Kartta, asiakas ja arkistonhoitaja. Arkistolaitoksen kartografiseen aineistoon kohdistuneet tietopyynnöt 2013-2016

(1)

Kartta, asiakas ja arkistonhoitaja.

Arkistolaitoksen kartografiseen aineistoon kohdistu- neet tietopyynnöt 2013–2016

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Asiakirjahallinnan ja arkistoalan maisteriohjelman pro gradu -tutkielma Toukokuu 2019

Tarja Ignatius Ohjaajat Kimmo Katajala ja Lauri Partanen

(2)

Tekijä: Tarja Ignatius Opiskelijanumero: 126690

Tutkielman nimi: Kartta, asiakas ja arkistonhoitaja. Arkistolaitoksen kartografiseen aineistoon kohdistuneet tietopyynnöt 2013–2016

Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Yleinen historia Sivumäärä: 60

Aika ja paikka: toukokuu 2019, Joensuu

Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan suomalaisen arkistolaitoksen asiakkaiden kartografisiin aineistoihin liittyviä tiedontarpeita. Tutkielman lähteinä ovat Kansallisarkistoon ja maakunta-arkistoihin pääosin sähköpostitse saapuneet tietopyynnöt vuosina 2013–2016. Aineistoa lähesty- tään tiedonhankintatutkimuksen, erityisesti tiedontarpeen tutkimuksen käsitteistön kautta. Laa- dullisen tutkimuksen metodina on dokumenttianalyysi, joka on yksi sisällönanalyysin muo- doista. Tutkielman taustailmiönä on arkistotieteen paradigman muutos fyysisestä arkistosta kohti digitalisaatiota ja postkustodialismia. Taustafilosofiana puolestaan vaikuttaa postmodernismi, joka on tuonut arkistotieteeseen muun muassa ajatukset arkistonhoitajasta vallankäyttä- jänä suhteessa asiakkaaseen ja hänen menneisyydestä luomaansa kuvaan.

Tutkielma osoittaa, että suomalaisten arkistojen asiakkaiden tiedontarpeet asemoituvat länsi- maisen arkistokulttuurin piiriin ja ovat lähes täsmälleen samankaltaiset muiden länsimaisten arkistojen asiakkaiden kanssa. Julkisoikeudellisten tarpeiden lisäksi karttoja tiedusteltiin erityisesti sukututkimuksen, paikallishistoriallisen tutkimuksen ja tilahistorian tarpeisiin. Tämä kertoo, että kartoilla on erityinen merkitys arkistojen asiakkaiden kannalta identiteetin rakentami- sessa ja kollektiivisen muistin luomisessa.

Tietopyynnöissä oli myös havaittavissa kolmenlaista suhtautumista arkistonhoitajiin: heitä pi- dettiin joko oppaina, oraakkeleina tai kanssakulkijoina. Suhtautuminen arkistonhoitajan rooliin oli kytköksissä asiakkaan aiempaan kokemukseen arkistoista. Aiemmassa tutkimuksessa luodut arkistonoviisin ja arkistoekspertin käsitteet ovat läheisessä yhteydessä siihen, millainen rooli arkistonhoitajilla nähtiin. Arkistonoviiseille arkistonhoitajat olivat oppaita tai suoranaisesti kaikkitietäviä oraakkeleita, joilta oletettiin löytyvän vastaus pulmaan kuin pulmaan. Enemmän arkistokäytäntöjä tuntevat arkistoekspertit puolestaan lähestyivät arkistonhoitajia tasavertai- semmin keskustellen ja neuvotellen.

(3)

Sisältö

1 Arkistoalan murroskausi 4

1.1 Asiakirjahallinnan paradigman muutos kohti näkymätöntä arkistoa 4 1.2 Viitekehyksenä arkistotieteellinen tiedontarpeen tutkimus 8

1.3 Tutkimustehtävä ja lähteet 12

1.4 Metodina dokumenttianalyysi 13

2 Kartografinen aineisto tietopyynnön kohteena 17

2.1 Kartoista tiedusteltiin 158 kertaa 17

2.2 Kartat tutkimuksen teossa ja arkistoissa 20

2.3 Miten asiakkaat löysivät arkistolaitoksen kanavakseen? 23

3 Asiakkaiden tarpeet 26

3.1 Tietopyynnöissä ilmenneet käyttötarkoitukset 26

3.2 Karttoihin kohdistuvat ammatilliset tiedontarpeet 31

3.3 Arkistoekspertit ja -noviisit 37

4 Arkistonhoitaja uuden paradigman maailmassa 43

4.1 Oppaat, oraakkelit ja kanssakulkijat – arkistonhoitajan kuva tietopyynnöissä 43

4.2 Digitalisaatio ja demokratisoituminen 46

4.3 Digitaalinen humanismi – arkistotieteen uusi paradigma? 52

5 Johtopäätökset 55

LÄHTEET 57

(4)

1 Arkistoalan murroskausi

1.1 Asiakirjahallinnan paradigman muutos kohti näkymätöntä arkistoa

"Ensimmäisen kerran 3500 vuoteen käytössämme on liikaa tietoa", arkistoteoreetikko Terry Cook kiteytti maailman muuttumisen artikkelissaan, jossa hän pohti arkistomaailmassa käyn- nissä olevaa vallankumousta. Hän lisäsi, että ensimmäisen kerran tuhansiin vuosiin meillä syntyy asiakirjoja, jotka eivät säily ihmissilmin nähtävissä, toisin kuin Babylonian savitabletit tai Egyptin papyrukset.¹

Arkistoalalla alettiin keskustella sähköisestä toimintaympäristöstä 1970-luvulla eri konferens- seissa. Huolenaiheina olivat varsinkin asiakirjojen säilyminen ja käytettävyys.² Sähköisiin asiakirjoihin liitettiin useita huolia muun muassa tiedon katoamiseen, kansalaisen yksityisyyden- suojaan ja asiakirjan provenienssiin liittyen. Alettiin puhua post-kustodialismista, jolla tarkoi- tettiin kautta, jolloin arkistoaineisto ei enää olisikaan fyysisesti arkistonhoitajien hallussa.³

Muutos paperimaailmasta sähköiseen oli niin nopea ja selkeä, että 1980-luvun loppupuoliskolla alettiin keskustelussa puhua arkistotieteen paradigman muutoksesta pelkän teknologisen harp- pauksen sijasta. Hugh Taylor mainitaan yhtenä ensimmäisistä henkilöistä, jotka ensimmäisinä varoittivat asiakirjahallinnan ammattilaisia tuloillaan olevasta murroksesta. Vuonna 1987 Taylor piti Kanadan arkistoalan ammattilaisjärjestön ACA:n konferenssissa puheen, jonka ot- sikko on jäänyt historiaan: "Transformation in the Archives: Technological adjustment or Pa- radigm Shift?". Taylor toi puheessaan esille, että muutos sähköiseen ympäristöön ei kenties ollutkaan pelkkä teknologinen harppaus, joka olisi sovitettavissa vanhoihin periaatteisiin. Hän kehotti pohtimaan, voisiko kyseessä olla koko arkistoalaa ravisteleva paradigman muutos.⁴ Tätä muutosta pohti uransa alkuaikoina vuonna 1994 Toronton yliopiston informaatiotieteen professoriksi sittemmin edennyt Heather MacNeil. Hänen mukaansa murros pakotti asiakirjahallinnan ammattilaiset pohtimaan kysymyksiä arkistojen ja asiakirjojen luonteesta ja arvosta.

1 Cook 2007, 401.

2 Henry 1998, 311.

3 Ham 1981, 207; 209.

4 MacNeil 1994, 7.

(5)

Oli välttämätöntä arvioida uudelleen arkistoteoreettisia kysymyksiä niin kansalaisen oikeuk- sista tiedon saantiin kuin siitä mahdollisuudesta, että sähköisiä asiakirjoja voitaisiin muunnella epäeettisellä tavalla. Pohdintoja synnyttivät myös arkistokäytännöt asiakirjojen järjestämisestä ja kuvailusta, samoin kuin alati muuttuva tietotekniikka.⁵

Wisconsinin osavaltion pääarkistonhoitaja F. Gerald Ham peräänkuulutti jo vuonna 1981, postkustodiaalisen ajan kynnyksellä, että asiakirjahallinnan ammattilaisten oli kehitettävä tie- donhakutapoja. Tämä ei kuitenkaan olisi mahdollista ennen kuin olisi tutkittu, miten tutkijat löytävät tiensä arkistoon ja miten he käyttävät sen aineistoja.⁶ Tuolloin ei tietenkään ollut vielä kuultu Internetistä saati hakukone Googlesta. Kehitys eteni kohti postkustodialismia niin, että vuonna 2004 Kanadassa ilmestyneen tutkimuksen mukaan vielä ylivoimaisesti suurin osa his- toriantutkijoista piti parhaimpina tiedonlähteinään arkistolähteiden löytämisessä arkisto-oppaita, arkistonhoitajia ja alaviitteitä. Kuitenkin jo lähes puolet piti Internetiä melko tärkeänä apuvälineenä.⁷

Tämä murros on synnyttänyt myös pohdintoja sekä arkistonhoitajien että historiantutkijoiden professioiden muutoksesta. Terry Cook ennusti vuonna 2001, että arkistot olivat muuttumassa vanhojen asiakirjojen varastosta, jossa tutkijat vierailivat fyysisesti, virtuaalisiksi arkistoiksi ilman seiniä. Ne sijaitsisivat Internetissä ja mahdollistaisivat yleisön pääsyn tuhansiin toisiinsa yhteyksissä oleviin tietojärjestelmiin. Tietojärjestelmiä ylläpitäisivät sekä arkistot että arkiston- muodostajat.⁸ Cookin ennustus on jo ainakin Suomessa käymässä toteen.

Postkustodialismin ajatusta ei suinkaan ole omaksuttu kritiikittä. Esimerkiksi MacNeil huomautti, että huolimatta uudesta, monimutkaisesta työympäristöstä, asiakirjahallinnan ammattilaisten ei tulisi unohtaa perinteistä rooliaan asiakirjan "vartijana". MacNeil kritisoikin termiä postkustodiaalinen, sillä se sisältää ajatuksen kustodiaalisuuden eli hallussapitämisen lakkaa- misesta. Hän muistutti englanninkielen custody-sanan merkityksistä, joiden mukaan sana tar- koittaa turvassa pitämistä, suojaamista, puolustamista, vastuussa olemista, huolen pitämistä ja vartioimista. Arkistoihmisille tämä on tarkoittanut nimenomaan todisteiden pitämistä tallessa.

Historiallisesti se on tarkoittanut fyysistä hallussa pitoa tai omistajuutta. MacNeilin mielestä

5 MacNeil 1994, 7.

6 Ham 1981, 215.

7 Anderson 2004, 90.

8 Cook 2001, 23.

(6)

teknologian aiheuttama toimintaympäristön muuttuminen ei vaikuta tähän perusajatukseen asiakirjojen turvassa pitämisestä; se muuttaa ainoastaan käytännön työkaluja.⁹

Postmodernismi on aatesuuntaus, joka ilmestyi tieteelliseen keskusteluun 1900-luvun loppu- puolella. Suuntauksen vaikutuksia arkistoalalla on kuvannut Anssi Lampela, jonka mukaan postmodernismin perusajatus on, että todellisuudesta on aina lukematon määrä tulkintoja, eikä yhtä ainoaa totuutta ole olemassa. Niinpä aate korostaa ilmiöiden ja asioiden monimuotoisuutta ja moniäänisyyttä. Arkistomaailmassa postmodernismi kohdistaa Lampelan mukaan huomi- onsa yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, kuten siihen, kuka määrittää mitkä asiakirjat kuuluvat kulttuuriperintöön ja mitkä eivät. Postmodernin tarkkailijan katse kohdistuu erityisesti arkistoissa työskentelevien ammattilaisten vallankäyttöön tuon kulttuuriperinnön määrittelijänä.

Käytännössä tämä on näkynyt ennen muuta kritiikkinä perinteisiä arkistonhoidon perusperiaat- teita kohtaan.¹⁰

Varhaisimmat postmoderniin arkistotieteelliseen ajatteluun vaikuttaneet kirjoittajat olivat his- toriantutkijoita ja filosofeja, kuten Jacques LeGoff teoksellaan History and Memory vuodelta 1992. Le Goff pohti vallanpitäjien ja arkistojen suhdetta toisiinsa. Toinen suuresti postmoderniin arkistotieteeseen vaikuttanut tutkija oli Jacques Derrida, jonka teos Archive Fever korosti arkistojen merkitystä yhteiskunnalle.¹¹

Derridan ja LeGoffin ohella postmoderniin arkistotieteeseen vaikutti Michel Foucault 1960- luvulla ilmestyneillä teoksillaan Les mots et les choses: Une archéologie des sciences humaines (suom.Mika Määttänen 2010: Sanat ja asiat. Ihmistieteiden arkeologia) ja L’archéologie du sa- voir (suom. Tapani Kilpeläinen 2005: Tiedon arkeologia). Foucault pohti historiatieteiden muuttumista ja kyseenalaisti tavan, jolla dokumenttia oli siihen asti käytetty: "Dokumenttia oli aina käsitelty kuin sittemmin vaienneen äänen haurasta, mutta onneksi tulkintakelpoista jälkeä.

Historian suhde dokumenttiin on kuitenkin muuttunut. Tämä johtuu mutaatiosta, joka ei ole tapahtunut äskettäin, mutta joka ei myöskään ole varmasti vielä valmis. Foucault koki, että muutoksessa dokumenttia ei enää tulkittu, puhuiko se totta tai mikä oli sen ilmaisuarvo. Sen avulla ei enää yritetty rekonstruoida, mitä ihmiset tekivät tai sanoivat. Dokumentti ei enää ollut

9 MacNeil 1994, 16.

10 Lampela 2016, 92.

11 Cook 2001, 6–8; Henttonen 2015, 73.

(7)

"historian liikkumatonta materiaa". Sen sijaan "historia on yhteiskunnan tapa tunnistaa ja muokata itseensä liittyvä dokumenttimassa."¹²

Foucaultin tapa käyttää mutaatio-metaforaa paradigman sijasta on mielenkiintoinen. Yleensä tässä tutkielmassa hyödynnetyssä tutkimuskirjallisuudessa käytettiin Thomas S. Kuhnin paradigma-käsitettä kun kirjoittajat kuvasivat meneillään olevaa murrosta. Yksinkertaistettuna paradigman muutoksesta on kyse, kun vanhoja ongelmia aletaan tarkastella uudella tavalla, jota Kuhn kutsui tieteen vallankumoukseksi. Tutkijat alkavat tehdä uusia havaintoja, jotka eivät enää mahdu vanhaan, vallalla olevaan selitysmalliin. Vähitellen syntyy uusi, vallitseva paradigma, joka syrjäyttää vanhan.¹³

Myös Suomessa on seurattu tarkoin alan kansainvälistä kehitystä ja postmodernistisia ajatuksia alkoi ilmetä jo 1990-luvulla. Juhani Saarenheimo hahmotteli artikkelissaan Kleion vai Mnemosynen palvelija? Länsimaisten arkistojen käsitys tehtävästään ja roolistaan eri aikoina arkistonhoitajien ja historiantutkijoiden tehtävää kollektiivisen menneisyyden kuvan luomisessa.¹⁴ Saarenheimo totesi riittämättömäksi, että arkistonhoitaja koki palvelevansa hallintoa, tutkimusta, oikeusturvaa ja kansalaisten tiedon tarvetta. Hänen mukaansa oli ymmärrettävä sy- vällisemmin, että arkistonhoitajien työ on olennaista demokraattisen yhteiskunnan menestymi- selle. Arkistot tulikin ymmärtää "oikeudenmukaisen yhteiskunnan suojamuurina", jotka takasi- vat jokaiselle oikeuden historiaan. Arkistoissa olikin jo nähtävissä, että käyttäjäkunta oli muuttumassa ja harrastajatutkijoiden määrä lisääntymässä.¹⁵

12 Foucault 2005, 15–16. Suomentanut Tapani Kilpeläinen.

13 Kuhn 1996, 6.

14 Lampela 2016, 92.

15 Saarenheimo 1993, 425–427.

(8)

1.2 Viitekehyksenä arkistotieteellinen tiedontarpeen tutkimus

Tutkielma sijoittuu arkistotieteellisen tiedonhankintatutkimuksen kenttään. Tiedonhankintatut- kimus on nuori, 1900-luvun puolen välin tienoilla informaatiotutkimuksen piirissä syntynyt tie- teenala. Tiedonhankintatutkimuksessa voidaan hahmotella useita erilaisia osa-alueita, kuten tie- donhankinnan, tiedonkäytön ja tiedontarpeen tutkimus. Informaatiotutkimuksen professori Reijo Savolainen kertoo, että valtaosa tiedonhankintatutkimuksista käsittelee erilaisten tiedon- lähteiden ja -kanavien hyödyntämistä.¹⁶

Tämän tutkielman kysymyksenasettelun kannalta mielekkäintä on keskittyä tarkastelemaan aineistoa erityisesti tiedontarpeen käsitteen kannalta. Haasio & Savolainen toteavat, että tiedontarpeen käsitteen hankaluutena on sen moniselkoisuus. Tarve on yksilöllinen, inhimillinen tunne ja sellaisena vaikeasti määriteltävä. Tiedontarvetta on lähdetty selittämään Maslowin tar- vehierakiasta käsin, joka on kuitenkin havaittu olevan siihen liian karkeapiirteinen. Ratkaisua tiedontarpeen käsitteelliseen selventämiseen on haettu myös Festingerin kognitiivisen disso- nanssin teoriasta, samoin kuin psykologisten tarveteorioiden puolelta.¹⁷ Savolainen toteaa, että jotkut tutkijat jopa haluaisivat luopua tiedontarpeen käsitteestä sen koetun epämääräisyyden vuoksi. Hän kuitenkin lisää, että useimmat tutkijat suhtautuvat termiin pragmaattisesti eli käy- tännönläheisesti ja pitävät sitä hyödyllisenä apukäsitteenä.¹⁸

Tässä tutkielmassa tiedontarvetta käsitellään pragmaattisemmalta kannalta katsoen, Robert S.

Taylorin (1968) klassisen jäsennyksen kautta. Taylorin malli on yksi varhaisimpia tiedontarpeen analyyttisia pohdiskeluja, mutta edelleen käyttökelpoinen. Taylor sovelsi käyttäytymistie- teen metodeja informaatiotutkimuksessa. Tutkiessaan kirjaston neuvontapalvelujen asiakkaita hän havaitsi, että asiakkaat joko etsivät tarvitsemansa tiedon itse tai hakeutuivat neuvojan pu- heille. Jälkimmäisessä tilanteessa asiakkailla oli havaittavissa neljä eri tiedontarpeen tasoa.

Taylor koki, että kirjastot olivat muuttumassa passiivisista säilytystiloista aktiivisiksi kommu- nikaatiokeskuksiksi ja hänen tavoitteenaan oli helpottaa tätä muutosta tarjoamalla kirjastonhoi- tajille tietoa asiakkaistaan.¹⁹

16 Savolainen 2001, 73–74.

17 Haasio & Savolainen 2004, 21–23.

18 Savolainen 2001, 84.

19 Taylor 1968, 178.

(9)

Arkistotiede puolestaan on näkökannasta riippuen ikivanha tai vasta 1800-luvun lopussa syntynyt tiede. Ikivanhuutta puolustaa näkemys, jonka mukaan jo tuhansia vuosia sitten Egyptin ja Mesopotamian kulttuureissa vaalittiin asiakirjatietämystä: suurten yhteiskuntien hallinto tarvitsi tietämystä ja osaamista eri asiakirjatyyppien järjestämisestä. Esimerkiksi Mesopotamiassa oli erikseen asiakirja-alan ammattilaisia, joilla oli osaamista niin lainsäädännössä, valtio-opissa kuin tiedonhallinnassa. Yhteiskuntatieteiden tohtori Pekka Henttonen puolestaan edustaa näke- mystä, jonka mukaan arkistotiede syntyi vasta 1800-luvulla, jolloin arkistotiede alettiin nähdä diplomatiikasta ja historiasta eriytyneenä itsenäisenä tieteenalana.²⁰

Arkistotieteen nuoruus Suomessa näkyy akateemisen tutkimuskirjallisuuden suhteellisen vä- häisenä määränä. Suomessa vielä 1990-luvulla saatettiin todeta, että arkistotieteellinen tutkimus oli ollut vähäistä ja arkistolaitoksenkin henkilöstön piirissä oli tutkittu mieluummin historiaa.

Tuolloin kuitenkin arkistotieteen kehittäminen oli vielä arkistolaitoksen vastuulla ja yliopisto- tasoinen koulutus vasta päässyt alkamaan. Merkittävin suomalainen arkistoteoreetikko on ollut historiantutkija Pentti Renvall, jonka ajatukset provenienssiperiaatteen soveltamisesta ja funk- tionaalisen yhteenkuuluvuuden periaatteesta olivat edellä aikaansa.²¹

Jari Lybeck kirjoittaa, että arkistotiede on läheisessä yhteydessä käytännön työhön. Tutkimus- kysymykset liittyvät arkistojen luonteeseen, tehtäviin ja olemukseen. Usein mukana on arkistonhoitajan työtä ohjaava elementti: ei tyydytä kysymään, miksi ja miten asiat ovat niin kuin ovat, vaan annetaan myös ohjeita, miten arkistonhoitajan tulisi menetellä. Arkistotiede muo- dostuu empiirisen tarkastelun kautta.²²

Tämän tutkielman kysymyksenasetteluun ovat vaikuttaneet erityisesti Terry Cookin näkemyk- set käynnissä olevasta paradigman muutoksesta ja sen vaikutuksesta arkistotieteelliseen tutkimukseen. Cook on pohtinut postmodernismin vaikutusta arkistoihin ja todennut, että uusi paradigma vaikuttaa ennen kaikkea ajatuksiin arkistonhoitajan roolista. Erityisesti oli tiedostettava, että arkistonhoitajalla on varsin suuri vaikutus siihen, mitä kulttuuriperinnöstä säilytetään.

Cook pohti myös, miten postmodernismin tulisi vaikuttaa tulevaisuuden arkistotieteeseen. Hän esitti, että tutkimuksen tulisi kohdistua siihen, miten sosiaaliset, teknologiset ja filosofiset tren-

20 Henttonen 2015, 30–31; 46–47.

21 Lybeck 2006, 244.

22 Lybeck 2006, 218.

(10)

dit vaikuttivat yhteiskuntaan ja sitä kautta arkistoteoriaan ja -käytäntöihin. Erityisesti kiinnostuksen ytimessä tuli olla alati muuttuvat asiakirjoihin ja organisaatiokulttuureihin liittyvät kä- sitteet ja odotukset.²³

Manitoban yliopiston historian professori Tom Nesmith tiivisti perinteisen ja postmodernin ajattelutavan seuraavasti: perinteisessä ajattelutavassa arkistonhoitajat ottivat vastaan ja varas- toivat suuria määriä asiakirjoja, jotka pelkästään heijastivat yhteiskuntaa. Postmodernistit sen sijaan ajattelevat, että arkistonhoitajat ovat mukana luomassa ja muovaavat asiakirjojen sisäl- tämää tietoa ja siten auttavat yhteisöä muodostamaan kollektiivista muistia. Tästä seuraa, että arkistointiprosessien tutkiminen sinänsä on tärkeää, ei ainoastaan arkistoissa sisältävien tietojen tutkiminen.²⁴

Tietopyyntöihin kohdistunutta tutkimusta on tehty erityisesti kirjastoissa. Arkistoihin kohdistuvat käyttäjätutkimukset ovat lisääntyneet sitä mukaa kuin arkistoalalla on alettu kiinnittää enemmän huomiota asiakaspalveluun. Arkistojen käyttäjätutkimuksiin Yhdysvalloissa ja Ka- nadassa perehtynyt Hea Lim Rhee toteaa, että arkistoissa alettiin tutkia niiden käyttäjiä 1980- luvulla. Tuolloin useat arkistotieteen tutkijat alkoivat kritisoida arkistomaailmaa siitä, että ne eivät olleet kiinnostuneita omista asiakkaistaan. Kritiikin innoittamana alkoikin syntyä tutki- muksia, joissa kartoitettiin asiakaskuntaa, asiakkaiden tarpeita sekä miten ja millaisia aineistoja he käyttivät. Vuosikymmenten mittaan, teknologian kehittyessä, aiempien tutkimustee- mojen ohelle on tullut myös kehittyvän teknologian vaikutus asiakkaisiin.²⁵

Rhee jakaa karkeasti arkistotieteelliset käyttäjätutkimukset kolmeen eri tyyppiin: tiedontarve-, tiedonhaku- ja tiedonkäyttötutkimuksiin. Tiedontarvetutkimuksiin hän on sijoittanut tutkimukset, joissa tarkastellaan arkistojen käyttäjien käyttämiä ja tarvitsemia aineistoja, tietopyyntöjä, tiedustelujen esitystapaa, tutkimustrendejä ja muita kiinnostuksen kohteita. Käyttäjätutkimuk- sissa on esimerkiksi voitu havaita, miten muuttuvat historiantutkimuksen trendit ovat muutta- neet asiakkaiden tiedontarpeita. Esimerkiksi 1970-luvulla naishistorian myötä alettiin arkistoihin kohdistaa vaatimuksia nimenomaan näihin aiheisiin kohdistuvien aineistojen tallentami- sesta ja saattamisesta käyttöön.²⁶

23 Cook 2001, 9; 17.

24 Nesmith 2002, 27.

25 Rhee 2015, 29.

26 Rhee 2015, 33.

(11)

Tietopyyntöihin kohdistuneessa tutkimuksessa keskiössä on ollut selvittää, millaisia kysymyk- siä asiakkaat esittävät ja miten he tuovat tiedontarpeensa julki. Rheen mukaan tietopyyntöihin kohdistuneiden tutkimusten tekijöiden havaintojen mukaan arkistojen tulisi ymmärtää paremmin asiakkaidensa käyttämää kieltä ja termistöä pystyäkseen tuottamaan asiakkaidensa tiedon- tarpeisiin paremmin vastaavia palveluja. Arkistoihin tulleita tietopyyntöjä, tiedusteluja tai muuta kirjeenvaihtoa tutkineista henkilöistä Rhee nostaa esiin erityisesti Wendy M. Duffin ja Catherine A. Johnsonin. ²⁷

Digitoinnin vaikutuksia Suomessa on alettu tutkia runsain mitoin viime vuosina. Digitaalisten aineistojen käyttäjiä tutki Outi Hupaniittu hankkeessa Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot vuonna 2012. Tuolloin Hupaniittu huomautti, että vaikka digitoinnista oli tehty runsaasti selvi- tyksiä, oli näkökulma keskittynyt muistiorganisaatioihin (arkistot, kirjastot ja museot) ja niiden tarpeisiin. Hupaniitun tutkimuksessa keskityttiinkin käyttäjänäkökulmaan. Keskeiset kysymykset liittyivät aineiston käytettävyyteen ja saavutettavuuteen (kuten määrään ja laatuun) sekä käyttäjien ja organisaatioiden yhteistyöhön.²⁸

Tiina Hölttä puolestaan tutki pro gradu -tutkielmassaan digitoitujen kulttuuriperintöaineistojen tutkimuskäyttöä ja käyttäjiä keskittyen Kansalliskirjaston ja Kansallisarkiston palveluihin.

Hölttä havaitsi, että näiden palvelujen suurimman käyttäjäryhmän muodostivat sukututkijat.

Ennakko-odotusten mukaisesti historia oli tutkijoiden edustamista tieteenaloista yleisin. Ai- neistoja käytettiin tieteellisen ja sukututkimuksen ohella opetukseen, opiskeluun, viranomais- tehtävien hoitoon samoin kuin harrastus- ja viihdekäyttöön. Digitaalisten kulttuuriperintöai- neistojen tutkimuskäytöstä erottui neljä pääkäyttötyyppiä, joita olivat tutkimustoiminta, koulutus, työ ja vapaa-aika.²⁹ Historioitsijoita arkistojen käyttäjinä on tutkittu jonkin verran. Yleensä tutkimuksessa on tarkasteltu kaiken tyyppisten aineistojen käyttäjiä esimerkiksi yhteen arkistoon kohdennettuna asiakastutkimuksena.³⁰

27 Rhee 2015, 35.

28 Hupaniittu 2012, 5.

29 Hölttä 2016.

30 Henttonen 2015, 244.

(12)

1.3 Tutkimustehtävä ja lähteet

Tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskysymyksenä on: millaisia tiedontarpeita suomalaisen arkistolaitoksen kartografiseen aineistoon kohdistuu? Suomalainen arkistolaitos elää parhaillaan murroskautta, jossa digitoidun aineiston määrä on kasvanut rajusti. Tämä on mullistanut paitsi arkistonhoitajien työnkuvaa, myös heidän asiakkaidensa työn ja harrastukset. Tätä suurta murroskauden ilmiötä tutkitaan pureutumalla pieneen osa-alueeseen eli yhden aineistotyypin käyttöön liittyviin pulmiin. Suuri tutkimuskysymys jakautuu siten kolmeen alakysymykseen:

1. Mitä kartografisista aineistoista kysytään?

2. Ketkä kartografisista aineistoista kysyvät?

3. Miten tietopyynnöissä suhtaudutaan arkistonhoitajaan?

Pro gradu -tutkielman aineistona on Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen yhteiseen sähköi- seen Tweb-asianhallintajärjestelmään tallennetut karttoihin liittyvät tietopyynnöt vuosina 2013–2016. Tweb-asianhallintajärjestelmä otettiin Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa käyttöön vuoden 2008 alussa. Sitä ennen käytössä oli Triplan Oy:n KuntaToimistojärjestelmä, mutta siihen lisättiin vain pieni osa asiakirjoista. Vuosina 2005–2007 käytössä oli Tweb-tuo- tantoversio. Tuolloinkin asiakirjoja järjestelmään tuotti vain osa työntekijöistä. Maakunta-ar- kistoilla oli järjestelmään ainoastaan lukuoikeudet.³¹

Suurin osa tämän tutkielman aineistona olevista tietopyynnöistä oli tullut sähköpostitse. Kaksi tietopyyntöä oli kirjoitettu käsin paperilla ja skannattu myöhemmin Tweb-asiankäsittelyjärjes- telmään. Yksittäisiä viestejä oli tullut Kansallisarkiston Digitaaliarkiston palautelomakkeen ja jälleen lähetettyinä Kansalliskirjaston Finna-palvelun palautelomakkeen kautta.

Vuonna 2017 arkistolaitoksessa toteutettiin organisaatiomuutos, jossa maakunta-arkistot muut- tuivat Kansallisarkiston toimipisteiksi. Tutkielman aineistossa ovat siis mukana silloisen Kan- sallisarkiston ja maakunta-arkistojen tietopyynnöt. Maakunta-arkistoja oli seitsemän: Hämeen- linnassa, Turussa, Vaasassa, Oulussa, Joensuussa, Jyväskylässä ja Mikkelissä. Aineisto on ke- rätty toukokuussa 2017.

Tietopyynnöt kuuluvat Kansallisarkiston uudessa organisaatiossa tietopalvelujen vastuualuee- seen. Esimerkiksi vuonna 2016 tietopyyntöjä oli kaikkiaan 26 064 kappaletta ja kysyntä kasvoi

31 Turpeinen 2013, 48.

(13)

edellisvuodesta yli seitsemän prosenttia. Suosituimpien tietopyyntöjen kohteisiin kuuluvat esimerkiksi sotilaskantakortit, perukirjat ja avioehdot.³² Myös kartat ovat Tutkijoiden ääni ja säh- köiset aineistot -kyselyn mukaan suosittuja ja ovat kymmenen käytetyimmän aineistolajin jou- kossa.³³

Kansallisarkiston tietopalveluiden vastuualuejohtaja Jarno Linnolahti totesi alkuvuonna 2017, että arkistolaitoksen tutkijasalien kävijämäärä oli laskenut vuosituhannen vaihteen 80 000 tut- kijakäynnistä vuoteen 2016 mennessä enää runsaaseen 30 000:een. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut asiakasmäärien laskua, vaan päinvastoin: verkkokäyttäjiä on satoja tuhansia. Yli 90 % Kansallisarkiston asiakkaista asioi sen verkkopalvelun kautta. Arkistolaitos on arvioinut, että vuoteen 2030 mennessä tietopalvelussa käytetään vain digitaalisia palveluja.³⁴

Tietopyyntöjen suuren määrän takia tutkielma rajattiin koskemaan karttoja koskevia tilauksia ja tiedusteluja. Kartta on mielenkiintoinen tarkastelun kohde arkistotieteen kannalta, sillä kartta-aineistoja on kaikissa muistiorganisaatioissa, arkistoissa, museoissa ja kirjastoissa.

Kartta voi olla uniikki viranomaisen luoma asiakirja, se voi olla painettu massajulkaisu tai se voidaan luokitella esineeksi. Kaiken tyyppisissä edellä mainituissa muistiorganisaatioissa karttoja on digitoitu tutkijoiden ja muiden asiakkaiden käyttöön.

1.4 Metodina dokumenttianalyysi

Pertti Alasuutarin mukaan "metodi koostuu niistä käytännöistä ja operaatioista, joiden avulla tutkija tuottaa havaintoja, sekä niistä säännöistä, joiden mukaan näitä havaintoja voi edelleen muokata ja tulkita, niin että voidaan arvioida niiden merkitystä johtolankoina." Metodin ja teoreettisen viitekehyksen tulee olla sopusoinnussa keskenään. Alasuutari pohtii tämän sopu-

32 Arkistolaitoksen tilinpäätös vuodelta 2016, 14. http://www.arkisto.fi/uploads/Arkistolai-

tos/netra/TP/TP_2016.pdf. 19.5.2017; Suosituimmat tietopyynnöt. http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/selvityk- set/suosituimmat-tietopyynnoet. 19.5.2017.

33 Hupaniittu 2012, 25.

34 Linnolahti 2017, 3.

(14)

soinnun löytämisen olevan joskus vaikeaa, sillä laadulliselle tutkimukselle ominaista on tutkit- tavan ilmiön katselu useammalta eri puolelta. Tieteellisen tutkimuksen perusidea on kyseen- alaistaa vallitsevia totuuksia ja itsestäänselvyyksiä.³⁵

Alasuutari jatkaa, että mikäli käytettävät viitekehys ja metodi on lyöty liian tiukkaan kiinni, voi uusien näkökulmien avaaminen olla vaikeaa. Tämän vuoksi laadullisessa tutkimuksessa kerä- täänkin sellaista aineistoa, joka mahdollistaa monipuolisen tarkastelun. Alasuutari mainitsee, että ihanteellista olisi käyttää aineistoa, joka on olemassa tutkimuksesta ja sen tekijästä huolimatta. Tällä tarkoitetaan aineiston keruuta, jolla ei häiritä tutkimuskohdetta.³⁶ Duff & Johnson ovat todenneet, että sähköpostilla tulleet tietopyynnöt ovat erinomainen tutkimuksen lähde erityisesti silloin, kun halutaan tietää, mitä nimenomaan asiakas korostaa etsinnässään. Valmiilla lomakkeilla tähän ei päästä. Tutkija tai arkistonhoitaja ei ole vaikuttanut prosessiin ja lähteen syntyyn.³⁷ Tämä ihanne toteutuu osaltaan lähteenä käytettyjen tietopyyntöjen kohdalla.

Tietopyyntöjä tarkastellaan tässä pro gradu -tutkielmassa aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tuomi & Sarajärvi toteavat, että sisällönanalyysi on perusmenetelmä, joka sopii kaik- kiin laadullisen tutkimuksen menetelmiin. Sitä voidaankin pitää paitsi metodina, myös väljänä teoreettisena viitekehyksenä.³⁸ Tässä tutkielmassa käytetty menetelmä on pääosin laadullinen.

Sisällönanalyysiä voidaan käyttää metodina analysoitaessa hyvin erityyppisiä lähteitä. Tämän tutkielman metodia voidaan tarkentaa vielä dokumenttianalyysiksi, joka keskittyy erityisesti sellaisten aineistojen analyysiin, joiden syntyyn tutkija ei ole vaikuttanut tai osallistunut. Täl- laisia aineistoja ovat esimerkiksi viranomaisasiakirjat. Glenn A. Bowen tiivistää dokumentti- analyysin "järjestelmälliseksi menetelmäksi, jolla käydään läpi tai arvioidaan niin paperisia kuin sähköisiä dokumentteja". Tarkasteltavat dokumentit voivat olla kaiken tyyppisiä: pöytä- kirjoja, muistioita, sanomalehtiä, kirjeitä, kirjoja, päiväkirjoja, karttoja ja niin edelleen. Doku- menttianalyysin avulla aineistosta voidaan tehdä empiirisiä havaintoja, jotka jalostuvat edelleen tulkinnaksi.³⁹

35 Alasuutari 2011, 82–83.

36 Alasuutari 2011, 84.

37 Duff & Johnson 2001, 44.

38 Tuomi & Sarajärvi 2004, 93.

39 Bowen 2009, 27.

(15)

Alasuutari toteaa, että empiirisen tutkimuksen havainnot eivät ole sellaisenaan tutkimuksen tu- loksia. Hän kuvailee havaintoja johtolangoiksi, joiden seuraamisella pyritään pääsemään havaintojen taakse ja tekemään näin pelkän selvityksen sijasta aitoa tieteellistä tutkimusta. Ala- suutari kuitenkin lisää, että yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on toisinaan vaikea erottaa havaintoja tuloksista, sillä havainnot voivat olla sinänsä kiinnostavia. Havaintoja tulisi kuitenkin aina kohdella johtolankoina, joita tarkastellaan tietystä näkökulmasta eli teoreettisesta vii- tekehyksestä.⁴⁰

Alasuutarille ensimmäinen laadullisen analyysin vaihe on havaintojen pelkistäminen, jossa on kyse aineiston tarkastelemisesta tietystä näkökulmasta (teoreettisesta viitekehyksestä) rajaten.

Tarkoituksena on karsia havaintojen massaa, etsiä niitä yhdistävä piirre ja pelkistää ne lopulta yhdeksi havainnoksi tai havaintojen joukoksi. Toinen analyysin vaihe on puolestaan "arvoituk- sen ratkaiseminen", jota suoritetaan havaintojen pelkistämisen ohella.⁴¹

Tässä tutkielmassa analyysi eteni siten, että ensimmäisillä lukukerroilla aineistosta poimittiin yksinkertaisia tietoja, kuten tietopyytäjän sukupuoli, tietopyynnöissä käytetty kieli tai aineiston käyttötarkoitus. Aineistosta nousevia havaintoja eriteltiin erilaisina luokkina ja saatiin näin

"jonkinlaista tuntumaa tekstimassan hallintaan", kuten Eskola & Suoranta ovat aloittavaa tie- teentekijää opastaneet teoksessaan Johdatus laadulliseen tutkimukseen⁴².

Tätä lähestymistapaa aineistoon voidaan kutsua myös teemoitteluksi. Käytännön tutkimus- työssä se on lähteiden järjestelyä eri osiin valittujen aihepiirien mukaan. Päämääränä teemoit- telussa on löytää aineistosta tutkimuksen kannalta olennaiset ilmiöt. Usein työ on tässä vaiheessa kokoelma materiaalista irrotettuja sitaatteja, jotka järjestellään teemoittain. Tämän jäl- keen aineistoa edustavat sitaatit, joiden tulisi perustella ja tukea tutkijan tekemää analyysiä, sidotaan tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen.⁴³

Bowenin kuvailema dokumenttianalyysi seurailee samankaltaista polkua. Hänen mukaansa do- kumenttianalyysin vaiheita ovat selailu (pintapuolinen tutkailu), lukeminen (perusteellinen pe-

40 Alasuutari 2011, 78–79.

41 Alasuutari 2011, 39–40.

42 Eskola & Suoranta 2000, 164.

43 Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006. Haettu 10.5.2018; Bowen 2009, 32.

(16)

rehtyminen) ja tulkinta. Prosessissa yhdistyy sisällönanalyysin ja teemoittamisen ainesosia. Vä- hitellen lukukertojen myötä aineistosta aletaan tehdä syvällisempiä havaintoja ja näin edetään kohti analyysiä.⁴⁴

44 Bowen 2009, 32.

(17)

2 Kartografinen aineisto tietopyynnön kohteena 2.1 Kartoista tiedusteltiin 158 kertaa

Taylorin mallin ensimmäisessä vaiheessa henkilöllä on tietoinen tai tiedostamaton tiedontarve.

Tällainen ydintarve voi olla alkuvaiheessaan vain epämääräinen tyytymättömyyden tunne, jota ei voi vielä kuvailla sanoin. Toisessa, tietoisen tarpeen vaiheessa henkilö on muodostanut jo mielessään jonkinlaisen mielikuvan ongelmastaan ja tarpeistaan. Mahdollisesti tiedontarvitsija keskustelee ongelmastaan jonkun, esimerkiksi kollegan, kanssa ja pyrkii saamaan selkoa ongelmastaan keskustelun ja ajatustenvaihdon avulla. Tiedontarpeen epämääräisyys alkaa kadota tässä vaiheessa.⁴⁵

Kolmas Taylorin mallin vaihe on muotoillun tarpeen vaihe. Tällöin tiedontarvitsija kykenee laatimaan tiedontarpeensa kysymyslauseen muotoon. Hän esittää tarpeensa konkreettisin termein ja tietää, mistä tietoa voi mahdollisesti saada. Taylor korostaa, että tässä vaiheessa infor- mantti, siis vaikkapa kirjastovirkailija, edustaa tietolähdettä, ei niinkään kollegaa, jonka kanssa pallotellaan ajatuksia. Neljännessä, kompromissitarpeen vaiheessa, tiedontarvitsija kykenee suhteuttamaan tarpeensa saatavilla oleviin lähteisiin. Hänelle on syntynyt selkeä, konkreettinen käsitys siitä, mistä vastaus hänen tiedontarpeeseensa löytyy.⁴⁶ Tässä tutkielmassa keskitytään Taylorin mallin kahteen viimeiseen vaiheeseen. Ensimmäiset vaiheet, ydintarpeen ja tiedoste- tun tarpeen vaiheet tiedontarvitsija on jo ohittanut siinä vaiheessa, kun hän muotoilee tieto- pyynnön arkistolle.

Kansallisarkistoon tulevissa tietopyynnöissä on kyse lakisääteisestä velvollisuudesta, joka Kan- sallisarkistolla on. Pohjimmiltaan kysymys on yhdestä perusoikeudesta eli jokaisen oikeudesta tietoon. Tämä oikeus on kirjattu Suomen perustuslain 12 §:ssa, samassa yhteydessä kuin oikeus sananvapauteen. Laissa todetaan: "Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoi- tettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta." Riku Neuvonen toteaa, että oikeus saada tietoa on sananvapauden toinen puoli. Perinteisesti tämä on koskenut

45 Taylor 1968, 182.

46 Taylor 1968, 182.

(18)

erityisesti viranomaisjulkisuutta niin, että jokaisella on koettu olevan oikeus saada tietoa julki- sista tietovarannoista. Samalla on pidetty tärkeänä, että mahdollisimman paljon viranomaisten hallussa olevaa tietoa tulisi saattaa julkiseksi.⁴⁷

Tiedonsaantipyynnöstä säädetään laissa viranomaisen toiminnan julkisuudesta. Tomi Voutilai- nen huomauttaa, että julkisuuslaki ei määrittele, millaisessa muodossa tiedonsaantipyyntö tulisi esittää, joten se voidaan esittää suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Mikäli tietopyyntö koskee yleisöjulkisuuden piiriin kuuluvia asiakirjoja, tiedonsaantipyynnön esittäjän ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttään eikä hänen tarvitse perustella pyyntöään. Vaikka pyynnön muoto on muuten vapaa, laissa säädetään, että se on kuitenkin ”yksilöitävä riittävästi siten, että viranomainen voi selvittää, mitä asiakirjaa pyyntö koskee. Tiedon pyytäjää on diaarin ja muiden hakemistojen avulla avustettava yksilöimään asiakirja, josta hän haluaa tiedon”. Avustamiseen on velvoi- tettu hallintolain palveluperiaatteessa.⁴⁸

Aineiston keruu tähän tutkielmaan suoritettiin 9.5.2017 siten, että Tweb-asianhallintajärjestel- män hakuryhmistä valittiin maksuttomat tiedustelut ja asian hakutekstikenttään kirjoitettiin kart*. Tuloksena oli 288 asiaa. Näissä hauissa hakutuloksen mukana oli myös asioita, jotka eivät koskeneet karttoja vaan myös esimerkiksi kartanoita. Koska kuitenkin rajaamalla hakua muotoihin kartta* tai kartat* tulosten ulkopuolelle jäi kartta-aineistoja koskevia tiedusteluja, päädyin poistamaan 288 asian tulosten joukosta manuaalisesti selaamalla asiat, jotka eivät koskeneet karttoja. Poistettujen joukossa oli muun muassa kartanoihin ja kartoituksiin liittyneitä asioita. Jäljelle jäi 158 tietopyyntöä.

Bowen huomauttaa, että dokumenttianalyysissä ei ole olennaista analysoitujen asiakirjojen määrä vaan se, että niiden avulla saadaan vastattua esitettyyn tutkimuskysymykseen. Olennaista on lähteiden laatu ja todistusvoimaisuus suhteessa tutkimusasetelmaan.⁴⁹ Samaa korostavat Es- kola & Suoranta. Heidän mukaansa aineiston määrä on tutkimuskohtainen, eikä siitä ole olemassa tarkkoja sääntöjä.⁵⁰

47 Neuvonen 2013, 20.

48 Voutilainen 2012, 214; Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 1999, 13 §.

49 Bowen 2009, 33.

50 Eskola & Suoranta 2001, 62.

(19)

Kuva 1: Kuvakaappaus Kansallisarkiston Tweb-asianhallintajärjestelmästä otantaa suoritet- taessa.

Jari Metsämuuronen painottaa tieteelliselle tiedolle luonteenomaiseksi piirteeksi, että tutkimuksen tulos on oltava toistettavissa. Saman tuloksen on siis synnyttävä, mikäli joku toinen tutkija tai tutkijaryhmä toistaa tutkimuksen.⁵¹ Historiantutkimuksen parissa tämän on tulkittu tarkoit- tavan sitä, että viittausten arkistolähteisiin on oltava sellaisia, että asiakirjalähde on niiden perusteella kenen tahansa löydettävissä.

Pohjimmiltaan tietopyynnöissä on kyseessä viranomaiselle saapunut kirje. Perinteisissä historiantutkimuksen viittauskäytännöissä alaviitteeseen merkittäisiin lähettäjän nimi, mutta tässä tutkielmassa on jätetty lähettäjän nimi pois. Käyttämäni aineisto on julkista, mutta tutkimuseet- tisistä syistä aineisto on anonymisoitu eli siitä on poistettu tiedot, joista tietopyynnön tekijät voisi tunnistaa. Kysymykset voivat olla hyvin henkilökohtaisia, eivätkä kysyjät ole välttämättä tiedostaneet, että kenellä tahansa on pääsy aineistoon tai että heidän kysymyksensä on ylipää- tään säilytetty ja arkistoitu.

Anonymisoinnissa on seurattu Arja Kuulan antamia ohjeita. Hänen mukaansa keskeisimmät tavat ovat "henkilönimien ja muiden erisnimien (työpaikat, koulut, asuinalueet) poistaminen tai

51 Metsämuuronen 2006, 17.

(20)

muuttaminen, arkaluonteisten tietojen harkinnanvarainen poistaminen sekä taustatietojen luo- kittelu kategorioihin." Kuula toteaa, että eniten käytössä oleva keino on peitenimien käyttö, mitä hän pitää parempana kuin nimen poistamista kokonaan tai korvaamista kirjainmerkillä.

Kuula kuitenkin lisää, että ilman peitenimeä voi mainita henkilön, joka mainitaan vain kerran ja jolla ei ole merkitystä tekstin ymmärrettävyyden kannalta.⁵² Tässä tutkielmassa on valittu jälkimmäinen tapa eli tunnistettavuustieto on lainauksissa korvattu merkinnällä (x).

2.2 Kartat tutkimuksen teossa ja arkistoissa

Kielitoimiston sanakirja määrittelee kartan lyhyesti "mittakaavan mukaiseksi, pelkistetyksi ja selitetyksi piirroskuvaksi jostakin alueesta".⁵³ Termi historiallinen kartta voi luoda sekaannusta, sillä sitä on käytetty erilaisissa merkityksissä. Usein historiallinen kartta on tarkoittanut karttaa, jolla on kuvattu jotain historiallista tapahtumaa tai ilmiötä, kuten armeijoiden etenemistä tai väestön muuttumista. Vanhalla kartalla on puolestaan tarkoitettu historiantutkimuksen lähteenä käytettyjä alkuperäisiä karttoja.

Viime vuosina nämä käsitteet ovat kuitenkin olleet liikkeessä. Varsinkin digitoitujen karttojen verkkojulkaisuissa vanhan kartan synonyyminä on käytetty historiallista karttaa. Tämä näkyy esimerkiksi Kansallisarkiston kokoelmakuvauksissa, joiden otsikkona voi olla "Maanmittaus- hallituksen historiallinen kartta-arkisto" tai Jyväskylän yliopiston julkaisuarkiston kokoel- manimessä Historialliset kartat, jossa on julkaistu muun muassa isojakokarttoja ja Jyväskylän kartta vuodelta 1899. Myös Kansalliskirjaston digitoitujen karttojen kuvailutiedoissa käytetään termiä historiallinen kartta, kun tarkoitetaan vanhoja karttoja 1500-luvulta 1900-luvun puolivä- liin.⁵⁴ Historiallisia tapahtumia kuvaavista kartoista on puolestaan alettu käyttää termiä teema- kartta, joka sisältää erityisaiheeseen liittyvää tietoa sijoitettuna karttapohjalle.

Karttoja käytetään historiatieteissä sekä tutkimuksen kohteena että lähteenä. Juhani Kostet totesi 2000-luvun alussa, että varsinkin asutushistoriallisessa tutkimuksessa karttoja käytettiin ru- tiininomaisesti. Kaupunkihistoriassa karttojen, asemakaavojen ja arkkitehtipiirustusten avulla

52 Kuula 2011, 214–215.

53 Kartta. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio. www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 19.1.2017.

54 Ks. Räsänen 2014.

(21)

tutkittiin kaupunkikuvaa ja rakennettua ympäristöä. Kartografisten lähteiden tuntemus oli kuitenkin hänen mukaansa vähäistä ja erilaisten karttalähteiden käyttö suppeaa. Tutkijat olivatkin alkaneet pohtia, miten karttoja saataisiin paremmin tulkittua. Alettiin kokea, että karttoja oli siihen saakka käytetty pintapuolisesti, eikä niille ollut tehty tarpeeksi syvällisiä kysymyksiä.⁵⁵ Vanhoja karttoja tarvitaan myös viranomaistoiminnassa. Muun muassa maanmittauslaitos saattaa tarvita päivittäisessä työssään jopa 1700-luvun karttoja. Historiatieteissä karttoja käytetään monenlaisten tutkimusten lähteinä muun muassa paikallishistoriassa, sosiaalihistoriassa ja po- liittisessa historiassa. Sukututkijat käyttävät karttoja etsiessään lisätietoja esipolvitaulujen muodostamaan runkoon. Karttojen avulla voidaan yrittää selvittää esivanhempien asuinpaikkoja ja pyrkiä sijoittamaan niitä nykyiseen maastoon ja maisemaan.⁵⁶ Myös arkeologit ja arkeologian harrastajat hyödyntävät karttoja etsiessään muinaisjäännöksiä.⁵⁷

Arkistoissa karttoja säilytetään niin vaaka-, pysty- kuin rullasäilytyksessä. Pysyvästi säilytettä- vät uniikit kartat tulee säilyttää vaaka-asennossa ja taittamattomina. Taitokset keräävät likaa ja pölyä, mikä johtaa näiden kohtien menemiseen rikki. Vanhojen karttojen koko vaihtelee, mikä tuo omat haasteensa säilytykseen. Jos karttaa on mahdotonta säilyttää vaaka-asennossa, täytyy vaihtoehdoksi ottaa loivalla rullalla säilytys.⁵⁸

Koska karttojen säilytys on tilaa vievää, kallista ja vaikeaa, on niiden kohdalla kiinnitetty eri- tyistä huomiota arvonmääritykseen. Periaatteena Kansallisarkistossa on ollut, että karttojen – samoin kuin piirustusten – eriasteiset luonnokset tai välivaiheita kuvaavat ehdotukset tai vas- taavat työkartat eivät ole pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja. Pysyvästi sen sijaan säilytetään viranomaistoiminnassa vahvistetut kartat, viralliset toimituskartat sekä alkuperäissuunnitelmien liitekartat, mikäli niiden sisältämä tieto ei sisälly muihin pysyvästi säilytettäviin karttoihin.⁵⁹ Kansallisarkistossa olevien karttojen kohdalla noudatetaan provenienssiperiaatetta. Kaikki aineistot on pyritty pitämään alkuperäisessä järjestyksessä ja myös luetteloimaan siinä. Seurauk- sena on syntynyt lukuisia eri kartta- ja piirustusluetteloita, jotka sijaitsevat eri viranomaisten

55 Kostet 2000, 30.

56 Nallinmaa-Luoto 1997, 1.

57 Ks. Suhonen 2015.

58 Rosberg 2006, 110.

59 Rosberg 2006, 112–113.

(22)

arkistojen alla. Harri Rosberg huomauttaa, että tutkijat eivät tavanomaisesti kuitenkaan etsi jonkin tietyn viranomaisen karttaa vaan ovat kiinnostuneet karttojen sisällöstä. He etsivät karttaa, joka esittää jotain tiettyä paikkaa tai kohdetta jonain tiettynä aikana. Sillä, minkä viranomaisen laatima kartta on, ei yleensä ole merkitystä. Näiden käyttäjätarpeiden synnyttämänä Kansallis- arkistossa alettiinkin ennen digitointiaikaa laatia eri karttahakemistoja koskevia yhteishakemis- toja. Ensimmäiset hakemistot olivat manuaalisia ja myöhemmin niitä laadittiin myös atk-rekis- terin muodossa.⁶⁰

Internetin vaikutus digitointiin on ollut nopea ja kehitys on ollut vaikeasti ennustettava. Vielä vuonna 2000 Rosberg kertoi pyrkimyksenä sillä hetkellä olleen, että luetteloiden tietoja saataisiin siirrettyä verkkoon arkistolaitoksen tietokantaan. Näin Internetin kautta saataisiin kaikki yksittäiset tiedot, joiden avulla asiakas voisi tilata kartan käytettäväkseen tutkijasaliin. Rosberg pohtii karttojen käytettävyyden osalta myös karttojen mikrofilmausta ja murehtii karttojen pai- koitellen huonoa kuntoa. Ajatus, että itse asiakirja olisi jonain päivänä katsottavissa Interne- tissä, tulee esiin lyhyesti tulevaisuutta hahmottelevassa artikkelin lopetuksessa, jossa hän toteaa edessä olevan ajan, "jolloin sähköisiin kartta- ja piirustusluetteloihin liittyy digitaalinen kuva- tietokanta".⁶¹ Kansallisarkiston aineistoja Internetissä julkaiseva Digitaaliarkisto avattiin vuonna 2003 eli jo kolme vuotta Rosbergin visioinnin jälkeen. Tämän pro gradu -työn viimeis- telyhetkellä Digitaaliarkistossa on yli 76 miljoonaa kuvatiedostoa.⁶²

2.3 Miten asiakkaat löysivät arkistolaitoksen kanavakseen?

Tiedonhankintatutkimuksen termein ilmaistuna arkisto on kanava, jonka välityksellä on mah- dollista päästä tiedonlähteille (asiakirjat). Haasio & Savolainen määrittelevät kanavan organi- soiduksi käytännöksi tai mekanismiksi. Tiedonvälittäjiksi puolestaan nimitetään henkilöitä, jotka voivat toimia paitsi tiedonlähteinä myös kanavina. Tiedonvälittäjiä ovat siis esimerkiksi kirjaston- tai arkistonhoitajat.⁶³ Tässä luvussa tarkastellaan, miten asiakkaat päätyivät käyttä- mään arkistolaitosta kanavanaan.

60 Rosberg 2000, 64–65.

61 Rosberg 2000, 66; 71.

62 Digitaaliarkisto, etusivu: http://digi.narc.fi/digi/. Haettu 22.4.2019.

63 Haasio & Savolainen 2004, 19–20.

(23)

Taylorin mallissa tiedontarvitsijalla on kolme päätöksen teon hetkeä. Kohdassa A hän pohtii, löytääkö hän vastauksen ongelmaansa itse tai kollegan avulla. Päätöksen teon hetkenä B hen- kilö päättää lähestyä kirjastoa, arkistoa tai vastaavaa informaatiokeskusta. Taylor pitää tätä het- keä merkittävänä mallissaan ja korostaa, että päätökseen vaikuttavat aiemmat kokemukset ja informaatiokeskukseen pääsyn helppous. Arkiston säilyttämien lähteiden määrä tai laatu on toisarvoista, Taylor painottaa. Päätettyään käyttää informaatiokeskuksen apua, tiedontarvitsija saapuu kohtaan C: hänen on päätettävä, lähestyäkö työntekijää vai pyrkiäkö löytämään tieto itse.⁶⁴

Arkiston aineistoja hyödyntääkseen tutkijan on ensin löydettävä hänen tarvitsemiaan lähteitä säilyttävä organisaatio. Ennen internet-aikaa oikea aineisto löytyi tyypillisesti professorin, kollegan tai jonkun muun henkilön neuvojen perusteella. Digitalisaation edetessä nettihauilla (ns.

googlettamisella) on ollut aiempaa suurempi merkitys.⁶⁵ Tämän tutkielman aineistossa on havaittavissa myös muita johtolankoja siitä, miten tietopyynnön tekijät päätyivät kääntymään juuri arkistolaitoksen puoleen.

Perinteinen tapa, eli keskustelu ja neuvon saaminen toisilta oli edelleen tavallista. Varsinainen neuvojen antaja jäi kuitenkin useimmiten epämääräiseksi hahmoksi:

"[...]asiakkaamme [...] oli saanut "vihjeen", että teiltä voisi löytyä [...]"⁶⁶

"Kartta on kuulemma Mikkelin Maakunta-arkistosta alun perin lähtöisin."⁶⁷

"Hyvää päivää, kuulin taannoin, kun tutkin sukua (X), joka asusti (X).⁶⁸

Kirjallisuus tai jokin muu media, kuten sanomalehdet mainittiin tiedonlähteenä useassa vies- tissä. Kysyjä oli saattanut löytää kartan julkaistuna jossain teoksessa, kuten kirjassa tai nettisi- vuilla ja etsi karttaa omiin tarpeisiinsa. Kirjoihin saatettiin viitata teoksen kirjoittajalla ja ni- mellä tai epämääräisemmin. Kirjat olivat poikkeuksetta historiaan liittyviä tietokirjoja ja suorastaan silmiinpistävästi nimenomaan sotahistoriaa käsitteleviä teoksia:

64 Taylor 1968, 182.

65 Henttonen 2015, 246.

66 Sähköposti 10.6.2013.

(24)

"hei, olisin kiinnostunut tilaamaan kopioita talvisodan aikaisista (tai hieman sitä edeltävistä) linnoitteista/betonibunkkereista Karjalan Mannerheim-linjassa. Tie- dän, että näitä pitäisi olla saatavilla, koska parissa uudehkossa kirjassa on kuvia ollut ja maininta lähteestä (Kansallisarkisto)."⁶⁹

"Löysin siitä [isojakokartta] kuvan Kemiön historiasta kertovassa ruotsinkieli- sessä historiikissa."⁷⁰

Osa oli etsinyt aineistoa jostain toisesta organisaatiosta, josta heidät oli opastettu Kansallisar- kistoon tai maakunta-arkistoihin. Aineistossa luonnollisesti korostui Maanmittauslaitos. Myös kirjastoista tai museoista oli ohjattu tekemään tietopyyntöjä arkistoihin. Näissä tapauksissa oli tavallista, että tiedontarvitsija ei tuntenut arkistolaitosta ennestään juuri ollenkaan. Tietopyyn- nöntekijä oli vieraillut Kotimaisten Kielten Keskuksessa ja saanut sieltä tiedon, että Kansallis- arkistossa säilytetään pitäjänkarttoja. Hän tiivisti kysymyksensä muotoon: "Voisitteko neuvoa, kenen puoleen arkistossanne voisin asian tiimoilta kääntyä?"⁷¹ Useimmiten asiakas oli saanut opastusta toisesta muistiorganisaatiosta, kuten kirjastosta, museosta tai arkistosta:

"To Uleåborg Landsarkiv, Finland. I contact You on recommendation from the library of Simo, Finnish Lappland."⁷²

"Tervehdys, sain Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistosta vinkin kysyä teiltä kartta-asiaa."⁷³

Moni käyttäjä oli löytänyt tarvitsemansa aineiston tai jotain muuta tietoa Kansallisarkiston oman Digitaaliarkiston tai Astia-palvelun kautta. Tämä oli johtanut lisääntyneeseen tiedontar- peeseen, johon etsittiin vastausta asiakaspalvelusta. Tyypillisesti kyseessä oli aineiston tilaus, jolloin kysyttiin käytännön seikkoja esimerkiksi saatavilla olevasta formaatista tai hinnoista.

Tavallista oli myös kysyä tarkempia tietoja kokoelmien sisällöstä.

Duff & Johnson toteavat, että arkistojen ja niiden aineistojen siirtyessä internetiin, aineistojen käyttömäärä kasvaa. Samalla arkistojen asiakkaiksi päätyy ihmisiä, joilla on aiempaa vähem- pää arkistokokemusta. Tästä puolestaan seuraa, että aineistojen itsenäisestä etsimisestä ja löy- tämisestä on tehtävä aiempaa yksinkertaisempaa, niin ettei arkistonhoitajan väliintuloa tarvita.

(25)

Tämä saavutetaan ensin selvittämällä, millaista tietoa käyttäjät etsivät ja luomalla sitten löytä- mistä helpottavia palveluja.⁷⁴

On odotettavissa, että kartta-aineistoon kohdistuu tulevaisuudessa yhä enemmän tutkimusta.

Postmodernismi ei nimittäin vaikuttanut vain yleisellä tasolla pohdiskeluihin arkistoista vaan kohdisti katseensa myös yksittäisiin aineistoihin. Harva tieteellinen artikkeli jää niin voimak- kaasti jonkin tieteen alan historiaan, että sille omistetaan oma erikoisnumero⁷⁵ vuosia myöhem- min. Tällainen erikoisuus on kuitenkin J.B. Harleyn Cartographica-julkaisussa vuonna 1989 ilmestynyt artikkeli Deconstructing the Map.

Harley ehdotti, että kartografiaan perehtyneiden historioitsijoiden tulisi hyödyntää Foucaultin ja Derridan ajatuksia työssään. Ensin mainitulta tuli omaksua käsitys siitä, että valta oli kaikki- alla läsnä, myös kartan tekemisessä. Derrida puolestaan oli havainnut retoriikan olevan läsnä kaikissa teksteissä. Niinpä kartoista tuli etsiä metaforisia ja retorisia merkityksiä.⁷⁶ Harleyn ydinviesti oli, että kartta ei suinkaan ollut mikään objektiivinen "luonnon peili", pelkkä tekni- nen jäljitelmä maailmasta, vaan sen tekemisen prosessiin liittyi paljon piilotettuja merkityksiä.

Harleyn artikkelilla on ollut suuri vaikutus kartografian historian tutkimuksessa.

Harleyn artikkeli on vaikuttanut myös arkistotieteen puolella. Muun muassa kanadalainen Kara Quann on tutkinut opinnäytetyössään Kanadan Manitoban kartografisia arkistoja sijoittaen ne postmodernistiseen viitekehykseen. Hän pohti asiaa erityisesti vallan ja tiedon suhteiden kautta ja pohti asiaa arkiston asiakkaan kannalta. Asiakkaalle käynti arkistossa voi olla suorastaan pelottava kokemus. Kun hän astuu ovesta sisään, saman tien hänet riisutaan fyysisesti vaatteista ja laukuista. Hänet myös "riisutaan intellektuaalisesti", kun häneltä tivataan henkilötietoja ja syytä vierailuun. Käyttäjät myös joutuvat täysin henkilökunnan armoille saadakseen tiedon, jota tulivat etsimään. Koko prosessin ajan asiakas on avuttomuuden tilassa. Kartografisten aineistojen osalta tämä valta-asetelma vain korostuu, sillä karttoihin sisältyy omaa kieltä, merk- kejä ja symboleja, joiden tulkitsemisessa kartta-arkiston hoitaja saattaa olla ainoa avun lähde.

Kartografisten arkistonhoitajien tulisikin kehittää omaa asiantuntemustaan aineistojen suhteen, että hän pystyisi paremmin palvelemaan asiakastaan.⁷⁷

74 Duff & Johnson 2001, 44.

75 Cartographica - Volume 50, Number 1, Spring 2015. Special issue – “Deconstructing the Map”: 25 Years On.

76 Harley 1989, 275.

77 Quann 2001, 84–85.

(26)

3 Asiakkaiden tarpeet

3.1 Tietopyynnöissä ilmenneet käyttötarkoitukset

Suomen laki ei vaadi tiedonsaantipyynnön tekijää esittämään käyttötarkoitusta julkista asiakirjaa koskevalle tietopyynnölleen, eikä laki salli sitä kysyä asiakkaalta⁷⁸. Tietopyynnön tekijät kuitenkin ilmoittavat sen usein oma-aloitteisesti ja käyttötarkoitus oli suoraan ilmaistu yli puo- lessa viesteistä. Lisäksi osasta tiedustelujen sisällöistä voi päätellä käyttötarkoituksen. Varsin monella kiinnostus kohdistui sukututkimukseen tai paikallishistorian harrastukseen. Moni tie- topyynnön esittäjä aloitti viestin ilmaisemalla käyttötarkoituksen suoraan:

"Teen sukututkimusta…"⁷⁹

"Jag leder ett dialektprojekt…"⁸⁰

"Teen parhaillaan gradua…"⁸¹

"[...] Kun olen kiinnostunut tutkimaan kotikyläni asutusta varsinkin, missä omat sukulaiseni ovat tietojeni mukaan asuneet."⁸²

Suurin osa ilmaistuista käyttötarkoituksista liittyi sukututkimuksen tekemisen tai sukukirjan kirjoittamisen tarpeisiin. Ajoittain rajanveto tyypittelyssä oli tulkinnanvaraista, sillä oman suvun tutkimuksella saattoi olla laajempia liittymäkohtia niin tilahistoriaan, sotahistoriaan kuin paikallishistoriaankin. Esimerkiksi sotahistoria-kategorian sijasta sijoitettiin sukututkimus-ka- tegoriaan tiedustelu, joka koski I pataljoonan tilannekarttoja. Kysyjä kertoi tiedustelussa jäljit- tävänsä enonsa vaiheita⁸³. Samoin tietopyynnöissä saattoi olla mainittu useita käyttötarkoituk- sia niin että asiakas saattoi mainita harrastavansa sukututkimuksen lisäksi vanhaa paikallishis- toriaa.

Kaikista tietopyynnöistä ei käyttötarkoitus selvinnyt suoraan, mutta sisällöstä on kuitenkin havaittavissa, että karttoja tarvittiin sukututkimuksessa. Erityisesti etsittiin tilojen ja kylien kart-

78 Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 1999, 13 §.

(27)

toja, jotta esivanhempien asuinpaikat saataisiin selville ja päästäisiin kenties käymäänkin pai- kan päällä. Tavanomaista oli tiedustella, löytyisikö jonkin kylän osalta isojakokarttaa tai maa- karttaa.⁸⁴ Toisaalta jakokarttoja tiedusteltiin myös, kun haluttiin juurtua uuteen paikkaan. Mies kertoi ostaneensa palasen tilasta ja haluavansa selvittää vanhoja paikannimiä: "jos alueella on ollut joku nimi voisin käyttää sitä tiluksen nimenä, jolloin vanha nimi jatkuisi edelleen"⁸⁵

Havainnot sukututkijoista aineiston käyttäjinä saavat tukea sekä Höltältä että Hupaniitulta. Höl- tän kyselyssä Kansallisarkiston ja Kansalliskirjaston digitaalisten kulttuuriperintöaineistojen käyttäjille vastaajista 2/3 oli sukututkijoita.⁸⁶ Hupaniittu havaitsi, että Kansallisarkiston Digi- taaliarkisto oli kaikkien vastaajien kohdalla käytetyin verkkopalvelu. Sukututkijoiden eniten käyttämä verkkoaineisto oli Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen Digiarkisto ja Kansallisar- kiston Digitaaliarkisto sijoittui toiseksi. Siellä käytettiinkin eniten juuri karttoja.⁸⁷

Tietopyyntöjen tekijöitä sukupuolen mukaan tarkasteltuna voidaan havaita, että miehiä oli hieman enemmän kuin naisia jokaisena tarkasteluvuonna. (taulukko 1) Ero miesten hyväksi ei ole suuri. Aineisto on myös pieni, joten tilastolliselta kannalta erolla ei ole erityistä merkitystä.

Laadullisesti tietopyyntöjä tarkasteltuna eroja alkaa kuitenkin löytyä, sillä miehet ovat leimal- lisesti kiinnostuneita sotahistoriaan liittyvistä kartoista – ilmiö, joka tosin oli ennalta oletetta- vissa.

n=158 2013 2014 2015 2016

Naisia 28 21 18 4

Miehiä 31(53 %) 26(55 %) 23(56%) 7(64%)

Yht. 59 47 41 11

Taulukko 1:Tietopyyntöjen tekijät sukupuolen mukaan.

Karttoja koskevista tietopyynnöistä ei-suomenkielisiä oli kahdeksantoista. Suurin osa eli kymmenen oli ruotsinkielistä, seitsemän englanninkielistä ja yksi venäjänkielinen. Suurin osa ei- suomenkielisistä viesteistä tuli ulkomailta, suurin osa Ruotsista. Muut tiedustelut tulivat Nor- jasta, Yhdysvalloista, Alankomaista (ruotsinkielinen) ja Venäjältä.

84 Esim. tietopyynnöt 7.3.2014; 27.5.2014; 10.6.2014; 3.10.2014.

85 Tietopyyntö 2.10.2014.

86 Hölttä 2016, 61.

87 Hupaniittu 2012 , 26–27;

(28)

Ulkomailta tulleet tietopyynnöt tulivat niin ammattitutkijoilta, sukututkijoilta kuin harrastehis- torioitsijoiltakin. Yhdysvalloista tullut tiedustelu tuli Kaliforniassa asuvalta sortavalalaiselta, joka kertoi olevansa historian harrastaja (history enthusiast). Hän tiedusteli lyhyesti, mistä löy- täisi Laatokan karttoja vuodelta 1803.⁸⁸ Venäjältä tullut tiedustelu koski Sakkolan Haitermaan kylän historiaa. Ruotsista ja Norjasta tulleet viestit liittyivät sukututkimukseen.

Ruotsista tulleessa tietopyynnössä kysyjä kertoo lähettäneensä kysymyksensä ensin paikkaan nimeltään "justice of parlament in Finland", jolla hän mahdollisesti tarkoittaa oikeuskanslerin- virastoa tai eduskunnan oikeusasiamiestä. Henkilö etsi tietoa isoäitinsä alkuperästä. Isoäiti oli löytynyt kymmenen tunnin ikäisenä, sanomalehteen käärittynä vauvana junasta, joka saapui Helsinkiin. Kysyjä yritti selvittää, miltä suunnalta juna oli tullut:

"Hi, my name is (X) and I am writing to you because my grandmother having a very special history. So I wonder if you have railwaymaps of the stations from Helsinki during july 1919. She is 95 years old today, And still very vital. I want to surpirise her and find her childhood. She was found in a train wrapped in just newspaper 10 hours old in comiong into Helsinki central. they have told her she was a mystery but probably she came from a special trip the train did to karelen.

But the train had come from North officially. DO you know how I can search for more information?"⁸⁹

Wendy M. Duff ja Catherine A. Johnson tutkivat arkistoihin tulleita sähköposteja. Heidän tavoitteenaan oli lisätä ymmärrystä sen suhteen, kuinka arkistojen asiakkaat etsivät tietoa. Heidän tutkimuksensa lähteinä oli 375 sähköpostitse useaan eri arkistoon tullutta tietopyyntöä. Ana- lyysissään he havaitsivat, että tietopyyntöjen esittäjät kaipasivat tietoja yksilöidyin erisnimin, toisin sanoen sähköpostilla esitetty kysymys kohdistui henkilöön, paikkaan, ajankohtaan, ta- pahtumaan tai muutoin tarkasti formuloituun aihepiiriin.⁹⁰ Samankaltainen tiedontarve on näh- tävissä erinomaisesti myös tämän tutkielman aineistossa. Tyypillinen kysely liittyi johonkin tiettyyn nimettyyn paikkaan, kylään tai vesistöön:

"Tiedustelu? Onko teiltä mahdollisuus saada, vanhaa karttaa, (kopiota)Kan- nusksesta Toholammille, eli Riuttanen-Toholampi,pohjoispuolelta Lestijokea.Sel- lainen ikivanha kartta,jossa alueen järvi/järvet?Kuivatut järvet joskus.JOS teiltä,miten saisi sellaiset ja mitä maksaa?-KIITOS!⁹¹

90 Duff & Johnson 2001, 58–59.

91 Digipalaute 21.2.2014.

(29)

Tila- ja rakennushistoria on kiinnostuksen kohde, jossa karttoja tarvitaan ja käytetään laajalti.

Usein tilahistorian selvitys liittyi sukututkimukseen:

"Hei, Olen etsimässä lisää tietoja isoisoisäni aikanaan omistamasta tilasta nykyi- sen Lieksan (Pielisjärvi) alueella. Hän on tietojen mukaan ostanut(X) kylästä (X) nimisen talon 3.000 markalla [...]. Toinen tila, jonka hän myös osti oli myös (X) kylässä (X) niminen tila. Voisitteko ystävällisesti neuvoa mistä voisin ryhtyä hank- kimaan lisää tietoa noista kaupoista ja mahdollisia dokumentteja niistä (kartta, lainhuuto, kauppakirja jne.)"⁹²

"[...] My Finnish ancestors emigrated from Simo, Finland in the around 1865. My question to the Uleåborg Landsarkiv is whether [sic] it is possible to find a map showing the actual place in Simo where this family lived as 'torpare' in 1865?

[...]⁹³

Toisaalta oli saatettu ostaa tila, jolla ei ollut yhteyttä omaan sukuun, mutta jonka historia haluttiin tuntea:

"Hei, digitaaliarkistossa vieraillessani löysin paljon tiluskarttoja Kankaanpään Veneskosken kylästä. Sieltä puuttui (X) rek.nro 8 (X) tilan jakokartat ja tilussel- vitykset kokonaan. Onko niitä mitenkään mahdollista saada selville. Olen ostanut palasen tuota tilaa ja haluaisin selvittää vanhaa paikannimistöä. Jos alueella on ollut joku nimi voisin käyttää sitä tiluksen nimenä, jolloin vanha nimi jatkuisi edelleen."⁹⁴

"[...]Avuntarvettakin olisi; etsin karttoja 1770- luvulta tännepäin Ulvilan (X)ky- lältä. Olemme ostaneet mieheni kanssa täältä 200 vuotta vanhan (X) talon, joka on ollut yhden suvun omistuksessa alusta asti. Me olemme ensimmäiset talon omistajat, jotka eivät ole sukua mitenkään. Haluan tehdä talosta historiikin, johon kerään talon tietoja eri vaiheista sekä myös asukkaista. [...]"⁹⁵

Myös rakennushistoriaselvityksiä varten etsittiin kartta-aineistoja. Yleensä näissä viesteissä kysyttiin myös rakennuspiirustusten olemassa olosta, ei ainoastaan kartta-aineistosta.⁹⁶

Kartat ovat suosittuja erilaisten julkaisujen kuvituksena. Tällainen käyttötarkoitus mainittiin seitsemässä pyynnössä. Useimmiten kyse oli tietokirjan, kuten kyläkirjan tai historiateoksen

96 Esim. sähköposti 20.1.2015.

(30)

kirjoittamisesta. Myös journalistit tiedustelivat kartta-aineistoja, tyypillisesti kuvitukseksi jut- tunsa oheen:

"Hei, Tiedustelen, löytyykö teiltä karttaa Helsingin keskustan alueelta 1700-lu- vulta? (X)-lehteen on tulossa juttu ajalta ja kaipaisimme kuvitusta varten karttaa alueelta."⁹⁷

Tiedusteluja tekivät myös opinnäytetöiden tekijät, joiden teemat käsittelivät useita eri tieteen aloja historiasta arkkitehtuuriin. Yksi opinnäytetyön tekijä teki työtään kunnalle ja oli saanut sieltä vanhoja karttoja käytettäväkseen lähteekseen. Niistä kuitenkin puuttuivat lähdeviitteet ja hän tarvitsi Kansallisarkiston apua saadakseen viitteet kohdalleen.⁹⁸ Vanhojen karttojen käyt- täminen lähteenä on tavanomaista myös paikannimitutkimuksessa. Tässäkin aineistossa aihe- piirin pro gradun tekijä etsi tiettyä kylää esittäviä karttoja 1900-luvulta.⁹⁹

Kansallisarkiston karttoihin kohdistui kiinnostusta myös esteettisinä objekteina. On esitetty, että kartalla ja kartografialla on dualistinen eli kaksijakoinen luonne. Ensiksi kartografiaan lii- tetään luonnontiede ja teknologia. Kartan tekemiseen vaaditaan tarkkuutta, mittauslaitteistoja ja standardeja. Toisaalta karttoihin on ajateltu liittyvän myös abstraktimpeja visuaalisia ja es- teettisiä merkityksiä.¹⁰⁰ Rauno Oesch toteaa kartan olevan "visuaalinen tuote, joka kuvaa maan- tieteellistä todellisuutta ja johon on vanhastaan liitetty luovaa työtä." Oesch, joka artikkelis- saan tarkastelee karttaa tekijänoikeuksien suojaamisen kannalta, toteaa, että Suomen lainsää- däntö määrittelee kartan kirjalliseksi teokseksi, joka rinnastetaan niin sanottuihin selittäviin kir- jallisiin teoksiin. Vastaavia teoksia ovat muun muassa tekniset piirustukset. Kuitenkin joissain yksittäistapauksissa karttaa voidaan pitää taiteellisena teoksena.¹⁰¹

Karttojen esteettisyyden eli kauneus- tai taidearvojen pohtiminen on jäänyt sivuraiteelle kartografian piirissä. Aleksander J. Kent toteaa, että kartantekijät ovat kiinnittäneet huomiota kartan ulkonäköön lähinnä pragmaattiselta kannalta, eli kartoista on haluttu tehdä kauniita, että ne kä- visivät kaupaksi hyvin. Karttoja on pidetty käytännöllisinä työvälineinä, joista on kuitenkin haluttu samalla tehdä silmää miellyttäviä.¹⁰²

100 Krygier 1995, 3.

101 Oesch 2013, 2; 4.

102 Kent 2005, 183.