"Etukäteen annettu tieto sitoo kuin sopimusehto" - Etukäteisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti ja vakuutussopimuksen tulkinta

(1)

”Etukäteen annettu tieto sitoo kuin sopimusehto”

- Etukäteisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti ja vakuu- tussopimuksen tulkinta

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro Gradu -tutkielma 30.4.2019

Tekijä: Jani Nummi 281077 Ohjaaja: Antti Kolehmainen

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Jani Nummi

Työn nimi

”Etukäteen annettu tieto sitoo kuin sopimusehto” - Etukäteisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti ja vakuutussopimuksen tulkinta

Pääaine

Siviilioikeus

Työn laji

Pro Gradu -tutkielma

Aika

30.4.2019

Sivuja

XI-81

Tiivistelmä

Vakuutussopimusoikeudelle on kehittynyt yksilölliset erityispiirteensä, jotka erottavat vakuutussopimukset perinteisistä sopimuksista. Tutkielmassa tutkitaan sopimusosapuolien etukäteis- tä tiedonantovelvollisuutta sekä tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvia seuraamuksia vapaaehtoisissa vakuutussopimuksissa.

Vapaaehtoinen vakuuttaminen tapahtuu sopimussuhteessa vakuutuksenottajan ja vakuutusyhti- ön välillä, eikä sopimuksen tulkintaa voida kutsua yksiselitteiseksi. Vakuuttaminen sekä vakuutussopimuksen tulkinta toteutuvat vakuutussopimuslain, vakuutusalan erityispiirteiden, va- kiosopimusoikeudellisen periaatteiden sekä siviilioikeudellisten prosessiperiaatteiden mukaisesti. Tulkinnassa tulee huomioida yksilöllisten sopimusseikkojen ja laiminlyönnin aiheuttaman todellisen vahingon lisäksi oikeudenkäytön massavaikutus laajaan kohderyhmään, jotka ovat ottaneet ehdoiltaan samansisältöisen vakuutuksen.

Vakuutussopimuslain keskeisenä tarkoituksena on suojata heikompaa sopimusosapuolta, mutta tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvat seuraamukset eivät ole tasapainoisessa suhteessa toisiinsa. Vakuutuksenottaja voi todetun laiminlyönnin vuoksi jäädä ilman vakuutuskorvausta ja menettää vakuutuksensa voimassaolon sekä maksamansa vakuutusmaksut. Vakuu- tuksenantaja joutuu todetun laiminlyönnin vuoksi maksamaan sopimuksen mukaisen vakuutuskorvauksen, joten tosiasiallista sanktioseuraamusta ei kohdistu vakuutusyhtiöön.

Vakuutusyhtiö päättää vakuutuskorvauksen alentamisesta tai epäämisestä yksipuolisella pää- töksellä, johon vakuutuksenottaja voi hakea muutosta esimerkiksi ratkaisusuosituksella tai tuomioistuinmenettelyssä. Vakuutusyhtiöiden tulee noudattaa hyvää vakuutustapaa toiminnas- saan, mutta hyvää vakuutustapaa määrittävää normistoa ei ole julkaistu. Heikomman osapuolen oikeusturvan tehostamiseksi vapaaehtoisen vakuutustoiminnan kontekstissa on tarvetta riippumattomalle päätös- tai muutoksenhakuelimelle sekä hyvää vakuutustapaa koskevalle velvoittavalle sääntelylle.

Avainsanat

Vakuutussopimusoikeus, vapaaehtoinen vakuutussopimus, vakuutussopimuksen tulkinta, etukäteinen tiedonantovelvollisuus, tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti

(3)

SISÄLLYS

LÄHTEET ...V LYHENNELUETTELO...X KUVIOT JA TAULUKOT ... XI

1JOHDANTO ... 1

1.1Vakuutustoiminnan yhteiskunnallinen merkitys ... 1

1.2Tutkimusongelma ja tutkimusmetodi ... 3

1.3Tutkielman osiot ja eteneminen ... 7

2VAKUUTUSSOPIMUSOIKEUDESTA ... 9

2.1Suhde sopimusoikeuteen ja kansainväliseen lainsäädäntöön ... 9

2.1.1Juuret sopimusoikeudessa ... 9

2.1.2Kansainvälisiä yhteneväisyyksiä ... 10

2.2Vakuutussopimusoikeuden erityispiirteet... 12

2.2.1Vakuutuksen luonne sitoumuksena ja hyödykkeenä ... 12

2.2.2Vakuutuspäätös yksipuolisena oikeustoimena ... 15

2.2.3Vakuutuksenottajan oikeussuojakeinot ... 17

3ETUKÄTEISET TIEDONANTOVELVOLLISUUDET ... 20

3.1Periaatteellinen, sovittu tai pakottava tiedonantovelvollisuus ... 20

3.2Vakuutuksenantajan etukäteiset tiedonantovelvollisuudet ... 23

3.2.1Velvollisuus neuvoa ja selvittää vakuutustarve ... 23

3.2.2Velvollisuus luovuttaa tietoja vastuullisesti ja oma-aloitteisesti ... 24

3.2.3Velvollisuus ilmoittaa vakuutusturvan olennaisista rajoituksista ... 26

3.2.4Velvollisuus kertoa hylkäysperusteesta ... 26

3.3Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus ... 28

3.3.1Velvollisuus vastata esitettyihin kysymyksiin ... 28

3.3.2 Oikeat ja täydelliset vastaukset ... 29

3.3.3 Suojasäännökset suojaavat kohtuuttomalta tulkinnalta ... 30

3.3.4 Muiden henkilöiden samastaminen vakuutuksenottajaan ... 32

4SOPIMUSPERIAATTEET JA TULKINTA ... 35

4.1Yleiset sopimusperiaatteet ... 35

4.1.1Yleisten sopimusperiaatteiden ilmeneminen ja merkitys ... 35

4.1.2 Sopimusvapauden periaate ilmentää valinnanvapautta ... 36

(4)

4.1.3Kohtuusperiaate edistäjää tasapuolisuusajattelua ... 37

4.1.4 Lojaliteettiperiaate tiedollisen tapapainon turvaajana ... 38

4.2Vakiosopimusoikeuden periaatteiden kehittyminen ... 39

4.3 Vakuutussopimuksen tulkintaan vaikuttavat erityispiirteet ... 41

4.3.1Vakuutussopimuksen syntymekanismi ... 41

4.3.2 Pakottavan lain etusija ... 42

4.3.3 Vakuutusehdot ovat vakioehtoja ... 44

4.3.4 Vakiintunut oikeudellinen ratkaisutoiminta ... 46

4.3.5 Riitaisen normin tulkinta ... 47

4.3.6 Itsesääntelyn asema tulkinnassa ... 50

5TIEDONANTOVELVOLLISUUDEN LAIMINLYÖNTI ... 53

5.1Vakuutuksenantajan vastuu vääristä tai puutteellisista tiedoista ... 53

5.1.1Markkinointivirheet ... 53

5.1.2 Oleellisten rajoitusehtojen mainitsematta jättäminen ... 55

5.1.3 Virheellisistä tiedoista johtuva pätemättömyys ... 60

5.2Vakuutuksenottajan vastuu puutteellisista tai harhaanjohtavista vastauksista .. 61

5.2.1Vakuutuskorvauksen alentamisen tai epäämisen edellytykset ... 61

5.2.2 Kysymysten asettelu suhteessa vastauksen vilpillisyyteen ... 63

5.2.3 Laiminlyönnin moitittavuus ja syy-yhteys vakuutustapahtumaan ... 65

5.2.4 Harhaanjohtaminen vilpillisesti ja hyötymistarkoituksessa ... 68

5.2.5 Tahallisesti tai tuottamuksellisesti annetut virheelliset tiedot ... 71

5.2.6 Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin laadun arviointi ... 73

6JOHTOPÄÄTÖKSET ... 75

(5)

LÄHTEET KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Oikeussäännösten systematisointi ja tulkinta, s. 35–53 teoksessa Juha Häyhä (toim.): Minun metodini. Werner Söderström lakitieto 1997.

Aho, Matti, L, Varallisuusoikeudellisen oikeustoimen tulkinnasta. Suomalaisen lakimies- yhdistyksen julkaisuja, B-sarja nro. 138. WSOY 1968.

Annola, Vesa, Sopimustulkinta: teoria, vaiheet, menettely. Talentum Media 2016.

Boucht, Johan – Frände Dan, Suomen rikosoikeus. Rikosoikeuden yleisten oppien perusteet. Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 17/2008.

Clarke, Malcolm, Policies and perceptions of insurance law in the twenty-first century. Ox- ford university press 2007.

E. R. Hardy Ivamy, General principles of insurance law. Sixth edition. Butterworth & Co 1993.

Ervasti, Kaijus, Lakimies, oikeus, yhteiskunta. Edita Publishing 2017.

Halila, Heikki – Hemmo, Mika, Sopimustyypit. Lakimiesliiton kustannus 1996.

Heis, Helmut, Principles of European insurance contract law (PEICL). Sellier, European law publishers 2009.

Hemmo, Mika, Sopimusoikeus I. Talentum Media 2003. (Hemmo 2003a) Hemmo, Mika, Sopimusoikeus II. Talentum Media 2003. (Hemmo 2003b)

Hemmo, Mika, Velvoiteoikeuden perusteet. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiede- kunnan julkaisuja 2018.

Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17/2011.

Hoppu, Esko, Suomen vakuutusoikeus, toinen uudistettu painos. Econlaw 1997.

Hoppu, Esko – Hemmo, Mika, Vakuutusoikeus. Sanoma Pro 2006.

Häyhä, Juha, Sopimus, laki ja vakuutustoiminta. Suomalainen lakimiesyhdistys 1996.

Häyhä, Juha (toim.), Minun metodini. Werner Söderström lakitieto 1997.

Jokela, Teemu – Lammi, Veera – Lohi, Ilkka – Silvola, Timo, Vapaaehtoinen henkilöva- kuutus. Finanssi- ja vakuutuskustannus 2013.

Kavonius, Petter, Oikeusperiaatekin velvoittaa! Suomalainen lakimiesyhdistys 2001.

Kolehmainen, Antti, Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä, s. 105–134 teoksessa Tarmo Miettinen (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustie-

(6)

teellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 24.2.2019. [www.edilex.fi/kirjat/16170]

Lehtipuro, Katriina – Luukkonen, Irene – Mäntyniemi, Lea – Raulos, Ville – Santavirta, Pia, Vakuutuslainsäädäntö. Finanssi- ja vakuutuskustannus 2010. (Lehtipuro ym.

2010)

Miettinen Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäytetyö. Itä-Suomen yliopiston oikeus- tieteellisiä julkaisuja 10/2004.

Mäenpää, Kalle, Vakuutuksenantajan oikeudesta määritellä vakuutustapahtuma, s. 199–

211 teoksessa Sisula-Tulokas, Lena – Luukkonen, Irene – Síren, Erik – Raulos Ville (toim.), Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 40 vuotta. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 2011.

Mähönen, Jukka, Lojaliteettivelvollisuus ja tiedonantovelvollisuus, s. 129–143 teoksessa Ari Saarnilehto (toim.), Varallisuusoikeuden kantavat periaatteet. Sanoma Pro 2000.

Norio-Timonen, Jaana, Kuluttajavakuutusten vertailtavuus ja sääntely. Lakimiesliiton kustannus 1997.

Norio-Timonen, Jaana, Vakuutuksenantajan vastuu vakuutustapahtumasta. Talentum 2003.

Norio-Timonen, Jaana, Voiko vakuutustapahtumalla rikastua? Lakimies 7-8/2008 s. 1168–

1188.

Norio-Timonen, Jaana, Vakuutussopimuslain pääkohdat. Talentum 2010.

Norri, Matti, Laki ja miten sitä luetaan. Helsinki 2014.

Norros, Olli, Vakuutuksenantajan korvauspäätös. Talentum Pro 2016.

Norros, Olli, Velvoiteoikeuden perusteet. Toinen uudistettu painos. Alma Talent 2018.

Nykänen, Pekka (toim.), Johdatus oikeusjärjestykseen. Tampereen yliopiston julkaisuja 2013.

Raulos, Ville, Hyvä vakuutustapa ja vakuutuslautakunta 2017. Fine 15.11.3018.

Rissanen, Kirsti, Vakuutusneuvonta ja Vakuutuslautakunta yhteissääntelyn näkökulmasta, s. 52–66 teoksessa Sisula-Tulokas, Lena – Luukkonen, Irene – Síren, Erik – Raulos Ville (toim.), Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 40 vuotta. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 2011.

Saarikoski, Michael, Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin merki- tyksettömäksi tulemisesta, s. 121–142 teoksessa Sisula-Tulokas, Lena – Luukkonen, Irene – Síren, Erik – Raulos Ville (toim.), Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 40 vuotta.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 2011.

(7)

Saarnilehto, Ari (toim.), Heikomman suojasta. Turun yliopisto 1995.

Salo, Hanna, Vakuutusasiakkaan muutoksenhakunavat, s. 269–284 teoksessa Sisula- Tulokas, Lena – Luukkonen, Irene – Síren, Erik – Raulos Ville (toim.), Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 40 vuotta. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 2011.

Santanen, Pentti – Laitinen, Erkki. K – Kekäle, Tauno, Vakuutus ja riskit - Tasapuolista riskienhallintaa. Edita Publishing 2002.

Saarnilehto, Ari – Annola, Vesa – Hemmo, Mika – Karhu, Juha – Kartio, Leena - Tammi- Salminen, Eva – Tolonen, Juha – Tuomisto, Jarmo – Viljanen, Mika, Varallisuusoi- keus. Toinen, uudistettu painos. Sanoma Pro 2012. (Saarnilehto ym. 2012)

Siltala, Raimo, Johdatus oikeusteoriaan. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekun- nan julkaisuja, Helsingin yliopisto 2001.

Tolonen, Juha, Oikeustiede tieteenä, s. 298–310 teoksessa Juha Häyhä (toim.), Minun metodini. Werner Söderström lakitieto 1997.

Tuori, Kaarlo, Oikeuden ratio ja voluntas. WSOY Pro 2007.

Wilhelmsson, Thomas, Vakiosopimus. Sopimussidonnaisuudesta ja kohtuuttomista sopi- musehdoista. Toinen uudistettu painos. Lakimiesliiton kustannus 1995.

Ämmälä, Tuula, Kielloista käskyihin – Heikomman suojaa koskevien normien kehittymi- sestä. Teoksessa Ari Saarnilehto (toim.), Heikomman suojasta. Turun yliopisto 1995.

VIRALLISLÄHTEET

HE 66/1927 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varallisuusoikeudellisista oikeustoimista.

HE 114/1993 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle vakuutussopimuslaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 63/2009 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vakuutussopimuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 172/2017 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutuksien tarjoamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

INTERNETLÄHTEET

Esko, Timo, Korkeimman oikeuden esitys lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. 13.9.2018.

[https://korkeinoikeus.fi/fi/index/lausunnot/opinion/1536837509249.html] (9.1.2018)

(8)

FINE, FINE vuosikertomus 2017. [https://www.fine.fi/media/julkaisut-2018/finen- vuosikertomus-2017_final0504_verkkosivut.pdf] (24.2.2018) (sisällöntuottaja FINE vakuutus- ja rahoitusneuvonta.)

Heiss, Helmut, Principles of European Insurance Contract Law: An optional instrument?

[http://www.europarl.europa.eu/document/activities/cont/201004/20100430ATT7391 9/20100430ATT73919EN.pdf] (3.1.2019)

Salo, Hanna, liikennevakuutusten bonusjärjestelmät. [https://www.fine.fi/media/julkaisut- 2017/liikennevakuutusten-bonusjarjestelmat-2017.pdf] (27.4.2019)

Siirala, Tuomas, Perustietoa vapaaehtoisista autovakuutuksista.

[https://www.fine.fi/media/julkaisut-2018/perustietoa-vapaaehtoisista- autovakuutuksista.pdf] (2.3.2019)

Helsingin sanomat: Nainen ajoi yhteisellä autolla yli 40 vuotta. Eron jälkeen mies sai kaikki bonukset liikennevakuutuksesta. Päivitetty 11.12.2017.

[https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005485515.html] (11.1.2019)

Yle: Liikennevakuutusten bonustaulukko poistuu – Mitä riskaabelimpi kuski, sitä kalliimpi vakuutus. 23.10.2016. [https://yle.fi/uutiset/3-9234174] (15.4.2019)

Yle: Autovakuutuskikkailu voi poikia jättilaskun. Päivitetty 12.4.2013.

[https://yle.fi/uutiset/3-6565593] (3.12.2018)

Yle: Vakuutusmaksua ei voi enää perustella sukupuolella. 21.12.2012.

[https://yle.fi/uutiset/3-6424926] (3.12.2018)

OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus

KKO 1985 II 94 KKO 1992:193 KKO 1994:108 KKO 2000:67 KKO 2001:52 KKO 2005:100 KKO 2006:79 KKO 2007:23

(9)

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukset VKL 15.6.2005 dnro 175/05

VKL 12.6.2007 dnro 01/07 VKL 21.8.2008 dnro 334/08 VKL 24.4.2013 dnro 338/12 VKL 24.4.2013 dnro 368/12 VKL 28.8.2013 dnro 397/12 VKL 30.10.2013 dnro 615/12 VKL 18.12.2013 dnro 3/13 VKL 26.2.2014 dnro 451/13 VKL 26.3.2014 dnro 121/14 VKL 2.4.2014 dnro 699/13 VKL 16.12.2014 dnro 362/14 VKL 21.5.2014 dnro 706/14 VKL 9.6.2016 dnro 121/16 VKL 22.8.2016 dnro 100/16 VKL 28.9.2016 dnro 113/15

FINE 11.10.2017 dnro FINE-003850 (2017)

(10)

LYHENNELUETTELO

dnro diaarinumero

EY Euroopan yhteisö

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE

HE hallituksen esitys

KKO korkein oikeus

mom. momentti

Oikeustoimilaki laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 228/1929 OikTL laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 228/1929

PL Suomen perustuslaki 731/1999

Ry rekisteröity yhdistys

VakSL vakuutussopimuslaki 543/1994

VKL vakuutuslautakunta

VYL vakuutusyhtiölaki 521/2008

vp valtiopäivät

(11)

KUVIOT JA TAULUKOT

Kuvio 1. Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin arviointi.

Kuvio 2. Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin arviointi.

(12)

1.1 Vakuutustoiminnan yhteiskunnallinen merkitys

Vakuutukset ja vakuuttaminen ovat osa yksityishenkilön ja elinkeinonharjoittajan arkea lä- pi elämänkaaren. Vakuuttaminen on muutoinkin yhteiskunnallisesti merkittävä sekä kes- keinen riskienhallintakeino, jonka tarkoituksena on varautua yksilöllisiin riskeihin ja jakaa kustannuksia vakuutuksenottajien kesken riskin toteutumisesta. Maksetuista vakuutusmaksuista korvataan kustannukset sille, johon vahinko kohdistuu.¹ Vakuutukset ovat vakuutus- yhtiöiden elinkeinotoiminnan perusta sekä yhteiskunnallisen sosiaaliturvan ja yksilöllisen riskienhallinnan toteutumista ohjaavia instrumentteja. Perinteisen vakuutustoiminnan luonne on kuitenkin viime vuosina kehittynyt vakuutuspalveluiden laajennuttua niin sääs- tö-, kuin sijoitusmuodoksikin.

Vakuutukset jakautuvat pakollisiin ja vapaaehtoisiin vakuutuksiin. Myös vakuutuksia kä- sittelevä oikeudellinen säätely eritellään julkiseen ja yksityiseen vakuutusoikeuteen. Julki- sen vakuutusoikeuden piiriin kuuluvat pakolliset lakisääteiset sosiaalivakuutukset, kuten työvakuutukset, sairausvakuutukset sekä eläkevakuutukset. Pakollisen vakuuttamisvelvol- lisuuden piiriin lukeutuvat myös ajoneuvojen liikennevakuutukset sekä työnantajalle vel- voitteelliset työntekijän tapaturmavakuutukset.² Sosiaalivakuutuksen tarkoituksena on varautua riskeihin, jotka kohdistuvat toimeentuloon hyvinvointiyhteiskunnassa minkä vuoksi niitä säädellään useilla erityissäädöksillä. Sosiaalivakuutukset turvaavat välttämättömiä yh- teiskunnallisia hyödykkeitä, kuten eläkettä, työkykyä ja terveydenhoitamista. Sosiaaliva- kuutusjärjestelmään kuuluvat myös hallinto-oikeudelliset valitus- ja oikaisumekanismit se- kä riippumattomat muutoksenhakulautakunnat, joiden välityksellä riitaisiin päätöksiin voidaan hakea muutosta. Oikaisuvaatimusvaatimusväylää voi jatkaa muutoksenhakulautakun- nan päätöksen jälkeen vakuutusoikeuteen, joka toimii erityistuomioistuimena sosiaaliva- kuutusten alalla. Myös vakuutusoikeuden päätöksiin voidaan hakea muutosta korkeimmis- ta tuomioistuimista.

Vapaaehtoisia vakuutuksia koskevat seikat ovat olleet myös korostuneesti esillä julkisessa keskustelussa. Vakuutusalan vakiintuneisiin käytäntöihin on tehty korjausliikkeitä esimerkiksi sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi tai perusteettomasti toiselle

1 Norri 2014, s. 190–191.

2 Hoppu – Hemmo 2006, s. 6–7.

(13)

henkilölle pysyvästi siirtyneiden yksilöllisten etuuksien johdosta.³ Yhteiskunnallinen kes- kustelu vakuutusturvan nykytilasta on vilkastunut ja vakuutuspäätöksiä on kääntynyt pää- laelleen oikaisulautakunnissa sekä tuomioistuimissa. Lisääntyvästä sääntelytarpeesta ker- too esimerkiksi se, että korkein oikeus (KKO) on jättänyt harvinaisen lainsäädäntöaloitteen eduskunnalle yksilön oikeusturvan takaamiseksi tilanteissa, joissa KKO käsittelee vakuutusoikeuden päätöksen perusteella tehtyä valitusta. KKO:n tarpeena on saada lääkärijäsen korkeimpaan oikeuteen tai vaihtoehtoisesti KKO voisi omasta aloitteestaan pyytää asian- tuntijalausuntoa riippumattomalta taholta, jolle lausunnonantovelvollisuus säänneltäisiin velvoitteelliseksi tehtäväksi.⁴ KKO:n aloitteen taustalla on yksityishenkilön oikeusturvan suojaaminen vakuutusalan toimintaympäristössä, jossa yhteiskunnalliset sääntelytarpeet ovat kehittyneet lainsäädäntöä nopeammin.

Vakuuttamisen vapaaehtoisuus perustuu omaisuuden ja terveyden suojaksi päätetyn ris- kienhallintakeinon valinnan vapauteen. Riskit ovat yksilöllisiä ja varautuminen voi kohdis- tua esimerkiksi omaisuuteen, matkustamiseen tai terveyteen kohdistuvaan vaaraan. Vapaa- ehtoisuuden vuoksi vakuuttaminen tapahtuu vakuutussopimuslain (VakSL, 543/1994) säännösten mukaisesti ja erimielisyydet ratkaistaan siviiliprosessille tyypillisellä tavalla, kuten neuvottelemalla, hakemalla lautakuntaratkaisusuositus tai oikeusteitse siviilioikeus- prosessissa. Erimielisyyksien ratkaisuvaihtoehdot ovat tosiasiallisesti rajallisempia verraten pakollisiin vakuutuksiin ja vakuutuspäätökseen tyytymätön kantaa itsenäisesti kuluris- kin tuomioistuinkäsittelystä. Vapaaehtoisen vakuuttamisen kontekstissa ei ole yhteiskun- nan takaamia valitus- ja muutoksenhakukeinoja riippumattoman ratkaisuelimen toimesta.

Vakuutusoikeus tai muu hallintotuomioistuin ei ota käsiteltäväksi ja viranpuolesta selvitet- täväksi vapaaehtoisiin vakuutuksiin liittyviä erimielisyyksiä.

Vapaaehtoisiin vakuutussopimuksiin liittyvä sääntely ei ole tyhjentävää eikä yksiselitteistä.

Erityislainsäädännön lisäksi joudutaan ratkaisemaan esimerkiksi vakiosopimuksiin liittyviä yksityisoikeudellisia tulkintakysymyksiä. Varsinaisen vakuutussopimuksen solmimiseen sovelletaan sopimusoikeudellisia periaatteita ja säännöksiä⁵. Vakuutussopimuksia koskevan säätelyn laaja-alaisuus ja erityinen luonne johtuu vakiosopimusoikeuden kehityksestä sekä lisääntyneestä pakottavasta säätelystä. Vakuutussääntelyn erityiset piirteet ovat muo-

3 Ks. mm. Yle 21.12.2012, 17.4.2013 ja 23.10.2016 sekä Helsingin sanomat 11.12.2017.

4 Esko 2018, Kohta: Esitys lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä.

5 Hoppu – Hemmo 2006, s. 7–8.

(14)

dostuneet pitkän ajanjakson aikana. Vakuutusala vaikutti pitkään itse alaa koskevaan lain- valmisteluun, joten ongelmakohdat ovat rakentuneet järjestelmän sisään, eikä niitä voida muuttaa kuin viranomaisten myötävaikutuksella.⁶ Vakuutussopimuksia koskevan lainsää- dännön tarkoituksena onkin lainsäätäjän toimesta asetettujen vähimmäisvaatimuksien tur- vaaminen.⁷ Lainsäätäjä on tasapainottanut sopimusosapuolien välistä sopimussuhdetta säännösuudistuksilla, jonka tarkoituksena on ollut selkeyttää vakuutussopimuksen osapuolten asemaa, velvollisuuksia ja oikeuksia. Pakottava lainsäädäntö saattaa selkeyttää sopi- mustulkintaa vakuutusalaan orientoituneen asiantuntijan silmissä, mutta yksilön silmissä yhtälö on saattanut muuttua vaikeammin ymmärrettäväksi, koska tulkinnassa tulee huomioida lainsäädäntönormien ohella myös sopimusnormit yhdessä tai erikseen.⁸

Vakuutus on helppo tuote myydä, mutta vaikea ostaa. Tyypillisesti vakuutuksenottajalle on ilmennyt vakuutuksenottamistarve omaisuuden suojaksi jo ennen vakuutusneuvottelua, joten myyntitilanteessa ostaja on jo valmiiksi motivoitunut ja myyjän tavoitteena on saada asiakas valitsemaan edustamansa vakuutusyhtiön palvelu tarjolla olevien joukosta. Vakuu- tuksenottajalle kerrotaan mieluusti positiivisia seikkoja vakuutuksesta, joten negatiivisia tuntemuksia herättävien seikkojen kertominen ei todennäköisesti ole etusijalla myyntitilanteessa. Vakuutuksenottajalle tulisi kertoa riittävästi vakuutuksen negatiivisista puolista, kuten yllättävistä rajoitusehdoista ja muista kielteisistä asioista.⁹ Tilanne on arkisesti ymmär- rettävä, mutta tosiasiassa myyntitilanteessa vakuutuksenantajan tulisi kertoa kaikki tarpeel- liset tiedot vakuutuksesta ja vastavuoroisesti vakuutuksenottajan tulisi vastata tarkasti ja täsmällisesti esitettyihin kysymyksiin. Riittävien tietojen antaminen vakuutuksesta neuvo- tellessa on tärkeää vakuutuksenottajan kannalta. Vakuutussopimuksen sisältö määräytyy vakuutuksenantajan asettamien ehtojen mukaisesti, joita vakuutuksenottajan on usein vaikeaa ymmärtää. Jos ehdoista ei kerrota riittävästi etukäteen, niin todennäköisesti vakuutuksenottaja ei niihin myöhemminkään perehdy.

1.2 Tutkimusongelma ja tutkimusmetodi

Vakuutussopimukselle on tyypillistä, että molemmilla osapuolilla on velvollisuus antaa so- pimusosapuolelle tiettyjä tietoja jo ennen vakuutussopimuksen voimaantuloa, erityisesti jos

6 Santanen – Laitinen – Kekäle, s. 34–37. Vakuutusala toimitti lakiesitysluonnokset toimialan valvojalle, joka puolestaan toimitti esitysluonnokset hallitukselle esitettäväksi eduskunnalle. Lain voimaantullessa valvojan tehtävänä oli valvoa kyseisen lain toteutumista.

7 Norio-Timonen 1997, s. 25.

8 Tulkittava normi voi olla esimerkiksi riidan kohteena lainsäännös tai sopimusehto.

9 Santanen – Laitinen – Kekäle, s. 34–37.

(15)

tiedoilla voi olla vaikutusta sopimuksen sisältöön. Kuitenkin vasta voimaantullut sopimus perustaa osapuolten välille sitovia oikeuksia ja velvollisuuksia. Näitä velvoitteita kutsutaan tutkielmassa etukäteisiksi tiedonantovelvollisuuksiksi, jotta tutkielman tarkastelun kohteena olevat velvoitteet voidaan erotella vakuutussuhteen voimassaolon aikaisista tiedonanto- velvollisuuksista.

Tutkielmassa tutkimuksen kohteena on voimassa oleva vakuutussopimusoikeus, jota tutkitaan oikeusdogmaattisen eli lainopillisen näkökulman mukaisesti. Lainoppi systematisoi ja tulkitsee voimassa olevaa oikeutta hyödyntäen tuomarikunnan ja ratkaisuelinten käyttämiä oikeuslähde- ja tulkintakäytäntöjä. Lainopillinen näkökulma edellyttää oikeuslähteiden ko- konaisuuden hahmottamista sekä tulkintateorioiden soveltamista ”tuomarin näkökulmasta”

voimassaolevaan oikeuteen. Lainoppi systematisoi oikeudellisen tiedon tulkintaa, lainsää- täjän tarkoitusta, oikeudenkäytössä vakiintuneita käytäntöjä sekä ennakoitavissa olevia yh- teiskunnallisia vaikutuksia¹⁰. Jotta etukäteisen tiedonantovelvollisuuden täyttämiselle säännellyt edellytykset voidaan tunnistaa ja arvioida, on tiedostettava velvollisuuden syn- tymisen taustavaikuttimet voimassaolevan oikeuden mukaisesti. Voimassaolevaa oikeutta tulkitaan oikeuslähdeopin mukaisesti. Vakuutussopimusoikeuden oikeuslähteisiin kuuluvat vahvasti velvoittavana oikeuslähteenä laki, heikosti velvoittavat oikeuslähteet, kuten lain esityöt, prejudikaatit ja oikeuskäytäntö sekä sallittuina oikeuslähteinä oikeuskirjallisuus ja oikeudelliset julkaisut¹¹.

Tutkielman tutkimuskysymykset ovat:

1) Miten vakuutussopimusoikeuden erityispiirteet vaikuttavat vakuutussopimuksen normien tulkintaan?

2) Miten etukäteisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin sopimusvaikutusta tulee arvioida?

3) Minkälaisia seuraamuksia tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä voi aiheutua sopimuksen osapuolille?

10 Siltala 2001, s. 121–123, 153–154.

11 Nykänen 2013, s. 66–72.

(16)

Tutkielman metodinen tiedonintressi on laintulkinnallinen ja säännöstöä systematisoiva¹². Vakuutussopimuksen tiedollisten velvollisuuksien toteutumisen arviointiin vaikuttavat vakuutussopimuslain ja soveltuvin osin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (OikTL, 228/1929) säännökset sekä yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet, vakiosopimusoikeuden erityiset periaatteet sekä vakuutussopimusoikeuden erityiset piirteet ja periaatteet. Laintulkinta kohdistuu vallitsevaan ja käytännölliseen lainoppiin¹³. Vakuutussopi- muksen tulkintaprosessissa on huomioitava lisäksi tulkintaa ohjaavat oikeusperiaatteet sekä sopimusosapuolten yksilöllinen toiminta ja siitä johtuvat vaikutukset itse sopimuksen sisäl- töön. Vakuutussopimus voi olla voimassa jopa useita vuosia ennen vakuutustapahtumaa, jonka jälkeen voidaan joutua tarkastelemaan ennen vakuutussopimuksen voimaantuloa an- nettuja tietoja ja niiden paikkansapitävyyttä. Näiden tietojen puutteellisuudella voi olla vaikutusta vakuutuskorvauksen täysimääräiseen maksamiseen, korvaussumman alentami- seen tai jopa vakuutuskorvauksen hylkäämiseen kokonaan.

Tutkielmassa on myös oikeussosiologisia ja yhteiskuntatieteellisiä piirteitä, koska tutkiel- mani tarkastelun kohteena on Tuorin määritelmän mukaan oikeustieteen kaksoiskansalai- suus. Vakuutussopimusoikeutta tutkitaan oikeuden sisäisen näkökulman välityksellä, joka asettaa myös tieteellisen tavan suhtautua oikeudellisiin tosiseikkoihin. Samalla tarkastellaan vakuutusoikeuden ratkaisutoiminnan oikeudellisia käytäntöjä, eli tosiasiallista lain- käyttöä, jotka sitovat oikeusnormit tosiasioiden maailmaan. Oikeusdogmaattinen tulkinta- suositus oikeudellisiin ongelmiin syntyy näiden kannanottojen ja tosiseikka-asetelmien perusteella.¹⁴ Tutkielmassa tosiseikkojen ja osapuoliasetelman tarkastelu tulee tehdä objektii- visesti ja hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti. Miettisen mukaan hyvässä tieteellisessä käytännössä korostuu rehellisyys, huolellisuus, tarkkuus sekä eettinen käytäntö.¹⁵

Erityisenä piirteenä tutkielmassa on sopimusvelvoitteen laiminlyöntiä koskevan normin tulkinta sopimuksissa, joissa tulkinnan vaikutus voi ulottua laajaan kohderyhmään. Vakuu- tussopimuksiin liittyvässä oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa on huomioitava myös ref- leksiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset, koska hyvin suurella todennäköisyydellä saman

12 Häyhä 1997, s. 23–24; Kolehmainen 2015, s. 128–130. Metodi on työkaluna muuttumaton, itsenäinen ja erillinen suhteessa hankittavan teoriatiedon sisältöön. Systematisoinnilla tarkoitetaan oikeudellisen informaa- tion jäsentämistä hallittavaan muotoon.

13 Aarnio 1997, s. 36–37.

14 Tuori 2007, s. 18–31.

15 Miettinen 2004, s. 50–51.

(17)

vakuutuslajin säätelyn piiriin kuuluu useita muita vakuutuksenottajina, joiden vakuutussopimukseen, oikeuksiin tai velvollisuuksiin ratkaisu saattaa vaikuttaa. Ainoastaan oikeuden sisäiseen näkökulmaan perustuvat ratkaisut saattaisivat vääristää tulevaisuuden ratkaisu- toimintaa vakuutusoikeuden alalla. Tästä johtuen lainkäytön kokonaisarvioinnissa tulee huomioida yksilöllisesti tapauskohtaiset olosuhteet sekä ratkaisun tosiasiallinen massavaikutus useisiin vakuutussopimuksiin.

Vakuutussopimuslakia sovelletaan vapaaehtoisiin vakuutuksiin erityislakina, jossa pakottavan lain suoja on ulotettu kuluttajaa laajempaan käsitykseen.¹⁶ Heikomman osapuolen suojan piiriin lukeutuvat kuluttaja ja kuluttajaan rinnastettava elinkeinonharjoittaja. Oi- keushenkilöt, jotka eivät ole rinnastettavissa kuluttajaan eivät kuulu vakuutussopimuslain sääntelyn piiriin. Heikomman suojaa on edellä mainittujen lisäksi ulotettu aatteellisiin yh- distyksiin, asunto-osakeyhtiöihin sekä kuolinpesiin¹⁷. Tutkielmassa tarkastellaan vakuutussopimuslakia tämän laajennetun heikomman suojan piiriin kuuluvien vakuutuksenottajien näkökulmasta, joten ainoastaan kuluttajia suojaava lainsäädäntö on pääosin rajattu tutkielman tarkastelukehikon ulkopuolelle. Suojasta on erikseen mainittu, jos sillä on ollut eri- tyistä merkitystä käsiteltävään aiheen kannalta.

Tutkielmassa tarkastellaan vapaaehtoisia vahinkovakuutuksia ajoneuvovakuuttamisen ris- kienhallintakeinona.¹⁸ VakSL 2 §:n 1 mom. 2 kohdan mukaisella vahinkovakuutuksella tarkoitetaan esineen, kuten ajoneuvon, kodin tai muun omaisuuden suojaksi otettavaa vakuutusta. Vakuutustapahtuman aiheuttajana on pääasiallisesti suora esinevahinko, jolla tarkoitetaan yllättävää, vakuutettuun esineeseen itsessään kohdistuvaa vahinkoa. Normaali käytössä kuluminen ei kuulu vakuutuksen suojan piiriin vaan kyseessä tulee olla vahinko- tapahtuma, josta korvattava vahinko aiheutuu.¹⁹ Ajoneuvovakuutuksien kohdalla vakuutustapahtuma voi johtua esimerkiksi kolarista, tieltä suistumisesta, törmäysvahingosta eläimen kanssa, varkausvahingosta, tulipalosta tai ilkivallasta.

16 Halila – Hemmo 1996, s. 7–8; Norio-Timonen 2010, s. 4–7. Vakuutussopimuslaki on ensimmäinen erityislaki, joka laajensi kuluttajia koskevan pakottavan oikeussuojan myös pienyritystoiminnan parissa toimiviin elinkeinonharjoittajiin.

17 Lehtipuro, ym. 2010, s. 134.

18 Sosiaalioikeudelliset ja pakolliset vakuutukset ovat rajattu tutkielmassa tarkastelun ulkopuolelle, kuten myös ryhmävakuutukset, henkilövakuutukset, henkilövahinkoja koskevat vakuutukset sekä vakuutus säästä- mis- ja sijoittamismuotona.

(18)

Tutkielman lainkäytön tarkastelukehikko on rajattu vakuutusluokista annetun lain (526/2008) 10.5 §:n mukaisen omaisuusvahinkovakuutusten vahinkovakuutusluokkaryh- män moottoriajoneuvojen vapaaehtoisiin vahinkovakuutuksiin, jotka tunnetaan paremmin nimellä kaskovakuutus. Kaskovakuutus turvaa ajoneuvoa vakuutuksen laajuuden mukaan suppeassa tai laajassa vahinkomittakaavassa ja sen tarkoituksena on varautua vahinkoihin, joiden kustannus kohdistuisi muutoin kokonaisuudessaan vakuutuksenottajaan. Kaskova- kuutus korvaa ajoneuvoon kohdistuvia yllättäviä ja ulkoisia vahinkoja. Vakuutuksen piirin voivat kuulua esimerkiksi palo-, törmäys-, varkaus-, eläin- ja ilkivaltavahingot.²⁰ Tutkiel- massa tarkastelun kohteena on pääasiallisesti kaskovakuutuksen korvausalaan kuuluvat omaisuusvahingot. Ajoneuvon lisäksi vakuutusturvan piirin kuuluvat ajoneuvoon kiinteästi asennetut laitteet ja muut sen käyttöön olennaisesti kuuluvat varusteet. Kaskovakuutuksissa on lisäksi erilaisia rajoitusehtoja, joilla rajataan tietyn tyyppiset vahingot korvausvastuun ulkopuolelle. Matkatavarat, ajoneuvon kuluminen ja tekniset viat eivät yleensä täytä kas- kovakuutuksesta korvattavan vakuutustapahtuman määritelmää.²¹

Tutkielman tarkastelun ulkopuolelle on rajattu vakuutusyhtiökohtaiset sopimusehdot siltä osin kuin niillä ei ole vaikutusta yksittäisen ratkaisun tiedollisiin velvollisuuksiin. Myös vakuutusmaksuihin ja -korvauksiin vaikuttavat seikat, kuten yli- ja alivakuuttaminen on rajattu tutkielman ulkopuolelle. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tutkielmassa vakuutuksenottajan lisäksi vakuutuksenottajaan samastettavaa henkilöä, jonka hyväksi vahinkovakuu- tus on voimassa. Vakuutuksenantajalla tarkoitetaan sopimusosapuolena toimivaa vakuu- tusyhtiötä, jonka käsitteeseen lukeutuvat myös vakuutusyhtiön henkilöstö sekä vakuutus- yhtiön puolesta toimivat asiamiehet, kuten autokauppiaat, kun he toimivat vakuutusyhtiön puolesta sopimuksen tekijänä.

1.3 Tutkielman osiot ja eteneminen

Tutkielma jakautuu neljään osioon. Ensimmäisessä osiossa avataan vakuutussopimusoikeuden alan erityispiirteitä, kansainvälisiä yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia sekä vakuutussopimusoikeuden liityntäpintaa sopimusoikeuden alaan. Vakuutus on sopimus, mutta ei perusta samalla tavalla oikeuksia ja velvollisuuksia osapuolten välille, kuten perinteinen sopimus. Vakuutussopimusalan erityispiirteiden ja samalla eroavaisuuksien ymmärtäminen

20 Santanen – Laitinen – Kekäle, s. 261.

21 Siirala 2018, s. 5, 13.

(19)

suhteessa perinteiseen sopimukseen on tärkeässä asemassa vakuutussopimukseen liittyvien velvollisuuksien tunnistamisessa, arvioimisessa ja tulkitsemisessa.

Laissa ja vakuutusehdoissa käytetyillä sanamuodoilla on tärkeä rooli vakuutussopimuksen tulkinnassa. Toisessa osiossa tarkastellaan tutkielman etukäteisiin tiedonantovelvollisuuk- siin liittyviä normeja vakuutussopimuslain, lain esitöiden, oikeuskirjallisuuden sekä oikeudellisen ratkaisutoiminnan mukaisesti, jotta lain säännöksen tarkoitus ja pakottavuus voidaan tunnistaa lain kirjoitettua sanamuotoa laajemmassa käsityksessä. Samalla tunnistetaan etukäteisten tiedonantovelvollisuuksien laajuus ja eroavaisuudet osapuolten välillä.

Kolmannessa osiossa tutkitaan vakuutussopimuksen tulkintaa. Riidan kohteena olevan normin tulkinnassa oikeusperiaatteet ovat merkittävässä roolissa ja tästä syystä on tärkeää perehtyä yleisiin sopimusoikeudellisiin periaatteisiin, jotka vaikuttavat kaikkien sopimuk- sien taustalla. Vakuutussopimuksessa käytetään vakiomuotoisia vakuutusehtoja, joten myös vakiosopimusoikeudelliset periaatteet ovat keskeisessä roolissa vakuutussopimuksen ehtojen tulkinnassa. Vakuutussopimuksien tulkintaan vaikuttavat myös vakuutusalaa koskevan sääntelyn erityispiirteet sekä pakottava vakuutussopimuslainsäädäntö.

Neljänteen osassa tutkitaan etukäteiselle tiedonantovelvollisuudelle säänneltyjä edellytyk- siä suhteessa vakuutuslautakunnan ja KKO:n oikeudenkäyttöön, joissa riidan kohteena on ollut etukäteinen tiedonantovelvollisuus. Ratkaisut liittyvät pääasiallisesti kaskovakuutuk- siin, mutta mukana on myös muita ratkaisuja, joissa vakuutussopimuksien objektiivisella tulkinnalla on ollut merkitystä. Oikeudellisten ratkaisujen avulla punnitaan vakuutussopimuksen normeja, tulkintajärjestystä ja tunnistetaan vakuutussopimuksen tulkinnassa vakiintuneita menettelyitä, tapauksien tosiseikkojen merkitystä sekä tulkintatapoja oikeudellisen ratkaisutoiminnan avulla.

(20)

2 VAKUUTUSSOPIMUSOIKEUDESTA

2.1 Suhde sopimusoikeuteen ja kansainväliseen lainsäädäntöön 2.1.1 Juuret sopimusoikeudessa

Sopimusoikeuden taustalla ei ole harmonisoitua kansainvälistä säätelyä, saati perustusla- kiin (PL, 731/1999) tai Euroopan unionin säätelyyn juonnettavia oikeudellisia velvoitteita.²² Oikeusperiaatteista löytyy kansainvälisiä yhteneväisyyksiä niin sopimusoikeuden kuin vakuutusoikeudenkin osalta. Amerikkalaisessa ja englantilaisessa oikeudessa on erityisesti korostettu sopimusosapuolien tiedollisia velvollisuuksia. Sopimusoikeuden kantavia periaatteita ovat sopimuksen syntyminen vilpittömällä mielellä ja hyvässä uskossa.²³ Vakuu- tussopimusoikeus sen sijaan edellyttää sopimusosapuolilta korostuneesti erittäin hyvää us- koa ja luottamusta sopimuskumppanin antamiin tietoihin. Erimielisyystilanteessa osapuolilla on velvollisuus auttaa toisiaan rehellisesti oikean, faktoihin perustuvan ratkaisun löy- tämiseksi.²⁴ Vakuutussopimus perustaa tyypillisesti pitkäikäisen sopimussuhteen, joka perustuu luottamukseen sopimusosapuolten välillä. Pitkäaikaisessa sopimussuhteessa tiedollisten velvollisuuksien tulee toteutua oikeassa suhteessa toisiinsa, joten tietojen luovuttami- sen merkitys on vakuutussopimusoikeudessa erityisen korostunut.

Vakuutussopimus syntyy tahdonilmaisulla kuten muutkin sopimukset ja sopimuksen sisäl- töä voidaan täsmentää sopimuksen tulkinnan keinoin. Suomessa sopimusoikeudelliset käy- tännöt ovat kehittyneet sopimusoikeudellisen lainsäädännön, oikeusperiaatteiden, oikeustieteellisen tutkimuksen, sekä oikeudellisen ratkaisutoiminnan myötävaikutuksella. Hem- mon mukaan sopimuksen tulkinnasta ei ole mainittavasti olemassa lainsäädäntöä, joten so- pimusoikeudellinen tulkinta on kehittynyt tuomioistuinten ja ratkaisuelinten oikeudenkäy- tön sekä oikeustieteen kehityksen välityksellä²⁵. Sopimusoikeutta voidaan kuvata hyvin pe- riaatepainotteiseksi oikeudenalaksi, sillä oikeudellisen ratkaisutoiminnan kaksipuolisuus sovellettavan oikeusnormin ja oikeusperiaatteen välillä korostuu sopimusoikeudessa.²⁶ Myös vakuutussopimusoikeus on oikeudenalana periaatesidonnainen, mutta tulkinnalliset painopisteet ovat painottuneet eri tavoin kuin perinteisessä sopimusoikeudessa.

22 Saarnilehto, ym. 2012, s. 72–73.

23 Clarke 2007, s. 234–235.

24 Ivamy 1993, s. 136–137, Clarke 2007, s. 234–235.

25 Hemmo 2018, s. 14–15.

26 Tolonen 1997, s. 300.

(21)

2.1.2 Kansainvälisiä yhteneväisyyksiä

Suomen ensimmäinen vakuutussopimuslaki (132/1933) syntyi pohjoismaisen yhteistyön tuloksena Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin kanssa. Voimassa oleva vakuutussopimuslaki tuli voimaan 1995, eikä laki perustu enää kuin osittain yhteiseen pohjoismaiseen sääte- lyyn. Vakuutusoikeudellista säätelyä ei ole myöskään harmonisoitu Euroopan unionin jä- senmaiden kesken. Yhtymäkohtia tosin molempiin vertailupintoihin on olemassa. Vakuu- tusyhtiöitä koskevaa lainsäädäntöä on esimerkiksi yhtenäistetty EU-direktiiveillä ja asetuk- silla, mutta vapaaehtoisia vakuutussopimuksia koskeva lainsäädäntö toteutuu yhä kansallisen säätelyn mukaisesti. Euroopan yhteisön ja sittemmin EU:n vakuutussopimuksia koskevaa lainsäädännön yhtenäistämistä on tosin yritetty työstää 1970-luvulta saakka useaan ot- teeseen, mutta ongelmaksi ovat osoittautuneet jäsenmaiden vakuutuslainsäädännön olen- naiset eroavaisuudet.²⁷

Lehtipuron, ym. mukaan yksittäisiä vakuutuskysymyksiä koskevaa EU:n sääntelyä on tosin olemassa Suomen kansallisessa lainsäädännössä. EU:n vakuutustoimintadirektiivin 2002/92/EY (uudelleen laadittu 2016/97) mukaiset määräykset koskien vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuutta on huomioitu Suomen vakuutussopimuslaissa. VakSL:n tiedonantovelvollisuutta käsittelevät säännökset kattavat direktiivin sisällölliset vaatimukset.

Kansainvälisestä näkökulmassa merkityksellisiä ovat olleet EU:n kuluttajasuojan harmonisointia ajavat päätökset, joiden piiriin kuuluvat myös vakuutussopimukset. Suomen lain- säädäntöön tällä ei ole ollut mainittavaa muutosvaikutusta Suomessa jo ennestään vallitse- van korkean kuluttajansuojan tason vuoksi.²⁸

Kokonaisvaltaisten harmonisointiyrityksien kaaduttua on vakuutussopimuksia koskevaa lainsäädäntöä saatu yhtenäistettyä pienin askelin ja kohtuullisin muutoksin. Todennäköi- sesti harmonisointia joudutaan jatkamaan hitain muutoksin myös tulevina vuosina. Jokai- nen harmonisointia edistävä toimi on kuitenkin samalla positiivinen askel kohti yhteistä, kansainvälistä vakuuutusopimuslainsäädäntöä. Vakuutussopimuslakien harmonisoinnin edesauttamiseksi on laadittu eurooppalainen mallivakuutussopimuslaki (Principles of Eu- ropean insurance contract law, PEICL) kansainvälisen tutkijatyöryhmän toimesta. Hank-

27 Hoppu – Hemmo 2006, s. 3–4; Norio-Timonen 2010, s. 3.

28 Lehtipuro, ym. 2010, s. 118–119.

(22)

keen tarkoitus on valistuksellinen ja informatiivinen, jotta jäsenvaltioiden välisiä sääntely- eroja saataisiin kavennettua kansallisin sääntelytoimin. Mallilaki ei sisällä yksityiskohtaisia säännöksiä, mutta tarkoituksena on esittää vakuutustoiminnan yleiset puitteet sekä periaatteet riittävällä kansallisen säätelyn liikkumatilalla, joiden mukaisesti vakuutussuhde tulisi toteuttaa²⁹. Mallilaki painottuu heikomman suojan yhtenäistämiseen, koska vakuutuksenantajan asema sopimuksen sisällöstä päättävänä osapuolena on kaikissa Euroopan valti- oissa vahva.

PEICL:n mallivakuutussopimuslain artikla 4:103 koskee vakuutusyhtiöiden vastuuvapautta tilanteissa joissa vakuutuksenottaja laiminlyö tiedonantovelvollisuutensa. Artiklan mukaan vakuutuskorvausta voidaan alentaa tai hylätä se kokonaan vakuutuksenottajan aiheuttaessa vakuutustapahtuman tahallaan tai huolimattomuudellaan tietäen, että toiminta todennäköi- sesti johtaa vahinkoon. Laiminlyönnin tulee lisäksi olla syy-yhteyssuhteessa vakuutustapahtumaan. Vakuutuksenantajalla on mallilain mukaan oikeus saada vakuutusmaksuista korvaus laiminlyönnin aiheuttaman vahingon johdosta.³⁰

PEICL:n mallilakiin ei sisälly säännöksiä vakuutuksenottajan toimintaa koskevista velvollisuuksista, mutta se on velvollisuuden laiminlyöntitilanteessa seuraamusvaikutuksiltaan yhteneväinen tutkielman kannalta keskeisen VakSL 23 §:n mukaisen vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntisäännöksen kanssa. VakSL 23 §:n mukaan vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa, jos vakuutuksenottaja on toiminut vilpillisesti VakSL 22 §:n mukaista tiedonantovelvollisuutta täyttäessään. Vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyö- nyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä kokonaan.

Suomen vakuutussopimuslain esitöiden mukaan korvauksen alentaminen edellyttää syy- yhteyttä laiminlyönnin ja vakuutustapahtuman välillä, joten edellytys on yhteneväisen Suomessa voimassa olevan sääntelyn kanssa³¹. PEICL:n mukaan Ranskan, Luxemburgin ja Belgian vakuutussopimuslainsäädäntö edellyttää samalla tavalla syy-yhteyttä laiminlyön- nin ja vahingon välillä. Yhdistyneissä kuningaskunnissa syy-yhteyssuhdetta ei edellytetä.

29 Heiss 2010, s. 6–7.

30 Heiss 2009, s. 176–177.

31 HE 113/1994, s. 48.

(23)

Itävallassa ja Saksassa syy-yhteyssuhdetta edellytetään muutoin, paitsi tilanteissa, joissa vakuutuksenottaja toimii petollisesti. Alankomaissa syy-yhteyssuhdetta ei lähtökohtaisesti edellytetä, mutta vakuutuksenottaja voi kuitenkin vedota syy-yhteyssuhteen puuttumiseen hylkäävän vakuutuspäätöksen jälkeen, joten puuttuva syy-yhteys voi johtaa vakuutuskorvauksen maksamisvelvoitteeseen oikaisuvaatimuksen muodossa.³² Kokonaisuutena arvioi- den erot valtioiden välillä korostuvat erityisesti periaatetasolla. Säänneltyjä yhtymäkohtia on havaittavissa, mutta vakiintuneet valtiokohtaiset tavat ja toimintamallit tulee uudistaa hitaasti, koska nopeilla ja laajoilla sääntelymuutoksilla voisi olla merkittäviä ja yhdenai- kaisia vaikutuksia useisiin vakuutussuhteisiin.

Suomen vakuutussopimuslaissa laiminlyöntiperusteisen vakuutuskorvauksen hylkäämisen edellytyksenä on tahallisuus tai vähäistä suurempi tuottamuksellisuus ja hylkäämisen edel- lytyksenä tahallinen vilpillisyys (VakSL 23 §). Euroopan maiden vakuutussopimuslainsää- dännöllä on yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia Suomen vakuutussopimuslain kanssa vakuutuksenottajan laiminlyönnistä johtuvien seuraamuksien osalta. Yhdistävänä tekijänä on vakuutuskorvauksen alentaminen tai kokonaan hylkääminen vakuutuksenottajan laimin- lyötyä tiedonantovelvollisuutensa. Valtaosassa valtioista tahallisuus tai tuottamus on edel- lytyksenä korvauksen alentamiselle. Ainoastaan Saksan ja Suomen vakuutussopimuslaissa on PEICL:n kanssa yhteneväinen kahden edellytyksen järjestelmä: vakuutuskorvausta alentavan laiminlyönnin edellytyksenä on vakuutuksenottajan huolimattomuus tai piittaa- maton toiminta sekä tietoisuus siitä, että toiminta aiheuttaa todennäköisesti vahinkoa.

Alankomaat, Ranska ja Yhdistyneet kuningaskunnat poikkeavat muista, koska vakuutuksenottajan velvollisuuksien laiminlyöminen vapauttaa vakuutuksenantajan kokonaan vas- tuusta, ellei sopimuksen sanamuoto sitä erityisesti edellytä.³³

2.2 Vakuutussopimusoikeuden erityispiirteet

2.2.1 Vakuutuksen luonne sitoumuksena ja hyödykkeenä

Vakuutus voi toimia vakuutuksenottajan arvokkaimman omaisuuden ainoana turvana, joten vakuutussopimussuhteen tasapainoisuudelle tulee antaa yhteiskunnallisesta näkökul- masta suurta painoarvoa. Vakuutussopimuksissa on sopimuksen yleisiä piirteitä ja vakuutusalan erityisiä piirteitä. Vakuutusalan erityisluonteen vuoksi sopimuksia tulkitaan ensisi-

32 Heiss 2009, s. 176–179.

33 Heiss 2009, s. 179–180.

(24)

jaisesti vakuutusoikeuden erityisten piirteiden näkökulmasta ja toissijaisesti sopimusoikeu- dellisten oppien mukaisesti³⁴. Norroksen mukaan perinteinen oikeudenalajaottelu vakuu- tusoikeuden, sopimusoikeuden tai yleisen varallisuusoikeuden välillä ei ole tarpeellista ei- kä edes mahdollista. Vakuutusoikeuden alalla huomio on kiinnittynyt vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan väliseen oikeussuhteeseen ja niistä johtuviin sopimus- ja velvoiteoi- keudellisiin ongelmiin, joista muodostuu käsite vakuutussopimusoikeus. Norros kutsuu vakuutussopimusoikeutta alaksi, jossa yleiset velvoiteoikeudelliset ja oikeustoimiopilliset normit sekä ajattelutavat sekoittuvat vakuutussopimusoikeuden yksityiskohtaiseen sääte- lyyn, jossa tarkastellaan vakuutussopimussuhteeseen liittyviä oikeuskysymyksiä.³⁵

Vakuutus on sopimuksen ohella tuote, jonka vakuutusyhtiö markkinoi ja myy hyödykkee- nä sovittuun hintaan ja tietyin ehdoin vakuutuksenottajalle. Vakuutus on hyödykenäkö- kulman ohella myös vakiosopimus, jolloin vakuutuksen sisältö muodostuu viimekädessä vakiosopimusten tulkintaa koskevien periaatteiden mukaisesti.³⁶ Lehtipuron, ym. mukaan vakuutusta voi kuvata myös pitkäaikaiseksi, abstraktiksi sitoumukseksi jolla on merkitystä vakuutuksenottajan taloudellisen turvan kannalta. Vakuutuksenantajan maksuvelvollisuus ei välttämättä aktualisoidu milloinkaan, tai kuten useimmissa tapauksissa, korvausten maksaminen voi ajankohtaistua vasta vuosien päästä vakuutussopimuksen tekemisestä.³⁷ Jos aikaa sopimuksen tekemisestä on kulunut useita vuosia ja sopimusehdot sekä mahdollisesti myös sopimuksen sisältö ovat muuttunut merkittävästi, tiedollisten velvollisuuksien lai- minlyöntiä voi olla haastavaa osoittaa jälkeenpäin sen sopimusosapuolen toimesta, joka laiminlyöntiin vetoaa. Toki vakuutusyhtiö säilyttää sopimusdokumentaation, mutta on epä- todennäköistä, että vakuutuksenottaja ymmärtää kirjata muistiin saamansa tiedot tai ym- märtää säilyttää saamansa tuote-esitteet.

Vakuutussopimuslaki on vaikutusalaltaan laaja, sillä sitä sovelletaan kaikkeen vapaaehtoi- seen vakuuttamiseen.³⁸ Vakuutussopimuslain esitöiden mukaan vakuutussopimuslain kes- keisenä tavoitteena on suojata heikomman osapuolen asemaa vakuutussopimussuhteessa ja

34 Häyhä 1996, s. 125, 147–151.

35 Norros 2016, s. 223–226.

36 Norio-Timonen 1997, s. 28; Hoppu – Hemmo 2006, s. 36.

37 Lehtipuro, ym. 2010, s.116–117.

38 Vakuutussopimuslaki on erityislaki, jota kuitenkin sovelletaan toissijaisesti ja soveltuvin osin suhteessa VakSL 1 §:ssä määriteltyihin muihin vakuutuksista annettuihin lakeihin.

(25)

tasapainottaa sopijapuolten välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia.³⁹ Sopimusosapuolille säännellyt tiedonantovelvollisuudet toteuttavat osaltaan tätä heikomman suojaa. Vakuutus- sopimuslaki toimii pakottavana erityislakina suhteessa sopimusoikeuteen ja sitä sovelletaan etusijaisesti sopimuksia koskeviin säännöksiin, periaatteisiin ja tulkintamekanismeihin.

Heikomman osapuolen suojaamistarve on yhteneväinen ja joiltain osin jopa korostuneempi vakiosopimusoikeudelle tyypillisten periaatteiden kanssa. Heikomman osapuolen suojan tarvetta kuvaa valta-asema, jossa vakuutuksenantaja päättää yksipuolisesti vakuutuksen myöntämisestä, vakuutusehdoista ja hinnasta vakuutuksenottajan antamien tietojen perusteella.⁴⁰ Vakuutuksenottaja sen sijaan tuntee myös vakuutettavan omaisuuden sekä sen käyttöön liittyvät riskit paremmin kuin vakuutuksenantaja.⁴¹ Vakuuttamisen riskit arvioidaan näiden vakuutuksenottajan luovuttamien tietojen perusteella, joten velvoitteellisesti ennen sopimuksen voimaantuloa annetut tiedot toimivat vaikutuksiltaan sopimusehdon lailla.⁴² Tyypillisesti sopimuksen ehdot sisältyvät sopimusasiakirjaan tai sen liitteisiin.

Etukäteen annetun tiedon velvoittavuus ja sen muuttuminen sitovaksi vakuutussopimuksen voimaantullessa, sekä etukäteen annettujen, mutta sopimukseen kirjaamattomien tietojen mahdollinen vaikutus vakuutussopimukseen edustavat tutkielman kannalta keskeistä vakuutussopimusoikeuden yksilöllistä erityispiirrettä.

Vapaaehtoisen vakuutussopimuksen vaikutusalaan ei kuulu ainoastaan vahinkoriskeihin varautuminen. Vakuutussopimuksen ehdoissa on määritetty lisäksi useita vakuutuksenottajan toimintaan ja käytökseen liittyviä ehtoja, toimintaohjeita ja velvoitteita vakuutuksenantajan toimesta⁴³. Vakuutussopimuksen ehdoissa määritetään tyypillisesti korvauksen piiriin kuuluvat vahingot ja vakuutusyhtiön vastuunrajoitukset, joita täydennetään suojeluohjeilla.

Tietynlaiseen käytökseen tai tietojen luovuttamiseen ohjaavat velvoitteet tekevät vakuutus- sopimuksesta sopimustyyppinä erityisen. Sopimuksen tulkinnassa arvioidaan pakottavan lain ja sopimusehtojen lisäksi henkilön toimintaa tai käytöstä ohjaavia ohjeita osana vakuutusehtoja. Osa velvoitteista on säädetty lain tasoisena ja osa asetettu vakuutuksenantajan toimesta vakuutusehtoina tai esimerkiksi suojeluohjeena.

39 HE 114/1993 vp, s. 11–12.

42 Norri 2014, s. 191.

43 Clarke 2007, s. 352–353.

(26)

Arkisesti ajatellen on täysin ymmärrettävää ja luonnollista, että ajoneuvon tulee olla lukit- tu, jotta vakuutus voi korvata varkauden. Vaihtoehtoisesti on loogista, että vakuutus ei korvaa vahinkoa jos vakuutuksenottaja ajaa kolarin alkoholin vaikutuksen alaisena. Jos asiaa tarkastellaan oikeudellisesti sopimustyyppejä vertailemalla, vahvemman osapuolen asettamat ja heikomman sopimusosapuolen käyttäytymistä ohjaavat velvoitteet tai ohjeet eivät ole sopimusoikeudessa kovinkaan tyypillisiä. Käyttäytymis- tai toimintavelvoitteista asetetut sanktiot ovat vielä harvinaisempia. Nämä piirre tekee vakuutussopimusoikeudesta erityisen sopimusalan verraten yleisen sopimusoikeuden tai vakiosopimusoikeuden periaatteisiin, etenkin kun osa näistä heikomman osapuolen toimintaa ohjaavista velvoitteista on asetettu sääntelemällä asiasta pakottavien lainsäännösten tasoisena.

2.2.2 Vakuutuspäätös yksipuolisena oikeustoimena

Vakuutuskorvaus perustuu vakuutussopimuksen ehtoihin, joiden toteutuessa vakuutustapahtuma perustaa yksipuolisen korvausvelvoitteen⁴⁴. Vakuutustapahtuman jälkeen vakuu- tusyhtiöllä on velvollisuus antaa päätös korvauksen maksamisesta tai hylkäämisestä kuu- kauden kuluessa VakSL 69:n mukaisien selvityspyyntöperusteisten dokumenttien saapu- misesta. Lisäksi on säännelty velvollisuus antaa päätöksen yhteydessä tieto vakuutuksenottajan oikeusturvakeinoista, jos se ei ole ilmeisen tarpeetonta (VakSL 8 §). Tarpeellisuus poistuu esimerkiksi vakuutusyhtiön hyväksyessä korvausvaatimuksen muuttamattomana.

Vakuutussopimuslaissa ei säädetä vakuutuspäätöksen sisällöstä, muotoseikoista ja peruste- luista päätöksen kielteisyyden tai myönteisyyden osalta. Korvaushakemuksen perusteella annetun päätöksen määrämuotoisuus onkin jäänyt alan itsesäätelyn piiriin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että korvaustoiminta tulisi toteuttaa Finanssiala Ry:n antamien ohjei- den mukaisesti. Korvauspäätöksen yleinen malli on samankaltainen oikeudellisen ratkaisun kanssa. Päätöksessä todetaan 1) mitä on tapahtunut, 2) sovellettavat vakuutusehdot ja lain säädökset, 3) asiayhteys tosiseikkojen sekä sopimusehtojen / lain välillä sekä 4) asian ratkaisu.⁴⁵

Kahden osapuolen välisen sopimussuhteen aikana tapahtuneesta vakuutustapahtumasta an- netaan yksipuolinen vakuutuspäätös vahingon korvattavuudesta. Tämä vakiintunut käytän- tö poikkeaa perinteisestä sopimussuhteesta, jossa sopimuksen sisältö määrittelee osapuo- lien oikeudet ja velvollisuudet, eikä näiden oikeuksien voimaansaattaminen edellytä yksi-

44 Norros 2018, s. 188.

45 Lehtipuro, ym. 2010, s. 278.

(27)

puolista päätöstä. Herää väistämättä kysymys, että onko kyseessä sittenkään sopimussuhde sen varsinaisessa merkityksessä? Santasen, Laitisen ja Kekäleen mukaan tämän hetken ti- lanne on vakuutuksenottajan asemasta oikeudellisesti kohtuuton. Ristiriitoja vakuutuspää- töksien välillä voitaisiin vähentää esimerkiksi kilpailuviranomaisen hyväksymällä vahvis- tuslistalla, josta voitaisiin todeta jälkeenpäin, että mitä sopimushetkellä on sovittu. Heidän mielestään myös ”vakuutusalan omien valituselimien puolueettomuutta tulisi voida lisätä”.

Esimerkiksi vakuutuslautakuntaan ei kuulu maallikkojäseniä lainkaan.⁴⁶

Korvaustoiminnan tavoitteena on, että vakuutuksenottaja saa kaikki korvaukset, joihin hä- nellä on oikeus, vaikka hän ei niitä hakisikaan⁴⁷. Vakuutustapahtuman jälkeen vakuutuksenantajan tehtävänä on korvata vakuutustapahtuman kulut lähtökohtaisesti täyden korvauksen ja rikastumiskiellon periaatteen mukaisesti. Korvauksen maksaminen edellyttää, että vakuutuksenottaja on toiminut sopimus- ja vakuutusehtojen mukaisesti ja täyttänyt tie- dolliset ja toiminnalliset sopimusvelvoitteensa.⁴⁸ Norroksen mukaan ”korvauspäätöksen luonnetta aidosti yksipuolisena oikeustoimena on vaikeaa kiistää”⁴⁹. Ongelmaksi käytän- nöntasolla muodostuvat myös tulkintatilanteet vakuutuskorvauksia koskevia sopimuseri- mielisyyksiä ratkaistaessa. Tulkinta tapahtuu vakuutussopimuksen vahvemman sopimusosapuolen, eli vakuutusyhtiön toimesta, jonka valta-asemaa vastaan heikompaa osapuolta on pakottavalla säätelyllä suojattu.

Vallan väärinkäyttöä voisi esiintyä esimerkiksi tilanteissa, joissa vakuutuskorvaus hylätään laista poikkeavin perustein, korvausta alennetaan vahingonkärsijälle tarjottavalla sopimuk- sella, täyttä arvoa matalampaa vakuutuskorvausta tarjotaan liiketaloudellisin perustein tai jos sopimusta tulkitaan vain yksipuolisen edun mukaisesti. Laintasoisen säätelyn puute korvauspäätöksen osalta voi vaikuttaa vakuutuksenottajan oikeusturvan toteutumiseen. Oi- keudellisia seuraamuksia Finanssiala Ry:n vakuutuskorvausta koskevista toimintaohjeista poikkeamisesta ei ole säännelty. On epätodennäköistä, että vakuutuksenottajat olisivat tie-

46 Santanen – Laitinen – Kekäle 2002, s. 34–35.

47 Rissanen 2011, s. 62.

48 Norio-Timonen 2008, s. 1187. Ks. myös Norros 2018, s. 190. Täyden korvauksen periaatteella tarkoitetaan vahingonkorvausoikeuden kantavaa periaatetta jota myös vahinkovakuuksissa noudatetaan; vahingot korvataan täyteen arvoonsa todellisten kustannusten, aiheutuneiden kulujen sekä tositteiden mukaisesti. Rikastu- miskiellolla tarkoitetaan, että perusteettomia korvauksia tai korvauksia joista ei ole tositteita ei lähtökohtai- sesti korvata.

49 Norros 2016, s. 42

(28)

toisia vakuutussopimuslain säännöksistä tai vakuutusalan itsesäätelystä muutoinkaan, joten lähtökohtaisesti vakuutuksenottajan tulisi voida luottaa vakuutuksenantajan toimintaan.

Laiminlyönneistä johtuvien seuraamuksien tasapainottaminen tai lisääminen voisi ohjata ja yhtenäistää vakuutuspäätöksiin toimintaa ja vähentää tulkintaristiriitoja. Ervastin mukaan lain vaikutukset voivat toteutua täysimääräisesti jos sääntelyn tavoitteet ja keinot ovat oikeassa suhteessa keskenään.⁵⁰ Vakuutuksenottajan laiminlyötyä tiedonantovelvollisuutensa voi hän äärimmillään menettää vakuutuskorvauksen, vakuutuksensa voimassaolon sekä maksamansa vakuutusmaksut. Vastaavasti vakuutuksenantaja joutuu ääritilanteessa maksamaan vakuutuskorvauksen sellaisena kuin siitä on vakuutussopimuksessa sovittu. Käy- tännössä vakuutuksenantajaan ei kohdistu sopimusvaikutuksien lisäksi tosiasiallisia seu- raamusvaikutuksia laiminlyöntitilanteessa.

2.2.3 Vakuutuksenottajan oikeussuojakeinot

Vakuutuksenottaja voi turvautua oikeussuojakeinoihinsa olleessaan eri mieltä vakuutuksenantajan korvauspäätöksen kanssa. Vakuutuksenantajalla on velvollisuus antaa korvaus- päätöksen yhteydessä tieto vakuutuksenottajan oikeusturvakeinoista, jos se ei ole ilmeisen tarpeetonta (VakSL 68§). Erimielisyyttä aiheuttava korvauspäätös voi olla vakuutuskorvauksen kokonaan epäävä tai korvaussummaa alentava, joiden lisäksi riita voi liittyä myös esimerkiksi vahingoittuneen ajoneuvon arvonmääritykseen tai korjaus- tai lunastuspäätök- seen. Vakuutuksenottaja voi pyytää asian uudelleenkäsittelyä vakuutusyhtiössä, saattaa asian yleisen tuomioistuimen käsittelyyn tai hakea ratkaisusuositusta lautakuntakäsittelyllä.

Vakuutusyhtiön evätessä vakuutuskorvauksen, olisi kohtuutonta, jos vakuutuksenottaja joutuisi pärjäämään vakuutusyhtiön asiantuntijoita vastaan pelkästään sopimusehtojen voimin.⁵¹ Korvauspäätökseen voidaan hakea ratkaisuositusta maksuttomasta ja riippumat- tomasta vakuutuslautakunnan (VKL) ratkaisusuositusmenettelystä, joka on usein koettu vakuutuksenottajan kannalta turvallisimmaksi vaihtoehdoksi. Vakuutuslautakunnan tehtä- vänä on käsitellä vakuutussopimussuhteeseen perustuvaa sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevia kysymyksiä, joiden käsittelemiseksi voi tehdä aloitteen vakuutusyhtiö, vakuutuksenottaja, vakuutettu tai muu korvaukseen oikeutettu.⁵² Lautakuntaratkaisulla ei ole

50 Ervasti 2017, s. 62.

51 Santanen – Laitinen – Kekäle, s. 34–37.

52 Hoppu – Hemmo 2006, s. 275–276.

(29)

oikeudellista sitovuutta, mutta niitä noudatetaan Suomessa erittäin hyvin. Lautakuntarat- kaisuna annettu ratkaisusuositus on oikeudenkäyttöä, joten tulkinnan painoarvoa voidaan hyödyntää myös tuomioistuinkäsittelyssä. Lautakunta ei ota käsiteltäväkseen vahingonkor- vauksiin ja oikeusavustajan kuluihin liittyviä kysymyksiä. Kuluttaja voi hakea ratkaisusuositusta myös kuluttajariitalautakunnasta, joka voi antaa ratkaisusuosituksia yksittäisissä vakuutussopimuksiin liittyvissä asioissa⁵³. Kuluttajaan rinnastettava elinkeinonharjoittaja ei voi hakea ratkaisua kuluttajariitalautakunnasta.

Riidan voi viedä myös tuomioistuimen ratkaistavaksi. Siviilioikeudessa voidaan ratkaista sopimusriita-asioita kolmella eri tavalla: 1) täysimittainen riitaoikeudenkäynti, jossa punnitaan näyttö ja joka päättyy aineellisen oikeuden periaatteisiin ja säännöksiin perustuvaan tuomioon, 2) sovinnollisuutta edistävä riidanratkaisuprosessi tai 3) tuomioistuinsovittelu.⁵⁴ Tuomioistuinkäsittelyssä voidaan hyödyntää myös suullista todistelua kirjallisen lisäksi, mikä ei ole mahdollista vakuutuslautakuntakäsittelyssä⁵⁵. Oikeudenkäynnissä päätetään ta- pauskohtaisesti, että kumpikin sopimusosapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan tai hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Kynnys läh- teä tuomioistuinmenettelyyn on vakuutuksenottajalle korkea, koska vastassa on vakuutus- yhtiön juristit sekä erityisasiantuntemus.

Täyden korvauksen ja rikastumiskiellon periaatteet estävät vahinkoa suuremman korvauksen saamisen esimerkiksi ajasta ja vaivasta, jotka ovat vakuutuksenottajan arkeen vaikutta- neet. Käytännössä vakuutuksenottaja riitelee oikeudessa ainoastaan hänelle sopimuksen mukaan kuuluvasta vakuutuskorvauksesta sekä oikeudenkäyntikuluista. Riidanratkaisuun oikeudenkäynnissä voi liittyä erikoinen sivujuonne jos vakuutuksenottaja on keskittänyt kaikki vakuutuksensa samaan vakuutusyhtiöön. Todennäköisesti hänen oikeusturvavakuu- tuksensa on tällöin voimassa samassa vakuutusyhtiössä, joka on sopimusriidan toisena osapuolena. Käytännössä sama vakuutusyhtiö voi siis olla samanaikaisesti riidan vastapuo- lena sekä rahoittajan asemassa. Tämä asetelma voi johtaa äärimmillään uuteen riitaan.

53 Hoppu – Hemmo 2006, s. 276.

54 Ervasti 2017, s. 157–158.

55 Salo 2011, s. 281.

(30)

Oikeussuojakeinojen puutteellisuus voi olla lain tavoitteiden esteenä.⁵⁶ Vakuutussopimus- lain keskeisenä tavoitteena oli suojata sopimussuhteen heikompaa osapuolta. Vakuutuk- senottajan kannalta oikeussuojakeinoja voidaan kuvata riittäviksi, mutta ei tehokkaiksi, saati kattaviksi. Riidan koskiessa kolaroidun ajoneuvon korvauksen epäämistä, voidaan ti- lannetta kuvata vakuutuksenottajan kannalta vaikeaksi. Lautakunta- tai oikeuskäsittely vie useita kuukausia ja samalla vakuutuksenottaja joutuu järjestelemään sijaisajoneuvon itse- näisesti ja omakustanteisesti. Vakuutuksenantajaan ei kohdistu kuluriskejä muutoin kuin tuomioistuinkäsittelyn perusteella tuomittujen oikeudenkäyntikulujen sekä mahdollisten vahingonkorvausvaatimukseen liittyvien korvauksien maksamisessa.

56 Ervasti 2017, s. 62.

(31)

3 ETUKÄTEISET TIEDONANTOVELVOLLISUUDET

3.1 Periaatteellinen, sovittu tai pakottava tiedonantovelvollisuus

Sopimusoikeuden yleislaissa OikTL:ssa ei ole erityisiä säännöksiä tiedonantovelvollisuu- desta sopimussuhteessa. Velvollisuus jakaa sopimusosapuolen kesken sopimuksen kannalta merkittävää tietoa koetaan kuitenkin vakiintuneeksi ja keskeiseksi sopimusvelvoitteeksi.

Hemmo liittää tiedonantovelvollisuuden sopimuskumppanin neuvontavelvollisuuteen, joi- den tavoitteena on neuvottelukumppanin riittävän tietotason varmistaminen.⁵⁷ Myös Häy- hän mukaan tietojen luovuttaminen on ominaisessa asemassa vakuutussopimussuhteessa.

Tiedonantovelvollisuus yhdistetään rehellisyyden ja kunniallisuuden vaatimukseen, koska sopimusasioissa ei etsitä vastausta kysymykseen ’tiesikö osapuoli’ vaan ’olisiko osapuolen pitänyt tietää?’ ’Ostajan pitää tietää mitä ostaa’ - periaatteen toteuttamisesta on kuitenkin perustellusti poikettu vakuutussopimusasioissa. Vakuutussopimusta laadittaessa on samalla kyseessä myös oikeudellinen riskinjako, jossa osapuolet antavat tietoja toisilleen.⁵⁸ Tie- donantovelvollisuus ilmentää osaltaan lojaliteettiperiaatetta sopimusosapuolien välillä. So- pimuksen teossa on yleisesti osapuolille annettava mahdollisuus hyötyä omista tiedoistaan, mutta sopimuskumppanille on annettava sopimussuhteen vaalimisen kannalta keskeiset tiedot.⁵⁹ Tiedollista ylivoimaa ei saa käyttää väärin ja sopimusosapuolen on muutoinkin huolehdittava sopimuskumppanin tiedollisista tarpeista esimerkiksi oikaisemalla väärä tie- to tai olettama. Sopimusta voidaan äärimmillään pitää pätemättömänä, jos sopimus on syn- tynyt OikTL 33 §:n edellytysten mukaisesti sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnianvastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen.

Tiedonantovelvollisuuksien tosiasiallista toteutumista koskevaan oikeudelliseen tulkintaan on saatavilla heikosti tietoa vahvoista oikeuslähteistä eli kirjoitetusta laista sekä rajallisesti lain esitöistä. Sopimusoikeutta voidaan kuvata periaatekeskeisenä oikeudenalana. Tulkin- nan keskiössä ovat lakiin kirjaamattomat oikeusnormit, koska lakiin painetut normit ovat kielellisesti melko laveita ja tarvitsevat muutakin tulkintatukea. Oikeusperiaatteet ovat si- sällöltään väljiä ja niiden tarkoituksena on ohjata oikeudellista ratkaisua johonkin suun-

57 Hemmo 2003a, s. 276–277.

58 Häyhä 1996, s. 187–191.

59 Hoppu – Hemmo 2006, s. 61.