Hengen laista ja lain teoista. Luulemme lain vaatimuksin voivamme olla parempia uskovia ja saada toisetkin sellaisiksi. Siinä on jotakin aivan nurinkurista. Elämää ei ole etsittävä laista, vaan elämän saadaksemme on katsottava Kristukseen, uskottava häneen ja riennettävä armonvälineiden vaikutuksen alle. Sieltä saamme Pyhän Hengen. Sieltä tulee elämä. Sanoohan apostoli Johannes: "Siinä on rakkaus – ei siinä, että me ensin rakastimme Jumalaa, vaan siinä että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovituksek- si" (1 Joh. 4:10). Meidän on pantava pois lakimaisuus, tuo väärä, va- hingollinen tapa käyttää Jumalan lakia. Meidän on tarpeen tulla lain alta armon alle. Niin saamme tehdä. Kun Jumala sanoo: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", hän haluaa Kirkkonsa julistavan armon evankeliumia sen sijaan, että ihmiset ohjataan omilla uhreillaan le- pyttämään Jumalaa tai hankkimaan itselleen iankaikkista elämää.
Kun Jumalan armo Kristuksessa kirkastuu ihmiselle ja usko viri- ää hänen sydämessään, hän iloitsee armosta ja autuudesta. Kristus asettuu asumaan hänen sydämeensä ja vaikuttaa siellä myös hyviä tekoja. Näin tapahtuu aina. Toki tietomme vajavuuden tähden meille täytyy opettaa, mitä hyvät teot ovat, ja vanhan ihmisemme tähden meitä tulee kehottaa apostoli Johanneksen tavoin: "Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset ra- kastamaan toinen toistamme" (1 Joh. 4:11). Tällöinkin meidän on pi- dettävä katseemme kiinteästi luotuna uskomme alkajaan ja päättä- jään, Jeesukseen Kristukseen. Meidän on tarpeen jäädä armon alle ja pysyä siellä. Niin hengellisiä meistä ei tule, että voisimme kömpiä pois armon alta. Oikea hengellisyys on armon alla olemista. Väärä hengellisyys ei viihdy puhtaan, pelkän armon alla. Lain alla olet tuomittu. Armon alla olet tuomiosta vapaa. Pysy siis armon alla.
Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sanoo Raamattu (Room.
4:5). Se tapahtuu armosta, lahjana, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta häneen, ilman lain tekoja. Jumala lukee meille hyväksi Kristuksen vanhurskauden. Hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko Kristukseen. Luterilaiset tunnustuskirjat sanovat tästä: "Me puhum- me sellaisesta uskosta, joka ei ole mikään joutava aate, vaan joka va- pauttaa kuolemasta, synnyttää sydämissä uuden elämän ja on Pyhän Hengen työtä." (Puolustus IV,64 [ks. myös IV,72]. TK 1990, s. 99.)
Mitä siis tapahtuu, kun siis Jumala lukee meidät vanhurskaiksi?
Onko niin, että kun Jumala taivaassa julistaa meidät vanhurskaiksi Kristuksen tähden uskon kautta häneen, täällä maan päällä ei tapahdu mitään? Jos näin olisi, kuollut olisi edelleenkin kuollut, omatunto olisi yhä kauhujen vallassa Jumalan vihan alla eikä ihmisellä olisi mitään tietoa armontilastaan. Kun Jumala julistaa meidät uskosta vanhurskaiksi, hän ei julista sitä vain enkeleille taivaassa, vaan hän julistaa sen täällä maan päällä kauhistuneelle omalletunnolle. Niinpä Herra Kristus lausui halvatulle miehelle: "Sinun syntisi ovat anteek- siannetut." Syntisen naisen Jeesus armahti sanoen: "En minäkään si- nua tuomitse." Niin hän lausuu myös sinulle, lain tuomitsemalle, ah- distuneelle syntisparalle: "Älä pelkää, sillä minä olen sinut lunasta- nut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun... Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahta- jasi." (Jes. 43;1; 54:10.)
Silloin tapahtuu. Tapahtuu täällä maan päällä. Tapahtuu sinun sydämessäsi. Tunnustuskirjat sanovat siitä: "Tästä syystä me päätte- lemme, että meidät vanhurskauttaa Jumalan edessä, sovittaa Jumalan kanssa ja uudestisynnyttää usko, joka katumuksessa tarttuu armolu- paukseen ja tekee todella eläväksi kauhistuneen ihmisen. Tällainen usko on varma siitä, että Jumala on meille leppyinen ja suopea Kris- tuksen tähden. Tämän uskon kautta me varjellumme pelastukseen."
(Puolustus IV,386. TK 1990, s. 145.) Profeetta Habakuk sanoo tästä: "Van- hurskas on elävä uskostansa" (Hab. 2:4). Kuoleman tilalle tulee elä- mä. Kauhun tilalle tulee rauha, murheen tilalle ilo, kirouksen tilalle siunaus, helvetin tilalle autuus. Kristus tulee meille omakohtaisesti vanhurskaudeksi ja elämäksi. Silloin voimme sanoa: "Elämä on mi- nulle Kristus" ja: "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minus-
Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto 36
sa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni"
(Gal. 2:20). Kun Jumala vanhurskauttaa uskosta, hän herättää kuol- leen eloon ja tekee hänestä Jumalan lapsen.
Lahjana Kristuksen tähden meille annettu elämä ei häviä kuole- massa, vaan on kätkettynä Kristuksessa ja odottaa ilmituloaan kirk- kaudessa. Se tulee esiin viimeisenä päivänä, kun kuolleet herätetään.
Todistaahan Kristus: "Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien, sillä kaikki hänelle elävät" (Luuk. 20:38). Tämä elämä ei ole samaa kuin meidän vaelluksemme tai meidän tekemisemme.
2. Koska Kristus on elämämme, kuolema on meille voitto
Apostoli Paavali kirjoitti kirjeensä filippiläisille vankeudesta.
Häntä odotti joko vapautus tai teloitus. Paavali on varma eloonjäämi- sestään, koska hänellä on vielä kesken Kristuksen hänelle antama työ. Hän arvioi tilannetta kuitenkin myös siltä pohjalta, jos hänet te- loitettaisiin. Esikuvaksi kaikille uskoville hän lausuu: "Kuolema on voitto." Hän lausuu näin, koska hän tietää kuolemassa siirtyvänsä Kristuksen luo, mikä on monin verroin parempi olotila kuin jäädä tänne. Hän sanoo: "Halu minulla on täältä eritä, ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi."
Kuolemassa uskovan sielu ei häivy olemattomiin, vaan siirtyy Kristuksen luo. Ruumis pannaan hautaan odottamaan ylösnousemus- ta, jolloin sielu palaa siihen. Ei ole olemassa ns. välitilaa, jolla tarkoi- tetaan sitä, että sielut olisivat jossain epämääräisessä tuonelan tapai- sessa paikassa odottamassa tuomiota. Pyhän Raamatun mukaan epä- uskossa kuolleet sielut menevät vankilaan, siis rangaistuksen paik- kaan, uskovien sielut taas paratiisiin eli Kristuksen luo. Epäuskoisilla on vaiva, uskovilla autuus. Kuoleman jälkeen ei ole kiirastulta, vaan ihminen on joko erossa Jumalasta vaivassa tai Kristuksen luona tai- vaassa. Ihmisen lopullinen kohtalo määräytyy kuolinhetkellä.
Joskus läheisen omaisen tai ystävän kuolema koskettaa meitä sy- västi. Meillä on taipumus ajatella, että hän on nyt meiltä poissa. Loh- dullisempaa olisi kuitenkin ajatella uskossa kuolleista, että nyt heillä on monin verroin parempi. He ovat päässeet sinne, minne olivat mat- kalla. Nyt he ovat perillä. Aika täällä alhaalla on armonaikaa, jotta
