H a n s-P eter S ch u ltz M u seo v ira sto
10 000 vuotta asutusta Saarijärvellä
Syksyllä 1995 päättyi kolmivuotinen työvoimaministeriön rahoittama kaiva- usprojekti, jonka tavoitteena oli selvit
tää tunnettujen kivikautisten asuinpaik
kojen rakenteita ja kokoja sekä kartoit
taa uusia muinaisjäännöksiä. Projektin painopisteet olivat Summasjärven luo
teisosa ja Pyhäjärven lounaisranta, jot
ka ovat runsaslöytöisimmät alueet Saa
rijärvellä. Alussa suunniteltiin myös Kalmarinselän asuinpaikkojen tutkimis
ta, työ jäi kuitenkin ajanpuutteen vuok
si tekemättä.
Aikaisemmin on vuosittain esitelty osia kaivaustuloksista (’Voudinniemen kaivaukset’, Saarijärven Joulu 1993; ja
’Uutta tietoa pyyntikuopista’, Saarijär
ven Joulu 1994). Tänä vuonna kaivet
tiin viidessä kohteessa: Summassaarel- la Saarenpään rautakautisella asuinpai
kalla, yksi kivikauden kylän vieressä olevista kuoppaliesistä, Rusavierron/
Karjalaispirtin kivikautisella asuinpai
kalla, Harjun pyyntikuopparyhmää ja Mäkelänlammen eteläpuolista pyynti
kuopparyhmää. Varsinkin Rusavierron kivikautisesta asuinpaikkaryhmästä saa
tiin mielenkiintoisia tuloksia, jotka va
laisevat seudun vanhinta asutusta. Nyt projektin päättyessä onkin syytä arvi
oida Saarijärven asutushistoriaa uusien löytöjen valossa. A. Äyräpään Voudin- niemen kaivauksen v. 1934 ja V. Luhon Summassaaren Moilasen asuinpaikan kaivausten (1948, 49 ja 1958) jälkeen oli jo tiedossa, että Saarijärvellä on ol
lut vanhaa kivikautista asutusta, mutta tarkemmat ajoitukset puuttuivat. Asuin
paikat, jotka sijaitsevat muinaisella ran
taterassilla, voidaan rannansiirtymiskro- nologian avulla ajoittaa nykyään n.
±150 vuoden tarkkuudella. Arkeologi
sessa kirjallisuudessa iät annetaan ylei
sesti radiohiili vuosina, jotka poikkeavat huomattavasti kalenterivuosista. Esim.
radiohiili-ikä 9000 vuotta BP (ennen ny
kyhetkeä) on korjattuna eli kalibroitu
na n. 10030 vuotta eli n. 8030 e.Kr. Täs
sä artikkelissa käytetään kalenterivuo
sia (radiohiili-iät suluissa).
M annerjään vetäytymisen jälkeen suurin osa Saarijärveä oli Yoldianme- ren peitossa. Yoldiameren rannat löyty
vät n. 160 m:n korkeudelta. Nopean maankohoamisen seurauksena veden
pinta laski n. 10 m sadassa vuodessa.
Seuraava itämerenvaihe, Ancylusvaihe, alkoi n. 8550 e.Kr. (9500 BP), rannat olivat silloin n. 140 m:n korkeudella.
Vedenpinta laski edelleen nopeasti, ja n. 8050-7800 e.Kr. (9000-8800 BP) monet pienet järvet (mm. Lumperoiset, Pyhäjärvi ja Saarijärvi) kuroutuivat Ancylusjärvestä. Samaan aikaan syntyi Muinais-Päijänne, johon kuului myös Summasjärvi. Vasta n. 4900 e.Kr (6000 BP), kun Muinais-Päijänne sai uuden lasku-uoman Heinolan harjun läpi Ky
mijokeen, Summasjärvi kuroutui itse
44
Vanhempi mesoliittinen asutus n. 8000-6800 e.Kr.
näiseksi järveksi.
Keski-Suomen vanhimpia kivikauti
sia asuinpaikkoja sijaitsee Saarijärven luoteispuolella: Kannonkosken Vuori- pelto. Karstulan Tervakorpi ja Pylkön
mäen Tervaranta, näissä asuttiin n.
8300-8200 e.Kr. (n. 9200 BP), jolloin Keski-Suomen korkeimmat alueet muo
dostivat ison saaren Ancylusjärveen.
Sata vuotta myöhemmin asutettiin en
simmäinen paikka Saarijärvellä, Kalma
rin Eerola. Paikat löydettiin arkeologi
sen inventoinnin yhteydessä, eikä niis
sä ole tehty kaivauksia. Siksi emme tie
dä vielä paljon mitään sen ajan esineis
töstä. Vanhimmat tutkitut asuinpaikat sijaitsevat Summasjärven luoteisosassa, Voudinniemellä ja Summassaarella.
Voudinniemen no:t 5-7 (kartta 1-4) sekä Summassaaren Rusavierron no:t 1 ja 2 (5,6) sijaitsevat Ancylusterassilla (116 m mpy), joka syntyi n. 8000 e.Kr. (8950
BP). Vain hieman nuorempi on Moila
sen I ylemmällä terassilla sijaitseva asuinpaikka (7) (114 m mpy). Näillä paikoilla on kuitenkin asuttu vielä pal
jon myöhemminkin, kampakeraamisella ajalla ja pronssikaudella, vain Moilanen 1 ja Rusavierto 2 näyttävät olevan "puh
taita” asuinpaikkoja. Rusavierto 2:sta löytyi runsaan kvartsiaineiston lisäksi alkeellisia kiviesineitä (kirves, taittaja 2 kourutalttaa) ja runsaasti luuesineiden katkelmia. Vaikka Summasjärvi kuului vieläAncylusjärven vesistöön, se oli yli 100 km:n pitkän kapean lahden peru
kassa, jonka suu sijaitsi Pihtiputaalla.
Siksi paikat voidaan jo luokitella sisä
maan asuinpaikoiksi. Jätefauna (analyy
si P. Ukkonen, Helsingin yliopisto), joka on tyypillistä koivumetsävyöhykkeelle, koostuu etupäässä pienistä nisäkkäistä (majava ja jänis). Yllättävää on koiran- luiden runsaus. Koiraa esiintyy muilla
varhaismesoliittisilla asuinpaikoilla, ja se todistaa, että jo Suomen ensimmäi
set asukkaat toivat koiria mukanaan.
Rusavierron luut ovat keskikokoisesta koirasta; Heinolasta löydetty reenjalas, joka on suunnilleen samanikäinen kuin Summassaaren vanhimmat asuinpaikat, antaa syytä olettaa, että kyseessä on re
kikoira. Kalastus oli ehkä metsästystä tärkeämpi elinkeino.
Suurin osa määritetyistä kaloista on särkikaloja (todennäköisesti lahna), ja se viittaa verkkokalastukseen.
Seuraavasta asutusvaiheesta (7900- 6800 e.Kr./8800-8000 BP) tunnetaan neljä asuinpaikkaa: Vöudinniemi 4 (8), Voudinlahti Natri (9), Rusavierto 3 ja Moilasen 1 alempi terassi (10-11). Ne sijaitsivat Muinais-Päijänteen rannalla (112, 5-113, 5 m mpy). Kahdesta pai
kasta, Moilasesta ja Natrista, on löydetty vanhemman Suomusjärven kulttuurin esineitä, koristeltu pallonuija ja yht. 6 liuskekeihäänkärkeä. Siihen aikaan koi
vuvyöhyke oli väistynyt pohjoiseen ja metsä oli mäntyvaltaista. Uuden metsä
tyypin mukana tuli myös elilainen fau
na: luuaineistossa on majavan ohella runsaasti hirviä, joka oli tärkein lihan lähde, lisäksi on löydetty karhun ja ke
tun luita. Kalastus säilyi ennallaan, tär
keimmät lajit olivat lahna ja hauki.
Myöhäismesoliittinen kausi eli nuo
rempi Suomusjärven vaihe ajoitetaan jaksolle n. 6800-5200 e.Kr. (8000-6300 BP). Tuolle ajalle tyypillinen esine on viistoteräinen kvartsinuolenkärki, ja sen esiintymisen perusteella määriteltiin Summasjärven m yöhäism esoliittiset asuinpaikat. Vedenpinnan muutoksista mesoliittisen kauden jälkeen meillä ei ole paljon tietoa. Päijänteen maksimi- vaihe n. 4900 e.Kr. (6000 BP) ulottui 110 m:iin saakka ja alin Summasjärven pinta oli jossain vaiheessa n. 107 m:llä.
Järven raju tulviminen välillä 500-700 j.Kr. tuhosi kaikki vanhat rantamuodos- telmat ja muinaisjäännökset 111,5 m:n alapuolelta. Myöhäismesoliittisia asuin
paikkoja tunnetaan kymmenen: Voudin- niemi 2 (kartta 2; 12), Rusavierto 4 (13), Haikanniemi N (14), ja Summassaaren Eteläranta 1-7 (eli Moilasen alempi te
rassi ja Rantaloma; 15-21). Asuinpaik
kojen sijainnista huomaa nyt selvän muutoksen, Päijänteen-ja Summasjär
ven vaiheessa asutus keskittyi eteläran
noille; sen sijaan vanhimmat asuinpai
kat Ancylusvaiheessa olivat harjun län
si- tai luoteispuolella. Harju toimi suo
jana itäkaakosta, silloista merenlahtea pitkin puhaltavaa tuulta vastaan. Hai- kanniemen N asuinpaikalta löytyi Saa
rijärven vanhin säilynyt asumuksen pohja, 9 x 5 m laaja soikea kodanpohja, jonka keskellä oli n. neliömetrin kokoi
nen kivetty tulisija. Rannan puolella oli 45
Nuorem pi m esoliittinen asutus n. 6 8 8 0 - 5200 e.Kr.
0,5 m korkea, U-muotoinen hiekkaval- li. Paikkaa ei ole kaivettu. Mesoliittiku- min loppupuolella ilmasto lämpeni sel
västi (Atlanttinen kausi) ja jätefauna monipuolistui. Hirvi oli edelleen tärkein riistaeläin, sen sijaan majavaa pyydet
tiin selvästi vähemmän kuin ennen. Tur
kiseläinten merkitys kas voi, ketun lisäk
si pyydystettiin näätää. Myös metsäka
nalintujen merkitys kasvoi; Voudinnie- meltä ja Summassaarelta on löydetty mm. metson ja teeren luita. Yksi hylje- löytö Voudinniemi 7:stä kuuluu toden
näköisesti samalle ajanjaksolle, ja sen perusteella Muinais-Päijänteellä olisi ollut oma hyljekantansa.
Saviastioiden käyttö alkoi Keski- Suomessa muutama vuosisata ennen Muinais-Päijänteen maksimivaihetta.
Saarijärvellä voidaan erottaa kolme nuo
remman kivikauden (neoliittikumin) vaihetta: Varhais-ja tyypillinen kampa- keramiikka (n. 5200-3500 e.Kr./6300- 4800 BP) sekä Pöljän keramiikka (n.
3400-1700 e.Kr./4500-3500 BP). Kam- pakeraamiset jaksot on jaettu tyylin pe
rusteella alajaksoihin (Varhaiskampake- ramiikka = II: 1 ja 11:2, tyypillinen kam- pakeramiikka = II: 1 ja 11:2). Tällä het
kellä tunnetaan 7 asuinpaikkaa: Sum- massaaren Rusavierto 4 (1:1) (kartta 3;22), Voudinniemi 6 (23) sekä Maja- niemi (1:2) (24), Pyhäjärven Jänissaari (25) ja Multapakanniemi (26) sekä Vou
dinniemi 7 (27) (11:1); Voudinniemi 7:ssä esiintyy myös tyyliä 11:2 (28).
Pyhäjärvelle asutus levisi ilmeisesti vasta tyypillisen kampakeramiikan al
kuvaiheessa. Summasjärvellä asutus näyttää vähentyneen, kampakeraamisia asuinpaikkoja on löytynyt vain neljä.
Toisaalta tämä voi johtua siitä, että suu
rin osa asuinpaikoista sijaitsi järven tulvarajan alapuolella ja ovat näin tu
houtuneet. Majaniemellä (109 m mpy) on havaittu n. 50 cm paksu tulvahiek- kakerros asuinpaikan päällä. Pöljänke- raamiset asuinpaikat sijaitsevat taas kor
keammalla, joko harjun päällä (Haikan- niemi (32), Voudinniemi 2 (29) tai kor
kean törmän yläpuolella (Rusavierto 4 (30), Eteläranta 1 (31)). Rusavierto 4:stä löytyi asumuksen pohja, joka rakenteen perusteella kuuluu pöljän vaiheeseen, vaikka siitä löytyi myös varhaista kam- pakeramiikkaajamyöhäismesoliittinen nuolenkärki. Kyseessä on suorakulmai
nen, rinteeseen kaivettu rakennuksen pohja, jonka mitat ovat 13 x 6,5 m. Se on siis suurimpia Suomesta tunnettuja kivikautisia asumuksia. Syksyllä 1995 kaivettiin vain pieni koeoja poikittais- suunnassa asumuksen pohjaa nähden ja siksi emme vielä tiedä paljon rakenteis
ta. Rinteen puolelta löydettiin jäännök
siä puurakenteista, mahdollisesti hirsistä ja asumuksen sisäpuolelta löydettiin neljän tulisijan jäännökset.
Kampakeraamisella ja pöljänkeraa- misella ajalla elinkeinoissa ei tapahtu
nut muutoksia myöhäismesoliittiseen aikaan verrattuna. Jätefauna on saman
tyyppistä. Tulkintaa vaikeuttaa kuiten
kin se seikka, että asuinpaikat ovat si
jainneet usein päällekkäin ja luuaineis- to on melko varmasti sekoittunut. On myös mahdotonta sanoa, onko Sum- masjärven kuroutuminen Muinais-Päi- jänteestä kampakeraamisella ajalla vai
kuttanut asutukseen.
Pronssikautisesta ja rautakautisesta asutuksesta on erittäin vähän tietoa.
Useiden kivikautisten asuinpaikkojen kaivausten yhteydessä on löydetty myös ns. varhaismetallikautista keramiikkaa (n. 1500-0 e.Kr.), joka voidaan jakaa kahteen ryhmään: Sarsan-Tomitsan ke-
Pronssi ja rautakautinen asutus n. 1500 e.K r-1200 j.Kr.
ramiikkaa (Pyhäjärven Jänissaari (33) ja Multapakanniemi (34), Voudinniemi 4 (35)) ja varhaismetallikautista asbes- tikeramiikkaa (Jänissaari ja Multapa
kanniemi). Luukonsaaren keramiikka (n. 500 e.K r- 300 j.K r) on löydetty Summassaaren Saarenpään tilalta (37).
Varsinainen asuinpaikka ei ole siellä säi
lynyt, vaan löytömateriaali on sekun- daarisesti kerrostunut tulvasedimenttien väliin. Rautakautista keramiikkaa on löydetty kolmesta paikasta: (Jänissaari (33), Sum m assaan Oksanen (36) ja Kantoniemi (38). Ainoastaan Kantonie- mellä on suoritettu laajempia kaivauk
sia (T. Sepänmaa 1988, E. Linturi ja E.
Muurimäki 1994), joiden yhteydessä löydettiin kiinteitä rakenteita. Kaivaus- tuloksia ei kuitenkaan ole vielä julkais
tu. Radiohiiliajoituksen perusteella paikka oli käytössä 1000-luvulla j.Kr.
Myös rautakautiset irtolöydöt viittaavat siihen, että kiinteä asutus levisi Saari
järvelle 1000- 1100-luvuilla j.Kr. Nämä asukkaat tulivat todennäköisesti Hä
meestä. 1500-luvun asiakirjojen perus
teella tiedetään, että nykyisen Saarijär
ven alueella sijaitsevat Sääksmäen, Saa
rioisten ja Janakkalan miesten eräaluei
ta. Eräomistukset syntyivät ilmeisesti jo myöhäisellä rautakaudella. Kiinteän asutuksen muodostuminen ei kuiten
kaan tarkoittanut sitä, että Saarijärvelle olisi perustettu taloja. Tärkeille eräalu
eille perustettiin eräasemia ympärivuo
tiseen käyttöön. Irtolöytöinä talteensaa- dut korut todistavat hämäläisnaisten oleskelleen Saarijärvellä rautakauden lopussa, minkä perusteella voidaan olet
taa, että eräasemia asuttivat kokonaiset perheet.
N eoliittinen asutus n. 5200-1700 e.Kr.
46
