I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
3
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
Suomalaista yhteiskuntaa ja erityisesti inno- vaatiojärjestelmää on rakennettu menestyksek- käästi konsensushengessä. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopoliittisia tavoitteita on pystytty muotoilemaan eri tahojen yhteistyönä. Nimen- omaan valtion tiede- ja teknologianeuvosto on toiminut foorumina julkisen ja yksityisen sek- torin, tiede- ja teknologiasektoreiden sekä toi- saalta hallinnon, tutkijoiden ja yritysten välisel- le vuoropuhelulle. Viimeisin tulos tästä yhteis- työstä on 4. helmikuuta tiede- ja teknologianeu- vostossa hyväksytty tutkimusjärjestelmän ra- kennearvioinnin loppuraportti.
Viime aikoina myös Suomalaisen Tiedeaka- temian pääsihteeri Matti Saarnisto (Tieteessä ta- pahtuu 8/2004) ja tämän lehden päätoimittaja Jan Rydman (Tieteessä tapahtuu 5/2004) ovat toi- voneet tiedepoliittisen keskustelun virkistyvän ja monipuolistuvan.
Mikä oikeastaan on tiedepolitiikan tehtävä?
Tiedepolitiikan ensisijaisena tavoitteena on luo- da edellytyksiä korkeatasoiselle tieteelliselle tutkimukselle ja tutkijankoulutukselle. Se tar- koittaa esteiden poistamista tutkimukselta, tie- teen kehitystä rajoittavien ongelmien ennakoin- tia ja ehkäisyä, kestävän ja monipuolisen tutki- musperustan varmistamista sekä edellytysten luomista huippututkimukselle. Tiede pyrkii tie- don ja ymmärryksen lisäämiseen ja sen myö- tä globaalisti elämän edellytysten ja laadun pa- rantamiseen. Tiede kehittyy toisaalta tasaisesti ja toisaalta pyrähdyksittäin. Tiedepolitiikan toi- mijoiden on ymmärrettävä, miten tiede kehit- tyy ja miten tieteen edistymistä voidaan parhai- ten tukea.
Kaksi periaatetta ovat olleet suomalaiselle tiedepolitiikalle erityisen tyypillisiä: kilpailu- perustaisuus ja horisontaalisuus. Viime vuosi- kymmenen lopulla aloitettu julkisen tutkimus- rahoituksen lisäys kohdennettiin nimenomaan kilpailtuun tutkimusrahoitukseen Suomen
Akatemian ja Tekesin kautta. Kilpailun avulla on mahdollisuus varmistaa tuki parhaimmil- le tutkijoille ja lupaavimmille hankkeille. Tätä kautta tutkimuksen laatu yleisesti paranee. Ho- risontaalisuus on tarkoittanut kahta asiaa. Tut- kimusrahoitusta tai sen lisäystä ei ensinnäkään ole kohdennettu vain joillekin prioriteettialu- eille. Toiseksi merkittävä osa rahoituksesta on käytetty tieteen tekemistä ja tutkimusjärjestel- mää uudistaviin kohteisiin: huippuyksikköoh- jelmaan, tutkimusohjelmiin, tutkijakouluille, tutkijatohtorijärjestelmän luomiseen ja kansain- välistymisen tukemiseen. Nämä toimenpiteet ovat kohdistuneet kaikille tieteenaloille.
Onnistunut tiedepolitiikka rakentuu van- kalle tietopohjalle, ennakoinnille ja ylipäänsä asiantuntijoiden kuulemiselle. Suomen Akate- mia on keskeisin tieteen ja tiedepolitiikan asian- tuntija Suomessa. Sen kannanotot, selvitykset ja arvioinnit ovat olennaisia suomalaisen tiedepo- litiikan tavoitteiden muotoilemisessa. Akate- mian toimikuntien jäsenet valitaan tiedeyhtei- sön (yliopistot, tutkimuslaitokset, Suomen Tie- deakatemiain Valtuuskunta ja Tieteellisten seu- rain valtuuskunta) ehdottamista asiantuntijois- ta. Lisäksi ehdotuksia pyydetään ministeriöil- tä ja Tekesiltä. Akatemian toimikunnat edus- tavat laajasti ja monipuolisesti suomalaista tie- deyhteisöä. Ennen toimikuntien nimittämistä on keskusteltu yliopistojen rehtorien neuvos- ton, Suomen Tiedeakatemian Valtuuskunnan ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan edustajien kanssa.
Tiedeakatemiat ja tieteelliset seurat edusta- vat yhdessä Suomen Akatemian ja yliopistojen kanssa tieteen korkeinta asiantuntemusta Suo- messa. Tätä arvokasta asiantuntemusta voitai- siin hyödyntää nykyistä selvästi enemmän. Tie- deakatemioiden jäsenistö koostuu kokeneim- mista ja menestyneimmistä suomalaisista tut- kijoista. Tieteelliset seurat edustavat oman tie-
Tiedepoliittinen keskustelu virkistyköön!
Sakari Karjalainen
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
4
TIETEESSÄ TAPAHTUU 2/2005
teenalansa parasta asiantuntemusta. Kuten ai- emmin totesin, tiedepolitiikan onnistuminen perustuu tieteen kehittymisen ymmärtämiselle.
Opetusministeriö, joka vastaa tiedepolitiikasta, toivoisi sekä tiedeakatemioilta että tieteellisiltä seuroilta nykyistä enemmän näkemyksiä, kan- nanottoja ja ehdotuksia, joille voitaisiin raken- taa entistä tuloksellisempaa tiedepolitiikkaa.
Kun pohditaan eri toimijoiden rooleja, on syytä pohtia, mitä tarkoitetaan tieteen, tiede- politiikan ja tiedehallinnon asiantuntemuksel- la. Tieteen asiantuntemus liittyy tietyn tieteen- alan historian ja kehityksen ymmärtämiseen ja ennakointiin. Tätä asiantuntemusta on nimen- omaan tiedeakatemioiden jäsenillä sekä tieteel- lisillä seuroilla. Tiedepolitiikan tavoitteet mää- rittelin jo kirjoitukseni alussa. Lyhyesti sanoen kyse on edellytysten luomisesta ja varmistami- sesta korkeatasoisen tutkimuksen tekemiselle.
Tähän liittyvää asiantuntemusta on erityises- ti Suomen Akatemiassa ja opetusministeriös- sä sekä muilla tiedepolitiikan asiantuntijatehtä- vissä toimivilla henkilöillä, yliopistojen johdol- la ja tiedepolitiikan tutkijoilla. Tiedehallinto, jo- hon kuuluvat opetusministeriö ja Suomen Aka- temia, vastaa tiedepoliittisesta suunnittelusta ja seurannasta, tiederahoituksesta ja siihen liitty- västä yhteistyöstä sekä valtioiden ja rahoittaja- organisaatioiden välisestä kansainvälisestä yh- teistyöstä. Myös yliopistohallinnolla on oman yliopistonsa osalta vastaavia tehtäviä.
Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihtee- ri Matti Saarnisto ihmetteli taannoisessa kirjoi- tuksessaan, miten tutkijankoulutusta vailla ole- vat Suomen Akatemian työntekijät voivat edus- taa Suomea kansainvälisillä foorumeilla, joissa puhutaan tieteestä ja päätetään sen edistämis- tä koskevista asioista. Opetusministeriön virka- miehet ja Suomen Akatemian edustajat – pää- johtaja, ylijohtajat, toimikuntien puheenjohtajat ja jäsenet, yksiköiden johtajat ja tiedeasiantunti- jat – osallistuvat hyvin aktiivisesti EU:n, ESF:n ja kansainvälisten tiedejärjestöjen (CERN, EMBL, EMBC, ESO, jne.) elinten toimintaan sekä kah- denvälisen yhteistyön neuvotteluihin. Kyse ei
ole niinkään tiedettä itseään koskevista linjauk- sista vaan nimenomaan tiedehallinnon yhteis- työstä, jossa valmistellaan yhteisiä suunnitel- mia, rahoituspäätöksiä ja -ohjelmia tieteen edis- tämiseksi. Keskeisissä tiedepoliittisissa linjauk- sissa kuullaan eri tavoin tiedeyhteisön edusta- jia. On välttämätöntä, että Suomea edustaa vaa- tivissa neuvottelutilanteissa tiedehallinnon am- mattilainen, jolla on tältä alueelta vankka koke- mus ja asiantuntemus. Yhä useammilla on ny- kyisin myös tutkijankoulutus, vaikka se ei ole- kaan välttämätön edellytys tiedehallinnon asi- antuntemukselle.
Tiedeakatemioiden ja tieteellisten seurojen panosta kaivataan kansallisessa ja kansainväli- sessä tiedepoliittisessa keskustelussa. Sitä kai- vataan erityisesti siellä, missä niiden asiantun- temus on vahvinta – tieteen kehityksen ymmär- tämisessä ja ennakoinnissa. Tiedeakatemioil- la ja tieteellisillä seuroilla on myös suuri mer- kitys tieteen tunnetuksi tekemisessä ja tieteelle myönteisen ilmapiirin luomisessa. Joka toinen vuosi järjestettävä Tieteen päivät on tästä lois- tava esimerkki. Myös Tieteessä tapahtuu -lehden merkitys tieteellisen keskustelun foorumina ja herättäjänä on vahvistunut. Harmillista, ettei lehti ilmesty useammin!
Kannustan tiedeakatemioita ja tieteellisiä seuroja osallistumaan aktiivisesti keskusteluun suomalaisen tieteen ja tutkimusjärjestelmän ti- lasta ja tulevaisuudesta. Puheenvuorojen pai- navuus ei perustu siihen, kuka ne esittää, vaan siihen kuinka hyvin ne on perusteltu. Kyse on ensisijaisesti tiedeakatemioiden ja tieteellis- ten seurojen omasta halusta sitoutua painavi- en kannanottojen valmisteluun. Jos omaa sitou- tumista on, ministeriöltäkin voi odottaa tukea esimerkiksi tieteen ennakointiin liittyviin hank- keisiin. Suomalaisen tieteen edistymisen ja tut- kimusjärjestelmän vahvistumisen kannalta on välttämätöntä, että meillä on vahvoja tiedeaka- temioita ja tieteellisiä seuroja.
Kirjoittaja on dosentti, LT ja opetusministeriön tie- depolitiikan yksikön johtaja.
