Kuritusväkivalta rikosoikeudellisessa kontekstissa

(1)

Kuritusväkivalta rikosoikeudellisessa kontekstissa

Anne Hietamäki 259263 Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 17.11.2021

Ohjaaja: Tarja Koskela

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Anne Hietamäki

Työn nimi

Kuritusväkivalta rikosoikeudellisessa kontekstissa

Pääaine

Rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutki- mus

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Aika

17.11.2021

Sivuja xvi + 72

Tiivistelmä

Tässä tutkielmassa tutkitaan, miten Suomen lain mukaan on suhtauduttava lapseen kohdistuneisiin kuritusväkivaltatekoihin ja mikä merkitys kuritustarkoituksella on lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuden osalta ja rikosprosessissa. Lapsella tarkoitetaan alle 18- vuotiasta. Lapsen ruumiillinen kurittaminen on kielletty jo vuonna 1984, mutta edelleen- kin kuritustarkoitus tai kasvatustilanne saattavat esiintyä perusteina esimerkiksi syyttämät- täjättämispäätöksessä. Aineiston tarkoituksena on antaa tietoa kuritusväkivaltatapausten rikosoikeudellisesta käsittelystä käytännössä sen selvittämiseksi, vastaako päätöksenteko nähdäkseni voimassa olevan oikeuden sisältöä. Johtopäätöksenä todetaan, että kuritustarkoitus ei ole lain tuntema teon oikeudenvastaisuuden poistava eikä muutoin rikosprosessissa huomioitava peruste. Sitä vastoin kuritusväkivaltatilanteessa tyypillisesti käsillä olevat seikat ovat teon moitittavuutta ankaroittavia tekijöitä. Aineiston tapauksissa tekoa kvalifioivia perusteita kuitenkin huomioitiin puutteellisesti niin perusteluiden kuin rangaistuksen mittaamisenkin osalta.

Asiasanat: kuritusväkivalta, ruumiillinen kurittaminen, pahoinpitely, rikosprosessi

(3)

SISÄLLYS

LÄHTEET... iv

KUVIOT JA TAULUKOT ... xvi

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Johdatus aiheeseen ... 1

1.2 Tutkimuksen tarve ja kysymyksenasettelu ... 1

1.3 Tutkimusmetodi ja aineisto ... 3

1.4 Tutkielman rakenne ... 9

2 VÄKIVALTA ... 10

2.1 Mitä on väkivalta ... 10

2.2 Kuritusväkivallan määrittely ... 11

3 KURITUSVÄKIVALLASTA ... 13

3.1 Kuritusväkivallan rikosoikeudellinen historia ... 13

3.2 Kuritusväkivallan esiintyvyys ja seuraukset ... 15

4 RIKOSVASTUUN EDELLYTYKSISTÄ PAHOINPITELYRIKOKSISSA ... 21

4.1 Rikoksen rakenne ... 21

4.2 Tunnusmerkistön mukaisuus ... 21

4.3 Tahallisuus ... 24

4.4 Oikeudenvastaisuus ... 27

5 LASTENSUOJELULAIN ILMOITUSVELVOLLISUUDESTA, ESITUTKINNASTA, SYYTEHARKINNASTA JA RANGAISTUKSEEN TUOMITSEMISESTA KURITUSVÄKIVALTATAPAUKSESSA ... 28

5.1. Perus- ja ihmisoikeuksista ... 28

5.2 Lastensuojelulain 25 §:n ilmoitusvelvollisuudesta ... 32

5.3 Esitutkinnasta ... 35

5.4 Syyteharkinnasta ... 40

5.5 Rangaistukseen tuomitsemisesta ... 45

5.5.1 Rikosoikeudellisesta vastuusta vapautumisesta ... 45

5.5.2 Seuraamusharkinnasta ... 48

5.5.3 Seuraamusharkinta aineistona olevissa tuomioissa ... 60

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 64

7 LOPUKSI... 72

(4)

LÄHTEET

Kirjallisuus

Aaltio, Iiris – Puusa, Anu, Mitä laadullisen tutkimuksen arvioinnissa tulisi ottaa huomioon? teoksessa Puusa, Anu – Juuti, Pauli (toim.). Laadullisen tutkimuksen näkö- kulmat ja menetelmät. Gaudeamus 2020. Ellibs-palvelu.

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. WSOY 1989.

Aarnio, Aulis, Oikeussäännösten systematisointi ja tulkinta s. 35–56 teoksessa Häyhä, Juha (toim.): Minun metodini. Werner Söderström Lakitieto Oy 1997.

Aer, Janne, Lastensuojeluoikeus. Talentum 2013.

Afifi, Tracie – Mota, Natalie – Dasiewicz, Patricia – MacMillan, Harriet – Sareen, Jiten- der, Physical punishment and mental disorders: results form a nationally represen- tative US sample. Pediatrics (130)2 2012, s. 184–192. [https://pediatrics.aappublica- tions.org/content/130/2/184] (9.9.2021) (Afifi ym. 2012)

Araneva, Mirjam, Lapsen suojelu. Toteuttaminen ja päätöksenteko. Talentum pro 2016.

Bailhache Marion – Leroy Valériane – Pillet Pascal – Salmi Louis-Rachid, Is early de- tection of abused children possible?: a systematic review of the diagnostic accuracy of the identification of abused children. BMC Pediatrics (13)202 2013, s. 1–11.

[https://bmcpediatr.biomedcentral.com/articles/10.1186/1471-2431-13-202]

(10.9.2021) (Bailhache ym. 2013)

Committee on the rights of the child, Comments on Finland 's fourth periodic report 2011. CRC/C/FIN/4. (Committee on the rights of the child 2011b)

Committee on the rights of the child, general comment nro 13, 2011. The right of the child to freedom from all forms of violence CRC/C/GC/13. (Committee on the rights of the child 2011a)

Committee on the rights of the child, general comment nro 8, 2006. The right of the child to protection from corporal punishment and other cruel or degrading forms of punishment CRC/C/GC/8.

de Haan, Willem, Violence as an essentially contested concept. ResearchGate 1/2019. s. 27-40. [https://www.researchgate.net/publication/227145310_Vio- lence_as_an_Essentially_Contested_Concept] (9.9.2021)

Ellonen, Noora – Kääriäinen, Juha, Alle kouluikäisiin lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkiminen itseilmoitusmenetelmällä – pilottitutkimus. Yhteiskuntapolitiikka 75 (2010):3, s. 303–310. [http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209117726] (22.9.2021)

(5)

Ellonen, Noora – Rantaeskola, Satu (toim.), Lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksu- aalirikosepäilyjen tutkinta. Suomen yliopistopaino – Juvenes Print 2016.

Ervasti, Kaijus, Eräitä näkökohtia empiirisen tiedon hyväksikäyttämisestä oikeustie- teessä. Lakimies 3/1998, s. 364–388.

Finkelhor, David – Wolak, Janis, Reporting assaults against juveniles to the police.

Barriers and catalysts. Journal of Interpersonal Violence 18(2)2003, s. 103–128.

Fredman, Markku – Kanerva, Janne – Tolvanen, Matti – Viitanen, Marko, Esitutkinta ja pakkokeinot. 6. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2020. (Fredman ym. 2020) Haaste, Vakava väkivalta perheissä harvinaista, kuritusväkivalta yleistä 4/2012.

[https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste42012/vakavavakivaltaper- heissaharvinaistakuritusvakivaltayleista.html] (10.9.2021)

Hahto, Vilja, Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Väitöskirja. Edita Prima Oy 2004.

Hakalehto-Wainio, Suvianna, Lasten oikeudet lasten oikeuksien sopimuksessa. De- fensor Legis N:o 4/2011, s. 510-525.

Heinonen Anna, The construction of “disciplinary” violence against children - social workers´, police officer´and parents´rationales. Turun yliopiston julkaisuja. Paino- salama Oy 2015.

Hentilä, Sabina – Ellonen, Noora – Paavilainen, Eija – Kääriäinen, Juha – Koivula, Tanja, Pieniin lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun tilanteet vanhempien kuvaa- mana. Janus 18(3) 2010, s. 260–276. (Hentilä ym. 2010)

Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu, Ihmisoikeudet, käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. 2.

uudistettu painos. Alma Talent Oy 2017.

Hirvelä, Päivi, Lapseen perheessä kohdistunut kaltoinkohtelu, s. 195–201 teoksessa Hakalehto, Suvianna – Toivonen, Virpi (toim.), Lapsen oikeudet perheessä. Hansa- print Oy 2021.

Humppi, Sanna-Mari – Ellonen, Noora, Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksi- käyttö. Tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaisten yhteistyö. Poliisi- ammattikorkeakoulun tutkimuksia 40/2010. Tampereen yliopistopaino – Juvenes Print Oy 2010.

Humppi, Sanna-Mari, Poliisin tietoon tullut lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta.

Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 75. Tampereen yliopistopaino Oy– Juvenes Print 2008.

(6)

Huovila, Mika, Oikeuslähdeoppi ja oikeudellinen argumentaatio rikostuomion pe- rusteluissa s. 13–99 teoksessa Huovila, Mika – Lahti, Raimo – Ojala, Timo, Rikostuo- mion perusteleminen. Helsingin hovioikeuden julkaisuja. Helsinki 2005.

Jalkanen, Larisa – Harve-Rytsälä, Heini, Lapsi ensihoidossa teoksessa Markku Kuisma – Peter Holmström – Jouni Nurmi – Kari Porthan –Tuomas Taskinen: Ensi- hoito. 6. uudistettu painos. Sanoma Pro Oy 2017.

Jokela, Antti, Rikosprosessioikeus. 5. uudistettu painos. Alma Talent Fokus-palvelu 2018.

Jonkka, Jaakko, Syytekynnys. Tutkimus syytteen nostamiseen vaadittavan näytön arvioinnista. Suomalainen lakimiesyhdistys 1991.

Jonkka, Jaakko, Syyttäjänrooli ja syytekynnys. Defensor Legis N:o 6/2003, s. 976–

992.

Kallio, Heikki, Kieltoerehdyssäännös ja sen soveltaminen korkeimmassa oikeu- dessa. Edilex 2016/9. Referee-artikkeli.

Keinänen, Anssi –Väätänen, Ulla, Empiirinen oikeustutkimus – mitä ja milloin?, s.

246–271 teoksessa Miettinen, Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artik- keleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta.

Edilex Kirjat 16.2.2016. [https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/kirjat/16170.pdf]

Koivisto, Ida, Oikeus on, miten se systematisoidaan? – Kysymys oikeudenalajaotuk- sesta ja hallinto-oikeudesta. Lakimies 7–8/2015 s. 954–972.

Kolehmainen, Antti, Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä s. 106–134 teoksessa Miettinen, Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 16.2.2016. [https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/kirjat/16170.pdf]

Korkka-Knuts Heli – Helenius Dan – Frände Dan, Yleinen rikosoikeus. Otavan kirja- paino Oy 2020.

Krokfors, Kirsi, Rikossäännösten teleologisesta tulkinnasta, s. 55–72 teoksessa Ri- kosoikeuden uudistuneet yleiset opit. Helsingin hovioikeuden julkaisuja. Helsinki 2014.

Krug, Etienne – Dahlberg, Linda – Mercy, James – Zwi, Anthony – Lozano, Rafael (eds), World Report on Violence and Health [2002]. Suomentanut Eila Salomaa. Jy- väskylä 2005. (Krug ym. 2005)

(7)

Kääriäinen, Juha, Väkivalta rikoksena, s. 41–51 teoksessa Ellonen, Noora – Kääriäi- nen, Juha – Salmi, Venla – Sariola, Heikki: Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset.

Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 71/2008. Tampereen yliopistopaino Oy– Ju- venes Print 2008.

Lappalainen, Juha, Rikoksen rakenne prosessioikeuden näkökulmasta. Edilex 12/2004. s. 147–167. [https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/artikkelit/3220.pdf]

Lappi-Seppälä, Tapio, Rikosten seuraamukset. Ws Bookwell Oy 2000.

Matikkala, Jussi, Henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset teoksessa Dan Frände – Jussi Matikkala – Jussi Tapani – Matti Tolvanen – Pekka Viljanen – Markus Wahl- berg, Keskeiset rikokset. 4. uudistettu ja laajennettu painos. Keuruu 2018. (Matik- kala 2018a)

Matikkala, Jussi, Seksuaalirikokset teoksessa Dan Frände – Jussi Matikkala – Jussi Tapani – Matti Tolvanen – Pekka Viljanen – Markus Wahlberg: Keskeiset rikokset. 4.

uudistettu ja laajennettu painos. Keuruu 2018. (Matikkala 2018b) Melander, Sakari, Rikosvastuun yleiset edellytykset. Tallinna 2016.

Nieminen, Kati – Lähteenmäki, Noora, Johdatus oikeuden empiiriseen tutkimiseen teoksessa Nieminen, Kati – Lähteenmäki, Noora (toim.) Empiirinen oikeustutkimus.

Gaudeamus 2021. Ellibs-palvelu.

Ojala, Timo, Teleologinen tulkinta ja oikeusperiaatteiden punninta rikostunnusmer- kistön tulkinnassa s. 221–234 teoksessa Huovila, Mika – Lahti, Raimo – Ojala, Timo, Rikostuomion perusteleminen. Helsingin hovioikeuden julkaisuja. Helsinki 2005.

Ojanen, Tuomas - Scheinin, Martin, Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Suo- men perusoikeusjärjestelmä teoksessa Hallberg, Pekka - Karapuu, Heikki - Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin - Tuori, Kaarlo - Viljanen, Veli-Pekka (toim.), Perusoikeu- det. Alma Talent Fokus -palvelu.

Paasivirta, Annukka (toim.), Kovemmin käsin. Suomalaisten kasvatusasenteet ja ku- ritusväkivallan käyttö 2021. Lastensuojelun keskusliiton verkkojulkaisu 7/2021.

[https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/2021/10/Kovemmin-kasin-Suomalaisten- kasvatusasenteet-ja-kuritusvakivallan-kaytto-2021.pdf]

Räty, Tapio, Lastensuojelulaki – käytäntö ja soveltaminen. 4. uudistettu painos.

Edita 2019.

Saunders, Bernadette Josephine, Ending the physical punishment of children by parents in the English-speaking world: the impact of language, tradition and law.

International Journal of Children’s Rights, 21(2) 2013, 278–304. [https://www.stu- docu.com/en-ca/document/dawson-college/the-family/ending-the-physical-punishment-of-children/16003618] (9.9.2021)

(8)

Sormunen, Milka: Lapsen etu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lastensuojelu- atkaisuissa teoksessa Hakalehto, Suvianna – Toivonen, Virpi (toim.), Lapsen oikeuden lastensuojelussa. Hansaprint Oy 2016.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:7, Älä lyö lasta! Kansallinen lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämisen toimintaohjelma 2010–2015. Yliopis- topaino 2010.

Straus, Murray, Prevalence, societal causes, and trends in corporal punishment by parents in world perspective. Law and Contemporary Problems, 73(1) 2010, 1–30.

[https://scholarship.law.duke.edu/lcp/vol73/iss2/2] (17.9.2021)

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti - Hyttinen, Tatu, Rikosoikeuden yleinen osa, vas- tuuoppi. 3. uudistettu painos. 2019. Alma Talent Fokus -palvelu.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti, Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytän- töönpano. 3. uudistettu painos. Talentum pro 2016.

Tapani, Jussi, Tuomari ja rikosoikeuden yleiset opit. Referee-artikkeli. Edilex 2006.

[https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/oikeustiede/83670005.pdf]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), tilastoraportti 30/2021, lasten ja nuorten hyvinvointi – kouluterveyskysely 2021. (THL 2021a)

Tolonen, Hannu, Oikeuslähdeoppi. WSOY lakitieto 2003.

Tolvanen, Matti – Kukkonen, Reima, Esitutkinta- ja pakkokeino-oikeuden perusteet.

Talentum 2011.

Tolvanen, Matti, Rikosoikeus ja rikollisuuden tutkimus, s. 272–293 teoksessa Mietti- nen, Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 16.2.2016.

[https://www-edilex-fi.ezproxy.uef.fi:2443/kirjat/16170.pdf]

Tsur, Noga – Katz, Carmit – Klebanov, Bella, “I don’t have fur to protect me”: Chil- dren’s experience of pain as communicated in forensic interviews following paren- tal physical abuse. Children and Youth Services Review. 120(105420) 2021. s. 1–8.

[https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2020.105420] (30.9.2021)

Tuomi, Jouni – Sarajärvi, Anneli, Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Tammi 2018. Ellibs-palvelu.

Ulkoministeriö: Suomen hallituksen antama uudistetun Euroopan sosiaalisen pe- ruskirjan täytäntöönpanoa koskeva neljästoista määräaikaisraportti. 2019.

(9)

Internetlähteet

Counsil of Europe/Euroopan neuvosto. [https://www.coe.int/fi/web/portal/home].

(28.10.2021)

Finlex: lainkirjoittajan opas. [http://lainkirjoittaja.finlex.fi/8-valtiosopimukset-suomen-oikeusjarjestyksessa/valtiosopimukset-suomen-oikeusjarjestyksessa/]

(24.9.2021)

Kotimaisten kielten keskus, Kielitoimiston sanakirja: väkivalta. [https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/v%C3%A4kivalta?searchMode=all] (9.9.2021)

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rangaistukset käräjäoikeuksittain ja rikoksittain 2016-2020. [https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__oik__syyttr/stat- fin_syyttr_pxt_11ia.px/.] (25.9.2021) (SVT 2021a)

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rikos- ja pakkokeinotilasto.

[http://www.stat.fi/til/rpk/index.html] (25.9.2021) (SVT 2021b) Suomen YK-liitto. [https://www.ykliitto.fi/] (28.10.2021)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Kouluterveyskyselyn tulokset.

[https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset] (17.9.2021) (THL 2021c)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Kyselylomakkeet. [https://thl.fi/fi/tutkimus- ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn- toteuttaminen/kyselylomakkeet] (21.9.2021) (THL 2021d)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Lapsiin kohdistuva väkivalta.

[https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/vakivallan-eh- kaisy/lapsiin-kohdistuva-vakivalta]. Päivitetty 8.4.2021 (28.9.2021) (THL 2021b) Ulkoministeriö: Ihmisoikeussopimukset ja -raportit. [https://um.fi/ihmisoikeussopimukset-ja-raportit] (24.9.2021)

Virallislähteet

HE 68/1966 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten rankaisemista koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 125/1975 II vp, Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslain 6 luvun ja siihen liittyvien säännösten muuttamisesta.

(10)

HE 66/1988 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi

HE 79/1989 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumista koskevien säännösten uudistamiseksi

HE 94/1993 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi HE 268/1993, Hallituksen esitys eduskunnalle kätkemisrikosta, luottamusaseman väärinkäyttöä ja velallisen epärehellisyyttä koskevien rikoslain säännöksien muuttamisesta

HE 82/1995, Hallituksen esitys eduskunnalle rikosasioiden oikeudenkäyntimenette- lyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi

HE 6/1997 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi

HE 44/2002 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi

HE 144/2003 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lähestymiskiellosta annetun lain muuttamisesta ja laiksi rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta

HE 163/2004 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsiasiavaltuutetusta

HE 252/2006 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 222/2010 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsää- dännön uudistamiseksi

HE 58/2013 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle syyteneuvottelua koskevaksi lain- säädännöksi ja syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamiseksi HE 216/2013 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta.

HE 164/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 88/2018 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

(11)

HE 163/2004 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsiasiavaltuutetusta.

LaVM 11/1969 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten rankaisemista koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

K 1/2006 vp, Oikeusasiamiehen erilliskertomus 2006: lapsi, perheväkivalta ja viran- omaisten vastuu.

PeVL 2/1990 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuk- sen ja siihen liittyvien lisäpöytäkirjojen eräiden määräysten hyväksymisestä.

PeVM 25/1994 vp – HE 309/1993 vp, Perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

PeVM 7/2006 vp – K 1/2006 vp, Perustuslakivaliokunnan mietintö oikeusasiamiehen erilliskertomuksesta.

LaVM 12/2018 vp – HE 88/2018 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityk- sestä eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

LaVM 22/1994 vp – HE 94/1993 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityk- sestä eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsit- täviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi.

LaVM 28/2002 vp – HE 44/2002 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityk- sestä eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

Oikeustapaukset Korkein oikeus

KKO 1993:151 Kasvatustarkoituksessa tehdyssä tukistamisessa ja luunappien anta- misessa oli kyse rikoksesta.

KKO 1994:10 Uhrin saattaminen tiedottomaan tilaan sekoittamalla lääkkeitä olueen ei täyttänyt väkivallan käyttämistä tai sillä uhkaamista koskevaa tunnusmerk- kiä.

KKO 1995:102 Asianomistajan sanallinen provokaatio ei ole riittävän voimakasta, jotta siihen voisi vastata väkivallalla.

(12)

KKO 1996:65 Kumipamppu ei ollut rikoslain 21 luvun 6 §:ssa tarkoitettu ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline.

KKO 2000:29 Asianomistajan sanallinen provokaatio ei ole riittävän voimakasta, jotta siihen voisi vastata väkivallalla

KKO 2000:63 Oma-aloitteista rikoksen selvittämisen edistämistä voidaan soveltaa silloin, kun tekijä on ilmiantanut itsensä ennen, kuin poliisi on epäillyt häntä teosta.

KKO 2002:2 Vahingollisuuden ja vaarallisuuden arviointi sekä rangaistuksen mit- taaminen lapseen kohdistuneessa rikoksessa.

KKO 2003:53 Kun osallisuus on ollut alusta alkaen selvillä, ei rikoksen selvittämisen edistäminen esitutkinnassa ole peruste soveltaa lieventämisperustetta.

KKO 2003:62 Esitutkinnassa annettua selvitystä hallussa pitämistään ja käyttämis- tään huumausainemääristä on pidetty oma-aloitteisena selvittämisenä ja perusteena lieventää rangaistusta.

KKO 2003:63 Esitutkinnassa annettua selvitystä hallussa pitämistään ja käyttämis- tään huumausainemääristä on pidetty oma-aloitteisena selvittämisenä ja perusteena lieventää rangaistusta.

KKO 2005:53 Häpeän ja syyllisyyden tunteet, pitkä tekoaika ja riippuvuussuhde ovat tekijöitä, jotka ovat peruste nostaa syyte tärkeän yleisen edun nojalla.

KKO 2005:55 Häpeän ja syyllisyyden tunteet, riippuvuussuhde ja toistuvat tekoker- rat ovat tekijöitä, jotka ovat peruste nostaa syyte tärkeän yleisen edun nojalla.

KKO 2009:79 Vasara ja pesäpallomaila eivät olleet rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 mo- mentin 3 kohdassa tarkoitettuja ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavia hengen- vaarallisia välineitä.

KKO 2010:1 Riippuvuussuhde on peruste nostaa syyte tärkeän yleisen edun nojalla.

KKO 2011:102 Vahingollisuuden arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Teon vahingollisuuteen vaikuttaa läheinen suhde, teon laatu, tekokertojen lukumäärä ja tekoaika.

KKO 2012:9 Tapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa, teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekijän syyllisyyden aste puoltavat rangaistuksen mittaamista yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammaksi.

KKO 2013:17 Olosuhdetahallisuutta on arvioitu sen perusteella, onko tekijä voinut pitää rikoksen tunnusmerkistön täyttäviä seikkoja varsin todennäköisinä.

(13)

KKO 2013:26 Vahingollisuuden arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Teon vahingollisuuteen vaikuttaa läheinen suhde, teon laatu, tekokertojen lukumäärä ja tekoaika.

KKO 2015:66 Kieltoerehdystä koskien lain säännösten tulkinnanvaraisuus ei riitä, vaan lain sisällön selvittämisen tulee olla ylivoimaista tai tuottaa kohtuuttomia vai- keuksia.

KKO 2016:66 Kyse perusteista jättää rangaistukseen tuomitsematta.

KKO 2018:81 A:n on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, ettei hän lasten huolta- janakaan saa rajoituksetta julkaista lapsiaan koskevia tietoja.

KKO 2019:48 Kyse teon vaikuttimien merkityksestä.

KKO 2020:37 Ryöstössä käytetty rikottu lasipullo oli teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline.

KKO 2021:56 Kyse väkivallan ja väkivallan käyttämisen määrittämisestä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Elsholz v. Saksa, 25735/94, 13.7.2020 Yousef v. Alankomaat, 33711/96, 5.11.2002

A. v. Yhdistynyt kuningaskunta, 25599/94, 23.9.1998 K. U. v. Suomi, 2872/02, 2.12.2008

Association Innocence en Danger et Association Enfance et Partage v. Ranska, 15343/15 ja 16806/15, 4.6.2020

(14)

Opuz v. Turkki, 33401/02, 9.6.2009

E.S. ja muut v. Slovakia, 8227/04, 15.9.2009 Hajduova v. Slovakia, 2660/03, 30.11.2010

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut Aineiston ratkaisut T1-T10

Valtakunnansyyttäjän ratkaisut

VKSV, 240/21/19, 9.1.2020 Ratkaisussa asianomistajan irtisanottu työsuhde ja vahingonkorvausintressi edellyttivät esitutkinnan toimittamista.

Aineiston ratkaisut S1-S5

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisut

AOA, 474/4/07, 22.10.2007 Ratkaisussa katsottiin, että esitutkintalain ilmoituk- sen kirjaamista koskien viipymättä edellyttää, ettei kirjaaminen saa viipyä mon- taakaan päivää.

(15)

LYHENNELUETTELO

AOA apulaisoikeusasiamies

EIOS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18–19/1990)

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EN Euroopan neuvosto

ETL esitutkintalaki (805/2011) HE hallituksen esitys

KKO korkein oikeus KO käräjäoikeus

ks. katso

LaVM lakivaliokunnan mietintö LHL, lapsenhuoltolaki

laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983 LOS YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59/1991) LSL lastensuojelulaki (417/2007)

PeVL perustuslakivaliokunnan lausunto PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö PL Suomen perustuslaki (731/1999) RL rikoslaki (39/1889)

ROL laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997) SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja YK yhdistyneet kansakunnat

VKSV valtakunnansyyttäjänvirasto vp valtiopäivät

WHO World Health Organization THL terveyden ja hyvinvoinnin laitos

(16)

KUVIOT JA TAULUKOT

KUVIO 1. Kokenut fyysistä väkivaltaa vanhempien tai muiden huolta pitävien taholta vuoden aikana.

KUVIO 2. Poliisin saamien pahoinpitelyä koskevien rikosilmoitusten määrä vuosina 2016–2020 yhteensä ja jaettuna lievää, tavallista ja törkeää pahoinpitelyä koskeviin ilmoitusmääriin.

KUVIO 3. Rikosilmoitusten määrä ikäluokittain jaoteltuna.

KUVIO 4. Kuritusväkivaltatilanteen arvioinnissa vaikuttavat tekijät rikosprosessin eri vaiheissa.

TAULUKKO 1. Rangaistusseuraamus ja sitä koskevat perustelut aineiston tapauksissa.

(17)

1 JOHDANTO

1.1 Johdatus aiheeseen

Vanhojen suomalaisten sananlaskujen mukaan ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee” ja ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, mutta se, joka kurittaa, häntä rakastaa”. Luunapit, tukkapölly ja sel- käsauna ovat aikoinaan olleet tavanomaisia keinoja lasten kasvatuksessa. Kuritusoikeus on ollut rikoslakiin (39/1889, RL) kirjattu, eikä kuritustarkoituksessa tehty teko siten voinut tulla käsiteltä- väksi pahoinpitelyrikoksena. Enää tällaista kurituksen oikeuttavaa säännöstä ei ole ja kuritustarkoituksessakin tehty teko voi tulla arvioitavaksi pahoinpitelyrikoksena. Toisaalla on katsottu, että rajan vetäminen kuritusväkivallan ja fyysisen pahoinpitelyn välillä saattaa olla vaikeaa. On sa- nottu, että voidaan nähdä jatkumo, jonka toisessa päässä on kuritusväkivalta ja toisessa vakava fyysinen pahoinpitely. Vasta vammojen aiheutumista on pidetty rajan ylittämisenä, minkä jäl- keen voitaisiin puhua pahoinpitelystä.¹ Kuritustarkoitus tai kasvatustilanne ovat esiintyneet moitittavuutta vähentävinä perusteina ainakin aineistona olevissa päätöksissä ja tuomioissa. Voimassa olevan rikoslain pahoinpitelyn tunnusmerkistö RL 21:5 (578/1995) ei kuitenkaan erottele kuritus- väkivaltaa väkivallasta, eikä vammojen syntyminen ole pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttymi- sen edellytys.

1.2 Tutkimuksen tarve ja kysymyksenasettelu

Sillä, kuinka kuritusväkivaltaan oikeudellisesti suhtaudutaan, ja etenkin, katsotaanko sen täyttä- vän rikosoikeudellisen tunnusmerkistön, on merkitystä moneltakin kantilta. Lastensuojelulain (417/2007, LSL) 25 §:n (88/2010) mukaan säännöksessä mainitut tahot ovat velvollisia ilmoitta- maan poliisille, kun heillä on herännyt syy epäillä, että lapseen on kohdistunut esimerkiksi sellainen rikoslain 21 luvun (578/1995) rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on kaksi vuotta van- keutta, eli siis esimerkiksi pahoinpitely. Esitutkintalain (805/2011, ETL) 3:3:n mukaan esitutkinta- viranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sillä on syytä epäillä, että rikos on tehty,

1 Sosiaali- ja terveysministeriö 2010, s. 36.

(18)

oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997, ROL) 1:6:n (670/2014) mukaan syyttäjän on nostettava syyte epäillystä rikoksesta, jos hän katsoo, että se on säädetty laissa rangaistavaksi ja rikoslain 3:1:n (515/2003) mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka on laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoslain 6:4:n (515/2003) mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaaralli- suuteen. Sillä, mielletäänkö kuritustarkoituksessa tehty teko rikokseksi ja onko kuritustarkoituksella oikeudellisena perusteena perustaa, on siis merkitystä koko rikosprosessin kannalta aina siitä lähtien, saatetaanko asia edes lastensuojelulain 25 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisen toi- mesta poliisin tietoon.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten Suomen lain mukaan on suhtauduttava lapseen kohdistuneisiin kuritusväkivaltatekoihin ja mikä merkitys kuritustarkoituksella on lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuden osalta ja rikosprosessissa edellä selostetulla tavalla. Tässä tutkielmassa lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta. Aineiston osalta tarkoituksena on hankkia tietoa kuritusväkivaltatapausten rikosoikeudellisesta käsittelystä käytännössä, mutta ei voimassa olevan oikeuden sisällön selvittämiseksi, vaan sen selvittämiseksi, vastaako päätöksenteko näh- däkseni voimassa olevan oikeuden sisältöä. Seuraavat otteet ovat syyttäjän syyttämättäjättämis- päätösten perusteluista:

”ei ole tullut vammoja käytettäessä kurinpidollista valtaa”

”on ymmärtänyt paremmin, kun sanallista muistutusta on tehostettu”

”tukistamiset, luunapit ja läimäytykset eivät ole sen asteisia, että ne täyttäisivät pahoinpitelyn tai edes lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä”

”kyse oli äkkipikaistuksissa ja kasvatustarkoituksessa tapahtuneesta teosta”

Kuritusväkivallan käsittely rikosoikeudellisessa kontekstissa on tarpeen, koska vaikuttaa olevan jokseenkin epäselvää, millaista merkitystä kuritustarkoitukselle tulisi antaa. Puuttuminen ruumiillisen rangaistuksen hyväksymiseen ja suvaitsevuuteen on keskeinen strategia kaikkien väki- vallan muotojen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi.²

Aikaisemmin Anna Heinonen on väitöskirjassaan tutkinut vanhempien lapsiin kohdistamaa kuri- tusväkivaltaa viranomaisrekistereissä ja rikosprosessissa Suomessa ja Noora Ellonen on useissa

2 Committee on the rights of the child, 2006, kohta 38.

(19)

tutkimuksissaan tutkinut lapsiin kohdistunutta väkivaltaa. Lisäksi on tehty useitakin tutkielmia kuritusväkivallan kokemuksista lähinnä sosiaalityön alalla.

Tutkimuskysymykset on muotoiltu seuraavasti. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, (1) onko kuri- tustarkoituksella merkitystä arvioitaessa lapseen kuritustarkoituksessa kohdistettua väkivallan tekoa rikosoikeudellisesti? Kyse on siitä, onko kuritustarkoituksessakin tehty teko rikos. Toinen tutki- muskysymys on, (2) millaista merkitystä kuritustarkoitukselle voidaan antaa lastensuojelulain ilmoi- tusvelvollisuuden osalta ja rikosprosessissa? Toisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on selven- tää, miten kuritustarkoituksessa tehtyyn tekoon tulee suhtautua; onko kuritustarkoitus sellainen peruste, jolle voidaan antaa merkitystä ja missä määrin.

Tutkielmassa ei keskitytä näyttökysymyksiin eikä varsinaisesti törkeysarviointiin eli selventämään sitä, milloin konkreettisesti kyse voisi olla lievästä pahoinpitelystä tai milloin teko voisi täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Näitäkin perusteita tutkielmassa tuodaan esille, mutta lähinnä teon kokonaisuuden havainnollistamiseksi ja arvioimiseksi siitä näkökulmasta, onko ky- seessä rikos tai vähäisenä pidettävä rikos.

1.3 Tutkimusmetodi ja aineisto

Aulis Aarnio on sanonut, että oikeustieteen metodi on näkökulma oikeuteen.³ Tämän tutkielman pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lainoppi, tarkemmin sanottuna rikoslainoppi. Rikos- lainoppi määrittelee rikosoikeudellisia säännöksiä. Rikoslainoppi on luonteeltaan normatiivista ja sen tarkoituksena voidaan nähdä tulkintasuositusten esittäminen normeja käytännössä sovelta- ville elimille.⁴ Lainopin tehtävänä on oikeussääntöjen sisällön selvittäminen tulkitsemalla, syste- matisoimalla ja punnitsemalla. Keskeistä lainopin metodille on perusteltavissa oleva siirtymä fak- tapremissistä (oikeustosiseikastosta) ja normipremissistä (sovellettavista säännöksistä) oikeudel- liseen tulkintakannanottoon.⁵ Rikoslainoppi voi toimia myös oikeuskäytännön kontrollina: lain- käyttäjä joutuu asiaa ratkaistessaan ottamaan kantaa rikoslainopissa esitettyihin

3 Aarnio 1997, s. 31.

4 Tolvanen 2016, s. 275.

5 Siltala 2002, s. 327, 498; Kolehmainen 2015, s. 2.

(20)

argumentteihin.⁶ Kyseessä on siis prosessi, jossa erinäisin metodein selvitetään oikeuslähteiden sisältämä tieto.⁷ Paras tieto on kuitenkin saavutettavissa, kun lainopilliseen tutkimukseen yhdis- tetään empiirinen tutkimus. Jotta tiedetään, toteutuuko lainsäätäjän tavoite ja tarkoitus, on tie- dettävä sekä tavoite ja tarkoitus, että lain tulkintakäytäntö. Raja lainopin ja empiirisen tutkimuksen välillä on häilyvä ja tuomioita ja syyttäjän ratkaisuja voidaan tutkia normatiivisella menetel- mällä sen selvittämiseksi, miten lakia on tulkittu.⁸ Tutkimus siis voi sisältää empiiristä tutkimusta olematta kuitenkaan kokonaisuudessaan empiirinen tutkimus.⁹

Kaikilla lainopin osa-alueilla, tulkinnalla, systematisoinnilla ja punninnalla on tässä tutkielmassa oleellinen rooli. Ydinkysymys on eritoten se, onko kuritustarkoituksessakin tehty rikos. Se, onko kyseessä rikos, määrittää asian jatkokäsittelyn. Luonnollisestikaan, jos kyseessä ei lähtökohtai- sestikaan ole rikos, ei rikosprosessiakaan tule. Tulkitsemalla ja systematisoinnilla selvitetään vas- tausta ydinkysymykseen. Tulkinta ja systematisointi on oleellista myös jäsenneltäessä rikosprosessin eri portailla vaikuttavia samoja tekijöitä loogisesti. Punninnan merkitys korostuu erityisesti periaatteiden tai intressien ollessa ristiriidassa. Empiirisellä tutkimuksella selvitetään, toteutuuko lain soveltaminen käytännössä siten, miten sen nähdäkseni tulisi toteutua.

Oikeuslähteet ovat niitä lähteitä, joista oikeudelliset säännöt löytyvät ja joita tulkitaan. Aarnion oikeuslähdeopin mukaan oikeuslähteet on luokiteltavissa vahvasti velvoittaviin, heikosti velvoittaviin ja sallittuihin oikeuslähteisin. Vahvasti velvoittava oikeuslähde on laki. Tuomari on virka- vastuulla sidottu vahvasti velvoittavaan oikeuslähteeseen. Heikosti velvoittavia oikeuslähteitä ovat lain esityöt ja oikeuskäytäntö ja sallittuja oikeuslähteitä esimerkiksi oikeuskirjallisuus.¹⁰ Ri- kosoikeudessa tulkinnan lähtökohtana on aina kirjoitetun rikoslain teksti. Rikoslaki itsessään ei kuitenkaan ole ainoa sallittu oikeuslähde, vaan rikosoikeudelliset säännökset voivat saada sisäl- tönsä muualta lainsäädännöstä tai säännösten sisältö täsmentyy oikeuskäytännössä. Lainsäätäjä saattaa tarkoituksellakin jättää joidenkin tekijöiden määräytymisen muodostuvaksi oikeuskäy- tännössä (kuten myöhemmin käsiteltävä olosuhdetahallisuus). Eurooppalaistumiskehitys on myös laajentanut rikosoikeudessa huomioitavaa tulkinta-aineistoa. Kansallisen

6 Tolvanen 2016, s. 276.

7 Aarnio 1989, s. 194.

8 Tolvanen 2016, s. 281.

9 Ervasti 1998, s. 372.

10 Tolonen 2003, s. 22–22.

(21)

rikosoikeussäännöksen taustalla voi olla Euroopan unionissa toteutettu rikosoikeudellinen yh- teistyö. Tällöin kansallinen rikosoikeussäännös pohjautuu Euroopan unionissa annettuun puite- päätökseen tai direktiiviin, jolloin sen tulkintavaikutus tulee ottaa huomioon rikosoikeudellisessa lainsoveltamisessa. Euroopan unionissa ei kuitenkaan voida antaa suoraan sovellettavaa rikosoikeudellista sääntelyä, joten rikosvastuun toteamisen ehdoton lähtökohta on voimassa oleva, kansallinen, eduskuntatasoisen lain rikossäännös.¹¹ Euroopan ihmisoikeussopimus on muodolli- selta velvoittavuudeltaan lain tasoinen. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa ristiriita tulee pyrkiä rat- kaisemaan ihmisoikeusmyönteisellä tulkinnalla. Rikosasioiden ja rikostuomioiden perustelujen kannalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilla on suuri merkitys. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö määrittelee ensinnäkin sisällöllisiä perusteita ja toisekseen perusteluiden minimivaatimuksia.¹² Tämän tutkielman oikeuslähteenä on ensisijassa kirjoitettu Suomen rikoslaki. Voimassa olevaa oikeutta pyritään selvittämään lain esitöillä (hallituksen esi- tykset ja valiokuntien mietinnöt ja lausunnot), joista haetaan lainsäätäjän tavoitetta ja tarkoi- tusta, säännösten taustalla vaikuttavilla eurooppaoikeudellisilla tekijöillä, oikeuskäytännöllä ja oikeuskirjallisuudella. Aineistona olevat oikeustapaukset S1-S5 ja T1-T10 eivät tässä tutkielmassa ole oikeuslähteen roolissa, vaan niiden rooli on toimia tulkintakäytäntöä kuvaavana tietoläh- teenä.

Lain tulkinnassa on kyse merkityssisällön antamisesta lakitekstille. Oikeudelliset tulkintametodit määrittävät miten voimassa olevan oikeuden sääntöjä voi ja on perusteltua tulkita.¹³ Tulkintame- todit voidaan luokitella esimerkiksi sanamuodon mukaiseen tulkintaan, systemaattiseen tulkintaan ja lainsäätäjän tarkoitukseen ja tavoitteeseen perustuvaan tulkintaan, mutta metodit muodostavat kuitenkin kokonaisuuden, jossa tulkintametodien rajat ovat liukuvia. Sanamuodon mu- kaisessa tulkinnassa voidaan lähtökohtana pitää yleiskielisen merkityssisällön antamista ter- meille. Sallittua tulkintaa on myös perustaa soveltaminen oikeustieteessä tai lain esitöissä vah- vistetuille tai juridisteknisille merkityssisällöille. Sanamuodon selvittämisessä on kiinnitettävä huomiota myös säännöksen syntyhistoriaan.¹⁴ Lain tulkintaperiaatteet ovat rikosoikeuden alalla muita tiukemmat. Mikäli tulkinta ei mahdu rikossäännökseen sanamuotoon, ei tekijää voida

11 Melander 2016, s. 81–82, 91.

12 Huovila 2005, s. 33–34.

13 Siltala 2002, s. 330–331.

14 HE 44/2002 vp, s. 34, Tapani 2006, s. 336.

(22)

tuomita. Rikosoikeudelliset tulkintaperiaatteet siten enemmänkin rajaavat rikosoikeudellista vas- tuuta, kuin perustavat sitä. Oikeussäännökset muodostavat systeemin ja systemaattisessa tulkinnassa säännöstä tulkitaan suhteessa muihin säännöksiin. Tulkinnassa alkuperäinen säännös tulee kuitenkin aina pitää kontekstissaan. Teleologinen tulkinta on tulkintametodi, jossa säännök- sen taustalla oleva tarkoitus otetaan huomioon lainsäännöksen merkitystä tulkittaessa. Teleolo- ginen tulkinta jakaantuu subjektiiviseen ja objektiiviseen teleologiaan. Subjektiivisessa teleologi- sessa tulkinnassa huomioidaan säännöksen taustalla sen säätäjän tahto ja tarkoitus. Objektiivi- sessa tulkinnassa tavoitteeksi voidaan asettaa lain tarkoituksen selvittäminen kokonaisarvoste- lussa, jossa otetaan lainsäätäjän tarkoituksen lisäksi huomioon myös yhteiskuntapoliittiset arvot ja tavoitteet. On katsottu, että teleologinen tulkinta on rikosoikeudellisen lainsäädännön taustalla olevien oikeushyvien suojelun näkökulmasta välttämätöntä.¹⁵¹⁶ Kuitenkaan sanamuodol- taan selviä säännöksiä tulkittaessa teleologisella tulkinnalla ei juuri ole käyttöalaa, koska tulkinta on selvä jo sanamuodon perusteella.¹⁷

Systematisointi tarkoittaa oikeuden sääntöjen järjestelemistä johdonmukaiseksi, järjestelmäl- liseksi ja koherentiksi kokonaisuudeksi. Käsitteiden ja oikeussääntöjen keskinäisten suhteiden määrittely esimerkiksi konfliktinratkaisunormeilla on osa systematisointia. Esimerkiksi lex poste- rior derogat legi priori on derogaatioperiaate, jonka mukaan ylempi säädös syrjäyttää alempias- teisen säädöksen.¹⁸ Punninta tarkoittaa oikeusperiaatteiden ja intressiristiriitojen arvo- ja tavoi- teperusteiden suhteuttamista toisiinsa.¹⁹ Oikeusperiaatteita ovat esimerkiksi suhteellisuusperi- aate ja yhdenvertaisuusperiaate ja intressejä oikeusturvaintressi ja selvittämisintressi. Jaakko Jonkka on väitöskirjassaan kehittänyt punnintamallin, jota voidaan luonnehtia seuraavasti: mitä tärkeämpi a on ja mitä enemmän sen huomiotta jättäminen merkitsee, sitä suurempi b:n paino- arvon on oltava, jotta a:n huomiotta jättäminen olisi perusteltua. Ja vastaavasti mitä tärkeämpää b:n huomioon ottaminen on ja mitä enemmän a:n huomioon ottaminen tätä loukkaa, sitä

15 Oikeuskirjallisuudessa teleologisen tulkintametodin käyttämisestä on esitetty eriäviä näkemyksiä. Toi- saalta oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että teleologista tulkintaa tulisi käyttää vain rajoittavassa merki- tyksessä ja toisaalta on katsottu, että rangaistavuuden ala voi sanamuodon puitteissa laajentua sellaisiin tekoihin, joista lainsäätäjällä ei lakia säätäessä ole ollut tietoa. Käydyn keskustelun kannalta ongelmallista on, että teleologisella tulkinnalla saatetaan tarkoittaa eri asioita. Melander 2016, s. 90–91; Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 78.

16 Tapani 2006, s. 339; Krokfors 2014, s. 55; Melander 2016, s. 86–87.

17 Ojala 2005, s. 229.

18 Siltala 2002, s. 328–329, 783, 788–789; Huovila 2005, s. 58; Koivisto 2015, s. 122.

19 Siltala 2002, s. 500.

(23)

painavampi a:n tulee olla, jotta b:n huomiotta jättäminen on perusteltua.²⁰ Eli esimerkiksi mitä korkeampi rikoksen selvittämisintressi on suhteessa oikeusturvaintressiin, sitä perustellumpaa asian selvittäminen rajatapauksissa on ja taas mitä korkeampi oikeusturvaintressi on selvittämis- intressiin nähden, sitä perustellumpaa on luopua toimenpiteistä.²¹

Oikeudellista käytäntöä osoittavana aineistona tässä tutkielmassa on viisi valtakunnansyyttäjän- viraston ja kymmenen tuomioistuimen ratkaisua. Aineistoon sopivia ratkaisuja on etsitty lähinnä uutisointien perusteella. Aineiston keräämisessä lähdettiin liikkeelle uutisoinnista sen vuoksi, että tilattaessa tuomiota tilattavasta tuomiosta täytyi pystyä esittämään tuomion yksilöiviä seikkoja. Yksi tuomioistuin ei löytänyt haluttua tuomiota annetuilla tiedoilla, jolloin kysyttiin lisätie- toja uutisen kirjoittaneelta toimittajalta. Lopulta kaikki halutut tuomiot saatiin aineistoksi. Aineis- toa ei ollut tarpeen valikoida, joten kaikki käytännön tilanteita koskevat tilatut ja saadut ratkaisut ja tuomiot on otettu mukaan tähän tutkielmaan. Asianomistajana olevien lasten suojaamiseksi tässä tutkielmassa ei mainita tuomioistuimia eikä ratkaisujen tai tuomioiden diaaritietoja. Käsi- tellyt tapaukset on merkitty sattumanvaraisesti siten, että tapaukset S1-S5 ovat valtakunnansyyt- täjänviraston tekemiä ratkaisuja ja tapaukset T1-T10 tuomioistuinratkaisuja. Tuomioistuinratkai- sujen osalta tässä tutkielmassa käsitellyn osalta oli yhteensä 10 tuomiota (kaikki), 12 vastaajaa (kaikki), 14 lapsiasianomistajaa iältään 1–12-vuotiaita (poistettu kaksi asianomistajaksi merkittyä vanhempaa ja viisi asianomistajaa, joiden kohdalla syytteet oli hylätty) ja 17 syytekohtaa (poistettu hylätyt syytekohdat). Yhdessä tuomiossa viisi syytekohtaa oli hylätty, mutta koska syynä oli näytön puuttuminen, eikä kuritustarkoituksen arvioiminen, ei näitä syytekohtia käsitellä tässä tutkielmassa. Yksi syytekohta saattaa sisältää useita pahoinpitelyjä. Tarkkaa tekokertojen mää- rää ei ole pystytty määrittämään, koska tuomiossa puhutaan vain useista kerroista. Jopa kymmenen vuoden tekoaika huomioon ottaen, kyse on kokonaisuudessaan lukemattomista tekoker- roista.

Valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisut ovat salassa pidettäviä ja niihin on haettu ja saatu tutki- muslupa valtakunnansyyttäjänvirastosta. Lisäksi tuomioistuinratkaisu T8 on osittain salassa pi- dettävä. Salassa pidettävään osaan on haettu tutkimuslupaa, mutta sitä ei myönnetty, koska rat- kaisun perusteluiden mukaan maisterin tutkintoon liittyvä tutkimus ei ole sellainen tieteellinen

20 Jonkka 1991, s. 250.

21 Jonkka 2003, s. 988.

(24)

tutkimus, jota oikeuskirjallisuuden mukaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 28 §:ssä tarkoitetaan. Käytössä on kuitenkin ollut kyseessä oleva tuomio muilta osin. Tuomion salatussa osassa on käsitelty vastaajien vastauksen perusteita, jotka ovat muualta tuomiosta ilmi käyneiden seikkojen perusteella liittyneet lapsen terveydentilaan. Terveydentilaan liittyvät seikat ovat sellaisia yksityisyyden suojaan kuuluvia asioita, ettei niitä joka tapauksessa olisi voitu tuoda kovinkaan yksityiskohtaisesti esille. Oleellista on tieto, että kyse on terveydentilaan liittyvistä sei- koista, eikä yksityiskohtaisilla seikoilla siten olisi ollut merkitystä tämän tutkielman kannalta, joten tästä syystä osittain salattu tuomio on pidetty mukana aineistossa. Tuomioistuinratkaisut T1- T9 ovat käräjäoikeuden vuosina 2020–2021 antamia tuomioita ja T10 on hovioikeuden vuonna 2018 antama tuomio. Tuomiot ovat tuomiota T9 lukuun ottamatta lainvoimaisia. Tuomiota T9 koskevan asian hovioikeuskäsittely on tätä kirjoittaessa vielä kesken. Syynä siihen, että aineistona olevat tuomiot ovat pääosin alioikeusratkaisuja on, ettei käräjäoikeuden antamista tuomioista ole valitettu, jolloin tuomio on lainvoimaistunut ja ylempien tuomioistuinten ratkaisukäy- täntöä ei juuri ole saatavillakaan. Aineiston pienen koon vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä, laadullisessa tutkimuksessa yleistettävyys ei toki ole tarkoituskaan.²² Empiiristä osiota edustaa myös kyselytutkimusten tulokset ja rikosilmoitusmäärien ja rangaistuskäytäntöjen tilastotiedot.

Empiirisen tutkimuksen tutkimusmenetelmät voivat olla kvalitatiivisia eli laadullisia tai kvantitatii- visia eli määrällisiä. Kvantitatiivisella menetelmällä kuvataan ja selitetään asian yleisyyttä numee- risesti ja kvalitatiivisella menetelmällä pyritään sanallisesti ymmärtämään ja selittämään ky- seessä olevaa asiaa. Tutkimusmenetelmät nähdään toisiaan täydentävinä ja useamman mene- telmän käyttämisellä voidaan tavoitella laajempaa ymmärrystä tutkimuksen kohteena olevasta asiasta. Samassa tutkimuksessa voidaan käyttää sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmene- telmiä.²³ Sisällönanalyysi on analyysimenetelmä, jolla voidaan analysoida dokumentteja syste- maattisesti ja objektiivisesti.²⁴ Sisällönanalyysistä voidaan erottaa laadullinen sisällönanalyysi ja sisällön erittely. (Laadullisella) sisällönanalyysilla tarkoitetaan dokumenttien sisällön kuvaamista sanallisesti ja sisällön erittelyllä analyysia, jossa dokumenttien sisältöä kuvataan kvantitatiivi- sesti.²⁵ Tässä tutkielmassa aineistoa on analysoitu sisällön erittelyllä. Aineistosta on poimittu

22 Aaltio – Puusa 2020, luku 11.

23 Keinänen – Väätänen 2016, s. 254; Nieminen – Lähteenmäki 2021, luku 1.1.

24 Tuomi – Sarajärvi 2018, luku 4.4.

25 Tuomi – Sarajärvi 2018, luku 4.4.1.

(25)

normatiivisen aineiston osoittamia relevantteja seikkoja. Luvussa 5.5.3 tuomioista T1-T10 poimi- tut seikat on tuomioittain luokiteltu taulukkomuodossa. Luokittelu on kvantitatiivista analyysia sisällön teemoilla. Tämän jälkeen luokitetut seikat on merkitty sen mukaan, onko seikalla ollut ankaroittava vai lieventävä merkitys ja esiintyneitä seikkoja on laskettu. Laskemisen tulokset on esitetty numeerisessa muodossa, minkä tarkoituksena on havainnollistaa yleisyyttä – tai harvi- naisuutta – aineiston sisällä.²⁶

1.4 Tutkielman rakenne

Tutkielma rakentuu kuudesta varsinaisesta pääluvusta ja niiden alaluvuista. Johdannon eli luvun 1 jälkeen luvussa 2 tarkastellaan yleisesti väkivaltaa ja sen jälkeen kuritusväkivaltaa. Kuritusväki- valtaa koskevassa alaluvussa selvennetään mitä tarkoitetaan kuritusväkivallalla ja miten kuritus- väkivalta tänä päivänä määritellään. Luvussa 3 käsitellään kuritusväkivaltaa tarkemmin siten, että ensin perehdytään kuritusväkivallan rikosoikeudelliseen historiaan ja sen jälkeen kuritusväkival- lan esiintyvyyteen nykypäivänä ja kuritusväkivallasta aiheutuviin seurauksiin. Luvussa 4 siirrytään käsittelemään Suomen rikoslain mukaisia rikosvastuun edellytyksiä pahoinpitelyrikoksissa. Lu- vun alaluvuissa käydään läpi ensin rikoksen rakennetta yleisesti ja sen jälkeen rikoksen raken- teen osia; tunnusmerkistön mukaisuutta, tahallisuutta ja oikeudenvastaisuutta tarkemmin. Lu- vussa 5 siirrytään käsittelemään kuritusväkivaltaa lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuden osalta ja esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja rangaistukseen tuomitsemisessa. Rikosprosessi itsessään jaetaan esitutkintaan, syyteharkintaan, oikeudenkäyntiin tuomioistuimessa ja rangaistuksen täy- täntöönpanoon.²⁷ Lastensuojelulain 25 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus on oleellinen tekijä rikosten saattamisessa poliisin tietoon ja koko rikosprosessi saattaa käynnistyä ilmoitusvelvollisuuden myötä. Luvussa 6 esitetään johtopäätökset ja annetaan tulkintasuositus siitä, miten kuri- tusväkivaltatilanteisiin tulisi rikosoikeudellisesti ja rikosprosessissa suhtautua ja millaista merki- tystä kuritustarkoitukselle voidaan antaa. Luvussa 7 esitetään lopuksi hypoteettinen pohdinta rikoksen ilmoittamista poliisille koskevan harkintavallan lisäämisestä sosiaaliviranomaisille.

26 Tuomi – Sarajärvi 2018, luku 4.1.

27 Jokela 2018, s. 7–8.

(26)

2 VÄKIVALTA

2.1 Mitä on väkivalta

Kielitoimiston sanakirjan mukaan väkivalta on jonkin koskemattomuutta, toisen itsemääräämis- oikeutta loukkaava tai jotakuta vahingoittava voimakeinojen ja vallan käyttö.²⁸ Maailman terveys- järjestön WHO:n määritelmän mukaan väkivalta on fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka johtaa tai voi hyvin todennäköisesti johtaa kuolemaan, fyysisen tai psyykkisen vamman syntymiseen, kehityksen häiriytymiseen tai perustarpeiden tyydyttymättä jäämiseen.²⁹

De Haanin katsauksen mukaan väkivalta on monitahoista, koska on olemassa erilaisia väkivallan muotoja ja erilaisissa yhteyksissä tapahtuvaa väkivaltaa. Väkivaltaa kuvastaa pitkälti valta, alista- minen ja toisen hallitseminen. Väkivaltaa voidaan luokitella eri tavoin esimerkiksi nuorisoväkival- taan, työpaikkaväkivaltaan ja perheväkivaltaan. Väkivalta voi olla kertaluontoista tai pitkäkes- toista ja sen seuraukset voivat ilmetä niin fyysisinä kuin henkisinä seurauksina. Väkivallan määri- telmä voi olla laajennettua, jolloin tarkoitetaan kaikenlaista fyysistä ja henkistä väkivaltaa, tai se voi olla supistettua, jolloin tarkoitetaan ainoastaan fyysistä väkivaltaa. Väkivalta saatetaan yksin- kertaisesti määritellä myös ainoastaan rikollisen väkivallan mukaan eli väkivaltaa on voiman- käyttö, joka on laissa kielletty.³⁰

Korkein oikeus on väkivallan määrittelyä koskevassa ennakkopäätöksessään KKO 2021:56 viitannut virkamiehen väkivaltaista vastustamista ja pahoinpitelyä koskevien säännösten esitöihin, joiden mukaan väkivallalla tarkoitetaan henkilöön ja tavallisesti tämän terveyteen kohdistuvia, ruumiillista koskemattomuutta loukkaavia tekoja. Korkein oikeus on todennut, ettei kuitenkaan kaikenlainen henkilö- kohtaisen koskemattomuuden loukkaaminen rikoslain säännöksiä sovellettaessa ole väkivallan käyt- tämistä. Väkivallan selkeä ja rajattu määrittäminen on tarpeen etenkin silloin, kun väkivallan

28 Kotimaisten kielten keskus, kielitoimiston sanakirja, https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/v%C3%A4ki- valta?searchMode=all.

29 Krug ym. 2005, s. 21.

30 de Haan 2008, s. 27–29; Hentilä ym. 2010, s. 273.

(27)

käyttäminen itsessään riittää täyttämään rikoksen.³¹Korkeimman oikeuden ratkaistavana ei ole ollut sellaisia pahoinpitelytapauksia, joissa olisi ollut tarpeen nimenomaisesti tulkita väkivallan käyttä- misen merkityssisältöä.Korkein oikeus on kuitenkin perusteluissaan todennut, että pahoinpitelyn ta- vanomaisin tekotapa on ruumiillinen väkivalta. Pahoinpitelyrikossäännöstä koskevissa esitöissä on määritelty ruumiilliseksi väkivallaksi toiminto, jolla loukataan toisen ruumiillista koskemattomuutta.³² Ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus on siis pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön täyttävää toimintaa.

2.2 Kuritusväkivallan määrittely

Kuritusväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jota pidetään tai on aiemmin pidetty hyväksyttävänä ja jonka aikuinen väkivallan käyttäjä ainakin jollain tasolla uskoo olevan oikeutettua lapsen rankai- semiseksi. Kuritusväkivalta on osa lapsen kaltoin kohtelua. Lapsen kaltoinkohtelu on yläkäsite ja se tarkoittaa kaikkea lapseen kohdistuvaa ruumiillista, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa sekä lapsen tarpeiden laiminlyöntiä. Joskus käsitettä kaltoin kohtelu saatetaan käyttää tarkoitettaessa lapseen kohdistunutta väkivaltaa. Lapsen kaltoin kohtelu ja väkivalta on moninainen ilmiö, minkä vuoksi kuritusväkivallan tyhjentävä määrittely on mahdotonta. Määrittelyä vaikeuttaa myös käsit- teellinen moninaisuus, saatetaan puhua lapseen kohdistuneesta väkivallasta, ruumiillisesta kuri- tuksesta tai ruumiillisesta rankaisemisesta. Näillä kaikilla käsitteillä kuitenkin tarkoitetaan jokseenkin samaa asiaa.³³ Käsitettä ruumiillinen kuritus käytetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983, LHL, lapsenhuoltolaki).

Älä lyö lasta! -työryhmän mukaan käsite ruumiillinen kuritus on harhaanjohtava, koska käsit- teestä syntyy vaikutelma, että kyse on lapsen kasvatukseen kuuluvasta menettelystä. Kuritusvä- kivalta-käsitteellä haluttiin selkeyttää eroa kasvatuksen ja väkivallan välillä.³⁴ Nähdäkseni kuritus- väkivalta-käsite on virheellisesti ymmärrettävissä myös niin, että se erottaa kuritusväkivallan

31 Verta sisältävän syljen sylkäisy kasvoille ilmoittaen, että hänellä oli HIV-tartunta (KKO 2021:56) tai uhrin saattaminen tiedottomaan tilaan sekoittamalla lääkkeitä olueen (KKO 1994:10) ei täyttänyt väkivallan käyt- tämistä tai sillä uhkaamista koskevaa tunnusmerkkiä. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse oli kuitenkin sai- rauden aiheuttamisesta ja siten pahoinpitelystä.

32 HE 94/93 vp, s. 95.

33 Sosiaali- ja terveysministeriö 2010, s. 16; Hentilä ym. 2010, s. 260; Paasivirta 2021, s. 7, 10.

(28)

väkivallasta. Kuritus on aiemmin ollut sallittua ja aikoinaan jopa velvollisuus, minkä vuoksi kuritus sanana tässä yhteydessä voi luoda käsityksen jonkinlaisesta oikeutetusta toiminnasta.

Kuritusväkivallan tahallinen luonne on tuotu esiin esimerkiksi Saundersin tutkimuksessa^,jonka mukaan fyysisellä ja ruumiillisella rangaistuksella tarkoitetaan lapsen käyttäytymisen korjaamista tai lapsen rankaisemista tahallaan.³⁵ Alun perin Straus on määritellyt ruumiillisen rangaistuksen niin, että se on fyysisen voiman käyttöä tarkoituksena aiheuttaa ruumiillista kipua, mutta ei vam- maa, lapsen käyttäytymisen korjaamiseksi tai hallitsemiseksi.³⁶ YK:n lapsen oikeuksien komitea pitää ruumiillisena rangaistuksena mitä tahansa rangaistusta, jossa fyysistä voimaa käyttäen tarkoituksena on aiheuttaa kipua tai epämukavuutta, vaikka se olisi lievääkin.³⁷ Anna Heinonen on väitöskirjassaan määrittänyt kuritusväkivallan tarkoitukselliseksi fyysisen voiman käytöksi tarkoi- tuksenaan aiheuttaa fyysistä kipua ja tavoitteena kouluttaa ja/tai rangaista lasta jostakin, mitä lapsi on tehnyt tai ei ole tehnyt.³⁸ Fyysinen kuritusväkivalta tarkoittaa esimerkiksi tönimistä, tu- kistamista, luunappien antamista, nipistämistä, läimäyttämistä tai piiskaamista.³⁹ Mainittakoon, että kuritusväkivalta voi olla myös henkistä. Halventaminen, uhkailu ja pelottelu aiheuttavat kär- simystä ja psyykkisiä vammoja ja ovat myös väkivaltaa. Silloin, kun henkistä väkivaltaa käytetään tarkoituksena ohjata lapsen käyttäytymistä, on myös kyse kuritusväkivallasta.⁴⁰ Tässä tutkielmassa näkökulmana on kuitenkin fyysinen kuritusväkivalta, vaikkakaan arvioitaessa kuritustarkoituksen oikeudellista merkitystä, ei sillä, onko kyseessä henkinen vai fyysinen kuritusväkivalta, ole sinänsä merkitystä.

35 Saunders 2013, s. 285.

36 Straus 2010, s. 1–2.

37 Committee on the rights of the child, 2011, kohta 4.

38 Heinonen 2015, s. 20.

39 THL 2021b, kohta kuritusväkivalta.

(29)

3 KURITUSVÄKIVALLASTA

3.1 Kuritusväkivallan rikosoikeudellinen historia

Laillisuusperiaate on yksi tärkeimmistä rikosoikeudellisista periaatteista ja sitä voidaan pitää rikosoikeuden kulmakivenä. Laillisuusperiaatteesta säädetään perustuslain (731/1999, PL) 2:8:ssa.

Laillisuusperiaate sisällytettiin perustuslakiin vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä, mutta ennen sisällyttämistäkin oli selvää, että Suomen rikosoikeus perustuu laillisuusperiaat- teelle.⁴¹ Laillisuusperiaatteen on vakiintuneesti katsottu muodostuvan kirjoitetun lain vaatimuk- sesta (praeter legem -kielto), taannehtivan rikoslain kiellosta, analogiakiellosta ja epätäsmälli- syyskiellosta. Laillisuusperiaatteen mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, joka ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.

Laillisuusperiaatteen mukaan rikoksesta ei myöskään saa tuomita ankarampaa rangaistusta, kuin laissa on tekohetkellä säädetty. Ihmisillä tulee olla mahdollisuus halutessaan suunnitella toi- mintansa niin, ettei heihin kohdisteta rikosoikeudellisia toimenpiteitä.⁴² Taannehtivan rikoslain kielto tarkoittaa kriminalisoinnin ajallista ulottuvuutta siten, että teon tulee olla tekohetkellä laissa säädetty rangaistavaksi. Analogiakielto määrittää rikosoikeudellisen laintulkinnan rajoja siten, ettei tulkintaa voida laventaa sellaiseen merkitykseen, jota lain sanamuoto ei mahdollista.

Epätäsmällisyyskielto määrittää, että rikoslainsäädännön on oltava riittävän täsmällistä, selvää ja ymmärrettävää.⁴³ Epätäsmällisyyskiellosta huolimatta, tietynasteinen epätäsmällisyys on välttä- mätöntä, jotta lainsäädäntö kattaa riittävästi konkreettisia tekoja ja rikosvastuu toteutuu riittä- vässä laajuudessa. Tätä sallittua epätäsmällisyyttä hallitaan laintulkinnalla.⁴⁴

Rikosoikeuden yleisten oppien uudistamisessa vuonna 2004 myös rikoslakiin kirjattiin säännös laillisuusperiaatteesta. Rikoslain 3:1:n (515/2003) mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi ja rangaistuksen ja rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin. Erona säännöksillä on se, että rikoslain laillisuusperiaatteen mukaan kyseessä tulee olla nimenomaan rangaistavaksi säädetty teko ja että, rangaistuksen ohella laillisuusperiaate koskee myös muita

41 Melander 2016, s. 41.

42 Melander 2016, s. 41, 70, 82; Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 46, 51.

43 Melander 2016, s. 61, 70, 83; Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 51, 79.

44 Melander 2016, s. 83; Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 79.

(30)

rikosoikeudellisia seuraamuksia. Hallituksen esityksen mukaan määritelmällä nimenomaan ko- rostetaan analogiakieltoa ja epätäsmällisyyskieltoa, mikä tarkoittaa sitä, ettei lain soveltamisessa saa poiketa sanamuodon yleiskielisestä tai juridisteknisestä merkityssisällöstä. Vaikka sanamuoto ei perustuslain ja rikoslain säännöksissä olekaan yhtenevä, tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan säännöksillä kuitenkin asiallisesti samaa.⁴⁵ Onkin katsottu, että rikoslain lailli- suusperiaatetta koskeva säännös lähinnä toistaa, joka tapauksessa säädöshierarkisesti ylempita- soisen, perustuslain säännöksen sisällön.⁴⁶

Alkuperäisessä vuoden 1889 rikoslain pahoinpitelyä koskeneen 21 luvun 12 §:n 2 momentissa säädettiin, että jos joku, kuritusvaltaansa käyttäessään, on kuritetulle saattanut sellaisen vähäi- sen vamman kuin tässä §:ssä mainitaan; älköön häntä siitä rangaistukseen tuomittako. Kuritusoi- keus oli siis alkujaan lakiin kirjattu. Vuonna 1969 rikoslain henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia koskeva 21 luku uudistettiin kokonaisuudessaan. Uudistuksessa edellä mainittu 2 momentti poistettiin tarpeettomana. Lain esitöissä todettiin, että mikäli kasvattaja ei ylitä laillista kuritusvaltaansa, hänen puuttumisensa kasvatettavan ruumiilliseen koskemattomuuteen on oikeu- denmukaista eikä menettely voi tulla rangaistavaksi pahoinpitelyrikoksena. Lain esitöissä katsottiin, että erityisen, kasvatettavan vahingoittamiseen oikeuttavan säännöksen olemassaolo voi olla omiaan rohkaisemaan kovakouraisten ojennuskeinojen käyttöä sellaisella tavalla, jota ei voida pitää hyväksyttävänä.⁴⁷

Esitöissä on puhuttu kasvatettavan vahingoittamisen oikeuttamisesta ja ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttumisesta. Kurittamisessa siis on kyse puuttumisesta ruumiilliseen koskemattomuuteen ja kasvatettavaa vahingoittavasta toiminnasta, mutta se on kuitenkin tuolloin kuritusvallan rajoissa ollut siinä määrin oikeutettua, ettei ole voinut tulla arvioitavaksi pahoinpitelyrikoksena. Alkuperäisessä vuoden 1889 rikoslain 21:12 säädettiin, että mikäli seurauksena on vähäi- nen vamma, ei kuritusvaltaa käyttänyttä tule tuomita rangaistukseen. Vuoden 1969 rikoslain 21 luvun kokonaisuudistusta koskevissa esitöissä puhuttiin kuritusvallan ylittämisestä ja

45 Lakivaliokunta esitti vastaavaa lisäystä myös perustuslain säännökseen, mutta perustuslakivaliokunta katsoi, että perusoikeussäännöksiin on jo yleisesti ajateltu sisältyvän yleinen täsmällisyys- ja tarkkuusvaati- mus ja sen merkitys saattaisi heiketä nimenomaisesti lisäyksestä. PeVM 25/1994 vp, s. 8.

46 HE 44/2002 vp, s. 32, 34, Krokfors 2014, s. 67–68; Melander 2016, s. 42; Korkka-Knuts – Helenius – Frände 2020, s. 45.

47 HE 68/1966 vp, s. 7.

(31)

ojennuskeinojen käytöstä ei-hyväksyttävällä tavalla.⁴⁸ Kuritusvalta ei siten kuitenkaan ole ollut raja- tonta silloinkaan, kun se sinänsä on ollut sallittua.

Lainsäädännössä suhtautumismuutosta perheen sisällä tapahtuvaan väkivallan käyttöön ilmen- tää vuonna 1984 voimaan tullut lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettu laki. Lapsen- huoltolaissa säädetään, että lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Vuonna 2019 lapsenhuoltolaki uudistettiin lailla lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta (190/2019). Uudistuksessa 1 §:n 2 momenttiin lisättiin sään- nös, jonka mukaan lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta. Lain esitöiden mukaan 3 momentti koskee lähinnä vanhempien käyttämiä kiellettyjä kasvatuskeinoja, kun taas 2 momentti tarkoittaa sitä, että vanhempien ja muiden huoltajien on suojeltava lasta muiden henkilöiden taholta tapahtuvalta väkivallalta ja muulta kaltoinkohtelulta. Esitöissä todetaan, että selvää on, että vanhemmat ja muut huoltajat eivät saa itsekään kohdistaa lapseen min- käänlaista väkivaltaa, huonoa kohtelua tai hyväksikäyttöä. Esitöissä on korostettu, että säännök- sessä tarkoitettu kaikenlainen väkivalta tulee ymmärtää laajasti. Säännöksessä tarkoitettu väki- valta tarkoittaa niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa, kuten myös esimerkiksi vanhempien vä- listä, lapseen epäsuorasti kohdistuvaa väkivaltaa.⁴⁹

3.2 Kuritusväkivallan esiintyvyys ja seuraukset

Väestöön kohdistuneiden uhritutkimusten mukaan lapsiin kohdistuu enemmän väkivaltaa, kuin aikuisiin. Suurin osa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on piilorikollisuutta eli väkivaltaa, joka ei tule poliisin tietoon. Sanna Humpin tekemän tutkimuksen mukaan erityisesti äidin lapseen koh- distamat väkivallan teot jäävät ilmoittamatta poliisille. Harvemmin ilmoitetaan myös tyttöihin kohdistuneesta väkivallasta.Lisäksi mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä harvemmin poliisi saa asiasta rikosilmoituksen. Tutkimusten mukaan tähän on syynä ensinnäkin viranomaisten vai- keus tunnistaa ja toiseksi korkea kynnys puuttua kuritusväkivalta- ja väkivaltaepäilyihin. Korke- aan ilmoituskynnykseen taas on syynä kulttuurinen yksityisyyden suoja, jossa lasten kohtelua on

48 HE 68/1966 vp, s. 7.

49 HE 88/2018 vp, s. 35; LaVM 12/2018 vp, s. 4.

(32)

pidetty yksityisenä asiana.⁵⁰ Strausin mukaan yksi syy kuritusväkivallan käyttämiselle on se, että yleisesti vältetään sanomasta, ettei lapsia saa koskaan kurittaa fyysisesti. Ohjeistuksissa vanhem- pia neuvotaan ainoastaan välttämään kuritusväkivallan käyttämistä, sen sijaan, että heitä kiellet- täisiin käyttämästä sitä lainkaan.⁵¹

Useissa eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan vanhempien käyttämä kuritusväkivalta on ylei- sempää ja vakavampaa, kuin kuvitellaan. Käytettävissä olevat seulontamittarit eivät tunnista vä- kivaltaa vasta kun se on hyvin vakavaa ja tulee todennäköisesti ilmi jo muulla tavoin. Ranskassa vuosina 1996–2000 ja Kaliforniassa vuosina 1999–2006 tehtyjen tutkimusten mukaan monet kaltoin kohtelun vuoksi kuolleet lapset tunnistettiin kaltoinkohdelluiksi vasta kuoleman jälkeen.⁵² Yhdysvalloissa vuosina 2004–2005 tehdyn yli 34 000 osallistujaa käsittäneen tutkimuksen mukaan kokemukset lapsena koetusta ankarasta fyysisestä väkivallasta olivat yhteydessä mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöihin, alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöön ja persoonallisuuden häiriöi- hin aikuisuudessa. Myös toisen Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan fyysinen rankaisemi- nen teini-iässä oli yhteydessä masennukseen, itsemurha-ajatuksiin ja alkoholin väärinkäyttöön aikuisena.⁵³ Vuonna 1979 Ruotsin kieltäessä kuritusväkivallan, pelättiin, että se johtaa lasten ku- rittomuuteen. Neljässä ruotsalaistutkimuksessa on kuitenkin todettu päinvastaisia tuloksia. Tut- kimusten mukaan kuritusväkivallan käyttämättömyys ei tarkoita kurittomuutta, vaan sen sijaan käyttäytymisongelmat ja rikollisuus ruotsalaislasten keskuudessa ovat vähentyneet kuritusväki- vallan vähentymisen myötä.⁵⁴

Ellosen mukaan eniten kuritusväkivaltaa kohdistuu 3–6-vuotiaisiin lapsiin. Alle 2-vuotiaita lapsia kuritetaan fyysisesti enemmän, kuin yli 7-vuotiaita. Suomessa alle kouluikäisten lasten väkivalta- kokemuksista ei ollut juuri lainkaan tietoa, joten vuonna 2008 tehtiin tutkimus kysymällä van- hemmilta itseltään heidän omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestään lastaan kohtaan. Kyseessä oli pilottitutkimus, jonka vastausprosentti oli alhainen ja se toteutettiin ainoastaan Tampereen kaupungin alueella, joten tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä. Ellosen mukaan tutkimuksen tulokset olivat kuitenkin yhtenevät kansainvälisten tutkimusten tulosten kanssa.

50 Finkelhor – Wolak 2003, s. 103; Kääriäinen 2008; s. 43; Humppi 2008, s. 74; Hentilä ym. 2010, s. 262.

51 Straus 2010, s. 23, 28.

52 Straus 2010, s. 29; Bailhache ym. 2013, s. 1–2.

53 Afifi ym, 2012, s. 184–185.

54 Straus 2010, s. 30.