66
AIKUISKASVATUS 1/2000 Kirjan aihe osuu ajan-kohtaiseen asiantuntijuuden teemaan. Aihe varmasti kiin- nostaa monia, sillä organisaa- tiot ovat muuttuneet ja edel- leen muuttumassa asiantunti- ja-organisaatioiksi ja työt tietointensiivisiksi töiksi. Kir- jassa asiantuntijuuteen liitty- viä teemoja käsitellään 15 ar- tikkelin puitteissa, joten jo- kaiselle lukijalle löytynee kiinnostavia kohtia, jos toki jokainen havainnee myös jo tuttuja tai vähemmän kiin- nostavia aineksia tekstissä.
Kirjan yhteisenä nimittäjänä on arjen esille nostaminen konstruktivisti- sesta näkökulmasta. Näkökul- maa voidaan pitää perusteltu- na. Kuitenkin itse artikkeleissa sosiaalisen vuorovaikutuksen ja erilaisten kontekstien avaa- minen on melko vähäistä.
Useissa artikkeleissa tosin
toistetaan samaa asiantunti- juuden määritelmää ja noste- taan esille sosiaalisen vuoro- vaikutuksen tarkastelun mer- kitys erilaisia ongelmia ratkot- taessa ja asiantuntijuutta kehi- tettäessä.
Kirja alkaa Tuula Heiskasen artikkelilla, jossa käsitellään informaatioyhteis- kunnan ja oppimisyhteis- kunnan teemoja. Artikkeli avaa kirjan hyvin, mutta mitä uutta se tuo jo nyt käynnissä olevaan runsaaseen keskuste- luun tietoyhteiskunnasta ja siinä tarvittavasta osaamisesta.
Samaa tietysti voisi sanoa kaikistakin artikkeleista, sillä niiden kirjoittajat ovat pyrki- neet luettavuuteen pikem- minkin kuin tieteellisyyteen.
Kirja jatkuu Juhani Kirjosen artikkelilla, jossa tar- kastellaan erästä lääninhallin- non muutos-tapausta. Tapaus- tutkimus nostaa kiinnostavasti esille muutosprosessiin liitty- viä ongelmakohtia. Muutos- prosessi avataan asiantuntevas- ti ja vaiheistetaan helposti omaksuttaviin ja käytäntöön
soveltuviin vaiheisiin. Kui- tenkin artikkelia lukiessa ei voi olla pohtimatta sitä, miksi kohdeorganisaatioksi on valit- tu organisaatio julkiselta sek- torilta, jossa muutoksen to- teuttaminen näyttää kovin vaikealta ja jossa tekstin pe- rusteella ollaan jo muutoinkin jälkijunassa?
Kirsti Launis ja Yrjö Engeström tarkastelevat artik- kelissaan asiantuntijaorgani- saatioihin liittyviä kipeitä kysymyksiä kiinnostavasti.
Tekijät tuovat jälleen esille Engeströmin kehittävän työn- tutkimuksen mallin ja konstruoivat johtamisopit
sanahelinäksi. Tämän sinän- sä hyvän artikkelin heikkou- tena on, että tekijät viittaavat oikeastaan vain omiin aikai- sempiin tutkimuksiinsa. Missä siis on reflektio ja asiantunti- juuden jatkuva kehittäminen?
Kirjan parasta antia ovat toisaalta Erno Lehtisen ja Tuire Palosen sekä toisaalta Päivi Tynjälän artikkelit asiantuntijuuden rakentumi- sesta. Näissä artikkeleissa
RISTIRETKI KÄYTÄNNÖN KENTILLE
Artikkeleiden kirjoittajien tutkimusten
helppolukuisia ja hyödyllisiäkin yleisesityksiä
Anneli Eteläpelto &
Päivi Tynjälä (toim.).
Oppiminen ja
asiantuntijuus. 328 s.
WSOY 1999.
K I R J A - A R V I O I T A
AIKUISKASVATUS 1/2000
67
telyä, jonka jälkeen Kai Hak- karainen ja Sanna Järvelä tarkastelevat asiantuntijuuden kehittymistä verkosto- ympäristössä. Kumpikin artik- keli omaa selkeitä vahvuuksia, mutta kumpaakin vaivaa se, ettei niissä kyetä ottamaan kriittistä kantaa tietoverkos- toihin eikä uuteen tekniik- kaan ylipäätään. Nyt artikkelit tarjoavat lukijalle myönteisen ja houkuttelevan kuvan tieto- tekniikan mahdollisuuksista.
Uuden tekniikan mukanaan tuomia haasteita ja pulmia, kun sitä käytetään asiantunti- juuden kehittämiseksi, ei tuoda esille. On esimerkiksi aiheellista kysyä, voiko tieto- ympäristö olla riittävän hyvin elämyksiä ja kokemuksia välittävä ympäristö, että asiantuntijuuden edellyttämä äänetön tieto pääsisi sen lä- vitse? Voidaan myös kysyä, millaisten edellytysten valli- tessa asiantuntijuutta voidaan kehittää tietoverkkojen kaut- ta?
jäsentyy monimutkainen kuva siitä, kuinka tietämys raken- netaan symbolianalyyttisissa ammateissa. Tätä kuvaa täy- dentää kirjan loppuosassa ole- va Järvisen artikkeli, jossa tar- kastellaan niitä reflektiivisiä prosesseja, joita opettajan am- matillisessa kehittymisessä eri vaihtoehdoissaan on. Artikke- lissa korostetaan hyvin sitä, kuinka opettajana kehittymi- nen uhkineen ja mahdolli- suuksineen vaatisi tuekseen sekä ulkoista ammatillista tu- kea esim. mentorin muodossa että sisäistä reflektiota esimer- kiksi portfoliotyöskentelyn muodossa.
Kirjassa käsitellään kahden artikkelin voimin sitä, kuinka tietoverkot voivat tu- kea asiantuntijuuden kehitty- mistä ja toimia väylänä asiantuntijuuden jakamisessa.
Ensin Pirjo Linnankylä ja Kankaanvaara avaavat artikke- lissaan kiinnostavasti ja asian- tuntevasti portfoliotyösken-
Kirja muodostuu useista artikkeleista, joiden sanoma on osin päällekkäinen ja osin vain jotakin erityistä aihe- aluetta avaava. Kirjan kokonai- suutta voidaan pitää onnistu- neena. Kirja ei kuitenkaan muodostu puheenvuoroksi, jossa jokin tietty näkökulma pyrittäisiin tuomaan selkeästi esille jatkokeskustelua varten.
Kirja ei myöskään muodostu kriittiseksi keskusteluareenak- si, jossa eri kirjoittajat olisivat hyvinkin eri mieltä toistensa kanssa. Tällaista särmällisyyttä kirjasta saa hakemalla hakea.
Kirjan tekijät ovatkin luulta- vasti tarkoittaneet sen käytän- nön kentille, omien tutki- mustensa helppolukuiseksi yleisesitykseksi. Kaikesta sano- tusta huolimatta kirja mitä to- dennäköisimmin kuluu sekä tutkijoiden että käytännön ihmisten käsissä. Se kuuluu lukea osana asiantuntijuu- desta käytyä keskustelua.
Pauli Juuti
