Virittäjä 1/2005 130
eväällä 2004 ilmestyi uusi suomen kielioppi italialaisten suomenopiske- lijoiden tarpeisiin. Sitä ennen ainoa italiaksi kirjoitettu suomen oppikirja on ollut vuon- na 1975 ilmestynyt Eeva Uotila-Arcellin La lingua finlandese. Uuden Grammatica fin- landesen tekijä on Bolognan yliopistoon kuuluvan Forlìn kääntäjäkoulun suomen kielen professori Paula Loikala.
Loikalan Grammatica finlandese ilmes- tyi kääntäjäkoulun kirjaston julkaisusarjas- sa, ja sen kustantaja on Bolognan yliopis- ton kirjapaino Clueb. Kirja käsittelee suo- men kielen fonologiaa ja morfologiaa. Syn- taksia käsittelevä kieliopin toinen osa on tarkoitus julkaista myöhemmin.
Loikalan tekemä kielioppi on suunnat- tu äidinkieleltään italialaisille yliopisto- opiskelijoille, joille kielitieteen perusasiat ovat jo tuttuja. Suomen fonologiaa ja morfologiaa käsiteltäessä italia on metakie- lenä ongelmallinen: paikoin italialainen kielioppitraditio eroaa fennistiikassa va- kiintuneesta tavasta käyttää termejä ja luo- kitella rakenteita. Loikala käyttää termejä yleensä niiden italialaisille vakiintuneissa merkityksissä, onhan kieliopin lukija italia- lainen suomenoppija ja -tutkija. Niissä kohdissa, joissa italialainen ja suomalainen termi ovat vaarassa sekoittua, termi selite- tään yleensä erikseen. Kirjassa keskitytään pääasiassa normitetun kirjasuomen raken- teiden esittelyyn perinteisen kieliopin ta- paan, mutta mukana on myös runsaasti tie- toa eri muotojen merkityksistä ja käytös- tä.
Grammatica finlandese koostuu lyhyes- tä johdatuksesta suomen kielen historialli-
seen taustaan sekä jaksoista, jotka käsitte- levät muun muassa fonologiaa, morfo- logiaa, verbejä, possessiivisuffikseja, luku- sanoja, pronomineja ja niin edelleen. Pää- huomio on nominien morfologiaa ja verbejä käsittelevissä luvuissa; ne ovatkin sivumää- riltään kirjan laajimmat.
Johdannossa Loikala selvittää aluksi lyhyesti suomen kielen kehitystä, suomen sijoittumista suomalais-ugrilaiseen kieli- perheeseen ja sen erityispiirteitä indo- eurooppalaisiin kieliin verrattuna. Loikala mainitsee myös kirjakielen keskeiset kehit- täjät Agricolan ja Lönnrotin sekä esittelee lyhyesti eri sanastokerrostumat.
Toisessa luvussa Loikala käsittelee var- sin perusteellisesti suomen kielen fono- logiaa. Italialainen suomen kielen yliopis- to-opiskelija saa tästä luvusta hyvät perus- tiedot suomen fonologian eri piirteistä. Loi- kala on ottanut laajasti huomioon eri ilmiöi- tä ja havainnollistaa niitä runsain esimer- kein. Suomen fonologia selitetään italiaa äi- dinkielenään puhuvan näkökulmasta: esiin nostetaan niin eroja kuin yhtäläisyyksiä ita- lian ja suomen välillä. Fonologialuvussa esitellään myös morfofonologinen ilmiö, nominien astevaihtelu.
Nominien morfologiaa käsittelevä luku on kieliopin laajin. Se alkaa johdatuksella peruskäsitteisiin. Aluksi esitellään lyhyes- ti vartalo, tunnus, pääte ja liite. Sitten käsi- tellään johto-oppia ja tämän jälkeen esitel- lään nominien vartalot sekä monikon i:n ai- heuttamat muutokset. Sitten alkaa sijojen muodostamisen ja käytön käsittely. Sijat esitellään hyvin perusteellisesti, ja luku onkin kirjan vahvimpia osuuksia. Havain- Paula Loikala Grammatica finlandese. Parte I: Fonologia, Morfologia. Bologna: Clueb 2004.
151 s. ISBN 88-491-2226-8.
SUOMEN KIELIOPPIA ITALIALAISILLE
K
131 nollistamiseen on käytetty runsaasti esi- merkkejä, jotka on käännetty italiaksi.
Nominien morfologian jälkeen käsitel- lään verbien morfologiaa. Loikala esittelee aluksi lyhyesti kuusi perinteistä taivutus- tyyppiä, joita käsitellään perusteellisemmin myöhemmin aikamuotojen yhteydessä, ja verbien vartalot. Sen jälkeen käydään läpi verbien astevaihtelu. Myös tapaluokkien muodostaminen esitellään kattavasti. Eten- kin potentiaalin ja konditionaalin käyttöalat eroavat italiassa ja suomessa varsin paljon toisistaan. Niitä olisi voinut vertailla yksi- tyiskohtaisemminkin.
Verbien nominaalimuodot Loikala kä- sittelee omassa luvussaan. Ensin esitellään partisiippien muodostaminen. Niiden käyt- tö opetetaan esimerkkien avulla, ja monis- sa tapauksissa suora käännös italiaan olisi- kin epäselvä. Vaikka italiassa on vastaavia muotoja, niiden käyttö on hyvin erilaista.
Suomen partisiippirakenteita vastaa italias- sa usein sivulause tai prepositioilmaus.
Nominaalimuotojen tarkempi teoreettinen analyysi saattaisi kuitenkin selventää opis- kelijoille niiden käyttöä. Italian kielessä on yksi infinitiivi sekä partisiipin preesens ja perfekti, joten suomen nominaalimuotojen järjestelmä on huomattavasti italian järjes- telmää monimuotoisempi.
Kirjan loppuosa koostuu lyhyemmistä luvuista. Apuverbejä käsittelevässä luvus- sa esitellään muun muassa nesessiiviset ver- bit täytyy ja pitää. Ratkaisu on erikoinen:
suomenopetuksessahan ei yleensä ole käy- tetty modaaliverbeistä termiä apuverbi.
Loikala lukee apuverbeiksi nesessiiviset verbit täytyä, pitää ja tulla, aikamuotojen muodostamisessa tarvittavan olla-verbin sekä verbit osata, voida ja saattaa. Se, että apuverbien subjekteista vain nesessiivisten verbien subjektien tulee olla genetiivissä, jää usein eksplikoimatta.
Refleksiiviverbejä käsittelevässä luvus- sa esitellään refleksiivijohtimet ja refleksii-
visten verbien muodostaminen niiden avul- la. Lukua olisi myös ollut mahdollista laa- jentaa vertailemalla ylipäätään refleksiivi- syyden ilmaisemista suomessa italian kie- len refleksiivisysteemiin. Tällöin lukuun olisi sopinut mukaan myös refleksiivipro- nomini itse.
Omassa luvussaan esitellään myös omis- tusliitteet. Italiassa, kuten muissakin ylei- simmin tunnetuissa indoeurooppalaisissa kielissä, suomen omistusliitteitä vastaavat possessiivipronominit. Esimerkkien avulla voi havaita, että suomen kielessä ei ole erik- seen possessiivipronomineja, vaan omistus- liitteen kanssa käytetään persoonapronomi- nien genetiivimuotoa. Tekstissä tätä ei erik- seen selitetä. Suomen kielessä omistamisen ilmaiseminen on muutenkin italian kielestä poikkeavaa: habere-verbi puuttuu, ja sen si- jasta käytetään yksipersoonaista olla-verbiä ja omistajan adessiivia tai inessiiviä.
Luvussa 9 esitellään peruslukujen yh- teydessä lukusanojen vartalot sekä esimerk- kejä taivutetuista muodoista. Lisäksi luvus- sa käydään esimerkkien avulla läpi kellon- ajan ilmaiseminen. Peruslukujen jälkeen käsitellään järjestysluvut, mutta esimerkit niiden käytöstä puuttuvat. Myös pronomi- nit esitellään omassa luvussaan. Luku koos- tuu taivutustaulukoista, joiden jälkeen kun- kin pronominin käytöstä on mukana run- saasti esimerkkejä. Luvusta puuttuvat kui- tenkin refleksiivipronomini itse ja resi- prookkipronomini toinen.
Adjektiivien vertailu ja taivutus esitel- lään luvussa 11. Sen lopussa on myös esi- merkkejä vertailumuodoista ja niiden tai- vuttamisesta sijamuodoissa. Omana luku- naan esitellään lyhyesti myös adverbien muodostaminen. Kahdessa viimeisessä lu- vussa on luettelo suomen konjunktioista sekä pre- ja postpositioista. Molemmissa luvuissa on mukana runsaasti esimerkkejä siitä, miten käsiteltäviä rakenteita suomes- sa käytetään.
Virittäjä 1/2005 132
Kieliopin päättää laaja bibliografia, jo- hon on koottu runsaasti suomen kieltä ja kulttuuria koskevaa materiaalia. Mukana on käsikirjoja, sanakirjoja, keskustelun ja puhekielen oppikirjoja, kielioppeja sekä kielen historiaa, kulttuuria ja kielen oppi- mista käsitteleviä teoksia. Lisäksi bibliogra- fiassa on luettelo suomea koskevasta mate- riaalista verkossa.
Grammatica finlandeselle tunnusomais- ta on runsas esimerkkien määrä. Esimerkit ovat keksittyjä ja usein sanastoltaan vaikei- ta, mistä syystä käännökset ovatkin tervetul- lut apu niiden analysoimisessa. Aina ei kui- tenkaan osoiteta selvästi, mitä piirrettä kul- loinkin tarkastellaan. Muun muassa nomi- naalimuotojen esimerkeissä tarkasteltavan piirteen löytäminen lauseesta ilman liha- vointia tai alleviivausta voi olla opiskelijal- le vaikeaa. Muutama esimerkkilause on myös eksynyt väärään paikkaan: esimerkiksi adverbiluvusta löytyy muutamia pronomini- esimerkkejä. Toisinaan jako lukuihin ja lu- kujen otsikointi horjuu. Esimerkiksi morfo-
logia-pääluvussa käsitellään pelkästään nominien morfologiaa ja verbien morfologia käsitellään omassa luvussaan, vaikka kyse on edelleen morfologiasta. Kieliopin käsi- kirjakäyttöä helpottamaan kirjan loppuun olisi ollut hyvä lisätä asiahakemisto.
Grammatica finlandese on erittäin ter- vetullut lisä suomen opetukseen italialaisil- le. Sen myötä monet suomen kielen erityis- piirteet ovat aiempaa paremmin italialais- ten suomenopiskelijoiden tavoitettavissa, ja suomen kuvaus italialaisen lukijan lähtö- kohdista tarjoaa niin opiskelijoille kuin muillekin suomesta kiinnostuneille entistä laajemman ja ymmärrettävämmän näkö- alan suomen kieleen. Kielioppi toimii niin itsenäisenä opetusvälineenä kuin käsikirja- na yhdessä muun didaktisen materiaalin kanssa. Se sopii myös itseopiskelijoille, jotka pystyvät sen myötä tutustumaan eri- laiseen kieleen omalla äidinkielellään.
SANNA MARTIN
Sähköposti: sannamaria.martin@unibo.it
aaja Supisuomea-materiaali on tarkoi- tettu suomen kielen opettamiseen ja oppimiseen toisena tai vieraana kielenä.
Materiaali koostuu oppikirjasta, 12-osaises- ta tv-sarjasta, Internetissä olevasta verkko- kielikoulusta (www.yle.fi/opinportti/supi- suomea) sekä oheisäänitteestä (kaksi cd- rom-levyä), jolle on luettu oppikirjan kap- paleiden sisältö. Kyseessä on siis erittäin laaja kokonaisuus kielenoppimisen perus-
ja keskitasoille sopivaa monipuolista mate- riaalia.
Materiaalikokonaisuuden oppikirjan ovat kirjoittaneet Leena Silfverberg ja Lei- la White. Valtaosa kirjan runsaasta ja värik- käästä kuvamateriaalista on peräisin tv-sar- jasta, jonka on käsikirjoittanut, henkilö- ohjannut ja toimittanut Sini Sovijärvi. Sa- moin kirjassa on käytetty hyväksi tv-sarjan dialogeja. White ja Silfverberg ovat toimi- Leena Silfverberg ja Leila White Supisuomea. Helsinki: Finn Lectura ja Yle/Opetusoh- jelmat 2003. 239 s. ISBN 951-792-147-0.
Tv-ohjelman käsikirjoitus, henkilöohjaus ja toimitus Sini Sovijärvi. Verkkokielikoulun (www.yle.fi/
opinportti/supisuomea) kielellinen sisältö ja pedagogia Aurora Vasama ja Susanna Hart.
