”NAM! –NAUTI, AISTI JA MAISTA”
– TIETOISEN SYÖMISEN HARJOITUSOHJELMA ALAKOULUSSA
Katarina Klemets Pro gradu –tutkielma Kliininen ravitsemustiede Lääketieteen laitos Terveystieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Toukokuu 2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Ravitsemustiede
KLEMETS KATARINA A.: ”NAM! –NAUTI AISTI JA MAISTA” – TIETOISEN SYÖMISEN HARJOITUSOHJELMA ALAKOULUSSA
Pro gradu –tutkielma 87 s. ja 14 liitettä (58 s.) Ohjaajat: FT Outi Nuutinen,
PsT, dos Sanna Sinikallio FT Salla-Maarit Volanen Toukokuu 2016
Avainsanat: tietoinen syöminen, lapset, koulu
”NAM! –NAUTI AISTI JA MAISTA” – TIETOISEN SYÖMISEN HARJOITUSOHJELMA ALAKOULUSSA
Tausta: Terveyttä edistävä, salliva ja joustava syömiskäyttäytyminen on tärkeä osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Pieni lapsi on taitava säätelemään syömistään, mutta iän myötä ympäristön vaikutus lapsen syömiskäyttäytymiseen vahvistuu. Tietoinen syöminen on hyväksyvää ja sallivaa läsnäoloa syömistilanteessa. Se on taito, joka voi auttaa syömisen sisäisessä säätelyssä ja auttaa tunnistamaan kehon viestejä, kuten nälän- ja kylläisyyden tunnetta. Tietoisen syömisen vaikutuksia lapsilla ja nuorilla on toistaiseksi tutkittu ainoastaan Yhdysvalloissa, ja lapsille suunnatut tietoisen syömisen harjoitusohjelmat puuttuvat Suomesta kokonaan. Tietoisen syömisen ohjelman kehittämiselle ja sen tutkimiselle on selkeästi tarvetta.
Tavoitteet: Tavoitteena oli kehittää alakoululaisille suunnattu tietoisen syömisen harjoitusohjelma alakoulujen käyttöön osaksi lasten ruokakasvatusta. Tavoitteena oli selvittää ohjelman yhteyttä lasten syömiskäyttäytymiseen, etenkin lapsen suhtautumiseen syömiseen sekä nälän- ja kylläisyyden tunteen kuuntelemiseen ja tunnistamiseen. Lisäksi harjoitusohjelman toimivuutta arvioitiin myös lapsilta saadun palautteen avulla.
Aineisto ja menetelmät: Tutkimukseen osallistui 18 neljännen luokka-asteen oppilasta pohjoissavolaisesta koulusta. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Syömiskäyttäytymistä mittaavia syömisen taitoa ja tietoista syömistä selvitettiin kyselylomakkein ennen ja jälkeen harjoitusohjelman. Lasten syömiskäyttäytymistä selvitettiin myös vanhempien arvioimana omin kyselylomakkein. Verrokkiryhmänä toimi toinen neljäsluokka toisesta pohjoissavolaisesta koulusta (n=19).
Tulokset: NAM! –Nauti aisti ja maista -harjoitusohjelma koostui viidestä tapaamiskerrasta, viiden viikon aikana. Ohjelma käsitteli nälän ja kylläisyyden tunnetta, syömistä kaikkia aisteja käyttäen sekä kehon reaktioiden ja tunteiden tunnistamista. Harjoitusohjelman tueksi kehitettiin oma NAM! Nauti aisti ja maista -harjoitusvihko kotiharjoituksineen. Interventioryhmässä (n=18) syömisen taito ja aistitietoinen syöminen vahvistui harjoitusohjelman myötä, kun sitä vastoin verrokkiryhmässä nämä taidot heikkenivät. Interventioryhmässä havaitiin positiivista muutosta erityisesti tietoisuudessa (p=0,034) ja tytöillä syömiseen liittyvissä asenteissa (p=0,041).
Johtopäätökset: Tulosten mukaan NAM! –Nauti aisti ja maista –tietoisen syömisen harjoitusohjelma on uusi ja lupaava, lapsia innostava menetelmä alakouluihin. Jatkotutkimusta tarvitaan varmentamaan harjoitusohjelman hyödyt ja toimivuus. Lisäksi ohjelmaa tulisi kehittää siten, että myös vanhemmat osallistuvat ohjelmaan. Jatkotutkimuksissa on tarpeen selvittää sitä, millainen ohjelma olisi sopiva ja tehokas myös pojille.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences Clinical Nutrition
KLEMETS KATARINA A.: “NAM – ENJOY, SENSE AND TASTE” – A MINDFUL EATING PROGRAM FOR PRIMARY SCHOOL CHILDREN.
Master’s thesis 87 p. and 14 attachments (58 p.) Supervisors: PhD Outi Nuutinen,
PhD, senior lecturer, Sanna Sinikallio PhD Salla-Maarit Volanen
May 2016
Keywords: Mindful eating, children, school
“NAM! –ENJOY SENSE AND TASTE” – A MINDFUL EATING PROGRAM FOR PRIMARY SCHOOL CHILDREN
Background: Healthy eating habits should be formed during the early childhood. Young children regulate their food intake quite inherently and naturally, but as they grow older, the external regulation of food intake becomes more dominant. Mindful eating is a non- judgemental, attentive and curious way of eating and paying attention to internal bodily sensations while eating. Research on mindful eating interventions among children is rather scarce. However, in the US, some mindful eating programs have been developed for children and adolescents. To the best of writers’s knowledge, there has not been developed any mindful eating intervnetions for children in Finland so far.
Objective: The first aim of this study was to develop a mindful eating program for primary school children. As far as we know, this is the first program of its kind in Finland. The program also included the development of a mindful eating workbook for the children and a teachers’
manual for the instructor.The second aim of the study was to examine whether the mindful eating program effects the school children´s eating behavior, particularly the adherence to bodily sensations of hunger and satiety.
Methods: 18 fourth grade students (aged 9-11) from a small Eastern Finland school attended the study. The study was conducted as a questionnaire survey. The children participating in the mindful eating program filled in the following questionnaires before and after the program:
Eating Competence –questionnaire and an edited version of the Mindful Eating Scale. In addition the parents evaluated the changes in the child’s eating behavior by Child Eating Behavior Questionnaire. The control group consisted of 19 fourth grade students (aged 9-11) from an other small school from Eastern Finland. The control group students filled in the corresponding questionnaires without participating a mindful eating program.
Results: NAM! – mindful eating -program consisted of five weekly sessions. The main themes of the program the recognition of hunger and satiety cues and sensations and paying attention to bodily sensations while eating. The main result was that the NAM mindful eating program seemed to have a positive effect on children’s eating competence and mindful eating, particularly among girls. Significant positive changes were seen in girls’ awareness and attitudes towards eating.
Conclusions: The results indicate that NAM! –mindful eating program is a promising and novel approach to primary school children’s food education. More studies are needed to evaluate the effectiveness of the program and to confirm its impact on children’s eating behavior before implementing it to the school curriculum. The program needs to be developed by involving the parents in the program. It is also necessary to improve the program to be more suitable for the boys.
Kiitokset
Kiitos oppilaille, jotka osallistuitte tutkimukseeni ja kiitos, että jaksoitte innostuneesti olla mukana harjoituskerroilla. Ilman teitä, tutkimus ei olisi toteutunut. Iso kiitos myös opettajille, jotka annoitte minulle mahdollisuuden toteuttaa tutkimuksen luokassanne.
Kiitos André Heikius LL, KTM ja Health Advisory Group NAM!-harjoitusvihkon painatuksen mahdollistamisesta ja Mariann Suikkari avustasi tehtäväkirjan ulkoasun muotoilussa. Kiitos myös Taija Wilenius PsM ja Riitta Cederberg KM, KtaO asiantuntevista neuvoistanne. Lämmin kiitos mindfulness(MBSR)-ohjaaja Sari Markkanen jakamistasi kokemuksista ja arvokkaista neuvoistasi tietoisuustaitojen opettamisesta lapsille.
Suurin kiitos kuuluu ohjaajilleni Outi Nuutiselle FT, Sanna Sinikalliolle PsT, dos ja Salla- Maarit Volaselle FT. Kiitos, että olette koko prosessin ajan tukeneet ja kannustaneet minua.
Kiitos Outi omistautuneesta ohjauksestasi ja innokkuudesta työtäni kohtaan. Kiitos Sanna siitä, että olit mukanani tutkimuskoululla auttamassa sekä henkisenä tukena. Ilman apuasi ja neuvojasi olisin ollut pulassa. Kiitos Salla-Maarit, että innostuit työstäni jo ensi tapaamisellamme ja että olet sen jälkeen ollut suureksi avuksi koko prosessin ajan. Kiitos palavereista ja juttutuokioista, jotka innostivat ja antoivat voimia työskentelyyn. Kiitos myös graduni toiselle tarkastajalle FT, ETM, KM Sanna Talvialle.
Kiitos mindfulness-ohjaaja ja rakas tätini Merja Tapio, että sait minut innostumaan tietoisesta läsnäolosta. Muistan hyvin ensimmäisen minulle ohjaamasi tietoisuustaitoharjoituksen, josta kiinnostukseni aiheeseen sai alkunsa. Ilman sitä kokemusta en olisi ehkä koskaan ajautunut tälle tielle. Sydämellinen kiitos tuestasi.
Kiitos myös kaikille teille tärkeille ihmisille, jotka olette tukeneet minua koko opintojeni ajan!
Kiitos!
Kirkkonummella 30.5.2016 Katarina Klemets
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 7
2 KIRJALLISUUS ... 8
2.1 Tietoinen läsnäolo ja tietoinen syöminen ... 8
2.1.1 Tietoinen läsnäolo ... 8
2.1.2 Tietoinen syöminen ... 10
2.1.3 Syömisen säätely ... 11
2.1.4 Nälän- ja kylläisyyden tunne ... 12
2.2 Lasten syömiskäyttäytyminen ... 14
2.2.1 Syömiseen vaikuttavat tekijät lapsilla ... 14
2.2.2 Suomalaisten lasten ruokailutottumukset ja syömiskäyttäytyminen ... 18
2.2.3 Kouluruokasuositukset ja kouluruokailututkimukset ... 19
2.2.4 Tietoisen syömisen tutkimuksia lapsilla ja nuorilla ... 21
3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET ... 26
4 AINEISTO ... 26
5 MENETELMÄT ... 28
5.1 NAM! – Nauti aisti ja maista –harjoitusohjelman lyhyt kuvaus... 28
5.2 Kyselylomakkeet ... 30
5.2.1 Esitietolomake ... 30
5.2.2 Syömisen taito -kysely ... 30
5.2.3 Aistitietoisen syömisen kysely ... 31
5.2.4 Huoltajan kyselylomake ... 32
5.2.5 Palautelomakkeet ... 34
5.3 Tulosten käsittely ... 34
6 TUTKIMUKSEN KULKU ... 35
6.1 NAM! harjoitusohjelman suunnittelu ... 35
6.2 NAM! –harjoitusvihkon suunnittelu ... 36
6.3 Pilottitutkimus ... 37
6.4 NAM! –harjoitusohjelman toteutus ... 42
6.5 Verrokkiryhmä ... 43
7 TULOKSET ... 44
7.1 NAM! –harjoitusohjelma ... 44
7.1.1 Tutustuminen aistitietoiseen syömiseen ... 47
7.1.2 Näläntunne ... 49
7.1.3 Kylläisyyden tunne ... 52
7.1.4 Kaikki aistit käyttöön ... 54
7.1.5 Aistitietoinen syöminen omassa arjessani ... 55
7.2 NAM! Nauti aisti ja maista –harjoitusvihko ... 57
7.3 Ohjaajan käsikirja ... 58
7.4 Lasten antama palaute ... 59
7.4.1 Harjoituskerrat ... 59
7.4.2 Harjoitusvihko ... 61
7.5 NAM! –harjoitusohjelman yhteys syömiskäyttäytymiseen ... 63
7.5.1 Syömisen taito ... 63
7.5.2 Tietoinen syöminen ... 65
7.5.3 Lapsen syömiskäyttäytyminen vanhemman näkökulmasta ... 67
8 POHDINTA ... 69
8.1 Menetelmälliset näkökohdat ... 69
8.2 NAM! -harjoitusohjelman toimivuus ... 71
8.3 NAM! – Nauti aisti ja maista -harjoitusvihkon ja kotiharjoitusten toimivuus ... 72
8.4 NAM! – Nauti aisti ja maista -harjoitusohjelman yhteys syömiskäyttäytymiseen ... 74
8.5 NAM! -harjoitusohjelman jatkokehittäminen ... 75
8.6 Matkalla NAM! -harjoitusohjelman ohjaajaksi ... 77
9 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 79
LÄHTEET ... 80
LIITTEET
Liite 1: NAM! –Nauti, aisti ja maista -harjoitusvihko Liite 2: NAM! –Nauti, aisti ja maista -ohjaajan käsikirja Liite 3: Tutkimuslupa-anomus
Liite 4: Kutsukirje Liite 5: Esitietolomake
Liite 6: Syömisen taito –kysely
Liite 7: Aistitietoisen syömisen kysely Liite 8: Vanhemman kyselylomake Liite 9: Palautekysely: Harjoituskerrat
Liite 10: Palautekysely: Harjoitusvihko ja kotiharjoitukset Liite 11: Pilottitutkimuksen suostumuslomake
Liite 12: Palautekysely: Pilottitutkimus
Liite 13: Vanhemman kyselylomakkeen saatekirje Liite 14: Kirje vanhemmalle
1 JOHDANTO
Syömisen säätely on tärkeä osa ihmisen syömiskäyttäytymistä ja hyvinvointia (Anglé 2015).
Syömiskäyttäytymiseen ja syömisen säätelyyn vaikuttavat mieltymyksemme sekä nälän- ja kylläisyyden tunteen lisäksi lukuisat ulkoiset tekijät (Wansink 2010, Cohen 2008). Terveyttä edistävä syömiskäyttäytyminen tulisi omaksua jo lapsena (Anglé 2015). Ruokailun ja syömisen sallivuus ja joustavuus ovat terveyttä edistävän syömiskäyttäytymisen perusedellytyksiä. Lapsi oppii terveyttä edistävän syömiskäyttäytymisen kotona perheeltään sekä koulussa että päivähoidossa. Lasten syömiskäyttäytymiseen ja ruokamieltymyksiin vaikuttavat myös vahvasti lisääntynyt televisiomainonta ja media (Scully ym. 2012). Pikkulapset syövät luonnostaan fysiologisten tarpeidensa mukaan, mutta ympäristö ja muut kanssaihmiset aiheuttavat lapsen varttuessa tästä poisoppimisen (Birch ym. 1991, Anglé 2015). Iän myötä ulkoisen tekijät alkavat vaikuttamaan syömisen säätelyyn ja sisäiset viestit jää huomioimatta.
Mitä enemmän lapsen ruokailua ja syömistä rajoitetaan ulkopäin, sitä enemmän vaikeutuu lapsen luonnollinen, sisäinen syömisen säätely (Kral & Faith 2006).
Itsesäätelykyky on merkittävä ominaisuus lapsen syömisen säätelyssä (Ollila ym. 2013, Hughes ym. 2015). Tietoinen läsnäolo on hyväksyvää, keskittynyttä ja tarkkaavaista läsnäoloa tässä hetkessä (Albers 2015), millä voidaan kehittää itsesäätelykykyä ja mielen joustavuutta (Bishop ym. 2004). Tietoisuustaitojen hyödyntäminen syömistilanteessa on useassa tutkimuksessa todettu hyödylliseksi. Ennen kaikkea tietoinen syöminen parantaa nälän- ja kylläisyyden tunteen tunnistamista (Dalen ym. 2013, Gravel ym 2014), lisää ruoan aikaansaamaa nautintoa (Timmerman & Brown 2012) sekä parantaa suhtautumista syömiseen (Alberts ym. 2010).
Nuorilla tietoisella syömisellä on pystytty vaikuttamaan ylipainoisten painonhallintaan ja terveyttä heikentävään syömiskäyttäytymiseen (Daly 2013, Pivarunas 2015)
Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli kehittää lapsille suunnattu tietoisen syömisen ohjelma, suomalaisten alakoulujen käyttöön, osaksi ruokakasvatusta. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, voidaanko tietoisen syömisen ohjelmalla vaikuttaa lapsen syömiskäyttäytymiseen ja syömisen säätelyyn, parantamalla nälän- ja kylläisyyden tunteen tunnistamista ja syömiseen suhtautumista. Tietoisen syömisen vaikutusta lapsilla on tutkittu lähinnä Yhdysvalloissa (Pivarunas 2016, Daly 2013). Yhdysvalloissa on myös suunniteltu tietoisen syömisen ohjelmia, joita ei vielä ole toteutettu (Hamilton 2013, Dalen ym. 2015). Suomessa lapsille suunnattua tietoisen syömisen ohjelmaa ei näytä olevan, joten tutkimukselle on selvästi aihetta.
2 KIRJALLISUUS
2.1 Tietoinen läsnäolo ja tietoinen syöminen 2.1.1 Tietoinen läsnäolo
Tietoisuus on ihmislajin ominaisuus, joka tarkoittaa yksilön kokemien aistimusten, elämysten, tunteiden, muistikuvien ja ajatusten kokonaisuutta (Brown, Creswell & Ryan 2015). Toisaalta tietoisuus tarkoittaa yksilön tietoisuutta itsestään ja ympäristöstään. Tietoisuuden avulla pystymme suunnittelemaan tulevaa, ymmärtämään oman ja muiden toiminnan syyt ja seuraukset, kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa ja havaitsemaan ja ymmärtämään ympärillämme tapahtuvia asioita (Weiten 2013). Se on ollut välttämätön ominaisuus ja selviytymismekanismi ihmislajin kehityksessä.
Ihmisen tietoisuuteen perustuva tietoinen läsnäolo on taito, joka tarkoittaa tarkkaavaista hyväksyvää läsnäoloa hetkessä ja oman mielen kokemusten, ajatusten ja tunteiden tulkintojen hyväksymistä ja tiedostamista (Lehto & Tolmunen 2013). Tietoista läsnäoloa on harjoitettu osana itämaista mietiskely- ja meditaatioperinteitä tuhansien vuosien ajan (Gethin 2015).
Kokemuksen tarkkaavainen ja avoin havainnoiminen, omien tunteiden ja ajatusten objektiivinen huomaaminen, hyväksyminen ja niiden säätelykyky ovat psykologisia perustaitoja, joita tietoisessa läsnäolossa harjoitetaan (Dorjee 2010, Carmody 2015).
Metakognitiivisena taitona tietoinen läsnäolo kehittää omien tunteiden ja ajatusten, eli kognitiivisten prosessien säätelyä ja hallintaa. Kabat-Zinnin (1990) mukaan tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksessa tärkeintä on arvostelemattomuus, kärsivällisyys, hyväksyminen ja luottamus itseensä (kuva 1). Keskeisiä ominaisuuksia ovat myös utelias ja avoin suhtautuminen itseen ja ympäristöön sekä irti päästäminen ja lempeä suhtautuminen itseensä ja ympäristöönsä. Hyväksyntä voidaan määritellä avoimuutena ja sallivuutena tapahtumille sekä omille ajatuksille ja tunteille (Bishop ym. 2004). Tarkoituksena ei ole pyrkiä muuttamaan tai hillitsemään ajatuksia, tunteita tai tunnetiloja, vaan havainnoimaan niitä hyväksyvästi. Tietoisessa läsnäolossa pyritään havainnoimaan ympäristöä ilman ennakkoluuloja, uskomuksia tai olettamuksia. Kun toimimme tietoisesti ja havainnoimme ympäristöä avoimin mielin, pystymme huomaamaan asioita, jotka aikaisemmin ovat olleet tietoisuutemme ulottumattomissa.
KUVA 1. Tietoisen läsnäolon periaatteet. Mukaellen Kabat-Zinn (1990).
Tietoinen läsnäolo on taito, jota voidaan harjoittaa ja kehittää. Tieoista läsnäoloa harjoitetaan perinteisesti huomion suuntaamisharjoitusten ja meditaation avulla (Bishop ym. 2004).
Harjoituksissa huomio suunnataan valittuun kohteeseen, yleensä omaan hengitykseen ja sen aikaansaamiin kehon tuntemuksiin. Kun ajatukset karkaavat huomion kohteesta, pyritään suuntaamaan huomio uudestaan takaisin. Tarkoituksena on lempeästi ja hyväksyvästi huomata ja havaita ajatukset, pyrkimättä muuttaa niitä. Huomion siirtäminen ja palauttaminen takaisin huomion kohteeseen vaatii mielen ja tarkkaavaisuuden joustavuutta. Näitä taitoja voidaan harjoittaa omassa arjessa, eivätkä meditaatioharjoitukset ole välttämättömiä tietoisen läsnäolon hyötyjen saavuttamiseksi.
Tietoista läsnäoloa on psykologiassa ja lääketieteessä alkujaan käytetty ihmisen tarkkaavaisuuden kehittämismetodina (Huttunen 2013). Jon Kabat-Zinn (1982) toi tietoisen läsnäolon osaksi modernia lääketiedettä kehittäessään tietoisuustaitoihin perustuvan stressinhallintaohjelman (MBSR), joka alun perin kehitettiin kroonisen kivun hoitoon.
Tietoisuustaitoja on hyödynnetty kognitiivisen psykoterapian piirissä positiivisin tuloksin (Lehto & Tolmunen 2013). Läsnäolon taito mahdollistaa oman toiminnan, ympäristön ja toisen henkilön huomioimisen, samanaikaisesti ottaen huomioon omat tunteet ja reaktiot (Parker ym.
2015). Lisäksi se kehittää mielen ja ajatusten säätelyä sekä huomionsuuntaamiskykyä (Bishop ym. 2004) ja vaikuttaa siihen miten koemme asioita ja ymmärrämme ajatuksiamme ja
Kehon tuntemukset
Ajatukset
Tietoinen läsnäolo
Tunteet
Hyväksyntä Myötätunto
tunteitamme (Giarrochi, Kashdan ja Harris 2013). Tietoinen läsnäolo auttaa myös käsittelemään negatiivisia tunteita ja kokemuksia lempeyden, ymmärryksen ja hyväksynnän kautta. Tietoisuustaitoja harjoittamalla voidaan myös vahvistaa positiivisia kokemuksia (Watkins 2015) ja taitoa on käytetty esimerkiksi stressin ja masennuksen (Giarrochi, Kashdan ja Harris 2013) sekä ahdistuneisuuden (Hayes-Skelton & Wadsworth 2015) hoitoon. Myös syömishäiriöiden (Kristeller ja Wolever 2011) ja erilaisten riippuvuuksien (Bowen ym. 2015) hoidossa tietoisuustaidot ovat olleet hyödyksi. Fyysisten sairauksien, kuten syövän hoidossa tietoisuustaidot voivat toimia työkaluna sairauden kanssa jaksamiseen (Carlson 2015).
2.1.2 Tietoinen syöminen
Tietoinen syöminen perustuu tietoisen läsnäolon periaatteisiin (Kabat-Zinn 1990, Bays 2009).
Tietoinen syöminen on tietoista läsnäoloa ruoan valinnassa ja itse syömistilanteessa (Albers 2015). Beshara työtovereineen (2013) kuvaa tietoista syömistä tuomitsemattomana tietoisuutena kehollisista ja tunneperäisistä tuntemuksista ruokakeskeisessä ympäristössä tai syödessä. Itseen ja syömiseen suhtaudutaan tuomitsemattomasti ja rennosti (Kristeller ja Wolever 2010), jolloin syömistä ei rajoiteta, vaan luotetaan omaan kehoon ja sen tuntemuksiin.
Kärsivällisyys ja hyväksyminen ovat tärkeitä tietoisen syömisen ominaisuuksia, jotta syöminen ei olisi liian rajoittunutta. Syömisen jäykkää rajoittamista luonnehtii musta-valkoajattelu ja tiukat säännöt (Westenhoefer ym. 2013); toisaalta syömisen joustavan säätelyn on todettu vaikuttavan edullisesti terveyttä edistävän syömiskäyttäytymisen omaksumiseen.
Syömiskäyttäytymisellä tarkoitetaan ihmisen toimintaa, mikä liittyy ruoan valintaan, hankkimiseen ja kulutukseen (VRN 2010). Syömiskäyttäytymistä ohjaavat ihmisen fysiologiset, psykologiset, kulttuuriset ja sosioekonomiset tekijät.
Tietoisessa syömistilanteessa hyödynnetään kaikkia kehon aisteja ja sitä ohjaavat sisäiset tuntemuksemme (Bays 2009). Ruokaa ei vain maistella, vaan sitä myös tutkitaan katsomalla, tunnustelemalla ja haistamalla. Jokainen kehomme osa ja aisti ovat mukana syömistilanteessa ja myös ruoan valinnassa ja sen valmistuksessa. Kehon ja mielen reaktiot tiedostetaan ja huomioidaan tuomitsematta niitä sekä pyritään kuuntelemaan ja havaitsemaan oman kehon tarpeet. Viitteitä on siitä, että tietoinen syöminen lisäisi ruoan miellyttävyyttä (Hong ym. 2011, Hong, Lishner & Han 2014,). Aikuisilla tehdyssä tutkimuksessa tutkimushenkilöt (n=134) arvioivat kaikki ruoka-aineet maukkaammiksi, kuin tavallisesti syönyt verrokkiryhmä (n=138) (Hong & Han 2014). Vaikutus syömiskokemukseen ja makuaistimukseen havaittiin varsinkin
sellaisten ruokien kohdalla, jotka koetaan vähemmän miellyttäviksi, kuten anjovikset, sardiinit, osterit, wasabi-herneet ja (ruusu)kaali.
Aikuisväestössä on alustavaa tutkimusnäyttöä siitä, että tietoisuustaidot voivat vaikuttaa positiivisesti syömiskäyttäytymiseen esimerkiksi syömisen säätelyn, nälän- ja kylläisyydentunteen kuuntelemisen ja sitä kautta annoskoon säätelyn kautta (Kidd ym. 2013) sekä edistämällä luonnollista ja rentoa suhtautumista syömiseen (Alberts ym. 2010).
Kylläisyyden tunteen tunnistamisen on todettu paranevan tietoisen syömisen harjoittelun avulla (Dalen ym. 2013, Gravel ym 2014). Aterian jälkeinen kylläisyyden tunne pitkittyy kun ateria syödään tietoisesti. Kylläisyyden tunteen tunnistamisen myötä annoskoko pienenee, kun syöminen lopetetaan ajoissa (Timmerman ja Brown 2012, Beshara ym. 2013, Miller ym. 2014).
Tietoisen syömisen ja tietoisuustaitojen on havaittu hillitsevän mielitekoja sekä vähentävän impulsiivisuutta ruoan valinnassa ja syömistilanteessa (Alberts ym. 2010). Kun syömistä lisäävät ulkoiset ärsykkeet opitaan tunnistamaan, niiden vaikutus pystytään myös minimoimaan (Dalen ym. 2013, Kidd ym. 2013, Miller ym. 2014).
2.1.3 Syömisen säätely
Syömisen säätely ja syömiskäyttäytyminen ovat monitekijäisiä ja niihin vaikuttavat sekä fysiologiset, psykologiset, kulttuuriset ja sosioekonomiset tekijät (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Ruokailutilanteessa käyttäytymiseen vaikuttavat ajatukset ja odotukset ruoasta, ruokaseura sekä ympäristö, kuten valaistus, lämpötila tai äänet (Bellisle &
Blundell 2013). Nälän- ja kylläisyyden tunteen ja oman kehon kuuntelun lisäksi myös lukuisten ulkoisten tekijöiden tiedostaminen, on tärkeää syömisen säätelyn kannalta (Cohen 2008).
Tietoisessa syömisessä pyritään havainnoimaan sekä kehomme sisäisiä ja ulkopuolisia viestejä tuomitsematta niitä (Bays 2009).
Energiatasapainon ylläpitäminen on energiankulutuksen ja -saannin yhteensovittamista (Cottrell ja Mercel 2012). Positiivinen energiatasapaino johtaa pitkällä aikavälillä ylipainoon.
Aivot ovat tärkeä osa syömisen säätelyä ja erityisesti hypotalamus on aktiivisin syömistä säätelevä aivojen osa (Havel 2001). Syömisen säätelyn viestinvälittäjinä toimivat hormonit, kuten esimerkiksi leptiini, insuliini ja greliini. Ruokahalun säätely on käyttäytymisen, biologisten ja fysiologisten mekanismien sekä hermoprosessien yhteistyötä (Blundell &
Hallford 1994). Syömisen biologiseen säätelyyn vaikuttaa suoranaisesti kehon fysiologinen tila ja fyysinen aktiivisuus ja syömistä säätelevät nälän- ja kylläisyydentunne (kuva 2). Biologisten
tekijöiden lisäksi syömiseen vaikuttavat ympäristötekijät, kuten aterioiden tiheys, kesto ja koko tai ruoan ravintosisältö (Blundell & Gillet 2001). Toisaalta yksilön omat tavat, kokemukset ja mieltymykset vaikuttavat syömisen säätelyyn sekä tarkoituksenmukaisesti että tahattomasti.
Ruokamieltymykset kehittyvät jo imeväisiästä lähtien ja opitut mieltymykset vaikuttavat syömiseen aikuisikään saakka (Birch & Ventura 2009). Usein tarkoituksenmukainen, tiedostettu syömisen säätely vastustaa biologisia säätelymekanismeja ja on varsinaisen herkkä ympäristön vaikutukselle (Blundell & Gillet 2001). Ruoan aikaansaama mielihyvä voi vaikuttaa syödyn ruoan määrän jopa voimakkaammin kuin fysiologinen ja homeostaattiset säätelymekanismit (Bellisle & Blundell 2013).
KUVA 2. Syömisen säätely. Julkaistu Leila Karhusen (2016) luvalla.
2.1.4 Nälän- ja kylläisyyden tunne
Nälkä ja kylläisyys ovat avainasemassa syömisen säätelyssä ja energiatasapainon ylläpitämisessä (Blundell ym. 2010). Näläntunne on kehon viesti, joka lisää syömisen halua ja syömistä. Nälkä näyttäytyy myös fysiologisina tuntemuksina, kuten vatsan tyhjyytenä, päänsärkynä tai heikotuksena. Näläntunne vaikuttaa myös siihen, miten miellyttävänä ruoka koetaan. Nälkä siis lisää syömisen halua. Syömisen säätelyssä näläntunteen toinen ääripää, eli kylläisyydentunne saa meidät lopettamaan syömisen ja säätelee siten syödyn ruoan määrää.
Kylläisyyden tunteen on pitkään tiedetty osallistuvan syömisen säätelyyn hillitsemällä sitä (Chapelot 2013). Kylläisyyden tunnetta on kahdenlaista: ateriakylläisyyttä, joka saa meidät lopettamaan aterian (satiation) sekä kylläisyyttä, joka estää meitä aloittamasta uutta ruokailua (satiety). Kylläisyyden tunteen kehittymiseen vaikuttaa myös sensoriset ja kognitiiviset tekijät (Blundell ym. 2001). Jo ensimmäinen aistikokemus (tuoksu, näkeminen) ruoasta käynnistää syömisen halun ja sitä kautta syömisen eri vaiheet ja kylläisyydentunteen kehittymisen (kuva 3). Sensorinen aistimus ruoasta tapahtuu ensimmäisenä ja saa aikaan kognitiiviset prosessit syömisen aikana, mitkä vaikuttavat aterian myötä vähentäen syömisen halua ja lopulta aterian lopettamiseen ateriakylläisyyden myötä. Tietoisen syömisen harjoittamisessa keskitytään erityisesti juuri aistinvaraisten ja kognitiivisten prosessien havainnoimiseen (Bays 2009).
Aistikokemukseen keskittyminen ja sen havainnoiminen vahvistavat syömiskokemusta entisestään (Bishop ym. 2004), mikä nähtävästi edistää myös kylläisyyden tunteen kehittymistä (Dalen ym. 2013). Myös kognitiiviset prosessit, kuten ajatukset, odotukset ja aiempi kokemus voivat edistää kylläisyyden tunteen kehittymistä, mutta toisaalta myös lisätä syömisen halua (Blundell ym. 2010). Tietoisessa syömisessä tärkeintä on havaita ja tiedostaa nämä ajatukset ja tunteet ja niiden vaikutus syömisen haluun (Bays 2009). Lisäksi tärkeää on havainnoida kehon viestejä, kuten nälän- ja kylläisyyden tunnetta. Psykologisten ja käyttäytymisprosessien lisäksi kylläisyyden tunnetta säätelevät hormonit ja muut viestit suolistosta ja hermostosta (Blundell ym. 2001).
KUVA 3. Ateriakylläisyyden ja kylläisyyden kehittyminen ennen ateriaa, sen aikana ja jälkeen.
Mukaellen Blundell & Hallford (1994).
Kylläisyyden tunteeseen vaikuttaa ruoan määrän lisäksi ruoan muut ominaisuudet, kuten maku, koostumus ja energiapitoisuus (Blundell ym 2010). Kylläisyyden tunne säätelee pitkälti syödyn ruoan määrää ja annoskokoa. Kylläisyyden tunne voi esiintyä aistispesifisenä kylläisyytenä, tai fysiologisena vatsan täyttymisenä ja täydenolontunteena. Aistispesifinen kylläisyys kehittyy aterian aikana, silloin kun syödään aistikokemukseltaan yksipuolista ruokaa. Buffet-ateriaa syödessä aistispesifinen kylläisyys ei sitä vastoin pääse tehokkaasti kehittymään kun tarjolla on näöltään, tuoksultaan, maultaan ja koostumukseltaan monenlaista ruokaa. Fysiologisen kylläisyyden saa aikaan mahalaukun täyttyminen. Aistispesifinen kylläisyys ja fysiologinen kylläisyys saavat aikaan syömisen lopettamisen. Ruokamieltymyksemme voi vaikeuttaa kylläisyyden tunteen tunnistamista: ruoan miellyttävyys lisää syödyn ruoan määrää (jos kylläisyyden tunnetta ei kuunnella), kun taas vähemmän miellyttäväksi koettu ruoka vähentää syödyn ruoan määrää (Chapelot 2013). Mieltymyksemme määrittää yleensä mitä me syömme, kun taas fysiologinen nälkä määrittää, paljonko me syömme (Blundell ym. 2010). Kun tarjolla on monenlaista ruokaa, mieltymyksemme ja erilaiset maut lisäävät syömisen halua ja syödyn ruoan määrää (Chapelot 2013, Blundell ym. 2010). Ruokamäärään vaikuttaa pitkälti myös ruokailuympäristö ja tarjoillun annoksen koko (Blundell 2010). Useimmiten lautanen syödään tyhjäksi ennemmin kuin kuunnellaan kehon sisäistä kylläisyyden tunnetta. Syömisen aloittamiseen vaikuttaa myös opitut tavat ja kognitiiviset tekijät, kuten ajatukset, havainnot, tietoisuus tai päätöksenteko. Useimmiten syödään opittu määrä ruokaa. Annoskokoon vaikuttaa myös se, jos aikaväli seuraavaan ateriaan on tiedossa. Toisin sanoen, kun tiedetään seuraavaan ateriaan olevan pitkä aika, syödään enemmän ja vastaavasti syödään vähemmän, kun seuraava ateria on pian.
2.2 Lasten syömiskäyttäytyminen
2.2.1 Syömiseen vaikuttavat tekijät lapsilla
Pienet lapset ovat taitavia säätelemään syömistään (Birch ym. 1991, Anglé 2015). Lapsi syö, kun on nälkä ja lopettaa syömisen, kun tuntee olonsa kylläiseksi. Ympäristö, lähipiirin aikuiset ja muut kanssaihmiset vaikuttavat vahvasti lapsen syömiskäyttäytymiseen, jolloin lapset helposti poisoppivat luonnollisesta syömisen säätelystä. Syömisen säätelyssä myös lapsen itsesäätelykyky on merkityksellistä (Ollila ym. 2013). Suomalaisessa (Ollila ym. 2013) kyselytutkimuksessa alakoululaisilla (n=1006) huomattiin olevan parempi itsesäätelykyky, kuin yläkoululaisilla (n=977), mikä heijastui myös terveyttä edistäviin ruokavalintoihin.
Lapsen itsesäätelykyky näyttää olevan yhteydessä terveyttä edistävään ruokavalioon, mutta liiallinen rajoittaminen johtaa helposti ei-toivottuihin keinoihin säädellä painoaan (Mäki ym.
2010). Suomalaisessa laajassa (n= 1541) lasten ja nuorten terveysseurantatutkimuksessa (LATE) on tutkittu suomalaisten lasten ja nuorten terveydentilaa sekä terveys- ja syömiskäyttäytymistä (Mäki ym. 2010). Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena ja seurattiin lasten terveydentilaa tutkimusterveystarkastuksilla.
Lapsen syömiskäyttäytymiseen ja painoon vaikuttavat tekijät voidaan jakaa kolmeen ulottuvuuteen: 1. lapsen omaan käyttäytymiseen; 2. perheen ja vanhempien vaikutukseen ja 3.
yhteiskunnan vaikutukseen (kuva 4) (Birch ja Ventura 2009). Lapsen syömiskäyttäytymiseen vaikuttavat luonnollisesti lapsen omat opitut tavat, liikuntatottumukset ja ruutuaika.
Esimerkiksi television katselun ja ruutuajan on huomattu olevan yhteydessä lapsen painoon ja syömiskäyttäytymiseen (Epstein ym. 2008, Shang ym. 2015, Katzmarzyk 2015). Television katselu itsessään lisää muun muassa herkkujen napostelua ja toisaalta televisiomainonta altistaa energiapitoisten ruokien suosimiseen. Myös riittämätön uni näyttää olevan yhteydessä lapsen ylipainoon (Katzmarzyk 2015). Lapsen omat ruokamieltymykset vaikuttavat suoraan syömiskäyttäytymiseen (Birch ja Ventura 2009), mutta siihen vaikuttavat myös perhe ja vanhemmat ja heidän ruokakasvatustaidot (Birch ja Ventura 2009, Dubois ym. 2013, Kitzman- Ulrich ym. 2015).
KUVA 4. Lapsen syömiseen vaikuttavat tekijät. Mukaellen Birch ja Ventura (2009).
Mieltymys makeaan ja rasvaiseen ruokaan on ihmisen synnynnäinen ominaisuus (Cohen 2008, Nestle ym. 1998). Perinnölliset tekijät vaikuttavat mieltymysten kautta lapsen ruoan valintaan, ja vanhemmat vaikuttavat lapsensa syömistottumuksiin omien tapojensa lisäksi ruokailuympäristön kautta (Birch ja Fisher 1998). Varsinkin makumieltymykset vaikuttavat periytyvän vanhemmalta lapselle. Se mitä ruokaa vanhemmat tarjoavat, vaikuttaa luonnollisesti lapsen makumieltymyksiin ja syödyn ruoan laatuun. Vanhemmat ovat vastuussa siitä, mitä lapset syövät ja lapset säätelevät sitä, miten paljon syövät. Perheen yhteinen ruokailu on tärkeä oppimistilanne lapsen syömiskäyttäytymisen kannalta (Birch ja Fisher 1998, Birch ja Davison 2001, Dubois ym. 2013). Esimerkiksi liian nopea ja liiallinen syöminen sekä toisaalta liian vähäinen syöminen on kaksoistutkimuksessa havaittu periytyvän vanhemmalta lapselle opittujen tapojen kautta (Dubois 2013), mutta myös muiden perheenjäsenten vaikutus on huomattava. Syöminen on koko perheelle sosiaalinen tilanne (Birch ja Fisher 1997).
Myös ympäristön että yhteiskunnan vaikutus on suuri (Dubois ym 2013). Yhteiskunnan sosiaaliset säännöt, uskomukset ja arvot vaikuttavat ruoan valintaan (Nestle ym. 1998) ja vanhempien sekä muiden kanssaihmisten kautta myös lapsen ruokatottumuksiin ja syömiskäyttäytymiseen. Ruokamainonta ja ruoan helppo saatavuus vaikeuttavat syömisen
Lapsen syöminen
Lapsen käyttäytyminen
Mieltymykset
Sosio- ekonominen
status
Fyysinen aktiivisuus Ruutuaika
Perimä
Perhe ja vanhemmat
Vanhemman syöminen
Fyysinen aktiivisuus Terveystietämys
Ruokailu- tottumukset Perheen
arvot
Yhteiskunta Koulu
Kulttuuri
Ruoan saatavuus
Liikunta- mahdollisuudet
Arvot Opitut tavat
Uni
Sosiaaliset säännöt
Perheen säännöt Media
Pakkaus- koko
Asuinpaikka Terveys-
viestintä
Yhteinen ruokailu
säätelyä varsinkin, jos kehon sisäisiä viestejä kehon todellisista tarpeista ei tunnisteta (Cohen 2008). Tuoksu, kuva tai pelkkä ajatuskin ruoasta lisää syömisen halua. Tiedostamalla mainonnan vaikutus syömiskäyttäytymiseen, siihen voidaan itse vaikuttaa (Dalen ym. 2013, Kidd ym. 2013, Miller ym. 2014). Katsausartikkelin tuloksen mukaan (Boyland ym. 2016) ruokamainonta vaikuttaa voimakkaammin syömiseen lapsilla kuin aikuisilla ja että sen vaikutus lapsen syömiskäyttäytymiseen on merkittävä. Televisiomainonnan on todettu lisäävä lasten ja nuorten rasva-ja sokeripitoisten ruokien kulutusta ja toisaalta terveyttä edistävien ruokien kulutukseen voidaan vaikuttaa mainonnalla (Giese ym. 2014). Poikkileikkaustutkimuksessa (Giese ym. 2014) verrattiin televisiossa näytetyn ruokamainonnan määrää ja sen vaikutusta 12- 21-vuotiaiden lasten ja nuorten aikuisten ruoan kulutukseen Suomessa (n=825), Romaniassa (n=971) ja Saksassa (n=1055). Altistumista ruokamainonnalle, ruoan käyttöä ja syömiseen liittyvää itsesäätelyä selvitettiin kyselylomakkein. Tutkimuksen tuloksissa huomattiin, että Suomessa suosituksista poikkeavien ruokamainosten määrä oli pienempi kuin Saksassa ja Romaniassa. Suomalaiset tutkimushenkilöt raportoivat myös ruokavalionsa terveellisemmäksi.
Suuret annos-, astia- ja pakkauskoot vaikuttavat myös lapsen syödyn ruoan määrään (DiSantis ym. 2013) ja on huomattu ihmisen syövän sitä enemmän, mitä enemmän ruokaa on tarjolla (Wansink 2010, Cohen 2008). DiSantis työtovereineen tutkivat ilmiötä kouluikäisillä lapsilla, jotka saivat itse annostella ruokansa erikokoisille astioille. Tutkimuksessa havaittiin lasten annostelevan enemmän ruokaa, suuremmille kuin pienemmille tarjoiluastioille.
Sosioekonomisen aseman on useissa tutkimuksissa osoitettu olevan yhteydessä ruokatottumuksiin, syömiskäyttäytymiseen (Darmon ja Drewnowski 2007, Seiluri ym. 2011, Hill ym. 2016) ja terveyttä edistäviin elintapoihin (WHO 2004). Hill työtovereineen (2016) havaitsivat aikuisilla tehdyssä tutkimuksessa, että lapsena (<12 v.) ylempään sosioekonomiseen luokkaan kuuluneet syövät useammin fysiologisten tarpeidensa mukaisesti, kun taas alempaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluneet, söivät helposti yli energiantarpeen. Koehenkilöiden tutkimusajankohdan energiantarpeeseen vaikutettiin juottamalla heille maustettua (sokeritonta) soodavettä tai sokeripitoista limonadia, jonka jälkeen seurattiin kontrolloiduissa olosuhteissa, miten paljon he syövät. Lapsuudessaan alempaan sosioekonomiseen asemaan kuuluneet henkilöt söivät yhtä paljon kummankin juoman jälkeen, kun taas ylempään sosioekonomiseen asemaan kuuluneet söivät selkeästi vähemmän sokeripitoisen juoman nauttimisen jälkeen.
Suomalaisessa koululaistutkimuksessa korkea sosioekonominen asema ennusti suurempaa hedelmien ja kasvisten käyttöä (Mäki 2010).
2.2.2 Suomalaisten lasten ruokailutottumukset ja syömiskäyttäytyminen
Suomessa syödään keskimäärin kolme pääateriaa päivässä (Lund ym. 2014), mutta vuoteen 1997 verrattuna epäsäännöllinen ateriarytmi on yleistynyt. Säännöllisemmin näyttävät kuitenkin syövän perheelliset ja päivätyössä käyvät. Tuoreessa maailman terveysjärjestön lasten ja nuorten terveystottumuksia kartoittavassa tutkimuksessa havaittiin suurimman osan suomalaislapsista (n=1983) syövän (tytöt 75 % pojat 81 %) aamupalaa kouluaamuina (WHO 2016). Aamupala määriteltiin pelkkää juomaa monipuolisemmaksi ateriaksi. Säännöllisen syömisen ja aamupalan on todettu olevan yhteydessä suomalaisten lasten (n=604) ruokatottumuksiin (Lehto ym. 2010). Poikkileikkaustutkimuksessa ruokatottumuksia ja aterioiden säännöllisyyttä selvitettiin kyselylomakkein. Suomalaisista viidesluokkalaisista lapsista suurin osa syö yhteisen aterian perheen kanssa vähintään kaksi kertaa viikossa (Mäki ym. 2010). WHO (2016) julkaiseman raportin mukaan kuitenkin vain runsas kolmasosa (33 %) 11-vuotiaista suomalaisista tytöistä ja pojista hieman useampi (39 %) syövät yhteisen päivällisen perheen kanssa päivittäin. Yhteisten aterioiden määrä pienenee merkittävästi kahdeksannelle luokalle mentäessä, jolloin ainoastaan puolet nuorista tytöistä ja pojista syövät yhteisen aterian perheen kanssa päivittäin (Mäki ym. 2010). seitsemän prosenttia kahdeksannen luokan oppilaista raportoi, ettei perheessä syödä yhteisiä aterioita lainkaan.
Makeat sokeripitoiset juomat kuuluvat usean suomalaisen lapsen ruokavalioon.
Viidesluokkalaisista tuoremehuja juo päivittäin 37% ja kaakaojuomia 15% (Mäki ym. 2010).
WHO (2016) raportin mukaan kuitenkin vain 1 % suomalaista 11-vuotiaista tytöistä ja 3 % pojista käyttävät sokeroituja virvoitusjuomia päivittäin. Suomessa alakoululaiset syövät enemmän hedelmiä ja kasviksia, kuin yläkoululaiset, jotka syövät terveyttä heikentäviä tuotteita alakoululaisia useammin (Mäki ym. 2010). Suomalaisista 11-vuotiaista lapsista noin kolmannes syö hedelmiä päivittäin (WHO 2016). Suomalaiset lapset ja nuoret (n=1158) suhtautuvat terveyttä edistävään ruokavalioon ja syömiseen pääasiassa myönteisesti ja liittävät siihen monia positiivisia mielikuvia (Ollila ym. 2013). Yli puolet tutkituista lapsista tahtoisivat syödä terveellisemmin ja he kokivat, etteivät saaneet siihen tarpeeksi ohjeistusta.
Kehotyytymättömyyttä esiintyy jo 8-vuotilailla suomalaislapsilla ja se on yhteydessä suhteellisen nopeaan painonlisäykseen 3–8 ikävuoden välillä (Anglé ym. 2005).
Tutkimuksessa kehotyytymättömyyden mittaamiseen käytettiin havainnollistavaa 8-portaista (alipainoinen – hyvin ylipainoinen) asteikkoa, jolla lapsi valitsee kahdeksasta kuvasta (kehosta) mielestään parhaiten omaa kehoaan ja toisaalta ihannekehoaan esittävän kuvan.
Kehotyytymättömyys on tavallisempaa tytöillä kuin pojilla ja se yleistyy 15 ikävuoteen
mennessä (WHO 2004) ja lapsen ylipainoisuuden mukaan (Ojala ym. 2012). Maailman terveysjärjestön tutkimuksen mukaan suomalaisista lapsista 11-vuotiaista tytöistä lähes kolmasosalla ja pojista lähes neljäsosalla esiintyi jonkinlaista kehotyytymättömyyttä (WHO 2004). 13-vuotiasta lapsista tyytymättömiä omaan kehoonsa oli lähes puolet tytöistä ja neljännes pojista; 15-vuotiaista pojista kehoonsa tyytymättömiä oli viidennes.
2.2.3 Kouluruokasuositukset ja kouluruokailututkimukset
Kouluruokasuosituksen mukaan koululounas on tärkeä oppimistilanne, osana opetussuunnitelamaa ja kasvatustyötä (VRN 2008). Siihen osallistuu koulun opettajat ja keittiöhenkilökunta. Kouluruokailun tarkoituksen on edistää lapsen terveyttä ja antaa eväitä lapsen terveyttä edistävän ruokavalion toteuttamiseen (VRN 2008, Lintukangas ym. 2007).
Ravitsemuksellisesti täysipainoinen lounas on tärkeä ja vaikuttava tekijä lapsen terveyttä edistävien ruokatottumusten kehittymisessä. Pääruoan lisäksi kasvislisäke, ruokajuoma, leipä ja levite kuuluvat koululounaaseen. Suositusten (VRN 2008) mukaan ongelmana on, että suomalaisista lapsista läheskään kaikki eivät syö aterian kaikkia osia, vaikka pääruoka olisi miellyttävä. Suomalaisista viidesluokkalaisista reilu puolet (60 %) syö kasviksia ja tuoreraasteita koululounaan yhteydessä (Mäki ym. 2010). Viidesluokkalaiset syövät kuitenkin monipuolisemmin koululounaalla, kuin yläkoululaiset. Kouluruoan tulisi näyttää ja tuoksua houkuttelevalta, mikä kannustaisi lapsia syömään (Lintukangas ym. 2007). Koulupäivän aikana tulisi myös tarjota välipala, mikäli koulupäivä jatkuu yli kolme tuntia lounaan jälkeen (VRN 2008). Myös välipala on oppimistilanne, joka kuuluu koulupäivään. Naposteltavia ravitsemussuosituksista poikkeavia välipaloja ei tule olla koulussa tarjolla.
Kouluruokailu on yhdessä kodin kanssa tärkeä kasvatustilanne, jolla on suuri merkitys lapsen ravitsemukseen (VRN 2008, Lintukangas ym. 2007). Vanhempien asenteilla ja vastuunotolla on erittäin tärkeä rooli lapsen käyttäytymisessä ja siksi vanhemman tulisi kannustaa lasta maistamaan ja kokeilemaan koulun tarjoamia ruokia ja osoittaa kiinnostusta kouluruokailua kohtaan (Lintukangas ym. 2007). Myös muiden aikuisten esimerkki on erityisen tärkeä ja siksi suositellaan opettajien olevan mukana ruokailussa näyttämässä esimerkkiä (VRN 2008).
Kouluruokailussa lapsi oppii myös pöytätapoja, sosiaalista kanssakäymistä ja muiden ihmisten huomioon ottamista (Lintukangas ym. 2007). Lasten kanssa ruokailevan opettajan ja keittiöhenkilökunnan tehtävä on antaa myös esimerkkiä hyvistä ruokailu- ja pöytätavoista.
Kouluruokasuosituksissa painotetaan ruokailuympäristön rauhallisuutta, hiljaisuutta ja tarpeeksi pitkää ruokailuhetkeä. Kouluruokailun ajankohta tulisi sopia koulupäivän aikatauluun järkevästi, koulupäivän alkamis- ja loppumisajankohdan mukaan (Lintukangas ym. 2007).
Ruokailuun tulisi varata vähintään 30 minuuttia ja sen lisäksi 10-15 minuuttia liikunnalle ruokailun jälkeen. Ruokailuympäristön tulee olla viihtyisä ja ruokahalua herättävä (VRN 2008, Lintukangas ym. 2007). Ruokailutilan viihtyvyyttä voidaan lisätä viherkasvien, pöytäliinojen ja verhojen avulla. Hiljaisuutta ja rauhallisuutta voidaan lisätä esimerkiksi jakamalla ruokailutilaa kalustuksen avulla (Lintukangas ym. 2007). Mukava ympäristö saa myös lapset viipymään ruokailutilassa ja syömään rauhassa. Kouluruokailu on myös tärkeä oppimistilanne ruokakulttuurin kannalta. Varsinkin napostelukulttuurin yleistyessä perinteinen kouluruoka on entistä tärkeämpi tutustuttamaan lapsia perinteisen kotiruoan makuun. Toisaalta erilaisten teemapäivien avulla voidaan tutustua myös muiden maiden ruokakulttuuriin.
Kouluruoasta pitämiseen vaikuttaa pitkälti ruoan useat ominaisuudet, kuten maku, ulkonäkö, ja tarjoilulämpötila, mutta myös lapsen ennakkoasenne, nälän aste ja neofobia eli uusien ruokien pelko vaikuttavat kouluruoasta pitämiseen (Tuorila 2015). Koululaisten mieltymystä kouluruokaan selvittävään tutkimukseen osallistui 127 oppilasta kolmannelta, kuudennelta ja kahdeksannelta luokka-asteelta. Tutkimuksessa oppilaat arvioivat koululounaan miellyttävyyttä ruokailun ja välitunnin jälkeisellä oppitunnilla. Lounaalla tarjolla ollut ruoka palautettiin mieleen kuvan avulla. Ryhmä aistinvaraisia arvioijia (n=17), luokittelivat pääruoat aistinvaraisten ominaisuuksien perusteella. Näin selvitettiin yhteys oppilaiden raportoiman ruoan miellyttävyyden ja aistinvaraisten ominaisuuksien välillä. Esimerkiksi miellyttävimpinä pidettiin värikkäitä, kun taas vähemmän miellyttävinä koettiin juustoisen makuiset ja suutuntumaltaan rasvaiset ruoat. Kolmasluokkalaiset pojat (n=23) pitivät kouluruokaa miellyttävimpänä. Kolmannen luokan oppilailla (n=43) oli myös positiivisin asenne kouluruokailua kohtaan.
Suomalaisten 1.-6. luokkalaisten ruokailuhetki kestää useimmiten (70 %) 30 minuuttia tai pidempään (Rimpelä ym. 2010). Kuitenkin peräti viidenneksellä tutkimukseen osallistuvista luokista ruokailutauko kesti 20 minuuttia ja lähes kymmenesolla ruokailu kesti vain 15 minuuttia, mikä on huomattavasti vähemmän, kuin suosituksissa (VRN 2008, Lintukangas ym.
2007). Vaikka ruokailulle olisi varattu 30 minuuttia aikaa, ei se kuitenkaan tarkoita, että lapsi istuu pöydässä niin pitkään (Lintukangas 2007). Aikaan sisältyy usein myös välitunti, jolloin lapsella on kiire ulos leikkimään. Useimmiten (88 %) opettaja syö oppilaiden kanssa samassa ruokapöydässä ja oppilaita ohjeistetaan terveyttä edistävän aterian koostamiseen oppitunneilla (Rimpelä ym. 2010). Alakouluissa sokeri- ja rasvapitoisten ruokien ja juomien tarjontaa ei ole,
mutta yläkouluun siirryttäessä niiden tarjonta lisääntyy, vaikkakin niiden käyttö on usein rajattua.
2.2.4 Tietoisen syömisen tutkimuksia lapsilla ja nuorilla
Lapsilla ja nuorilla tietoisen syömisen hyötyjä on tutkittu vähän. Yhdysvalloissa on julkaistu kaksi väitöskirjaa aiheesta (Hamilton 2013, Daly 2013), yksi poikkileikkaustutkimus (Pivarunas 2015) ja yksi tietoisen syömisen perhelähtöisen ohjelman mallin esittäminen (Dalen ym. 2015) (taulukko 1).
TAULUKKO 1. Tutkimuskooste: Tietoinen syöminen lapsilla ja nuorilla.
Viite (Maa) Aineisto (N) Tutkimusasetelma Tutkimuksen tarkoitus Tutkimusmenetelmät Tulokset Hamilton
2013
(Yhdysvallat)
- - Kehittää lapsille ja nuorille
ja heidän huoltajilleen suunnattu tietoien
syömisen harjotusohjelma.
- 6-viikkoinen lapsille ja nuorille
suunnattu tietoisen syömisen ohjelma ja siihen kuuluvat kotitehtävät ja harjoitukset.
1. Johdatus tietoiseen syömiseen
2. Miten syödä tietoisesti 3. Keho ja tunteet
4. Syöminen ja tunteet 5. Opittujen tapojen tarkasteleminen 6. Koonti ja kertaus Ohjelman suunnitelmaan sisältyi myös vanhempien tietoisen syömisen perehdytys.
Daly 2013 (Yhdysvallat)
Ylipainoiset (BMI>90%) 14-17 vuotiaat työt (30)
Kvasikokeellinen Selvittää tietoisen syömisen (MEAL) -ohjelman yhteyttä painoindeksiin.
MEAL (mindful eating and meal) -ohjelma
Kyselylomakkeet:
- Taustatiedot - Motivaatio
- Tietoinen läsnäolo (Mindfulness Awareness Attainment Scale) Päiväkirja harjoittamisen säännöllisyydestä
Osallistujien BMI näytti alenevan ohjelman aikana.
Myös seurantamittauksessa (10 vk) muutos oli huomattavissa.
(jatkuu)
Taulukko1, jatkuu.
Viite (Maa) Aineisto (N) Tutkimusasetelma Tutkimuksen tarkoitus Tutkimusmenetelmät Tulokset Pivarunas 2015
(Yhdysvallat)
Tyypin 2 diabeteksen riskissä olevat 12-17
vuotiaat tytöt (114)
Poikkileikkaus Selvittää tietoisen
läsnäolon yhteyttä nuorten syömiskäyttäytymiseen.
Kyselylomakkeet:
- Tietoisen läsnäolon arviointi (Mindfulness Awareness Attainment Scale) Haastattelu:
- Ylensyöminen/ahmiminen (Overeating section of the eating disorder examination)
Tietoinen läsnäolo oli yhteydessä terveyttä edistävään
syömiskäyttäytymiseen, kuten vähentyneeseen ahmimiseen (p=0.002) ja vähempiinn syömiseen liittyviin huoliin (p=0,032).
Dalen ym 2015 (Yhdysvallat)
- Kehittää perhelähtöinen
tietoisen syömisen harjoitusohjelma.
- Perhelähtöinen kolmivaiheinen
tietoisen syömisen harjoitusohjelma:
1. Perheen motivointi ja tilanteen kartoittaminen 2. Yksilöllinen harjoittaminen:
tietoisuustaitoharjoitukset ja tietoinen syöminen.
3. Titoisen syömisen
yhdistäminen perheen arkeen.
24 Yhdysvaltalaisessa väitöskirjassa on kehitetty lapsille ja nuorille suunnattu tietoisen syömisen ohjelma, mutta sen toimivuutta eikä vaikuttavuutta työssä ei tutkittu (Hamilton 2013).
Ohjelmaa sopii 9-18-vuotiaille lapsille ja nuorille, harjoituksia soveltaen ikäryhmälle sopivaksi.
Ohjelma koostuu kuudesta tapaamiskerrasta, joista jokainen on suunniteltu 60 minuutin mittaiseksi. Harjoituskertojen teemat, sisältö ja kotitehtävät on esitetty taulukossa 2.
TAULUKKO 2. Tietoisen syömisen –harjoitusohjlman sisältö (Hamilton 2013).
Harjoituskerran teema Harjoituskerran sisältö Kotitehtävä 1. Johdatus tietoiseen
syömiseen
Mitä on tietoinen läsnäolo ja tietoinen syöminen
Keskustelutehtävä
energiatasosta sekä nälän- ja kylläisyyden tunteesta.
Tietoisuustaitoharjoitus
1. Energiatason ja
nälkätilan havainnoiminen ennen ateriaa.
2. Miten syödä tietoisesti Nautinto verrattuna
kylläisyyteen, koska lopettaa syöminen?
Tietoisen syömisen harjoitus
2. Oman energiatason ja nälkätilan havainnoiminen ennen ateriaa ja sen aikana.
3. Keho ja tunteet Keskustelu tunteista ja kehosta
Huomionsuuntaamisharjoitus
3. Oman energiatason ja nälkätilan havainnoiminen ennen ateriaa, sen aikana ja jälkeen. Tunteiden
huomioiminen ennen ja jälkeen aterian.
4. Syöminen ja tunteet Keskustelu tunteet, nälkä ja energiataso
Tietoinen läsnäolo mielialan parantajana
Kuten kotitehtävä 3.
5. Opittujen (automaattisten) tapojen tarkasteleminen
Huomion
suuntaamisharjoitus
Keskustelua ruokavalinnoista
Kuten kotitehtävä 3.
6. Koonti ja kertaus Huomionsuuntaamisharjoitus
Keskustelua, miten ohjelma on vaikuttanut osallistujien syömiskäyttäytymiseen.
Lisäksi, vanhemmille suunniteltiin oma tietoisen syömisen perehdytys, jotta huoltaja pystyisi tukemaan ja auttamaan lastaan tietoisen syömisen harjoittamisessa. Huoltajille järjestettiin yksi kokoontuminen, ensimmäisen harjoituskerran jälkeen. Kokoontumisessa selvitettiin ohjelman
25 tavoitteet, tutkimusnäyttö harjoitusohjelman hyödyistä sekä lasten kotitehtävät. Lisäksi vanhemmat saivat itse kokeilla tietoisen syömisen ja tietoisen läsnäolon harjoittamista.
Väitöskirjassaan yhdysvaltalainen Daly (2013) on tutkinut kuusi viikkoa kestävän tietoisen syömisen harjoitusohjelman vaikutusta ylipainoisilla (BMI > 90%) 14-17 vuotialla tytöillä (n=30). Tutkimuksessa käytettiin tutkijoiden kehittämää ylipainoisille suunnattua tietoisen syömisen ohjelmaa (MEAL, Mindful eating and living), josta on aikaisemmin osoitettu olevan hyötyä ylipainoisten aikuisten painonhallinnassa. Kuusi viikkoisessa ohjelmassa keskityttiin vähentämään osallistujien stressiä ja harjoittamaan tietoisuutta ja sitä kautta myös terveyttä edistävää syömiskäyttäytymistä. Harjoituskerrat koostuivat pääasiassa meditaatioharjoituksista ja tietoisen syömisen harjoituksista. Lisäksi ohjelmassa käsiteltiin nälän- ja kylläisyydentunteen sekä tunnetilojen ja mielialan havainnoimista. Varsinaisen ohjelman (6 vk) jälkeen järjestettiin kuukausittain yksi tapaaminen, seurantamittaukseen (vk 10) saakka. Ohjelmaan osallistuneilla nuorilla naisilla (n=30) BMI aleni selvästi verrokkiryhmään verrattuna ja muutos oli havaittavissa vielä 10 viikkoa intervention jälkeen tehdyssä seurantamittauksessa. Perinteistä liikunta- ja ruokavalio-ohjeistusta saaneessa verrokkiryhmässä BMI pysyi ennallaan.
On myös näyttöä siitä, että tietoisuustaidot vaikuttaisivat edullisesti tyypin 2 diabeteksen riskiryhmään kuuluvien nuorten (12-17 v) tyttöjen (n=114) syömiskäyttäytymiseen (Pivarunas ym. 2015). Kyseessä oli poikkileikkaustutkimus, jossa mitattiin 12-17 -vuotiaiden nuorten naisten tietoista läsnäoloa ja selvitettiin sen yhteyttä syömiskäyttäytymiseen, erityisesti haitalliseen syömiskäyttäytymiseen, kuten ylensyömiseen, ahmimiseen ja ruokaan liittyviin negatiivisiin tunteisiin ja ajatuksiin. Tietoinen läsnäolo vähensi ylensyömistä ja ahmimista.
Toisaalta tietoinen läsnäolo vähensi murehtimista ja huolia liittyen syömiseen.
Dalen työtovereineen (2015) ovat esittäneet perhelähtöisen tietoisen syömisen mallin, joka koostuu kolmesta vaiheesta: Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena on motivoida perhettä ja sitouttaa heidän tietoisen syömisen harjoittamiseen. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan myös perheen tilanne, selvittämällä ne kohdat perheen arjessa, jotka ovat haasteellisia tietoisen syömisen näkökulmasta. Toinen vaihe koostuu yksilöllisestä tietoisuustaitojen ja tietoisen syömisen harjoittamisesta. Toisessa vaiheessa osallistujat harjoittavat tietoista syömistä ja oman kehon havainnoimista ja kuuntelua tietoisuustaitoharjoitusten avulla. Kolmas vaihe on perheen sopeutumisvaihe, jossa keskitytään tietoisen syömisen yhdistämiseen perheen arkeen.
Kyseistä mallia ei ole vielä toteutettu käytännössä tai tutkittu sen toimivuutta.
3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli kehittää lapsille suunnattu tietoisen syömisen harjoitusohjelma ja siihen kuuluva tehtävävihko (liite 1). Tavoitteena oli myös kehittää ohjelmaan kuuluva ohjaajan käsikirja (liite 2), jonka avulla tietoiseen läsnäoloon ja tietoiseen syömiseen perehtynyt opettaja tai muu aikuinen voi ohjata NAM! -ohjelman. Tietoinen läsnäolo ja tietoinen syöminen ovat kokemuksellisia taitoja, joita ei voi opettaa ilman omaa kokemuksellista ymmärrystä siitä (Hooker ja Fodor 2008). Ohjaajan oma tietoisen läsnäolon harjoittaminen ja tietoisuustaitojen omaksuminen on ensiarvoisen tärkeää ohjelman onnistumiseksi. Toisena tavoitteena oli pilotoida ohjelman ja siihen kuuluvan ohjausaineiston 4.-luokkalaisilla lapsilla. NAM! –harjoitusohjelman tavoitteena on edistää tervettä suhtautumista syömiseen ja oman kehon viestien, kuten nälän- ja kylläisyyden tunteen kuuntelemista.
Tutkimuskysymykset olivat seuraavat:
1. Selvittää ohjelman toimivuutta ja siihen osallistuvien lasten palautetta.
2. Selvittää tietoisen syömisen harjoitusohjelman yhteyttä lapsen syömiskäyttäytymiseen.
4 AINEISTO
Aineisto kerättiin syksyllä 2015. Tutkimukseen kutsuttiin 21 lasta, joista harjoitusohjelmaan osallistui 20 lasta. Yksi lapsi ei täyttänyt kyselylomakkeita ja yksi lapsi oli poissa yli puolet harjoituskerroista, joten heidän tulokset jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Lopulliseen aineistoon päätyi täten 18 (7 tyttöä ja 11 poikaa) neljännen luokan oppilasta pohjoissavolaisesta koulusta (taulukko 3). Verrokkiryhmänä toimi neljäs luokka toisesta pohjoissavolaisesta koulusta. Verrokkiryhmään osallistui 19 lasta (11 tyttöä ja 8 poikaa). Myös lasten huoltajat osallistuivat täyttämällä lapsen syömiskäyttäytymistä koskevan kyselyn. Alkumittauksessa palautui 17 vanhemman kyselyä ja loppumittauksessa palautui 13.
Perustietojen lisäksi lapsilta kysyttiin lempiruokaa sekä ruokaa, josta he eivät erityisesti pidä.
Interventioryhmän lasten lempiruokia olivat pastaruoat, kuten makaronilaatikko ja lasagne sekä hampurilaiset ja pizza. Myös uunimakkara oli joidenkin lempiruoka, kuten myös jauheliharuoat. Harvemmat olivat maininneet kalaruokia ja pihviruokia lempiruokanaan.
Kaalilaatikko oli suurimman osan (10/18) mielestä ruoka, josta he eivät pitäneet. Muita mainittuja vähemmän miellyttäviä ruokia olivat hernekeitto, kasvikset ja salaatti, maksapihvit, muikut ja mämmi. Verrokkiryhmässä lempiruoat olivat moninaisia: perunamuusista ja nakeista tacoihin ja makeisiin. Verrokkiryhmän lapset pitivät vähemmän kasviksista, kananmunista ja maksaruoista.
Koulun rehtorille lähetettiin tutkimuslupa-anomus (liite 3) ja lupa saatiin keväällä 2015.
Erillisiä suostumuslomakkeita ei interventioryhmälle jaettu. NAM! -harjoitusohjelman oli osa koulupäivää. Huoltajille ilmoitettiin tutkimuksesta syksyllä 2015 jolloin heillä oli mahdollisuus kieltäytyä tutkimuksesta ilmoittamalla siitä opettajalle tai tutkijoille. Yksi lapsista sai luvan osallistua harjoitusohjelmaan, vaikka ei osallistunut kyselytutkimukseen. Yksi lapsi ei osallistunut harjoitusohjelmaan ollenkaan. Kutsukirjeen (liite 4) yhteydessä lähetettiin huoltajan kyselylomake, jonka palauttaminen täytettynä voitiin myös nähdä vanhemman suostumuksena lapsen osallistumisesta.
TAULUKKO 3. Interventio- ja verrokkiryhmän taustatiedot.
Interventioryhmä Verrokkiryhmä
Lukumäärä (n) 18 19
Sukupuoli Tyttö (n) Poika (n)
7 (39 %) 11 (61 %)
10 (52 %) 9 (45 %) Ikä (v)
Keskiarvo (vaihteluväli) 10 (9-11) 10 (9-11)
Erityisruokavalio (n) Ei erityisruokavaliota Laktoositon
Ruoka-aineallergia Keliakia
11 4 2 1
18 1 1
5 MENETELMÄT
5.1 NAM! – Nauti aisti ja maista –harjoitusohjelman lyhyt kuvaus
NAM! –Nauti aisti ja maista tietoisen syömisen harjoitusohjelma kehitettiin alakoulujen käyttöön ruokakasvatuksen työkaluksi. Ruokakasvatuksella tarkoitetaan lapsen kokonaisvaltaisen ymmärryksen ja tietoisuuden edistämistä ruoasta, ruokailusta ja niihin liittyvistä ja vaikuttavista tekijöistä (Janhonen-Abruquah & Palojoki 2015).
Ruokakasvatuksessa otetaan huomioon myös sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset näkökulmat ruokaan ja syömiseen. Terveyskasvatus ja ravitsemuskasvatus ovat ruokakasvatuksen perustana.
Lapsille suunnattu tietoisen syömisen harjoitusohjelma koostui viidestä viikoittaisesta tapaamiskerrasta, joista kukin käsitteli omaa teemaa (kuva 5). Harjoituskerrat olivat oppitunnin (45 min) mittaisia. NAM! -harjoitusohjelmassa puhutaan aistitietoisesta syömisestä, tietoisen syömisen sijaan. Ohjelmassa haluttiin puhua lapselle ymmärrettävämmällä ja käytännönläheisemmällä termillä, koska ”tietoinen syöminen” –termi koettiin mahdollisesti kuulostavan tietoon ja tietämykseen viittaavana. Aistitietoisessa syömisessä korostuu se, mistä käytännössä tietoisessa syömisessä on kyse; kaikkien aistien hyödyntäminen syömisessä sekä syömiseen keskittyminen
Ohjelman teemoissa keskityttiin nälän ja kylläisyydentunteen tunnistamiseen, syömiseen käyttäen kaikkia aisteja sekä omien tunteiden ja reaktioiden tunnistamiseen ja kuuntelemiseen.
Jokainen harjoituskerta eteni samalla tavalla. Kullakin kerralla tehtiin kolme tarkkaavaisuuden suuntaamisharjoitusta ja yksi ydinharjoitus, jossa harjoiteltiin aistitietoista syömistä erilaisilla ruoka-aineilla. Harjoituskertojen kulku esitetään kuvassa 5. Tietoisuustaitoharjoitukset muodostavat harjoituskerralle rungon, jonka ympärille rakennettiin eri teemoihin liittyvät ydinharjoitukset. Jokaiselle harjoituskerralle oli oma kotiharjoituksensa. Kotiharjoitukset on koottuna NAM! –harjoitusvihkoon (liite 1), jonka lapset saivat omakseen.
KUVA 5. NAM! –harjoituskertojen teemat ja runko.
0 0
0 0
0 0 0
0
0 0
0 0
0 0 TEEMAT:
Kotitehtävän ohjeistus ja omakuvani -tehtävä harjoitusvihkosta.
Tietoisuustaitoharjoitus: Rauhoittuminen kahden minuutin ajaksi
Palautekysely
5. Tietoinen syöminen omassa arjessa 3. Kylläisyys
1. Tutustuminen aistitietoiseen
syömiseen
2. Nälkä 4. Kaikki aistit
käyttöön
Aluksi tietoisuustaitoharjoitus: Triangeliharjoitus
- Esittäytyminen - Yhteiset säännöt - Mitä on
aistitietoinen syöminen ja tietoinen läsnäolo
Edellisen harjoituskerran kertaus ja kotitehtävän läpikäyminen.
Tietoisen syömisen harjoitus:
- Rusina
Miltä nälkä tuntuu?
Nälän
havainnoiminen -vesi
-mehukeitto
Miltä kylläisyys tuntuu?
Kylläisyyden- tunteen
havainnoiminen - banaani
Tietoisen syömisen harjoitus:
- persilja - riisikakku - taateli
Tietoisen syömisen harjoitus:
- parsakaali - suklaa 0
0
Tietoisuustaitoharjoitus: Käsimeditaatio 0
0 0 0
0 0
0 0
0 0
0 0
0 0
0 0 0
0
YDINHARJOITUKSET:
5.2 Kyselylomakkeet 5.2.1 Esitietolomake
Esitietolomakkeessa (liite 5) selvitettiin lapsen nimi, ikä ja sukupuoli. Lisäksi kysyttiin lapsen mahdollisia ruoka-aineallergioita maistamisharjoitusten turvallista toteuttamista varten sekä lempiruokaa tai herkkua sekä epämiellyttävää ruoka-ainetta. Ruokamieltymyksiä kysyttiin siksi että alun perin ajatuksena oli, että viimeisen kerran ydinharjoituksessa lapset söisivät vähemmän miellyttäväksi kokemaansa ruoka-ainetta.
5.2.2 Syömisen taito -kysely
Syömisen taito (Satter eating competence model) on käsite, jolla kuvataan henkilön syömiskäyttäytymistä ja suhdetta syömiseen (Satter 2007). Taitavalla syöjällä on positiivinen ja rento suhtautuminen syömiseen, hän nauttii ruoasta ja osaa säädellä syömistään kunnioittaen kehon viestejä, kuten nälän- ja kylläisyyden tunnetta. Syömisen taito –kyselylomake (liite 6) koostuu 16 väittämästä, jotka on jaettu neljään ulottuvuuteen: ruokailuun liittyviin asenteisiin, ruoan luontevaan hyväksymiseen, syömisen sisäiseen säätelyyn ja ruokailutilanteiden hallintaan (taulukko 4). Kyselylomake on aiempaa tutkimusta varten kaksoiskäännetty hyvän akateemisen käytännön mukaan. Väittämiin vastataan valitsemalla Likert -asteikon viidestä väittämästä itseään parhaiten kuvaava vaihtoehto: en koskaan (=0p), harvoin (=0p), joskus (=1p), usein (=2p) ja aina (=3p). Mitä enemmän pisteitä syömisen taito –kyselylomakkeesta kertyy, sitä taitavampi syöjä on. Satter ym. (2007) mukaan vähintään 32 pistettä 48 maksimipisteestä saanut kuvaa taitavaa syöjää.
TAULUKKO 4. Syömisen taidon ulottuvuudet ja niitä kuvaavat kysymykset.
Ulottuvuus Kysymykset
Syömiseen liittyvät asenteet
1. Suhtaudun syömiseen rennosti.
2. Tunnistan helposti milloin olen syönyt tarpeeksi.
3. Nautin ruoasta ja syömisestä.
4. Mielestäni ruoasta ja syömisestä saa nauttia.
5. Mielestäni voin aivan hyvin syödä ruokia, joista pidän.
Ruokien luonteva hyväksyminen 1. Kokeilen uusia ruokia ja opettelen pitämään niistä.
2. Jos tilanne vaatii, voin syödä ruokaa, josta en erityisemmin pidä.
3. Syön monenlaisia ruokia.
Syömisen sisäinen säätely 1. Luotan siihen, että syön tarvettani vastaavasti.
2. Syön niin paljon kuin nälkä vaatii.
3. Syön, kunnes tunnen itseni kylläiseksi.
Syömistilanteiden hallinta 1. Ruokaillessani keskityn syömiseen.
2. Varaan aikaa syömiseen.
3. Minulla on säännölliset ruokailuajat.
4. Otan huomioon, millainen ruoka on minulle hyväksi.
5. Suunnittelemalla varmistan, että ruokailuni toteutuu.
5.2.3 Aistitietoisen syömisen kysely
Aistitietoisen syömisen kysely (Mindful eating scale, Hulbert-Williams ym. 2014) käännettiin suomenkielelle tutkimusta varten käännöspalvelun avulla. Kyselylomake on aikuisille suunnattu, joten sitä muokattiin lapsille sopivammaksi. Alkuperäinen kyselylomake koostuu 28 kysymyksestä, jotka voidaan jakaa kuuteen, tietoista syömistä mittaavaan ulottuvuuteen (Hulbert-Williams ym. 2014).
