Tiedonhankintatutkimuksen termein ilmaistuna arkisto on kanava, jonka välityksellä on mah-dollista päästä tiedonlähteille (asiakirjat). Haasio & Savolainen määrittelevät kanavan organi-soiduksi käytännöksi tai mekanismiksi. Tiedonvälittäjiksi puolestaan nimitetään henkilöitä, jotka voivat toimia paitsi tiedonlähteinä myös kanavina. Tiedonvälittäjiä ovat siis esimerkiksi kirjaston- tai arkistonhoitajat.63 Tässä luvussa tarkastellaan, miten asiakkaat päätyivät käyttä-mään arkistolaitosta kanavanaan.
60 Rosberg 2000, 64–65.
61 Rosberg 2000, 66; 71.
62 Digitaaliarkisto, etusivu: http://digi.narc.fi/digi/. Haettu 22.4.2019.
63 Haasio & Savolainen 2004, 19–20.
Taylorin mallissa tiedontarvitsijalla on kolme päätöksen teon hetkeä. Kohdassa A hän pohtii, löytääkö hän vastauksen ongelmaansa itse tai kollegan avulla. Päätöksen teon hetkenä B hen-kilö päättää lähestyä kirjastoa, arkistoa tai vastaavaa informaatiokeskusta. Taylor pitää tätä het-keä merkittävänä mallissaan ja korostaa, että päätökseen vaikuttavat aiemmat kokemukset ja informaatiokeskukseen pääsyn helppous. Arkiston säilyttämien lähteiden määrä tai laatu on toisarvoista, Taylor painottaa. Päätettyään käyttää informaatiokeskuksen apua, tiedontarvitsija saapuu kohtaan C: hänen on päätettävä, lähestyäkö työntekijää vai pyrkiäkö löytämään tieto itse.64
Arkiston aineistoja hyödyntääkseen tutkijan on ensin löydettävä hänen tarvitsemiaan lähteitä säilyttävä organisaatio. Ennen internet-aikaa oikea aineisto löytyi tyypillisesti professorin, kol-legan tai jonkun muun henkilön neuvojen perusteella. Digitalisaation edetessä nettihauilla (ns.
googlettamisella) on ollut aiempaa suurempi merkitys.65 Tämän tutkielman aineistossa on ha-vaittavissa myös muita johtolankoja siitä, miten tietopyynnön tekijät päätyivät kääntymään juuri arkistolaitoksen puoleen.
Perinteinen tapa, eli keskustelu ja neuvon saaminen toisilta oli edelleen tavallista. Varsinainen neuvojen antaja jäi kuitenkin useimmiten epämääräiseksi hahmoksi:
"[...]asiakkaamme [...] oli saanut "vihjeen", että teiltä voisi löytyä [...]"66
"Kartta on kuulemma Mikkelin Maakunta-arkistosta alun perin lähtöisin."67
"Hyvää päivää, kuulin taannoin, kun tutkin sukua (X), joka asusti (X).68
Kirjallisuus tai jokin muu media, kuten sanomalehdet mainittiin tiedonlähteenä useassa vies-tissä. Kysyjä oli saattanut löytää kartan julkaistuna jossain teoksessa, kuten kirjassa tai nettisi-vuilla ja etsi karttaa omiin tarpeisiinsa. Kirjoihin saatettiin viitata teoksen kirjoittajalla ja ni-mellä tai epämääräisemmin. Kirjat olivat poikkeuksetta historiaan liittyviä tietokirjoja ja suo-rastaan silmiinpistävästi nimenomaan sotahistoriaa käsitteleviä teoksia:
64 Taylor 1968, 182.
65 Henttonen 2015, 246.
66 Sähköposti 10.6.2013.
67 Sähköposti 18.2.2015.
68 Sähköposti 22.9.2014.
"hei, olisin kiinnostunut tilaamaan kopioita talvisodan aikaisista (tai hieman sitä edeltävistä) linnoitteista/betonibunkkereista Karjalan Mannerheim-linjassa. Tie-dän, että näitä pitäisi olla saatavilla, koska parissa uudehkossa kirjassa on kuvia ollut ja maininta lähteestä (Kansallisarkisto)."69
"Löysin siitä [isojakokartta] kuvan Kemiön historiasta kertovassa ruotsinkieli-sessä historiikissa."70
Osa oli etsinyt aineistoa jostain toisesta organisaatiosta, josta heidät oli opastettu Kansallisar-kistoon tai maakunta-arkistoihin. Aineistossa luonnollisesti korostui Maanmittauslaitos. Myös kirjastoista tai museoista oli ohjattu tekemään tietopyyntöjä arkistoihin. Näissä tapauksissa oli tavallista, että tiedontarvitsija ei tuntenut arkistolaitosta ennestään juuri ollenkaan. Tietopyyn-nöntekijä oli vieraillut Kotimaisten Kielten Keskuksessa ja saanut sieltä tiedon, että Kansallis-arkistossa säilytetään pitäjänkarttoja. Hän tiivisti kysymyksensä muotoon: "Voisitteko neuvoa, kenen puoleen arkistossanne voisin asian tiimoilta kääntyä?"71 Useimmiten asiakas oli saanut opastusta toisesta muistiorganisaatiosta, kuten kirjastosta, museosta tai arkistosta:
"To Uleåborg Landsarkiv, Finland. I contact You on recommendation from the library of Simo, Finnish Lappland."72
"Tervehdys, sain Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistosta vinkin kysyä teiltä kartta-asiaa."73
Moni käyttäjä oli löytänyt tarvitsemansa aineiston tai jotain muuta tietoa Kansallisarkiston oman Digitaaliarkiston tai Astia-palvelun kautta. Tämä oli johtanut lisääntyneeseen tiedontar-peeseen, johon etsittiin vastausta asiakaspalvelusta. Tyypillisesti kyseessä oli aineiston tilaus, jolloin kysyttiin käytännön seikkoja esimerkiksi saatavilla olevasta formaatista tai hinnoista.
Tavallista oli myös kysyä tarkempia tietoja kokoelmien sisällöstä.
Duff & Johnson toteavat, että arkistojen ja niiden aineistojen siirtyessä internetiin, aineistojen käyttömäärä kasvaa. Samalla arkistojen asiakkaiksi päätyy ihmisiä, joilla on aiempaa vähem-pää arkistokokemusta. Tästä puolestaan seuraa, että aineistojen itsenäisestä etsimisestä ja löy-tämisestä on tehtävä aiempaa yksinkertaisempaa, niin ettei arkistonhoitajan väliintuloa tarvita.
69 Sähköposti 2.3.2015.
70 Sähköposti 25.5.2015.
71 Sähköposti 28.2.2013.
72 Sähköposti 26.3.2015.
73 Sähköposti 1.6.2015.
Tämä saavutetaan ensin selvittämällä, millaista tietoa käyttäjät etsivät ja luomalla sitten löytä-mistä helpottavia palveluja.74
On odotettavissa, että kartta-aineistoon kohdistuu tulevaisuudessa yhä enemmän tutkimusta.
Postmodernismi ei nimittäin vaikuttanut vain yleisellä tasolla pohdiskeluihin arkistoista vaan kohdisti katseensa myös yksittäisiin aineistoihin. Harva tieteellinen artikkeli jää niin voimak-kaasti jonkin tieteen alan historiaan, että sille omistetaan oma erikoisnumero75 vuosia myöhem-min. Tällainen erikoisuus on kuitenkin J.B. Harleyn Cartographica-julkaisussa vuonna 1989 ilmestynyt artikkeli Deconstructing the Map.
Harley ehdotti, että kartografiaan perehtyneiden historioitsijoiden tulisi hyödyntää Foucaultin ja Derridan ajatuksia työssään. Ensin mainitulta tuli omaksua käsitys siitä, että valta oli kaikki-alla läsnä, myös kartan tekemisessä. Derrida puolestaan oli havainnut retoriikan olevan läsnä kaikissa teksteissä. Niinpä kartoista tuli etsiä metaforisia ja retorisia merkityksiä.76 Harleyn ydinviesti oli, että kartta ei suinkaan ollut mikään objektiivinen "luonnon peili", pelkkä tekni-nen jäljitelmä maailmasta, vaan sen tekemisen prosessiin liittyi paljon piilotettuja merkityksiä.
Harleyn artikkelilla on ollut suuri vaikutus kartografian historian tutkimuksessa.
Harleyn artikkeli on vaikuttanut myös arkistotieteen puolella. Muun muassa kanadalainen Kara Quann on tutkinut opinnäytetyössään Kanadan Manitoban kartografisia arkistoja sijoittaen ne postmodernistiseen viitekehykseen. Hän pohti asiaa erityisesti vallan ja tiedon suhteiden kautta ja pohti asiaa arkiston asiakkaan kannalta. Asiakkaalle käynti arkistossa voi olla suorastaan pelottava kokemus. Kun hän astuu ovesta sisään, saman tien hänet riisutaan fyysisesti vaatteista ja laukuista. Hänet myös "riisutaan intellektuaalisesti", kun häneltä tivataan henkilötietoja ja syytä vierailuun. Käyttäjät myös joutuvat täysin henkilökunnan armoille saadakseen tiedon, jota tulivat etsimään. Koko prosessin ajan asiakas on avuttomuuden tilassa. Kartografisten ai-neistojen osalta tämä valta-asetelma vain korostuu, sillä karttoihin sisältyy omaa kieltä, merk-kejä ja symboleja, joiden tulkitsemisessa kartta-arkiston hoitaja saattaa olla ainoa avun lähde.
Kartografisten arkistonhoitajien tulisikin kehittää omaa asiantuntemustaan aineistojen suhteen, että hän pystyisi paremmin palvelemaan asiakastaan.77
74 Duff & Johnson 2001, 44.
75 Cartographica - Volume 50, Number 1, Spring 2015. Special issue – “Deconstructing the Map”: 25 Years On.
76 Harley 1989, 275.
77 Quann 2001, 84–85.