ARJEN ENKELI
ESITTELYVIDEO SAIRAANHOITAJA –DIAKONISSAN TYÖSTÄ
Mirja Kaattari, c12975 Ilona Nieminen, q11791 Opinnäytetyö
Kevät 2011
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Pohjoinen, Oulu
Diakonisen hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK) –diakonissa
TIIVISTELMÄ
Mirja Kaattari, Ilona Nieminen. Arjen enkeli – esittelyvideo sairaanhoitaja (AMK) – diakonissan työstä. Oulu, kevät 2011, 64 s. 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoinen, Oulu. Diakonisen hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK) – diakonissa.
Opinnäytetyön tehtävänä oli tuottaa Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen käyttöön diakonissan koulutusta ja työtä esittelevä video. Video sisältää sekä seurakunnissa että hoitotyössä toimivien sairaanhoitaja-diakonissojen kokemuksia koulutuksestaan ja työstään. Videossa kuvataan sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksen merkitystä työhön, kaksoistutkinnon hyötyjä, työn ihmisläheisiä arvoja ja monipuolisuutta. Opinnäytetyön tavoite oli lisätä tietoisuutta sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta, ammatista ja työstä sekä innostaa katsojia hakeutumaan koulutukseen.
Opinnäytetyö oli tuotteistettu työ. Video tehtiin projektityön menetelmin yhteistyössä Diakonia- ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Opinnäytetyön raportissa kuvataan videon valmistumisprosessia ideasta valmiiksi videoksi. Video tulee Diakonia-ammattikorkeakoulun käyttöön.
Jatkossa kehittämishaasteena on selvittää ovatko opiskelua harkitsevat henkilöt saaneet tarpeeksi tietoa ammatista ja antoiko video totuudenmukaisen kuvan sairaanhoitaja- diakonissan ammatista.
Asiasanat: projektityö, hoitotyö, diakonia, diakonissa, sairaanhoitaja, kaksoistutkinto, markkinointi
ABSTRACT
Mirja Kaattari, Ilona Nieminen. An Everyday Angel – a video introduction to the work of a deaconess-nurse. Oulu, spring 2011, 64 pages, 4 appendices. Language: Finnish. Diaconia University of Applied Sciences, Diak North, Oulu, Degree Programme in Nursing, Option in Diaconal Nursing, Degree title: registered nurse + deaconess.
This study was to produce a video introducing the education and work of a deaconess for the use of Diaconia University of Applied Sciences, Oulu unit. The video includes both educational and work-related stories of a nurse-deaconess who works in congregations and also in nursing. On the video there are described the meaning of education, the benefits of a dual degree, the humane values and versatility. The aim of the study was to increase the awareness concerning the education, profession and work of a nurse-deaconess and also to encourage the audience to apply for the education.
This study was a productized piece of work. The video was made using the means of a project work in cooperation with the teachers and students of the Diaconia University of Applied Sciences. On the study report it is described how the process proceeded from the original idea to the actual video. The video will be used in the Diaconia University of Applied Sciences.
In the future the challenge will be to find out whether people considering deaconess studies have had enough information about the profession and whether the video conveyed a realistic picture of the profession of a nurse-deaconess.
Keywords: project work, nursing, diacony, deaconess, nurse, dual degree, marketing
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 5
2 ARJEN ENKELI – ESITTELYVIDEON TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ... 6
2.1 Diakoniatyön lähtökohdat ... 6
2.2 Diakoniatyön periaatteet ja toimintamuodot... 9
2.3 Diakoninen hoitotyö ... 14
2.4 Diakonissan koulutus ... 16
3 ARJEN ENKELI – ESITTELYVIDEON TUOTTEISTAMINEN ... 18
3.1 Opinnäytetyön tavoite ja tehtävä ... 18
3.2 Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu ... 19
3.3 Opinnäytetyön tuotteena esittelyvideo... 20
3.3.1 Toimintaympäristö ja videotuotteen käyttäjät ... 20
3.3.2 Videotuotteen kehittelyvaihe ... 22
3.3.3 Videotuotteen toteutus ... 24
3.3.4 Editointi ja viimeistely ... 27
3.4 Loppuraportin kirjoittaminen ... 28
4 ARVIOINTI ... 28
4.1 Videotuotteen arviointi ... 28
4.2 Oppiminen ... 30
5. POHDINTA ... 33
LÄHTEET ... 36
LIITE 1 ... 42
LIITE 2 ... 43
LIITE 3 ... 44
LIITE 4 ... 47
1 JOHDANTO
Kirkkolaissa säädetään seurakunnan tehtävistä, joista yhtenä mainitaan diakonia.
Seurakunnan täytyy huolehtia diakoniasta toteuttaakseen kirkon tehtävää. (Kirkkolaki 1993, 4. luku 1§) Terveydenhuoltolaissa säädetään kunnan tehtävästä osoittaa riittävästi voimavaroja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palveluihin.
Käytettävissä on oltava riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
(Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326.) Sairaanhoitaja–diakonissa -opiskelija suorittaa sairaanhoitajan amk-tutkinnon, johon sisältyy lisäksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian virkaan kelpoistavat opinnot (Diakonia-ammattikorkeakoulu i.a. f.)
Suomen kirkon diakoniatyössä työskenteli vuonna 2009 yhteensä 1 464 henkilöä.
Diakoniatyöntekijöiden määrä on noussut 2000 -luvulta asti. (Kirkon tilastollinen vuosikirja 2009.) Suomenkielisestä ammatillisesta diakoniakoulutuksesta vastaa koko maassa yksin Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), joka vakinaistettiin vuonna 2000. Diak on verkostomaisesti rakentunut ammattikorkeakoulu, jolla on neljä yksikköä eri puolilla Suomea. Diakin perusarvoja ovat kristillinen lähimmäisenrakkaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja avoin vuorovaikutus. (Henttonen 2002, 376, 370.) Diakonia- ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisessa koulutetaan sekä sairaanhoitaja (AMK) - diakonissoja että sairaanhoitajia(AMK). Oulun toimipaikassa opiskelee vuosittain noin 200 opiskelijaa, joista osa on sosionomi-diakoni ja sosionomiopiskelijoita. (Diakonia- ammattikorkeakoulu i.a. e.)
Tämän opinnäytetyön tehtävänä oli tuottaa Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen käyttöön diakonissan koulutusta ja työtä esittelevä videotuote. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä tietoisuutta sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta, ammatista ja työstä sekä innostaa katsojia hakeutumaan koulutukseen.
2 ARJEN ENKELI – ESITTELYVIDEON TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
Ihmisillä on toivo, että ahdingon kohdatessa heidät kohdattaisiin yhteisen ongelman ympärillä yhteisössä. Kristillinen ihmiskuva ja jokaisen ihmisen ainutkertaisuuden kunnioittaminen joutuu usein ahdingossa menestyksen vaatimusten jalkoihin. (Gothóni &
Vähäkangas 2010.) Seurakunta tarjoaa ihmiselle yhteisön, johon voi liittyä ja kiinnittyä.
Seurakunnan työmuotona diakonia on ihmisten välisiä kohtaamisia, jotka ovat portteja sisälle seurakuntayhteisöön. Diakoniatyössä työntekijän tai toisen seurakuntalaisen esittämä henkilökohtainen kutsu on tärkeä. Diakoniatoiminta on luonteeltaan yhteisöön kutsuvaa.
(Thitz 2006.)
2.1 Diakoniatyön lähtökohdat
Diakoniatyö perustuu lähimmäisenrakkauteen. Sen tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen. Diakoniatyö on sisällöltään ihmisen ammattitaitoista auttamista, kokonaisvaltaista tukemista ja hädän ehkäisemistä. (Rättyä 2004.) Samalla diakonian virassa toimiva diakonissa on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994).
Apostolien tekojen kuudennessa luvussa kerrotaan alkuseurakunnassa ilmenneestä ongelmasta: päivittäisten kokoontumisten yhteydessä jaetut avustukset leskille ja muille avun tarpeessa oleville eivät jakaantuneet tasaisesti (Raamattu, Apt. 6). Avustusten jakamisesta käytetään kreikankielistä sanaa diakonia, samassa yhteydessä sanaa diakonia käytetään myös ”Jumalan sanan jakamisesta”. Alkuseurakunta ratkaisi ongelman valitsemalla ja siunaamalla virkaan seitsemän hyvämaineista, Hengen ja viisauden täyttämää miestä. Vielä ei kuitenkaan syntynyt selkeää diakonian virkaa, oletetaan, että valitut seitsemän miestä hoitivat pienessä mittakaavassa samoja tehtäviä kuin apostolit.
Piispan, presbyteerin eli vanhimman ja diakonin muodostama kolmiportainen kirkollinen
virkarakenne kehittyi vasta Uuden testamentin kuvaaman ajan jälkeen. Koska vakiintuneita kirkollisia virkoja ei vielä ollut, diakoniatyöksi käsitettäviin auttamistöihin on viitattu Uudessa testamentissa muilla ilmaisuilla: hoivaaminen, auttaminen, köyhien auttaminen, hyväksyminen ja vaivannäkö. Esimerkki alkukirkon diakoniasta on Paavalin organisoima varojen keräys Jerusalemin ”pyhille” eli köyhille. (Veijola 2002, 13–16, 20; Koskenvesa 2002, 36.)
Suomessa diakoninen toiminta alkoi 1860-luvun nälkä- ja katovuosina, kun Helsinkiin ja Viipuriin perustettiin diakonissalaitokset. Suomen kirkon keskeinen pyrkimys oli saada diakonia seurakuntien säännölliseksi työmuodoksi. Tämä tavoite toteutui 1943, jolloin kirkkolaki muuttui ja diakonian virka tuli kaikkiin seurakuntiin pakolliseksi. (Diakonia- ammattikorkeakoulu i.a. d.) Vuoden 1972 kansanterveyslaki ei huomioinut seurakuntadiakoniaa eikä diakonissoja osana kunnan järjestämää terveydenhuoltoa.
Sairaanhoitajan ammatinharjoittamisoikeus on kuitenkin säilynyt diakonissoilla ja kirkkohallitus on muistuttanut tästä seurakuntia yleiskirjeellään ”Terveydenhuoltotyöstä diakoniatyössä”. (Kirkkohallitus 2001; Lappalainen 2002, 139; Pyykkö 2004, 128.)
Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muilla tavoin auteta. (Kirkkojärjestys 1993, 4. luku 3 §). Diakonian lisäksi seurakunnan tulee huolehtia jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä (Kirkkolaki 1993, 4. luku 1§).
Diakoniatyön asiakkaina on heikossa asemassa olevia ihmisiä, mikä johtuu siitä, että Diakoniatyön palvelut ovat alueellisesti kattavia ja lähes maksuttomia. (Kinnunen 2009, 248.) Diakoniatyöllä pyritään tavoittamaan vähäosaisia ja syrjäytyneitä. Syrjäytyminen on aikaisemmin johtunut lähinnä ihmisestä itsestään. Nykyään kyse on rakenteellisesta syrjäyttämisestä, joka on johtunut muun muassa työttömyydestä. Työelämä ja siinä tapahtuvat muutokset muovaavat yhteiskuntaa ja sen eri väestöryhmiä. Talouden ja sen
kasvun painottaminen on katsottu ensisijaisen tärkeäksi. Hyvinvointivaltio ei ole kyennyt entiseen tapaan takaamaan sosiaalista turvallisuutta kaikille. 1990-luku on ollut suomalaiselle yhteiskunnalle merkittävä monelta osin. Ajanjakson vaikutus diakoniatyöhön on ollut ilmeinen. Taloudellinen taantuma aiheutti perheiden taloudellista ahdinkoa.
Vuosikymmenen alussa diakoninen auttamistyö kohdistui näihin perheiden ongelmiin, koska köyhyys oli ajankohtaista. Perheiden taloudellisten ongelmien ja lapsiperheiden tukien leikkaukset aiheuttivat ongelmia lasten ja nuorten parissa. Näihin ongelmiin tartuttiin vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Eriarvoistumisen voimakas kasvu aiheuttaa uhkaa. Ihmisten huoli keskinäisen avun perinteen katkeamisesta on lisääntynyt.
Diakoniassa tämä on merkityksellinen asia. Jos kansalaisten keskinäinen avun ja välittämisen perinne katkeaa, huolenpitotehtävät siirtyvät kunnille ja seurakunnille.
(Kainulainen 2002, 188–189, 174–175, 177.)
Diakoniatyön asiakkaiden lukumäärä on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Vuonna 2000 diakoniatyön asiakkaana oli lähes 310 000 henkilöä mutta määrä laski vuoteen 2008 asti, jolloin asiakkaiden määrä oli alle 190 000 henkilöä. Vuonna 2009 määrä nousi 210 000 henkilöön mutta vuonna 2010 diakoniatyön asiakkaiden lukumäärä laski taas alle 200 000:n. Asiakkaita oli 198 488, joka on 4,7% Suomen väkiluvusta. Asiakkaista naisia oli 62% ja miehiä 34%. Suurin osa asiakkaista, 38,8%, prosenttia oli iältään 40-64 - vuotiaita. Seuraavaksi suurin ryhmä, 21,2%, olivat yli 74-vuotiaat. 18-39 -vuotiaita asiakkaita oli 17,2%. Asiakaskontakteista tapahtui asiakkaiden kodeissa 140 062, diakoniatyöntekijän vastaanotolla 202 162, puhelimen ja sähköpostin välityksellä 213 347 ja muualla, kuten sairaalassa, 59 747. (Keskushallinto – Suomen evankelis-luterilainen kirkko.)
Kristillisyyden toteutuminen merkitsee, että toinen ihminen, esimerkiksi kirkon työntekijä tai vertaistukiryhmän jäsen, kannattelee toivoa sellaisen ihmisen puolesta, joka ei jaksa tai jonka mielestä ei kannata enää toivoa. Aito uskon, rakkauden ja toivon jakaminen osoittaa kristillisyyden toteutumista ja mielekkään toivon mahdollisuutta arjessa. Yhteisönä seurakunta pyrkii olemaan aidosti jakamisen ja osallisuuden yhteisö. Se toteuttaa kirkon perustehtävää, joka on kirkon läsnäolo ihmisen jokaisessa elämän vaiheessa. Seurakunta
tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia. Diakoniatyö toimii usein yhteistyössä kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Diakoniatyöntekijät ovat verkottuneet muun muassa lastensuojelun, kotipalvelun, päihdehuollon, mielenterveystyön ja vanhustenhuollon työntekijöiden kanssa. (Jääskeläinen 2002, 192–193; Gothóni & Vähäkangas 2010.)
2.2 Diakoniatyön periaatteet ja toimintamuodot
Diakonia on kirkon yksi päätehtävä ja sitä ohjaa kristillinen ihmiskäsitys. (Gothóni &
Jantunen 2010, 94–95.) Yhteiskunnalliset olot, kulttuuri, sairaudet, sodat ja onnettomuudet ovat vaikuttaneet diakoniatyön toimintamuotoihin (Veikkola 2002, 115). Diakoniatyössä ihmistä ei kohdata yksilönä, vaan perheensä ja erilaisten muiden viiteryhmiensä jäsenenä.
(Hakala 2002, 234.) Diakonisen yksilö-, perhe- ja yhteisötyön avulla autetaan yksittäisiä ihmisiä, perheitä ja yhteisöjä (Rättyä 2009, 105).
Sielunhoito on yksi diakoniatyön tärkeimpiä auttamismenetelmä. Se on keskusteluapua jossa hyödynnetään psykologista ja teologista tietämystä. Sielunhoidon tavoitteena on sekä erilaisissa arkisissa huolissa tukeminen että erilaisten syvempien persoonaa, ihmissuhteita ja hengellisiä kysymyksiä koskevien asioiden käsitteleminen. Joskus diakoniatyöntekijän tehtävä on olla aktiivinen kuuntelija ja osoittaa asiakkaalle että häntä kuunnellaan ja hänet hyväksytään omana itsenään. (Hakala 2002, 237.) Sielunhoidon erityistyömuotoina pidetään perheneuvontaa, sairaalasielunhoitoa ja Palvelevaa puhelinta (Jääskeläinen 2002, 208)
Diakonista yksilötyötä ohjaava periaate on ihmisen kokonaisvaltaisuus, joka muodostuu fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä osa-alueesta. Yksilötyön ihmiskäsityksen mukaan ihminen on Jumalan luoma, ainutlaatuinen ja vastuullinen yksilö ja yhteisön jäsen. Ihmisen kohtaaminen ja kohtaamisessa läsnä oleminen korostuu diakonisessa yksilötyössä. Läsnäolo on asiakkaan palvelukseen asettumista. Diakonisessa yksilötyössä pyritään keskustelujen avulla nostamaan esiin asiakkaan elämässä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja toivon näkökulmaa. Ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen
kotikäynneillä ja vastaanotolla edellyttää luottamuksellisuutta ja kiireettömyyttä yksilötyön periaatteina. (Rättyä 2009, 105, 134–138.) Luottamuksellisten asiakaskontaktien syntymistä edesauttaa diakoniatyöntekijöiden pysyvyys viroissaan ja tapaamisten kiireetön ilmapiiri (Kinnunen 2009, 248).
Diakonisen yksilötyön työmuotoja ovat erityisesti emotionaalinen, hengellinen ja käytännöllinen tukeminen. Diakoniseen yksilötyöhön kuuluu ihmisen elämäntilanteen huomiointi. Tämä merkitsee kaikkien hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden huomioimista.
Yksilön auttamisessa tärkeää on yhteistyö laaja-alaisesti ja moniammatillisesti. (Rättyä 2009, 134─138.) Vanhusten määrän lisääntyminen asiakaskontakteissa tulee esille kirkon tilastoissa. Työikäisten määrä asiakkaista on pysynyt ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Diakoniatyöntekijä tapasi yhden asiakkaan keskimäärin 3,1 kertaa vuonna 2010.
Vuonna 2010 diakoniatyössä oli 615 318 asiakaskontaktia. (Diakoniatyö 2010.)
Diakonisessa perhetyössä perhelähtöisyys on oleellista. Perhetyön periaatteita ovat tasavertaisuus, perhelähtöisyys, kiireettömyys, realistisuus ja yhteistyö. Nämä periaatteet mahdollistavat perheen tukemisen ja auttamisen. Tärkeä osa työtä on perheiden luokse tehdyt kotikäynnit, sillä niiden aikana on mahdollista hahmottaa perheen kokonaiselämäntilanne ja tavata kaikkia perheenjäseniä. (Rättyä 2009, 106, 140.) Kotikäynneillä diakonissakoulutuksen saaneet diakoniatyöntekijät pystyvät arvioimaan asiakkaan tilannetta ja olosuhteita myös sairaanhoidon näkökulmasta ja ohjaamaan asiakkaita tarvittaessa yhteiskunnallisen avun piiriin. (Hakala 2002, 260.)
Muita perhetyön menetelmiä ja tukimuotoja ovat vastaanotto, lapsi- ja nuorisotyö (mm.
pyhäkoulutyö, lasten osallistuminen retki- ja leiritoimintaan), ryhmätoiminta (mm.
perhekerhot, perheretket, perheleirit, yksinhuoltajaperheille suunnattu toiminta) ja käytännöllinen (taloudellisen, sairaanhoidollisen, tiedollisen tuen antaminen) ja emotionaalinen (keskusteluapu, kuuntelu, ratkaisujen etsiminen) tukeminen. Tärkeä perhetyön menetelmä kotikäyntien ohella on emotionaalinen ja käytännöllinen tukeminen ja perheille suunnattu ryhmätoiminta. Erityisesti pienten lasten äitejä tavoitetaan diakonian ryhmätoiminnan avulla. Lisäksi ryhmä tarjoaa äideille mahdollisuuden vertaistuen
saamiseen. Perheen voimavaroja kuluttavat sairaus, suru, perheen taloudelliset vaikeudet, lasten pahoinvointi ja perheissä oleva väkivalta. Diakoniatyöntekijät pitävät perheiden auttamista pääsääntöisesti vaikeana, vastuullisena ja vaativana, mutta tärkeänä työnä.
(Rättyä 2009, 106, 140.)
Diakonisen yhteisötyön periaatteita ovat kollektiivisuus, yhteisölähtöisyys ja yhteistyö.
Kollektiivisuus on yhteisön jäsenten tasa-arvoisuutta, keskinäistä vastuunjakoa ja yhdessä elämistä. Yhteisötyön menetelmiä ja tukimuotoja ovat ryhmätoiminta, erityisryhmien parissa tehtävä työ (esim. mielenterveys- ja kehitysvammaistyö), osallisuuteen tukeminen ja seurakunnan sanoman edustaminen. Diakoniatyöntekijät toimivat vetäjinä erilaisissa ryhmissä, joita ovat esimerkiksi eläkeläisille, työttömille, sureville, omaishoitajille, perhekerholaisille ja A-kiltalaisille järjestettävät ryhmät. Ryhmätoimintaan kuuluu lisäksi leirit, retket ja piirit. Ryhmätoiminta mahdollistaa jäsenten välistä yhteisöllistä hoivaa ja vertaistukea.
Yhteisötyössä ihmisiä saatetaan toistensa yhteyteen pienyhteisöjen muodostumisen avulla.
Tärkeää on pyrkimys seurakuntayhteyden ja näkymättömän kristittyjen yhteyden vahvistamiseen. Yhteisöllinen toiminta tarjoaa väylän yhteisöön kiinnittymiselle.
Diakoninen yhteisötyö edistää toimintansa avulla yhteisöllistä terveyttä ja vahvistaa sosiaalista pääomaa. (Rättyä 2009, 101, 140–142.) Diakoniatyö tarjoaa vertaistukea erilaisten suru- ja avioeroryhmien, vanhusten, vammaisten ja työttömien ryhmien, olotupien, mummonkammareiden sekä raamattu-, rukous- ja keskusteluryhmien kautta.
Matkat, leirit ja virkistyspäivät antavat diakoniatyöntekijöille ja muille osallistujille mahdollisuuksia lyhytkestoisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa. (Hakala 2002, 261–262.)
Taloudellinen avustaminen on diakonian avustamisen muoto. Diakoniatyöntekijöillä on valtuudet antaa asiakkaille ruoka-apua, maksusitoumuksia tai osto-osoituksia. Muita taloudellisen avun muotoja ovat laskujenmaksu, ruokaliput, vaatteet ja vuokranmaksu.
(Hakala 2002, 256.) Kirkon diakoniarahasto on kirkon yhteinen avustusrahasto, jonka tarkoituksena on osana kirkon diakoniatyötä avustaa taloudellisesti ahdingossa olevia henkilöitä Suomessa. Asiakkaan kokonaistilanteen selvittäminen painottuu rahaston
päätöksissä. Avustukselle ovat ratkaisevia diakoniset perustelut. Olennaisia ovat paikallistason toimenpiteet yhdessä hakijan ja auttajaverkoston kanssa. (Kirkkohallitus ja hiippakunnat 2010.) Vuonna 2010 avustuksia myönnettiin yhteensä 174 709 kappaletta.
Euroissa avustusten määrä oli 7 529 031 €. Suurin osa avustuksista myönnettiin yksin asuville. (Diakoniatyö 2010.) Toimeentulotukea saavien määrällä on yhteyttä taloudellisten avustusten määrään (Grönlund & Hiilamo 2006, 143).
Viime vuosikymmenen aikana koetun rakennemuutoksen myötä alueelliset ja sosioekonomiset erot ovat korostuneet sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Perusterveydenhuollon ehkäisevien palvelujen puutteellinen saatavuus on ongelma, joka koskettaa koko maata. Diakoniatyön kehittymisessä on haasteena yhteisten rajojen löytyminen yhteistyökumppaneiden kanssa. On tärkeää toimia niiden ihmisten puolesta, jotka putoavat kunnallisen terveydenhuollon ulkopuolelle. Avohoidossa olevat potilaat ohjautuvat enemmän diakonian vastaanotolle. (Suomen ev.lut.kirkon keskushallinto 2009.)
Diakonia suuntaa toimintaansa ja tavoittaa hädän ääripäitä erityisesti vastaanottotoiminnan kautta. Taloudellinen huono-osaisuus oli jonkin verran yhteydessä diakoniatoimintaan.
Työttömyydellä on yhteys diakonian asiakasmääriin ja asiakaskontaktien määriin.
Pitkäaikaistyöttömyys ja asunnottomien yksinäisten määrä ovat yhteydessä vastaanottojen osuuteen asiakaskontakteista. Sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat ovat yhteydessä vastaanottojen määrään asiakaskontakteista. Diakonian tukee julkisen avun jättämiä aukkoja. (Grönlund & Hiilamo 2006, 135–136, 143.) Laitoshoidon supistaminen ja avohoidon lisääminen ei ole onnistunut valtiolta toivotulla tavalla (Jääskeläinen 2002, 211).
Diakonian apua hakevat erilaiset väliinputoajaryhmät, jotka eivät ole tulleet riittävästi autetuiksi julkisessa järjestelmässä tai ovat tulleet poiskäännytetyiksi. Lisäksi moniongelmaiset sekä pitkään perusturvan varassa eläneet hakevat diakoniasta apua.
Diakonian taloudellisen avun tarpeen taustalla on se, ettei toimeentulotuki korvaa kaikkia sairaudesta aiheutuvia menoja. Näitä ovat muut kuin reseptilääkkeet, matka- ja puhelinkulut sekä rästiin jääneet sairaala-, poliklinikka- ja terveyskeskusmaksut. Asiakkaina on mielenterveyden häiriöistä kärsiviä ihmisiä sekä eläkeläisiä, jotka eivät saa tai eivät ole
hakeneet toimeentulotukea sairaskuluihinsa. Sairastuneet opiskelijat, pätkätyöläiset, menestymättömät aloittelevat yrittäjät, sairauden tai vammautumisen takia uudelleen koulutettavina olevat sekä pitkäaikaistyöttömät hakevat apua diakoniasta. Nämä asiakasryhmät kärsivät mielenterveyden ongelmista, erityisesti masennuksesta, mutta myös päihde- ja muista riippuvuuksista. (Kinnunen 2009, 249–251.)
Terveysongelmia ja avun tarvetta havaitaan diakonian perustyömuotojen - vastaanottotoiminnan, koti- ja laitoskäyntien, ryhmien, retkien ja leirien – kautta.
Ennaltaehkäisevää ja terveyttä ylläpitävää työtä tehdään nykyisten toimintamuotojen puitteissa. Jos terveyden edistämiseen ja terveyseroihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota, ja etsivää työtä olisi mahdollista tehdä enemmän julkisissa tiloissa, asuntoloissa, yhdessä järjestöjen kanssa ja yhdessä terveyssektorin viranomaisten kanssa, avun tarve voisi tulla paremmin esiin. (Kinnunen 2009, 249–251.)
Diakoniatyöllä on laaja tehtäväkenttä. Se vastaa yksittäisen ihmisen avuntarpeeseen. Sen tehtäväksi on yhä selvemmin tullut seurata yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ja arvioida niiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille. (Suomen ev.lut.kirkon keskushallinto 2009.) Diakonian ja yhteiskuntatyön toiminta-ajatus on edistää lähimmäisvastuun ja oikeudenmukaisuuden sekä luomakunnan ja ihmisen arvon toteutumista yhteiskunnassa ja kirkossa. (Kirkkohallitus ja hiippakunnat 2010.)
Nykyään työhön on tullut mukaan kansainvälinen diakonia. Kansainvälisellä diakonialla on selkeä ja vakiintunut sisältö kirkon sisäisessä kielenkäytössä. Käsitteelle ei ole lyhyttä määritelmää, vaikka se onkin kuulunut suomalaiseen kirkolliseen kielenkäyttöön yli 40 vuotta. Eri seurakunnat määrittelevät kansainvälistä diakoniaa eri vivahtein. Suomessa kansainvälisen diakonian esittelyt korostavat apua ja työtä heikoimpien puolesta.
Ruotsalaisissa kansainvälisen diakonian määrittelyissä korostuvat inhimillisen elämän arvokkuuden ja ihmisten keskinäisen riippuvuuden ajatus. (Malkavaara 2008, 6–7.)
Diakoniassa teoria ja käytäntö yhdistyvät uskon kautta. Kansainvälisen diakonian määrittelyä on vaikeuttanut laaja-alainen toiminta. Nykyään kansainvälisen diakonian
käytännössä usko ja teot nähdään erillisinä, jolloin teot tapahtuvat irrallaan uskonyhteisöstä.
Lutherin vanhurskauttamisopissa uskon ja rakkauden yhteys on erottamaton, paluu vanhurskauttamisoppiin liittäisi kansainvälisen diakonian teorian ja käytännön luontevasti osaksi uskonyhteisöä. Uskon ydinsisällöstä käsin kansainvälinen diakonia on selkeä osa keskinäistä yhteyttä Kristuksessa, eikä irrallista avustustoimintaa. (Vähäkangas 2008.)
Vapaaehtoistyö on diakoniatyössä erityisen tärkeää. Sen avulla diakoniaan käytettävissä olevat resurssit moninkertaistuvat. Seurakunnissa tapahtuva vapaaehtoistyö on sosiaalisten kontaktien luoja asiakkaille ja vapaaehtoisille. Se on korvaamaton apu diakoniatyöntekijöille. Vuonna 2010 diakoniatyön vapaaehtoistyöntekijöiden määrä oli 33 750. (Hakala 2002, 262–263; Diakoniatyö 2010.)
2.3 Diakoninen hoitotyö
Hoitotyö on hoitotieteeseen perustuvaa ammatillista hoitamista. Hoitotyössä on pyrkimys edistää toisen ihmisen hyvää. Hoitotyötä toteutetaan yhteistyössä terveydenhuollon ammattiryhmien ja terveyspalvelujen käyttäjän kanssa. Hoitotyön toteuttajia ovat hoitotyöntekijät – eriasteiset sairaan- ja terveydenhoitajat, lähihoitajat ja kätilöt. (Leino- Kilpi 2003, 19.) Hoitotyö käsittää useita osatehtäviä, jotka yhdessä muodostavat sairaanhoitajan tehtävä- ja vastuualueen (Kristoffersen ym. 2006, 15). Hoitotyön kehittämisen kannalta on tärkeää, että hoitotyötä ei tarkastella vain yksittäisenä ilmiönä, vaan se liitetään laajempaan yhteiskunnalliseen tarkasteluun (Paasivaara 2002).
Ihminen on jakamaton kokonaisuus, jossa henki, sielu ja ruumis vaikuttavat kaiken aikaa toisiinsa. Samalla, kun hoidetaan ruumista, olisi tärkeää hoitaa koko ihmistä, hänen elämäntilannettaan, sosiaalisia suhteitaan, henkistä ja hengellistä hyvinvointiaan, sillä kokonaisuuden kaikki osat ovat tärkeitä. (Aalto, Gothóni 2009, 11.) Hoitotyön ajatellaan usein olevan perusteiltaan epäitsekästä, altruistista toimintaa, jonka motiivina on kristillinen rakkaus tai yleisinhimillinen lähimmäisenrakkaus (Kalkas & Sarvimäki 1996, 78–79).
Uskonnon kulttuurinen taso yhdistää diakonian ja hoitotyön diakoninen hoitotyö – käsitteeksi. Diakoninen hoitotyö perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen ja sen arvoihin.
Toiminnan tavoitteena on lähimmäisen kokonaisvaltainen palveleminen. Diakoninen hoitotyö on hoitotyötä laajempi käsite. Siinä ihminen kohdataan jakamattomana sieluna, henkenä ja ruumiina. Tällaista työtä tekevät diakoniseen hoitotyöhön kouluttautuneet sairaanhoitajat sekä hoitotyön toimintaympäristöissä että seurakunnissa. Diakoninen hoitotyö on yksi hoitotyön erikoistumisen alue. Diakoninen hoitotyö saa sisältönsä hoitotieteen, teologian sekä näitä täydentävien tieteiden kautta. Siinä toteutetaan samoja auttamismenetelmiä kuin hoitotyössä, mutta niitä täydentää karitatiiviset, sosiaaliset, pastoraaliset, katekeettiset ja liturgiset auttamismenetelmät. Vaikka diakonisen hoitotyön toiminnan taustalla on kristillinen ihmiskäsitys, ei diakoninen hoitotyö vaadi hoidettavalta ihmiseltä erityistä vakaumusta tai maailmankatsomusta. Diakoninen hoitotyö on universaalia ja sitä toteutetaan lähinnä aikuisten hoitotyössä. (Myllylä 2000; Myllylä 2004, 33, 78–79.)
Diakoninen hoitotyö on sairaanhoitaja-diakonissan diakoniseen asiantuntemukseen ja kristilliseen ihmiskäsitykseen pohjaavaa hoitotyötä. Diakonisessa hoitotyössä toimitaan ottamalla huomioon ihmisen henkisyys, hengellisyys ja usko voimavaroina, tuen tarpeina, toivoa lisäävänä ja yhteisöllisyyteen kutsuvina asioina. (Gohthóni & Jantunen 2010, 60.)
Kansainvälisissä tutkimuksissa lähinnä diakonisen hoitotyön käsitettä pidetään amerikkalaista Parish Nursing –ohjelmaa. Siinä sairaanhoitajat toimivat seurakunnissa ja uskonnollisissa yhteisöissä tehden terveyttä edistävää työtä. Ohjelmassa korostuu yhteisölähtöisyys, kokonaisvaltainen hoitaminen ja hengellinen tukeminen.
Kokonaisvaltaisesti toimiva sairaanhoitaja huomioi myös ihmisen hengellisen ulottuvuuden. (Slater & Maloney 1999; Tuck & Wallace 2000.)
Diakonissa toimii seurakunnassa laaja-alaisesti ja itsenäisesti terveydenhuollon ammattihenkilönä, hän edistää terveyttä sekä toimii hengellisen työn tekijänä. Diakoninen hoitotyö ilmenee ammatillisena toimintana, asiakkaan (yksilön, perheen tai ryhmän) kohtaamisena, tukemisena ja auttamisena. Diakonissa mahdollistaa työllään toivoa,
keskustelee sielunhoidollisesti, kohtaa yksinäisyyttä, vahvistaa voimavaroja, ohjaa ja neuvoo terveyteen liittyvissä asioissa, tekee yhteistyötä ammattilaisten kanssa sekä vahvistaa asiakkaan uskoa ja Jumala-suhdetta. Lisäksi diakonissa tukee asiakkaita, joiden terveys on muuttunut. (Kotisalo 2005.)
2.4 Diakonissan koulutus
Diakoniakoulutus alkoi Suomessa kansainvälisen verkostoyhteistyön seurauksena.
Saksalaista perua olevan Fliedneriläisen mallin mukainen diakonissalaitos oli sekä diakonissojen koti että heitä kouluttava sairaala. Diakonissa sai valmiudet sairaiden, köyhien, vankien ja orpolapsien palvelemiseen. Helsingin diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867. Sen perustamisen myötä alkoi myös suomalainen sairaanhoitajakoulutus.
Diakonissalaitoksen sisaret eivät saaneet palkkaa ja pysyivät läpi elämänsä laitoksen palveluksessa. Tällainen koulutuksen klassinen malli joutui vuosisadan lopussa yhä laajemman kritiikin kohteeksi. Sitä arvosteltiin sairaanhoidollisen koulutuksen kehittämisen puutteesta ja diakonissojen alistetun ja eristetyn aseman johdosta. (Henttonen 2002, 363–
373.)
Suomessa säädettiin vuonna 1929 laki sairaanhoitajien koulutuksesta ja pätevyysehdoista.
Vuoden 1988 jälkeen diakonissakoulutus muodostui 3,5 vuotta kestävästä ylioppilaspohjaisesta sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan koulutuksesta, jota täydensi vuoden mittainen diakoniakoulutus. Ammattikorkeakokeilu käynnistettiin 1990-luvun alussa. (Henttonen 2002, 363–373.)
Diakoninen hoitotyö on professio, joka opitaan kirkon diakonian virkaan suuntaavassa sairaanhoitajakoulutuksessa (Myllylä 2004, 79). Sairaanhoitaja(AMK) –diakonissa saa pätevyyden toimia sairaanhoitajan tavoin erilaisissa hoitotyön tehtävissä, lisäksi hänellä on kelpoisuus toimia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian virassa diakoniatyöntekijänä. (Diakonia-ammattikorkeakoulu i.a. h)
Sairaanhoitaja(AMK) -diakonissoja kouluttaa Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak).
Diakissa on noin 3000 opiskelijaa joista noin 250 opiskelee Oulussa, Diak Pohjoisessa.
Koulutus Diakissa on suunniteltu yhteistyössä työelämän edustajien kanssa, joten opiskelijat saavat sekä teoreettiset valmiudet että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta. Sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon ja diakonian virkakelpoisuuden haluavat hakevat diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehtoon. Sairaanhoitaja(AMK) –diakonissa - koulutus on laajuudeltaan 240 opintopistettä ja kestää 4 vuotta. Opiskelun alkaessa opiskelija tekee opinto-ohjaajan ja opettajatutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops). Opiskelusuunnitelmaa laadittaessa otetaan huomioon aikaisemmat opinnot, alan työkokemus sekä muutoin hankittu opetussuunnitelman mukainen osaaminen. Hopsin mukaan muotoutuu yksilöllinen opiskeluaika. (Diakonia- ammattikorkeakoulu i.a. b.)
Diakonisen hoitotyön opinnot antavat opiskelijalle valmiuksia soveltaa kristilliseen ihmiskäsitykseen perustuvia arvoja hoitotyöhön ja diakoniatyöhön sekä tulkita kristillistä uskoa ja tuntea kirkkoa toimintaympäristönä. Opiskeluissa saadaan valmiuksia myös sielunhoitajana ja ryhmien ohjaajana toimimiseen sekä oman työn kehittämiseen.
Diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehdossa opiskelijalla on vähintään 75 opintopistettä ohjattua harjoittelua. Osa harjoittelusta tehdään seurakunnan diakoniatyössä.
Myös kansainvälinen harjoittelu on mahdollista. (Diakonia-ammattikorkeakoulu 2011.)
Opiskelu Diakissa muodostuu opintokokonaisuuksista. Opintokokonaisuuksissa opiskelijat toimivat usein tiimeissä. Tiimi työskentelee asettamansa tavoitteen mukaisesti. Tiimin jäsenet tukevat toisiaan opiskelussa ja arvioivat yhdessä toimintaansa sekä sen tuloksia.
Tiimin tavoite liittyy tiimin yhteisiin tai sen jäsenten oppimistehtäviin, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen kehittämiseen sekä ammatilliseen ja persoonalliseen kasvuun. Tiimityö edellyttää pitkäkestoista sitoutumista tiimiin, sen tavoitteeseen ja tehtävään. Tiimin ohjaajana toimii yksi tai useampi opettaja. Ohjauksen tavoitteena on tukea tiimin oppimistehtävien ja tiimin jäsenten oppimisen etenemistä sekä tiimin kehittymistä.
(Diakonia-ammattikorkeakoulu i.a. c.)
Osaaminen syvenee käytännön harjoittelujaksoilla. Diakoniatyöntekijöiden ydinosaamisalueita ovat hengellisen työn osaaminen, diakonisen asiakastyön osaaminen, organisaatio- ja kehittämisosaaminen ja yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen.
Ydinosaamisen keskiössä ovat ihmiset ja yhteisöt, jotka ovat diakoniatyön kumppaneita, voimavaroja tai avun tarvitsijoita. Arvo-osaaminen on kirkon arvojen tuntemista ja sitoutumista niiden mukaiseen toimintaan. Diakoniatyöntekijän ydinosaamiseen kuuluu kyky olla läsnä ja kohdata yksilöitä, ryhmiä ja yhteisöjä. (Diakonian viranhaltijan ydinosaaminen 2010.) Kaikki diakoniatyöntekijöiden ydinosaamisalueet käydään opiskelujen aikana läpi.
Motivaatio diakoniatyöhön perustuu motivaatioon opiskella diakonia-alaa, auttamishaluun, henkilökohtaiseen uskoon ja hakeutumiseen diakoniatyöhön. Tuloksista kävi ilmi, että yhtenä motiivina diakonia-alan opiskeluun oli halu toimia seurakunnassa. Omalla seurakuntataustalla oli vaikutusta koulutukseen hakeutumiseen. Koulutukseen hakeuduttiin myös toisen diakonia-alalla olleen kehotuksesta. Osa vastaajista oli hakeutunut koulutukseen koettuaan haluavansa valmiuksia syvällisempään auttamiseen, koska aiemmat opinnot olivat olleet pinnallisia. Alalle hakeutumiseen motivoivat lisäksi persoonallisuus ja elämäntilanne. Seurakunnan työntekijän olemassaolo esikuvana ohjasi nuorta hakeutumaan alalle. (Rättyä 2004, 42–43.)
3 ARJEN ENKELI – ESITTELYVIDEON TUOTTEISTAMINEN
3.1 Opinnäytetyön tavoite ja tehtävä
Opinnäytetyömme sai alkunsa Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen tarpeesta saada esittelymateriaalia sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta ja työstä. Opinnäytetyön tehtävänä oli tuottaa Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen käyttöön diakonissan koulutusta ja työtä esittelevä videotuote, joka antaa katsojille käsityksen sairaanhoitaja-
diakonissan ammatista. Videotuote on tarkoitettu yleiseksi esittelyksi kaikille alasta ja sen opiskelusta kiinnostuneille. Alaa opiskeleville videotuote näyttää välähdyksiä erilaisista työmahdollisuuksista antaen motivaatiota opiskeluun. Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää tietoisuutta sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta, ammatista ja työstä sekä innostaa katsojia hakeutumaan koulutukseen.
3.2 Opinnäytetyön ideointi ja suunnittelu
Tuotteen ideointiprosessi eri vaihtoehtojen löytämiseksi käynnistyy kun on saatu varmuus kehittämistarpeesta mutta päätöstä ratkaisukeinoista ei ole tehty. Tässä projektissa vaihtoehto oli jo valittuna; sairaanhoitaja-diakonissan koulutusta markkinoitaisiin videotuotteen keinoin. Kun on tehty päätös siitä, millainen tuote on aikomus suunnitella ja valmistaa, käynnistyy tuotteen luonnosteluvaihe. Luonnosteluvaiheelle on ominaista, että analysoidaan mitkä eri tekijät ja näkökohdat ohjaavat tuotteen suunnittelua ja valmistamista. Projektissamme näitä tekijöitä olivat videotuotteen toimintaympäristö, rahoitus, arvot ja periaatteet, asiantuntijatieto ja käyttäjäanalyysi. (Jämsä & Manninen 2000, 35, 43.)
Videotuotteen työstäminen tapahtui vaiheittain alkaen käsikirjoituksesta ja päättyen videotuotteen editointiin. Käsikirjoituksen valmistuttua sovimme kuvaajan kanssa kuvausajankohdista. Kuvauspaikkoja oli useita; opiskelijakohtaus koululla, seurakunnan diakonissojen haastattelut ja kuvaa erilaisista työtehtävistä sekä sairaanhoitajien haastattelut sairaalassa ja kuvaa heidän työtehtävistään. Kuvauspäivät aikatauluineen täytyi suunnitella tarkkaan, jotta toiminta olisi tehokasta.
Tuotekonsepti täsmentyi tuotekuvaukseksi projektisuunnitelmassa (liite 4).
Projektisuunnitelmassa kuvasimme videotuotteen käyttäjiä ja hyödynsaajia, yhteistyötahoja, asiantuntijoita, videotuotteen tavoitteita, asiasisältöä, sekä arvoja ja periaatteita jotka ohjaavat videotuotteen suunnittelua ja valmistamista. Lisäksi
projektisuunnitelmaan kuului kuvaus budjetista ja aikataulusta. (Jämsä & Manninen 2000, 51-52.)
Aloimme työstää opinnäytetyön projektisuunnitelmaa tammikuussa 2010, kun saimme toimeksiannon Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoiselta. Projektisuunnitelma esitettiin Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen opinnäytetyöseminaarissa. Siitä lähtien kirjoitimme loppuraporttia, jonka kirjoittaminen jatkui projektin loppuun.
3.3 Opinnäytetyön tuotteena esittelyvideo
Sosiaali- ja terveysalalla käytetään yhä enemmän audiovisuaalisuutta tiedon välittämisessä.
Videolta välittyy informaatiota kielellisen ilmaisun eli puheen ja tekstin sekä kuvan ja äänen kautta. Informaation perillemeno varmistetaan hyödyntämällä harkitusti eri tekijöitä:
kuvan sisältöä ja kameratyöllä aikaansaatua esitystapaa. (Jämsä & Manninen 2000, 59.)
3.3.1 Toimintaympäristö ja videotuotteen käyttäjät
Videotuote kehitettiin markkinoimaan Diakonia-ammattikorkeakoulun tarjoamaa sairaanhoitaja (AMK) –diakonissan koulutusta. Videotuotetta voidaan käyttää tutkintoa markkinoitaessa kouluissa, messuilla ja erilaisissa muissa esittelytilaisuuksissa. Videotuote sopii näytettäväksi yläasteilla, ammattioppilaitoksissa, lukioissa ja yliopistoissa opinto- ohjauksen tunneilla erilaisia ammatteja esiteltäessä. Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat voivat hyödyntää videotuotetta opintoihin kuuluvassa markkinointitehtävässään.
Videotuote laitetaan osin Diakonia-ammattikorkeakoulun internet-sivustolle, jolloin jokainen kiinnostunut voi tutustua videotuotteeseen itsellensä sopivaan aikaan ja sopivassa paikassa.
Mainonta on medioiden kautta lähetettävää viestintää. Mainonnan etuna on se, että voidaan saavuttaa suuria kohderyhmiä. Mainonnalla on mahdollista luoda pitkäaikaisia vaikutuksia
positiivisten mielikuvien, mielipiteiden ja asenteiden muodostumisen kautta. (Albanese &
Boedeker 2002, 189–190.) Mainonnan on oltava sellaista, että se todella kiinnostaa ihmisiä.
Mainonnan on ensin tavoitettava mahdollisen asiakkaan huomio ja sen lisäksi saatava hänet vakuuttumaan siitä, että kyseinen tuote tai palvelu on juuri oikea hänelle; se on ratkaisu asiakkaan ongelmaan ja vastaus hänen tarpeeseensa. (Morgan & Pritchard 2000, 10.)
Käsikirjoituksen rungon muodostavat teemat kartoitettiin kyselyllä ensimmäisen vuoden sairaanhoitaja-diakonissa -opiskelijoilta. Opiskelijat täyttivät kyselylomakkeen (liite 2) ja vastauksista tehtiin sisällönanalyysi (liite 3). Sisällönanalyysi on menettelytapa, jonka avulla voidaan analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti. Dokumentti voi olla kirje, puhe, haastattelu, keskustelu tai melkein mikä tahansa kirjallisessa muodossa oleva dokumentti. Sisällönanalyysin tarkoituksena on saada tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty ja yleisessä muodossa oleva kuvaus. (Sarajärvi & Tuomi 2002, 105.)
Aineiston analyysi toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyvastaukset kirjoitettiin auki. Olennaiset asiat analyysissa haettiin alleviivaamalla vastauksia kysymykseen: ”Mitä diakoniatyöstä halutaan kertoa”. Toisessa vaiheessa ryhmiteltiin ensimmäisessä osiossa kysymyksistä esiin nousseet vastaukset. Samankaltaiset asiat ryhmiteltiin ja niitä kuvaamaan valittiin teemat, alaluokat. Kolmannessa vaiheessa kakkosvaiheen ryhmittelyistä muodostettiin lopulliset, käsikirjoituksen perustaksi tulevat teemat, yläluokat. (Sarajärvi & Tuomi 2002, 110-115.)
Aineiston analyysissä käytettiin aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia.
Sisällönanalyysissa käsikirjoituksen kantaviksi pääteemoiksi valikoituivat arvot, kaksoistutkinto ja työmahdollisuudet. Käyttäjäanalyysin pohjalta videotuotteen teemoiksi nousivat alalle hakeutuvia henkilöitä kiinnostavat asiat; ihmisläheiset arvot, työn monipuolisuus ja kaksoistutkinto. Teemoja voi videotuotteella korostaa kuvauskohteiden huolellisella valinnalla, erilaisilla kuvakulmilla ja tehosteilla – lähikuva sairaanhoitajan ja tehohoitopotilaan kohtaamisesta vangitsee katsojan huomion ja viestii hänelle välittävästä
sairaanhoitaja-diakonissasta. Näky synnyttää tunteisiin vetoavan kuvitelman; ” kunpa minä voisin olla tuolla paikalla hoitamassa ja välittämässä”.
3.3.2 Videotuotteen kehittelyvaihe
Luonnosteluvaiheessa on valittu ratkaisuvaihtoehdot, periaatteet, rajaukset ja asiantuntijayhteisö, joiden mukaan tuotteen kehittely etenee. Monien tuotteiden valmistamisen ensimmäinen työvaihe on tuotteen asiasisällöstä laadittu jäsentely. Tämän jäsentelyn teimme käsikirjoituksessa. Videon keskeisin sisältö muodostuu tosiasioista, jotka pyritään kertomaan mahdollisimman täsmällisesti ja ymmärrettävästi huomioiden vastaanottajan tiedontarve. Ongelmana on asiasisällön valinta ja määrä sekä tietojen vanhentumisen tai muuttumisen mahdollisuus. Videon kehittelyvaiheessa on pyrittävä eläytymään tiedon vastaanottajan asemaan henkilökohtaisten tai ammatillisten tiedontarpeiden sijasta. (Jämsä & Manninen 2000, 54–55.) Meidän oli opiskelijoina helppo samaistua videotuotteen kohderyhmään, koska olimme itsekin olleet tilanteessa jossa mietimme, mitä sairaanhoitaja-diakonissa tekee työssään.
Perinteinen videoesitys on luonteeltaan passiivinen viestintäväline. Kerronnassa käytetään hyväksi audiovisuaalisen viestinnän keinoja. Esitys etenee lineaarisesti alusta loppuun ja katsojalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa esityksen kulkuun. Kuvakerronta, valaisu, äänimaailma, lavastus ja näyttelijän suoritukset muodostavat kokonaisuuden, joka vangitsee katsojan mielenkiinnon. (Keränen, Lamberg & Penttinen 92.) Audiovisuaalinen kerronta on tehokkaimmillaan kun pyritään vaikuttamaan katsojan tunteisiin ja luomaan voimakkaita mielikuvia tuotteesta. Tarkoituksena on saada katsoja samaistumaan tarinaan.
Katsomistilanne ja katseluun käytetty tekniikka ovat myös vaikuttavia tekijöitä. (Keränen ym. 92.)
Hyvän videon perusta on käsikirjoitus. Käsikirjoituksen laadinta perustuu tietoihin videon kohderyhmästä, tavoitteista, käyttötarkoituksesta ja –tilanteesta sekä videon aiheesta ja suunnitellusta sisällöstä. Videotuotteen kohderyhmästä ja heidän tarpeistaan saimme tietoa
käyttäjäanalyysin avulla. Käyttötarkoituksen ja videotuotteen aiheen määritteli toimeksiantaja. Käsikirjoitusvaiheessa rajattiin videotuotteen sisältö, valittiin sen rakenne ja tyyli. Nämä ratkaisut tehtiin yhteistyössä toimeksiantajan kanssa palaverissa jonka pidimme 19.8.2010. Sosiaali- ja terveysalan edustajat olivat apuna aiheen asiantuntijoina.
Käsikirjoittajat arvioivat sen, miten viesti parhaiten tavoittaa kohderyhmän. Käsikirjoitusta tehdessä otettiin huomioon se, että videotuotteen kohderyhmään kuuluu paljon nuoria, joten videotuotteen täytyy olla ”nuorekas”. Käsikirjoituksesta pyydettiin palautetta jonka perusteella käsikirjoitusta muokattiin projektin edetessä. (Jämsä & Manninen 2000, 59–60.)
Käsikirjoituksen työstäminen alkoi projektisuunnitelman valmistuttua ja käsikirjoituksen runko valmistui toukokuussa 2010. Runkona toimivat käyttäjäanalyysistä nousseet teemat ja projektisuunnitelman työstämisen aikana hahmottunut suunnitelma. Tämän mukaan videotuote tulisi sisältämään sekä seurakunnassa että sairaalassa työskentelevien sairaanhoitaja-diakonissojen haastatteluja. Henkilöistä ei ollut vielä tarkempaa tietoa.
Meillä ei ollut aiempaa kokemusta käsikirjoituksen teosta, joten etsimme vinkkejä aikaisemmista opinnäytetöistä ja asiantuntijoilta. Käsikirjoituksen rakenne alkoi selvitä.
Videotuotteen kulku kirjoitettiin kohtauksittain kaksisarakkeiselle paperille, joista toisella sarakkeella olisi ääni ja toisella kuva. Videotuotteen pituudeksi suunnittelimme maksimissaan viittätoista minuuttia. Seuraavaksi pohdimme, miten saisimme videotuotteesta mielenkiintoisen ja mukaansatempaavan. Päätimme koota videotuotteeseen erityyppisiä kohtauksia ja kuvata sairaanhoitaja-diakonissoja haastattelutilanteen lisäksi työtilanteissa. Suunnittelimme muutaman lavastetun kohtauksen tuomaan vaihtelevuutta.
Päälinjojen selvittyä ryhdyimme työstämään itse käsikirjoitusta. Varsinaiset pääteemat tulisivat esille sairaanhoitaja-diakonissojen kertomuksissa. Emme suunnitelleet heille puheenvuoroja sanasta sanaan, vaan jaoimme käsikirjoituksen mukaan heille osuudet. Näin sovimme kullekin heistä ne aiheet, joista halusimme heidän puhuvan. Jaoimme aiheet niin, että määrittelemämme teemat tulisivat puheenvuoroissa selkeästi ja eri näkökulmista esille.
Kirjoitimme osuudet kertojalle, joka johdattelee katsojat aiheesta toiseen. Kertojan osuudet kirjoitimme sanasta sanaan. Lavastetuiksi kohtauksiksi suunnittelimme alku- ja loppukohtaukset sekä diakoniatyön ydintä, kansainvälisyyttä ja opiskelua koskevat
kohtaukset. Kansainvälisyyskohtausta varten saimme erään lähetystyöntekijän kirjoittamaan työstään kirjemuodossa. Opiskelijakohtauksen vuorosanat mietimme valmiiksi.
Käsikirjoitus muotoutui projektin aikana. Haastateltavien varmistuttua kävimme käsikirjoituksen läpi heidän kanssaan ja otimme huomioon heidän ideansa. Kuvauspäivien välissä oli aikaa useita viikkoja. Ensimmäisen kuvauspäivä antoi varmuutta seuraavien kuvauspäivien suunnitteluun ja käsikirjoituksen hienosäätöön. Kuvaajaa varten teimme ennen jokaista kuvauspäivää tarkan kuvakäsikirjoituksen kullekin kohtaukselle. Niiden tarkoituksena ei ollut kertoa tarkasti sitä, mitä kuvassa tapahtuu vaan auttaa kuvaajaa hahmottamaan haluamamme kuvan tyyli ja kuvattavan kohtauksen tärkein sisältö.
3.3.3 Videotuotteen toteutus
Kuvaajana ja editoijana toimi alan ammattilainen. Kuvaukset aloitettiin syyskuussa 2010.
Ensimmäinen kuvauspäivä oli Rovaniemellä. Rovaniemen seurakunnan diakonissa oli ehdottanut, että tulisimme kuvaamaan seurakunnan EKO –päivää erääseen Rovaniemen lähiöön. Kuvauksista sovittiin kirkkoherran kanssa kirjallisesti. Läsnäolijoille kerrottiin kuvauksen tarkoitus. Kuvauspaikalle saavuttuamme kävi ilmi, että olosuhteet olivat erilaiset kuin olimme ymmärtäneet. Tapahtumaan osallistui vain vähän ihmisiä, enimmillään väkimäärä oli noin kymmenen. Asukastuvalla oli ohjelmassa kahvikassien ompelua, papin vierailu, 4h –kerhosta vierailija ja lopuksi hartaus. Päivän aikana saimme paljon kuvaa diakoniatyöstä.
Kun EKO –päivän ohjelma oli saatu päätökseen, suuntasimme kulkumme lenkkipolulle jonne diakonissa otti koiransa mukaan videokuvaa elävöittämään. Diakonissa kertoi lenkkipolulla seurakunnan työmahdollisuuksista; työmuodoista, työn luonteesta, ajattoman työn hyvistä puolista, oman suunnittelun merkityksestä, työn joustavuudesta, työn
luovuudesta, diakoniatyön tapahtumista ja leireistä. Päivän jälkeen olimme tyytyväisiä kuvausmateriaalin määrään sekä siihen, että diakonissa kertoi diakoniatyöstä.
Toinen kuvauspäivä lokakuussa 2010 aloitettiin kuvaamalla opiskelijoiden kohtaus Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen, Oulun yksikön tiloissa. Ensin kuvasimme aitoa opetustilannetta. Opettajalta oli kysytty lupa etukäteen ja tunnilla oleville opiskelijoille selitettiin videotuotteen tarkoitus. Opiskelijoille annettiin mahdollisuus siirtyä toiseen reunaan luokkaa, jolloin he eivät tulisi kuvatuiksi. Kuvasimme myös kahden vapaaehtoisen opiskelijan ennalta suunnitellun keskustelun. Tarkoituksena oli näyttää välähdys sairaanhoitaja-diakonissaopiskelijan koulupäivästä. Kuvasimme myös loppukohtauksen, jossa sairaanhoitaja-diakonissa historiallisessa työasussa astuu sisään Diakonia-ammattikorkeakoulun, Diak Pohjoisen, Oulun yksikön ovesta.
Kuvauspäivä jatkui Tupoksen seurakuntakodilla, jossa sairaanhoitaja-diakonissa kertoi työstään kuvaten ennalta sovittuja, projektisuunnitelmavaiheessa valikoituneita teemoja.
Tuodaksemme esiin diakonissan työn inhimillistä puolta kuvasimme häntä esittelemässä rakasta harrastustaan, käsitöiden tekoa. Diakonissan jokapäiväistä työtä havainnollistamaan kuvasimme avointa yhdessäoloa ja hartautta, Olkkaria, sekä lavastetun vastaanottotilanteen, jossa nuori äiti monine huolineen keskustelee diakonissan kanssa. Diakonissa oli kertonut Olkkarin osallistujille etukäteen tulostamme. Kerroimme miksi kuvaamme videotuotetta ja pyysimme paikallaolijoilta luvan kuvaamiseen.
Päivän päätteeksi kuvasimme Oulussa Nallikarissa kohtauksen, jossa nuori nainen kävelee alakuloisena meren rannalla. Kohtauksen tarkoituksena oli havainnollistaa katsojalle yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, joihin diakoniatyöllä pyritään puuttumaan.
Kolmannen kuvauspäivän järjestelyt osoittautuivat haasteellisimmiksi. Sellaista päivää, joka kävi jokaisen kuvauksiin osallistuvan kalenteriin, oli vaikea löytää. Kuvaukset pitkittyivät tästä syystä noin kahdella kuukaudella ja tämä venytti opinnäytetyömme aikataulua huomattavasti. Alun perin oli tarkoituksena saada kuvaukset hoidettua
joulukuussa ja editoinnit myös mahdollisimman pian kuvausten jälkeen, mutta meistä riippumattomista syistä sopiva kuvauspäivä löytyi vasta helmikuussa 2011.
Ensimmäisenä kuvasimme Diakonia-ammattikorkeakoululla, Diak Pohjoisessa, Oulun yksikössä alkukohtauksen, jossa vanhan ajan diakonissa hoitaa potilasta. Tähän kohtaukseen tarvitsimme välineistöä jotta saimme vanhanaikaisen tunnelman kuvaan.
Olimme yhteydessä Oulun Diakonissa Laitokseen ja saimme sieltä vanhoja hoitovälineitä lainaksi kuvauksiin.
Seuraavaksi kuvasimme Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa. Olimme saaneet etukäteen kirjallisen luvan teho-osastolla kuvaamiseen. Osaston hektisen luonteen takia osoittautui haasteelliseksi päästä kuvaamaan potilaan ja hoitajan kohtaamista. Sairaanhoitajan puheosuus kuvattiin tyhjällä potilaspaikalla, sairaanhoitajan istuessa tietokoneen äärellä.
Sairaanhoitaja kertoi työn monipuolisuudesta, työmahdollisuuksista sekä kaksoiskelpoisuuden hyödyistä sairaanhoitajan työssä. Kuvasimme lääkeinfuusion valmistusta ja pääsimme kuvaamaan potilaspaikalle sairaanhoitajan toimintaa. Tässä pyrimme kuvaamaan potilaan kohtaamista, kädestä pitämistä sekä teho-osastoa teknisenä ympäristönä.
Siirryimme lasten poliklinikalle, jossa meitä jo odotti sairaanhoitaja, lapsi ja lapsen äiti.
Heidän kanssaan oli etukäteen sovittu kuvauksista. Lasten puolelle emme tarvinneet erillistä lupaa, sillä kuvaaminen tapahtui yhdessä huoneessa jossa ei ollut sivullisia eikä oikeita potilaita. Kuvasimme kohtauksen, jossa sairaanhoitaja ohjasi lääkesumutteen annon apuvälineen avulla lapselle. Sairaanhoitaja kertoi sairaanhoitajan työstä lasten kanssa.
Jokaisen kuvauspäivän jälkeen kävimme kuvatun materiaalin läpi ja valitsimme lopulliseen videotuotteeseen tulevat kohdat materiaalista. Lopullinen valinta tehtiin editoinnin yhteydessä. Kuvattua materiaalia kertyi useita tunteja. Materiaalin läpikäynti vei aikaa ja oli haastavaa, sillä materiaalia oli paljon. Kuvattujen diakonissojen vuorosanoja oli vaikea valita lyhyeen videoon runsaasta materiaalista. Vuorosanoihin käytettävä aika videolla oli rajallinen. Jokaiselle kuvattavalle oli varattu noin 2,5 minuuttia vuorosanoihin.
3.3.4 Editointi ja viimeistely
Videon kertoja sai kirjoitetun version omista vuorosanoistaan. Hän äänitti osuutensa ja lähetti sen meille sähköisenä tiedostona. Kertojan osuus videotuotteesta on noin 155 sekuntia.
Videon musiikki tehtiin tietokoneella GarageBand -ohjelmalla. Ohjelma sisälsi valmiita pianosooloja, joita yhdistelemällä saimme aikaiseksi videotuotteen musiikin. Jokaiselle kohtaukselle tehtiin omanlaisensa musiikki erillisenä tiedostona. GarageBand -ohjelman sisältämä materiaali on kaikkien vapaassa käytössä, joten sen käyttö ei loukannut kenenkään tekijänoikeuksia.
Aloitimme ensimmäisen editointipäivän poimimalla kuvausmateriaalista valitsemamme sairaanhoitaja-diakonissojen kertomukset. Näihin kertomuksiin aloimme valita kuvamateriaalia. Kuvamateriaalin valitseminen sujui nopeasti, sillä kuvaaja-asiantuntijan mukanaolo ja asianmukaiset laitteet jouduttivat työtä. Yhdistimme kertomukset ja musiikin videoon. Kokonaisuus alkoi muistuttaa lopullista muotoaan.
Tuotteiden kehittelyn eri vaiheissa tarvitaan palautetta ja arviointia. Tuotteen esitestaus tai koekäyttö on parhaita keinoja sen valmisteluvaiheessa. (Jämsä & Manninen 2000, 80.) Käytettävänämme oli kaksi editointipäivää, joiden välissä toimeksiantaja katsoi videotuotteen raakaversion ja antoi kehittämisehdotuksia. Tässä vaiheessa myös videotuotteen asiasisältö tarkastettiin. Tuotteen viimeistelyvaihe käynnistyy, kun tuote mahdollisten eri vaiheissa tehtyjen versioiden jälkeen valmistuu. Viimeistely voi sisältää käyttö- tai toteutusohjeiden laadintaa ja yksityiskohtien hiomista. (Jämsä & Manninen 2000, 81.) Toteutimme toimeksiantajan kehittämisideat viimeisenä videotuotteen editointipäivänä.
3.4 Loppuraportin kirjoittaminen
Jokaiseen opinnäytetyöhön kuuluu aina kirjallinen raportti. Ennen varsinaisia kuvauksia tehtyä projektisuunnitelmaa laajennettiin projektin edetessä loppuraportiksi. Raportin tekstin tuli olla hyvää suomen kieltä. Kirjallisen raportin laatiminen aloitettiin heti suunnitelman hyväksymisen jälkeen. Raporttia rakennettiin koko opinnäytetyön toteutuksen ajan. Opinnäytetyöpäiväkirjaa käytettiin apuna raportin kirjoittamisessa.
(Kuokkanen, Kivirinta, Määttänen & Ockenström 2007, 50.)
Loppuraportin tekstistä selviää mitä, miksi ja miten on tehty, millainen projekti on ollut ja millaisiin tuloksiin ollaan päästy. Raportin perusteella lukija voi päätellä, miten opinnäytetyössä on onnistuttu. Loppuraportti on julkinen asiakirja, joka osoittaa laatijoidensa kypsyyttä jos se on hyvin tehty. Lisäksi se hyödyttää toisia tutkimuksen tekijöitä antamalla heille tutkittavaan aiheeseen ideoita ja näkökulmia. (Vilkka &
Airaksinen 2003, 65, 67.)
4 ARVIOINTI
4.1 Videotuotteen arviointi
Videotuotteen valmistuttua arvioitiin, onko tavoite toteutunut; onko videotuotteessa onnistuttu esittelemään sairaanhoitaja-diakonissan ammattia. Työssä korostuvat monipuolisuus, kaksoistutkinnon tuomat mahdollisuudet ja työssä näkyvät ihmisläheiset arvot. Tuotteen tavoite oli saada ammatti ja työ vaikuttamaan houkuttelevalta ja kiinnostavalta. Videotuotetta arvioitaessa kiinnitettiin huomiota siihen, tulivatko käyttäjäanalyysin perusteella kootut teemat selkeästi ja ytimekkäästi esille sairaanhoitaja- diakonissojen puheenvuoroissa. Edelleen arvioitiin oliko asiasisältö jakautunut tasaisesti eri
henkilöille. Arvioitiin, pysyykö katsojan mielenkiinto yllä koko videotuotteen ajan ja saako katsoja kattavan käsityksen sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta ja ammatista. Tärkeää oli se, innostaako videotuote katsojan hakeutumaan sairaanhoitaja-diakonissa - koulutukseen. Videotuotteen arvioinnista vastasivat opinnäytetyön ohjaaja ja tarkastaja.
Ohjaaja ja tarkastaja varmistivat sen, ettei videotuotteella loukattu kenenkään yksityisyydensuojaa.
Keräsimme kirjallista palautetta videotuotteesta samalta joukolta, jolta olimme keränneet aineistoa käyttäjäanalyysin. Vastaajat olivat sitä mieltä, että videotuotteella oli onnistuttu korostamaan työn monipuolisuutta. Kaksoistutkinnon hyötyjä ja ihmisläheisiä arvoja oli enemmistön mielestä onnistuttu kuvaaman hyvin. Enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että videotuotteesta sai kattavan käsityksen sairaanhoitaja-diakonissan ammatista. Muutaman mielestä sitä olisi voinut parantaa. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että videotuote sisälsi niitä asioita, joita he olisivat halunneet tietää koulutuksesta etukäteen.
Mielestämme ammatin monipuolisuus, kaksoistutkinnon mahdollisuudet ja ihmisläheiset arvot ovat videotuotteessa esillä pääosin selkeästi ja eri näkökulmista kerrottuina.
Videotuotteella esiintyvät sairaanhoitaja-diakonissat toimivat erilaisissa ympäristöissä - kahdessa erilaisessa seurakunnassa ja kahdella erilaisella osastolla yliopistollisessa sairaalassa. Tämä tuo videotuotteeseen monipuolisuutta ja antaa kattavan kuvan sairaanhoitaja-diakonissan laajoista työmahdollisuuksista. Sekä sairaalassa että seurakunnassa työskentelevät sairaanhoitaja-diakonissat kertovat videotuotteessa, miten he ovat uransa aikana hyötyneet kaksoistutkinnosta. Näiden henkilökohtaisten tarinoiden avulla katsoja ymmärtää, miten paljon kaksoiskelpoisuus antaa välineitä sekä sairaalassa että seurakunnassa tehtävään työhön. Työn ihmisläheiset arvot välittyvät jokaisen kuvatun puheenvuorosta - he kertovat, miten tärkeä osa diakonia- ja hoitotyötä on kohdata, kuunnella ja rakentaa luottamusta asiakkaaseen/potilaaseen ja omaisiin.
Diakoniatyöntekijöitä on videossa kuvattu sekä varsinaisen työn parissa että vapaa-ajalla, näin katsojalle muodostuu kokonaisvaltainen kuva persoonallaan työtä tekevästä diakonissasta.
Videotuotteessa mielenkiintoa lisäävät tehokeinoina musiikki, vaihtelevat kohtaukset sekä eirlaiset kuvamuotoilut. Video alkaa ja loppuu lavastetuilla kohtauksilla. Nämä editoimme kuvia käsitellen vanhanaikaisen näköisiksi. Käytimme havainnollistamisvälineinä aitoja, vanhoja diakonissan välineitä. Loppukohtauksessa vanhanaikainen efekti häviää ja kuva siirtyy nykyaikaan. Kohtauksen tehtävänä on kuvata diakoniatyön pitkää historiaa ja työn ytimen muuttumattomuutta. Kuhunkin kohtaukseen valittiin siihen sopiva musiikki, kuitenkin niin samankaltaisena että yhtenäisyys säilyy. Oli tärkeää että musiikissa oli vaihtelua, jotta katsojat eivät ärsyynny samanlaisena toistuvaan musiikkiin.
Tavoitteena oli antaa realistinen kuva diakoniatyön arjesta ja siinä mielestämme onnistuimme. Hyödynsimme videolla valokuvia ja kuvasimme materiaalia luonnossa ja Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisessa, Oulun yksikössä. Editointivaiheessa haasteena oli rajata materiaalia, valita olennaisin tieto, sekä antaa todenmukaisin kuva.
Haaste oli videolla puheenvuoron käyttävien sairaanhoitaja-diakonissojen erilaiset puhetyylit. Pitkistä lauseista oli hankala poimia tärkeät kohdat. Mielestämme onnistuimme kuitenkin asiantuntijan kanssa luomaan videon, jota on miellyttävä katsoa, kuunnella ja jossa korostuvat diakoniatyötä ja koulutusta kuvaavat teemat.
4.2 Oppiminen
Opinnäytetyöprojektiin kuuluu jatkuva arviointi - itsearviointi ja vertaisarviointi ovat ammatillisen kehittymisen edellytys. Arviointi innostaa opiskelijaa löytämään omia luovia ratkaisuja sekä ohjaa häntä hahmottamaan kokonaisuutta, tekemään valintoja ja perustelemaan toimintaansa. Opponointi eri työvaiheissa on tärkeä osa vertaisarviointia.
Työelämän edustajien ja ohjaavien opettajien mukanaolo takaa työn laadun. (Kuokkanen, Kivirinta, Määttänen & Ockenström 2007, 53.)
Tekijät, ohjaaja, sekä opponentit arvioivat videotuotetta sen eri työvaiheissa ja työn edetessä. Työvaiheiden jatkuvaa arviointia kirjattiin raporttiin. Arviointi oli videotuotteen tekijöille tärkeä apuväline. Se auttoi hahmottamaan projektin etenemistä ja asiasisällön
rajaamista. Kokonaisuutena videotuote ja projekti arvioidaan opinnäytetyön valmistuttua.
Jossain määrin projektin onnistumisen arviointia voidaan pitää mielipidekysymyksenä.
Aikataulun ja kustannusarvion paikkansapitävyyden mittaaminen on helppoa, sillä kyseessä ovat numeeriset suhteet, joiden merkityksen jokainen ymmärtää samalla tavalla.
Lopputuotteen sisältö ja laatu sen sijaan ovat enemmän tai vähemmän määrittely- ja arvostuskysymyksiä. Opinnäytetyöprojektimme alkoi tammikuussa 2010 Diak Pohjoisen toimeksiannolla. Olimme sitä mieltä, että projektityö olisi paras vaihtoehto opinnäytetyöllemme oppimisemme kannalta. Koimme, että sairaanhoitaja-diakonissan ammatinkuvan selkeyttäminen koulutusta harkitseville olisi tärkeää. Aloimme pohtia ja työstää aihetta tammikuussa 2010. Saimme ohjausta kaikilta projektiin osallistuneilta.
Opinnäytetyön ohjaajan antama ohjaus oli erityisesti työtämme tukevaa ja se edisti projektin etenemistä. (Ruuska 2005, 247, 242.)
Projektisuunnitelman tekeminen hahmotti videoprojektin sisältöä. Laatiessamme projektisuunnitelmaa olimme yhteistyössä toimeksiantajaan. Pidimme kokouksen, jossa sovimme projektin tavoitteista ja budjetista sekä otimme vastaan ideoita videotuotteen sisällöstä. Sisällön teemojen suunnittelussa auttoi juuri aloittaneille opiskelijoille tehty kysely.
Projektisuunnitelman tarkasti opinnäytetyön ohjaajamme. Pääsääntöisesti projekti toteutui suunnitelman mukaan. Projektin edetessä haasteellisinta oli pysyä suunnitellussa aikataulussa, eikä se täysin onnistunut. Aikataulussa pysymisen suurimmat ongelmat johtuivat vuorotyötä tekevien kuvattaviksi lupautuneiden aikataulujen yhteen sovittelusta sekä käytettävissämme olevien kuvauspäivien rajallisuudesta.
Keräsimme teoriatietoa kotimaisista ja ulkomaisista lähteistä. Haasteellisena koimme ulkomaalaisten lähteiden käytön. Tutkimusten ja lähteiden kriittinen tarkastelu vahvistui opinnäytetyöprojektin aikana.
Yhteistyö projektiryhmän kesken toimi koko projektin ajan hyvin. Tiimin toimivuutta
vahvisti ammattilaiskuvaajan tuoma asiantuntemus kuvaus- ja editointitilanteisiin. Projektin edetessä saimme kuvaajalta hyviä vinkkejä seuraavia kuvaus- ja editointipäiviä varten.
Videotuotetta kehittäessämme olisimme voineet hyödyntää enemmän opiskelijaopponentteja, joilta olisimme voineet saada kehitysideoita videotuotteen toteuttamiseen.
Pidimme yhteyttä ohjaajaamme projektin aikana pääosin sähköpostilla. Yhteistyön koimme joustavaksi. Kuvausvaiheessa yhteydenpito jäi vähemmälle muutaman kuukauden ajaksi, koska kuvaukset eivät edenneet suunnitelmien mukaan. Yhteistyö sairaalan ja seurakuntien kanssa sujui hyvin. Tutkimuslupa sairaalaan järjestyi ongelmitta opinnäytetöistä vastaavan henkilön kautta. Yhteyttä työelämän edustajiin pidimme sähköpostilla ja puhelimitse.
Projektityöskentelyn aikana opimme myös itse lisää sairaanhoitaja-diakonissan työstä.
Projektityöskentely ja videotuotteen tekeminen olivat erittäin opettavainen kokemus.
Tarkasteltuamme projektityöskentelyämme jälkeenpäin olemme oppineet paljon ja huomanneet asioita, jotka tekisimme toisin tai erilailla jos aloittaisimme uuden projektin.
Mielestämme kuitenkin onnistuimme projektissa ja tavoitteessamme kehittää videotuote, joka lisää tietoisuutta sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta, ammatista ja työstä sekä innostaa katsojia hakeutumaan koulutukseen.
5. POHDINTA
Diakonisen hoitotyön tarpeen kasvun myötä myös markkinoinnin merkitys korostuu. Käsite diakonia kuulostaa monien mielestä ”vanhanaikaiselta”. Diakonisen hoitotyön ajankohtaisuuden vuoksi on tärkeää onnistua luomaan diakonisesta hoitotyöstä modernimpi käsitys. Nykyään hoitotyössä ihmisen kokonaisvaltaisuus jää usein toissijaiseksi ja pelkästään fyysiset tekijät otetaan huomioon. Diakonisen hoitotyön markkinoinnissa tulee keskittyä nykyajan ihmisen tärkeänä pitämiin seikkoihin, kuten tasa-arvoon ja jokaisen ihmisen yksilöllisyyden ja oikeuksien kunnioittamiseen. Markkinoinnin keinoja valitessa tulee hyödyntää nykyajan mainonnan uusimpia suuntauksia, vaikkapa positiivisten mielikuvien luomista katsojan aisteihin vedoten.
Diakonia-ammattikorkeakoulun viestintää toteutetaan valtakunnallisesti Diakin yhteispalveluista ja alueellisesti kaikista yksiköistä käsin. Viestinnässä ja markkinoinnissa käytetään myös Diakin internet-sivuilta löytyviä erilaisia suomen- ja englanninkielisiä esitteitä sekä Diakia suomeksi ja englanniksi esitteleviä kalvosarjoja. Vuoteen 2010 asti julkaistiin myös Diakonia-ammattikorkeakoulun sidosryhmän lehteä Diaktoria, jossa esiteltiin muun muassa kunkin yksikön toimintaa. Lehden vanhoja vuosikertoja on luettavissa Diakin internet-sivuilla. Internet-sivuilla julkaistaan myös Diakille ajankohtaisia mediatiedotteita ja puheenvuoroja. Diakonia-ammattikorkeakoulua markkinoidaan lehdissä, radiossa ja katumainoksissa. (Diakonia-ammattikorkeakoulu i.a. a. 2011.)
Sairaanhoitaja-diakonissan ammattia esittelevä videotuote oli ollut Diakonia- ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoisen, Oulun yksikössä toivottu tuote. Tämän takia toimeksiantaja koki opinnäytetyömme tärkeänä. Sitouduimme tekemään tilaajalle videotuotteen noudattaen suunnitelmaa ja sopimuksia eettisesti. Emme muuttaneet diakonissojen kertomuksia ja pyrimme rehelliseen ja kuvaavaan tietoon diakonissan työstä ja koulutuksesta. Omaa motivaatiotamme lisäsi kokemus siitä, ettemme itsekään tienneet omasta mielestämme riittävästi sairaanhoitaja-diakonissan työnkuvasta aloittaessamme opiskelut. Tuntui hyvältä ajatukselta, että ennen opiskelupaikan valintaa tai opiskelujen
aloittamista voisi saada selkeän kuvan siitä, mitä työ pitää sisällään. Tieto diakonissan työnkuvasta antaa mahdollisuuksia ammattia harkitsevalle tehdä valintoja ja muutoksia jotka vaikuttavat ammatinvalintaan.
Video sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksen ja ammatin markkinoinnin välineenä mahdollistaa tiedon levittämisen. Käyttäjäanalyysin perusteella moni opiskelun aloittaneista sairaanhoitaja-diakonissoista ei tiennyt kunnolla, mitä ammatti sisältää ja itsenäisesti tietoa etsimällä voi olla vaikea löytää käsitys ammatin sisällöstä. Video Arjen enkeli on loogisesti etenevä tietopaketti, joka tarjoaa katsojalle kuvan sairaanhoitaja-diakonissan monipuolisesta ammatista. Videon musiikki ja efektit edistävät kuulijalle myönteisen mielikuvan syntyä sairaanhoitaja-diakonissan työstä. Katsoja saa tietoa siitä, mitä sairaanhoitaja-diakonissan työ on. Videon suunnittelussa tavoitteemme oli että video kuvaa diakonissan ammattia ja koulutusta vetovoimaisesti. Yhteistyöhenkilöt antoivat ammatista uusia näkökulmia.
Video oli tekijöilleen kokonaisuutena uusi asia, joten yllättäviin käänteisiin täytyi varautua.
Tiedostimme ennen projektin aloittamista että projektiin sisältyy aina riskejä, joista saattaa seurata epäonnistunut lopputulos. Riskit voidaan tunnistaa etukäteen. Niiltä voidaan suojautua, jos riskejä hallitaan projektin aikana. Projektin mahdollisia riskejä olivat aikataulun pettäminen ja aikojen yhteensopimattomuus kaikkien osapuolten kanssa. Tämän takia aikataulut eivät saa olla liian tiukkoja vaan joustovaraa on oltava. Tästä syystä täytyy tekijöiden sitoutua tehokkaaseen työskentelyyn. Tiedostimme nämä riskit etukäteen, mutta juuri näiden asioiden kanssa tulivat projektimme ongelmat. Teknisiä ongelmia ei projektimme aikana tullut. (Kettunen 2003, 68.)
Projektibudjettimme pysyi suunnitelmien mukaisena. Videotuotteen rahoitti Diakonia- ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoinen. Projektin kustannusten pohjana oli arvio kunkin toimenpiteen kustannuksista. Realistisen projektibudjetin perustana on realistinen suunnitelma ja aikataulu. Toimiva projektibudjetti on mahdollista laatia, kun projektin tarvitseman voimavarat on selvitetty. Silloin pystytään perustelemaan kaikki budjetin kustannukset. (Karlsson & Marttala 2001, 69–70.)
