Aktivismia, liikehdintää ja mahdollisuuksia? Zero waste -yhdistyksen jäsenten kokemuksia toiminnasta ja mahdollisuuksista

(1)

Aktivismia, liikehdintää ja mahdollisuuksia?

Zero waste -yhdistyksen jäsenten kokemuksia toiminnasta ja mahdollisuuksista

Maria Mäenpää 290970

Ympäristöpolitiikka

Historia- ja maantieteiden laitos

Yhteiskunta ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto

4.5.2020

Ohjaaja: Rauno Sairinen

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Laitos

Historia- ja maantieteiden laitos Tekijä

Maria Mäenpää

Ohjaaja

Rauno Sairinen Työn nimi

Aktivismia, liikehdintää ja mahdollisuuksia? Zero waste -yhdistyksen jäsenten kokemuksia toiminnasta ja mahdollisuuksista.

Pääaine

Ympäristöpolitiikka

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Päivämäärä 4.5.2020

Sivumäärä 66(+2)

Tiivistelmä

Tutkimuksen aiheena oli tarkastella zero waste -toimintaa Suomessa. Zero waste -toimintaan liittyvää tutkimusta ei ole tehty Suomessa vielä kovinkaan paljon, joten tutkimusaiheena se on itsessään arvokas. Tutkimuskysymyk- siä oli kolme: 1. Millaista zero waste -toiminta on aktivismina?; 2.Miten zero waste -yhdistyksen jäsenten kokemukset toiminnasta vastaavat yhteiskunnallisen liikkeen piirteitä?; 3.Miten zero waste -yhdistyksen jäsenten kertomasta kuvastuvat mahdollisuudet, haasteet ja poliittinen mahdollisuusrakenne?

Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat aktivismin -käsite, Della Portan & Dianin (1999, 14-15) määritelmä yhteiskunnallisten liikkeiden piirteistä, yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimus, poliittinen mahdollisuusrakenne sekä valtio-orientaatio (Dryzek ym. 2003). Aihetta tutkin haastattelemalla Zero Waste Finland ry:n jäseniä. Haas- tatteluita kertyi yhteensä 5 kpl. Haastattelut olivat muodoltaan puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Aineiston analyysimenetelmänä toimi kvalitatiivista sisällönanalyysi.

Tutkimustulosten mukaan zero waste -toiminnassa aktivismi tulee esiin sosiaalisen median, kuluttamisen tai elä- mäntavan ja järjestötoiminnan tasolla. Zero Waste Finland ry:n jäsenten kokemuksien kautta oli löydettävissä kaikki tarkastellut yhteiskunnallisen liikkeen piirteet. Jäsenten kuvaukset toiminnan mahdollisuuksista ja haasteista vaihtelivat. Kaikki haastateltavat näkivät mahdollisena zero waste -toiminnan suosion kasvamisen. Mitään suurta ja aiemmasta erottuvaa mahdollisuutta ei tutkimuksessa tullut esiin, mutta erityisesti ympäristöteemojen ajankohtaisuus vaikutti haastateltavien mielestä siihen, että nyt on zero waste -toiminnan kannalta hetki toimia.

Zero waste -toimintaan ja -elämäntapaan liittyvää tutkimusta on tehty vähän. Tutkimuksen edetessä heräsikin monia jatkotutkimusideoita. Tutkia voisi esimerkiksi zero waste -toimintaa arjen tasolla, zero waste -toimijoiden sitoutumista toimintaan tai yhdistykseen, toiminnassa koettua yhteisöllisyyttä, perinteiseen politiikkaan kohdistuvia näkemyksiä ja suhtautumistapoja toimijoiden keskuudessa, toimijoiden näkemystä toiminnan tule- vaisuudesta sekä zero waste -toimintaan osallistuvien sosiaalista rakennetta.

Avainsanat

Zero waste, aktivismi, yhteiskunnalliset liikkeet, poliittinen mahdollisuusrakenne.

(3)

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 1

2 TAUSTAA ... 3

2.1 Ympäristöliike ja jätteen vähentäminen ... 3

2.2 Jäte ja lainsäädäntö ... 4

2.3 Zero waste -ilmiö... 5

2.4 Zero Waste Finland ry ... 8

2.5 Aiempi tutkimus zero waste -ilmiöstä ... 9

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ... 11

4 TEORIA ... 12

4.1 Aktivismi ... 12

4.2 Yhteiskunnalliset liikkeet ... 13

4.3 Yhteiskunnallisten liikkeiden lähihistoriaa ... 14

4.4 Poliittinen mahdollisuusrakenne ... 16

4.5 Valtio-orientaatio... 19

4.6 Teorian hyödyntäminen tutkimuksessa ... 20

5 TUTKIMUSMENETELMÄ JA -AINEISTO ... 24

5.1 Tutkimusnäkökulma ... 24

5.2 Tutkimusaineisto ja tiedonhankinta... 24

5.3 Analyysimenetelmät ... 28

5.4 Tutkimusprosessin vaiheet ... 29

6 TULOKSET ... 32

6.1 Haastateltavien tausta ... 32

6.2 Zero waste, elämäntapa ja yhdistystoiminta... 33

6.2.1 Zero waste ja sen tärkeys ... 33

6.2.2 Yhdistyksessä ja liikkeessä toimijat ... 34

6.2.3 Organisoituminen ... 35

6.2.4 Yhteisöllisyys ... 35

6.2.5 Vastaanotto, uskottavuus ja suosio... 36

6.2.6 Koettu muutosvoima ... 38

6.3 Vaikutusta viestinnällä, kampanjoilla ja tapahtumilla ... 39

6.3.1 Mihin tai kehen vaikutetaan? ... 39

6.3.2 Tavoitteet ... 39

(4)

6.3.3 Vaikutuskeinot ... 40

6.3.4 Viestintä ... 40

6.3.5 Yhteistyökumppanit ... 41

6.4 Mahdollisuudet, haasteet ja mahdollisuusrakenne ... 41

6.4.1 Suosion kasvattaminen ... 41

6.4.2 Tavoitteiden saavuttaminen... 42

6.4.3 Politiikka ja poliittisten instituutiot ... 44

6.4.4 Perinteinen media ja mediakehys ... 44

6.4.5 Sosiaalinen media ... 45

6.4.6 Ympäristöteemat ... 46

7 ANALYYSI JA POHDINTA ... 47

7.1 Toiminta aktivismina ... 47

7.2 Yhteiskunnallisen liikkeen piirteet ... 48

7.3 Mahdollisuudet, haasteet ja toimintaympäristö ... 50

7.4 Eettisyys ja luotettavuus ... 52

8 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 54

8.1 Jatkotutkimus... 55

LÄHTEET ... 57

(5)

1 JOHDANTO

Keväällä 2018 katsoin teeveestä asiaohjelmaa, jossa zero waste -elämäntapaa noudattava ihminen esitteli elämäänsä. Vuoden alusta asti kertyneet sekajätteet hän oli kerännyt hillopurkkiin.

Kaupasta hän vältti ostamasta liian pakattuja tuotteita ja kertakäyttöiset tuotteet hän oli korvan- nut kestoversioilla. Vuoden 2018 aikana zero waste (myös nollahukka) alkoi nousta yhä use- ammin esiin eri yhteyksistä. Jätteettömyys alkoi kiinnostaa ihmisiä. Aiheesta ilmestyi kirja Zero waste - Jäähyväiset jätteelle (Sillanaukee 2018) ja Suomen ensimmäinen zero waste -yhdistys Zero Waste Finland ry aloitti toimintansa keväällä 2018 (Zero Waste Finland ry 2019a).

Zero waste -ajattelu sai myös sosiaalisessa mediassa huomiota. Syyskuussa 2018 Zero Waste Finland ry järjesti sosiaalisen median kampanjan nimeltään Zero Waste Syyskuu. Kampanjan kautta eri blogiaktiivit innostuivat testaamaan zero waste -elämää kuukauden ajan. Vuoden 2019 aikana Zero Waste Finland ry:n tapahtumat sekä Muoviton maaliskuu- ja Zero Waste Syyskuu -kampanjat lisäsivät yhdistyksen ja Zero Waste -ajattelun tunnettavuutta. Esimerkiksi Muoviton maaliskuu -kampanja toi Zero Waste Finland ry:lle yli 1000 uutta seuraajaa In- stagramissa (Zero Waste Finland ry 2019c).

Zero waste onkin kasvattanut suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana. Zero waste -ajattelussa on kyse jätteettömyydestä ja arjessa tapahtuvista valinnoista. Samaan aikaan se on kuitenkin myös yhteiskunnallista vaikuttamista niin yksilötasolla kuin kollektiivisesti. Yksilön tasolla esimerkiksi ostovalintojen kautta voidaan pyrkiä vaikuttamaan vallitseviin rakenteisiin. Toisaalta myös internetissä voidaan vaikuttaa toisiin keskustelemalla ja jakamalla vinkkejä. Yksilötason lisäksi toiminnassa on kollektiivinen taso. Internetin, sosiaalisen median, muiden viestintä tek- nologioiden ja järjestön kautta syntyy kollektiivinen verkosto. Suuremman joukon kulutuskäyt- täytymisellä on suurempi vaikutus verrattuna yhden ihmisen valintoihin.

Tutkimustehtävänäni on tutkia zero waste -toimintaa. Keskitän tutkimukseni kahteen tasoon aktivismin ja yhteiskunnallisen liikkeen -käsitteiden kautta. Näiden lisäksi tarkastelen sitä, miten toiminnassa mukana olevat kokevat mahdollisuudet, haasteet ja toimintaympäristön. Tutkin asiaa haastattelemalla zero waste -yhdistyksen jäseniä. Haastattelut ovat muodoltaan puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään kvalitatiivista si- sällönanalyysiä.

Koen tutkimusaiheen tärkeäksi monesta syystä. Ensinnäkään zero waste -toimintaa ei ole tut- kittu Suomessa vielä paljon. Muutamia pro gradu -tutkielmia ja opinnäytetöitä tosin löytyy.

(6)

Kukaan ei myöskään ole tarkastellut zero waste -toimintaa aktivismin, yhteiskunnallisen liikkeen, mahdollisuuksien, haasteiden ja toimintaympäristön osalta. Toiseksi tutkimusaiheeni on tärkeä, koska se pureutuu poliittisen toimintaympäristön muodostumiin mahdollisuuksiin, jotka ovat tapauskohtaisesti aina erilaisia. Kolmanneksi aihe on mielestäni tärkeä myös, koska kes- kityn tuomaan esiin toimijoiden näkemyksen, mikä tuo mielestäni tutkimukseen myös oman lisäarvonsa. Tutkimus ei siis ole pelkästään tutkijan näkemys asiasta.

Tutkimusraportin rakenne on seuraavanlainen. Luvussa kaksi esittelen tutkimuksen kohteena olevan tutkimusilmiön. Tuon esiin ympäristöliikkeen ja jätteeseen liittyvän toiminnan taustaa sekä aiheen kytköksiä lainsäädäntöön. Esittelen zero waste -ilmiön ja Zero Waste Finland ry:n ja lopuksi tuon esiin viimeaikaista tutkimusta zero waste -ilmiöstä. Tutkimusilmiön jälkeen luvussa kolme esittelen tutkimustehtävän ja tutkimuskysymykset. Luvussa neljä käyn läpi tutkimuksen teorian eli taustoitan aiheeseen liittyvää tutkimusta ja taustateoriaa.

Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat aktivismi, yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimus, poliittinen mahdollisuusrakenne ja valtio-orientaatio. Näistä ensin tarkastelen aktivismia. Toi- sena sitä, miten tutkimuskirjallisuus käsittää yhteiskunnalliset liikkeet. Kolmantena kerron yhteiskunnallisista liikkeistä tehdystä tutkimuksesta. Neljäntenä tuon esiin toimintaympäristön mahdollisuuksia kuvaavan poliittisen mahdollisuusrakenteen, jonka jälkeen esittelen valtion suhtautumista luokittelevaa valtio-orientaatiota. Viimeisenä kuvaan sitä miten sovellan taustateoriaa tutkimuksessa. Teoriaosuuden jälkeen luvussa viisi esittelen tutkimuksessa käytetyt ai- neistonhankinta- ja analyysimenetelmät. Luvussa kuusi esittelen tutkimushaastattelun tulokset.

Katson hyödylliseksi avata haastattelutulokset kokonaan tutkimuksen läpinäkyvyyden varmis- tamiseksi ja tehdä analyysin erikseen. Tuloksia analysoin ja pohdin luvussa seitsemän. Viimei- sessä osiossa eli luvussa kahdeksan tuon esiin tutkimuksen keskeiset johtopäätökset sekä tutkimuksen aikana virinneet jatkotutkimusideat.

(7)

2 TAUSTAA

2.1 Ympäristöliike ja jätteen vähentäminen

1960 -luvulla tapahtui murros kohti ympäristönsuojelua. Ennen tätä suojelu oli esteettistä, kult- tuurimaisemallisista tai tutkimussyistä perusteltua, mutta saateongelmien ja luonnonvarojen eh- tymisen saadessa enemmän huomiota tilanne muuttui. Ympäristöongelmista alkoi muotoutua oma politiikan lohkonsa 1970-luvun taitteessa. 1970 -luvun laman myötä kuitenkin ympäristö- asiat jäivät taka-alalle vuosikymmenen loppuun saakka. (Rannikko 1996, 60).

Koijärvellä 1979 ympäristöaktivistit ottivat ohjat omiin käsiinsä pyrkiessään estämään lintujär- ven kuivaamisen. Konflikti oli pitkäkestoinen. Se sai julkisuutta mediassa ja herätti keskustelua.

Samaan aikaan oli meneillään myös muita ympäristöön liittyviä konflikteja. Ilomantsin Hattu- vaarassa vastustettiin vesakkomyrkytyksiä ja Lappajärvellä asukkaat vastustivat vedenpinnan laskua. (Rannikko 1996, 61.) Järvikosken (1981, 313) mukaan Koijärvi-liike oli vuoden 1979 liikkeistä ensimmäinen ja merkittävin. Sitä on kuvattu myös esimerkiksi paikallisten ympäris- tökamppailujen edelläkävijäksi (Konttinen & Peltokoski 2000, 111-112). Koijärvi-liikkeessä toimineita on myöhemmin ollut niin vihreän puolueen kansanedustajina ja ministereinä (Helin 2008, 111).

Vesien suojelusta painopiste siirtyi myöhemmin villin luonnon suojeluun (Rannikko 1996, 62).

Esimerkiksi vuonna 1988 koko valtakunnan tietoisuuteen ja puheenaiheeksi nousi Talaskan- kaalla metsäkiista, kun Pohjois-Savossa Vieremällä aktivistit pyrkivät estämään vanhan metsän hakkuut (Hämäläinen 2016). Myöhemmin 1990-luvun puolivälissä oman murroksensa muo- dosti eläinoikeusliike (Konttinen ja Peltokoski 2000, 112). Laittomat turkistarhaiskut vuonna 1995 nousivat nopeasti julkisuuteen ja olivat lähtöliike julkiselle eläintenoikeus protestille (Konttinen ja Peltokoski 2000, 111).

Ympäristöhuoli ei ole näkynyt vain edellä käsiteltyjen teemojen kautta, vaan myös jätteisiin on kiinnitetty huomiota. Paperiliike syntyi vaikuttamaan 1983. Eri järjestöistä koostuva liike perustettiin, koska kierrätyspaperin vastaanotto oli ehtymässä kansalaisjärjestöiltä. Ensimmäistä liikkeen järjestämää paperipäivää vietettiin 16.4.1984. Mukana toiminnassa olivat esimerkiksi Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri, Marttaliitto ja Suomen 4H-liitto. Vuonna 1985 liikkeen teema laajeni paperista muihin raaka-aineisiin. Huhtikuussa 1985 olikin nuukuuden vuosipäivä.

Seuraavana vuonna paperiliike muuttui kierrätysliikkeeksi ja nuukuuspäivä vaihtui nuukuus- viikoksi. Kierrätysliike on vaikuttanut esimerkiksi aloittein ja kannanotoin sekä myötävaikut-

(8)

tanut ympäristökasvatuksen ja ihmisten aktivoinnin parissa. (Koski 2008, 194-195; Kierrätys- liike 2020a.) Sittemmin liikkeen toiminta näyttää kuitenkin hiljentyneen. Nuukuusviikko toimintaa ei enää järjestetä koordinoidusti ja liikkeen internet-sivuja ei enää päivitetä (Kierrätys- liike 2020b).

Suomen luonnonsuojeluliitto on myös osaltaan vaikuttanut ekologiseen kuluttajuutta ja jätetee- maa. Se kytkeytyy osin myös kierrätysliikkeeseen, koska sen alaisia organisaatioita oli jäsenenä kierrätysliikkeessä. Suomen luonnonsuojeluliitto toimi rahoituksen hakijana Suomen ensim- mäisille, Riihimäellä vuonna 1990 järjestetyille, kierrätysmessuille. Se järjesti 1989 jätehuollon teemavuoden, johon kuului esimerkiksi koulutuksia ja aloitteita aiheeseen liittyen. Vuosina 1997-1998 Suomen luonnonsuojeluliitto järjesti myös kampanjan vastuulliseen kuluttajuuteen liittyen. (Koski 2008, 194-1995, 199.)

Jätteeseen liittyvää toimintaa tekee myös Roska päivässä -liike tai roskaliike, joka perustettiin 2000. Liikkeen on perustanut tyttäriensä kanssa Tuula-Maria Ahonen, joka on toimittaja ja so- siaalipsykologi. Liikkeen jäsen kerää roskan päivässä ja kutsuu liikkeeseen yhden uuden hen- kilön. Roskaliike on edelleen aktiivinen ja sillä on internet-sivut useammalla kiellellä sekä Fa- cebook-sivut niin suomeksi kuin englanniksi. Roskaliikkeen suomenkielisessä Facebook-ryh- mässä on 6000 jäsentä. (Lindholm 2006; Roska päivässä 2020; Roska päivässä 2020b.)

2.2 Jäte ja lainsäädäntö

Jäte ei ole ollut pelkästään liikkeiden, kansalaisjärjestöjen tai yksittäisten ihmisten asia. Siihen liittyy myös valtiotasoista ja ylikansallista politiikkaa ja lainsäädäntöä. Ensimmäistä kertaa 1978 säädetty jätehuoltolaki (673/1978) kiinnittyi virallisesti laissa olevaan jätteen määritelmän soveltamiseen, kun tätä aikaisemmin jätesäätelyä toteutettiin terveydensuojelulainsäädännön osana (Suomen ympäristökeskus 2006, 9). Viime vuosina erityisesti Euroopan Unionin lainsää- däntö on tuonut uudistuksia jätehuoltoon liittyen.

Esimerkiksi jätehuoltolaissa (646/2011) oleva etusijajärjestys on alun perin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä (2008/98/EY). Etusijajärjestys koskee ammattimaisia sekä kunnallisia toimijoita, mutta myös kotitalouksien on huomioitava se mahdollisuuksiensa mukaan (Ympäristöministeriö 2012, 2). Etusijajärjestyksen mukaan jätteen määrää on etusijaisesti pyrittävä vähentämään ja jätettä on pyrittävä käyttämään uudelleen.

”Kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava seuraavaa etusija- järjestystä: Ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta.

(9)

Jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudel- leenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin, mukaan lukien hyödyntäminen energiana. Jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä.” Jätelaki (646/2011) 2 luku, 8 §, 1 momentti.

Euroopan parlamentti on myös tehnyt muita jätteitä koskevia linjauksia. Se on päättänyt joi- denkin kertakäyttöisten muovituotteiden kieltämisestä sen alueella vuoteen 2021 mennessä (Chatain ym. 2019). Muoviset ruokailuvälineet, pumpulipuikot ja pillit kuuluvat kiellettyihin tuotteisiin (Chatain ym. 2019). Parlamentin päätöksellä vuoteen 2025 mennessä EU:n alueella on kierrätettävä 55% yhdyskuntajätteestä (Lietzén & Saloranta 2018).

2.3 Zero waste -ilmiö

Zero waste -termi on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa Paul Palmer lanseerasi sen yritystoimin- tansa yhteydessä 1970 -luvulla. Toimintaideana oli yksinkertaisesti myydä eteenpäin toisille tarpeettomia kemikaaleja. (Palmer 2019.) Termiä onkin käytetty yritysrintamalla kuvaamaan jätteenmäärän minimoimista. Nykyisin zero waste -termi on kuitenkin tullut tunnetuksi yksi- tyiselämän kulutusvalintoihin heijastuvana ajatusmaailmana ja se on kasvattanut suosiotaan myös Suomessa viimeisen parin vuoden aikana.

Zero waste -ajattelun kautta ihmiset pyrkivät vähentämään omassa arjessa syntyvän jätteen määrää päämääränään jätteetön elämä (Zero Waste Finland ry 2019a; Meritähti 2019). Zero waste-ajattelun näkökulmasta jäte on kaikkea kierrätyskelvotonta ja suomalaisessa jätteenkä- sittelyssä jätteenpolttolaitokselle päätyvää sekajätettä (Zero Waste Finland ry 2019a).

Zero waste -ajattelu ei kuitenkaan ole pelkästään jätteetöntä elämää vaan se myös kannustaa ihmisiä pyrkimään kestävämpää elämäntapaa kohti (Zero Waste Finland ry 2019a). Sillan- aukeen (2018, 41) mukaan zero waste onkin tietoista elämistä. Arkisten kulutusvalintojen li- säksi zero waste -ajattelun periaatteet ovat laajennettavissa hieman yllättävillekin elämänalu- eille. Sillanaukee (2018, 49-51) tuo esiin yhteiskunnalle ja ympäristölle hyödyllisten sijoitus- kohteiden merkitystä kestävämmän tulevaisuuden rakentajana sekä nostaa esille internetin käy- tön rajoittamisen vaikutukset energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.

Zero waste -ajattelun kytkeytymistä arkipäivän elämään havainnollistaa esimerkiksi Zero Waste Finland ry:n (2019h) internetsivuillaan esittelemä 5 kohtainen ohjesääntö (Kuva 1).

(10)

Sääntö on käännös englanninkielisestä viiden R:n säännöstä (kts. Johnson 2011). Ohjesääntö muotoutui alun perin, kun Johnson listasi vinkkejä helpottamaan zero waste -ajattelun soveltamista arkielämässä (Johnson 2011).

Ohjesäännön ensimmäisen kohdan mukaan jätteen määrää pyritään vähentämää esimerkiksi kieltäytymällä itselle turhista, kertakäyttöisistä tai kertakäyttömuovisista asioista. Toiseksi kar- sitaan ylimääräistä kulutusta ja omaisuutta, minkä on tarkoitus helpottaa arjessa ylimääräisten asioiden huomaamista. Kolmanneksi jo olemassa olevia tavaroita pyritään käyttämään uudelleen, mihin sisältyy myös asioiden korjaamaan ja kestotuotteisiin siirtyminen. Neljänneksi tur- haksi päätyvä asia pyritään kierrättämään. Viimeisenä ohjesäännon kohtana on kompostointi, jonka avulla ravinteet voidaan palauttaa luonnonkiertokulkuun. (Zero Waste Finland ry 2019h.)

1. Kieltäydy 2. Karsi

3. Käytä uudelleen 4. Kierrätä

5. Kompostoi

Kuvio 1. Viiden K:n sääntö (Zero Waste Finland ry 2018).

Sillanaukeen (2019) mukaan nollahukka eli zero waste on kiertotalouden soveltamista arkielä- mässä. Zero waste -ajattelulla voidaankin nähdä olevan yhtäläisyyksiä kiertotalouden kanssa.

Kiertotaloudessa jo olemassa olevia materiaaleja käytetään hyväksi parhain menetelmin, niin ettei luonnonvaroja tarvitse kuluttaa (Sjöstedt 2019). Jätteen määrä vähenee, kun materiaalit ja tuotteet kiertävät (Arponen ym. 2014, 2). Kiertoa edesauttaa esimerkiksi tuotteiden suunnittelu kestävimmiksi, huollettaviksi, uudelleen käytettäviksi, helposti kierrätettäviksi tai lopulta toi- sessa arvoketjussa käytettäviksi (Arponen ym. 2014, 2). Materiaalin käytön lisäksi myös suhde omistamiseen on erilainen. Kestävässä kiertotaloudessa palveluiden kuluttaminen eli vuokraus, kierrätys ja jakaminen, korvaavat yksittäisten tavaroiden omistajuuteen perustuvan talouden (Sjöstedt 2019).

(11)

Kansainvälisesti zero waste -ajattelua ovat tehneet tunnetuksi sosiaalisen median aktiivit, kuten Bea Johnson, Kathryn Kellogg ja Lauren Singer. Johnson ja hänen miehensä päättivät muuttaa elämäntapaansa, jotta heidän lapsillaan olisi parempi tulevaisuus (Johnson 2016). Kellogg alkoi alun perin hyvänlaatuisen kasvainlöydöksen myötä vältellä hormonaalisia haitta-aineita vähen- tämällä muovialtistustaan sekä tekemällä ruokansa ja siivousaineensa itse (Kellogg 2019). Sin- ger puolestaan sai inspiraation Zero Waste -matkalleen seurattuaan opiskelijakollegaansa, joka toi eväänsä viikoittain luennoille kertakäyttöiseen muoviin pakattuina (Singer 2019).

Blogiaktiivien lisäksi erilaiset järjestöt myötävaikuttavat Zero Waste -ajatteluun. Yksi kansain- välinen organisaatio on Zero Waste International Alliance. Organisaation tarina juontaa juu- rensa aina vuoteen 2002 (Zero Waste International Alliance 2015a). Se perustettiin lisäämään yhteisöjen tietoisuutta jätteenkäsittelyn paremmista vaihtoehdoista (Zero Waste International Alliance 2015b). Euroopan tasolta löytyy Zero Waste Europe, joka on jäsenistään muodostuva toimijaverkosto (Zero Waste Europe 2019a). Zero Waste Europe rekisteröitiin virallisesti 2013, mutta toimintaa kuten tapaamisia oli järjestetty vuodesta 2011 asti GAIA-verkoston (Global Alliance for Incinerator Alternatives) kautta (Zero Waste Europe 2019c). Zero Waste Europen jäsenet kehittävät toimintaa kansallisella tasolla ja Zero Waste Europessa työskentelevät ihmiset tekevät Euroopan tasoista politiikkaa (Zero Waste Europe 2019a). Zero Waste Europe - verkoston paikallisyhdistykset painottuvat Keski- ja Etelä-Eurooppaan (Zero Waste Europe 2019b).

Suomalaisessa yhteiskunnassa zero waste -ajattelu on levinnyt ihmisten tietoisuuteen viimeisen parin vuoden aikana. Sitä on käsitelty uutisissa, dokumenteissa ja keskusteluohjelmissa, mutta erityisesti se on nousut esiin sosiaalisen median kautta. Suomalaiset bloggarit ja Instagram- käyttäjät ovat tehneet ajatusmaailmaa tutuksi omien kokeilujensa tai elämäntapamuutostensa kautta. Suosiota zero waste on saavuttanut myös yhteisöpalvelu Facebookissa. Vuonna 2015 perustetussa omassa suomenkielisessä Facebook-ryhmässä on nykyisin 5000 jäsentä (Vähem- män jätettä – Zero Waste Finland 2019). Ryhmästä löytyy keskustelua, kysymyksiä, vinkkejä ja neuvontaa aina tavallisen arjen ekologisista valinnoista erikoisempiin aiheisiin, kuten rinta- mamiestalon ekologiseen remonttiin. Näiden kanavien lisäksi nykyään Zero waste -ajattelua edistämään on noussut oma yhdistyksensä.

(12)

2.4 Zero Waste Finland ry

Zero Waste Finland ry aloitti toimintansa vuonna 2018 (Zero Waste Finland ry 2019a). Tavoit- teenaan yhdistyksellä on vaikuttaa suomalaisten kulutusasenteisiin ja tuottaa kestävästä elä- mäntavasta vallitseva (Zero Waste Finland ry:n 2019g). Suomalaisten suhtautumista pyritään muuttamaan tempausten, yhteistyön ja rakenteellisen vaikuttamisen kautta (Zero Waste Finland ry 2019a). Yhdistys jakaa nettisivuillaan informaatiota tulevista tapahtumista, jäseniensä kir- joittamia artikkeleita ja mielipidekirjoituksia kestävään elämäntapaan liittyen. Yhdistys myös järjestää monenlaisia pienemmän luokan tempauksia nyyttäri-illoista tumppitalkoisiin. Isom- mista tempauksista se osallistuu Muoviton maaliskuu -haasteen järjestämiseen ja järjestää Zero Waste Syyskuu -haasteen.

Muovittoman maaliskuun -haasteen ideana on saada ihmiset kuukauden ajan kiinnittämään huomio arjessaan käyttämänsä muovin määrään ja vähentämään sitä. Haasteeseen kuuluu, että ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan haasteesta sosiaalisessa mediassa. Tämä tapahtuu liittä- mällä omaan sosiaalisen median päivitykseen hashtagilla varustetun tekstin ”#MuovitonMaa- liskuu”. Zero Waste Finland ry oli mukana haasteen toteuttamisessa ja jakoi sosiaalisen median tileillään vinkkejä muovittomuuteen (Zero Waste Finland ry 2019c). Yhdistyksen lisäksi Muo- vitonta Maaliskuuta olivat 2019 järjestämässä Heidi Hautala, Finlayson, Sinituote, Stockmann ja It's Pure Oy (Zero Waste Finland ry 2019e).

Zero Waste Syyskuu -haasteen tarkoituksena on saada ihmiset vähentämään tuottamansa jät- teen määrää. Muoviton maaliskuu -haasteen tapaan Zero Waste Syyskuu on ollut sosiaalisessa mediassa vahvasti esillä. Haasteeseen osallistuva voi jakaa sosiaalisessa mediassa haastekuvan, johon merkitsee mitä tekoja aikoo kuukauden aikana suorittaa, ja lisäksi kokemuksiaan voi jakaa liittämällä päivitykseensä hashtagilla varustetun tekstin ”#ZeroWasteSyyskuu” (Zero Waste Finland ry 2019d). Haasteeseen kuuluu myös paljon pienempiä tapahtumia. Yhtenä täl- laisena tapahtumana Zero Waste Finland ry järjesti yhdessä Kodin kestot ry:n kanssa ompelu- pajan Helsingin keskuskirjasto Oodissa (Zero Waste Finland ry 2019d).

Yhdistys on pyrkinyt vaikuttamaan ihmisten kautta poliitikkoihin. Keväällä 2019 käytiin edus- kuntavaalit ja europarlamenttivaalit. Zero Waste Finland ry kannusti ihmisiä vaikuttamaan ää- nestämällä kevään vaaleissa (Zero Waste Finland ry 2019f; Zero Waste Finland ry 2019j). Yh- distys kannusti ihmisiä niin ikään vaikuttamaan politiikkoihin osallistumaan ilmastomarssille, jossa se oli myös omalla kokoonpanollaan mukana huhtikuussa 2019 (Zero Waste Finland ry

(13)

2019f; Zero Waste Finland ry 2019c). Lisäksi se rohkaisi ihmisiä osallistumaan sosiaalisen median #olenvalmis -kampanjaan (Zero Waste Finland ry 2019j). Kampanjan tarkoituksena oli vaalien alla kertoa päättäjille ihmisten valmiudesta tekoihin ilmastonmuutoksen estämiseksi.

Jos yhdistyksen suosiota mitataan jäsenmäärän perusteella, ei se ole ollut vielä hurjaa. Yli vuoden toimittuaan sen jäsenmäärä oli 112 heinäkuussa 2019 (Mannila 2019). Toisaalta se on aktiivinen toimija Instagramissa ja on saavuttanut siellä enemmän näkyvyyttä. Lokakuussa 2019 sillä oli yli 9000 Instagram seuraajaa (Zero Waste Finland ry 2019b). Yhdistykselle lisää seu- raajia on tuonut muun muassa kampanjointi. Muoviton maalliskuu -kampanja vuonna 2019 toi Zero Waste Finland ry:lle yli 1000 uutta seuraajaa Instagramissa (Zero Waste Finland ry 2019c).

Lisäksi näkyvyyttä yhdistykselle ja sen edustamalle ajattelumaailmalle ovat tuoneet myös sosiaalisen median aktiivit, kuten bloggarit ja Instagram-käyttäjät.

2.5 Aiempi tutkimus zero waste -ilmiöstä

Tutkimusta zero waste -ajattelusta ihmisten arjessa tai zero waste -elämäntavasta on tehty aika vähän. Zero waste -hakusanalla löytyy kyllä tutkimusta, mutta hyvin erilaisista näkökulmista.

Zero waste -aiheen tutkimukset liittyvät esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa (esim. Rissanen 2013; Häkkinen 2015) ja kaupungeissa (esim. Zaman & Lehmann 2011) tapahtuvaan jätteen vähentämiseen. Viime aikoina zero waste -aiheeseen tai nollahukkaan -elämäntapana liittyvää tutkimusta on alkanut ilmestymään enemmän Suomessa. Osaan näistä tutkimuksista törmäsin vasta tutkimushaastattelut tehtyäni, eivätkä ne olleet ilmestyneet taustatutkimusta tehdessäni keväällä 2019.

Tran (2019) tutki opinnäytetyössään kirjallisuuskatsauksen ja kyselyn avulla zero waste -elä- mäntapaa Tampereella. Tutkimuskyselyyn vastanneista 70 % piti zero waste -elämäntapaa tar- peellisena, mutta ainoastaan 20 % eli sen mukaisesti (Tran 2019, 40). Vastaajien keskuudessa koettiin erityisesti, että zero waste -kauppojen olemassaolo voisi helpottaa elämäntapaan siir- tymistä (Tran 2019, 40).

Laine (2020) on selvittänyt pro gradu -tutkielmassaan elintarviketuotepakkausten tarpeelli- suutta nollahukkaelämäntyyliä harjoittavien ihmisten näkökulmasta. Tutkija havaitsi niin teoriaosuuden kuin haastattelujen perusteella, että elintarvikepakkaukset ovat tarpeellisia, mutta ei-välttämätöntä ja liian vahvaa pakkaamista tulisi välttää (Laine 2020, 76). Laine myös teki tutkimuksessa oman huomionsa, jonka mukaan nollahukkakuluttajien joukossa oli enemmän 20-30 vuotiaita ja naisia (Laine 2020, 77).

(14)

Pedersen (2017) tutki zero waste -yhteisön sosiaalisen median käyttöä mielekkään ilmastoakti- vismin tekemisessä. Tutkimus kohdistui tanskalaiseen zero waste -yhteisöön. Tutkimus havaitsi, että sosiaalista mediaa käytetään hyvin monella tapaa. Jokapäiväisessä elämässä sosiaalinen media toimii innoituksen lähteenä sekä keinona jakaa kokemuksia ja tuntea itsensä osaksi yh- teisöä, mikä auttaa ylläpitämään aktivismia. (Pedersen 2017.)

(15)

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Tutkimukseni tutkimustehtävänä on tarkastella yleisesti zero waste -toimintaa. Zero waste on muodostunut viime vuosina mielenkiintoiseksi ilmiöksi, johon liittyy ihmisten omatoimista aktiivisuutta sekä organisoitua yhdistystoimintaa. Olin kiinnostunut siitä, mitä zero waste -toiminta on yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasolla sekä millaisia mahdollisuuksia zero waste - toiminnassa mukana olevat kokevat toiminnalla olevan. Tutkimus rajautui tarkastelemaan zero waste -toimintaa aktivismina, yhteiskunnallisen liikkeen piirteiden sekä toiminnassa olevien mahdollisuuksien, haasteiden ja toimintaympäristön kautta.

Omien havaintojeni perusteella zero waste -yhteisö on Suomessa melko hajanainen. Zero waste -yhteisöjä on Facebookissa, mutta oikeastaan ainoa virallisesti järjestäytynyt taho on Zero Waste Finland ry. Päätinkin rajata tutkimuksen keskittymään Zero Waste Finland ry:een ja tutkia sen jäsenten kokemuksia. Tutkittavien jäsen statuksen koin myös edustavan kokeilua laa- jempaa sitoutumista zero waste -ajatteluun. Yhdistyksen piiristä ihmisiä voisi olla myös hel- pompi tavoittaa. Zero Waste Finland ry on myös listannut tavoitteikseen tehdä kestävästä elä- mäntavasta vallitseva (Zero Waste Finland ry 2019a). Sen toiminta on siis selkeästi myös poliittista, mikä tuo oman lisänsä tutkimukseen niin aktivismin kuin liikkeen tutkimuksen näkö- kulmasta.

Tutkimuskysymykset:

1. Millaista zero waste -toiminta on aktivismina?

2. Miten zero waste -yhdistyksen jäsenten kokemukset toiminnasta vastaavat yhteiskunnalli- sen liikkeen piirteitä?

3. Miten zero waste -yhdistyksen jäsenten kertomasta kuvastuvat mahdollisuudet, haasteet ja poliittinen mahdollisuusrakenne?

(16)

4 TEORIA

4.1 Aktivismi

Aktivismi on jonkin asian puolesta tapahtuvaa tavanomaisesta tai rutiininomaisesta poikkeavaa toimintaa. Aktivismi voi olla muodoltaan monenlaista aina keskustelusta mielenosoitukseen.

Se on kuitenkin jollain tavoin suhteessa tavanomaiseen tai rutiiniin. Rutiininomainen valitus ei ole laskettavissa aktivismiksi. Aktivismin muodot voivat vaihdella protestista ja taivuttelusta, ei-yhteistyöhön ja väkivallattomaan väliintuloon sekä aina väkivaltaisiin keinoihin asti. (Martin 2007, 19-21.)

Kansalaisaktivismilla taas viitataan yhteiskuntaan suuntautuvaan kansalaistoimintaan, joka on aktiivista ja aloitteellista (Kotimaisten kielten keskus 2020). Se on yhteiskunnallista vaikuttamista. Rasimuksen (2006, 17) mukaan kansalaisaktivismi on suhteessa toimivaan kansalaisyh- teiskuntaan, jolla viitataan valtion ulkopuolisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Lappalainen (2020) katsoo, että kansalaisaktivismilla on yhteyksiä Ulrich Beckin alapolitiikka-käsitteeseen.

Alapolitiikka tarkoittaa, että vaikuttaminen tapahtuukin alhaalta ylös suuntautuvasti, jolloin pe- rinteisen politiikan ulkopuoliset tekijät nousevat vaikuttamaan yhteiskunnassa (Jokinen & Saa- risto 2006 ref. Beck 1995, 31-41).

Vaikka aktivismilla on ehkä negatiivinenkin leima median uutisoinnin myötä, sen kautta on parannettu Suomessa niin työläisten kuin muidenkin ryhmien asemaa. Nykypäivän aktivismi ei kuitenkaan ole pelkästään mielenosoittamista kadulla, vaan se on yhä monimuotoisempaa. Uu- den tyyppisenä poliittisena voidaan nähdä se, kuinka ihmisten voivat ratkaista ja nostaa ongel- miaan julkiseen keskusteluun internetin avulla (Lappalainen 2005, 8). Poliittisena voidaan nähdä tämän lisäksi yhteiskunnallisten rakenteiden muutosta edistävien kulutusvalintojen tekeminen (Laine & Jokinen 2001, 50). Aktivismilla voi olla myös muita yhä erinäisempiä muotoja kuten käsityöaktivismi osoittaa (käsityöaktivismista esim. Perttula 2018). Nykypäivänä aktivismia voidaan toteuttaa siis internetissä, arkipäiväisten valintojen kautta sekä esimerkiksi käsitöin.

Erilaisia aktivismin muotoja on myös tarkastellut esimerkiksi Stranius (2009). Hän jakaa aktivismin neljää eri ulottuvuuteen aktivistin sitoutumistason ja aktiivisuuden perusteella. Reppu- ja elämäntapa-aktivistit ovat aktiivisia henkilöitä, jotka eivät sitoudu pelkästään yhdessä järjes- tössä toimimiseen. Järjestöpuurtajat osallistuvat aktiivisesti sekä sitoutuneesti järjestötoimin- taan sekä heillä voi olla esimerkiksi muodollisesti nimetty asema järjestössä. Kevytaktivistia kuvaa passiivisuus ja sitoutumattomuus. Kevytaktivisti toimii niin halutessaan: hän saattaa esimerkiksi vedota ihmisiin Facebookissa tai tehdä suoralahjoituksen. Rivijäsen on sitoutunut ja

(17)

passiivinen henkilö, joka maksaa jäsenmaksua ja osallistuu vain joskus järjestön toimintaan esimerkiksi vuosikokoukseen. Straniuksen mukaan näistä aktivismin muodoista nousussa on ollut kevytaktivismi. (Stranius 2009, 158-160.) Myös Salminen (2006, 43) on havainnut tutkimuksessaan järjestötoiminnan muuttuneen sitoutumisasteeltaan kevyemmäksi.

4.2 Yhteiskunnalliset liikkeet

Syvällisen määritelmän tekeminen yhteiskunnallisista liikkeistä on hankalaa, koska niitä voidaan kuvata ja määritellä monella tapaa. Della Portan & Dianin (1999, 14) mukaan voidaan kuitenkin löytää neljä liikkeitä kuvaavaa piirrettä, joista tutkijat ovat samaa mieltä. Ensinnäkin liikkeille tyypillisiksi piirteiksi luetaan tiedon ja resurssien jakamisen mahdollistavat epämuo- dolliset verkostot. Verkostot luovat niin edellytyksiä mobilisaatiolle kuin uusien ajattelu- ja elämäntapojen luomiselle. Toiseksi liikkeen yhteisöllisyys rakentuu jaetuille uskomuksille ja yhteenkuuluvuuden tunteelle. Tällaiset sosiaaliset lähtökohdat helpottavat uusien näkökulmien löytymistä. Uudet jäsennykset ja yhteisöllinen identiteetti muodostavat jaetun näkemyksen kol- lektiivisesta toimijasta. (Mts. 14.)

Kolmantena liikkeille ominaista on kollektiivinen konfliktiin liittyvä käytös. Yhteiskunnalli- silla liikkeillä on pyrkimys edistää tai vastustaa muutoskehitystä ja näin kytkeytyä poliittisiin sekä kulttuurisiin konflikteihin. Konfliktissa vastakkaiset näkemykset omaavilla tahoilla on sama intressien kohde, jota pyritään hallitsemaan. Lopulta tämä johtaa tilanteeseen, jossa osa- puolet esittävät negatiivisia ja vahingollisia vaatimuksia toisilleen. Neljäntenä liikkeille tyypil- lisenä piirteenä on protesti. Vaikkakin julkinen protesti on hyvin pienessä osassa liikkeiden käyttäytymistä, erottuu se tavanomaisina pidetyistä ja muiden toimijoiden käyttämistä politii- sen osallistumisen keinoista (esim. äänestäminen). Epätavallisuutensa vuoksi sitä on pidetty liikkeille tyypillisenä ominaisuutena. (Mts. 15.)

Yhteiskunnallista liikettä kuvaa yhteisöllisyys tai kollektiivisuus, mutta liikkeeksi ei voida kuvata mitä tahansa yhteisön piirissä jaettua toimintaa. Ilmosen (1998, 15) mukaan sellaiset ly- hyen- tai pitkäkestoisen kollektiivisen toiminnan muodot kuten työpaikalla tapahtuva lakko tai jääkiekkomestaruuden juhlinta eivät ole liikkeitä. Yhteiskunnallinen liike ei myöskään ole sy- nonyymi yhdistykselle. Yhdistyksiä ja liikkeitä erottaa organisoituminen ja hallinnon muodol- lisuus (Siisiäinen 1998, 220).

Protesti ja konflikti tuovat liikkeet yleensä laajempaan tietoisuuteen. Liikkeillä on kuitenkin myös mahdollisuus kehittää uutta (ed. Della Porta & Diani 1999; Lazzarato 2006). Lazzaraton

(18)

(2006, 169-171) mukaan liikkeet toimivatkin kahdella politiikan tasolla, jotka ovat vastustami- nen ja uuden luominen. Näistä tasoista vastustus mahdollistaa seuraavan eli luomisprosessin (Lazzarato 2006, 170). Tässä luomisprosessissa liikkeen koostuminen erilaisista ihmisistä ja toimijoista tarjoaa etunsa. Myös Surowieckin (2007) mukaan ihmisjoukot voivat päätyä jouk- koälyään hyödyntämällä yksilöä parempiin ratkaisuihin. Ihmisten omaamat toisistaan poikkeavat tulkinnat ja tiedot sekä näiden riippumaton soveltaminen ovat lähtökohtia viisaille ratkai- suille. Kun ihmisten tekemistä ratkaisuista lasketaan keskiarvo, vastauksissa esiintyvät virheet kumoavat toisensa ja jäljelle jää tieto. Edellytyksenä hyvään tai viisaaseen arvioon on, että ar- vion pohjana on käytettävissä todellista tietoa. (Surowiecki 2007, 27, 81.)

4.3 Yhteiskunnallisten liikkeiden lähihistoriaa

Yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksessa on liikkeet jaettu vanhoihin ja uusiin liikeisiin.

Della Porta (2000) lisää tähän joukkoon uus-uus-liikkeet. Uusien ja vanhojen liikkeiden erot ovat kytköksissä yhteiskunnan muutokseen (Ilmonen 1998, 21). Usein liikkeiden väliset erot on tulkittu olemattoman suuriksi, koska niitä on verrattu toisiinsa eri vaiheissa elinkaartaan (Il- monen 1998, 22). 1960 – 1970-lukuja pidetään yhtenä merkkipaaluna vanhojen ja uusien liikkeiden välillä. Tuolloin uusina pidetyt liikkeet kuten ympäristö- ja feminismiliike sekä sodan- vastainen liike alkoivat kasvattaa suosiotaan. Toisaalta taas vanhat liikkeet kuten työväenliike olivat ajautuneet ongelmalliseen tilanteeseen.

Aikanaan vanhat liikkeet institutionalisoituivat, saivat vaikutusvaltaa ja pääsivät mukaan pää- töstentekoon. Vanhojen liikkeiden ongelmat johtuvat siitä, että ne eivät ole enää pystyneet vas- tamaan uudistuksen haasteeseen vaan ovat osasyy tuotettuihin ongelmiin ja haittaavat yhteis- kunnallisina vaikuttajina ongelmien ratkaisua. Muodostuneet ongelmat koskettavat kaikkia, mutta erityisesti liikkeiden jäsenet kokevat tilanteen raskauttavana ja tämä on haitallista liikkeelle. Ongelmallisuuden lisäksi vanhojen liikkeiden toimitila on kaventunut, kun huomio on kiinnittynyt uusien liikkeiden kehystämiin ongelmiin, työvoima siirtynyt palvelu- ja julkiselle sektorille, työnantajat ja työntekijät keskittyvät yhteisiin intresseihin sekä työpaikan kollektiivisuus on saanut säröjä. (Ilmonen 1998, 26–27.)

Suomalaisessa yhteiskunnassa vanhoja ja uusia liikkeitä on tutkinut esimerkiksi Siisiäinen (1998). Siisiäisen (1998) mukaan 1960-luvulle asti suomalaisissa proaktiivisen protestoinnin liikkeissä näkyi tiettyjä yhtenäisiä piirteitä. Liikkeiden protestikäyttäytymisen muotoutumiseen vaikuttivat niin luokkajako kuin kansalaissodan varjot. Kansainvälisellä ilmapiirillä oli oma

(19)

vaikutuksensa vanhoihin liikkeisiin. Ennen itsenäistymisen aikaa muodostunut varovainen sekä realistinen ilmapiiri näkyi kiistanalaisina pidettyjen mielenilmausten vähennys pyrkimyksinä ja jatkui turvallisten valintojen suosimisena aina 1980-luvulle. Liikkeillä oli tietynlainen suhde valtioon, mikä näkyi valtiolta saatuna laillisuutena ja sille kohdistuneina vaateina. Yhteisenä piirteenä oli niin ikään yhdistysmuotoisuus, joka toi liikkeiden toiminnalle legitiimin aseman.

(Siisiäinen 1998, 221–224.)

Liikkeet olivat tavallisesti hierarkkisia ja niiden johdossa oli sivistyneistöä. Yläluokkaisten ryhmien johtava rooli oli tyypillistä niin vuosisadan alun liikkeille kuin työväenliikkeelle. Liikkeet pyrkivät rauhanomaisuuteen, ne välttelivät väkivaltaa ja yksityisomaisuuden vahingoittamista toiminnassaan. Mielenilmauksissa harvemmin pyrittiin tahallisesti aiheuttamaan vahinkoja kuten rikkomaan paikkoja. Perinteisesti suomalaiset liikkeet olivat myös vakavamielisiä ja asia- painotteisia, verrattuna Etelä- ja Länsi-Euroopan liikkeisiin. (Siisiäinen 1998, 224–227.) Uusia liikkeitä käsitelleessä tutkimuskirjallisuudessa tulee esiin tiettyjä piirteitä liikkeitä kos- kien. 1960 – 1970 -luvuilla usko modernisaatioon alkoi rakoilla, marxismin opit asetettiin ky- seenalaisiksi ja ihmisen subjektiteetti nousi yhä tärkeämmäksi. Muutokset olivat niin jyrkkiä, että jotain uutta katsottiin alkavaksi (Konttinen 1998, 188; kts. Kriesi 1996). Uudet liikkeet pystyivät haastamaan vanhaa tuomalla yhteiskunnalliseen keskusteluun uusia asialinjoja ja teemoja. Ne eivät myöskään ajaneet minkään tietyn ryhmän intressiä työväenliikkeen tapaan, vaan tarjosivat enemminkin identiteetin.

Uusien liikkeiden on myös nähty käyttäneen julkisuutta uudella tavalla saadakseen huomiota ajamilleen asialinjoille. Tosin julkisuudella on myös hintansa. Nimittäin liikkeiden jäsenet ovat heikosti sitoutuneita uusiin liikkeisiin, koska liikkeiden kollektiivisuus on tuotettu julkisuuden välityksellä (Ilmonen 1998, 31). Jäsenyys pysyy yllä niin pitkään kuin ihminen haluaa elää liikkeen periaatteiden ohjaamina ja elämäntavan toteuttaminen ilman liikettä vaikeaa (Ilmonen 1998, 31). Asialleen julkisuutta voittamalla ne voivat ylläpitää luomiaan toimintamahdollisuuk- sia (Ilmonen 1998, 37).

Siisiäinen (1998, 227) pitää 1960-luvun liikkeitä vanhojen ja uusien liikkeiden välimuotona.

Analyysissään hän katsoo, että vanhojen liikkeiden piirteistä osa on ollut havaittavissa myös uusissa 80- ja 90 -lukujen liikkeissä. Liikkeiden kytkeytyminen vanhaan luokkajakoon on vä- hentynyt. Erilainen kansainvälinen ilmapiiri on vaikuttanut liikkeiden tapaan asemoida itsensä kulttuuris-ideologisesti. Mediajulkisuudesta on tullut yhä tärkeämpi keino vaikuttaa asioihin.

(20)

Toiminnan vakiintuminen yhdistysmuotoon on edelleenkin ollut vallitseva piirre liiketoimin- nan kentällä. Suoran toiminnan muotoja kuten passiivista vastarintaa on harjoitettu vasta kun muut kommunikatiiviset keinot eivät ole tehonneet. (Mts. 227, 238-240)

Sivistyneistön johtava asema ja liikkeiden hierarkkisuus ovat olleet myös uusien liikkeiden piir- teitä, joskin vertikaalista ryhmäytymistä on pyritty välttämään. Lisäksi liikkeet ovat pääsään- töisesti toimineet asiallisuuden ja vakavuuden puitteissa, joskin eräänlaista karnevaalihenkeä nostatti esimerkiksi rauhanliike 80-luvulla. Tietynlainen poikkeus kaavaan on eläinoikeusliike, jonka alakulttuuri niin sanotut ”kettutytöt” toimii perinteistä poikkeavasti. Se toimii anarkisti- sesti, eikä ole omaksunut yhdistysmuotoa. Perinteisten kommunikaatiomuotojen puutuessa suomalainen poliittinen ja talouden järjestelmä sekä instituutiot ovat kyvyttömiä ymmärtämään liikettä. (Mts. 238-241)

Vanhoista ja uusista liikkeistä poikkeavat vielä uus-uus-liikkeet. Della Porta (2000) viittaa ter- millä uus-uus-liike 1990-luvulla alkunsa saaneeseen ja alhaalta ylöspäin nousevaan liikehdin- tään. Liikkeet eivät enää pyri puolueyhteistyöhön, vaan enemminkin kauemmas puoluepolitii- kasta. Puolueiden sijaan liikkeet pyrkivät hakemaan yhteyttä instituutioihin sekä virkamiehiin ja tätä kautta vaikuttamaan politiikan tekemiseen. Julkistalouden kriisi ja toisaalta neuvottele- van demokratian oppien suosiminen ovat lisänneet liikkeiden vaikutusvaltaa policy-sektorilla.

Lisäksi protestien siirtyminen mediavälitteisiksi, on lisännyt liikkeiden mediasuhteiden tär- keyttä. (Della Porta 2000, 234, 243.)

4.4 Poliittinen mahdollisuusrakenne

Poliittisen mahdollisuusrakenteen käsitteen toi alun perin esiin Peter Eisenger tutkimuksessaan kaupunkien hallinnollisten piirteiden ja protestikäyttäytymisen yhteyksistä 1970-luvulla. Poliit- tisella mahdollisuusrakenteella Eisenger (1973, 11-12) viittasi siihen, että poliittisen toiminnan menestyksen mahdollistavat tai sitä rajoittavat tekijät löytyvät toimintaympäristöstä. Tutkimuk- sessaan Eisenger (1973) toi esille poliittisen rakenteen avoimuuden yhteyden poliittisen toiminnan ilmenemiseen.

Avoimessa rakenteessa hallinto tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia ja pyrkii aidosti vastaamaan kansalaisten tarpeisiin, kun taas suljetussa rakenteessa mahdollisuudet vaikuttaa ovat rajalliset (Eisengerin 1973, 12). Suljetun ja avoimen rakenteen eroina on siis hallinnon tai valtion tapa suhtautua kansalaisten tai väestöryhmien vaikutus pyrkimyksiin. Eisenger (1973, 23) toteaa protestien olevan yleisempiä kaupungeissa, joiden mahdollisuusrakenteesta on tunnistettavissa

(21)

sekä avoimen että suljetun rakenteen ominaispiirteitä. Täysin suljetuissa järjestelmässä protes- tia ei suvaita eikä se tuota tuloksia, kun taas täysin avoimessa järjestelmässä ryhmät pääsevät ilman protestejakin vaikuttamaan asioihin (Eisenger 1973, 28).

Tutkimuskirjallisuudessa poliittiseen mahdollisuusrakenteeseen kuuluviksi muuttujiksi on tun- nistettu moniakin erilaisia tekijöitä. Tämä on herättänyt oman kritiikkinsä teoriaa ja sen erikois- tumista kohtaa. Della Porta ja Diani (1999, 223) kuvaavat teorian olevan vaarassa muuttua jo- kaisen yhteiskunnallisten liikkeiden kehitykseen vaikuttavan tekijän sisältäväksi roskakoriksi.

Toisaalta liian tarkan muuttujien valikoivuudenkaan ei katsota olevan hyväksi teorian selittä- vyyden kannalta (esim. Koopmans 1999). Koopmansin (1999, 102) mukaan jo eri maiden vä- lillä vaihtelevien hallintomuotojen takia on yleispätevän, mutta analyyttisesti hyödyllisen poliittisen mahdollisuusrakenteen teorian muodostaminen hankalaa tai mahdotonta. Koopmans (1999, 102) katsookin mahdollisuusrakenteen olevan tutkittavan ilmiön asiayhteydet huo- mioiva analyyttinen työväline.

Edellisen lisäksi teorian painopiste on usein ollut institutionaalisissa rakenteissa. McAdamin (1996, 27) tekemässä yhteenvedossa muiden tutkijoiden työstä, hän tiivistää mahdollisuusrakenteen ulottuvuuksiksi: poliittisen järjestelmän avoimuuden, eliitin liittolaisuus suhteiden va- kauden ja läsnäolon sekä valtion taipumuksen sortoon. Vallinnut institutionaalisen rakenteelli- suuden painotus ja kulttuuristen puolien sivuutus on luonut kritiikkiä mahdollisuusrakennetta kohtaan. Mahdollisuudet ovat vahvasti myös kulttuurisia, joten niiden analyysin painottuminen poliittisiin instituutioihin ja toimijoihin jättää osan ilmiöstä huomiotta (Gamson & Meyer 1996, 279).

Kulttuurin vaikutusta yhteiskunnallisiin liikkeisiin tarkemmin tuo esiin esimerkiksi Brand.

Konttisen (1994) mukaan Brand havaitsi kulttuuri-ilmaston vaikuttaneen mobilisaatiota 1960 – 1970 -luvuilla. Hänen mukaansa aaltomaisen mobilisaation taustalla vaikuttaa kulttuurinen kriisi (Konttinen 1994, 11 ref. Brand 1990a, 25). Brandilla on tarkastelunsa pohjana kulttuuri- ilmaston -käsite sekä käsitteen synonyymit kuten ajanhenki eli zeitgeist (Konttinen 1994, 12).

Kulttuuri-ilmastossa ilmenevät esimerkiksi hallitsevat maailmankuvat, ajatukset, tunteet, pelot, toiveet (Konttinen 1994, 12 ref. Brand 1990a, 28). Kulttuuriin suuntautunutta tarkasteluaan Brand on käsitteellistänyt lanseeraamallaan kulttuurisen mahdollisuusrakenteen -käsitteellä (Konttinen 1994, 12 ref. Brand 1990b, 2). Kulttuurisia puolia onkin tuotu enenevissä määrin täydentämään poliittisen mahdollisuusrakenteen teoriaan viime vuosina (esim. Kriesi 2004; Te- räväinen 2012)

(22)

Edellä mainittujen institutionaalisten ja kulttuuristen ulottuvuuksien lisäksi on huomattava, että muutoksien tapahtumisella on myös ajallinen ulottuvuus. Gamson & Meyer (1996) tarkastele- vat kulttuurisen ja institutionaalisen jaon lisäksi myös vakaita ja epävakaita muuttujia. Vakaat muuttujat ovat syvästi kiinni kulttuurin sekä instituutioiden sisässä ja ne muuttuvat korkeintaan hitaasti vuosikymmenten saatossa. Vakaita muuttujia ovat esimerkiksi kulttuuriset arvot ja maailmankuvat sekä valtion instituutioiden vahvuus. Epävakaat muuttujat ovat kytköksissä nope- ampiin muutoksiin kuten yksittäisiin tapahtumiin tai poliittisten toimijoiden vaihtumiseen. Epä- vakaita muuttujia ovat esimerkiksi ajanhenki, julkinen keskustelu ja poliittisen eliitin muuttuvat liittolaisuussuhteet. Tutkimuksellisen hyötynsä vakaat ja epävakaat muuttujat tarjoavat eri ti- lanteissa. Verratessa liikkeiden esiintymistä ja suosiota tietyissä olosuhteissa on hyödyllistä tarkastella vakaita muuttujia. Tutkittaessa poliittisten tilojen avautumisen ja sulkeutumisen yh- teyttä liikkeiden strategisiin valintoihin on epävakaat muuttujien tarkastelu hyödyllistä (mts.

277-278, 281, 289.)

Gamson & Meyerin (1996) mukaan kirjallisuus jakaa mahdollisuudet suurempia ja pienempiä mahdollisuuksia. Sodat ja talouskriisit voivat luoda järjestelmään avoimuuden tiloja (Gamson

& Meyer 1996 ref. Gourevitch 1986), jotka kuvastavat suuria mahdollisuuksia (Gamson &

Meyerin 1996). Pienemmät tapahtumat taas voivat johtaa lyhytaikaisen ”poliittisen ikkunan”

avautumiseen (Gamson & Meyer 1996 ref. Kindomin 1984). Esimerkiksi lentoturma voi luoda mahdollisuuksia lentoturvallisuuden parantamiseen (Gamson & Meyer 1996 ref. Kindomin 1984, 177).

Tutkimuskirjallisuudessa on myös keskusteltu mahdollisuuksien subjektiivisuudesta. Poliitti- sen liikehdinnän syntymiseen ei riitä pelkkä mahdollisuuksien olemassaolo, vaan mahdollisuudet on myös tunnistettava (kts. Rasimus 2006; Melucci 1996, 65). Gamsonin & Meyerin (1996, 285) mukaan toimijoilla on tapana jopa yliarvioida nämä mahdollisuudet. Toimijoiden ajatus- prosessin myötä havainnot ja niistä tehdyt tulkinnat muokkaavat liikkeitä (Rasimus 2006, 97;

Melucci 1996, 67). Mahdollisuudet voivat vaikuttaa liikehdintään, mutta liike voi myös itse vaikuttaa mahdollisuuksiinsa (Gamson & Meyer 1996, 276). Gamson & Meyer (1996) puhuvat liikkeen piirissä tapahtuvasta mahdollisuuksien tunnistamisesta mahdollisuuksien kehystämi- senä. Kehystys on harvoin muodostunut yksimielisesti, liikkeen erilaisten toimijoiden takia.

Sitä kuvaisi ennemminkin erimielisten toimijoiden väittelyprosessi. Myös väittelyprosessin pii- rissä olevat liikkeen strategiset valinnat pohjaavat näihin määriteltyihin mahdollisuuksiin. (mts., 283.)

(23)

Myös Goldstone ja Tilly (2001) ovat tehneet määritelmänsä mahdollisuuksista. Goldstone ja Tilly (2001, 182) mukaan mahdollisuus kuvaa mahdollisuutta saavuttaa tavoiteltuja päämääriä protestoinnin avulla. Mahdollisuuksien täydentäjä on heidän mielestään uhka. Uhka kuvaa protestista maksettavaa hintaa tai haittaa, joka mahdollisesti koituisi ilman protestointia. Mahdol- lisuudet ja uhat yhdessä muokkaavat toiminnasta tehtyjä päätöksiä (Goldstone & Tilly 2001, 183.)

4.5 Valtio-orientaatio

Yhteiskunnan avoimuutta muutoksille voidaan tarkastella monella tavalla. Yksi tapa on esimerkiksi se, miten hallinto tai valtio suhtautuu muutoksiin ja ilmiöihin. Valtion tai hallinnon tapa suhtautua yhteiskunnassa esiin tulleisiin sekä ryhmien ja liikkeiden kehittämiin intresseihin vaihtelee. Dryzek ym. (2003) puhuu inklusiivisesta ja eksklusiivisesta valtiosta. Jaottelu inklu- siiviseen ja eksklusiiviseen on saman suuntainen kuin poliittisen mahdollisuusrakenteen jaottelu avoimeen ja suljettuun, tosin ajatusta on viety hieman pidemmälle. Suhtautumistapansa perusteella Dryzek ym. (2003, 6–9) jakaa valtiot neljään eri luokkaan, riippuen siitä toimivatko ne inklusiivisesti vai eksklusiivisesti sekä onko toiminta aktiivista vai passiivista.

Eksklusiivisessa valtiossa valta on rajatulla joukolla poliittisia toimijoita, kun taas inklusiivinen valtio on avoimempi ja suopeampi erilaisia näkökantoja kohtaan (Dryzek ym. 2003, 6). Toinen jakolinja koskee valtion aktiivista ja passiivista toimijuutta. Aktiivinen valtio on huolissaan yhteiskunnassa esiintyvistä intresseistä, ja pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan yhteiskunnassa esiin tulevien intressien sisältöön ja voimaan (Dryzek ym. 2003, 6). Passiivinen valtio taas suhtautuu välinpitämättömästi erilaisiin yhteiskunnassa ilmeneviin intresseihin ja pyrkii vaikuttamaan niiden toimintaan vähän tai ei olenkaan (Dryzek ym. 2003, 6–7).

Aktiivisesti inklusiivisessa valtiossa viranomaiset pyrkivät ennakoimaan ja sulauttamaan erilaisia intressejä osaksi valtion politiikkaa. Tällaista hallintotavasta esimerkkinä ovat laajasti korporativismiset maat, joissa liike-elämän ja työväen lisäksi kuunnellaan myös muita intressi- ryhmiä. Passiivisesti inklusiivinen valtio hyväksyy ja mukautuu yhteiskunnassa esiin tulleisiin sekä ryhmien ja liikkeiden kehittämiin intresseihin. Passiivisen inklusiivisesti toimivista valti- oista esimerkkinä ovat pluralistiset valtiot. Aktiivisesti eksklusiivinen valtio yrittää jopa vaikuttaa negatiivisesti sitä vastustavan intressiryhmän toimintaoloihin. Laillista korporativismia edustavassa passiivisesti eksklusiivisissa valtioissa liike-elämän ja työvoiman kannalta merkit- tävät intressit otetaan huomioon, mutta muut intressit sivuutetaan. (Dryzek ym. 2003, 7–9.)

(24)

Yksinkertaistetusta nelijaosta huolimatta oikean valtion suhtautumistapa voi olla yhdistelmä eri kategorioista ja voi muuttua ajan mittaan (Dryzek ym. 2003, 9). Suomi on yleensä laskettu kuuluvaksi tämänkaltaisessa jaottelussa aktiivisesti inklusiivisiin valtioihin. Tyypillistä suoma- laiselle politiikalle on ollut korporatiivisuus sekä valtajärjestelmän rakenteesta ja historiallisista syistä johtuen konsensushakuisuus (Kantola 2015, 4-5; Teräväinen 2012, 45). Suomalaisen pää- töksentekojärjestelmän piirteinä on ollut myös sen sisällä tapahtuva epämuodollinen viestintä sekä sidosryhmien osallistaminen liittyen lainsäädäntöprosessiin (Teräväinen 2012, 45–46).

Suomessa sidosryhmät voivat ottaa kantaa lainsäädäntöprosessiin esimerkiksi kuulemismenettelyn kautta. Kuulemismenettelyllä taataan säädösvalmistelun laadukkuus ja läpinäkyvyys.

Kuulemismenettelyn ja sidosryhmien osallistuminen tuottavat päätöksentekijöille ja säädök- senvalmistelijoille tietoa päätösten tueksi. Kuulemismenettelyn avulla saadaan kerättyä tietoa asian vaikutuksista kohderyhmille sekä asiantuntija- ja kokemustietoa asiasta. Sidosryhmiksi luetaan niin viranomaiset ja asiantuntijat, mutta myös yritykset, järjestöt ja kansalaiset. (Oi- keusministeriö 2020.)

4.6 Teorian hyödyntäminen tutkimuksessa

Taustateoriaa hyödynnän määritellessäni aktivismin, yhteiskunnallisen liikkeen ja mahdollisuusrakenteen tämän tutkimuksen kontekstissa. Aktivismin-käsite ei ollut tutkimuksessa alusta asti, vaan tuli tutkimukseen vasta aineiston keruun jälkeen. Tarkastelinkin aktivismia tutkimuksessa aineistolähtöisesti eli minulla ei ollut siihen liittyviä kysymyksiä haastattelurungossani, enkä tehnyt sille mitään analyysirunkoa. Kuitenkin lähtökohtani oli tarkastella, millaista aktivismia tuli aineistosta esille. Tarkastelinkin tältä osin nimenomaan aktivismin muotoja, joita aineistosta tuli esiin.

Yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksessa liikkeen määritelmät vaihtelevat, eikä mitään stan- dardoitua pohjaa liikkeen määritelmälle ole olemassa. Sovellan tässä tutkimuksessa yhteiskunnallisen liikkeen määritelmänä Della Portan ja Dianin (1999, 14-15) tekemää yhteenvetoa yhteiskunnallisen liikkeen piirteistä, joista liiketutkimuksen piirissä vallitsee jaettu ymmärrys.

Della Portan & Dianin (1999, 14-15) mukaan liiketutkimuksen piirissä liikkeille tyypillisinä piirteinä on nähty tiedon- ja resurssien jaon verkostot, yhteisöllisyys, konfliktiin kytkeytyvä kollektiivinen käytös sekä protestointi. Yhteiskunnallisen liikkeen määritelmää havainnollistaa kuvio 2.

(25)

Yhteiskunnallisen liikkeen -käsitteen määrittely tarjoaa rungon yhteiskunnallisen liikkeen tarkastelulle. Edellä esiin tuomani yhteiskunnallisten liikkeiden lähihistorian -tutkimus sen sijaan tarjoaa taustaa tarkastelulle ja auttaa käsitteellistämään toiminnan muotoja. Tämä helpottaa tut- kimustyötä ja analyysia.

Tutkin myös mahdollisuuksia ja haasteita. Mahdollisuuksia ja haasteiden ulottuvuudet käsitän toisaalta tavoitteiden ja suosion sekä toisaalta mahdollisuusrakenteen kautta hahmottuviksi.

Otan huomioon yhtenä ulottuvuutena Goldstonen ja Tillyn (2001) määritelmän mahdollisuuksista suhteessa tavoitteisiin. Uhkien sijaan tutkin toiminnassa koettuja haasteita, joiden koen olevan mahdollisuuksia täydentävä tekijä. Toisaalta Zero Waste Finland ry on myös hyvin uusi toimija ja zero waste -ajattelu ei ole vielä levinnyt Suomessa. Tämän vuoksi koen, että voi olla mielenkiintoista tarkastella myös mahdollisuuksia suosion kasvattamisen näkökulmasta. Toi- sena ulottuvuutena tarkastelen siis mahdollisuuksia ja haasteista suosion kasvattamisen kannalta. Mahdollisuuksien ja haasteiden ulottuvuuksia avaa kuvio 3.

Poliittisen mahdollisuusrakenteen käsitän omaksi ja toisaalta mahdollisuuksiin ja haasteisiin liittyväksi ulottuvuudeksi. Poliittisen mahdollisuusrakenteen osiksi käsitän poliittisen ja kulttuurisen ulottuvuuden. Tässä kohtaa poliittisen ulottuvuuden sisälle käsitän hallinnon avoimuuden ja aktiivisuuden (Dryzek ym. 2003, 6-9), sekä hallinnon vallan kentässä tapahtuvat muutokset kuten vaalien ja liittolaisuus suhteiden kautta tapahtuvat muutokset (Gamsonin ja Mey- erin 1996, 281). Kulttuurisen ulottuvuuden tarkastelun rakennan Gamsonin ja Meyerin (1996, 281) tutkimuksessaan havaitsemille muuttujille kuten ajanhenki, julkisen keskustelu sekä median huomion kohdentumisen (Gamsonin ja Meyerin 1996, 281). Institutionaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia tarkastellessa hyödynnän nimenomaan Gamsonin ja Meyerin (1996, 281) tutkimuksessa esiintuomia epävakaita muuttujia. Julkishallinnon avoimuutta ja aktiivisuutta tarkastellessa sovellan Dryzek ym. (2003, 6-9) valtion orientaation teoretisointia. Näiden kahden ulottuvuuden lisäksi tärkeä osa tarkastelua on ajallinen muutos. Se ei ole kuitenkaan erillinen ulottuvuutensa tai kategoriansa, vaan se vaikuttaa osana poliittista ja kulttuurista. Poliittisen mahdollisuusrakenteen tai mahdollisuusrakenteen käsitettä avaa kuvio 4.

On kuitenkin huomattava, että poliittisen mahdollisuusrakenteen analyyttinen runko on tässä kohtaa suuntaa antava. Jokainen yhteiskunnallinen liike ja toimintaympäristö on tapauksenaan erityinen. Onkin mahdollista, ettei kaikkia ulottuvuuksia tulla löytämään aineistosta. Samaten katson mahdolliseksi, että myös analyysirungon ulkopuolisia ulottuvuuksia voidaan löytää aineistosta. Tältä osin siis katson, että myös analyysirungon ulkopuolisia ulottuvuuksia voi löytyä tutkimuksen analyysissä.

(26)

Kuvio 2. Yhteiskunnallisen liikkeen -käsitteen ulottuvuudet Della Porta & Diani (1999, 14-15).

Kuvio 3. Mahdollisuuksien ja haasteiden käsitetyt ulottuvuudet. Mahdollisuudet ovat suhteessa tavoitteisiin (Goldstone & Tilly 2001,182).

(27)

Kuvio 4. Poliittisen mahdollisuusrakenteen -käsitteen ulottuvuudet. Julkisen hallinnon avoimuus ja ak- tiivisuus Dryzek ym. (2003, 6-9) mukaan, muuten mukailtu Gamson & Meyer (1996, 281) mukaan.

(28)

5 TUTKIMUSMENETELMÄ JA -AINEISTO

5.1 Tutkimusnäkökulma

Kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimussuuntausta eroteltaessa painotus on ollut tutkimuskäy- tänteissä ja periaatteellisissa kysymyksissä. Kvantitatiivisen eli määrällisen tutkimuksen juuret ovat alkujaan loogisessa positivismissa, jonka mukaan tieto koostuu aistihavainnoista ja joh- donmukaisesta päättelystä. Kvantitatiivisen tutkimuksen keskeisiä piirteitä ovat esimerkiksi aineiston numeerisuus ja tilastollinen analysointi. Kvalitatiivisen tutkimus eli laadullinen tutkimus pitää todellisuutta monimuotoisena ja muuttuvana. Ihmiset esimerkiksi tulkitsevat asioita eri tavoin. Laadullinen tutkimus pyrkiikin tavoittamaan tämän elämän moninaisen todellisuu- den. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 132, 137, 160-161.)

Kuten aikaisemmin luvussa 3 tutkimuskysymyksiä määriteltäessä tuli esiin on tarkoituksenani tarkastella zero waste -ilmiötä yhdistyksen jäsenten kautta. Selvityksen kohteena ovat yhdistyksen jäsenten kokemukset toiminnasta, mahdollisuuksista, haasteista ja toimintaympäristöstä.

Ihmisten kokemukset ja tulkinnat voivat vaihdella. Zero waste -ilmiö on myös Suomessa vielä tuore ja jokseenkin kartoittamaton. Ilmiötä tai toimintaa olisi hankala lähteä mittaamaan mää- rällisin menetelmin, koska ei ole olemassa pohjatietoa siitä millaisia kokemuksia ja näkemyksiä zero waste -yhdistyksen jäsenillä on, vaan kokemukset täytyy selvittää. Tutkimuksessa käytet- tiinkin laadullisia tutkimusmenetelmiä, koska niiden avulla voitiin parhaiten vastata tutkimus- ongelmaan ja -kysymyksiin.

5.2 Tutkimusaineisto ja tiedonhankinta

Zero waste -liike on Suomessa vielä tuore. Valmis ja saatavilla oleva aineisto ilmiöstä, koostui internet-artikkeleista, blogiteksteistä ja yhdistyksen internetsivujen materiaalista. Yksittäisten ihmisten blogit ja sosiaalisen median tilit rajasin myös ulos tarkastelusta. Sosiaalisen median ja blogitekstien tarkastelu olisi saattanut sisältää tutkimuseettisiä ongelmia. Kosonen ym. (2018, 120) mukaan aineiston tuottajan mielestä voi julkisestikin saatavilla oleva sosiaalisen median aineisto sisältää yksityisiksi laskettavia seikkoja. Toisaalta internet-artikkelit ja yhdistyksen nettisivut pelkästään eivät riittäisi lähteeksi, koska ne tuovat esiin vain tietyn kuvan, eivätkä välttämättä kerro koko totuutta. Toki internet-lähteet voisivat toimia tutkimusta täydentävinä lähteinä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis tuottaa aineisto itse.

(29)

Tutkittaessa ihmisten ajatuksia, kokemuksia ja tuntemuksia tarkoitusta palvelevat menetelmät kuten haastattelu tai kyselylomake (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 184). Näistä tutkimukseen sopivaksi menetelmäksi valikoitu haastattelu. Haastattelun sopivuutta tutkimuksessa käy- tettävänä tiedonhankintamenetelmänä tuki myös sen joustavuus. Kysymyksiä voidaan esittää uudelleen, käytettyjä ilmauksia tarkentaa ja haastattelua viedä eteenpäin keskustelevassa hen- gessä (Tuomi & Sarajärvi 2002, 75). Toisaalta voitiin myös tehdä täsmentäviä kysymyksiä, mikäli haastattelussa tuli jotain uutta esille. Esimerkiksi postitse toimitettavasta kyselystä täl- lainen joustavuus puuttuu, koska kysymykset ovat kaikille samat (Tuomi & Sarajärvi 2002, 75).

Haastattelumuodoista soveltuvimmalta vaikutti puolistrukturoituina teemahaastattelu. Avoin haastattelu vaatii aikaa ja resursseja, koska haastattelussa ei ole runkoa vaan ajatukset, tunteet ja kokemukset tulevat esille keskustelun lomassa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 205- 206). Teemahaastattelun etenemistä sen sijaan ohjaavat ennakkoon valitut teemat sekä teemoja täsmentävät kysymykset (Tuomi & Sarajärvi 2002, 77). Teemahaastattelussa haastattelukysy- myksiä ei ole täysin määrätty ja ne voivat olla avoimia (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 197). Tutkimusongelma, tutkimuskysymykset ja tutkimuksen viitekehys rajasivat tutkimusta niin, että haastattelun kannalta mielenkiinto rajautui tiettyihin teemoihin. Haastattelun teemat ja empiirinen taso valikoituivat tukemaan taustateoriaa. Haastatteluteemat näkyvät tarkemmin empiirisen tason hahmotteluina kuviossa 5, 6 ja 7. Näiden teemojen tai kysymysten lisäksi mukaan otin mukaan muutama ylimääräisen teeman ja kysymyksen, saamieni vinkkien perusteella.

Tätä kautta mukaan tulivat kysymykset esim. uskottavuudesta ja jo aikaansaaduista muutoksista.

Poiketen teemahaastattelun ennalta määräämättömistä kysymyksistä päädyin tältä osin sovel- tamaan puolistrukturoitua haastattelurunkoa. Puolistrukturoidussa haastattelussa kaikilta tie- donantajilta kysytään samat kysymykset ja he vastaavat kysymyksiin vapaasti (Eskola & Suo- ranta 1998, 87). Puolistrukturoidun haastattelurungon etuina katsoin olevan toistettavuuden ja sujuvuuden. Pro gradu -tutkielmaan tekevänä opiskelijana, haastatteluissa voisin tukeutua val- miiseen kysymysrunkoon. Puolistrukturoidun haastattelun valintaa tuki myös tiedonantajan va- paus vastata omin sanoin. Avoimet kysymykset tukivat näin myös tutkittavien toimijoiden nä- kökulmien esiin tuomista. Haastattelukysymysten muoto hioutui vielä kahden ensimmäisen haastattelun aikana (Lopullinen haastattelurunko liite 1).

Laadullisen tutkimuksen päämäärät ohjasivat myös haastateltavien valintaa ja aineiston koon riittävyyden arviointia. Toisin kuin kvantitatiivisessa tutkimuksessa kutsutaan kvalitatiivisessa tutkimuksessa otosta termillä harkinnanvarainen näyte, koska tilastollisten päätelmien sijaan

(30)

päämääränä on tuottaa uutta tai syvällisempää tietoa (Hirsjärvi & Hurme 2004, 58-59). Aineis- tonkokoamismenetelmiä ovat esimerkiksi lumipallo- ja eliittiotanta (Tuomi ja Sarajärvi 2002, 88). Lumipallo-otannalla tarkoitetaan menetelmää, jossa yhden tai useamman avainhenkilön kautta löydetään tutkimukseen tutkittavasta ilmiöstä tietäviä henkilöitä (Tuomi ja Sarajärvi 2002, 88). Eliittiotannassa tutkittaviksi valitaan ne, joilla uskotaan olevan eniten tietoa asiasta (Tuomi ja Sarajärvi 2002, 88).

Tässä tutkimuksessa haastateltavien kokoamiseen käytettiin lumipallo-otantaa. Tutkittaessa zero waste -toimintaa ovat toiminnassa mukana olevat yhdistyksen jäsenet parhaita asiantunti- joita. He tuntevat toistensa näkökannat, roolit ja aktiivisuuden liikkeessä. Lumipallo-otannan kautta pystyttiin näin haastateltavien tai tiedonantajien valinnassa hyödyntämään tätä asiantun- tijuutta. Mikäli tutkijana olisin itse valinnut tiedonantajat, olisi minulta puuttunut tuo asiantun- tijuus liikkeestä ja valinnat olisivat heijastelleet omaa näkemystäni liikkeen toimijoista. Koe- haastattelua lukuun ottamatta, haastateltavat löytyivät lumipallo-otannan avulla. Avainhenkilöt tutkimuksen löydettiin ottamalla yhteyttä Zero Waste Finland ry:een.

Lumipallo-otantaa voidaan hyödyntää, kunnes uusia haastateltavia ei enää löydy. Kuitenkin joissain tapauksissa tutkimukseen käytettävissä olevat voimavarat saattavat loppua ennen tätä pistettä. Aineiston riittävyyttä voidaan arvioida myös saturaation kautta. (Hirsjärvi & Hurme 2004, 60.) Saturaatio tai kyllääntyminen tarkoittavat, että aineistossa samat asiat alkavat toistua ja uutta tietoa enää esiinny (Tuomi & Sarajärvi 2002, 89). Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (1997, 181) katsovat saturaatioon liittyvän kuitenkin myös ongelmia, joita tuovat tutkijan ammattitai- toon sidoksissa oleva kyky tunnistaa uusia näkökulmia sekä epävarmuus saturaatiopisteen saa- vuttamisesta. Tutkimuksen tiedonhankinta päättyi, kun uusia haastateltavia ei enää löytynyt tie- donhankintaan varattuna aikana. Saturaatiopiste jäi näin saavuttamatta, mikä osaltaan vaikuttaa tutkimustulosten luotettavuuteen.

(31)

Kuvio 5. Yhteiskunnallisen liikkeen empiirisen tason hahmottelua taustateoriaan pohjautuen. Käsitteel- liset ulottuvuudet Della Porta & Diani 199, 14-15)

Kuvio 6. Mahdollisuuksien ja haasteiden empiirisen tason hahmottelua. Tavoitteiden kytkeytymistä mahdollisuuksiin tuo esiin Goldstone & Tilly (2001, 182).

(32)

Kuvio 7. Poliittisen mahdollisuusrakenteen empiirisen tason hahmottelua taustateoriaan pohjautuen.

Käsitteelliset ulottuvuudet Gamson & Meyer (1996, 281) ja Dryzek ym. (2003; 6 -9).

5.3 Analyysimenetelmät

Alasuutari (2011) jakaa laadullisen analyysin ensinnäkin havaintojen pelkistämiseen sekä toiseksi arvoituksen ratkaisemiseen. Havaintojen pelkistäminen perustuu ajatukseen, että aineistossa on samankaltaisuuksia, jotka saadaan esiin havaintoja karsimalla ja säännönmukai- suuksia löytämällä. Ratkaisu sen sijaan viittaa ilmiöstä johdettuun tulkintaan. (Alasuutari 2011.) Eskola ja Suoranta (1998) näkevät haastatteluaineiston ja analyysin välillä kolme polkua: 1) aineiston purkamisesta jatketaan (intuition johdattamana) analyysiin; 2) purkamisen ja analyysin välissä materiaali koodataan sekä; 3) analyysiin johtavat vaiheet (purkaminen ja koodaami- nen) on yhdistetty.

Itse laadullisen tutkimuksen analysointiin ja aineiston tarkasteluun monia eri vaihtoehtoja. Tut- kimuksessa analyysikeinoiksi valitsin sisällönanalyysin. Sisällönanalyysin avulla tutkimusaineisto saatetaan tiiviiseen ja ymmärrettävään muotoon, ilman että mitään informaatiota katoaa matkalla. Tutkimuksessa sisällönanalyysiä voi käyttää niin metodina kuin laajempana analyy-

(33)

sikokonaisuuksiin yhdistettävänä kehyksenä. Sisällönanalyysiin liittyy niin vapauksia kuin ra- joituksia. Analyysiä on mahdollista toteuttaa aineistolähtöisesti, teoriaohjaavasti tai teorialäh- töisesti. (Tuomi & Sarajärven 2002, 109-110.)

Aineistolähtöisessä tarkastelussa nimensä mukaan analyysin keskiössä on itse aineisto (Eskola

& Suoranta 1998, 153). Tutkimuskirjallisuudessa aineistolähtöisen sisällönanalyysin kuvataan koostuvan pelkistämisestä, ryhmittelystä ja käsitteellistämisestä. (kts. Kyngäs & Vanhanen 1999; Tuomi & Sarajärvi 2002; Miles & Huberman 1994). Teorialähtöisessä analyysissä taas taustateoriasta johdettu kehystys toimii analysointiprosessin pohjana (Tuomi & Sarajärvi 2002).

Tutkimukseen valikoitui teorialähtöinen lähestymistapa. Aineistosta voidaan tällöin hyödyntää joko vain analyysirungon mukaisia asioita tai näiden lisäksi muodostaa aineistolähtöisesti myös uusia analyysiyksiköitä (Kyngäs & Vanhanen 1999, 8). Aineiston analysointiprosessin lähtö- kohtana oli nimenomaan pohjata analyysi teoriaan ja tarkastella sitä tältä pohjalta, mutta uusien analyysiyksiköiden muodostamista ei myöskään suljettu pois vaihtoehdoista.

5.4 Tutkimusprosessin vaiheet

Tutkimusprosessi lähti liikkeelle keväällä 2019, jolloin sain idean zero waste -toiminnan tutki- misesta gradussani. Esitin ideapaperin tutkimukseen liittyen graduseminaarissa tammikuussa 2019. Tämän jälkeen jatkoin toimintaan perehtymistä sekä keskustelin aiheesta sähköpostitse ja puhelimitse työn ohjaajien kanssa. Tutkimus tarkastelun kohteeksi tarkentui Zero waste - toiminnalle muodostuvien mahdollisuuksien ja haasteiden tarkastelu. Tutkimussuunnitelman aiheelle esitin toukokuussa 2019. Tämän jälkeen prosessi jäi tauolle kesän 2019 ajaksi.

Syksyllä 2019 palasin pro gradu -työn pariin perehtymällä lisää tutkimuskirjallisuuteen erityisesti poliittisen mahdollisuusrakenteen osalta. Koin mahdollisuusrakenteen taustateorian kuitenkin hankalaksi ja haasteelliseksi hahmottaa ja syksyn mittaan pro gradu -työ polkikin pai- kallaan. Taustateorian itselleni muodostuvan haasteellisuuden takia päätinkin syksyllä suorittaa sosiologian perusteiden kurssin, mikäli se helpottaisi aiheeni ymmärrystä. Sosiologian perusteiden -kurssi helpotti kuin helpottikin tutkimuskirjallisuuden hahmottamista, mutta ikävänä kääntöpuolena kurssi vei aikaa muulta työskentelyltä. Loka-marraskuun aikana aloin hahmottaa mahdollisuusrakenteen taustateoriaa. Marraskuussa 2019, kun olin päässyt kirjoitusprosessissa eteenpäin tapasin graduohjaajani ja sain kommentteja työstäni. Marraskuun ja joulukuun aikana työ eteni jonkin verran, mutta samaan aikaan viimeistelin pääaineopintojen viimeisiä opintoja.