Elinvoimainen korkea asuinkortteli Espoon Keilaniemessä
Diplomityö, Aalto-yliopisto 2021Mia Gröhn
Elinvoimainen korkea asuinkortteli Espoon Keilaniemessä
Diplomityö Mia Gröhn
2021
Aalto-yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos
Valvoja: Sami Vikström Ohjaaja: Eero Kontuniemi
5
TEKIJÄ Mia Gröhn
TYÖN NIMI Elinvoimainen korkea asuinkortteli Espoon Keilaniemessä LAITOS Arkkitehtuurin laitos
KOULUTUSOHJELMA Arkkitehtuuri PROFESSUURI Asuntosuunnittelu
VALVOJA Sami Vikström
OHJAAJA Eero Kontuniemi
VUOSI 2021
SIVUMÄÄRÄ 126
KIELI suomi
Korkea rakentaminen on merkittävästi yleistynyt myös Suomessa parin viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälisen esimerkin mukaisesti. Erityisesti asuin- ja hybriditornien määrä on selvässä kasvussa suurissa kaupungeissa. Toinen kaupunkien suunnittelussa 2000-luvulla korostunut teema on alueiden elinvoimaisuus. Termi elävä tai elinvoimainen voidaan liittää paikan viihtyisyyteen ja vetovoimaisuuteen, toiminnalliseen monipuolisuuteen ja turvallisuuteen sekä joustavuuteen ja kykyyn muuntautua ympäristön muuttuviin tarpeisiin. Elinvoimaisen asuinympäristön saavuttamisessa keskeistä on ihmislähtöinen suunnittelu. Elinvoimaisuus myös muodostuu asunnon, rakennusten ja niiden väliin jäävien tilojen sekä laajemman yhteisön muodostamasta kokonaisuudesta. Tässä työssä tutkitaan, mitä elinvoimaisuus yhdistettynä korkeaan asuntorakentamiseen tarkoittaa, ja kuinka korkeassa rakennuksessa asumisesta voisi kehittää nykyistä
elinvoimaisempaa.
Tämä suunnittelupainotteinen työ koostuu kahdesta osasta: aihetta pohjustavasta kirjallisuuskatsauksesta sekä elinvoimaisen asuinkorttelin suunnitelmasta Espoon Keilaniemeen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään korkealla asumisen elinvoimaisuutta heikentäviä tekijöitä, kuten tilojen heikkoa saavutettavuutta, turvattomuuden tunnetta, pienilmastoa, luontoyhteyttä, katutason mittakaavaa sekä käyttäjäryhmien yksipuolisuutta ja asukkaiden sosiaalista eristäytymistä. Suunnitelmaosuudessa laaditaan ratkaisu korkeasta asuinkorttelista, joka huomioi nämä asumisen elinvoimaisuutta heikentävät tekijät ja tekee asumisesta korkeassa rakennuksessa viihtyisää, vetovoimaista ja joustavaa.
Suunnitelma sijoittuu Espoon Keilaniemeen, jonne on suunniteltu korkeaa ja erittäin korkeaa rakentamista. Suunnitelma myös vastaa Espoon kaupungin tavoitteisiin kehittää nykyisestä toimistoalueesta aiempaa toiminnoiltaan monipuolisempi ja elinvoimaisempi alue.
Avainsanat: Korkea asuntorakentaminen, elinvoimainen asuinympäristö
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun diplomityö- ja taiteen maisterin opinnäyteohje
Johdanto
Tämä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (Aalto ARTS) diplomitöitä sekä taiteen maisterin opinnäytteitä (myöhemmin: opinnäyte) koskeva ohje ja sen liitteenä olevat arvosteluperusteet (LIITE 1 ja LIITE 2) on hyväksytty taiteiden ja suunnittelun akateemisessa komiteassa 29.1.2020.
Ohje tulee voimaan 1.8.2020 ja koskee 1.8.2020 tai sen jälkeen aloitettavia opinnäytteitä. Siirtymäsäännöstä määrätään erillisellä liitteellä (LIITE 4)
Laitokset voivat antaa ohjeeseen ja ohjeen liitteenä oleviin opinnäytteiden arvosteluperusteisiin
sovellusohjeita, jotka tarkentavat opiskelijalle ohjelman opinnäytekäytäntöjä ja sitä, miten korkeakoulun yleisiä arvosteluperusteita sovelletaan laitoksella.
Ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytteen tavoitteet
Valmistuakseen opiskelijan tulee saavuttaa opinnäytteelle asetetut tavoitteet. Ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytteen tavoitteena on, että
- Opiskelija osoittaa opinnäytteessä oppineisuutensa maisteriohjelmansa alalla ja osoittaa pystyvänsä soveltamaan maisteriohjelmassa oppimiaan tietoja ja taitoja itsenäisesti;
- Opiskelija osoittaa opinnäytteessä kykyä tutkivaan työskentelyyn taiteellisen, teoreettisen tai soveltavan tutkimuksellisen aiheen parissa ja osoittaa kykyä aineiston ja lähdemateriaalin tutkimuksellisen käytön hallintaan;
- Opiskelija osoittaa opinnäytteessä hyvää viestintätaitoa oman alansa tehtäviin.
Opinnäyte voi olla teoreettinen, taiteellinen tai soveltava tutkimus, taiteellinen työ tai yhdistelmä näistä.
Opinnäyte voi sisältää produktio-osan. Produktio-osa voi olla alasta riippuen esimerkiksi suunnittelutyö, teos, näyttely tai projekti. Opinnäytteeseen liittyy aina myös kirjallinen osa. Jos työ koostuu suunnittelutyöstä tai muusta produktio-osasta ja kirjallisesta osasta, opiskelija voi kertoa opinnäytteensä kirjallisessa osassa näkemyksenä, millä tavalla hän painottaa opinnäytteen eri osia. Opinnäyte arvioidaan kuitenkin aina kokonaisuutena ja opinnäytteen arvioinnissa huomioidaan aina työn kaikki osat.
Opinnäytteen kirjallisen osan suositeltu laajuus on 25–70 tekstisivua (minimilaajuus 50 000 ja suositeltu maksimilaajuus 140 000 merkkiä). Sopiva laajuus riippuu siitä, kuuluuko opinnäytteeseen produktio-osa ja kuinka laaja tämä produktio-osa on.
Arvosteluperusteet ja opinnäytteiden arvioinnin periaatteita on kuvattu tarkemmin ohjeen liitteissä 1 ja 2 sekä ohjeen luvussa Kun opinnäyte on valmis.
Opinnäytetyön aloittaminen
Opinnäytesuunnitelma
Opinnäytteen tekeminen alkaa aiheen valinnasta ja opinnäytteen tehtävän tai tutkimuskysymysten
hahmottamisesta. Opinnäyte tehdään ohjelman ja/tai pääaineen aihepiiristä. Opiskelija laatii opinnäytteestä opinnäytesuunnitelman. Suunnitelman tarkoitus on jäsentää tulevaa prosessia tekijälle itselleen sekä
valvojalle ja ohjaajille. Opinnäytesuunnitelmaa voi työstää itsenäisesti ja/tai ohjelman opinnäyteseminaarissa.
Opinnäytesuunnitelma sisältää seuraavat asiat:
- Opinnäytteen aihe ja alustava opinnäytteen nimi
AUTHOR Mia Gröhn
TITLE A vibrant residential high-rise block in Keilaniemi, Espoo DEPARTMENT The Department of Architecture
PROGRAMME Architecture
PROFESSORSHIP Housing Design SUPERVISOR Sami Vikström
ADVISOR Eero Kontuniemi
YEAR 2021
PAGE NUMBER 126
LANGUAGE Finnish
High-rises have become more common both internationally and in Finland during the last decades. Especially the number of residential high-rises has increased in big cities. Another theme in the field of architectural design that has become more important in the 21st century is the vibrancy of cities and vicinities. The term vibrant can be associated with the comfort and attractiveness of a place, and it also relates to the functional diversity, safety, and flexibility of an environment. Human centered design is crucial in order to create vibrant environments. Vibrancy also consists of the integrity of an apartment, buildings, vicinities, and the wider community. In this architectural diploma I investigate what vibrancy means in the context of high-rise buildings, and how living in a high-rise could become more thriving and vibrant.
This design-oriented work consists of two parts: a literature review on residential high-rises, and a design of a vibrant residential high-rise block locating in Keilaniemi, Espoo. The literature review discusses the features affecting the vibrancy of a high-rise, such as the accessibility of spaces, the feeling of fear and insecurity, microclimate, the connection to nature, the scale of a building, the homogeneity of users, and social isolation. The design part offers a solution, which takes these challenges into consideration, and makes living in a high-rise more comfortable, attractive, and flexible. The designed high- rise block locates in Keilaniemi, which is an area where several high-rises will be built in future. The design answers to the goals of the city of Espoo by developing a current office area into a functionally more diverse and vibrant place.
Key words: A residential high-rise, a vibrant living environment
Sisällysluettelo OSA I
1 Johdanto . . . 12
2 Korkean asuntorakentamisen taustaa. . . 14
2.1 Korkean rakentamisen määritelmä. . . 16
2.2 Yleistyminen ja tavoitteet. . . 17
3 Korkean rakennuksen lähiympäristö . . . 20
3.1 Ulkotilat . . . 22
3.1.1 Julkiset tilat . . . 22
3.1.2 Puolijulkiset tilat. . . 23
3.1.3 Yksityiset tilat . . . 24
3.2 Luontoyhteys . . . 25
3.3 Pienilmasto . . . 28
3.4 Ulkoarkkitehtuuri . . . 31
4 Tornitalon sisäiset ominaisuudet. . . 34
4.1 Sisäiset kulkuyhteydet. . . 36
4.2 Asunnot ja muuntojoustavuus. . . 38
5 Korkean asuinrakennuksen kestävyys. . . 40
5.1 Taloudellinen kestävyys . . . 42
5.2 Ekologinen kestävyys. . . 44
5.3 Sosiaalinen kestävyys . . . 46
5.3.1 Turvallisuuden tunne . . . 46
5.3.2 Yksityisyys ja yhteisöllisyys. . . 47
5.3.3 Perhemuodot ja asuntokunnat. . . 50
6 Yhteenveto osasta I . . . 52
OSA II 7 Keilaniemi kohteena . . . 56
7.1 Rakentuminen ja maisema . . . 58
7.2 Nykytilanne . . . 60
7.3 Tulevaisuuden suunnitelmat. . . 62
7.4 Keilaniemen asukasodotukset . . . 68
8 Elinvoimainen korkea asuinkortteli . . . 70
8.1 Suunnitteluprosessi . . . 72
8.2 Suunnittelutontti ja kaupunkirakenne . . . 75
8.3 Liittyminen lähiympäristöön. . . 79
8.4 Katu- ja ulkotilat. . . 83
8.5 Pienilmasto ja kasvillisuus . . . 88
8.6 Asuminen ja perhekunnat . . . 92
8.7 Yhteisöllisyys. . . 97
8.8 Kestävyys . . . .106
9 Johtopäätökset . . . .118
10 Lähteet . . . .120
10.1 Kirjallisuuslähteet . . . .120
10.2 Kuvalähteet. . . .125
OSA I
Kirjallisuuskatsaus
turvattomuuden tunne, ulkotilojen ja
luonnonympäristön heikko saavutettavuus ja laatu, pienilmasto sekä rakennusten massiivinen mittakaava ja ulkoarkkitehtuuri. Tornitalon sisäisistä ominaisuuksista sulkeutuneet
porrashuoneet, pitkät pystysuuntaiset siirtymät ja asuntojen heikko muunneltavuus niin ikään heikentävät asumisen ja lähiympäristön elinvoimaisuutta. Myös korkeiden rakennusten ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys on haasteellista. Nämä tekijät johtavat usein siihen, että tornitalot eivät ole tyypillisesti erityisen yhteisöllisiä, sillä niissä ei synny luontevia paikkoja käyttäjien välisille kohtaamisille. Tämän lisäksi korkeiden rakennusten käyttäjäryhmien yksipuolisuus on vastoin elinvoimaisuuden periaatteita. On kuitenkin esitetty, että rakennusten korkeus itsessään ei välttämättä heikennä asumisen elinvoimaisuutta, vaan rakennuksiin liitoksissa olevat tekijät, kuten ympäristön heikko laatu sekä yhteisöllisyyden puute, voivat johtaa sulkeutuneeseen asuinympäristöön (Howley, Scott & Redmond, 2008). Tämän takia korkealla asumisen epäkohtia on perusteltua kehittää, jotta asumisen elinvoimaisuus paranisi.
Tässä suunnittelupainotteisessa työssä tutkitaan sitä, kuinka korkeasta
asuntorakentamisesta voidaan kehittää nykyistä elinvoimaisempaa. Kysymykseen vastataan tarkastelemalla korkeiden asuinrakennusten tyypillisiä ominaisuuksia ja haasteita
kirjallisuuskatsauksessa, joka muodostaa työn ensimmäisen osan. Toisessa osassa voidaan luoda elinvoimaisia. Gehlin mukaan
tiivis kaupunkirakenne korkeine rakennuksineen edistää elinvoimaisuutta, sillä alueella on
määrällisesti riittävästi ihmisiä eri paikkoihin ja tapahtumiin. Käyttäjien lukumäärää keskeisempää ja tehokkaampaa on kuitenkin elinvoimaisuuden parantaminen laadullisin keinoin. Korkealaatuinen ympäristö saa ihmiset hidastamaan kävelytahtiaan ja viettämään tiloissa aikaa. Katutasojen käveltävyys ja viihtyisyys ovat avainasemassa viihtyisän ympäristön suunnittelussa. Erityisesti korkeiden rakennusten suunnittelussa painopiste on tyypillisesti
yksittäisissä, spektaakkelimaisissa rakennuksissa, mikä usein johtaa eristäytyneisiin ja irrallisiin rakennuksiin sekä sisäänpäin kääntyneeseen ympäristöön. Huomiota tulisi nykyistä enemmän kiinnittää siihen, että rakennus sijoitetaan huolellisesti ympäristöönsä. Myös rakennuksen laatu ja yksityiskohdat vaikuttavat ratkaisevasti käyttökokemukseen rakennuksen lähietäisyydellä. On tärkeää pohtia sitä, millä tavoin rakennus elävöittää lähiympäristöään ja millaista kaupunkielämää se luo. (Gehl, 2010, s.
71-88)
Vaikka korkea rakentaminen edistää
elinvoimaisuuden toteutumista tuomalla suuren määrän käyttäjiä pienelle alueelle (Ali & Al-
Kodmany, 2012b, s. 392), tornitaloilla on kuitenkin useita ominaisuuksia, jotka lähtökohtaisesti heikentävät asuinalueen elinvoimaisuutta (Hasu & Staffans, 2014). Korkeiden rakennusten lähiympäristöön liittyviä haasteita ovat muun muassa katutilan heikko elinvoimaisuus,
1 Johdanto
Korkea rakentaminen on merkittävästi yleistynyt Suomessa parin viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälisen trendin mukaisesti.
Erityisesti asuin- ja hybriditornien määrä on selvässä kasvussa suurissa kaupungeissa.
Toinen kaupunkien suunnittelussa 2000-luvulla korostunut teema on alueiden elinvoimaisuus.
Kaupunkien ja rakennusten elinvoimaisuutta pidetäänkin keskeisenä tavoitteena tämän vuosisadan suunnittelussa (Buys, Vine & Miller, 2013, s. 2-3). Elinvoimaisuuden saavuttamisessa keskeistä on ihmislähtöinen suunnittelu.
Termi elävä tai elinvoimainen voidaan liittää paikan viihtyisyyteen ja vetovoimaisuuteen, toiminnalliseen monipuolisuuteen,
turvallisuuteen ja kestävyyteen. Elinvoimainen tila saa ihmiset pysähtymään ja kutsuu
käyttäjiä vuorovaikutukseen. (Gehl, 2010, s. 71) Elinvoimainen asuinympäristö myös koostuu laadukkaan asunnon, rakennusten ja niiden väliin jäävien tilojen sekä laajemman yhteisön muodostamasta kokonaisuudesta (Buys, Vine
& Miller, 2013, s. 2-3). Elinvoimaisten korkeiden asuinalueiden ja rakennusten suunnittelun ja toteutuksen on kuitenkin havaittu olevan erityisen haasteellista (Hasu & Staffans, 2014;
Gehl, 2010, s. 39), mikä on lähtökohtana tämän diplomityön tekemiselle.
Kaupungistuminen on jo pitkään jatkunut ilmiö, ja kaupunkimaisen elämäntavan suosio on maailmanlaajuisesti kasvussa. Tämän takia kaupunkitilojen elinvoimaisuuden rooli korostuu.
Teoksessaan Ihmisten kaupunki Jan Gehl tuo esiin keinoja, joilla kaupunkiympäristöistä
esitetään ratkaisu Espoon Keilaniemenrantaan sijoittuvasta viihtyisästä, joustavasta ja kestävästä korkeasta asuinkorttelista, jossa sovelletaan kirjallisuuskatsauksessa esiin nousseita aiheita.
Työssä korkeiden rakennusten elinvoimaisuutta tutkitaan asuinkorttelin mittakaavassa: asunto, kortteli ja sen välitön lähiympäristö muodostavat kokonaisuuden, joka elävöittää tällä hetkellä toimistovaltaista Keilaniemeä.
Tässä työssä keskitytään korkean
asuntorakentamisen kaupunkikuvallisiin ratkaisuihin, asumisen tilaratkaisuihin sekä rakennuksen kestävyyteen, jotka muodostavat selkärangan tornitalon elinvoimaisuudelle.
Kaupunkikuvalliset tekijät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka käyttäjät kokevat tornitalon: onko rakennus positiivinen osa kaupunkirakennetta vai koetaanko se luotaantyöntävänä? Rakennuksen tilaratkaisut puolestaan ovat avainasemassa tilojen käytettävyyden ja asumisen laadun muodostumisessa. Lisäksi etenkin rakennuksen sosiaalinen kestävyys on suorassa yhteydessä korkean asuinrakennuksen elinvoimaisuuteen, sillä yhteisölliset tilat ja monipuolinen
käyttäjäkunta rikastuttavat asumista ja tekevät siitä kestävää pitkällä aikavälillä. Rakennuksen rakenteellista detaljiikkaa ei tämän työn puitteissa ole tutkittu, joten detaljiikka voisi olla seuraava jatkotutkimuksen aihe.
Myöskään pysäköintiä ei aiheena käsitellä tässä diplomityössä, sillä Keilaniemen alueella pysäköinti toteutetaan kokonaisuudessaan maanalaisena keskitettynä pysäköintinä.
2 Korkean asuntorakentamisen taustaa
Tässä kappaleessa käydään läpi korkean rakentamisen erilaisia määritelmiä ja määritellään, mitä korkealla rakentamisella tässä työssä tarkoitetaan. Kappaleessa myös käsitellään lyhyesti korkean asuntorakentamisen yleistymistä sekä sitä, millaisia odotuksia ja tavoitteita korkeisiin rakennuksiin kohdistuu.
Kuva 1.
56 Leonard Streeet on Herzog & de Meuron -arkkitehtitoimiston suunnittelema asuintornitalo New Yorkissa. Näyttävässä, lasisista kuutiosta muodostuvassa rakennuksessa on hyödynnetty uusia suunnittelu- ja rakennustapoja. Vuonna 2017 valmistunut torni erottuu
2.1 Korkean rakentamisen määritelmä
Korkealle rakentamiselle on olemassa monia eri määritelmiä. Esimerkiksi kaksi kansainvälistä rakennustietokantaa Emporis ja CTBUH
määrittelevät korkean rakentamisen hieman eri tavoilla. Emporis puhuu englannin kielen termistä
”high-rise building”, jonka se määrittelee 35-100 metriä tai 12-39 kerrosta korkeaksi rakentamiseksi (Emporis, 2018). CTBUH puolestaan käyttää korkeasta rakentamisesta termiä ”tall building”, joka on vähintään 14 kerrosta tai 50 metriä korkea. Lisäksi CTBUH käyttää subjektiivista määritelmää, jonka mukaan korkeaksi rakennukseksi voidaan myös lukea rakennus, joka täyttää jonkin kolmesta seuraavasta ehdosta: rakennus poikkeaa korkeudeltaan ympäröivästä rakennuskannasta, rakennuksen mittasuhteet tekevät siitä korkean rakennuksen omaisen tai rakennuksessa on käytetty korkealle rakentamiselle tyypillistä teknologiaa. (CTBUH, 2018)
Rakennuksen korkeus on paikkasidonnaista:
Suomessa rakennuskanta on yleisesti
matalaa, joten täällä korkeat rakennukset ovat kansainvälisesti verrattuna melko matalia.
Korkean rakentamisen yleistyessä useat suuret suomalaiset kaupungit ovat laatineet omia suunnittelustrategioitaan ja -oppaitaan korkealle rakentamiselle. Espoon korkean rakentamisen periaatteet -nimisessä oppaassa korkeaksi rakentamiseksi luokitellaan yli 40 metriä korkea rakennus, hyvin korkea rakennus on puolestaan yli 80 metriä korkea (Espoon kaupunki, 2012, s. 78). Helsingin kaupunki puolestaan ei määrittele korkealle rakentamiselle tarkkaa
metrimittaa, vaan näkee korkean rakentamisen olevan kaupunkisiluettiin ja keskeisiin näkymiin vaikuttavaa, ympäröivästä rakennuskannasta korkeudeltaan selvästi poikkeavaa ja kauas näkyvää rakentamista (Helsingin kaupunki, 2011, s. 5). Helsingin kaupungin määritelmässä ratkaisevaa on siis rakennuksen suhteellinen korkeus sen ympäristöön nähden tarkan metrimäärän sijaan.
Koska tässä diplomityössä tehtävä korkean rakentamisen suunnitelma tehdään Espooseen, työssä käytetään Espoon kaupungin korkean rakentamisen määritelmää, jonka mukaan korkea rakentaminen on yli 40 metriä ja erittäin korkea rakentaminen yli 80 metriä korkeaa rakentamista.
2.2 Yleistyminen ja tavoitteet
ja kaupunkimaisen elämäntavan suosion kasvu. Korkealla rakentamisella on myös mahdollista jäsentää kaupunkirakennetta sekä luoda kaupunkikuvallista vaihtelua. Korkean rakentamisen avulla paikalle voidaan luoda tunnistettava identiteetti, joka erottaa alueen ympäristöstään. (Espoon kaupunki, 2012)
Kaupunkikuvallisten tekijöiden lisäksi korkea rakentaminen on käytännönläheinen maanrakentamisen sekä resurssitehokkuuden kysymys (Tampereen kaupunki, 2012, s. 10).
Korkeiden rakennuskustannuksien takia
korkeita rakennuksia toteutetaan lähinnä suuriin kaupunkeihin, joissa maan arvo on korkea. Tällä tavoin pienestä maa-alueesta saadaan irti suuret taloudelliset hyödyt, ja samalla kaupungissa säästyy tilaa muille toiminnoille.
Korkea rakentaminen vaikuttaa merkittävästi kaupunkikuvaan, paikan luonteeseen, lähiympäristöön sekä alueen imagoon.
Korkea rakennus on väistämättä alueensa näkyvä kiintopiste, joten sen massoitteluun ja arkkitehtoniseen ilmeeseen tulee suunnittelussa kiinnittää normaalia suurempaa huomiota.
Korkea rakennus tulee aina suunnitella sen ympäristö huomioiden, jotta se erottuu
ympäristöstään oikealla tavalla (Parker & Wood, 2013, s. 107). Perinteisesti tornirakentamisessa ihanteena on pidetty rakennuksen hoikkuutta.
Käytännössä suunnittelussa kuitenkin Kansainvälisesti korkeiden rakennusten määrä
on merkittävästi noussut viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Myös Suomessa kiinnostus tornitaloja kohtaan on lisääntynyt.
Samalla korkeassa rakentamisessa on tapahtunut merkittävä toiminnallinen muutos: aiemmin tornitalot olivat lähinnä toimistokäytössä, mutta hiljattain asuin- ja hybriditornien määrä on lähtenyt merkittävään kasvuun. Tämä parantaa tornien elinvoimaisuutta, sillä eri toiminnot rikastuttavat aluetta ja parantavat sen käyttöastetta eri vuorokaudenaikoina.
Korkeiden rakennusten toiminnallinen muutos on vaikuttanut myös tornien ulkomuotoon ja suunnitteluun, sillä asuintornien keskimääräinen kerrospinta-ala on toimistotornia huomattavasti pienempi (Parker & Wood, 2013, s. 1-3), mikä johtuu asuintilojen tyypillisestä mitoituksesta ja luonnonvalon tarpeesta.
Korkea rakentaminen on kautta historian toiminut hallinnollisen, uskonnollisen ja taloudellisen vallan symbolina (Tampereen kaupunki, 2012, s. 9). Rakennuksen korkeus siis välittää käyttäjiensä korkeaa statusta, mikä voidaan kokea myös luotaantyöntävänä. Lisäksi korkea rakentaminen symboloi kansainvälistä, suurkaupunkimaista ja tulevaisuuteen katsovaa kaupunkia (Helsingin kaupunki, 2011, s. 4).
Yksi keskeinen syy korkeiden asuinrakennusten yleistymisen taustalla on kaupungistuminen
Kuva 2.
Arkkitehtitoimisto OMA:n suunnittelema Mahanakhon (2016) on hybriditorni ja Bangkokin maamerkki. Rakennusta voidaan myös pitää vallan symbolina.
tasapainotellaan taloudellisesti kannattavan kerrostason koon ja hoikan ulkomuodon välillä.
Taloudellisesti kannattavana kerrospohjakokona pidetään noin 500 kerrosneliömetriä.
(Helsingin kaupunki, 2011, s. 44) Toisena korkealle rakennukselle toivottavana piirteenä pidetään sen kokonaismuodon tai huipun tunnistettavuutta kaukaa katsottuna.
Huipun muotoilussa ei tule aliarvioida
ilmanvaihtokonehuoneen ja hissin konehuoneen suunnittelua osana huipun muotoilua. Usein huipulle myös toivotaan sijoitettavan yleisölle avointa tilaa, jotta monet pääsisivät nauttimaan hienoista maisemista. (Espoon kaupunki, 2012, s. 80) Yleensä myös pyritään siihen, että tornitalo on osa useiden rakennusten muodostamaa kokonaisuutta, jossa myös matalat rakennukset rajaavat kaupunki- ja pihatilaa (Espoon kaupunki, 2012, s. 87).
Korkealla asumisen etuna ovat hienot näkymät, jotka luovat asuntoon ylellisyyttä (Espoon kaupunki, 2012, s. 36). Lisäksi alueen toiminnallinen monipuolisuus ja tiivis palvelurakenne tekevät asumisesta elinvoimaista ja parantavat sosiaalista kestävyyttä. Korkealla asuntorakentamisella on mahdollista tarjota erilaisia asumisratkaisuja, jotka soveltuvat esimerkiksi iäkkäälle väestölle, joka tarvitsee helppohoitoisen asunnon palvelujen
läheisyydestä (Espoon kaupunki, 2012, s. 19).
Toisaalta on kiinnitettävä huomiota siihen, että alueelta löytyy myös lapsiperheille soveltuvia
ja taloudellisesti saavutettavia asuntoja, sillä käyttäjäryhmien monipuolisuus tekee alueesta elinvoimaisen ja sosiaalisesti kestävän.
Suomessa tehdyissä korkeiden rakennusten suunnitelmien tavoitteissa korostetaan
voimakkaasti odotuksia elävästä ja yhteisöllisestä urbaanista asumisesta. Rakennusten toivotaan sopeutuvan ympäristöönsä sekä muodostavan aukioiden ja palvelujen sarjoja. Taloudellisesti ja rakenteellisesti kestäviin, eläviin ja viihtyisiin lopputuloksiin odotetaan päästävän tiiviillä ja alueen omaleimaisuutta korostavalla korkealla rakentamisella. Korkeita rakennuksia on kuitenkin kritisoitu siitä, etteivät ne toteutuessaan täytä niille asetettuja elävän ympäristön tavoitteita, mikä johtuu muun muassa katutilojen usein suljetusta luonteesta sekä yksityisyyttä korostavasta asuntosuunnittelusta (Hasu &
Staffans, 2014).
3 Korkean rakennuksen lähiympäristö
Tämä kappale käsittelee korkean asuntorakentamisen
lähiympäristöön liittyviä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat tornitalojen ja niiden lähiympäristön elinvoimaisuuteen. Esiin nousevia tekijöitä ovat muun muassa katutilan mittakaava ja laatu, pihatilat, pienilmasto ja rakennusten ulkoarkkitehtuuri.
Kuva 3.
Vancouverissa tornitalot on sovitettu kaupunkitilaan pienentämällä rakentamisen mittakaavaa kadun lähellä.
3.1 Ulkotilat
Toisten ihmisten seuraaminen ja houkuttelevat näkymät, kuten vesi, kasvillisuus ja kiinnostava arkkitehtuuri, parantavat oleellisesti katutilan houkuttelevuutta (Gehl, 2010, s. 148).
Katutasojen liiketiloista esimerkiksi kaupat ja kahvilat elävöittävät asumista korkeassa rakennuksessa: ne kutsuvat ihmisiä viihtymään ja nauttimaan kaupunkielämästä tarjoten istumapaikan, näkymiä sekä mahdollisuuden seurata muita ihmisiä ja keskustella näiden kanssa (Gehl, 2010, s. 145-147). On kuitenkin havaittu, että korkeiden rakennusten
lähiympäristössä ohikulkijat kiirehtivät nopeasti liiketilojen ohi selvästi useammin kuin matalien rakennusten läheisyydessä (Conway, 1977, s.
141). Mahdollisia selityksiä asialle voisivat olla korkeiden rakennusten pienilmasto tai se, että rakennusten koko, estetiikka tai jopa symboliset vaikutukset koetaan luotaantyöntävinä. Näistä syistä korkeiden rakennusten katutasoja tulisi kehittää esimerkiksi pienentämällä rakennusten mittakaavaa kadun läheisyydessä.
Tämä voidaan toteuttaa vetämällä torniosaa rakennusmassasta taaksepäin, jolloin vaikutelma kadulta on pienimittakaavaisempi ja vähemmän hallitseva. Myös tornin liittäminen matalampaan rakennuskantaan räystään avulla yhtenäistää korttelin ilmettä. Katutilan sosiaalisen
kestävyyden syntyminen on tärkeää, sillä se on suorassa yhteydessä paikan elinvoimaisuuteen (Tavenor, 2007, s. 2).
3.1.1 Julkiset tilat
Korkeiden asuinrakennusten julkiset ulkotilat voivat olla monin tavoin haasteellisia. Usein korkean rakentamisen ongelmat ovat
suurimmillaan katutasossa, josta ne heijastuvat laajasti ympäröivälle alueelle (Espoon kaupunki, 2012, s. 12). Korkean rakennuksen katutasoa suunniteltaessa keskeistä on kiinnittää huomiota lähietäisyyden mittakaavaan sekä miellyttävään jalankulkuympäristöön. Voidaan jopa sanoa, että rakennuksen laatu ratkaistaan pienessä mittakaavassa sen välittömässä läheisyydessä, jossa ihminen aistii rakennuksen tarkasti.
Katutasojen elinvoimaisuutta heikentävät muun muassa suuri mittakaava, sopimattomuus ympäristöön sekä alimpien kerrosten
sulkeutunut arkkitehtoninen ilme. Tyypillisesti korkean rakennuksen sulkeutuneisuus johtuu tiiviin rakentamisen tuottamista suurista varastomääristä, jotka sijoitetaan kaupallisesti vähiten houkuttelevaan katutasoon. Toisaalta katutila läpinäkyvine liiketiloineen voi
muodostaa elinvoimaisuuden keskiön, joka voi olla sosiaalisesti ja taloudellisesti haluttavaa liiketilaa, joka on saavutettavissa suoraan kadulta. Korkeatasoinen palvelurakenne edistää asukkaiden hyvinvointia ja tätä kautta alueen sosiaalista kestävyyttä (Laakso & Loikkanen, 2010). Kävely-ympäristöjen viihtyisyyteen tulisi erityisesti panostaa, ja katutilojen olisi syytä kutsua käyttäjiä viettämään niissä aikaa ja mahdollistaa sekä passiivinen että aktiivinen kanssakäyminen muiden kanssa (Gehl, 2010, s.
71, 148).
ulkotilojen on huomattu olevan esteettiseltä tasoltaan kiitettäviä, mutta erityisesti tuulisuuden takia ne ovat kuitenkin ongelmallisia käyttää.
Jaettujen puolijulkisten kattoterassien on lisäksi havaittu olevan luonteeltaan julkisia (Parker &
Wood, 2013, s. 131), mikä voi saada asukkaat karttamaan tiloja. Myös tornitalon sisääntuloaula voi olla osa rakennuksen ulko-oleskelutiloja:
suuret lasiset atriumit ovat suojattuja, valoisia kohtaamispaikkoja. On kuitenkin toivottavaa, että kaikki pihatilat eivät sijaitsisi kansien päällä, mitä perustellaan hulevesien hallinnalla ja istutuksien toteutettavuudella (Espoon kaupunki, 2012, s.
78). Myös kosteutta imeyttäviä pintamateriaaleja on syytä suosia.
Korkeiden asuinrakennusten puolijulkisten ulkotilojen keskeinen haaste on tilojen
yksityisyyden aste ja sen välittäminen. Korttelin massoittelu on merkittävä keino puolijulkisten pihatilojen ja muiden yhteistilojen yksityisyyden luomiselle. Itsenäisesti seisova torni ei yleensä huomioi ihmisen mittakaavaa ja aistimaailmaa katutasolla eikä rajaa puolijulkista pihatilaa, kun taas osana korttelia oleva torni voi sopeutua ympäristöönsä huomaamattomammin ja rajata selkeän pihan (Espoon kaupunki, 2012, s. 78).
Massoittelulla vaikutetaan myös korttelin ja sen lähiympäristön valoisuuteen. Puolijulkisten tilojen yksityisyyden asteeseen voidaan
massoittelun lisäksi vaikuttaa muun muassa tasoerojen avulla.
Korkeiden asuinrakennusten pihatilojen suunnittelu vaatii erityistä huomiota myös siitä syystä, että pihatiloja on tyypillisesti
vähemmän kuin matalammassa rakentamisessa.
Tämä nostaa pihatilojen laatuvaatimuksia.
(Helsingin kaupunki, 2011, s. 45) Lisäksi tilojen saavutettavuus on usein haasteellista. Pihatilojen puutetta voidaan jonkin verran kompensoida helposti saavutettavissa olevilla julkisilla tiloilla (Helsingin kaupunki, 2011, s. 45).
Korkeissa asuinrakennuksissa puolijulkisia ja yksityisiä ulkotiloja voidaan sijoittaa maanvaraisten pihojen lisäksi kansipihoille, kerrosten sekaan tai katoille. Korkealla sijaitsevien 3.1.2 Puolijulkiset tilat
Vaikka yhä useammat haluavat asua urbaanisti asuinkerrostalossa, monet toivovat asunnoltaan myös omaa pihaa tai muuta ulkotilaa (Strandell, 2017, s. 10-11). Erityisesti asuntokohtaiset pihat ovat asukkaiden suosiossa ja tärkeitä sosiaalisia kohtaamispaikkoja (Gelh, 2010, s. 85), mikä on mahdollinen keino myös korkeiden rakennusten ja niiden lähiympäristöjen elävöittämiseen. Yksityisistä ulkotiloista myös parvekkeet, viherhuoneet ja terassit parantavat asumisen elinvoimaisuutta ja elävöittävät myös laajempaa lähiympäristöä tuoden elämää katutilaan. Toisaalta tornin yläkerrokset eivät elävöitä katutilaa, sillä kadulta ei ole mahdollista seurata tarkasti viidennen kerroksen yläpuolisia tapahtumia, joten alimpien kerrosten merkitys katutilaa rikastuttavana tekijänä korostuu (Gehl, 2010, s. 41). Yksityisten ulkotilojen rooli asumista elävöittävänä tekijänä korostuu korkeissa rakennuksissa kuitenkin siitä syystä, että asuntokohtaiset ulkotilat voivat korvata mahdollisesti puutteellisia muita ulkotiloja (Parker & Wood, 2013, s. 133), minkä lisäksi pystysuuntainen etäisyys jaettuihin ulkotiloihin voi olla pitkä. Asuntokohtaiset ulkotilat ovat myös keino, jolla asukkaat voivat tehdä asunnosta ja sen julkisivusta persoonallisen näköisen (Conway, 1977, s. 244). Tällä tavoin asuntokohtaisen
ulkotilan elävöittävä vaikutus heijastuu ympäröivään kaupunkitilaan.
Asuntokohtainen ulkotila mahdollistaa tilan monipuolisen käytön kuten oleskelun, ruokailun, vilvoittelun ja vaatehuollon, minkä lisäksi suuri lasitettu parveke voi toimia esimerkiksi työtilana 3.1.3 Yksityiset tilat
tai lasten leikkipaikkana (Molin & Bauer, 1972, s. 53). Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että korkeiden rakennusten asukkaat käyttävät parvekkeitaan matalammissa rakennuksissa asuvia vähemmän. He myös visuaalisesti sulkevat parvekkeen esimerkiksi sälekaihtimien avulla, jotta muut eivät näkisi sen sisään (Conway, 1977, s. 140) Tämä kertoo asukkaiden yksityisyyden toiveista korkeissa rakennuksissa. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, millaisella alueella korkeat rakennukset sijaitsevat: ikkunoiden peittämisen tarve on huomattavasti suurempi tiiviillä kaupunkialueella kuin silloin, jos korkean rakennuksen viereiset rakennukset sijaitsevat kauempana rakennuksesta.
Suomessa korkeiden rakennusten
asuntokohtaisten ulkotilojen suunnittelussa tulee huomioida maan kylmä ja tuulinen ilmasto.
Erityiseksi haasteeksi tämä muodostuu korkeiden tornien yläosissa. Rakennuksen korkeuden sekä sisä- ja ulkotilojen lämpötilaeron aikaansaama painesuhde-ero aiheuttaa tornin vaipan läpi ilmavirtauksia (Helsinki, 2018, s. 68). Tämä nostaa korkean rakennuksen tiiveysvaatimuksia, sillä painesuhde-ero aiheuttaa tiloihin vetoa, vaikeuttaa ikkunoiden ja ovien avaamista, lisää lämmityksen tarvetta, lisää kosteusriskiä ja voi johtaa epäpuhtauksien siirtymiseen ulkoilmasta sisätiloihin (Helsinki, 2018, s. 68). Näin ollen viherhuoneet voivat olla perusteltu ratkaisu Suomen ilmastossa ainakin erittäin korkeissa asuinrakennuksissa, sillä ne ovat tavanomaisia parvekkeita rakenteellisesti tiiviimpiä.
Puisto- ja viheralueilla on suuri merkitys korkeiden rakennusten lähiympäristöön ja asukkaiden elämänlaatuun. Asumisen luontoyhteyden luominen on kuitenkin haasteellista korkeissa rakennuksissa, sillä etäisyydet ulkotiloihin ovat usein pitkiä, minkä lisäksi kasvillisuutta on tyypillisesti melko vähän. Tämä voi johtua pihan mahdollisesti pienestä koosta sekä kansirakenteiden tuomista kasvillisuuden rajoituksista. Toisaalta korkean rakentaminen vie vain vähän maapinta-alaa, joten säästyvä maa-ala on mahdollista varata erimerkiksi puistolle tai muulle kasvillisuudelle (Ali & Al-Kodmany, 2012b, s. 393). Kasvillisuudella voidaan myös hieman kompensoida
rakentamisesta aiheutuvia päästöjä.
Ulkotilojen kaukainen sijainti vähentää kyseisten tilojen käyttöä. Tutkimuksissa on havaittu, että näköyhteys rakennuksen sisältä yhteistiloihin kuten pihoihin ja puistoihin lisää merkittävästi kyseisten tilojen käyttöastetta. Esimerkiksi puistoja käytetään enemmän silloin, jos niihin on rakennuksesta suora näköyhteys, eikä niihin kuljeta korkean rakennuksen takaa. Korkeiden rakennusten ei kuitenkaan olisi ideaalista sijaita aivan puistojen vieressä, sillä ne lisäävät alueen tuulisuutta ja varjoisuutta. (Conway, 1977, s.
115) Toisaalta korkean rakennuksen läheisyys voi kasvattaa puiston käyttäjämäärää, sillä tornitalo korostaa paikkaa ja tekee siitä helposti havaittavan (Conway, 1977, s. 123).
Korkeiden rakennusten läheisyydessä oleva kasvillisuus välittyy asuntojen hintoihin: Hong Kongissa tehdyssä tutkimuksessa rakennuksen viereisen puiston huomattiin nostavan asunnon arvoa vajaalla 17%. Hinnannoususta valtaosan arvioitiin johtuvan puiston saavutettavuudesta ja pienemmän osan näkymästä asunnon sisältä.
(Jim & Chen, 2010, s. 662-670) Vaikka Hong Kong on ympäristönä todella erilainen Suomeen verrattuna, tulos voisi kuvastaa asukkaiden mieltymyksiä myös Suomessa.
Uudehkona ilmiönä näkyy kasvillisuuden roolin korostuminen osana korkean rakennuksen julkisivua. Kasvillisuutta voidaan luonnollisesti sijoittaa myös parvekkeille ja viherhuoneisiin.
Parvekkeella kasveja istutetaan erilaisiin laatikoihin ja ruukkuihin, jotka voidaan jo suunnitteluvaiheessa ottaa osaksi parveketta (Conway, 1977, s. 270). On kuitenkin huomattava, että suuret istutuslaatikot ovat etenkin märkinä hyvin painavia, mikä rajoittaa laatikoiden ja näin ollen myös kasvien kokoa. Myös kasvien juuret vaativat melko paljon tilaa. Kasveja on lisäksi mahdollista kasvattaa rakennuksen julkisivussa, mitä varten on kehitetty erilaisia verkko-, köysi- ja muita istutusjärjestelmiä (Wood, Bahrami &
Safarik, 2014 s. 15-16). Puurakenteiset seinämät ja säleiköt voivat toimia hyvinä kiinnitysalustoina kasveille tarjoten samalla näkösuojaa naapureilta.
Säleikköjä voi kiinnittää myös kattoon, millä tavoin on mahdollista tehdä parvekkeesta puutarhan omainen tila. Kevyet seinämät ovat puolestaan helposti siirrettävissä. Talviaikaan puurakenteet pehmentävät tilan yleisilmettä.
3.2 Luontoyhteys
Kuva 4.
Bosco Verticale -tornitalon parvekkeilla kasvaa jopa usean kerroksen korkuisia puita, jotka tuovat luonnon lähelle tornitalon asuntoja.
(Molin & Bauer, 1972, s. 68-70)
Yksi hyöty, jonka kasvillisuuden parvekkeille tai julkisivuihin sijoittamisen tarjoaa, on korkean rakennuksen pienilmaston parantaminen.
Talvella lehdettömät kasvit päästävät valoa sisätiloihin, kun taas kesällä ne suojaavat asuntoa ylikuumenemiselta. Lisäksi kasvillisuus ja luonnonvoimien huomioiminen voivat vähentää lämmityksen tarvetta ja parantaa alueen ekosysteemiä sekä edistää sosiaalista kanssakäymistä alueella, mikä on hyvä ottaa alusta asti huomioon korkean rakennuksen suunnittelussa (Parker & Wood, 2013, s. 131-132).
Korkeissa rakennuksissa kasvillisuudella on jopa mahdollista luoda keinotekoisia ekosysteemejä, jotka tuovat luonnon käyttäjien lähelle (Deane, 2008, s. 878). Milanossa sijaitseva Bosco Verticale on esimerkki korkeasta rakennuksesta, jossa ulokeparvekkeille sijoitettu kasvillisuus on koko rakennuksen ilmettä hallitseva tekijä.
Suunnitelma muodostuu kahdesta tornista, joista matalampi on 80 metriä ja korkeampi 112 metriä korkea. Asuntojen parvekkeilla kasvaa yli 800 puuta, jotka saavat rakennukset näyttämään ikään kuin pystysuuntaisilta metsiltä. Tumma julkisivu korostaa vaikutelmaa muistuttamalla puun runkoa. Jopa kolme kerrosta korkeat puut kasvavat suurissa ruukuissa. Kasvit myös edistävät alueen pienilmastoa imemällä hiilidioksidia ja vapauttamalla happea. Puiden muutokset eri vuodenaikoina tuovat tilaan vaihtelevuutta, ja kesäisin lehvästö suojaa
asuntoja liialta kuumenemiselta. Toisaalta on huomattava, että kasvien ylläpitoon on hankittu erityinen huoltopalvelu. (stefanoboeriarchitetti, 2020) Tämä lisää rakennuksen käytönaikaisia kustannuksia. Lisäksi on huomattava, että viherseinien toteuttaminen Suomen ilmastossa on hyvin haasteellista, joten Suomessa
kasvillisuuden sijoittaminen lasitettuille parvekkeille tai viherhuoneisiin on viherseiniä toimivampi ratkaisu.
Korkeiden rakennusten ja niiden lähiympäristön pienilmaston keskeisiä haasteita ovat tuulisuus ja varjoisuus, jotka heikentävät tilojen
käyttömukavuutta, käyttöastetta ja täten elinvoimaisuutta. Rakennuksen lähiympäristön tuulisuus syntyy tuulen monensuuntaisista liikkeistä rakennuksen ympärillä (Blocken &
Carmeliet, 2004, s. 108). Useimmiten tuuli kohtaa rakennuksen sen yläosassa pisteessä, joka on noin kaksi kolmasosaa rakennuksen korkeudesta. Tuulisuus on erityisen voimakasta tässä jakautumispisteessä, josta osa tuulesta nousee ylöspäin, osa jakaantuu sivuille ja osa kääntyy alaspäin. Voimakkaan ylhäältäpäin puhaltavan tuulen lisäksi katutasolle tuulee myös lähempää maata, jolloin katutason tuulisuus voi olla hyvinkin voimakasta. (Bennet, 2007, s. 12) Tuulisuutta voidaan jonkin verran hillitä maantasoeroilla, huokoisilla pintamateriaaleilla, kasvillisuudella ja rakennuskannan
madaltamisella (Gehl, 2010, s. 171).
Rakennuksen koolla, muodolla, suunnalla sekä jalustan ja ulkotilojen suunnittelulla voidaan merkittävästi vaikuttaa korkean rakentamisen lähiympäristön tuulisuuteen (Blocken & Carmeliet, 2004, s. 108). Etenkin silloin, kun tornitalo on itsenäinen rakennus eikä osa korttelia, joka rajaa sisälleen pihan, on tuulelta suojattujen pihatilojen tarjoaminen hyvin haasteellista. Nämä seikat on tärkeää huomioida jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa, sillä rakennuksen detaljoinnilla ei ole tuulisuuden kannalta usein ratkaisevaa merkitystä (Stathopoulos, 2006, s. 775).
Monilla suunnittelijoilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa siitä, millaiset tuuliolosuhteet heidän suunnittelemansa rakennukset saavat aikaan. Tuulisuusongelmien ratkominen jälkikäteen on sen sijaan usein vaikeaa, kallista ja tehotonta (Blocken & Carmeliet, 2004, s.
147-148). Jälkikäteen tehdyt ratkaisut voivat myös heikentää rakennuksen arkkitehtonista ideaa. Lisäksi suunnittelijoiden olisi toivottavaa tuuliympäristöjä suunnitellessaan huomioida myös mahdolliset tulevat muutokset alueella (Mendis, Ngo & Mohotti, 2014), mikä on
luonnollisesti haastavaa, jos suunnitelmia ei ole vielä laadittu.
Erityisesti kylmillä alueilla talviaikaan korkeiden rakennusten ulko-oleskelutilat ovat usein käyttämättömiä, minkä on tutkittu johtuvan kylmän lämpötilan sijaan tuulisuudesta (Meng & Setoguchi, 2018, s. 355). Tuulisuus yhdistettynä kosteuteen koetaan erityisen epämiellyttävänä (Mendis, Ngo & Mohotti, 2014). Luonnollisesti myös sateisuus vähentää ulkotilojen käyttöä merkittävästi, eikä pelkkä katosten tarjoaminen usein riitä suojaamaan käyttäjiä kosteudelta (Stathopoulos, 2006, s. 778).
Tuulisuus yltyy usein epämiellyttävälle tasolle erityisesti korkeiden rakennusten katutasolla, jossa tuulisuus voi katujen käyttömukavuuden lisäksi haitata myös toimitilojen liiketoimintaa, jos asiakkaat välttelevät alueella kulkemista (Blocken & Carmeliet, 2004, s. 109; Fang, 2007, s. 2-3). Tuulenpuuskissa, jotka koetaan erityisen epämiellyttävinä, tuuli voi joillakin alueilla saavuttaa jopa vaarallisia lukemia. On 3.3 Pienilmasto
toisaalta huomioitavaa, että alueella tehtävä toiminta vaikuttaa käyttäjien sietämään tuulen voimakkuuteen: kävellessä ihmiset sietävät suurempaa tuulisuutta kuin istuessa. (Fang, 2007, s. 6)
Yleisesti voidaan sanoa, että mitä suurempi rakennuksen kerrospohja on ja mitä korkeampi rakennus on, sitä voimakkaampaa on
myös tuulisuus (Nikolopoulou, 2002, s. 9).
Tuulisuutta voimistaa entisestään rakennuksen suorakulmainen muoto, sillä tuulenpaine on suuri rakennuksen kulmissa ja tuuli saavuttaa korkeita nopeuksia, minkä lisäksi tuulensuunta voi äkisti muuttua kulmien kohdilla. Tästä johtuen ovia tai pyöräily- ja kävelyreittejä ei tulisi suunnitella korkean rakennuksen kulmien viereen. Tuulen kiihtyminen kulmien lähellä on havaittavissa erityisesti silloin, kun kaksi korkeaa rakennusta sijaitsevat lähekkäin ja muodostavat väliinsä kapean tilan. Tuulisuutta pahentaa myös se, jos rakennus on sijoitettu leveä sivu hallitsevaan tuulensuuntaan päin. Myös rakennuksen tuulelta suojaiselle puolelle tuulee pyörteiden välityksellä.
(Bennet, 2007, s. 13)
Katutilojen tuulisuutta voidaan helpottaa jalustojen avulla. Jalustan tulisi kuitenkin olla melko korkea, noin kuusi kerrosta, jottei se puhaltaisi tuulta suoraan viereiseen katutilaan. Jalustaa on kuitenkin mahdollista porrastaa kadun suuntaan katutilan tuulisuutta huonontamatta. Toimiva tapa luoda katutilaan tuulelta suojainen paikka on tehdä jalustan
keskelle sisäänveto, jonka kohdalla tuulisuus on pienempää kuin kadulla. Sisäänvetoja ei kuitenkaan kannata sijoittaa rakennuksen kulmiin, joissa tuulisuus on muutenkin suurta, ja joihin myöskään oviaukkoja ei kannata sijoittaa. Jos jalustan alle tehdään puolestaan koko jalustan levyinen arkadi, katutilan tuulisuus kasvaa merkittävästi, sillä tuuli pääsee esteittä puhaltamaan aiempaa suuremman katutilan halki. (Meng & Setoguchi, 2010, s. 359-361)
Jos rakennusmassaan tehdään aukkoja, on niiden kohdilla lähes poikkeuksetta epäsuotuisat tuuliolosuhteet, sillä tuuli siirtyy aukoissa
korkeamman paineen alueelta matalamman paineen alueelle (Blocken & Carmeliet, 2004, s. 126-135). Tällaisissa ratkaisuissa aukkoihin sijoitetaan usein pysäköintitilaa. Kuumissa suurkaupungeissa aukotuksen tuoma tuulisuus voi olla toivottavaa, jotta ilma ja saasteet saataisiin liikkumaan. Tällöin tasaisimmat tuuliolosuhteet saadaan aukottamalla tornia tasaisesti. Aukkoja on myös mahdollista
hyödyntää tuulienergian keräämiseen. (Yangluxi
& Lei, 2019, s. 15) Tämä voi olla mahdollisuus myös viileämmässä ilmastossa.
Korkeita rakennuksia suunniteltaessa vaaditaan tuulitarkastelun laatimista. Esimerkiksi Espoossa tuulitarkastelu on tehtävä, jos rakennus on yli 12 kerrosta korkea (Espoon kaupunki, 2012, s. 83).
Tuulisuuden arvioimisessa suunnitteluvaiheessa voidaan käyttää pienoismalleja, joiden avulla tuulisimulaatiota tehdään. Mallit kuvaavat
Espoon kaupungissa korkean rakennuksen rakennuslupaan liitetään aina varjotarkastelu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina (Espoon kaupunki, 2012, s. 83). Auringon kulman lisäksi pilvisyys on lähiympäristön varjoisuuteen vaikuttava tekijä. Myös rakennuksen ja sen lähiympäristön kyky imeä ja heijastaa valoa tulee ottaa huomioon suunnittelussa. (Stathopoulos, 2006, s. 778)
todellisia tuuliolosuhteita melko tarkasti.
Tietokoneella tehtävissä simulaatioissa (Computational Fluid Dynamics, CFD) saadut tulokset saattavat olla epävarmempia etenkin silloin, jos tutkittavasta asiasta ei ole aiempaa tutkimustietoa, mutta usein nekin kuvaavat todellisia tuuliolosuhteita suhteellisen hyvin.
(Stathopoulos, 2006, s. 771)
Korkeat rakennukset luonnollisesti varjostavat katutiloja, pihoja ja ympäröiviä rakennuksia merkittävästi, mikä tulee huomioida suunnittelun varhaisessa vaiheessa rakennuksen sijoittelussa ja muotoilussa. Suomen leveyspiireillä korkean rakennuksen muodostama heittovarjo on todella pitkä: se on kevät- ja syysaikaan noin kaksinkertainen esimerkiksi Lontoossa sijaitsevaan vastaavan korkuiseen torniin
verrattuna (Turun korkean rakentamisen selvitys, 2017, s. 24). Rakentamismääräyskokoelman mukaan rakennusten välisen etäisyyden tulisi karkeasti olla vähintään sama kuin
korkeamman rakennuksen korkeus, mikä korkean rakentamisen tapauksessa eristäisi rakennuksen hyvin kauas läheisistä rakennuksista. Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia kaupunkitilaan ja -kuvaan. Korkean rakentamisen kohdalla tulisikin miettiä muita vaihtoehtoisia vaatimuksia valonsaannille. (Espoon kaupunki, 2012, s. 25-26) Esimerkiksi Keilaniemen tapauksessa voidaan olettaa lievennyksiä varjoisuusmääräyksiin, sillä alueelle on suunniteltu korkeiden rakennusten keskittymää, jota ei ole mahdollista toteuttaa kaikkia varjoisuusmääräyksiä noudattaen.
Korkeiden asuinrakennusten ulkoarkkitehtuuriin tulee rakennusten näkyvyyden ja mittakaavan takia kiinnittää erityistä huomiota. Turun korkean rakentamisen selvityksen mukaan viime aikojen korkeissa rakennuksissa näkyy vahva viehätys moniulotteiseen ja plastiseen wau-arkkitehtuuriin, mutta toisaalta saatetaan tavoitella pelkistettyä ja suoraviivaista
arkkitehtuuria samoin kuten 1960-luvulla (Turun korkean rakentamisen selvitys, 2017, s. 28).
On siis pohdittava, miten huomiota herättävä tornin on toivottavaa olla: sopeutuuko torni osaksi maisemaa vai onko sen tarkoitus poiketa muusta ympäristöstä merkittävästi? Korkea rakennus ja sen ulkoarkkitehtuuri kuvastavat käyttäjiensä arvoja: korkeat rakennukset voivat toimia symboleina kapitalismille ja modernille teknologialle, mutta myös demokratialle ja koulutukselle (Tampereen kaupunki, 2012, s. 31).
Espoon kaupungin Korkean rakentamisen periaatteissa annetaan ohjeita tornitalon massoittelun periaatteille: korkea rakennus voidaan jakaa kolmeen osaan, jalustaan, varsiosaan ja huippuun, jotka usein
arkkitehtonisesti artikuloidaan eri tavoin. Jalusta havainnoidaan lähietäisyydeltä, joten sen tulee olla ylempiä kerroksia yksityiskohtaisempi ja soveltua ihmisen mittakaavaan. Tornin vartta puolestaan voidaan visuaalisesti pilkkoa
pienempiin osiin, mikä saa tornin vaikuttamaan pienimittakaavaisemmalta. Huippu nähdään vain kaukaa, joten se voi toimia paikan
tunnistettavana ja persoonallisena maamerkkinä.
(Espoon kaupunki, 2012, s. 78)
Teoksessaan Ihmisten kaupunki Jan Gehl nostaa esiin ihmisen kokemusmaailman horisontaalisuuden sekä ylöspäin avautuvan näkökentän rajallisuuden, mikä vaikuttaa myös korkeiden rakennusten ja niiden julkisivujen suunnitteluun. Tornitaloissa katutason ja alimpien kerrosten julkisivun suunnittelu eroaa jonkin verran tornin yläosan suunnittelusta: katutasoa tarkastellaan läheltä, ja ihminen voi havainnoida melko tarkasti julkisivua ja sen tapahtumia noin rakennuksen viidenteen kerrokseen asti.
Tämän yläpuolella kadulla kulkijan huomio kiinnittyy maisemaan ja taivaaseen. Ihmiselle on siis luontaista havainnoida horisontaalisesti silmäntasolla ja sen alapuolella tapahtuvia asioita, joten katutason julkisivussa on syytä olla riittävästi kiinnostavia yksityiskohtia, kun taas tornin yläosaa tarkastellaan lähinnä kauempaa osana maisemaa. Katutason julkisivussa aisteihin voidaan vedota ja monotonisuutta rikkoa
myös rikkaan materiaalipaletin, yksityiskohtien, läpinäkyvyyden ja pystysuuntaisten linjojen avulla. Toiminnallisesti monipuolinen katutaso tarjoaa ohikulkijalle paljon koettavaa. (Gehl, 2010, s. 38-41)
Korkean rakennuksen rakennetekniset tekijät asettavat rajoitteita julkisivusuunnittelulle.
Esimerkiksi pystysuuntaisten rakennekuormien kuljettaminen maahan rajoittaa aukotuksen sijoittelua. Helsingin Korkean rakentamisen rakentamistapaohjeissa käsitellään korkean rakentamisen julkisivusuunnitteluun vaikuttavia tekijöitä. Korkeuden ja tuulikuormien takia rungon ja pohjarakenteiden lisäksi myös 3.4 Ulkoarkkitehtuuri
julkisivulta vaaditaan korkeaa lujuutta, ja sen tulee kestää dynaamista rasitusta.
Julkisivurakenteiden kiinnitys sekä veden-, lämmön- ja ilmanpitävyys on haasteellisempaa kuin matalammissa rakennuksissa. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä julkisivun
kestävyyteen ja huollettavuuteen sekä siihen, ettei irtonaisia osia kuten jäätä pääse putoamaan.
Myös työmaa-aikainen julkisivun asennus on oltava turvallista. Julkisivusuunnitteluun vaikuttavat lisäksi suurten lasipintojen ja muiden heijastavien pintamateriaalien heijastukset lähiympäristöön sekä korkean rakennuksen lähiympäristön äänivaatimukset. (Helsinki, 2018, s. 46-52)
Korkeiden rakennusten runsaan ikkuna- aukotuksen voidaan olettaa johtuvan korkean rakentamisen näköala-arvoista. Suomessa korkeiden asuinrakennusten ikkunoiden määrä ja koko on kuitenkin ollut melko maltillista.
Jos suuria ikkunoita kuitenkin halutaan tehdä, huomiota tulee kiinnittää julkisivun energiatehokkuuteen. Yksi tapa korkean rakennuksen lämpötilan tarkempaan hallintaan on kaksoisjulkisivun käyttö: kaksoislasijulkisivulla voidaan vähentää koneelliseen ilmanvaihtoon tarvittavaa energiaa käyttämällä painovoimaista ilmanvaihtoa, ja luoda rakennuksen sisäosiin miellyttävät valaistusolosuhteet (Winterstetter &
Sobek, 2013, s. 35-36). Toisaalta kaksoisjulkisivun rakentamiseen kuluu merkittävästi lasia, jonka valmistukseen tarvitaan paljon energiaa, mikä on huomioitava rakennuksen ekologisuutta arvioitaessa.
Suuret ikkunapinnat päästävät rakennuksen sisään paljon lämpöä, mikä aiheuttaa
viilennyksen tarvetta. Korkeiden rakennusten viilentämiseen käytettyä energiaa on
pienennetty valoa heijastavilla lasipinnoilla, jotka voivat toisaalta aiheuttaa myös epätoivottua viilenemistä. Esimerkiksi liikuteltavat, varjostavat julkisivujärjestelmät voivat tarjota ratkaisun sekä ylikuumenemiseen että liialliseen viilenemiseen vähentäen näin rakennuksen energiankulutusta.
Tällaiset järjestelmät ovat myös joustavia ja saavat asukkaan aktiivisesti vaikuttamaan asuntonsa valo- ja lämpöolosuhteisiin. (Jinkyun, Changwoo & Yundeok, 2014, s. 771-772) Eri varjostintyyppejä käsittelevässä tutkimuksessa on havaittu, että auringonlämpöä parhaiten torjuva varjostintyyppi muodostuu useasta horisontaalisesta paneelista, mutta toisaalta ne myös estävät valon pääsyn asunnon sisään.
Myös lipat ja horisontaaliset palkit ovat melko tehokkaita auringonvalon torjumisessa. (Jinkyun, Changwoo & Yundeok, 2014, s. 778) Tutkimus toteutettiin Koreassa, joten tuloksia Suomeen sovellettaessa on luonnollisesti huomioitava alueiden ilmastoerot: esimerkiksi suorakulmaiset lipat keräisivät Suomessa talvella merkittävästi lunta ja kosteutta, mikä voisi olla rakenteellinen riski. Lisäksi varjostuksen tarve on merkittävästi vähäisempää viileässä ilmastossa, vaikkakin sille
voi kesäaikaan olla tarvetta myös Suomessa. Kuva 5.Beirut Terraces (2016) on Herzog & de Meuronin suunnittelema, epäsäännöllisesti sijoitelluista horisontaalisista levyistä
muodostuva asuintornitalo. Rakennuksen ulkoseinät ovat lasia, mikä edistää sisä- ja ulkotilojen välistä saumatonta yhteyttä.
Kaikilla asunnoilla on suuret avoparvekkeet. Kosteus- ja lämpöteknisistä syistä rakennus ei sopisi Suomen ilmastoon.
Tämä kappale käsittelee elinvoimaisuuteen vaikuttavia tornitalon sisäisiä ominaisuuksia. Yksi keskeinen ominaisuus, joka lähtökohtaisesti heikentää korkeiden rakennusten elinvoimaisuutta on pitkät
pystysuuntaiset siirtymät. Tornitalojen elinvoimaisuutta heikentää myös rakennusten yksityinen luonne, mikä näkyy muun muassa porrashuoneiden sulkeutuneisuudessa. Kappaleessa käsitellään myös tornitalojen asuntojen tyypillisiä piirteitä ja muuntojoustavuutta.
4 Tornitalon sisäiset ominaisuudet
rakennus on, sitä enemmän sen tulisi sisältää erilaisia asumista elävöittäviä puolijulkisia tiloja.
Tilojen koko ja laatu vaikuttavat niiden käyttöön:
esimerkiksi tilavissa sisäänkäyntitiloissa vietetään ahtaita enemmän aikaa, ja ne soveltuvat
paremmin etenkin lasten leikkipaikaksi (Conway, 1977, s. 153-154). Viime aikoina myös tarve esimerkiksi etätyötiloille on käynyt ilmeiseksi.
Porrashuoneiden yhteydessä tornitalon eri kerroksissa olevat yhteistilat ovat helposti saavutettavissa, ja täten palvelevat hyvin muun muassa lapsiperheitä ja iäkkäämpiä asukkaita.
Ihanteellista olisi, jos yhteistiloja voitaisiin sijoittaa jokaiseen kerrokseen, jotta tila olisi helposti saavutettavissa kaikille käyttäjäryhmille kuten lapsiperheille (Conway, 1977, s. 153- 154), mutta toisaalta tämä voi kasvattaa rakennuskustannukset kohtuuttomiksi. Lisäksi liian suuri yhteistilojen määrä syö tilojen elinvoimaisuutta, jos kaikkiin tiloihin ei riitä käyttäjiä. Sisäänkäyntien yhteydessä oleviin yhteistiloihin voidaan myös avata asunnoista ikkunoita, mikä edistää elinvoimaisuutta, mutta toisaalta asuntojen yksityisyys voi kärsiä. Lisäksi palomääräykset edellyttävät palolasin käyttöä, mikä nostaa rakennuskustannuksia.
Tilojen heikko saavutettavuus voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen korkeissa
rakennuksissa. Pitkät pystysuuntaiset etäisyydet sekä korkeudesta johtuva heikko näköyhteys katutasoon tekevät korkealla asumisesta eristyneen asumisen muodon. Etenkin, jos korkeaan rakennukseen saavutaan autolla, joka pysäköidään maanalaiseen pysäköintilaitokseen, Korkean asuinrakennuksen massoittelulla ja
porrashuoneratkaisulla vaikutetaan ratkaisevasti sekä asuntojen laatuun että yhteistilojen
luonteeseen. Korkeissa asuinrakennuksissa porrashuone voi olla pistemäinen yksikkö rakennuksen keskellä tai se voi halkaista rakennuksen avaten asunnot kahdelle
puolelle. Tyypillisesti suomalaisessa korkeassa asuntorakentamisessa käytetään pistemäistä ratkaisua, jossa asunnot avautuvat keskikäytävän ympärille: rakennuksen kulmiin muodostuu kahteen suuntaan aukeavia asuntoja, ja niiden väliin vaihteleva määrä yhteen suuntaan
aukeavia, usein putkimaisia pienempiä asuntoja.
Mitä suurempi asuntojen lukumäärä yhdessä kerroksessa on, sitä enemmän yhteen suuntaan aukeavia asuntoja syntyy, jollei rakennuksen massan muoto ole vaihteleva. Pistemäinen porrashuone tarjoaa tyypillisesti vain kapean näkymän ulos käytävän päästä. Korkeissa rakennuksissa palomääräykset vaikuttavat porrashuoneen kokoon ja tyyppiin: kahdet poistumistieportaat sekä rakennuskorkeudesta ja käyttäjämäärästä riippuen kaksi tai kolme hissiä, joista ainakin yksi on suurikokoinen palomieshissi, vievät porrashuoneesta paljon tilaa hankaloittaen asuntojen sisäänkäyntien muodostamista.
Porrashuoneratkaisu ohjaa asuntojen lisäksi yhteystilojen suunnittelua. Usein yhteistilat sijoitetaan rakennuksen katutasolle ja kattokerrokseen, mutta niitä voidaan sijoittaa myös rakennuksen eri kerroksiin porrashuoneiden yhteyteen. Mitä korkeampi 4.1 Sisäiset kulkuyhteydet
Kaavio 1.
Kalasatamassa REDIn Loiston pimeästä porrashuoneesta aukeaa paljon pieniä, putkimaisia asuntoja.
1:500
on mahdollista kulkea asuntoon suoraan hissillä näkemättä vilaustakaan muista ihmisistä (Wekerle & Hall, 1972, s. 187). Tämän takia yhteistiloja olisi perusteltua sijoittaa rakennukseen siten, että asukkaat kulkisivat niiden ohi saapuessaan asuntoonsa.
Kaavio 2.
Vuosaaren Cirrus-tornitalossa on tyypillinen suomalaiselle asuintornitalolle tyypillinen keskikäytävä. Asuntojen määrä kerroksessa on maltillinen, joten suurin osa asunnoista avautuu useaan suuntaan.
1:500
Kaavio 3.
Lontoon The Lexicon -asuintornissa on kapea runko ja valoisa porrashuone. Portaita on vain yksi, mikä pienentää porrashuoneen kokoa. Kantava pilarirakenne vapauttaa julkisivuaukotuksen suunnittelua ja parantaa tornin muunneltavuutta.
1:500
4.2 Asunnot ja muuntojoustavuus
Laadukas asuntokanta parantaa koko lähialueen elinvoimaisuutta. Voidaan ajatella, että asuntojen elinvoimaisuutta parantavia tekijöitä ovat
asuntotarjonnan monipuolisuus (Bramley &
Morgan, 2003, s. 447-471) sekä asunnon laatuun liittyvät tekijät. Usein korkeiden rakennusten asuntotyypit ovat kuitenkin melko yksipuolisia:
asunnot ovat tyypillisesti pieniä, joten ne soveltuvat lähinnä pienille kotitalouksille.
Asuntokannan monipuolisuutta voitaisiin
parantaa esimerkiksi suunnittelemalla suurempia, lapsiperheille soveltua asuntoja, joskin huomiota on kiinnitettävä asuntojen taloudelliseen
saavutettavuuteen.
Viime aikoina on noussut esiin tarve tilojen käytön joustavuuteen. Rakennusten ja asuntojen muuntojoustavuus on keskeinen keino
rakennusten kestävyyden parantamisessa, minkä lisäksi ne edistävät asumisen elinvoimaisuutta vastaamalla asumisen erilaisiin tarpeisiin.
Erilaisten asumistarpeiden kirjo onkin kasvanut viime vuosina, minkä takia erilaisia asuntoja tarvitaan. Asunnon sisäinen muuntojoustavuus on sitä helpompaa, mitä suurempi asunto on. Kuitenkin myös pienemmissä asunnoissa voidaan varata hieman ylimääräistä tilaa, jota on mahdollista käyttää eri tarkoituksiin ja yhdistää viereisiin tiloihin (Ilonen, Lukander ja Niska, 2006, s. 22-23). Tyypillisesti korkeita rakennuksia ei ole suunniteltu erityisen muuntojoustaviksi. Tämä voi osittain selittyä rakennusten suunnittelun ja talotekniikan jo valmiiksi korkeilla vaatimuksilla ja monimutkaisuudella.
Sivuasunnot ovat yksi hyvä keino muuntojoustavuuden edistämiseen: ne
palvelevat asukkaita erilaisissa elämäntilanteissa, ovat ulosvuokrattavissa, ja ne on myös
mahdollista yhdistää osaksi suurempaa asuntoa. Sivuasunto luonnollisesti vaatii oman sisäänkäyntinsä sekä kylpyhuone- ja keittotilan, mikä kasvattaa porrashuonetta (Ilonen ym., 2006, s. 23), joka korkeissa rakennuksissa on jo lähtökohtaisesti suhteellisen suuri.
Jos esimerkiksi rakennuksen käyttötarkoitusta haluttaisiin myöhemmin kokonaan muuttaa vaikkapa asuinkerrostalosta toimistoksi, pilari- laatta -rakenne voisi mahdollistaa tilojen avaamisen kantavien väliseinien aukottamista helpommin. Myös märkätilojen sijoitteluun on syytä kiinnittää erityistä huomiota, jotta ne eivät estäisi viereisten tilojen yhdistämistä toisiinsa.
Tässä kappaleessa käsitellään tekijöitä, jotka liittyvät korkean
asuinrakennuksen kestävyyteen. Kestävyyttä käsitellään taloudellisen kestävyyden, ekologisen kestävyyden ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmista. Nämä kestävyyden osatekijät edistävät rakennuksen elinvoimaisuutta. Kappaleessa käy ilmi, että korkea rakentaminen synnyttää useita taloudellisia lisäkustannuksia, jotka voivat johtaa säästöihin esimerkiksi rakennuksen yhteisöllisten tilojen toteuttamisessa. Korkean rakennuksen ekologisuuteen puolestaan vaikuttaa muun muassa rakennustehokkuus ja kaupunkirakenne palveluineen, mikä vähentää autolla liikkumisen tarvetta. Kappaleessa pureudutaan myös sosiaaliseen kestävyyteen, johon korkeassa
rakennuksessa vaikuttavat muun muassa koettu turvallisuuden tunne, yksityisyyden ja yhteisöllisyyden aste sekä rakennuksen käyttäjäryhmien yksipuolisuus.
5 Korkean asuinrakennuksen kestävyys
5.1 Taloudellinen kestävyys
työmaajärjestelyihin, rakenteiden stabiliteettiin ja lujuuteen, julkisivujen heijastumin,
ääniympäristöön, hormivaikutuksesta seuraaviin painesuhde-eroihin, palotekniikkaan sekä huollon turvallisuuteen (Helsinki, 2018, s. 30- 74). Suunnittelukustannuksia nostaa myös se, että korkean rakentamisen suunnittelutehtävät ovat kaikilla suunnittelualoilla poikkeuksellisen vaativia (Helsinki, 2018, s. 12). Myös järeät perustukset sekä muut kantavat rakenteet, hissit, sähköjärjestelmät, palonsuojaus sekä käytönaikainen energiankulutus ja huolto tuovat lisäkustannuksia matalampaan rakentamiseen verrattuna (Ali & Al-Kodmany, 2012b, s. 386).
Lisäksi rakennuksen yhteensovittaminen ympäristöönsä on normaalia haastavampaa ja vie näin resursseja. Nämä tekijät voivat johtaa asuinpinta-alan maksimointiin ja yhteistilojen karsimiseen, mikä heikentää korkean
rakennuksen laatua ja elinvoimaisuutta.
Toisaalta on huomattavaa, että vaikka esimerkiksi 16-kerroksisen tornitalon rakennuskustannukset ovat selkeästi 8-kerroksista asuintaloa
korkeammat, ero 16- ja 25 -kerroksisten tornien rakennuskustannusten välillä on hyvinkin pieni (Turun korkean rakentamisen selvitys, 2017, s.
18). Näin ollen tornitalojen olisi järkevää olla melko korkeita taloudellisesta näkökulmasta katsottuna. Kaupunkikuvallisesti ja käyttäjien viihtyisyyden kannalta tarkasteltuna melko matala tornitalo on kuitenkin usein Suomen olosuhteissa järkevä ratkaisu.
Korkean rakentamisen käytännön toteuttamisessa on omat taloudelliset haasteensa, jotka voivat vaikuttaa korkean asuntorakentamisen laatuun ja elinvoimaisuuteen. Korkea rakentaminen vie aikaa ja tarvitsee otolliset taloudelliset olosuhteet. Tämä johtuu korkean rakentamisen vaiheistamisen vaikeudesta: yleensä suuret rakennukset vaiheistetaan noin 5000-7000 kerrosneliömetrin lohkoihin, mikä ei korkean rakentamisen yhteydessä käytännön syistä ole mahdollista. Hankkeen käynnistyminen puolestaan edellyttää yleensä sitä, että puolet sen tiloista on varattu. Onnistuessaan korkea rakentaminen voi luoda positiivisella tavalla yhtenäisiä alueita, mutta on myös riski, ettei kaikkea suunniteltua koskaan toteuteta, mikä voi saada aikaan rikkonaisen ja keskeneräisen alueen. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä monotonisuuden välttämiseen sekä riittävään laatutasoon. (Helsingin kaupunki, 2011, s. 7, 44)
Kustannuksia syntyy muun muassa tekniikan vaatimasta tilasta kuten ylöspäin kasvavista hormeista, poistumistievaatimuksista johtuvista suurista porrashuoneista ja
erilaisista lisäselvityksistä suunnitteluvaiheessa.
Korkeiden rakennusten kerrosalasta noin 70% on varsinaista asuinpinta-alaa, kun matalammassa rakennuksessa vastaava luku on noin 80% (Ali & Al-Kodmany, 2012b, s. 386).
Korkeaan rakentamiseen liittyviä lisäselvityksiä laaditaan muun muassa liittyen suunnitelmien ja toteutuksen laadunvarmistukseen,
rakennuksen turvallisuuteen ja terveellisyyteen,
Korkeissa rakennuksissa voi olla suuria atrium- tyyppisiä aulatiloja, vihertiloja ja muita yhteistiloja, joiden toteuttaminen maksaa (Helsingin kaupunki, 2011, s. 48). Jos tällaisia tiloja toisaalta ei rakenneta, on suuri riski, että alimmat kerrokset jäävät sulkeutuneeksi aputilavyöhykkeiksi, sillä ne eivät aina ole houkuttelevaa myytävää tilaa (Espoon kaupunki, 2012, s. 85). Näistä syistä katutason tilallisten ja toiminnallisten ominaisuuksien suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Hybridirakennus, jonka alimmissa kerroksissa on esimerkiksi liiketiloja, tuo mukanaan positiivisia synergiaetuja kuten joustavat pysäköintiratkaisut ja lämpökuormien tasaantumisen. Toisaalta haasteena ovat rakennuksen sisäiset liikenneratkaisut, rakenneratkaisut ja
kustannustehottomuus. (Helsingin kaupunki, 2011, s. 42, 45)
Korkeassa rakentamisessa yhteistilojen koosta ja laadusta usein tingitään, vaikka yhteistilojen tärkeyttä lisää asuntojen mahdollisesti pieni koko. Korkeaa rakentamista käsittelevässä kirjallisuudessa ja tutkimuksissa on havaittu, että korkean rakentamisen ympäristön laadun parantamiseksi tulisi siirtyä eteenpäin pyrkimyksestä maksimoida myytävien
neliömetrien määrä, ja panostaa rakennuksen yhteisöllisten tilojen laatuun. Tällaisten tilojen arvo ei ole suoraviivaisesti mitattavissa, vaan se näyttäytyy rakennusten ja tilojen kestävyytenä sekä käyttäjien tyytyväisyytenä. (Parker &
Wood, 2013, s. 85) Laadukas jaettu ympäristö tekee rakennuksesta elävän ja edistää ihmisten
välistä vuorovaikutusta ja terveyttä (Parker &
Wood, 2013 s. 111). Voidaan siis sanoa, että elinvoimainen rakennus on monella tavalla arvioituna myös kestävä rakennus.
Korkean rakentamisen keskimääräistä korkeammat rakennuskustannukset siirtyvät suoraan asuntojen hintoihin. Näin ollen korkealla rakentamisella voidaan tarjota vain korkeamman hintaluokan asuntoja (Espoon kaupunki, 2011, s. 3). Toisin sanoen korkeiden rakennusten asuntojen taloudellinen saavutettavuus ei ole monelle mahdollista (Hasu & Staffans, 2014), mikä yksipuolistaa rakennusten käyttäjäkuntaa ja voi heikentää rakennusten elinvoimaisuutta.
5.2 Ekologinen kestävyys
Vaikka korkeaa rakentamista perustellaan joskus myös kestävällä kehityksellä, korkean rakennuksen ekologisella kestävyydellä on useita haasteita. Korkean rakentamisen ekologisuutta heikentää muun muassa
rakenteiden ja tekniikan määrän ja vaatimusten kasvu matalampaan rakentamiseen verrattuna.
Toisaalta verrattain korkean asukastiheyden yksi etu on se, että tiheys johtaa tehokkaaseen infrastruktuuriin (Ali & Al-Kodmany, 2012b, s.
386), joka voi olla paitsi taloudellisesti myös ekologisesti tarkasteltuna järkevää. Samalla autolla liikkumisen tarve voi vähentyä, sillä usein korkeiden rakennusten lähellä on paljon erilaisia palveluja, jotka vahvistavat alueen taloudellista kilpailukykyä. Käveltävyys, palvelujen hyvä saavutettavuus ja urbaani kerrostaloasuminen ovat myös aiheita, joiden tärkeys on korostunut asukastyytyväisyyskyselyissä viime vuosina (Strandell, 2017, s. 10). Toisaalta on huomattavaa, että korkeaakin rakentamista tiiviimpään
asukastiheyteen on mahdollista päästä matalalla rakentamisella, mikä johtuu muun muassa valoisuusmääräyksistä. Korkea rakentaminen on kuitenkin tehokas tiivistämisen keino etenkin silloin, kun maa-alaa on vapaana vain vähän.
(Espoon kaupunki, 2012, s. 23)
Koska korkea rakennus vie vain vähän maa- alaa, läheisten luontoalueiden säilyttäminen voi onnistua. Lisäksi on huomioitavaa, että vaikka korkean rakennuksen perustukset ovat järeät, on perustusten pinta-alan koko pieni suhteessa
rakennuksen bruttoalaan. Myös vaipan pinta- ala on pieni suhteessa rakennuksen tilavuuteen (Espoon kaupunki, 2012, s. 55). Lisäksi korkean rakennuksen kattopinta-alaa on vain vähän, joten lämpöä poistuu vain pieniä määriä katon kautta, mikä parantaa rakennuksen energiatehokkuutta (Ali & Al-Kodmany, 2012b, s. 385-386, 394). Geometrisesti tarkasteltuna tornitalon ekologisuutta parantaa myös se, että iso osa rakennuksen tiloista saa luonnonvaloa (Espoon kaupunki, 2012, s. 55). Lisälämmityksen tarvetta voi kuitenkin syntyä hormivaikutuksesta, joka tarkoittaa ilmiötä, jossa sisä- ja ulkotilojen välinen lämpötilaero ja korkeuserot tuottavat paine-eroa rakennuksen vaipan yli (Helsinki, 2018, s. 68). Energiantarve voi kasvaa myös silloin, jos julkisivussa käytetään paljon lasia, mikä lisää talviaikaan lämmityksen ja kesällä viilennyksen tarvetta.
Laadukas toteutus ja muuntojoustavuus edistävät sekä rakennuksen ekologista että sosiaalista kestävyyttä. Tyypillisesti korkeat asuinrakennukset eivät kuitenkaan ole erityisen muuntojoustavia, mikä voi johtua muun
muassa talotekniikan ja muun suunnittelun monimutkaisuudesta. Korkeat rakennukset kuitenkin suunnitellaan Suomessa tyypillisesti kestämään vähintään 100 vuotta (Espoon kaupunki, 2012, s. 12), mikä merkittävästi parantaa rakennuksen ekologista kestävyyttä, mutta samalla nostaa vaatimuksia rakennuksen muuntojoustavuudelle. Lisäksi on huolehdittava
siitä, etteivät rakennukset pääse rappeutumaan, jotta niiden sosiaalinen kestävyys ei heikkene (Espoon kaupunki, 2012, s. 41).
Viime aikoina myös korkea puurakentaminen on herättänyt kansainvälisesti keskustelua, joten puisten tornitalojen voidaan olettaa yleistyvän tulevien vuosien aikana (Harris, 2012, s. 45).
Puurunkoisia korkeita asuinrakennuksia on jo toteutettu esimerkiksi Norjan Bergenissä. Ristiin laminoitu puu voidaan myös yhdistää muihin rakennusmateriaaleihin (Harris, 2012, s. 44-45).
Nopeasti uusiutuva puu parantaa merkittävästi rakennuksen ekologista kestävyyttä, sillä
rakennusmateriaali toimii myös hiilinieluna. Myös uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten aurinko- ja tuulienergialla, joita voidaan sijoittaa esimerkiksi rakennuksen katolle, voidaan parantaa korkean rakennuksen ekologista kestävyyttä. Lisäksi rakennusten energiatehokkuutta ohjataan E-lukujen avulla (Espoon kaupunki, 2012, 2. 53).
Viitteitä ekologiselta kestävyydeltään yhä kunnianhimoisemmista korkeista rakennuksista on nähtävissä uusista tornitalojen visioista.
Esimerkiksi Precht-arkkitehtitoimisto on kehittänyt konseptin modulaarisesta
puurakenteisesta tornitalosta, jossa yhdistyvät kaupunkimainen asuminen ja pienviljely.
Tällä tavoin parannetaan kaupunkiasumisen luontoyhteyttä sekä vastataan ruoantuotantoa koskeviin haasteisiin, kuten pitkiin
kuljetusetäisyyksiin ja metsien säilyttämiseen.
Rakennuksen tuottamaa lämpöä ja käytettyä vetta hyödynnetään kasvien kasvattamisessa.
(http://www.precht.at/the-farmhouse/)
Kuva 6.
Treet Residential Tower Bergenissä on toteutettu puurunkoisena.
