ET TI E E
ÄSS
TAPAHT UU
TIETEESSÄ TAPAHTUU 7/2007
1
Suomen kansallisena strategiana on osaamispe- rustan vahvistaminen uudistamalla koulutusta ja lisäämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen voimavaroja sekä tehostamalla uuden tiedon ta- loudellista ja yhteiskunnallista hyödyntämistä.
Hallitus on asettanut ohjelmassaan tavoitteeksi julkisen ja yksityisen tutkimus ja kehitys -ra- hoituksen nousun neljään prosenttiin brutto- kansantuotteesta vaalikauden aikana.
Tiedepolitiikkaan kohdistuu suuria, osin kes- kenään ristiriitaisia odotuksia ja vaatimuksia.
Hallituksen ohjelmassa tavoitteita asetetaan eri- tyisesti innovaatiojärjestelmän kehittämiselle ja uuden kansallisen innovaatiostrategian luomi- selle. Laaja-alainen innovaatiopolitiikka peittää helposti alleen pyrkimyksen kehittää myös tie- depolitiikkaa omana kokonaisuutenaan. Tule- vaisuudessakin on tärkeää, että tiedepolitiikalle kyetään asettamaan itseisarvoisia, tiedettä eteen päin vieviä tavoitteita.
Opetusministeriössä keskeinen lähtökohta on, että tiedepoliittisin toimin tuetaan kaikkien alo- jen kehittymistä kohti kansainvälistä kärkeä. Tie- depolitiikalla turvataan osaltaan kansakunnan laaja-alaisen osaamisperustan ja sivistystason jatkuva nostaminen. Onnistuneella tiedepolitii- kalla varmistetaan innovaatiojärjestelmän kestä- vyys. Innovaatioita ei synny ilman pitkäjänteistä tutkimuksen kehittämistä. Kun emme tiedä, mil- tä aloilta innovaatiot ovat syntyäkseen, on tie- depolitiikassa panostettava laaja-alaisuuteen.
Täsmätoimin voidaan vahvistaa tiettyjen, po- tentiaalisten alojen edellytyksiä menestyä kan- sainvälisessä kilpailussa.
Onnistunut tiedepolitiikka edellyttää kaikkien toimijoiden yhteistyön tiivistämistä. Yliopistot, ammattikorkeakoulut, Suomen Akatemia, Tekes, sektoritutkimuslaitokset ja muut tutkimusta ra- hoittavat tahot sekä erilaiset alueelliset toimijat on saatava puhaltamaan yhteiseen hiileen. Suo-
men Akatemialla ja yliopistoilla on erityinen asema tiedepolitiikkaa toteuttavina organisaa- tioina. Opetusministeriö ohjaa niin akatemiaa kuin yliopistojakin. On välttämätöntä lisätä vuo- rovaikutusta tämän kolmion sisällä, niin että val- takunnallinen tiedepoliittinen tavoitteenasettelu ja ohjaus on mahdollisimman johdonmukaista.
Suomalainen korkeakoulu- ja tiedepolitiik- ka saa yleensä hyvän arvosanan kansainvälisis- sä arvioinneissa. Yhdessä keskeisessä seikassa olemme kuitenkin selvästi jäljessä monia muita edistyneitä maita. Meillä ei ole kansallista infra- struktuuripolitiikkaa toteuttavia rakenteita ja ra- hoitusta. Esityksiä asian kuntoon saattamiseksi on kyllä runsaasti. Selvää on, että suomalaisen tutki- muksen kansainvälinen kilpailukyky ja yliopis- tojen ja ammattikorkeakoulujen korkeatasoinen opetus edellyttävät ajantasaista infrastruktuuria.
Korkeatasoisen tutkimuksen tekeminen on yhä useammilla aloilla käynyt entistä vaativammaksi laiteinvestointien tai aineistojen kalleuden vuok- si. Suomella on esim. ESFRI-hankkeissa (European Strategy Forum on Research Infrastructures) mah- dollisuudet profiloitua kansainvälisesti. Vaikka erityistä infrastruktuurirahoitusta ei yliopistojen tai tutkimusta rahoittavien organisaatioiden ke- hyksissä nyt ole, on löydettävä keinot infrastruk- tuurien rahoittamiseksi.
Rahoittajaorganisaatioista keskeisimpien Suo- men Akatemian ja Tekesin voimavarat kasvavat myös tällä hallituskaudella merkittävästi. On pohdittava, voitaisiinko tätä rahoitusta suunnata osin myös tieteellisten infrastruktuurien kehittä- miseen. Valtionomaisuuden myyntitulot sovel- tuvat jo hallitusohjelman määritelmän mukaan erinomaisesti tähän käyttötarkoitukseen. On sel- vää, että järjestelmällinen infrastruktuuripolitiik- ka edellyttää pysyvää rahoitusmekanismia, jonka valmistelu on aloitettava nyt. Seuraavaa vaali- kautta ei voida jäädä odottamaan – junat ovat muualla jo kovassa vauhdissa.
Tiedepolitiikan haasteet
Anita Lehikoinen
T I E TE ES
S
ÄTA
A P TU H U
2
TIETEESSÄ TAPAHTUU 7/2007
Tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että kykenemme tekemään tutkimustyöstä houkut- televan uran. Totutun puheen mukaan tutki- jakoulutettujen pitää voida työllistyä paitsi aka tee misessa maailmassa myös elinkeinoelä- mässä. Opetusministeriön erityisellä vastuulla on yliopistojen ja Suomen Akatemian kanssa yhteis- työssä varmistaa se, että tutkijanura yliopistois- sa on kilpailukykyinen muiden uravaihtoehtojen kanssa. Yliopistot ovat melkoisessa kilpailutilan- teessa suuren eläköitymisen aikana. Koulutetulle nuorisolle löytyy runsaasti työtilaisuuksia yhteis- kunnassa, eikä voida pitää itsestään selvänä, et- tä pätkätyökeskustelun runtelema akateeminen ura säilyttää vetovoimansa.
Tohtorikoulutus on meillä tutkijakoulujen myötä saatu kansainvälisesti vertaillen hyvälle tasolle, niin laadullisesti kuin määrällisestikin.
Nyt on panostettava postdoctoral-vaiheeseen ja tutkijanuran kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Kaikki toimet eivät voi jäädä odottamaan myön- teisempää resurssikehitystä, vaan toimeen on tar- tuttava heti. Kyse on hyvin pitkälle yliopistojen omasta profiloitumisesta: tahdotaanko tutkijan- uraan panostaa osana tutkimukseen keskittyvän yliopiston kehittämistä.
Tieteen ja tutkimuksen kansainvälisyys on entisestään lisääntynyt ja monipuolistunut.
OECD- ja EU-maiden lisäksi myös useat kehit- tyvät yhteiskunnat panostavat määrätietoises- ti tieteeseen ja tutkimukseen, joten Suomen on
ponnisteltava entistä enemmän kilpailukykyn- sä vahvistamiseksi.
Euroopan unioni on Suomen kannalta kes- keinen kansainvälisen toiminnan viitekehys.
Suomalaisten toimijoiden pitää olla erityisen ak- tiivisia EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikan ja EU:ssa tehtävän tutkimuksen kehittämisessä ja hyödyntämisessä. Kansainvälisellä yhteistyöl- lä voidaan paitsi lisätä laatua myös tehostaa re- surssien käyttöä. Suomen tiedepoliittinen maine on hyvä, mutta emme ole onnistuneet sitä täysin hyödyntämään. Yliopistoissa ja tutkimuslaitok- sissa ei ole riittävästi korkeatasoisia ulkomaisia tutkijoita eivätkä yliopistot kykene houkuttele- maan – huolimatta tutkinto-opetuksen maksutto- muudesta – suuria määriä lahjakkaita ulkomaisia opiskelijoita.
Suomalaisten yliopistojen osallistuminen EU:n puiteohjelmiin on keskimäärin hyvällä ta- solla, mutta yliopistojen väliset erot ovat suuret.
Ensi vuoden alussa opetusministeriö käynnis- tää hallitusohjelman edellyttämän korkeakoulu- tuksen kansainvälistymisstrategian valmistelun.
Siinä työssä on entistä paremmin otettava huo- mioon tutkijakoulutuksen ja tutkimuksen kan- sainvälistymiselle asetettavat tavoitteet ja keinot niiden toteuttamiseen.
Kirjoittaja on opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeyksikön johtaja.
