RIKOSHYÖDYN LASKEMINEN MAA-AINESRIKOKSISSA
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro Gradu-tutkielma 20.10.2018 Mari Happonen, 250796 Ohjaajat: Tapio Määttä ja Leila Suvantola
2
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Oikeustieteiden laitos
Tekijä
Mari Happonen
Työn nimi
Rikoshyödyn laskeminen maa-ainesrikoksissa
Pääaine
Ympäristöoikeus
Työn laji
Pro gradu -tutkielma
Aika
20.10.2018
Sivuja
70 Tiivistelmä
Menettämisseuraamuksen laskemiseen eri rikoksissa ei ole olemassa tarkkoja ohjesääntöjä.
Menettämisseuraamuksen ideana on se, että rikoksen tekijä menettää rikoksella saavutetun hyödyn, mutta ettei menettämisseuraamus kuitenkaan muodostu rangaistukseksi.
Menettämisseuraamus on turvaamisluonteinen toimenpide. Ympäristörikoksissa on usein taustalla tarve säästää toimenpiteissä tai esimerkiksi ottaa luonnonvaroja enemmän käyttöön kuin lupa sallii, joten rikoshyödyn menettämistä käsitellään useissa ympäristörikoksissa.
Tutkielmani tavoitteena oli selvittää miten tuomioistuimissa on määritelty ja laskettu rikoshyötyä rikoksissa, jotka koskevat maa-ainesten ottoa. Tutkielmassa kerron yleisesti sekä erilaisista ympäristörikoksista että menettämisseuraamuksien lajeista ja niiden sääntelystä. Sen jälkeen keskityn siihen miten rikoshyöty lasketaan, ja mitkä kaikki tekijät vaikuttavat rikoshyötyyn laskevasti.
Tutkielmassa on aineistona eri tuomioistuinten tuomioita maa-ainesrikoksista. Suurin osa tuomioista on käsitelty käräjäoikeudessa. Tuomiot ovat suurimmaksi osaksi vuosilta 2010-2016.
Iso osa tuomiosta käsitteli ympäristön turmelemista muuttamalla vastoin maa-aines- tai vesilakia.
Tutkielmaa tehdessä selvisi, että käsitellyissä tuomioissa syyttäjä on vaatinut rikoshyötyä menetettäväksi yhteensä 1 308 678,20 euroa ja tuomittu on 178 509,68 euroa. Maa-aineksen tuomittu arvo vaihteli 1,5 euroa per tonni ja 0,7 euroa per tonni välillä. Suurimmassa osassa tuomioista lähtökohtana rikoshyödyn laskemiselle oli nettohyötyperiaate.
Avainsanat
Rikoshyöty, konfiskaatio, maa-aines, ympäristörikos, ympäristön turmeleminen muuttamalla, maa-ainesrikkomus, nettohyöty, bruttohyöty
I
SISÄLLYSLUETTELO
LÄHTEET………IV
1. JOHDANTO………...1
1.1 Tutkielman aihe ja rakenne……….1
1.2 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen lähestymistapa………..1
2. YMPÄRISTÖRIKOKSET……….3
2.1 Yleistä……….3
2.2 Erilaiset ympäristörikokset………..7
2.2.1 Ympäristön turmeleminen………..7
2.2.2 Ympäristön törkeä turmeleminen………..14
2.2.3 Ympäristön tuottamuksellinen turmeleminen………...17
2.2.4 Ympäristörikkomus………..17
2.2.5 Maa-ainesrikkomus………...19
3. YLEISTÄ MENETTÄMISSEURAAMUKSISTA………..21
3.1 Yleiset edellytykset………...21
3.2 Konfiskaatiolajit………24
3.2.1 Rikoksentekoväline………...25
3.2.2 Rikosesineet ja rikoksen tuote………...27
3.2.3 Rikoshyöty ja laajennettu hyödyn menettäminen………..29
3.2.3.1 Rikoshyöty eli RL 10:2……….29
3.2.3.2 Laajennettu rikoshyöty eli RL 10:3………...34
4. RIKOSHYÖDYN LASKEMINEN………..37
4.1 Rikoshyödyn menettäminen………..37
4.2 Brutto- vai nettohyöty?...37
4.3 Rikoshyödyn arvioiminen……….53
II
4.4 Verotuksen vaikutus rikoshyötyyn………....56
5. MENETTÄMISSEURAAMUKSEN KOHTUULLISTAMINEN………..59
5.1 Vahingonkorvauksen vaikutus………..59
5.2 Kohtuullistaminen……….60
5.2.1 Ennallistaminen………64
6. LOPUKSI……….66
III
LÄHDELUETTELO
KIRJALLISUUS
Ahonen, Timo – Kerppilä, Leena – Pirjatanniemi, Elina: Ilmoittaako vai eikö? Arvioita kunnan ympäristöviranomaisen ilmoituskynnyksestä ympäristörikosjutuissa. Oikeus 2003.
Hakamies, Kaarlo: Maksukyvyttömyys ja taloudellinen hyöty rikosoikeudessa. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Helsinki 2012.
Heinonen, Olavi – Koskinen, Pekka – Lappi-Seppälä, Tapio – Majanen, Martti – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti, - Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Oikeuden perusteokset.
Toinen painos. WSOY Lakitieto. Juva 2002.
Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke: Menettämisseuraamukset. Työryhmän raportti.
2009.
Hirvonen, Teemu: Rikoksen yrityksen rangaistavuuden edellytyksistä ja perusteista. Turun yliopisto. Edilex 2010.
Korkka, Heli: Liiketoimintarikoksen tuottaman hyödyn mittaaminen. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-Sarja N:o 325. Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2015
Kumpula, Anne: Rikosoikeudellinen ympäristövastuu. Teoksessa Kuusiniemi, Kari – Ekroos, Ari – Kumpula, Anne – Vihervuori, Pekka: Ympäristöoikeus. Oikeuden perusteokset. Toinen painos. Sanoma Pro 2013.
Kukkonen, Reima: Rikoshyödyn menettäminen. Osa III. Rikoshyödyn verotettavuus ja rikos-ja veroprosessien yhteensovittaminen. Defensor Legis 2017/1.
Konfiskaatiotyöryhmä: Laittoman taloudellisen hyödyn laskeminen ja valtiolle menettäminen eräissä ympäristörikostapauksissa. Suomen ympäristökeskus. Helsinki 1997.
Komitean mietintö 1973:49: Ympäristörikostoimikunnan mietintö. Helsinki 1973.
(Komitean mietintö)
Lahti, Raimo ja Koponen, Pekka: Talousrikokset. Toinen painos. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja (E-sarja n:o 16). Vaajakoski 2007.
Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset. Werner Söderström lakitieto Oy. Porvoo 2000. (Lappi-Seppälä 2010)
Lappi-Seppälä: Menettämisseuraamukset. Teoksessa Heinonen, Olavi – Koskinen, Pekka – Lappi-Seppälä, Tapio – Majanen, Martti – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Oikeuden perusteokset. Toinen painos. WSOY lakitieto 2002. (Lappi-Seppälä 2002)
IV Leppänen, Tanja: Ympäristörikokset Suomessa 2002-2007. Ympäristöpolitiikan ja –
oikeuden vuosikirja 2008, toim. Tapio Määttä, Joensuun yliopisto, Kauppa- ja oikeustieteiden tiedekunta. Joensuu 2008.
Matikkala, Jussi: Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä. Edita. Helsinki 2010.F
Nuotio, Kimmo: Ympäristörikokset. Teoksessa Heinonen, Olavi – Koskinen, Pekka – Lappi- Seppälä, Tapio – Majanen, Martti – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti – Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Oikeuden perusteokset. Toinen painos. WSOY lakitieto 2002.
Nissinen, Matti: Ympäristörikoksista käytännössä. Defensor Legis 2003/4, s.620.
Asiantuntija-artikkeli.
Oikeusministeriön konfiskaatiotyöryhmä: Rikoslain menettämisseuraamuksia koskevien yleissäännösten tarkastaminen. Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 3/2015.
Helsinki 2015
Oikeusministeriö: Menettämisseuraamukset- Rikoslakiprojektin ehdotus.
Lainvalmisteluosaston julkaisu 4/1996. Helsinki 1996.
Pirjatanniemi, Elina: Ympäristörikokset. Kauppakaari, Lakimiesliiton Kustannus. Helsinki 2001.
Rautio, Jarkko: Hyötykonfiskaatiokanne. WSOY Pro. Vantaa 2006
Salila, Jari: Konfiskaatio ympäristörikosten seuraamuksena. Teoksessa ympäristöoikeudellisia tutkielmia 1997. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran julkaisuja 28. Helsinki 1997
Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä: Ympäristörikoskatsaus vuodelta 2014, 15.5.2015, Poliisi.
Viljanen, Pekka: Konfiskaatio rikosoikeudellisena seuraamuksena. Edita, Helsinki 2007.
(Viljanen 2007)
Viljanen, Pekka: Hyötykonfiskaation ja vahingonkorvauksen välisen suhteen muutos ja lievemmän lain periaate. Oikeussosiologiaa ja kriminologiaa. Juhlajulkaisu Ahti Laitinen 1946-24/4-2006. Toim. Timo Ahonen. Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2006. (Viljanen 2006)
Viljanen, Pekka: Rikoslain uuden 10 luvun mukaisesta hyödyn menettämisestä ja laajennetusta hyödyn menettämisestä. Defensor Legis 2002/1, s.3-19. (Viljanen 2002) Ympäristökeskuksen konfiskaatiotyöryhmä: Laittoman taloudellisen hyödyn laskeminen ja
valtiolle menettäminen eräissä ympäristörikostapauksissa. Suomen ympäristökeskus.
Helsinki 1997.
Ympäristöministeriö: Ympäristörikostorjunnan strategia ja toimenpideohjelma.
Ympäristöministeriön raportteja 16/2015. Helsinki 2015 (Ympäristöministeriö 2015) Ympäristöministeriö: Ympäristörikostorjunnan toimenpideohjelma 2017-2018
V VIRALLISLÄHTEET
HE 4/2016 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 10 luvun sekä pakkokeinolain 6 ja 7 luvun muuttamisesta.
HE 55/2015 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslain 48 luvun muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 80/2000 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.
HE 94/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lain muutoksiksi.
PeVL 33/2000 vp: Hallituksen esitys menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.
OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus
KKO:1995:181 KKO:1999:89 KKO:2004:73 KKO:2005:75 KKO:2005:76 KKO:2017:56
Hallinto-oikeudet
Turun HO R 06/1912, t. Nro 2152 Turun HO R 98/1149, t. Nro 1689 Turun HO R 12/2208, t. Nro 1876 Vaasan HO R 12/481, t. Nro 652 Kouvolan HO R 11/89, t. Nro 1120 Etelä-Savon KO R 15/301, t. 16/127977 Turun HO R 16/530, t. 17/138625
VI Helsingin HO R 16/1268, t. 17/150511
Käräjäoikeudet
Pohjanmaan KO R 16/799, t. 16/139266 Oulun KO R 12/416, t. 13/359
Joensuun KO R 09/226, t. 09/573
Satakunnan KO R 13/1902, t. 13/129737 Varsinais-Suomen KO R 14/2820, t. 14/146524 Pohjanmaan KO R 14/498, t. 14/124929
Varsinais-Suomen KO R 14/2679, t. 14/132965 Tuusulan KO R 15/312, t. 16/116154
Etelä-Pohjanmaan KO R 14/1215, t. 14/136625 Etelä-Pohjanmaan KO R 16/692, t. 16/135763
1
1. Johdanto
1.1 Tutkielman aihe ja rakenne
Tutkielmani aiheena ovat menettämisseuraamukset ja ympäristörikokset. Tavoitteeni on selventää sitä miten ja millaisilla laskelmilla rikoshyödyn määrä muodostetaan ympäristörikostapauksissa, jotka liittyvät maa-ainesten ottoon. Käsittelen tutkielmassani oikeustapauksia käräjäoikeuksista sekä hovioikeuksista, jotka ovat pääosin vuosilta 2010–
2016.
Tutkielmassani käsittelen ensin yleisellä tasolla sekä menettämisseuraamuksia, että ympäristörikoksia. Esittelen menettämisseuraamuksien yleiset edellytykset sekä sen erilaiset lajit. Myös ympäristörikoksista kerron ensin yleisempää asiaa ja sen jälkeen kerron erilaisista ympäristörikoksista. Keskityn tutkielmassani ympäristön turmelemiseen muuttamalla (RL 48:1.3) sekä maa-ainesrikkomuksiin (MAL 17 §). Lähes kaikki tutkielmaa varten kokoamani tuomioistuinten tuomiot ovat joko ympäristön turmeleminen muuttamalla-tapauksia tai maa-ainesrikkomuksia. Ympäristön turmelemiseen muuttamalla voi syyllistyä toimimalla vastoin maa-aineslain säännöksiä. Iso osa oikeustapauksista, joita tutkielmassa käsittelen, ovat juurikin sellaisia missä vastaajia syytetään ympäristön turmelemisesta muuttamalla, vastoin maa-aines- tai vesilakia. Käsittelen kappaleessa 4 tarkemmin rikoshyödyn laskemista ja kappaleessa 5 sitä miten rikoshyödyn määrää voidaan kohtuullistaa ja miten vahingonkorvaus- tai ennallistamisvelvollisuus voivat vaikuttaa rikoshyötyyn.
1.2 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen lähestymistapa
- Miten maa-aineksiin liittyvissä rikoksissa rikoshyöty on muodostunut ja laskettu?
- Mikä kaikki otetaan huomioon maa-ainesasioissa rikoshyödyn määrittelemisessä? Mikä vaikuttaa laskevasti hyödyn arvoon? (Ennallistaminen, kustannukset verot..)
- Mikä on tapauksissa (tuomioistuinten mukaan) aito hyöty?
2 Tutkielmassani ei ole tarkoitus esittää tulkintasuosituksia rikoshyödyn laskennassa, vaan selvittää miten tuomioistuimissa menetettävä hyöty on nähty muodostuvan ja mitkä eri tekijät vaikuttavat laskentaan. Tavoitteena on systematisoida rikoshyödyn säännöstelyä suhteessa maa-aineksien säätelyyn. Tutkielmassa on myös empiirisiä piirteitä.
Oikeuslähteinä ovat säädöksien lisäksi lakien esityöt, sekä eri oikeusasteiden tuomiot lähinnä maa-ainesrikoksissa. Aiheeni ylittää oikeudenalat, johtuen siitä että käsittelen sekä rikos-, että ympäristöoikeuden säädöksiä.
3
2.Ympäristörikokset
2.1.Yleistä
Rikos määritellään tunnusmerkistön mukaiseksi, oikeudenvastaiseksi ja syyllisyyttä osoittavaksi teoksi.1 Ympäristönsuojelussa erilaiset hallinnolliset ja taloudelliset keinot voidaan nähdä ensisijaisina rikosoikeudellisiin keinoihin verrattuna.2 Rikosoikeudellinen sääntely on kuitenkin nähtävä välttämättömänä, jotta ympäristöön kohdistuvia rikkomuksia ja negatiivisia vaikutuksia voitaisiin tehokkaasti vähentää. Rikoslain (39/1889) toisen vaiheen uudistuksen hallituksen esityksen mukaan (HE 94/1993) ympäristöpolitiikan ohjauskeinoina keskeisimpinä ja ympäristön tilan kannalta vaikuttavimpia ovat hallinnolliset ja taloudelliset keinot, ja näiden ohjauskeinojen tulee olla ympäristönsuojelun lainsäädännössä ensisijaisia. Taloudellisten ja hallinnollisten keinojen täydentämiseen tarvitaan lisäksi kuitenkin rikosoikeudellista sääntelyä ja sen tehostamista.
Rikosoikeudellinen sääntely on tarpeen järjestelmän sisäisen oikeasuhtaisuuden vuoksi sekä siksi, että ympäristöä vahingoittavien tekojen tuomioiden ankaruudessa näkyy ympäristön merkitys. Tällä on merkitystä muuttaessa ja vahvistettaessa ihmisten käyttäytymisnormeja ympäristön suhteen. 3
Rikoslain toisessa uudistusvaiheessa 1990-luvun puolessa välissä uudistettiin myös ympäristörikoslainsäädäntö. Vuonna 1995 rikoslakiin luotiin pelkästään ympäristörikoksia koskeva 48 luku. Näin haluttiin korostaa ympäristöarvoja vaarantavien tekojen erityistä moitittavuutta sekä korostaa ympäristöarvojen asemaa rikosoikeudessa suojattuina oikeushyvinä.4 Rikoslain uuteen 48 lukuun sisällytettiin sellaiset ympäristörikossäännökset, joiden nojalla voitiin tuomita vankeutta. Aineellisista ympäristölaeista poistettiin vankeusuhkaiset rikkomussäännökset ja sen sijaan ympäristölakeihin on lisätty viittaussäännökset rikoslain 48 luvun säännöksiin. Sakonuhkaiset rikkomussäännökset sisältyvät edelleen erilaisiin aineellisiin ympäristölakeihin.5 Ympäristörikossäännösten tulkinnassa aineellisella ympäristölainsäädännöllä ja sen tavoitteilla on suuri merkitys.6 Rikoslain 48 luvussa on runsaasti viittauksia eri ympäristölakeihin, ja luvun tulkitseminen
1 Pirjatanniemi, s. 53
2 Rikosoikeus, s. 1407
3 He 94/1993 vp, s. 178
4 Nuotio, s. 1406
5 Kumpula, s. 1759, katso myös Nuotios, s. 1406 ja Pirjatanniemi, s.5
6 Nuotio, s. 1404
4 onkin mahdotonta ilman tutustumista aineelliseen ympäristölainsäädäntöön. Esimerkiksi rikoslain 48:1:ä on yksi rikoslain pisimmistä pykälistä, jossa viitataan mm.
ympäristönsuojelulakiin (527/2014), maa-aineslakiin (555/1981) ja maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999). Rikoslain 48 lukua voikin pitää riippuvaisena aineellisista ympäristölaeista.7 Pirjatanniemen mukaan mahdollisimman täsmällisiin rangaistus säännöksiin pääseminen vaatii sitä, että rikoslain 48 luvussa on riittävä kytkentä aineelliseen ympäristölainsäädäntöön. Rangaistavan teon on tapahduttava tällöin vastoin nimetyn lain säännöksiä tai ilman laissa edellytettyä lupaa.8 Ympäristörikostunnusmerkistöt ovat luonteeltaan avoimia tarkoittaen sitä, että osa niiden tunnusmerkistöistä määritellään muussa laissa kuin rikoslaissa. RL 48 luvun säännökset ovatkin ns. blankorangaistussäännöksiä, tällöin rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että teko on sekä rikoslain että aineellisten ympäristönormien vastainen.9
Ennen uudistusta aineellisessa ympäristölainsäädännössä oli runsaasti rangaistussäännöksiä ja järjestelmä olikin suhteellisen kattava. Ongelma oli kuitenkin se, että aineellisesta lainsäädännöstä ei eriytynyt riittävästi kaikkein moitittavammat teot erilaisten rikkomusten joukosta. Tämän vuoksi nähtiin tarpeelliseksi se, että ympäristörikossäännöksiä yhdennettiin ja sijoitettiin uusia kokoavia rikossäännöksiä ympäristörikos-luvuksi rikoslakiin. Yhtenä rikoslain kokonaisuudistuksen tavoitteena oli se, että lakiin tulisivat sellaiset rikossäännökset, joiden nojalla on mahdollista tuomita vankeutta. Aineellisissa ympäristölaeissa rikossäännökset olivat hajanaisia ja osittain päällekkäisiä sekä niiden kirjoitus oli lakiteknisesti hyvin vaihtelevaa. Hallituksen esityksessä ei myöskään nähty tarpeelliseksi määritellä rikoslain 48-luvussa yhtä yleistä ympäristön määritelmää johtuen siitä, että eri säännöksissä ympäristön eri osa-alueet painottuvat eri tavoin.10 Ennen rikoslain uudistusta ei rikoslakiin sisältynyt säännöksiä joiden ensisijainen tehtävä olisi ollut ympäristön suojeleminen, vaan ympäristöarvot saivat suojaa välillisesti säännöksissä, jossa suojeltiin esimerkiksi ihmisten terveyttä. Uudistuksessa oli tarkoitus myös poistaa
7 Nuotio, s. 1407
8 Pirjatanniemi, s. 5
9 Pirjatanniemi, s. 41, 50
10 HE 94/1993 vp, s. 178. HE:ssä ympäristöä määritellään näin: ” Laajasti ymmärrettynä ympäristö
on kaikkien ihmisen ulkopuolella olevien ilmiöiden ja materiaalin kokonaisuus. Ympäristöön kuuluvat siten vesi, ilma, maaperä sekä luonnon eliöt ja niiden muodostamat kokonaisuudet. Luonnonympäristöstä voidaan erottaa rakennettu ympäristö. Ympäristön käsitteen jaotteluissa eri osa-alueet limittyvät toinen toisiinsa.”(HE 94/1993 vp, s. 10)
5 aineellisessa ympäristölainsäädännössä olevia avoimia rangaistussäännöksiä, hajanaisuutta ja päällekkäisyyttä sekä rangaistusasteikon epäyhtenäisyyttä.11
Hallituksen esityksen mukaan rikoslakiin ympäristörikoksia koskevan luvun säätämisen lähtökohtana on ollut se, että tärkeimpiä ympäristöarvoja suojaava sääntely erotettaisiin muusta lainsäädännöstä. Ympäristörikossäännöksille rikoslakiin käytettiin pohjana muissa ympäristölaeissa olevia rangaistussäännöksiä. Tunnusmerkistöistä pyrittiin tekemään mahdollisimman tarkkoja, mutta täysin itsenäisiä ympäristörikossäännöksistä ei ole hallituksen esityksen mukaan voitu tehdä, vaan ympäristörikosten tunnusmerkistöt ovat tiivisti yhteydessä juurikin aineelliseen ympäristölainsäädäntöön niin, että rangaistavan teon täytyy tapahtua vastoin nimettyjä säännöksiä tai ilman laissa vaadittua lupaa.12
Ympäristörikoksista säädetään RL:n 48 luvussa. Lisäksi RL:n 48 a luvussa säädetään luonnonvararikoksista, kuten metsästysrikoksista. Myös aineellisesta ympäristölainsäädännöstä, kuten maa-aineslaista, löytyy rangaistussäännöksiä, jotka ovat rikkomusluonteisiin tekoihin kohdistuvia.13 Esimerkiksi maa-aineslain 17 §:ssä säädetään maa-ainesrikkomuksesta. Ympäristörikos- käsitettä on hankala tarkasti määritellä, johtuen ympäristöoikeuden laaja-alaisuudesta sekä siitä, että teot voivat olla hyvinkin erilaisia.14 Ympäristörikokset kuitenkin aina suuntautuvat fyysiseen ympäristöön, ja ympäristörikossäädökset suojaavatkin joko suoraan tai välillisesti ympäristöarvoja ja yhteisöllisiä oikeushyviä, kuten vettä ja maaperää pilaantumiselta ja negatiivisiltä muutoksilta.15 Ympäristörikossäännöksillä turvataan myös luonnon ja ympäristön lisäksi ihmisten terveyttä ja hyvinvointia, sekä luonnonvarojen riittävyyttä seuraaville sukupolville.16
11 HE 94/1993 vp, s. 180–181
12 HE 94/1993 vp, s. 181
13 Ympäristöministeriön raportteja 16/2015, s. 8
14 Nissinen, s. 622-623
15 Ympäristöministeriön raportteja 16/2015, s. 8, Nissinen, s. 621, Nuotio, s. 1403
16 Nuotio, s. 1403
6 Erilaisia oikeushyviä17 pyritään suojelemaan sekä aktiivisia tekoja vaativien rikosten suhteen sekä myös sellaisia rikoksia tai loukkauksia vastaan, joiden syynä on vain tekijän passiivisuus. Puhuttaessa teoista, jotka johtuvat passiivisuudesta on kyse laiminlyöntivastuusta. Ympäristörikoksissa usein on kyseessä velvollisuuksien laiminlyönnistä, ja usein juurikin epävarsinaisia laiminlyöntirikoksia koskevat kysymykset.
Epävarsinainen laiminlyöntivastuu tulee kyseeseen tilanteissa, jossa rikostunnusmerkistön edellyttämä seuraus voi toteutua sekä aktiivisella tekemisellä että laiminlyönnillä.
Tällaisessa tilanteessa vastuu laiminlyönnistä syntyy vain, jos tekijällä olisi ollut oikeudellinen velvollisuus toimia. Aineellisissa ympäristölakisäännöksissä on usein asetettu toiminnanharjoittajalle jokin velvollisuus toimia aktiivisesti erilaisissa tilanteissa tietyllä tavalla.18 Ympäristörikokset ovat suhteessa muihin rikoksiin harvinaisia ja niiden tutkinta vaatii viranomaisilta erityistä asiantuntemusta, joka saattaa esitutkintaviranomaiselta puuttua. Vaikka ympäristörikoksia tulee harvoin tuomittavaksi, ei voida sanoa, ettei niitä tehtäisi enemmän.19 Esimerkiksi kaikkien laittomien kaatopaikkojen ilmitulo saattaisi vaatia mahdottoman laajaa metsien läpikäymistä.
Rikoslain 48 luvussa luetellut rikosnimikkeet ovat seuraavat; ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, ympäristörikkomus, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos ja törkeä luonnonsuojelurikos sekä rakennussuojelurikos (RL 48:1-6). Rikoslain 48 a luvussa säädetyt luonnonvararikokset ovat metsästysrikos ja törkeä metsästysrikos, kalastusrikos, metsärikos, laiton Etelämanneralueen mineraaliesiintymään kajoaminen, puutavararikos, laittoman saaliin kätkeminen ja törkeä laittoman saaliin kätkeminen (RL 48a:1-4). Tässä tutkielmassa en käsittele enempää luonnonvararikoksia.
Ympäristörikoksista törkeä ympäristön turmeleminen ja törkeä luonnonsuojelurikos ovat sellaisia mistä on tuomittava vankeutta, mutta muista myös sakko on mahdollinen. Jos rikos
17 Oikeushyvien suojelun periaatteen mukaan rikossäännöksille tulee aina voida löytää perusta jonkin yleisesti tärkeäksi koetun intressin suojaamisessa. Periaatteen mukaan kriminalisoinnista on luovuttava, jos sillä ei kyetä suojaamaan mitään oikeushyvää. Hirvonen, s. 8
18 Pirjatanniemi, s. 53–54
19 Leppänen, s. 429, katso myös Pirjatanniemi, s. 7
7 on tehty ulkomaiselta alukselta talousvyöhykkeellä20, ei teosta saa tuomiota kuin vain sakkoa (RL 48:10). Vuonna 2014 kirjattiin ympäristörikoksia yhteensä 423 kappaletta. Suurin osa näistä oli ympäristörikkomuksia sekä ympäristön turmelemisia. Törkeitä ympäristön turmelemisia Suomessa esiintyy noin 5-10 kappaletta, eli suhteessa muihin ympäristörikosnimikkeisiin hyvin vähän.21
Ympäristörikosten ilmituloon liittyy usein jonkinlainen ympäristövaurio, esim. jollain alueella liikkuvat ulkopuoliset henkilöt löytävät laittoman kaatopaikan.22 Ahosen, Kerppilän ja Pirjantanniemen artikkelissa ”Ilmoittaako vai Eikö? Arvioita kunnan ympäristöviranomaisen ilmoituskynnyksestä ympäristörikosjutuissa” vuodelta 2003 kerrotaan ympäristörikosten tulevan ilmi kahden eri pääasiallisen väylän kautta. Isoin osa (69 %) ympäristörikoksista tulee ilmi naapureiden, kuntalaisten ja ohikulkijoiden tekemän ilmoituksen perusteella. Ympäristöviranomaisten tekemien omien havaintojen perusteella tulee myös ilmi isohko osa rikoksista (24%).23 Myös erilaisissa ympäristörikoksissa voi olla hyvinkin paljon eroa ilmitulon todennäköisyydessä.24
2.2. Erilaiset ympäristörikokset 2.2.1 Ympäristön turmeleminen
Rikoslain 48-luvun perusrikoksena voidaan pitää 1§:ssä säädettyä ympäristön turmelemista.
Säännös korvasi useissa eri ympäristölaeissa olleita säännöksiä, joissa kriminalisoitiin ympäristöön kohdistuvia pilaamis- ja muuttamisluonteisia tekoja.25 RL 48:1 §:ssä kriminalisoidaan ympäristön pilaaminen. Säännöksen teon kuvaus on väljä.26 Teko voidaan tehdä joko aktiivisesti tai laiminlyömällä jokin velvollisuutensa. Hallituksen esityksen mukaan turmelemisen tekotavoista saattaminen ja päästäminen viittaavat lähtökohtaisesti aktiiviseen tekotapaan, ja jättäminen laiminlyöntiin.27 Rangaistavia ovat teot, joilla
20 Suomen talousvyöhyke käsittää Suomen aluevesiin välittömästi liittyvän merialueen, jonka ulkoraja määräytyy Suomen vieraiden valtioiden kanssa tekemien sopimusten mukaisesti ja jonka ulkorajan sijainti osoitetaan valtioneuvoston asetuksella, Laki Suomen talousvyöhykkeestä 1058/2004, 1§
21 Ympäristöministeriön raportteja 16/2015, s. 9
22 Nissinen, s. 623
23 Ahonen – Kerppilä – Pirjatanniemi, s. 366
24 Leppänen, s. 431–432
25 HE 94/1993 vp, s. 181
26 Nuotio, s. 1408
27 HE 94/1993 vp, s. 186
8 saastutetaan, liataan tai roskataan ympäristöä. Myös teot, jotka ovat omiaan aiheuttamaan pilaantumisen tai saastumisen vaaraa taikka vaaraa terveellisyydelle ovat rangaistavia.28 Varsinais-Suomen KO:n päätöksessä käsiteltiin sitä oliko kyseessä ympäristön turmeleminen vai maa-ainesrikkomus.
Varsinais-Suomen KO R 14/2820, t. 14/146524 Tapauksessa on pohdittu sitä ovatko vastaajat syyllistyneet ympäristön turmelemiseen RL 48:1.3:n mukaisesti vai MAL 17§:n mukaisesti maa-ainesrikkomukseen. Vastaajat eivät ole noudattaneet luvan määräyksiä alimmasta ottotasosta, merkinnöistä alueella ja soraa on otettu silloin kun lupa ei ole ollut voimassa. Alin ottamistaso on alitettu usean vuoden ajan. Alue sijaitsee 2.luokan vedenottoalueella, ja syyttäjän mukaan vastaajien toiminta on ollut omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista.
KO:n mukaan vastaajat ovat syyllistyneet maa-ainesrikkomukseen. KO:n mukaan ympäristön turmelemisen tai maa-ainesrikkomuksen tunnusmerkistön täyttymiseksi riittää tahallisuuteen todennäköisyys tahallisuus, joka tarkoittaa sitä, että tekijän täytyy mieltää varsin todennäköiseksi se, että hän harjoittaa luvanvaraista toimintaa ilman lupaa tai ylittää luvassa sallitut päästöt. Vastaajat ovat tienneet että soranotto on luvanvaraista toimintaa. Todisteiden mukaan pohjavedelle ei ole aiheutunut mitään vahinkoa ja ympäristönsuojelupäällikön mukaan alue on maisemoitu moitteettomaan kuntoon. RL 48:1.3:n mukaan rangaistavuuden edellytyksenä on se, että toiminta on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista. KO katsoo, että koska tapauksessa ei ole selvitetty milloin sora on otettu yli sallitun ottamistason, selvitysten perusteella ympäristön pilaantumista ei ole havaittu sekä maisemoinnin takia, teko ei vakavuusasteeltaan täytä ympäristön turmelemisen kriteereitä, vaikka tekoaika on ollut pitkä. Soranottoluvassa määrättyjä velvollisuuksia on kuitenkin laiminlyöty ja sen takia vastaajat on tuomittu lieviin sakkorangaistuksiin maa-ainesrikkomuksesta.
RL 48:1.3 säädetään ympäristön turmelemisesta muuttamalla. Momentissa säädetään rangaistus ympäristön muuttamisesta muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, vastoin maankäyttö- ja rakennuslakia, vesilakia, maa-aineslakia tai Saimaan ja Vuoksen juoksutusääntöä, tai näiden nojalla annettua säännöksiä, yleistä tai yksittäistapausta
28 Kumpula, s. 1760
9 koskevaa määräystä taikka kaavaa tai lupaa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista. Momentissa viitataan maa-aineslakiin, ja esimerkiksi luvaton tai luvanvastainen soranotto voi olla ympäristön turmelemista muuttamalla.29 Maa-aineksien ottoon liittyvät ympäristön turmelemistapaukset ovat siis ympäristön turmelemista nimenomaan muuttamalla.
Rangaistus RL 48:1.3 nojalla vaatii sitä, että toiminta on jo aloitettu. Muutosta ympäristöön ei ole kuitenkaan tarvinnut vielä ainakaan laaja-alaisesti tapahtua, jotta rikoksen tunnusmerkit täyttyvät. Riittää, että aloitettu toiminta on ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön huonontumisen vaaraa muuttamalla.30 Ympäristön huonontumisella tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi luonnon toimintojen haitallista muuttumista, maisemankuvan turmeltumista, ympäristön viihtyisyyden turmeltumista, ympäristön viihtyisyyden vähenemistä ja muita vastaavia muutoksia ympäristössä.31 Ympäristön turmelemista muuttamalla aiheuttava teko tai laiminlyönti on oltava sellainen, että se on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa ympäristön muuttumista. Jos teko ei täytä ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista, teko voi tulla rangaistavaksi RL 48:3:n mukaisena ympäristörikkomuksena tai maa- ainesrikkomuksena. Teot jotka muuttavat ympäristöä niin vähän, ettei voida puhua ympäristön pilaantumiseen rinnastettavasta muuttumisesta 3 momentissa tarkoitetulla tavalla sulkeutuvat säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle.32 Ympäristörikkomuksesta ja maa-ainesrikkomuksesta kerron lisää myöhemmin kappaleissa 2.2.4 ja 2.2.5. Seuraavissa oikeustapauksissa on kyse ympäristön turmelemisesta ja maa-ainesrikkomuksista.
Etelä-Pohjanmaan KO R 14/1215, t. 14/136625 Kyseisessä tapauksessa vastaaja tuomittiin sakkoihin ympäristön turmelemisesta ja maa-ainesrikkomuksesta. Ympäristön turmelemiseen vastaaja on syyllistynyt ottaessaan maa-aineksia 1-luokan pohjavesialueelta. Vastaaja on käsitellyt alueella voitelu- ja polttoöljyä siten, että mineraalipohjaista voiteluöljyä on päässyt maaperään. Lisäksi vastaaja on jättänyt ottoalueelle neljä 20 litran öljyastiaa, joista on ainakin yhdessä ollut sisällä kaasu- ja voiteluöljyä. Teko on ollut omiaan aiheuttamaan maaperän ja pohjaveden pilaantumista. Maa-ainesrikkomukseen vastaaja syyllistyi ottamalla maa-aineksia kotitarveottona kiinteistöltään, ja on laiminlyönyt ilmoittaa kotitarveotosta
29 Ympäristöoikeus, s. 1765
30 Nuotio, s. 1414, katso myös HE 94/1993 vp, s. 192
31 HE 94/1993 vp, s. 192
32 Nuotio, s. 1414, katso myös HE 94/1993 vp, s. 192
10 valvontaviranomaiselle, vaikka kyseiseltä kiinteistöltä on otettu maa-aineksia enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä.
Etelä-Pohjanmaan KO R 16/692, t. 16/135763 Tapauksessa yksi vastaajista tuomittiin maa- ainesrikkomukseen ja kaksi muuta vastaajaa ympäristön turmelemiseen. Ympäristön turmelemiseen vastaajat syyllistyivät rikkomalla maa-ainesluvan ehtoja. Alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, Luvan ehtoina on ollut että alin ottamistaso saa olla +83,50 kuitenkin siten, että joka tilanteessa pohjaveden yläpuolelle jää vähintään 4 metrin suojakerros. Lisäksi vastaajien on täytynyt tarkkailla pohjaveden pinnan tasoa ja raportoida tarkkailutulokset neljä kertaa vuodessa ympäristökeskukselle. Alueella alin ottotaso on alitettu yhteensä 2300 neliömetrin alueella, eikä pohjaveden päällä ole ollut luvassa määrättyä suojakerrosta. Myöskään tarkkailuja ja raportointeja ei ole tehty. Toiminta on ollut omiaan aiheuttamaan pohjaveden pilaantumisriskin. Riskiä on kasvattanut se, että alue on ollut vuosia lupamääräysten vastaisessa tilassa. Maa-ainesrikokseen vastaaja on tuomittu, koska kiinteistöillä on suoritettu maa-ainesten ottamista, vaikka aloituskatselmuksia ei ole pidetty, vakuuksia ei ole asetettu eikä pohjaveden pinnan tasoa oltu tarkkailtu eikä tuloksia raportoitu.
Nämä kaikki olivat maa-aineslupien edellytyksiä.
Vastaajat ovat tunnustaneet menetelleensä teonkuvauksessa kerrotulla tavalla ja myöntäneet syytteen oikeaksi. KO on käyttänyt tapauksessa lievennettyä rangaistusasteikkoa, koska tekijät ovat myötävaikuttaneet rikoksen selvittämiseen. Lievennytystä rangaistusasteikosta säädetään niin, että tekijälle saa tuomita enintään 2/3 säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. KO katsoo, että ilman tunnustamisoikeudenkäynnin tarkoittamaa myötävaikutusta olisi vastaajat tuomittava 40 päiväsakkoon ympäristön turmelemisesta ja 15 päiväsakkoon maa- ainesrikkomuksesta. Lievennettyä rangaistusasteikkoa noudattamalla KO on tuominnut vastaajat 1 päiväsakkoon. Vastaajien tuloilla ympäristön turmelemisesta tuli maksettavaa 45 euroa ja maa-ainesrikkomuksesta 52 euroa.
RL 48:1.3 täydentää 1 momenttia. Useat ympäristöä pilaavat toimet aiheuttavat samalla ympäristön haitallista muuttumista, mutta toisaalta on mahdollista, että ympäristö muuttuu
11 haitallisesti, mutta ympäristö ei varsinaisesti pilaannu.33 Rangaistavan ympäristön muutoksen aiheuttamisessa on kyse siitä, että ympäristöön kajotaan toiminnalla, jossa ympäristöolosuhteita muutetaan muulla kielletyllä tavalla kuin pilaamisluonteisilla teoilla, kuten päästämällä ympäristömyrkkyä pohjaveteen.34
RL 48:1 on tiiviissä yhteydessä aineelliseen ympäristölainsäädäntöön. Ympäristön turmelemista koskeva säännös on ymmärrettävissä vain ympäristölainsäädännön kautta, ja rangaistavuuden edellytyksenä onkin, että ympäristön turmeltumista aiheuttava teko on aineellisen ympäristölainsäädännön, tai sen nojalla annetun säännöksen tai lupamääräyksen vastainen. Kaikki ympäristön pilaaminen ei ole ympäristön turmelemista. Jos toiminta on saanut ympäristöluvan, ja toiminnassa pysytään lupamääräysten asettamissa rajoissa, ei siitä aiheutunut pilaantuminen täytä ympäristön turmelemisen edellytyksiä.35
Ympäristön turmeleminen on vaarantamisrikos.36 Rangaistukseen johtavan teon tulee siis olla luonteeltaan sellainen, että se on vaaraa aiheuttava. Teon tulee olla omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, roskaantumista tai vaaraa terveydelle. Jotta ympäristön turmelemisen tunnusmerkistö täyttyy, ei edellytetä sitä, että ympäristölle on syntynyt konkreettinen vaaratilanne, vaan riittää, että vaaran mahdollisuus on varteenotettava. Teon tunnusmerkistön täyttyminen siis aikaistuu. Teon vakavuuden harkinnassa otetaan huomioon se, miten suuren vaaratilanteen teko on aiheuttanut.37 Hallituksen esityksen mukaan säännöksessä vaaralla tarkoitetaan sekä ympäristöön kohdistuvaa varaa, että ihmisille suoraan tai välillisesti aiheutuvia terveydellisiä riskejä. Ihmisten terveyteen kohdistuvan haitan tulee johtua ympäristöön kohdistuvan vaikutuksen kautta.38
Ympäristön turmelemiseen syyllistyessä edellytetään, että tekoon tai laiminlyöntiin on syyllistytty tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Tahallisuus tai törkeä huolimattomuus koskee niin ympäristön turmelemisen perustekomuotoa sekä 3. momentissa
33 HE 94/1993 vp, s. 190
34 HE 94/1993 vp, s. 191
35 Kumpula, s. 1765
36 HE 94/1993 vp, s. 189
37 Nuotio, s. 1413, HE 94/1993 vp, s.189
38 HE 94/1993 vp, s. 189
12 säädettyä ympäristön turmelemista muuttamalla.39 Tahallisuuden tai törkeän huolimattomuuden vaatimus tarkoittaa sitä, että ympäristön turmelemiseen syyllistyneen on täytynyt tuntea tekonsa lainvastaisuus tai laiminlyödä olennaisella tavalla näiden tekijöiden huomioon ottaminen tai selvittäminen. Anne Kumpulan mukaan tämän takia ympäristön turmelemisasioissa on merkitystä myös ennaltavarautumisperiaatteella, huolellisuusperiaatteella ja selvilläolovelvollisuudella.40. Näiden periaatteiden alaan kuuluu mm. velvollisuus tuntea harjoitettuun toimintaan liittyvät ympäristövaikutukset, riskit ja haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisemis- ja vähentämismahdollisuudet. Nämä periaatteet vaikuttavat törkeän huolimattomuuden arviointiin. Jos periaatteita ei ole noudatettu, ne voivat toimia ankaroituvina perusteina.41 Etelä-Savon KO:n päätöksessä on pohdittu vastaajien tuottamusta ja sitä miten se arvioidaan. Syyte on koskenut ympäristön turmelemista.
Etelä-Savon KO R 15/301, t. 16/127977 Kyseisessä tapauksessa vastaajia on syytetty ympäristön turmelemisesta ja vaadittu menettämisseuraamusta. Syyttäjän mukaan aineksia on otettu vastoin maa-aineslupaa, alittamalla alin sallittu ottotaso, ja ilman vesilain edellyttämää lupaa. KO on hylännyt syytteen ja muut vaatimukset syyteoikeuden vanhentumisen takia.
KO on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi lausua vastaajien tuottamuksesta ja sen arvioimisesta.
Vastaajina ovat olleet yhtiön hallituksen puheenjohtaja, yhtiön B toimitusjohtaja ja myöhemmin yhtiö A:n aluejohtaja. KO lausuu, että ympäristön turmelemisen syyksiluettavuus edellyttää, että tekoon on syyllistytty tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Tekijän on tullut tuntea menettelynsä vaarallisuus tai lainvastaisuus tai ainakin olennaisella tavalla laiminlyödä tällaisten seikkojen selvittäminen. Arviontiin vaikuttaa myös asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. KO:n mukaan asemaan perustuvan
39 Nuotio, s. 1414, HE 94/1993 vp, s. 189, 191
40 Ennaltavarautumisperiaate on SEUT:ssa määritelty. Unionin ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen periaatteelle sekä periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä, ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava.
(Precautonary principle), SEUT, 191 artikla, kohta 2. Varovaisuus- ja huolellisuus periaate on määritelty YSL:n 20 §:ssä: Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että
menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen.;
Selvilläolovelvollisuus määritellään YSL:n 6 §: Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista.
41 Kumpula, s. 1765
13 vastuun lähtökohtana on toimijan organisaatio ja laillinen asema tässä organisaatiossa. Ylin johto eli toimitusjohtaja ja yhtiön hallitus vastaavat lähtökohtaisesti siitä, että yhtiön toiminnassa otetaan huomioon oikeudelliset velvoitteet ja että esimerkiksi tarvittavat luvat on hankittu. Keskijohdon vastuulla taas on esim. ohjeiden noudattamisen valvonta. KO:n mukaan vastaajien tuottamusta arvioidessa olennaista on se, onko heidän asemissaan täytynyt tietää, että yhtiöiden maa-ainesten ottamistoiminnassa on rikottu voimassa olevaa ottolupaa siten, että maa-aineksia on otettu luvan mukaisen enimmäissyvyyden alapuolelta.
Hallituksen puheenjohtajana toimineen vastaajan osalta KO toteaa, ettei hän ole menetellyt syytteessä kuvatusti törkeän huolimattomasti eikä ole rikkonut häneltä edellytettävää valvontavelvollisuutta. Hallitus on kokoontunut 4-5 kertaa vuodessa, ja kokouksissa on käsitelty esim. yrityksen budjettia, lupa-asiat ovat kuuluneet yhtiön toimitusjohtajan tehtäviin eikä niitä ole tuotu hallituksen käsittelyyn. Luvan kokonaisottomäärää ei ole ylitetty. Yhtiöllä on ollut yhtiön juoksevista asioista vastaava toimitusjohtaja, jonka tehtäviin on kuulunut vastata yhtiön lupa-asioista ja voimassa olevien lupaehtojen noudattamisesta. Pelkästään se, että yhtiö on hakenut maanalaista ottamista koskevaa lupaa, ei osoita että yhtiön hallituksen puheenjohtajan olisi pitänyt tietää voimassa olevan luvan lupaehtojen rikkomisesta. Kun kokonaisottomäärääkään ei ole ylitetty, ei KO:n mukaan ole esitetty sellaisia seikkoja joiden mukaan vastaajan, joka toimi hallituksen puheenjohtajana, olisi pitänyt tietää alimman ottotason alittamisesta.
Yhtiön toimitusjohtajana ja myöhemmin aluejohtajana toimineen vastaajan asema on ollut sellainen, että hän on lähtökohtaisesti vastannut lainsäädännön ja lupaehtojen noudattamisesta maa-ainesten ottotoiminnassa. KO:n mukaan asemaan perustuvan vastuun lisäksi on lisäksi kuitenkin selvitettävä se onko vastaaja olennaisella tavalla laiminlyönyt tehtäväänsä liittyvän valvontavelvollisuuden lupaehtojen noudattamiseen liittyvien seikkojen selvittämisen ja huomioon ottamisen. Vastaaja on kertonut, että yhtiöllä B on ollut parikymmentä maa-ainesten ottoaluetta. Kun hän on vastaanottanut toimitusjohtajan tehtävän, on hän olettanut että lupa- asiat ovat kunnossa. Hän on tarkistanut lupien mukaiset ottomäärät ja verrannut niitä otettuihin määriin. Kyseessä olevasta alueesta, ei ole vastaajan mukaan hänen aikanaan otettu kuin varastokasoista ja mistään ei ollut tullut hänen tietoonsa ettei lupaehtoja olisi noudatettu.
Vastaajan toiminta-aikana ottomäärät ovat siis olleet huomattavan vähäiset ja luvan mukaista kokonaisottomäärää ole ylitetty. KO:n mukaan vastaajan edellyttämä huolellisuus ja toimimisvelvoite ei ole pitänyt sisällään enempää kuin miten hän on tehtävässään toiminut, eikä ole näin ollen menetellyt syytteessä väitetyn tavoin törkeän huolimattomasti.
14 2.2.2 Ympäristön törkeä turmeleminen
Ympäristön törkeästä turmelemisesta säädellään RL 48:2:ssä. Törkeän ympäristön turmelemisessa rikoksen tekotavat ovat samat kuin RL 48:1:ssä. Vuoden 2016 alussa törkeää ympäristön turmelemista koskevaan säännökseen lisättiin kaksi ankaroittamisperustetta.
Vanhassa RL 48:2:ssä oli perusteena se että rikos tehdään RL 48:1:ssä tarkoitetun menettelyn johdosta saadun viranomaisen määräyksestä tai kiellosta huolimatta. Se kuitenkin poistettiin uudistuksessa.42 Vanhassa 2 kohdassa tarkoitetut tilanteet sisältyvät hallituksen esityksen mukaan olennaisilta osiltaan uuteen 3 kohdan suunnitelmallisuus- säännökseen. Tämä muutos on ollut teknisluonteinen, eikä sillä ole ollut tarkoitus muuttaa säännöksen asiallista soveltamisalaa, vaan vastoin viranomaisen määräystä tai kieltoa toimiminen johtaa asiallisesti yhtä ankaraan seuraamukseen kuin ennenkin.43 Ensimmäinen peruste törkeälle ympäristön turmelemiselle on se, että turmelemisesta aiheutuu ympäristölle tai terveydelle suurta vahinkoa tai vaaraa.44 Vahingon ja vaarallisuuden vakavuutta arvioidaan säännöksen mukaan vahingon pitkäaikaisuudella, sen ulottuvuuden laajuudella sekä muiden seikkojen mukaan (RL 48:2.1 kohta 1). Hallituksen esityksen mukaan vahingon pitkäaikaisuudelle ei voida asettaa tarkkoja määräaikoja, mutta vahingon on kuitenkin oltava luonteeltaan sen verran pysyvä, ettei kyseessä voida katsoa olevan vaikutuksiltaan pian ohimenevästä tapahtumasta. Pitkäaikaisuus viittaa hallituksen esityksen mukaan, useiden kuukausien tai jopa vuosien ajan jatkuviin tai pysyviin vahinkoihin.45 Ympäristöä turmelevan teon ulottuvuuden laajuudella taas tarkoitetaan sitä, että toiminta uhkaa ympäristöä esimerkiksi maantieteellisesti laajalla alueella, tai useita ihmisiä vaaralle alttiiksi saattaen. Säännöksessä viitataan myös muihin seikkoihin. Nämä muut seikat rinnastetaan vahingon pitkäaikaisuuteen ja laajaan ulottuvuuteen. Muut seikat voivat tarkoittaa poikkeuksellisia tilanteita, joissa ympäristöä turmeleva toiminta jostakin erityisestä seikasta johtuen ansaitsee tavallista ankaramman arvioinnin. Esimerkkinä tällaisesta seikasta hallituksen esityksessä esitetään tilanne, jossa arvokas soraharjualue tuhotaan täysin soraa ottamalla.46
42 HE 55/2015 vp, s. 9, 18
43 HE 55/2015 vp, s. 20
44 Kumpula, s. 1766
45 HE 94/1993 vp, s. 192–193
46 HE 94/1993 vp, s. 193
15 Vanhan 2 kohdan (viranomaisen käskyn tai kiellon vastaisesti toiminen) tilalle tuli kohta jossa säädetään siitä, että törkeästä ympäristön turmelemisesta tuomittaisiin, jos ympäristön turmelemisessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Hallituksen esityksen mukaan tätä perustetta käytetään myös muissa törkeää rikoksen tekomuotoa koskevissa säännöksissä, kuten esim. törkeässä metsästysrikoksessa.47 Ympäristörikoksissa tavoitellaan usein taloudellista hyötyä, ja aineellinen ympäristölainsäädäntö sisältää useita velvoitteita, joista aiheutuu toiminnanharjoittajalle kustannuksia.48 Hallituksen esityksessä korostetaan sitä, että mitä suurempaa taloudellista hyötyä rikoksella on pyritty saavuttamaan, sitä törkeämpänä rikosta on pidettävä. Hyödyn tulisi kuitenkin olla huomattava, jotta rikos arvioitaisiin törkeäksi.
Hallituksen esityksen mukaan ei voida kuitenkaan antaa yksiselitteistä arvioita siitä, mikä on huomattavaa taloudellista hyötyä, vaan se tulisi arvioida tapauksen mukaan, ja verrata tapausta tavanomaiseen hyötyyn mikä samanlaisesta rikoksesta yleensä saataisiin. Myös pelkkä hyödyn tavoittelu riittää. Taloudellisen hyödyn ei tarvitsi olla toiminnasta saatua voittoa, vaan rikoksen teon myötä säästyneet kustannukset ovat myös hyötyä.49
RL 48:2 3 kohdan mukaan ympäristön turmeleminen katsottaisiin törkeäksi, jos rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja se on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Hallituksen esityksen mukaan rikos voidaan katsoa törkeäksi, jos se on tehty niin laajamittaisesti ja järjestelmällisesti, että teko osoittaisi erityistä suunnitelmallisuutta. Rikos on erityisen suunnitelmallinen silloin, kun rikoksen toteuttamiseksi on tehty laajoja valmisteluja tai sen ilmituloon välttämiseen tähtääviä etukäteisjärjestelyjä. Hallituksen esityksessä rikoksen suunnitelmallisuutta osoittaviksi esimerkiksi on annettu mm. se, että viranomaisia johdetaan harhaan ilmoittamalla virheellisiä tietoja. Myös usean rikoksentekijän yhteistoiminta voi osoittaa suunnitelmallisuutta. Toimintaan täytyisi kuitenkin kuulua jonkinlainen etukäteissuunnitelma. Se ei riitä, että useat henkilöt päättävät toimia yhdessä spontaanissa tilanteessa.50
47 HE 55/2015 vp, s. 18
48 HE 55/2015 vp, s. 18, katso myös Nissinen, s. 623
49 HE 55/2015 vp, s. 18–19
50 HE 55/2015 vp, s. 19–20
16 Jotta rikos olisi törkeä ympäristön turmeleminen, tulee rikoksen olla kokonaisuutena arvostellen törkeä.51 Törkeä ympäristön turmeleminen edellyttää joko tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta.52 Seuraavassa oikeustapauksessa Joensuun KO on tuominnut vastaajan törkeästä ympäristön turmelemisesta.
Joensuun KO R 09/226, Tuomio 09/573 Tapauksessa vastaaja tuomittiin törkeästä ympäristön turmelemisesta 10 kuukauteen ehdollista vankeutta. Kyseessä oli laajamittainen ja pitkäaikainen toiminta. Vastaaja on valittanut päätöksestä Itä-Suomen HO:een, muttei HO ole muuttanut KO:n tuomiota. Maa-ainesten ottoalue sijaitsee 1-luokan pohjavesialueella ja valtakunnallisella harjujen suojelualueella sekä osittain Natura 2000-suojelualueella. Vastaaja on maa-ainesten ottoalueella ottanut maa-aineksia määrätyn ottoalueen rajat ylittäen, siten että maa-aineksia on ottoalueen ulkopuolelta otettu 73 960 kuutiometriä, josta 7 010 kuutiometriä on ulottunut ottoaluetta sivuavalle Natura 2000-alueelle. Ottamista on myös jatkettu lupa-ajan päättymisen jälkeen. Vastaaja on myös laiminlyönyt toistuvasti alinta sallittua ottamistasoa ilmaisevien korkomerkintöjen tekemisen ottamisalueella lupamääräysten mukaisesti, jonka takia pohjaveden suojaksi jätetty maakerros on ollut riittämätön. Tämä asia on todettu jo aikaisemmassa tarkastuksessa, ja se on määrätty korjattavaksi, jota vastaaja ei ole tehnyt.
Ottotoiminnan loppuvaiheessa maakerroksen paksuus on ollut paikoin 1,05- 1,84 metriä, lupaehtojen 4 metrin sijasta. Maakerroksen vähäisyyden takia on ollut vaara pohjaveden pilaantumiselle. Vastaaja on myös laiminlyönyt järjestää maa-ainesten oton niin, että esiintymää olisi hyödynnetty säästeliäästi ja taloudellisesti ja että ottamisen vaikutus olisi jäänyt mahdollisimman vähäiseksi maisemakuvaan ja luontoon. Vastaaja ei ole noudattanut maa-ainesten oton vaiheistamismääräyksiä eikä ole toteuttanut maisemointia. Maisemoinnista ja vaiheistamisesta vastaaja on saanut aikaisemmin huomautuksia. Alueella on myös laiminlyöty velvollisuus suorittaa täytöt aikaisemman luvan vastaisesti kaivetuilla alueilla, sekä ottoalueella sijaitsevan suppa-alueen luonnonvaraiseksi jättäminen. Suppa-alueen jättämiseen luonnonvaraiseksi oli lupahakemuksessa nimenomaisesti sitouduttu. Lisäksi vastaaja on laiminlyönyt huolehtia siitä, että toiminnassa tarvittavien polttoaineiden, koneiden ja laitteiden säilytyspaikat olisi sijoitettu kaivuualueen ulkopuolelle asianmukaisilla suojuksilla varustettuina, ja ainakin yhdestä kaivuualueella olleesta murskaimesta on valunut öljyä maahan.
51 Säännöksessä ei ole selvitetty sitä, millaisia seikkoja tulee ottaa huomioon kokonaisarvostelussa.
Kokonaisarvostelussa lieventävänä asianhaarana voi kuitenkin olla esimerkiksi se, että toiminnanharjoittaja pyrkii selvittämään asiaa tai vähentämään ympäristövaikutuksia (Rikosoikeus, s. 1418).
52 Nuotios, s. 1766
17 KO:n mukaan vastaaja on osaksi tahallaan, osaksi törkeästä huolimattomuudesta menetellyt ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön mukaisesti. Vastaajan teko on ollut omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista.
Pohjaveden vaarantaminen alimman ottotason alittamisella, jälkitoimenpiteiden laiminlyönnin ja polttoaineiden huolimaton käsittely ovat olleet pohjaveden muuttamiskiellon vastaista ja omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista ja vaaraa terveydelle. KO:n mukaan rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Maa-ainesten lupaehtojen vastainen ottaminen on aiheuttanut myös maa-aineslain mukaisten merkittävien luonnon kauneusarvojen tuhoutumista. Törkeästä ympäristön turmelemisesta lievin rangaistus on vankeus 4 kuukauden ajaksi. KO on tuomiossaan todennut, että koska toiminta on ollut laajamittaista ja vakavaa sekä aiheuttanut vahinkoa ja vaara, yleinen lainkuuliaisuus edellyttää, ettei rangaistus voi olla lähellä asteikon alapäätä.
2.2.3 Ympäristön tuottamuksellinen turmeleminen
Ympäristön tuottamuksellisesta turmelemisesta säädetään RL 48:4:ssä. Säännöksen tavoitteena on kattaa sellaiset tilanteet, joissa huolimattomuudesta53 aiheutetaan ympäristölle samanlainen vakava seuraus tai sen vaara, kuin törkeässä ympäristön turmelemista koskevassa säännöksessä. RL 48:4:sta voidaan soveltaa silloin kun syyksiluettavuuden edellytys ei täyty, ja näin ollen vakavan ympäristövahingon tai – vaaran aiheuttaminen tulee useammin rangaistavaksi myös tuottamuksellisina. Tämä vahvistaa hallituksen esityksen mukaan ympäristöarvojen rikosoikeudellista suojaa. Jotta säännöstä voidaan soveltaa, tulee ympäristöön kohdistuvan toiminnan aiheuttaa vahinkoa tai konkreettista, lähellä ollutta, varaa ympäristölle tai terveydelle.54 Tuottamuksellista ympäristön turmelemista on säännöksen mukaan myös ympäristön haitallinen muuttuminen, kuten esimerkiksi maa-aineslain säännöksien vastaisesti toimiminen (RL 48:4.1 kohta 1).
53 Tunnusmerkistössä tarkoitettu tuottamus on Pirjatanniemen mukaan ns. normaalia huolimattomuutta. Lievä tuottamus ei anna perusteita rangaista tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta. Pirjatanniemen mukaan rikosoikeudellisessa järjestelmässä on tilaa myös inhimilliselle erehdykselle (Pirjatanniemi, s. 115).
54 HE 94/1993 vp, s. 195
18 2.2.4 Ympäristörikkomus
Ympäristörikkomuksesta säädellään RL 48:3:ssä. Ympäristörikkomuksesta tuomitaan, jos ympäristölle aiheutunut turmeltuminen on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, kun otetaan huomioon ympäristölle tai terveydelle aiheutunut vaaran tai vahingon vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat (RL 48:3.1). Ympäristörikkomus-säännös edustaa ympäristörikosten kolmiportaisen törkeysasteen lievintä rangaistusta. Muita seikkoja, jotka voivat vaikuttaa siihen että rikos arvioidaan ympäristörikkomukseksi, voivat olla hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi se, että rikollinen teko on tehty ajattelemattomasti ja hyötyä tavoittelematta sekä se, että ympäristövahinkoja on ryhdytty oma-aloitteisesti korjaamaan.55
Satakunnan KO R 13/1902, t. 13/129737 Tapauksessa vastaajaa syytetään ympäristörikkomuksesta. Vastaaja on jättänyt noudattamatta YSL:n nojalla annettuja määräyksiä siitä, että kiviaineksen tilapäistä murskaustoimintaa saa tehdä melun ja tärinän takia, arkipäivisin kello 7-19 välisenä aikana, ja että murskauksessa syntyvän pölyn leviäminen on estettävä kastelemalla tai suojaamalla seulastot ja muut merkittävät pölynlähteet, sekä että murskausjakson aloittamisesta täytyy ennakkoon ilmoittaa kohteen rajanaapureille. KO:n mukaan vastaaja on syyllistynyt YSL:n rikkomiseen huolimattomuudesta noudattaa annettuja määräyksiä. Vastaaja on helatorstaina murskannut kiviainesta ja jättänyt ilmoittamatta kaikille rajanaapureille toiminnasta. KO:n mukaan on jäänyt näyttämättä toteen, ettei vastaajalla olisi ollut kastelumenetelmä käytössä pölyn leviämisen estämiseksi. KO on kuitenkin jättänyt RL:6:12 nojalla vastaajan rangaistukseen tuomitsematta, koska rikosta on vastaajan syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.
Syyksiluettavuuden aste on ympäristörikkomuksessa sama kuin ympäristön turmelemisessa ja sen törkeässä tekomuodossa, eli tahallisuus tai törkeä huolimattomuus. Jos teko on aiheutettu tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta lievemmällä huolimattomuudella, ei tällainen ympäristön turmeleminen tulisi rangaistavaksi ympäristörikkomuksena. Tällaiset teot voivat kuitenkin tulla rangaistavaksi aineellisen lainsäädännön nojalla.56. Esimerkiksi maa-aineslaissa on rangaistussäännös (MAL 17.2 §), jonka mukaan maa-aineslain vastaisesta ainesten otosta tuomitaan maa-ainesrikkomukseen.
55 HE 94/1993 vp, s. 194
56 HE 94/1993 vp, s. 194
19 2.2.5 Maa-ainesrikkomus
Maa-ainesrikkomuksesta säädetään MAL:n 17 §:ssä. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, että rangaistuksesta vastoin MAL:n tai sen nojalla annettuja säännöksiä tehdystä ympäristön turmelemisesta säädetään RL 48 luvun 1-4 §:ssä. Rikoslain toisessa kokonaisuudistuksessa (HE 94/1993 vp) muutettiin MAL:n rangaistussäännöstä RL:n 48 luvun säätämisen vuoksi.
MAL:n vanhassa rangaistussäännöksessä säädettiin 1 momentissa rangaistavuudesta, kun maa-aineksia otetaan ilman lupaa tai lupamääräysten vastaisesti sekä muutoin lain vastaisesti. 2 momentissa säädettiin törkeästä maa-aineslain säännösten rikkomisesta.
Tällaisia tekoja olivat esimerkiksi sellaiset, jotka aiheuttivat huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia. Vanha MAL:n rangaistussäännös korvatiin RL:n ympäristörikossäännöksillä, eli 1-4 §:llä, ja nykyisessä MAL 17.1 §:ssä on viittaus kyseisiin pykäliin.
Pykälän 2 momentissa säädetään, että se joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta ryhtyy ilman tämän lain mukaan vaadittavaa lupaa tai luvan vastaisesti ottamaan aineksia, laiminlyö luvassa määrätyt velvollisuutensa tai muutoin ottaa aineksia vastoin tämän lain säännöksiä, on tuomittava maa-ainesrikkomuksesta sakkoon. Maa-aineslupaan voidaan antaa lupamääräyksiä, jotta voidaan välttää ja rajoittaa hankkeesta aiheutuvia haittoja. Maa-ainesrikkomus on rangaistava myös huolimattomuuden vuoksi.57 Valvontaviranomaisen on MAL 18 §:n mukaan ilmoitettava syyttäjäviranomaiselle, jos hän havaitsee 17 §:n tarkoitetun teon tai laiminlyönnin. Tämä ilmoitus saadaan kuitenkin jättää tekemättä, jos 17 §:n mukaista tekoa on olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan viranomaisen toimenpiteitä. MAL 14 §:n mukaan valvontaviranomaisena toimiin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Maa-ainesrikkomuksia ei tapahdu Suomessa vuosittain kovinkaan monta. Vuosina 2010-2014 maa-ainesrikkomuksia kirjattiin esitutkintaviranomaisten puolesta yhteensä 17, keskiarvon per vuosi ollessa noin 3,4 maa-
57 HE 94/1993 vp, s. 281
20 ainesrikkomusta.58 Näistä rikoksista syyttäjille oli saapunut vuosina 2010-2014 yhteensä 7 kappaletta.59 Oulun KO:n päätöksessä on määrätty maa-ainesrikkomuksesta sakkoja.
Oulun KO R 12/416, t. 13/359 Vastaaja tuomittiin maa-ainesrikkomuksesta sakkoihin.
Vastaaja oli rikkonut lupamääräyksiä, joiden mukaa maa-ainesten otto toteutetaan kolmessa vaiheessa, ja seuraavaan vaiheeseen siirrytään vasta sitten, kun edellinen vaihe on saatu päätökseen. Alueen jälkitöitä ei ole tehty lupaehtojen mukaisesti. Vastaaja on jättänyt noudattamatta rakennustarkastajan antamia määräyksiä liuskauksen tekemisestä.
MAL 3 §:ssä on säädetty ainesten ottamisen rajoituksista, jossa määrätään siitä, miten aineksia ei saa ottaa. Ainesten otosta ei saa aiheutua kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa, tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Lisäksi pykälän mukaan sellaisella alueella, jossa on voimassa asemakaava tai yleiskaava on lisäksi katsottava, ettei maa-ainesten ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä sille kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä se turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. Maa-aineksia ei saa myöskään 3 §:n mukaan ottaa ilman erityistä syytä meren tai vesistön rantavyöhykkeellä, ellei kaavassa määrätä toisin. Lisäksi ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Seuraavassa tapauksessa on pohdittu maisemakuvan turmeltumista.
Tuusulan KO R 15/312, t. 16/116154. Kyseisessä tapauksessa on kyse ympäristön turmelemisesta. Ottoalue on sijainnut 2-luokan pohjavesialueella ja maa-ainesten otto alueella olisi vaatinut vesilain mukaista lupaa, jota ei ole myönnetty. Ottoalue sijaitsee myös arvokkaalla harjualueella, joka on ympäristöstään selvästi erottuva harjukumpu ja alueella on maa-aineslain tarkoittama kaunis maisemakuva. KO:n mukaan yhtiö ei ole huolehtinut lupaehtojen mukaisesti siitä, että maa-ainesten otto tapahtuu yksinomaan luvan määrittelemälle alueella. KO:n mukaan yliottoalue ei ole vähäinen maisematekijä, vaikka
58 Ympäristörikosseurantaryhmä, s. 19
59 Ympäristörikosseurantaryhmä, s. 25
21 alueella onkin jo ollut osin maisemattomia soranoton jälkiä. KO on suorittanut alueella katselmuksen. KO:n mukaan muutokset erityislaatuiseen ympäristöön ovat tavallaan peruuttamattomia ja on selvää, että mittavat muutokset ovat omiaan muuttamaan pohjavesitilannetta. KO katsoo että yhtiö on laiminlyönyt keskeisimpiä huolellisuusvelvoitteitaan. KO:n mukaan menettely on ollut törkeän huolimatonta. Näin ollen KO on katsonut että ympäristön turmelemisen tunnusmerkit täyttyvät.
22
3. Yleistä menettämisseuraamuksista
3.1 Yleiset edellytykset
Menettämisseuraamuksista säädetään rikoslain (39/1889) luvussa kymmenen.
Menettämisseuraamuksille säädettiin oma lukunsa 2000-luvun alkupuolella ja säädökset tulivat voimaan vuoden 2002 alusta. Aikaisemmin menettämisseuraamuksista säädettiin pääosin RL 2:16 pykälässä. Menettämisseuraamus säännösten uudistamisen tavoitteena oli yhtenäistää lainsäädäntöä ja kumota tarpeettomat pykälät. Uudistuksessa pyrittiin myös vahvistamaan yhdenvertaisuusperiaatetta ja menettämisseuraamusten ennustettavuutta, sekä pyrkiä estämään se, että rikoksen teon jälkeen hyötynä saatu omaisuus voitaisiin saattaa konfiskaation ulottumattomiin. Tavoitteena oli lisäksi se, että menettämisseuraamukset eivät muodostuisi kohtuuttomaksi, vaan ne olisivat jokaisessa tapauksessa oikeudenmukaisessa suhteessa tehtyyn rikokseen.60 Vanhassa sääntelyssä ongelmana nähtiin hallituksen esityksen mukaan sääntelyn epäyhtenäisyys ja siitä johtuvat tulkintaongelmat.61 Täysin uutena säännöksenä uudistuksessa tuli voimaan laajennetun hyödyn konfiskaatio (RL 48:3).62 Isona uudistuksena oli myös se, että menettämisseuraamuksen tuomitseminen edellyttää nykyään menettämisseuraamuksen vaatimista, kun vanhan lainsäädännön aikaan tuomioistuimet tuomitsivat sen viran puolesta.63 Muutoksia menettämisseuraamuksia koskevaan lukuun tehtiin vuonna 2016. Syynä muutoksiin oli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa. Muutosten tarkoituksena oli laajentaa mahdollisuutta tuomita rikoksesta peräisin oleva omaisuus valtiolle menetetyksi.64
60 HE 80/2000 vp, s. 15–16
61 HE 80/2000 vp, s. 11–12
62 PeVL 33/2000 lausunnossa otettiin kantaa lähinnä vain laajennettuun hyödyn konfiskaatioon ja sen suhdetta perustuslain omaisuuden suojaan sekä rikosoikeudelliseen laillisuusperiatteeseen.
Perustuslakivaliokunnan mielestä laajennettua hyötyä koskevan pykälän (RL 10:3) 1 momenttia oli täsmennettävä vastaamaan paremmin ehdotuksen pääasiallista tarkoitusta, eli siitä oli käytettävä paremmin ilmi se, että laajennetun hyödyn konfiskaation tuomitsemisen perusteena voi olla vain sellainen omaisuus, joka on hankittu rikoksella tai jonka alkuperää on syytä epäillä. (PeVL 33/2000, s. 2–3)
63 Helsingin hovioikeuspiiri, s. 5. Rikoslakiprojektin ehdotuksessa menettämisseuraamuksista vuodelta 1996 ei vielä mainittu ollenkaan laajennetun hyödyn menettämistä.
64 HE 4/2016 vp, s. 1
