voi estää ellipsin: Lauantaina joukkue hävisi Oulun Kiskolle, ja sunnuntaina se joutui tekemään töitä hartiavoimin ennen kuin pystyi kaatamaan Salin Viestin.
Lauseiden pituuskin vaikuttaa: mitä kauemmas samaviitteiset subjektit jou- tuvat toisistaan, sitä luontevampaa teks- tin kulun kannalta on säilyttää jälkim- mäisen lauseen subjekti. Paitsi fyysinen etäisyys tekstissä myös konseptuaalinen etäisyys vaikuttaa tähän.
PIRKKO NUoLIJÄRvEN esitelmä koski suomalaisen sosiaalitoimiston asiakas- keskusteluja. Tutkimusaineisto on vi- deoitu Helsingin seudulla toukokuussa 1989. Keskusteluilla on määräkehyksen- sä: asiakkaat ovat raha-apua hakevia kuiville pyrkiviä alkoholisteja (enim- mäkseen miehiä), ja sosiaalitoimiston virkailijat (enimmäkseen naisia) edusta- vat tässä instituutiota ja ovat siten val- lankäyttäjän asemassa. Tällainen vuoro- vaikutustilanne on erityisen diskreetti, ja siksi siinä käytetään runsaasti erilaisia pehmentimiä (esim. ehkä, niinku, emmä tiedä, must tuntuu). Ilmaisua voi lieven- tää sananvalinnallakin, esim. puhumalla
sairaudesta eikä juoppoudesta. Eräänlai- sena puolustusmekanismina voi käyttää myös sopivaa puheenaihetta: esim. ki- peästä jalasta puhuminen palvelee monia muitakin tarkoituksia kuin pelkän it- seismerkityksensä välittämistä. Inter- aktio rakentuu tällöin tulkintakeinojen molemminpuoliselle hallinnalle. Osanot- tajien sosiaaliset roolit ovat tilanteessa koko ajan mukana vuorovaikutuksen voimasuhteita säätelemässä, väliin pin-
nemmalla, väliin taustemmalla vaikuttaen.
RAIJA Li-:HTINEN selosti kielitoimiston puhelinneuvonnan toimintaa. Kielineu- vontaan tulee päivittäin 60-80 puhelua ja yhteensä yli 100 kysymystä. Vuosit- tain vastataan yli 20 000 kielenkäyttöä koskevaan kysymykseen. Valtaosa (70 %) tiedusteluista koskee kielen tek- nistä puolta: ortografiaa, taivutusta, sa- narakennetta ja syntaksia. Pienempi osa (30 %) kysymyksistä koskee seikkoja, joihin ei löydy käsikirjoista yksiselitteis- tä vastausta, esim. sananvalintaa tai tyy-
likysymyksiä.
KAARı NA KARTTUNEN pohti ››Onko ra- diossa ja televisiossa puhuttava hyvää kieltä?›› Radiotoiminnan alkaessa radion tehtäviksi määriteltiin tiedon välittämi- nen ja kansan sivistäminen. Journalisti- nen perinne on edellyttänyt, että radio- lähetyksissä käytetään hyvää yleiskieltä.
Tällainen kirjallispohjainen kieli on kui- tenkin persoonaton väline, josta puuttuu kuulijan ja puhujan välinen vuorovaiku- tus, ja etenkin nuoret vierastavat sitä.
Ensimmäisenä hyvän kielen myyttiä al- koivat rikkoa kaupalliset paikallisradiot, jotka ovat ottaneet asiakseen kuulijan viihdyttämisen ja kohtelevat tätä tasa- vertaisena kumppanina. Televisio on taas välineenä luontojaan radiota pinnal- lisempi ja fiktiivisempi. Karttusen mie- lestä radiossa on edelleenkin puhuttava hyvää kieltä, mutta vanhoja kriteerejä on lavennettava. Kirjakielen normit ei- vät enää riitä; tavoitteena on oltava ai- nakin illuusio luontevasta puhekielestä.
VESA Koı vı sro
Muut itämerensuomalaiset kielet Debrecenin kongressin osanottajapal- jouden saattoi havaita hyvin konkreetti-
sesti itämerensuomalaisten (seur. ims.) kielten osalta. Neljän esitelmäpäivän ku- luessa kertyi ims. sektiossa esityksiä yli viisikymmentä - suomihan muodostaa tällaisilla foorumeilla oman haaransa.
Muissakin sektioissa, yleisistunnoissa ja katsauksissa uralilaisten kielten murre- tutkimukseen sivuttiin tätä uralilaisten kielten haaraa, mutta rajoitun seuraa- vassa ims. kielten nimikkosektion sa- toon.
Esitelmät tarjosivat hyvin vaihtelevaa kuunneltavaa monilta kielentutkimuksen alueilta. Kielten morfologista ja syntak- tista rakennetta kartoitettiin sekä synk- ronian että diakronian näkökulmasta, si-
tä tarkasteltiin puhekielenä tai kontras- tiivisesti johonkin toiseen kieleen verrat- tuna. Vaikka tematiikka ymmärrettäväs- ti vaihtelikin paljon, pääpaino ja suurin huomio lankesi kielikontakteille.
Eri kielistä oli useimmin esillä viro mutta eräissä esitelmissä oli rajoituttu myös jonkin pienemmän kielen raken- teen tarkasteluun. Tiina Kukk käsitteli liivin sisäpaikallissijojen funktioita, Jarmo Elomaa vatjan astevaihtelua, Pekka Zaikov karjalan kielen imperfek- tiä ja Aime Kährik - tosin ei itse läsnä - symposiumiesitelmien kokoelmassa vepsän pronominien taivutusta. Pääpiir- tein jako oli kuitenkin hyvin perinnäi- nen: suomea ja viroa on tutkittu perus- teellisesti monelta kannalta, mutta mui- den ims. kielten osaksi on tullut olla edellisten lähisukukieliä ja toimia niiden tutkimuksen apuvälineinä.
Itämerensuomalainen symposiumi Kielikontaktit olivat ims. kielten osuu- den aloittaneen symposiumin esitelmien yhteinen nimittäjä. Symposiumiesitelmät ja ennakolta laaditut kommentit oli koottu yksiin kansiin (Itämerensuomalai- set kielikontaktit; Läänemeresoome kee- lekontaktid. Kotimaisten kielten tutki- muskeskuksen julkaisuja 61; Helsinki 1990.). Sinänsä onnistunutta artikkeli- kokoelmaa ja siistiä ulkoasua häiritsevät vain useat painovirheet sekä käsin piir- rettyjen erikoismerkkien tuoma kotite- koisuuden leima. Ikävimmän näköisiä ovat graafiset miniatyyriluonnokset joi- den tehtävänä on esittää kyrillisiä kir- jaimia.
PAUL ALvRE tarkasteli itämerensuoma- laisten kielten keskinäisiä suhteita yh- deksän nominitaivutukseen liittyvän piir- teen - kuuden sijapäätevariantin ja kolmen monikkotyypin - valossa. Alvre on käsittelemiensä elementtien avulla pyrkinyt ratkaisemaan koillisviron, vat- jan ja inkeroisen aseman niiden lähisu- kukieliin nähden. Käyttämiensä kritee- rien perusteella hän on laajentanut aluet- ta myös kaakkoissuomalaisiin murteisiin
ja katsoo kyseessä olevan alueen muo- dostavan kieliliiton.
Eı No KoPoNı-:N selvitteli liivin ja viron sanastoyhtäläisyyksien valossa ims. kiel- ten keskinäisiä suhteita, erityisesti etelä- itämerensuomen kannalta. Jätettyään pois laskuista nuoriksi tulkittavat saksa-
laiset, latvialaiset, venäläiset ja ruotsalai- set lainasanat Koponen jäsenteli tutki- mansa perusvartalot kolmeen ryhmään:
l) yleisitämerensuomalaiset, 2) länsi-ims., jotka esiintyvät liivissä, etelä- ja poh- joisvirossa sekä suomessa, 3) eteläims.
perusvartalot. Vaikka Koponen kielsi ehdottavansa tällä perusteella uudenlais- ta luokittelua ims. kielille, eteläims.
perspektiivi on yksi näkökulma lisää yri- tyksiin saada ims. kielten keskinäiset suhteet näyttämään suhteellisen säännöl- lisiltä - kuva vaihtelee sen mukaan, mil- lä puolella lahtea painopiste on.
Toisenlaisesta näkökulmasta tarkasteli ims. kielten piirteiden yhtäläisyyksiä TuoMo TUoMı ,jonka tutkittavana olivat monikon tunnusten konvergenssi ja ge- neettinen samuus. Pohdiskeltuaan kysy- mystä lähinnä suomen murteissa tavat- tavien monikkotyyppien pohjalta kirjoit- taja päätteli vain [Oi-monikon olevan eri tytärkielissä samalähtöinen. Muut mo- nikkotyypit ovat rinnakkaiskehityksen tulosta.
SEPPO SUHONEN, LEMBır VABA ja TuT- REıN Vıı Tso tarkastelivat ims. kielten kosketuksia indoeurooppalaisiin kieliin.
Suhonen esitti tiiviin katsauksen vierai- den kielten vaikutuksesta ims. kielten lause-, äänne- ja muotorakenteeseenkin.
Tarkastelun kohteena olivat vanha, ims.
ja saamen eroamiseen johtanut indoeu- rooppalainen vaikutus, ja toisaalta nuori venäjän vaikutus itäisiin ims. kieliin tai latvian vaikutus liiviin, siis kaikki ims.
erilliskehityksen aikaiset kontaktit ieur.
kielten kanssa. Esitetystä tutkimuskat- sauksesta käy ilmi, kuinka morfologia näyttäisi olevan vaikeimmin vieraan vai- kutuksen tavoitettavissa. Morfologiaan asti ulottuvaa interferenssiä edeltää voi- makas vaikutus syntaksiin ja muihin kie- len tasoihin.
463
Tervetulleen täydennyksen vanhojen ims.-balttilaisiin kontaktien tutkimuk- seen ja Terho Itkosen, Pekka Sammal- lahden sekä Seppo Suhosen laskelmiin toi Lembit Vaba, joka tarkasteli vanho-
jen balttilaislainojen levikkiä virossa (pohjois-, etelä- ja koillisviro omina ryhminään) ja liivissä. Uusia etymolo- gioita hän ei niinkään tarjoillut. Aineis- to oli kutakuinkin sama kuin edellisillä tutkijoilla; lähes kaikilla lainoilla on vas- tine myös suomessa. Eteläisiä ims. kieliä analysoidessaan Vaba päätteli jo liivi- läisten esi-isien eläneen ims. kielialueen reunalla, mistä todistaa suhteellisen pie- ni liivissä tavattavien vanhojen balttilais- lainojen määrä. Hän olettaa esiliivin joutuneen vain epäsuorasti vanhan balt- tilaisen vaikutuksen alaiseksi. Toisaalta pitkäaikainen liiviläis-latvialainen kaksi- kielisyys on epäilemättä aiheuttanut keskeisiä myöhempiä muutoksia liivin kielen perussanastoonkin.
Suhteellisen varhain on kiinnitetty huomiota siihen, että eräät balttilaiset lainat (heinä, reisi, seiväs yms.) on subs- tituoitu ims.-saamelaisissa kielissä vaih- televalla tavalla. Viitso sovitteli kieliaineistoaan ja ims. esihistoriaa ar- keologian antamiin kehyksiin. Mordvas- sa tavattavien balttilaislainojen perus- teella Viitso päättelee balttilais-ims. -ja siis ainakin välillisesti saamelaisiin ja mordvalaisiinkin ulottuneiden - kontak- tien alkaneen jo silloin, kun itämeren- suomalaisten esi-isiä asusti Volgan ylä- juoksulla. Jorma Koivulehto ruotii kommentissaan yksityiskohtaisesti Viit- son tarkasteleman sanatyypin (ensi ta- vussa *ai ja *ei -diftongin sisältävät balt- tilaislainat) ims. substituutioihin liittyviä ongelmia sekä Viitson selityksen heik- kouksia. Balttilaisten lainojen lisäksi Viitso tarkasteli myös vanhojen slaavi- laislainojen alkuperään liittyviä kysy- myksiä.
Viime aikoina paljon esillä olleet ››itäi- set ims. kielet» saivat runsaasti huomio- ta myös Debrecenissä. HEIKKI LESKINEN pohdiskeli vepsän, karjalan ja inkeroisen asemaa äännekriteerien pohjalta. Etelä-
karjalassa ja aunuksessa esiintyvä aste- vaihtelusuhde (jalga : jallan, kärgi _' kärren -tyypit; heikossa asteessa kaksoiskonso- nantti) selittyy hänen mukaansa saman, kahden eri kielimuodon törmäyksen pohjalta, jonka Terho Itkonen on kat- sonut synnyttäneen aunukselaismurteet.
Inkeroinen poikkeaa muista muinaiskar- jalan tytärkielistä siltä osin, ettei siinä esiinny liudennusta. Vepsän tunnusomai- simpia piirteitä ovat klusiilien astevaihte- lun puuttuminen, pitkien (pääpainollis- ten) vokaalien lyheneminen sekä sisä- ja loppuheitto. Nämä vepsän luonteenomai- suudet eivät kuitenkaan esiinny muissa tämän ryhmän kielissä. Astevaihtelutto- muus erottaa tunnetusti paitsi vepsän myös liivin lähisukukielistään; kaksi vm.
ominaisuutta taas tavataan myös suo- men lounaismurteissa ja virossa. Vä- hemmän tunnettua on se, että sisä- ja loppuheittoa esiintyy myös Djorían kie- lisaarekkeella Tverissä, kuten ilmeni Jaan Öispuun esitelmästä.
Leskinen ei pidä viron ja vepsän sisä- ja loppuheittoisuutta geneettisesti sama- lähtöisinä mutta kokeilee viron ja suo- men lounaismurteiden synkopeelle ja apokopeelle tarjottujen selitysmallien toimivuutta vepsän osalta. Arvo Eek ja Toomas Help (1986) ovat selittäneet vi- ron sisä- ja loppuheiton germaanisten (ja balttilaistenkin) kielten - lähinnä kai saksan - aiheuttamaksi; germaanisten kielten sentraalistunut paino on vaikut- tanut painottomien vokaalien katoon, ja samaa Eek ja Help ovat arvelleet myös viron vokaalikadon syyksi. Mahdollisen germaanilähtöisyyden, vepsän osalta var- jagivaikutuksen, aiheuttamana Leskinen ei vokaalien katoa pidä. Sen sijaan hän tarjoaa selitykseksi venäjän vaikutusta ja venäjän liikkuvaa sanapainoa, joka on muuttanut alkuperäistä kvantiteetti- ja painotussysteemiä. Tätä ympäripyöreästi esitettyä ajatusta voisi kehitellä parin lauseen verran edelleen. Venäjän kannal- tahan liikkuva sanapaino täyttää esi- merkiksi sen merkitystä erottavan funk- tion, joka kvantiteettikorrelaatiolla on useissa muissa kielissä. Välittömämpi
syy vepsän astevaihtelun puuttumiseen ja vokaalien lyhenemiseen kuin liikkuva sanapaino voisi olla yksinkertaisesti kvantiteettikorrelaation puuttuminen Venäjästä. Jos astevaihtelun oletetaan esiintyneen Vepsässä, edellyttäisivät näin syvälle menevät, morfofonologisen vaih- telun tasoittaneet muutokset kuitenkin hyvin vahvaa ja pitkäaikaista vierasta vaikutusta. Venäjän vaikutus vepsän ra- kenteeseen niin äänteellisesti kuin syn- taktisesti on kiistaton, osin siksi, että se on näkyvästi kohdistunut pintarakentee- seen. Ajatus, että myös vepsän morfofo- nologia selittyisi tältä pohjalta, vaatisi vielä tuekseen lisäperusteita.
Venäjän vaikutusta itäisiin ims. kieliin tarkastelivat myös VEsA KoIvIsTo ja TA- PANI LEHTINEN. Kummankin lähtökoh- tana olivat eräät verbijohdoskategoriat, jotka ovat alkujaan olleet ims. ilmiöitä.
Sekä Koiviston että Lehtisen tavoitteena on ollut osoittaa venäjän vaikutus näi- den kategorioiden produktiivistumiseen.
Koivisto on pohtinut venäjän suhdetta karjalan refleksiiviverbeihin, ja Lehtinen on analysoinut venäjän aspektien heijas- tumia vepsän frekventatiivi- ja momen- taaniverbien käytössä.
Sektioesitelmät
Symposiumin satoa täydensivät useat sektioesitelmät. MUUsA OJANEN esitti ti- lastollisia laskelmia kopulalauseen ylei- syydestä lyydissä ja vepsässä. Vertailu- kohteina olivat vuosiin 1900, 1934 ja
1960 ajoittuvat tekstit. Vaikka kopulat- tomia lauseita on esiintynyt vanhastaan sekä venäjässä että ims. puolella, on ve- näjän vaikutus havaittavissa selvästi myös tarkasteltavalla alueella. Vepsän murteita verrattaessa kopulattomien lau- seiden osuus kasvaa etelään päin men- täessä; yleisimpiä kopulattomat lauseet ovat olleet etelävepsässä, ja harvinaisim- pia ne ovat äänisvepsässä. _
Itäisille ims. kielille hyvin luonteen- omaista piirrettä, passiivin ja monikon 3. persoonan suhdetta ja passiivisubsti- tuution yleisyyttä eri tempuksissa analy-
soi lu<ı<A SAvIJÄRvI. Monikon 3. per- soonan sijasta käytetään passiivia jonkin verran myös inkeroismurteissa, vatjassa ja koillisvirossa. Ariste on katsonut il- miön olevan vatjassa venäjän vaikutusta, ja Nirvin mukaan syy saattaisi löytyä inkeroismurteista. Savijärvi piti kyseen- alaisena sellaista arviota, että venäläinen vaikutus olisi jo tämän vuosituhannen alussa kyennyt synnyttämään tämän vanhan karjalaispiirteen.
JAAN ÖIsPUII tarkasteli Tverissä pu-
huttavien eteläkarjalaisten murteiden luokittelua ja arvosteli suhteellisen har- voihin äännekriteereihin perustuvan jaot- telun epävarmuutta. Alueen murteiden luokittelu on lähtöisin vasta sotien jäl- keiseltä ajalta.Suhteellisen tavallista lauseopillista suhdetta, ekvatiivisuutta on lähes kieles- sä kuin kielessä ilmaistu perifrastisilla, analyyttisillä rakenteilla. MATTI PUNTTI- LA vertaili yhdenvertaisuuden ilmaise- mista ims. kielissä ja eri tyyppien levik- kiä. Tätä suhdetta ovat ilmaisseet johti- met ja muut morfologiset elementit, jois- sain tapauksissa myös sanaliitot (pata- musta), mutta mitään yhtenäistä mallia ei esiinny.
Sanaston valossa kartoittivat ims.
kielten historiaa OsMo NIKKILA ja SIRK- KA-LIı sA l-lAHMo. Nikkilän sanastollinen tutkimus ››Itäisen itämerensuomen van- hoista germaanisperäisistä lainasanoista››
täydensi aikaisempia etymologioita ja varsinkin Jorma Koivulehdon viitoitta- mia käsityksiä indoeurooppalaisten sa- nojen lainautumisesta ims. kieliin usealla eri taholla. Kuten usein sanastolevikkiä kartoitettaessa, myös tähän kategoriaan kuuluvista sanoista ilmenee se, että naa- puruudessa eläneissä kielissä yhteisiä sa- noja on enemmän kuin esim. kahdessa toisistaan etäällä puhutussa kielessä.
Vepsässä asti esiintyviä sanoja Nikkilä luetteli 10. Suomen itämurteissa sekä karjalassa ja lyydissä esiintyviä sanoja löytyy 22, ja vain suomen itämurteissa esiintyviä on Nikkilän mukaan 19. Jokai- seen ryhmään Nikkilällä oli täydennyk- senä neljä uutta etymologiaa.
465
Hahmo taas tarkasteli itämerensuo- men *-n:*-ne- -vartaloisten nomínien ikää. Vanhimmille tällä tavoin taipuville sanoille on ehdotettu vastineita samoje- dikielistä asti. Pohdiskeluihin ims. kon- sonanttivartaloisuuden iästä liittyy on- gelma, onko tämäntyyppisissä sanoissa kyseessä ollenkaan johdin vai pikemmin hyvin vanha vartalotyyppi.
Kielikontaktit, kongressin teema, pai- nottuivat myös esitelmissä, joiden lähtö- kohtana oli viro. Siperiassa asuneiden virolaisten kosketukset muunkielisiin kansoihin olivat JüRI VIIKBERGin aihee- na. Vaikka viro on siellä nykyään säily- nyt enää muutamien ihmisten puhuma- na, on 1800-luvun puolella muodostu- nutta virolaisväestöä ollut välillä run- saastikin (vuonna 1918 40 000). Koske- tuksia ei ole ollut niinkään paikalliseen alkuperäisväestöön kuin muihin luteri- laisiin (suomalaisiin, latvialaisiin, saksa- laisiin) ja venäläisiin. Viikberg rajasi päähuomionsa suomen kielen vaikutuk- seen, josta oli esittää monenlaisia esi- merkkejä (ainagi, kargulane, tühm, kinama). Joiltain osin (juod, tüöle, iemal;
mb-komparatiivi; mon. l. pers. pääte -mme) jäi kuitenkin epäselväksi, onko välttämättä oletettava suomalaista vai- kutusta vai saattaisiko virolainen mur- repohja selittää ilmiön. Viron ja suomen suhteita pohti myös HANNU REMEs, joka tarkasteli suomalaislainojen kotiutumista viron kirjakieleen ja sen taivutuspara- digmoihin.
Ruotsin ja viron kielen kosketukset olivat esillä kahdessa esitelmässä. EvI JUHKAM täydensi Paul Aristen, Huno Rätsepin ja Raimo Raagin havaintoja seulomalla lause(ke)rakenteiden lainau- tumista viron murteisiin. Päinvastaiselta kannalta asiaa pohti UILE KARK-REMES, joka kartoitti vironruotsalaisten kielen- käyttöä ja -vaihtoa toisen maailman- sodan jälkeen.
Rı HoGRIiNTHAL
Volgalaiset kielet
Mordvasta ja marista pidettiin kahtena päivänä yhteensä 27 esitelmää kielitie- teen sektiossa. Hallitseva kieli oli venäjä;
20 esitelmää pidettiin venäjäksi, kuusi saksaksi ja yksi englanniksi. Näistä on painettuina 25 abstraktia: yksi ranskak- si, neljä saksaksi, viisi venäjäksi ja 15 englanniksi. Esitelmöitsijöistä yksi oli ranskalainen, kolme suomalaista, neljä unkarilaista, kuusi marilaista ja 13 mordvalaista. Ainoastaan yksi mokša- mordvalainen uskaltautui puhumaan saksaksi. Unkarilaisten panoksen piti ol- la vahvempi, mutta yksi heistä oli sairas- tunut eikä eräs toinen ollut saanut esi- telmäänsä ajoissa valmiiksi kongressin järjestelykiireiden vuoksi. Peräti 19 esi- telmää liittyi mordvaan, seitsemän ma- riin ja yksi molempiin.
GABoR ZAı cz oli ersän ja mokšan kiinteitä ja vapaita morfeemeja ja ety- mologista sanastoa vertaamalla päätynyt siihen, ettei niissä ole kovin merkittäviä eroja, jotka estäisivät yhteben kirjakie- len kehittämisen. Etymologisen sanakir- jan sanat eivät kuitenkaan kohoa frekvenssilistoilla kovinkaan korkealle, joten ne eivät ole hyvä samankaltaisuu- den mittari. Kuvaavampaa voisi olla verrata vaikkapa kummankin kielen l000:ta yleisintä sanaa. Yleisön joukosta hüomautettiin vielä, että suomen ja vi- ron vertailu antaisi varmaan hyvin sa- manlaisen tuloksen, mutta silti kukaan ei ehdota niille yhteistä kirjakieltä.
GRIGoRI JERMUšKIN käsitteli ersän Ylä-Pjanzinin murteen assimilatorisia ilmiöitä. Tässä murteessa konsonantit å ja á sulautuvat vokaalin ja liudentuneen konsonantin etisessä asemassa yhteen zizksi. š, i ja c' menettävät ››suhuisuuten- sa›› tietyin edellytyksin. Fonologian alal- ta oli myös Osı P PoLJAKovin aihe: sgr.
*t7zn kehitys mordvassa. Erillinen t7-fo- neemi on säilynyt joissakin ersän mur- teissa sananloppuisena sekä mokšan kir- jakielessä kzn ja gın edellä. Kaikkiaan sgr. *tíıää edustaa nykymordvassa hyvin monta foneemia; esitelmöitsijän mukaan
