ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos
DYNAAMISEN PORTFOLION SUOJAUSLASKENTA IFRS- STANDARDEISSA – KOMMENTTIKIRJEANALYYSI
MAKROSUOJAUKSEN TUTKIMUSPROJEKTISTA
Pro gradu -tutkielma
Tilintarkastuksen maisteriohjelma, laskenta- toimen ja yritysoikeuden opintolinja
Ville Kukkonen (186624) 18.3.2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos
Tilintarkastuksen maisteriohjelma, laskentatoimen ja yritysoikeuden opintolinja
KUKKONEN VILLE: Dynaamisen portfolion suojauslaskenta IFRS-standardeissa – kommenttikir- jeanalyysi makrosuojauksen tutkimusprojektista. Hedge accounting for a dynamic portfolio in IFRS – A comment letter analysis of the research project for macro hedging
Pro gradu -tutkielma, 115 sivua ja 2 liitettä (7 sivua) Tutkielman ohjaaja: Erkki Kontkanen
Maaliskuu 2018
Avainsanat: Suojauslaskenta, makrosuojaus, rahoitusinstrumentit, IFRS-standardit
Suojauslaskenta on yksi IFRS-standardien rahoitusinstrumenttien sääntelyn kritisoiduimpia osa-alu- eita. Suojauslaskennan sääntely on koettu monimutkaiseksi, ja yritykset ovat todenneet sen rajoitta- van johdannaisten käyttöä riskienhallinnassa. Kritiikin seurauksena rahoitusinstrumenttien sääntelyä uudistettiin vuoden 2018 alusta alkaen, kun IFRS 9 korvasi aiemman standardin IAS 39:n. Tämän lisäksi meneillään on tutkimusprojekti makrosuojauslaskennan uudistamiseksi, josta ensimmäinen keskustelupaperi julkaistiin vuonna 2014.
Tutkimuksen kohteena oli International Accounting Standards Boardin laatima makrosuojauslasken- taa käsittelevä ensimmäinen keskustelupaperi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä eroja si- dosryhmien välillä oli suhtautumisessa makrosuojauslaskennan uudistusehdotukseen. Tutkimuksen avulla pyrittiin lisäämään ymmärrystä eri sidosryhmien suhtautumisesta rahoitusinstrumenttien vaih- toehtoisiin tilinpäätösraportointitapoihin.
Tutkimuksen aineistona olivat eri sidosryhmien keskustelupaperin vastaukseksi lähettämät komment- tikirjeet. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä, jossa kommenttikirjeiden avoimet vas- taukset luokiteltiin vastauskategorioihin tilastollista analyysiä varten. Tulosten analysoinnissa käy- tettiin logistista regressioanalyysiä, jonka avulla tarkasteltiin, miten vastaukset erosivat vastaajaryh- mien välillä.
Tutkimuksen keskeisin havainto oli, että valtaosa vastaajista koki, että ehdotettu uudistus edellyttäisi taseelle kirjattujen rahoitusinstrumenttien arvostamista käypään arvoon. Tilinpäätöksen laatijat, eri- tyisesti pankit, eivät kannattaneet ehdotusta, koska sen nähtiin edellyttävän aiempaa laajempaa rahoi- tusinstrumenttien käyvän arvon raportointia. Ehdotus sai suhteellisesti enemmän kannatusta tilinpää- töksen käyttäjiltä kuin laatijoilta, mikä mahdollisesti viittaa siihen, että tilinpäätöksen käyttäjät koke- vat laajemman käyvän arvon raportoinnin antavan hyödyllistä informaatiota. Tuloksia ei voi kuiten- kaan yleistää varauksetta, koska vastaajaryhmistä ainoastaan kirjanpidon asiantuntijat kannattivat eh- dotusta tilastollisesti merkitsevästi todennäköisemmin kuin pankit. Suhtautuminen ehdotettuun me- netelmään oli ylipäänsäkin hyvin ristiriitaista, ja sen kannatus sekä vastausten perustelut vaihtelivat paljon niin vastaajaryhmien välillä kuin sisälläkin.
Sisällys
1 JOHDANTO ... 5
1.1 Johdatus aiheeseen ... 5
1.2 Tutkimuksen tavoitteet ... 7
1.3 Aineisto ja menetelmä ... 7
1.4 Tutkimuksen rakenne ... 8
2 IFRS-STANDARDIEN LAADINTA JA SIDOSRYHMIEN OSALLISTUMINEN STANDARDIEN KEHITTÄMISEEN ... 9
2.1 IFRS-standardien laatimisprosessi ... 9
2.2 Sidosryhmien osallistuminen tilinpäätösstandardien kehittämiseen ... 10
2.2.1 Demokratian taloudellinen teoria ... 11
2.2.2 Positiivinen laskentatoimen teoria ... 12
3 JOHDANNAISTEN KÄYTTÖÄ JA SUOJAUSLASKENTAA KÄSITTELEVIÄ TUTKIMUKSIA ... 13
3.1 Johdannaiset ja riskienhallinta ... 13
3.1.1 Johdannaisinstrumentit ja -markkinat ... 13
3.1.2 Riskienhallinta ja suojaaminen ... 14
3.2 Johdannaisten tilinpäätöskäsittely ... 16
3.3 Suojauslaskenta ... 17
4 SUOJAUSLASKENTA IFRS 9:N MUKAAN ... 21
4.1 Suojauslaskennan tavoite ... 21
4.2 Suojauskohteet ... 21
4.3 Suojausinstrumentit ... 23
4.4 Suojauslaskennan soveltamisedellytykset ... 23
4.5 Suojaussuhteet ... 25
4.6 Suojaussuhteen tasapainottaminen ja suojauslaskennan lopettaminen ... 27
4.7 Korkoriskin portfoliosuojaus ... 27
5 MAKROSUOJAUSLASKENTA ... 29
5.1 Projektin vaiheet ja nykyisten standardien ongelmat ... 29
5.2 Ehdotettu uudistus ... 30
5.2.1 Portfolion uudelleenarvostus ... 30
5.2.2 Suojattava portfolio ... 33
5.2.3 Soveltamisala ... 37
5.2.4 Esittämistapa ja liitetietovaatimukset ... 39
5.2.5 Muut erityispiirteet ... 42
6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 44
6.1 Tutkimuskohteen rajaus ja hypoteesien määrittäminen ... 44
6.1.1 Tutkimuksen kohde ... 44
6.1.2 Tutkimushypoteesit ... 46
6.2 Tutkimusmenetelmä ... 53
6.2.1 Sisällönanalyysin yleiset periaatteet ... 53
6.2.2 Aineiston luokittelu ... 54
6.2.3 Logistinen regressioanalyysi ... 58
7 TULOKSET JA ANALYYSI... 67
7.1 Portfolion uudelleenarvostus ... 67
7.2 Soveltamisala ... 81
7.3 Soveltamisen pakollisuus tai vapaaehtoisuus ... 92
8 YHTEENVETO ... 100
8.1 Johtopäätökset ... 100
8.2 Tutkimuksen rajoitteet ... 102
8.3 Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ... 105
LÄHTEET ... 107
LIITTEET ... 116
1 JOHDANTO
1.1 Johdatus aiheeseen
Rahoitusinstrumenttien tilinpäätöskäsittely on ollut kiistanalainen aihe niin tilinpäätösstandardien laadinnan kuin akateemisen keskustelunkin yhteydessä viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana.
Keskeisimmät kysymykset ovat liittyneet ennen kaikkea siihen, missä määrin rahoitusinstrumentit pitäisi arvostaa käypään arvoon ja miten riskienhallinnassa käytetyt suojausinstrumentit pitäisi käsi- tellä. Marran (2016) mukaan käyvän arvon raportoinnin tarve on lähtöisin globaalin talouden kasva- vista informaatiovaatimuksista ja sen merkityksen tilinpäätösraportoinnissa voidaan odottaa kasva- van tulevaisuudessa. Tilinpäätösstandardien laatijat ovatkin viime vuosina lisänneet käyvän arvon raportointia standardiuudistusten myötä (Whittington 2008). Suojaavien johdannaisten raportointi- vaatimukset on puolestaan koettu työläiksi ja monimutkaisiksi, ja osa yrityksistä on todennut säänte- lyn jopa niin rajoittavaksi, että se vaikuttaa niiden riskienhallintaan (Lins ym. 2011; Glaum & Klöcker 2011; Beisland & Fredstad 2013). Kansainvälisten tilinpäätösstandardien osalta aihe on ajankohtai- nen, sillä 1.1.2018 jälkeen alkavilla tilikausilla astuu voimaan uusi rahoitusinstrumentteja käsittelevä standardi IFRS 9, joka tuo muutoksia muun muassa rahoitusinstrumenttien luokitteluun, arvostami- seen ja suojauslaskentaan. Tämän lisäksi meneillään on tutkimusprojekti makrosuojauslaskennan uu- distamiseksi, jonka ensimmäinen keskustelupaperi julkaistiin vuonna 2014.
Kansainväliset tilinpäätösstandardit (International Financial Reporting Standards, jäljempänä IFRS- standardit) ovat maailmanlaajuisesti käytetty tilinpäätösraportointia ohjaava normisto, jota soveltavat listayhtiöt ja rahoituslaitokset tätä nykyä yhteensä 126 maassa. Standardien soveltaminen on pakol- lista listayhtiöiden konsernitilinpäätöksissä mm. Euroopan talousalueen maissa, Kanadassa, Austra- liassa, Brasiliassa, Etelä-Afrikassa ja Etelä-Koreassa. (IFRS Foundation a. 2017, www-sivut) Kan- sainvälisiä tilinpäätösstandardeja on julkaistu vuodesta 1975 asti. Alkuperäisten IAS-standardien (In- ternational Accounting Standards) kehittämisestä vastasi International Accounting Standards Com- mittee (IASC), jonka perustivat yhdeksän maan tilintarkastusyhdistykset vuonna 1973. Vuonna 2000 organisaatiouudistuksen myötä IASC:n korvasi IFRS Foundation, jonka laatimia standardeja kutsu- taan IFRS-standardeiksi. (Haaramo ym. 2012, 1)
Euroopan Unionissa IFRS-standardien soveltamisvelvollisuus on määritetty IAS-asetuksessa (EY N:o 1606/2002), jossa velvoitettiin jäsenvaltioiden listautuneet yritykset laatimaan konsernitilinpää- töksensä vuodesta 2005 alkaen IAS-standardien mukaisesti. Ennen IFRS-standardien käyttöön ottoa EU:ssa eräiden standardien hyväksymisestä syntyi merkittävä poliittinen kiista. Yksi kiistellyimmistä
IFRS-standardeista oli vuonna 1998 julkaistu rahoitusinstrumentteja koskeva IAS 39. Standardin kes- keisimmät kritiikin kohteet olivat rahoitusinstrumenttien arvostus käypään arvoon sekä makrosuo- jauslaskenta. (Brackney & Witmer 2005) IFRS-standardien laadinnasta vuodesta 2000 alkaen vas- tannut International Accounting Standards Board (IASB) joutuikin tekemään standardiin useita muu- toksia Euroopan komission painostuksen vuoksi ennen IFRS-standardien lopullista hyväksyntää EU:ssa vuonna 2005. IASB joutui suostumaan EU:n vaatimiin myönnytyksiin jälleen vuonna 2008, kun finanssikriisin seurauksena osakemarkkinat romahtivat, mutta pankit halusivat välttää tappioiden kirjaamista sijoituksiaan. Euroopan komission painostuksen taustalla olikin erityisesti ranskalaisten pankkien voimakas lobbaus sääntelyn muuttamiseksi näiden omien etujen mukaisesti. Tapaa, jolla normaali standardinasettamisprosessi ohitettiin poliittisen painostuksen seurauksena, sekä IASB:in kyvyttömyyttä vastustaa EU:n painostusta kritisoitiin voimakkaasti erityisesti Yhdysvalloissa. (No- bes & Parker 2012, 253–256)
Kritiikin seurauksena IASB ryhtyi uudistamaan rahoitusinstrumenttien sääntelyä ja ensimmäinen osa uudesta IFRS 9 Rahoitusinstrumentit -standardista julkaistiin vuonna 2009. IAS 39:ää oli kritisoitu monimutkaiseksi sekä vaikeaksi ymmärtää, tulkita ja soveltaa. IASB:in tavoitteena olikin kehittää yksinkertaisempi ja selkeisiin periaatteisiin perustuva rahoitusinstrumenttien kokonaisvaltainen ra- portointinormisto. IFRS 9 oli alun perin tarkoitus julkaista kokonaisuudessaan yhdellä kertaa, mutta eri osapuolten pyynnöstä prosessi päädyttiin jakamaan vaiheisiin ja standardi julkaistiin kolmessa osassa vuosina 2009–2014. Lopullinen version IFRS 9:stä julkaistiin heinäkuussa 2014 ja se korvaa aiemman IAS 39:n 1.1.2018 jälkeen alkavilla tilikausilla. (IFRS 9 A323)
Makrosuojauslaskentaa kehitettiin aluksi myös osana IFRS 9:n yleisen suojauslaskennan uudistuksia, mutta se eriytettiin omaksi projektikseen, ettei IFRS 9:n julkaisu viivästyisi. Huhtikuussa 2014 IASB julkaisi makrosuojauslaskentaa käsittelevän ensimmäisen keskustelupaperin (englanniksi discussion paper, jäljempänä DP) nimeltä Accounting for Dynamic Risk Management: a Portfolio Revaluation Approach to Macro Hedging, jossa pyrittiin löytämään ratkaisuja nykyisiin suojauslaskennan rajoit- teisiin erityisesti portfoliosuojauksiin liittyen (DP IN9). DP oli IFRS-standardien laatimisperiaattei- den mukaisesti avoin julkiselle kommentoinnille ja kiinnostuneet tahot saivat ottaa kantaa uudistus- ehdotukseen kommenttikirjeillä. DP:in ristiriitaisen vastaanoton vuoksi IASB päätti kuitenkin olla julkaisematta aiheesta standardiluonnosta. Makrosuojauslaskenta jatkuu siis tutkimusprojektina vielä vuonna 2018. (IFRS Foundation b. 2017., www-sivut)
1.2 Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimus käsitteli makrosuojauslaskennan tutkimusprojektia, jonka tarkoituksena on uudistaa ris- kienhallinnassa käytettyjen rahoitusinstrumenttien tilinpäätössääntelyä IFRS-standardeissa. Tutki- muksessa pyrittiin selvittämään, miten kommenttikirjeiden lähettäjät suhtautuivat DP:issa ehdotet- tuun makrosuojauslaskennan uudistukseen. Analyysi jakautui kahteen osaa. Ensin tarkasteltiin, miten eri vastaajaryhmät suhtautuivat uudistusehdotukseen, ja tämän jälkeen selvitettiin, mitä perusteluita he käyttivät vastauksissaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä eroja vastaajaryhmien välillä oli uudistusehdotuksen kannatuksessa ja vastausten perusteluissa. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään vastaus näihin ongelmiin:
Mitä eroja suhtautumisessa makrosuojauslaskennan uudistukseen oli vastaajaryhmien välillä?
Mitä eroja vastausten perusteluissa oli vastaajaryhmien välillä?
Tutkimuksen laajempana tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, miten eri sidosryhmät suhtautuvat rahoitusinstrumenttien vaihtoehtoisiin esittämistapoihin ja mitkä ovat keskeisiä aihealueita, ongelmia ja näkökulmia liittyen riskienhallinnassa käytettyjen rahoitusinstrumenttien tilinpäätössääntelyyn.
Tutkimuksessa pyrittiin siten yksittäisen kyselyn vastausten kautta samaan yleistettävää tietoa siitä, minkälaisia tavoitteita eri sidosryhmillä on rahoitusinstrumenttien tilinpäätösraportointiin liittyen.
1.3 Aineisto ja menetelmä
Tutkimuksen aineistona olivat DP:issa esitetyn kyselyn vastaukseksi lähetetyt kommenttikirjeet. Tut- kimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä, joka jakautui kahteen osa-alueeseen. Ensin tehtiin sisällön erittely, jossa kommenttikirjeiden vastaukset luokiteltiin systemaattisesti vastauskategorioi- hin sen perusteella, miten vastaaja suhtautui DP:in uudistusehdotukseen ja mitä perusteluita tämä käytti vastauksessaan. Aineiston luokittelun lähestymistapana oli teoriasidonnainen sisällönanalyysi (Eskola 2001). Vastausten luokittelussa käytetyt kategoriat perustuivat osittain aiempaan tutkimuk- seen sekä IFRS-standardien käsitteelliseen viitekehykseen ja osittain aineiston analysoinnin perus- teella havaittuihin teemoihin. Sisällön erittelyn jälkeen tuloksia analysoitiin tilastollisilla menetel- millä. Vastaajaryhmien välisiä eroja kannatuksessa ja vastausten perusteluissa testattiin logistisilla regressioanalyyseillä, joiden avulla arvioitiin vastausjakaumien erojen todennäköisyyksiä vastaaja- ryhmien välillä.
1.4 Tutkimuksen rakenne
Luvussa 2 käsitellään IFRS-standardien laatimisprosessia sekä sidosryhmien osallistumista tilinpää- tösstandardien kehittämiseen. Luvussa 3 tehdään katsaus johdannaisten tilinpäätössääntelyä ja suo- jauslaskentaa käsittelevään kirjallisuuteen. Luvussa 4 käydään läpi IFRS-standardien keskeinen suo- jauslaskentaa koskeva sääntely. Standardeista käsitellään ainoastaan IFRS 9, koska se astuu voimaan 1.1.2018 alkaen korvaten samalla IAS 39:n ja on siten voimassa olevaa normistoa tutkimuksen teke- misen hetkellä. Myös makrosuojauslaskennan mahdolliset uudistukset tulevat koskettamaan IFRS 9:ää, joten se on tutkimuksen kannalta olennainen standardi. Luvussa 5 käydään läpi DP:issa esitetyn makrosuojauslaskennan uudistusehdotuksen keskeiset osa-alueet. Luvussa 6 rajataan tutkimuksen kohde, määritetään tutkimushypoteesit ja esitellään tutkimusmenetelmä. Luvussa 7 analysoidaan tut- kimuksen tulokset, ja luvussa 8 kootaan yhteen havainnot ja esitetään johtopäätökset.
2 IFRS-STANDARDIEN LAADINTA JA SIDOSRYHMIEN OSALLISTUMINEN STANDARDIEN KEHITTÄMISEEN
2.1 IFRS-standardien laatimisprosessi
IFRS-standardien kehitystyöstä vastaa yksityisoikeudellinen elin, IFRS Foundation, jonka tavoit- teena on kehittää korkealaatuisia, ymmärrettäviä, täytäntöönpanokelpoisia ja kansainvälisesti hyväk- syttyjä tilinpäätösstandardeja. IFRS Foundationin kolmitasoiseen hallintorakenteeseen kuuluu itse- näinen standardeja säätävä elin, IASB, sekä tämän osana toimiva kansainvälisten tilinpäätöskysymys- ten tulkinnasta vastaava International Financial Reporting Interpretations Committee (IFRIC). IASB vastaa IFRS-standardien laadinnasta, kun taas IFRIC julkaisee standardien soveltamista koskevia tul- kintoja, jotka ovat standardien ohella osa IFRS-normistoa. IASB:ia valvoo IFRS Foundation Trus- tees, joka puolestaan vastaa toiminnastaan eri maiden pääomamarkkinoita valvovista elimistä koos- tuvalle IFRS Foundation Monitoring Boardille. (IFRS Foundation c. 2017, www-sivut)
IFRS-standardien laadinta- ja käyttöönottoprosessi on monivaiheinen ja standardien kehittäminen esivalmisteluista julkaisuun asti kestää tyypillisesti useita vuosia. Standardien laadinnassa noudate- taan IFRS Foundationin Due Process Handbookia (IFRS Foundation d. 2017, www-sivut), joka si- sältää säännöt ja ohjeet IASB:in ja IFRIC:n toiminnalle. IFRS-standardien laatimisprosessissa pyri- tään avoimuuteen ja sidosryhmien aktiiviseen osallistamiseen. IASB:in kokoukset ovat avoimia ylei- sölle, ja sidosryhmät voivat osallistua standardien kehittämisprosessiin lähettämällä kommenttikir- jeitä IASB:in julkaisemia DP:eita ja standardiluonnoksia (engl. exposure draft, jäljempänä ED) kos- kien. Kommenttikirjeet julkaistaan IFRS Foundationin internetsivuilla. (IFRS Foundation c. 2017, www-sivut)
IFRS-standardien kehitysprosessi jakautuu neljään vaiheeseen. Agenda konsultaatiossa IASB mää- rittää IFRS-standardien keskeisimmät kehitysalueet ja laatii projektisuunnitelman. IASB tekee vähin- tään viiden vuoden välein kattavan julkisen konsultaation työohjelmastaan. Useimmat projektit alka- vat tutkimusohjelmalla, jonka on tarkoituksena selvittää tilinpäätösraportoinnin ongelmakohtia ja tun- nistaa mahdollisia ratkaisuja niihin. Usein IASB laatii DP:in havaittuihin ongelmakohtiin liittyen ja pyytää siihen julkista kommentointia kommenttikirjeillä. DP sisältää kuvauksen ongelmasta, alusta- van tiivistelmän suunnitellusta standardista ja sen vaikutuksista sekä osallistumiskutsun, jossa pyy- detään lähettämään kommenttikirjeitä DP:ia koskien. DP:in julkaiseminen ei ole pakollista, mutta se tehdään yleensä aina osana standardin kehitysprosessia. (IFRS Foundation c. 2017. www-sivut)
Standardin asettamisohjelma alkaa, kun IASB päättää laatia uuden standardin tai muuttaa voimassa olevaa standardia tutkimuksessa ja konsultaatiossa tunnistettujen tarpeiden perusteella. Standardieh- dotus julkaistaan aluksi ED:in muodossa, johon pyydetään julkista konsultaatiota kommenttikirjeillä.
Kommenttikirjeiden vastausten perusteella IASB tekee tarvittavat muutokset uuteen tai voimassa ole- vaan standardiin, minkä jälkeen se julkaisee lopullisen standardin. IASB:in vastuulle kuuluu myös standardien ylläpito-ohjelma, jonka tarkoituksena on seurata standardien käyttöönottoa ja sovelta- mista ja tunnistaa mahdollisia ongelmia tai muutostarpeita. Seurannan perusteella IFRIC voi myös päättää laatia IFRIC-tulkinnan standardiin liittyen. (IFRS Foundation c. 2017., www-sivut)
2.2 Sidosryhmien osallistuminen tilinpäätösstandardien kehittämiseen
Tilinpäätösstandardien laadinta on prosessi, johon vaikuttavat laskentateknisten kysymysten lisäksi eri sidosryhmien poliittiset ja taloudellisena motiivit ja siihen osallistumista voidaankin pitää yhtenä lobbauksen muotona (Holder ym. 2013). Tilinpäätösraportointiin liittyy merkittäviä taloudellisia in- tressejä, minkä vuoksi standardien laatijan on usein mahdotonta kehittää ratkaisuja, jotka eivät olisi kiistanalaisia ja perustuisivat pelkästään teknisten seikkojen arviointiin. Tilinpäätössääntelyä koskeva päätöksenteko edellyttääkin usein valintaa eri ryhmien intressien välillä ja sitä voidaan pitää luon- teeltaan poliittisena. Tämä herättääkin kysymyksen siitä, miten standardinasettaja reagoi eri intressi- ryhmien vaatimuksiin ja miten päätöksenteon valta jakautuu näiden ryhmien välillä. (McLeay ym.
2000) Laskentatoimen tutkijat ovatkin nähneet yhdeksi tilinpäätösstandardien kehittämisen ongel- maksi poliittisen lobbaamisen (Königsgruber 2010).
Eri sidosryhmien mahdollisimman laaja osallistuminen tilinpäätösstandardien kehittämiseen on tär- keää niin standardien kuin niiden laatijaorganisaatioidenkin legitimiteetin kannalta (Larson 2002).
Sidosryhmillä onkin useita erilaisia keinoja osallistua tilinpäätösstandardien kehittämiseen. Yksi kes- keisimpiä ja eniten tutkittuja vaikuttamiskeinoja on kommenttikirjeiden lähettäminen vastaukseksi standardinasettajan keskustelupapereihin, standardiluonnoksiin tai muihin kommenttipyyntöihin.
(Holder ym. 2013) Kommenttikirjeiden lisäksi erityisesti yritykset käyttävät monia muita lobbaus- keinoja, kuten yksityisiä tapaamisia standardinasettajan henkilöstön kanssa. Yritysten, jotka osallis- tuvat standardiuudistusten kommentoimiseen kommenttikirjeillä, on myös havaittu käyttävän saman- aikaisesti muita lobbauskeinoja enemmän kuin yritysten, jotka eivät osallistu julkiseen kommentoin- tiin. (Georgiou 2004)
Tilinpäätöksiä laativat yritykset ovat perinteisesti osallistuneet ja pyrkineet vaikuttamaan huomatta- vasti enemmän tilinpäätösstandardien kehittämiseen kuin tilinpäätöksen käyttäjät, kuten sijoitusalan yritykset ja yksityishenkilöt (Tandy & Wilburn 1992; Weetman ym. 1996; Georgiou 2010). Kenny
ja Larson (1993) osoittavat, että tilinpäätösstandardeja lobbaavat tyypillisesti suuret yritykset, jotka vastustavat yleensä kaikkia muutoksia nykyiseen sääntelyyn. Lisäksi he toteavat, että yritysten etu- järjestöt pyrkivät lobbaamaan jäsentensä puolesta ja edustavat jäsenistönsä enemmistön kantaa. Jo- rissen ym. (2012) tutkivat eri sidosryhmien osallistumista IASB:in standardinlaatimisprosessiin vuo- sina 2002–2006 ja havaitsivat, että tilinpäätöksen laatijat olivat aktiivisimpia ja laskenta-asiantuntijat sekä standardinasettajat seuraavaksi aktiivisimpia kommentoijia tilinpäätösstandardien uudistuksiin.
Kommentointiin osallistuneet yritykset olivat tyypillisesti suuria ja kannattavia yrityksiä. Jorissen ym. (2012) havaitsivat, että yritykset, laskenta-asiantuntijat ja standardinasettajat kommentoivat eni- ten uudistuksia, joilla oli vaikutusta kirjaus- ja arvostussääntöihin, kun taas tilinpäätöksen käyttäjät sekä arvopaperimarkkinatoimijat ja -viranomaiset kommentoivat eniten liitetietoja koskevia uudis- tuksia. Laskenta-asiantuntijat, standardinasettajat ja tilinpäätöksen käyttäjät osallistuivat standardien kehittämiseen yleensä jo prosessin alkuvaiheessa, kun taas yritykset kommentoivat uudistuksia vasta myöhemmässä vaiheessa. (Jorissen ym. 2012)
2.2.1 Demokratian taloudellinen teoria
Laskentatoimen kirjallisuudessa demokratian taloudellista teoriaa (engl. economic theory of democ- racy) on käytetty tutkittaessa sidosryhmien taloudellisia motiiveja osallistua tilinpäätösstandardien laatimiseen. Tutkimuksissa päätös osallistua tilinpäätösstandardien laatimiseen on rinnastettu päätök- seen äänestää demokraattisissa vaaleissa. (Durocher ym. 2007) Sutton (1984) toteaa, että osapuoli osallistuu standardin lobbaamiseen, jos osallistumisen mahdolliset hyödyt suhteutettuna todennäköi- syyteen, että osallistumisella on vaikutusta lopputulokseen, ylittävät osallistumisen kustannukset.
Tästä seuraa, että standardien laatimiseen osallistuvat käytännössä ne, joille uudistusten taloudelliset vaikutukset ovat suurimmat (Sutton 1984).
Suttonin (1984) mukaan tilinpäätöksen laatija hyötyy yleensä käyttäjää enemmän siitä, että saa var- mistettua itselleen mieluisan tilinpäätösraportoinnin vaihtoehdon. Hänen mukaansa tämä johtuu siitä, että tilinpäätöksen laatijat ovat yleensä käyttäjiä varakkaampia ja heidän tulonlähteensä ovat vähem- män hajautettuja, jolloin he ovat alttiimpia standardien muutosten taloudellisille vaikutuksille. Tilin- päätöksen laatijoiden taloudelliset intressit ovat yleensä myös homogeenisempiä kuin tilinpäätöksen käyttäjien. (Sutton 1984) Näkemystä tukevat Schalowin (1995) havainnot, joiden mukaan yritykset osallistuivat standardin laatimiseen eniten silloin, kun uudistuksella oletettiin olevan merkittäviä ta- loudellisia vaikutuksia. Osapuolet, jotka eivät osallistuneet, mainitsivat syiksi mm. sen, että he kan- nattivat uudistusta tai kokivat että osallistuminen olisi liian kallista tai että sillä ei olisi vaikutusta lopputulokseen (Schalow 1995).
2.2.2 Positiivinen laskentatoimen teoria
Positiivinen laskentatoimen teoria (engl. positive accounting theory) käsittelee syitä, joiden perus- teella yritykset valitsevat uusia laskentamenetelmiä tai päättävät lobata uusien tilinpäätösstandardien laatimista. Positiivisen laskentatoimen teorian kehittivät Watts ja Zimmerman (1978). Heidän mu- kaansa teorian tarkoituksena on selittää yrityksen johdon käyttäytymistä näiden tehdessä valintoja tilinpäätösraportointiin liittyen. Teorian mukaan yrityksen johto pyrkii valitsemaan sellaisia lasken- takäytäntöjä, jotka maksimoivat heidän oman taloudellisen etunsa. Näin ollen yritysjohdon suhtautu- misen standardiuudistukseen ajatellaan riippuvan uudistuksen taloudellisista hyödyistä johdolle.
(Watts ja Zimmerman 1978) Tilinpäätösraportoinnin taloudelliset vaikutukset riippuvat yrityskohtai- sista tekijöistä, kuten yrityksen koosta, velkaantuneisuusasteesta ja johdon omistusosuudesta (Du- rocher ym. 2007).
Wattsin ja Zimmermanin (1978) mukaan yrityksen johdon kannuste lobata tilinpäätösstandardin muutosta riippuu standardin potentiaalisesta vaikutuksesta yrityksen tuleviin kassavirtoihin. Tilin- päätöksen luvut voivat vaikuttaa yrityksen kassavirtoihin mm. poliittisten kustannusten sekä sopi- mus-, velka- tai informaation tuottamiskustannusten kautta. Poliittisia kustannuksia ovat esimerkiksi verot ja sääntelykustannukset, kun taas sopimuskustannuksilla tarkoitetaan mm. yritykset tuloksesta riippuvaa johdon palkitsemista. (Watts & Zimmerman 1978) Yritysten lobbaamista käsittelevissä tut- kimuksissa onkin havaittu, että tilinpäätösstandardin mahdollinen negatiivinen vaikutus yrityksen kassavirtoihin tai tulokseen vaikuttaa merkittävästi yritysten osallistumiseen standardin laatimispro- sessiin. (Francis 1987; MacArthur 1996; Schalow 1995; Ang ym. 2000; Hill ym. 2002; Georgiou &
Roberts 2004).
3 JOHDANNAISTEN KÄYTTÖÄ JA SUOJAUSLASKENTAA KÄSITTELEVIÄ TUTKIMUKSIA
3.1 Johdannaiset ja riskienhallinta
3.1.1 Johdannaisinstrumentit ja -markkinat
Johdannainen on sopimus, jonka osapuolet sopivat jonkin kohde-etuuden kaupan toteuttamisesta tiet- tynä tulevana ajankohtana. Johdannaisen kohde-etuutena voi olla esimerkiksi arvopaperi, valuutta, indeksi, korko tai hyödyke. Standardoidut johdannaiset voivat olla julkisen kaupankäynnin kohteena johdannaispörsseissä, minkä lisäksi johdannaissopimuksia voidaan tehdä suoraan vastapuolten väli- sinä niin sanottuina over the counter (OTC) -sopimuksina. Johdannaisia voidaan käyttää voiton ta- voittelussa tai riskienhallinnassa, jota kutsutaan myös suojaukseksi. Johdannaiset voidaan jakaa pää- tyypiltään termiinityyppisiin ja optiotyyppisiin johdannaisiin. (Tikka ym. 2014, 284–269)
Suurin osa maailman johdannaiskaupasta käydään vastapuolten välisillä OTC-johdannaisilla. Pörssi- noteerattujen johdannaisten markkinat ovat kuitenkin myös merkittävät. Bank for International Sett- lementsin (BIS) neljännesvuosittaisen maailmanlaajuisen selvityksen mukaan pörssinoteerattujen korkofutuurien ja -optioiden avoin nimellisarvo oli joulukuussa 2016 67 biljoonaa Yhdysvaltain dol- laria ($) ja keskimääräinen päivittäinen vaihto 7 $ biljoonaa. Kaikkien avointen OTC-johdannaisten nimellisarvo oli joulukuussa 2016 483 $ biljoonaa ja bruttomarkkina-arvo 15 $ biljoonaa. (BIS 2017, www-sivut) Taulukossa 1 on BIS:in selvityksen pohjalta koottu yhteenveto maailman johdannais- markkinoiden arvosta. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että koko maailman arvioitu bruttokansan- tuote vuonna 2016 oli 75,5 $ biljoonaa (The World Bank 2017, www-sivut), johon nähden pelkästään avointen OTC-johdannaisten nimellisarvo oli yli viisinkertainen.
Taulukko 1. Johdannaismarkkinat (BIS)
Yritysten johdannaisten käyttö on yleistynyt huomattavasti viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana maailmanlaajuisesti. Vuosina 2001 ja 2002 toteutetussa kansainvälisessä muita kuin rahoitusalan yri- tyksiä koskevassa tutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolet (60 %) yrityksistä käytti johdannaisia. Ylei- simpiä johdannaisia olivat valuuttajohdannaiset, joita käytti 44% yrityksistä. Korkojohdannaisia käytti 33 % ja hyödykejohdannaiset 10 % yrityksistä. Tutkimuksen otos kattoi 79 % muiden kuin rahoitusalan yritysten markkina-arvosta ja 60,3 % kaikkien maailman yritysten markkina-arvosta.
(Bartram ym. 2003) International Swaps and Derivatives Associationin (ISDA) vuonna 2009 tekemän selvityksen mukaan 94 % Fortune Global 500 listauksen mukaisista maailman suurimmista yrityk- sistä käytti johdannaisia. (ISDA 2009)
3.1.2 Riskienhallinta ja suojaaminen
Yritys voi vähentää altistumistaan rahoitusriskeille asettamalla riskipositioiden kanssa vastakkaisia positioita johdannaisinstrumenttien avulla (Glaum & Klöcker 2011). Rahoitusteorian mukaan kuiten- kin transaktiot, jotka toteutetaan pelkästään tarkoituksena vähentää riskejä eivät tuota lisäarvoa te- hokkailla markkinoilla (Brealey ym. 2014, 659–660). Modigliani ja Miller (1958) osoittavat, että yri- tyksen rahoitustavalla ei ole merkitystä yrityksen omistajalle, koska tämä voi muuttaa omistuksena velkaisuusastetta itse. Tämä paradigma voidaan laajentaa koskemaan myös riskienhallintaa ja esittää,
Pörssinoteeratut johdannaiset Miljardia USD
Kohde-etuus Avoin nimellisarvo Keskimääräinen päivävaihto
Avoin nimellisarvo Keskimääräinen päivävaihto
Korko 63 097 5 728 66 898 6 535
Valuutta 366 122 347 119
Yhteensä 63 463 5 850 67 245 6 654
OTC-johdannaiset
Miljardia USD
Kohde-etuus Avoin nimellisarvo Markkina-arvo Avoin nimellisarvo Markkina-arvo
Korko 384 025 10 148 368 356 9 992
Valuutta 70 446 2 579 68 598 2 988
Osake 7 141 495 6 140 472
Hyödyke 1 320 297 1 350 163
Luottoriski 12 294 421 10 015 297
Muu 17 481 550 28 442 1 072
Yhteensä 492 707 14 492 482 900 14 986
Lähde: BIS Statistical Bulletin, June 2017, s. 221-237
2016 2015
2015 2016
ettei yrityksen omistajan kannalta ole merkitystä, suojaako yritys hintariskejä, joille se altistuu liike- toiminnassaan, vai ei, koska tehokkailla markkinoilla yrityksen omistajat voivat suojautua itse näiltä riskeiltä (Smith & Stulz 1985; Froot ym. 1993; Haushalter 2000).
Rahoitusteoria olettaa, että suojaaminen ei itsessään lisää yrityksen arvoa, vaan suojauksen hyödyt syntyvät markkinoiden epätäydellisyyksien, kuten verojen, agenttikustannusten ja taloudellisten vai- keuksien välttämisen kautta (Adam & Fernando 2006). Empiirisissä tutkimuksissa johdannaisten käytön riskienhallinnassa onkin osoitettu lisäävän yrityksen arvoa (Allyannis & Weston 2001; Carter ym. 2006; Bartram ym. 2009; Iatridis 2012). Suojaamalla johdannaisten avulla yritys voi vähentää taloudellisten vaikeuksien kustannuksia (Smith & Stulz 1985), suunnitella paremmin investointeja ja niiden rahoitusta (Froot ym. 1993), hyödyntää velkarahoituksen veroetua (Graham & Rogers 2002) ja pienentää tuloveron määrää (Graham & Smith 1999). Suojauksella voidaan myös tavoitella infor- maation epäsymmetrian vähentämistä yrityksen ja sen sidosryhmien välillä sekä kilpailuedun paran- tamista tuotteiden hinnoittelussa (Brown 2001).
Noccon ja Stultsin (2006) mukaan riskienhallinta luo lisäarvoa siten, että se auttaa yrityksen johtoa määrittämään ja hallitsemaan yrityksen riskien ja tuottojen tasapainoa, ja siten edesauttaa yrityksen pääsyä pääomamarkkinoille ja muihin resursseihin, joiden avulla se voi toteuttaa strategiaansa ja lii- ketoimintasuunnitelmaansa. Vastoin teoreettista oletusta Adam ja Fernando (2006) esittävät, että joh- dannaisten käyttäminen suojauksessa voi luoda yrityksen omistajalle lisäarvoa, joka ei synny pelkäs- tään markkinoiden epätäydellisyyksien välttämisen kautta. 92 kultakaivosyritystä kattavassa tutki- muksessa havaittiin, että johdannaisten synnyttämä kassavirta oli keskimäärin merkittävästi positii- vinen ilman, että johdannaisten aiheuttama riski olisi kasvanut samassa suhteessa (Adam & Fernando 2006).
Haushalter (2000) havaitsi öljy- ja kaasualan yrityksiä koskevassa tutkimuksessaan, että johdannaisia suojaustarkoituksessa käyttivät eniten ne yritykset, joilla oli korkea velkaantumisaste sekä alhainen osinko ja ne, joilta puuttui luottoluokitus. Hänen mukaansa tämä voi kertoa siitä, että nämä yritykset pyrkivät suojausohjelmansa avulla parantamaan mahdollisuuksiaan saada velkarahoitusta ja vähen- tämään taloudellisia vaikeuksia. Tufano (1996) arvioi, että yrityksen johdon riskinottohalukkuudella voi myös olla vaikutusta johdannaisten käyttöön riskienhallinnassa. Hän havaitsi kultakaivosyrityksiä koskevassa tutkimuksessa, että kullan hintariskin suojaus oli yleisempää yrityksissä, joissa johdolla oli merkittävä henkilökohtainen osakeomistus, kun taas suojaus oli vähäisempää yrityksissä, joissa johdolla oli paljon yrityksen osakkeisiin oikeuttavia optioita.
3.2 Johdannaisten tilinpäätöskäsittely
IFRS-standardien pääsäännön mukaan johdannaisinstrumentit arvostetaan tilinpäätöksessä käypään arvoon tulosvaikutteisesti (IAS 39.46–47; IFRS 9.4.1.4–4.2.1). Vaatimus raportoida johdannaiset käypään arvoon perustuu olettamukseen, että johdannaissopimukset voivat sisältää olennaisia riskejä ja velvoitteita, jotka eivät käy ilmi niiden hankintamenosta, koska johdannaisilla ei tyypillisesti ole lainkaan hankintamenoa tai se on hyvin pieni (Zhang 2009). Tilinpäätösstandardien asettajien kanta onkin ollut, että johdannaisten arvostus käypään arvoon tuo johdannaisiin sisältyvät riskit paremmin näkyväksi sijoittajille kuin arvostus hankintamenoon (Kanodia ym. 2000).
Barth ja Landsman (2010) uskovat, että IFRS ja US GAAP -standardien mukainen vaatimus esittää johdannaisten käypä arvo on merkittävästi parantanut tilinpäätösten informatiivisuutta, koska aiem- pien standardien aikana sijoittajien oli mahdotonta arvioida yritysten johdannaispositioiden arvoa.
Tätä näkemystä tukevat Ahmedin ym. (2006) havainnot, joiden mukaan johdannaisten käyvän arvon raportointi on tehnyt johdannaisten käytön läpinäkyväksi tilinpäätöksissä. Melumad ym. (1999) li- säävät, että käypään arvoon raportointi voi kannustaa yrityksiä varovaiseen riskienhallintaan, kun taas johdannaisten esittämättä jättäminen voi johtaa epäoptimaalisiin suojauksiin. Barth ja Landsman (2010) huomauttavat kuitenkin, että vaikka käypä arvo onkin paras yksittäinen määre kuvastamaan johdannaisten arvoa, ei se yksinään riitä tarjoamaan sijoittajille kaikkea tarvittavaa tietoa johdannais- positioiden arvosta ja niihin sisältyvistä riskeistä.
Toisaalta osa tutkijoista on havainnut, että johdannaisten raportointi käypään arvoon voi vääristää yrityksen riskienhallintaa ja johtaa taloudellisesti epäoptimaalisiin suojausstrategioihin (Jorgensen 1997; Sapra 2002; Sapra & Shin 2008). Yrityksen johdolla saattaa olla kannuste jättää julkaisematta tietoa riskienhallinnan vaikutuksesta yrityksen tulokseen, koska tämä parantaisi tuloksen informatii- visuutta ja auttaisi omistajia paremmin arvioimaan johdon laatua. Tästä seuraa, että johdannais- ja suojauspositioiden raportointi saattaa vääristää yritysten riskienhallintaa tai johtaa jopa suojauksen välttelemiseen. Raportointivaatimusten puuttuessa johto saattaakin suojata suuremman osan yrityk- sen riskeistä. (DeMarzo & Duffie 1995) Lins ym. (2011) toteuttaman 36 maata kattavan kyselytutki- muksen mukaan merkittävä osa (42 %) yrityksistä toi ilmi, että vaatimuksella raportoida johdannaiset käypään arvoon on ollut merkittävä vaikutus yritysten riskienhallintaan. Tutkimuksessa havaittiin, että raportointivaatimukset ovat vähentäneet valuuttakurssiriskin suojausta sekä sellaisten epälineaa- risten suojausinstrumenttien käyttöä, joihin ei todennäköisesti olisi voitu soveltaa suojauslaskentaa.
Tutkijat toteavatkin, että raportointivaatimukset ovat saattaneet vaikuttaa negatiivisesti niiden yritys- ten arvoon, joiden riskienhallintakäytännöt ovat muuttuneet raportointivaatimusten seurauksena, mi- käli näiden yritysten riskienhallinta on ollut aiemmin optimaalista. (Lins ym. 2011)
Osa tutkimuksista kuitenkin näyttäisi viittaavan siihen, ettei johdannaisten raportointivaatimuksilla ole merkittävää vaikutusta yritysten riskienhallintakäytäntöihin tai tuloksen tai kassavirran volatili- teettiin. Singh (2004) ei havainnut, että johdannaisten käyvän arvon raportoinnilla olisi ollut vaiku- tusta Fortune 500 yritysten tuloksen tai kassavirran volatiliteettiin tai tuloksen manipulointiin johdan- naisia käyttävien ja muiden yritysten välillä. Myös Li ja Stammerjohan (2005) toteavat, että käypään arvoon raportointi ei lisännyt johdannaisia käyttävien yritysten kassavirran volatiliteettia, eikä sillä ollut merkittävää vaikutusta johdannaisia käyttävien yritysten määrään. Zhang (2009) puolestaan ha- vaitsi, että yrityksillä, jotka eivät alun perin käyttäneet johdannaisia suojauksessa, korkoihin, valuut- takursseihin ja hyödykkeiden hintoihin liittyvä riskipositio pieneni ja kassavirtojen volatiliteetti vä- heni niiden alettua soveltaa johdannaisten käyvän arvon raportointia. Hänen mukaansa tämä voi ker- toa siitä, että yritykset siirtyivät varovaisempaan riskienhallintaan sen seurauksena, että standardi vaati raportoimaan johdannaiset käypään arvoon. Zhang (2009) kuitenkin huomauttaa, ettei rapor- tointivaatimuksilla ollut vaikutusta riskienhallintaan niissä yrityksissä, jotka alun perin käyttivät joh- dannaisia suojaustarkoituksessa.
Barth ja Landsman (2010) huomauttavat, että ennen vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä johdannai- sia koskevat liitetietovaatimukset olivat luultavasti riittämättömät, jotta tilinpäätöksen käyttäjät olisi- vat voineet niiden avulla kunnolla ymmärtää instrumenttien arvon ja niihin sisältyviä riskejä. Laa- jempaa liitetietoinformaatiota kohtaan on kuitenkin esitetty myös kritiikkiä. Schöndube-Pirchegger (2006) esittää, että liitetietojen lisääminen ei välttämättä vähennä haitallista johdannaisten käyttöä, vaan voi päinvastoin kannustaa spekulatiiviseen johdannaiskaupankäyntiin ja epäoptimaaliseen suo- jaukseen. Hänen mukaansa pakollinen johdannaisposition esittäminen tilinpäätöksessä voi paljastaa markkinoille tietoa, jonka perusteella kilpailijat voivat tehdä päätelmiä yrityksen tuotantokapasitee- tista. Tällä tiedolla voi olla vaikutusta markkinoiden hinnoittelupäätöksiin ja toisaalta myös yrityksen johdannaisten käyttöön. Yrityksen johto saattaa määrittää riskienhallinnan sijaan johdannaisposition sen perusteella, minkälaisen kuvan se haluaa antaa yrityksen tuotantokapasiteettitasosta. (Schöndube- Pirchegger 2006)
3.3 Suojauslaskenta
Suojauslaskennan tarkoituksena on esittää yrityksen riskienhallinnan toimenpiteiden vaikutus, jossa rahoitusinstrumenteilla suojataan riskien vaikutusta tulokseen (IFRS 9.6.1.1). Suojauslaskennassa
kirjataan suojaavan johdannaisen sekä suojauskohteen suojattavasta riskistä johtuvan käyvän arvon tai rahavirtojen muutoksen toistensa kumoavat tulosvaikutukset (IAS 39.85). Sekä IAS 39:n että IFRS 9:n mukaisten rahoitusinstrumenttien yleisten arvostussääntöjen mukaan johdannaiset arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti, kun taas johdannaisten suojauskohteena olevat erät arvostetaan usein joko hankintamenoon tai kirjataan suoriteperusteisesti niiden toteutuessa. Eri kirjaus- ja arvos- tusperiaatteiden vuoksi johdannaisten ja niiden suojauskohteena olevien erien tulosvaikutukset saat- tavat ajoittua eri kirjanpitokausille. Suojauslaskenta on vaihtoehtoinen käsittelytapa, jolla pyritään varmistamaan, että suojausinstrumentin sekä suojauskohteena olevan erän tulosvaikutukset ajoittuvat samalle kaudelle. (Tikka ym. 2014, 381–382) Suojauslaskennan keskeisin tavoite on siis kohdistaa suojausinstrumentin ja suojauskohteen tulosvaikutus samalle kirjanpitokaudelle (Pirchegger 2006) ja tällä tavalla vähentää kirjanpitokäsittelystä johtuvaa taloudellisesti perusteetonta tuloksen volatili- teettia (Glaum & Klöcker 2011).
Osaksi IAS-standardeja suojauslaskenta tuli IASC:n julkaistua IAS 39:n vuonna 1998. Samana vuonna suojauslaskenta tuli myös US GAAP -standardeihin, kun FASB (Financial Accounting Stand- ards Board) julkaisi rahoitusinstrumentteja koskevan standardin SFAS 133 (Statements of Financial Accounting Standards 133). Ennen IAS 39:n ja SFAS 133:n käyttöön ottoa johdannaisten kirjanpito- käsittely oli puutteellista ja epäjohdonmukaista (Zhang 2009). Johdannaisia ei yleensä esitetty ta- seella, vaan ainoastaan tilinpäätöksen liitetiedoissa. IAS 39:n ja SFAS 133:n myötä johdannaiset tu- livat pääsääntöisesti esittää taseella varoissa ja veloissa ja niiden arvonmuutokset tuloslaskelmalla.
Tähän poikkeuksen toivat standardien asettamat erityiset suojauslaskentasäännökset, joiden mukaan suojausinstrumenttina olevan johdannaisen tulosvaikutus saadaan kirjata samalle kaudelle, kun suo- jattu transaktio vaikuttaa kirjanpidon tulokseen. (Beisland 2010)
Sekä IAS 39:n että SFAS 133:n mukaan suojauslaskennan soveltaminen on vapaaehtoista pääsäännön ollessa, että johdannaiset arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Kääntöpuolena suojauslas- kennan vapaaehtoisuudelle on standardien asettamat yksityiskohtaiset soveltamisedellytykset, joiden tulee täyttyä, mikäli suojauslaskentaa halutaan soveltaa. Suojauslaskennan voidaankin sanoa olevan etuoikeus, joka tulee ansaita noudattamalla standardin asettamia vaatimuksia. (Finnerty & Grant 2002) Jotta suojauslaskentaa voidaan soveltaa, yhteisön tulee tunnistaa ja dokumentoida suojaus- suhde ja suojauksen riskienhallintastrategia sekä testaamalla todeta suojaussuhteen olevan tehokas (IAS 39.88). Standardien tiukkojen vaatimusten tarkoituksena on vähentää yritysten kannustimia käyttää tehottomia suojausstrategioita tasatakseen tulostaan keinotekoisesti. Toisaalta monimutkaiset säännökset saattavat vähentää yritysten halua käyttää johdannaisia suojauksessa, koska pelkona on
johdannaisten aiheuttama tuloksen volatiliteetin lisääntyminen, jos suojauslaskennan soveltamisedel- lytykset eivät täyty. (Abhayawansa & Abeysekera 2005) Yksityiskohtaiset ja monimutkaiset säädök- set tekevätkin suojauslaskennasta soveltamisesta käytännössä haastavaa ja laskenta-asiantuntijat sekä alan tutkijat ovat kuvanneet suojauslaskennan säädöksiä monimutkaisiksi, rajoittaviksi ja työläiksi (AFP 2002; Osterland 2000; Pollock 2005).
Johdannaisten käytöllä riskien suojauksessa on todettu olevan positiivinen vaikutus yrityksen arvoon, kun taas harkinnanvaraisten jaksotusten käytöllä on havaittu päinvastainen vaikutus (Allyannis &
Weston 2001; Bao & Bao 2004; Carter ym. 2006; Bartram ym. 2009; Iatridis 2012). Yritykset voi- vatkin käyttää suojausta yhtenä vaihtoehtoisena tuloksen tasauskeinona harkinnanvaraisten jaksotus- ten sijasta (Barton 2001; Nan 2008). Koska suojauslaskennan soveltaminen on vapaaehtoista, voidaan sitä soveltamisedellytysten niin salliessa käyttää yhtenä tuloksen suunnittelukeinona. Iatridis (2012) havaitsi, että suojaaminen oli yhteydessä vähäisempään tuloksen tasaamiseen IFRS-standardien käyt- töön oton jälkeen Iso-Britanniassa ja päätteli, että IFRS-standardien informaatiovelvoitteet ovat kan- nustaneet yrityksiä käyttämään johdannaisia suojaustarkoituksessa muiden tuloksen tasauskeinojen sijaan. Pincus ja Rajgopal (2002) tutkivat johdannaisten käyttöä osana öljy- ja kaasualan yritysten tuloksen suunnittelua ja havaitsivat, että yritykset käyttävät suojaavia johdannaisia ja harkinnanva- raisia jaksotuksia toistensa korvaavina tuloksentasauskeinoina. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että yritykset, jotka altistuvat enemmän öljyn etsintään liittyvien riskien aiheuttamalle tuloksen vaihte- lulle, suojasivat suuremman osan öljyn hintariskistä pyrkien tällä tavalla suojaamaan tietyn osan tu- loksen kokonaisvaihtelun riskistä. (Pincus & Rajgopal 2002)
Pirchegger (2004) esittää teoreettisen mallin avulla, että osakkeenomistajan näkökulmasta on edul- lista välttää kassavirran suojauslaskennan soveltamista. Sovellettaessa kassavirran suojauslaskentaa riski tulokseen perustuvan johdon kompensaatioon vaihtelusta ajoittuu suojauksen myöhemmälle kaudelle, kun taas riski jakautuu molemmille kausille silloin, kun suojauslaskentaa ei sovelleta. Pir- chegger (2004) kuitenkin huomauttaa, ettei hänen mallinsa ota huomioon suojauslaskennan mahdol- lista informaatiohyötyä sijoittajalle eikä tuloksen volatiliteetin vähenemistä, joka voi parantaa tulok- sen ennustettavuutta. Toisaalta Pirchegger (2006) osoittaa, että yrityksellä on kannuste soveltaa suo- jauslaskentaa silloin, kun johdon palkitseminen on sidottu kirjanpidon tulokseen, mikäli tulokseen vaikuttava riski vaihtelee merkittävästi raportointikausien välillä. Sen sijaan riskin vaikutuksen ol- lessa tasainen kausien välillä suojauslaskentaa ei suosita. (Pircheggerin 2006)
Beisland ja Fredstad (2013) osoittavat, että yritykset, joille tasainen tuloskehitys on tärkeää, sovelta- vat lyhytjänteisiä suojausstrategioita silloin, kun johdannaiset arvostetaan tilinpäätöksessä käypään
arvoon. Koska yritykset eivät voi tällöin vaikuttaa tuloksen volatiliteettiin tulevilla kausilla, tähtäävät käytetyt suojausstrategiat tuloksen volatiliteetin pienentämiseen vain kuluvalla kaudella, mutta jättä- vät tulevat kaudet suojaamatta. Suojauslaskennan soveltaminen tarjoaa vain osittaisen ratkaisun, koska standardit edellyttävät suojauksen tehottoman osan kirjaamista tulokseen, jolloin kuluvan kau- den tulos voi vääristyä erityisesti, jos suojaus ulottuu useamman kauden yli. Yrityksillä, jotka pyrki- vät tasaamaan tulosta, on siten kannuste suojata tulosvaikutusta kassavirran sijaan, vaikka suojaus- laskentaa voitaisiin soveltaa. (Beisland ja Fredstad 2013)
Eräissä tutkimuksissa on havaittu, että suojauslaskennan sääntelyllä on vaikutusta siihen, miten yri- tykset käytännössä toteuttavat riskienhallintaa. Suojauslaskennan sääntely ei siis ainoastaan määritä tilinpäätösraportointia, vaan se myös tietyissä tilanteissa ohjaa sitä, miten yritykset suojautuvat ris- keiltä. Association of Financial Professionalsin (AFP) (2002) kaksi vuotta SFAS 133:n julkaisun jäl- keen tekemän kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa yrityksistä koki, että standardi vaatimuk- set asettivat liian suuren taakan riskienhallinnalle. 25 % yrityksistä aikoikin soveltaa normaalia joh- dannaisten kirjanpitokäsittelyä suojauslaskennan sijaan yksinkertaistaakseen laskentaprosessia. Li- säksi 29 % totesi, että erityisesti portfoliosuojausta koskevat rajoitukset aiheuttivat merkittävän muu- toksen riskienhallinnan lähestymistapaan. (AFP 2002)
Glaum ja Klöcker (2011) tutkivat suojauslaskennan vaikutusta suojauskäytäntöihin saksalaisissa ja sveitsiläisissä ei-rahoitusalan yrityksissä. Kyselytulosten perusteella havaittiin, että yli puolet suo- jauslaskentaa soveltavista yrityksistä koki, että suojauslaskennalla oli vaikutusta yrityksen suojaus- käytäntöihin. Jotkut yritykset jopa mainitsivat, että laskentasäännöt määrittävät täysin sen, miten suo- jaus toteutetaan. Tutkijat totesivat, että suojauslaskennan vaikutus riskienhallintaan on todennä- köisintä pienillä yrityksillä, jotka käyttävät johdannaisten satunnaisesti. Lisäksi suojauslaskenta vai- kutti niiden yritysten riskienhallintaan, joilla oli korkea velkaisuusaste, hajautunut omistusrakenne ja vähän kasvumahdollisuuksia. Suojauslaskennalla oli vaikutusta myös valikoivaan ja tuoton tavoitte- lussa käytettyyn suojaukseen. (Glaum & Klöcker 2011)
4 SUOJAUSLASKENTA IFRS 9:N MUKAAN 4.1 Suojauslaskennan tavoite
Suojauslaskennan tavoitteena on esittää tilinpäätöksessä yhteisön riskienhallinnan toimenpiteiden vaikutus, joissa rahoitusinstrumenteilla hallitaan altistumista tietyille riskeille, jotka saattavat vaikut- taa yhteisön voittoon tai tappioon. Jos yhteisö on päättänyt esittää oman pääoman ehtoisten sijoitusten käyvän arvon muutoksen omassa pääomassa muissa laajan tuloksen erissä, riskienhallinnan mahdol- linen vaikutus voi tällöin kohdistua omaan pääomaan. IFRS 9:n lähestymistavassa suojauslaskennan tarkoituksena on antaa tietoa suojausinstrumenttien käyttötarkoituksesta ja vaikutuksesta. (IFRS 9.6.1.1) Lähestymistapa eroaa IAS 39:stä, jossa ei erikseen määritetä suojauslaskennan tavoitetta.
IFRS 9:n tarkoituksena onkin yhdenmukaistaa suojauslaskentaa yritysten riskienhallinnan kanssa.
4.2 Suojauskohteet
Suojauskohde voi olla taseeseen merkitty omaisuuserä tai velka, taseeseen merkitsemätön kiinteäeh- toinen sitoumus, ennakoitu liiketoimi tai nettosijoitus ulkomaiseen yksikköön. Lisäksi suojauskohde voi olla joko yksittäinen erä tai eristä koostuva ryhmä. (IFRS 9.6.3.1) Suojauskohteen täytyy olla luotettavasti arvostettavissa (IFRS 9.6.3.2) ja, jos suojauskohde on ennakoitu liiketoimi (tai sen kom- ponentti), sen on oltava erittäin todennäköinen (IFRS 9.6.3.3).
Suojauskohteeksi voidaan määrittää riskille alttiina oleva kokonaismäärä, joka muodostuu riskille alttiina olevasta kohteesta ja johdannaisesta yhdessä (IFRS 9.6.3.4). Tällöin riskille alttiina olevan kohteen ja johdannaisen yhdistelmän tulee muodostaa erillinen yhtenäinen erä, joka altistuu tietylle riskille, ja jonka riskienhallinnassa suojataan nimenomaan tämän yhteisen erän altistumista kyseiselle riskille (IFRS 9 B6.3.3). Myös suojauksen tehokkuuden mittaus tulee tehdä instrumenttien yhdistetyn vaikutuksen perusteella (IFRS 9 B6.3.4). Suojauskohteena voi olla esimerkiksi ennakoidun liiketoi- men ja johdannaisen yhdistelmä. Tällöin ennakoidun liiketoimen ja johdannaisen yhdistetty vaikutus tulee olla erittäin todennäköinen. (IFRS 9.6.3.4)
Suojauskohteena voi olla tietty komponentti yksittäisestä erästä, jos se muuten täyttää sallittavan suo- jauskohteen vaatimukset. Suojauskohteeksi voidaan määrittää seuraavan tyyppisiä komponentteja:
(a) vain tietystä riskistä tai tietyistä riskeistä johtuvat erän rahavirtojen tai käyvän arvon muu- tokset (riskikomponentti), edellyttäen, että riskikomponentti on kyseisen markkinarakenteen yhteydessä tehdyn arvioinnin perusteella erikseen yksilöitävissä ja luotettavasti arvostetta-
vissa. Riskikomponentiksi luetaan myös suojauskohteesta määritettävät rahavirtojen tai käy- vän arvon muutokset, jotka syntyvät tietyn hinnan tai muun muuttujan arvon ylä- tai alapuo- lella (yksisuuntainen riski);
(b) yksi tai useampi valittu sopimukseen perustuva rahavirta;
(c) nimellismäärän osat, ts. tietty osa erän rahamäärästä. (IFRS 9.6.3.7)
Suojauskohteena voi olla ryhmä yksittäisiä eriä, näiden erien komponentteja tai erien nettopositioita (IFRS 9.6.6.1). Nettopositio voidaan määrittää suojauskohteeksi vain siinä tapauksessa, että yhteisön riskienhallinnan tarkoituksena on suojata nimenomaan nettopositiota. Nettoposition määrittämisellä suojauskohteeksi ei saa siis tavoitella pelkästään tiettyä kirjanpidollista tulosta, vaan sen tulee perus- tua yhteisön riskienhallinnan strategiaan. (IFRS B6.6.1.) Erien, komponenttien ja nettopositioiden ryhmä voidaan määrittää suojauskohteeksi seuraavissa tilanteissa:
(a) ryhmään sisältyy vain sellaisia eriä, jotka ovat yksinään mahdollista määrittää suojauskoh- teeksi;
(b) ryhmään kuuluvia eriä hallinnoidaan riskienhallinnan tarkoituksiin yhdessä ryhmänä;
(c) kun kyseessä on sellaisista eristä koostuvan ryhmän rahavirran suojaus, joiden rahavirtojen vaihtelujen ei odoteta toteutuvan jokseenkin suhteessa ryhmän rahavirtojen kokonaisvaihte- luun siten, että syntyy toisensa kumoavia riskipositioita:
(i). suojaudutaan valuuttariskiltä;
(ii). nettopositiota suojauskohteeksi määritettäessä yksilöidään raportointikausi, jolla en- nakoitujen liiketoimien odotetaan vaikuttavan voittoon tai tappioon, sekä näiden luonne ja volyymi. (IFRS 9.6.6.1)
Suojauskohteeksi voidaan määrittää kahden tyyppisiä nimellismäärän komponentteja. Sallittuja ovat komponentti, joka on suhteellinen osuus eristä muodostuvasta hyväksyttävästä ryhmästä (IFRS 9.6.6.2), esimerkiksi 50 % lainasopimuksiin perustuvien saamisten vastaisista rahavirroista (IFRS 9 B6.3.17), sekä eristä koostuvan kokonaisryhmän kerros (esim. alin kerros) (IFRS 9.6.6.3). Eristä koostuvan kokonaisryhmän kerros voidaan määrittää suojauskohteeksi, jos se on erikseen määritet- tävissä ja luotettavasti mitattavissa ja jos yhteisön riskienhallinnan tavoitteena on suojata kyseinen komponentti. Yhteisön tulee pystyä määrittämään erien ryhmä, johon komponentti kohdistuu, ja kom- ponentin tulee altistua samalle riskille kuin muut erät, jotka kuuluvat samaan suojattavaan ryhmää.
(IFRS 9.6.6.3)
4.3 Suojausinstrumentit
Suojausinstrumentiksi voidaan määrittää käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettava johdannai- nen (IFRS 6.2.1) tai muu kuin johdannainen rahoitusvara tai -velka, joka arvostetaan käypään arvoon (IFRS 6.2.2). Poikkeuksena tähän on rahoitusvelka, jonka yhteisön oman luottoriskin muutoksesta johtuva käyvän arvon muutos esitetään muissa laajan tuloksen erissä. Valuuttariskiä suojaavan ei- johdannaisen rahoitusvaran tai -velan valuuttariskikomponentti voi olla suojausinstrumenttina, ellei se ole oman pääoman ehtoinen sijoitus, jonka käyvän arvon muutos kirjataan omaan pääomaan mui- hin laajan tuloksen eriin (IFRS 6.2.2).
Pääsääntönä IFRS 9:ssä on, että soveltuva instrumentti määritetään suojausinstrumentiksi kokonai- suudessaan. Poikkeuksena tähän on optiosopimuksen perusarvon ja aika-arvon erottaminen ja vain option perusarvon muutoksen määrittäminen suojausinstrumentiksi sekä termiinisopimuksen korko- osuuden ja spot-osuuden erottaminen ja vain spot-osuuden arvon muutoksen määrittäminen suo- jausinstrumentiksi. Suojausinstrumentiksi on mahdollista määrittää myös suhteellinen osuus koko suojausinstrumentista, esimerkiksi 50 prosenttia nimellismäärästä. Suojausinstrumenttia ei kuiten- kaan voida määrittää siten, että otettaisiin huomioon osa sen käyvän arvon muutoksesta, joka johtuu vain osasta suojausinstrumentin jäljellä olevaa juoksuaikaa. (IFRS 9.6.2.4) Suojausinstrumentiksi voidaan myös määrittää mikä tahansa yhdistelmä tai osa johdannaisia tai muita rahoitusinstrumentteja (IFRS 9.6.2.5). Kuitenkaan johdannaista tai muuta rahoitusinstrumenttia, jossa on asetettu ja ostettu optio, ei voida määrittää suojausinstrumentiksi, jos se on nettovaikutukseltaan asetettu optio sen ase- tuspäivänä (IFRS 9.6.2.6).
4.4 Suojauslaskennan soveltamisedellytykset
Suojauslaskennan soveltamisen edellytyksenä on, että suojaussuhteen tulee koostua ainoastaan salli- tuista suojauskohteista ja instrumenteista ja, että yhteisöllä on suojaussuhteen alkaessa asianmukai- sesti laadittu määritys ja dokumentaatio suojaussuhteesta sekä yhteisön riskienhallinnan tavoitteesta ja suojaukseen ryhtymisen strategiasta. Suojaussuhteen dokumentaatiossa tulee yksilöidä suo- jausinstrumentti, suojauskohde ja suojattavan riskin luonne. Dokumentaatiossa tulee myös kuvata, miten yhteisö aikoo arvioida sitä täyttääkö suojaussuhde suojauslaskennan tehokkuusvaatimukset.
Suojaussuhteen tulee täyttää kaikki seuraavat tehokkuutta koskevat vaatimukset:
(i). suojauskohteen ja suojausinstrumentin välillä on taloudellinen suhde;
(ii). luottoriskin vaikutus ei dominoi tästä taloudellisesta suhteesta aiheutuvia arvonmuutok- sia; ja
(iii). suojaussuhteen suojausaste on sama kuin suojausaste, jonka syntyy siitä suojauskohteen määrästä, jota yhteisö tosiasiallisesti suojaa, ja siitä suojausinstrumentin määrästä, jota yhteisö tosiasiallisesti käyttää suojauskohteen kyseisen määrän suojaamiseen. Tämän määrittämisen ei kuitenkaan pidä kuvastaa suojauskohteen ja suojausinstrumentin paino- tusten välistä epätasapainoa, josta voisi aiheutua sellaista suojauksen tehottomuutta, joka voisi johtaa suojauslaskennan tarkoitusta vastaamattomaan kirjanpidolliseen lopputule- maan. (IFRS 9.6.4.1)
Suojauksen tehokkuudella tarkoitetaan määrää, jolla suojausinstrumentin käyvän arvon tai rahavirto- jen muutos kumoaa suojauskohteen käyvän arvon tai rahavirtojen muutoksen. Suojauksen tehotto- muus on puolestaan määrä, jolla suojausinstrumentin käyvän arvon tai rahavirtojen muutos on enem- män tai vähemmän kuin suojauskohteen käyvän arvon tai rahavirtojen muutos. (IFRS 9 B6.4.1) Suo- jausta aloitettaessa ja suojauksen aikana yhteisön tulee analysoida mahdollisia suojauksen tehotto- muuden syitä, jotka voisivat vaikuttaa suojaussuhteeseen. Tämän perusteella arvioidaan täyttääkö suojaussuhde suojauslaskennan tehokkuusvaatimukset. (IFRS 9 B6.4.2)
IFRS 9.6.4.1c edellyttää, että suojausinstrumentin ja suojauskohteen välillä vallitsee taloudellinen suhde. Taloudellisella suhteella tarkoitetaan, että suojauskohteen ja suojausinstrumentin arvo muut- tuu tyypillisesti vastakkaisiin suuntiin johtuen samasta riskistä, joka on myös määritetty suojattavaksi riskiksi. Instrumenteilla tulee siis olla, jokin sellainen toisiinsa liittyvä kohde-etuus, jonka vuoksi näiden arvon voidaan odottaa systemaattisesti muuttuvan vastakkaisiin suuntiin. (IFRS 9 B6.4.4) Inst- rumenttien välillä voi olla taloudellinen suhde myös silloin kun niillä ei ole samaa kohde-etuutta, mutta niiden arvot liikkuvat samaan suuntaan, esimerkiksi koska kahden toisiinsa liittyvän kohde- etuuden välinen hintaero muuttuu (IFRS 9 B6.4.5). Pelkkä kahden muuttujan välinen tilastollinen korrelaatio ei vielä riitä osoittamaan, että instrumenteilla olisi tällainen taloudellinen suhde, vaan ar- vioinnissa tulee kiinnittää huomiota kohde-etuuksien taloudelliseen luonteeseen. (IFRS B6.4.4–
B6.4.6.)
IFRS 9.6.4.1c:n mukaan suojausinstrumentin tai suojauskohteen arvonmuutosta ei saa dominoida ky- seisten instrumenttien luottoriski. Tämä perustuu siihen, että vaikka suojauskohteella ja suo- jausinstrumentilla olisi taloudellinen suhde, muutos jommankumman luottoriskissä voisi aiheuttaa ennakoimattomia arvon muutoksia kyseisissä instrumenteissa. Tämä tekisi suojauskohteen ja suo- jausinstrumentin toistensa kumoavien vaikutusten ennakoimisen vaikeaksi ja voisi aiheuttaa suojauk- sen tehottomuutta. Luottoriskin voidaan katsoa dominoivan arvonmuutosta silloin, kun luottoriskistä
johtuva voitto tai tappio kumoaa kokonaan tai osittain suojauskohteen tai suojausinstrumentin arvon- muutoksen, vaikka tämä olisi merkittävä. (IFRS 9 B6.4.7)
IFRS 9.6.4.1c:n mukaan suojaussuhteen suojausasteen tulee vastata yhteisön todellista suojausastetta.
Suojauskohteeksi määritettyjen erien määrän tulee siis olla samat kuin mitä yhteisö todellisuudessa suojaa ja vastaavasti suojausinstrumenttien määrän tulee olla sama kuin yhteisö todellisuudessa käyt- tää suojauksessa. Jos yhteisö esimerkiksi suojaa vain 85 prosenttia suojauskohteen arvon muutok- sesta, tämän tulee määrittää suojauskohteeksi määrä, joka vastaa tätä 85 prosentin suojausastetta. Täl- löin myös suojausinstrumentiksi tulee määrittää määrä, jolla todellisuudessa suojataan 85 prosenttia suojauskohteen arvonmuutoksesta. (IFRS 9 B6.4.9) Suojauskohteiden ja instrumenttien painotukset eivät kuitenkaan saa aiheuttaa sellaista epätasapainoa, joka voisi johtaa suojauksen tehottomuuteen.
Tällaisessa tilanteessa suojausastetta voidaan muuttaa todellisesta suojausasteesta, jotta vältetään suo- jauksen tehottomuuden syntyminen, joka ei ole suojauslaskennan tarkoituksen mukainen. (IFRS 9 B6.4.10)
IFRS 9 edellyttää suojauksen tehokkuuden arvioimisen ainoastaan prospektiivisesti, mutta ei retro- spektiivisesti kuten IAS 39. Yhteisöön tulee arvioida suojauksen tehokkuutta vähintään jokaisena raportointipäivänä tai silloin, kun tapahtuu merkittäviä suojauksen tehokkuuteen vaikuttavia muutok- sia. Arviointi perustuu oletuksiin suojauksen tehokkuudesta, joten se on ainoastaan tulevaisuuteen suuntautuvaa. (IFRS 9 B6.4.12) Standardi ei määrittele, millä menetelmällä suojauksen tehokkuutta tulee mitata. Yhteisön tulee valita sellainen tehokkuuden mittausmenetelmä, joka ottaa huomioon suojaussuhteen olennaiset piirteet, mukaan lukien suojauksen tehottomuuden syyt. Suojaussuhteen ominaisuuksista riippuen tehokkuuden mittauksessa voidaan käyttää määrällisiä tai laadullisia mene- telmiä. (IFRS 9 B 6.4.13)
4.5 Suojaussuhteet
Suojauslaskentaa voidaan soveltaa kolmeen eri tyyppiseen suojaussuhteeseen. Nämä ovat käyvän ar- von suojaus, jossa suojaudutaan taseeseen merkityn omaisuuserän tai velan tai taseeseen merkitse- mättömän kiinteäehtoisen sitoumuksen käyvän arvon muutoksilta, rahavirran suojaus, jossa suojau- dutaan rahavirtojen vaihtelulta, joka liittyy taseeseen merkittyyn omaisuuserään tai velkaan tai sen osaan tai erittäin todennäköiseen ennakoituun liiketoimeen tai sen osaan ja joka saattaisi vaikuttaa voittoon tai tappioon, sekä ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus. (IFRS 9.6.5.2) Suojaussuhteen tyyppi vaikuttaa sen kirjanpitokäsittelyyn.
Käyvän arvon suojauksessa suojausinstrumentista syntyvä voitto tai tappio kirjataan tulosvaikuttei- sesti ja suojauskohteesta syntyvä suojausvoitto tai -tappio kirjataan suojauskohteen kirjanpitoarvon oikaisuksi tulosvaikutteisesti. Jos suojausinstrumentti suojaa oman pääoman ehtoista instrumenttia, jonka osalta yhteisö on valinnut käyvän arvon muutosten esittämisen muissa laajan tuloksen erissä, kirjataan myös suojausinstrumentin arvonmuutos muihin laajan tuloksen eriin. Jos suojauskohde on rahoitusvaroihin kuuluva erä, joka arvostetaan käypään arvoon muiden laajan tuloksen erien kautta, suojauskohteesta syntyvä suojausvoitto tai -tappio on kirjattava tulosvaikutteisesti. Kun suojauskohde on taseeseen merkitsemätön kiinteäehtoinen sitoumus, suojauksen määrittämisen jälkeen kertynyt suojauskohteen käyvän arvon muutos kirjataan omaisuuseräksi tai velaksi, ja vastaava voitto tai tap- pio kirjataan tulovaikutteisesti. (IFRS 9.6.5.8)
Rahavirran suojauksessa suojausinstrumentin arvonmuutoksen tehokas osuus kirjataan muun laajan tuloksen erien kautta omaan pääomaan suojausrahastoon. Suojauksen tehokkaan osan katsotaan ole- van se osa suojausinstrumentista kertyneestä voitosta tai tappiosta suojauksen alkamisajankohdasta lähtien, joka kumoaa suojauskohteen käyvän arvon kertyneen muutoksen (ts. suojattujen odotetta- vissa olevien vastaisten rahavirtojen kertyneen muutoksen nykyarvon) suojauksen alkamisajankoh- dasta lähtien. Se osa suojausinstrumentin arvonmuutoksesta, joka ylittää suojauskohteen arvonmuu- toksen, kirjataan tulosvaikutteisesti. Omaan pääomaan kirjattu suojauksen tehokas osuus käsitellään seuraavasti:
(i). Jos suojattu ennakoitu liiketoimi myöhemmin johtaa rahoitusvaroihin tai -velkoihin kuulumattoman omaisuuserän tai velan kirjaamiseen, ennakoidusta liiketoimesta tulee kiinteäehtoinen sitoumus, johon sovelletaan käyvän arvon suojauslaskentaa. Yhteisön on poistettava kyseinen määrä rahavirran suojausrahastosta ja sisällytettävä se suoraan omaisuuserän tai velan kirjanpitoarvoon.
(ii). Jos kyseessä on muu kuin kohdassa (i) tarkoitettu rahavirran suojaus, kyseinen määrä on siirrettävä luokittelun muutoksesta johtuvana oikaisuna rahavirran suojausrahas- tosta tulosvaikutteiseksi samalla kaudella tai samoilla kausilla kuin suojatut odotetta- vissa olevat vastaiset rahavirrat vaikuttavat voittoon tai tappioon.
(iii). Jos kuitenkin kyseinen määrä on tappiota ja yhteisö odottaa kyseisen tappion jäävän kokonaan tai osittain kattamatta yhdellä tai useammalla tulevalla kaudella, sen on vä- littömästi siirrettävä luokittelun muutoksesta johtuvana oikaisuna tulosvaikutteiseksi määrä, jonka ei odoteta tulevan katetuksi. (IFRS 9.6.5.11)
Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojauksessa suojauskohteena on muussa kuin kon- sernin toimintavaluutassa raportoitavan ulkomaisen yksikön, kuten tytäryhtiön, oma pääoma, jota suojataan valuuttakurssiriskiltä (Tikka ym. 2014, 399). Suojausinstrumentin arvonmuutos käsitellään samalla tavalla kuin rahavirran suojauksessa. Suojausinstrumentin tehokas osuus kirjataan muun laa- jan tuloksen eriin ja tehoton osuus kirjataan tulosvaikutteisesti. (IFRS 9.6.5.13)
4.6 Suojaussuhteen tasapainottaminen ja suojauslaskennan lopettaminen
Jos suojaussuhde ei täytä suojauksen tehokkuusvaatimuksia, sitä voidaan ”uudelleen tasapainottaa”
siten, että se täyttää tehokkuusvaatimukset. Tämä edellyttää, että yhteisön riskienhallinnan tavoite suojaukselle pysyy ennallaan. (IFRS 9.6.5.5) Tasapainotettaessa olemassa olevaa suojaussuhdetta suojauskohteiden ja suojausinstrumenttien määriä muutetaan siten, että suojaussuhde täyttää standar- din tehokkuusvaatimukset. Tämä voidaan tehdä suojausinstrumenttien tai suojauskohteiden määriä lisäämällä tai vähentämällä siten, että suojausinstrumenttien ja suojauskohteiden painotukset suojaus- suhteessa muuttuvat (IFRS 9 B6.5.16). Suojaussuhdetta ei voida uudelleen tasapainottaa, jos suojaus- suhdetta koskeva riskienhallinnan tavoite on muuttunut, vaan suojauslaskennan soveltaminen suo- jaussuhteeseen on tällöin lopetettava (IFRS 9 B6.5.15)
Suojauslaskenta on lopetettava, kun suojauslaskennan soveltamisedellytykset eivät enää täyty. Suo- jauslaskenta on lopetettava mm. silloin, kun suojausinstrumentti erääntyy tai myydään tai sitä kos- keva sopimus päätetään tai toteutetaan. Suojauslaskentaa ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, kun suo- jausinstrumentti erääntyy tai päätetään, jos se korvataan tai jatketaan toisella suojausinstrumentilla ja tämä on yhteisön dokumentoidun riskienhallinnan mukaista (IFRS 9.6.5.6). Kun käyvän arvon suo- jaussuhde lopetetaan, suojausinstrumentti kirjataan käypään arvoon tulosvaikutteisesti ja suojaus- kohde kirjataan tätä koskevien yleisten kirjaus ja arvostamissääntöjen (IFRS 9.3–9.5) mukaisesti (IFRS 9.6.5.12). Rahavirran suojauksessa omaan pääomaan kirjattu suojauksen tehokas osa kirjataan suojatun erän kirjanpitoarvoon tai tulosvaikutteisesti samalla kaudella, kun suojatut rahavirrat toteu- tuvat, tai välittömästi tulosvaikutteisesti, jos suojattujen rahavirtojen ei enää odoteta toteutuvan (IFRS 9.6.5.12)
4.7 Korkoriskin portfoliosuojaus
Suojattaessa rahoitusvaroista tai rahoitusveloista koostuvaa salkkua korkoriskiltä käyvän arvon suo- jauksessa, yhteisö saa soveltaa IAS 39:n mukaisia korkoriskin portfoliosuojausta koskevia säännöksiä (IFRS 9.6.3.1). IFRS 9:ssä on siis säilytetty mahdollisuus soveltaa IAS 39:n mukaista korkoriskin portfoliosuojausta. EU on hyväksynyt IAS 39:n ns. carve out -versiona, josta puuttuu joitakin osia
IASB:in julkaiseman standardin korkoriskin portfoliosuojausta koskevista säännöistä. Tässä kappa- leessa käsitellään virallisen IAS 39:n mukaista, ei EU:n hyväksymää, korkoriskin portfoliosuojausta, josta säädetään IAS 39.AG114–132:ssa.
Suojauslaskentaan voidaan soveltaa edellytysten täyttyessä rahoitusvarojen tai -velkojen muodosta- man salkun käyvän arvon suojaamiseen korkoriskiltä. Tämä edellyttää, että osana riskienhallintapro- sessiaan yhteisö yksilöi niistä eristä muodostuvan salkun, jonka aiheuttamalta korkoriskiltä se haluaa suojautua. Salkku voi koostua pelkästään varoista tai veloista tai molemmista. Suojattava salkku tulee ryhmitellä uudelleenhinnoittelujaksoihin odotettavissa olevien uudelleenhinnoittelupäivien perus- teella. Suojauskohteeksi tulee määrittää yksilöidystä salkusta varojen tai velkojen määrä (mutta ei nettomäärää), joka halutaan määrittää suojauskohteeksi. Lisäksi tulee määrittää korkoriski, jolta suo- jaudutaan sekä yksi tai useampi kullekin uudelleenhinnoittelujaksolle kohdistuva suojausinstru- mentti. Näin määritettyjen suojauskohteiden tai suojausinstrumenttien käyvän arvon muutos kirjataan tulosvaikutteisesti voitoksi tai tappioksi. Suojausinstrumenttien käypä arvo merkitään taseeseen omaisuuseräksi tai velaksi. (IAS 39 AG114)
Suojausinstrumentti voi olla yksittäinen johdannainen tai sellaisten johdannaisten muodostama salkku, joita kaikkia koskee sama korkoriski. Tällainen johdannaissalkku saattaa sisältää toisiaan ku- moavia riskipositioita, mutta se ei kuitenkaan saa sisältää asetettuja optioita eikä nettomääräisiä ase- tettuja optioita. Jos johdannainen suojaa suojauskohteeksi määritettyä määrää useamman kuin yhden uudelleenhinnoittelujakson aikana, se kohdistetaan kaikille niille ajanjaksoille, joita se suojaa. Suo- jausinstrumentti tulee kohdistaa kokonaisuudessaan näille uudelleenhinnoittelujaksoille. (IAS 39 AG 121)
