LÄHTEET
ITKoNEN, TERHo 1985: Kieliopas. Kirjayh- tymä, Helsinki.
LAURILA, JENNı 1997: Äidinkielen vihko 1 ja 2. Töölön yhteiskoulu. Helsinki.
Tekijän hallussa.
LEPÄSMAA, ANNA-Lıı sAl996a: Transitiivi- ja intransitiiviverbien merkityseron opettamisesta. - Marjut Vehkanen
(toim.), Suomi toisena vieraana kie- lenä - ajatuksia kielestä, kulttuuris- ta, metodeista s. 63-72. Vantaan täy- dennyskoulutuslaitos, Edita.
l 1996b: Verbien ja paikansijojen dy- naamisuudesta. - Marjut Vehkanen (toim.), Suomi toisena vieraana kie- lenä - ajatuksia kielestä, kulttuuris- ta, metodeista s. 53-62. Vantaan täy- dennyskoulutuslaitos, Edita.
sANANMuoDosTusoPPı A _ sı TÄPı TÄÄsAADA ı.ısÄÄ!
Peruskoulun
ensimmäinen opetussuun- nitelma on vuodelta 1970. Sen äidin- kielen osuudessa mainitaan yhtenä tavoit- teena ››rikastuttaa ja täsmentää äidinkielen sanojen ja sanontojen tuntemusta››. Sanon- ta mahdollistaa myös sananmuodostuksen käsittelemisen, mutta ei edellytä sitä. Nimi- tuten sananmuodostus mainitaan äidinkie- lenopetuksessa käsiteltävänä kielen raken- teen ja käytön näkökulmana vasta nykyisiä koulukohtaisia opetussuunnitelmia ohjaa- maan laaditussa opetushallituksen julkai- sussa Peruskoulun opetussuunnitelman pe- rusteet (1994).
Tapa käsitellä muoto-opista vain tun- nus- ja taivutusmorfologian pääasiatjuon- taa juurensa vuonna 1888 ilmestyneeseen ensimmäiseen kielioppikomitean mietin- töön Mietintö kieliopillisteııkoulu-oppikir- jojen yhtämukaisiksi järjestämisestä ynna' suomenkielisille kouluille aıjrıttttjeııkieliop- pien luonnoksicı, tehnyt sitä varten asetet- tu komitea. Siinä kehotetaan jättämään muoto-opin opetuksessa ››sanain syntyop- pi» vähemmälle. koska ››kouluasteella ei
íã
mitenkään ehditä tunkeutua syvemmälle tämän opin erityisseikkoihin, eikä siitä,jos ehdittäisiinkin, olisi sanottavaa käytännöl- listä hyötyä››. Kannanotto on ymmärrettä- vissä aikansa tuotteena, vaikka nykyään monet opettajat todistavatkin, että on vai- kea keksiä esimerkkiä suomen kielen osa- alueesta, jonka käsitteleminen olisi elämän- läheisempääja hyödyllisempääja siksi hel- pommin motivoitavissa kuin sananmuodos- tus. Vuonna 1994 ilmestyneessä kielioppi- työryhmän mietinnössä Kieli ja sen kieli- opit. Opetuksen suuntaviivoja käsitellään- kin 6. pääluvussa Suomen kieli suhteessa muihin kieliin omassa alaluvussaan sanan- muodostusta, erityisesti johtamista.
MoNEsTA NÄKöKuLMAsTA MoNı NMENETELMı N Sananmuodostusoppi on palkitseva opetta- misen ja opiskelun kohde,jossa oikeastaan on vain yksi hankaluus: näkökulmien pal- jous ja aineiston rajattomuus. Sitä ei kan- nata edes yrittää haarukkaan yhdellä kerral-
D VIRITTÄIÄ 4/1997
la, vaan sitä on maltettava lähestyä yhä uudestaan ja yhä uusista näkökulmista, eri tavalla ala- kuin yläasteellaja eri menetel- min ja esimerkein yläasteella kuin lukios- sa. Sananmuodostusta käsiteltäessä tulevat vastaan kielen kaikki rakennetasot äänne- rakenteesta tekstirakenteeseen. Sananmuo- dostusta pohditaan myös käyttötilanteen ja siihen sopivan tyylin kannalta, ja kirjalli- suutta opiskeltaessa sananmuodostus nou- see esiin tuon tuostakin.
Täydellisyyteen ei sananmuodostuksen käsittelemisessä edes kannata pyrkiä. Joka asteella on silti syytä luodajoko yleisluon- teinen tai perusteellisempi katsaus keinoi- hin, joilla suomeen on saatu ja saadaan uusia sanoja. Ala-asteella eritellään ehkä vain keskeisimmät eli yhdistäminen, johta- minen, lainaaminenja merkityksen muut- tuminen. Myöhemmin listaa täydennetään seuraavilla: vartalonsisäinen äännevaihtelu, kirjainsanat, typistesanat, lohkeamat, kah- dennuksetja kontaminaatiot. Jokin luokka voi myös innostua ihmettelemään, eikö sa- noja koskaan tehdä vain kielen äänne- ja muotorakenteen muotteihin, ikään kuin tyh- jästä.
Kielen historiaan avautuu houkuttele- via ovia, kun tarkastellaan sanojen lainau- tumistaja sanojen merkityksen muuttumis- ta. Myös sanaluokkia käsiteltäessä on tilai- suus katsoa sananmuodostusta kielihisto- riallisesti: huomataan, että adverbien jou- kosta löytyy sanoja, jotka ovat syntyneet niin, että nomini tai verbi on määrämuotoon jähmettyneenä saanut entisen rinnalle uu- den merkityksen (oikein, väärin, tietty, .s'y‹'›'- pä jne.).
Esimerkkejä eri keinojen käyttöä ha- vainnollistamaan kannattaa ottaa sekä va- kiintuneesta sanastosta että tilapäisistä uu- dismuodosteista. Näin opitaan ajattelemaan sanastoa monikerroksisena, osaksi pysyvä-
nä, osaksi alituiseen muuttuvana. Luokan seinässä tai oppilaiden mapeissa voi olla
palsta jokaiselle sananmuodostuskeinolle.
Niihin lisätään käytöstä tavattuja uusia sa- noja. Yhdyssana ydinperhe voi saada seu- rakseen monikkoperheen, varustautua-joh- dos verbin evästäytyä, tuttu otsikointi uudis- muodosteen humalointi 'humalassa toikka- roiminen'; typistesanan ismi alle voi ilmes- tyä sanasta transvestiitti typistetty riitti. Sii- paleen (siivu + viipale) kanssa samaan pals- taan kirjoitetaan vidiootti (video + idioot- ti); pupu tai pipi saa seurakseen nanıi ıı amin.
Ilmaus jet lag kirjoitetaan lainasanojen palstalle, mutta leikillinen suomennosehdo-
tus jälkiväsy panee pohtimaan, sopisiko se muuallekin kuin yhdyssanoihin.
oN ı-ıAusKATıETÄÅ...
Oppilaita kiinnostaa pohtia, kuinka paljon
suomessa tai muissa kielissä on sanoja,
kuinka paljon suomen sanoista on lainasa-
noja, mistä sana tiedetään lainaksi, kumpia on enemmän: yhdyssanoja vai johdoksia, miten lapset oppivat sanoja jne. Opettajan asiantuntijuus pääsee oikeuksiinsa, sillä moniin kiinnostavimmista kysymyksistä ei ole helppoa löytää vastausta omin päin.
Erityyppisiin sanakirjoihin tutustutta- minen maksaa monin verroin vaivan: Nyky- suomen sanakirjan ja Suomen kielen perus- sanakirjan lisäksi kiinnostavat erityis- sanakirjat taajuus- ja käänteissanakirjasta muı teidensanakirjaan, slangisanakirjoista Suureetıkirosanakirjaan tai suomen kielen seksisanakirjaan Se siitä, joita voidaan tut- kia paitsi sanojen merkityksen myös sanan- muodostusperiaatteiden kannalta.
Sanasto on kielen elävin ja muuttuvin osa. Opiskelun yksi tavoite onkin siitä tie- dostuminen, että sanasto muuttuu jatkuvasti ja että sanasto muuttuu siksi, että maailma muuttuu. Hameiden alta löytyvät nykyään back upit, pılsli upit ja stay upit eli ihan muita vaatekappaleita kuin kansatieteilijä Maija-Liisa Heikinmäen väitöskirjan mu-
kaan entisajan naisilta. Suomen kielen sa- nakirjoista noita up-loppuisia ilmauksia ei löydy, vaikkajo Nykysuomen sanakirja tun- teekin pin-up-tytön. Tavoitteena on oppia suhtautumaan oikein sanakirjoihin ja ym- märtämään niiden asema kielen kuvaami- sessa. On tarkoituksenmukaista, että klupu- nurkka ja patio löytyvät eri sanakirjoista.
Vaikka sananmuodostuksen yhteys il- maisutarpeeseen on selvä, tämä suhde on ehtymättömän kiinnostava tarkkailun koh- de. Oppilaista voi esimerkiksi olla yllättä- vää, kuinka monia ja monensisältöisiä ra- vinnon nauttimista merkitseviä verbejä on vakiintunut suomen kieleen ja kuinka pal- jon tämän aihepiirin tilapäissanastoa käy- tetään. Opettajan antamia esimerkkiverbe- jä (sietnaista, tjvytstíiä, pihvitellii, illastaa, kahvitella, lıaarukoida, tnurkiıırıida.sapus- koida, näykkiä, inıeskellä. kuokailla. piiiviil- listää, lusikoida, hotkaista.ınussııttcia. lier- kutellajne.) voidaan ryhmitellä vakiintunei- suuden mukaan, rakennetyypin mukaan tai sen mukaan, mihin seuraavista kysymyksis- tä ne vastaavat: Mitä? Millä? Milloin?
Miten? Voidaan myös etsiä käänteissanakir- jasta samallajohtimella tuotettuja sanojaja ryhmitellä niitä merkityksen mukaan tai kokeilla, kuinka monta samajohtimista sa- naa pystytään sijoittamaan yhteen virkkee- seen tyyliin: Hupakko karjakko poiınilou- hikon läheltä lieiıiikosta tervakkojcıja unik- koja ja vahti sinne ennakkoon pc`iiis'tett_\'j`(`i enıakkoja.
Tilastoista kiinnostuneille voi kertoa, että suomen sanan todennäköisin alkuäänne
on k, sitä seuraava äänne a ja sitten n. Sa-
nan loppuäänne on todennäköisesti i. Lisäk- si sana on todennäköisimmin ruotsista lai- nattu. Näin siis suomen kielen tilastollisesti odotuksenmukaisin sana olisi kani (< ruot- si kanin) (Häkkinen 1994: l 12). Jos ääntei- den yleisyystilastoja käsitellään, voidaan myös innostua etsimään esimerkkejä epä- todennäköisistä ilmauksista, sentapaisista
kuin seuraava uutisotsikko: Nötön tönöt mappi äöhiin.
TUKEA KIELEN RAKENTEEN OPISKELUUN
Sananmuodostuksen tuntemus tukee kielen rakenteen ymmärtämistä ja helpottaa kiel- ten vertailua. Kun esimerkiksi tarkastellaan lainasanojen kotiutumista suomen kieleen, vaikkapa sitä, miten nerd-sanasta on tullut no'rttija burn outista pörnis, opitaan perus- asioita suomen fonologiasta ja fonotaksis-
ta.
Se, joka tiedostaajohdokset, voi opetel- la sanojen rakennetyyppejä irtosanojen si- jasta: dumhet - t_vlıtıt_v_vs,_fullhet - täysinäi- s_\'_v.s, tiiyteys, tackscittthet - kiitollisuıisjne.
Opitaan myös. että indoeurooppalaisten kielten sanojen rakenne poikkeaa runsas- johtimisen suomen sanojen rakenteesta ja että kaikille suomen johdostyypeille ei kan- nata etsiä sanavastineita. Esimerkiksi eng- lannissa ei ole lainkaan verbikantaisia ver- bijohdoksia. Ilkka Malmberg havainnollis- taa The European nıagazitie-lehdessä (24.- 30.l0.l996) hauskasti suomen verbijoh- dosten runsassisältöisyyttä seuraavin eng- lanninnosehdotuksin: liyppelee `someone jumps many small jumps`. hyppiiilee 'so- meone jumps a few big ones`. liypiilıtäéi
`someone jumps once as if in surprisefl lıypiihclyttiiii `someone makes someone else jump one small jump” jne.
Johtimet antavat myös viitteitä siitä, minkä sanaluokan sanasta on kysymys:
_vl<.si, yksilii. yksilöllitıetrı.yksiloidii. Syntak- tiset erot samankin sanaluokan sisällä huo- maa helpommin. jos tiedostaa johdosver- koston: tr. painaa. lıeittãiii - intr. painua, heittya". intr. refl. paitıautticı,lieittäjftjä.
Rakennesubjektin semanttisten roolien tar- kasteluun johdutaan, kun huomataan jokin seuraavantapainen otsikko Mies kulkee.
kulkeutuu, kiiljettaa ja häntä kuljetetaan.
D
@
sANAT KÄYTössÄ
Sananmuodostuksen tarkastelu on merki- tysopin opiskelua innostavimmillaan. Luo- kan kuin luokan saa pohtimaan, miksi koi- rankasvattaja puhuu kilpakoirien nesteytyk- sestäjuottamisen sijasta. Otsikosta Salaiset ja ei-julkiset asiat lisääntyvät Espoossa lähivuosina syntyy keskustelu aiheesta, mikä on salaisen ja ei-julkisen ero. Voidaan myös laatia vastine viranomaisille, jotka ovat väittäneet Voimariini-tuotemerkin rik- kovan EU:n rasvalakia, jonka mukaan sana voi ei saa esiintyä voin ohella kasvirasvoja sisältävän levitteen nimessä. Otsikoksi voi- taisiin ottaa vaikkapa seuraava: Voileipä- kään ei ole pelkkää voita _ perustietoa suomen yhdyssanojen rakenteesta ja mer- kirvksestii. Kiinnostavaa on myös arvioida, mitä kertoo kielenkäyttäjän arvoista se, että hän nimittää hyviä päiväkodin hoitajia
››merkkikorjaajiksi, jotka ymmärtävät yk- silöllisesti, mitä lapsi käyttäytymisellään viestittää» Samalla voidaan pysähtyä tar- kastelemaan, miten suuri osuus metafori- suudella sananmuodostuksessa on aina ol- lut.
Sananmuodostuksenja sanan merkityk- sen suhteesta tiedostuminen tukee kielen- käyttötaidon ja tyylitajun kehittymistä. Sa- malla kun tutustutaan muodostuskeinoihin, voidaan pohtia niillä tuotettujen sanojen tyyliä ja tyylin muuttumista. Esimerkiksi kahdennus, lohkeaminen ja typistyminen tuottavat usein tyyliltään arkisia sanoja, mutta sanojen tyyli neutraalistuu ajan mit- taan. Lintu, pervo, tunnari ja halpis ovat tyyliltään arkisia, mutta yleiskieleen ovatjo kotiutuneet akku, lukihäiriii, reuma, sellu ja sotutnaksıı .
Sanasto on suomen kielen tietoisen kehittämisen ajan ollut ohjailun keskeisiä kohteita. Erityisesti yhdyssanojaja sanan- johtoa on hyödynnetty tehokkaasti sekä yleissanastoa että eri alojen termistöjä luo-
taessa, ja kielenohjailu on myös tietoisesti kehittänytjohdinten työnjakoa kielen toimi- vuuden parantamiseksi: piirtäjät, piirturit japiirtimet rinnastuvat laskijoihin, laskurei-
hin ja laskimiin.
Sananmuodostuksessa on kuitenkin aina myös luova ja yksilöllinen puolensa, jota kirjailijat ja muut kielen ammattilaiset sekä erottautumaan pyrkivät ryhmät käyt- tävät hyväkseen. Taitava kielenkäyttäjä voi valita ilmaisun sen mukaan, onko paikal- laan tavanomainen vai harvinaisempi (pyr- kiä tarjoamaan - tarjotella; kannu - kaa- din), väljä vai tiivis (aika vähäinen - vä- häisehkö), vierassana vai kotikutoinen (dra- matisoida - näytelmäntää), murteelta mais- tuva vai yleiskielisempi (halpua - halveta) tai vanhahtava vai nykykielinen (teoretisee- rata - teorioida).
Myös oppilaat voi motivoida ottamaan itselleen elämänikäiseksi tavoitteeksi kehit- tyä sanankäyttäjinä, joilla on sekä kyky eri- tellä että tuottaa monentyylistä kieltä ilmai- sutarpeen ja tilanteen mukaan.I
LEENA KYTÖMÅKı
Suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos, 20014 Turun yliopisto
Sähköposti: leek_yt@utu.fi
LÄHTEET
HÄKKıNı-:N,KAısA1994: Kielitieteen perus-
teet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seu- ra, Helsinki.
Kieli ja sen kieliopit. Opetuksen suuntavii- voja. Painatuskeskus, Helsinki 1994.
Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet.
Opetushallitus, Helsinki 1994.
Mietintö kieliopillisten koulu-oppikirjojen yhtämukaisiksi järjestämisestä ynnä suomenkielisille kouluille aijottujen kielioppien luonnoksia, tehnyt sitä varten asetettu komitea. Helsinki 1888.
