Eppu Peltonen & Henri Torstensson
Nivelvaiheessa olevien nuorten käsityksiä syrjäytymisestä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Erityispedagogiikka
Pro Gradu -tutkielma Huhtikuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät – Author
Eppu Peltonen, Henri Torstensson Työn nimi – Title
Nivelvaiheessa olevien nuorten käsityksiä syrjäytymisestä
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Erityispedagogiikka Pro gradu -tutkielma x 24.4.109 59
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tutkielman tavoitteena oli selvittää kuinka yhdeksäsluokkalaiset nuoret kokevat ja käsitteellistävät syrjäytymisen sekä miten syrjäytyminen heidän mielestään ilmenee koulumaailmassa. Syrjäytyminen on ajankohtainen ilmiö, jolla on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Se on esillä Suomessa sekä Euroopan tasolla niin mediassa kuin erilaisten yhteiskuntaohjelmien ja julistusten muodossa. Syrjäytymistä on vaikeaa määritellä yksiselitteisesti, mutta se muodostuu monien riskitekijöiden kasaantumisesta ja niiden negatiivisista seurauksista yksi- lölle. Jopa 120 miljoonaa ihmistä Euroopan unionin jäsenmaissa on riskiryhmässä ajautua köyhyyteen tai sosiaaliseen syrjäytymiseen.
Tutkimuksen kohderyhmäksi valittiin yhdeksäsluokkalaiset, jotta saataisiin elämässään tärkeässä nivelvaiheessa olevilta nuorilta konkreet- tinen näkökulma syrjäytymiseen. Yhdeksäsluokkalaiset kohtaavat iänmukaisten muutosten lisäksi merkittäviä haasteita elämässään. Tu- leva opiskelupaikka, opintojen ulkopuolelle jääminen, mahdollinen kotipaikan sekä ystäväpiirin muuttuminen kuormittavat nuorta ja luovat hyvin epävarman ajanjakson nuoren elämään. Lisäksi yläaste-ikäiset nuoret tavoittelevat ryhmään kuulumista ja pitävät sitä tär- keänä.
Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu syrjäytymisestä, nuoruudesta sekä nivelvaiheesta. Syrjäytyminen määritellään kolmen osa- alueen kautta: mitä on syrjäytyminen, mitkä tekijät johtavat syrjäytymiseen ja mitkä seuraukset syrjäytymisellä on.
Tutkielma toteutettiin laadullisen menetelmin. Metodologiseksi taustaksi valittiin fenomenografinen tutkimusote ja tutkimusmenetel- mäksi fenomenografinen analyysi. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla kahden eri peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia keväällä 2016. Oppilaat vastasivat avoimella kirjoitelmalla kahteen kysymykseen: ”Mitä on syrjäytyminen?” ja ”Miten syrjäytyminen mielestäsi näkyy koulussa?”
Aineistosta muodostettiin analyysiyksikköjä joiden perusteella aineisto teemoitettiin. Teemojen lopullinen lukumäärä ensimmäisessä tut- kimuskysymyksessä oli 44 ja toisessa 47. Teemat rajattiin omiin pääkategorioihin ja alakategorioihin. Yhteensä pääkategorioita luotiin ensimmäiseen tutkimuskysymykseen kymmenen ja toiseen yksitoista kappaletta. Aineiston viimeisessä analyysivaiheessa teemoista muo- dostettiin kuvauskategoriat, jotka toimivat tutkimuksen tuloksina. Kuvauskategorioiden perusteella nuoret käsitteellistävät syrjäytymisen sosiaalisen-, yksilötason-, ryhmädynamiikan- sekä yhteiskunnallisen ulottuvuuden kautta. Koulumaailmassa syrjäytyminen näkyy samojen ulottuvuuksien kautta.
Tutkielman tulosten perusteella nuoret eivät määritä syrjäytymistä niinkään objektiivisten tekijöiden kuten alhaisen tulo- tai koulutusta- son kautta. Nuorten vastauksissa korostuvat subjektiiviset tekijät kuten yksinjääminen, ystävien puute sekä pahoinvointi.
Tutkielman päätelmät havainnollistuvat parhaiten eräänlaisena kehäkuviona, jossa nähdään miten ongelmat sosiaalisissa suhteissa johta- vat pahoinvointiin. Pahoinvointi ruokkii ennestään yksilön syrjimistä ja hänen negatiivisia tunteitaan, mikä vaikuttaa lopulta hänen ase- maansa yhteiskunnassa, tässä tapauksessa koulutuksesta tippumiseen.
Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia kuinka koulu voi tukea nuorten sosiaalista integraatiota ja täten mahdollisesti ennaltaehkäistä alkavaa syrjäytymisen kierrettä.
Avainsanat – Keywords
Syrjäytyminen, nuoruus, nivelvaihe, fenomenografia, fenomenografinen analyysi
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Educational Sciences and psychology Tekijät – Author
Eppu Peltonen, Henri Torstensson Työn nimi – Title
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Special education Pro gradu -tutkielma x 24.4.2019 59
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The aim of the study was to find out how nine-graders experience and conceptualize exclusion and how they feel that exclusion is visible in the school world. Exclusion is a current phenomenon with significant social implications. It is featured in Finland and at european level in media and in various social programs and declarations. It is difficult to unambiguously define exclusion, but it consists of the accumulation of many risk factors and their negative consequences for the individual. Up to 120 million people in the EU Member Sta- tes are at risk of falling into poverty or social exclusion. Ninth-graders were selected as the target group for the study, in order to get a concrete perspective on exclusion from young people in an important stage of life. In addition to age-related changes, ninth-graders face significant challenges in their lives. The future place of study, the absence of studies, the possible change of place of residence and the circle of friends will burden the young and create a very uncertain period of life. In addition, adolescents want to belong to social groups and consider it important.
The theoretical framework of the thesis consists of exclusion, youth and school transition phase. Exclusion is defined by three sections: what is exclusion, what factors lead to exclusion and what are the consequences of exclusion?
The thesis was carried out with qualitative methods. Phenomenographic research was chosen as an methodological background and phenomenographic analysis as an research method. The material of the thesis was collected by interviewing ninth-graders from two dif- ferent elementary schools in spring 2016. The pupils answered two questions with an open script: "What is exclusion?"
From the material the meaning units were formed on the basis of which the material was themed. The final number of themes in the first research question was 44, and the second was 47. Themes were divided to their main categories and subcategories. In total, the number of main categories created were 10 for the first research question and eleven for the second. In the final analysis phase of the material, the themes were created into categories of description that act as research results. Based on these description categories, young people conceptualize exclusion through the social, individual, group dynamics, and social dimensions. In the school world, exclusion is seen through the same dimensions.
Based on the results of the study, young people do not determine exclusion as much as objective factors such as low income or educa- tion. Young people's responses emphasize subjective factors such as loneliness, lack of friends, and feelings of unhappiness.
The conclusions of the thesis are best illustrated as a kind of circular pattern showing how problems in social relations lead to feelings of unhappiness. These feelings then increase the discrimination of the individual and his negative feelings, which ultimately affects his posi- tion in society, in this case through the dropping out of education.
In the future, it would be important to study how the school can support the social integration of young people and thus possibly pre- vent the beginning of the cycle of exclusion.
Avainsanat – Keywords
Exclusion, youth, school transition phase, phenomenography, phenomenographic analysis
JOHDANTO 1
1 SYRJÄYTYMINEN, NUORUUS JA NIVELVAIHE 4
1.1 Syrjäytyminen 5
1.1.1 Mitkä tekijät johtavat syrjäytymiseen 8
1.1.2 Syrjäytymisen seuraukset 12
1.2 Nuoruus 14
1.3 Yhdeksäsluokkalaisten nivelvaihe 22
2 TUTKIMUSKYSYMYS JA MENETELMÄ 26
2.1 Tutkimusongelmat ja tutkimuskysymykset 26
2.2 Fenomenografinen tutkimus 27
2.3 Aineiston keruu 32
2.4 Tutkimusetiikka 34
2.5 Aineiston analyysi 35
3 TULOKSET 40
3.1 Kuinka yhdeksännen luokan oppilaat käsitteellistävät termin syrjäytyminen 42
3.1.1 Sosiaalinen ulottuvuus 43
3.1.2 Yksilötason ulottuvuus 44
3.1.3 Ryhmädynamiikan ulottuvuus 45
3.1.4 Yhteiskunnallinen ulottuvuus 45
3.2 Miten yhdeksännen luokan oppilaiden mielestä syrjäytyminen
ilmenee koulumaailmassa 46
3.2.1 Yksilötason ulottuvuus 47
3.2.2 Sosiaalinen ulottuvuus 47
3.2.3 Ryhmädynamiikan ulottuvuus 48
3.2.4 Yhteiskunnallinen ulottuvuus 49
4 TULOSTEN YHTEENVETO JA POHDINTA 50
4.1 Tulosten yhteenveto 51
4.2 Pohdinta 53
4.3 Luotettavuuspohdinta 56
4.4 Jatkotutkimusaiheita 57
LÄHTEET 59
JOHDANTO
”Without friends no one would choose to live, though he had all other goods”
Aristoteles
Nivelvaiheessa olevien nuorten käsityksiä syrjäytymisestä. Fenomenografinen tutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka yhdeksäsluokkalaiset nuoret kokevat, käsitteellistävät ja ymmärtävät syrjäytymisen.
Syrjäytyminen on ajankohtainen aihe ja siitä käydään keskustelua televisiossa sekä kirjoitetussa ja digitaalisessa mediassa. Se on näkyvissä myös Euroopan Unionin tasolla, erilaisten yhteiskuntaohjelmien ja julistusten muodossa. Jopa 120 miljoonaa ihmistä Euroopan Unionin jäsenmaissa on riskiryhmässä ajautua köyhyyteen tai sosiaaliseen syrjäytymiseen. (European commission 2018.) Suomessa syrjäytyneitä 15-29 -vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yli 50 tuhatta, joista yli 30 tuhatta ei ole edes rekisteröitynyt työttömiksi työnhakijoiksi (Myrskylä 2012). Me-säätiön mukaan vastaava luku olisi tänä vuonna vielä suurempi, vähän yli 60 tuhatta. Säätiön tarkoituksena on vähentää lasten ja nuorten syrjäytymistä ja eriarvoistumista Suomessa sekä investoida yhdenvertaisuutta
edistäviin hankkeisiin. (Me-säätiö 2018.) Syrjäytyneiden nuorten määrä on todennäköisesti nousussa, mutta sen arvioimisen tekee hankalaksi se, ettei syrjäytymisellä ole vakiintunutta määritelmää (Lämsä 2009).
Pyrimme Pro Gradu –tutkielmassamme hakemaan syrjäytymiseen konkreettisen näkökulman nuorilta, jotka ovat elämässään tärkeässä nivelvaiheessa. Yhdeksäsluokkalaiset ovat peruskoulun viimeisessä vaiheessa ja lähitulevaisuudessa heitä odottaa mahdollisesti koulutuspaikkaan tai kotipaikkakuntaan liittyvät muutokset. Yläkoulu -ikäiset nuoret tavoittelevat ryhmään kuulumista ja pitävät sitä tärkeänä (Tanti 2011). Tämän perusteella ajattelemme, että nuoret olisivat herkkiä havaitsemaan ryhmään kuulumattomuutta tai vastaavia syrjäytymiseen liittyviä tekijöitä.
Valitsimme yhdeksäsluokkalaiset nuoret myös sen takia, että iänmukaisten muutosten lisäksi he kohtaavat muitakin merkittäviä haasteita elämässään. He joutuvat pohtimaan tulevaa opiskelupaikkaa ja mahdollista kotipaikan ja kaveripiirin vaihtumista. Syrjäytymisen prosessi voi alkaa siitä, kun useat yhtäaikaiset elämänmuutokset kuormittavat nuorta suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana (Lämsä 2009). Siirtymä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen merkitsee uusia sosiaalisia tilanteita, uutta ystäväpiiriä ja siihen liittyviä vastuualueita ja odotuksia, jotka yhdessä luovat hyvin epävarman ajanjakson nuoren elämässä (Gecas & Mortimer 1987; Simmons & Blyth 1987). Suuret muutokset sosiaalisissa piireissä korostavat nuoret eroja muihin verrattuna, ja ovat täten osana nuoren identiteetin muodostumisessa (Rutland 2004).
Lisäksi juuri tässä nivelvaiheessa olevat nuoret ovat päättämässä oppivelvollisuutensa ja heitä odottaa toisen asteen koulutus tai mahdollisesti opintojen ulkopuolelle jääminen. Tämä muutosvaihe elämässä saattaa pahimmassa tapauksessa päätyä siihen, että nuori jää ilman koulutuspaikkaa. Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on riskitekijä, joka voi olla askel kohti syrjäytymistä (Hammer 2003).
Idea syrjäytymisen tutkimiseen lähti yhteisestä mielenkiinnosta ja siitä, että kumpikin pro gradu-tutkielman tekijä on työskennellyt useamman vuoden erityisoppilaiden parissa.
Erityisopetus linkittyy syrjäytymiseen siten, että esimerkiksi White (1992) on tarkastellut useita seurantatutkimuksia, jotka osoittavat selkeästi, että oppimisvaikeudet johtavat matalaan työllisyyteen ja henkilökohtaisen elämän ongelmiin myös aikuisiässä. Nämä tekijät ovat vahvasti ja toistuvasti esillä syrjäytymistä käsitellessä, kuten teoriaosiossamme käy myöhemmin ilmi.
Toivomme tutkimuksessamme, että nuorten mielipiteet antaisivat uutta tietoa syrjäytymisestä ja siitä millaisena nuoret sen kokevat. Mielestämme Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa on ehdottaman tärkeää saada nuorten ääni kuuluviin yhteiskunnallisissa asioissa, eikä vain olettaa, että näistä ilmiöistä keskustelu olisi heille liian haastavaa.
Yhdistyneiden kansakuntien lasten oikeuksia koskevan sopimuksen 13:ssa artiklassa todetaan myös lasten mielipiteen ilmaisun tärkeys (Unicef 2018). Tulevina opettajina koemme nuorten ja aikuisten välisen vuoropuhelun arvokkaana ja tavoiteltavana.
Valitsimme tutkimusotteeksi fenomenografian, koska sitä käyttämällä saadaan selville laajempi käsitys oppilaiden ajatuksista. Fenomenografiaa on käytetty tutkimusmenetelmänä mm. tutkittaessa lasten käsityksiä vammaisuudesta (Skär 2010), yläastelaisten käsityksiä luterilaisuudesta (Hella 2006) sekä oppilaiden ymmärrystä painovoimasta (Sharma, Stewart
& Prosser 2006). Oma tutkimuksemme perustuu samankaltaiseen ideaan: pyrimme saamaan tietoa siitä miten kouluikäiset käsittävät syrjäytymisen ilmiönä ja kuinka se näkyy koulumaailmassa. Perinteisen oikein-väärin skaalan käyttäminen rajoittaa vastaamista ja saattaa johtaa siihen, että monet uudet ajattelutavat ja käsitykset jäävät tunnistamatta (Sharma et al. 2006).
Piilotavoitteenamme olisi tarjota opettajille sekä nuorten kanssa työskenteleville syvempää ymmärrystä syrjäytymisestä ilmiönä, sillä pelkästään asian esille tuomien voisi valmistaa heitä nuorten elämänvaiheiden haasteiden kohtaamiseen ja antaa pieniä valmiuksia tunnistaa syrjäytymiseen liittyviä vaikeuksia. Syrjäytymisen käsitteleminen saattaisi myös alentaa nuorten kynnystä ottaa koulutoverit huomioon, siinä tapauksessa, että he osoittavat syrjäytymisen merkkejä tai ovat vain jääneet ryhmän ulkopuolelle.
1 SYRJÄYTYMINEN, NUORUUS JA NIVELVAIHE
Tutkimuksemme teoriaosuus keskittyy käsitteisiin: syrjäytyminen, nuoruus ja nivelvaihe.
Tutkimusta tehdessä suoritimme tietokantahakua ja tutustuimme sekä kansainvälisiin (mm.
Tanti, Stukas, Halloran, & Foddy 2011; Bennet 2014; Thompson 2011; Meeus, Iedema, Helsen & Vollebergh 1999; Goodwin, Mrug, Borh & Cillessen 2012 ), että kotimaisiin vertaisarvioituihin artikkeleihin (mm. Nurmi 2011) ja väitöskirjoihin muodostaaksemme mahdollisimman laajan kuvan tutkimuksemme taustateoriasta.
Käsitteet kuten syrjäytyminen ovat valtavan laajoja ja niiden seulominen vaatii useiden samoja elementtejä sisältävien termien tutkimista. Erityisesti englanninkieliset termit isolation, exclusion ja social isolation voisi kaikki suomentaa syrjäytymiseksi, mutta niissä on silti nyanssieroja. Myöskään fenomenografisen menetelmän aineistotarkastelussa ei käytetä ennalta määrättyä teoriaa, jottei uusien tutkittavien ääni ja uudet ajatukset eivät hämärry (Sin 2010; Marton & Pong 2005).
1.1 Syrjäytyminen
Tässä luvussa määrittelemme syrjäytymisen käsitteet siten, kuin tutkimuksessamme ymmärrämme seuraavien osa-alueiden kautta:
1. mitä on syrjäytyminen
2. mitkä tekijät johtavat syrjäytymiseen 3. mitkä seuraukset syrjäytymisellä on
Suomen kielessä ei ole vakiintunutta määritelmää syrjäytymiselle. Syrjäytymisellä on viitattu muun muassa työttömiin, köyhiin, päihteidenkäyttäjiin, mielenterveysongelmaisiin, asunnottomiin sekä lapsiin ja nuoriin, jotka jäävät vaille tarpeellista hoivaa ja tukea (Lämsä 2009). Termiä syrjäytynyt voidaan käyttää yksilöstä tai kotitaloudesta, joka on joutunut taloudellisesti ja sosiaalisesti huonoihin olosuhteisiin, joista on vaikea vapautua (Tilastokeskus 2009). Yksilöt, joiden elämäntilanteessa on huomattavia riskitekijöitä, määritellään syrjäytymisvaarassa oleviksi. Varsinaisia syrjäytyneitä ovat he, joiden tapauksessa riskit, kuten työelämän ulkopuolelle jääminen, ovat käyneet toteen.
(Jahnukainen 2005, 40.) Henkilön voi myös määritellä syrjäytyneeksi, mikäli hänen elämässään toteutuu vähintään kaksi seuraavista ongelmista: toimeentulovaikeudet, työttömyys, huono asumistaso, terveysongelmia, läheisten ystävien puuttuminen ja väkivallan tai sen uhan kokeminen. Lyhyesti syrjäytyminen voitaisiin määritellä huono- osaisuuden kasautumisena. (Juvonen & Vehkasalo 2011.) Eduskunnan tarkastusvaliokunta määrittelee syrjäytymisen ongelmiksi sosiaalisissa suhteissa, sosiaalisen eristäytymisen, luokkasolidaarisuuden vähentymisen, ongelmalliset työväenluokkaiset naapurustot ja jatkuvan tai uusiutuvan työttömyyden. Nuorten kohdalla syrjäytymistä käytetään kuvaamaan lisääntyviä sosiaalisia ongelmia. (Notkola ym. 2013.)
Syrjäytymisen määrittely on helppoa, mutta toisaalta äärimmäisen vaikeaa. Se on helppo kaksijakoisen mielikuvan kautta, jolloin voi yksinkertaisesti ajatella, että on olemassa osa, joka kattaa syrjäytyneet ja toinen osa, joka kattaa ei-syrjäytyneet. Vaikeaa määrittelystä tulee, kun aletaan miettiä tarkkoja rajoja näiden ryhmien välillä. Onko esimerkiksi työpaikka
ehdoton edellytys ei-syrjäytyneiden ryhmään kuuluvalle yksilölle? (Helne, Hänninen &
Karjalainen 2004, 7-8.)
Iso-Britanniassa on käytössä termi NEET (not in education, employment or training), joka viittaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneisiin yksilöihin. Termi ei ole synonyymi syrjäytyneen kanssa, mutta erilaiset valtion ohjelmat kohdistavat resursseja juuri NEET – nuorten auttamiseen. NEET on yhtä lailla vaikeamääritteinen, sillä siihen luokiteltavat ihmiset saattavat olla kausittaisesti töissä tai koulutuksessa. Tutkijat selittävät ilmiön yleistymistä teollisuuden vähentymisellä, sillä se on johtanut ruumiillisten töiden vähentymiseen. (Thompson, Russel & Simmons 2014.)
Länsimaissa vieraana syrjäytymisen muotona on Hikikomori –ilmiö. Japanissa ja muissa kehittyneissä Aasian maissa näkyvä ilmiö viittaa nuoriin, jotka ovat eristäytyneet kaikista perheen ulkopuolisesta sosiaalisesta elämästä yli puolen vuoden ajaksi. He eivät käy töissä tai koulutuksessa ja saattavat viettää vuosia pelkästään kotinsa sisätiloissa. He saattavat liikkua kotinsa ulkopuolella, mutta tekevät tämän iltaisin tai öisin, siinä pelossa, että tapaisivat tuttujaan. Luotettavan tutkimustiedon saaminen on kuitenkin vaikeaa tämän ryhmän sulkeutuneen ja piilottelevan luonteen vuoksi. (Furlong 2008.) Vaikka Hikikomori ei ole Suomessa tai länsimaissa tuttu ilmiö, voi selkeitä yhtäläisyyksiä syrjäytyneisiin havaita. Erityisesti sosiaalisten suhteiden puute tai ongelmat leimaavat sekä länsimaiden että Aasian syrjäytyneitä.
Koulutuksen ulkopuolelle jääminen voidaan määritellä koulutukselliseksi syrjäytymiseksi.
Yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen yhdistetään muitakin huono-osaisuuden piirteitä mm.
köyhyys ja päihdeongelmat. Arkikielessä syrjäytymiseen liitetään usein valtaväestön näkökulmasta poikkeavia piirteitä kuten tatuoinnit, lävistykset ja erikoinen musiikkimaku.
Tällaisten elämäntyylistä riippuvien piirteiden ei voida kuitenkaan sanoa ennustavan syrjäytymistä. Valtavirrasta poikkeaminen ei liity syrjäytymisen käsitteeseen. (Jahnukainen 2005, 41.)
Koulutuksellinen syrjäytyminen kantaa jopa poikkeuksellista stigmaa suomalaisessa kulttuurissa. Pitkälle kouluttautumista arvostetaan ja koulun keskeyttäminen sekä ns.
huonommille koulutuslinjoille pyrkiminen nähdään vähemmän onnistuneina valintoina.
Korkeakoulutuksen saaneiden vanhempien lapset menestyvät koulutuksessa keskimäärin paremmin kuin kouluttautumattomien vanhempien lapset. Voidaan jopa ajatella, että nykyinen korkean koulutustason standardi tuottaa negatiivisia ilmiöitä. Yksilöt, joilla on vakavia vaikeuksia oppimisessa tai tulevat puutteellisista olosuhteista ovat vaarassa muodostaa ns. koulutuksellisen alaluokan. Jos kouluttautuminen olisi vähemmän arvostettua, niin ilman tutkintoa jääneet eivät joutuisi kokemaan epäonnistumisen stigmaa ja kunnioituksen puutetta. Koulutuksellinen syrjäytyminen saattaa kehittyä yhteiskunnalliseksi syrjäytymiseksi, jos lähiympäristö ei tarjoa tukea tai muita toimintamahdollisuuksia. (Jahnukainen 2005, 42-43.) Heikkinen (2000, 401) osoittaa tutkimuksessaan, että työelämästä putoaminen ei automaattisesti tarkoita sosiaalisten piirien ulkopuolelle jäämistä. Opiskeluaikana saavutetut verkostot, sekä perhe ja sukulaiset ovat pysyviä. Nuorilla naisilla on selkeästi laajimmat sosiaaliset verkostot.
Toisaalta suomalaisessa peruskoulussa ollaan siirrytty suoraviivaisesta menestyksen arvioinnista yksilön tarpeet huomioonottavaan opetukseen, johon kuuluu erityisopetus ja henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnittelu. Tästä huolimatta osa peruskoulun oppilaista suoriutuu oppimäärästä huonosti. Puutteet perustason tiedoissa ja taidoissa, ovatkin pääasiallinen syy koulutuksen keskeytymiseen tai jatko-opiskelun estymiseen. Syrjäytyminen on niin monikerroksinen ilmiö, ettei koululaitos pysty sitä yksin ratkaisemaan. Koulu on kuitenkin ratkaisevassa asemassa tarjoamassa syrjäytymisvaarassa oleville yksilöille positiivisia kokemuksia, jotka kompensoivat riskitekijöitä. Oppilaan tasoa vastaava opetus ja perustaitojen oppiminen ovat tärkeimmät koulun antamat keinot syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. (Jahnukainen 2005, 43.)
Peruskoulun työkaluja syrjäytymisen ehkäisemiseen ovat esimerkiksi joustava perusopetus, erilaiset hankkeet kiusaamisen ehkäisemiseksi (KiVa –koulu) sekä erityinen tuki (Eduskunnan julkaisu nuorten syrjäytyminen 2013). Toiminta, jolla pyritään ehkäisemään syrjäytymistä, voidaan jakaa karkeasti kolmeen luokkaan. Primaari, -sekundaari ja tertiääripreventioon. Primaaritason ehkäisy käsittää hyvän opetuksen peruskoulussa,
yksilölliset opinto-ohjelmat sekä tukiopetuksen. Sekundaaritasolla mennään hieman pidemmälle ja mukaan tulee osa-aikainen erityisopetus, HOJKS ja yleisopetukseen integraatio sekä lisä- ja tukiopetus 10. vuosiluokalla. Tertiääritasolla siirrytään täysipäiväiseen erityisopetukseen sekä erilaisiin kuntakohtaisiin projekteihin (Omaura), joiden tarkoituksena on estää koulupudokkuutta. Myös koulukoti määritellään tertiääritason preventioksi. (Jahnukainen 2005, 45.)
Syrjäytymisen ehkäisy voi tapahtua eri vaiheissa, peruskoulun lisäksi myös kymppiluokalla tai vasta toisen asteen oppilaitoksessa. Perusperiaatteina tälle toiminnalle tulisi olla nuorten negatiivisen ajatusmaailman muuttaminen, uusien toimintatapojen opettelu, sosiaalisten taitojen parantaminen ja tätä kautta sosiaalisen verkoston laajentaminen sekä onnistumiskokemusten saaminen ja minäkäsityksen parantaminen. Lisäksi tulisi opettaa myös se, miten toimia tilanteissa, joissa asiat eivät etene suunnitelmien mukaan. Kaiken toiminnan tulisi tähdätä nuoren yhteiskuntakelpoisuuden saavuttamiseen. (Nurmi 2014.)
1.1.1 Mitkä tekijät johtavat syrjäytymiseen
Suomessa on arviolta 25 – 40 -tuhatta 15-24 –vuotiasta, jotka eivät ole koulutuksen tai työelämän piirissä. Syrjäytymisen taustatekijöinä ovat uusimpien tutkimusten valossa perhe, erityisesti huoltajien heikko koulutustaso. Myös yksinhuoltajuus ja nuorten oppimisvaikeudet ovat linkitetty syrjäytymisriskiin. Syrjäytymiseen johtaa eräänlainen noidankehä, jossa nuoren heikko motivaatio ja koulumenestys johtavat jatkuvaan epäonnistumisien sarjaan. Perheen sisäiset arvot ja toimintamallit ovat todennäköisiä syitä tälle noidankehälle, mutta myöskään perinnöllisten tekijöiden vaikutusta ei voida poissulkea. Syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä olisi olennaista tukea nuoren positiivista ajattelua ja antaa hänelle tietoa uravalinnoista ja koulutuksesta. (Nurmi 2014.)
Australialaisen tutkimuksen johtopäätökset ovat samankaltaisia, sillä noidankehä muodostuu nuorten ollessa ilman perheen tai vakituisen työn antamaa tukea ja johtaa
mahdollisesti sellaisiin vertaisryhmiin liittymiseen, joissa päihteiden käyttö ja antisosiaalinen käytös ovat hyväksyttäviä. Tästä seuraa häpeän, kyynisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteita, jotka johtuvat yhteiskunnalliseen marginaaliin ajautumiseen. (Savelsberg
& Martin-Giles 2008.) Iso-Britanniassa on tunnistettu jo pitkään koulun ulkopuolisten tekijöiden merkitys matalaan koulumotivaatioon. Perheen panos nuoren koulunkäyntiin sekä huoltajien sosio-ekonominen asema ovat määrittäviä tekijöitä siinä kuinka suuri riski nuorella on heikkoon koulumenestykseen. Mitä useampia riskitekijöitä nuoren elämässä esiintyy, sitä katastrofaalisempi vaikutus sillä on hänen koulutuspyrkimyksiinsä ja tätä kautta lisääntyvään riskiin jäädä ulkopuolelle yhteiskunnasta ja työelämästä. (Sparkes 1999, 10-11.) Perhe on kriittinen tekijä sekä syrjäytymisen aiheuttajana, että sen ehkäisijänä (Bynner 2001, 295). Irlannissa erityisesti nuorten huumeiden käyttö on linkitetty heidän koulutukselliseen syrjäytymiseensä (Duncan & McCrystal 2002).
Syrjäytyminen Suomessa on selkeästi sukupuolisidonnaista, sillä jopa kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä on miehiä. Selkeimmät ongelmat ovat niillä miehillä, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea ja ovat käyneet pelkän peruskoulun. Jopa neljännes kaikista syrjäytyneistä on maahanmuuttajia. Sitä selittää se, että heillä on huomattavia vaikeuksia päästä sisälle suomalaiseen koulutukseen ja työelämään. Lisäksi heiltä puuttuu yleensä perheen luoma turvaverkosto ja he saattavat elää yksinään. (Myrskylä 2012, 3-4.) Saksassa tilanne on samankaltainen: valtion toimeentulotukea saavissa nuorissa on selkeästi edustettuina maahanmuuttajat, jotka kokevat taloudellisia paineita ja kärsivät koulutuksen puutteesta ja työttömyydestä (Popp & Schels 2008).
On yllättävää, että syrjäytyminen ei ole tilastojen perusteella yleistynyt Suomessa vuodesta 1987. Vaikkakaan syrjäytyneiden määrä ei ole hälyttävästi noussut, on otettava huomioon, että nykyiset ikäluokat ovat selkeästi entisiä vähälukuisempia. Karkeasti voidaan sanoa, että yhteiskunnassamme on noin yhden ikäluokan verran syrjäytyneitä nuoria. Tämä ryhmä ei kuitenkaan koostu jatkuvasti samoista henkilöistä, vaan työ –ja elinkeinoministeriön vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan vaihtuvuus tässä ryhmässä on suurta. Muun muassa parisuhteeseen siirtyminen on nuorilla miehillä syrjäytymistä ehkäisevä tekijä. Naisilla parisuhteella on täysin päinvastainen vaikutus syrjäytymisriskiin. Jos edes toinen vanhemmista on tukena nuoren elämässä, putoaa syrjäytymisriski yksin asuvaan verrattuna
alle kolmasosaan. Pysyvästi syrjäytyneitä yksilöitä on joukosta noin kolmannes, eli tässä ryhmässä ei tapahdu vaihtuvuutta. (Myrskylä 2012, 5-6, 15.) Tilastotiedon suhteen tulee kuitenkin olla skeptinen, kuten johdannossa pohdimme, tarkan määritelmän puute tekee syrjäytyneiden määrän mittaamisesta haasteellista.
Tutkimusten mukaan nuoret ja lapset tuomitsevat ulkopuoliseksi jättämisen ja osaavat jopa perustella tätä moraalisilla syillä, mutta yhtä aikaa he osallistuvat syrjimiseen, koska pyrkivät olemaan uskollisia omalle vertaisryhmälleen. Vaikkakin joskus moraali ohjaa nuorten valintoja, saattaa ryhmän toiminta silti määrittää mitä nuori tekee. Mekanismit sen takana, kumpi on voimakkaampi tekijä nuoren toiminnan määrittämisessä ovat vielä epäselvät. (Mulvey 2016, 25.) Nuorten negatiiviset tunteet syrjintää kohtaan koskevat pitkälti reiluuden ja tasa-arvon käsitteitä. Eniten negatiivisia tunteita herättää tahallinen vahingon tuottaminen, sen sijaan auttamatta jättäminen tai muiden ulkopuolelle jättäminen ei tuota niin voimakkaita negatiivisia tunteita. Oman edun tavoittelu ja vertaisryhmän tavoitteet kilpailevat reiluuden ja empatian kanssa siinä otetaanko vertaisia mukaan vai jätetäänkö heidät ulkopuolelle. (Malti, Ongely, Dys, Colasante 2012, 37-38.) Tämä voi osaksi selittää sitä, miten ryhmän tahdon toteuttaminen voi mennä omien moraalisten sääntöjen ohi, auttamatta jättäminen ei tuota niin suurta syyllisyyden tunnetta.
Naisilla on alhaisempi kynnys jättää yksilö ryhmän ulkopuolelle kuin miehillä (Benenson, Markovits, Thompson & Wrangham 2011). Naisilla tämä syrjiminen tapahtuu todennäköisemmin silloin, kun kohde ei ole itse paikalla, eli puhutaan niin sanotusti selän takana (Underwood, Scott, Galperin, Bjornstad & Sexton 2004). Miehet ja naiset käyttävät erilaisia coping –keinoja ryhmän ulkopuolelle joutuessaan. Miehet keskittyvät tyypillisesti itseensä, esimerkiksi tavoittelemalla taloudellista varallisuutta. Naiset sen sijaan kiinnittävät huomionsa muihin, esimerkiksi hakemalle lisää huomiota. (Wang & Tu 2015.)
Katalyytti syrjäytymiselle voi olla niinkin pieni tekijä kuin vaatetus. Nuoret määrittävät identiteettien myös pukeutumistyylin kautta, joten köyhyyden aiheuttama rajallisuus esimerkiksi muotivaatteiden hankkimisessa voi olla syy sille, että nuori jätetään ryhmän ulkopuolelle. Taloudellinen asema voi siis voimakkaasti määrittää nuoren asemaa hänen
vertaisryhmiensä parissa. (Croghan, Griffin, Hunter & Phoenix 2006.) Taloudellisten mahdollisuuksien vähäisyys varhaisessa vaiheessa siirtyy todennäköisesti myös aikuiselämään (Peruzzi 2015,132). Ryhmän ulkopuolelle jättäminen painon perusteella nähdään vääränä akateemisessa ja sosiaalisessa kontekstissa, mutta urheilun tapauksessa se nähdään huomattavasti hyväksyttävänä nuorten parissa (Nguyen & Malti 2014, 340).
Ulkoiset tekijät kuten vaatteet ja ylipaino vaikuttavat syrjäytymisriskiin.
Nowickin, Brownin ja Stepienin (2015) tutkimuksessa arvioitiin noin kymmenvuotiaiden lasten ajatuksia oppimisvaikeuksista kärsivien vertaisten syrjimisestä. Kävi ilmi, että jos lapset tai nuoret kokevat samankaltaisuutta suhteessa toisiin, vaikuttaa se selkeästi siihen arvioivatko he toisia yksilöitä positiivisesti vai negatiivisesti. Jos he pystyvät samaistumaan käytökseen tai ulkonäköön on suhtautuminen positiivisempaa. Kuitenkaan yksikään tutkimukseen osallistuneista ei tunnusta syrjintää osana omaa toimintaansa, vaikkakin on selvää, että sitä tapahtuu. (Nowicki, Brown & Stepien 2014, 355.) Pienillä 4-6 -vuotiailla lapsilla ryhmän ulkopuolelle jääminen johtaa heikompaan itsesäätelykykyyn verrattuna ei- syrjittyihin lapsiin. Lisäksi tämä johtaa ryhmän ulkopuolelle jäämisen riskiin myös kahden vuoden kuluttua. (Stensseng, Belsky, Skalicka & Wichstrom 2015.)
Nuorten ja lasten sosiaalinen syrjiminen määritellään fyysisiksi, verbaalisiksi tai psykologisiksi teoiksi, joiden tarkoituksena on tuottaa uhrille pelkoa, ahdinkoa tai haittaa.
Syrjintään liittyvät epäsymmetriset voimasuhteet syrjijien ja uhrien välillä, voimakkaat nuoret sortavat heikompiaan. Uhreja usein kiusataan ja heidät suljetaan sosiaalisten tilanteiden ulkopuolelle. Yhdysvalloissa arviolta 5-27% nuorista myöntää syrjineensä vertaisiaan. (Feigenberg, King, Barr & Selman 2008, 166.) Syrjintä ei kuitenkaan aina lähde pelkästä ilkeydestä, vaan yksi syy voi olla se, että muiden ulkopuolelle jättämisellä pyritään vahvistamaan omia valittuja ihmissuhteitaan. On myös havaittu, että ryhmät, jotka syrjivät muita kokevat suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin sellaiset ryhmät, joissa syrjimistä ei tapahdu. (Wyer & Schenke 2016.)
1.1.2
Syrjäytymisen seuraukset
Syrjäytyminen Suomessa on selkeästi sukupolvelta toiselle periytyvä ilmiö. Tällä hetkellä syrjäytyneinä olevien nuorten vanhemmista jopa puolet ovat itsekin työttöminä tai yhteiskunnan ulkopuolella. Huostaan otetut nuoret ovat selkeä riskiryhmä. Jopa 17 000 nuorta on sellaisessa tilanteessa, ette heidän vanhempansa ovat kykenemättömiä kasvatukseen ja huolehtimiseen. Tällöin yhteiskunta on joutunut ottamaan heidän huolenpitonsa vastuulleen. Useat ongelmat kuten väkivalta tai sairaudet ja niiden kasautuminen johtavat tähän tilanteeseen. (Myrskylä 2012, 7.)
Syrjäytymisen huolestuttavimpia seurauksia ovat vertaisten ja aikuisten tasolta tuleva kiusaaminen sekä itsensä vahingoittaminen, jonka pahimpana muotona itsemurha.
Syrjäytymisestä johtuva yksilön eristyminen antaa mainiot puitteet kiusaajille, sillä ilman ystäviä oleva uhri on helppo kohde. Usein kiusaajat toimivatkin tilanteissa, joissa aikuiset tai mahdolliset muut tukijat eivät ole paikalla. (Hazler & Denham 2002, 404.)
Syrjäytyminen ja ryhmän ulkopuolelle jääminen johtaa siihen, että yksilö ei tunne enää tarvetta toimia toisten hyväksi. Yhteiskunnille on ominaista se, että ihmiset toimivat toistensa hyväksi saadakseen kuulua ryhmään ja voidakseen hyötyä sen antamista eduista.
Selviytyminen ja lisääntyminen ovat perimmäiset syyt ryhmän muodostamisessa. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun yksilö ei koe kuuluvuutta joukkoon, ei hänellä ole mitään syytä toisten auttamiseen. Empatiakyky ja luottamus vähenevät yksilön jäädessä ryhmän ulkopuolelle.
Vaikkakaan yksilö ei tällaisessa tilanteessa välttämättä käänny ryhmää vastaan, mutta hänen käytöksensä muuttuu varovaiseksi. Hän ei halua päätyä taas tilanteeseen, jossa hänet suljetaan ulkopuolelle tai hyväksikäytetään. (Twenge, DeWall, Ciarocco & Bartels 2007, 56, 63-64.) Lisäksi yksilöt, jotka ovat kokeneet ryhmästä pois sulkemista, ovat todennäköisempiä käyttäytymään epäeettisesti, mikä ilmenee esimerkiksi huijaamisena ja valehteluna (Kouchaki & Wareham 2015).
Syrjäytyminen voidaan nähdä prosessina, jossa hyvinvointipuutteet johtavat heikentyneeseen elämänhallintaan. Syrjäytymistä voidaan tarkastella taloudellisten resurssien, sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen sekä vaikuttamismahdollisuuksien suhteen. Syrjäytyminen on sitä syvempää, mitä useammalla alueella henkilö kokee vastoinkäymisiä elämässään. Perheen heikko taloudellinen tilanne vaikuttaa vanhempien mahdollisuuksiin tukea nuorta rahallisesti. Nuoren kohdalla työttömyys lisää syrjäytymisriskiä vähentyneiden taloudellisten resurssien seurauksena. Työttömyyden on myös todettu voivan vaikuttaa negatiivisesti perhesuhteisiin, terveyteen sekä yhteisöllisiin siteisiin. Sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen puute aiheuttaa nuorelle vakavan syrjäytymisriskin. Nuori integroituu yhteiskuntaan sosiaalisten sidosten kautta, joita ovat mm. työ, koulutus, perhe sekä kaverit. Sosiaalisen verkoston puuttuessa nuorelta puuttuu yhteiskunnassa menestymiseen tarvittavaa sosiaalista pääomaa. Syrjäytyneillä nuorilla on usein vähäinen kiinnostus omien etujen valvomiseen, asioihin vaikuttamiseen sekä poliittiseen aktiivisuuteen. Tämä voi johtua tiedon tai motivaation puutteesta. (Aaltonen, Ojanen, Vihunen & Vilen 2003, 360-362.)
Useiden eri tutkijoiden mukaan koulussa sosiaalisesti syrjityillä nuorilla on vertaisiaan vähemmän ystäviä, heillä on heikko itsetunto ja he näkevät itsensä sosiaalisesti epäpätevinä.
Nämä nuoret ovat myös vaarassa menestyä akateemisesti heikosti, he eivät osallistu aktiivisesti luokan toimintaa ja saavat muita huonompia arvosanoja. (Warrington &
Younger 2011, 164.) Kuten Aaltonen kumppaneineen (2003) edeltävässä kappaleessa mainitsi, aiheuttavat heikot sosiaaliset suhteet ja sosiaalisen verkoston puuttuminen huomattavan syrjäytymisriskin.
Neuropsykologisesta näkökulmasta pitkäaikaisesti syrjityt nuoret herkistyvät syrjinnälle siinä määrin, että se alkaa aiheuttamaan mielenterveyden häiriöitä. Syrjityn yksilön toimintatavat saattavat muodostua sellaisiksi, että hän uudessakin ympäristössä joutuu ryhmän ulkopuolelle, koska hän omalla toiminnallaan edesauttaa sitä. Syrjinnälle herkistyneet siis joutuvat eräänlaiseen noidankehään, jossa aiempi syrjiminen muokkaa heidän käytöstään siten, että he tulevat syrjityksi jatkossakin. (Will, vanLier, Crone &
Guroglu 2015.)
1.2 Nuoruus
Monahanin ja Steinbergin (2011) mukaan sosiaalinen kompetenssi ja sen kehittyminen vaatii lapselta monimutkaisia taitoja tämän ikääntyessä. Sosiaalinen kompetenssi viittaa kaikkiin niihin taitoihin, joita tarvitaan sosiaalisissa tilanteissa sopeutumiseen. Tutkimusten perusteella sosiaalinen kompetenssi osoittaa vahvaa jatkuvuutta lapsuuden aikana. On kuitenkin epäselvää, miten siihen vaikuttavat nuoruuden aikana tapahtuvat nopeat yksilön sisäiset sekä ympäristössä tapahtuvat muutokset. (ks. Obradovic, van Dulmen, Yates, Carlson, & Egeland, 2006.)
Nuoren kehitykselliset muutokset (murrosikä tai koulun vaihdos) on perinteisesti nähty mahdollisuuksina ”aloittaa puhtaalta pöydältä” mutta tutkimuksen valossa tällaiset muutokset vain korostavat yksilöllisiä ominaisuuksia. Toisin sanoen sosiaalisesti lahjakkaat pärjäävät entistä paremmin, kun taas tältä osin heikommat yksilöt saattavat joutua yhä huonompaan asemaan. (Mohahan & Steinberg 2011, 585.)
Prince (2014) käsittelee artikkelissaan fyysisen ympäristön vaikutusta nuorten tulevaisuuden näkymiin. Se millaisena nuori näkee oman tulevaisuutensa vaikuttaa hänen kehitykseensä.
Toiveet, pelot sekä tavoitteet ohjaavat nuoren identiteetin kehitystä (ks. Markus & Nurious 1986). Pessimistinen näkemys omasta tulevaisuudesta lisää terveyden kannalta haitallista käytöstä (ks. Rothman, Bernstein & Strunin 2010; Borowsky, Ireland, & Resnick 2009;
Burton, Obeidallah, & Allison 1996) sekä vähentää koulutukseen panostamista (ks. Adelabu 2007; Horstmanshof & Zimitat 2007; Oyserman, Bybee, & Terry 2006).
Nuoren näkemykseen omasta tulevaisuudesta vaikuttaa hänen aiemmat kokemukset sekä kasvuympäristö. Kehityksen kannalta positiivinen ympäristö mahdollistaa rohkean ja toiveikkaan tulevaisuuden suunnittelun vahvistamalla lapsen minäkäsitystä ja itseilmaisua.
Epäedullinen kasvuympäristö voi johtaa tilanteeseen, jossa nuori elää pelkästään nykyhetkessä eikä edes ajattele omaa tulevaisuuttaan. (Prince 2014, 699-700.)
Muihin tutkijoihin vedoten Kinney (1993, 22) toteaa nuoruuden aikana muodostetulla identiteetillä olevan erittäin merkittävä rooli henkilön myöhemmässä elämässä.
Sosiokulttuurinen konteksti on tärkeässä osassa yksilön identiteetin muodostumisen kannalta. Vertaisryhmän voidaan katsoa olevan ensisijainen ympäristö, jossa nuori kehittää käsitystä omasta identiteetistään kokeilemalla erilaisia sosiaalisia rooleja. Jokapäiväinen sosiaalinen kanssakäyminen auttaa rakentamaan nuoren identiteettiä. Vuorovaikutus ja kommunikaatio mahdollistavat sen, että nuori kykenee ajattelemaan itseään muiden näkökulmasta.
Kinneyn (1993) tutkimuksen mukaan heikosta itsetunnosta kärsivien oppilaiden käsitykset itsestään paranivat siirryttäessä yläkoulusta toiselle asteelle. Nämä nuoret olivat jääneet suosittujen oppilaiden ekslusiivisen ryhmän ulkopuolelle peruskoulun aikana. Heiltä puuttuivat merkittävät ystävyyssuhteet ja vertaisryhmät, joiden avulla kehittää sosiaalisia taitoja. Siirryttyään toiselle asteelle nuoret löysivät kaltaistansa seuraa lukion suuren ja monimuotoisen oppilasmäärän vuoksi. Uudet vertaisryhmät olivat yläkoulua vähemmän sosiaalisesti hierarkkisia ja vaikuttivat positiivisesti aiemmin syrjittyjen nuorten identiteetin sekä itsetunnon kehitykseen. Kinneyn tutkimus havainnollistaa kuinka koulussa koetut sosiaaliset kokemukset muokkaavat nuorten minäkäsityksiä.
Nuoret kohtaavat ikäkauden mukanaan tuomia uusia velvollisuuksia ja sosiaalisia odotuksia, joihin he joutuvat vastaamaan määrittäessään omaa identiteettiään. Heidän pitää tehdä valintoja, menestyä koulussa ja hallita elämäänsä saavuttaakseen terveen ja tasapainoisen käsityksen itsestään nuoruuden päättyessä ja aikuisuuden alkaessa. Tutkimusten mukaan 13- 18 vuotiailla nuorilla on usein heikko itsetunto ja tytöillä itsetunto on kaksi kertaa poikia heikompi. Jotta nuoret voivat itsenäistyä, tulee heidän kyetä ratkaisemaan nuoruuden mukanaan tuomat konfliktit vahvan itsetunnon ja minäkäsityksen avulla. Mitä paremmin nuori vastaa kehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin, sitä nopeammin hän ratkaisee oman identiteettikriisinsä. Nuoret tarvitsevat haasteita ja velvollisuuksia elämäänsä kehittyäkseen psyykkisesti terveiksi vahvan identiteetin omaaviksi aikuisiksi. (Powell.)
Yksilöllisten erojen vuoksi nuoruutta on vaikea määritellä tiettyyn ikään kuuluvaksi. Sen kuitenkin katsotaan alkavan fyysisten muutosten myötä puberteetista. Aaltonen, Ojanen, Vihunen ja Vilen jakavat nuoruuden kolmeen vaiheeseen: varhaisnuoruuteen (n. 11-14v.), keskinuoruuteen (n. 15-18v.) ja myöhäisnuoruuteen (n. 19-25v.). Nuoruuteen kuuluu henkilön fyysinen, sosiaalinen, kognitiivinen ja persoonallisuuden kehitys. Nuoren omat tavoitteet, haaveet, tarpeet, voimavarat ja yksilöhistoria kohtaavat ympäristön asettamat velvollisuudet, odotukset, toimintamahdollisuudet sekä tarjolla olevan tuen muodostaen kehityshaasteita. Ympäristöstä saatu palaute ja elämänkokemus muokkaavat nuorten näkemyksiä itsestään, ympäristöstä ja kehityshaasteista. Vastaamatta jääneet kehityshaasteet voivat näkyä henkilön elämässä myöhemmällä iällä. (Aaltonen ym. 2003, 18-20.)
Nuoren elinympäristö koostuu verkostoista. Nuori vaikuttaa ympäristöönsä ja verkoston eri osat toisiinsa vastavuoroisesti. (Aaltonen ym. 2003, 18-20.)
Nuoren elinympäristön osat Aaltosen, Ojasen, Vihusen ja Vilenin (2003) mukaan:
Makrosysteemi: Mikrosysteemi: Ekosysteemi: Mesosysteemi:
koulutuspalvelut perhe työympäristö kodin ja koulun
vuorovaikutussuhteet koulutusjärjestelmät kaverit vanhempien työ
asuntopolitiikka lähisukulaiset koulun organisaatiot lainsäädäntö koululuokka
sosiaalipalvelut harrastuspiiri terveyspalvelut
Laajan ja kulttuurisidonnaisen sosiaalisen ympäristön vuoksi kasvattajien on tärkeää keskustella nuoren kanssa ja huomioida tämän omat näkemykset. Nuoren yksilölliset tarpeet huomioimalla nuori kokee voivansa sitoutua paremmin kehityshaasteisiin. Kehityshaasteita ratkaisemalla nuori valmentaa itseään aikuisuutta varten sekä rakentaa omaa persoonallisuuttaan. Hän selviää paremmin erilaisissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa.
(Aaltonen ym. 2003, 22-23.)
Nuoruusiän identiteetin kehitystä on perinteisesti kuvattu kahdella mallilla. Eriksonin mukaan nuori vastaa yhteiskunnan haasteiden ja vaatimuksien muodostamiin kehityskriiseihin. Kriisien ratkaisu ja tehtyihin valintoihin sitoutuminen vaikuttavat nuoren aikuiselämän roolivalintoihin. Marcia on kehittänyt Eriksonin teoriaa eteenpäin. Hänen mukaansa identiteetin muodostuminen on kaksiosainen tapahtumasarja. Ensiksi nuori etsii ammatinvalintaan, maailmankuvaan ja sukupuolirooleihin liittyviä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Tämän jälkeen hän tekee päätöksiä vaihtoehtoihin liittyen ja sitoutuu niihin. Marcian mukaan on olemassa neljä erilaista identiteetin kehitystasoa, jotka määräytyvät sen mukaan kuinka laajalti nuori on pohtinut ja sitoutunut eri vaihtoehtoihin:
1. Hajautuneen identiteetin vaihe. Nuorella ei ole vielä kykyä sitoutua päätöksiin ja etsintävaiheen läpikäyminen on vielä edessä.
2. Ajautujat. Nuori on tehnyt ja sitoutunut tulevaisuuden valintoihinsa, mutta ei ole käynyt läpi etsintävaihetta. Valinnat on tehty mm. vanhempien esimerkin perusteella.
3. Nuori etsii aktiivisesti tulevaisuuden valintoja, eikä ole tehnyt vielä päätöksiä niihin liittyen, kutsutaan moratoriovaiheeksi.
4. Identiteetin saavuttaneet. Nuori on käynyt läpi etsintävaiheen ja saavuttanut identiteettinsä.
Marcian teoriaa on kritisoitu, koska se ei ota huomioon kuinka eri elämänalueet voivat painottua eri tavalla nuorten elämässä. Sosiaalisen ympäristön vaikutuksen tarkastelu kehityksen kannalta jää myös vähäiseksi. (Nurmi 1995, 262-263.)
Jan Erik Nurmi kuvaa nuoruutta kahden lomittaisen tapahtumaketjun avulla. Ensinnäkin nuori tekee valintoja ja ohjaa elämäänsä kehitysympäristön ja omien henkilökohtaisten ominaisuuksien puitteissa. Toiseksi tehdyt valinnat ja ratkaisut sekä toiminnasta saatu palaute vaikuttavat siihen millaisen käsityksen nuori luo itsestään. Tätä tapahtumaketjua kutsutaan oman elämän ohjaamiseksi. (Nurmi 1995, 263-265.)
Nuorella on elämäntilanteeseen liittyviä intressejä, mieltymyksiä ja motiiveja, jotka perustuvat aiempaan elämänkokemukseen. Näitä hän vertaa ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tyypillisesti toiveet ja tavoitteet liittyvät ikäkaudelle
ominaisiin kehitystehtäviin esimerkiksi koulutukseen, ammatinvalintaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Tavoitteet asetettuaan nuori tekee suunnitelman, kuinka saavuttaa ne. Ympäristö määrittää pitkälti mitkä tavoitteet ovat mahdollisia ja missä iässä. Esimerkiksi opiskelupaikoissa on tarkkaan määritetyt rajat, kuinka päästä opiskelemaan kyseiseen laitokseen. (Nurmi 1995, 265-266.)
Saadessaan palautetta omasta toiminnastaan nuori joutuu pohtimaan kuinka hänen alkuperäiset tavoitteet vastaavat saavutuksia ja toiveita. Ympäristön arviointi nuoren toiminnasta vaikuttaa tämän minäkuvan ja itsetunnon kehitykseen. Kulttuurissa vallitsevat arvot liittyen siihen mitä tietynikäisen henkilön tulisi saavuttaa vaikuttavat vanhemmilta ja ikätovereilta tulevaan palautteeseen. Muihin tutkijoihin viitaten Nurmi toteaa tyytyväisyyden, vähäisen masentuneisuuden ja hallinnantunteen olevan yhteydessä siihen, kuinka nuoret kokevat koulutukseen, työhön ja parisuhteeseen liittyvien kehitystavoitteiden ja toiveiden toteutuneen omassa elämässä elämässään. Arvioidessaan omaa menestystään ja käsitystä itsestään, nuori tarkastelee omia epäonnistumisiaan ja erityisesti niiden syitä.
Esimerkiksi huonon koetuloksen voidaan katsoa johtuvan joko omien kykyjen puutteesta tai vaikeasta kokeesta. Näillä kahdella tulkintatavalla on erilaiset vaikutukset nuoren minäkäsityksen kannalta. Ihmisillä on usein tapana tulkita asioita tavalla, joka suojaa myönteistä minäkäsitystä. Positiivisen minäkäsityksen ja identiteetin muodostumisen kannalta on tärkeää onnistumisen kokemukset. Epäonnistumiset ja kyvyttömyys käsitellä palautetta vaikuttavat negatiivisesti minäkuvaan sekä itsetuntoon. (Nurmi 1995, 262-266.)
Nuoren elämänkulun suunnittelu ei ole aina rationaalista ja tiedostamattomat sekä satunnaiset seikat vaikuttavat siihen. Usein nuoret eivät ole tietoisia perimmäisistä motiiveista sekä intresseistä, joiden pohjalta he asettavat tavoitteita. Valintoja ei välttämättä ole pohdittu tarkasti ja vanhempien, ikätovereiden sekä median mielipiteet vaikuttavat päätöksiin. Yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet rajoittavat nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä. Esimerkiksi koulutusvalinnoissa on tiukat sisäänpääsykiintiöt ja aiemmat päätökset sekä valinnat vaikuttavat myöhempiin jatkokoulutusmahdollisuuksiin.
Satunnaiset tapahtumat voivat vaikuttaa merkittävästi nuoren elämänkulkuun.
Onnettomuuksilla, vanhempien avioerolla tai työttömyydellä voi olla kauaskantoiset vaikutukset nuoren elämässä. (Nurmi 1995, 267.)
Suurimalla osalla nuorista elämä ohjaantuu ja kehittyy positiivisesti. Nuori asettaa itselleen tavoitteita, löytää niihin ratkaisut ja kokee onnistumisen elämyksiä sekä kyvykkyyden tunnetta vahvistaen itsetuntoaan. Epäonnistuessaan nuori muuttaa tavoitteitaan, miettii uusia keinoja saavuttaa tavoitteet ja suhtauttaa epäonnistumiset aiempiin onnistumisiin antamatta niiden vaikuttaa negatiivisesti minäkuvaansa. Positiivinen nuoruuden aikainen kehitys johtaa aikuisuuden roolien ongelmattomaan omaksumiseen ja myönteiseen käsitykseen itsestä. (Nurmi 1995, 269.)
Arviolta 10-20% nuorista ajautuu vaikeuksiin nuoruuden aikana. Epäonnistumiset koulussa johtavat kielteiseen minäkuvaan, eikä nuori usko omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiin.
Epäonnistumiset voivat johtua useista eri syistä, esimerkiksi oppimishäiriöistä tai kotioloista. Heikon itsetunnon ja huonon minäkuvan omaava nuori ei keskity haasteiden ratkaisemiseen vaan defensiivisiin toimintoihin. Nuori kehittää mielessään selityksiä huonolle menestykselle haluten säilyttää kasvonsa ikätovereiden parissa. Tämä voi johtaa huonoon koulumenestykseen, heikkoon itsetuntoon sekä masennukseen. Heikko itsetunto sekä perus- tai ammattikoulutuksen puute johtaa suurempiin ongelmiin myöhemmässä elämässä. Nuorella voi olla vaikeuksia työelämään sopeutumisessa tai hän saattaa jopa syrjäytyä yhteiskunnasta. Heikko menestys sosiaalisesti johtaa sosiaaliseen vetäytymiseen joka entisestään heikentää itsetuntoa ja lisää sosiaalista ahdistuneisuutta. Sosiaalinen vetäytyminen selittää yksinäisyyttä ja vertaisen kielteisiä asenteita nuorta kohtaan, jotka ovat yhteydessä masentuneisuuteen. (Nurmi 1995, 268.)
Sosialisaation myötä yksilö oppii täyttämään sosiaalisen ympäristönsä vaatimukset omaksumalla tarvittavat arvot, normit ja käyttäytymismallit. Sosiaalinen ympäristö koostuu erilaisista ryhmistä, esimerkiksi yhteiskunnasta, perheestä, koululuokasta sekä ystäväpiiristä. Kaikilla ryhmillä on omat sosiaaliset normit; kuinka ryhmän jäsenten odotetaan käyttäytyvän. Nuorilla on usein suuri halu tulla hyväksytyksi ja kuulua ryhmään.
Vertaispaineen vaikutuksesta nuori henkilö voi omaksua sosiaalisia normeja, jotka ovat hänen oman arvomaailmansa vastaisia. On myös mahdollista, että nuori mukautuu kuviteltuihin normeihin, jotka rajoittavat hänen käytöstään. Nuori voi esimerkiksi kuvitella kavereidensa arvostelevan tietynkaltaista pukeutumista. (Aaltonen ym. 2003, 85-87.)
Sekä yksilöllä että ryhmällä on toisiinsa kohdistuvia odotuksia, jotka vaikuttavat siihen millaiseksi vuorovaikutus muodostuu. Aho (1997, 156) on kuvaillut ryhmän ja yksilön välistä vuorovaikutusta kehämäisenä prosessina.
KUVIO 1. Vuorovaikutuksen kehäprosessi
Mallissa sosiaalista käyttäytymistapaa kuvataan ulottuvuuksilla hallitsevuus – hallitsemattomuus sekä aktiivisuus – passiivisuus. Käytöksen neljä päätyyppiä ovat harkitseva, mukautuva, aggressiivinen ja ahdistuva. Harkitseva käytös muodostuu
PASSIIVISUUS
ahdistuva
HALLITSE- MATTOMUUS
aggressiivinen
AKTIIVISUUS harkitseva
HALLITSE- VUUS
mukautuva
hallitsevasta aktiivisuudesta. Nuori osaa ottaa muut huomioon, hänellä on hyvä itsehallinta ja hän pyrkii konfliktien ratkaisemiseen sekä yhteistoimintaan muiden kanssa. Mukautuvasti käyttäytyvä nuori on hallitusti passiivinen. Hän välttelee konflikteja ja on rauhallinen, kärsivällinen, luotettava sekä taipuvainen sääntöihin sekä ryhmän vaatimuksiin.
Aggressiivinen käytös on aktiivista hallitsemattomuutta. Tällainen nuori ärsyyntyy helposti ja käyttäytyy aggressiivisesti konfliktitilanteissa. Heikko itsehallinta sekä passiivisuus määrittelevät ahdistunutta käytöstä. Heikko itsetunto, alistuminen sekä sosiaalisista tilanteista vetäytyminen on tyypillistä ahdistuneelle nuorelle. (Aaltonen ym. 2003, 88-89.)
Pulkkisen (1996) mukaan muita kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvät nuoret toimivat itsekeskeisesti mielijohteiden varassa jättäen kokonaistilanteen huomioimatta.
Aggressiivinen käytös lisää sosiaalisten yhteisöjen ulkopuolelle jäämisen riskiä ja ennakoi myöhempää rikollista käyttäytymistä sekä alkoholin ongelmakäyttöä. Pojilla ahdistuneisuus voi johtaa passiivisuuteen, sosiaaliseen vetäytymiseen ja yksinäisyyteen. Tytöillä ahdistuneisuus lisää ongelmakäytöksen riskiä.
Peruskoulun loppuessa useat nuoret alkavat miettiä omia tavoitteitaan ja tulevaisuuden suunnitelmia aikaisempaa syvällisemmin. Työelämä, koulutus ja mieleinen ammatti antavat merkitystä elämälle. Nuori haluaa kokea olevansa tarpeellinen ja osaavansa asioita.
(Aaltonen ym. 2003, 88-89.)
Puhuttaessa nuoren kehityksestä käytetään termiä identiteetti. Identiteetti on käytetty sana monilla eri tieteenaloilla, mutta nuoruuden identiteetin tapauksessa termi sisältää ainakin seksuaalisia, ammatillisia ja maailmankatsomuksellisia ideologioita. Voidaan sanoa, että identiteetti on oman yksilöllisyyden löytämistä. (Aaltonen ym. 2003, 74.) Identiteetti kehittyy nuoruudesta aikuisuuteen, vaikkakin on myös huomattu, että useilla yksilöillä identiteetti on hyvin pysyvä, eikä muutu pitkien ajanjaksojenkaan kuluessa. Nuoret, jotka ovat sitoutuneet vahvasti valitsemiinsa asioihin kokevat vähemmän neuroottisia oireita ja ovat avoimempia sekä yhteistyökykyisempiä. Yhtä lailla etnisen identiteetin vahvuus edistää henkistä hyvinvointia. Lämpimät perhesuhteet ovat hyväksi identiteetin kehittymiselle.
(Meeus 2011, 85-87.) Vertaisryhmät ovat oleellinen osa nuorten elämää. Ajanvietto tämän
ryhmän kanssa ei rajoitu pelkästään kouluun, vaan ryhmätoimintaa harrastetaan myös vapaa- aikana. Omaan vertaisryhmään yhdistetään positiivisia ominaisuuksia kuten hauskuus, rehellisyys ja ystävällisyys, kun taas muihin ryhmiin suhtaudutaan neutraalimmin ja usein ne nähdään epäystävällisinä tai tietämättöminä. Mitä suuremmissa määrin nuori tuntee kuuluvuuden tunnetta ryhmäänsä, sitä positiivisempana hän sen näkee. Ryhmän jäsenyydestä on pitkäaikaista hyötyä nuorelle. (Tarrant 2002.) Nuoren kapasiteetilla käsitellä konflikteja vertaissuhteessaan on merkitystä siihen, millaiset sosiaaliset suhteet hänellä on myöhemmin nuorena aikuisena. On myös todennäköistä, että heikko kyky säilyttää suhteet läheisiin ystäviinsä nuorena ennustaa sosiaalista eristäytymistä tulevaisuudessa. (Chango, Allen, Szwedo & Schad 2014, 694.)
1.3 Yhdeksäsluokkalaisten nivelvaihe
Nivelvaiheella tarkoitetaan siirtymää yhdeltä kouluasteelta toiselle, esim. alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta toiselle asteelle. Nivelvaiheet työllistävät useita ammattilaisia ja heidän välinen yhteistyö mahdollistaa sujuvan siirtymän kouluasteiden välillä. (Rinkinen 2012.) Siirtymä toisen asteen koulutukseen kouluvelvollisuuden päätyttyä edustaa suurta muutosta nuoren elämässä. Päätökseen tulevasta opiskelupaikasta vaikuttaa mm. toisen asteen koululaitosten erilaisuus, vanhempien neuvot ja näkemykset omista taidoista sekä identiteetistä. (Hegna 2014.)
Hegna (2014) tutki nuorten koulutuksellisia tavoitteita ja niiden muutoksia erilaisissa konteksteissa. Ensimmäinen vaihe sisälsi peruskoulun viimeisen luokan aikana tehtävän päätöksen siitä, minkä toisen asteen koulutuksen oppilas valitsee. Toisen vaiheen sisältö liittyi oppilaiden kokemuksiin valitsemastaan koulutusohjelmasta ensimmäisen ja toisen vuoden loppukuukausina. Tutkijan mukaan nämä prosessit olivat selkeässä yhteydessä oppilaiden korkeakoulutusta koskeviin tavoitteisiin. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Norjan peruskoulu kestää 10 vuotta ja sisältää opinto-ohjausta. Näitä tuloksia voidaan tämän perusteella ainakin jossain määrin soveltaa suomalaisiin nuoriin. Norjan koulutie muistuttaa pituudeltaan ja vaiheiltaan suomalaista koulujärjestelmää.
Ensimmäisestä vaiheesta nousi esiin se, miten miespuolisuus, etniseen vähemmistöön kuuluminen, yksilön heikko koulumenestys ja alhaisempi sosioekonominen tausta johtivat alhaisempiin koulutuksellisiin tavoitteisiin. Toisessa vaiheessa sosioekonominen tausta ja sukupuoli olivat vain vähäisesti yhteydessä oppilaan valintoihin. Sen sijaan alhaiset koulutukselliset tavoitteet liittyivät toiselle asteella puhtaasti siihen, kuinka paljon oppilas näkee vaivaa koulunkäynnin eteen. (Hegna 2014, 605-606.)
Selkein tulos on se, että nuoret, jotka laskevat koulutuksellisia tavoitteitaan toisella asteella, eivät näe vaivaa kotitehtäviensä tekemiseen ja saavat jatkuvasti heikompia arvosanoja oppiaineistaan. Tämä on havaittavissa riippumatta siitä missä opinto-ohjelmassa oppilas on tai siitä mitä sukupuolta hän edustaa ja millaiset hänen taustansa ovat. Toisen asteen koulutusta valitessaan, nuoren päätökseen vaikuttaa se millaisena hän kokee omat resurssinsa opiskelijana sekä hänen sukupuolensa ja taustansa. (Hegna 2014, 608.)
Johnson, Jones ja Cheng (2014) tutkivat nuorten ja väkivallan yhteyttä heidän koulutuksellisiin valintoihinsa. He saivat selville, että väkivalta vaikuttaa negatiivisesti nuoren valmiuteen siirtyä työuralle. Yllättävää oli, ettei päihteiden käytöllä ollut merkittävää vaikutusta tähän valmiuteen. Heikko akateeminen suoriutuminen oli kuitenkin yhteydessä sekä väkivaltaan että päihteiden käyttöön. Nuorten väkivaltaa selittää ehkä se, että väkivaltaisilla alueilla asuminen vääristää heidän ajatteluaan tulevaisuudesta ja ammatinvalinnasta. Väkivaltainen käytös viestii siitä, että nuorella on elämässään paljon riskitekijöitä tai vaihtoehtoisesti hyvin vähän suojaavia tekijöitä. Mitä korkeampaa nuoren akateeminen suoriutuminen oli, sitä epätodennäköisempää on, että hänen elämäänsä sisältyisi väkivaltaa tai päihteitä.
Nivelvaihe toiselle koulutusasteelle siirryttäessä on haasteellinen nuorelle hänen lähtökohdistaan riippumatta. Välittävistä perheistä tulevat lapset sekä sosiaalitoimen huollon alla olevat nuoret kohtaavat aivan samat kysymykset tässä elämänvaiheessa. Tämän vaiheen haasteet ja ongelmat ovat kuitenkin helpommin siedettävissä, jos heikoista oloista tulevalla nuorella on luottavainen ja turvallinen suhde jonkun aikuisen kanssa. Olisi tärkeää tiedostaa,
että nuori saisi ylimääräistä tukea nivelvaiheissa ja tämän tuen tulisi olla saatavilla sen verran aikaisessa vaiheessa, että mahdollinen kriisitilanne voidaan välttää. (Fitzpatrick 2015.)
Tyypillisimmät huolenaiheet nuorilla uuteen oppilaitokseen siirtyessä voi jakaa kolmeen osa-alueeseen: Huoli akateemisista tekijöistä, uusista opettajista, haastavista kotitehtävistä sekä kurssien sisällöistä. Toinen huolenaihe on uudet menettelytavat, millaiset ovat koulutilat ja miten kykenee organisoimaan oman toimintansa useiden eri kurssien ja opettajien välillä. Esimerkiksi uudessa koulussa eksyminen huoletti oppilaita. Kolmantena on sosiaaliset huolet, millaisia ovat uudet luokkatoverit ja miten heidän kanssaan tulee toimeen, saako uusia ystäviä ja millaiset sosiaaliset odotukset uudessa opinahjossa ovat.
(Uvaas & McKevitt 2013, 70.)
Tutkimusten mukaan kaikki nämä haasteet uudessa koulussa johtavat usein akateemisen suoriutumisen heikkenemiseen ja saattaa kestää jopa kokonaisen vuoden, että oppilas saavuttaa aiemman tasonsa. Oppilaat, jotka ilmoittavat kärsivänsä useista stressin aiheuttajista, kokivat yleensä suuremman pudotuksen myös arvosanoissa. Vaikka oppilas olisi pärjännyt perusasteella hyvin, toiselle asteelle siirtyminen voi aiheuttaa lisääntyvää ahdistusta, yksinäisyyttä sekä heikompaa akateemista suoriutumista. (Uvaas & McKevitt 2013, 70.)
Oppilaat kokivat suurempaa osallisuuden tunnetta kouluunsa, harrastivat enemmän koulun järjestämää vapaa-ajan toimintaa ja saivat parempia arvosanoja ennen siirtymäänsä seuraavalle koulutusasteelle. Lisäksi oppilaat kokivat enemmän huolia ja ahdistusta ennen siirtymäänsä. Oppilaita huoletti erityisesti vanhempien opiskelijoiden ja uusien opettajien kohtaaminen. Toisella asteelle päästyään huolenaiheet ja ahdistus kuitenkin hälvenivät.
Toisella asteella ollessaan huolenaiheet painottuvat akateemisiin tekijöihin. Voidaan siis nähdä, että siirtymää edeltävä odotus aiheuttaa enemmän huolta kuin varsinaisesti uudessa koulussa koetaan. Luokkatoverit ja muut oppilaat antoivat parhaiten tukea uuteen kouluun sopeutuessa. (Uvaas & McKevitt 2013, 74-75.)
Yleisesti voidaan todeta, että ympäristö toiseen asteen kouluissa on erilainen kuin perusasteella. Voi olla, että toisen asteen oppilaitos on paljon suurempi ja lähestymistapa opettamiseen ja oppimiseen voi olla hyvinkin erilainen edelliseen kouluun verrattuna. Tästä seuraakin se, että uusille oppilaille on vaikeaa tuntea yhteyttä uuteen ympäristöönsä.
Onnistuneeseen koulusiirtymään liittyy useita tekijöitä. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on kuuluvuuden tunne uuteen kouluun, millä on todistettu olevan suora yhteys myös akateemiseen menestykseen. Muut tekijät liittyvät siihen rooliin, minkä opettajat ottavat oppilaan kuuluvuuden tunteen parantamiseksi ja millä tavoin koulutusjärjestelmän rakenteet sitä edistävät. (Roybal, Thornton & Usinger 2014, 475.)
Oppilaat, jotka kokevat olevansa hyväksyttyjä koulussa pitävät koulutusta tärkeämpänä monella eri tasolla. Samaan aikaan oppilaat, jotka kokevat itsensä ulkopuolisiksi, kokevat koulunkäynnin vähemmän merkityksellisenä. Opettajat, jotka välittävät oppilaistaan ovat muiden tekijöiden lomassa kriittisiä uuteen kouluun sopeutumisen kannalta. Tämä korostuu Amerikkalaisessa koulutusjärjestelmässä, jossa siirrytään keskikoulusta (middle school) oppilasmäärältään suuriin lukiota vastaaviin oppilaitokseen (high school). (Roybal et al.
2014, 484.)
Vanhempien rooli näkyy tutkitusti siinä, millaista tukea he antavat nuorelle. Jos nuoren vanhemmilla on korkeammat odotukset arvosanoista, omaa nuori yhtä lailla korkeamman keskiarvon. Jos nuori saa vanhemmiltaan tukea, saivat he myös opettajiltaan enemmän huolenpitoa. (Chen & Gregory 2009.)
Vaikkakin siirtymä ei välttämättä tuota hankaluuksia kaikille nuorille, saattaa sillä olla loppuelämän kannalta pysyviä seurauksia. Yleistäen yksilöt, joiden siirtymät ovat helppoja ovat edullisessa asemassa heihin nähden, joille siirtymät tuottavat vaikeuksia. Jos siirtymää saattelee sosiaalisen ympäristön tuki ja rohkaisu, ennustaa se onnistunutta siirtymää uudelle koulutusasteelle. (Benner 2011, 324-325.)
2 TUTKIMUSKYSYMYS JA MENETELMÄ
Tässä luvussa esittelemme tutkimuksemme teoreettisen viitekehyksen, tutkimusmetodin, tutkimusasetelman sekä tutkimuskysymyksen. Metodologiseksi taustaksi olemme valinneet fenomenografisen tutkimusotteen ja tutkimusmenetelmänä on yhtä lailla fenomenografinen analyysi, jonka avulla suoritamme aineiston analysoinnin.
2.1 Tutkimusongelmat ja tutkimuskysymykset
Tutkimuksemme tavoitteena on saada selville ja vertailla yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden käsityksiä syrjäytymisestä. Nuorilta saatava hiljainen tieto voi paljastaa tutkijoille ennestään näkymättömiä syrjäytymisen ilmiöitä koulumaailmassa. Tämän tiedon pohjalta voidaan kohdistaa tukea sekä interventiota entistä tehokkaammin syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Tutkimuskysymykset:
1. Kuinka yhdeksännen luokan oppilaat käsitteellistävät termin syrjäytyminen?
2.Miten yhdeksännen luokan oppilaiden mielestä syrjäytyminen ilmenee koulumaailmassa?
Käsitteellistämisellä tarkoitamme sitä, millaisen kuvan nuori muodostaa sanasta
”syrjäytyminen” ja tämä kääntyy kysymyslomakkeessa yksinkertaiseen kysymykseen
”Mitä syrjäytyminen tarkoittaa”.
2.2 Fenomenografinen tutkimus
Etymologisestä näkökulmasta termi fenomenografia voidaan jäljittää kreikan kieleen. Sanat phaino’menon ja graphein, joista ensimmäinen tarkoittaa ilmiötä ja toinen piirtämistä tai kuvaamista muodostavat fenomenografian eli vapaasti suomennettuna ilmiön kuvaamisen.
(Aikio 1994.) Akateemisen tutkimuksen näkökulmasta fenomenografia on laadullinen tutkimustapa, jonka avulla pyritään selvittämään ihmisten käsityksiä ja niiden eroavaisuuksia tutkittavasta aiheesta. Aineistona käytetään kirjallista materiaalia mm.
haastatteluita, kirjoitelmia, piirroksia tai kyselyitä. Tutkimuksen kannalta oleellista on kysymyksen asettelun avoimuus, koska tavoitteena on kuvailla, analysoida ja ymmärtää käsityksiä sekä vertailla niiden keskinäisiä suhteita. (Huusko & Paloniemi 2006, 163-164.)
Fenomenografisessa tutkimuksessa tulee ilmi ensimmäisen ja toisen asteen näkökulmat.
Ensimmäisen asteen näkökulmalla tarkoitetaan sitä, että tutkija itse näkee jonkin ilmiön tai asian omien kokemustensa kautta. Tutkija kuvaa objektia siten, kuten se yleisesti ilmenee.
Toiseen asteen näkökulmassa keskitytään ihmisten käsityksiin ilmiöistä, ja tämän kautta tehtyihin päätelmiin maailmasta. Tutkittava ilmiö kuvaillaan toisten ihmisten yksilöllisten kokemusten ja kuvausten perusteella. (Niikko 2003, 24; Marton 1981, 178.) Tutkimuksemme tapauksessa ensimmäiselle näkökulmalla viitataan teoriaan ja empiiriseen tietoon, jonka tutkijat ovat ilmiöstä, tässä tapauksessa syrjäytymisestä, hankkineet. Toinen näkökulma on luonnollisesti se, millaisen kuvan vastaajat luovat ilmiöstä.
