Hoitotyön opiskelijoiden syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvä osaaminen mielenterveystyössä

HOITOTYÖN OPISKELIJOIDEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN LIITTYVÄ OSAAMINEN MIELENTERVEYSTYÖSSÄ

Hoitotyön opettajien näkökulmia

Kati Kiviniemi Pro gradu -tutkielma Hoitotiede

Terveystieteiden opettajankoulutus Itä-Suomen yliopisto

Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos

Maaliskuu 2020

TIIVISTELMÄ ABSTRACT

1 JOHDANTO ... 1

2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT ... 2

2.1 Hoitotyön koulutus ja syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä ... 2

2.2 Tiedonhaun kuvaus ... 3

2.3 Syrjäytyminen ja syrjäytymisen ehkäisy ... 6

2.4 Mielenterveystyö ... 8

2.5 Hoitotyön koulutus ... 11

2.5.1 Opetus ja mielenterveystyön lähtökohdat ... 12

2.5.2 Opetus ja hoitotyön taidot ... 13

2.5.3 Opetusmenetelmät ... 15

2.6 Yhteenveto aiemmista tutkimuksista ... 17

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 19

4 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ... 20

4.1 Tutkimusmenetelmät ... 20

4.2 Aineiston keruu... 20

4.3 Aineiston analyysi ... 21

5 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 23

5.1 Vastaajien taustatiedot ... 23

5.2 Syrjäytymisen käsite ... 23

5.3 Syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä ... 25

5.4 Hoitotyön opiskelijalta vaadittava osaaminen syrjäytymisen ehkäisystä mielenterveystyössä ... 27

5.5 Opetus ja syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä ... 30

5.6 Yhteenveto tuloksista ... 32

6 POHDINTA ... 35

6.1 Tulosten pohdinta ... 35

6.2 Tutkimuksen luotettavuus... 37

6.3 Tutkimuksen eettisyys ... 38

6.4 Johtopäätökset, suositukset ja jatkotutkimusaiheet ... 39

LÄHTEET... 40 LIITTEET

Liite 1. Tiedonhaku tietokannoista Liite 2. Tutkimustaulukko

Liite 3. Teemahaastattelurunko Liite 4. Tiedote tutkimuksesta Liite 5. Tutkittavan suostumus

Hoitotieteen laitos Hoitotiede

Terveystieteiden opettajankoulutus

Kiviniemi, Kati Hoitotyön opiskelijoiden syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvä osaaminen mielenterveystyössä

Pro gradu -tutkielma, 40 sivua, 5 liitettä (10 sivua) Ohjaajat: Professori (ma), TtT Lauri Kuosmanen ja Tutkijatoh-

tori, TtT Krista Jokiniemi Maaliskuu 2020

Sairaanhoitajalta vaaditaan syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvää osaamista mielenterveystyössä.

Syrjäytyminen on pitkäkestoinen ja moniulotteinen prosessi. Syrjäytymistä voidaan kuitenkin ehkäistä terveydenhuollon keinoin. Tällä hetkellä hoitotyön koulutukseen sisältyy rajallisesti koulutusta terveysalan sosiaalisista tekijöistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata mil- laista osaamista ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijat tarvitsevat syrjäytymisen eh- käisystä mielenterveystyössä. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jota opettajat voivat hyödyntää hoi- totyön opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Aineisto kerättiin ammattikorkeakoulujen hoitotyön opettajilta (n= 6) ryhmä- ja yksilöhaastat- telulla huhtikuun- kesäkuun 2019 aikana. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyy- silla. Haastatteluiden tulosten perusteella syrjäytyminen on monitahoinen käsite. Käsitteenä syrjäytyminen on ulkopuolelle jäämistä elämän eri osa-alueilla, siinä on yksilöllisiä piirteitä ja siihen vaikuttaa useat riskitekijät. Syrjäytymisen ehkäisyyn mielenterveystyössä vaikuttaa kaikki yhteiskunnallinen toiminta. Terveydenhuollossa syrjäytymisen ehkäisy on moniamma- tillista yhteistyötä, kokonaisvaltaista hoitotyötä, sairastuneen tukemista itsehoitoon ja koko per- heen huomiointia. Hoitotyön opiskelijalta vaaditaan syrjäytymistä ehkäisevässä työssä amma- tillisia lähestymistapoja, hoitoon vaikuttavien tekijöiden huomiointia, hoitosuhteen rakenta- mista, hoitotyön tietoa, hoitotyön taitoja, hoidon koordinointia ja oman ammattitaidon arvos- tusta. Hoitotyön opetus syrjäytymisen ehkäisyä tukevassa mielenterveystyössä on kasvatuksel- lista työtä, ammatti-identiteetin vahvistamista ja ammattitaidon lisäämistä. Opetusta voidaan toteuttaa useilla opetusmenetelmillä.

Tämä tutkimus lisää tietoa syrjäytymisen ehkäisystä mielenterveystyössä, ammattikorkeakou- lun hoitotyön opiskelijoiden mielenterveystyössä vaadittavasta osaamisesta, ja siitä kuinka osaamista voidaan lisätä hoitotyön koulutuksella. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyn- tää hoitotyön opetuksen suunnitellussa. Tiedolle syrjäytymisen ehkäisystä mielenterveystyössä on selkeä yhteiskunnallinen tarve. Jatkotutkimusaiheena hyödyllistä on tietää aiheesta myös mielenterveyden häiriöitä sairastavien näkökulma. Hoidon ja koulutuksen kehittämiseksi on tarpeellista tietää, millaista osaamista mielenterveystyössä tarvitaan syrjäytymisen ehkäise- miseksi ja millaisesta avusta mielenterveyden häiriöitä sairastavat kokevat hyötyvänsä.

Asiasanat: syrjäytyminen, syrjäytymisen ehkäisy, mielenterveystyö ja hoitotyön opetus.

Department of Nursing Science Nursing Science

Nurse Teacher Education

Kiviniemi, Kati The Competence of Nursing Students Related to the Prevention of Social Exclusion in Mental Health Work

Master’s Thesis, 40 pages, 5 appendices (10 pages) Supervisors: Professor, PhD Lauri Kuosmanen and Post-doc Re-

searcher, PhD Krista Jokiniemi March 2020

The nurses involved in mental health work require competence related to social exclusion. So- cial exclusion is a long-term and multidimensional process. However, social exclusion can be prevented through health care measures. Currently, education in nursing includes a limited amount of training on the social factors of the health sector. The purpose of this study is to describe what kind of competence related to the prevention of social exclusion the nursing stu- dents at universities of applied sciences need in mental health work. The aim is to produce knowledge that teachers can use in planning and implementing the nursing education.

The data were collected from nursing teachers (n= 6) working at universities of applied sciences in group and individual interviews carried out between April and June 2019. The data were analyzed using inductive content analysis. Based on the results of the interviews, social exclu- sion is a complex concept. As a concept, social exclusion is concerned with being excluded from a number of areas of life. It has individual characteristics and is affected by a number of risk factors. The prevention of social exclusion in mental health work is affected by all societal activities. In health care, the prevention of social exclusion involves interprofessional collabo- ration, comprehensive nursing care, supporting the self-care of those affected by an illness, and taking the entire family into account. In work preventing social exclusion, nursing students are required professional approaches, taking factors affecting care into account, building a thera- peutic relationship, nursing knowledge, nursing skills, coordination of care, and appreciation for personal proficiency. The teaching of nursing related to mental health work supporting the prevention of social exclusion involves educational work, strengthening the students’ profes- sional identity, and increasing their proficiency. The education can be implemented using sev- eral teaching methods.

This study increases knowledge of preventing social exclusion in mental health work, the com- petence required in the mental health work of nursing students at a university of applied sci- ences, and how competence can be increased with nursing education. The knowledge obtained in the study can be utilized in planning nursing education. There is a clear need for knowledge about the prevention of social exclusion in mental health work. As a topic of further research, it would also be beneficial to know about this topic from the viewpoint of people with mental disorders. To develop care and education, it is necessary to know what sort of competence is needed in mental health work for preventing social exclusion and what kind of support those with a mental disorder find beneficial.

Keywords: social exclusion, prevention of exclusion, mental health work, nursing education.

1 JOHDANTO

Mielenterveyspalveluiden laadun takaa ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta, jonka saa- minen on ainakin osittain kiinni koulutusjärjestelmistä (McAllister ym. 2014). Kansallisen mielenterveysstrategian 2020 linjauksena mielenterveyden parantamiseksi on tunnistaa ja lisätä mielenterveysosaamista niissä ammattiryhmissä, ihmisryhmissä ja yhteisöissä, joissa sitä erityisesti tarvitaan (STM 2020). Opetussuunnitelmien on tärkeää tukea sitä, että hoito- työn opiskelijat osaavat toimia epätasa-arvon vähentämiseksi (Rozendo ym. 2016). Syrjäy- tymisen ehkäisy mielenterveystyössä on huomioitu myös tutkimustyössä. The ROAdmap for MEntal health EU:n tutkimushankkeessa 2010–2014 on luotu yhteneväinen suunnitelma mielenterveyden tutkimusta varten 10 vuoden ajalle. Lähivuosien tutkimusten yhtenä pai- nopisteenä on mielenterveyden eriarvoisuuden vähentäminen. (Forsman ym. 2015.)

Syrjäytymistä ehkäisevä ja eriarvoisuutta vähentävä mielenterveysosaaminen vaatii tietoa.

On tiedossa, että ammattilaisten tietämys sosiaali- ja terveyseroista on tällä hetkellä rajal- lista (STM 2018). Syrjäytyminen aiheuttaa inhimillistä kärsimystä (STM 2018). Syrjäyty- minen on pitkä prosessi, jossa asiat ja ongelmat kasaantuvat. Sosiaali- ja terveysalan palve- luiden avulla voidaan monin tavoin ennaltaehkäistä syrjäytymistä, vähentää riskejä ja puut- tua jo syntyneisiin ongelmiin. (THL & Me-säätiö 2018.) Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan sairaanhoitaja pyrkii tukemaan ja lisäämään ihmisten omia voimavaroja, sekä pa- rantamaan heidän elämänlaatuaan (Sairaanhoitajaliitto 2014). Mielenterveystyötä tekevillä sairaanhoitajilla on tärkeä rooli mielenterveyden eriarvoisuuden korjaamisessa (Elliott &

Masters 2009). Yksi keino vähentää mielenterveyden epätasa-arvoa on asioista puhuminen ja sosiaalinen markkinointi leimautumisen vähentämiseksi (Elliott & Masters 2009, Hug- gett ym. 2018). Hoitotyön koulutukseen sisältyy rajallisesti koulutusta terveysalan sosiaali- sista tekijöistä. Ammattiin opiskelevat tarvitsevat kuitenkin kriittistä tietoa ja vuoropuhelua siitä, miten he voivat kohdata eriarvoisuuden syitä. (Rozendo ym. 2016.) Opetuksen yhtenä tavoitteena on pyrkiä vaikuttamaan hoitotyön opiskelijoiden asenteisiin. (Ritten ym. 2015, Carvalho & Tavare 2016.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata millaista osaamista ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijat tarvitsevat syrjäytymisen ehkäisystä mielenter- veystyössä. Tavoitteena on tuottaa tietoa jota hoitotyön opettajat voivat hyödyntää hoito- työn opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT

2.1 Hoitotyön koulutus ja syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä

Mielenterveyden häiriöiden rasitus on yhteiskunnallisesti suuri koko Euroopassa. Syyt ovat hoitokustannusten lisäksi leimautumisessa, vähentyneessä inhimillisessä pääomassa ja tuot- tavuuden heikkenemisessä. (Forsman ym. 2015.) Mielenterveyssyyt vaikuttavat ihmisten työkykyyn ja ovat Suomessa merkittävä syy siihen, että henkilö jää työkyvyttömyyseläk- keelle. Työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrä on kasvanut seitsemän prosenttia vuo- desta 2017. Suomessa jäi vuonna 2018 työkyvyttömyyseläkkeelle tai osatyökyvyttömyys- eläkkeelle 19 900 henkilöä. Heistä 3500 henkilöä jäi työkyvyttömyyseläkkeelle masennuk- sen vuoksi. Kaksi kolmasosaa heistä oli naisia ja kaksi viidestä alle 45-vuotiaita. (Eläketur- vakeskus 2019.) Mielenterveyden häiriöitä sairastavilla on kohonnut riski syrjäytyä. Syr- jäytyminen on usein ylisukupolvinen ilmiö. Ihmisen syrjäytyessä hyvinvointi heikkenee ja huono taloudellinen tilanne voi johtaa köyhyyteen. Sairastamisen lisäksi syrjäytymisen ris- kitekijöitä on useita. Niitä ovat esimerkiksi lapsuuden aikaiset olosuhteet, köyhyys ja matala koulutustaso (THL & Me-säätiö 2018.) Syrjäytymistä voidaan ehkäistä sosiaaliturvalla ja peruspalveluilla. Haittojen vähentämiseksi henkilöiden työkykyä, taloutta ja toimintakykyä on tuettava. Etenkin elämänmuutoksissa, esimerkiksi työttömyyden tai sairastumisen koh- datessa, syrjäytymisen riski kasvaa. (STM 2018.)

Mielenterveyspalveluiden saatavuus on oltava samalla tasolla muiden sosiaali- ja terveys- palveluiden kanssa (STM 2020). Mielenterveystyö voidaan jakaa kunnan tai erikoissairaan- hoidon mielenterveyttä edistävään työhön, mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn ja eri- laisiin mielenterveyspalveluihin. Valtakunnallisesta suunnittelusta, ohjauksesta ja valvon- nasta vastaa Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö. Mielenterveystyön tarkoituksena on vahvistaa ihmisten mielenterveyttä ja vähentää mielenterveyteen kohdistuvia ongelmia.

Mielenterveystyön tarkoituksena on myös ennaltaehkäistä mielenterveyden häiriöitä, hoitaa sairauksia ja kuntouttaa sairastuneita. (STM 2019.) Mielenterveyspalveluiden on oltava asiakaslähtöisiä, sovelluttava kaiken ikäisille ja niiden on oltava helposti kaikkien saata- villa. Palveluiden on oltava lisäksi oikea-aikaisia, joustavia, tasa-arvoisia ja kuntoutumista edistäviä. Palveluissa on otettava huomioon potilaan läheiset, sekä potilaan mahdolliset so- maattiset sairaudet. Suomessa on vuoteen 2022 mennessä tarkoitus kehittää toimivia mene- telmiä eri ikäisten ihmisten yleisimpien mielenterveyden häiriöiden varhaiseen hoitoon. Ke-

hittämiskohteena on myös yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa ja mielenterveyden häiri- öitä sairastavien fyysisen terveyden hoito. Nämä palvelut ja toiminnat tukevat ihmisten mie- lenterveyttä ja ovat osa syrjäytymisen ehkäisyä. (STM 2020.)

WHO:n (2008) mukaan sairaanhoitajilla on mahdollisuus vaikuttaa eriarvoisuuteen henki- lökohtaisesti ja kollektiivisesti. Eriarvoisuuteen vaikuttaakseen terveydenhuollon ammatti- laiset tarvitsevat tietoa sosiaalisista eroista ja terveyseroista maailmanlaajuisesti. Sairaan- hoitajan työ on monipuolista. Hänen on kyettävä työskentelemään itsenäisesti ja osana tii- miä. Hoito perustuu aina näyttöön perustuvaan tietoon. Sairaanhoitajan on jatkuvasti kehi- tettävä itseään, että hän pystyy hyödyntämään uuden tiedon ja käyttämään sitä työssään.

Sairaanhoitajalla on oltava kliinistä osaamista, siihen sisältyy esimerkiksi lääkehoidon osaaminen. Sairaanhoitajan työn on tarkoitus olla terveyttä edistävää ja hänen on huomioi- tava työssään yksilöt, ryhmät ja yhteisöt. Sairaanhoitaja tarvitsee ymmärrystä yhteiskunnal- listen päätösten ja rakenteiden vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin, sekä palvelujärjestel- män toiminnasta. (Eriksson ym. 2015.)

Kivelä & Kilkku (2017) ovat tarkastelleet Suomen sairaanhoitajakoulutuksen opetussuun- nitelmia eri oppilaitoksissa ja vertailleet oppilaitosten eroja mielenterveys- ja päihdetyön opintojen määrässä, sekä sisällössä. Tarkastelun tulosten mukaan mielenterveys- ja päihde- opintoja toteutetaan eri laajuisina Suomen ammattikorkeakouluissa. Päivätoteutuksena to- teutettavat opinnot saattavat sisältää vain teoriaopintoja tai niihin on yhdistetty 7–12 opin- topisteen työharjoittelu. Pienin mielenterveys- ja päihdeopintojen laajuus Suomen ammat- tikorkeakouluissa on 5 opintopistettä teoriaopintoja. Laajimmat opinnot ovat 15 opintopis- tettä teoriaa ja 12 opintopistettä työharjoittelua. Erot oppilaitosten välillä ovat siis suuria.

2.2 Tiedonhaun kuvaus

Tiedonhaulla haettiin vastausta siihen, miten ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutuk- sessa voidaan huomioida syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä. Kirjallisuushaun va- lintaprosessi on suoritettu loka-marraskuussa 2018 ja päivitetty huhti-toukokuussa 2019.

Kirjallisuushaut on suoritettu Cinahl, PsycINFO, Scopus ja PubMed tietokannoista. Kirjal- lisuutta haettiin opetukseen, mielenterveyteen ja syrjäytymiseen liittyvillä hakusanoilla (liite 1).

Tutkimusten sisäänottokriteerejä olivat: Tutkimus käsittelee hoitotyön opiskelijoiden syr- jäytymisen ehkäisyyn liittyvää osaamista mielenterveystyössä, se on tieteellinen vertaisar- vioitu artikkeli, se on julkaistu vuosien 2008–2019 välillä, se on suomenkielinen tai eng- lanninkielinen, sekä koko teksti on saatavissa sähköisesti. Tutkimusten poissulkukriteerit olivat: Tutkimus ei ole kirjallisuuskatsaus tai koko tekstiä ei ole saatavissa. Kirjallisuusha- kujen tuloksena löytyi 6188 artikkelia. Otsikon perusteella valittiin 63 sisäänottokriteerei- hin sopivaa artikkelia, tiivistelmän perusteella valittiin 25 sisäänottokriteereihin sopivaa ar- tikkelia ja koko tekstin perusteella 12 sopivaa artikkelia. Lisäksi valittiin manuaalisen haun perusteella kuusi sisäänottokriteereihin sopivaa artikkelia. Tiedonhaun valintaprosessi on kuvattu kuviossa 1. Yhteensä valittuja artikkeleita oli 18 (liite 2).

Valituista tutkimuksista määrällisiä tutkimuksia on viisi, laadullisia tutkimuksia seitsemän, monimenetelmätutkimuksia viisi ja yksi tutkimuksista on kirjallisuuskatsaus. Viisi tutki- musta käsittelee hoitotyön opiskelijoiden näkökulmia ja kaksi tutkimusta valmiiden hoita- jien näkökulmia. Yksi tutkimuksista käsittelee opiskelijoiden ja valmiiden hoitajien näkö- kulmia. Yhdessä tutkimuksista osallistujina ovat potilaat, hallinnon edustajat ja hoitajat.

Yhdessä tutkimuksessa osallistujina ovat opettajat, yhdessä johtajat ja yksi sairaanhoitaja, sekä yhdessä osallistujat ovat satunnainen otos Euroopan kansalaisia. Viisi tutkimuksista käsittelee potilaiden näkökulmia. Tutkimuksista on tehty neljä Yhdistyneessä kuningaskun- nassa, kolme Australiassa, kaksi Uudessa-Seelannissa ja kaksi Portugalissa. Seitsemän tut- kimusta on tehty Kanadassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa, Irlannissa, Brasili- assa ja Ranskassa.

Kuvio 1. Tiedonhaun valintaprosessi.

Tiedonhaulla tunnistetut artikkelit (n=6188) Cinahl= 1047

PsycINFO= 3089 Scopus= 23 PubMed= 2029

Otsikon perusteella valitut artikkelit (n=63) Cinahl= 13

PsycINFO= 30 Scopus= 5 PubMed= 15

Otsikon perusteella poissuljetut (n= 38)

Abstraktin perusteella valitut artikkelit (n=25) Cinahl= 5

PsycINFO= 10 Scopus= 4 PubMed= 6

Abstraktin perusteella poissuljetut (n= 13)

Tutkimukseen valitut kokotekstit (n= 18)

Kokotekstin perusteella valitut (n=12) Cinahl= 1

PsycINFO= 6 Scopus= 2 PubMed= 3

Manuaalihaun perusteella valitut (n= 6 )

Kokotekstin perusteella poissulje- tut

(n= 0)

Sisäänottokriteerien ja poissulku- kriteerien perusteella poissuljetut

(n= 6125)

2.3 Syrjäytyminen ja syrjäytymisen ehkäisy

Kansanterveyden näkökulmasta mielenterveyden häiriöt kuormittavat ympäri maailmaa (Schütte ym. 2014). Eri maiden välillä on eroja kansalaisten mielenterveydessä ja mielen- terveyden eriarvoisuuden vähentäminen on tärkeä tavoite useassa maassa (Elliott & Masters 2009). Eurooppalaisessa tutkimuksessa (Schütte ym. 2014) vertailtiin 31 Euroopan maan psykologista hyvinvointia ja koulutuseroja WHO-5-indeksillä. Tutkimukseen osallistui 15 362 miestä ja 20 272 naista. Tutkimuksessa huomattiin, että psyykkinen hyvinvointi vaihtelee eri maissa. Vertailluissa maissa miesten hyvinvointi oli parempi kuin naisten. Ver- tailtuja maita yhdistävää oli se, että lähes kaikissa maissa hyvinvoinnin heikkeneminen oli yhteydessä matalaan koulutustasoon. Sosiaalista tasa-arvoa voidaan lisätä kiinnittämällä huomiota matalan koulutustason henkilöiden hyvinvointiin tulevissa terveyttä edistävissä ohjelmissa. Elliott & Masters (2009) pohtivat artikkelissaan mielenterveyden eriarvoisuu- den syiden olevan monimutkaisia ja muodostuvan sosiaalisista suhteista, joiden taustalla vaikuttavat sosiaaliset rakenteet, esimerkiksi kulttuuri tai talous. Näin ollen ei voida olettaa, että sosiaalista epätasa-arvoa mielenterveydessä saataisiin yhteiskunnasta täysin poistettua (Schutte ym. 2014).

Syrjäytyminen heikentää kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. Syrjäytymisellä on tuhoisia vai- kutuksia ihmisen itsetuntoon ja se aiheuttaa syviä toivottomuuden tunteita (Benbow ym.

2014). Mielenterveyden häiriöitä sairastavat ovat ryhmä, jotka kokevat muuta väestöä her- kemmin syrjintää ja syrjäytymistä sen eri muodoissa (Benbow ym. 2014). Hamer ym.

(2014) tutkimuksessa mielenterveyspalveluita käyttävät osallistujat (17 henkilöä) kokivat psyykkisen sairauden vaikuttavan syrjäyttämiseen ja he uskoivat sairauden lisäävän syrjäy- tymistä. He kokivat, että yhteiskunta olettaa heiltä puuttuvan tiettyjä ”normaalin” kansalai- sen ominaisuuksia. Osallistujat kokivat, että heidät jätetään ulkopuolelle, jos he kertovat sairaudestaan. He myös kokivat, että sairauden vuoksi heidät kyseenalaistettiin älyllisesti ja sairauden vuoksi heitä pidettiin epäluotettavina. Sairastuneelta vaaditaan vahvuutta jaksaa hylkäämisiä ja poissulkemisia. Tämä voi johtaa uupumiseen. Uupumus vaikeuttaa entises- tään sosiaalisten verkostojen ylläpitoa. Syrjäytymiseen vaikuttavaksi tekijäksi tutkimuk- seen osallistujat näkivät myös sen, kuinka sairastunut omaksuu yhteiskunnan säännöt ja normit. Sairastuneet kokivat, että tilanteeseen auttaisi jos yhteiskunnan säännöt ja normit olisivat väljemmät. Davey & Gordon (2017) tutkimuksessa on tutkittu ihmisten subjektii-

visia kokemuksia sosiaalisesta syrjäytymisestä ja osallisuudesta. Osallistujat kokivat pai- neita käyttäytyä normatiivisella tavalla (”kuten muutkin”) tai muuten tavalla, joka ei tuntu- nut itselle ominaiselta. Osallistujat kokivat, etteivät he kuulu yhteisöihin sairautensa vuoksi.

Hyviä kokemuksia heillä oli kuitenkin yhteisöistä, joissa ei tiedetty sairaudesta. Niissä hen- kilö koki olevansa osa yhteisöä. Niitä olivat esimerkiksi voittoa tavoittelemattomat järjestöt.

Benbow ym. (2014) tutkimuksessa on pyritty selvittämään sosiaalisen syrjäytymisen ja köy- hyyden kokemuksia haastavassa elämäntilanteessa olevilta kanadalaisilta perheiltä. Tutki- muksessa esiin nousseita haasteita olivat stigma, syrjintä, kohtuuhintaisten asuntojen puute, riittämättömät tulot ja oma syrjäytymisen tunne. Tutkimuksen useammat osallistujat koki- vat mielenterveyden häiriön ja köyhyyden liittyvän toisiinsa. Sairastamisen vuoksi on saa- tettu menettää työpaikka tai kyky osallistua työelämään. Tutkittavat kuvaavat kuinka mo- nella tavalla köyhyys vaikuttaa arkipäivän elämään. Heidän voi olla haasteellista saada os- tettua välttämättömiä asioita, kuten ruokaa tai lääkkeitä. Köyhyys voi ajaa asunnottomuu- teen asti. Sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden vuoksi ei koeta kuulumista yhteiskuntaan, yhteisöön eikä perheeseen. Tämä voi aiheuttaa kokemuksen ulkopuoliseksi jäämisestä.

Syrjäytymisen ehkäisyä tehdään yhteiskunnan eri tasoilla ja ammattiryhmissä. Benbow ym.

(2014) tutkimuksen mukaan ihmiset toivovat parannuksia politiikan tasolla. He toivovat enemmän sosiaalisia resursseja, jotka takaisivat esimerkiksi asunnon ja tietyn tulotason.

Tutkimus painottaa, että tukitoimissa tarvitaan etenkin oikeudenmukaisuutta, ainutlaatui- suuden kunnioittamista ja ihmisarvon kunnioittamista. Syrjäytymistä ehkäisevää työtä on myös kehitettävä. Davey & Gordon (2017) tutkimuksen mukaan sosiaalisen osallisuuden ja sosiaalisen syrjäytymisen määritelmiä olisi määriteltävä uudelleen. Tällä hetkellä määritel- mät voivat johtaa mielenterveyden häiriöitä sairastavan diagnoosista johtuvaan syrjäytymi- seen ja erilaisiin syrjinnän muotoihin. Käsitteitä selventäessä tulisi keskittyä sosiaalisiin normeihin ja olosuhteisiin. Killaspy ym. (2014) tutkimuksen mukaan tarvitaan enemmän interventioita, joilla voidaan tukea mielenterveyden häiriöitä sairastavan ammatin harjoit- tamista ja sosiaalisia verkostoja. Tutkimuksessa huomattiin ammatin harjoittamisen tuotta- vuuden ja sosiaalisen integraation vaikeutuvan psykoottisen sairauden kehittymisen jäl- keen. Tässä tutkimuksessa työllisyyteen vaikutti vakavammissa mielenterveyden häiriöissä henkilön vointi. Myös ihmisen omalla asenteella on merkitystä. Osallistujilla oli itsellään pessimistinen näkemys siitä, että he eivät ole sopivia työhön. Sosiaalisen integraation es-

teinä useammat osallistujat mainitsivat sairauden oireet, luottamuksen ja huonon itsetun- non. Tässä tutkimuksessa niiden vaikutus oli suurempi kuin leimautumisen, syrjinnän tai käytännön syiden (esimerkiksi pitkien välimatkojen) vaikutus sosiaaliseen integraatioon.

2.4 Mielenterveystyö

Mielenterveystyötä tekevien hoitajien asenteilla on merkitystä mielenterveystyön laatuun.

Linden & Kavanagh (2011) Irlannissa ja Cremonini ym. (2018) tutkimuksessa Pohjois-Ita- liassa on tutkittu hoitajien asenteita potilaita kohtaan mielenterveystyössä. Linden & Kava- naght (2011) tutkimuksessa asenteita on tutkittu skitsofreniaa sairastavia kohtaan. Cremo- nin ym. (2018) tutkimuksessa kohderyhmää ei ole valittu diagnoosin perusteella. Kummas- sakin tutkimuksessa on huomattu, että sairaalahoidossa työskentelevillä hoitajilla on hie- man negatiivisempia asenteita potilaita kohtaan, kun muilla mielenterveystyön hoitota- hoilla. Cremonini ym. (2018) tutkimuksessa syitä tähän nähtiin resursseissa, vuorovaiku- tuksessa henkilökunnan ja potilaan välillä, sekä työn stressaavuudessa. Linden & Kava- naght (2011) tutkimuksessa työkokemuksella nähtiin olevan vaikutusta asenteisiin. Koke- mattomilla hoitajilla asenteet olivat kokeneita hoitajia negatiivisempia. Positiiviset asenteet helpottivat terapeuttista ja potilaskeskeistä hoitoa. Potilaskeskeisessä hoidossa potilaat eivät ole passiivisia hoidon vastaanottajia, vaan aktiivisia toimijoita hoidossaan ja muussa elä- mässään. (Cremonini ym. 2018.) Kielteiset asenteet voivat vaikuttaa sosiaaliseen vuorovai- kutukseen ja sitä kautta hoitosuhteeseen. Kielteiset asenteet saattavat myös lisätä potilaiden leimautumista. (Linden & Kavanaght 2011.) Mielenterveysalan ammattilaiset voivat osal- listua ymmärryksen lisääntymiseen psyykkisistä sairauksista ja vaikuttaa palveluiden käyt- täjien asemaan. Heidän on oltava tietoisia sortavista sosiaalisista rakenteista ja tuettava täy- sivaltaiseen kansalaisuuteen häpeän ja demoralisaation voittamiseksi. (Hamer ym. 2014.) Yleinen ongelma mielenterveyden häiriöitä sairastavilla on stigma eli häpeäleima tai koke- mus leimautuneeksi joutumisesta (mm. Benbow ym. 2014, Garvalho & Tavares 2016, Da- vey & Gordon 2017, Cremonini ym. 2018). Stigma liittyy usein tiedon puutteeseen ja ai- heuttaa ennakkoluuloja ja syrjintää (Carvalho & Tavares 2016). Leimautumisen nähdään vaikuttavan työllistymiseen ja asumismahdollisuuksiin. Sairastuneet kokevat, että ihmiset kohtelevat heitä huonommin. Sairastavat saattavat itse kokea, että muut ihmiset kokevat heidät emotionaalisesti epävakaiksi, vaarallisiksi ja ei-uskottavaksi. (Davey & Gordon

2017.) Stigma vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee itsensä. (Benbow ym. 2014). Sairas- tuneiden kokemukset ovat ymmärrettäviä, sillä mielenterveyden häiriöitä sairastavia saate- taan pitää uhkana yhteiskunnalle, arvaamattomina ja väkivaltaisina (Cremonini ym. 2018).

Huggett ym. (2018) tutkimuksen osallistujien eli mielenterveyden häiriöitä sairastavien si- säisen leimautumisen tunteelle merkitystä oli sillä, että sairaus on elinikäinen. Osallistujat olivat huolissaan siitä, että muut saavat tietää heidän diagnoosinsa. He kokivat diagnoosin leimaavana, sillä ihmiset olettavat tietyn diagnoosin omaavan ihmisen käyttäytyvän tietyllä tavalla. Leimautuminen koskettaa yksilön lisäksi hänen lähipiiriään. Perheenjäsenet kokivat häpeää ja syyttivät itseään läheisen sairastumisesta. Osallistujat kokivat menettäneensä ys- tävyyssuhteita sairastumisen vuoksi ja tämä vaikuttaa heidän sosiaalisiin suhteisiinsa tule- vaisuudessa. Voidaan puhua ”stigmahierarkiasta”, jonka mukaan ihmiset suhtautuvat sai- rauteen. Osallistujat kokivat, että fyysisiä sairauksia ymmärretään paremmin. Psyykkisten sairauksien nähdään olevan eri tasoilla hierarkiassa, esimerkiksi masennusta ei koeta niin uhkaavana, kun psykoosisairauksia. (Huggett ym. 2018.) On muistettava, että mielenter- veyden häiriöiden käsite on kulttuurisidonnainen (Carvalho & Tavares 2016).

Terveydenhuollon henkilökunnan on oltava tietoisia leimautumisen vaikutuksista (Cremo- nini ym. 2018). Tietämättömyys lisää leimautumista ja tietämättömyyttä voi olla myös am- mattilaisilla. Huggett ym. (2018) tutkimukseen osallistujat kokivat, että ammattilaiset eivät nähneet osallistujien työmahdollisuuksia. Ammattilaisen näkökulma saattaa olla pessimis- tinen sen suhteen, että osallistujalla olisi mahdollista saada töitä. Osallistujat uskoivat, että ammattilaisten etäisyys on vaikuttanut heidän ymmärtämättömyyteensä. Työ- tai toiminta- kyvyn arvioinnin lisäksi ammattilaisten on myös ymmärrettävä leimautumisen vaikutus so- siaalisiin suhteisiin. Auttaakseen potilaita mielenterveysalan ammattilaisten on oltava tie- toisia sortavista asenteista. Ammattilaisten tehtävänä on tukea ihmisiä voittamaan häpeä ja elämään täysipainoisena kansalaisena yhteiskunnassa. (Hammer ym. 2014.)

Mielenterveystyö koostui useista osa-alueista. Huomioimalla vakavia mielenterveyden häi- riöitä sairastavien tarpeita, on mahdollista vähentää terveysriskejä ja lisätä hyvinvointikäyt- täytymistä (Cronister ym. 2015). Cronister ym. 2015 tutkimuksessa nousi esiin kuusi sosi- aalisen tuen aluetta, joissa mielenterveyden häiriöitä sairastavat toivovat tukea terveyden- huollon ammattilaisilta ja myös läheisiltään. Tutkimuksen mukaan mielenterveyden häiri- öitä sairastavat tarvitsevat hyvät tukiolosuhteet, jotka sisältävät apua päivittäisessä elä- mässä, apua sairauksien hallinnassa, resursseja ja tietoja, opasta ja neuvontaa, sekä yhteisön

tukea. Osallistujat toivoivat ammattilaisilta ja läheisiltä psyykkisen sairauden tuntemusta, hyväksyvää asennetta, kunnioitusta ja toivon antamista. Osallistujat toivoivat, että muut ih- miset ymmärtävät miten sairaus voi vaikuttaa arkeen ja kuinka vaikeita jotkut oireet voivat olla, esimerkiksi kotoa lähteminen tai muiden seurassa oleminen. Osallistujat toivovat, että heidän mielipiteitään ja päätöksiään kunnioitetaan, ja että heitä kohdellaan tasavertaisina.

Lähipiiriltä toivotaan myös suoraa palautetta. Päivittäiseen elämään toivotaan tukea esimer- kiksi kuljetuksen tarpeisiin, erilaisten tukien ja etuuksien hakemiseen (asuminen, rahoitus, oikeudellinen tieto) ja neuvoja mistä saisi ruokaa ja vaatteita (ruuan/vaatteiden jakelut).

Sairauksien hallinnassa toivotaan keskustelua lääkityksestä ja sen hyödyistä. Lääkityksen suhteen toivotaan ammattilaiselta edunvalvontaa ja asiantuntijuutta siitä, mikä on potilaan parhaaksi. Ainoastaan lääkitystä ei voi tarjota ainoaksi ratkaisuksi monitahoisiin ongelmiin (Huggett ym. 2018). Sairastuneet kaipaavat apua myös oireidenhallintaan. Sairastuneet toi- vovat tietoa siitä, kuinka oireiden kanssa selviää parhaiten. Resursseja ja tietoa toivotaan ammatillisista asioista ja muista hoitoon liittyvistä asioista. Tukea toivotaan myös sosiaali- seen elämään ja erilaisten vapaa-ajan aktiviteettien löytämiseen ja käyttämiseen. (Cronister ym. 2015.)

Mielenterveystyössä voidaan myös muilla keinoilla auttaa sairastuneita. Yhtenä auttavana hoitomuotona on terapia, jonka avulla potilas voi käsitellä asioita ja oppia tuntemaan it- sensä. Tukiverkoston merkitys sairastuneelle on suuri. Sairastunut hyötyy myös psy- koedukaatiosta. (Huggett ym. 2018.) Vertaistukea saman kokeneilta pidettiin hyvänä me- netelmänä tukea ja osallistaa potilasta (Benbow ym. 2014, Huggett ym. 2018). Mielenter- veyden häiriöitä sairastaville hyödyllistä voi olla häpeän ja mielenterveyden kokemusten jakaminen ammattilaisille eli kokemusasiantuntijana toimiminen. Asioista puhuminen on lisäksi tärkeää julkisen ja sisäisen stigman torjumiseksi. On kuitenkin ymmärrettävä, että kaikki eivät halua puhua julkisesti sairaudestaan. (Huggett ym. 2018.) Hoidolta toivotaan tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta (Benbow ym. 2014). Elliott & Masters (2009) poh- tivat artikkelissaan, että sosiaalisen pääoman merkitystä mielenterveydessä ja sitä, että hoi- tajat voivat lisätä sosiaalista pääomaa parantamalla potilaiden itsehoitoa. Hoitajat voivat vaikuttaa myös palvelujen suunnitteluun ja tarjoamiseen tietyille ryhmille, sekä tehdä yh- teistyötä muiden tahojen kanssa vaikuttaakseen sosiaalisiin ongelmiin. Terveyden ja mie- lenterveyden epätasa-arvoisuuteen vaikuttavat talouden vaikutukset sosiaalisten roolien muodostumisessa, sukupuolten määrittely sosiaalisesti, etnisten ryhmien väliset sosiaaliset

erot ja erot mielenterveyspalveluissa. Mielenterveystyön epäkohtana on, että mielenter- veyspalveluita saatetaan käyttää ja tarjota eri sosiaalisten luokkien kesken epätasaisesti.

Tämä voi luoda ja ylläpitää epätasa-arvoisuutta. Mielenterveyden epätasa-arvoon on siis useita eri syitä ja sen määrittely on vaikeaa. Näin ollen, on vaikea määritellä tarkkaan myös sitä, mikä on hoitotyön opiskelijan rooli eriarvoisuuden vähentämisessä.

2.5 Hoitotyön koulutus

Hoitotyön koulutukseen sisältyy rajallisesti koulutusta terveysalan sosiaalisista tekijöistä, vaikka sosiaali- ja terveyserot ovat haaste kaikkialla maailmassa. Sosiaalisiin ja terveys- eroihin liittyvien osatekijöiden lisääminen opetussuunnitelmaan ja tuleviin tutkimus- ja koulutusprojekteihin on kuitenkin tärkeää. Hoitotyön opetuksessa ja opetussuunnitelmissa tarvitaan lisää tekijöitä, joiden avulla voidaan tunnistaa ja puuttua eriarvoisuuteen (Rozendo ym. 2016.) Maailmanlaajuisesti tarvitaan päteviä sairaanhoitajia, joilla on tietoa, taitoa ja asenteita toimia tehokkaasti mielenterveyspalveluissa (McAllister ym. 2014). Hoitotyön opetussuunnitelmien kehittämisen tulisi perustua parhaaseen näyttöön siitä, miten hoito- työssä saavutetaan parhaat valmiudet ja kyky laadukkaan ja kokonaisvaltaisen hoidon tar- joamiseksi. Mielenterveyskysymykset ovat merkittäviä terveyskysymyksiä kansainväliselle terveydenhuollolle. (Kunst ym. 2017.)

Rozendo ym. (2016) 20 artikkelia sisältäneessä kirjallisuuskatsauksessa on tarkasteltu, kuinka sosiaali- ja terveyseroja on käsitelty hoitotyön opetussuunnitelmissa. Kirjallisuus- katsauksen tarkastelussa löydettiin kolme teemaa, jotka ovat yhteneväisiä WHO:n (2008) suositusten kanssa. Nämä teemat ovat: 1) opetussuunnitelmien osatekijät, jotka voivat osal- taan vähentää sosiaalisia ja terveyseroja 2) koulutus- ja tutkimusstrategiat, joilla käsitellään eriarvoisuutta 3) tietoisuuden lisääminen sosiaali- ja terveyseroista väestöryhmien välillä.

Usein mainittuja opetussuunnitelmien osatekijöitä olivat yhteiskunnallisen oikeudenmukai- suuden tärkeys, kulttuuriosaaminen, kulttuurien suojelun tärkeys ja sosiaalinen vastuu.

Eriarvoisuutta käsittelevissä koulutus- ja tutkimusstrategioissa tunnistettiin useita erilaisia opetus- ja oppimiskokemuksia ja strategioita, jotka tukevat vähemmistöjä ja haavoittuvia väestöryhmiä. Haavoittuvilla ryhmillä tarkoitettiin väestöryhmiä, jotka jäävät syrjään mm.

syrjäytymisen, leimautumisen, huonojen olosuhteiden tai kodittomuuden vuoksi. Opetus-

suunnitelmien on tärkeää tukea sitä, että sairaanhoitajat osaavat toimia epätasa-arvon vä- hentämiseksi. Ammattiin opiskelevat tarvitsevat kriittistä tietoa ja vuoropuhelua siitä, miten he voivat kohdata eriarvoisuuden syitä. (Rozendo ym. 2016).

On muistettava, että mielenterveyden hoito ei rajoitu vain terveydenhuollon erityislaitoksiin ja kaikkien sairaanhoitajien on pystyttävä tarjoamaan mielenterveydenhoitoa. Tämä koros- tuu esimerkiksi ensiapupalveluissa. (Kunst ym. 2017.) McAllister ym. (2014) tutkimuk- sessa on tutkittu hoitotyön johtajien näkökulmia siihen millaisia teoreettisia tietoja ja taitoja mielenterveysalan tutkinnon suorittaneet hoitajat tarvitsevat. Tutkimuksessa on haastateltu 12 hoitotyön johtajaa Australiassa. Tutkimuksessa todetaan, että maailmanlaajuisesti on pu- laa sairaanhoitajista, joilla on tietoa, taitoa ja asenteita työskennellä tehokkaasti mielenter- veyspalveluissa. Syynä tähän nähtiin se, että perustutkinnon opetussuunnitelmissa on liian vähän mielenterveyssisällöllistä opetusta. Opetusta on tarkasteltava, jotta tutkinnon suorit- taneet oppivat mielenterveystyössä tarvittavia taitoja laadukkaan hoidon toteuttamiseksi.

Mielenterveyspalveluiden laadun takaa ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta, jonka saa- minen on ainakin osittain kiinni koulutusjärjestelmistä (McAllister ym. 2014). Kirjallisuus- katsauksen tutkimuksista nousi esiin hoitotyön opiskelijalta vaadittavia ammatillisia lähes- tymistapoja, sekä työssä vaadittavia tietoja ja taitoja. Tutkimuksissa nousi esiin myös monia erilaisia opetusmenetelmiä, joilla näitä lähestymistapoja, tietoja ja taitoja voidaan opettaa.

2.5.1 Opetus ja mielenterveystyön lähtökohdat

Opetuksessa on huomioitava hoitotyön tekijöiden asenteiden merkitys potilaiden hoidossa.

On ymmärrettävä, että ennakkoluulot ovat usein syvälle juurtuneita. (Linden & Kavanght 2011.) Omien ennakkoluulojen tunnistaminen on tärkeää ja vähentää potilaiden ja ammat- tilaisten stigmaa mielenterveystyössä (McAllister ym. 2014). Stigma liittyy usein tiedon puutteeseen (Carvalho & Tavares 2016). Cremonini ym. (2018) mukaan sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden tulisi olla tietoisia leimautumisen kielteisistä vaikutuksista, sekä mielenterveyden häiriöitä sairastavan syrjinnän ja ennakkoluulojen vai- kutuksista elpymiseen. Stigma on todellinen haitta, sekä potilaille, että terveydenhuollon ammattilaisille. On tärkeää kehittää ympäristöjä ja tehokkaampia lähestymistapoja, jotka torjuvat leimautumista yhteiskunnassa. Koulutuksen avulla voidaan edistää ihmisten tietoi- suutta ja sitä kautta vähentää leimautumista (Huggett ym. 2018). Opiskelijat tarvitsevat tie- toa ja ymmärrystä potilaan käytöksen takana olevista syistä. Siihen voi olla vaikuttamassa

sairaus, eikä kyse ole muusta huonosta käytöksestä. Ymmärrystä tarvitaan myös erilaisia elämäntilanteita kohtaan. (McAllister ym. 2014). Terveydenhoitojärjestelmiä ja terveyden- hoidon opetusta on järjestettävä uudelleen niin, että ne tukevat paremmin mielenterveyden häiriöitä sairastavien sosiaalista osallisuutta ja lisäävät ymmärrystä mielenterveyden häiri- öistä. Tarvitaan siis monipuolista tietoa, että opiskelijat voivat vähentää leimautumisen vai- kutuksia potilailla, lisätä tietoa yhteiskunnassa ja tarjota mahdollisimman hyvää hoitoa mie- lenterveyden häiriöitä sairastaville potilaille. (Linden & Kavanaght 2011, Carvalho & Ta- vares 2016.)

Tärkeinä lähestymistapoina hoitotyössä on syytä korostaa etenkin oikeudenmukaisuutta, ai- nutlaatuisuutta ja ihmisarvoa (Benbow ym. 2014). Opetuksessa on huomioitava, että posi- tiivinen ammattimainen lähestymistapa helpottaa osaltaan terapeuttisen hoidon toteutta- mista ja elpymistä potilaskeskeisessä hoidossa. Oikeanlaisella lähestymistavalla potilaat tu- levat toimijoiksi, joita kannustetaan ottamaan aktiivinen rooli hoitoprosessissaan ja omassa elämässään. (Cremonini ym. 2018.) Sairaanhoitajalta vaaditaan kykyä ja rohkeutta päätök- sentekoon. Sairaanhoitajat tarvitsevat kykyä tukea potilaan voimavaroja niin, että potilas saavuttaa niin hyvän toimintakyvyn kuin mahdollista. Sairastunut on tarkoitus saada takai- sin yhteisön jäseneksi. Sairaanhoitajan on kuitenkin tiedostettava potilaan haavoittuvuus.

On löydettävä tasapaino hoidon ja ohjaamisen välillä niin, että potilaalle jää vastuu omasta elämästään. (McAllister ym. 2014.)

2.5.2 Opetus ja hoitotyön taidot

Hoitotyön opiskelijalla on oltava monipuolisia tietoja ja taitoja potilaiden syrjäytymisen ehkäisemiseksi mielenterveystyössä. Sampaio ym. (2018) tutkimuksessa on tutkittu val- miita sairaanhoitajia ja niitä vähimmäisominaisuuksia, jotka sisältyvät psykoterapeuttisen mallin mukaiseen hoitotyöhön. Tutkimuksessa tarkoitetaan myös niitä psykiatrisia hoitajia, joilla ei ole erillistä terapeutin koulutusta. Tutkimuksessa todettiin, että hoitotyön psykote- rapeuttisissa interventioissa etenkin integraalinen lähestymistapa ja Peplaun teoria ovat oleellisia, mutta myös muiden hoitotyön teorioiden nähtiin olevan käyttökelpoisia. Peplaun käsitteellisen mallin tavoitteena on kehittää sairaanhoitajien kykyä hyödyntää työssään ih- misten välisiin suhteisiin liittyviä käsitteitä (Brothy ym. 1994). Hoitotyön opiskelijat tulevat tarvitsemaan työssään potilaan toipumiseen tähtääviä kehittyneitä taitoja. On tärkeää osata

terapeuttisia strategioita ja psykoterapeuttisia lähestymistapoja. Hoitotyön opiskelijat tar- vitsevat niiden teorioiden tuntemusta, jotka ovat hyödyllisiä emotionaalisen ahdistuksen ymmärtämisessä ja siinä auttamisessa. Tarvitaan kykyä käyttää itseään terapeuttisena työ- kaluna eli sairaanhoitajalla on oltava itsetuntemusta, kykyä itsearviointiin ja motivaatiota kehittyä. Sairaanhoitajalta toivotaan erilaisten psykoterapeuttisten lähestymistapojen osaa- mista, erilaisten hoitomuotojen käyttöä ja terapeuttisia vuorovaikutustaitoja, esimerkiksi myötätuntoa, kunnioitusta ja kuuntelua. Sairaanhoitajalla on oltava kohtaamisen taito ja taito antaa sairastuneelle toivoa. On nähtävä muutakin kuin diagnoosi. (McAllister ym.

2014.) Sampaio ym. (2018) tutkimuksessa on mietitty potilaiden osallisuutta ja syrjäyty- mistä, sekä potilaan omaa motivaatiota muutokseen. Sairaanhoitajan on tärkeää pystyä pa- rantamaan potilaan motivaatiota. Tämä vaatii aikaa ja motivointia, sekä erilaisia työskente- lytapoja. Työskentelytapana esimerkiksi motivoiva haastattelu voi olla sopiva strukturoitu psykoterapeuttinen keino muutoksen motivoimiseksi. Positiivisten ja kestävien tulosten saamiseksi nähtiin tärkeänä potilaan oma aktiivinen sitoutuminen ja henkilökohtainen pyr- kimys muutokseen. Osallistujat toivat esiin (Espanjassa ja Portugalissa) haasteen pidempiin interventioihin sairaalahoidon lyhyyden vuoksi. Lyhyet hoitosuhteet ja hoitajien vaihtuvuus ovat ongelmallisia, sillä terapeuttiselta suhteelta toivotaan jatkuvuutta. Terapeuttinen suhde vaatii myös empatiaa ja vähitellen kehittyvää luottamusta. Nämä tulokset ovat oleellisia huomioida jo hoitotyön koulutuksen aikana. (Sampaio ym. 2018.) Opiskelijalta ja valmiilta hoitajalta vaaditaan kykyä kehittyä itse ja kehittää omaa työtään (McAllister 2014).

Yksi näkökulma syrjäytymisen ehkäisyyn mielenterveystyössä on ymmärtää eri kulttuurien monimuotoisuutta. Kulttuuri on vahvasti osa ihmisen identiteettiä ja hoitotyössä on tärkeää, että ammattilaisilla on kulttuuritietämystä. Vähemmistökulttuurien jäsenillä voi olla erilai- sia uskomuksia, perinteitä ja kieli. Nämä vaikuttavat viestintään ja ymmärrykseen. (Muir- Cochrane ym. 2018.) Hoitotyön koulutuksen tietojen ja taitojen opetuksessa kannattaa myös muistaa Cronisten ym. (2015) tutkimuksen kuusi sosiaalisen tuen aluetta joihin vakavia mielenterveyshäiriötä sairastavat potilaat tarvitsevat apua. Niitä ovat tukiolosuhteet, päivit- täinen elämä, sairauksien hallinta, resurssit ja tiedot, opastus ja neuvonta, sekä yhteisön tuki.

Hoitotyön opiskelijat ja valmiit hoitajat tarvitsevat enemmän tietoa psykiatrisista diagnoo- seista, hoitovaihtoehdoista ja somaattisesta terveydestä. Lääkityksen vuoksi on syytä kiin- nittää hoidossa huomiota ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Sairaanhoitajilta toivotaan kykyä tehdä itsenäisiä hoitotyön päätöksiä, ettei näkökulma jää vain psykiatrin

varaan lääketieteelliseksi näkökulmaksi. (McAllister ym. 2014.) McAllister ym. (2014) tut- kimuksessa haastatellut hoitotyön johtajat näkivät, että nykyinen sairaanhoitajatutkinto ei tuota riittävästi osaamista sairaanhoitajille mielenterveystyöhön.

2.5.3 Opetusmenetelmät

Mielenterveystyötä ja syrjäytymisen ehkäisyä mielenterveystyössä voidaan opettaa useilla eri opetusmenetelmillä. Janse van Rensburg (2019) tutkimuksessa viitataan useisiin aiem- piin tutkimuksiin siitä, että opiskelijoilla on stressiä ja tuen tarvetta mielenterveystyön työ- harjoittelun aikana. Tutkimuksessa todetaan, että opettajien on tärkeä tukea opiskelijoita tarpeeksi mielenterveystyön harjoittelun aikana ja jo ennen harjoitteluun menoa. Opettajan on mukautettava rooliaan tukijan tai ohjaajan roolissa opiskelijan tarpeen mukaan. Negatii- viset kokemukset voivat vaikuttaa opiskelijan urakehitykseen. Opiskelijat tarvitsevat teo- riatietoa ja käytännön taitoja ennen työharjoittelua. Tuen antamisessa voidaan hyödyntää ryhmä- ja yksilökeskusteluja opiskelijoiden kanssa, sekä vertaistukea. Tärkeää on turvalli- sen ympäristön luominen keskusteluja varten. Tutkimuksessa opiskelijat ilmaisivat tarvetta saada nykyistä strukturoidumpaa rakennetta ja selkeitä tavoitteita mielenterveysharjoitte- luiden aikana. Opettajan näkökulmasta esteitä tuen antamiselle olivat työmäärät, aikarajoit- teet ja suuret opiskelijamäärät. Toiset opiskelijat tarvitsevat enemmän tukea ja silloin opet- tajat voivat hyödyntää oppilaitoksen antamaa muuta tukea ja palveluita.

Australian yliopistossa lisättiin virtuaalisin verkko-oppimismenetelmin opiskelijoiden kult- tuuriosaamista mielenterveyden arvioinnista ja erityisten kulttuuripopulaatioiden hoidosta.

Opetusmenetelmänä käytettiin kolmea esimerkkitapausta eri kulttuuritaustaisista ihmisistä, joilla oli useita psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia. Opintojaksolla tehtiin virtuaalisia oppimis- matkoja eri kulttuureihin. Esimerkkitapaukset rakennettiin niin, että niiden avulla voitiin vähentää leimautumista ja stereotypioita. Niiden tarkoitus oli lisätä ymmärrystä omasta kulttuurista ja esimerkkien kulttuurista. Esimerkkitapaukset haastoivat tutkimaan mielen- terveysongelmia yksilön perspektiivistä ja tunnistamaan olemassa olevien käytäntöjen vah- vuudet ja rajoitukset. Niistä nähtiin olevan hyötyä kulttuuriosaamisen, asenteiden ja käsi- tysten haastamisessa. Opiskelijat olivat ymmärtäneet niiden avulla mielenterveysongelmien ja kulttuuristen tekijöiden yhteyttä. Ne myös lisäsivät opiskelijoiden luottamusta työsken-

nellä itsenäisesti tiettyjen kulttuuriryhmien kanssa. Opiskelijat arvostivat opetusmenetel- mää. Hyödylliseksi koettiin median käyttö, kuten videot ja podcastit. Havainnot tukevat online-opetusmateriaalin käyttöä kulttuuritaidon lisäämiseksi. (Muir-Cochrane ym. 2018.) Opetuksessa asenteisiin voidaan vaikuttaa monin keinoin. Ritten ym. (2015) tutkimuksessa on tutkittu kahdeksan sairaanhoitaja opiskelijan asenteita köyhiä ja ilman vakuutusta ole- vien potilaita kohtaan. Opiskelijat olivat suorittaneet vähintään 32 tunnin työharjoittelun klinikalla, jossa kyseisiä potilaita hoidetaan. Ennen työharjoittelua opiskelijat tunnistivat, että heillä oli ennakkoluuloja vähemmistöjä, työttömiä ja sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevia potilaita kohtaan. He olivat positiivisesti yllättyneitä klinikan potilaiden halusta parantaa terveyttään. He huomasivat rahan ja vakuutuksen vaikutuksen hoidon saan- tiin. Kokemusta pidettiin tärkeänä oppimisen kannalta. Opiskelijat kokivat, että he voivat löytää tulevassa työssään resursseja potilaiden auttamiseksi. Opiskelijat saivat myös koke- musta matalan tulotason potilaiden hoidosta, kustannuksista ja hoidon esteistä. Työharjoit- telun myötä opiskelijoiden ymmärrys vähäosaisia potilaita kohtaan kasvoi ja asenteet muut- tuivat myönteisemmiksi. Tutkimus todetaan tarpeelliseksi sairaanhoitajien koulutuskäytän- töjen ohjaamisessa ja hoitajien osaamistarpeiden räätälöimisessä. Tämänkaltainen työhar- joittelu lisää opiskelijoiden ymmärrystä ja motivoi auttamaan erilaisia ihmisryhmiä.

Yksi vaihtoehto opetusmenetelmäksi on simulaatiokoulutus. Simulaatiokoulutus on oltava pedagogisesti hyvin suunniteltu ja tuettu. Simulaatiomenetelmä lisää opiskelijoiden tietä- mystä, taitoa ja luottamusta mielenterveystyössä. Opiskelijat saavat harjoitella esimerkiksi viestintää ja arviointia vähäriskisessä ympäristössä. Simulaation avulla voidaan yhdistää teoriaa käytäntöön ja oppilaat saavat palautetta toiminnastaan. (Kunst ym. 2017.) Simulaa- tioiden lisäksi on myös muita hyviä toiminnallisia menetelmiä. Carvalho & Tavare (2016) tutkimuksessa on pyritty piirtämisen avulla ymmärtämään miten oppilaat ymmärtävät mie- lenterveyden häiriöt ja niiden aiheuttaman häpeän potilaille. Piirtäminen nähtiin hyvänä menetelmänä keskustella mielenterveyden teemoista ja leimaavista käsityksistä. Piirtämällä saatiin esiin vaiettuja teemoja, jotka eivät välttämättä muuten olisi nousseet esiin. Tutki- muksessa huomattiin se, että yhteiskunnassa on tapahtunut suotuisia muutoksia, mutta edel- leen mielenterveyden häiriöitä sairastaneet joutuvat kärsimään häpeästä ja stigmasta.

Sairaanhoitajakoulutuksessa ja erityisesti mielenterveystyössä on keskeisenä kysymyksenä noussut reflektointi ja sen opettaminen osana opetussuunnitelmaa. Aiheesta on vähän tutki- musta, mutta käytäntö on hyödyllinen etenkin mielenterveyspuolen opinnoissa, sillä se lisää terapeuttista ja tarkoituksen mukaista oman persoonan käyttämistä potilaan elpymisen tu- kemisesta. Reflektiolla voidaan tarkastella jotakin tiettyä kokemusta kriittisesti ja analyyt- tisesti. Reflektoidessa uudet tiedot yhdistetään vanhoihin ja näin voidaan syntetisoida uusia tietoja. Opiskelijan on oltava motivoitunut oppimaan, kyseenalaistaa asioita ja kyettävä si- säiseen vuoropuheluun. Opettajan on myös itse osallistuttava kriittiseen pohdintaan. Ope- tukselta reflektoinnin mahdollistaminen vaatii aikaa ja mahdollisuuksia reflektiiviseen työs- kentelyyn. Se vaatii opetusstrategioiden kehittämistä. Opetuksen ja esimerkiksi pienryhmä- työskentelyn avulla opiskelija voi saada reflektointiin tarvittavia taitoja. Ilmapiirin on oltava turvallinen, että opiskelijat voivat vapaasti ilmaista itseään. Reflektoinnin käytännön ope- tuksen pedagogisia menetelmiä on tarkistettava eri näkökulmista ja luotava malleja reflek- tiiviseen opetukseen. Osallistujat tunnistavat, että reflektoinnissa tarvitaan henkilökohtaisia ominaisuuksia ja taitoja, mutta he olivat epävarmoja, kuinka he saavat tarvittavat taidot.

(Clarke 2014.)

2.6 Yhteenveto aiemmista tutkimuksista

Aiemmista tutkimuksista selviää, että syrjäytyminen on moniulotteinen ongelma. Yhteis- kunnan tasolla se lisää työttömyyttä ja kustannuksia. Yhteiskunnan tasolla siihen vaikuttavat sosiaaliset rakenteet. Yksilön näkökulmasta syrjäytyminen tarkoittaa huono-osaisuutta use- ammalla elämän osa-alueella ja vaikeuttaa toimeentuloa. Mielenterveyden häiriöt ovat yksi syrjäytymisen riskitekijä. Mielenterveyden häiriö voi vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn.

Haastavaa on myös se, että ihmisillä on ennakkoluuloja sairastuneesta ja psyykkistä sairauk- sista. Yhteiskunnan sääntöjen ja normien mukaan ihmisen on oltava tietynlainen. Erilaisuus rikkoo tätä kaavaa.

Mielenterveystyössä voidaan monin eri keinoin tukea potilaan ja perheen vointia, sekä eh- käistä syrjäytymistä. Hoitotyön lisäksi muu yhteiskunnassa tehtävä työ on tärkeää ja moni on saanut tukea esimerkiksi voittoa tavoittelemattomilta järjestöiltä. Tärkeä osa mielenter- veystyötä on ammattitaitoinen henkilöstö. Hoitotyön opiskelija tarvitsee monipuolista osaa- mista tehdäkseen syrjäytymistä ehkäisevää mielenterveystyötä. Hoitotyön koulutusta on ke-

hitettävä siinä, miten syrjäytymisen ehkäisy huomioidaan mielenterveystyössä. Opetussuun- nitelmissa ja koulutuksessa on kiinnitettävä huomiota riittävään ja näyttöön perustuvaan mielenterveystyön opetukseen. Mielenterveystyön opettamisessa on huomioitava eriarvoi- suuden vähentäminen ja lisättävä opiskelijoiden tietoa syrjäytymisestä ja syrjäytymisen eh- käisystä. Hoitotyön opiskelijoiden ja valmiiden sairaanhoitajien asenteiden merkitys nousee vahvasti esiin tutkimuksista. Heillä on oltava tietoa ja ymmärrystä leimautumisen vaikutuk- sista ja leimautumista torjuvia lähestymistapoja. Potilaan kohtaamisessa tärkeää on oikeu- denmukaisuus, sekä ainutlaatuisuuden ja ihmisarvon kunnioitus. Sairaanhoitajalta toivotaan oikeiden asenteiden lisäksi ammattimaisuutta, erilaisten psykoterapeuttisten työkalujen käyttöä, potilaan motivointia, hoitosuhteen jatkuvuutta, kulttuuriosaamista, sosiaalisen osal- lisuuden tukemista ja ymmärrystä mielenterveysongelmia kohtaan. Hoitajalta vaaditaan myös hoitotyön taitoja, esimerkiksi somaattisen hoidon ja lääkehoidon osaamista. Tehok- kaita opetusmenetelmiä tutkimusten mukaan ovat esimerkiksi työharjoittelut, simulaatiot ja muut toiminnalliset menetelmät. Opetusta voi toteuttaa myös verkko-opetuksena. Keskeistä on opiskelijan oma reflektointi ja kriittinen ajattelu.

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET

Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata millaista osaamista ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijat tarvitsevat syrjäytymisen ehkäisystä mielenterveystyössä. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jota opettajat voivat hyödyntää hoitotyön opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tutkimuskysymykset ovat:

 Miten ammattikorkeakoulun hoitotyön opettajat määrittelevät syrjäytymisen mie- lenterveystyössä?

 Millaista osaamista ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijat tarvitsevat syrjäyty- misen ehkäisystä mielenterveystyössä opettajien näkökulmasta?

 Kuinka ammattikorkeakoulun hoitotyön opettajat voivat huomioida opetuksessaan syrjäytymisen ehkäisyn mielenterveystyössä?

4 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT 4.1 Tutkimusmenetelmät

Tutkimus on laadullinen haastattelututkimus. Laadullisella tutkimuksella ei pyritä tilastolli- seen yleistettävyyteen vaan saamaan esiin tutkittavien kokemuksia, tapahtumia ja yksittäisiä tapauksia (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2015). Tutkimuksen kohdejoukko oli yh- teensä kuusi hoitotyön opettajaa. Haastateltavat rekrytoitiin kahdesta Suomen ammattikor- keakoulusta. Tutkimusluvat haettiin kummastakin oppilaitoksesta erikseen. Tutkimusluvan saamisen jälkeen otettiin yhteyttä oppilaitosten yhteyshenkilöihin. Ensimmäisessä ammatti- korkeakoulussa osallistujia tavoiteltiin oppilaitoksissa käytetyn viestintäkanavan kautta ja yhteyshenkilö lähetti kaikille hoitotyön opettajille sähköpostia. Toisessa ammattikorkeakou- lussa osallistuja tavoiteltiin sähköpostitse yhteyshenkilön kautta. Tutkimukseen osallistujan otettua yhteyttä, hänellä lähetettiin tutkimuksen teemat, jotka olivat syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä, ammatillinen lähestymistapa, tieto, hoitotyön taidot ja opetus (liite 3).

Haastateltavalle lähetettiin myös tiedote tutkimuksesta (liite 4). Viestissä oli tutkijan yhteys- tiedot. Haastateltavista koottiin yksi viiden hengen ryhmä ja toinen haastatteluista sovittiin puhelinhaastatteluksi.

Aineisto kerättiin nauhoitetuilla teemahaastattelulla, joka nauhoitettiin haastateltavien lu- valla. Haastattelut tehtiin yksilö- ja ryhmähaastatteluina. Teemahaastattelussa muodostettiin teemat, mutta ei tehty valmiita kysymyksiä. Teemat muodostettiin tutkimuskysymykset huo- mioiden, sekä kirjallisuutta ja aiempia tutkimuksia avuksi käyttäen. Teemahaastattelun etuna oli, että haastateltavalla oli mahdollisuus tuoda aiheesta esiin oma näkökulmansa ja mielipi- teensä. Olennaista teemoja muodostaessa oli muistaa tutkimuskysymykset, joihin on hake- massa vastausta. (Eskola ym. 2018.) Teemahaastattelun etuna oli, että tutkijan on mahdol- lista tarkistaa millä tavoin haastateltava on ymmärtänyt tutkimuksessa käytetyt sanat. Haas- teena oli se, että asetut kysymykset voivat peilata tutkijan ennakkokäsityksiä tutkittavista teemoista. (Vilkka 2015.)

4.2 Aineiston keruu

Ensimmäiseen ammattikorkeakouluun tutkimuslupa myönnettiin maaliskuussa 2019. Huh- tikuussa 2019 toteutettiin viiden hengen ryhmähaastattelu ensimmäisessä ammattikorkea-

koulussa. Haastattelu toteutettiin oppilaitoksen tiloissa. Toiseen ammattikorkeakouluun tut- kimuslupa myönnettiin toukokuussa 2019. Toisessa ammattikorkeakoulussa haastattelu to- teutettiin puhelinhaastatteluna kesäkuussa 2019. Kummassakin haastattelussa käytiin läpi kaikki tutkimuksen teemat. Kaikki haastateltavat antoivat kirjallisen suostumuksen tutki- mukseen osallistumisesta (liite 5).

4.3 Aineiston analyysi

Tutkija on litteroinut aineiston itse ja aineisto on analysoitu induktiivisella sisällönanalyy- silla. Aineiston alkuperäisistä ilmaukset on muutettu pelkistetyiksi lainauksiksi ja niistä on muodostettu alakategoriat. Alakategorioista on muodostettu yläkategorioita ja yläkategori- oista pääluokkia (Taulukko 1). Aineistoa purkaessa on saatu selville, onko aineistossa selviä virheellisyyksiä tai puuttuuko siitä tietoja. Tässä vaiheessa aineisto on järjestetty tallennusta ja analyysia varten. (Hirsjärvi ym. 2009). Haastattelut on litteroitu sitä mukaan, kun niitä on toteutettu. Analysointi on suoritettu, kun kaikki haastattelut on tehty. Induktiivisen sisäl- lönanalyysin valmisteluvaiheessa aineistosta on valittu analyysiyksikkö. Aineisto ja tutki- muskysymykset ovat määrittäneet analyysiyksikön valinnan. Analyysiyksikkönä on käytetty teemaa. Sisällönanalyysi ei ole edennyt suoraviivaisesti, vaan sen etuna ja haasteena on ollut joustavuus. Aineisto on pelkistetty, ryhmitelty ja abstrahoitu vaiheittain analyysiyksikön mukaisesti. Analyysin raportointi on aineistolähtöistä. Analyysissa pyritään olemaan objek- tiivinen niin, etteivät aiempi tieto, teoriat tai havainnot vaikuta analyysiin. (Kankkunen &

Vehviläinen-Julkunen 2015.)

Taulukko 1. Esimerkki aineiston analysoinnista.

Alkuperäisilmaisu Pelkistetyt lainaukset Alakategoria Yläkategoria Pääluokka

”kaiken kaikkiaan terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa pi- täisi olla sellaset her- kät tuntosarvet, että että millä tavoin puu- tutaan ajoissa tilan- teeseen missä ihmi- nen tarvitsee sen tuen”

”siinä vaiheessa kun ihminen hakeutuu tai ihminen ohjataan hoi- toon, niin otettais se tilanne vakavasti ettei päästetä sitä liian huonoksi. Et liian usein tänä päivänä ta- pahtuu sitä, että jo- tenkin väheksytään ihmisten ongelmia tai niiden vakavuutta”

terveydenhuollossa sekä sosiaalihuollossa on osat- tava tunnistaa ja puuttua ajoissa tuen tarpeeseen hoidon alkaessa otetaan potilaan tilanne heti vaka- vasti ja puututaan ongel- miin

Varhainen tuen tar- peen huomiointi

Kokonaisval- tainen hoito- työ

Syrjäytymi- sen ehkäisy mielenter- veystyössä

5 TUTKIMUKSEN TULOKSET 5.1 Vastaajien taustatiedot

Haastatteluihin osallistui yhteensä kuusi henkilöä. Tutkimukseen rekrytoitiin mukaan kah- den ammattikorkeakoulun kaikki opettajat. Kaikki haastateltavat olivat naisia.

5.2 Syrjäytymisen käsite

Haastateltavat pohtivat syrjäytymisen käsitettä ja sitä miten se voidaan ymmärtää. Haasta- teltavat kuvasivat syrjäytymistä osallisuuden vastakohtana tai vaihtoehtona sille, että ihmi- nen selviytyy. Syrjäytyminen on monitahoinen määritelmä, se on ulkopuolelle jäämistä elä- män eri osa-alueilla, syrjäytymisessä on yksilöllisiä piirteitä ja siihen on vaikuttamassa useat riskitekijät (Kuvio 2). Monitahoisella määritelmällä haastattelijat tarkoittivat sitä, että syr- jäytyminen voi olla muiden ihmisten ulkopuolelta annettu määritelmä ja se ei välttämättä vastaa henkilön omaa kokemusta. Syrjäytyminen voi olla myös henkilön omakohtainen ko- kemus.

”…mitä on syrjäytyminen, että onko se jokin ulkopuolelta annettu määre myös niin ku jollekin toisille, että vastaako se ihmisen omaa kokemusta, joku osallisuu- den vastakohta (Haastateltava 1)”

Syrjäytyminen on ulkopuolelle jäämistä elämän eri osa-alueilla. Sairastunut voi jäädä työ- elämän, opintojen tai muun mielekkään toiminnan ulkopuolelle. Hän saattaa jäädä yhteisö- jen ja muun sosiaalisen toiminnan ulkopuolelle. On mahdollista, että ihminen jää myös hoi- don ja palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Ihminen ei välttämättä saa palveluita tai kohtelu palveluissa on epäkunnioittavaa ja loukkaavaa. Palveluissa saatetaan antaa ymmärtää, että tilanne on itse aiheutettu. Palveluiden pitkät odotusajat voivat olla haasteellisia. Henkilö- kunta vaihtuu ja jatkuva asioita hoitavan henkilön vaihtuminen on rasittavaa. Ongelmallista on, jos ihminen joutuu aina uudelleen ja uudelleen selvittämään asiansa uudelle ihmiselle.

Huonojen kokemusten vuoksi ihminen voi menettää uskonsa avun saamiseen, eikä hän hae enää myöhemmin apua sellaisilta ihmisiltä tai organisaatioilta joista ei ole apua aiemmin saanut. Syrjäytymisessä on yksilöllisiä piirteitä. Haastateltavat näkivät, että joidenkin ihmis- ten elämässä voi olla jollakin elämänalueella syrjäytymistä, mutta hän voi silti toisella elä- mänalueella olla vahvasti osallinen. Syrjäytyminen ei myöskään välttämättä ole pysyvä olo- tila. Samoissakaan olosuhteissa kaikki eivät syrjäydy. Toiset sopeutuvat elämän olosuhtei- siin paremmin ja toiset huonommin. Sillä on merkitystä, millainen turvaverkko ihmisellä on.

Haastateltavat toivat esiin sen näkökulman, että syrjäytyminen voi koskettaa ketä vain ja tämän ymmärtäminen herättää myös opiskelijoita.

”Opiskelijoissa herättää et toi ois voinu käydä mullekin, nii kyllähän se ohut lanka on se mitä me kävellään, että ketä me aletaan nimittää yht´äkkiä syrjäyty- neeksi (Haastateltava 2)”

Syrjäytymiskierre voi alkaa useista syistä. Yllättävissä elämänmuutoksissa ja sairastumisen vuoksi ihminen on herkästi eri asemassa kuin aiemmin. Muutokset vaikuttavat yksilön li- säksi monin tavoin koko perheeseen. Syrjäytymisen riskitekijöinä haastatteluissa esiin nou- sivat esimerkiksi somaattiset sairaudet. Äkilliset sairaudet voivat olla traumaattisia. Pitkäai- kainen sairaus saattaa vaikuttaa elämään siten, että sen vuoksi on käytävä jatkuvasti hoi- doissa. Sairastuminen voi johtaa siihen ettei pystykään tekemään samaa työtä kuin aiemmin.

Tämä aiheuttaa taloudellisia ongelmia ihmiselle itselleen ja koko perheelle. Yksi iso riskite- kijä syrjäytymiselle on yksinäisyys.

Kuvio 2. Syrjäytymisen käsite.

Syrjäytymisen käsite

Monitahoinen määritelmä

Ulkopuolelle jäämistä elämän eri osa-alueilla

Yksilöllisiä piirteitä

Vaikuttamassa useat riskitekijät

5.3 Syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä

Syrjäytymisen ehkäisyyn mielenterveystyössä voidaan vaikuttaa yhteiskunnallisin keinoin, moniammatillisella yhteistyöllä, kokonaisvaltaisen hoitotyön keinoin, tukemalla itsehoitoa ja huomioimalla koko perhe (Kuvio 3). Haastateltavat toteavat syrjäytymisen ehkäisyn ole- van tärkeää kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Yhteiskunnallinen toiminta sisältää ennaltaehkäisevän ja korjaavan toiminnan. Siihen vaikuttavat poliittiset päätökset ja yhteis- kunnallinen hyvinvointiajattelu.

Haastateltavat näkivät tärkeäksi asiaksi hoitotyössä moniammatillisen yhteistyön. Kukaan ei voi hallita kaikkea, vaan tarvitaan eri alojen osaajia. Etenkin mielenterveys- ja päihdetyön yhteistyötä tarvitaan, sillä mielenterveyden häiriöt ja päihdeongelmat linkittyvät usein toi- siinsa. Hoitajan on osattava tarvittaessa ohjata potilas oikean ammattilaisen luokse. Avun saamista ei saa jättää läheisten varaan. Hoitotyössä keskeistä on kokonaisvaltainen lähesty- mistapa potilaiden hoidossa. Haastateltavat näkivät, että ihmisen tilannetta on katsottava kokonaisuutena, riippumatta siitä missä hän on hoidossa. Hoitotyössä ja mielenterveys- työssä kaikki potilaan kanssa tehtävät toiminnot pitää pohjautua siihen ajatukseen, että au- tetaan ihmistä selviämään ja samalla ehkäistään syrjäytymistä. Tämä koskee kaikkea toi- mintaa hoitotyössä, on se sitten hoitavaa, kuntouttavaa tai tukevaa. Tämä koskee myös kai- ken ikäisiä potilaita.

”… potilas tai asiakas minkä ikäinen tahansa niin kaikki ne toiminnot mitä hänen kanssaan tehdään, on se sitten tukea, on se hoitoa, on se ohjausta niin kaikki tie- tyllä tavalla pitäisi niin kun pohjautua semmoseen ajatukseen, että siinä autetaan ihmistä selviämään, siinä autetaan ihmistä pärjäämään paremmin ja ennalta eh- käistään samalla sitä syrjäytymistä. että mä näkisin, että kaikella sillä toiminnalla pyritään siihen on se sitten hoitoavaa, kuntouttavaa, tukevaa, kaikki toiminta pi- täisi tähdätä siihen, että ihminen ei syrjäytyisi (Haastateltava 3)”

On huomioitava, että pienilläkin asioilla voidaan vaikuttaa siihen, että ihmisen selviytymis- taidot vahvistuvat. Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on tunnistettava potilaan tilanne ja otettava se vakavasti. Haastateltavat näkivät, että liian usein väheksytään ihmisten ongel- mia tai niiden vakavuutta. Hoitotyön tehtävänä on luonnollisesti sairauksien hyvä hoito. Hy- vässä mielenterveyden häiriöiden hoidossa pyritään siihen, että ihmisen oma toimintakyky palautuu, eikä hän ole niin suuressa vaarassa syrjäytyä.

Hoitotyön toteuttamiseksi on tärkeää, että potilas itse on motivoitunut hoitoonsa. Syrjäyty- misen ehkäisyä mielenterveystyössä on potilaan itsehoito ja hoitotyön opiskelijan tehtävänä on tukea potilasta siihen. Ihminen pystyy itse vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa ja hoita- maan itseään. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen parantaa potilaan elämänlaatua. Miele- käs toiminta antaa elämälle tarkoitusta. Esimerkiksi kokemusasiantuntijana toimiminen voi olla merkityksellistä toimintaa, sillä siinä ihminen saa jakaa muille omaa selviytymistari- naansa. Haastateltavat korostivat, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on huomioitava koko perhe. Huomiointi on aloitettava jo silloin, kun perheeseen odotetaan lasta. Jo neuvolassa on tunnistettava, mikä perheen tilanne on, millaiset voimavarat perheessä on ja millaiset val- miudet perheessä on ottaa vastaan uusi perheenjäsen. Perhettä on seurattava pidemmän aikaa ja puututtava mahdollisiin hälytysmerkkeihin. Syrjäytymisriskin hälytysmerkki voi olla esi- merkiksi yksinhuoltajan jääminen pois työelämästä. Koko perhe on huomioitava myös sil- loin, kun yksi perheenjäsenistä sairastuu. Sairastumisen myötä perheen roolit voivat muuttua ja taloustilanne heikentyä. Tämä voi vaikuttaa lapsiin, esimerkiksi ei pystytä kustantamaan lasten harrastuksia.

”Jos et sä pääsekään samoihin juttuihin kavereitten kanssa niin sä ootkin yksin (Haastateltava 1)”

Kuvio 3. Syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä.

Syrjäytymisen ehkäisy mielenterveystyössä

Yhteiskunnallinen toiminta

Moniammatillinen yhteistyö

Kokonaisvaltainen hoitotyö

Tukeminen itsehoitoon

Koko perheen huomiointi

5.4 Hoitotyön opiskelijalta vaadittava osaaminen syrjäytymisen ehkäisystä mielenter- veystyössä

Hoitotyön opiskelijalta vaadittavaa osaamista syrjäytymisen ehkäisyssä mielenterveys- työssä ovat ammatilliset lähestymistavat, hoitoon vaikuttavien tekijöiden huomiointi, hoi- tosuhteen rakentaminen, hoitotyön tieto, hoitotyön taidot, hoidon koordinointi ja oman am- mattitaidon arvostus (Kuvio 4). Haastateltavat näkivät, että ammatillisten lähestymistapojen pitää olla samat kaikille potilaille. Lähestymistavan pitää olla humaani niin, että lähestytään kaikkia potilaita inhimillisesti ja samanarvoisesti. Jo yksi kohtaaminen voi määrittää sitä, miten henkilö suhtautuu järjestelmään ja palveluihin. On oltava tarkkana, sillä valmiiksi ulkopuolisuutta kokeva henkilö saattaa olla entistä herkempi reagoimaan huonoon kohte- luun. Etenkin haavoittuvassa asemassa olevan henkilön kohtaamisessa on syytä mennä ti- lanteisiin tietyllä herkkyydellä. Arvostavaan lähestymistapaan kuuluu se, että nähdään ava- rakatseisesti potilaasta eri puolet. Jokaisella on oikeus saada apua, oli hän sitten millaisessa elämäntilanteessa tahansa. Jokainen ihminen on arvokas ja jokaisella on ihmisarvo.

”Opiskelijoiden kanssa on käyty tosi hyviä keskusteluja jotka ovat tehneet ihan mielenterveysharjoittelun vankilassa että mikä siellä se ihmisarvo ja ihmisen koh- taaminen, toisen kunnioittaminen, toisen kuunteleminen…(Haastateltava 3)”

Haastateltavat korostivat, että ihminen voi elää omanlaista hyvää elämää oireista ja heiken- tyneestä toimintakyvystä huolimatta. Iso osa kaikkea hoitotyötä on terveyden edistäminen.

Hoidossa on huomioitava useita eri tekijöitä ja se, että asiat liittyvät toisiinsa. Lääkehoidon onnistumiseen voi vaikuttaa raha. Jos sairastuneella ei ole rahaa, niin hän ei saa ostettua tar- vitsemiaan lääkkeitä. Hoitosuhteen rakentamiseen vaikuttaa monta tekijää. Hoitotyön opis- kelijan on kiinnitettävä huomiota omaan vuorovaikutukseensa. Tärkeää on kuunnella sairas- tunutta. On ymmärrettävä valta-asema, joka hoitotyössä on aina läsnä. Sairaanhoitaja voi käyttää valtaa hyvin tai huonosti. Hoitajan vallankäytön muoto voi olla esimerkiksi se, mitä tietoa hän antaa eteenpäin. Lääkärin on usein toimittava hoitajan antaman tiedon perusteella.

Hoitotyön opiskelijat tarvitsevat tietoa. Hoitotyön tietoa on paljon ja opiskelijat tietävät pal- jon asioita, mutta asioita ei välttämättä osata yhdistää. Tämä vaikuttaa siihen, että ei nähdä kokonaisuutta. Pelkkä tieto ei siis riitä. Tarvitaan kykyä nähdä laajasti ja ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä.