ANNA APUA, OLE TUKENA
Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö varhaiskasvatuksessa
Törmänen Laura Opinnäytetyö
Sosiaaliala Sosionomi AMK
2021
Sosiaalialan koulutus Sosionomi (AMK)
Tekijä Laura Törmänen Vuosi 2021
Ohjaaja(t) Kaisu Vinkki, Johanna Majala
Työn nimi Anna apua, ole tukena; ennaltaehkäisevä lastensuo- jelutyö varhaiskasvatuksessa
Sivu- ja liitesivumäärä 45 + 10
Opinnäytetyön aiheena on ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö varhaiskasvatuk- sessa. Tarkastelin aihetta lainsäädännön, teoriatiedon sekä kokemusperäisen tiedon valossa. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, mitä varhaiskasvatuk- sessa tehtävä ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on ja millaisia keinoja varhais- kasvattajilla on tukea lapsia ja heidän perheitään. Opinnäytetyöni tuloksia voi- daan käyttää varhaiskasvatusyksikössä kartoittamaan henkilöstön nykyistä tieto- perustaa aiheesta ja selvittämään mahdollista lisäkoulutuksen sekä kehitystyön tarvetta.
Opinnäytetyö on tehty kvalitatiivisella eli laadullisella tutkimusotteella. Aineisto työtä varten kerättiin yhdestä Rovaniemellä toimivasta varhaiskasvatusyksiköstä lomakekyselyn avulla. Vastaajiksi valikoituivat varhaiskasvatuksen opettajat, las- tenhoitajat ja muu henkilökunta. Varhaiskasvatusyksikkö on pidetty opinnäyte- työssä anonyymina vastaajien yksityisyyden ja tietosuojan varmistamiseksi.
Tuloksista nousi esille varhaiskasvattajien näkemyksiä ja kokemuksia ennaltaeh- käisevästä lastensuojelutyöstä. He kokivat ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön tärkeäksi osaksi varhaiskasvatustyötä, jonka tehtävä on turvata lapselle onnelli- nen ja hyvä lapsuus vanhempien kanssa. Varhaiskasvattajat kokivat omat tie- tonsa ja taitonsa lastensuojelutyön prosesseista osittain riittäviksi ja toivoivat työnantajalta lisää koulutusta aiheesta sekä vanhemman kohtaamisesta ja huo- len puheeksi ottamisesta. Varhaiskasvattajien vastauksissa korostuivat kasva- tuskumppanuus, avoin keskusteluyhteys, moniammatillinen yhteistyö sekä rat- kaisukeskeisyys ja nopea reagointi haasteisiin.
Avainsanat Ennaltaehkäisevä lastensuojelu, varhaiskasvatus, las- tensuojelu, kasvatuskumppanuus, perheen tukeminen, varhainen puuttuminen
Social Services
Bachelor of Social Services
Author Laura Törmänen Year 2021
Supervisor Kaisu Vinkki, Johanna Majala
Subject of thesis Give help and support; preventive child welfare in early childhood education
Number of pages 45 + 10
The subject of this thesis is preventing child welfare in early childhood education.
The subject was examined from the point of view of legislation, theoretical and experimental knowledge. The aim of thesis was to address the subject what is preventing child welfare in early childhood education and what kind of support can early childhood educators give to the children and their families. The early childhood education unit can utilize this work to improve their employee’s knowledge about preventing child welfare and to find out possible needs for train- ing and development.
The thesis is a qualitative study. The study was conducted by a questionnaire in an early childhood education unit in Rovaniemi. The respondents of the question- naire were employees of this unit and their identities are confidential, well as the unit, to ensure the privacy and data protection.
Based on the answers, early childhood educators considered preventing child welfare to be a very important part of early childhood education and it is meant to provide the child a good and happy childhood in co-operation with their parents.
The educators experienced their own knowledge and skills of the subject partially adequate and wished more education for expressing their concern of the child with the parents. Based on the answers the parenting partnership, open interac- tion, multi professional co-operation and fast reaction and finding solutions to the problems were emphasized.
Key words Preventing child welfare, early childhood education, child welfare, parenting partnership, family care, early intervention
1 JOHDANTO ... 6
2 VARHAISKASVATUS LAPSEN JA PERHEEN TUKENA ... 8
2.1 Varhaiskasvatuksen tehtävät ... 8
2.2 Varhaiskasvattajan ja vanhemman välinen yhteistyö ... 10
2.3 Koronan vaikutus varhaiskasvatuksessa ... 12
3 VARHAISKASVATUS OSANA LASTEN SUOJELUA ... 14
3.1 Lapsen oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen ... 14
3.2 Ennaltaehkäisevä lastensuojelu ... 16
3.3 Lastensuojeluilmoitus... 19
4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS ... 22
4.1 Opinnäytetyön lähtökohdat ... 22
4.2 Tutkimusmenetelmä ja kysymykset ... 23
4.3 Lomake kysely ... 25
4.4 Aineiston käsitteleminen ja sisällön analyysi ... 27
4.5 Opinnäytetyön luotettavuus ja eettisyys ... 29
5 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET ... 31
5.1 Kyselylomakkeista saadut vastaukset ... 31
5.2 Varhaiskasvattajat ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä ... 32
5.3 Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö varhaiskasvatuksessa ... 35
5.4 Vanhemman kohtaaminen ... 39
6 POHDINTA ... 41
LÄHTEET ... 43
LIITTEET ... 46
ALKUSANAT
Haluan kiittää työni mahdollistanutta organisaatiota ja työyhteisöä opinnäytetyö- höni osallistumisesta ja arvokkaiden kokemustietojensa jakamisesta kanssani.
1 JOHDANTO
Opintojeni aikana kiinnostukseni lasten kanssa tehtävää työtä kohtaan on lisään- tynyt. Erityisesti minua kiinnostaa ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö ja sen mah- dollisuudet. Opinnäytetyöni tavoitteena oli tarkastella lastensuojelutyön ja var- haiskasvatuksen yhteistä toimintapinta-alaa, joka on perhettä ja lasta tukeva en- naltaehkäisevä lastensuojelutyö. Työni pohjaksi halusin käyttää omia kokemuk- siani varhaiskasvatuksesta sekä hyödyntää muiden varhaiskasvattajien arvo- kasta kokemustietoa aiheesta. Aihe on laajalti tutkittu ja mielenkiintoinen, mutta koko ajan löytyy uusia näkökulmia, joiden kautta voidaan aihetta tarkastella ja ennen kaikkea kehittää työtä sen ympärillä. Varhaiskasvatuksessa tehtävä eh- käisevä lastensuojelutyö ei ole ehkä niin näkyvää toimintaa kuin esimerkiksi so- siaalityön lastensuojelutyö, mutta se on perustavanlaatuista toimintaa, joka voi kantaa aikuisuuteen asti. Varhaiskasvattajan tehtäviin kuuluu havainnoida lasta varhaiskasvatuksessa ja huomioida työssään lapsen edun toteutuminen sekä varhaiskasvatuksessa että sen ulkopuolella. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö ei ole pelkästään lapsiorientoitunutta, vaan mukaan luetaan myös lapsen perhe- suhteet.
Koronatilanne on avannut uudenlaisia keskusteluja ja huolenaiheita varhaiskas- vatuksen ja lastensuojelun kentällä. Koronasta johtuvia poissaoloja on ollut vuo- den aikana paljon sekä lapsilla että aikuisilla, jolloin on pohdittu sitä, että saavatko kaikki varhaiskasvatuksen piiristä pudonneet lapset tarvitsemansa huolenpidon ja tuen.
Perheiden tuen tarpeet eivät aina näy päällepäin eikä tuen tarve selviä perustie- tolomakkeista, jolloin varhaiskasvattajalla on vastuu lapsesta tehtävistä havain- noista ja niihin reagoimisesta. Tuen tarpeiden selvittäminen voi olla toisinaan haastavaa, joka voi johtua useista eri syistä. Esimerkiksi vanhemmat voivat jättää kertomatta perhettä koskevista asioista tai eivät halua vastaanottaa tietoa oman lapsen haasteista tai tuen tarpeista. Perheessä tarvitaan tukea, mikäli lapsessa, ympäristössä tai perheessä on tekijöitä, jotka voivat uhata lapsen tervettä kehi- tystä. Yleisesti ottaen näitä tukea tarvitsevia perheitä on prosentuaalisesti vä- hemmän kuin niin sanottuja hyvinvoivia perheitä. Alle kouluikäisten lasten per- heillä tuen tarpeita tuovat esimerkiksi vanhemmuuteen liittyvät ongelmat, kuten
uupuminen, masennus ja epävarmuus omasta vanhemmuudesta. (Koivunen 2009, 177; Laru, Riihonen & Tuukkanen 2013, 56; Heinonen, Iivonen, Korhonen, Lahtinen, Muuronen, Semi & Siimes 182–183.)
Perheen sisäisiin ongelmiin on vaikeaa varhaiskasvattajan tarjota apua ja tukea, mikäli perhe ei niistä kerro tai halua puhua. Varhaiskasvatus on suurena osana lapsen arkea, jolloin kasvatuskumppanuus korostuu. Päiväkoti ei ole vanhempien
”lapsisäilö” työpäivän aikana, vaan se on monitasoista kasvatuskumppanuutta vanhempien ja varhaiskasvattajien välillä sekä laaja-alaista moniammatillista yh- teistyötä. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea vanhempien apuna lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista vahvistaen lasten osallisuutta ja aktiiviseksi toimi- jaksi tulemista osaksi yhteiskuntaa (Opetushallitus 2020; Koivunen 2009, 11).
Halusin ottaa opinnäytetyöhöni myös perhettä tukevan näkökulman, sillä lasten- suojelutyö ei ole pelkästään lasta varten, vaan myös hänen perhettään varten.
On tärkeää, että varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on riittävästi tietoa ennalta- ehkäisevästä lastensuojelutyöstä ja he osaavat reagoida ajoissa havaitsemiinsa ongelmiin tai oirehdintaan. Varhaiskasvatuksen henkilökunta on tiiviisti yhtey- dessä lapseen antaen hänelle hoivaa ja kasvatusta lapsen ollessa päivähoi- dossa, joten myös lapsen perheen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät on otettava huomioon lapsen hyvinvointia ajatellessa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus arvioidessaan sen olevan tarpeellinen, mutta raja tarpeellisen ja tarpeettoman välillä on toisinaan vaikeaa vetää eikä sen tekemiseen ole välttämättä tarpeeksi tietoa tai taitoa.
2 VARHAISKASVATUS LAPSEN JA PERHEEN TUKENA 2.1 Varhaiskasvatuksen tehtävät
Varhaiskasvatuksella on pitkät juuret Suomen historiassa. Varhaiskasvatusnimi- tys tuli voimaan vuonna 2015 uuden varhaiskasvatuslainsäädännön myötä, jol- loin useat tiedotusvälineet mielsivät sanan päivähoito korvatuksi varhaiskasva- tusnimityksellä, vaikka lainsäädäntöön olikin kirjattuna varhaiskasvatukselle en- tistä vahvemmat tavoitteet esimerkiksi koulutuspoliittisen tasa-arvon näkökul- masta. Varhaiskasvatuksella ja päivähoidolla on ollut ja on edelleen merkitys- eroja. Päivähoitolainsäädäntöä säädettäessä vuonna 1973 oli toiminnan pääprio- riteettina lapsen hoidon järjestäminen aikana, jolloin vanhemmat itse olivat esty- neitä lasta hoitamaan. Päivähoidon pääasiallinen tehtävä oli mahdollistaa van- hempien työssä käynti eikä se ollut jokaisen lapsen oikeus. 1990-luvun alussa lisättiin subjektiivinen oikeus päivähoitoon, jotta kaikilla lapsilla olisi oikeus päivä- kotien pedagogiseen toimintaan. Varhaiskasvatuksessa korostuvat lapsen oikeu- det saada hyvää hoitoa sekä kasvatusta ja opetusta. (Heinonen ym. 2016, 20–
22.)
Varhaiskasvatuslaissa määritellään varhaiskasvatuksen olevan kokonaisuus, jossa yhdistyvät lapsen kasvatus, opetus ja hoito painottuen eritysesti pedago- giikkaan (Varhaiskasvatuslaki 13.7.2018/540. §2). Varhaiskasvatuslaki säätelee myös varhaiskasvatuksen järjestämistä ja sen tavoitteita. Varhaiskasvatuksessa tehdään yhteistyötä vanhempien sekä moniammatillisen verkoston kanssa lap- sen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.
Varhaiskasvattajan koulutus ja työkokemus antavat hänelle vakaan pohjan var- haiskasvatuksessa tehtävälle kasvatustyölle. Jokainen kasvattaja on kuitenkin erilainen ja tekee työtään omalla persoonallaan. Kasvattajan tulee osata vastata lapsen yksilöllisiin tarpeisiin sopivalla tavalla. Lapsiryhmässä kasvattajan rooli on olla turvallinen aikuinen lapsen elämässä, joka antaa lapsen tarvitsemaa hoivaa ja huolenpitoa, sekä rajoja ja struktuuria. (Koivunen 2009, 119; Järvinen, Laine &
Hellman-Suominen 2009, 89.) Lasten kanssa työskenteleviltä aikuisilta vaaditaan
kykyä ja herkkyyttä huomata lapsen tuen tarpeet. Varhaiskasvattajalla on vas- tuullaan koko ryhmän hyvinvoinnin lisäksi lasten yksilölliset tarpeet, joihin hänen täytyy osata vastata. Koko työyhteisön välinen toimiva vuorovaikutus ja yhteistyö on merkittävässä yhteydessä lasten hyvinvoinnin kannalta ryhmän yhteisen toi- mintakulttuurin luomisessa. (Heinonen ym. 2016, 89.)
Varhaiskasvatus lainsäädäntö säätelee henkilöstön ammattitaidon vaatimuksia.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan varhaiskasvatusyksikössä lasten kas- vatus-, opetus- ja hoitotehtävissä tulee olla varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, ikään ja varhaiskasvatuksessa päivittäin vietettyyn aikaan suhteutet- tuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan ammatillinen kelpoisuus. (Varhaiskasvatuslaki 13.7.2018/540, 35 §). Varhaiskasvatuslain 37 § tulee voimaan 1.1.2030, jossa määrätään, että vähintään kahdella kolmasosalla lasten hoito-, kasvatus- ja opetustyöhön tulee olla varhaiskasvattajan opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja heistä vähintään puolella opettajan kelpoisuus. Muilla työhön osallistuvilla tulee olla vähintään var- haiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus. (Varhaiskasvatuslaki 13.7.2018/540, 37 §.) Ammattitaitoista henkilökuntaa tulee olla varhaiskasvatuksessa riittävästi, jotta lasten fyysinen turvallisuus voidaan taata ja lasten perus- ja ihmisoikeudet sekä varhaiskasvatuslain asettamat tavoitteet toteutuvat tarkoituksen mukaisesti.
Henkilöstömitoituksesta voidaan kuitenkin poiketa tilapäisesti ja lyhytaikaisesti, mutta lainsäädännöstä puuttuu asetus, joka määrittelisi poikkeamisen kestoa.
(Heinonen ym. 2016, 114.)
Lastensuojelun Keskusliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Opetusalan Am- mattiliiton OAJ:n sekä Suomen Vanhempainliiton antaman suosituksen mukaan varhaiskasvatus ja koti ovat alle kouluikäisen lapsen kannalta tärkeimmät kasvu- ympäristöt, joita ei pidä asettaa vastakkain. Molemmilla on oma tehtävänsä lap- sen elämässä ja ne eivät poissulje toisiaan, vaan pyrkivät toimimaan yhteistyössä lapsen parhaaksi. (Lastensuojelun Keskusliitto 2021.)
2.2 Varhaiskasvattajan ja vanhemman välinen yhteistyö
Varhaiskasvatuksen ja vanhemman välinen yhteistyö on käsitteenä laaja koko- naisuus, joka on saanut rinnalleen useita eri käsitteitä konkretisoimaan ja kuvaa- maan sen merkitystä ja sisältöä. Varhaiskasvatuksen tuki lapsen kasvatuksessa ei koske pelkästään lapsen varhaiskasvatuksessa viettämää aikaa, vaan tavoit- teena on tukea lapsen terveellisen kasvun ja kehityksen polkua kokonaisvaltai- sesti. Kotikasvatuksen tukeminen on yksi muoto yhteistyölle, jossa kasvattajan rooli suhteessa vanhempiin korostuu. Kotikasvatuksen tukeminen ei tarkoita sitä, että ammattikasvattajan on hyväksyttävä kaikenlaiset kotona käytettävät kasva- tusmenetelmät ja -metodit, vaan kasvattaja käy vanhemman kanssa tavoitteel- lista keskustelua kasvatusperiaatteista, kasvatuksesta, kulttuurista ja arvoista lapsen edun mukaisesti. (Koivunen 2009, 151; Järvinen ym. 2009, 125: Pätäri 2018, 111–112.)
Vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä voidaan myös kutsua termillä kasva- tuskumppanuus. Kasvatuskumppanuus on kasvatusvastuun jakamista vanhem- pien ja varhaiskasvatuksen välillä perustuen toisiaan kunnioittavaan ja tasaver- taisena käytyyn vuoropuheluun, jonka avulla lapsi saa kaiken tarvitsemansa hoi- don ja huolenpidon. (MLL 2019; Ahonen 2017, 243; Koivunen 2009, 153.) Varhaiskasvattajat ovat vanhempien tukena kasvatusvastuun jakajina. Vanhem- mat ovat viimekädessä vastuussa lasten kasvatuksesta, mutta varhaiskasvattajat vastaavat lapsen kasvatuksesta niiltä osin, kun lapsi on varhaiskasvatuksessa.
Voidaan puhua myös vastuun kumppanuudesta, jolloin kasvatusvastuun jakajat huolehtivat saman lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta omalla vastuu kentäl- lään tehden tiivistä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Yhteistyön onnistumisen kan- nalta on tärkeää, että molemmat osapuolet tiedostavat ja ymmärtävät toistensa roolit lapsen kasvattamisessa ja heidän välillään vallitsee luottamus. Mikäli lap- sen käytös tai toiminta herättää kasvattajassa huolen, on hänen tehtävänään keskustella asiasta vanhempien kanssa. (Koivunen 2009, 151–152; Saastamoi- nen 2016, 33.)
Toisinaan yhteisen toimintapohjan luomiseksi on tehtävä enemmän töitä ja var- haiskasvattaja voi kannustaa vanhempia yhteistyöhön luomalla itse yhteistyön
edellytykset. Tällainen vanhempia osallistava yhteistyö vaatii kasvattajalta tietyn- laista hienotunteisuutta ja herkkyyttä ymmärtää perheiden erilaisia tilanteita sekä kykyä nähdä perheille sopiva yhteistyön muoto. Jokainen perhe on erilainen ja kaikki vanhemmat eivät välttämättä halua tai voi olla aktiivisessa yhteistyössä kasvattajan kanssa, vaikka vastuu yhteistyöstä onkin varhaiskasvatuksella, on vanhemmalla oikeus määritellä yhteistyön ja kumppanuudet taso ja rajat. Monien mielestä voi kumppanuusajattelu olla hyvä asia, mutta on heitäkin, jotka eivät halua olla varhaiskasvatuksen kumppaneita. Vanhempi voi jakaa varhaiskasva- tuksen kanssa niitä asioita, joita haluaa ja rajata keskustelut koskemaan vain lap- sen asioita jättäen perheen sisäiset asiat keskusteluiden ulkopuolelle tai van- hempi voi vastavuoroisesti kokea jopa lohduttavaksi jakaa omia huolenaiheitaan ammattikasvattajan kanssa. (Koivunen 2009, 152, 153–154; Heinonen ym. 2016, 182–183; Laru ym. 2013, 53–54.) Päiväkodin ja kodin yhteistyösuhde voi per- hettä kuormittavissa tilanteissa olla lasta suojaava tekijä. Vanhemman ja päivä- kodin välinen toimiva kasvatusyhteistyö on erityisen tärkeää, kun lapsi tarvitsee tavallista enemmän tukea osakseen. (Ahonen 2017, 244; Heinonen ym. 2016, 184; Pätäri 2018, 111.)
Kasvatuskumppanuuden perustana on varhaiskasvattajien ja vanhempien väli- nen keskinäinen ja vastavuoroinen vuorovaikutus, jota ohjaavat kunnioittamisen, kuuntelemisen, luottamuksen ja dialogisuuden periaatteet. Luottamus kasvaa ja syvenee vähitellen vanhempien ja kasvattajien tutustuessa toisiinsa, jolloin lap- sen elämäntilanne sekä kotona että varhaiskasvatuksessa tulee kohdatuksi ja jaetuksi avoimen keskustelun kautta. (Heinonen ym. 2016, 225–226; Ahonen 2017, 243.) Hyvän kasvatuskumppanuuden edellytyksenä on aito pyrkimys tasa- vertaisuuteen ammattikasvattajan ja vanhemman välillä. Kasvatusyhteistyössä pyritään kohti yhteistä päämäärää tunnistaen molempien osapuolten asiantunti- jaroolit; vanhempi oman lapsen tuntijana ja varhaiskasvattaja ammatillisena asi- antuntijana. (Ahonen 2017, 243; Koivunen 2009, 152.)
Vanhemman aktiivisuus yhteistyössä voi vaihdella suurestikin. Aktiivinen van- hempi voi asettaa paljon vaatimuksia varhaiskasvatukselle, joka voi tuntua var- haiskasvattajasta ongelmalliselta, mutta vanhempien vähäinen osallistuminen yhteistyöhön voidaan kokea jopa välinpitämättömyydeksi lasta kohtaan (Koivu-
nen 2009, 154; Laru ym. 2013, 47, 51.) Vanhemman ja varhaiskasvatuksen toi- miva yhteistyösuhde korostuu erityisesti silloin, kun lapsi tarvitsee tavallista enemmän tukea osakseen. Runsaasti sosiaalisemotionaalista tukea tarvitsevan lapsen kohdalla voi varhaiskasvattajan näkemys lapsen ongelmien taustalla ole- vista kotioloista luoda jännitettä varhaiskasvatuksen ja vanhemman väliselle yh- teistyölle. Tästä näkökulmasta katsottuna määrittyvät myös lapsen vanhemmat tuen tarvitsijoiksi, jolloin tasavertaisen vuorovaikutuksen tavoite ei toteudu. Van- hempien kokemus lapsen ongelmista syyllistetyksi tulemisesta voi aiheuttaa sen, että motivaatio tiiviiseen yhteistyöhön varhaiskasvatuksen kanssa katoaa, joka voi luoda varhaiskasvattajille alati kasvavaa huolta vanhempien vanhemmuu- desta ja lapsen edun toteutumisesta. Tällaisen yhteistyön rapistumisen seurauk- sena voi tasavertaisen kasvatusyhteistyön ajatus ja tavoite muuttua yhä kaukai- semmaksi mahdollisuudeksi ja vanhemmat muuttua varhaiskasvattajan silmissä vaikeiksi vanhemmiksi. Varhaiskasvattajan tulisi osata suhtautua lapsen haastei- siin niiden vaatimalla tavalla leimaamatta kotia ongelmien alkulähteeksi. Lapsen käytös voi olla erilaista eri kasvuympäristössä, jolloin sekä vanhempien että var- haiskasvattajien näkemys lapsesta voi olla hyvinkin toisistaan poikkeava, mutta ensiarvoisen tärkeä lapsen tilanteen kokonaiskuvan luomisen kannalta. Ristiriita- tilanteet ja konfliktit heikentävät yhteistyötä, jolloin mahdollisuus lapsen kokonais- valtaiselle ymmärtämiselle voi jäädä jopa kokonaan saavuttamatta. (Ahonen 2017, 244–245; Laru ym. 2013, 55.)
2.3 Koronan vaikutus varhaiskasvatuksessa
Koronaviruksella on ollut suuri vaikutus varhaiskasvattajien arkeen. Kun korona- virus kevään 2020 aikana levisi koko maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, aiheutti se myös Suomelle paineita asettaa uusia rajoituksia kansalaisille, jotta viruksen uhkaa saataisiin edes jotenkin hallittua.
Suomen hallitus asetti kevään 2020 aikana useita rajoitteita lainsäädännön avulla, joista yksi huomattavammista muutoksista yhteiskunnan arjessa oli kou- lujen siirtyminen etäopetukseen maaliskuun puolesta välistä toukokuun puoleen väliin asti. Esiopetus ja varhaiskasvatus jätettiin linjauksen ulkopuolelle, jotta voi- tiin mahdollistaa yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla toimivien van- hempien työssäkäynti. Valtioneuvosto kuitenkin antoi suosituksen hoitaa lapset
kotona mahdollisuuksien mukaan, jotta viruksen leviämistä saataisiin hidastettua.
Poikkeuksena linjaukseen lähiopetusta järjestettiin myös sellaisille 1–3-luokkalai- sille lapsille, joiden vanhemmat työskentelivät näillä edellä mainituilla aloilla.
(Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020.) Samaan aikaan antoi hallitus suosituksen siirtyä etätyöskentelyyn niille ihmisille, joilla on siihen mahdollisuus, jotta fyysisten kontaktien määrää saataisiin vähennettyä.
Suurimman osan koululaisista jäädessä kotiin myös varhaiskasvatuksessa käy- vien lasten määrä väheni radikaalisti. Talentian teettämän kyselyn (Ahonen & Pe- sonen 2020) tarkoituksena oli selvittää ammattivarhaiskasvattajien huolenaiheita kotona olevista lapsista ja heidän perheistään. Tuloksista selvisi, että yhteyden- pito niihin perheisiin oli vähäistä, jotka olivat jääneet pois varhaiskasvatuksesta ja se koettiin ristiriitaiseksi. Varhaiskasvattajat olisivat toivoneet yhteydenpitoon yhtenäisiä ohjeistuksia, mutta toisaalta yhteydenpito koettiin suureksi työtehtä- väksi, koska aika ja resurssit olivat rajalliset osan henkilökunnasta ollessa lo- mautettuna. Varhaiskasvattajilta kysyttiin, tunsivatko he huolta niistä lapsista ja perheistä, jotka eivät osallistuneet varhaiskasvatukseen korona-aikana. Vastaa- jista hieman yli puolet (53 %) vastasi kyllä. Avovastauksissa varhaiskasvattajat olivat eritelleet huolenaiheitaan, joista esiin nousi perheiden jaksaminen sekä las- tenhoidon ja etätöiden yhdistäminen. Varhaiskasvattajia huolettivat myös ne lap- set, jotka olivat erityisen tai tehostetun tuen piirissä sekä sosiaalisten taitojen ke- hittyminen kotiympäristössä. Useat vastaajista olivat pohtineet perheiden voima- varoja, lasten rutiinien ylläpitämistä ja taitojen harjoittamista kotona. (Ahonen &
Pesonen 2020, 6–7.)
3 VARHAISKASVATUS OSANA LASTEN SUOJELUA 3.1 Lapsen oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen
Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään onnellisen ja turvallisen lapsuuden siivittämänä. Kuitenkaan tämä oikeus ei aina toteudu. Lapsi on pieni, viaton olento, joka on riippuvainen ympärillään olevista ihmisistä sekä heidän hoivas- taan ja huolenpidostaan.
Lapsen oikeuksia turvaamaan on tehty kansainvälinen lapsen oikeuksien sopi- mus, jonka perusteena on luoda kokonaiskuva lapsen tarpeista ja perusedelly- tyksistä hyvään elämään sekä normaalin kasvuun ja kehitykseen. Sopimuksen laatimiseen ovat osallistuneet eri alojen asiantuntijat sekä kansalaisjärjestöt ja hallitukset. Lapsen oikeuksien sopimus sisältää yhteensä 54 artiklaa koskien muun muassa koulutusta, sosiaaliturvaan ja vanhempien kasvatusvastuuseen liittyvistä oikeuksista. (Lapsen oikeudet 2021a; Saastamoinen 2016, 17.)
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa artiklassa 3 puhutaan lapsen edusta.
Kaikenlaisessa julkisessa ja yksityisessä lapsia koskevassa viranomaistyössä on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu ja sen toteutuminen. Lapsen etu on otettava huomioon myös hänen huolenpidostaan ja suojelustaan vastaavissa pal- veluissa ja laitoksissa, joiden on sitouduttava noudattamaan toimivaltaisten viran- omaisten antamia määräyksiä turvallisuudesta ja terveydestä sekä henkilökun- nan soveltuvuudesta ja riittävyydestä. (Lapsen oikeudet 2021b, §3; Heinonen ym.
2016, 149; Saastamoinen 2016, 18.) Periaate lapsen edusta on sisällytetty myös osaksi varhaiskasvatuslakia. Sen tarkoituksena on korostaa varhaiskasvatuslain- säädännön taustalla olevaa ajatusta lapsen edun ensisijaisuudesta. Lapsen etu käsitteenä on kolmiosainen kokonaisuus, johon kuuluvat oikeus, periaate ja me- nettelytapa. Nämä tulisi huomioida kaikissa lasta, lapsiryhmää tai yleisesti lapsia koskevissa päätöksissä. (Heinonen ym. 2016, 165; Saastamoinen 2016, 18–19.) Artiklassa 12 huomioidaan lapsen oikeus tulla kuulluksi. Lasta on lainsäädännön mukaan kuultava ja hänen mielipiteensä on otettava huomioon häntä koskevissa hallinnollisissa ja oikeudellisissa toimissa mahdollisuuksien mukaan, ikä- ja kehi- tystaso huomioiden. Lapsen kuuleminen on huomioitu lastensuojelulainsäädän-
nössä artiklassa 20, jonka mukaan lapsen toivomukset ja mielipide on selvitet- tävä ja otettava huomioon lapsen asioista päätettäessä. Selvitystyö on tehtävä hienovaraisesti siten, ettei se vahingoita lapsen suhdetta hänen ympärillään ole- viin läheisiin ihmisiin tai vaaranna lasta ja hänen kehitystään muulla tavoin. Myös sosiaalihuoltolainsäädäntö tunnistaa lapsen oikeuden tulla kuulluksi. Sosiaali- huoltolain artiklassa 32 todetaan, että lapsen ja nuoren mielipiteisiin ja toivomuk- siin tulee kiinnittää erityistä huomiota päätöksiä tehdessä. (Lapsen oikeudet 2021b, §12; Bardy 2009, 34; Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, § 20; Sosiaalihuol- tolaki 30.12.2014/1301, § 32.) Varhaiskasvatuksessa puhutaan tässä yhteydessä lapsen osallisuudesta. Kasvatuksessa on aina kysymys kasvatettavan ja kasvat- tajan välisestä valtasuhteesta, jota määrittävät kasvattajan henkilökohtaiset nä- kemykset sekä kulttuurin ja eletyn ajan lapsikäsitykset oppimisesta ja kehittymi- sestä. Lapsia ei tulisi pitää passiivisina, vain vastaanottavina osapuolina, vaan heidän asemansa aktiivisena ja oivaltavana toimijana tulisi korostaa toiminnassa ja sen suunnittelussa. Varhaiskasvattajan tehtävänä on löytää keinoja tuoda lap- sen mielenkiinnon kohteet ja ääni konkreettisesti näkyväksi lapsen oppimisym- päristöihin ja toimintoihin, ikätaso huomioon ottaen. Lapsen osallisuus voi olla hyvinkin erilaista eri ikätasoilla, jolloin varhaiskasvattajan herkkyys lapsen tarpei- den tunnistamisessa korostuu. Vaihtoehtojen antaminen ja mahdollisuus valita voivat lapselle olla iso asia ja saada hänet tuntemaan tulevaksi kuulluksi itseään koskevissa asioissa. Puhumattoman lapsen ääntä voidaan ”kuunnella” havain- noimalla lapsen mielenkiinnonkohteita ja toimintaa, jolloin toimintaa ja oppimis- ympäristöjä voidaan muokata lasten yksilöllisten tarpeiden mukaan. (Turja 2012, 42–43, 50; Heinonen ym. 2016, 149–151; Törrönen & Vornanen 2004, 155.) Varhaiskasvatuksen merkitys lasten oikeuksien turvaamisessa ja niiden edistä- misessä on huomattava. Varhaiskasvatuksen kaikessa toiminnassa ja toteutuk- sessa on otettava huomioon kokonaisvaltaisesti ja kaikilla tasoilla myös lasten perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Lapsen etu on aina ensisijainen ja sillä tarkoite- taan lapsen oikeuksien huomioon ottamista kokonaisvaltaisesti. (Heinonen ym.
2016, 148–149; Saastamoinen 2016, 21.) Varhaiskasvattajan vastuulla on tukea lapsen hyvinvointia sekä varhaiskasvatuksessa että kotioloissa. Varhaiskasvatus huolehtii lapsen oikeuksien kuten levon ja leikin toteutumisesta varhaiskasvatus- päivän aikana ja tarjoaa mahdollisuuksia taiteeseen ja kulttuuriin. Kotioloissa
näistä huolehtivat vanhemmat. Perheissä lasten elinoloja määrittelevät lähinnä vanhemmat, jotka jakavat perheellä olevat resurssit omiin ja lastensa tarpeisiin.
Vanhempien vastuulla olevan lasten hoidon, kasvatuksen ja elatuksen tukena toimii yhteiskunta ja sen tarjoamat palvelut, kuten varhaiskasvatus ja terveyspal- velut. (Bardy 2009, 33, 36; Heinonen ym. 2016, 149.) Lapsen siirtyminen kotoa varhaiskasvatuksen piiriin on valtava muutos hänen elämässään, jolloin varhais- kasvattajalla on tehtävänään rakentaa uusi, luottamuksellinen vuorovaikutus- suhde lapseen, jolloin lapsi tuntee olevansa turvassa. (Järvinen ym. 2009, 160.) 3.2 Ennaltaehkäisevä lastensuojelu
Ehkäisevää lapsia ja lapsiperheitä tukevaa työtä on tehty jo pitkään, mutta ehkäi- sevän lastensuojelun käsite on vakiintunut terminä vasta 2000-luvulla. Ehkäise- vän lastensuojelun tavoitteena on olla ennakoivaa toimintaa, joka vähentää las- tensuojelun tarvetta. Konkreettisesti kuvattuna ennaltaehkäisevä lastensuojelu- työ on ohjausta ja neuvontaa, seulomista ja varhaista tukea tai hoitoa, jolla turva- taan lapsen hyvän kasvun, kehityksen ja oikeuksien toteutuminen sekä tuetaan vanhemmuutta. (Heinonen ym. 2016, 177: Saastamoinen 2016, 46–47.)
Pienikin oikea-aikaisesti annettu tuki tai palvelu voi välttää ongelmien kasvami- sen suureksi. Lasten ja lapsiperheiden kanssa toimivien viranomaisten vastuulla on tukea vanhempia ja muita huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheen tarvitsemaa apua riittävän varhain. Heillä on myös velvolli- suus ohjata lapset ja heidän perheensä lastensuojelun palveluiden ja tukitoimien piiriin tarvittaessa. (Saastamoinen 2016, 41, 49; Törrönen & Vornanen 2004, 158.) Ehkäisevä lastensuojelutyö kattaa monia toiminnan alueita, palveluita ja etuuksia lapsien ja perheiden kanssa työskenneltäessä (Törrönen & Vornanen 2004, 159). Lastensuojelun ehkäisevän työn tavoitteena on turvata koko lapsivä- estön hyvinvointi, jonka kulmakivenä voidaan pitää lapsen oikeuksien yleissopi- muksen kolmea läpileikkaavaa pääpiirrettä, jotka ovat osallisuus, suojelu ja osuus yhteiskunnallisiin voimavaroihin, kuten esimerkiksi perheen riittävään toi- mentuloon. Ehkäisevä lastensuojelutyö sisällyttää jo itsessään oletuksen jonkun tiedetyn asian ennakoimisesta ja ehkäisemisestä. (Törrönen & Vornanen 2004, 154, 159.)
Ehkäisevän lastensuojelutyön määritelmällä tarkoitetaan sitä tukea ja erityistä tu- kea, jota tarjotaan esimerkiksi neuvoloissa, kouluissa ja päivähoidossa. Ehkäise- vän lastensuojelutyön tulisikin olla ensisijainen tuen muoto ja lastensuojelun pal- veluiden pysyä viimesijaisena tukena. Vuonna 2015 voimaan tullut sosiaalihuol- tolain uudistus vaikutti myös lastensuojelulakiin. Uudistuksen keskeinen tavoite oli vähentää lastensuojelun tarvetta tarjoamalla lapsille ja perheille sosiaalihuol- lon palveluina tukea ja palveluita entistä useammin. Tämä tarkoittaa sitä, että mi- käli ehkäisevänä lastensuojeluna annettava tuki tai erityinen tuki todetaan per- heen tarpeisiin riittämättömänä, voitaisiin perheelle tarjota tukea ensisijaisesti so- siaalihuollon palveluina ja viimesijaisena tukena lastensuojelun palveluita, jos so- siaalihuollon tukitoimet ovat osoittautuneet perheen kannalta riittämättömiksi.
Tällä tavoin uudistus vahvisti lastensuojelun luonnetta viimesijaisena palveluna antaen samalla resursseja ja keinoja perheiden auttamiseen entistä varhaisem- massa vaiheessa vastaamalla perheen ja lapsen yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Tut- kimuksien mukaan ennaltaehkäisevät toimet ovat tehokkaimpia kohdentuessaan vastasyntyneisiin tai leikki-ikäisiin. (Heinonen ym. 2016, 177–178, 182; Saasta- moinen 2016, 47.)
Varhaiskasvatuksen keskeinen tehtävä ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyön toimijana on tunnistaa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen haasteita sekä tuentarpeita. Varhaiskasvatus konseptina on lapsen kasvun ja kehityksen tuki varhaislapsuuden aikana, joka käsittää lapsuuden ensimmäiset elinvuodet alle yksivuotiaasta seitsemään ikävuoteen asti. Näinä varhaislapsuuden vuosina luo- daan perustukset aikuisuutta varten, jonka keskiössä on varhaiskasvatuksen mahdollisuus edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista kokonaisvaltaisen hy- vinvoinnin kannalta. Varhaiskasvatuksessa ennaltaehkäisevää työtä tehdessä puututaan ja ehkäistään näissä osa-alueissa esiintyviä ongelmia, mutta myös tuetaan ja saatellaan eteenpäin tilanteissa, joissa ongelmat ovat jo ohittaneet eh- käisevän työn ulottuvuuden. Varhaiskasvatus peruspalveluna tasaa lasten erilai- sia lähtökohtia sekä tukee kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. (Heinonen ym.
2016, 180–181.)
Koivunen (1950) kertoo teoksessaan Hyvä päivähoito, että noin 70 % lapsista ja perheistä arvioidaan yleisesti voivan hyvin. Erityistä tukea tarvitsevien perheiden
määräksi arvioidaan 10–30 %, joissa haasteet voivat olla lähtöisin lapsen tai per- heen haasteista. Perheessä voi olla vanhemmuuteen liittyviä ongelmia, kuten vanhempien epävarmuus omasta vanhemmuudesta, uupumus, masennus tai tie- tämättömyys. Lapsesta ja hänen kehityksestään lähtevät haasteet voivat olla hä- nen luonteeseensa tai käytökseensä liittyviä, joihin vanhemmat eivät osaa vas- tata tai puuttua. Perheiden ongelmat voivat olla monitasoisia, joissa toinen on- gelma on seurausta toisesta. Esimerkiksi lapsi käyttäytyy haastavasti, jolloin van- hempi ei tiedä, mitä tehdä ja uupuu toistuvista haastavista tilanteista. Tässä yh- teydessä varhaiskasvatus on ensiarvoisessa asemassa tukemassa perhettä lap- sen kasvatuksessa ja antaen neuvoja lapsen kanssa toimimiseen ammattikas- vattajan näkökulmasta. (Koivunen 2009, 177.)
Perheen merkitys on suuri lapsen hyvinvoinnin kannalta. Varhaiskasvattajat koh- taavat työssään perheitä säännöllisesti, joka myötävaikuttaa luottamuksellisen suhteen syntymisessä. Lasten ja perheiden ollessa varhaiskasvattajalle tuttuja, auttaa se varhaiskasvattajaa huomaamaan, mikäli jokin lapsen tai perheen tilan- teessa antaa aihetta huoleen, jolloin varhaiskasvattajalla on vastuu nostaa huoli esiin. (Heinonen ym. 2016, 180–181; Saastamoinen 2016, 47.)
Perheiden ongelmatilanteet voivat olla hyvin monisyisiä ja vaihtelevia, jolloin per- heen tarvitsema tuki voi vaatia ympärilleen laajan yhteistyöverkoston eri ammat- tiryhmistä koostuen. Perheet itse määrittelevät lapsesta ja omasta tilanteestaan antamansa informaation määrän ja laadun. Varhaiskasvattajan on määriteltävä itselleen, minkälainen tieto on hänen työnsä kannalta relevanttia ja tärkeää. Toi- sinaan lapsen tai vanhemman pahan olon oirehdinta voi olla niin selkeästi havait- tavissa, että varhaiskasvattajan on puututtava asioihin välittömästi. Varhaiskas- vatuksen keinot puuttua ja auttaa perheitä ovat rajalliset varsinkin, mikäli perhe on haluton apua vastaanottamaan. (Koivunen 2009, 173–174.) Tilanteessa, jossa varhaiskasvattajalla herää huoli joko vanhemman tai lapsen tilanteesta on hänellä velvollisuus ohjata perhe sosiaalipalveluiden piiriin. Varhaiskasvattaja voi myös itse olla yhteydessä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi, mutta se vaatii aina vanhempien suostumuksen. Mikäli suostumusta ei saada, on vaihto- ehtona tehdä lastensuojeluilmoitus. (Heinonen ym. 2016, 194; Saastamoinen 2016, 49, 118.)
Sosiaalihuollon kautta tehdyn palvelutarpeen arvioinnin perusteella voi perhe saada tuekseen matalan kynnyksen ehkäiseviä palveluita kuten esimerkiksi var- haiskasvatuksen perhetyö, joka voi olla vertaisryhmätyöskentelyä, perhekoh- taista työtä, varhaiskasvatushenkilöstön konsultointia, ohjausta ja koulutusta. So- siaalihuollon tehtävänä on arvioida, tarvitseeko perhe sosiaalihuollon vai lasten- suojelun tukea ja palveluita, jotka määrittelevät pitkälti millaisia tukitoimia per- heelle annetaan. Arvioimisen tueksi sosiaaliviranomainen käyttää hyödykseen muiden ammattialojen kuten varhaiskasvatuksen, koululaitoksen tai terveyden- huollon asiantuntemusta. (Heinonen ym. 2016, 194: Saastamoinen 2016, 67.) 3.3 Lastensuojeluilmoitus
Suomessa monien tahojen työntekijöillä on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoi- tus, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpi- don tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Tällaisia aloja ovat Suomessa esimerkiksi sosiaali- ja terveyden huolto, lasten päivähoito sekä opetustoimi. Il- moitusvelvollisuuden voi myös täyttää yhteydenotolla sosiaalihuoltoon tuentar- peen arvioimiseksi yhdessä lapsen tai hänen vanhempansa kanssa. (THL 2021a;
Saastamoinen 2016, 109, 114: Heinonen ym. 2016, 195; Huhtanen 2004, 68.) Ilmoitusvelvollisuutta ei poista tieto siitä, joku toinen ammattikunta on tehnyt las- tensuojeluilmoituksen samasta tilanteesta. Jokainen ammattikunta tarkastelee lapsen tilannetta omasta näkökulmastaan. Sosiaalihuollon tehtävä on kuitenkin arvioida lapsen tilanteen kokonaiskuvaa, ei ilmoituksen määriä, jolloin yhdestä lapsesta voi olla useampia lastensuojeluilmoituksia, jotka liittyvät toisiinsa, mutta joita arvioidaan lapsen kokonaisvaltaisen tilanteenkuvan luomisen näkökul- masta. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöminen voi aiheuttaa rikosoikeudellisia toi- mia. (Saastamoinen 2016, 127, 130.) Ilmoitusvelvollisten tahojen, mukaan lukien varhaiskasvatuksen henkilöstön on myös tehtävä ilmoitus suoraan poliisille, mi- käli epäilee lapseen kohdistunutta rikosta (Heinonen ym. 2016, 196: Saastamoi- nen 2016, 213).
Lastensuojeluilmoituksella tuodaan lasta koskeva huoli ja asia sosiaalihuollon vi- ranomaisten tietoon ja lapsi mahdollisten tukipalveluiden piiriin sekä tuotetaan kokonaiskuva lapsen tilanteesta. Sosiaalihuollon tehtävänä on kartoittaa lapsen
kasvua ja kehitystä uhkaavan riskitekijän laajuus, jolloin selvitetään myös mah- dollisten tukitoimien ja palveluiden tarpeellisuus ja tarkoituksenmukaisuus.
(Saastamoinen 2016, 126–127; Heinonen ym. 2016, 194.) Vanhemmat voivat suhtautua lastensuojelutyötä kohtaan ennakkoluuloisesti, joka johtaa usein sii- hen, että perheet peittelevät ongelmiaan varhaiskasvattajilta mahdollisimman pit- kään ja kokevat puuttumisen sekä lastensuojeluilmoituksen tekemisen rangais- tuksena ”huonosta vanhemmuudesta” (Laru ym. 2013, 56; Heinonen ym. 2016, 197). Varhaiskasvattajien tulisi olla avoimia omasta huolestaan vanhemmille ja pyrkiä keskustelemaan ilmoituksen tekemisestä, jotta luottamus säilyisi ja van- hemmat pystyisivät näkemään myös varhaiskasvattajan näkökulman. Vanhem- pien selän takana toimiminen johtaa väistämättä luottamuksen rikkoutumiseen, jolloin yhteistyö vanhempien kanssa kärsii. (Heinonen ym. 2016, 195; Saastamoi- nen 2016, 150.)
Vanhemmilla ja muilla huoltajilla on oikeus tietää, kuka ilmoituksen on tehnyt. Il- moitusvelvollisuuden piirissä työskentelevät toimihenkilöt eivät voi tehdä lasten- suojeluilmoitusta anonyymisti. Ilman ilmoitusvelvollisuutta voi ilmoituksen tehdä anonyymisti, mutta sosiaalityöntekijä ei voi taata anonyymiyden suojaa sellaiselle ilmoituksen tehneelle henkilölle, jonka yhteystiedot hänellä on tiedossa. Poik- keuksia tietojen luovuttamiselle voidaan pitää sellaisia tilanteita, joissa tiedon luo- vuttaminen uhkaa vaarantaa lapsen edun toteutumista tai ilmoittajan turvalli- suutta. (THL 2021a; Saastamoinen 2016, 148–149.) Varhaiskasvattajalle ilmoi- tusvelvollisuus voi tuntua taakalta anonyymiyden suojan puuttuessa. Varhaiskas- vattaja voi tuntea voimakastakin syyllisyyttä tai pelkoa ilmoituksen tekemisen seurauksista. Näissä tilanteissa toisessa vaakakupissa painavat varhaiskasvat- tajan ahdistus, huoli ja pelko lapsen hyvinvoinnista ja toisessa taas syyllisyys vanhemman luottamuksen pettämisestä ja pelko luottamussuhteen rikkoutumi- sesta. (Laru ym. 2013, 57; Huhtanen 2004, 69.) On kuitenkin huomioitava, että lastensuojeluilmoitus ei koskaan käynnistä lastensuojelun asiakkuutta vaan, sille on oltava perusteet, joiden täyttymistä arvioidaan lastensuojelun palvelutarpeen arviointiprosessissa. (Heinonen ym. 2016, 195; Saastamoinen 2016, 141).
Varhaiskasvatuksessa tehtäviä lastensuojeluilmoituksia tehdään lastensuojelun näkökulmasta suhteellisen vähän. Vuonna 2013 lastensuojeluilmoituksia tehtiin yhteensä 40 474, joista viranomaisien tekemiä oli 30 724. Varhaiskasvatuksen
tekemiä ilmoituksia tästä luvusta oli vain 855. Varhaiskasvatuksen ilmoituskynnys voi olla korkea asian sensitiivisyyden vuoksi. Vanhempien kanssa tehtävää yh- teistyötä ei haluta särkeä tai koetaan, että lastensuojelullinen huoli ei ole tar- peeksi suuri ilmoituksen tekemiseksi, jolloin sen tekemistä pitkitetään joskus jopa kohtuuttoman pitkään. Lastensuojeluilmoitus on kuitenkin ensisijaisesti avun- pyyntö ja mahdollisuus tuen saamiseen vaikeaan tilanteeseen. Lastensuojelun kanssa tekevien yhteistyötahojen näkökulmasta tarkasteltuna lastensuojelun on- gelmakohtana voidaan pitää tiedon jakamista, sillä lastensuojelusta ei kerrota, mihin toimiin on ilmoituksen perusteella ryhdytty. Hyvä käytäntö lastensuojelun- tarpeen arviointiprosessissa olisi ottaa ilmoittajataho mukaan selvittelyprosessiin, jotta ilmoittaja saa käsityksen, että ilmoitus on johtanut jonkinlaisiin toimenpitei- siin. (Heinonen ym. 2016, 196–197; Saastamoinen 2016, 140.)
4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 4.1 Opinnäytetyön lähtökohdat
Opinnäytetyöni on tehty kvalitatiivisella tutkimusotteella lomakekyselyn muo- dossa. Sen tavoite on tuottaa kuvaus varhaiskasvatusyksikössä työskentelevien varhaiskasvattajien omista kokemuksista ja käsityksistä ennaltaehkäisevän las- tensuojelutyön merkityksestä ja toteutumisesta varhaiskasvatuksessa. Työni avulla voidaan arvioida heidän valmiuksiaan tukea lapsia ja perheitä ja kartoittaa mahdollisia lisäkoulutuksen tarpeita ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön toteut- tamisen tueksi. Varhaiskasvatuksessa ei tehdä palveluntarpeen arviointeja tai palvelunohjausta sanan suoranaisessa merkityksessä, mutta halusin tarkastella työssäni varhaiskasvattajien kykyä havainnoida omaa ympäristöään ja tarjota tu- kea perheille varhaiskasvatuksen suomien mahdollisuuksien mukaan.
Opinnäytetyöni kyselyä varten valitsin Rovaniemellä sijaitsevan varhaiskasvatus- yksikön, joka koostuu neljästä (4) varhaiskasvatusryhmästä ja neljästätoista (14) henkilökunnan jäsenestä. Varhaiskasvatuksen opettajia on yksikössä viisi (5) ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajia seitsemän (7). Ryhmissä työskentelevien var- haiskasvattajien lisäksi henkilökuntaan lasketaan myös päiväkotiapulainen sekä päiväkodin johtaja, joilla on velvollisuus pitää huolta varhaiskasvatuksessa ole- vien lasten turvallisuudesta.
Ikäjakauma ryhmien välillä on 1-3-vuotiaat, 4-5-vuotiaat ja 5-6-vuotiaat. 5–6-vuo- tiaiden ryhmässä toimii kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, koska ryhmä toimii myös esiopetusryhmänä.
Vastaajia valmistelin kyselylomakkeen täyttämistä varten tekemällä yksikköön noin kymmenen (10) minuuttia kestävän powerpoint- esityksen aiheesta ennalta- ehkäisevä lastensuojelutyö. Esitys pidettiin viikkopalaverin yhteydessä, joka jär- jestettiin kolmessa osassa, jotta jokainen henkilökuntaan kuuluva pystyi siihen vuorollaan osallistumaan. Esityksen päätteeksi jaoin henkilöstölle kyselylomak- keen, jonka pyysin palauttamaan minulle täytettynä. Varhaiskasvattajat tutustui- vat lyhyen PowerPoint- esityksen aikana ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön painopisteisiin, jotka ovat varhainen puuttuminen, oikea-aikainen ja tarkoituksen-
mukainen tuki, vanhempien tukeminen heidän kasvatustyössään sekä lastensuo- jelun tarpeen ehkäiseminen (Saastamoinen 2016, 41). Esittelin varhaiskasvatta- jille Terveys ja hyvinvoinnin laitoksen nettisuvuiltakin löytyvän huolen vyöhyk- keet- materiaalin (THL 2020b: Arnkil 2004, 220–225), jonka jaoin palaverin päät- teeksi jokaiseen ryhmään työskentelyn tueksi.
4.2 Tutkimusmenetelmä ja kysymykset
Opinnäytetyössäni käytin kvalitatiivista tutkimusotetta. Laadulliselle tutkimukselle ominaista on tutkimuskenttään perehtyminen ja sen tunteminen tutkijan pääse- miseksi lähemmäksi kohderyhmän ajattelutapaa, joka oli mielestäni edellytys omalle tutkimustyölleni (Kiviniemi 2018, 66; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2003, 156, 168). Opinnäytetyöni lähtökohtana toimi oma kiinnostukseni varhaiskasvat- tajan työssä tehtävää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä ja lastensuojelun- prosesseja kohtaan, mutta myös omassa työssäni kehittyminen aiheeseen pe- rehtymisen kautta.
Laadullisen tutkimuksen yleisimpiä aineistonkeruumenetelmiä ovat haastattelut, kyselyt, havainnoinnit ja erilaisten dokumenttien käyttö tietolähteenä. Näitä me- netelmiä voidaan käyttää yksittäin tai yhdessä rinnakkain tutkimuksen luonteen ja -resurssien mukaan. Tutkittaessa aikomuksia käyttäytyä tai toimia tietyllä ta- valla, on kysymiseen perustuva aineistonkeruumenetelmä tarkoituksenmukaisin ja koin sen parhaaksi tavaksi saada vastauksia asettamiini tutkimuskysymyksiin.
(Tuomi & Sarajärvi 2018, 62.) Kvalitatiiviselle tutkimukselle tyypillisesti opinnäy- tetyön kohdejoukko oli tarkoin rajattu koskemaan tiettyä työyhteisöä ja varhais- kasvatusyksikköä satunnaisotannan sijaan. Halusin opinnäytetyöni tutkimuksella selvittää, mitkä ovat yksikön työntekijöiden kokemukset ja toimintatavat ennalta- ehkäisevää lastensuojelutyötä toteuttaessaan. (Hirsjärvi ym. 2003, 155.)
Opinnäytetyössäni tutkimusotetta voisi kuvata fenomenologis-hermeneuttisen ja tulkinnallisen tutkimuksen perinteeseen pohjautuvaksi sen luonteen vuoksi. Fe- nomenologis-hermeneuttisen periaatteen erityispiirre on käsitellä ihmistä tutki- muksenkohteena ja sen tutkijana, joka luo yhteyden ihmisen ja tutkittavan ilmiön välille. Opinnäytetyöni fokusoituu ihmisten käsityksiin omasta työstään, tiedois- taan ja kokemuksistaan ennaltaehkäisevästä työstä varhaiskasvatuksessa. Se
on luonteeltaan ihmisten käsityksiin ja teoriatietoon pohjautuva, joka etsii yhteyttä teoreettisen ilmiön ja kokemustiedon välille ja pyrkii ymmärtämään, ei niinkään selittämään sitä. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 30–31; Laine 2018, 24–25.) Halusin tutkimustyössäni keskittyä jokaisen varhaiskasvatusyksikössä toimivan yksilön omakohtaiseen kokemukseen ja näkemykseen ympärilleen muovautuneesta työ- yhteisöstä ja -kulttuurista. Yksilökokemukset rakentuvat suhteessa ympäristöön, jossa he toimivat ja yksilöt ovat osana rakentamassa sitä. Varhaiskasvattajien kokemukset omassa työssään esiintyvästä ennaltaehkäisevästä lastensuojelu- työstä, ovat henkilökohtaisia ja riippuvat paljon henkilön tavasta tulkita tilanteita.
Toimintakäytäntöjä ja kokemustiedon hyödyntämistä omassa työssään ohjaavat jokaisen varhaiskasvattajan aiemmat kokemukset, arvot, persoona ja käsitykset, jotka väistämättä eroavat jollain tavalla toisistaan. Se, minkä yksi kokee huoles- tuttavaksi voi toinen tulkita vähemmän huolta herättäväksi. (Laine 2018, 25–26;
Hirsjärvi ym. 2003, 152.)
Opinnäytetyötäni varten suunnittelin kyselylomakkeen, jonka jaoin varhaiskasva- tusyksikön työntekijöille. Kasvatusvastuullisiksi työntekijöiksi yksikössä lasketaan varhaiskasvatuksen opettajat, -hoitajat sekä päiväkodin johtaja, mutta otin kyse- lyyni mukaan myös päiväkotiapulaisen, jolla on ilmoitusvelvollisuus lastensuoje- lullisissa asioissa. Käytin kyselymetodina kontrolloitua kyselyä, jonka osallistujat olin rajannut koskemaan yhtä tiettyä varhaiskasvatusyksikköä. Valitsin kyselyni muodoksi informoidun kyselyn, sillä halusin henkilökohtaisesti jakaa ja vastaan- ottaa kyselylomakkeet varmistaakseni mahdollisimman korkean vastausprosen- tin. Halusin myös olla itse alustamassa aihetta varhaiskasvattajille motivoidak- seni heitä vastaamaan mahdollisimman laajasti ja rehellisesti. Mielestäni ratkaisu oli työni kannalta hyvä ja auttoi varhaiskasvattajia kyselyyn valmistautumisessa heidän saadessaan tarpeeksi informaatiota vastaamista varten. (Hirsjärvi ym.
2003, 183–184; Tuomi & Sarajärvi 2018, 64–65.)
Vastausten tulkinnalla oli työni kannalta tärkeä rooli koko tutkimusprosessissa.
Päätyessäni käyttämään lomakekyselyä aineiston keräämiseen tein tietoisen va- linnan vastausten tulkinnan mahdollisuuksista. Mikäli olisin päätynyt keräämään aineistoni haastattelemalla, olisi ehkä myös vastausten tulkintatapa ollut erilai- nen. Haastattelussa on haastattelijalla mahdollisuus johdatella vastaajaa ja esit- tää tarkentavia kysymyksiä saadakseen omaan työhönsä tarvittavia vastauksia,
mutta koin, että antamalla tilaa ja rauhaa vastaajille sekä nimettömyyden suojan on kysymyksiin helpompi vastata aidosti ja huolellisesti. Valinnan tehdessäni tie- sin, että jätin tarkoituksella mahdollisuuden tulkita vastaajien ilmeitä ja eleitä pois, jolloin kysymysten vastauksen ylitulkitsemisen riski pieneni mielestäni huomatta- vasti. Ihmisten sanomiset voivat olla vahvastikin ristiriidassa ulkoisten eleiden kanssa, jolloin on vaarana, että haastateltava tahtomattaan johdattelee haastat- telijaa tietynlaiseen tulkintaan. (Laine 2018, 28–29.)
Tutkimuskysymykseni asettelin kahteen selkeään tavoitteeseen; selvittää, mitä on varhaiskasvatuksessa tehtävä ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö ja kuinka yksikön varhaiskasvattajat voivat tukea lasta ja perhettä. Etsimällä vastauksia asettamiini kysymyksiin halusin laajentaa omaa tietämystäni aiheesta, mutta myös auttaa yksikön henkilökuntaa tiedostamaan lasten ja perheiden kanssa te- kemänsä työn merkityksellisuuden. Henkilökunnan tekemien havaintojen ja ko- kemusten kautta voi yksikön johtaja saada arvokasta tietoa yksikkönsä toiminta- malleista ja lisäkoulutuksen tarpeista. Toimintamallien uudistaminen ja yhdenmu- kaistaminen palvelee myös varhaiskasvatuksen henkilökuntaa; yhteiset peli- säännöt yhteisellä toimintakentällä luovat turvallisuutta ja edistävät tasavertai- suutta. Tutkimustyöni antoi myös itselleni mahdollisuuden laajentaa näkökul- maani tutkimaani aiheeseen. Ennakkoasetelmat ja -käsitykseni varhaiskasvatuk- sessa tehtävästä ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä saivat uutta perspek- tiiviä varhaiskasvattajien kokemuksista ja näkemyksistä. Teoriatiedon ja koke- mustiedon vuoropuhelua rakentaessani ymmärsin, kuinka kapeakatseinen oma näkemykseni olikaan aiheesta ollut. (Kiviniemi 2018, 65; Tuomi & Sarajärvi 2018, 78.)
4.3 Lomakekysely
Opinnäytetyöni aineiston keruuta varten suunnittelin ja valmistin kyselylomak- keen, jonka jaoin varhaiskasvatusyksikön henkilökunnalle. Kyselyn tarkoitus oli kartoittaa ihmisten henkilökohtaisia mielipiteitä ja itsearviointia omista kyvyistään toimia ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön näkökulmasta. Työni taustalla oleva työelämäyhteys asetti tarpeen tarkastella kyselyn avulla myös valitsemani yksi- kön henkilökunnan hallussa olevaa teoria- ja kokemusperäistä tietoa selvittääk- seni mahdollisia lisäkoulutustarpeita. Kyselytutkimuksen etuna on mahdollisuus
laajan tutkimusaineiston keräämiseen antamalla tai lähettämällä se usealle eri henkilölle, mutta koin, että liittämällä tutkimukseen yksikön ulkopuolisia henki- löitä, ei se olisi vastannut tarkoitustaan (Hirsjärvi ym. 2003, 182).
Kerroin kyselyyn osallistuneille kyselyn saatekirjeessä kyselyn tarkoituksesta, vastausten käsittelemisestä, vastaamisen anonyymiydestä sekä vastaamisen vapaaehtoisuudesta, jotta kyselyyn vastaajat eivät kokisi joutuvansa itse arvioin- nin kohteeksi. Saatekirjeen lisäksi tein vastaajille varhaiskasvatusyksikön viikko- palaveriin noin kymmenen (10) minuutin kestävän esittelykoosteen ennaltaehkäi- sevän lastensuojelutyön merkityksestä ja painopisteistä herättelemään varhais- kasvattajien ajatuksia aiheen pariin. Palaverin aikana käsittelimme yhdessä en- naltaehkäisevän lastensuojelutyön konseptia ja tukipalveluita sekä niiden merki- tyksellisyyttä lapselle ja hänen vanhemmalleen. Muistuttamalla näistä kyselyssä esiintyvistä asioista, halusin osaltani vahvistaa varhaiskasvattajien motivaatiota vastata kyselyyni ja ehkäistä väärinymmärryksiä (Hirsjärvi ym. 2003, 182). Koin vahvasti, että aiheeseen tekemäni alustus ja vastausohje auttoivat varhaiskas- vattajia vastaamaan kysymyksiin tarkoituksenmukaisemmin tietäessään mitä ky- symyksillä haettiin. Vastaaminen olisi voinut olla todella hankalaa ja epämuka- vaa, mikäli varhaiskasvattajat olisivat kokeneet olevansa epävarmoja mitä kysy- myksillä tarkoitetaan ja kuinka ne liittyvät heidän työhönsä. (Valli 2018, 85–86.) Kyselylomake on perinteinen metodi tiedon keräämiseksi. Alun perin kyselylo- makkeet ovat olleet paperiversioita, mutta teknologian kehityksen myötä, se on saanut rinnalleen sähköisesti tuotetut kyselyt esimerkiksi sähköpostitse jaettavat.
(Valli 2018, 81.) Minä käytin paperiversiota, jotta pystyin varmistamaan salassa- pitovelvollisuuden täyttymisen. Minun oli helpompaa jäsentää, lajitella ja analy- soida kyselyn vastauksia, kun minulla oli konkreettisesti käsissäni käytettävät materiaalit.
Avoimia kysymyksiä käyttäessäni sain mielestäni esille vastaajien todelliset mie- lipiteet ja kehitysideat toiminnalle, joista voi hyötyä myös vastaajien koko työyh- teisö. Vastausten analysoinnissa tulkitsin ainoastaan saamiani vastauksia enkä henkilöä vastauksen takana. Tämä helpotti mielestäni valtavasti tulkitsemista, koska vastaus oli konkreettisesti esillä paperilla eikä minun tarvinnut miettiä esi- merkiksi vastaajan asemaa tai persoonaa työyhteisössä. (Valli 2018, 98.)
Kysymyslomaketta hahmotellessani tein useita koevedoksia, joita annoin luetta- vaksi varhaiskasvatuksessa työskenteleville henkilöille sekä opinnäytetyöni oh- jaajille, jotta kysymyksistä mahdollisimman yksiselitteisiä ja helppolukuisia. Käy- tin kysymysten asettelemiseen ja muotoilemiseen paljon aikaa virhetulkintoja välttääkseni (Valli 2018, 82). Tämä järjestely auttoi minua saamaan lomakkees- tani parhaan mahdollisen tuloksen, sillä ensimmäiset tekemäni kysymykset olivat osittain suljettuja, joiden vastaukset eivät olisi avanneet työtäni lähestulkoon lain- kaan. Yksin en olisi havaintoa tehnyt, joten ulkopuolelta tulevat havainnot olivat työni kannalta erittäin tärkeitä huomioita. Sain apua myös kyselylomakkeen visu- aalisen ilmeen paranteluun. Eräs varhaiskasvattaja huomautti, että kysely vaikut- taa raskastekoiselta vastausalueelle asetettujen viivojen vuoksi. Poistin viivat ja jätin vastaustilaksi ainoastaan tyhjää tilaa, jolloin vastaaja itse voi määritellä käyt- tämänsä käsialan koon ja vastauksen pituuden. Havainto oli hyvä, sillä useat vas- taajat kokivat tyhjän tilan vapauttavammaksi kuin viivoille kirjoittamisen.
Aineistosta esiin tulleita havaintoja ja huomioita peilasin hankkimaani teoriatie- toon sekä omaan kokemusperäiseen tietooni. Keräämäni aineiston sekä teo- riatiedon avulla sain työstäni koostettua ainakin itseäni palvelevan kuvauksen en- naltaehkäisevästä työstä varhaiskasvatuksessa. Koin, että varhaiskasvattajien jakamat kokemukset ja näkemykset olivat vahvasti kytköksissä toisiinsa, jonka toin työssäni esille. (Eskola 2018, 193.)
4.4 Aineiston käsitteleminen ja sisällön analyysi
Laadullisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmä on sisällönanalyysi, jota voi- daan käyttää kaikissa laadullisen tutkimuksen perinteissä. Sisällönanalyysiä voi- daan käyttää yksinään selkeänä analyysimetodina tai siihen voidaan liittää useita eri analyysimenetelmiä käyttäen sisällönanalyysiä väljänä teoriakehyksenä.
(Tuomi & Sarajärvi 2018, 78.) Kyselylomakkeiden takaisin saamisen jälkeen ana- lysoin saamani tulokset tekemällä niistä yhtenäisen koosteen. Koostetta peilasin omiin käsityksiini ja näkemyksiini sekä hallussani olevaan teoria- ja taustatietoi- hin. Materiaalin koosteeseen nostin yleisen mielipiteen lisäksi lomakkeista tulevia havaintoja ja huomioita ranskalaisin viivoin, joita pidin työni kannalta merkittävinä.
(Eskola 2018, 190–191.) Vastauksista nousi esiin paljon samankaltaisuuksia, jo- ten pystyin paljon myös yhdistelemään saamiani vastauksia.
Kvalitatiivisen tutkimuksen tuloksista ei nouse esiin yhtä ainoaa oikeaa tulosta, vaan tutkijan on itsenäisesti työstettävä tuloksista oma analyysinsä ja tulkintansa.
Analysoidessani aineistoani jouduin tekemään useita valintoja siitä, mitä pidin työni kannalta tärkeänä ja mitkä vastasivat työni tarkoitusta. Keräämäni aineisto auttoi minua löytämään työhöni uusia näkökulmia ja antoi minulle työkaluja tutki- mustani varten. Kysymyslomakkeista saamani vastaukset olivat vuoropuhelussa keräämäni teoriatiedon kanssa. (Eskola 2018, 180–182; Tuomi & Sarajärvi 2018, 88.)
Vastaanottaessani täytettyjä kyselylomakkeita jouduin tekemään päätöksiä siitä, miten käsittelisin tyhjiä tai palauttamattomia kaavakkeita analyysivaiheessa ja kuinka käyttäisin niitä päätelmissäni. Päätin, että mikäli vastauslomakkeessa on vastattu yhteenkin kysymykseen, olisi lomake käyttökelpoinen tutkimustani var- ten, mutta huomioisin sen vastausprosenttia laskiessani. Onneksi huoleni oli turha, sillä lomakkeissa tyhjiä kohtia oli enintään kolme lomaketta kohti. Suurin osa lomakkeista oli täytetty läpikotaisin. Palauttamattomat lomakkeet päätin jät- tää analyysin ulkopuolelle, sillä koin etten voi itse tehdä päätelmiä toisen ihmisen puolesta ja mikäli tekisin niin, se heikentäisi tutkimukseni eettisyyttä ja veisi poh- jan sen luotettavuudelta. (Hirsjärvi ym. 2003, 207–208.)
Aineiston analysoinnissa käytin apunani saatujen vastausten teemoittain värikoo- daamista. Aloitin kyselylomakkeiden analysoinnin purkamalla kyselyn osiin ja ja- kamalla sivut kysymyksien perusteella omiin nippuihinsa. Merkitsin samantyyppi- set vastaukset samalla värillä, jolloin minun oli helpompi jäsennellä tuloksia ja koostaa vastauksista yhtenäisiä kokonaisuuksia. Analyysin tarkoituksen mukai- sesti jouduin tiivistämään materiaalia välillä reilustikin, mutta varmistaen samalla, että mitään opinnäytetyölle olennaista ei jäänyt rajauksen ulkopuolelle. (Tuomi &
Sarajärvi 2018, 79.)
Aineiston analyysiä tehdessä on pidettävä mielessä, että kaikkea ei voi tutkia yh- dessä tutkimuksessa, vaan aineistosta on poimittava oman tutkimuksen kannalta olennainen tieto ja pysyttävä itse rajatulla teoriapinnalla. Itse koin hieman haas- tavaksi pitäytyä asettamissani aiheen rajauksissa ja ajatus usein lähti rönsyile- mään sekä teoriatietoa kerätessäni, että kysymyslomakkeen kysymyksiä tehdes-
säni. Aihe on kokonaisuutena todella monisyinen ja mielenkiintoinen, jota voi tar- kastella niin monenlaisesta näkökulmasta. Vastauksia läpikäydessäni törmäsin useisiin mielenkiintoisiin ilmiöihin, joita olisi ollut mielekästä tutkia ja perehtyä enemmänkin, mutta jotka eivät olleet relevantteja omaa tutkimustani ajatellen.
(Tuomi & Sarajärvi 2018, 78; Eskola 2018, 180–182.)
4.5 Opinnäytetyön luotettavuus ja eettisyys
Ihmistieteiden ohjeiden eettiset periaatteet on jaoteltu kolmeen pääosioon, jotka sisältävät itsemääräämisoikeuden, vahingoittamisen välttämisen sekä yksityi- syys ja tietosuojan (Kuula 2011, 61.) Nämä periaatteet kulkivat mukanani läpi koko opinnäytetyöprosessin. Opinnäytetyöni aihe linkittyy vahvasti inhimillisiin asioihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin, jolloin koin aiheelliseksi taata kysymys- lomakkeeseen vastaaville anonyymiyden suojan. Opinnäytetyössäni käyttämäni varhaiskasvatusyksikkö on kooltaan suhteellisen pieni ja kuuluu suurempaan or- ganisaatioon, joten myös yksikön nimen julkaisematta jättäminen oli mielestäni perusteltua.
Tutkimuseettisissä ohjeissa on painotettu itsemääräämisoikeus käsittää myös ehdon vapaaehtoisuudesta. Pidin työni luotettavuuden kannalta tärkeänä painot- taa vastaajille vastaamisen vapaaehtoisuutta. En halunnut painostaa ketään vas- taamaan kyselyyn, mikäli se olisi tuntunut pakotetulta tai epämiellyttävältä. Halu- sin myös varmistaa, että vastaajat olivat tietoisia mihin heidän vastauksiaan käy- tetään ja millä tavoin, tiedottamalla asiasta sekä kyselyn saatekirjeessä, että työ- yhteisön viikkopalaverissa. Opinnäytetyöni aihe voi olla joillekin hyvinkin sensitii- vinen ja vaikea asia, jonka käsitteleminen tuntuu vaikealta, jonka vuoksi koin tär- keäksi painottaa vastaajille, että mikäli johonkin kysymykseen tuntuu hankalalta vastata hän voi jättää sen tyhjäksi. (Kuula 2011, 61–62: Tuomi & Sarajärvi 2018, 116.)
Vastausten luotettavuuden varmistaakseni ja vastaajien manipulointia ehkäistäk- seni jaoin kyselylomakkeet jokaiselle täytettäväksi itsenäisesti kotona. Halusin tällä tavoin varmistaa, että vastaajilla on lomaketta täyttäessään aikaa paneutua kysymyksiin ja pohtia niitä. Vastauslomakkeet keräsin kaikilta suljettuun kuoreen,
jotta vastaukset säilyvät koskemattomina aineiston analysointia varten. Kyselylo- makkeiden ollessa paperisia pystyin takaamaan vastaajille anonyymiyden ja var- mistaa, ettei ketään yhdistetä henkilökohtaisesti tietyn lomakkeen vastauksiin lo- makkeiden ollessa nimettömiä. Opinnäytetyössäni pyrin kunnioittamaan tutkitta- vien yksityisyyden suojaa siten, ettei kukaan yksittäinen tutkittava ole tunnistetta- vissa tutkimustekstistäni tai opinnäytetyöstäni (Kuula 2011, 64; Tuomi & Sarajärvi 2018, 116). Opinnäytetyöni tutkimusasetelma oli sellainen, ettei se aseta ketään henkilökohtaisesti tutkimuksen kohteeksi, vaan tutkimuksessa on tarkasteltu yk- sikön sisäisiä valmiuksia sekä ehkäisevän lastensuojelun merkitystä yksikön var- haiskasvattajille.
Opinnäytetyöni aihe käsittelee kahta lapsi- ja perhepalveluiden työkenttää. Ai- hetta voidaan pitää eettisesti haastavana, koska se käsittelee lasten, perheiden ja varhaiskasvattajien henkilökohtaisia kokemuksia, jotka voivat olla osittain ki- peitäkin. Varhaiskasvattajien kokemukset ja inhimilliset tuntemukset perheiden ja lasten tilanteista voivat olla raskaita nostaa esille ja käsitellä, vaikka olisikin jo alalla pitkään toiminut. Tilanteet ovat voineet johtaa jopa rikosilmoitusten tekemi- seen ja muihin tämänkaltaisiin vakaviin toimenpiteisiin. Lapsen ja perheen hätä on aina varhaiskasvattajalle ainutlaatuinen ja haastava työtilanne, johon hänen on osattava suhtautua tilanteen vaatimalla vakavuudella. Aiheen vakavankin luonteen kannalta on tärkeää, että sitä käsitellään ja tarkastellaan monesta eri näkökulmasta, jolloin ehkäistään yksipuolisen kuvan syntyminen ja säilytetään tietynlainen objektiivisuus tutkimustyössä. (Vuori 2021; Tuomi & Sarajärvi 2018, 114–115.)
Opinnäytetyöni luotettavuutta olen pyrkinyt lisäämään mahdollisimman tarkoin kuvatulla tutkimustyöllä. Halusin kuvata työssäni mahdollisimman tarkasti var- haiskasvattajien mielipiteitä ja kokemuksia, jotta opinnäytetyötä lukeva saa todel- lisen käsityksen varhaiskasvattajien käsityksistä. (Hirsjärvi ym. 2003, 214: Tuomi
& Sarajärvi 2018, 112, 117–118.)
5 OPINNÄYTETYÖN TULOKSET
5.1 Kyselylomakkeista saadut vastaukset
Opinnäytetyössäni halusin selvittää, mitä varhaiskasvatuksessa tehtävä ennalta- ehkäisevä lastensuojelutyö on ja kuinka työhön valitsemani yksikön varhaiskas- vattajat voivat tukea lasta ja heidän perheitään. Opinnäytetyön tutkimustyötä var- ten jaoin koostamani kyselylomakkeet yksikköön 15.2.2021 viikkopalaverin yh- teydessä. Lomakkeita jaoin kolmetoista (13) kappaletta. Pyysin vastaajia täyttä- mään lomakkeet kahden (2) viikon kuluessa ja palauttamaan ne täytettynä mi- nulle. Lomakkeita minulle palautettiin yksitoista (11) kappaletta, jolloin vain kaksi (2) lomakkeista jäi palauttamatta. Vastausprosentti kyselylleni oli 85 % (Kaavio 1.), joka oli mielestäni tarpeeksi korkea saadakseni tarvitsemani vastaukset työ- täni varten. Käytin tulosten koostamiseen vain palautettujen lomakkeiden vas- tauksia.
Kaavio 1. Kyselylomakkeiden vastausprosentti.
Varhaiskasvattajien vastaukset olivat kattavia ja niissä esiintyi paljon samankal- taisuuksia. Osa kysymyksistä koettiin osittain asiaa toistaviksi, jolloin kysymysten vastauksia oli yhdistelty tai vastaukseen oli kirjattu jo aiemmin vastattuja asioita.
Vastaukset olivat loogisesti kirjoitettuja, jolloin niitä oli helppo työstää ja jaotella.
85 % 15 %
Jaetut kyselylomakkeet
Vastatut lomakkeet Tyhjät lomakkeet
Vastaajat kertoivat kysymysten olleen osittain haastavia ja vaatineen paljon aja- tustyötä. Aikaa he arvioivat kyselyyn menneen noin kolmestakymmenestä minuu- tista useampaan tuntiin. Varhaiskasvattajat kertoivat, että aiheen ennakkoesittely auttoi heitä kysymysten ymmärtämisessä ja niihin vastaamisessa, jolloin he pys- tyivät antamaan laajempia vastauksia kysymyksiin ja vastattuja kysymyksiä oli enemmän kuin tyhjiä. Koen, että pitämälläni ennakkoesityksellä oli vaikutusta myös täytettyjen lomakkeiden määrään positiivisesti. (Hirsjärvi ym. 2003, 182.) 5.2 Varhaiskasvattajat ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä
Kyselylomakkeen vastauksissa yhdeksi yhteisistä nimittäjistä nousi varhaiskas- vatuksen ja varhaiskasvattajan roolin tärkeys lapsen ja hänen perheensä tukijana ja vierellä kulkevana kasvatuskumppanina.
Varhaiskasvattajat kokivat työnsä olevan suurilta osin ennaltaehkäisevää lasten- suojelutyötä, jota he tekevät sekä lapsia että heidän perheitään varten päivittäin työssään. Heille oli tärkeää, että varhaiskasvattaja on omassa työssään lapselle turvallinen aikuinen ja vanhemmalle luotettava tuki.
Varhaiskasvattajat kokivat oman roolinsa hyvin tärkeänä osana lapsen kasvun ja kehityksen tukea sekä vanhempien työssä käymisen mahdollistajina ja vanhem- muuden tukijoina. Varhaiskasvatus nähtiin merkittävänä elämänvaiheena lap- suudessa, jonka vaikutukset kantavat pitkälle aikuisuuteen. Vastauksissa huomi- oitiin oman työn vaikuttavuus lapsen näkökulmasta, huonosti tehty varhaiskasva- tustyö voi olla jopa vahingollista lapsen kannalta. Varhaiskasvattajan on hyvä tie- dostaa oman toimintansa vaikutukset lapseen ja lapsen kehitykseen. Varhaiskas- vatuksen rooli osana ennaltaehkäisevää lastensuojelua on tunnistaa lapsen kas- vun, kehityksen ja oppimisen tuen tarpeet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sekä turvata lapselle hänen tarvitsemansa yksilöllinen tuki myös moniammatilli- sen yhteistyön kautta. (Heinonen ym. 2016, 180; Huhtanen 2004, 85; Saastamoi- nen 2016, 41.) Lapsilähtöisen varhaiskasvatuksen edellytyksenä on varhaiskas- vattajan herkkyys kohdata lapsi ja hänen yksilökohtaiset tarpeensa sekä kyky nähdä lapsen kasvun ja kehittymisen tarpeet (Järvinen ym. 2009, 34).
Erityisen tärkeinä ominaisuuksina varhaiskasvattajilla koettiin hyvä huomiointi- kyky ja herkkyys huomata ja puuttua lapsen kannalta vahingolliseen toimintaan.
Vastauksissa nousi esille myös varhaiskasvattajien rooli perheen ja vanhempien tukijana. Tärkeimpänä osatekijänä lapsen ja perheen hyvinvoinnin kannalta var- haiskasvattajat pitivät avointa ja luottamuksellista keskusteluyhteyttä vanhem- pien kanssa. Luottamuksellisen suhteen piirissä on vanhemman helpompi kertoa perheen ja lapsen tilanteesta tutulle hoitajalle kuin myös hoitajan on helpompi kohdata vanhempi ja kertoa mahdollisista haasteista. Avoin keskusteluyhteys on tärkeä heti lapsen hoitotaipaleen alkumetreistä lähtien, jotta mahdollisista haas- teista ja tuentarpeista voidaan keskustella heti niiden ilmettyä. Varhaiskasvattajat kohtaavat vanhempia arjessa päivittäin, mikä auttaa luottamuksellisen suhteen syntymisessä ja huomaamaan, jos jokin lapsen tai perheen tilanteessa aiheuttaa huolta. (Heinonen ym. 2016, 181; Koivunen 2009, 157–159; Ahonen 2017, 244–
245.) Varhaiskasvattajat kokivat, että pystyivät tukemaan lasta ja perhettä ar- jessa omalla läsnä olemisellaan ja kuuntelemisella. Toisinaan vanhempien ainut sosiaalinen kontakti päivän aikana voi olla varhaiskasvatuksen henkilökunta, jol- loin vanhemmalle voi olla hyvinkin suuri merkitys varhaiskasvattajan kanssa käy- dyllä keskustelulla. Vanhemmalla voi olla epävarmuuksia omasta vanhemmuu- destaan tai huolia lapsen kehityksestä, jolloin varhaiskasvattajan kanssa ajatus- ten jakaminen lapsesta tai hänen antama ammatillinen tuki voi olla vanhemmalle korvaamaton. On kuitenkin huomioitava myös vuorovaikutuksen kääntöpuoli; jat- kuva negatiivinen palaute lapsen käyttäytymisestä tai haasteista voi vahingoittaa vanhemman kanssa jaettua vuorovaikutussuhdetta, jopa siihen pisteeseen, että vanhempi kieltäytyy käymästä minkäänlaista keskustelua varhaiskasvattajan kanssa. (Heinonen ym. 2016, 182; Koivunen 2009, 167–168; Ahonen 2017, 247.) Tiedon jakamisella oli varhaiskasvattajien mielestä suuri merkitys sekä vanhem- pien että moniammatillisen yhteistyön näkökulmasta. Varhaiskasvatuksessa lap- sen ja perheen kanssa työskentelee monen alan ammattilaisia myös pelkän var- haiskasvatusyksikön sisällä (lastenhoitaja, opettaja, päiväkodin johtaja ym.), joilla kaikilla on oma tärkeä panoksensa yhteistyössä lapsen ja perheen hyväksi. Mo- niammatillisen tiimityön tarkoituksena on hahmottaa lapsen ja perheen tilannetta kokonaisvaltaisesti mahdollisen monesta eri näkökulmasta (Järvinen ym. 2009, 94; Heinonen ym. 2016, 185–186.) Yhteistyötä lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi tehdään vanhempien lisäksi neuvoloiden ja muiden lapsi- ja per-
hepalveluiden, kuten lastensuojelun kanssa hyödyntäen eri toimijoiden vahvuuk- sia ja asiantuntemusta (Heinonen ym. 2016, 181; Saastamoinen 2016, 45). Var- haiskasvattajilla oli työnsä tukena sekä vanhempien että lasten jakama tieto per- heiden tilanteista. Varhaiskasvattajien vastauksista selvisi, että avoimesti jaettu tieto helpotti perheiden tukemista ja heidän ohjaamistaan oikeanlaisen tuen pii- riin. Esimerkiksi Varhaiserityisopettajan arvio lapsen tuen tarpeista tai yhteyden- ottoon perheneuvolaan vanhempien luvalla. Verkostotyöllä pyritään kokoamaan lapselle ja perheelle heidän tarpeitaan vastaavia epävirallisia ja virallisia tukiver- kostoja, jotta perhe saa tarkoituksenmukaista ja oikea-aikaista apua (Järvinen ym. 2009, 95–96; Huhtanen 2004, 85–86, 92.)
Suurin osa varhaiskasvattajista oli tietoisia ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön käsitteestä (kaavio 2.). Vastaajista vain kaksi (2) ei tiennyt ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön määritelmää. He osasivat listata erilaisia toimintatapoja ja tuki- muotoja, joita voivat varhaiskasvatuksessa tarjota sekä lapselle että vanhem- malle ja nostivat esille moniammatillisen yhteistyön tuomat hyödyt. Vastaajista kuitenkin vain hieman yli puolet (6), koki omat tietonsa lastensuojelunproses- seista ja tukitoimista varhaiskasvatuksessa riittämättömiksi (kaavio 2.).
Kaavio 2. Varhaiskasvattajien oma arvio hallitsemistaan tiedoista.
0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Onko sinulla mielestäsi riittävät tiedot lastensuojelun perosesseista ja sen tukitoimista
varhaiskasvatuksessa?
Onko ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö sinulle käsitteenä tuttu?
Kyllä Ei En osaa sanoa
