LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIOMALLI KAAKKOIS-SUOMESSA
Tavoitteiden toteutumisen arviointia
Pirkko Haikara Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Marraskuu 2018
HAIKARA PIRKKO: Lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomalli Kaakkois-Suomessa.
Tavoitteiden toteutumisen arviointia.
Pro gradu -tutkielma, 88 sivua, 2 liitettä (2 sivua) Sosiaalityö
Tutkielman ohjaajat: Yliopiston lehtori Taru Kekoni Yliopisto-opettaja Anssi Savolainen
Marraskuu 2018______________________________________________________________
Avainsanat: lasten edunvalvonta, osallisuus, lastensuojeluprosessi, rikosprosessi
Kaakkois-Suomen lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomallia on kehitetty Kaakkois- Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socomin toimesta vuodesta 2012 alkaen, jolloin alueen kunnat ja kuntayhtymät sitoutuivat Socomin toteuttamaan lastensuojelun edunvalvonnan koor- dinaation kehittämiskumppanuuteen. Kehittämisvaiheen jälkeen toiminta jatkui keskeytymät- tömänä palvelun vakiintuessa vuoden 2014 alusta. Koordinaatiomallille asetettiin tavoitteeksi luoda yhtenevät toimintakäytännöt lastensuojelun edunvalvonnan toteuttamiselle asiakaspro- sesseissa ja eri toimijoiden välisessä toiminnassa. Lisäksi tarkoituksena oli vakiinnuttaa ja vah- vistaa lastensuojelun edunvalvontaa sekä helpottaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja muiden tahojen työtä lastensuojelun edunvalvontaa koskevissa asioissa. Laajempi yhteiskun- nallinen tavoite on varmistaa lapsen oikeuksien ja osallisuuden toteutuminen omassa asiassaan silloin kun se koskee lastensuojelu- tai rikosasiaa, johon haetaan edunvalvojan sijainen varmis- tamaan lapsen edun mukainen toiminta kulloisessakin toimintaprosessissa. Lastensuojelun edunvalvonnan koordinaation pääasiallisina asiakkaina ovat alueen kunnat, poliisi, maistraatti, käräjäoikeus ja lastensuojelun edunvalvojat.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, millä tavalla koordinaatiomallille ase- tetut tavoitteet ovat toteutuneet ja mitkä seikat ovat edistäneet tai estäneet tavoitteiden toteutu- mista. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja aineisto muo- dostui kahdestatoista teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat seuraavista ammattiryhmistä;
lastensuojelun edunvalvojia, sosiaalityöntekijöitä ja edunvalvonnan seurantaryhmän jäseniä.
Haastattelut analysoitiin deduktiivisella sisällön analyysilla. Tulosten mukaan voidaan havaita, että edunvalvonnan koordinaatiomallille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet kaikkien sille ase- tettujen tavoitteiden osalta. Voidaan myös todeta, alueellisen lastensuojelun koordinaation vai- kutukset siihen, että alueella on käytettävissä lasten edunvalvojia. Lisäksi koordinaatiomallilla on merkitystä sen osalta, että lasten edunvalvonta on aktiivisesti käytössä ja mahdollistaa lasten osallisuuden omassa henkilökohtaisessa asiassaan Kaakkois-Suomen alueella.
HAIKARA PIRKKO: The coordination model for child protection guardianship in South-East Finland. Evaluation of the achievement of the objectives.
Master's thesis, 88 pages, 2 appendices
Advisors: University lecturer Taru Kekoni
University teacher Anssi Savolainen November 2014_________________________________________________________
Keywords: child guardianship, inclusion, child protection process, criminal process
The coordination model for child protection guardianship in south-east Finland has been de- veloped by the south-eastern Finland social center of expertise SOCOM, since 2012, when the municipalities and joint municipal authorities in the region committed to the development partnership of child protection guardianship. After the development phase, operations contin- ued uninterruptedly as the service settled at the beginning of 2014. The coordination model set the objective of creating consistent policies for the implement of child protection guardi- anship in client processes and in the activities between the various actors. The aim was also to establish and strengthen the child protection guardianship and to facilitate the work of the so- cial workers and other parties in the affairs concerning the child protection guardianship. A broader social objective is to ensure the rights and inclusion of the child in their own affairs when it concerns a matter of child protection or criminal case to which a deputy guardian is designated to ensure the best interest of the child in current action process. The main clients of the coordination of the child protection guardianship are the municipalities of the region, the police, the magistrate, the district court and the guardians of child protection.
The purpose of this study is to provide information on which way the objectives set for the coordination model has been met, and which elements have promoted or prevented the achievement of the objectives. Thematic interviews were used as a method of collecting the survey material and the material consisted of twelve thematic interviews. The interviewed were from following professional groups; guardians of child protection, social workers and the members of the guardianship monitoring group. Interviews were analyzed with a deduc- tive content analysis. According to the results, it can be observed that the objectives of the co- ordination model of the guardianship have been realized for all the objectives set for it. The effects of the coordination of regional child protection can also be seen as the availability of children's guardians in the region. In addition, the coordination model is relevant for the ac- tive use of children guardianship and it enables the inclusion of children in their own personal affairs in the region of south-east Finland
2.1 Edunvalvonnan määrittelyä... 8
2.2 Lasten edunvalvonnan juridinen perusta lastensuojelussa ja rikosprosessissa .. 9
2.3 Lastensuojelun edunvalvonnan tehtävä lastensuojelu- ja rikosprosessissa ... 14
3 LAPSEN ETU ... 17
3.1 Taustalla ihmisoikeudet ... 17
3.2 Lapsen etu edunvalvontatyössä ... 19
3.3 Lapsen oikeus tulla kuulluksi ja puhevalta ... 20
4 OSALLISUUS... 23
4.1 Lasten osallisuus ... 23
4.2 Osallisuuden rakentumisen edellytyksiä ... 25
4.3 Osallisuuden rakentuminen ... 30
5 KAAKKOISSUOMALAINEN LASTENSUOJELUN EDUNVALVONNAN KOORDINAATIOMALLI ... 33
5.1 Koordinaatiomallin tausta ja valmistelu ... 33
5.2 Koordinaatiomallin tavoitteet, perustehtävät ja asiakkaat ... 34
6 ARVIOINTITUTKIMUS ... 39
6.1 Arvioinnin teoreettista taustaa ... 39
6.2 Kehittämistyön arviointi ... 40
6.3 Monitahoarviointi ... 41
7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA ANALYYSIMENETELMÄT... 45
7.1 Tavoite ja tutkimuskysymykset ... 45
7.2 Laadullinen tutkimusote ... 46
7.3 Teemahaastattelu aineistonhankintamenetelmänä ... 47
7.4 Aineiston analysointi... 49
7.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 54
8 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 57
8.1 Lapsen osallisuus ja yhtenäiset mahdollisuudet saada tarvittaessa edunvalvoja ... 57
8.2 Lapsen yhtenäisiä mahdollisuuksia saada tarvittaessa edunvalvoja estävät ja edistävät tekijät ... 58
8.3 Yhtenevät toimintakäytännöt ... 61
8.4 Yhtenäisten toimintakäytäntöjen syntymistä estävät ja edistävät tekijät ... 64
8.5 Lastensuojelun edunvalvonnan vahvistuminen ja vakiintuminen alueellisesti 67 8.6 Lastensuojelun edunvalvonnan alueellista vahvistumista ja vakiintumista edistäneet ja estäneet tekijät ... 68
8.7 Sosiaalityöntekijöiden ja edunvalvojien työn helpottuminen ... 70
8.8 Työn helpottumista tukeneet ja estäneet tekijät ... 72
9 TUTKIMUKSEN JOHTOPÄÄTÖKSET ... 76
LÄHTEET... 82
LIITTEET ... 89
1 JOHDANTO
Suomen perustuslain (731/1999)2 luvun 6 §:n mukaan lasta on kohdeltava tasa-arvoisesti ja heidän ikätasonsa huomioon ottaen. Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopi- muksessa (3. & 12. artikla) edellytetään, että lapsen etu on huomioitava kaikissa lapsia koske- vissa päätöksentekoelimissä ja lapsella on oikeus ilmaista omat näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lasta itseään tulee siis kuulla omassa asiassaan joko niin, että hän itse tuo näkemyksiään esille tai hänelle määrätty edustaja, esimerkiksi lastensuojelun edunvalvoja tuo lapsen näkemykset hänen etunsa mukaisesti esille.
Lastensuojelulaki (417/2007) painottaa lapsen oikeutta osallisuuteen, kuulluksi tulemiseen ja mielipiteensä ilmaisuun. Lastensuojelulain 22 §:n mukaan lapselle tulee määrätä huoltajan si- jaan edunvalvoja käyttämään lapsen puhevaltaa siinä tapauksessa, kun huoltaja ei voi puolueet- tomasti valvoa lapsen etua ja samalla edunvalvojan määrääminen on tarpeellista asian selvittä- miseksi tai lapsen edun turvaamiseksi. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän velvolli- suutena on huolehtia siitä, että lapselle lastensuojeluasiassa haetaan edunvalvojaa silloin kun hakemisen edellytykset täyttyvät. Lastensuojeluprosessien lisäksi lapsi voi tarvita edunvalvojaa rikosoikeudellisissa prosesseissa valvomaan etuaan ja käyttämään puhevaltaa. Esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 §:n mukaan alaikäiselle on määrättävä esitutkintaa varten edunvalvoja, jos on perusteltua olettaa, ettei huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja voi puolueetto- masti valvoa lapsen etua. Rikosasian tutkinnanjohtajan tehtävänä on tehdä tuomioistuimelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi.
Lastensuojelulain (417/2007) uudistus toi mukanaan uuden juridisen toimijan lastensuojelun edunvalvojan. Lastensuojelun edunvalvontaan liittyvää toimintaa alettiin kehittämään Pelasta- kaa Lapset ry:n, Ensi- ja turvakotien liitto ry:n, SOS –lapsikylä ry:n ja Nuorten Ystävät ry:n lastensuojelun edunvalvojahankkeessa 2005-2009 ja jatkohankkeessa 2010-2011, jotta lasten- suojelun edunvalvonnan suuntaviivat löytyisivät ja hahmottuisivat niin kansallisella tasolla
kuin alueellisena toimintamuotona (Anttila 2011, 3, 27). Uusi toimija, lastensuojelun edunval- voja aiheutti eri toimijoiden parissa ihmettelyä ja pohdintaa sen osalta, mihin edunvalvojaa tar- vitaan, kun on jo olemassa sosiaalityöntekijä, jonka tehtäviin kuuluu valvoa lapsen etua (Mar- jomaa, Lapinleimu & Laakso 2012, 9.)
Kaakkois-Suomessa lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomallin kokeilu käynnistyi 1.1.2012 kun esitys kaakkoissuomalaisesta yhteistyömallista lastensuojelun edunvalvonnan koordinoinnin järjestämiseksi hyväksyttiin alueen kunnissa (Esitys kaakkoissuomalaisesta yh- teistyömallista lastensuojelun edunvalvonnan koordinoinnin järjestämiseksi 2012–2013, 19.5.2011. Julkaisematon esitys). Alueellisesti tavoitteena oli selkeyttää edunvalvojien roolia ja asemaa luomalla yhteisiä toimintakäytäntöjä niin edunvalvojien kuin muidenkin toiminnassa mukana olevien osapuolien osalta. Lisäksi tarkoituksena oli vahvistaa ja vakiinnuttaa lasten- suojelun edunvalvontaa ja luoda toimintamalleja, jotka helpottavat lastensuojelun sosiaalityön- tekijöiden ja muiden tahojen työtä lastensuojelun edunvalvontaa koskevissa asioissa ja yhteis- työssä. (Esitys kaakkoissuomalaisesta yhteistyömallista lastensuojelun edunvalvonnan koordi- noinnin järjestämiseksi 2012–2013, 19.5.2011. Julkaisematon esitys; Lastensuojelun edunval- vonnan koordinaatio. Tuotteistus).
Oma kiinnostukseni juuri tähän aiheeseen syntyi ollessani lastensuojelun edunvalvojakoulutuk- sessa Helsingissä, jolloin huomasin, että meillä Kaakkois-Suomessa on lastensuojelun edunval- vojien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden tahojen tukena ainutlaatuinen koordinaatiomalli, jota ei muualla Suomessa ole. Oma suhteeni palvelua tuottavaan organisaatioon alkoi vuonna 2009 kun tulin Socomille kehittämissuunnittelijan tehtäviin. Nyt parhaillaan toimin valtakunnallisen PRO SOS –uudenlaista sosiaalityötä yhdessä kehittämässä hankkeen Kaakkois-Suomen osa- hankkeen projektikoordinaattorina. Itse olen myös koulutettu lastensuojelun edunvalvoja ja teh- nyt edunvalvojan työtä päätoimeni ohessa vuodesta 2014. Olen sitä mieltä, että kokemukseni edunvalvojan työstä tuo perspektiiviä ja ymmärrystä, josta on apua tämän arviointitutkimuksen toteutuksessa. Henkilökohtaisesti tiedän, että lastensuojelun edunvalvojan hakemiseen ja paik- kaan yhteistyöverkostossa liittyy vielä epätietoisuutta. Tietoa ja koordinointia tämän asian tii- moilta tarvitaan, jotta epätietoisuus hälvenee ja lapsen oikeudet toteutuvat kuulemisen ja osal- lisuuden suhteen siinä määrin kuin laki ja moraaliset velvollisuudet sitä edellyttävät.
Tutkimuksessa arvioin teemahaastattelujen avulla kaakkoissuomalaisen lastensuojelun edun- valvonnan koordinaatiomallin tavoitteiden toteutumista koordinaation seurantaryhmän, lasten- suojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastensuojelun edunvalvojien arvioimana. Tarkastelun koh- teena ovat myös ne tekijät, jotka ovat edistäneet tai estäneet koordinaatiomallin tavoitteiden toteutumista, jolloin on mahdollista saada tietoa tarpeellisista kehittämisen kohteista. Muualla Suomessa ei ole vastaavaa koordinaatiomallia ja kansallinen koordinaatio puuttuu, joten koke- muksia kaakkoissuomalaisesta koordinoinnin mallista voidaan toivottavasti hyödyntää myös muilla alueilla vastaavan toiminnan käynnistämistä pohdittaessa.
Arviointi perustuu kvalitatiiviseen tutkimusaineistoon. Edellä mainitulle ryhmälle toteutettiin teemahaastattelut (n = 12). Aluksi määrittelen edunvalvontaa ja lasten edunvalvonnan juridista perustaa sekä lastensuojelun edunvalvonnan tehtävää lastensuojelu-ja rikosprosessissa. Lapsen etua käsittelen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Lapsen kuuleminen ja puhevalta määrittyy la- kien ja lapsen oikeuksien komitean näkökulmasta. Lapsen osallisuus piirtyy näkyviin lainsää- dännön kautta sekä osallisuuden rakentumisen edellytyksinä. Tässä käytän hahmottamisen apuna Shierin (2001, 111) osallisuuden polkua, joka tarkastelee aikuisten valmiuksia, asenteita, mahdollisuuksia, toimintaprosesseja ja velvoitteita suhteessa lasten osallisuuteen. Osallisuuden tarkasteluun tuon seuraavaksi Thomasin (2002) mallin, jonka avulla tarkastelen sitä, miten osal- lisuus rakentuu käytännössä edunvalvojan ja lapsen välisessä työskentelyssä. Tämän jälkeen avaan kaakkoissuomalaisen edunvalvonnan koordinaatiomallin taustaa ja rakentumista sekä sille määriteltyjä tavoitteita ja perustehtäviä. Edellä mainittujen jälkeen esittelen arviointitut- kimuksen teoreettista taustaa ja monitahoarviointia tutkimusotteena sekä tutkimuksen toteutuk- sen ja analyysimenetelmät. Lopuksi käyn läpi tutkimuksen tulokset sekä johtopäätökset.
2 LASTEN EDUNVALVONTA 2.1 Edunvalvonnan määrittelyä
Edunvalvonnan käsite yhdistetään yleensä ensimmäisenä holhoustoimilain (442/1999) mukai- seen vajaavaltaisuudesta johtuvaan taloudelliseen edunvalvontaan. Tällöin edunvalvoja määrä- tään maistraatin tai käräjäoikeuden toimesta henkilölle, joka ei itse ole kykenevä valvomaan taloudellisia etujaan. Holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan tarkoituksena on hoitaa ja val- voa sellaisten henkilöiden etuja ja oikeuksia, jotka eivät siihen itse kykene. Kykenemättömyys voi johtua monesta syystä kuten sairaudesta, ymmärryksen puutteesta tai alaikäisyydestä, jol- loin on kyseessä oikeudellinen kykenemättömyys. (Tornberg & Kuuliala, 2015, 4-14.)
Holhoustoimilain (422/1999) 2 §:n mukaan vajaavaltainen on alle 18 – vuotias (alaikäinen) henkilö tai 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka on julistettu vajaavaltaiseksi. Mikäli vajaavaltai- suuteen ei ole muuta syytä kuin henkilön ikä, niin vajaavaltaisuus päättyy silloin kun alaikäinen täyttää 18 vuotta (Välimäki, 2008, 50). Vajaavaltainen henkilö tarvitsee henkilön valvomaan etuaan niissä yhteyksissä, joissa hän itse ei ole toimikelpoinen. Tällaista henkilöä kutsutaan edunvalvojaksi ja edunvalvoja voi määräytyä lain nojalla tai erillisellä määräyksellä. (Tammi
& Lapinleimu, 2012, 38.)
Syntyessään lapsi tulee edunvalvontajärjestelmän piiriin lain nojalla määräytyvän edunvalvon- nan kautta ja tällöin edunvalvojana toimii yleensä hänen vanhempansa (Tornberg & Kuuliala, 2015, 3). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alaikäisen kohdalla huoltajuutta määrittävät sei- kat ja säännökset ovat laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983), jonka mukaan lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai ne henkilöt, joiden huollossa lapsi on. Lapsen huoltaja turvaa lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät asiat lapsen osalta, kuten huolen- pito ja kasvatus sekä tämän lisäksi lapsen huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asi- oissa, jollei laissa toisin ole määrätty (LHL 361/1983, 4 §). Lapsen huoltajat pitävät huolta myös lapsen taloudellisista asioista kuten holhoustoimilain (442/1999) 4 § määrittää, jollei muuta ole säädetty.
Holhoustoimilaki on yleislaki, joka säätelee edunvalvontaa taloudellisten asioiden osalta. Lap- sen edunvalvojana toimii yleensä siis hänen huoltajansa ja hänen ollessa estynyt hoitamaan
tehtäväänsä voidaan hänelle määrätä sijainen silloin kun edunvalvoja on sairauden tai eturisti- riidan vuoksi väliaikaisesti estynyt hoitamaan tehtäväänsä. Alaikäisen ja huoltajan välisiä etu- ristiriitatilanteita saattaa esiintyä esimerkiksi sosiaali-ja terveydenhuoltoa sekä koulutoimea koskevissa asioissa ja näistä tilanteista on säädetty holhoustoimilain sijaan erityislaeissa.(Torn- berg & Kuuliala, 2015, 287; HolhTL 442/1999 11§, 32§; Tammi & Lapinleimu, 2012, 41.) Eturistiriitatilanteita koskevaa erityislainsäädäntöä on laissa sosiaalihuollon asiakkaan oikeuk- sista ja velvollisuuksista (SHAL, 812/2000 10 §), lastensuojelulaissa (LSL 417/2007 22§) sekä esitutkintalaissa (805/2011, 4. luku 8§).
Lasten osalta edunvalvonta voi siis määräytyä eri lakien mukaan riippuen siitä onko lapsen huoltaja estynyt hoitamasta tehtäväänsä sairauden, eturistiriidan vai puolueettomuuden vuoksi.
Seuraavassa kappaleessa lisää niistä tilanteista, joissa ei ole kysymyksessä taloudellinen edun- valvonta, vaan lapsen henkilöön liittyvä edunvalvonta lastensuojeluprosessissa tai rikosproses- sista tilanteessa, jossa huoltaja ei voi ristiriidattomasti tai puolueettomasti toimia lapsen edun- valvojana.
2.2 Lasten edunvalvonnan juridinen perusta lastensuojelussa ja rikosprosessissa
Edunvalvojan käyttäminen sosiaalihuollossa mahdollistui vuonna 2001 voimaan tulleen sosi- aalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain myötä. Lain (812/2000) 10 §, 3 momentin mukaan alaikäistä koskevassa sosiaalihuollon asiassa tulee hakea edunvalvojaa, mi- käli on perusteltu syy olettaa, että huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Tällä sääntelyllä haluttiin täydentää holhoustoimilakia, jonka säännöksistä ei suoraan ilmennyt, voi- siko lapselle määrätä edunvalvojaa niissä tilanteissa, kun lapsen ja huoltajan välillä on todettu eturistiriita. Hallituksen esityksessä koskien lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oi- keuksista eturistiriitoja nähtiin syntyvän tilanteissa, joissa on kyseessä lasta koskevien tietojen luovuttaminen. Esimerkkeinä näistä tilanteista todetaan huostaanottoprosessit, joissa lapsesta kertyy sosiaaliviranomaisille runsaasti arkaluonteista tietoa. Mikäli vanhemmat luovuttavat näitä tietoja ulkopuolisille, niin sen voidaan katsoa vahingoittavan ja loukkaavan lapsen yksi- tyisyyttä. (HE 137/1999 vp, 26.)
Lastensuojeluasiassa edunvalvojan määräämiseen oikeuttaa lastensuojelulain (417/2007) 22 § ja tämä säännös syrjäyttää sosiaalihuollon asiakaslain (812/2000) 10 §:n 3 momentin säännök- sen. Lastensuojelunlain mukaista edunvalvontaa haetaan siis tilanteessa, jossa huoltaja ei voi puolueettomasti toimia lapsen edunvalvojana lastensuojeluasiassa ja tällöin on kyseessä lapsen henkilöön liittyvä edunvalvonta lastensuojeluprosessissa. (Aer 2012, 173–175.) Lisäksi edel- lytetään, että edunvalvoja on tarpeellinen asian selvittämiseksi tai lapsen edun turvaamiseksi (LSL 417/2007, 22 §).
Hallituksen esityksessä annetaan esimerkkejä niistä lojaliteettiristiriitatilanteista, joissa huolta- jan voidaan katsoa olevan puolueellinen ja tällöin edunvalvoja voi tulla huoltajan sijaan. Puo- lueettomuuden vaarantumisen mahdollisuus on silloin, kun huoltajan itse tai hänelle läheisen henkilön epäillään tai todetaan pahoinpidelleen tai seksuaalisesti hyväksikäyttäneen lasta.
Pelkkä erimielisyys huoltajan ja lapsen välillä tai huoltajan ja sosiaaliviranomaisen välillä ei ole riittävä syy edunvalvojan määräämiseen. (HE 252/2006 vp, 134.)
Edunvalvojamääräyksellä edunvalvoja tulee huoltajan sijaan siihen asiaan, johon hänet mää- rätään ja silloin huoltaja ei valvo lapsen etua ja käytä tämän puhevaltaa siinä asiassa, josta hä- net on syrjäytetty. (HTL 361/1983 4 § 3 mom.). Edunvalvoja käyttää lapsen asianosaispuhe- valtaa vain tätä koskevassa lastensuojeluasiassa, eikä toimi edunvalvojana suhteessa lapsen huoltajaan tai vanhempiin. Lapsen huoltajalla säilyy tämän omaan asianosaisasemaan perus- tuva puhevalta, jota edunvalvojan määrääminen ei poista, vaan edunvalvojan puhevalta on sille rinnakkainen puhevalta. (Aer, 2012, 175–176.)
Edunvalvojamääräyksestä huolimatta lapsi on aina omassa lastensuojeluasiassaan asianosainen ja 12 – vuotiaalla lapsella on oikeus käyttää puhevaltaansa huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella itseään koskevassa lastensuojeluasiassa. Puhevallalla tarkoitetaan oikeutta tehdä hake- muksia, oikeutta tulla kuulluksi ennen päätöksentekoa ja oikeutta itsenäiseen muutoksenhakuun asiassa. Alle 12 – vuotiaan lapsen puhevaltaa käyttää yleensä yksinään hänen huoltajansa tai muu laillinen edustaja. (LSL 21§; Kunnalliset lastensuojelupalvelut 2013; Hallintolaki 434/2003.)
Lastensuojeluprosessin lisäksi edunvalvoja voidaan hakea myös rikosprosessiin, joka on oikeu- dellisesti säännelty menettely, jossa tutkitaan ja ratkaistaan rikosoikeudellinen vastuu epäillystä
rikoksesta (Jokela 2008, 5-6). Edunvalvonta voi rikosasiassa määräytyä holhoustoimesta anne- tun lain (422/1999) säännösten mukaisesti ja vuoden 2014 alusta edunvalvojan määräämiseen on voitu käyttää esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 §:ää, jonka mukaan tuomioistuimen on määrättävä alle 18-vuotiaalle asianosaiselle esitutkintaa varten edunvalvoja. Edunvalvojan määrääminen tulee kyseeseen, jos on syytä olettaa, että huoltaja, edunvalvoja tai muu laillinen edustaja ei voi puolueettomasti valvoa asianosaisen etua asiassa ja se ei ole selvästi tarpeetonta (ETL 805/2011). Perusteltuna syynä lapsiin kohdistuvissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa voi olla se, että lapsen toinen huoltaja on epäiltynä lapseen kohdistuneesta rikoksesta tai joku muu perheenjäsen, kuten avopuoliso tai lapsen sisarus (Ellonen 2013, 65).
Rikosasiassa alle 15-vuotiaan lapsen puolesta puhevaltaa käyttää huoltaja tai muu laillinen edustaja. 15 vuotta täyttäneellä on oikeus laillisen edustajan ohella käyttää itsenäisesti rinnak- kaista puhevaltaa. (Oikeudenkäymiskaari 12 luku 1 §.) Puhevalta on kuulluksi tulemista jo esi- tutkintavaiheessa (Tuominen 2014, 42). Esitutkintalain (805/2011) 1 luvun 2 §:n mukaan esi- tutkinnassa tulee selvittää muun muassa tapahtunut rikos, sen teko-olosuhteet, aiheutettu haitta ja siitä saatu hyöty, asianomistajan vaatimus asiassa sekä suostuuko hän asian kirjalliseen kä- sittelyyn käräjäoikeudessa. Edunvalvoja edustaa lasta koko rikosasian käsittelyn ajan, päättyi käsittely joko syyttämättä jättämiseen tai syytteeseen, jolloin asia etenee oikeuskäsittelyyn (Po- liisihallitus 2013, 5).
LSL 22 § 2 mom:n mukaan edunvalvojan sijaista voivat hakea lapsen huoltajat, holhoustoi- mesta annetussa laissa (442/1999) tarkoitettuna holhousviranomaisena toimiva maistraatti tai sosiaaliviranomainen. Sosiaaliviranomainen voi hakea edunvalvojan sijaista lastensuojelulain (417/2007) tai holhouslain (442/1999) 32 §:n nojalla. Sosiaalityöntekijän hakiessa edunvalvo- jaa lastensuojelunlain perusteella rikosepäilyn johdosta, saattaa olla tarkoituksenmukaista ha- kea samassa hakemuksessa edunvalvojaa myös rikosprosessiin holhouslain nojalla. Rikospro- sessin kyseessä ollessa hakemuksen voi edellisten lisäksi tehdä myös poliisi esitutkintalain (805/2011) perusteella ja hakija on tuolloin tutkinnanjohtaja. Myös syyttäjä voi tehdä hake- muksen, mikäli hakemusta ei muiden tahojen toimesta ole tehty. (Tuominen, 2014, 24–25; El- lonen, 2013, 66.)
Lapsen edunvalvoja määrätään joko maistraatissa tai käräjäoikeudessa riippuen siitä, onko ha- kemus riidaton ja kuka hakemuksen tekee. Hakemus on riidaton silloin kun lapsen huoltajat ja
sosiaalitoimi ovat samaa mieltä edunvalvonnan tarpeesta ja sopivasta edunvalvojasta. Riida- ton hakemus käsitellään ja päätetään maistraatissa. Käräjäoikeus käsittelee ne hakemukset, joissa hakeneen viranomaisen, huoltajan tai huoltajien välillä on eriäviä käsityksiä edunval- vonnan tarpeellisuudesta tai sopivasta edunvalvojasta. Poliisin tekemä hakemus käsitellään aina käräjäoikeudessa. (Tuominen, 2014, 29.)
Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 8 luvun mukaan hakemus edunvalvojan määräämisestä käsi- tellään kirjallisesti kansliassa tai suullisesti hakemusasiain istunnossa, mikäli asiassa on kuul- tavia henkilöitä. Riitainen asia käsitellään istunnossa, mikäli käräjäoikeus pitää sitä tarpeelli- sena tai asiaan osallinen sitä vaatii. Alaikäisen huoltajalla ja 15 vuotta täyttäneellä on oikeus lausua oma mielipiteensä edunvalvojan määräämiseen. Asianosaisten kuuleminen voidaan si- vuuttaa, mikäli on kyseessä asia, joka tarvitsee kiireellisen edunvalvontamääräyksen. Kiireel- linen määräys voidaan antaa väliaikaisena, joka on voimassa siihen saakka, kunnes tuomiois- tuimen antaa asiassa päätöksen. (HolhTL 422/1999, 73§, 78§.)
Kaakkois-Suomen lastensuojelun edunvalvonnan koordinaatiomalli liittyy toimijana lasten- suojelu- ja rikosprosessiin ja sitä voidaan kuvata seuraavan kuvion (kuvio 1) avulla.
KUVIO 1 Lastensuojelun edunvalvojan hakeminen lastensuojelu- ja rikosprosessissa sekä Kaakkois-Suomen lastensuojelun koordinaation liittyminen molempiin prosesseihin.
Edellä olevassa kuviossa on kuvattuna Lastensuojelu- ja rikosprosessi, joissa molemmissa tar- vitaan lapselle edunvalvojaa. Kaakkois-Suomessa toimii edunvalvonnan koordinaattori, joka ylläpitää alueella olevien koulutettujen lastensuojelun edunvalvojien rekisteriä. Kun edunval- vonnan tarve ilmenee, sosiaalityöntekijä tai poliisi on yhteydessä lastensuojelun edunvalvonnan
Lastensuojeluprosessi
Huoltajalla ja lapsella eturistiriitatilanne, jolloin huoltaja ei voi puolueettomasti
valvoa lapsen etua
Sosiaaliviranomainen arvioi edunvalvonnan tarpeen LSL 22 §
On yhteydessä lastesuojelun edunvalvonnan koordinaattoriin sopivan edunvalvojan löytämiseksi tai jos tarvitsee ohjausta ja
neuvoja hakemuksen tekoon.
Hankkii suostumuksen lastensuojelun edunvalvojalta/huoltajalta
Sosiaalityöntekijä tekee lastensuojelun edunvalvojan hakemuksen käräjäoikeuteen tai
ilmoituksen maistraattiin, mikäli huoltaja on suostuvainen edunvalvojan määräämiseen.
Rikosprosessi
Lapseen on kohdistunut rikos, jossa huoltajalla on lojaliteettiristiriita
Rikosprosessin tutkinnanjohtaja arvioi edunvalvonnan tarpeen ETL 8 §
On yhteydessä lastensuojelun edunvalvonnan koordinaattoriin sopivan edunvalvojan löytämiseksi tai jos tarvitsee ohjausta ja
neuvoja hakemuksen tekoon.
Hankkii suostumuksen lastensuojelun edunvalvojalta/huoltajalta
Tutkinnanjohtaja tekee edunvalvojan hakemuksen käräjäoikeuteen.
Koordinaat- tori -yhteys edunvalvojiin
koordinaattoriin ja käy hänen kanssaan keskustelun tilanteesta sekä edunvalvojan tarpeesta. Tä- män keskustelun perusteella koordinaattori on yhteydessä vapaisiin edunvalvojiin ja etsii juuri siihen tilanteeseen ammatillisesti sopivan edunvalvojan, jonka tiedot hän ilmoittaa lastensuoje- lun edunvalvojaa tarvitsevalle taholle. Tämän jälkeen sosiaalityöntekijä tai poliisi on yhtey- dessä lastensuojelun edunvalvojaan, joka täyttää suostumuslomakkeen ja toimittaa sen edun- valvontaa hakevalle taholle edunvalvoja hakemukseen liitettäväksi. (Toimintamalli lastensuo- jelun edunvalvontaprosessissa Kaakkois-Suomessa.)
2.3 Lastensuojelun edunvalvonnan tehtävä lastensuojelu- ja rikosprosessissa
Edunvalvojan tehtävä käynnistyy siinä vaiheessa, kun edunvalvoja saa edunvalvontapäätöksen.
Päätöksessä määritellään tehtävät ja sen perusteella määrittyy myös edunvalvojan toiminta- valta. Edunvalvojamääräys on henkilökohtainen, joka tarkoittaa sitä, että edunvalvojaksi ei voida määrätä työnantajaa, vaikka edunvalvontatehtävä kuuluisi työtehtäviin. (Tammi & La- pinleimu, 2012, 48–49.) Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n aluetoimistoissa työskentelee las- tensuojelun edunvalvojia, mutta pääasiassa edunvalvojat tekevät työtä oman toimen ohessa tai yksityisesti. Edunvalvonta on aina etukäteen määritelty, suunnitelmallinen ja määräaikainen prosessi, joka palvelee tiettyä tarkoitusta. (Lastensuojelun edunvalvojatoiminta; Tulensalo, 2012, 88.) Lastensuojelun edunvalvontaa tehdään kahdessa toisistaan poikkeavassa prosessissa;
lastensuojelu- ja rikosprosessissa. Näissä prosesseissa tavoitteet ovat erilaiset ja tästä syystä myös edunvalvojan työskentely, rooli sekä edunvalvonnan merkitys ovat toisistaan poikkeavia, riippuen siitä kummassa prosessissa hän työskentelee. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 52.) Rikosprosessissa tutkitaan ja todennetaan mitä näytön perusteella on tapahtunut sekä ratkais- taan rikosoikeudellinen vastuu epäillyn rikoksen osalta. Rikosprosessi jakautuu neljään vaihee- seen. Esitutkintavaiheen toteuttaa pääsääntöisesti poliisi ja siinä pyritään selvittämään tapahtu- nut rikos, olosuhteet, aiheutettu vahinko ja asianosaiset sekä asianomistajan vaatimukset kor- vauksen osalta. Tämän jälkeen seuraa syyttäjän syyteharkinta, jossa päätetään mahdollisesta syytteen nostamisesta. Mikäli syyteharkinnan jälkeen syyttäjä päätyy nostamaan syytteen, seu- raa oikeudenkäynti asian suhteen. Oikeudenkäyntiin sisältyy käsittelyvaihe ja vahvistamis- vaihe, jossa annetaan tuomio, joka on syylliseksi toteaminen tai vapauttava tuomio. (Jokela, 2012, 5-6.)
Lastensuojelulain (417/2007) 4 §:n mukaan lastensuojelun on edistettävä toimillaan lapsen ke- hitystä ja hyvinvointia sekä tuettava lapsen vanhempia ja huoltajia lapsen kasvatuksessa ja huo- lenpidossa. Mikäli perheessä on lapsen kehitystä ja hyvinvointia uhkaavia asioita, on lastensuo- jelun puututtava näihin asioihin riittävän varhaisessa vaiheessa. Lastensuojelun tarpeen arvi- oinnissa ja lastensuojelutoimien toteutuksessa keskeistä on lapsen etu ja sen huomioiminen.
Lastensuojelun edunvalvonta mahdollistaa lapsen edun ja äänen esille saamisen niissä tilan- teissa, joissa huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua (LastSL 417/2007, 22). Edun- valvoja luo yhteyden lapseen ja tutustuu häneen sekä tilanteeseen. Näin toimien varmistuu lap- sen mielipiteiden ja näkemysten esille tuleminen siten, että lapsi on mukana niissä erilaisissa prosesseissa, jotka liittyvät edunvalvontavaltuutuksessa oleviin tehtäviin. Lapsen näkemysten lisäksi edunvalvojan tehtävänä on tuoda esille oma näkemys siitä, mikä on lapsen edun mu- kaista ja tämä näkemys saattaa olla poikkeava lapsen omasta näkemyksestä. Pohtiessaan lapsen etua edunvalvoja perehtyy niihin kaikkiin toimiin, joita viranomaiset ja lapsen elämään liittyvät henkilöt ovat toteuttaneet siinä asiassa, johon edunvalvonta liittyy. Tässä nousee tärkeäksi sen pohdinta, onko kaikki tarpeellinen tehty, jotta lapsen etu tulee huomioitua mahdollisimman hy- vin. (Tulensalo, 2012, 90 – 93; Tammi & Lapinleimu, 2012, 37.)
Edellä on jo tullut selvitettyä, että edunvalvonnan osalta lastensuojeluprosessin keskeinen rat- kaisukriteeri on lapsen etu ja lapsen edun huomioiminen. Rikosprosessiin liittyvässä syyllisyys- kysymyksen ratkaisussa lapsen edun käsite ei ole ratkaisukriteeri, vaan lapsen edun huomioi- minen liittyy rikosprosessin eri vaiheissa oleviin menettelytapoihin, joiden tarkoituksena on suojella lasta ylimääräiseltä haitalta. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 52.) Näistä menettelyta- voista on säännelty muun muassa esitutkintalain (802/2011) 7 luvun 21 §:ssä, jossa erityisillä suojelutoimenpiteillä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että kaikki kuulustelut tehdään lapsen kanssa samaa sukupuolta olevan kuulustelijan toimesta ja kaikki kuulustelut toteutuvat saman kuulustelijan tekemänä. Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 51 §:ssä säädetään, että oi- keudenkäynnissä suojelu voi olla, vaikka sitä, että lasta voidaan kuulla sermin takaa. Näin toi- mien lapsen ei tarvitse olla katsekontaktissa syytetyn kanssa.
Edunvalvojan tehtävänä rikosprosessissa on huolehtia siitä, että rikosprosessin eri vaiheet su- juvat lasta mahdollisimman vähän kuormittaen ja ylimääräistä haittaa aiheuttamatta. Tehtäviin kuuluu myös korvausvaatimusten esittäminen esitutkintavaiheessa. Tämän lisäksi edunvalvoja
toimii oikeusprosessin tulkitsijana niin, että lapsi saa riittävästi tietoa menettelytavoista ja ym- märtää, mistä on kysymys kussakin eri vaiheessa. Lastensuojeluprosessissa edunvalvoja toimii yksin lapsen ja tarpeellisen verkoston kanssa. Rikosprosessissa toimintamallina voi olla tan- dem-malli, jossa edunvalvoja toimii yhdessä oikeusavustajan kanssa siten, että molemmat to- teuttavat prosessissa omaa tehtäväänsä. Oikeusavustajan mukanaolo takaa juridisen asiantunte- muksen rikosprosessin eri vaiheissa. Edunvalvoja käyttää lapsen asiassa itsenäistä puhevaltaa huoltajan sijasta ja oikeusavustaja toimii valtuutuksen nojalla. Näin ollen hän voi tuoda esille vain sen mitä lapsi on kertonut. Molempien tahojen tiivis yhteistyö takaa juridisen ja lapsen kokonaisvaltaisen edun sekä lapsen mielipiteen huomioimisen parhaalla mahdollisella tavalla koko prosessissa kuulusteluista oikeuden istuntoon saakka. (Tammi & Lapinleimu, 2012, 52 - 53.) Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 2 luvun 1 a ja 2 §:n mukaan tuo- mioistuin voi määrätä esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten asianomistajalle oikeudenkäyn- tiavustajan, jonka tulee olla julkinen oikeusavustaja tai asianajaja.
3 LAPSEN ETU
3.1 Taustalla ihmisoikeudet
Lastensuojelun edunvalvonnassa lapsen etu on keskeisellä sijalla ja lapsen etua voidaan pitää lastensuojelun ja lapsioikeuden johtavana periaatteena. Sen mukaan lapsen etu on oikeudelli- sesti suojattu sääntelyperiaate, joka ohjaa lakien tulkintaa (Aer 2012, 24; Tulensalo 2012, 89–
92; Toivonen 2017, 79). Lastensuojelussa lapsen edulla tarkoitetaan sitä, että työskentelyn kes- kiössä on lapsen tarpeet ja erityisesti tarve kasvaa ja kehittyä huolehtivassa ihmissuhteessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että tarvittavia toimenpiteitä arvioidaan kiinnittämällä erityistä huomiota lapseen ja hänen tarpeisiinsa, ei vanhempien tarpeisiin. (Pösö 2012, 79.) Suomessa vuonna 1991 voimaan astunut Yhdistyneitten kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista (SopS 59- 60/1991), jäljempänä lapsen oikeuksien yleissopimus, on alle 18-vuotiaita lapsia koskeva kan- sainvälinen ihmisoikeussopimus, joka velvoittaa sopimusvaltiot kunnioittamaan ja noudatta- maan siinä taattuja lapsen oikeuksia. Lapsen edun ensisijaisuus on lapsen oikeuksien yleissopi- muksen lähtökohta ja tämä perusperiaate on ilmaistu 3 artiklassa, jossa edellytetään ottamaan huomioon lapsen etu kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallinto- viranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa. Sopimuksen 18 artikla ohjaa myös vanhempia ja muita huoltajia huomiomaan lapsen etu lasta koskevissa toimissa sekä lapsen kasvatuksessa.
Lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) toimeenpanoa sopimusvaltiossa valvoo yhdistyneitten kansakuntien lapsen oikeuksien komitea, joka julkaisee toimeenpanon tueksi eh- dotuksia ja yleiskommentteja sopimuksessa taatuista oikeuksista sekä yksittäisten artiklojen tulkinnasta. Vuonna 2013 lapsen oikeuksien komitea antoi yleiskommentin (nro 14) koskien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohtaa. Yleiskommentissa painotetaan lapsen etua seuraavista näkökulmista: a) lapsen edun tulee olla ensisijainen tavoite ja harkinnan pe- rusta lapsia koskevassa päätöksenteossa, b) lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon kai- kessa lapsia koskevassa hallinnollisessa ja oikeudellisessa päätöksenteossa ja on myös osoitet- tava ja perusteltava kuinka etu on otettu huomioon, c) lapsen edun tulee olla perustavaa laatua oleva ja kaikkea tulkintaa ohjaava periaate, jonka pohjalta aina valitaan se vaihtoehto, joka on lapsen edun mukainen.
Aer (2012, 26–27) tuo esille, että lapsen edussa on kyseessä lapsen ihmisoikeudet ja edun kä- sitteellä ei viitata vain yhteen ainoaan parhaaseen, vaan lapsen hyvinvoinnin kannalta parhaa- seen vaihtoehtoon. Lapsen kannalta paras vaihtoehto ei aina ole se vaihtoehto, joka on lapsen oman tahdon mukainen. Rädyn (2015, 11) mukaan pelkkä lapsen etu ei itsessään vielä ilmaise mitään sisältöä sille, mikä on lapsen edun mukaista. Lapsen oikeuksien komitean yleiskom- mentissa (nro 14) esitetään, että lapsen etua pohdittaessa on etu arvioitava ja määritettävä, näin saadaan sisältöä sille, mitä lapsen etu konkreettisesti tarkoittaa ja voidaan pohtia lapsen edun kannalta parasta vaihtoehtoa. Lapsen etua arvioitaessa tulee huomioida lapsen omat näkemyk- set, hänen identiteettinsä, persoonallisuutensa ja uskonto sekä perheen ja perhesuhteiden yllä- pitämiseen ja säilyttämiseen liittyvät tekijät. Näiden edellisten lisäksi edun arvioinnissa huomi- oidaan lapsen suojelu ja huolenpito, hänen tilanteensa haavoittavuus sekä lapsen oikeus tervey- teen ja koulutukseen.
Lapsen edun huomioimiseen velvoittaa myös Sosiaalihuoltolain 5 § (13011/2014), jonka mu- kaan kaikissa lasta koskevissa sosiaalihuollon toimissa on otettava huomioon lapsen etu. Sosi- aalihuoltolain 4 §:ssä on mainittu asioita, joita tulee arvioida sen osalta, miten toimimalla ja ratkaisemalla turvataan seuraavien asioiden toteutuminen: a) lapsen sekä hänen läheistensä hy- vinvointi, b) lapsen itsenäinen toiminta ja omatoimisuuden kehittyminen sekä ihmissuhteiden jatkuminen, c) mikä on kulloiseenkin tarpeeseen tuleva tuki, joka kohdentuu oikeaan aikaan ja riittävänä, d) kuinka lapsi voi vaikuttaa omiin asioihin sekä kuinka osallistuminen mahdolliste- taan, e) etnisen ja uskonnollisen taustan huomioiminen, f) juuri tälle lapselle sopivan koulutuk- sen tai polun työelämään löytyminen sekä osallisuutta edistävän toiminnan mahdollistaminen, g) luottamuksellisen asiakassuhteen syntyminen sekä yhteistoiminta lapsen kanssa.
Edellä mainittujen asioiden kohdalla on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen kuinka eri toi- menpide- ja ratkaisuvaihtoehdot turvaavat lasten a) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin, b) mahdollisuuden iän ja kehitystason mukaiseen huolenpitoon ja ymmärrykseen kulloisessakin tilanteessa, c) turvallisen kasvuympäristön, jossa ei tarvitse pelätä tai kokea henkistä eikä ruu- miillista väkivaltaa, d) mahdollisuuden itsenäistyä ja kasvaa vastuulliseksi kansalaiseksi. Edel- listen lisäksi lapsen ikä, kehitystaso ja elämäntilanne vaikuttavat siihen, kuinka lapsen etua tu- lee määritellä. Etu ei määrity yksittäisten seikkojen perusteella, vaan lapsen tarpeista muodos- tuvien kokonaisuuksien summana. (Räty, 2015, 11 – 16.)
Lastensuojelulain (417/2007) keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että lastensuojelussa on aina otet- tava huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Lapsen etu ja tarpeet saattavat olla jopa vastakkaiset vanhempien ja perheen tarpeiden kanssa. Erityisesti näissä tilanteissa tulisi muistaa lapsen edun huomioimisen ensisijaisuus ja sille annettava arvo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lasta parhaiten palvelevalle näkökulmalle annetaan suurempi painoarvo kuin muille näkökulmille ja tämä huomioidaan päätöksenteossa. (Lapsen oikeuksien komitea 2013, 10; Mahkonen 2003, 46–48.)
3.2 Lapsen etu edunvalvontatyössä
Lastensuojelun edunvalvojan toiminnalla voi olla suuri merkitys sen osalta, että lapsen etu ja tarpeet tulevat esille sellaisena, kuin lapsi ne itse näkee ja kokee. Silloin, kun lapsen ikä ja kyky ilmaista omat näkemyksensä toteutuvat, tulee lapsen edun määrittäminen perustua hänen omaan näkemykseensä. Tämän näkemyksen välittäminen on yksi edunvalvojan keskeisimmistä tehtä- vistä. Edunvalvojan tehtävänä on arvioida ja määritellä lapsen etua sekä valvoa edun toteutu- mista siinä asiassa, johon hänet edunvalvojana on määrätty. Jotta tehtävässä voi onnistua niin, se tarkoittaa lapsen kokemuksiin ja todellisuuteen tutustumista sekä lapsen omien huolien ja toiveiden kuulemista sekä hänen vahvuuksiensa huomaamista. (Tulensalo 2012, 90 - 91.) Lapsen kanssa työskenneltäessä on olennaista saada aikaan sellainen vuorovaikutus, joka roh- kaisee lasta kertomaan omia ajatuksiaan ja toiveitaan. Tämä ei onnistu, jos vuorovaikutus on tiedonvaihdon tasolla, sillä tällöin yhteinen ymmärrys jää syntymättä. Yhteisen ymmärryksen syntyminen mahdollistuu dialogisessa kohtaamisessa, jota voidaan kuvata yhteisenä ajatteluna ja ymmärryksen lisääntymisenä toisen ajatuksia ja ajattelua kohtaan. Käytännössä tämä tarkoit- taa ajan antamista ja yhteistä aikaa lapsen kanssa, jotta voi oikeasti syntyä yhteys lapsen aja- tuksiin sekä tunteisiin. Yhteisessä dialogissa edunvalvoja voi saavuttaa tarvitsemaansa ymmär- rystä lapsen näkökulmasta ja sen avulla muodostaa näkemyksensä lapsen edusta. Dialogisessa kohtaamisessa myös lapsen ymmärrys lisääntyy niistä asioista, joissa hän tuntee tarvitsevansa lisää tietoa, jotta hän voi kokea olevansa osallinen omassa asiassaan. (vrt. Arnkil & Seikkula, 2014; Möller, 2006,7.)
Edunvalvojan oma näkemys lapsen edusta saattaa poiketa lapsen näkemyksestä ja hänen vel- vollisuus ja oikeus on tuoda esille myös oma näkemys lapsen edusta. Yhteys lapsen kanssa on
tärkein lähtökohta edun arvioinnin prosessissa ja siihen liittyy myös välittäjän rooli lapsen ja asiaan liittyvien aikuisten välillä. Tämä voi tarkoittaa lapsen näkemysten ”tulkkaamista” sekä näkyväksi tekemistä muille aikuisille. Samalla edunvalvoja myös arvioi tapaukseen liittyvien aikuisten sekä viranomaisten toimintaa, onko kaikki tarpeellinen tehty ja kuinka lapsen näke- mykset ohjaavat toimintaa siten, että toimitaan lapsen edun mukaisesti. (Tulensalo 2012, 90- 92.). Pösön (2012, 81) ajatus siitä, että lapsen edun käsite on toimintaamme ohjaava ennemmin kuin päätösten sisältöjä määräävä tekijä, pitää edunvalvojan toiminnassa paikkansa.
3.3 Lapsen oikeus tulla kuulluksi ja puhevalta
Lapsen edun toteutumiseen liittyy vahvasti kuulluksi tuleminen, puhevalta ja lapsen omien nä- kemysten huomioonottaminen. Suomen perustuslain (731/1999) 6 § korostaa lapsen oikeuksia ja vaikuttamismahdollisuuksia ikätasoaan vastaavasti heitä itseään koskevissa asioissa. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (60/1991) 12 artiklassa määrätään että, lapsella on oikeus ilmaista omat näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa ja nämä näkemykset on huomi- oitava hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaan. Jotta ilmaisunvapaus toteutuu, on lapsella itsel- lään oltava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa tai hallinnollisissa asi- oissa tai kuuleminen tulee tapahtua edustajan välityksellä. Ilmaisunvapauteen ja lapsen edun toteutumiseen kuuluu olennaisesti myös varmistuminen siitä, että lapsella on riittävästi tietoa erilaisista toteutusvaihtoehdoista, jotta hän voi asiassa oman mielipiteensä ja käsityksensä il- maista (Räty, 2017, 19). Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (2009, 7) muistute- taan, että oman näkemyksen ilmaiseminen on mahdollisuus mutta ei velvollisuus, joten lapsi voi myös vapaasti jättää ilmaisematta oman mielipiteensä, mikäli hän niin parhaaksi katsoo.
Hallintolain (434/2003) 34 §:n mukaan ”Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvi- tyksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun”. Lapsen oikeuksien komitean yleiskom- mentissa (2009, 11–12) on esitetty näkökulmia, jotka tulisi huomioida, jotta lapsen kuuleminen ja puhevalta voisivat aidosti ja lain tarkoittamalla tavalla toteutua. Lapselle tulee kertoa hänen oikeudestaan kertoa mielipiteensä kaikissa häntä koskevissa asioissa ja kuinka hänen ilmaise- mansa näkemykset vaikuttavat lopputulokseen. Lisäksi lapsen tulee olla tietoinen siitä, että hän voi ilmaista näkemyksensä itse tai edustajan välityksellä. Lasta tulee myös valmistella kuule- miseen: hänelle on kerrottava, missä, milloin ja miten kuuleminen järjestetään ja keitä siihen
osallistuu sekä otettava huomioon lapsen näkemykset asiasta. Itse kuulemistilanteen tulisi olla lapselle sopiva, luottamuksellinen ja rohkaiseva. Mikäli kuulemistilanne on dialoginen keskus- telu, voi lapselle syntyä kokemus siitä, että hänen näkemyksiään kuunteleva ottaa vakavasti huomioon lapsen kertoman. Lapsen tulee myös saada palautetta siitä, miten hänen näkemykset on otettu huomioon ja kuinka ne vaikuttivat prosessin lopputulokseen. Näin lapsi voi saada kokemuksen siitä, että hänen näkemykset on otettu vakavasti, eikä kuuleminen ole ollut pelkkä muodollisuus, joka järjestettiin vain siksi, että niin tulee tehdä.
Voidakseen osallistua ja rakentaa mielipiteensä lapsella tulee olla riittävästi tietoa asiasta, johon hän on osallisena ja tämän lisäksi lapsi tarvitsee tietoa omista oikeuksistaan (Möller 2006,7).
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, 5§) turvaa lapselle oikeuden saada ymmärrettävällä tavalla tietoja häntä itseään koskevista oikeuksista, velvollisuuksista sekä erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista niissä tilanteissa, joissa tarvitaan harkintaa tai on palve- lujen tarvetta. Lastensuojelulain (417/2007) 1 luvun 5 §:n mukaan lapsella ja nuorella on oltava mahdollisuus esittää oma mielipide häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja lisäksi häntä kos- kevaa päätöstä tehtäessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen omaan mielipiteeseen.
Räty (2013, 19) tuo esille lapsen iän ja kehitystason merkityksen mielipiteen selvittämisen sekä itsemääräämisoikeuden toteutumisen osalta. Mikäli mielipiteen selvittäminen vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai on muuten tarpeeton, niin voi mielipiteen jättää selvittämättä. (LSL 417/2007, 20 §; HL 434/2003, 34§.)
Lapsen puhevallan käytöstä lastensuojeluasiassa säädetään lastensuojelulaissa (417/2007, 21§), jonka mukaan ”kaksitoista vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus käyttää huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella erikseen puhevaltaansa itseään koskevassa lastensuojeluasiassa”.
Lapsen yleisestä puhevallasta säädetään hallintolaissa (434/2003, 14 §) seuraavasti: ” Viisi- toista vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta.” Näin ollen lapsi, huoltaja tai edunvalvoja voivat jokainen käyttää puhevaltaa lasta koskevassa asiassa ja esittää omista lähtökohdistaan olevan käsityksen lapsen edusta kulloinkin esillä olevassa asiassa. Kun lapsi on asianosaisena riita- asiassa tai asianomistajana rikosasiassa, puhevaltaa käyttää huoltaja tai muu laillinen edustaja kuten esimerkiksi edunvalvoja. Edellä mainittujen ohella 15 vuotta täyttänyt voi käyttää puhe- valtaa henkilöään koskevassa asiassa. (Oikeudenkäymiskaari 4/1734, 12 luku 1 §).
Kuulluksi tulemisen oikeudella tarkoitetaan osallisuusoikeutta, jolloin lapsella on oikeus kertoa omat näkemykset ja myös tulla huomioon otetuksi itseään koskevassa päätöksenteossa omine näkemyksineen. (Toivonen, 2017, 131). Puhevalta tarkoittaa oikeudenkäyntikelpoisuutta eli oi- keutta laittaa vireille asioita, kuten tehdä hakemuksia koskien palveluja tai etuutta, oikeutta kuulluksi tulemisesta ennen päätöksentekoa sekä oikeutta saada päätöksen kohteena olleesta asiasta hallintopäätös sekä oikeutta hakea tarvittaessa päätökseen muutosta. (Araneva 2012, 61;
Räty 2017, 194 – 195).
4 OSALLISUUS 4.1 Lasten osallisuus
Sosiaalihuoltolakiin liittyvässä lakiehdotuksessa osallisuus ajatellaan laajasti tunteena yhteen- kuulumisesta kuin myös mahdollisuutena toimia ja vaikuttaa omassa asiassaan sekä yhteisössä kuin myös yhteiskunnassa. Jotta osallisuus toteutuu myös niiden osalta, joiden kohdalla se ei ole itsestäänselvyys, on löydettävä keinot ja mahdollisuudet tukea osallisuutta. (HE 164/2014, 98). Orasen (2008, 14) mukaan lasten tarpeiden määrittely lastensuojelussa on ollut pitkälti asiantuntijalähtöistä. Lapsi itse ei ole riittävässä määrin päässyt osalliseksi, määrittämään tar- peitaan ja toiveitaan tai esittämään eriäviä mielipiteitään sen suhteen mitä, ammattilaiset tai vanhemmat ovat hänen parhaakseen päättäneet. Lastensuojelun edunvalvonnassa on kyseessä lapsen oikeuksien toteutumisen mahdollistaminen ja osallisuuden varmistaminen, jotka toteu- tuvat puhevallan käyttönä lastensuojelu- tai rikosprosessissa. Pajulammi (2014, 414) muistut- taa, että lapsen puhevalta on riippuvainen hänen iästään, mutta lapsen mielipiteen selvittämi- selle sekä lapsen kuulemiselle ei ole ikärajaa ja se tulisi tehdä aina, kun on kyseessä lasta itseään koskeva asia. Pascal ja Bertram (2009, 253) kiinnittävät huomion siihen, että kaikkein nuorim- mat lapset jäävät osallisuuden pyrkimyksissä ja heitä koskevien asioiden päätöksenteossa hel- posti sivuun, koska heidän päätellään olevan ’liian nuoria’ ilmaisemaan oikeuksiaan ja omaa ääntään. Myös lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (2009, 8) tuodaan esille, että riip- pumatta lapsen iästä häntä tulisi kuulla ja lähtökohtaisesti ajattelun tulee lähteä siitä, että lapsi on kyvykäs ilmaisemaan oman mielipiteensä, ilman että hänen täytyy tätä kyvykkyyttään eri- tyisesti osoittaa.
Lasten osalta vanhempainvallalla on meidän yhteiskunnassamme pitkät perinteet. Lasten oi- keudellinen asema säänneltiin pitkälle 1900-luvulle asti isän ja holhoojan vallan avulla. Mies oli perheen pää kaikin tavoin, hän hallitsi perheen omaisuutta ja sen jäseniä sekä oli myös las- tensa edustaja, kaikissa heitä koskevissa asioissa. Suomessa alkoi 1970-luvulla perhelainsää- dännön uudistus, jonka myötä lapsen asema ja hänen mielipiteensä huomioiminen nousivat ajankohtaiseksi. Tähän uudistukseen liittyy myös laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/83), jossa lapsen etu ja lapsen ilmaisema tahto on useissa kohdin nostettu keskeiseen ase- maan sekä vuoden 1983 lastensuojelulaki, jonka tavoitteen oli lapsen yhteiskunnallisen ja oi- keudellisen aseman vahvistaminen, lapsen huomioon ottaminen itsenäisenä oikeudellisena sub-
jektina. Lain perusteluissa viitataan mm. Yhdistyneitten kansakuntien lasten oikeuksien julis- tukseen (1959) ja tuolloin valmisteilla olleeseen Yhdistyneitten kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimukseen. (HE 13/1983 vp., 4-8.)
Lapsen oikeuksien yleissopimus (60/1991) toi merkittävän muutoksen lapsen aseman määritte- lyyn passiivisesta aktiiviseksi subjektiksi, jolla on omat oikeudet ja vaikutusmahdollisuudet hä- nen henkilöön liittyvissä asioissa. Lisäksi mukaan tuli ajattelu siitä, että lapsen aseman paran- taminen ja lasten oikeuksien kehittäminen on kiinnityttävä oleelliseksi osaksi kaikkea muuta yhteiskuntaan liittyvää kehitystä. Aiemmin lapset nähtiin haavoittuvina ja turvaa tarvitsevina, tästä syystä lapsesta ei piirtynyt aktiivisen toimijan ja vaikuttajan kuvaa. Näin ollen tasa-arvoi- set oikeudet aikuisiin verrattuna saivat odottaa aikaa, jolloin muutoksia ajatteluun alkoi kan- sainvälisesti ja kansallisella tasolla tapahtua. Lapsen oikeuksien sopimuksen perustana on kaik- kien ihmisten yhdenvertaisuus oikeuksien haltijana. (Hakalehto – Wainio 2013, 17- 25; Nis- kala, Oranen, Piiroinen & Sinko 2012, 5.).
Lapsen oikeus osallisuuteen kaikissa häntä itseään koskevissa asioissa on lainsäädännön näkö- kulmasta mahdollistettu vahvalla lainsäädännöllä. Perustan ja turvan tähän loi lapsen oikeuk- sien yleissopimus, jonka 12. artiklassa; ”Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muo- dostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mu- kaisesti”. Jotta näkemykset on mahdollista ottaa huomioon, niin artiklan toisen osan mukaan ” tämän toteuttamiseksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä kos- kevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti”. (Suomen UNICEF 1989.). Suomen perustuslaki (731/1999) takaa kaikille, myös lapsille yhdenvertaiset oikeudet osallistua ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän lisäksi meillä on myös yksittäisiä lakeja, jotka konkretisoivat lapsen osallisuutta kuten, laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983; 11 §), laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000; 10 §), hallintolaki (434/2003; 14 §), lastensuojelulaki (417/2007), jossa on oma lu- kunsa lapsen osallisuudesta sekä uudistettu sosiaalihuoltolaki (1301/2014; 1§), jonka yhtenä tarkoituksena on edistää osallisuutta ja vähentää eriarvoisuutta.
4.2 Osallisuuden rakentumisen edellytyksiä
Lasten osallisuuden tärkeys ja merkitys lapselle itselleen on yleisesti tunnustettu ja tiedetty.
Osalliseksi pääseminen ei ole itsestään selvä asia ja sen mahdollistamiseksi on vielä tehtävä töitä, jotta sana osallisuus ei olisi pelkkää puhetta, vaan oikeasti tarkoittaa mukana olemisen tunnetta, joka syntyy silloin kun on osallinen. Osallisuus ei ole yksinkertainen asia, vaan se rakentuu monitasoisesti ja monisyisesti tuntemisen, kuulumisen ja tekemisen kokonaisuudessa.
Osallisuus on kokemuksellista ja sen rakentuminen on kiinni pienistä asioista, joihin jokainen lasten kanssa tekemisissä oleva henkilö voi vaikuttaa. (Särkelä-Kukko, 2014, 34-36.) Osalli- suus on tekoja, jolla mahdollistetaan osalliseksi pääsy (Muukkonen 2008, 151). Osallisuus on myös oikeutta ja vapautta voida ilmaista omat näkemyksensä ja saada ne huomioon otetuksi, tulla kuulluksi ja kuunnelluksi omassa asiassa (Kiertuetiimi 2014/2015, 6).
Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (2009, 26-27) on todettu, että tulee välttää sel- laisia näennäisiä tapoja, jossa lapsia kuullaan, mutta heidän näkemyksiään ei oteta oikeasti huo- mioon. Lisäksi aikuisten tulisi hankkia sellaisia taitoja, jotka auttavat heitä kuuntelemaan lapsia sekä edistämään lasten osallistumista heidän kulloistenkin valmiuksiensa mukaisesti. Muukko- sen (2008, 149) mukaan mahdollisuutta osallisuuteen tulisi lapselle tarjota erilaisissa kohdissa, useita kertoja sekä erilaisilla tavoilla, mutta huomioiden sen, että lapsella on myös oikeus kiel- täytyä osallisuudesta tai rajata sitä omalla tavallaan. Osallisuus tulee siis nähdä mahdollisuu- tena, jonka lapsi niin halutessaan valitsee vapaaehtoisesti, ei pakottamalla. (Hakalehto, 2016, 48.)
Lasten edunvalvonnassa osallisuus rakentuu kaikissa yksittäisissä kohtaamisissa sekä niissä toi- minnallisissa prosesseissa, joissa työskentely tapahtuu lastensuojelu- tai rikosprosessiin liitty- vissä tilanteissa. Näissä tilanteissa osallisuus koostuu prosessi- ja kohtaamisosallisuudesta. Las- tensuojelun edunvalvonnassa prosessiosallisuus voi tarkoittaa sitä, että lapsi tietää mikä on läh- tötilanne, minne ollaan menossa, mitä tavoitellaan ja ketä muita asiassa on mukana. Lapsi siis tietää mitä ollaan tekemässä ja mistä syystä. Prosessiosallisuudessa edunvalvoja huolehtii asi- oiden etenemisestä lapsen parhaaksi, puhuu lapsesta ja hänen asioistaan, tekee konkreettisia asioita, jotka edistävät lapsen etua. Tiedon välittäminen lapselle ja lapselta edunvalvojalle on prosessiosallisuuden ydintä. Kohtaamisosallisuus on lapsen läsnäoloa erilaisissa tapaamisissa ja tilanteissa, joissa hänen asiaansa tavalla tai toisella käsitellään. Näissä vastavuoroisissa koh- taamisissa lapsi saa toimijan ja vaikuttajan roolin, kun hän pääsee tuottamaan tietoa itsestään ja
kokemastaan. (Muukkonen 2008, 152-156.) Lisäksi on hyvä huomioida näiden kohtaamisten merkitys lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen vaikuttavina seikkoina (Toivonen 2017, 244). On- nistuneella kohtaamisella voimme lisätä lapsen omaa ymmärrystä hänen omasta arvokkuudes- taan sekä kykeneväisyydestä toimintaan ja vaikuttamiseen (Meriluoto, Marila-Penttinen & Leh- tinen 2015, 12). Orasen (2008, 9) mukaan osallisuus rakentuu vastavuoroisena toimintana, jol- loin se tarkoittaa sitä, että lapsella on oltava todellinen mahdollisuus päästä mukaan häntä kos- keviin tilanteisiin sekä lapsella itsellään myös halu siihen. Näin ollen osallisuus todentuu lapsen kanssa käytävänä aitona vuoropuheluna. (Pajulammi 2014, 404).
Osallisuuden kuvaamiseen käytetään usein Hartin (1992, 8) tikapuumallia, jonka kahdeksalla askelmalla osallisuutta kuvataan lasten ja aikuisten välisenä valtasuhteena. Tässä tikapuumal- lissa osallisuus kasvaa sitä mukaan, kun valta vaikuttaa kasvaa. Mitä enemmän lapset voivat vaikuttaa tekemiseen ja päätöksiin, sitä enemmän he ovat osallisia toiminnassa. Shier (2001) on täydentänyt tätä Hartin porrasmallia kolmella ulottuvuudella, jossa tarkastellaan aikuisten valmiuksia, mahdollisuuksia ja velvoitteita suhteessa lasten osallisuuteen. Shierin (2001) mal- lissa osallisuus rakentuu lapsen ja aikuisen välisessä vuorovaikutuksessa ja se konkretisoituu siinä millaisilla asenteilla ja arvoilla aikuinen lapsen osallisuutta rakentaa.
Meriluoto ym. (2015) havainnollistaa sitä, kuinka osallistumisen edellytyksiä tukee tunne osal- lisuudesta ja omien mielipiteiden arvokkuudesta. Osallistuminen on luontevaa silloin, kun nä- emme, että mielipiteillämme on merkitystä ja vaikutusta. Osallistumalla saamme osallisuuden kokemuksia silloin, kun konkreettisesti näemme mielipiteidemme vaikutukset. Näin osallistu- minen ja osallisuus toimii kehämäisesti ruokkien toinen toistaan. Asiaa voidaan havainnollistaa seuraavalla sivulla olevan kuvion (kuvio 2) avulla, joka kuvaa näiden kahden ilmiön välitöntä vaikutusta toisiinsa.
KUVIO 2. Osallistumisen ja osallisuuden kehä Meriluodon ym. (2015, 9) mukaan.
Meriluodon ym. (2015, 44) mukaan osallisuus haastaa työntekijää oman roolinsa tarkasteluun.
Asiakkaan ja tässä tapauksessa lapsen osallisuuden tunnustaminen muokkaa työntekijän ja lap- sen suhdetta yhteistyösuhteeksi, jossa lapsi pääsee vaikuttamaan oman prosessinsa etenemiseen ja hänen roolinsa muotoutuu osaavaksi ja osalliseksi (Niskala, Kairala & Pohjola, 2017, 7-8).
Dialoginen kumppanuus auttaa työntekijää lisäämään osallisuuden edellytyksiä (Meriluoto ym. 2015, 44). Aidolla dialogilla on tunnistettu olevan merkitys tasavertaisen osallisuuden ja toimijuuden kokemuksen synnyssä (Strandman & Palo, 2017, 141).
Tulensalon (2012, 93) mukaan edunvalvojan tehtävänä on huolehtia siitä, että jokaisessa edun- valvonnan vaiheessa toimitaan lapsen kanssa dialogisesti. Näin toimien edunvalvoja mahdol- listaa edellytykset lapsen osallisuudelle. Osallisuutta voi syntyä silloin, kun aikuinen on valmis asettumaan ikään kuin samalle viivalle lapsen kanssa jakamaan asiantuntijuutta sekä toimijuutta (Meriluoto ym. 2015, 44). Shierin mallia voi käyttää apuna, kun pohditaan sitä, kuinka aikuinen sekä koko työyhteisö voi vahvistaa lapsen osallisuuden mahdollisuuksia.
Shierin malli (2001, 111) on polku, jossa osallisuuden aste kasvaa mitä pidemmälle polkua kuljetaan. Polun alkaa siitä, että lapsia kuunnellaan ja toisella etapilla lapsia myös tuetaan hei- dän mielipiteidensä ilmaisemisessa. Polun kolmannessa vaiheessa edellisten lisäksi lasten nä- kemykset otetaan oikeasti huomioon ja tässä kohtaa on saavutettu se taso, joka on lapsen oi- keuksien sopimuksen edellyttämä minimitaso. Polkua edetään neljännelle etapille, jossa lapset
Kokemus
osallisuudesta Osallistuminen
otetaan mukaan päätöksentekoon ja polun päätepisteessä lasten kanssa jaetaan valtaa ja vas- tuuta. Lasten osallisuuden mahdollisuuksia pohdittaessa jokaisessa polun vaiheessa tulee tar- kastella myös sitä, millaiset valmiudet, mahdollisuudet ja velvoittavat rakenteet kasvattavat las- ten osallisuuden edellytyksiä ja onko niitä ylipäänsä olemassa myös asenteiden ja arvojen ta- solla. Esimerkiksi voidaan ottaa polun alku, jossa lapsia kuunnellaan heidän ilmaistessa itseään ja näkemyksiään. Tässä työntekijä voi omien valmiuksiensa osalta tarkastella sitä, olenko val- mis kuuntelemaan ja huomioimaan sen, mitä lapsella on sanottavanaan. Mahdollisuudet tähän voivat syntyä niinkin yksinkertaisella tavalla, että annamme aikaa lapselle sekä siirrymme rau- halliseen tilaan, jossa lapsen kuuntelu ja huomioiminen ilman häiriötekijöitä on mahdollista.
Velvoittavana rakenteena voidaan ajatella esimerkiksi lastensuojelulain (471/2007) 5 §, jonka mukaan lasta koskevissa päätöksissä on kiinnitettävä huomiota hänen mielipiteisiinsä.
Shierin (2001, 112) polun toisessa vaiheessa osallisuuden tosiasiallisia mahdollisuuksia poh- dittaessa voidaan miettiä sitä, onko meillä käytössä sellaisia menetelmiä, jotka tukevat lapsia mielipiteidensä ilmaisemisessa sekä oikeasti mahdollistavat sen. Tarvitaan erilaisia menetel- miä, jotka tukevat eri-ikäisten ja erilaista kommunikaatiota käyttävien lasten mielipiteiden ja ajatusten ilmaisua. Tämän mahdollistaminen voi tarkoittaa vaikkapa työntekijän kouluttautu- mista erityisiin kommunikaatiota tukeviin menetelmiin.
Polun kolmannessa vaiheessa pohditaan sitä minkälaisilla valmiuksilla eli asenteilla ja arvoilla lasten kanssa toimivat ottavat lasten näkemykset huomioon. Näkemysten huomioon ottaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaiken tulee mennä sillä tavalla kuin lapset itse esittävät. Tär- keää on se, että lapselle syntyy tunne siitä, että hänen näkemyksensä on otettu tosissaan. Hänelle tulee myös perustella, mikäli toteutus poikkeaa siitä, mitä lapsi itse toivoi. Näin toimien lapselle syntyy aito tunne siitä, että hän on tullut kuulluksi ja hänen näkemyksensä on otettu huomioon sekä työntekijällä on halu ottaa lapsen ajatukset vakavasti. Mahdollisuuksia pohdittaessa voi- daan miettiä sitä, toteutetaanko tilanne siten, että se tukee lapsen näkemyksen esille tuloa ja huomiointia. Edunvalvontaprosessissa esimerkiksi edunvalvoja toimii lapsen näkemysten tulk- kina ja näin auttaa lasta hänen näkemystensä esilletuomisessa (Tulensalo 2012, 92). Velvoitta- vana tasona lasten näkemysten huomioinnissa voidaan ajatella esimerkiksi lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59-60/1991) ja lastensuojelulain (471/2007) 20 §.
Seuraavassa kuviossa (kuvio 3) esitellään Shierin (2001, 111) osallisuuden polku, joka tarkas- telee aikuisten valmiuksia, asenteita, mahdollisuuksia, toimintaprosesseja ja velvoitteita suh- teessa lasten osallisuuteen. Olen lisännyt malliin velvoitteet osioon niitä lakeja, sopimuksia, jotka velvoittavat lapsen kuulemiseen, mielipiteiden ilmaisun tukemiseen sekä näkemysten huomioimiseen.
KUVIO 3. Mukaillen Shierin osallisuuden polkua, joka rakentuu valmiuksista, asenteista, mahdollisuuksista ja velvoitteista
Shierin (2001) osallisuuden polkua edetään siis askel askeleelta eteenpäin ja mitä pidemmälle polkua etenemme, niin sitä vahvemmaksi muodostuu mahdollisuus lapsen osallisuudelle. Osal- lisuuden polusta on nähtävissä myös se, kuinka työntekijän sekä yhteisön käytössä olevat re- surssit, niin ajalliset kuin välineellisetkin luovat edellytyksiä lasten osallisuuden toteutumiselle.
Lisäksi lait sekä työyhteisöissä voimassa olevat toimintakäytännöt ohjaavat toimintaamme työntekijätasolla. Näiden kaikkien osa-alueiden summasta muodostuu lapsen osallisuuden edel- lytykset. Isola, Kaartinen, Leemann, Lääperi, Schneider, Valtari & Keto-Tokoi (2017, 5) ovat
5. Lasten kanssa jaetaan valtaa ja vastuuta
Olenko valmis jakamaan valtaa lasten
kanssa?
Onko asia/tilanne sellainen, että valta ja vastuu ei vahingoita lasta?
Päätös ja sitoutuminen siihen, että valtaa ja vastuuta jaetaan silloin kun se ei ole
vahingoittavaa
4. Lapset osallistuvat
päätöksen- tekoon
Olenko valmis antamaan lapsille
osallistumisen mahdollisuuden?
Onko meidän toiminnan rakenteet sellaiset, että lasten mukaan ottaminen päätöksentekoon on
mahdollista?
Päätös ja sitoutuminen siihen, että lapset osallistuvat päätöksen
tekoon
3. Lasten näkemykset
otetaan huomioon
Olenko valmis ottamaan lasten näkemykset
huomioon?
Onko meidän toimintakäytännöt
sellaisia, että ne mahdollistavat oikeasti näkemysten
huomioinnin?
Onko näkemykset otettava oikeasti huomioon?Lapsen oikeuksien sopimus
(SopS 59-60/1991) Lastensuojelulaki (471/2007, 20§)
2. Lapsia tuetaan ilmaisemaan mielipiteensä
Olenko valmis tukemaan lapsia heidän
mielipiteidensä ilmaisussa?
Onko olemassa vaihtelevia ja tarvittavia välineitä, jotka auttavat lapsia mielipiteidensä
ilmaisussa
Onko meillä velvollisuus tukea mielipiteiden ilmaisua?
Lastensuojelulaki ja sen perustelut ( HE 252/2006)
1. Lapsia kuunnellaan
Olenko valmis kuuntelemaan
lapsia?
Mahdollistavatko työskentelytavat lasten
kuulemisen
Onko meillä velvollisuus kuunnella lapsia?Lastesuojelulaki
(471/2007,5 §)
1.Valmiudet &
asenteet a
2. Mahdollisuudet
& prosessit
3. Velvoitteet
nimenneet osallisuutta edistävän tiedon sekä käytännön muodostavan osallisuustyön, joka tar- koituksena on toimijuuden vahvistaminen. Lastensuojelun edunvalvojan työn voidaan sanoa olevan osallisuustyötä, jonka fokuksena on lapsen toimijuuden vahvistaminen hänen omassa asiassaan.
4.3 Osallisuuden rakentuminen
Osallisuuden mahdollistuessa voidaan seuraavaksi kiinnittää huomiota niihin tekijöihin, joista lapsen osallisuus käytännössä rakentuu. Thomasin (2002, 174-176) mukaan osallisuutta ei voida tarkastella pelkästään yksioikoisesti osallisuuden määrään liittyen, vaan tulee myös kiin- nittää huomiota osallisuuden ulottuvuuksiin, johon kuuluvat valinnan, tiedon, vaikuttamisen, itseilmaisun, tuen ja päätöksenteon mahdollisuudet. Näistä edellä mainituista osallisuus raken- tuu pala palalta. Seuraavassa Thomasin osallisuuden ulottuvuudet on esitetty kuvion (kuvio 4) muodossa.
KUVIO 4. Osallisuuden rakentuminen kuusi ulottuvuutta Thomasia (2002) mukaan
Osallisuuden rakentuminen
Mahdollisuus valita
Mahdollisuus tietoon
Mahdollisuus vaikuttaa
Mahdollisuus itsensä ilmaisuun Mahdollisuus
saada tukea ja apua Mahdollisuus
tehdä itsenäisiä päätöksiä
