Suostumus raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi -Tunnusmerkistömuutoksen vaikutukset näytön arviointiin KKO:n ratkaisukäytännössä

Suostumus raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi - Tunnusmerkistömuutoksen vaikutukset näytön arvi-

ointiin KKO:n ratkaisukäytännössä

Kukka-Maaria Kairaluoma 69612795

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos OTM-tutkielma

esitys-/palautuspäivämäärä Ohjaajat: Mika Launiala Tarja Koskela

Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Oikeustieteiden laitos

Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma

Kairaluoma, Kukka-Maaria: Suostumus raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi -Tunnusmerkis- tömuutoksen vaikutukset näytön arviointiin KKO:n ratkaisukäytännössä

Opinnäytetutkielma, 79 sivua

Tutkielman ohjaaja(t), Tarja Koskela, Mika Launiala Helmikuu 2022

Asiasanat: raiskaus, suostumus, näytön arviointi, vapaa todistusteoria, hypoteesimetodi

Raiskauksesta säädetään rikoslain (39/1889, RL) 20 luvun 1 §:ssä. Rikoslain muuttamisesta annettu laki (723/2022), jolla uudistettiin raiskauksen tunnusmerkistötekijöitä, tuli voimaan 1.1.2023. Tut- kielman pääongelma on, miten lainsäädännön uudistus muuttaa raiskauksen tunnusmerkistöä ja näytön arviointia korkeimmassa oikeudessa (KKO) käsiteltävissä raiskausrikosasioissa. Ongel- maan vastatakseen tässä OTM-tutkielmassa vastataan kolmeen tarkentavaan tutkimuskysymyk- seen lainopin keinoin. 1. Miten raiskauksen tunnusmerkistötekijät muuttuivat lakiuudistuksella?

2. Miten KKO on arvioinut näyttöä raiskausasioissa aikaisemman lainsäädännön voimassaolon ai- kana? 3. Miten KKO:n tulee arvioida näyttöä vapaaehtoisuudesta raiskausrikosasioissa verrattuna aiemmissa ratkaisussa tehtyyn näytön arviointiin?

Ensimmäiseen kysymykseen vastataan lain esitöiden, lainsäädännön ja kirjallisuuden avulla. Toi- seen ja kolmanteen kysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa analysoidaan kaikki KKO:n näytön arvioinnista raiskausrikostapauksissa antamat ratkaisut, joissa korkein oikeus on soveltanut edel- listä voimassa ollut RL 20 luvun 1 §:ää. Suomessa noudatetaan vapaata todistusteoriaa, jonka mu- kaan tuomioistuimen tulee vapaasti määrittää kunkin todisteen näyttöarvo. KKO:n ratkaisuja ana- lysoidaan vapaan todistusteorian ja hypoteesimetodin avulla, joka on vallitseva todistusharkinta- metodi rikosoikeudellisissa ratkaisuissa ja se sopii hyvin yhteen rikosoikeuden tuomitsemiskyn- nyksen kanssa. Näytön arviointi on haasteellista raiskaustapauksissa, koska todisteita on usein niukasti tai ei välttämättä ollenkaan. Ainoa näyttö saattaa olla kantajan ja vastaajan antamat lau- sunnot. KKO on antanut lukuisia ratkaisuja raiskauksen näytön arvioinnista, joilla se pyrkii ohjaa- maan alempien tuomioistuimien toimintaa.

Tutkielmassa päädytään siihen johtopäätökseen, että keskeisin raiskauksen tunnusmerkistön muutos liittyy vapaaehtoisuuteen ja suostumukseen. Edellisen voimassa olleen lain mukainen raiskauksen keskeinen tunnusmerkistötekijä oli pakottaminen sukupuoliyhteyteen tai toisen avut- toman tilan hyväksikäyttö. Lakiuudistuksen jälkeen keskeisin tunnusmerkistötekijä on sukupuoli- yhteys, johon toinen osapuoli ei osallistu vapaaehtoisesti. Uutta lakia nimitetään suostumuspe- rusteiseksi, koska suostumus voidaan määritellä vapaaehtoisuuden ilmaisuksi. Lisäksi sukupuo- liyhteyden määritelmää laajennettiin kattamaan myös suulla tehdyt sukuelimen koskettelut ja valta-aseman väärinkäytöstä lisättiin erikseen maininta lakiin. KKO:n ratkaisuiden analyysin johto- päätöksenä selviää, että KKO ei ole edellyttänyt kaikissa ratkaisuissaan väkivaltaa tai pakottamista lukeakseen vastaajan syyksi raiskaus rikoksen. KKO:n ratkaisuissa, joissa vastaaja on esittänyt su- kupuoliyhteyden tapahtuneen yhteisymmärryksessä, suostumusta on sovellettu raiskauksen tun- nusmerkkinä jo ennen lakiuudistusta. Lakiuudistuksen jälkeen KKO saattaa antaa enemmän näyt- töarvoa uhrin käyttäytymiselle ja psyykkiselle oireiluille kuin aiemman lain voimassa ollessa. Näy- tön arviointia tulee jatkossakin ohjaamaan vapaatodistusteoria.

SISÄLLYS

Lyhenneluettelo ... xv

1 Johdanto ... 1

1.1 Tausta ... 1

1.2 Aikaisemmat tutkimukset ja tutkimuksen tarve ... 3

1.3 Tehtävän asettelu... 5

1.4 Tutkimusmenetelmä ja tutkimusaineisto ... 5

1.5 Rajaukset ja rakenne ... 8

2 Todistelu rikosprosessissa ... 9

2.1 Todistelun ja näytön arvioinnin peruskäsitteistö ... 9

2.1.1 Todistusteema ... 10

2.1.2 Kokemussääntö ... 11

2.1.3 Näyttökynnys ja todistustaakka ... 12

2.2 Vapaa todistusteoria ... 15

2.2.1 Vapaa todistelu ... 15

2.2.2 Vapaa todistusharkinta ... 17

2.3 Hypoteesimetodi ... 19

3 Raiskaus rikoslaissa ... 21

3.1 Raiskaus edellisen voimassa olleen oikeuden mukaan ... 21

3.1.1 Pakottaminen ja väkivalta tai sen uhka ... 22

3.1.2 Sukupuoliyhteys ... 24

3.1.3 Toisen avuttoman tilan hyväksikäyttö ... 26

3.1.4 Tahallisuus ... 28

3.2 Raiskaus voimassa olevan oikeuden mukaan ... 29

3.2.1 Lakiuudistus ... 29

3.2.2 Suostumus ... 31

3.2.3 Sukupuoliyhteys ... 34

4 Näytön arviointi KKO:n ratkaisukäytännössä ... 36

4.1 Tahaton raiskaus unitilassa KKO 2019:55 ... 36

4.1.1 Tapauksen tausta ja esitetty todistelu ... 36

4.1.2 KKO:n näytön arviointi ... 37

4.1.3 Erimieltä olevien arvio ... 40

4.1.4 Analyysi ... 41

4.2 Humalasta johtuva avuton tila vai ”pelkästään” muistin menetys KKO 2019:78 ... 43

4.2.1 Tapauksen tausta ja esitetty todistelu ... 43

4.2.2 KKO:n näytön arviointi ... 44

4.2.3 Analyysi ... 46

4.3 Törkeän raiskauksen näytön arviointi KKO 2019:84 ... 47

4.3.1 Tapauksen tausta ja esitetty todistelu ... 47

4.3.2 KKO:n näytön arviointi ... 48

4.3.3 Analyysi ... 50

4.4 DNA tutkimustuloksen näyttöarvo KKO 2021:31 ... 51

4.4.1 Tapauksen tausta ja asiassa esitetty todistelu ... 51

4.4.2 KKO näytön arviointi ... 52

4.4.3 Analyysi ... 54

4.5 Riittämätön näyttö syyksi lukevaan tuomioon KKO 2021:44 ... 55

4.5.1 Tapauksen tausta ja asiassa esitetty todistelu ... 55

4.5.2 KKO:n näytön arviointi ... 56

4.5.3 Analyysi ... 57

4.6 Näyttö sukupuoliyhteydestä KKO 20.05.2021 t. 753 ... 58

4.6.1 Tapauksen tausta ja asiassa esitetty todistelu ... 58

4.6.2 KKO:n näytön arviointi ... 59

4.6.3 Analyysi ... 60

4.7 Sana sanaa vastaan KKO 2022:50... 61

4.7.1 Tapauksen tausta ja asiassa esitetty todistelu ... 61

4.7.2 KKO:n näytön arviointi ... 62

4.7.3 Eri mieltä olevien lausunto ... 64

4.7.4 Analyysi ... 66

4.8 Yhteenveto KKO:n näytön arvioinnista ... 67

5 Näytön arviointi tulevaisuudessa ... 69

5.1 Hypoteesimetodin rooli ... 69

5.2 Suostumus näytön arvioinnissa ... 70

5.3 Ristiriitaisesti sovellettujen aiempien oikeusohjeiden kohtalo ... 71

5.3.1 Asianomistajan kertomuksen uskottavuus ... 72

5.3.2 Psyykkinen oireilu ... 73

5.4 Tahallisuus ... 74

6 Johtopäätökset... 76

Lähteet

Kirjallisuus

Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Talentum media 2006.

Brown, Taylor – Herman, Jody, Intimate Partner Violence and Sexual Abuse among LGBT People:

A Review of Existing Research. The Williams Institute 2015, s. 1–31.

Brå, Den nya samtyckeslagen i praktiken En uppföljning av 2018 års förändringar av lagreglerna rörande våldtäkt, Rapport 6/2020.

Diesen, Christian, Utevarohandläggning och bevisprövning i brottmål. Juristförlaget 1993.

Fredman, Markku, 2021. Rikosasianajajan käsikirja. Alma Talent Oy.

Frände, Dan – Matikkala, Jussi – Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Viljanen, Pekka – Wahlberg, Mar- kus. Keskeiset rikokset. 4. uudistettu ja laajennettuF painos. Edita 2018. (Frände ym. 2018) Frände, Dan, Finsk strafprocessrätt. Edita 2009.

Girshick, Lori B, Woman-to-Woman Sexual Violence: Does She Call It Rape? Northeastern Univer- sity Press 2002.

Hirvonen, Juhani, Teema-prekluusio. Defensor Leigs 1995, s. 429–450.

Honkatukia, Päivi, Uhrit rikosprosessissa: haavoittuvuus, palvelut ja kohtelu. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2011, s. 42.

Hormia, Lauri, Todistamiskiellosta rikosprosessissa II. Suomalaisen lakimiesyhdistys 1979.

Huovila, Mika, Oikeuslähdeoppi ja oikeudellinen argumentaatio rikostuomion perusteluissa. Te- oksessa Huovila, Mika – Lahti, Raimo –Ojala, Timo: Rikostuomion perusteleminen. Helsingin hovi- oikeus 2005, s. 13–99.

Huovila, Mika, Periaatteet ja perustelut: tutkimus käräjäoikeuden tuomion faktaperusteluista prosessuaalisten periaatteiden valossa arvioituna. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A sarja N:o 242 2003.

Husa, Jaakko, Tuomioistuinratkaisut oikeuslähteenä – oikeuslähdeoppi ja oikeusyhteisön kulttuu- rinen identiteetti. Lakimies 7–8/2020 s. 972–992.

Jokela, Antti, Rikosprosessioikeus. 5., uudistettu painos., Alma Talent Oy, 2018.

Jokila, Helena, Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta. Suomalainen laki- miesyhdistys, 2010.

Jonkka, Jaakko, Rikosprosessioikeuden yleisistä opeista. Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioi- keuden laitoksen julkaisuja A:6 1992.

Jonkka, Jaakko, Syytekynnys. Suomalainen lakimiesyhdistys, 1991.

Kallenberg, Ernst, Bevisrätten i processlagsberedningens förslag till rättegångsbalken. Svensk ju- risttidning 1940, s. 497–515.

Kallio, Heikki, KKO 2021:44 Näytön arviointi raiskausrikoksessa, teoksessa Timonen, Pekka, KKO:n ratkaisut kommentein 2019:II. Talentum Media 1998.

Karhu, Juha, Kohti 2000-luvun oikeuslähdeoppia. Lakimies 7–8/2020 s. 1017–1034.

Kimpimäki, Minna, Näyttö raiskausrikoksissa: vapaaehtoisesti vai vastoin tahtoa. Edilex referee- artikkeli 2020/30 18.8.2020. [https://www.edilex.fi/artikkelit/21283.pdf]

Kivivuori, Janne - Aaltonen, Mikko – Näsi, Matti – Karoliina Suonpää – Danielsson, Petri, Krimino- logia: rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa. Gaudeamus, 2018. (Kivivuori ym.

2018)

Klami, Hannu Tapani, Todistusratkaisu. Lakimiesliitonkustannus 2000.

Lappalainen Juha, Siviiliprosessioikeus II. Lakimiesliitonkustannus 2001.

Lappalainen, Juha – Rautio, Jaakko, Yleistä todistelusta teoksessa Lappalainen, Juha – Frände, Dan – Havansi, Erkki – Koulu, Risto – Niemi, Johanna – Nylund, Anna – Rautio, Jaakko – Sihto, Juha – Virolainen, Jyrki, Prosessioikeus. Alma Talent Oy 2021. (Lappalainen – Rautio 2021)

Leskinen, Minni, Vapaaehtoisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen Saksan ja Ruotsin oikeuskäy- tännön valossa. Defensor Legis 6/2020 s. 958–976.

Leskinen, Minni, Uusi pohjoismainen seksuaalirikosoikeus? – Ruotsin lainsäädännöllisten valinto- jen hyödynnettävyydestä Suomessa. Lakimies 3–4/2020 s. 373–399.

Lindell, Bengt, Sakfrågor och rättsfrågot. En studie av gränser, skillnader och förhållande mellan faktum och rätt. Iustus förlog 1987.

Henna Marjosola – Timo Saranpää – Julia Korkman, Hypoteesit ja vaihtoehtoiset selitykset rikos- asian näytön arvioinnissa. Lakimies 3–4/2021 s. 460–496. (Marjosola ym. 2021)

Marttala, Anni, Raiskauksen tunnusmerkistötekijät ja tahallisuuden näyttökynnys uudessa seksu- aalirikoslainsäädännössä. Itä-Suomenyliopisto 2022.

Niemi, Johanna, Frivillighet och sexualbrott: En systematisk analys. JFT 4–5/2021 s. 333–352.

Nuotio, Kimmo, Oikeuslähdeoppia suomalaiseen tapaan. Lakimies 7–8/2020 s. 1236–1249.

Ojala, Timo, Seksuaalirikokset. 2. uudistettu painos. Edita 2022.

Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Todistelu oikeudenkäynnissä. Tietosanoma 2016.

Pölönen, Pasi, Henkilötodistelu rikosprosessissa. Suomalainen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A- sarja N:o 236 2003.

Rantalainen, Hannu, Erehdysoppi. s. 169–184, teoksessa Lahti, Raimo – Ojala, Timo (toim.): Rikos- oikeuden uudistuneet yleiset opit. Helsingin hovioikeuden julkaisuja, 2004 s. 169–184.

Rautio, Jaakko – Frände, Dan. Todistelu – Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari. 2. Uu- distettu painos. Edita 2020.

Sahimaa, Maaria. Todistajankertomuksessa esiintyvät ristiriidat oikeuspsykologisesta ja oikeudel- lisesta näkökulmasta. Defensor legis 4/2021 s. 1025–1043.

Silvennoinen, Elisa, KKO 2019:84 Näytön arviointi ja törkeä raiskaus, teoksessa Timonen, Pekka, KKO:n ratkaisut kommentein 2019:II. Talentum Media 1998.

Silvennoinen, Elisa, KKO 2021:31 Näyttö ja DNA-tulokset raiskaussyytteen arvioinnissa, teoksessa Timonen, Pekka, KKO:n ratkaisut kommentein 2021:I. Talentum Media 1998.

Sundström O. G., Zacharias, Oikeudenmukainen tuomio – Tuomarin harkinta rikosasiassa. Edilex kirjat 13.6.2013. [www.Edilex/kirjat/8858]

Sutorius, Helena – Kaldal, Anna, Bevisprövning vid sexualbrott. Norstedts juridik, 2003.

Tirkkonen, Tauno, Suomen rikosprosessioikeus II. 2. uusittu painos. Suomalaisen lakimiesyhdis- tyksen julkaisuja B-sarja N:o 128 1972.

Tirkkonen, Tauno, Uusi todistuslainsäädäntö – Laki oikeudenkäymiskaaren 17 luvun muuttami- sesta. WSOY 1949.

Tolonen, Hannu, Oikeuslähdeoppi. WSOY lakitieto 2003.

Tolvanen, Matti, KKO 2019:55 Raiskaus unitilassa, teoksessa Timonen, Pekka, KKO:n ratkaisut kommentein 2019:II. Talentum Media 1998.

Tulokas, Mikko, Korkein oikeus prejudikaattitumioistuimena, s. 195–212 teoksessa Saarnilehto, Ari (toim.), Maaliskuun 25 päivän rahasto 100 vuotta Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiede- kunta 2007.

Utriainen, Terttu, Sexualbrottsdefinitioner genom historien – rättslig och samhällelig utveckling.

JFT 4–5/2021 s. 294–307.

Vuoriainen, Mikko, KKO 2019:78 Näyttökynnys ja vaihtoehtoinen tapahtumainkulku raiskauk- sessa, teoksessa Timonen, Pekka, KKO:n ratkaisut kommentein 2019:II. Talentum Media 1998.

Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Pro et contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyk- siä. Talentum 2003.

Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Tuomion perusteleminen. Alma talent 2011.

Virolainen, Jyrki, Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomion perusteluissa. Lakimies 1/2012 s.

3–32.

Wegerstad, Linnea, Är det straffbart att ta av kondomen utan samtycke? Rättsläget efter den svenska våldtäktsreformen 2018. JFT 4–5/2021 s. 353–372.

Ylikulju, Miia, Syytön kunnes toisin todistetaan? Näytön arviointi ja näyttökynnys raiskausrikok- sissa. Edilex 30.10.2014 [www.edilex.fi/opinnaytetyot/14100]

Internetlähteet

Kantola, Anne, 27-vuotias nainen joutui seksiaktiin tahtomattaan erotiikkamessuilla. Helsingin sanomat 3.12.2022. [https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009175508.html- Kaupunki | HS.fi]

(10.11.2022)

Kerkelä, Lasse, Korkein oikeus antoi poikkeuksellisen tuomion: Mies vapautui raiskaussyytteestä, koska hän saattoi olla tekonsa aikana unitilassa. Helsingin sanomat 14.6.2019.

[https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006142222.html] (10.1.2023)

Kerkelä, Lasse, Seksuaalirikoslait menevät vuoden­vaihteessa uusiksi – Tämä kaikki muuttuu.

Helsingin sanomat 19.12.2022. [https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009260266.html]

(19.12.2022)

Nykänen, Riikka, Hoitaja tuomittiin vanhuksen törkeästä raiskauksesta muistisairaiden yksi- kössä. Helsingin sanomat 20.12.2022. [https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009272576.html]

(2.2.2023)

Virallislähteet

HE 82/1995 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudista- mista alioikeuksissa koskevaksi Iainsäädännöksi.

HE 6/1997 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi.

HE 44/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsää- dännön uudistamiseksi.

HE 283/2010 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

HE 216/2013 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

HE 46/2016 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liitty- vän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 13/2022 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi.

KAA 2/2019 vp. Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi - Suostumus2018.

LaVM 4/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

Todistelutoimikunta, Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. Oikeusministeriön julkaisu 69/2012 Mietintöjä ja lausuntoja.

Oikeustapaukset

Euroopan ihmisoikeus tuomioistuin

M.C v Bulgaria jaosto, 04.12.2003.

Korkein oikeus KKO 1987:132 KKO 1996:74 KKO 2003:96 KKO 2013:96 KKO 2017:69 KKO 2017:97 KKO 2018:91 KKO 2019:55 KKO 2019:78 KKO 2019:84 KKO 2020:40 KKO 2021:5 KKO 2021:31 KKO 2021:44

KKO 20.05.2021 t. 753 KKO 2022:50

Hovioikeus

Helsingin hovioikeus 7.1.2022 t. 22/100479

Lyhenneluettelo

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin HE hallituksen esitys

HO hovioikeus KAA kansalaisaloite KKO korkein oikeus

ks. katso

LaVM lakivaliokunnanmietintö OK oikeudenkäymiskaari 4/1734 PL Suomen perustuslaki 731/1999 RL rikoslaki 39/1889

ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997 SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

vp. valtiopäivät

YK Yhdistyneet kansakunnat

ym. ynnä muut

Taulukot

Taulukko 1. Hypoteesimetodin hyödyntäminen ratkaisuissa.

Taulukko 2. Suostumuksen ilmeneminen oikeuskäytännössä.

1 Johdanto

1.1 Tausta

Rikoslain (39/1889, RL) tavoite on suojella oikeushyviä.¹ Raiskaus on säädetty rangaistavaksi ri- kokseksi RL 20 luvun (723/2022) 1 §:ssä. Raiskauksesta kuten myös muista seksuaalirikoksista on säädetty RL:ssa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojelemiseksi.² RL:n seksuaalirikoksista säädettyä 20 lukua on uudistettu tiheään tahtiin, ja myös raiskausta koskeva pykälä on käynyt läpi useita muutoksia lyhyehköllä aikavälillä.³ 1.1.2023 tuli voimaan niin sanottu suostumuspe- rusteinen seksuaalirikoksia koskeva RL:n 20 luku, joka muutti raiskauksen keskeiseksi tunnus- merkistötekijäksi vapaaehtoisuuden. Edellisen voimassa olleen RL 20 luvun (509/2014) 1 §:ssä keskeinen raiskauksen tunnusmerkistötekijä oli pakottaminen sukupuoliyhteyteen joko väkival- lalla tai sen uhalla tai sukupuoliyhteys toisen avutonta tilaa hyväksi käyttäen. Selvyyden vuoksi todetaan, että tässä tutkielmassa viitataan termillä edellinen voimassa ollut laki aina RL 20 luvun (509/2014) 1 §:ään ja voimassa olevalla lailla 1.1.2023 voimaan tulleeseen RL 20 luvun (723/2022) 1:ään.

1 Frände ym. 2018, kohta 3.4 Kriminalisointiperiaatteet ja oikeushyvät sekä perus- ja ihmisoikeudet.

2 Frände ym. 2018, kohta 3.4 Kriminalisointiperiaatteet ja oikeushyvät sekä perus- ja ihmisoikeudet.

3 Vuonna 1999 toteutettiin seksuaalirikosten kokonaisuudistus. Sitä edeltäneen lain mukaan raiskauksen tunnusmerkistössä mainittiin väkivalta tai uhkaus, jossa ”pakottava vaara on tarjona”. Uhkauksen ve- roiseksi katsottiin myös naisen saattaminen kykenemättömäksi puolustamaan itseään. 1999 lakiuudistuk- sella raiskaus muutettiin virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi ja pakottavan vaaran vaatimus poistettiin.

Seksuaalista itsemääräämisoikeutta vahvistettiin useilla lakiuudistuksilla ja vuonna 2014 raiskausta lievem- mäksi katsottuja tekoja koskeva rikoslain 20 luvun 3 §:n säännös pakottamisesta sukupuoliyhteyteen ku- mottiin ja teot tulivat rangaistavaksi raiskauksina HE 13/2022 vp, s. 9–10. Ks. raiskausrikoksen historiasta esimerkiksi Utriainen 2021.

Rikoksesta syylliseksi tuomitseminen edellyttää, että rikoksentekijän syyllisyydestä ei jää varteen- otettavaa epäilyä. Rikosprosessissa on usein kaksi vastakkaista kantaa: syyttäjän ja syytetyn. Ran- gaistuksen tuomitseminen rikoksesta on haitallista sekä tuomitulle että yhteiskunnalle, ja perus- tellusti rikosasioissa tuomitsemiskynnys on korkea.⁴ Kumpikin osapuoli pyrkii todistelulla vakuut- tamaan tuomioistuimen siitä, että heidän esittämänsä tapahtuman kulku vastaa totuutta. Rais- kaus on luonteelta sentyyppinen rikos, että siitä on usein vain vähän näyttöä. Raiskauksesta esi- tetty näyttö perustuu useissa ratkaisussa pääasiassa kantajan ja vastaajan kertomuksiin, minkä vuoksi ollaan niin sanotussa sana sanaa vastaan -tilanteessa.⁵

Tuomioistuimia koskee ratkaisupakko, jonka mukaan tuomioistuimen on annettava ratkaisu jo- kaiseen tapaukseen mahdollisista epävarmuustekijöistä huolimatta.⁶ Oikeudenkäymiskaaren (4/1734, OK) 17:1:n (733/2015) mukaan tuomioistuimen on otettava vastaan sille esitetty näyttö ja arvioitava vapaan todistusteorian mukaisesti mitä on näytetty toteen. Oikeudenkäynnistä ri- kosasioissa annetussa laissa (ROL, 689/1997) 11:4.1:ssä (733/2015) säädetään rikosasiassa an- nettavan tuomion perustelemisesta.⁷ Tuomioistuimen on perusteltava ratkaisunsa, joka tarkoit- taa, että perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perus- tuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. (ROL 11:4) Tuomion perusteluilla tai argumentaatiolla tarkoitetaan yleisesti ja tässä tutkielmassa tuomiossa julkituotuja perusteita, joilla tuomari pyrkii vakuuttamaan ylei- sön siitä, että tuomio perustuu lakiin ja on oikeudenmukainen.⁸

4 Rikoksesta tuomitulle rangaistuksen haitat ovat ilmeisiä, joskin ne riippuvat rangaistuslajista, mutta esi- merkiksi vangitseminen aiheuttaa kustannuksia, jotka koituvat yhteiskunnan harteille. Siten rikoksesta tuo- mitseminen aiheuttaa haittaa muillekin kuin pelkästään rikoksesta tuomitulle yksilölle. Ks. aiheesta tar- kemmin Kivivuori ym. 2018, kohta 1.2 Rikollisuuden syyt ja seuraukset.

5 HE 13/2022 vp, s. 26.

6 Tuomioistuimia koskeva ratkaisupakko juontaa juurensa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuk- sista. Ks. ratkaisupakosta tarkemmin.

7 Vastaava säädös löytyy myös OK 24:4:stä.

8 Virolainen – Martikainen 2010, s. 26.

1.2 Aikaisemmat tutkimukset ja tutkimuksen tarve

Näytön arviointia seksuaalirikoksissa on tutkittu aiemmin eri näkökulmista. Helena Jokila on tut- kinut raiskausoikeudenkäynneissä esitettyä todistelua vuonna 2010 julkaistussa väitöskirjas- saan.⁹ Väitöskirjan julkaisemisen jälkeen lainsäädäntöä on muutettu kaksi kertaa. Lisäksi ainakin Anni Marttala on tutkinut raiskauksen tunnusmerkistötekijöitä ja tahallisuuden näyttökynnystä 2021 julkaistussa OTM-tutkielmassaan ”Raiskauksen tunnusmerkistötekijät ja tahallisuuden näyt- tökynnys uudessa seksuaalirikoslainsäädännössä”. Edilex:ssä on julkaistu Miia Ylikuljun pro gradu -tutkielma, jossa Ylikulju käsittelee näytön arviointia ja näyttökynnystä raiskausrikok- sissa.¹⁰

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kannanotoissa ja Euroopan neuvoston yleissopimuk- sen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015, Istanbulin sopimus) artiklamuotoiluissa raiskauksen määrittely ja todisteiden arviointi kytkeytyvät toisiinsa. Suostumusperusteisesta raiskauksesta on käyty keskustelua sekä Suo- messa että kansainvälisesti. Suomessa keskustelun ytimessä on ollut suostumukseen perustu- vaan raiskausrikokseen liittyvät näyttöongelmat.¹¹ Hallitus antoi esityksen ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013, jossa se ehdotti raiskausrikoksen muuttamista suostumusperusteiseksi.¹² Vuoden 2013 HE päädyttiin hylkäämään muun muassa sen takia, että niissä valtioissa, joissa suostumuk- sen puuttuminen mainitaan raiskauksen tunnusmerkistössä sitä täydentää todistusoikeudel- liseksi katsottavia säännöksiä pätevän suostumuksen olemassaolosta. HE:ssä todettiin, että Suo- messa vallitsevan vapaan todistusteorian takia Suomessa ei ole tapana kirjoittaa lakiin, miten näyttöä on arvioitava jonkun rikostunnusmerkistössä olevan seikan osalta.¹³

9 Ks. Jokila 2010.

10 Ylikulju 2014.

11 Kimpimäki 2020, s. 2.

12 Ks. HE 216/2013, vp.

13 HE 216/2013 vp, s. 37–38.

Raiskausrikoksiin liittyy toteen näyttämisen ongelmia, koska näyttöä on sen tyyppisistä rikoksista usein joko vain hyvin vähän tai ei ollenkaan. Suostumuksen puutteeseen perustuva lakiuudistus hylättiin pääasiassa sen sisältämien todisteluongelmien takia. Se osoittaa, että näytön arviointia suostumuksesta on tarpeellista tutkia. Lakiuudistukseen sisältyvät ongelmat ovat puhuttaneet laajasti mediassa ja tavallisten ihmisten keskuudessa.¹⁴ Aiheen saama laaja mediahuomio osoit- taa, että aihe kiinnostaa oikeusyhteisön ulkopuolistakin väestöä ja on ajankohtainen.

KKO on antanut kuusi ennakkopäätöstä, jotka koskevat näytön arviointia raiskausrikoksessa, ja yhden ratkaisun, jota ei ole julkaistu edellisen voimassa olleen rikoslain säännökseen perustu- vana ennakkopäätöksenä. Näytön arviointia koskevat ratkaisut ovat aina tapauskohtaisia, joten niillä on lähinnä alempia tuomioistuivia ohjaava vaikutus.¹⁵ Näyttökysymys on ennakkopäätök- senä julkaisemisen arvoinen vain silloin kun kyse on yleisestä ongelmasta, koska ennakkopäätök- senä ei ole mielekästä julkaista pelkästään yksittäistapaukseen liittyvän todisteen näyttöarvon harkintaa tai todistelun punnintaa.¹⁶ Raiskausrikoksista annettujen ennakkopäätösten suurehko määrä lyhyessä ajassa viestittää, että raiskausrikosten näytön arviointiin liittyy yleisiä ongelmia.

KKO on pyrkinyt ennakkopäätöksillään ohjaamaan näytön arviointia raiskausrikoksissa alem- missa tuomioistuimissa. Yleisemmin voidaan ilmaista, että lukuisat ennakkopäätökset viestittä- vät oikeusyhteisön tiedon tarpeesta kyseisestä aiheesta.

14 Ks. Esimerkiksi Kerkelä, Seksuaalirikoslait menevät vuoden­vaihteessa uusiksi – Tämä kaikki muuttuu, [https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009260266.html].

15 Ks. Prejudikaattinormin ohjaavasta vaikutuksesta Tulokas 2007, s, 196–198.

16 Fredman 2021, s. 975–976.

1.3 Tehtävän asettelu

Tämän tutkielman tavoite on ensiksi systematisoida, miten raiskausrikoksesta säädetty RL 20:1:n tunnusmerkistötekijöitä muutettiin viimeisimmällä lakiuudistuksella. Toiseksi tutkielman tavoite on esittää järjestetysti, miten KKO on argumentoinut näytön arviointiaan edellisen voimassa ol- leen lain perusteella antamissaan ratkaisuissaan. Kolmantena tavoitteena on esittää, miten laki- uudistuksen pitäisi tulla vaikuttamaan näytön arviointiin ja ratkaisukäytäntöön.

Tutkimuksen pääongelma on, miten RL 20:1: n uudistus, joka saatettiin voimaan 1.1.2023 alkaen, muutti raiskauksen tunnusmerkistöä, ja miten se tulee muuttamaan näytön arviointia KKO:ssa raiskausrikoksissa. Vastatakseen tutkimusongelmaan tutkielmassa vastaan seuraaviin kolmeen tarkentavaan tutkimuskysymykseen.

1. Miten RL 20:1 muuttui lakiuudistuksella 723/2022?

2. Miten korkein oikeus on arvioinut näyttöä raiskausrikoksissa RL 20:1:n (509/2014) voimassaolon aikana?

3. Miten tuomioistuimen tulee arvioida näyttöä vapaaehtoisuudesta raiskausrikok- sessa verrattuna aiemmissa ratkaisussa tehtyyn näytön arviointiin?

1.4 Tutkimusmenetelmä ja tutkimusaineisto

Lainoppi on yksi oikeudellisen tutkimuksen muodoista. Lainoppi muodostuu oikeudellisten käsit- teiden konstruoinnista ja oikeussäännösten systematisoinnista näiden käsitteiden avulla ja oi- keussäännösten sisällön selvittämisestä eli tulkinnasta. Lainopissa systematisoinnilla järjeste- tään edelleen lain säännöksissä ilmaisunsa saanutta järjestelmää. Oikeussäännösten systemati- sointi helpottaa hahmottamaan oikeudellisten järjestelyjen kokonaisuuden ja löytämään sieltä

tarvittavat säännökset. Lainopillinen systematisointi on pohjimmiltaan eri asioiden välisten yh- teyksien etsimistä. Lain säännökset on järjestettävä uudelleen tarkoituksenmukaisella tavalla, jotta jonkun ilmiön rakenne on selkeästi hallittavissa.¹⁷

Tutkielman tutkimusmenetelmä on analyyttinen lainoppi. Tutkielmassa esitetään jäsennettynä kokonaisuutena raiskauksesta säädetyn rikoslain pykälän muutos ja se, miten KKO on argumen- toinut näytön arviointiaan raiskausrikoksissa edellisen voimassa olleen lain nojalla antamissaan ratkaisuissa. Raiskauksesta säädetyn RL 20:1:n uusia tunnusmerkistötekijöitä verrataan suh- teessa edellisen voimassa olleen lain mukaisiin tunnusmerkistötekijöihin. Tutkielmassa analysoi- daan KKO:n antamat ratkaisut, joissa se on arvioinut näyttöä raiskausrikostapauksessa edellisen voimassa olleen lain nojalla. KKO:n näytön arvioinnista raiskausrikoksissa pyritään muodosta- maan kokonaiskuva kuvaamalla sanallisesti ratkaisujen sisältöä ja tekemällä niistä johtopäätök- siä. KKO:n näytön arvioinnin argumentaatio esitetään systemaattisesti suhteessa vapaaseen to- distusteoriaan ja hypoteesimetodiin. Tutkielmassa annetaan tulkintasuosituksia vapaaehtoisuu- desta raiskauksen uutena tunnusmerkistötekijänä näytön arvioinnin näkökulmasta. Edellisen voimassa olleen lain sanamuodonmukaisesti pykälän tulkinta perustui joko väkivaltaan, väkival- lan uhkaan tai toisen avuttoman tilan hyväksikäyttöön. Lakiuudistuksen myötä tulkintastandardi muuttuu.

Aarnion oikeuslähdejaottelussa oikeuslähteet jaetaan vahvasti velvoittaviin, heikosti velvoittaviin ja sallittuihin oikeuslähteisiin.¹⁸ Vahvasti veloittavia oikeuslähteitä ovat laki ja maantapa.¹⁹ Maan- tapaa ei ole yleensä kirjattu mihinkään viralliseen dokumenttiin, jonka vuoksi maantavan totea- minen on ongelmallista. Eräillä alueilla, kuten rikosoikeuden alueella keskeinen periaate on lailli-

17 Aarnio 1978, s. 52,76,74,79,78. Oikeudellisen tutkimuksen piiriin on luettu myös, oikeussäännösten toi- minnan tarkastelu, voimassa olevien säännösten arviointi ja oikeuspoliittinen tutkimus. Aarnio 1978, s. 52.

18 Tolonen 2003, s. 22.

19 Maantapa tai tapaoikeudesta säädettiin aiemmin vuoden OK 1:11. Maantapa on toissijaisesti velvoittava oikeuslähde, jos lakia ei ole ja tapa ei ole kohtuuton. Ks. tarkemmin Tolonen 2003, s. 144, Nuotio 2020, s.

1243–1244, Virolainen 2012, s. 4.

suusperiaate eli legaalisuusperiaate ”nullum poena sine lege”. Laillisuusperiaate kieltää taan- nehtivan rikosoikeuden ja tuomitsemisen muutoin kuin lain sanamuodon mukaisesti.²⁰ Rikok- sesta ei voida tuomita rangaistukseen maantavan nojalla.²¹

Heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin kuuluvat lain esityöt ja tuomioistuinratkaisut.²² Aarnion mukaan harkinnan rationaalisuus edellyttää tuomarin perustelevan, mikäli hän jättää vetoa- matta heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin.²³ Heikosti velvoittavien oikeuslähteiden sivuuttami- nen lisää todennäköisyyttä sille, että päätös muuttuu ylemmässä oikeusasteessa. Sallittuihin oi- keuslähteisiin kuuluu eritasoisia oikeuslähteitä. Esimerkiksi oikeuskirjallisuus²⁴, yleiset oikeuspe- riaatteet, moraaliperiaatteet ja arvot kuuluvat sallittujen oikeuslähteiden ryhmään. Velvoittavuu- den tason perusteella muodostetun jaottelun lisäksi Aarnio jakaa oikeuslähteet auktoritatiivisiin ja aineellisiin oikeuslähteisiin. Auktoritatiiviset oikeuslähteet perustuvat niiden virallistettuun asemaa, joita tietyillä auktoriteeteillä on mahdollisuus luoda. Esimerkiksi laki, lain esityöt, tuo- mioistuimen ratkaisut ja oikeustiede ovat tällaisia auktoritatiivisia oikeuslähteitä, joiden sitovuus ei perustu niiden sisältöön vaan niiden asemaan. Moraaliset periaatteet ja yleiset oikeusperiaat- teet ovat aineellisia oikeuslähteitä, joiden velvoittavuus perustuu niiden sisältöön.²⁵ Tämän tut- kielman tutkimusaineisto muodostuu laista, joka on vahvasti velvoittava oikeuslähde, lain esi- töistä ja oikeustapauksista, jotka ovat heikosti velvoittavista oikeuslähteistä, ja oikeuskirjallisuu- desta, joka on sallittu oikeuslähde.

20 Tolonen 2003, s. 23–24.

21 Siviilioikeudenalueella tapaoikeudella on enemmän merkitystä kuin rikosoikeudenalueella. Esimerkiksi kauppatapa muodostaa tapaoikeuden, josta mainitaan myös kauppalain (355/1987) 3 §:ssä.

22 Tolonen 2003, s. 24, Karhu 2020, s. 1028. Ks. tuomioistuinratkaisujen oikeuslähdeopillisesta asemasta lisää Husa 2020 s. 972.

23 Aarnio 1978, s. 50.

24 Ks. Oikeuskirjallisuuden oikeuslähdeopillisesta-asemasta tarkemmin Virolainen 2012, s. 4-32.

25 Tolonen 2003, s. 24–26. Karhu 2020, s. 1023.

1.5 Rajaukset ja rakenne

Tutkielma käsittelee raiskauksen tunnusmerkistöä ja näytön arviointia raiskauksissa. Tutkiel- massa analysoidaan KKO:n antamat ratkaisut, joissa se on käsitellyt näytön arviointia raiskausri- koksissa RL 20:1:n (509/2014) nojalla. KKO:n ratkaisu KKO 2018:91 käsittelee ainoastaan rangais- tuslajin valitsemista, eikä näytön arviointia. Tästä syystä ratkaisu KKO 2018:91 on rajattu tutki- musaineiston ulkopuolelle. Oikeustapauksiksi on valikoitu juuri KKO:n ratkaisut, koska KKO käyt- tää ylintä tuomitsemisvaltaa Suomessa ja sen antamilla ratkaisuilla on alempia tuomioistuimia ohjaava vaikutus. Joihinkin oikeustapausaineiston ratkaisuihin liittyy useita oikeudellisia ongel- mia. Tässä tutkielmassa oikeustapauksien analysoinnissa keskitytään vain tutkielman kannalta oleellisiin seikkoihin.

Tutkielmassa edetään yleisestä asiasta yksittäiseen ja toisaalta myös kronologisesti vanhem- masta uudempaan. Toisessa pääluvussa käsitellään ensin yleisesti todistelua ja sitä koskevaa hy- poteesimetodia ja vapaatodistusteoriaa. Kolmannessa pääluvussa käsitellään raiskausta ensin edellisen voimassa olleen lain nojalla yleisesti, jonka jälkeen edetään kuhunkin raiskauksen tun- nusmerkistötekijään tarkemmin yksittäin. Tämän jälkeen käsitellään lakiuudistusta yleisesti, jonka jälkeen edetään lakiuudistuksen tuomiin uusiin raiskauksen tunnusmerkistötekijöihin yk- sittäin. Neljännessä pääluvussa analysoidaan KKO:n näytön arviointia koskeva argumentaatio edellisen voimassa olleen lain nojalla annetuissa ratkaisuissa edeten ratkaisuissa kronologisesti vanhimmasta ratkaisusta uusimpaan. Viidennessä pääluvussa annetaan tulkintasuosituksia siitä, miten näyttöä vapaaehtoisuudesta tulisi tulkita lakiuudistuksen jälkeen eli tulevaisuudessa an- nettavissa ratkaisuissa. Viimeisessä pääluvussa tiivistetään tutkielmassa aikaan saadut johtopää- tökset ja vastataan lyhyesti tutkimuskysymyksiin.

2 Todistelu rikosprosessissa

2.1 Todistelun ja näytön arvioinnin peruskäsitteistö

Todistelu ja näytön arviointi ovat keskeisessä osassa rikosoikeudenkäynnissä. Niiden avulla pyri- tään selvittämään tapahtuneet tosiseikat, jotta oikeudenkäynnin lopputuloksena voidaan antaa oikeudellisesti luonnehdittu ratkaisu.²⁶ Todistelulla asianosaiset pyrkivät vakuuttamaan tuomio- istuimen siitä, että tapahtumat ovat menneet heidän esittämällään tavalla. Tuomioistuin ottaa vastaan asianosaisten esittämän todistelun ja arvioi sen todistusvoimaa ja sitä, mitä asiassa on näytetty todeksi.²⁷

Yleisesti, kuten myös tässä tutkielmassa, todistelu ymmärretään pääkäsittelyssä tapahtuvaksi to- disteiden esittämiseksi asian ratkaisevalle tuomioistuimelle. Rikosprosessissa todistelu alkaa jo esitutkinnassa, jossa aletaan selvittää, onko jotakuta syytä epäillä rikoksesta.²⁸ Todistelu suorite- taan todistuskeinojen avulla. Todistuskeinoilla tarkoitetaan keinoja ja välineitä, joiden avulla to- distelu toteutetaan oikeudenkäynnissä²⁹. Reaalisiksi todistuskeinoiksi kutsutaan katselmusta, esinetodisteita ja kirjallisia todisteita. Henkilöllisiksi todistuskeinoiksi kutsutaan asianosaisen ja todistajan kuulustelua sekä asiantuntijan lausuntoa.³⁰

26 Pölönen – Tapanila 2016 kappale 2 Todistelua ohjaavat periaatteet, kohta 2.1 Totuus. Todistelutoimi- kunta 2012, s. 21.

27 Rautio – Frände 2020, s. 31, Pölönen - Tapanila 2016, kappale 2 Todistelua ohjaavat periaatteet.

28 Todistelulla voidaan joskus viitata myös asianosaisten antamaan loppulausunto menettelyyn tai tuomio- istuimen tekemään todistusharkintaan. Pölönen 2003, s. 100. Todistelulla voidaan siis tarkoittaa sekä to- disteiden esittämismenettelyä että todisteiden arviointiprosessia. Lappalainen 2001, s. 128.

29 Ks. Pölönen 2003, s. 105, Lappalainen 2001.

30 Ks. Rautio – Frände 2020, s. 221–222, Pölönen 2003, s. 103–105, Tirkkonen 1972, s. 98, 103, Lindell 1987, s. 172, Kallenberg 1940, s. 504.

Todistusharkinta eli näytön arviointi on todistusoikeudessa jaettu todisteiden näyttöarvon pun- nintaan sekä näytönriittävyyttä ja todistustaakan jakautumista koskevaan päätöksentekoon.

Näytönriittävyyttä koskeva harkinta katsotaan nykyään sisältyväksi todistustaakkasäännöksiin.

Varsinaisena näytön arviointina pidetään tällöin todisteiden näyttö arvon määrittämistä ja eri vaihtoehtojen todennäköisyyksien arviointia.³¹

2.1.1 Todistusteema

Todistusteema tarkoittaa todistelun kohdetta eli sitä, mitkä asianosaisen väittämät tosiasiat tu- lee todistaa. Sekä todistustosiseikat että oikeustosiseikat voivat olla todistusteemana.³² Tosisei- kalla tarkoitetaan todistusoikeudessa lausumaa tai väitettä.³³ Konkreettiseksi tosiseikaksi kutsu- taan asianosaisen esittämää tapahtumaväitettä ja vain konkreettisen oikeustosiseikan perus- teella voidaan tuomita oikeudellinen seuraamus. Tosiseikat jaetaan välittömästi ja välillisesti rele- vantteihin. Välittömästi relevanttiin seikkaan liittyy lain nojalla jokin oikeudellinen seuraamus ja niitä kutsutaan oikeustosiseikoiksi. Välillisesti relevantteja seikkoja kutsutaan todistustosi- seikoiksi, aihetodisteiksi tai indisionäytöksi ja niillä on merkitystä ainoastaan todisteena oi- keustosiseikan olemassaolosta.³⁴ Välillinen todistelu voidaan kytkeä tapaukseen eri tavoin ja pe- rusteluista riippuen sen perusteella voidaan tehdä erilaisia johtopäätöksiä.

Oikeustosiseikka ja todistustosiseikka liittyvät kiinteästi toisiinsa eikä niiden erottaminen ole aina mahdollista, esimerkiksi tahallisuuden arviointi edellyttää todistustosiseikkojen arviointia oikeus-

31 Jokela 2018, s. 658.

32 Ks. Pölönen 2003, s. 100, Lappalainen 2001, s. 130, Klami 2000, s. 17, Jonkka 1992, s. 77.

33 Vrt. Prosessioikeudessa tosiseikka viittaa tiettyä tapahtumaa koskevaan väitteeseen. Pölönen 2003, s.

106.

34 Rautio – Frände 2020, s. 74, Pölönen 2003, 106–107.

tosiseikkojen yhteydessä. Aputosiseikat ovat seikkoja, jotka eivät itsessään todista oikeustosi- seikkoja, vaan ne joko horjuttavat tai tukevat todistustosiseikkoja.³⁵ Esimerkiksi psyykkinen oi- reilu voi olla aputosiseikka, joka ei itsessään todista rikoksen uhriksi joutumista, mutta se saattaa jossain määrin tukea väitettä rikoksen uhriksi joutumisesta.

Rikosprosessissa syyttäjän todistusteemana on hänen esittämänsä rikoksentunnusmerkit täyt- tävä teonkuvaus. Syytetyn todistusteema voi olla esimerkiksi syyttäjän teonkuvauksen kanssa ristiriitainen tosiseikka, joka tekee syyttäjän teonkuvauksesta epäuskottavan, mahdottoman tai oikeutetun.³⁶ Todistelun tulisi olla teemalähtöistä. Mikä tarkoittaa, että asiassa oleelliset oikeus- tosiseikat selvitetään ja asiasta löydetään ja erotetaan jokaista tunnusmerkistötekijää vastaavat konkreettiset tosiseikat. Jokainen asiassa esitetty todiste tulisi liittää jutun konkreettisen tosi- seikan positiiviseksi tai negatiiviseksi näytöksi.³⁷

2.1.2 Kokemussääntö

Todistusharkintaan liittyy keskeisesti kokemussäännön käsite. Kokemussääntöä on kirjallisuu- dessa määritelty eri tavoin.³⁸ Pölösen mukaan kokemussääntöä voidaan pitää juridiikan terminä yleiselle lainalaisuudelle, jolla viitataan usein ihmisen normaaliin päättely- ja ajattelutoimintaan.

Todistusharkinnassa kokemussäännöillä paikataan aukkoja, joita välttämättä jää, kun kokonais- kuvaa tapahtumista yritetään muodostaa esiin tuotujen tosiseikkojen perusteella.³⁹ Kokemus- sääntöjä sovelletaan usein tiedostamattomasti tai niiden sisältöä tarkemmin selvittämättä.⁴⁰

35 Rautio – Frände 2020, s. 57, Pölönen 2003, s. 106–108.

36 Ks. Pölönen 2003, s. 104, Frände 2009, s. 336, Hirvonen 1995, s. 441.

37 Pölönen 2003, s. 104.

38 Fränden ja Jonkaan mukaan kokemussääntö on hypoteesi kahden tosiseikan välisestä riippuvuussuh- teesta. Frände 2009, s. 339. Jonkka 1991, s. 39.

39 Pölönen 2003, s. 117–118. Ks. myös Rautio – Frände 2020, s. 57.

40 Jokila 2010, s. 205.

Kokemussäännöt jaetaan yleisiin ja erityisiin kokemussääntöihin, joista ensimmäiset kuuluvat yleissivistykseen ja elämänkokemukseen. Yleisen kokemussäännön mukaisesta seikasta ei tar- vitse esittää näyttöä ja tuomari saa käyttää niitä vapaasti hyödykseen todistusharkinnassaan. Esi- merkiksi kokemussääntö siitä, että velkoja antaa kuitin vasta kun velka on maksettu, lasketaan yleiseksi kokemussäännöksi, jota tuomari voi hyödyntää vapaasti todistusharkinnassaan.⁴¹ Eri- tyisten kokemussääntöjen tunteminen edellyttää erityisiä tietoja tai taitoja, joita esimerkiksi lää- kärillä on lääketieteestä. Erityiset kokemussäännöt ovat tuntemattomia suurimmalle osalle ihmi- sistä.⁴² Todistusharkinnassa tuomari arvioi oikeudelle esitettyä todistelua ja sen todistusvoimaa yleisiä kokemussääntöjä hyväkseen käyttäen.⁴³

2.1.3 Näyttökynnys ja todistustaakka

Näyttökynnys tai tuomitsemiskynnys tarkoittaa sitä näytöllistä todennäköisyyttä, joka tarvitaan todistusteeman toteen näyttämiseksi.⁴⁴ Näytön arviointi on tapauskohtainen ajatusprosessi, jota ei ole mahdollista kuvat tarkasti lainsäädännössä. ⁴⁵ Lainsäädännössä on vain yleisluontoisia säännöksiä näytön arvioinnista ja näyttökynnyksestä.⁴⁶ Rikosasiassa syyksi lukevan tuomion an- taminen edellyttää, että vastaajan syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä. (OK 17:3.2) Näyttökynnyksen ylittyessä vastaaja voidaan tuomita rikoksesta syylliseksi. Pykälän sanamuo- donmukaisesti näyttökynnys ylittyy, kun tuomioistuimelle ei jää varteenotettavaa epäilyä vastaa- jan syyttömyydestä. Toisin sanoen tuomioistuimen on kyettävä sulkemaan pois kaikki varteen otettava epäilyt vastaajan syyllisyydestä. Ilmaisulla ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että kaikki teo- reettisestikin mahdolliset epäilykset tulisi kyetä sulkemaan pois. Riittää, että tuomioistuin pystyy poissulkemaan todelliset epäilykset. Varteenotettavien epäilyjen poissulkeminen voi käytän-

41 Todistelutoimikunta 2012, s. 23.

42 Pölönen 2003, s. 118, 120. Kokemussäännöistä ja niiden merkityksestä seksuaalirikoksissa ks. Sutorius – Kaldal 2003, s. 94, 312–313.

43 Jokela 2018, s. 658.

44 Pölönen 2003, s. 140.

45 Lappalainen - Rautio 2021, kohta Todistelua koskevia peruskäsitteitä ja periaatteita.

46 OK 17 luvussa säädetyt todistelusäännökset koskevat ensisijaisesti todistelua riita- ja rikosasioissa, mutta voidaan mieltää myös todistelun yleissäännöksiksi. Todistelutoimikunta 2012, s. 19.

nössä tarkoittaa, että esitettyjen todisteiden valossa epäilykset ovat niin vähäisiä, että on järke- vämpää tuomita vastaaja syylliseksi kuin hylätä syyte.⁴⁷ Ollakseen varteenotettava epäilyksen tu- lee perustua objektiivisiin seikkoihin eikä subjektiivisiin olettamuksiin.⁴⁸

Näyttökynnys rikosasioissa on korkea, koska syyksi lukevalla tuomiolla on merkittäviä seuraa- muksia rikoksesta tuomitulle. Lain esitöissä on todettu, että syyttömän tuomitseminen syylliseksi on myös yhteiskunnan kannalta vahingollisempi ratkaisu kuin syyllisen vapauttaminen.⁴⁹ Korkea näyttökynnys rajaa vastaajan vahingoksi koituvan virhemarginaalin pieneksi.⁵⁰ Rikosasioissa näyttökynnys on perinteisesti katsottu olevan vakio⁵¹. Laissa ei tunneta tuomitsemiskynnyksen eri asteita ja näyttökynnyksen on katsottu olevan yhtä korkealla siitä huolimatta, onko rikos va- kava vai lievä. Käytännössä tuomioistuimet eivät kuitenkaan edellytä yhtä kattavaa näyttöä vä- häisistä rikoksista, jotka rikoksen tekijä on tunnustanut, kuin riitaisista vakavista rikoksista.⁵²

KKO on todennut ratkaisussaan KKO 2013:96, että näyttökynnys ei ole seksuaalirikoksissa alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankki- minen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. KKO on viitannut lukuisissa myöhemmin an- tamissaan ratkaisuissa päätökseensä KKO 2013:96 näyttökynnyksen perustelemiseksi. KKO:n il- maisu ”muissa yhtä vakavissa rikoksissa” ilmentää sitä, että näyttökynnys todellisuudessa vaihte- lee oikeuskäytännössä rikoksen vakavuuden perusteella. Näyttökynnys on asetettu pykälässä ja oikeuskäytännössä korkealle. Laissa ei kuitenkaan säädetä siitä, miten tuomarin tulisi päättää onko tapauksessa esitetty näyttö ylittänyt pykälän mukaisen näyttökynnyksen vai ei. Tuomarin tulee vapaalla todistusharkinnalla punnita, onko varteen otettavat epäilyt vastaajan syyllisyy- destä pystytty sulkemaan pois. Todisteiden arvioimiseksi on esitetty erilaisia metodeja ja mene-

47 Jonkka 1991, s. 80, 105.

48 Pölönen 2003, s. 141.

49 HE 82/1995 vp, s. 83.

50 Rautio – Frände 2020, s. 39–40. Pölönen – Tapanila, 2016, kappale todistelu oikeuden käynnissä, kohta 3.2 perinteiset todistusteoriat ja niiden haastajat.

51 Ks. vakiosta näyttökynnyksestä esimerkiksi Pölönen 2003.

52 Pölönen – Tapanila 2016, kappale todistelu oikeuden käynnissä, kohta 3.2 perinteiset todistusteoriat ja niiden haastajat.

telmiä, mutta tuomari ei ole sidottu noudattamaan mitään tiettyä metodia todisteiden arvioi- miseksi.⁵³ KKO on todennut ratkaisussaan 2013:96 myös, että näyttökysymykset vaihtelevat ta- pauksittain. Minkä vuoksi todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä ei voida antaa kaavamaisia ohjeita. Yleisesti noudatettavia periaatteita ovat todisteiden arviointi: objektiivisesi, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ensin yksilöllisesti ja sen jälkeen koko- naisarvioinnilla. Riittävä syytteen tueksi esitetty näyttö on testattava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa.

Oikeudenkäymiskaaren 17:3.1 sisältää normin, jonka mukaan kantajalla on todistustaakka eli näyttötaakka rikosprosessissa.⁵⁴ Sen mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä todeksi ran- gaistusvaatimuksensa perusta. (OK 17:3.1) Syyttömyysolettama on keskeinen periaate rikos- prosessissa, joka tarkoittaa sitä, että rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä siihen saakka, kunnes hänen syyllisyytensä on näytetty toteen. Epäselvissä tapauksissa, eli jos syyllisyydestä jää varteen otettava epäily, syyte on hylättävä. (in dubio pro reo)⁵⁵ Syyttömyysolettaman vuoksi syy- tetylle ei voida asettaa velvollisuutta todistaa syyttömyytensä, joten kantajan on näytettävä to- deksi syyksi lukevan tuomion perustaksi asetettavat seikat.⁵⁶ Kantajan todistustaakka tarkoittaa, että syyttäjän tai asianomistajan on näytettävä toteen kaikki rikoksen positiiviset ja negatiiviset edellytykset, erityisesti rikoksen tahallisuus. Ei ole mahdollista todistaa sitä, mitä rikoksen tekijä on ajatellut tai mihin hän on teoillaan pyrkinyt. Tahallisuuden toteen näyttämiseksi riittää, että kantaja vetoaa ja näyttää toteen olosuhteet, jotka yleisen elämänkokemuksen mukaan kuuluvat tahalliseen toimintaan tai laiminlyöntiin. Esimerkiksi hätävarjelun poissaoloa on vaikea todistaa.

Kantajan todistustaakasta huolimatta vastaaja voi joutua osoittamaa tilanteessa oikeuttavien olosuhteiden, kuten hätävarjelun, olemassaolon.⁵⁷ Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2019:55 korkein oikeus piti lähtökohtana, että toisen kehoon tunkeutuminen on tahallista. Syyttömyysoletta-

53 Rautio – Frände 2020, s. 39–40.

54 Rautio – Frände 2020, s. 38.

55 Pölönen – Tapanila 2016, kappale 2.5.1 Syyttömyysolettama.

56 HE 46/2014 vp, s. 48.

57 Rautio – Frände 2020, s. 38.

masta huolimatta vastaajan täytyi esittää KKO:lle todisteita siitä, että vastaaja oli toiminut syyt- teen mukaisen teon tehdessään unitilassa.⁵⁸ Tapauksessa vastaaja onnistui esittämään riittävästi todisteita sen puolesta, että hän ei ollut toiminut tahallisesti.

2.2 Vapaa todistusteoria

2.2.1 Vapaa todistelu

Ennen vuoden 1948 todistuslainsäädäntöä, joka saatettiin voimaan oikeudenkäymiskaaren (4/1734, OK) 17 luvun muuttamisesta annetulla lailla (571/1948) Suomessa noudatettiin legaa- lista eli lakisääntöistä todistusteoriaa. Tällöin laki säänteli sitovasti käytettävissä olevat todistus- keinot eikä tuomioistuimet voineet harkita vapaasti todistusaineistoa.⁵⁹ Vuoden 1948 todistus- lainsäädännön voimaantulon jälkeen tuomioistuimet ovat noudattaneet vapaata todistusteo- riaa, joka koostuu vapaasta todistelusta ja vapaasta todistusharkinnasta.⁶⁰ Nykyään va- paasta todistusteoriasta säädetään OK 17:1:ssä (732/2015). Vapaan todistusteoria katsotaan luo- van parhaat edellytykset totuuden löytymiselle, mitä voidaan pitää rikosprosessin tavoitteena.⁶¹ Oikeudenkäymiskaaren 17:1.1:ssa esitetään vapaan todistelun pääsääntö⁶², jonka mukaan:

Asianosaisella on oikeus esittää haluamansa näyttö asian tutkivalle tuomioistuimelle sekä lausua jokaisesta tuomioistuimessa esitetystä todisteesta, jollei laissa toisin säädetä.

58 Tapauksessa vastaaja oli muun muassa teettänyt unitutkimuksen, hänellä oli esittää lääkärinlausunto unitutkimuksesta ja hän oli kuvannut itseään riistakameralla nukkuessaan.

59 Legaalisella todistusteorialla pyrittiin ehkäisemään mielivallan käyttöä. Lailla säädettiin tiukasti, millai- nen todistusarvo millekin todisteille on annettava ja mitä on katsottu näytetyksi. Tällöin OK 17:29:ssä sää- dettiin täydestä näytöstä, joka tarkoitti kahta todistajaa ja puoli näytöstä, joka tarkoitti yhtä todistajaa.

Sundström 2013, s. 24.

60 HE 46/2014 vp, s. 45.

61 Pölönen - Tapanila 2016, kappale 2 Todistelua ohjaavat periaatteet.

62 HE 46/2014 vp, s. 45.

Vapaa todistelu tarkoittaa, että kaikki todistuskeinot ovat lähtökohtaisesti sallittuja.⁶³ Todisteiden määrää ei ole rajoitettu, jolloin asianosainen saa nimetä haluamansa määrän todisteita.⁶⁴ Vapaa todistelu mahdollistaa kaiken saatavilla olevan aineiston esittämisen tuomioistuimelle, mikä edes auttaa sitä, että tuomio päätyy lähemmäksi totuutta. Vapaa todistelu edistää aineellisoikeu- den totuuden löytymistä ja rikosprosessin tavoitteen saavuttamista.⁶⁵ Aineellisoikeudellisen to- tuuden löytämistä ei kaikkien oikeustieteilijöiden mielestä voida pitää realistisena tavoitteena⁶⁶, koska rikosprosessissa ei aina ole mahdollista saada selville aineellisoikeudellista totuutta.⁶⁷ Tuo- mioistuimia koskee ratkaisupakko, joten oikeudellinen ratkaisu voidaan joutua perustamaan jon- kinasteiseen todennäköisyyteen, jos aineellisoikeudellista totuutta ei pystytä selvittämään.⁶⁸ Pyr- kimystä totuuden löytymiseen voidaan pitää vapaan todistelun perusteena. Tällöin selkeästi epä- luotettavat todisteet on suljettava pois. Vapaasta todistelusta säädetyt poikkeukset rajaavat epä- luotettavia todisteita pois todistusharkinnan piiristä.⁶⁹

Oikeudenkäymiskaaren 17:1.1:ssa säädetään vapaan todistelun lisäksi todistelun välittömyy- destä ja kontradiktorisuudesta. Todistelun välittömyys merkitsee sitä, että todistelu tulee pää- sääntöisesti esittää sille tuomioistuimelle, joka tutkii asiaa ja lopulta ratkaisee sen. Todistelun kontradiktorisuus ilmenee asianosaisen oikeutena lausua kaikesta todistelusta, jota tuomioistui- messa on esitetty.⁷⁰ OK 17:1.1:n sääntelyyn liittyviin poikkeuksiin, viitataan momentissa ”jollei laissa toisin säädetä” -lausekkeella. Poikkeukset vapaasta todistelusta liittyvät usein todistelun välittömyyteen, kontradiktorisuuteen tai pyrkimykseen nopeaan ja kustannustehokkaaseen oi- keudenkäyntiin. Esimerkiksi OK 17:24.1:n mukaan todisteena ei sää käyttää kirjallista yksityis- luonteista kertomusta, joka on annettu vireillä olevan tai alkavan oikeudenkäynnin varalta. Kielto

63 Pölönen 2003, s. 144.

64 Rautio – Frände 2020, s. 25.

65 Pölönen - Tapanila 2016, kappale 2 Todistelua ohjaavat periaatteet, Rautio – Frände, 2020, s. 28.

66 Kts. Aineellisoikeudellisen totuuden tavoitteesta oikeuden käynnissä: Huovila 2003, s. 165–173, Saran- pää 2010, s. 28–29, Viljanen 2001, s. 1004–1005.

67 Pölönen - Tapanila 2016, kappale 2 Todistelua ohjaavat periaatteet. Tuomioistuimen arvioinnissa merki- tystä on myös sillä, onko rikosta selvitetty riittävästi esitutkinnan aikana. Ojala 2022, s. 40.

68 Sundström 2013, s. 30. Hormia 1979, s. 4.

69 Rautio – Frände, 2020, s. 28.

70 HE 46/2014 vp, s. 45.

perustuu kontradiktion puutteeseen, sillä kirjalliselle kertomukselle ei voi esittää kysymyksiä.⁷¹ OK 17:47.1:n mukaan todistelutarkoituksessa kuultavan asianosaisen ja todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti viittaamatta kirjalliseen kertomukseen. Todistelutarkoituksessa suulli- sesti kuultavalle on mahdollista esittää kysymyksiä, jolloin kontradiktorisuus vaatimus täyttyy.

Näin olisi vaikka kuultava saisi viitata kirjalliseen kertomukseensa, mutta vapaasti kerrotun suul- lisen kertomuksen luotettavuus on helpommin arvioitavissa kuin luetun kertomuksen.⁷² Huovi- lan mukaan suullinen ja välitön oikeudenkäyntimenettely johtaa väistämättä näyttökysymyksen perustelujen yleisluontoisuuteen, koska kaikkea suullisessa käsitellyssä esiin tullutta ei ole tarkoi- tuksen mukaista tai mahdollista selostaa⁷³.

2.2.2 Vapaa todistusharkinta

Oikeudenkäymiskaaren 17:1.2:ssa säädetään vapaasta todistusharkinnasta.

Tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja har- kittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on pe- rusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä. (OK 17:1.2)

Vapaalla todistusharkinnalla tuomioistuin voi määritellä vapaasti esitetyn näytön todistusvoi- man.⁷⁴ Säädökset eivät sido tuomioistuinta antamaan tietyille todisteille tietynlaisen näyttöar- von, vaan todisteiden näyttöarvon harkinta on yksinomaan tuomioistuimen tehtävä.⁷⁵ Vapaa to- distusharkinta perustuu subjektiiviseen todennäköisyyteen. Tuomarin tai tuomioistuimen sub-

71 Rautio – Frände, 2020, s. 28–31. Pykälässä luetellaan tilanteet, jolloin kirjallisen yksityisluonteisen kerto- muksen käyttö todisteena on sallittu. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi, jos dispositiivisen riita-asian asi- anosaiset suostuvat siihen tai jos tuomioistuin sallii sen. Vapaaseen todisteluun liittyy poikkeuksia ja näi- hin poikkeuksiin liittyy edelleen poikkeuksia, jotka muodostavat vapaasta todistelusta tarkasti säädellyn poikkeuksien verkoston.

72 Rautio – Frände 2020, s. 28.

73 Huovila 2005, s. 18.

74 HE 46/2014 vp, s. 45.

75 Pölönen – Tapanila 2016, kohta 2.2. vapaan todistelun periaate.

jektiivinen vakuuttuneisuus tosiseikan paikkaansa pitävyydestä on ehdoton tuomitsemiskynnyk- sen ylittymisen edellytys.⁷⁶ Tuomioistuin voi ottaa näyttönä huomioon asianosaisen käyttäytymi- sen tai toiminnan muulloinkin kuin häntä todistelutarkoituksessa kuultaessa ja tehdä siitä johto- päätöksiä asianosaisen eduksi tai haitaksi.⁷⁷

OK 17:1.2:ssa säädetään, että tuomioistuimen on arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo tasapuolisesi ja perusteellisesti. Tasapuolisuus todistusharkinnassa juontaa juu- rensa yhdenvertaisuudesta lain edessä (Suomen perustuslaki 731/1999, PL 6 §). Se tarkoittaa käytännössä, ettei tuomioistuimen tule suosia kumpaakaan osapuolta.⁷⁸ Perusteellisella näytön arvioinnilla tarkoitetaan, että jokainen todiste on arvioitava ensin yksittäin ja sitten kokonaisuu- tena.⁷⁹ Perusteellisuus edellyttää tuomarilta riittävää paneutumista todisteluun ja näytön arvioin- tiin. Todistusharkinnan on oltava objektiivista ja kestettävä kriittinen arviointi.⁸⁰ Jollei lailla toisin säädetä -lausekkeella viitataan vapaasta todistusharkinnasta säädettyihin poikkeuksiin. Tuomion rationaalisuus- ja objektiivisuusvaatimusten lisäksi esimerkiksi todistamiskiellot rajoittavat myös vapaata todistusharkintaa, mikäli todistamiskieltoon liittyy myös todisteen hyödyntämiskielto.⁸¹

Vapaa todistusharkinta ei tarkoita, että tuomioistuimet voisivat käyttää vapaasti mielivaltaa. To- disteen näyttöarvon punninta on tehtävä huolellisesti ja yksityiskohtaisesti.⁸² Tuomion peruste- luissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Peruste- luissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyt- tämättä. (OK 24:4 ja ROL 11:4) Lainsäädäntö ei ohjeista, miten näytön arviointi tulee käytännössä

76 Pölönen 2003, s. 145.

77 Rautio – Frände 2020, s. 31–32.

78 Rautio – Frände 2020, s. 32.

79 Ks. esimerkiksi ratkaisu KKO 2020:40, jossa KKO totesi, että käräjäoikeuden näytön arviointi olisi edellyt- tänyt monipuolisempaa ja erittelevänpää tarkastelua A:n syyllisyyttä puoltavista ja sitä vastaan puhuvista seikoista. Todisteita olisi tullut arvioida sekä yksittäin että kokonaisuutena.

80 Aiemmin todettiin, että tuomarin subjektiivinen vakuuttuneisuus todisteen paikkaansa pitävyydestä on ehdotonta. Todistusharkinnan on oltava siinä mielessä objektiivista, että se perustuu objektiivisesti havait- taviin seikkoihin. Ks. näytön arvioinnin objektiivisuudesta esimerkiksi KKO 44:2021, jossa KKO otti vain vä- häisissä määrin näyttönä huomioon psykoterapeuttiopiskelijan niin sanotun harjoituspotilaan tilasta sub- jektiivisesti tekemänsä havainnot.

81 Pölönen 2003, s. 146.

82 Lappalainen – Rautio 2021, kohta Yleistä todistelusta, Vapaa todistusteoria.

toteuttaa, koska näytön arviointi perustuu kokemuslauseisiin ja päättelysääntöihin, joista ei ole mielekästä säätää lailla.⁸³

2.3 Hypoteesimetodi

Todistusharkintaa on pyritty kuvamaan erilaisilla malleilla ja metodeilla, joista yksi on ruotsalai- sen Cristian Diesenin väitöskirjassaan ensimmäisen kerran muotoilema ja jälkeenpäin edelleen kehittämä hypoteesimetodi.⁸⁴ Hypoteesimetodissa hypoteesilla tarkoitetaan väitettä, jota ei ole vielä todistettu oikeaksi tai vääräksi. Päähypoteesina pidetään tuomioistuimen näkökulmasta syyttäjän esittämää syytettä ja vaihtoehtoisina hypoteeseina muita asiassa esitettyjä vaihtoehtoi- sia tapahtumainkulkuja.⁸⁵ Hypoteesimetodi perustuu vaihtoehtoisten hypoteesien poissuljen- taan.⁸⁶

Päähypoteesin paikkaansa pitävyyttä testataan vertaamalla sitä asiassa esitettyihin vaihtoehtoi- siin hypoteeseihin, joita tavallisesti ainakin syytetyn puolustus esittää.⁸⁷ Tuomioistuin voi arvioida myös sellaisia vaihtoehtoisia hypoteeseja, joihin puolustus ei ole vedonnut. Tällöin se arvio ”viran puolesta” syytetyn kannalta edullisia vaihtoehtoisia hypoteeseja. Tuomioistuin ei hanki uutta näyttöä, vaan arvioi esitetyn näytön valossa muita mahdollisia tapahtumainkulkuja. Tuomioistui- men asettaman vaihtoehtoisen hypoteesin tulee olla syytetyn edun mukainen, järkevä ja varteen otettava sekä yhteismitallinen syyttäjän teeman kanssa. Syyttäjän teeman kanssa yhteismitalli- nen vaihtoehtoinen hypoteesi on sellainen, joka voidaan esittää oikeudellisena todistusteemana.

Pölönen on nostanut väitöskirjassaan esimerkiksi tuomioistuimen omatoimisesti arvioimasta vaihtoehtoisesta hypoteesista uhrin suostumuksen seksuaalirikosasiassa.⁸⁸

83 HE 26/2014 vp, s. 45.

84 Ks. Suomalaisten tutkijoiden kirjoituksia hypoteesimetodista muun muassa Frände 2009, ja Pölönen 2003.

85 Diesen 1993, s. 600 ja Pölönen 2003 s. 158.

86 Virolainen – Martikainen 2010, s. 294.

87 Diesen 1993, s. 598–600.

88 Pölönen 2003, s. 159–160, 170, 171.

Käytännössä hypoteesimetodia sovellettaessa todistusharkinnassa suoritetaan kolmenlaista ryh- mittelyä.⁸⁹ Ensiksi hypoteesimetodia sovellettaessa päähypoteesi jaetaan osateemoihin, joita voi- vat olla esimerkiksi kysymykset rikoksentekijän identiteetistä, teon törkeysarvioinnista, tapah- tuma-ajasta tai paikasta.⁹⁰ Toiseksi syyttäjän syytettä tukeva todistelu eli päätodistelu erotetaan vastatodistelusta, joka tukee puolustuksen väitettä.⁹¹ Kolmanneksi aputosiseikat erotetaan todis- tustosiseikoista. Aputosiseikoille ei anneta itsenäistä todistustosiseikan asemaa, mutta liittämällä aputosiseikat pää- ja vastatodistelua tukeviin tosiseikkoihin muodostuu kokonaisvaltaisempi kä- sitys vastakkaisten väitteiden tueksi esitetystä näytöstä.⁹²

Hypoteesimetodi ei pyritä määrittelemään todisteiden todennäköisyysarvoja tai sitä onko joku teema näytetty todeksi. Hypoteesimetodissa arvioidaan, kestääkö todistusharkinnassa oleellinen teema tai osateema sen rationaalisen kyseenalaistamisen. Hypoteesimetodia todistusharkin- nassa hyödynnettäessä tuomioistuin tutkii, mitkä vaihtoehtoiset hypoteesit ovat varteen otetta- via ja voidaanko ne sulkea pois. Teoreettisesti näytön riittävyyttä arvioidaan ensiksi selvittämis- kynnykseen nähden ja sen jälkeen suhteessa näyttökynnykseen.⁹³

89 Pölönen 2003, s. 166.

90 Jakamalla päähypoteesi osateemoihin voidaan arvioida helposti sitä, onko jokaisesta rikoksen tunnus- merkistönkriteeristä esitetty näyttöä. Pölönen 2003, s. 164.

91 Pää- ja vastatodistelun erottelu edesauttaa todistusharkinnan varmuutta, kun vastatodistelun arviointia arvioidaan itsenäisenä ja erillisenä vastahypoteeseina päätodisteluun nähden. Tällä voidaan ehkäistä häti- köiden tehtyjä johtopäätöksiä. Pölönen 2003, s. 165.

92 Pölönen 2003, s 165.

93 Diesen 1993, s. 268, 161, Pölönen 2003, s. 168.

3 Raiskaus rikoslaissa

3.1 Raiskaus edellisen voimassa olleen oikeuden mukaan

Rikoslain (39/1889, RL) 20 luvussa (563/1998) säädetään rangaistavaksi seksuaalirikoksia.⁹⁴ RL 20:1:ssä (509/2014) säädetään rangaistavaksi raiskaus perustekomuodossaan.⁹⁵

Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. (RL 20.1.1)

RL 20:1.2:ssä lisätään, että

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedotto- muuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykene- mätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyh- teydessä hänen kanssaan.

Raiskaukselle oli edellisessä voimassa olleessa laissa kaksi vaihtoehtoista tunnusmerkistöä, jotka on esitetty RL 20:1:n ensimmäisessä ja toisessa momentissa. Ensimmäisen momentin sanamuo- don mukaiset raiskauksen keskeiset tunnusmerkit ovat pakottamien väkivalloin tai väkivallan uhalla ja sukupuoliyhteys. Toisen momentin mukainen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä pakottamista vaan, toisen kykenemättömän tilan⁹⁶ hyväksikäyttöä sukupuoliyhteyden lisäksi.

94 RL 20 luvussa säädetään rangaistavaksi raiskauksen lisäksi törkeä raiskaus, pakottaminen sukupuoliyh- teyteen, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsen seksuaalinen hyväksi- käyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö, seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta, lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, sukupuoli- siveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen sekä paritus ja törkeä paritus. HE 216/2013 vp, s. 4.

95 Raiskauksen törkeään tekomuotoon on säädetty tiettyjä lisäedellytyksiä RL 20:2:ssä.

96 Kykenemättömästä tilasta käytetään myös termiä avuton tila.