Koskiinperä · DIGI

Koskiinperä

oskiinperä" on osa ny­

kyistä Pääjärven kylää ja postipiiriä. M uinai­

nen Pääjärven kylä on ollut huomattavasti laajempi. Kos­

kiinperä käsittää mielestäni vain lä­

hitalot eli ne, jotka noutivat postin­

sa Myllyniemeltä vielä 1950-luvulle asti. Kylä muodostui kolmen pitäjän laitaosista. Arkielämässä rajoilla ei ollut merkitystä. Jakoi vain lapset eri kouluihin.

Koskiinperä sijoittuu Pääjärven eteläpään ja Hepolammen pohjois­

pään ym päristöön. Kouheroisten salmi ja Kouheroisten koski virtaa kylän läpi. Rantoja yhdistää vankka kivisiltä, joka rakennettiin itsenäi­

syytem me ensim m äisinä vuosina.

Aikaisempi puusilta on myös yhdis­

tänyt kylää niin arjessa kuin juhlas­

sa. Silta on ollut tavanomainen nuo­

rison tapaam ispaikka, m utta nyt vain ohikulkijat seisahtuvat maise­

mia ihailemaan tai kolhivat autonsa sillan kivisiin pylväisiin.

Perkkisalmi

Kouheroisten salmesta on käytetty myös edellä mainittua nimeä. Eräi­

den mielestä nimitys juontuu lähis­

töllä asuneesta uskovaisesta m ie­

hestä, joka jätti kirosanan puoleen väliin. Kullervo Koskiselta saamani tiedon mukaan uskovainen mies oli Heikki Matinpoika Koskinen.

Toiset yhdistävät nimen salmen perkaukseen uppotukeista. (Näitä käytettiin palaneen tilalle rakennet­

tavan uuden talon rakentamisesa).

Nimi esiintyy myös viisunpätkässä:

" ... mitäs ollaan sukua, Kara-Ellun poikia ollaan Perkkisalmen sukua".

Vanhassa kartassa on salm en rannalle m erkitty Kosken Calla, joka on tulkittu m erkitsevän viile­

ätä tai kylmää. Kullervo Koskinen kertoo, että salmen keskellä on läh­

de. Sen huom aa uidessa veden m uuttuessa etääm pänä kylm em -

mäksi ja talvella jäähän syntyvästä Tapio, Kullervo, Terttu ja Seppo. Taustalla Koskiin venevaja, Koukeroisen salmi ja

sulasta kohdasta. kalliot.

Sata vuotta tukin uittoa

Tätä salmea ovat tukit kulkeneet noin sadan vuoden ajan. Uitto lie­

nee alkanut 1850-luvun paikkeilla, jolloin koskien ensimmäiset perka­

ukset suoritettiin. Kylän väkeä oli mukana uitossa joka osuuksilla aina 1950-luvun taitteeseen asti, jolloin uitot loppuivat.

Viimeisten vuosien uittoporuk- kaan kuuluivat mm. VVertti Pehunen, Kalle Muhonen, Elias Sironen ja Tuo­

mo Sironen. Tuomo kertoo Kouhe­

roisten kalliolla olleesta "kiikarmän- nystä", jonka latvasta tähystettiin lauttojen kulkeutumista Pääjärvellä.

Vielä 1956 tukit ja tukkilaiset las­

kivat koskea Tukkilaiskisojen mer­

keissä.

Kihlajaisia ja kirkkomatkoja

Vilho Koskinen on kertonut haas­

tatteluissa perinteestä, joka on jat­

kunut tähän päivään asti. Vastapäi­

nen Kuononkallion tasainen paik­

ka on ollut nuorison kisailupaikka niin kauan kuin muistetaan. Siellä on vietetty Santun ja Emman kih­

lajaiset, joihin kihlapari vietiin Kos­

kiin rannasta silmät sidottuina. Siel­

lä pidettiin Pääjärven Pienviljelijä­

yhdistyksen kesäjuhlia ym. ja viime vuosina se on ollut jo laajemman yleisön huvittelupaikka, nimeltään Loma-Kouhero.

Eri talojen kirkkoveneiden sata­

ma oli nykyisen Erkkilän kohdalla Kouheroisensalmen rannalla. Muli- kan suunnalta väki kulki omilla ve­

neillään Hepolammen päähän Ant­

tilan rantaan. Siitä Anttilan pihan kautta ja edelleen kirkkoveneran- taan. Karankajäven rantojen kirkko­

kansa kulki omilla veneillään Ylä- Karangan rannassa sijainneeseen kirkkorantaan (Vilho Koskinen ja Urho Sironen käyneet tutkim assa aluetta). Täältä matka jatkui jalan

% ;;

M etsälammen torpan ohi Kirkkove- nerantaan

Eri osakasryhmien kirkkoveneitä oli 5-6 kappaletta, joissa noin 6-8 ai- roparia. Riutanlahdella oli tuhma- lampisten venesatama ja Leppämäen kohdalla siellä suunnalla asuville.

1800-luvun lopulla matkaa teh­

tiin Mooses-laivalla, joka poikkesi

Pääjäven rannoilla eri laitureissa.

Sitä käytettiin muihinkin tarkoituk­

siin mm. halkojen kuljetukseen.

Maantieyhteyksien parannuttua tämäkin toiminta hiipui. Alus riisut­

tiin ja siirrettiin lukuisten hevosten vetämänä Äänekoskelle ja edelleen Keiteleeseen.

Kirkkoveneet lahosivat rannalle.

Kerran, veden noustessa oli yksi lähtenyt liikkeelle ja juuttunut ki­

viin sillan yläpuolella, missä Kouhe- roisen Vertti poltti sen juhannuskok- kona vuonna 1919. Vieressä todista­

jina Vilho Koskinen 11 v ja Eljas Si­

ronen 14 v.

Koskenniemi, kansan suussa Koskii

Koskenniemen talossa oli 1900-lu- vun alusta isäntänä Aleksanteri = Santtu Koskinen. Vaimonsa Emman kanssa he isännöivät pinta-alaltaan suurta tilaa.

Isoimman talon isäntä oli kiistat­

ta seudun kunkku, mutta kaikkea ei kuitenkaan naapurit purematta niel­

leet. Eräät purkivat mieltään, toiset taipuivat vahvemman edessä, vaan eivät katkenneet. Pienestä kinaste­

lusta huolimatta elämä kylässä sujui rauhallisesti.

Hamperi tai Saaperi, etevä valeh­

telija H eijostenm äeltä, soutaa kii­

vaasti salm ella Karstulaan päin.

Koskiin pihasta huudetaan: "tule taas tänne valehtelemaan. "En jouda nyt, pitää mennä viemään sanaa kir­

kolle, että soittavat kelloja. Vanha Puromäen Maria kuoli eilen illalla".

Maria kuoli vuosia myöhemmin ja läpi meni tämäkin vale.

Santulla ja Emmalla oli kaksitois­

ta lasta, joista yksi kuoli lapsena. Isos­

sa talossa oli vilskettä. Kievaritoimin- nan loputtua ja linnoitusväen kaikot- tua elämä vähän tasaantui, mutta vä­

keä riitti. Ruokapöydässä oli pari­

kymmentä henkeä. Suuri oma perhe, työväki ja aika-ajoittain oli myös hä­

dässä olevia sukulaisia. Tomerana ja aikaansaavana emäntänä oli Emma, os. Piispanen. Lapsia syntyi 12, viisi poikaa ja seitsemän tytärtä. Koskiin tytär Laina on maininnut, että lap- senpäästäjinä ovat olleet Mylly-Mii- na ja tämän miniä Mylly-Tilta. Myö­

hemmin Emman oma tytär Josefina kouluttautui kätilöksi. Toimittuaan ensin muualla hänet valittiin kätilök­

si Karstulan kuntaan. Hän on hoita­

nut tehtäviään ehkä jokaisessa lähi­

alueen talossa ja torpassa. Joissakin hän kävi useampaan kertaan.

Vanhin poika Albin kaatui Kuh­

moisissa. Viimeisiin sotiin osallistui­

vat Heikki, Vilho ja Erkki.

Santtu oli m onien hankkeiden puuhamies. Kivisiltä ja tieyhteydet Karstulan kirkolle olivat paljolti hä­

nen ansiotaan. Kerrotaan, että Sant­

tu aloitti koulunsa K arstulassa, mutta se päättyi samana päivänä.

Lähti rantoja pitkin kotia kohti ja Kouheroisten kohdalta salmen yli kotipihaan. Ei viihtynyt koulussa, kun siellä ei saanut tupakoida. Hän oli kuitenkin myöhemmin puuhaa­

massa Härkäm äen kupeeseen Koi- vuharjun koulua, joka aloitti toi­

m intansa syksyllä 1921. Kouluun

sijoitettu kirjasto aloitti myös toi­

m intansa varsin varhaisessa vai­

heessa.

Koskenniemi toimi myös kieva- ritalona ja linnoitustöiden aikana majoitti venäläisen upseeriston. Lin- noitusketju korsuineen kulki Antti­

lan mäeltä Erkkilän pihaan. Jäljet ovat vielä m onin paikoin nähtä­

vissä.

Emman huolettavana oli perheen lisäksi työväki ja karja, apunaan pii­

at ja vanhemmat lapset sitä mukaan kun työhön pystyivät. Venäläinen linnoitusväki teki kaiketi omat ruo­

kansa. Oma äitini on kertonut isois­

ta ja maukkaista "ryssän limpuista",

Aleksanteri (Santtu) Koskisen ja Emman (os. Piispanen) perhe. Eturivissä ims.

Erkki, Santtu sylissä Aino, Laina, Emma sylissä Mirja. Takana vas. Martta, Arvi Salmi, Lyyli, Heikki ja Vilho.

Mikko, Terttu, Tapio ja Kullervo äitinsä Ainon sylissä kotitalon rauniolla helmi­

kuussa 1940. IsäVilho oli silloin sotahommissa.

joita Koskiilla paistettiin. Leivinuu­

ni lienee ollut ensiluokkainen ja tai­

kina kenties venäläisen sotilaan ja­

loin vaivaama.

Santun ja Emman elämänvaiheet sattuivat aikaan, jossa myllerrykses­

sä mukana oli myös meidän kyläm­

me. Tukinuitto oli nousussaan, käy­

tiin maailmansota linnoitustöineen, parannettiin tieyhteyksiä, rakennet­

tiin uusi silta, toteutettiin torppari­

lakia, itsenäistyttiin ja tässä murrok­

sessa kylä menetti miehiään, mutta välttyi muilta säröiltä. Elettiin pula- aika parkkuukesä työttöm yystöi- neen. Kohta seurasi uusi rähinä, jota Santtu ei enää nähnyt, mutta jossa Koskiin pojat olivat mukana haa­

voittumisista kärsien. Santtu kuoli 1934. Siihen aikaan raivasivat jurva- laiset Mylly-Taavetilta ostamaansa maata sahan paikaksi. Kiviä räjäy­

tettiin ja hautajaispäivänä räjäytet­

tiin suurempi paukku Santun kun­

niaksi.

Santtu oli pitkään Karstulan kun­

nanvaltuutettu ja hallituksen jäsen.

Niin myös jälkipolvista poika Vilho, pojan poika Tapio ja nykyään tämän miniä.

Tulipalot

Monet tulipalot olivat Koskiin rie­

sana. Linnoitusväen kaikottua yksi rakennus paloi. M aija Stina, joka oli itse jäädä palon uhriksi, tokaisi:

"m enipä siinä ryssän hajut samalla kertaa".

Sitten paloi navetta. Kouhroisen Lyyli oli karjatuvassa pyykillä ja pe­

lasti kuumat lakanat viime hetkellä.

Vanha päärakennus paloi v. 1940 ja seuraavana vuonna navetta. Vilho oli sotahommissa ja Erkki haavoi­

tuttuaan kotona. A ino-em äntä on tulossa kauppareissultaan. Harjas- mäen kohdalla kuulee tutun velli- kellon kiivaan kalkatuksen ja näkee savua. Sepolla ja Kullervolla oli tuli­

tikkuleikit meneillään. Heinät saa­

tiin syttymään navetanvintillä. Kul­

lervo säntäsi ulos ja Seppo lähti vin­

tin perälle päin. Itkevä Kullervo sai vihdoin sanotuksi missä Seppo on.

Metsälammen evakko Nikolai Mu- junen löysi Sepon kuitenkin piilou­

tuneena vintin kulkusillan alta. Jos­

sain vaiheessa paloi sauna, jonka sa­

notaan olleen entinen Mariantupa Leppämäestä.

Koskenkorvan Tuomo kertoo tuli­

paloista seuraavaa: "O li kireä Talvi­

sodan pakkasaam u, sunnuntai 18.2.1940. Katselin kotini ikkunasta joelle päin ja ihmettelin miten kova usva joesta nousi. Se ei ollut usvaa vaan savua, joka tuli Koskiin palavas­

ta talosta. Isäni Elias, Härkä-Valtteri ja minä kiirehdimme palopaikalle.

Paloauto toi kaksi paloruiskua ja vettä pum pattiin Juurikkaan ran­

nasta asti. Palo oli saanut niin suu­

ren vallan, että keskityttiin vain es­

tämään palon leviäminen.

Uusi navetta paloi syys-loka- kuun vaihteessa 1941. Vesipula vai­

vasi jälleen. Vettä kulki ämpäreissä ihmisketjua pitkin salmen rannasta pumppuun sen verran, että tiilisei­

nät saatiin pelastettua.

Erkkilä

Koskiilla Vilhon ja Erkin perheet ehtivät asua yhteisessä huushollis­

sa lähes 5 vuotta. Kun toinen pi­

hapiirin päärakennuksista oli pa­

lanut, asuminen kävi vaivalloisek­

si jo yksistään lasten paljouden ta­

kia. Emma -mummo oli muuttanut ostamalleen Hietaniemen tilalle jo vuonna 1937 ja Heikille, vanhim ­ malle elossa olevista veljeksistä San­

teri oli ehtinyt hankkia Riutan tilan Pääjärven vastarannalta.Tyttäret oli­

vat osansa saaneet metsinä ja ranta­

palstoina, mutta muuten Koskii oli jakamaton.

Hyväväliset veljekset heittivät ar­

valla, kumpi jäisi kantatilaa asumaan ja kumpi ryhtyisi rakentamaan. Kar­

jastakin, lehmistä ja hevosista vedet­

tiin pitkää tikkua. Niinpä jatkosodan loppuaikoina nuorempi veljistä, Erk­

ki alkoi rakentaa "Erkkilää" puolen kilometrin päähän Koskiista metsän ja rannan välimaastoon.

Rakennushirret oli kaadettu Kos­

kenkorvan Eljaksen ja Tuomon toi­

mesta ja Uuno Erkki ajoi hirret pai­

kalle. Metsästä kaadettiin puut, jos­

ta taitava kirvesm ies "Iso-E in o"

M oisio veisti hirret Erkkilän kan­

kaalla pitkällä piilukirveellä ja ko­

kosi talon kehikon. Puun suhteen oltiin omavaraisia, kaikista muista rakennustarvikkeista olikin huuta­

va pula.Talon kokoa pienennettiin alkuperäisestä. Erkki-isäntä myi O p el-m erkkisen h enkilöau ton sa

"kessukuningas" Niilo Pulkkiselle, mistä saatiin rahaa rakentamiseen.

Voilla vaihdettiin rautanauloja, Sii­

ri- emäntä muistelee talon raken­

nusvaiheita. Naulat piti hakea teh­

taalta asti ja hirsien väliin sullottiin sammalta. Tiiletkin valettiin itse.

Muurarin taidonnäyte oli tuvan iso leivinuuni ja takka. Tarvittavan muurauksen suoritti muurari, joka oli vähän verkkaisen oloinen. Työtä tehtiin kellon ym pärys kuudesta

viedä kahvit rakennusmiehille. Sat­

tuipa niinkin, että pikkupiian kahvi- hammasta alkoi kolottaa, ja kahvit oli juotu jo Koskiin kuusiaidan nur­

kalla.

M uuttoa päästiin aloittelemaan joulun alla 1944. Perheessä oli silloin neljä alle kym m envuotiasta, Airi, Seppo, Päiviö ja Ansa ja viidettä odotettiin syntyväksi.Tavaraa kär­

rättiin Koskiilta hevosilla. Yhden piirongin laatikosta löytyi kissa, joka oli uhattu jättää Koskiille. Se oli kis­

saan kiintyneen Päiviön tekosia. Airi muistaa, miten raikkaalta ja puh­

taalta uusi koti ja tupa tuoksui ja tuntui. Eeva-tytär syntyi Erkkilän peräkamariin jouluksi. Erkin sisko, kätilö Fiina auttoi lapsen synnyttä­

misessä ja Parkatin Fiina jouluries- kan ja vehnäsen teossa. Koskiilta Sii­

ri sai mukaansa sittemmin apulai­

seksi talon töihin Pylkkäs-Annan.

M elko pian alem m aksi rintee­

seen rakennettiin punatiilinen na­

vetta ja rantaan rantasauna. Vilja- ja makuuaitta oli jo aiemmin tuotu hir- sineen Koskiilta. Siirin Anna-sisar, joka oli saanut alan koulutuksen, suunnitteli puutarhan, joka oli kaik­

kien silmänilo muutoinkin kauniis­

sa maisemassa.

Tämän lapsuudenmaiseman lap­

set ovat säilyttäneet visusti sisim- mässään, mihin sitten tiet veivätkin.

Mieliinpainuva muisto lapsille oli­

vat isä-Erkin ja Ville-sedän välit. Jos Ville-setä ei poikennut illalla juttua- maan Erkkilän tupaan, isä katsoi ik­

kunasta Koskiille päin, ja tuumasi, että "m itähän Villelle kuuluu, kun ei

kuuteen ja tarvittaessa petromaksin valossa. Ei pysynyt kellon tahdissa ja tuumaa: " kello se vain kerkiää".

Tuomo Sironen toimi muurarin apu­

laisena. Siirteli 13-vuotiaana 50 kg sementtisäkkejä kuin aikamies. Isän­

tä itse oli taitava käsistään, eikä olisi huonoa työnjälkeä katsonutkaan.

Airi, vanhin tytär, oli isän apuna käyttämässä palkeita, kun tämä ta­

koi monet työkalut ja rekien jalak­

setkin pajassa. Isän kädentaidoista oli iloa lapsille, hän veisti kelkat ja keinuhevoset, myöhemm in Erkki­

län tuvassa rakensi Airille vielä kan­

gaspuut.

Vasta kolmivuotias, mutta topak-

ka Ansa-tyttö sai usein tehtäväkseen Erkkilän rappusilla ovat istumassa Seppo, Uuno Erkki ja Päiviö Koskinen.

Koskiin väkeä lähdössä ",kievari kyydillä" Riutalle. Vasemmalla Talvisodan aikana palanut päärakennus ja taustalla Erkkilään siirretty aittarakennus.

Vilho ja Aino Koskisen perhe. Lapset Mikko, Terttu ja Tapio

näy, käyn Koskiilla kahtom assa".

Kylilläkin tämä tiedettiin ja kerrot­

tiin muun muassa juttua, että Kos­

kiin veljeksillä oli laivaretkelläkin Ruotsiin yhteiset eväät.

Venäläiset jälleen Koskiilla

Venäläinen sotavanki Nikolai Ima- mutinoff, leipuri Uralin takaa, oli sijoitettuna Koskiille. Toinen, pit­

känomainen Ruunaniemeen sijoitet­

tu vanki osallistui Erkkilän raken­

nustöihin. Koskenkorvan Tuomoil­

la oli yhteisiä työhommia Nikolain kanssa. Samalla hän opetti Nikolail- le suomenkieltä. Peruna ääntyi "p i­

runa" vaikka kuinka yritettiin. Sun­

nuntaisin sai vapaammin liikkua ja Nikolai lähti Leppä-Vihtorin kanssa Leppämäkeen. Pellon reunaan tu­

lessa virkkaa: "Leppämäki, kaupun­

ki näkyy".

"Kengät keppiin ja Sikamäelle yöksi"

Kengänpohjia säästettiin. Tämä oli yleinen tapa ennen vanhaan Suo­

messa. Näin kulkivat myös Ukki ja Okki Karstulan kirkolle. He olivat Koskiille sijoitetut Suojärveltä ko­

toisin olleet evakot, joiden puhetta ei heti ymmärretty. Valkopartainen Ukki kalasti ahkeraan. Ei käyttänyt airoja. Veneessä seisten, seipäällä pohjasta työntäen, lipui tämä "V äi­

nämöisen hahm o" äänettömästi pit­

kin rantoja. Niinpä Tiehaaran Niilo totesi: "vaan tuota se ahven ei peläs­

ty". Kalat säilöttiin hapattamalla.

Sähkölaitos

Veljekset Vilho ja Erkki yhdessä Elias Sirosen kanssa rakensivat koskeen, sillan alle sähkölaitoksen. Näin syt­

tyivät kylän ensimmäiset sähköva­

lot Koskiilla ja Koskenkorvassa.

Kirjoittajan siteet näihin maisemiin

Kouheroisen Kuonon kalliolta rei­

lun kilometrin säteellä piirrettyyn ympyrään mahtuu Riutta, Ahola, M etsälampi ja Myllyniemi. Täällä ovat isäni, äitini ja vanhemmat sisa­

reni syntyneet.

Me kesälomalaiset ja kylän lapset kolusimme mm. kaikki paikat Kou­

heroisten Kuonon rannat ja kallioi­

sen maaston, välillä uiden ja onkien.

Oppaana oli kaksi vuotta minua nuo­

rempi Tuomo Sironen. Kallion tasai­

sella paikalla on juhlittu usein ja niin myös v. 1942, jolloin Pääjärven Pien­

viljelijäyhdistys järjesti siellä kesä- juhlan. Musiikista vastasi 12 v. velje­

ni Jaakko. Härkä-Valtteri kertoi vitse­

jä ja kylän tyttäret esiittivät runoja ja muuta ohjelmaa. Sota-aikana tanssi­

minen oli kielletty ja homma meni piirileikiksi. Pulasta huolimatta ky­

länväki loihti jotain tarjoiltavaa.

Santtu Koskisen vävyn, Arvi Sal­

m en tuttava, lausuntataiteilija ja kansakoulunopettaja Einari K ivi­

ranta vietti kesäänsä Riutalla. Hän teki yksinään lausuntaretkiä Kuo­

non kalliolle ja herätti ihmetystä.

Veljeni Erkki oli mainitun opettajan oppilaana Aleksis Kiven koulussa Helsingissä. Hän totesi, ettei kesäl­

läkään pääse irti opettajastaan, vaan jou tu i harm ikseen kiikuttam aan Helsingin Sanomat Riutalle. Sai siel­

lä ruokaa, jos sattui sopivaan aikaan tulemaan. Koskenkorvan Lyyli ker­

too olleensa samassa tehtävässä ja muistaa tyylikkään herrasmiehen.

Aurinko paistoi aina

Lapsuuteni useim m at ke­

sät vietin näissä maisemissa Mylly-Tiltan ja Taavetin hoi­

dossa ja telmin naapureiden lapsien kanssa. Meitä sisa­

ruksia oli yhdeksän, mutta vain osa kerrallaan oli van­

husten riesana. Joskus 30-lu- vun lopulla minua vanhem­

pi Kengän Anna lauloi Ran­

talan pihakeinussa keinuen:

"h ei M yllyniem eltä heilin minä löysin, löysin suu- ja sorkkatautisen.... " En sil­

loin tiennyt tytöistä ju u ­ ri mitään ja suu- ja sorkka­

tautikin oli outo asia. Hei­

dän riihen alla oli kuitenkin kanalla pesä ja lauma juuri kuoriutuneita poikasia. Nii­

tä me olimme siellä ihmette­

lemässä.

Sota-aikana olin Koskiilla kaksi viikkoa päivämiehenä ja ainakin kerran koneriihel- lä. Jyräsin Rantaniityllä pel­

toja Reima nimisen hevosen kanssa. Kävimme useampa­

na päivänä Koskiin piikojen, Helvin ja Hannan kanssa Pienellä lammella turpeita kuokkim assa. Viim einen työyhteys oli, kun osallistuin Kos­

kiin maitten rajankäyntitalkoisiin.

Paimenessakin

Koskiin tytär Terttu Mäkinen kertoi kuinka hän oli ollut sota-aikana pai­

menessa Myllyniemen nuorempien lomalaisten kanssa. Ainakin Unto, Matti, Pirkko ja Aira olivat mukana, kuten myös Harjulan Kalevi, Mart­

ti ja Irja. Jokaisella oli omia lehmiä laumassa. Eväinä oli Koskiin pellos­

ta Tertun tuomia hemeenpalkoja ja nauriita. Tämä reipas liikunta oli sa­

malla työtä ja leikkiä lähinaapurei- den kanssa. Välillä syvennyttiin leik­

keihin ja lehmät katosivat näkyvistä.

Kerran ne söivät paimenten eväät.

Arkistotiedot ja laajat muistitie­

dot Tuomo Sironen, naapureiden ja Koskiin väen haastattelut ja omat muistot.

Heikki Kauppala

Moottoripyöräilijät Eero ja Leena Erkkilän pi­

halla. Bemari oli vävy Antin ylpeys.

K o s k i i n a s u t t a m i s e n h i s t o r i a a s i a k i r j o j e n m u k a a n

Koskiniem i n:ro 10 on perustettu uudistilaksi 23.7.1791, mutta asuttu ainakin vuodeta 1788 alkaen. Lähes 1000 ha tila, joka aikoinaan toimi kievarina.

Vanhojen asiakirjojen ja karttojen mukaan ensimmäinen asuinraken­

nus on sijainnut noin 120 kyynärää eli n. 70 metriä rannasta, lähellä Kuller­

vo Koskisen uutta asuinrakennusta.

Ensimmäisinä asukkaina maini­

taan leskimies Erik Erikinpoika ja les­

kivaimo Anna Kemppain Pääpohjas- ta. Vuosi on 1795. Erik oli Vähä-Lep- pälän eli Ohrasen isännän Mikko Lau- rinpojan vävy 1. vaimo Anna Mikon- tytär. Heidän tyttärensä Brita Eriks- dotter siirtyy Hokkalaan emännäksi, pso Josef Johansson Hokkalasta.

Ensimmäiset Koskiset

Nykyisen Koskisen suvun ensim ­ mäinen asukas oli Kalle Matinpoika s 1782 Kuoppalan Muhosesta. Kal­

len isoisä Matti Samulinpoika Kova­

nen muutti Kuoppalan taloon Kova­

sen talosta Äänekosken seudulta.

Hän oli Kuoppalan isäntänä v.

1740-1748, pso Maria Pekantytär.

Heidän jälkeensä Matti Matinpoika, isäntänä 1749-1798, (1. pso Sofia) 2.

pso Beata Pentintytär. He olivat Kal­

len vanhemmat.

Kalle meni vävyksi Luksannie- melle ja solmi avioliiton v. 1800 17 vuoden ikäisenä Stina Laurintytär Roth'in kanssa.

A siakirjojen m ukaan Stina isä testamenttasi Kalle Kovaselle (puo­

let tai kokonaan, epäselvä) omista­

mansa kruunun uudistilan (Luksa- niemi) hallintaoikeuden kuoleman­

sa jälkeen ehdolla, että tämä nai Sti­

nan ja kohtelee tätä kuuliaisesi.

Asuttuaan kuutisen vuotta ap­

pensa huushollissa kyllästyivät kai­

keti odottamaan isännän poismenoa (1808) ja muuttivat v. 1806 Kosken- nimelle.

Stina oli syntynyt 1776 Sirolan sotilastorpassa Heijostenmäellä. Hä­

nen isänsä oli ruotusotilas Lars Kris- toffer Roth, Luksanniemen ensim ­ mäinen isäntä, puoliso Kaisa. Lau­

rin isä Kristoffer Palken Laukaalta.

Lauri oli ostanut Vähä-Leppälän

haltijalta Mikko Laurinpoika Lep­

päseltä Luksanniemen (Saarijärven syyskäräjät 1781).

Lauri oli kuulunut Hämeen jal­

k av äk iry k m en tin R autalam m in komppaniaan ja Pääjärven ruotuun n:ro 17 Ensimmäisessä katselmuk­

sessa hänet hylättiin alamittaisena (5 jalkaa 6 tuuma). M aaherran toi­

menpitein hänet kuitenkin hyväk­

syttiin palvelukseen. Roth oli ko­

mennettuna Loviisan varuskuntaan keväällä 1773. Ero pääkatselmuk- sessa 11.7.1782 (sotilastiedot FM Heikki Vuorimies).

Kallella ja Stinalla oli lapsia 10, joista 4 ensimmäistä syntyivät Luks- anniemellä. Muutto Koskenniemel­

le tapahtui vuonna 1806. Kuusi nuo­

rinta lasta syntyivät siellä. Yksi poi­

ka kuoli vuoden ikäisenä.

Seuraava isäntä oli vanhin poika Matti Kallenpoika Koskenniemi, 1.

pso Anna Heikintytär, 2. pso Greta (Riita) Kallentytär Hokkanen.

Härkämäen vanha Joseph esiin­

tyy Koskenniemen talon lainhuutoa koskevissa asiakirjoissa nimellä Joo­

seppi Härkämäki. Hän on pitänyt Koskenniemen talon julkisen huuto­

kaupan. Ostaja oli Heikki Matinpoi­

ka Koskinen. Talo arvioitu 2000 mar­

kan arvoiseksi, mutta kun siitä vä­

hennetään Matti Koskenniemelle ja hänen vaimolleen suoritettava elin­

ikäinen eläke on ostajan maksettava rahasumma ollut 800 markkaa. Kol­

mas lainhuuto on annettu 6.2.1869.

Isäntänä jatkaa Heikki Matinpoi­

ka Koskinen 1. pso VVilhelmina Ma- tintytär, 2. pso Maria (Maija Stina),

Henkikirja vuodelta 1895 kertoo, että Koskiilla on tuolloin kirjoilla Heikki Koskinen vaimo Maria, poi­

ka Aleksanteri, vaimo Emma, heillä 1 poika ja 1 tytär. Talossa lisäksi ren­

ki Verner Miettinen ja piika Hilma Konttinen.

Heikin ensimmäinen vaimo VVil­

helmina Matintytär synnytti 6 lasta ja toinen vaimo Maija Stina Hait 9 lasta. Amerikkaan muutto oli vauh­

dissa ja Koskiilta oli myös paljon lähtijöitä. Isännäksi jäi toisen vai­

mon vanhin poika Aleksanteri, San­

tuksi kutsuttu.

Heikki Kauppala