Käsityön tekemisen merkityksiä surussa

(1)

Mirka Kosunen

Käsityön tekemisen merkityksiä surussa

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu Käsityönopettajakoulutus

Käsityötieteen pro gradu tutkielma Syyskuu 2019

(2)

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Tekijät – Author

Mirka Kosunen Työn nimi – Title

Käsityön tekemisen merkityksiä surussa Pääaine – Main subject

Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages

Käsityötiede Pro gradu -tutkielma x 16.9.2019 57 +2

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia merkityksiä käsitöitä harrastavat antavat käsityölle surun yhteydessä. Tutkimus kuuluu käsityötieteen alaan ja sen teemana on käsityö ja hyvinvointi. Tutkimuksen aineistona on 24 käsityöntekijän kirjoitelmaa ja ne on analysoitu aineistolähtöisen sisäl- lönanalyysin avulla.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään aiempaa suruprosessia sekä käsityön hyvinvointiulottuvuuksia koskevaa tutkimusta. Surua käsitellään vaiheittaisena luopumisen prosessina. Käsityö kuvaillaan tässä tutkimuksessa hyvinvointia tuottavana toimintana sekä selviytymisen tukijana erilaisissa elämäntilanteissa. Tutkimusten mukaan käsityöllä on erilaisia hyvinvointia lisääviä merkityksiä ja se voi olla apuna erilaisista sairauksista ja elämän kriisitilanteistä selviytymisessä.

Tutkimuksen tuloksena käsityö koettiin vastaajien kuvauksissa merkityksellisenä toimintana suruprosessin aikana.

Sekä käsityön tekemisen prosessilla että valmiilla tuotteella oli vastausten mukaan merkitystä. Käsityön tekemisen tekniikat ja värit valittiin tilanteen ja tarpeen mukaan ja käsityöllä oli erilaisia merkityksiä suruprosessin eri vaiheissa. Käsityö toimi vastausten mukaan pakokeinona surun tunteesta sekä vastapainona ahdistavassa tilanteessa.

Käsityö ja sen tekemisen prosessi toi vastaajille lohtua ja uskoa tulevaisuuteen sekä tarjosi turvallisen tilan ja ajan käsitellä surua ja siihen liittyviä tunteita.

Aiempaan käsityön hyvinvointiulottuvuuksia käsittelevään tutkimukseen verraten tämän tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia. Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa, myös tämän tutkimuksen tuloksissa käsityö oli joustava resurssi, joka muokkautui tilanteen ja tarpeen mukaan.

Avainsanat – Keywords

Käsityö, suru, suruprosessi, käsityön merkitys, selviytyminen

(3)

Tiedekunta – Faculty

Philosophical faculty Osasto – School

School of Applied Educational Science and Teacher Education Tekijät – Author

Mirka Kosunen Työn nimi – Title

Grief and meanings of graft-making Pääaine – Main subject

Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages

Craft science Pro gradu -thesis x 16.9.2019 57 + 2

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

The present qualitative thesis aims at inspecting and understanding the meanings craft-makers give to craft-making when grieving. The thesis belongs to the field of craft science and it is built around the theme of crafts and wellbeing. The data consists of 24 essays written by craft-makers and analyzed with inductive content analysis.

The theoretical framework of the thesis is based on earlier research on grieving process and wellbeing aspects of crafts. Here, grieving process is understood as a gradual process of letting go, whereas craft-making is understood as an activity that both enhances wellbeing and functions as a support mechanism in varying life situations.

According to earlier research, craft-making entails several factors that enhance wellbeing and it can serve as support mechanism when dealing with illnesses or life crises.

The results of the thesis imply that the participants experience craft-making as a meaningful activity throughout their grieving process. Both the process of making as well as the final product were considered important. The techniques and colors of the crafts were chosen according to the situation and the needs. Moreover, craft-making seemed to have different implications at different phases of the bereavement process. It served as a getaway from the feelings of grief and anxiety. Furthermore, the craft-making process gave the participants consolation and faith in the future. Similarly, it provided a safe time and space to cope with grief and related emotions.

The results of the present thesis correspond with the earlier research on craft-making and wellbeing defining craft-making as an adaptive resource that adjusted to different life situations and needs.

Avainsanat – Keywords

craft, grief, grieving process, meaning of craft, coping

(4)

1 JOHDANTO ... 4

2 KÄSITYÖ OSANA SURUPROSESSIA ... 7

2.1Suru 7 2.1.1 Suru käsitteenä ... 7

2.1.2 Suru (luopumisen) prosessina ... 9

2.2Käsityö 14

2.2.1 Käsityö hyvinvointia tuottavana toimintana ... 14

2.2.2 Käsityö selviytymisen tukijana ... 16

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ... 22

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 23

4.1Tutkimusote 23 4.2Tutkimushenkilöt 25 4.3Aineistonkeruu 25 4.4Aineiston analyysi 27 5 TULOKSET ... 31

5.1Käsityön tekeminen surussa 31 5.2Käsityön tekeminen suruprosessin eri vaiheissa 35 5.3Käsityön tekemisen merkitys surussa 37 5.3.1 Käsityö pakokeinona ... 37

5.3.2 Käsityö vastapainona ... 38

5.3.3 Käsityö lohdun ja toivon tuojana ... 40

5.3.4 Käsityö tilana surun käsittelylle ... 42

6 POHDINTA ... 44

6.1Tulosten pohdintaa 44

(5)

6.3Jatkotutkimusaiheet 52

LÄHTEET ... 54 LIITTEET ... 58

(6)

1 JOHDANTO

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia merkityksiä käsitöitä harrastavat antavat käsityöllä surun yhteydessä. Useissa aiemmissa tutkimuksissa on käsitelty käsityön merkityksiä erilaisissa elämäntilanteissa. Pöllänen (2013) on tutkinut käsityötä ajanvietteenä tarkoituksenaan selvittää sitä, kuinka käsityön tekijät kuvailevat käsityön merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Pöllänen (2015) on myös tutkinut käsityötä vapaa-ajan toimintona. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata käsityön taus- talla olevia merkityksiä sekä niitä elementtejä, jotka lisäävät hyvinvointia käsityön tekijöi- den kuvauksissa. Pöllänen (2015b) on myös tarkastellut sitä, miten käsityö auttaa käsitöitä harrastavia naisia selviytymään stressistä. Reynolds (1997, 2010) on tutkinut luovien neu- latöiden merkitystä kroonisesta sairaudesta tai vammasta kärsivillä naisilla ja luovan taiteen merkityksiä ikääntyvien naisten hyvinvointiin. Reynolds (2000) on myös tutkinut luovan käsityötoiminnan henkilökohtaisia merkityksiä ja itsensä hallintaa masennuksen yhtey- dessä. Collier (2011) on tarkastellut sitä, miksi naiset tekevät käsitöitä ja kuinka he käyttä- vät käsityön tekemistä keinona selviytyä vaikeista tunteista. Reynoldsin ja Priorin (2006, 2006b) tutkimukset käsittelivät käsityön tekemisen merkityksiä syöpää sairastavien henki- löiden elämässä. Ehkä lähimpänä tämän käsillä olevan tutkimuksen aihepiiriä on Reynold-

(7)

sin (1999) tutkimus, jossa tarkasteltiin kuvakudoksen tekemisen terapeuttista arvoa ratkai- semattoman surun yhteydessä. Sas ja Coman (2016) taas tarkasteli tutkimuksessaan terapeutteja ja heidän käyttämiään sururituaaleja eli rituaaleja, jotka auttoivat selviytymään surusta.

Aiempien tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että käsityö ja hyvinvointi ovat yhtey- dessä toisiinsa. Käsityö voi lisätä hyvinvointia erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisissa elä- mänvaiheissa. Käsityön hyvinvointia lisäävät elementit liittyvät raaka-aineisiin, valmiisiin käsityötuotteisiin, saavutuksen tunteeseen, persoonallisen kasvun mahdollisuuteen, fyysisten ja kognitiivisten taitojen kehittymiseen, kehon, ajatusten ja tunteiden hallintaan sekä käsityön sosiaalisiin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin. Kokonaiselle ja ositetulle käsityöllä on omat, toisistaan poikkeavat tehtävät hyvinvoinnin lisäämisessä. (Pöllänen 2013, 217-225.) Nämä aiemmat käsityön ja hyvinvoinnin yhteyteen liittyvät tutkimukset antavat tälle tutki- mukselle tarpeellista teoriapohjaa. Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan käsitelty var- sinaisesti käsityön tekemisen ja suruprosessin yhteyttä, joten tämän tutkielman aihe on ajankohtainen ja tarpeellinen.

Tämä tutkimus kuuluu käsityötieteen alaan, yhteiskunnalliseen ja psykologis- sosiaaliseen tutkimusorientaatioon ja sen teemana on käsityö ja hyvinvointi.

(8)

Kuva 1 Käsityötieteen tutkimusorientaatiot (Pöllänen 2007, 15)

(9)

2 KÄSITYÖ OSANA SURUPROSESSIA

Tässä luvussa käsitellään surua käsitteenä ja prosessina sekä siitä selviytymiseen liittyviä tekijöitä.

2.1.1 Suru käsitteenä

Alun perin surun käsite kuului uskonnolliseen valtapiiriin. Suru- käsitteen tieteellisen tutkimuksen kohteeksi toi Freudin teoria 1900- luvun alussa ja sen jälkeen surua onkin määri- telty monilla eri tavoilla. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 10.) Freudin (2005, 158-160) mukaan suru on seurausta menetyksestä. Se on normaali tila (ei patologinen), joka laantuu ajan myötä surutyön avulla. Suruun kuuluu tuskallinen mieliala. Suru ja melankolia muis- tuttavat toisiaan, mutta niiden ero on Freudin mukaan se, että melankolia, toisin kuin suru, on sairaalloinen tila ja siihen kuuluu itsetunnon laskeminen. Murheessa maailma muuttuu tyhjäksi ja arvottomaksi ja melankoliassa tämä sama tapahtuu egolle.

2.1 Suru

(10)

Erjanti (1999, 20) kuvaa että huolimatta siitä, että suru on universaali kokemus kaikissa ikäryhmissä ja kulttuureissa, se on silti käsitteellisesti epäselvä. Surun käsite on moniulotteinen ja sillä on useita rinnakkaiskäsitteitä, kuten loss (menetys), disaster (onnetto- muus), misfortune (epäonni), frustration (turhautuminen), trouble (huoli), diffculty (vai- keus) tai problem (ongelma). Surun synonyymeja ovat englanninkielisessä kirjallisuudessa ovat sorrow, mourning, affliction ja anguish. Suomen kielisiä surun synonyymeja ovat apeus, alakuloisuus, haikeus, masennus, surullisuus ja surullinen mieli. Surun vastakohtana taas pidetään usein iloa. Surulla ja kärsimyksellä on paljon yhteisiä piirteitä ja suruun kuuluu aina kärsimystä. Suru on yksilöllinen ja moniulotteinen ilmiö, mutta siihen liittyy myös joitakin peruspiirteitä. Surun kokemus voi liittyä läheisen kuolemaan, mutta myös muihin elämäntilanteisiin, kuten avioeroon, lapsettomuuteen, omaisuuden menetykseen tai hylä- tyksi tulemiseen. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 6, 26-33.)

Kielitoimiston sanakirja (2018) määrittelee surun menetyksen tai muun ikävän tapahtuman tai epämieluisan olotilan aiheuttamaksi voimakkaaksi ja kestoltaan pitkäaikaiseksi mur- heeksi tai mielipahaksi. Surutyöllä taas tarkoitetaan vaikean menetyksen kokeneen vähit- täistä sopeutumista tilanteeseen. Kübler-Rossin ja Kesslerin (2006, 259) määritelmän mukaan suru on tunnereaktio, jonka aiheuttaa menetyksen tuska. Suru heijastaa katkennutta yhteyttä ja se on emotionaalinen, henkinen ja psykologinen matka, jonka päämääränä on paraneminen. Selinin (2014) mukaan surun voi määritellä kokonaisvaltaiseksi reaktioksi menetykselle ja se muistuttaa oireidensa puolesta masennusta. Surun kokemuksen voi määritellä muistuttavan psykologista kipua. Erjanti ja Paunonen- Ilmonen (2004, 5) kuvaavat, että suru on laaja, vaikuttava ja voimakas ilmiö, joka saattaa hajottaa arjen täydelli- sesti. Poijula (2005, 18, 41-43) kuvaa surun sarjaksi menetykseen tai menetyksen uhkaan liittyviä reaktioita. Se on yksilöllistä ja se ei mene ohi, vaan sen kanssa sureva elää. Suremi- sella tarkoitetaan sopeutumista menetykseen ja surun voi määritellä ajattomaksi kiinty- mykseksi rakastettuun. Poijulan mukaan suru muuttaa oleellisesti ihmistä. Tätä voidaan kutsua kasvuksi, koska menetys voi johtaa myönteiseen muutokseen esimerkiksi elämän tärkeysjärjestyksen uudelleen arvioinnissa. Myös Erjanti ja Paunonen- Ilmonen (2004, 18) ovat havainneet, että nykyään ajatellaan surun muuttavan ihmistä.

(11)

Pulkkisen (2016b, 415, 2016,5) mukaan suru on salattua ja vaikeasti tavoitettavaa. Suruun liittyviä tunteita on vaikea tulkita ja ne ovat moninaisia. Surun moniulotteisuudessa kan- nattaa huomioida myös kokijan elämänkulun virta eli se, että surun kokemukseen vaikuttaa myös sen kokijan ainutkertainen elämäntilanne. Myös Koskela (2011, 314) on havainnut tutkimuksessaan, että surureaktioiden kirjo eri ihmisillä on hyvin laaja. Reynolds (1999, 165) määrittelee surureaktion sisältävän useita tunteita, kuten surua, vihaa ja syyllisyyttä.

Se voi sisältää myös kognitiivisia ongelmia, kuten kyvyttömyyttä keskittyä, pakkomielteisiä ajatuksia menetyksestä ja muistin menetystä, käyttäytymishäiriöitä, kuten sosiaalista ve- täytymistä, levottomia unia ja itkua sekä fyysisiä tuntemuksia, kuten kireyttä ja tyhjyyden tunnetta, hengenahdistusta ja yliherkkyyttä ympäristölle. Myös Koskelan (2011, 311-314) tutkimuksen mukaan suruun liittyi erilaisia tunnereaktioita, kuten tuskaa, ikävää kaipausta, vihaa, suuttumusta, syyllisyyttä ja itsesyytöksiä. Koskelan tutkimus käsitteli lapsen menetyksen merkitystä vanhemman spiritualiteetin muodostumiseen ja tutkimuksen mukaan menetys on vaikuttanut jopa vanhempien omaan identiteettiin.

Pulkkinen (2016b, 11-16) toteaa, että kokemukset läheisen kuolemisesta ja sen seurauksena tulevasta surusta kuuluvat ihmisen elämään lähes yhtä varmasti, kuin syntymä ja kuo- lema. Surusta puhutaan surua työssään kohtaavien, tutkijoiden sekä median piirissä usein surutyönä. Siitä on tullutkin tapa ymmärtää ja kuvata surua sekä elää läheisen menettämi- nen todeksi. Suru on myös tulkittu vaiheittaiseksi prosessiksi vaiheteorioiden pohjalta.

Tämä ajattelutapa on määritellyt surun ymmärtämistä kohti päämäärää menevänä tavoit- teellisena prosessina.

2.1.2 Suru (luopumisen) prosessina

Freudin (2005, 158-160) teorian mukaan surutyön aluksi ihminen voi aluksi kiistää menetyksen. Yleensä todellisuus kuitenkin vie voiton. Surutyön aikana ihminen käy läpi muisto- jaan menetyksestään. Jokainen muisto, joka kiinnittää libidon kohteeseen, käydään yksitel- len läpi, ylivarataan ja irrotetaan. Surija torjuu kaiken, millä ei ole yhteyttä vainajan muis-

(12)

toon, että suru saa tehdä työtään. Surutyön aikana egon on tarkoitus saavuttaa jälleen va- paus ja estottomuus. Surun tarkoituksena onkin Freudin mukaan katkaista siteet menetet- tyyn. Erjanti ja Paunonen-Ilmonen (2004, 12-13) toteavat, että aiemmin suru on määritelty Freudin psykoanalyyttisen teorian avulla klassisen kaavan mukaan. Suremista on kuvattu surutyöksi.

1960- ja 1970-luvuilla luotiin keskeisimmät ja tunnetuimmat teoriat surun vaiheista. Vaikka eri teorioissa surun vaiheiden määrät eroavat toisistaan, niiden sisältö on kuitenkin saman- kaltainen. Näissä kaikissa teorioissa surun vaiheet ovat sokki, protesti, epätoivo ja uudel- leenjärjestely. Surukäsitettä yleisesti määrittelevänä teoriana on pidetty Kübler-Ros- sin kuolinprosessiin pohjautuvaa teoriaa. Siinä suru rinnastetaan kuolevan kokemiin viiteen vaiheeseen sokista vetäytymiseen. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 10-11.) Kübler- Ross (1984) on tutkinut ja haastatellut parantumattomasti sairaita ihmisiä ja heidän lähei- siään. Näiden pohjalta hän on luonut yhteenvedon ihmisen taistelumekanismeista äärim- mäisen vaikeassa tilanteessa. Ensin potilaat reagoivat uutiseen parantumattomasta sairaudesta kieltämällä sen ja eristäytymällä. Kun todellisuus on pakko kuitenkin kohdata, siitä seuraa vihan, raivon, katkeruuden ja kateuden tunteet. Seuraava vaihe prosessissa on ly- hytaikainen, mutta merkittävä. Tämä kolmas vaihe on kaupankäynti, jossa ihminen yrittää päästä sopimukseen, jolla väistämätöntä voidaan vielä lykätä. Esimerkiksi Kübler-Rossin haastattelema oopperalaulaja halusi esiintyä vielä kerran ennen sädehoitoja. Neljäntenä vaiheena on masennus, kun potilas ei enää voi suhtautua tilanteeseensa hymyhuulin tai olemaan toiveikas. Viidennessä vaiheessa potilas hyväksyy tilanteensa, eikä enää taistele vastaan. Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen olisi kunnossa tai että hän on päässyt surusta “yli” (Kübler-Ross & Kessler 2006, 41). Yhtenä vaiheena Kübler-Ross (1984) mainitsee vielä toivon, joka liittyy kaikkiin edellä mainittuihin vaiheisiin. Kaikista alis- tuvimmatkin pitävät yllä jonkinlaista toivoa parantumisen mahdollisuudesta ja kaiken mer- kityksellisyydestä. Pienikin toivon pilkahdus auttaa selviämään kärsimyksestä. Potilaiden li- säksi myös omaiset käyvät läpi saman tyyppisiä sopeutumisen vaiheita. Nämä Kübler- Ros- sin ja Kesslerin (2006, 22) määrittelemät viisi surun vaihetta ovat menetyksen herättämiä reaktioita. Suru on kuitenkin yksilöllistä, eikä näiden vaiheiden ole tarkoitus lokeroida surua. Vaiheet eivät ole merkkipaaluja, suruprosessi ei etene suoraviivaisesti, eivätkä kaikki

(13)

välttämättä koe jokaista näistä vaiheista. Surun vaiheiden kautta opimme elämään mene- tyksemme kanssa. Ne myös auttavat ymmärtämään surun maisemaan paremmin. 1980- ja 1990-luvuilla surun teoriat muuttuivat hienojakoisemmiksi. Näissä teorioissa keskityttiin kuoleman ja kuolevien sijaan enemmän suruun. Surun akuutin vaiheen rinnalle tuli krooninen vaihe ja vaiheittaisuuden rinnalle kokemusperäisyys. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 17-18.) 1990- luvun lopulta alkaen on yleistynyt näkemys siitä, että suhde menetet- tyyn läheiseen voi jatkua siteenä kuoleman jälkeenkin. Surun ajatellaan olevan kognitiivinen, emotionaalinen ja sosiaalinen prosessi, josta ei pääse koskaan täysin yli. (Pulkkinen 2016b, 50.)

Koska surun tarkastelua on ohjannut vaiheteoriat, tutkimuksissa on keskitytty lähinnä su- rutyön vaiheiden tutkimiseen. Näitä vaiheteorioita ja niiden riittävyyttä surun tutkimuksessa on kritisoitu. (Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, 23-25.) Esimerkiksi Stroebe, Schut ja Boerner (2017) ovat kritisoineet sitä, että surun ajatellaan etenevän tiettyjen vaiheiden kautta. Heidän mielestään tämä säännönmukaisuus on liian yksinkertaista ja rajoitettua, eivätkä ne edusta surun ja suremisen monimutkaisia tunteita ja prosesseja. Vaiheteorioilta puuttuu heidän mielestään myös riittävä empiirinen perusta ja niiden käyttäminen käytän- nössä voi olla jopa haitallista. Myös Erjanti ja Paunonen-Ilmonen (2004, 23-25) määrittele- vät, että vaiheteorioiden mukaan surutyö etenee suoraviivaisesti, surun kesto on rajallinen ja surutyö tavallaan päättyy suruteorian viimeiseen vaiheeseen. Näin tarkasteltuna on epä- normaalia, jos surutyö ei etene päätökseen tietyssä ajassa. Esimerkiksi Koskelan (2011, 313) tutkimuksessa lapsensa menettäneet vanhemmat saattoivat surra vielä vuosien ja vuosikymmenienkin päästä lapsensa menetystä ja tämänhetkisen surukäsityksen mukaan tämä kuuluukin normaaliin suruun.

Pulkkisen (2016b, 414) mukaan suru nähdään usein edelleen tiettyjä vaiheita noudattavana yksilöpsykologisena prosessina, jonka tavoitteina ovat toipuminen, yli pääseminen ja selviytyminen. Erjannin ja Paunonen- Ilmosen (2004, 23-25) määritelmän mukaan suruteori- oissa surevaa pidetään passiivisena vaiheesta toiseen ajautujana. Surun eteneminen ei ole kuitenkaan suoraviivainen prosessi, vaan se on hyvin yksilöllinen, ennalta arvaamaton ja

(14)

surun vaiheet voivat toistua. Surun vaiheteoriat ja niiden välineellistäminen saattavat ra- jata tiukasti surevan aitoa kohtaamista. Surevan auttaja saattaa esimerkiksi diagnosoida surun vaiheita, mutta surevan mielestä se on ristiriidassa hänen oman kokemuksensa kanssa. Stroebe, Schut ja Boerner (2017, 467) toteavat artikkelissaan, että surutyötä pide- tään usein vaiheittaisena prosessina sen helppouden vuoksi. Tiedossa olevat vaiheet tarjoavat surevalle jotakin, mistä pitää kiinni.

Erjanti (1999, 16-19, 66, 178) toteaa, että aiemman surututkimuksen määrällinen painotus ei ole kyennyt avaamaan riittävästi surua ilmiönä ja surun luonnetta laajasti. Erjanti on tutkinut väitöskirjassaan surua surevan oman surukokemuksen näkökulmasta: sitä, miten he itse määrittelevät surun sisällön ja dynamiikan. Olennaista on persoonallinen näkökulma suruun ja menetykseen eli se, miten surija itse määrittelee sen. Keskiössä oli koko surun ilmiö ja surun ydinprosessi on luopuminen. Erjannin ja Paunonen- Ilmosen (2004, 15) mukaan suruilmiö sisältää valtavasti psyykkisiä, fysiologisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia ja yksi- kään tutkimus ei voi kattaa suruilmiön kaikkia ulottuvuuksia. Tutkimusten tuloksena on syntynyt normatiivisia käyriä, jotka kuvaavat tiettyjä suruun kuuluvia ilmiöitä, mutta vain harva sureva seuraa niiden kulkua ja yksilöiden surun erot voivat jäädä huomiotta.

Myös Pulkkinen (2016b, 12) on tutkinut läheisen menettämistä uudenlaisella, kokonaisval- taisemmalla lähestymistavalla. Hän lähestyy surua subjektiivisena kokemuksena, joka on samaan aikaan myös kulttuurinen ja sosiaalinen ilmiö. Pulkkisen (2016, 4-6) mukaan lähei- sen menettämisen kokemus on enemmän kuin tunnereaktio. Hän jakaakin läheisen menet- tämisen kokemuksen kolmeen ulottuvuuteen: kuolemansurun käsittämiseen, käsittelemi- seen ja käsitteellistämiseen. Ensimmäinen ulottuvuus tarkoittaa sitä, että suruun kuuluu sekä psykologiset tunteet että erilaiset tuntemukset kehossa. Toisen ulottuvuuden mukaan suru on myös tekemistä, koska ihminen on toimiva olento. Kolmannen ulottuvuuden mukaan ihminen on käsitteellinen olento ja surua on tunteiden ja tekojen lisäksi myös kokemusten sanoittaminen esimerkiksi kirjoittamalla tai puhumalla. Pulkkisen luoman mallin mukaan suru on ihmisenä olemiseen kietoutuva kokemus ja ilmiö, joka on sekä yksityinen, että jaettu.

(15)

Kübler-Rossin ja Kesslerin (2006, 259-262) mukaan surulla on voima parantaa ja suru pitää käydä läpi. Jos ei anna itsensä surra, se estää todennäköisesti paranemisen. Suru on tie, jonka päässä on eheys. Suru on toipumisprosessi sydämelle, sielulle ja mielelle. Surusta ei koskaan pääse yli, vaan sen kanssa oppii elämään ja tulemaan jälleen eheäksi. Reynolds (1999, 170) määrittelee surutyön lopullinen tavoitteeksi uudelleensopeutumisen.

Poijula (2005, 11-15, 20) toteaa, että uuden surukäsityksen mukaan kahden ihmisen väli- nen kiintymyssuhde ei katkea kuolemaan, vaan se muuttaa muotoaan. Surutyön tehtävänä on kiintymyssuhteen muuttuminen mielikuvien ja muistojen tasolla toimivaksi. Sureva kamppailee kahden selviytymistavan, tapahtuman välttämisen ja tapahtuman kohtaamisen välillä. Välttäminen tarkoittaa sitä, että sureva suuntaa huomionsa muualle välttämis- strategian avulla ja kohtaaminen sitä, että sureva käyttää aktiivista ja optimistista selviyty- misstrategiaa. Surutyössä menetyksen kohtaamisen avoimesti ja sen käsittely tukevat sel- viytymistä, kun taas välttäminen liittyy usein häiriön kehittymiseen. Surun ainoa hoito- muoto onkin sureminen. Selviytyminen taas tarkoittaa sitä, että sureva pystyy kohtaamaan tosiasiat. Suremisen avulla ihminen pysyy terveenä. Suremista voidaan myös kuvata sopeu- tumisena kuvaamaan sitä, miten ihminen sopeutuu menetykseen. Myös Koskela (2011, 59, 62) määrittelee suremisen ainoaksi hoidoksi suruun. Moni surua tutkinut puhuu mieluum- min siitä, että suru tekee työtään ihmisessä, kuin siitä että ihminen itse tekisi surutyötä.

Tunteilla on olennainen merkitys suremisessa ja on tärkeää hyväksyä kaikki tunteet pääs- täkseen eteenpäin.

Erjannin (1999, 128) tutkimuksen mukaan surevat etsivät lohdutusta kaikista mahdollisista lähteistä, aineettomista ja aineellisista ympäristöistä. He elivät surunsa läpi, mutta etsivät lohtua surua muuttavista tekijöistä, jotka loivat yhteyttä Jumalaan tai kuolleeseen tai olivat positiivisten tunteiden lähteitä. Lohdutusta haettiin luonnosta ja sen ilmiöistä, muistele- malla menetettyä, kuolleen puolison tavaroista, kontakteista toisiin ihmisiin, musiikista ja kirjallisuudesta, virikkeistä ja piristeistä, uskosta ja toivosta, fyysisistä ja sosiaalisista aktivi- teeteista ja tukiverkostoista. Erjanti ja Paunonen-Ilmonen (2004, 59) toteavat, että fyysinen ja sosiaalinen toiminta voivat vaikuttaa surun voimakkuuteen joko lisäämällä tai vähentä- mällä sitä.

(16)

Tässä luvussa käsitellään käsityötä hyvinvointia lisäävänä toimintana sekä selviytymisen tukijana. Lopussa käsitellään myös käsitöihin liittyen värien merkityksiä ja vaikutuksia.

2.2.1 Käsityö hyvinvointia tuottavana toimintana

Kielitoimiston sanakirja (2019) määrittelee käsityön käsityökaluin tehtäväksi työksi tai käsin tehdyksi tuotteeksi. Kojonkoski- Rännälin (1998, 23, 62) mukaan käsityö on yhdyssana, jonka loppuosa työ kertoo siitä, että tekijänä on ihminen. Sana käsi taas kertoo siitä, että muokattavana on konkreettinen materiaali ja tekeminen tapahtuu käsiä käyttämällä. Käsi- työ on siis toimintaa, jossa ihminen muokkaa konkreettista materiaalia erilaisin käsityötek- niikoin. Jos tekemisen motorinen vaihe on kokonaan automaattisen koneen vastuulla, silloin se ei ole enää käsityötä. Käsityön tekemisen tuloksena on konkreettinen tuote. Anttila (1993, 27) määrittelee käsityön muotoiluksi. Siinä annetaan muoto erilaisten tekniikoiden ja materiaalien avulla. Luutosen (2017, 7) mukaan käsityötieteessä käsityö määritellään ai- neettomaksi tekemisen prosessiksi ja sen seurauksena syntyväksi materiaaliseksi tuotteeksi. Käsityö tarkoittaa siis ennen kaikkea käsityötaitoa ja siinä prosessi ja produkti ovat kietoutuneet yhteen. Anttilan (1993, 32) mukaan käsityön tekemisen prosessissa virittyvät tekijän persoonallisuuden osa- alueet ja kognitiiviset, sensomotoriset, emotionaaliset ja so- siaaliset ulottuvuudet. Käsityön prosessi on aina yhteydessä vallitsevaan kulttuuriin. Kojon- koski-Rännälin (1998, 23, 62) mukaan käsityön tekemiseen tarvitaan kokonainen ihminen:

henkinen ja fyysinen puoli, motoriset kyvyt, kyky ajatella, ratkaista ongelmia ja luoda uutta sekä käyttää mielikuvitusta. Kojonkoski- Rännäli määritteleekin käsityön tekemisen ihmisen perusintentioksi eli olennaiseksi osaksi ihmisen maailmassa olemista.

2.2 Käsityö

(17)

Anttilan (1993, 10) ja Vähälän (2003, 12, 63) mukaan käsityö voi olla viihtymistä ilman tie- toisia tavoitteita. Monesti harrastelijalle käsityö on omaehtoista toimintaa, jonka ensisijai- nen tavoite on lopputuote. Pölläsen (2013, 217) mukaan aiempien tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että käsityö ja hyvinvointi ovat yhteydessä toisiinsa. Käsityön merkitys liittyy sekä käsityötuotteeseen että sen tekemisen prosessiin. Myös Reynolds (2000, 113) on havainnut, että käsityön terapeuttinen vaikutus on sekä käsityötuotteessa, että sen tekemisen prosessissa. Anttilan (1993, 10) mukaan käsityön merkitys on usein myönteinen ja sen tekeminen voi tuoda syvää tyydytystä.

Vähälä (2003, 62) toteaa, että käsityö on luova prosessi, joka tasoittaa ja rauhoittaa, antaa itsenäisyyden tunnetta ja on siten vaikuttamassa tekijänsä hyvinvointiin. Kojonkoski-Rän- nälin (1998, 62) mukaan käsityön tuloksena syntynyt tuotos on tekijän persoonallisuuden toteutuma ja näin ollen usein tekijälleen tärkeä. Myös Anttila (1993, 10) toteaa, että käsi- työn tekemisen avulla voi ilmaista itseään ja olla luova. Käsityö voi tuottaa hyvinvointia terapeuttisena toimintana, kehollisuutena, sosiaalisena ja kulttuurisena toimintana sekä vuo- rovaikutuksena materiaalien, välineiden ja tuotteiden kanssa (Pöllänen 2012). Tutkimuk- sensa tuloksena Pöllänen (2013, 221-224) jakaa käsityön tekemisen merkitykset kolmeen osaan: käsityön merkitykseen ja arvoon, käsityön tekemisen aikana koettuihin tunteisiin sekä käsityön kokonaisvaltaisuuteen ja intentionaalisuuteen. Käsityön tekemisen hyvinvointia lisääviä elementtejä ovat artefaktit, materiaalit, saavutuksen tunne, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus, ajatukset ja tunteet, persoonallinen kasvu, fyysisten ja kognitiivisten taitojen kehittäminen, oman kehon kontrolli ja itsehallinnan eetos (Pöllänen 2015b, 64- 72).

Käsityö sisältää tekemisen lisäksi sen suunnittelun. Kun sama henkilö toteuttaa käsityöpro- sessin kaikki vaiheet, puhutaan kokonaisesta käsityöstä. Tällainen kokonainen käsityö akti- voi ihmisessä henkisiä ja fyysisiä kykyjä ja ominaisuuksia ja näin ollen kehittää ihmistä kaikilla persoonallisuuden ulottuvuuksilla. (Kojonkoski-Rännäli 1998, 63.) Pöllänen (2013, 223) on tutkimuksissaan havainnut, että suunnitteluprosessin tai itseilmaisuprosessin tuloksena voi syntyä syviä flow- kokemuksia, jotka auttavat karkottamaan ahdistavat ajatukset ja

(18)

tuottavat arvokkaita kokemuksia mestaruudesta ja kontrollista. Kokonainen käsityö itseil- maisuna voi ylläpitää itsetuntoa sekä tarjota kokemuksia sopeuttaa minää, auttaa selviyty- mään sekä muuttaa minää. Ositetun käsityön merkitys voi puolestaan olla harrastajalle hallinnan tunteen luominen jokapäiväiseen elämään. Sen merkitys liittyy esimerkiksi konkreet- tiseen tuotteeseen ja siihen liittyvään onnistumisen tunteeseen, rentoutumiseen ja kontrollin tunteeseen. Ositettu käsityö voi toimia suojaavana tekijänä vähentämällä ahdistusta ja motivaation puuttumisen tunnetta. Siinä voi oppia uusia taitoja, rentoutua, parantaa mielialaa ja tyytyväisyyttä, jotka voivat tarkoittaa myös minän uudelleenjärjestelemistä.

(Pöllänen 2009, 46.)

Collierin (2011, 110) tutkimuksen mukaan naiset tekivät käsitöitä monista eri syistä, esimerkiksi esteettisestä rakkaudesta tekstiileihin, ilmaisun vuoksi tai valmistuksen toiston tai rytmin vuoksi. Syitä tehdä käsitöitä olivat myös sairauksista selviytyminen, haluttomuus olla toimettomana ja kognitiivinen selviytyminen. Collier määritteli osan vastaajista tekstii- liselviytyjiksi. Nämä tekstiiliselviytyjät olivat keksineet rakentavan ja käytännöllisen tavan käsitellä vaikeita tunteita. Pölläsen (2017, 73) mukaan yksi keskeinen syy tehdä käsitöitä onkin sen hyvinvointiin liittyvät merkitykset.

2.2.2 Käsityö selviytymisen tukijana

Pöllänen (2004, 71) on tutkimuksissaan havainnut, että vaikeatkaan elämäntilanteet eivät tarkoita pysyvää psyykkistä häiriötä, kun henkilöllä on tarvittavat resurssit tilanteen käsit- telyyn. Monien tutkimusten mukaan käsityön tekeminen on auttanut sopeutumaan erilaisiin elämäntilanteisiin. Se on itse valittua ja mielekästä toimintaa, jota voi hallita omien eh- tojen mukaisesti ja joka on mukautettavissa kulloisenkin tarpeen mukaiseksi. (Pöllänen 2009, 46, 2013, 217, 2015b, 74-75; Reynolds 2000, 113.) Pöllänen (2015, 72) kuvailee käsi- työn joustavaksi resurssiksi, jonka avulla pystytään kohtaamaan haasteet, joita käsityön te-

(19)

kijöillä on elämässään. Se antaa sisäistä voimaa ja rohkeutta hidastaa elämän vauhtia, ke- hittää hallinnan tunnetta ja luo tilaa positiivisille ajatuksille. Reynolds (1997) on havainnut, että käsityön luova toiminta on auttanut selviytymään kroonisista sairauksista tai vam- moista. Se voi tarjota itsenäisyyden ja päätöksenteon tunnetta, ylpeyttä, arvostusta ja to- disteita taidoista (Reynolds 2000, 113). Niille, joilla on terveysongelmia, käsityötoiminta on auttanut lievittämään kivun ja tuskan aiheuttamia huolenaiheita (Reynolds 1997, 2010, 138-139). Reynoldsin ja Priorin (2006, 261) tutkimuksen mukaan luova toiminta on tarjon- nut mahdollisuuden kokea syvää uppoutumista tekemiseen ja siten kääntämään huomion pois oireista ja sairauden huolesta sekä lisätä luottamusta, kontrollia ja psykologista kas- vua. Pölläsen (2009, 46) mukaan käsityön tekeminen voi tukea elämänhallinnan tunnetta silloin, kun muut alueen elämässä ovat hallitsemattomia.

Reynoldsin (2000, 109-113) tutkimuksen mukaan luova toiminta tarjosi masennuksen keskelle turvallisia saarekkeita stressaavan maailman keskelle, henkistä, emotionaalista ja fyy- sistä rentoutumista, sosiaalisia suhteita ja sosiaalista tukea, kontrollin lisäämistä, aktiivi- suustason ja energisoivien ajatusten lisäämistä, ajanhallintaa, itsetunnon rakentumista ja vahvempaa minäpystyvyyden tunnetta. Nämä kaikki toimivat merkittävinä resursseina masennuksen haastamisessa. Käsityö tarjosi monia merkityksiä ja sillä oli monipuolinen sub- jektiivinen rooli hyvinvoinnin ylläpitämisessä myös syöpää sairastavien naisten elämässä.

Käsitöiden/taiteen tekeminen oli keino normalisoida jokapäiväistä elämää sekä selviytyä syövän tuomista ongelmista. Käsityön tekeminen tarjosi positiivista saavutuksen tunnetta sairauden keskelle sekä mahdollisuuden säilyttää tuttua henkilökohtaista ja sosiaalista identiteettiä. Taiteellinen toiminta auttoi estämään negatiivisia ajatuksia ja tunteita sekä vastustamaan sairauden hallintaa. (Reynolds & Prior 2006, 261, 200b.) Reynoldsin (2010) tutkimuksen mukaan ikääntymiseen ja eläkkeelle siirtymiseen liittyvien haasteiden edessä taiteen tekeminen rikastutti henkistä elämää sekä tarjosi uusia haasteita ja tavoitteita sekä yhteyttä muuhun maailmaan ja näin suojeli identiteettiä.

Reynolds (1997) toteaa, että krooninen sairaus tai vamma rajoittaa yleensä yksilön työtä ja vapaa- aikaa. Lisäksi yksilö voi olla yhä enemmän riippuvainen toisten huolenpidosta. Näin

(20)

ollen yksilö voi kokea roolien ja itsetunnon menetystä. Neulatyöt tarjosivat Reynoldsin tutkimuksen vastaajille tässä tilanteessa keinon ylläpitää itsetuntoa ja sosiaalisia rooleja. Kä- sityön tekeminen tarjosi saavutuksen tunnetta sekä rakensi itsearvostusta esimerkiksi toisilta saadun arvostuksen kautta. Käsityö myös tarjosi keinon olla hyödyllinen ja vähemmän riippuvainen ja keinon tarjota jotain toisilta sadun hoidon vastineeksi.

Pölläsen (2009, 45) mukaan käsityötä voi käyttää terapiamuotona, mutta myös terapeuttisena metodina, tiedostamattomana itseilmaisun muotona. Käsityöterapiassa käsityön merkitys voi olla käsityössä itsessään, sen tekemisen prosessissa tai valmiissa tuotteessa. Tera- peuttinen vaikutus perustuu käsityön ja yksilön väliseen vuorovaikutukseen. Terapeutti- sena metodina käsityön ilmaisuprosessi voi toimia välineenä sisäisen maailman ilmaisemi- seen. Käsityö voi vahvistaa toiminnallista mielenterveyttä minimoimalla ahdistavat stressi- tekijät ja vahvistamalla itsetuntoa ja itseluottamusta.

Pölläsen (2004, 71) tutkimusten tuloksena käsityö voi tarjota uusia, näkyviä haasteita ja niiden avulla mieli pystyy käsittelemään tapahtumia vähitellen henkilön kykyjen mukaan.

Käsityön pitkä prosessi voi tarjota suojaa negatiivisten kokemusten välillä. Käsityö voi siis toimia selviytymisvälineenä, joka auttaa puskuroimaan negatiivisten elämäntapahtumien vaikutusta ja vähentämään stressiä. Käsityön avulla vastaajat pyrkivät ylläpitämään hyvinvoinnin tunnetta stressin ja isojen menetysten keskellä. Käsityö voi myös toimia tilanteen jäsentäjänä ja tilanne nähdään uudesta näkökulmasta (Pöllänen 2004, 71). Käsityön kehol- linen aktiivisuus on Pölläsen (2004, 73, 2009, 46, 2013, 223, 2015b) tutkimusten mukaan auttanut työntämään tuskan tunteita pois. Materiaalien ja laitteiden käsittelystä sekä tek- niikoista, kuten rauhoittavasta ja rutiininomaisesta neulonnasta syntyi kontrollin tunnetta ja käsitöiden rauhoittava ja uutta luova vaikutus työnsi pois ajatuksia valtaavia huolia ja murheita sekä antoi mielellä tilaa käydä läpi ja järjestää tapahtunutta sekä suunnitella tu- levaisuutta. Tekemisen aikana itsenäinen toimijan identiteetti vahvistui ja sai uusia näkö- kulmia. Pölläsen aineistossa tutkimushenkilöt kuvailivat tällaisia käsitöitä murehtimiskäsi- töiksi ja puikkojen kilinän rauhoittavaksi vaikutukseksi. Myös valmiin tai keskeneräisen työn

(21)

tai materiaalin silittely toi lohtua. Collierin (2011, 108) tutkimuksen mukaan käsitöiden tekeminen joko stimuloi tai rauhoitti ajatteluprosesseja. Pölläsen (2013, 224, 2015, 94) ja Col- lierin (2011) mukaan käsityö tarjosi vaihtelua ja pakoa ahdistavasta tilanteesta ja oli näin hyväksi mielenterveydelle.

Pölläsen (2013, 217) ja Reynoldsin (1997) tutkimusten mukaan käsityöllä oli merkitystä stressiä ja tuskaa vähentävänä sekä rauhoittavana toimintana. Käsityön tekeminen struk- turoi päivää ja auttoi käyttämään ajan hyödyllisesti. Käsityö myös tarjosi mahdollisuuden keskustella myös muista kuin sairauteen liittyvistä aiheista sekä mahdollisuuden esimerkiksi rahan keräämiseen hyväntekeväisyyteen (Reynolds & Prior 2006, 258). Pöllänen (2017,79) toteaa, että käsitöiden tekemisellä voi saada tunteet siitä, että voi vaikuttaa asi- oihin ja saada aikaan jotakin näkyvää ja konkreettista. Pöllänen (2015, 90) on havainnut, että käsityön tekemisellä ja uusien projektien suunnittelulla ja niiden odottamisella saavu- tettu tyytyväisyys voi auttaa tekijöitä luottamaan tulevaisuuteen ja ylläpitämään toivoa.

Kotona tai läheisten kodeissa esillä olevat artefaktit voivat vahvistaa toiveikkuutta, koska niihin liittyvät muistot ovat konkreettisia symboleja elämänkokemuksista (Pöllänen 2015b, 68).

Reynolds (1999) on tutkinut myös kuvakudoksen tekemisen terapeuttista arvoa ratkaise- mattoman surun yhteydessä. Yhteistyössä terapeutin ja asiakkaan välillä surematon suru tavallaan heräteltiin uudelleen henkiin. Kuvakudoksen tekemisen pitkän prosessin avulla asiakas kohtasi kipeät tunteet ja unohdetut muistot. Prosessi mahdollisti irtautumisen ikä- västä ja surusta luoden myös muiston menneisyydestä. Työ sisälsi pohdintaa ja itsetunte- mukset lisääntymistä sekä metaforisia pyrkimyksiä hallita ja etäännyttää surun kokemuksen otteesta. Valmis työ myös auttoi vähentämään asiakkaan kyvyttömyyden ja huonom- muuden tunteita. Reynoldsin mukaan tällaisella toiminnalla on huomattava terapeuttinen arvo. Samantyyppisiä tuloksia saivat Sas ja Coman (2016) haastatellessaan terapeutteja, jotka olivat työssään käyttäneet sururituaaleja. Tutkimuksessa havaittiin kolmentyyppi- siä sururituaaleja, jotka tukevat hyväksymistä, irti päästämistä ja itsemuutosta. Hyväksymi-

(22)

seen liittyvät rituaalit auttavat tuomaan esiin myönteisiä tunteita, jotka liittyvät menetet- tyyn rakkauteen. Nämä rituaalit liittyvät usein tärkeiden esineiden mieleen palauttami- seen, jakamiseen ja säilyttämiseen. Irti päästämiseen liittyvät rituaalit käsittelevät ja va- pauttavat negatiivisia tunteita, jotka liittyvät rakkaiden menettämiseen kuoleman tai eron myötä. Näitä rituaaleja voi toteuttaa esimerkiksi muokkaamalla fyysisesti joitakin esineitä, jotka edustavat tätä menetettyä suhdetta. Itsemuutokseen liittyvissä rituaaleissa ihmiset arvioivat elämäänsä, tunnistavat negatiivisia tunteita, jotka tarvitsevat käsittelyä sekä miet- tivät unelmiaan ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Näitä rituaaleja toteutetaan yleensä sel- laisissa elämänvaiheissa, kuten menetyksen yhteydessä, kun ihmisen rooli on muuttunut.

Sururituaaleina voidaan käyttää esimerkiksi valokuvia tai luovaa käsityötä ja niissä esineillä ja toiminnoilla on symbolisia merkityksiä. Rituaalit tarjoavat turvallisen aikaan ja paikkaan sidotun kehyksen ilmaista ja prosessoida surua, lisätä kontrollia ja irrottautua menetetystä rakkaasta. Nämä rituaalit voivat vahvistaa itsetuntoa ja tukea terveempiä mielialoja, asen- teita ja käyttäytymismalleja.

Reynolds (2010, 138-139) käsittelee myös käsityön tekemisen aistillisuutta, joka oli hänen tutkimuksen mukaan yksi hyvinvoinnin lähde. Käsityöt rikastuttivat tekijöiden sisäistä elä- mää ja toivat siten hyvinvointia. Värit ja tekstuuri toivat tarmoa ja nostivat mielialaa ja saattoivat viedä huomion tehokkaasti saamalla uppoutumaan syvästi toimintaan, mikä lisäsi taitoa ja luottamusta luovuuteen. Tällainen toiminta tarjosi ajanvietettä ja muuta ajatelta- vaa myös negatiivisten kokemusten ja olosuhteiden keskelle.

Värit kuuluvat vahvasti käsityön tekemiseen. Väreihin liittyy paljon symboliikkaa ja merki- tyksiä, jotka ovat osittain yleisesti tunnettuja, mutta myös kulttuurisidonnaisia tai mielty- myksiä (Ylikarjula 2014, 6). On tieteellisesti todistettu, että värit vaikuttavat kokijansa olo- tilaan. Monet tutkijat uskovat, että värit vaikuttavat mielentilaan ja hyvinvointiin. Värien vaikutus ihmiseen voi kuitenkin vaihdella esimerkiksi kulttuurin mukaisesti. (Hintsanen 2008.) Arnkil (2007, 244-255) puolestaan kirjoittaa, että värien psyykkisiä ja fyysisiä vaikutuksia on tutkittu aika vähän ja niitä ei ole helppoa tutkia. Lisäksi tutkimusten tulokset ovat ristiriitaisia tai ne eivät ole sellaisia, mitä useimmiten väitetään. Väreillä on Arnkilin mukaan

(23)

huomattavia merkityksiä, mutta niiden merkityksiä on vaikea tutkia erillään niiden ilmene- mismuodoista, asiayhteyksistä ja muista ympäröivistä väreistä. Valdez ja Mehrabian (1994) tutkivat värien väitettyjä ja todellisia vaikutuksia ihmisten tunnereaktioihin. Tutkimuksen mukaan värit herättävät ihmisissä emotionaalisia reaktioita, mutta reaktiot liittyivät enim- mäkseen värien kirkkauteen tai kylläisyyteen. Withrowin (2004, 35-37) mukaan monet tutkijat ovat havainneet, että erilaisissa tunnetiloissa ihmiset valitsevat värejä ja ovat vuoro- vaikutuksessa niiden kanssa eri tavoin. Värit myös vaikuttavat erilaisiin yksilöihin eri tavoin.

Värit luovat ihmisissä erilaisia assosiaatioita ja laukaisevat erilaisia muistoja, tunteita ja tun- nelmia, joita ei ehkä suullisesti pysty ilmaisemaan. Lieppisen (2011, 49-52) mukaan eri vä- rejä voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin. Punaista voidaan esimerkiksi käyttää aktivoivana vä- rinä, oranssiin taas liittyy esimerkiksi uskallusta ja keltaiseen valoa ja itsearvostusta. Musta symboloi pimeää, harmaa peruskalliota ja valkoinen on puhtauden väri. Ylikarjulan (2014,6) mukaan piirtämistä ja värittämistä on pidetty terapeuttisena toimintana esimerkiksi syöpää sairastavien lasten kanssa. Väreillä lapset ovat pystyneet kertomaan tunteistaan sanoja paremmin.

(24)

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja pyrkiä ymmärtämään millaisia merkityksiä käsitöitä harrastavat antavat käsityölle surun yhteydessä.

Tutkimustehtävään on haettu vastauksia seuraavilla tutkimuskysymyksillä:

1. Millaisia käsitöitä tutkimushenkilöt tekivät ja miksi?

2. Miten käsityön tekeminen näyttäytyy suruprosessin eri vaiheissa?

3. Millaisia merkityksiä tutkimushenkilöt antavat käsitöille surussa?

(25)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tämän luvun tarkoituksena on esitellä tutkimusote, tutkimushenkilöt sekä käytetyt aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät.

Tämä tutkimuksen tutkimusotteena on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, koska tarkoituksena on pyrkiä ymmärtämään käsityön tekijöiden käsityön tekemiselle antamia mer- kityksiä surussa. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena onkin pyrkiä ymmärtämään, selit- tämään ja tulkitsemaan jotakin tiettyä ilmiötä, toimintaa tai tapahtumaa (Anttila 2005, 276, 280; Tuomi & Sarajärvi 2018, 98). Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2009, 161) määrittelevät kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoitukseksi kuvata todellista, moninaista elämää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Alasuutarin (2011, 243) mukaan tärkeintä on paikallinen selit- täminen. Oma tehtävänsä on myös tulosten yleisemmän merkityksen osoittamisella, jossa tuloksia tarkastellaan esimerkkinä.

4.1 Tutkimusote

(26)

Tässä tutkimuksessa lähestymistapana on fenomenologis-hermeneuttinen metodi, jossa on keskeistä kokemuksen, merkityksen ja yhteisöllisyyden käsitteet ja perustana ihmiskäsi- tys ja kokemusta koskevan tiedon luonne (Laine 2018, 29). Tuomen ja Sarajärven (2018, 41) mukaan fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen tavoitteena on tehdä tietoiseksi ja näkyväksi jo tunnettu asia, jota ei ehkä ole tietoisesti ajateltu. Niin kuin laadullisessa tutkimuksessa yleensä, myös tässä tutkimuksessa tutkittavana on ihminen ja hänen maail- mansa. Koska tutkijana on myös ihminen, tutkimukseen vaikuttaa ratkaisevasti se, miten tutkija ymmärtää tutkittavat kysymykset. (Varto 1992, 23-24.) Maailma näyttäytyy meille merkityksinä ja kokemukset rakentuvat merkityksistä. Ihminen on lähtökohtaisesti yhtei- söllinen ja merkitykset syntyvät yhteisöissä. Jokainen yksilö on erilainen, mutta koska olemme yhteisöjen jäseniä, kokemuksen tutkiminen paljastaa myös jotain yleistä. Fenome- nologis- hermeneuttinen tutkimus ei pyri löytämään yleistyksiä, mutta pyrkii ymmärtä- mään yksittäisen ihmisen tai ihmisjoukon merkitysmaailmaa. (Laine 2018, 31-32.)

Tämä tutkimus on edennyt pitkälti samalla tavoin, kuin Laine (2018, 49) määrittelee fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen rakenteen: ensin olen tutkijana reflektoinut kriit- tisesti omaa esiymmärrystäni, jonka jälkeen olen hankkinut aineiston. Tämän jälkeen kuva- sin aineiston ja siitä esille nousseet olennaiset asiat, analysoin niitä ja jäsentelin esille nousseet asiat teemoiksi. Lopuksi tarkastelin tuloksia suhteessa tutkimuskirjallisuuteen, arvioin tutkimusprosessia ja mietin jatkotutkimusaiheita. Prosessin alusta asti mukana on kulkenut aiempaan tutkimukseen liittyvä teoria, joka on prosessin aikana täydentynyt ja muokkau- tunut. Nämä kaikki tutkimuksen vaiheet olen kirjoittanut tähän raporttiin.

(27)

Tämän tutkimuksen tutkimushenkilöt on kerätty viidestä facebookin käsityö-aiheisesta kes- kusteluryhmästä. Vastaajat olivat kaikki naisia, iältään 24-67-vuotiaita. Kaikki vastaajat te- kivät käsitöitä vapaa-ajallaan ja kertoivat käsityön tekemisestä harrastuksen näkökulmasta.

Vastaajia oli yhteensä 24.

Vastaajat kertoivat kirjoitelmissaan surustaan ja sen kokemuksesta. Suurin osa oli menet- tänyt jonkun itselle läheisen ihmisen, mutta vastauksissa kuvailtiin myös muunlaista surua, kuten lapsettomuutta. Suru oli vastausten mukaan todella yksilöllinen kokemus, eikä surun määrittely kirjoitelmaohjeissa sen takia olisi ollut tarkoituksenmukaista. Useissa kirjoitel- missa puhuttiin surutyöstä, surusta prosessina tai surun vaiheista. Vastauksissa kuvailtiin monenlaisia suruun liittyviä tunteita, kuten tuskaa, ikävää, kaipausta, ahdistusta, tyhjyyden tunnetta, masennusta, pahaa mieltä ja oloa, kaihoa, vihaa, turhautumista, pettymystä ja shokkia.

Tämän tutkielman aineistona ovat käsityötä suruprosessissaan kuvanneet käsityönharras- tajat, jotka ovat vastanneet pyyntöön osallistua tähän tutkimukseen. Laitoin viiteen eri facebookin käsityöaiheiseen ryhmään viestin, jossa kerroin lyhyesti tutkimuksestani ja toi- voin saavani tutkimukseeni osallistua, joilla on omakohtaista kokemusta käsityön merkityk- sistä suruprosessissa. Facebookissa on lukuisia käsityöaiheisia ryhmiä, joiden kautta tavoi- tin käsityön harrastajia eri puolelta suomea. Ryhmät, joihin laitoin tutkimuspyynnön, liittyi- vät erilaisiin käsityötekniikkoihin, kuten neulomiseen ja ompeluun. En määritellyt pyynnös- säni, enkä myöskään tutkimuskysymyksissäni erikseen käsityön ja surun käsitettä. Pyysin

4.2 Tutkimushenkilöt

4.3 Aineistonkeruu

(28)

kuitenkin kuvailemaan vastauksissa surun kokemusta ja prosessia sekä käsitöitä, joita vastaaja ovat tehneet niihin liittyen. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa suositaan Hirsjärven, Re- meksen ja Sajavaaran (2009, 164) mukaan metodeja, joissa tutkittavan oma ääni pääsee kuuluviin. Tuomen ja Sarajärven (2018, 84) mukaan on tarkoituksenmukaista kysyä ihmi- seltä itseltään, kun tavoitteena on saada selville, mitä ihminen ajattelee tai miksi hän toimii tietyllä tavalla. Tässä tutkielmassa olikin tarkoituksenmukaista valita vastaajiksi henkilöitä, joilla oli omakohtaista kokemusta suruprosessin ja käsityön yhteydestä.

Tutkimuspyyntöön tuli nopeasti yli neljäkymmentä vastausta. Vastaajia olisi ollut tarjolla enemmänkin, mutta päätin vastaajien määrän oleva jo riittävä. Lähetin kirjoitelmaohjeet yhteensä 42 vastaajalle sähköpostilla. Asetettuun määräaikaan mennessä minulle kirjoitelman lähetti noin puolet näistä. Lähetin lopuille vielä muistutusviestin ja lopulta sain tutkimukseeni yhteensä 24 vastausta. Kirjoitelmat olivat pituudeltaan yhdestä kolmeen sivuun fontilla 12 ja rivivälillä 1,5. Lyhin kirjoitelma oli puolen sivun mittainen ja pisin kokonaiset kolme sivua. Eräs vastaaja laittoi viestiä, että ei pystykään kirjoittamaan, koska suru oli vielä niin kipeä ja pinnalla. Yksi vastaaja olisi toivonut, että saa kertoa aiheesta puhelimitse, koska itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla on hänelle haastavaa. Pyysin tutkimushenkilöitä kirjoittamaan aiheesta kirjoitelman ja lähettämään sen minulle sähköpostitse. Ohjeistin vastaajiani aluksi siitä, että tutkimuksen tarkoituksena on tutkia käsityön tekemisen merki- tyksiä surussa. Lähetin vastaajille kirjoitelman avuksi apukysymyksiä, mutta ohjeistin myös, että he saavat kirjoittaa vapaamuotoisesti myös muista asioista, jos ne ovat heidän mieles- tään tarinan kannalta oleellisia. Ensimmäisten vastausten jälkeen muokkasin vielä hiukan apukysymyksiä.

Aiheen mahdollisen arkaluontoisuuden vuoksi kirjoitelma oli tarkoituksenmukainen aineis- tonkeruumenetelmä. Tutkimusaineistot ovat tavallaan narratiiveja eli kertomuksia tapah- tumien ketjusta (vrt. Anttila 2005, 226). Kuten Pöllänen (2015, 87) mainitsee, narratiivit eivät edellytä kasvokkain viestintää ja voivat näin ollen tarjota sopivan yksityisyyden hen- kilökohtaisten kokemusten jakamiseen ja analysoimiseen. Vastaajat voivat myös kirjoittaa narratiivinsa kiireettömästi, valitsemanaan ajankohtana.

(29)

Kirjoitelmaohjeiden teksti ja kysymykset on muodostettu aiempaan käsityön hyvinvointi- ulottuvuuksiin sekä suruprosessiin liittyvään tutkimustietoon nojaten. Kirjoitelmaohjeissa ei erikseen määritelty sitä, mitä tarkoitetaan käsityöllä tai surulla. Eräs vastaajista varmisti etukäteen sen, ettei surulla tarkoiteta tässä tutkielmassa pelkästään kuolemaan liittyvää surua. Kirjoitelmaohjeissa ei erikseen kysytty vastaajien ammattia tai elämäntilannetta, vaan taustaksi kysyttiin ainoastaan ikää. Osa kertoi kirjoitelmissaan laajemminkin elämäs- tään, esimerkiksi ammatistaan ja perheestään.

Tämän tutkimuksen aineisto on analysoitu kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Anttilan (2005, 292) mukaan sisällönanalyysin avulla voidaan tuottaa uutta tietoa, uusia näkemyksiä ja tuoda esiin piileviä tosiasioita. Sen avulla tehdään päätelmiä tutkimusaineistosta suhteessa asiayhteyteen. Tuomi ja Sarajärvi (2018, 117) määrittelevät sisällönanalyysin tarkoitukseksi saada tutkimusaineisto tiivistettyyn ja yleiseen muotoon, jonka jälkeen tuloksia tulkitaan. Alasuutari (2011, 39-44) jakaa laadullisen analyysin kahteen osaan: havaintojen pelkistämiseen ja arvoituksen ratkaisemiseen eli tulosten tulkintaan. Tulosten tulkinnalla tarkoitetaan sitä merkitystulkintaa, joka tutkittavasta ilmiöstä saadaan havaintojen perusteella. Tämän tutkimuksen aineiston analysoinnin voi määritellä Tuomen ja Sarajärven (2018, 108) määritelmän mukaisesti aineistolähtöiseksi, koska suoraan tästä aiheesta ei ole aikaisempaa teoriaa ja tavoitteena oli luoda aineistosta teoreettinen kokonaisuus, jossa aiemmilla havainnoilla tai teorioilla ei ole merkitystä. Toisaalta, kuten Anttila (2005, 282) määrittelee, tutkimusta ei välttämättä kannata luokitella aineistolähtöiseksi tai teorialäh- töiseksi, vaan se on ennemminkin abduktio eli päättelyprosessi, jossa teoria ja käytäntö vuorottelevat tulosten saavuttamiseksi.

4.4 Aineiston analyysi

(30)

Olen edennyt tässä tutkimuksessa hermeneuttisen kehän periaatteen mukaisesti. Laadulli- sen aineiston analyysia kuvataan usein hermeneuttisena kehänä, joka tarkoittaa spiraalin- omaisesti kierroksina etenevää prosessia, jossa edetään vaihe vaiheelta eteenpäin. Tavoit- teena on saavuttaa sellainen saturaatiotaso, ettei uusia näkökulmia tule enää tarjolle. Kaik- kia yksityiskohtia tarkastellaan osana kokonaisuutta ja toisaalta yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuteen. Esiymmärrys vaikuttaa tulkintaan ja se muuttuu ja korjautuu analyysin edetessä. (Anttila 2005, 280, 306.) Luin kirjoitelmat ensin useaan kertaan läpi. Kertomukset olivat erittäin koskettavia, joten vasta usean lukukerran jälkeen kirjoitelmiin pystyi suhtau- tumaan etäämmältä ja analyyttisemmin. Anttila (2005, 278) pitääkin tärkeänä esteettistä etäisyyttä eli sitä, että tutkija on riittävän lähellä, mutta toisaalta riittävän kaukana tutkittavasta ilmiöstä. Tällöin tutkijan suhde tutkittavaan ilmiöön on oikeassa mittakaavassa. Lu- kemisen lisäksi aloin alleviivaamaan aineistosta tutkimuksen kannalta merkityksellisiä asioita, analyysiyksiköitä. Nämä olivat ajatuskokonaisuuksia, esimerkiksi lauseita tai pidempiä tekstejä, jotka olivat tutkimuksen kannalta merkityksellisiä. Ne olivat esimerkiksi vastaajan kertomia syitä tehdä käsitöitä tai kirjoituksia siitä, mitä käsityön tekeminen on merkinnyt tietyssä tilanteessa (ks. Tuomi & Sarajärvi 2018, 122). Niin kuin Tuomi ja Sarajärvi (2018, 104) toteavat, on tärkeää kiinnittää huomiota rajaukseen, koska kaikkia maailman asioita ei voi tutkia samassa tutkimuksessa. Myös Alasuutari (2011, 39-44) toteaa, että aineiston tarkastelussa on tärkeää kiinnittää huomiota tutkimuksen näkökulmaan eli siihen, mikä on juuri sen tutkimuksen kannalta oleellista. Tässä vaiheessa aineistosta alkoi nousta esille alustavia teemoja ja aihealueita. Niitä olivat esimerkiksi käsityön tekemisen prosessi, toivo, käsityö menetetylle läheiselle, keskittyminen/pakeneminen, rauhoittuminen, surun käsit- tely, värit, valmis tuote, terapeuttisuus ja ilmaisevuus. Tämä oli aineiston teemoittelua, jonka Tuomi ja Sarajärvi (2018, 105-107) määrittelevät aineiston pilkkomiseksi ja ryhmitte- lyksi erilaisten aihealueiden mukaisesti, jonka tarkoituksena on etsiä aineistosta tiettyä tee- maa kuvaavia näkemyksiä.

Aineiston analyysi oli alusta lähtien vuoropuhelua aineiston ja tutkijan välillä. Tähän vuoro- puheluun liittyi tässä tutkimuksessa myös aiemman teorian mukanaolo koko prosessin aikana. Laineen (2018, 37-38) määritelmän mukaan tutkimusaineistoa ei pidäkään ajatella tietovarastona, joka on saatu haltuun, vaan dialogina tutkimusaineiston ja tutkijan välillä.

Tieto syntyy tässä vuoropuhelussa, jonka tavoitteena on toisen toiseuden ymmärtäminen.

(31)

Laine määrittelee hermeneuttisen kehän kulkemisen tutkivaksi dialogiksi tutkimusaineiston ja oman tulkinnan välillä. Siinä tutkijan ymmärrys jatkuvasti korjaantuu ja syventyy.

Varton (1992, 69, 108) mukaan hermeneuttinen kehä kuvailee tapaamme ymmärtää. Ym- märtäminen lähtee aina tietyistä, omista lähtökohdista ja etenee hitaasti irrottautumalla tutkijan omista piirteistä. Aluksi lukutapa kertoo omista esteistä ymmärtää tutkimuskoh- detta, mutta etenee vapautuen ja etääntyen näistä. Teoria muodostuukin lopulta siitä, kun lähtöoletukset ylitetään.

Tässä vaiheessa tutkimuksen tekemisessä oli usean viikon tauko, joka oli tutkimuksen kannalta hyödyllinen asia. Tauko oli auttanut etääntymään aineistosta ja toisaalta tarkastelemaan myös alustavia teemoja etäämmältä. Myös palaute opiskelijakollegoilta tässä vaiheessa auttoi jäsentelemään omia ajatuksia ja miettimään esimerkiksi teemoittelua myös muista näkökulmista. Alustavien teemojen luomisen jälkeen järjestelin aiemmin poimittuja analyysiyksiköitä erilaisten teemojen alle. Osa analyysiyksiköistä sopi useampaan teemaan.

Välillä oli tärkeää myös lukea kokonaisia kirjoitelmia, että kokonaisuus hahmottuisi mahdollisimman tarkasti ja oikein. Toiset teemat nousivat helposti esiin, koska ne näkyivät lä- hes jokaisessa kirjoitelmassa ja olivat tosi selkeitä, mutta toiset teemat olivat pitkään vähän hajanaisia. Analyysin aikana luin usein myös aiempaa tutkimustietoa ja etsin niistä yhte- neväisyyksiä, eroavaisuuksia sekä vinkkejä esimerkiksi teemoitteluun.

Teemoittelun helpottamiseksi tiivistin tässä vaiheessa aineistosta poimitut analyysiyksilöt yksinkertaisiksi sanoiksi tai ilmauksiksi ja jäsentelin niiden perusteella aineiston uudestaan teemoiksi. Teemat muokkautuivat koko tutkimusprosessin ajan ja lopulliseen muotoonsa ne muokkautuivat vasta tutkimuksen esitarkistuksen ja siinä saadun palautteen jälkeen.

Lopulta tutkimuskysymykset muotoutuivat lopulliseen muotoonsa aineiston perusteella ja näiden tutkimuskysymysten avulla tuloksista muodostui kolme pääotsikkoa: käsityön tekeminen surussa, käsityön tekemisen suruprosessin eri vaiheissa ja käsityön merkitykset surussa. Kolmannen pääotsikon käsityön merkitykset jaottelin neljään eri teemaan aineistosta nousseiden merkitysten mukaan: käsityö pakokeinona, käsityö vastapainona, käsityö

(32)

lohdun ja toivon tuojana ja käsityö tilana surun käsittelylle. Näiden teemojen alle sain suh- teellisen helposti laitettua kaikki aineistosta esille nousseet merkitykset. Aineiston analyysi oli luova prosessi ja hermeneuttisen kehän periaate tuli siihen luonnostaan. Aineisto tavallaan vaati sen, että sitä käy yhä uudestaan ja uudestaan läpi. Joka kerta siitä nousi uusia asioita tarkasteltavaksi ja tutkijana ymmärrykseni lisääntyi ja muuttui. Analysointivaihee- seen meni runsaasti aikaa, eikä sitä voinut pakottamalla saada valmiiksi. Vähitellen aineistosta ei enää noussut esille uusia asioita ja teemat alkoivat selkiytyä.

Analyysin tekemisen aikana oli tärkeää lukea aiemmin jo aloitettua teoriaosiota esimerkiksi käsityön ja hyvinvoinnin ulottuvuuksista ja surun vaiheista. Ne auttoivat tarkastelemaan aineistoa erilaisista näkökulmista sekä nostamaan aineistosta esille myös uusia asioita ja teemoja. Aineiston analyysin lomassa myös teoriaosio täydentyi aineistosta nouseviin kä- sitteisiin ja teemoihin liittyen. Muotoilin alustavat tutkimuskysymykset ennen kirjoitelmien keräämistä ja kirjoitin niiden avulla ohjeet kirjoitelmiin. Analyysin aikana, aineiston perusteella tutkimuskysymykset muotoutuivat uudelleen ja lopulliseen muotoonsa.

Tässä tutkielmassa oli yhteensä 24 vastaajaa, jotka kirjoittivat kukin 1-3- sivuisen kirjoitelman. Tutkimushenkilöiden määrä tuli osittain sattumalta, koska alun perin olin ajatellut, että alle kymmenen vastaajan joukko riittää, mutta innokkaiden vastaajien määrä pääsi yl- lättämään. Aineiston kokoa suhteessa luotettavuuteen voidaan arvioida saturaation avulla.

Saturaatiolla tarkoitetaan kyllääntymistä eli sitä tilannetta, jolloin aineisto alkaa toistaa it- seään. (Eskola & Suoranta 2008, 62; Tuomi & Sarajärvi 2018, 99.) Aineistoa lukiessa siellä toistui selkeästi samat käsityön merkitykset ja teemat ja näin ollen aineisto alkoi toista- maan itseään.

(33)

5 TULOKSET

Tässä kappaleessa esitellään tutkimuksen tuloksia. Kappaleet on jaettu tutkimuskysymyk- sittäin. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan luvussa 6.1, toiseen tutkimuskysymykseen luvussa 6.2 ja kolmanteen tutkimuskysymykseen luvussa 6.3. Viimeisin luku on jaettu neljään tuloksissa esille nousseeseen teemaan käsityö pakokeinona, käsityö vastapainona, käsityö lohdun ja toivon tuojana ja käsityö tilana surun käsittelylle.

Lähes kaikki tutkimushenkilöt tekivät pääasiassa neulottuja töitä. Lisäksi useita kertoja mainittiin virkkaus sekä ompelu. Yhdessä vastauksessa kerrottiin kranssien tekemisestä ja yh- dessä kirjonnasta. Eräs tutkimushenkilö kuvaili sitä, miten neulontatyö on helppo ottaa esille missä ja milloin vain.

5.1 Käsityön tekeminen surussa

(34)

Olen huomannut myös ompelun auttavan surussa, mutta sen tekemiseen tar- vitaan yleensä enemmän aikaa ja erityinen paikka koneineen. Neuleen taas voi kaivaa kassista lähes missä ja milloin vain. Se on hiljaista, eikä tarvitse pe- lätä herättävänsä ketään kuten ompelussa. N9

Vastaajista lähes kaikki olivat tehneet käsitöitä ennen surun kohtaamistakin, monet koko ikänsä. Vain yksi vastaaja (N11) kertoi siitä, että aloitti käsitöiden tekemisen surun myötä.

Toisaalta hänkin kertoi miettineensä käsitöiden tekemistä ja ilmoittautuneensa kansalais- opiston käsityökurssille jo ennen kuvailemansa surun kohtaamista. Eräs vastaaja kertoi, ettei surun keskellä jaksanut lähteä lenkille, mutta käsityön pariin hän jaksoi uppoutua useana iltana viikossa. Toinen vastaaja pohti sitä, miksi hän tekee juuri käsitöitä surun yh- teydessä.

Olen miettinyt miksi juuri käsityö toimivat minulle? Miksi ei esimerkiksi kävely luonnossa? Kävelyllä ahdistavat ajatukset ja suru ovat valtoimenaan. Ne eivät siirry mihinkään. Käsityössä surulle on konkreetti kohde. Se ikään kuin valuu silmukka silmukalta tekeillä olevaan työhön ja tekemiseen voi keskittää aja- tuksensa. 9

Useat vastaajat olivat kokeneet tärkeäksi tehdä menetetylle läheiselle niin sanotut taivas- matkasukat tai jonkun muun käsityötuotteen viimeiselle matkalla. Yhteensä kymmenessä kirjoitelmassa vastaaja oli tehnyt menetetylle läheiselle jonkun käsityötuotteen arkkuun.

Vastaajille oli tärkeää, että arkkuun laitettava tuote kuvasti jollakin tavalla vainajaa. Sukat saatettiin tehdä siksi, koska läheisen jalkoja oli hänen eläessään aina palellut, ne haluttiin tehdä vainajan lempiväreistä tai kuviot kuvastivat jollain tavoin vainajaa. Vastaajat saattoivat myös kokea pakonomaiseksi tarpeeksi tehdä esimerkiksi juuri villasukat arkkuun laitet- tavaksi. Moni vastaaja kertoi siitä, että oli tärkeää, ettei vainajalla ole kylmä ja sen takia hänelle tehtiin esimerkiksi villasukat tai huivi.

…mummo oli hyvin vaatimaton ihminen ja pitsit ja muut hienostelut pysyivät tiukasti pois hänen pukeutumisestaan. Kuitenkin hän hypisteli ja tykkäsi kat- soa kaikkea kaunista ja naisellista. Halusin valkean pitsi hartiahuivin tästäkin syystä tehdä. Pitsikuvioihin virkkasin sydämiä, perhosia ja kukkasia. Mummo piti kukista ja perhosista, sydämet lähinnä suuren rakkauden osoitus. Olen jo- tenkin suruni ja ikäväni niihin purkanut. N8

(35)

Noin pari viikkoa tapahtuneesta ompelin vauvalle arkkuvaatteet. Päätin että edes yhdet samisteluvaatteet saan ommella esikoiselle ja vauvalle. Olin jo odotusaikana ostanut samaa trikookuosia eri väreissä. Niinpä kohtuun kuollut vauva sai unipussin ja pipon, sekä arkkuun puettiin myös hänen isoäidin teke- mät lapaset ja sukat. N13

Eräs vastaajista kertoi, että he olivat tehneet miehensä kanssa yhdessä arkun menetetylle lapselleen. Vastaaja koki, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen palvelus lapselle ja arkusta haluttiin tehdä mahdollisimman kaunis ja lämmin ja se piti tehdä niin hyvin, kuin pystyi. Tämä vastaaja myös toivoi, että kaikilla lapsensa menettäneillä vanhemmilla olisi mah- dollisuus pukea lapsensa kauniisti arkkuun. Vastaaja kertoi kokeneensa, että arkun tekeminen oli ainoa oikea tapa saada lapselle arkku.

Halusin, että arkku on sisältäkin kaunis, pienelle tyttövauvalle sopiva. Vuora- sin arkun sisäpuolen vaaleanpunaisella satiinilla, ja pohjalle laitoin valkeaa, pitkäkarvaista ja pehmoista turkista. Valkeaksi maalatun arkun kanteen tein vielä ristin pienistä liimattavista helmistä. Materiaaleja valitessa ajattelin, että halusin arkusta tulevan sellaisen, että se näyttäisi lämpimältä. 22

Monet vastaajat kertoivat käsityötuotteista, jotka liittyivät menetykseen ja sen käsittelyyn.

Käsityö oli saatettu nimetä menetetyn läheisen mukaan tai vaikkapa suruliinaksi, lohtupei- toksi tai muistopeitoksi. Nämä artefaktit toimivat sitten muistona eletystä elämästä. Eräs vastaaja kertoi, kuinka hänen tekemänsä kirjontatyöt kuvastivat saamattomia/menetettyjä lapsia.

Lapsettomuushoitojen aikana tein paljon taidetekstiilejä kirjomalla. Töiden ai- heet olivat suoraan ajatuksiani lapsettomuudesta ja yksinolemisesta, mutta tavalla jota ulkopuolinen ei suoraan voinut tulkita. Kirjoin paljon ”menetettyjä lapsia”… tein myös erääseen näyttelyyn pienen omakuvan, nuken, jonka vat- san tilalla oli tyhjä laatikko. 6

Vastauksissa kerrottiin siitä, kuinka käsityö valittiin sen mukaan, millaiseen tarpeeseen sitä käytettiin. Osa vastaajista kertoi valitsevansa käsityön tekemisen tavan tietoisesti sen mukaan, mitä he käsityöltä tarvitsivat sillä hetkellä. Osa vastaajista taas valitsi käsityön tekemisen tavan intuitiivisesti ja saattoi vasta jälkeenpäin huomata sen syvemmän merkityksen.

(36)

Eräs vastaaja kertoi, kuinka hänellä on aina kesken useampia töitä helpommasta vaikeam- paan, joita voi sitten tehdä kulloisenkin tarpeen mukaan. Vastaajat kuvailivat tekevänsä itselle haasteellisia töitä silloin, kun suru tuntuu suurelta. Eräs vastaaja kuvaili, kuinka hä- nelle tuli keskenmenon jälkeen pakottava tarve virkata, vaikka hän ei ollut virkannut pit- kään aikaan.

Tähän hetkeen keskittymisessä nimenomaan virkkaamisesta on ollut suuri apu, sillä virkatessani keskityn koko ajan katsomaan ja laskemaan mitä teen…

virkatessa pitää oikeasti keskittyä. Ehkä tämä on alitajuisesti yksi syy, miksi alunperinkin rupesin viime aikaisista tavoistani poiketen juuri virkkaamaan, enkä neulomaan. N17

Vastauksissa käsiteltiin runsaasti käsitöissä käytettyjä värejä. Värit mainittiin kolmessa- toista kirjoitelmassa yhteensä 23 kertaa ja kirjoitelmien perusteella värit olivat merkittä- vässä roolissa vastaajien surutyössä. Ne, ketkä mainitsivat värit, käyttivät niitä kirjoitusten mukaan tietoisesti symboloimaan jotain suruun ja menetykseen liittyvää tunnetta tai surun käsittelyssä. Niiden avulla muisteltiin läheisiä ja tietyt värit saattoivat symboloida yhteisiä kokemuksia menetetyn läheisen kanssa. Mustien ja harmaiden sävyjen koettiin symboloi- van surua, toivottomuutta ja apeaa mielialaa, mutta toisaalta myös rauhaa. Valkoinen liittyi viattomuuteen ja puhtauteen, se symboloi esimerkiksi menetettyä pienokaista. Toisaalta eräs vastaaja kertoi siitä, miten valkoinen väri toi liiaksi tuskallisia muistoja pintaan ja tä- män takia hän vältteli sitä käsitöissään surun keskellä. Eri väriset raidat symboloivat men- neitä kokemuksia ja muistoja.

Väreiksi valitsin valkoisen, vaalean harmaan ja tumman harmaan. Ne tuntui- vat rauhallisilta väreiltä. En halunnut käyttää täysin mustaa, se tuntui joten- kin liian synkältä ja toivottomalta. Toisaalta ei myöskään tuntunut hyvältä va- lita liian kirkkaita tai iloisia värejä. Halusin tehdä jotakin rauhallista ja kau- nista. Ehkä valkoinen jollakin tavalla symboloi menetettyä pienokaista, via- tonta ja puhdasta. Ja ehkä harmaan eri sävyt omaa mielialaani. En ollut vai- punut mihinkään synkkään epätoivoon, mutta tuntuu kuin harmaa verho olisi nostettu eteeni ja kaikki oli tasaisen harmaata. Nämä rauhalliset maanlähei- set värit tuntuivat turvallisilta. 17